Helsingin Kalasataman teollisuusalueella, lihajalostamoa ja tukkutoria vastapäätä sijaitseva Sonic Pump Studios kätkee sokkeloihinsa useammankin studion ja työtilan. Yksi niistä on säveltäjä-musiikkituottaja-saksofonisti Janne Huttusen, hänen veljensä Miikka Huttusen, sekä Petri Puolitaipaleen yrityksen, Neomusicin nimissä.
Yhtiö perustettiin vuonna 2000 ja se keskittyi alun perin perin kännyköiden soittoääniin. Tilat olivat ensin Helsingin Mariankadulla, vanhassa hevostallissa.
”Toiminta oli hyvää sivutuloa nuorille muusikonaluille”, Janne Huttunen kertoo.
”Me tehtiin myös Vertulle (Nokian luksusmalli) originaaleja hifi-soittoääniä, joita kaikki pekkakuusistot ja jukkaeskolat kävivät studiolla soittelemassa. Niissä puhelimissa oli timantteja ja platinaa, ja halvinkin malli maksoi muistaakseni 3000 euroa. Mutta se oli jo aika lailla sen bisneksen loppuvaihetta.”
Neomusic toimii nyt The Rasmuksen levy-yhtiön, Dynasty Recordingsin entisissä tiloissa.
”Kun Dynasty lopetti, Sonic Pump Studios otti kerroksen haltuunsa, ja siirryimme osaksi sitä kokonaisuutta. Yhdistimme studiotekniikkaa, ja meiltä tuli flyygeli, mikkejä ja kompressoreja Sonic Pumpin puolelle.”
Neomusicin tila on rakennettu alun perin soittohuoneeksi, joten se ei ole varsinainen tarkkaamo. Tämä ei Huttusta haittaa, sillä hän miksaa harvoin itse. Laajempi miksauskäyttökin onnistuisi tilan asetteluita optimoimalla. Huttunen kehuu työhuonetta monipuoliseksi.
”Tämä on iso huone, ei väsy hapenpuutteeseen. Tässä voi pitää bänditreenejä. Rumpuja ja kokonaisia bändejäkin on äänitetty.”
Ympäri Huttusen työhuoneen seiniä on puolihuolimattomasti ripoteltuna kultalevyjä, mutta mitään pyhättöä niistä ei ole rakennettu.
SONIC Pumpin tiloissa pystyy äänittämään vaikka mitä. Huttunen kuitenkin kokee virkistäviksi myös vierailut muissa studioissa. Niissä on aina oma tunnelmansa. Elokuvamusiikkia tehdessään hän käy toisinaan Bratislavassa tai Budapestissa mukana äänityksissä.
”Kun äänitän Suomessa jonkun kaupunginorkesterin kanssa, on tuottajana minun vastuullani hommata äänityskalustot ja autot, sekä vuokrata tilat. Se on mahdollista, mutta vaivalloista.”
Elokuvamusiikissa eräs alan uusi normi on studio-orkesterimainen on-demand-äänitystuotantomalli, jossa säveltäjä voi ohjata etänä orkesterin äänityssessiota.
”Tällaista palvelua ei Suomessa tarjoa kukaan. Kaikki on valmiina. Pistetään luurit päähän, ja tuntuu ihan kuin olisi lasin takana studiossa. Jopa talkback-nappula löytyy.”
Äänitystilanne välittyy reaaliaikaisesti hyvällä laadulla. Studiossa on oma teknikko, joka yhdistää kapellimestarin ja etäosallistuvan säveltäjän.
Viime kerralla Bratislavan orkesterin vakiokapellimestari seurasi äänitysten aikana etänä Espanjassa, miten hänen orkesterillaan sujuu Bratislavassa tuuraavan kapellimestarin kanssa.
”Oli hyvinkin kansainvälistä ja modernia”, Huttunen naurahtaa.
SÄVELTÄESSÄÄN Huttunen käyttää yleensä pianoa tai syntikkaa, joissa harmoniat ovat helposti saatavilla, mutta usein hän nappaa käteensä myös akustisen kitaran – joka tosin on nyt muutamasta kohdasta haljennut.
”Ensimmäistä soololevyäni tein Villa Vikanissa, flyygelillä kauniissa ympäristössä. Siinä kun on kahvikuppi edessä ja puro solisee vieressä, niin biiseistä meinaa tulla vähän liian maalailevia. Sävelsin dogmamaisesti kynällä nuottipaperille, mutta huomasin, että sekin johdatti mut tekemään tietynlaisia biisejä. Toisessa sessiossa Vikanissa aloitin tietoisesti koodaamalla ensin rytmiikan – jazz-rumpukompin tai bassolinjan – ja sitten vasta harmonian ja muun. Näin sain vaihtelua biiseihin.”
Huttunen kertoo olevansa aika herkkä ympäristön ärsykkeille, ja reagoivansa improvisoidessaan liikaakin muutoksiin keikkaolosuhteissa, jos on vaikkapa vieras rumpali tai huono kuuntelu. Ja musiikkia tehdessä on vaikutusta sillä, millainen moodi on, ja onko aamu vai ilta. Aurinkoinen päivä vaikuttaa eri tavalla kuin sateinen.
”Tässä työtilassa on hyvää se, että ulkona vallitsevan kelin aistii, mutta siitä ei tarvitse välittää. Olisi joskus kiva mennä vaikkapa Thaimaahan tai Losiin tekemään kappaleita. Mutta ammattimaisena musiikintekijänä pitää pystyä luomaan biisejä ympäristöstä huolimatta, ja on osattava kuvitella vaikka kaunis kesäpäivä tai sitten yökerho kello kolmelta yöllä.”
MUSIIKINTEKIJÄNÄ Huttunen kuvailee olevansa melodinen ja monipuolinen. Hänelle tärkeintä biisinteossa on tunteen välittäminen. Elokuvamusiikkia ei tarvitse erikseen visualisoida, mutta pop- ja jazzbiiseihin hän kuvittelee jonkun taustatarinan lyhytelokuvina tai konkreettisina kuvina.
”Elokuvasäveltäjänä on hyvä päästä mukaan projektiin mahdollisimman aikaisin. Pyrin löytämään ohjaajan kanssa musiikillisen vision mielellään hyvissä ajoin ennen kuvausvaihetta. Heti kun yhteinen leikkikenttä on määritelty, voin alkaa säveltää. Esimerkiksi Nimby-elokuvaan sävelsin alkukohtauksen musiikin jo ennen kuvausten alkua. Näin saatiin tanssikohtauksen koreografia tehtyä.”
Elokuvamusiikkia leikatessa käytetään usein apuna ns. temp trackiä (väliaikainen soundtrack), joka voi sisältää esim. Hans Zimmerin scoremusiikkia. Tämä puolestaan voi aiheuttaa ongelmia. Elokuvahistoriassa on tapauksia, joissa ohjaaja on rakastunut temp trackiin, ja pakottanut säveltäjän kopioimaan jo valmista sävellystä. Ja esimerkiksi koko 2001: Avaruusseikkailun score vaihdettiin – säveltäjälle kertomatta – juuri ennen ensi-iltaa takaisin temp trackiksi. Säveltäjän kannattaakin mahdollisuuksien mukaan tarjota ohjaajalle jo leikkausvaihetta varten tekemiään demoja.
SOOLOLEVYN tekeminen on ollut Huttusen haaveena siitä lähtien, kun hän oli parikymppinen saksofonisti. Hänen omat opiskeluaikaiset kokoonpanonsa The Homer ja Uncle Bob eivät kuitenkaan päätyneet levyttämään. Niinpä hän päätti tehdä itselleen 40-vuotislahjaksi soololevyn, joka lopulta julkaistiin vuonna 2018.
”Jostain kriisiytymisestä se lähti. Mielestäni kaikkien soittajien pitäisi tehdä oma soololevy, vaikka sitä ostaisivat vain sukulaiset ja pari kaveria. Se kiteyttää jotain muusikosta instrumentalistina. Nykyään kuka tahansa voi halutessaan tehdä levyn läppärillään, vaikka viikossa. Varsinkaan itselläni, 20 vuotta studioissa pyörineenä, ei ollut yhtään tekosyytä olla tekemättä.”
KANSAINVÄLISTYMISEEN Huttunen on pyrkinyt mm. osallistumalla co-writing-biisileireille Tanskassa, Kreikassa ja Saksassa. Hän on tehnyt biisejä ja tuotantoja ympäri maailman, muun muassa Japaniin ja Belgiaan.
”Tajusin, että se kansainvälistyminen vaatisi vielä enemmän panostusta. Pitäisi matkustella 250 päivää vuodessa. Kun on kaksi teini-ikäistä lasta, on kiva olla kotonakin. Ja itselläni on jo liian monta roolia täällä kotimaassa.”
Huttunen uskoo, että mahdollisuudet tehdä kansainvälisiä projekteja, vaikkapa elokuvascoreja ja hittibiisejä, aukeavat myös ilman jatkuvaa matkustelua.
”Kun tekee Suomessa jonkun ison asian, joka sitten leviää ympäri maailmaa, sitä kautta niitä kontakteja syntyy.”
Tänä vuonna työn alla on esimerkiksi ollut musiikin säveltäminen kansainvälisen animaatiosarjanpilottiin.
”Se on ihan epävirallista. Ne ovat pitkiä projekteja, joissa voi käydä mitä vaan.”
Jatkossa Huttunen haluaisi tehdä enemmän jazzkeikkoja ja elokuvamusiikkia, ja jos jostain pitäisi karsia, vähemmän yksittäisiä cover-keikkoja. Viimeksi kuluneen kuukauden aikana Huttunen on säveltänyt yli 10 kappaletta co-writing-sessioissa. Lisäksi työn alla on mm. sovitus ja uudelleenversiointi tv-tunnusmusiikkia varten.
5 x Set up
”Rakas, mutta kaltoinkohdeltu biisintekokitarani soi halkeamista huolimatta ihan hyvin. Se pitäisi viedä liimattavaksi.”
”Faija harrastaa vanhoja audiolaitteita ja osti tällaisen Brotherin 27 eurolla. On sitä muutamalle levylle soitettu. Saundi on sellainen, mitä ei muualta saa. Merkkihän on enemmän tunnettu tulostimista ja kopiokoneista.”
”Tenorisaksofonini ovat Selmer VI ja Super Balanced Action. Olen fonia vahingossa homehduttanut ja ajanut autolla päältä, joten tuumasin, niitä on oltava kaksi. Keikkailen paljon freelancerina.”
”Maalaaminen lähti pragmaattisesta tarpeesta saada iso taulu kotiin. Ostin akryylivärit ja nyt #pensselisetämies on maalannut jo kymmeniä teoksia.” (Kuva: Janne Huttunen)
”Mielestäni kaikkien soittajien pitäisi tehdä oma soololevy, vaikka sitä ostaisivat vain sukulaiset ja pari kaveria. Olen tehnyt jazzsävellyksiäni Villa Vikanissa. (Kuva: Janne Huttunen)
