EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Englannissa, saman katon alla

Tekijä: Nina Lith

Englannissa, saman katon alla

Julkaistu
Yksi tekijäjärjestö, hallituksessa kiintiöt

Lontoon legendaarisen ostosväylän Oxford Streetin pieneltä sivukadulta, Berners Streetiltä, löytyy British Music House. Yllättävän vaatimattoman oloiseen, ulkoapäin vanhat brittiläiset TV-sarjat, kuten ”Kahden kerroksen väkeä” mieleentuovaan rakennukseen on majoittunut Englannin musiikkialan tärkeimpiä yhdistyksiä, kuten jo 90- vuotias tekijänoikeusseura PRS (Performing Rights Society), mekanisointiseura MCPS (Mechanical Copyright Protection Society) sekä säveltäjäyhdistys BAC&S:n (British Academy of Composers and Songwriters).


Pokaaliensa kanssa herrat sir Geldoff, Midge Ure ja Sting

Suurkaupungin olemassaolon huomaa viimeistään silloin kun saapuu vierailijaksi taloon. Siinä missä kotosuomessa saa iloisesti porhaltaa toimistoihin sisään selvittämään asioitaan, Music Housessa kulku tyssää jo ulko-ovelle, jossa ystävällinen, mutta päättäväinen vartija varmistuu tulijan aikeista. Soitto henkilölle, jonka kanssa tapaaminen on sovittu, rintaan nimilappu ja kirjoihin tuloaika ja -syy allekirjoituksineen, ja vasta sitten vierasta pyydetään peremmälle. Käytäviin ja kerroksiin ei pääse harhailemaan, vain vierailukohteeseen, tällä kertaa BAC&S:n toimistoon, satunnainen matkaaja saatetaan perille asti.

Huolimatta toimintansa laajuudesta ja 9:stä työntekijästä, musiikintekijöiden yhdistyksen toimisto on yllättävän pieni, joten puheenjohtaja David Ferguson, toiminnanjohtaja Chris Green sekä sihteeri Alice Lemon ehdottavat kilvan miellyttävämpää ympäristöä keskusteluille. Tarjolla olevista vaihtoehdoista; lukuisista lähellä sijaitsevista mannermaisista ja etnisistä herkkuravintoloista ”kantapubi, pint ja fish-and-chips” kuulostaa aivan ehdottomalta vaihtoehdolta, kun kerran Lontoossa ollaan.

Englantilaisen musiikkielämän puitteet ja mahdollisuudet eroavat tietenkin suomalaisista oleellisesti. Kun kielialueena on käytännössä melkein koko maapallo, se takaa marginaalisemmallekin musiikille sen verran kuulijoita, että tekijän elämisen eväät järjestyvät helpommin kuin pienen kielialueen ja väestöpohjan maissa. Joten ammatikseen musiikkia tekeviä saarivaltakunnassa riittää.

Kansalliset varat lopetettiin

Voisi kuvitella, että tällaisessa tilanteessa jokaisen musiikkityylin edustajilla olisi oma yhdistyksensä pitämässä kiinni saavutetuista eduista, kun jo piskuisessa Suomessakin tarvitaan kaksi säveltäjäjärjestöä. Vaan englantilaiset musiikintekijät mahtuvat kaikki yhdessä saman katon alle, British Academy of Composers and Songwriters:iin, josta puhuessa kadunmies käyttää nimitystä Academy.

Tosin näin ei ole ollut kauan, yli 2500:n jäsenen Academy perustettiin vasta 1999, jolloin 50 vuotta toimineet BASCA (British Academy of Songwriters Composers and Authors), CGGB (Composers Guild of Great Britain) sekä 1976 perustettu APC (Association of Professional Composers) sulautettiin yhdeksi järjestöksi. Syynä ei ollut suomalaisten protesti BASCA:n sopimattomuudesta arvovaltaisen järjestön nimeksi, vaan tavallinen eli taloudelliset realiteetit.

Englannissa säveltäjäjärjestöjen tärkein rahoitus tuli aiemmin tekijänoikeustuloista, ns. kansallisista varoista, kuten Suomessa käytäntönä on edelleenkin. Ja kun saarivaltakunnassa tehtiin päätös kansallisten varojen asteittaisesta lopettamisesta, järjestöjen oli pakko arvioida uudelleen toimintaedellytyksensä ja asemansa.

Se tarkoittaa, että yhdistyksen täytyy tätä nykyä itse rahoittaa itsensä. Academyn tärkein tulolähde on tuotot muutamasta suuresta vuosittaisesta juhlasta, joissa palkitaan musiikintekijöitä. Niistä eniten median huomiota kerää gaala, jossa jaettiin nyt 50:ttä kertaa Ivor Novello Award, jonka eri kategorioiden saajista mainittakoon mm. Lou Reed, sir John Taverner, sir Mick Jagger ja Keith Richards.

Nimi Ivor Novello sanoo suomalaiselle tuskin mitään, mutta brittiläistä kulttuurihistoriaa tutkiessa mieheen ei voi olla törmäämättä. 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneen monipuolisen ja suositun taiteilijan meriitteihin kuuluu mm. musikaaleja, suosituimmat sota-ajan laulut, kuten ”Keep The Home Fires Burning”, näytteleminen Alfred Hitchcockin varhaisissa elokuvissa sekä ensimmäisen Tarzan-elokuvan käsikirjoituksen tekeminen, josta repliikki: ”Minä Tarzan, sinä Jane” on jo aikaa sitten noussut elämää suurempien tokaisujen joukkoon.

Filmisäveltäjät tasapainoittajina

Sekä Elvis ry:n että Suomen Säveltäjät ry:n johtokuntaan valittavien tekijöiden musiikinaloja ei ole yhdistyksissämme säännöin kiintiöity, mistä viime Elviksen vuosikokouksessa kuultiin huolestunut puheenvuoro, että ”onko Elvis muuttumassa pelkästään lauluntekijöiden klubiksi?”.

Mutta Academyssa on haluttu johtokunnan kokoonpanossa huolehtia, että laaja tuntemus musiikin kentästä on läsnä asioista päätettäessä; 9:stä jäsenestä kolmen on edustettava klassisen musiikin säveltäjiä, kolmen lauluntekijöitä ja kolmen elokuvasäveltäjiä. Suomalaisesta näkökulmasta yllättävän isoon filmisäveltäjien edustukseen kerrottiin syyksi, että molemmat perinteiset leirit, eli ”ns. kevyet ja vakavat” kokevat filmisäveltäjät tasapainoittavana tekijänä, näiden tuntiessa hyvin koko musiikintekemisen kirjon. Toisaalta taas klassisen musiikin tekijöiden suhteelliseen suureen määrään on syynä samat historialliset jäänteet kuin täälläkin. Ja toisin kuin Suomessa, sanoittajilla ei ole erikseen mandaattia, koska lauluntekijöiden katsotaan edustavan riittävästi alan tuntemusta.

Jäseniä Academylla on kahdenlaisia, professional eli täysjäseniä ja associate eli ulkojäseniä. Täysjäsenyydestä joutuu maksamaan vuodessa n.150 e kun ulkojäsenet selviävät n. 90:llä eurolla, lisäksi opiskelijat ja eläkeläiset saavat tuntuvan alennuksen jäsenmaksusta.

Jäsenyyden määrittely kulkee käsi kädessä tekijänoikeusseura PRS:n jäsenyyden kanssa, jossa on samoin kahdenlaisia jäseniä, riippuen tekijän vuosittaisten tilitysten määrästä. Brittitekijöiden pankkitilille korvauksia kilahtaa neljästi vuodessa, jo toisesta maailmansodasta lähtien (me saamme kaksi tilitystä vuodessa). Tähän käytäntöön tekijät ovat niin tottuneet, että kun PRS taannoin ehdotti tilitysten harventamista kahteen, tekijät vastustivat sitä kiivaasti.

Academyn jäsenet eivät voi suoraan vaikuttaa esimerkiksi johtokunnan kokoonpanoon, he äänestävät ainoastaan ehdokkaat, joista vaalilautakunta valitsee johtokunnan jäsenet. Ja koska samoin kuin Suomessa, eivät myöskään Englannissa vuosikokoukset aiheuta jäsenten kansainvaelluksia paikalle, tällä vaalitavalla on varmistettu, että vastuunkantajiksi valitaan vain sellaisia henkilöitä, joilla on siihen valmiudet ja aikaa. Pitkien ja väsyttävien kokousten piristävät yllätykset ja mustat hevoset eivät siten Englannissa pistä pakkaa sekaisin. Kun kollegat toisinaan kysyvät tekijänoikeus tms. asioita ja heille ehdottaa, että ehkä kannattaisi liittyä omaan ammattijärjestöön ELVIS ry:hyn, jonka kautta parhaiten saa päivitettyä tietoa, niin ensimmäinen, ymmärrettävän inhimillinen, mutta myös tätä päivää hyvin kuvaava kysymys on ”Mitä MINÄ siitä hyötyisin?”

Academy tarjoaa jäsenilleen monenlaisia henkisiä ja maallisia etuuksia. Tavanomaisten jäsenlehtien ja tiedotteiden lisäksi on mahdollisuus osallistua lukuisiin vuotuisiin seminaareihin ja workshoppeihin. Tekijöitä neuvotaan, kuinka saada luomuksensa kustantajille, levy-yhtiöihin ja mediataloihin. Heille järjestetään koulutusta eri musiikin tekemisen osa-alueilla, sopimus-, veroja lakineuvontaa jne. Osa tapahtumista suunnataan pelkästään ”professionaaleille”. Lisäksi jäsenet saavat alennuksia musiikkikaupoista, studiovuokrista, vakuutuksista, alan lehdistä jopa kotimaan ja ulkomaan matkoistakin.

Hyvistä eduista huolimatta Englannissakin on valtava määrä tekijöitä, jotka kokevat pärjäävänsä mainiosti ilman järjestäytymistä. Kun paikallisessa Teostossa, PRS:ssä on 40.000 tilityksiä saavaa musiikintekijää, se tarkoittaa, että oman alansa yhdistykseen kuuluu vain n. 6% tekijöistä.

Usein järjestäytymättömyys tarkoittaa myös sinisilmäisyyttä ja yhtenä suurena huolen aiheena Englannissa Academy kokee sellaisten villien kustantajafirmojen kasvun, jotka häikäilemättömästi käyttävät tietämättömiä tekijöitä hyväkseen allekirjoituttamalla sopimuksia, joista itse tekijät eivät hetkellistä hyvää enempää hyödy.

Tukirahoja testamenteilla

Academyn lisäksi myös Englannin tekijänoikeusseura PRS pyrkii huolehtimaan musiikintekijöistä tarkoitusta varten luotujen säätiöiden avulla, joissa tuetaan esimerkiksi uuden musiikin luomista. Yksi säätiöstä on jo 1934 perustettu PRS Members Fund. Se saa rahoituksensa mm. lahjoituksista, joista yksi merkittävimpiä on 70-luvulla autoonnettomuudessa kuollut teinirocktähti Marc Bolan. Hän testamenttasi noiden nerokkaiden pikku purkkapoppilaulujensa tekijänoikeustuloista ison osan säätiölle, joka auttaa nimenomaan taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita tekijöitä musiikin lajista riippumatta.

Academy on ollut aktiivinen myös Brittein saaren ulkopuolella, siitä esimerkkinä hanke ”European Composers Network”. Sen kätilönä on ahkeroinut Academyn puheenjohtaja David Ferguson, jonka tarkkasilmäiset saattavat bongata erityisesti filmitöistään, kuten musiikista TV-sarjoihin ”Fitz ratkaisee” ja ”Näkemiin vain, muru”. Yhteistyön tavoitteena on luoda eurooppalaisten tekijäjärjestöjen verkosto ja mm. saada jalansijaa EU-päättäjien oven rakoon ja olla sitä kautta vaikuttamassa tekijöitä koskeviin päätöksiin. Ensimmäinen tapaaminen on jo pidetty, josta vaikutelmia ja tietoa saamme lukea toisaalla Selviksestä.

Yhtenä päästrategianaan Academy pitääkin tekijöiden yhteenkuuluvuuden lujittamista sekä maan rajojen sisällä että ulkopuolella. Saarivaltakunnassa ollaan ymmärretty, että muuttuvassa maailmassa, suuren rahan ja jättifirmojen alkaessa osoittaa enenevää kiinnostusta musiikin ja tekijänoikeuksien hallintaan, musiikintekijät ovat yhä selkeämmin vain yksi pieni ryhmä pienessä paatissaan, jonka airon varressa ei olisi enää varaa toisten soutaa, jos toiset huopaa.

teksti: Yari

Sosiaaliturvaviidakossa

Julkaistu

Onko vapaan taiteilijan pakko olla yrittäjä!

Samoilua säveltäjän sosiaaliturvaviidakossa

”Suurin epäkohta tällä hetkellä on se, että elävien tekijöiden tekijänoikeustuloja verotetaan ansiotulona mutta ne eivät kuitenkaan kerrytä sosiaaliturvaa kuten työsuhteessa maksettavat palkkatulot. Moniin sosiaaliturvan etuihin tekijänoikeustulot vaikuttavat vähentävästi.”

Tämä ote ELVIS ry:n toimintasuunnitelmasta sisältää kiteytettynä sen, mikä monia musiikintekijöitä pännii. Meistä tuntuu, ettemme ole tasa-arvoisia keskivertokansalaiseen verrattuna. Ja erityisen turhauttavaa on se, että eri luukuilta ja toimistoista saa keskenään ristiriitaisia päätöksiä ja tulkintoja.

Suomalainen sosiaaliturva jakautuu kaikille kuuluvaan perusturvaan sekä ansiosidonnaiseen turvaan. Esimerkiksi kansaneläke kuuluu kaikille, kun taas työeläke kertyy työtulojen mukaan. Näitä kahta sosiaaliturvan muotoa sovitellaan eri tilanteissa kuten silloin, kun kansaneläke pienenee aina nollaan asti riippuen työeläkkeen määrästä.

Ansiosidonnainen sosiaaliturva lähtee siitä kahtiajaosta, että ansioita eli työtuloa kertyy joko työsuhteessa tai yrittäjänä. Kyseessä on siis tulo, jota syntyy, kun tekee jotain, erotuksena puhtaalle pääomatulolle, joka on varallisuuden tuottoa ilman työtä. Yksi periaate on vielä se, että varallisuus ja sen tuotto eivät kerrytä mutta eivät myöskään vähennä ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Sen sijaan kaikille kuuluvaan, ansioista riippumattomaan turvaan, kuten toimeentulotukeen tai asumistukeen pääomatuloilla voi olla vaikutusta.

Myös säveltäjä ja sanoittaja täytyy sijoittaa johonkin sosiaaliturvan lokeroon. Eli käytännössä on niin, että säveltäjää on pidettävä joko yrittäjänä tai työsuhteisena työntekijänä. Me mielellämme panemme hanttiin, että emme ole kumpiakaan. Mutta jos meidät pakko on jompaankumpaan sijoittaa, yrittäjätoiminnan tunnusmerkkejä on paljon enemmän kuin työsuhteen.

Yrittäjä voi olla myös henkilö ilman omaa yritystä. Työoikeudellisessa kahtiajaossa lähdetään siitä, että jos ansioiden hankkimisessa ei ole kyse työsuhteesta, niin kyse on yrittämisestä. Yrittäjätoiminta määritellään siis käänteisesti työsuhteen tunnusmerkkien kautta.

Muusikkona työsuhteessa, tekijänä ei

Kun taiteilijat ovat monella tavalla poikkeuksellinen ammattikunta, niin tämän ryhmän sisällä säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat ovat vielä aivan oma lukunsa. Näin on varsinkin niiden kohdalla, joiden toimeentulosta huomattava osa on Teoston tilittämiä korvauksia. Esimerkiksi kirjailijoihin verrattuna heillä on ratkaisevana erona se, että tekijänoikeuskorvaukset laskutetaan ja tilitetään kollektiivisesti.

Moni tekijä toimii myös muusikkona, jolloin usein toimitaan työsuhteessa. Tällöin myös tekijänoikeuskorvaukset voivat sisältyä työsopimukseen ja ne voidaan leipoa osaksi palkkiota, vaikka ajatus tekijänoikeuskorvauksesta palkkana onkin outo.

Yleinen käsitys on, että työsuhteessa ei voi säveltää, sanoittaa tai sovittaa. Tosin rajanveto siitä, milloin on kysymys työsuhteesta, on viivan piirtämistä veteen. Esimerkiksi kääntäjät toimivat usein työsuhteessa, ja voi kysyä, mitä eroa on laulutekstien kääntämisellä – tai musiikin sovittamisella.

Veteen piirrettyjä viivoja

– Sosiaaliverkko on mielettömän mutkikas ja vaikea kenenkään yksin hallita. Sosiaalialaan erikoistuneita lakimiehiä on mm. Kelassa ja ammattiliitoissa, toteaa Taiteilijoiden Tili- ja Lakiasiaintoimiston lakimies Henri Nieminen. Tati on tullut tutuksi myös monelle elvisläiselle, onhan meillä ollut pitkään yhteistyösopimus jäsenten vero- ja lakineuvonnasta.

Tati on nimensä mukaisesti erikoistunut taiteilijoiden erityiskysymyksiin. Varatuomari Nieminen on työskennellyt Tatissa vuodesta 2001. Hänen lisäkseen toimistossa on kaksi kirjanpitäjää.

– Verotusta koskevia kysymyksiä tulee toimistoon selvästi enemmän kuin sosiaaliturvaan liittyviä. Se johtuu siitä, että varsinkin isommilla taiteilijaliitoilla kuten Muusikkojen liitolla on omat lakimiehensä, jotka neuvovat jäseniä maksutta sosiaaliturvan kysymyksissä.

Työsuhteen rajanvedoista Nieminen toteaa muusikoiden osalta, että monetkaan eivät itse näe eroa palkkion ja tekijänoikeuskorvauksen välillä.

– Muusikko näkee sen, mitä maksajalta tulee tilille. Harva miettii, onko siitä maksettu sotua tai taelia.

Jotkut työnantajat tai työn tilaajat voivat suosia sitä, että kyse ei olisi työsuorituksesta.

Mutta vaikka sopimus olisikin rakennettu tältä pohjalta, työntekijä voi tietyissä tilanteissa jälkikäteenkin vedota siihen, että kyse on ollut työsuhteesta, jolloin työsopimuslain perusteella on mahdollista saada työnantaja suorittamaan myös työnantajan velvoitteet.

Pohdittaessa mahdollista työsuhdetta musiikintekemisessä Nieminen analysoi, että silloin kun sovittamisessa on kysymys tilaajan määrittelemästä ”mekaanisesta arraamisesta”, jonka tekee studiomiksaaja tilaajan osoittamassa studiossa, työsuhteen tunnusmerkit ovat ilmeiset.

YEL ei edellytä firmaa

Työsuhteessa toimivien taiteilijoiden eläketurva kuuluu pääsääntöisesti TaElin piiriin. Sovituspalkkioista TaEl on maksettava, jos kyse on työsuhteesta, muussa tapauksessa ei. Taas tullaan siis tähän veteen piirrettyyn viivaan.

Täysin selvää kuitenkin on, että Teosto kerää ja tilittää tekijänoikeuskorvauksia, joilla ei ole mitään tekemistä työsuhteen kanssa. Ne ovat siten TaElin ulkopuolella. Mutta entä YEL eli Yrittäjien eläkelain mukainen vakuutus, joka on osa yrittäjän lakisääteistä sosiaaliturvaa?

– Jos henkilö elää säveltämisellä ilman että hän saa mistään palkkatyöstä elantoa, hänen voisi ainakin olla suositeltavaa hakeutua YEL:n piiriin ellei ole niin, että hänen suorastaan pitäisi tehdä niin. Eri asia on, onko tällaisia henkilöitä. Säveltäjien ja sanoittajien kohdallahan tilanne on usein se, että muuta tuloa on niin paljon, että jonkinlainen eläketurva järjestyy jo niiden kautta, vastaa Nieminen.

– Periaatteenahan yhteiskunnassamme kuitenkin on, että jotain kautta jokaisen tuloa saavan pitäisi eläketurvansa järjestää, olipa se sitten Tel, TaEl tai YEL, hän jatkaa.

YEL-vakuuttaminen merkitsee myös sitä, että sillä on yhteys KELAn maksamiin päivärahoihin, kuten sairaus-, äitiys- tai isyyspäivärahoihin.

Monilla on se harhakäsitys, että YELvakuuttamisen edellytyksenä on oma yritys. Näin ei kuitenkaan ole. Monelle tekijälle on jo nyt arkipäivää se, että oman kustantamon saamat teostotulot ovat YELin piirissä, mutta henkilökohtaiset eivät.

Jos YELin piiriin hakeutuu, tulee ensimmäisenä kysymyksenä vastaan YEL-työtulon määrittely. Sen tulisi vastata sellaista palkkaa, joka olisi maksettava, jos yrittäjän työtä tekemään palkattaisiin vastaavan ammattitaidon omaava henkilö. Yrittäjän työtulo vahvistetaan hänen toimintaolosuhteidensa ja Eläketurvakeskuksen työtulo-ohjeiden mukaan.

– Tällaista ohjeellista työtuloa ei kuitenkaan ole vahvistettu säveltäjille, vaikka esimerkiksi muusikolle, kirjailijalle ja (kuva)taiteilijalle on. Mutta mikään ei siis estä säveltäjää hakeutumasta YELin piiriin ja määrittämään työtuloksi yli 8.500 euroa, jolloin pääsee Kelan perusturvan piiriin. Minimihän on 5.658 euroa vuodessa, josta YELmaksuksi tulee noin sata euroa kuussa, sanoo Nieminen.

YEL-maksua voi muuttaa, jos siihen on perustelut. Teostotulojen osalta muutokset on kuitenkin osattava ennakoida ennen maksupäivää. Uusin eläkeuudistus tietää sitä, että eläkettä kertyy nykyisin koko työuralta. Se voi tehdä myös YEL-vakuuttamisen joidenkin kohdalla aikaisempaa perustellummaksi.

Muutokset hitaita

Aivan oma lukunsa on tekijänoikeustulojen verotus, mikä nykyisin tapahtuu elävillä tekijöillä ansiotulona ja perillisillä pääomatulona. Jos tekijänoikeuden luovuttaa jo eläessään toiselle, on sen tuottama tulo uudelle omistajalle pääomatuloa. Kyseessä on siis ansiotulo niin kauan kun tulonsaajana on se, joka teoksen on itse tehnyt.

Verotuksen osalta on ratkaisuja viime vuosina etsitty Elvis ry:n verotyöryhmässä, joka on kehittänyt taiteilijaveromallin epäkohtien ratkaisemiseksi. Kuten työryhmän puheenjohtaja Arto Tamminen Selvis-lehdessä 1/05 s. 53 toteaa, kyseessä on maraton, jossa muutoksen aikaansaaminen ”vaatii paljon rakentavaa yhteistyötä eri osapuolten kesken”.

Verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä onkin elvisläisten kannalta kaksi tasoa:

1. Pyrkiä muuttamaan lakeja ja säännöksiä siten, että tekijänoikeuden päätarkoitus luovan työn edellytysten turvaajana toteutuisi ja musiikintekijät olisivat tasa-arvoisessa asemassa muihin kansalaisiin verrattuna.

2. Toimia kukin osaltaan nykyisten lakien ja säännösten viidakossa tavalla, joka antaa sen sosiaaliturvan ja verotuksen asteen joka nykyjärjestelmässä on mahdollista.

Kolmas taso on sitten vielä se, että tekijän kannalta epäedullisista päätöksistä valitetaan ylempiin instansseihin. Vaikka päätökset eivät valitusprosessissa muuttuisikaan, voivat ne osaltaan auttaa siinä, että epäkohtia on helpompi esitellä päättäjille ja nämä havahtuvat epäkohtien korjaamiseen.

Elvis ry ja Suomen Säveltäjät ry järjestävät musiikintekijöiden eläketurvaa ja muuta sosiaaliturvaa käsittelevän seminaarin 17. marraskuuta.

Teksti: Martti Heikkilä

Euroviisuihin YLEn taholta uutta potkua ?

Julkaistu
Sähköpostia


Kaija ja Ile pelaavat jatsia Cinecittàssa Roomassa 1991. Euroviisut ovat toki suurta arpapeliä…

Sotavelat maksettiin, EU:hun päästiin ja lätkässäkin on kerran voitettu kultaa. Sibelius, HIM ja The Rasmus myyvät hyvin. Ai niin, Nokiakin pitää tietysti mainita. Silti on olemassa yksi asia, joka edelleen kaivelee kansamme kollektiivista itsetuntoa. Euroviisut. Mutta nyt on alkanut hiljalleen näyttää siltä, että jonkinlaista orastavaa toivoa on tälläkin saralla havaittavissa.

Englanninkielinen nimi ”European song contest” viittaa vahvasti siihen, että Euroviisut olisivat sävellysten välinen kilpailu. Tämä lienee järjestäjätahonkin puolelta pelkkää huolimattomuutta ja hitautta ajan merkkien ja ilmiöiden tulkinnassa. Oikeastihan kyse on jo vuosien ajan ollut jostain aivan muusta. Suomessa tapahtumasta on iät ja ajat käytetty nimeä ”laulukilpailu”, vaikka kyseessä ei sittenkään taida olla kevyen musiikin vastine Mirjam Helinin nimeä kantavalle mittelölle. Olipa kysymyksessä sitten laulujen tai laulajien välinen kisa, niin Suomen Yleisradiokin on vihdoin herännyt ympäröivään todellisuuteen ja päättänyt uusia kilpailukäytäntöään. Aiemminhan osallistujien valinta on vaihdellut avoimen ja kutsukilpailun, sekä näiden yhdistelmien välillä, mutta kutsuttuina osapuolina ovat aina olleet musiikin tekijätahot. Säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat ovat luoneet teoksia, joille on sitten pyritty etsimään mahdollisimman sopivat tulkitsijat. Ja kilpailusijoitukset ovat puhuneet omaa karua kieltään.

Vaan ei hätää. Nyt YLE on ratkaissut ongelman ja löytänyt menestyksen avaimen. Osoitetaan kutsut suoraan esittäville artisteille. Siispä vuoden 2006 Suomen karsinta järjestetään kahdentoista artistin välisenä kutsukilpailuna. YLE valitsee yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa kutsuartistit ja kilpailusävelmät alkukarsintoihin. Kultakin artistilta pyydetään kaksi esitystä kilpailemaan voittopaikasta. Tämä on viisasta, koska valjastamalla musiikkiteollisuuden koko koneisto käyttöön saadaan joukosta siivilöityä pois mahdolliset kiusalliset sattumat, joita sinne muuten saattaisi päästä lipsahtamaan. Aiempina vuosina näin on joskus käynyt – jopa siinä määrin, että tällainen puolivahingossa mukaan livahtanut kuokkavieras onkin valittu Suomen edustussävelmäksi. Tuhoisin seurauksin. Mutta kun asialla on koko suomalaisen äänilevyteollisuuden ja kaikkein suosituimpien huippuartistien huikea osaaminen, niin tulokset tulevat varmasti olemaan tasaisen suurenmoisia millä tahansa kriteerillä mitattuna. Ja onhan siellä jossain ravintoketjun ääripäässä jotain luottojätkiä ja -mimmejä, jotka saavat ne kappaleetkin kyhättyä. Kyllä ne osaa, nehän on ammattilaisia.

Tällaisella artistilähtöisellä lähestymistavalla saadaan joka tapauksessa parhaiten yleisö viihtymään ja ennen kaikkea sillä saavutetaan medianäkyvyyttä. Sehän on asia jonka tärkeyttä ei kerta kaikkiaan voi liikaa korostaa nykypäivänä. Kyllä kansainvälinen yleisökin taatusti herää kuuntelemaan kilpailusävelmäämme aivan eri tavalla, kunhan esittäjä pistää kaiken peliin. Asunnot, kesämökit, puolisot, ex-puolisot ja salarakkaat. Uskonasiat, alkoholismin ja ylinopeussakot. Eikä golfiakaan sovi unohtaa. Loppujen lopuksi on aivan sama millainen tekele itse kilpailusävelmä on. Esiintyvän huippuartistin henkilökohtainen säteily ja karisma tekee peruskvinttikierrosta ehtymättömän ja alati uusiutuvan luonnonvaran. Ja ”minne meet, mitä ikinä teet” kuulostaa aina yhtä koskettavalta, kun tulkinnasta välittyvät omakohtaiset kokemukset ja eletty elämä.

Yleisradio on esittänyt kilpailun tiedotuksen yhteydessä kainon toivomuksen, että Suomen karsinnat synnyttäisivät hittejä. Turhaa vaatimattomuutta. Näillä metodeilla hittien syntyminen on itsestäänselvyys. Artistimmehan ovat hittejä jo itsessään ! Voitto näyttää vääjäämättömältä. Eli aletaanpa jo suunnitella vuoden 2007 viisuisännyyttä. Paitsi että löytyyköhän meiltä tarpeeksi suurta areenaa kisoille, vai pitäisikö rakentaa joku uusi…?

Tommi Lindell

musiikin tekijä ja esittäjä

Teksti: Tommi Lindell

Kuvat: Petri Kaivanto/Prontosaurus Oy

Mitä ovat kansalliset varat?

Julkaistu
Ovatko Teoston kansalliset varat jotain vuosien saatossa johonkin rahastoon kertyneitä varoja vai onko kysymys hyvitysmaksuista eli tyhjäkasettirahoista? Vai rahoista, joita Teosto ei voi tilittää, jos vaikka asiakkaan tilinnumero ei ole tiedossa? Vai rahoista, joita ei voi lähettää johonkin Pohjois- Koreaan, jos siellä ei ole tekijänoikeusjärjestöä? Ja mihin näitä rahoja käytetään? Selvis aloittaa tästä aiheesta artikkelisarjan, jonka avaukseksi pyysimme Teoston viestintäjohtajalta Satu Kaarenojalta perusfaktat ja viimeisten vuosien tilastot.

Teosto vähentää keräämistään tekijänoikeuskorvauksista oikeuksien hallinnoinnista aiheutuvat kulut. Näin saadusta nettotulosta Teosto saa lisäksi vähentää enintään 10 prosenttia käytettäväksi suomalaisen musiikin edistämiseen.

Tämä käytäntö perustuu tekijänoikeusjärjestöjen kansainvälisen kattojärjestön CISACin vastavuoroisuusjärjestelmään sekä niihin asiakassopimuksiin, jotka tekijät ja kustantajat ovat allekirjoittaneet Teostoon liittyessään.

Teoston soveltama kansallisten varojen pidätysprosentti on viime vuosina vaihdellut kuuden ja seitsemän välillä. Vuonna 2004 se oli 5,8 prosenttia.

Kansallisten varojen pidätys koskee kaikkia Suomesta kerättyjä esityskorvauksia, mutta ei tallennuskorvauksia. Ulkomaisille musiikin tekijöille ja kustantajille Suomesta keräämistään korvauksista Teosto vähentää kansallisten varojen osuuden ennen korvaussumman lähettämistä sisarjärjestöilleen edelleen tilitettäväksi.

Teoston jäsenten päätöksen mukaisesti jaetaan nykyisin noin kolmasosa vuotuisesta pidätyksestä seuraaviin tarkoituksiin: 

1. Kannustuspalkinnot (= Teostopalkinto)

2. Kotimaisten esitysmateriaaleja edellyttävien teosten tekijöiden ja kustantajien tukeminen

3. Kotimaisen musiikin harkinnanvarainen edistäminen.

Teoston johtokunta tekee yksityiskohtaisemmat päätökset näiden kolmen kohdan osalta. Loput noin kaksi kolmasosaa vuotuisista kansallisista varoista käytetään Teoston johtokunnan tekemien päätösten mukaisesti.

Kansalliset varat, jakauma eri tarkoituksiin vuonna 2004

Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus 684 992

Muu kotimaisen musiikin edistäminen* 585 498

Tuki Teoston jäsenjärjestöille ym.** 426 270

*Sisältää mm. Elvis ry:n, Suomen Säveltäjät ry:n ja Suomen Musiikkikustantajat ry:n kotimaisen musiikin edistämiseen kohdistamat varat sekä Teosto-palkinnon ja kotimaisten esitysmateriaaleja edellyttävien teosten tekijöiden ja kustantajien tuen.

**Sisältää Teoston tuen jäsenjärjestöilleen ja niitä lähellä oleville säätiöille ja rahastoille, Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiölle sekä vienninedistämiseen Music Export Finland ry:n ja European Music Office EMO:n kautta.

Teksti: Satu Kaarenoja/Teosto

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Julkaistu

Hyviä ja huonoja uutisia

Aloitetaanpa klassisella keskustelun avauksella: Tarjolla on sekä hyviä että huonoja uutisia, kummat ensin? Yhden äänen enemmistöllä valitsin tällä kertaa hyvät uutiset kärkeen.

Niin Teoston johtokunnassa kuin sen työvaliokunnassakin on tapahtunut merkittävä kulttuurimuutos. Kaikkien kannalta positiiviseen suuntaan. Asioista, vaikeimmistakin, keskustellaan entistä avoimemmin ja rakentavammin. Jo oli aikakin. Euroopan poliittisella kartalla muurit murrettiin ja purettiin jo reilu vuosikymmen sitten, nyt niitä on alettu purkaa myös Teoston johtokunnassa – jos kohta sen ulkopuolellakin. Hyvänä esimerkkinä viimeksi mainitusta säveltäjäjärjestöjen johtokuntien yhteiskokoukset, joissa on varsin kiihkottomassa ilmapiirissä ruodittu mm. kansallisten varojen käyttöä ylipäätään, parituurimusiikin tukea, Fimicin roolia, johtokuntakiintiöitä sekä yhteisiä huolenaiheita verotuskysymyksistä tekijänoikeussuojaan. Suhteiden merkittävä lientyminen ei silti tarkoita sitä, etteikö erilaisia intressejä ja näkemyksiä lainkaan olisi. Jo pelkästään ”vakavikkojen” ja ”kevyehköjen” työn erilaisuuden, syntyneiden teosten elinkaaren sekä ansaintalogiikan vuoksi tietyt intressiristiriidat ovat ymmärrettävissä eivätkä ne katoa pelkästään sormia napsauttamalla.

Kinkkisemmätkin eripuran aiheet on nyt kuitenkin avoimesti nostettu pöydälle ja erilaisia työryhmiä on perustettu ratkomaan ongelmia, joista aiemmin on ainoa yhteinen mielipide ollut se, että kaikesta ollaan tanakasti ja lukkiutuneesti eri mieltä. Tuloksiakin on jo aikaansaatu. Esimerkkinä tilitysten sisällä tapahtuneiden tukisiirtojen jääminen historiaan, joka merkitsi sitä, että yhä useampi euro päätyy oikealle oikeudenomistajalle. Toisena esimerkkinä mainittakoon Elvis ry:n saama huomattava korotus toiminta-avustukseensa, joka sekään ei olisi ollut mahdollista ilman muiden taustajärjestöjen myötämielisyyttä. Aika näyttää saadaanko nyt pöydälle nostetut ”kissat” hengiltä siten, että kaikkien on mahdollista elää saavutettujen tulosten kanssa. Yhtä lailla jää nähtäväksi sekin, pystyykö Teosto mahdollisesti rajustikin muuttuvassa toimintaympäristössään ylläpitämään nykyisenlaista tarkkaa raportointia, kattavaa perintää ja hyvää oikeudenomistajapalvelua nykyisenkaltaisella verrattain alhaisella kuluprosentilla. Sikäli tämä on nollasummapeliä, että jos em. asioista syntyy kaikkien kesken edes joltisenkinlainen sopu, niin ei jää paljoa mistä riidellä. Toisaalta, jos Teostolle käy Euroopan avautuvilla ja mahdollisesti hyvinkin verisillä kilpakentillä köpelösti, niin ei ole enää edes rahaa josta riidellä.

Sitten ne vähemmän hyvät uutiset.

Uutiset ja uhat, joihin suhteutettuna Teostossa perinteisesti tapahtunut kissanhännänveto saa taloudellisesti sellaiset mittasuhteet, että se muistuttaa leivän murusten keräämistä pöydän alta. EU:n komissio nimittäin julkisti keskikesällä selvityksensä valtioiden rajat ylittävän tekijänoikeuksien yhteishallinnon malleista. Kyse on (vielä!) tässä vaiheessa pelkästään musiikin käytöstä internetissä. Tiivistettynä kysymys on siitä, että komissio ehdottaa mallia, jossa oikeudenomistajat luovuttaisivat kaikki oikeudet teostensa on-line – käyttöön yhdelle eurooppalaiselle järjestölle, joka hallinnoisi niitä koko EU:n alueella. Käytännössä tämä malli merkitsisi luopumista järjestöjen välisestä vastavuoroisuussopimuksiin perustuvasta yhteistyöstä sekä oikeuksien hallinnon keskittymistä vain muutamalle isolle seuralle. Nyt siis puhutaan vielä vain on-linesta. Jos sen suhteen käy kuten komissio esittää ja isot tekijänoikeusseurat ja isot kansainväliset musiikin käyttäjäasiakkaat haaveunissaan toivovat, ei liene kovin huono veikkaus, että tauti leviää kaikkeen muuhunkin musiikin tekijänoikeuksien hallintoon.

Jaa että entäs sitten? No sitten voisi käydä esimerkiksi siten, että pienten seurojen (kuten Teosto) kustannustehokas toiminta kävisi mahdottomaksi. Isot seurat ja kansainvälisesti menestyvät tekijät menestyisivät, pienet seurat kuihtuisivat pois isoja kiusaamasta ja kansallisen tason mestaritekijätkin olisivat isojen seurojen keskuudessa kiinnostavuusasteeltaan sitä luokkaa, että aakkosten loppupäähän saataisiin keksiä uusia kirjaimia. Selkokielellä: Jos merkittävä osa Teoston liikevaihdosta kuihtuisi pois, jouduttaisiin kuluprosenttia kasvattamaan rajusti, eikä silti olisi mahdollisuuksia nykyisen kaltaiseen tarkkaan raportointiin perustuvaan perintään nykyisen laajuisella perintäalueella. Tahtoo sanoa, että oikeudenomistajakohtaiset tilitykset pienentyisivät ja tilityksen osumatarkkuus heikkenisi. Huonoin, mutta täysin mahdollinen lopputulos olisi se, että meillä suomalaisilla tekijöillä ja muilla oikeudenomistajilla ei enää olisi omaa Suomessa toimivaa tekijänoikeusjärjestöä, vaan lähin ”Teosto” löytyisi vaikkapa Saksasta, Ranskasta tai Espanjasta.

Parhaassakin tapauksessa jostakin päin Skandinaviaa.

Jokainen voi kuvitella miten tärkeitä tekijäasiakkaita me täällä melkein keskellä Eurooppaa olisimme 5 miljoonan asukkaan markkina-alueinemme ja kummallisine kielinemme Keski- tai Etelä-Euroopan vinkkelistä katsottuna. Ja että millainen olisi edustuksemme ja sananvaltamme tuon uuden Seuramme hallinnossa. Oikein hyvällä tuurilla koko Itämeren aluetta edustaisi vaikkapa joku liettualainen elektronisen jouhikkomusiikin virtuoosi. Niin tai näin, tämä uhkakuvilla ja synkillä pilvillä lastattu juna on jo täydessä vauhdissa. Nyt tarvitaan kaikki se voima mitä tästä maasta (ja muidenkin pienten seurojen alueilta) löytyy puhaltamaan täysin palkein yhteen ja samaan suuntaan. Jos oikein hyvin käy, tai tapahtuu ihme, voimme saada tuon junan joko raiteiltaan tai ainakin vähemmän tuhoisiin seurauksiin johtavalle sivuraiteelle. Jos muuten putositte jossakin vaiheessa kärryiltä, niin kiivetkää ihmeessä sinne uudelleen hankkimalla asiasta seikkaperäisempää tietoa. Sitä on saatavilla sekä Elviksestä että Teostosta. Kuulemisiin!

Teksti: Jori Nummelin

LYHYET UUTISET

Julkaistu

Uusi lauluntekijäkurssi Ikaalisissa

Ikaalisissa koulutetaan jälleen ensi vuonna lauluntekijöitä kahdeksan kuukauden kurssilla. Järjestäjänä on Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä. Kurssi on jatkoa tämänvuotiselle kurssille, joka oli Suomessa ensimmäinen näin pitkä alan koulutus.

Lauluntekijäkurssi toteutetaan nytkin yhteistyössä Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n kanssa. ELVIS ry:n roolina on tarjota asiantuntemusta mm. alan sopimuksiin ja tekijänoikeuksiin liittyvissä asioissa. Kurssia voi suositella mm. sellaisille lahjakkaille lauluntekijöille, jotka ovat jo Teoston asiakkaita, mutta liian vähäisen julkaistun tuotannon vuoksi eivät vielä pääse ELVIS ry:n jäseniksi.

Ikaalisten koulutus alkaa 9. tammikuuta 2006 ja jatkuu 13. syyskuuta asti. Pääkouluttajina ovat Heikki Salo ja Olli Heikkinen. Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena, jolloin lähiopetuspäiviä on viikossa kolme.

Hakuaikaa on 14. lokakuuta asti. Kurssille otetaan 15 opiskelijaa kirjallisten, vapaamuotoisten hakemusten ja haastattelujen perusteella. Mukaan liitetään työnäyte.

Lisätietoja www.lpkky.fi/aikkari/artisti/ lauluntekija.html sekä Eija Hinkkala 03- 4509 415, e-mail: eija.hinkkala@lpkky.fi ja Tiina Pitkänen 03-4509 415, e-mail: tiina.pitkanen@lpkky.fi.

Saksittuja

Seppo Ahti kirjoittaa Bisquit-kolumnissaan Iltasanomissa 15.9. Eduskunnan ratkaisusta, jonka mukaan jumalanpalvelusmusiikista ei tarvitse maksaa tekijänoikeuskorvauksia mm: “…tähän sopiikin välipalaksi tietokilpailukysymys: mitkä ovat Raamatun ensimmäiset sanat?

Sillä välin kun asia on pohdinnassa, jatketaan siitä mihin äsken jäätiin. Eduskunnan päätöksestä kun ei käy suoraan ilmi, onko jumalanpalvelusmusiikki ilmaista vain jumalanpalveluksissa esitettynä.

Jos ei, seuraukset voivat olla arvaamattomat. Tai tarkemmin ajateltuna, hyvinkin arvattavat. Suomen kansan maallinen musiikkimaku tulee näet hyvin lähelle virsilaulun parasta traditiota. Asiasta on tehty akateemisia selvityksiä, mutta kyllä sen kuulee itse kukin ilman sen kummempaa tutkimustakin. Parhaimmasta päästä joku Satumaa tai Rakkaus on lumivalkoinen menee sellaisenaan virtenä laulettavaksi, tekstissä on pientä viilaamista. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö suurin osa virsistä sovi esitettäväksi myös maallisena musiikkina.” …

“On itsestään selvää, ettei maksuttomuus voi koskea vain koraalikirjaa. Muutenhan saattaisi käydä kuten Matti Jurvan laulussa Sulamith:

Yli kaupungin moskeija varjonsa luo,

minareetista kuuluu ääni tuo,

jota emme tariffisyistä pysty tässä esittämään.

Niin, siihen kilpailukysymykseen. Mitkä ovat Raamatun ensimmäiset sanat? ‘Suomennoksen tekijänoikeudet. Kirkon keskusrahasto’.”

Onnittelemme

Ensimmäisen “Esko Linnavalli” big band -sävellyskilpailun on voittanut Pessi Levanto teoksella Golden House of Samargand. Toiseksi sijoittui Veli-Matti Halkosalmi teoksella Kaiku.

Tämän vuotisen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun voitti Kikka Laitisen ja Janne Halmelan säveltämä, Jorma Toiviaisen sanoittama Tulit varjojen takaa. Toiseksi sijoittui Pertti Haverisen säveltämä ja Jorma Toiviaisen sanoittama Niin kauas et pääse ja kolmanneksi Jouni Kerosen Toivoisin.

Somero Soikoon 2005 Sävellys- ja sanoituskilpailun Unto Monosen hengessä on voittanut Juha Takanen säveltämällään ja sanoittamallaan Toisella tähdellä.

Suven Sävel on luovuttanut Viihteen elämäntyö -palkinnon Jukka Kuoppamäelle.

Toivo Kärki -juhla on palkinnut Eila Pienimäen elämäntyöstä.

Kävi niin tai näin

Julkaistu

Musiikin arvoketjussa kaikki alkaa tekijöistä. Tämän pitäisi olla sanomattakin selvää, mutta hämmästyttävän usein tuntuu siltä, että ketjun ensimmäinen lenkki sivuutetaan ja aloitetaan suoraan artisteista tai jopa levy-yhtiöistä. Samalla saatetaan alkupäästä unohtaa monta sovittajaa, kääntäjää, soittajaa ja myös musiikkikustantajaa, joka usein sekoitetaan levy-yhtiöön.

Viisi vuotta sitten näytti siltä, että tiedostomuotoinen äänitallenteiden jakelu internetissä nousisi muutamassa vuodessa merkittäväksi musiikin jakelutavaksi fyysisten cd-levyjen rinnalle. Mutta näin ei käynytkään, kun ilmainen ja helppokäyttöinen Napster-palvelu kasvatti nopeasti suosiotaan. Tällainen vertaisverkko muodosti kuitenkin mahdottoman yhtälön musiikin ansaintalogiikan ja tekijänoikeuksien kanssa. Ja tämän välivaiheen jälkeen on maksullisuus ja laillisuus taas nousemassa sille kuuluvaan arvoon musiikin verkkojakelussa.

Omanlaisenaan lippulaivana tässä Napsterin jälkeisessä kehityksessä on ollut tietokoneyritys Apple, jonka iPod-soitinta on maailmassa myyty jo 13-14 miljoonaa kappaletta. Suomessa halvin malli maksaa tällä hetkellä 209 euroa. Tällä keskihinnalla kysymys olisi lähes kolmen miljardin euron liikevaihdosta.

Apple on tähän asti keskittynyt päätelaitteiden ja ohjelmistojen myyntiin. Nyt se on alkanut myydä myös musiikkia. Tämä tapahtuu internetissä nimikkeellä iTunes. Yksi kappale maksaa Suomessa 99 senttiä, albumit 9,99 eurosta ylöspäin. Tekijät saavat siitä oman siivunsa Teoston kautta, levy-yhtiöt suoraan kauppiaalta ja artistit kukin sopimuksensa mukaisesti levy-yhtiöltä.

Levykauppiaaksi ryhtymisellä Apple on tukenut varsinaista liiketoimintaansa eli iPod-soitinten kauppaa ja muuta iTunesin ympärille rakentuvaa kauppaa. Osana Applen strategiaa on tietysti myös kaikki se myönteinen julkisuus, jota se on saanut laillisen verkkomusiikin kauppiaana. Päivän trenditermiä käyttäen kyse on lifestyle-bisneksestä, jossa ostaminen perustuu elämyksiin ja mielikuviin. Äänitallenteiden kaupassa tiedostomuotoinen verkkomyynti on vahvasta kasvustaan huolimatta edelleen vaatimatonta fyysiseen jakeluun verrattuna. Koko maailmassa arvioidaan viime vuonna myydyn 200 miljoonaa raitaa eli 99 sentin hinnalla liikevaihto jää alle 200 miljoonan euron.

Ennusteita markkinoiden kehityksestä riittää, samoin arvioita siitä, mitkä ovat mobiilijakelun näkymät tai onko ruusuisin tulevaisuus tilauspohjaisilla palveluilla, joissa kuluttaja tiettyä kuukausimaksua vastaan saisi jopa kaiken tallennetun musiikin soittimiinsa.

Kävi niin tai näin, tekijöiden on oltava valppaina, kun uudet markkinat ja liiketoimintamallit muotoutuvat. Tekijänoikeuslaissa säädeltävien oikeuksiemme lisäksi tarvitsemme myös tervettä itsetuntoa neuvottelupöytiin: sävellyksistä ja sanoituksista arvoketju alkaa.

Martti Heikkilä

Humppa Sikstuksen kappelin freskoista

Julkaistu

KESÄ TUO KILPAILUT. Ruumiinkulttuurin lisäksi punnitaan myös hengentaitoja. Palanen historiaa: Olympiakisoissa kilpaili alunperin vain nuoria vapaasyntyisiä, nuhteettomia kansalaisia, jotka olivat Peloponnesoksen doorilaisia.

Vapaasyntyisiä? Mitenkä tuon tähän aikaan sovittaisi? Voisiko tuo tarkoittaa nuorta vailla sitoumuksia olevaa henkilöä. Vaikkapa musiikintekijää, jolla ei ole sidoksia Gramexiin tai Teostoon. Eräs kilpailu haki juuri tuollaisia tekijöitä.

Sääntöjä voi laatia joka lähtöön ja sopimus on kahden kauppa. Mutta jokin tuossa asiassa mättää: Tämä nuori saattaa ajatella ettei myöskään vastedes mitään sitoumuksia kannata tehdä: Ovat ainoastaan ratkaiseva este kilpailumenestykselle ja sitä kautta nousevalle uralle. Tässä taitaa olla meikäläisillä vankan valistuksen paikka.

***

MITÄ TULEE vanhaan olympiahenkeen, kisoissa oli kulttuurimyönteisyyttä: Yleisön joukossa istuivat filosofit, puhujat, kirjailijat ja monet taiteilijat esittäen kilpailujen lomassa taitojaan ja ajatuksiaan. Kun voiton kunniaksi kilpaveikko seppelöitiin öljypuun lehvillä, raikuivat sillä hetkellä myös runot ja laulut.

Näin ei ole enää. Tosin tästä menneestä saattaa vaikkapa nyky-Suomessa olla jäänteenä se, että hallituksessamme kulttuurista ja urheilusta vastaa sama ministeri. Tosin urheilukilpailuissa vähemmän laulellaan tai kirjoitellaan. Meilläkin kirjoittelu on viime aikoina jäänyt vain alan ministerin ja lehdistön vuoropuheluksi.

***

TAKAVUOSINA, ollessani Työväen musiikkitapahtuman taiteellisena johtajana, unelmoin urheilun ja kulttuurin, nimenomaan pitkänmatkan juoksun, musiikin ja kuvataiteen yhdistämisestä.

Joose Tammelin -niminen peruskoulunopettaja oli sanoittanut ja säveltänyt tiettävästi maailman pisimmän humpan, jonka aiheena oli Paavin antama keikka Michelangelolle (Michelangelo Buonarrotti 1475 – 1564). Taiteilijan tuli maalata Vatikaaniin Sikstuksen kappelin freskot. Mielenkiintoinen humpan aihe.

Herra Tammelinin teoksen pituus oli reilut 30 minuuttia. Pienillä välisoitoilla kestoon olisi helpostikin lisätty noin 10 minuuttia. Esitin festivaalini hallinnolliselle johdolle, että pyytäisimme veteraanijuoksija Lasse Virenin stadionille. Valkokankaalle heijastettaisiin Michelangelon kuvataidetta. Lähettäjän pistooli pamahtaisi, Lasse Viren kirmaisi kympin juoksuun ja samalla hetkellä Joose Tammelin aloittaisi reippaan humpan, oman sävelteoksensa Sikstuksen kappelin freskojen syntyvaiheista. Kumpi ehtisi ennen maaliin? Joose vai Lasse? Todellinen urheilun ja kulttuurin voimainkoitos.

Ohjelmaideani ei mennyt läpi. Mutta en ole enää Valkeakoskella taiteellisena johtajana. Kenties ymmärrettävistä syistä. Mutta toisaalta: joku ylpeys se ihmisellä on oltava.

JANI UHLENIUS

Mihin katosi iskelmäseppojen yhdistys?

Julkaistu

Pekka Nissilä on löytänyt Elokuva- Aitta -lehden numerosta 12/1953 artikkelin otsikolla ”Tiedättekö mikä on SuVISTY?”. Heti jutun alussa selviää, että kyseessä on Suomen Viihde- ja Iskelmämusiikin Säveltäjäin ja Tekstinkirjoittajain Yhdistys.

Yhdistyksen nimi on jutun kirjoittajan, päätoimittaja Valma Kivitien mukaan turhan pitkä näin ”hauskoille tekijöille”. ”Eikö Iskelmäsepot ry olisi ollut lyhyempi ja ytimekkäämpi”, hän kysyy.

Iskelmäseppojen yhdistyksen kerrotaan puolustavan oman alansa musiikkia mm. sillä, että ”musiikin harrastus alkaa tavallisesti helppotajuisesta ja kehittyy siitä edelleen.” Eli kun iskelmistä aloittaa, voi vähitellen kehittyä taidemusiikin harrastajaksi.

Yhdistys toimii jutun mukaan myös alan rikkaruohojen kitkemiseksi, onhan alalla myös paljon heikkoja tuotteita. Tässä kitkennässä auttaisi se, jos lehdistössä olisi joku alan erikoisarvostelija eivätkä iskelmämusiikkia arvioisi ainoastaan taide- tai jazz-musiikin arvostelijat.

Tärkeintä uuden yhdistyksen toiminnassa on siis jutun perusteella alan arvostuksen kohottaminen. Lopuksi sanotaan, että myös taloudelliset edut on turvattava. SuVISTYn puheenjohtajana poseeraa lehden valokuvassa George de Godzinsky ja sihteerinä jutun mukaan Toivo Lahtinen (lienee Tapio Lahtinen eli Kullervo). Iskelmäseppojen kantajoukkoa ovat kuvassa myös Harry Bergström, Toivo Kärki, Georg Malmstén, Arvo Koskimaa, Kullervo Linna, Aarno Walli, Kaarlo Valkama, Masa Jäppilä ja Yrjö Saarnio.

Melkein samat herrat (Godzinsky, Bergström, Kärki ja Malmstén) perustivat syksyllä 1954 Elokuvasäveltäjät ry:n eli nykyisen Elviksen. Mihin katosi SuVISTY?

Kävikö niin, että kun yhdistyksen päätarkoitus oli alan arvostuksen kohottaminen ja vasta toisella sijalla tuli taloudellinen edunvalvonta, niin riittävää ”sosiaalista tilausta” ei tältä pohjalta ollut. Elokuvasäveltäjillä sen sijaan oli selkeä lähtökohta ja tavoite: yhdistää voimansa suhteessa elokuvatuottajiin ja neuvotella alalle työehtosopimus. Perusta oli siis sama kuin ammattiliitoilla.

Teosto, Elvis ja vapaa kilpailu

Teostohan perustettiin jo 1928. Samana vuonna astui Suomessa voimaan laki tekijänoikeudesta henkisiin tuotteisiin. Ennen sitä kuka tahansa oli saanut esittää musiikkia vapaasti missä tahansa tekijöiltä lupaa kysymättä. Vain näyttämöteoksen yhteydessä esitetyllä musiikilla oli ollut lainsuoja.

Nykyaikaisen tekijänoikeuden syntyhistoria oli liittynyt kirjapainotaidon keksimiseen 1450-luvulla. Aluksi kyse oli kirjankustantajan yksinoikeudesta tiettyjen teosten painattamiseen. Vähitellen tultiin siihen johtopäätökseen, että kustantajan oikeushan ei olekaan alkuperäistä, vaan teos syntyy kirjailijan luomistyön tuloksena.

Myös Teoston perustamisen motiivina oli tekijöiden ja musiikin kustantajien tarve voimien yhdistämiseen. Vastapuolena neuvotteluissa olivat musiikin käyttäjät. Asetelma on sama vielä tänäänkin. Tämän päivän Teostolla samoin kuin Elvis ry:llä on yksi ratkaiseva ero ”oikeisiin” ammattiliittoihin verrattuna. Molempien toimintaa säätelee kilpailuoikeudellinen lainsäädäntö.

Ainoastaan ammattiliitot saavat tehdä koko alaa sitovia työehtosopimuksia. Teoston ja Elvis ry:n kohdalla sellainen katsottaisiin määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi.

Sen sijaan Suomen Muusikkojen Liitto on ammattiliitto, joka neuvottelee muusikoiden palkoista ja palkkioista ihan samoilla eväillä kuin muutkin SAK:n jäsenliitot. Muusikoiden saamat korvaukset Gramexista eivät kuitenkaan kuulu tähän ammattiliiton toimialueeseen, vaan Gramex on kilpailuoikeuden suhteen Teostoon verrattavassa asemassa.

Ammattiliittojen neuvottelemat työehtosopimukset merkitsevät sitä, että kukaan ei voi tarjota tai ottaa vastaan työtä, jossa palkka on alle alan työehtosopimuksen. Laki määrää myös järjestäytymättömät työntekijät ja työnantajat samaan ruotuun. Musiikin tekijää ja tilaajaa ei sen sijaan mikään estä neuvottelemasta korvausta vaikka nollaan, jos tekijä ei ole Teoston asiakas.

Pitäisikö Elvis ry:n kuitenkin aktiivisesti rohkaista tekijöitä pitämään puoliaan? Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa manusteoksen tekijältä pyydetään nuotin julkaisulupa. Moni tekijä on iloinen siitä, että nuotti tulee vaikkapa Toivelaulukirjaan tai oppikirjaan. Käy helposti niin, että manustekijä suostuu alempaan rojaltiin kuin kustannetun teoksen kustantaja? Tai kun karaokeen pyydetään tekstintekijältä julkaisulupa, manustekijä saattaa antaa luvan ilmaiseksi ”kun laskun kirjoittamisesta on enemmän vaivaa”.

Pitäisikö Elvis ry:n suorastaan antaa jäsenilleen suositus, että julkaisuluvasta maksettavan rojaltin manusteokselle tulee olla vähintään 15 prosenttia? Tämäkin voitaisiin katsoa sellaiseksi elinkeinonharjoittajien hintayhteistyöksi, että se rikkoisi lakia kilpailunrajoituksista.

Elvis ry:llä on edelleen kaksi tariffisopimusta Yleisradion kanssa. Kilpailuvirasto ei ole tähän puuttunut, koska sopimuksen toisena osapuolena on ainoastaan yksi alan toimija eli Yleisradio. Nämä sopimukset perustuvat siis kummankin osapuolen yhteiseen tahtoon. Vuosittain niihin on tehty Tupon yleislinjan mukaiset korotukset. Aikanaan meillä oli vastaava sopimus myös MTV:n kanssa, kunnes se kilpailunrajoituslain nojalla kiellettiin.

SuVISTY näyttää siis syntyneen kevyen musiikin tekijöiden tarpeesta kohottaa oman alansa arvostusta ja Elokuvasäveltäjät ry puolestaan syntyi tarpeesta neuvotella työehtosopimus elokuvatuottajien kanssa.

Elvis ry:n nykyistenkin sääntöjen mukaan ”jäsenistön taloudellisten etujen valvominen” on yhdistyksen ydintoimintaa. Tämän tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys ”käy jäsenistönsä taloudellisia etuja koskevia sopimusneuvotteluja jäsenistönsä edustajana”. (§2)

Säännöissämme on edelleen tiukka pykälä jäsenen velvollisuuksista (5 §):

”Yhdistyksen jäsenen tulee tuotantoaan levittäessään ja myydessään noudattaa yhdistyksen neuvottelemia ja hyväksymiä yleisiä ehtoja eikä jäsenillä ole oikeutta solmia näistä oleellisesti huonompaan suuntaan poikkeavia sopimuksia.”

Sääntökohta on perua ajoilta, jolloin sitovat sopimukset olivat alallamme mahdollisia. Miten pykälä pitäisi muotoilla, jotta se vastaisi tämän päivän haasteisiin eikä olisi ristiriidassa kilpailulakien kanssa?

***

Jakosääntö ja teosrekisteri

Elvis ry järjesti jakosääntöseminaarin 7. maaliskuuta Ravintola Tekniskassa. Teoston edustajat Sanna Haanpää ja Piia Keskimaa pitivät ansiokkaat ja informatiiviset esitykset jakosäännön kiemuroista ja siitä, miten ne nivoutuvat yhteen Teoston teosrekisterin ja yhteispohjoismaisen Nord-Doc:n kanssa. Otto Donner puolestaan valotti jakosäännön filosofiaa ja historiaa periaatteellisten kysymysten näkökulmasta.

Yhteenvetona seminaarista voi arvioida, että vapaita osia sisältävien teosten jakosääntö muuttui 90-luvun lopun jakosääntöuudistuksessa Teoston hallinnoinnin kannalta työlääksi ilman, että uudistukselle välttämättä oli riittäviä perusteita. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että kakkumallin sijasta ryhdyttiin soveltamaan hyötymallia. Tämä on sitä jakosääntömaailman sisäistä jargonia, jonka suomentamiseen tila ei tässä riitä.

Tulevaisuuden uhkakuvia puolestaan nähtiin siinä, että jos kustantajan osuuteen tulisi joustoa, sitä käytännössä olisi enemmän ylöspäin kuin alaspäin. Todettakoon, että Ruotsissa instrumentaaliteosten mekanisointikorvauksissa kustantajan osuus on 50 prosenttia.

Säveltäjien ja sanoittajien välisiä sopimusrajoja pidettiin seminaarissa perusteltuina, kun sen sijaan vaihtelevia mielipiteitä oli siitä, tulisiko sovittajan osuudelle on katto nykyiseen tapaan.

Keskustelu jatkuu ja toivottavasti vielä tämän vuoden aikana saadaan tietoa sitä, minkä verran muista pohjoismaista löytyy valmiutta seurojemme jakosääntöjen yhtenäistämiseen. Hallinnoinnin kannalta siitä olisi monia etuja, mutta eri ryhmien etujen kannalta myös monenlaista neuvoteltavaa.

Jakosäännössä on kysymys Teoston luomasta neuvottelumekanismista säveltäjille, sanoittajille, sovittajille, kääntäjille ja kustantajille, kun korvausten jakautumisesta yhden teoksen sisällä sovitaan. Kaikkihan voisi olla myös täysin vapaasti sovittavissa, mutta näin villi ja vapaa maailma voisi lopulta olla uhka koko tekijänoikeudelle.

***

Levytanssien tilitykseen muutoksia

Teoston johtokunta hyväksyi kokouksessaan 1. kesäkuuta periaatteet, joiden mukaisesti viime vuoden esityskorvausten tilitys myöhemmin kesäkuussa tapahtui. Tilitys- ja jakosäännön perusraamit on määritelty yhdistyksen kokouksen hyväksymässä tilitys- ja jakosäännössä ja näiden raamien sisällä johtokunta voi tehdä tiettyä hienosäätöä.

Merkittävin muutos viime vuoteen verrattuna verrattuna on se, että ravintoloissa soitettu mekaaninen tanssimusiikki (=levymusiikki) tilitetään nyt osittain tiettyjen radiokanavien esitysten mukaisesti. Aikaisemmin kaikki nämä korvaukset on tilitetty huvi- ja ravintola-alueen elävän musiikin esitysten mukaisesti.

Kyseessä on tässä tilityksessä 408.000 euron potti, josta kaksi kolmannesta tilitetään edelleen elävän tanssimusiikin esitysten suhteessa. Kolmasosa tilitetään seuraavasti: Iskelmä-ketjun esitysten suhteessa 50 %, Kiss FM:n 16,7 %, SuomiPOP:n 16,7 % ja NRJ Energy:n 16,6 %. Muutoksen tarkoitus on, että tilitys aikaisempaa paremmin kohdentuisi sille tanssimusiikille, joita ravintoloissa äänitteiltä soitetaan. Ravintolat ja tiskijukat eivät ole velvollisia tätä musiikkia raportoimaan. Toivottavasti tekniikan kehittymisen myötä sekin päivä vielä koittaa.

Muuten tilityksen pääperiaatteet pysyivät entisinä. Esimerkiksi tv-alueen kertoimet pysyivät ennallaan, jolloin alimmat kertoimet on ns. formaattiohjelmien musiikilla ja seuraavaksi alimmat tv-elokuvien ja draamaohjelmien musiikilla. Johtokunta on määritellyt erikseen ne formaattiohjelmat, joissa on tuo alin kerroin.

Partituurimusiikin tuki pysyy entisellään, eli sitä maksetaan tilityksen yhteydessä kakkos- ja kolmosgenren teosten eläville tekijöille ja kaikkien kyseisten teosten kustantajille yhteensä 245.000 euroa.

MARTTI HEIKKILÄ

Timo Eränkö – virallisen valvojan veli

Julkaistu

Timo Eränkö on kiireinen mies. Mutta onneksi hänessä on organisoijan vikaa, paljoltikin. Vuosikymmeniä hän on ollut kantava hahmo Lapinlahden Linnuissa. Fyysisen kantamisen ovat kylläkin melkein alusta asti hoitaneet roudarit, ovat joskus Timoa itseäänkin tarvittaessa kantaneet, mutta vastuunkanto sekä käytännön asioissa että taiteellisessa osastossa on ollut pitkälti primus motorina toimineen Erängön käsissä. Toki hän osaa delegoinnin taidon. Esimerkiksi musiikillinen, säveltaiteellinen tontti on pitkälti langetettu Pekka Hedkrokin kontolle. Tähän siivuun, niinkuin muihinkaan oman vastuualueensa ulkopuolisiin ratkaisuihin, ei Eränkö puutu muuten kuin luovan rankasti arvostelemalla.

Mutta kun sanoja laitetaan mieleiseen järjestykseen, niin mitä silloin tapahtuu? Timohan on tunnettu siitä, ettei hän kavahda vaikeitakaan aiheita. Toisaalta niitähän on maailmassa enemmän tarjolla kuin helppoja, näin ainakin äkkinäinen saattaisi ajatella.

Tapaamme soveliaassa ympäristössä, Ravintola Kappelissa, tosin keskellä kirkasta päivää ja perin hyveellisesti kahvin ja teen ääressä. Historia antaa kertoa, että samaisessa paikassa runon ruhtinaat ja muidenkin alojen taiteilijat itsenäisyytemme alkuhämärästä suvaitsivat istua pitkääkin iltaa, suoden näin itselleen lepohetken luomisen ankarasta tuskasta ja siihen liittyvästä työstä. Nykyisin tällainen taiteilijahahmo lienee harvinaisempi. Sen sijaan kommunikaatiokeskukset käsissään itsenäisiksi tuotantoyksiköiksi muuttuneet tulosvastuulliset viihteen- ja sisällöntuottajayksiköt säntäilevät markkinoimassa itseään ja luomaansa tuotetta niille, jotka sitä multimediaviestintää halliten suvaitsevat hyvää hyvyyttään ja tietenkin korvausta vastaan rahvaalle sen ajankuluksi ja himotuksi huumeeksi jakaa. Lyhyesti ilmaistuna.

Kävelykokouksia itsen kanssa

Kuinka itse luonnehtisit sanoitustyyliäsi? Lyhyt ja ei-manipulatiivinen kysymys.

– Oikeastaan se on mun oma, kummallinen ja pienvikainen tyyli. Edesmenneen ystäväni Heikki Salomaan kanssa oltiin innostuneita sanasta naivismi… lapsellisuus, se että sanoo sen mikä ensimmäisenä tulee mieleen. Se tuo ilon tähän sanoitushommaan. Pekka, jos nyt kysyisit mitä mä mietin, niin vastaisin, että mä mietin voinko laittaa biisiin Tyttö dynamiittivyössä säkeet ”sä oot mun ihana tyttö yksin dynamiittivyössä ja minä Lauri täällä työtön yöttömässä yössä” vai pitäiskö sen olla ”yksin yöttömässä yössä” ja voiko sanoituksessa Pienvikaisten paratiisi puhua ihmisestä että se on ”haljennut revennyt mustunut, kuhmuinen kulunut pölyttynyt, särkynyt murtunut naarmuuntunut, ihminen uudesti syntynyt” vai oisko ”pölyttynyt” sittenkin ”löystynyt”? Auta mua.

Tekstin tekeminenhän vaatii kuitenkin aika paljon duunia?

– Sanoitus vaatii tietenkin työstöä, mutta idis syntyy sekunnissa, se siemen, idea, josta toivottavasti ihanan rehevä puu sitten kasvaa. Parhaiten itselläni se idea löytyy kävellessä, ja loppu onkin silkkaa puutarhanhoitoa. Eräänlaista pläntin viljelyä. Ilman niitä siemeniä ei syntyisi hevonpaskaakaan.

Tavallaan hortonomisia ilmaisuja ja vielä käänteisessä järjestyksessä. Epämääräisiä viittauksia myös kreikkalaiseen peripateia-koulukuntaan, kävelyyn ja ajatteluun. Onko konkreettisia esimerkkejä työskentelystä tällä tavalla?

– Kyllä on. Eräänä valoisana päivänä mittailin kauniin Helsinkimme katuja ja katselin niitä näitä. Siihen osui sattumalta mimmien perseitä. Siitä sitten jollain tapaa, siitä kävelyn rytmiikasta ja kolkkeesta syntyi “Se on jannusta kii, huutaako tyttö Hii!”. Se vaan sattui juuri siihen kävelytempoon mukavasti. Eli jos en olisi kävellyt ja kävellyt juuri tuolla nopeudella ja ellei juuri noita neljää ihanasti purjehtivaa kankkua olisi siunaantunut juuri silloin silmieni eteen, niin sitä biisiä ei kenties olisi koskaan syntynyt. Olkoon toi esimerkki siitä että sanoitustyö on täysin sattumanvaraista puuhaa!

Kotona istumalla ei virikkeitä paljon tule. Siis harrastat assosiaatiotekniikkaa kuljeskelemalla?

– Sehän on ainoa mahdollisuus. Muuten ainakin itselle tulisi sellainen tunne, että eiväthän nää ole aitoja, vaan väkisten mun keksimiä! Ei mitään saa keksiä. Aito ja oikeesti tosi vaan tulee.

Mutta yleensä jos ihmiset puhuu sen mikä on totta, sen mitä ne tietää, niin sehän on yleensä äärimmäisen epäkiinnostavaa?

– Niin mutta siemenen pitää olla aito. Niin kuin appelsiinin ja omenan siemenen… Mutta sitten kun itu on oraalla, sitten voi alkaa valehdella. Sitten voi keksiä. Ihan silmät suut korvat täyteen.

Voi alkaa yhteyttämään?

– Kyllä. Se on herkkua, se on puutarhanviljelyä. Sen tyyppinen valehtelu joka antaa voimia jatkaa päivästä toiseen. Ei ole mitään ihanampaa kuin vilpitön valehteleminen.

Siis ymmärränkö oikein, totuuden muokkaamista kuulijan kestettäväksi?

– Näin juuri. Jep. Tällaisessa prosessissa, joka perustuu tuollaiseen metodiin voi tietenkin helposti ajautua siihen, että tää romanttinen haihattelija viettää pitkiä aikoja niin ettei synny mitään. Jos ei osaa ja pysty vääntämään väkisten. Toivoisin että oppisin enemmän myös sitä kulmaa asiasta. Mutta niin kuin aina, asioilla on puolensa. Joita ei käy ennalta arvaaminen.

Oleskelu, kiertely ja havaintojen tekeminen työn kunnian kyllästämässä yhteisössä helposti tulkitaan joutavaksi hortoiluksi. Pitäisi koko ajan tehdä tulosta?

– Olen jo ajautunut tässä asiassa huonon omantunnon vankilaan. Vankeuteen noin elinkaudeksi. Toivoisin pikku hiljaa armahdusta.

Tietenkin on myös huomattava että tällainen kuvitteellinen flanööri, Kappelin liepeillä kuljeskeleva runoilijatyyppi on omin nokkineen vastuussa ainoastaan itselleen. Jos tekee töitä esimerkiksi bändissä, niin kuin sinä, silloin on tietenkin vastuussa siitä että löytyy materiaalia, jota esittää ja levyttää. On useamman ihmisen käntty kyseessä…

– Tottakai. Inhorealismi eli elämä syömisineen ja asumisineen ja seurustelemisineen edesauttaa lopputuloksen nopeaa rojahtamista unelmien tasolta. Tässä pihtisynnytyksessä toimivia apuvälineitä on tappelut ja raivoamiset ja karjumiset ja huutamiset ja lyömiset. Siis ympärillä olevien odottavien kanssa. Se kuuluu siihen työnteon huoneeseen. Mutta sen sanon, että ilman jalkoja olisi hyvin hankala kirjoittaa mitään. Siis minun.

Jotkut saattaisivat ajatella että ylemmät raajat olisivat käytännöllisemmät?

– Ideat syntyy kävellessä. Mä pidän kävelykokouksia itseni kanssa. Joskus yritin käyttää sanelukonetta, mutta se tuntu tyhmältä. Täytyy kävellä ja kuunnella ja kävellä ja napsia sanoja suuhun ja muistaa yksi riimi, ehkä kymmenkunta sanaa, sitten pysähtyä ja kaivaa äkkiä paperi ja panna se ylös Stockan kassalta varastetulla unelmanpehmeästi kirjoittavalla vihreällä kuulakärkikynällä. Jalkoihin liittyy vapaus, liikkuminen, voi toteuttaa fyysisiä päätöksiä… tarvittaessa paeta tai sitten ääritilanteessa hyökätä.

Ajattelu auttaa selviytymistä, kuin myös selviämistä… Kyllähän siihen on varmaan fysiologinenkin syy, veri kiertää liikkuessa ja happea saadessa paremmin, myös aivoissa. Ei siitä haittaakaan ole.

– Kyllä. Onneksi on toisaalta mahdollisuus että pääsee myös istumaan hämäriin paikkoihin. Hyvinkin pitkiksi ajoiksi. Hämäriin ja savuisiin paikkoihin. Hoitamaan sitä puutarhaa huolellisesti ja hartaasti. Väännellen ja käännellen ja leikitellen ja… kiipeillen puussa.

Biisit on samaa soppaa

Tästähän pääsemme luonnikkaasti laskeutumaan menneisyyteen, historian alkuhämärään. Pala omaa historiaasi?

– Kaikki alkoi Ylioppilasteatterista. Ilman YT:tä en olisi ehkä mitään kirjoitellutkaan. Voisin tehdä jotain ihan muuta. Jotain oikeeta.

Valotapas sitä…

– YT:llä sai tehdä mitä lystäsi… ja mikä tärkeintä ympärillä oli hyviä tyyppejä. Voin mainita esimerkiksi Lintujen jäsenen Matti Jaarasen. Olimme YT:n uusina jäseninä, pelokkaina poikina mukana Bertolt Brechtin Äiti-näytelmässä joskus 1970-luvulla. Kovasti meitä pelotti.

Onneksi ei ollut tuon pelottavampi näytelmä, ainakaan nimeltään. Jatkoa seurasi itse tekemällä…

– Joo, aloin sitten orastavasta menestyksestä rohkaistuneena itse väsätä näytelmiä ja pikkuhiljaa ne vääntyi tai niiden sisään alkoi työntyä myös pieniä runoja tai laulun poikasia. Esi-Lintuaikana oli myös teatteriseurue Maailmanpyörä…

Olit ilmeisesti kovasti teatteri-ihmiseksi tulossa…

– Olin kyllä erittäin vankasti ja väkevästi teatteri-ihminen. Jopa siinä määrin että uskoin teatterin avulla voitavan tehdä radikaaleja uudistuksia. Niin kuin uskon vieläkin. (Naurua)

Yhteiskunnassa, vai ylipäätään?

– Yhteiskunnassa. Maailmassa. Se vaan on sellainen alue että siltä voidaan helposti leikata siivet. Mutta kun se kunnolla pääsee vauhtiin niin sitten se toimii… Teatteri on vallankumouksen airut. Samoin kuin laulut. Elävät ihmiset puhuu ja laulaa ja kertoo ja huutaa ja uhoaa. Se on hienoa!

Mitäs sitten kun laulut on mekanisoitu, levytetty?

– Biisit on samaa soppaa. Eihän ne eroa siitä. Niiden avulla pelastetaan maailma.

Tarkoitin kyllä sitä, että jos esittää ihmisille tilanteessa jotain, he ottavat vastaan sen, tai sitten ei. Mutta jos jotain sanottavaa on vaikka äänitteellä, eikä sitä kukaan eikä missään soita, niin ei ole edes tätä mahdollisuutta. Vaikka painaisi satatuhatta kappaletta niin mitään ei kuulu… Kun joku on purkitettu niin se on purkissa. Purkin voi laittaa hyllyyn. Ja niin edelleen.

– Se on tietenkin äänitteen huono puoli. Sitä ei ole pakko kuunnella, toisin kuin esimerkiksi katusoittoa. Siitä tilanteesta tietenkin pääsee eroon kävelemällä rivakasti, hah. Mutta, vielä ennen tätä vaihetta, olin sitten vuoden Joensuun Kaupunginteatterissa näyttelijänä. En laitostunut, mutta sain hyvän tuntuman siitä. Oli tietenkin kuukausipalkka. Se oli kyllä merkittävä viihtymistä edistävä asia. Mutta homma ei ollut millään tavalla samankaltaista kuin sitten vähän myöhemmin. Joensuun jälkeen heitettiin  Salmelan Tompan kanssa pantomiimia kadulla. Siis Tomppa teki pieniä pantomiimitarinoita, se oli pirun hyvä ja mä säestin töräyttelemällä tenorisaksofonia. Jengi tykkäsi. Käytiin Tompan kanssa Italiassa asti. Barissa. Esitettiin miimisesti Kuolema Venetsiassa. Siitä sitten seuraavana keväänä Kettusen Arin, Salomaan Hiskin, Liinojan Tapsan, Kivisen Mikon ja Jaarasen Matin kanssa alettiin roudata YT:n pianoa siihen Vanhan rappusille meidän tuolien eteen. Toikan Markkukin tuli paukuttamaan matka-arkkua. Nää ulkoilmavedot lauantaisin, sadoittain ihmisiä katsomassa meidän hommaa. Se avasi silmät, ihmiset pysähtyivät ja antoivat rahaa! En koskaan ollut sillä tavalla saanut rahaa teatterin tekemisestä, sillä tavalla ihan suoraan ihmisiltä. Me suorastaan kahmittiin ne siitä kadulta YT:n lääkärilaukkuun, joka meillä oli siinä suu auki odottamassa ja kirmattiin esitysten lomassa virkistäytymään kuppilaan. Suora palaute oli jotenkin, ah… niin ihanaa. Tällälailla juohevasti syntyi Lapinlahden Linnut, siihen Perunatorille jengin keskelle.

Emme pääse ilmeisesti eroon vihannesmaailmasta.

– Ei! Jokaisessa ihmisessä asuu pieni Perunatori. Meitä oli tosin niin paljon, että lopulta äidyimme ahneiksi, värvättiin tyttöystävätkin partioimaan yleisön joukkoon rahastushommiin, jotta päästiin sillä aikaa entistä nopeammin Kuppilaan laatimaan seuraavaa, puolen tunnin kuluttua alkavaa esitystä. Miettimään uusia spiikkejä ja muuta tärkeätä.

Luitte päivän iltalehdet, virkistäytymisen ohessa, saitte uutta aineistoa?

– Periaatteessa kyllä. Ja huudettiin kovaa. Tästä sitten pikkuhiljaa sisätiloihin johtava prosessi jatkui ja eteni… ajoi meidät sitten levytysstudioon, tietenkin näin ennen pitkää kävi.

Nainen on ihana aamulla

Sivuutetaan mittavaa lintuhistoriaa, muualla jo toistettua. Alkuaikojen askeesista keskustelu kääntyi hetkeksi nykytrendiin, tai ainakin sen raameihin, sisällöntuottamiseen. Sanoittajalla oli tästä mielenkiintoinen näkemys.

– Nyt kun on puhuttu ankarasti siitä, itketty ja valitettu, että sisältö on kaikessa unohdettu ja on vaan rahaa ja pintaa ja koreutta, kiiltoa, välähdyksiä ja jyminää niin näin täytyy ollakin. Aina välillä näin. Nyt sisällöllä ei ole mitään merkitystä, ihmisiä talutetaan kuin sokeita jyrkänteelle ja kirjailijat ja sanoittajat ja muu taiteilijasakki on kuin kielenkääntäjä yksin kuussa. Tää tarkoittaa kuitenkin sitä että kohta, aivan näillä hetkillä, alkaa sisällön arvo taas avautua. Näin on. Näin tekee osuuskauppaväki. Se välillä unohtaa, oikeastaan niin kuin halulla, sitten taas alkaa ikävöidä sitä sisältöä ja huomaa, että….

Anteeksi että keskeytän, mutta entäs jos ei ole enää puitteita siihen. Sisältökin vaatii puitteet toteutuakseen. Jos ei ole radiota, ei televisiokanavia, levy-yhtiöitä, siis jotka koskisivat tällaiseen materiaaliin… Mitä sitten? Pitääkö palata takaisin Perunatorille?

– Se vaatii kyllä ehkä jotain muutoksia tähän infrastruktuuriin, esimerkiksi kolmannen maailmansodan, tai jotain tällaista…

Sitten kasaan vaikka “raunioteatteri”…

– Ehkä joo voisi näin tehdä. Mutta uskon että ihan näillä hetkillä se uusi aika koittaa.

Menee kovin kokonaisvaltaiseksi. Sinullahan on myös käsittääkseni pienempi iskuryhmä tällä hetkellä, “Gruppo Kekkonen”, Melrosen rumpalin Jamin kanssa? Muistaakseni näkemäni keikka loppui siihen kun kermakakkua kuritettiin pesäpallomailalla… Tuli vaan mieleen tuosta paidastasi ja suorasta agitaatiosta.

– Joo, teimme jopa kolme keikkaa, yhden Perunatorilla, mutta se projekti on nyt pakastimessa, sitä täytyisi vielä kehitellä… Siinä oli ehkä liikaa rekvisiittaa, esitysten mittakaavaan nähden.

Kermakakun hakkaaminen ei lyönyt leiville…. Palataan sanoitusten ja ylipäätään luovan työn tekemisen perusasioihin

– Kaiken ydin on tietysti se, että voi vokotella… siis lähestyä naista aamulla, ilmoittaa että olen tehnyt runon, kertoa hänelle että olen kirjoittanut näytelmän. Tässä tullaankin luontevasti siihen että eihän sitä voi kukaan pyyhkiä pois meiltä miespuolisilta luovan työn tekijöiltä, että aina, jo aikojen aamusta alkaen se suurin motivoija, viehätys ja pakko on ollut se että nainen on ihana aamulla.

Eikö illalla?

– Illalla myöskin, mikä pahinta, ja päivällä. Tästä on kaikki oodit syntyneet. Ja kaikki. Tämä on se voima joka saa aivan näinä päivinä uuden sisällön aallon ryntäämään meihin.

Tuottamaan sisältöä?

– Ei vaan tekemään. Tuottaminen on perseestä.

Jokainen ihminen osaa laulaa

Oletko joutunut matkan varrella tinkimään sisällöstä itse, perimmäisistä ajatuksistasi, kun esimerkiksi pitäisi saada biisi soimaan viestintävälineissä, nykyisten portinvartijoiden formatoitujen mieltymysten mukaan? Tai eiväthän ne henkilökohtaisia mieltymyksiä ole vaan tuotantopolitiikkaa, laadittu vain kaikkien kuuntelijoiden parasta ajatellen. Ennenhän oli ennen vaan nyt on nyt… (haastattelija yrittää selvästi provosoida nykymedian haukkumiseen…).

– Ei tässä ole ollut suurta ristiriitaa, eikä ole vieläkään. Sama kaivohan se lopuksi on mistä sanoittaja ammentaa. Tyhjästä. Eli omasta päästä. Tuotosten kestot on tietysti muuttuneet kahden tunnin näytelmistä ja puolen tunnin pienoisnäytelmistä. Ihan biisin mittaisiksi, niin kuin huomataan. Mutta kyllä yhden biisin sisältö voi olla yhtä merkittävä kuin kokonaisessa näytelmässä. Ja mitä tulee ei-toivottuihin ajatuksiin niin on olemassa kielletyn tavaran salakuljetusjekku. Huumori on mitä oivallisin työkalu tässä.

Perustilanne, kaaos ja uusi tilanne?

– Kaaos on ihanaa rehevää järjestystä. Paljon ääntä ja kaikuisia huutoja ja jarrujen kirskuntaa ja pienikokoisten koirien haukuntaa.

Loputon kertosäe siihen päälle…

– Niin, opetus, ankara läksytys. Ei se asia katoa muotoon. Niin kuin esimerkiksi televisiosarjoissa, joita Lintujen kanssa tehtiin. Sisältö oli sama, muoto eri. Tuli vaan mieleen, että Pertti “Spede” Pasasen kanssa vähän suunniteltiin elokuvaa, jonka hän olisi tuottanut, projekti joka sitten muiden kiireiden ohessa ikävä kyllä jäi.

Mielenkiintoinen kytkentä, tavallaan liittyy kyllä kermakakkuihin. Mistä tällainen ajatus sai alkunsa?

– Maikkarin (MTV) kahviossa. Siellä törmättiin ja siinä sitten juteltiin… Hän oli erittäin positiivinen, että juu tehdään vaan… Moni voi ajatella, että Spede oli umpitaantumuksellinen, mutta hän oli avaramielinen, uuden keksijä myös.

Ilmeisesti teitä yhdisti enemmän, jos saa käyttää tällaisia kahlitsevia käsitteitä, henkinen anarkismi kuin yhteiskunnallinen suuntautuminen?

– Niin varmaan olikin. Mutta eihän niissäkään mitään ylipääsemätöntä ristiriitaa ole. Hän saattoi olla jonkun mielestä taantumuksellinen, mutta hän oli uuden keksijä, niin kuin sanoin. Ja mikä tärkeää, hän teki sitä mitä halusi. Nämähän on edellytykset kaikelle tekemiselle, jos niitä ei ole niin turha puhua siitä mihin koko roskaa viedään. Armoton oli veijari vetämään röökiä… Mun mielestäni paljon pahempaa kuin se, että joku edustaa niin sanotusti taantumusta ja toinen muka edistyksellisyyttä on se, että on tunkkaista, että ei tapahdu mitään. Pitää ehdottomasti olla säpinää. Ei tää homma täydelliseksi tule kuitenkaan kuin meidän mielissä. Elämä on leikkiä varten eikä niitä hetkiä voi laittaa hukkaan.

Tehdäänkö nykyään hommia liian otsa rypyssä? Todella professionaalia hommaa?

– Olen nakkivarma siitä, että hommia tehdään hyvällä meiningillä ja riemurinnoin monessa osoitteessa, mutta voi olla, että ne sitten typistetään, ei päästetä esiin alkuperäisellä voimalla, vähän nujerretaan. Että pikkasen alistutaan. Tulosvastuullisuus ja kunnon leikki ei mahdu samaan laatikkoon. Tulosvastuullisuuden pitäisi olla myönteinen asia, sen tulisi saada aikaan oikeita tuloksia. Maailman onnellisuusmittaria kohottavia tuloksia.

Taloudellinen prosessi jää historian hämärään numeroina, mutta parhaimmillaan tulos jää elämään taideteoksena?

– Suomalaisia on vähän peloteltu, että täytyy tehdä näin ja täytyy tehdä noin, että teidän on pakko olla innovatiivisia! Muuten te ette oo mitään.

Niin, innovatiivisuuteen ei kai liity pakko.

– Tulee mieleen aiemmin mainitun YT: llä tehdyn Äiti-näytelmän tiimoilta opettavainen tarina. Siis pakosta ja vapaudesta. Siinä näytelmässä oli paljon lauluja enkä ollut eläissäni laulanut julkisesti enkä myöskään katsonut osaavani. Sanoin sen ensimmäisissä laulutreeneissä pelottavalle Kaj Chydeniukselle, joka meitä opetti ja valmensi. Chydenius jähmettyi, oli hetken hiljaa ja lähti sitten hitaasti partoineen mua kohti, pysähtyi mun eteen ja huusi saatanan lujaa: “Jokainen ihminen osaa laulaa!” Siitä lähtien olenkin laulanut kuni taivaan lintunen!

Epäilemättä näin on. En tiedä vahvistaako tarina aikaisemmat väitteet vai poikkeuksen säännöstä… Timo Eränkö kertoo myös toisen tarinan, anekdootin siitä kun hän oli aikoinaan vieraana Speden Spelit -ohjelmassa. Itse hövelisti mainitsee syyksi olleen uuden levyn ilmestymisen julkisuuspaineet ja niiden hoitamisen delegoitumisen hänelle. Kyseessä oli kuitenkin ohjelma, jossa pääsi luvallisesti leikkimään. Tarina on hyvä esimerkki minimalistisesta huumorista, sellaisesta jossa on kuitenkin huimasti sisältöä. Ja kuinka sitä elämästä löytyy. Eränkö ja Spede oli ennen nauhoitusta kuvaussihteerin toimesta esitelty toisilleen. Kuultuaan Timon sukunimen ja saatuaan tietää, että Timo tosiaankin oli aikaisemmin ohjelmassa virallisena valvojana moneen otteeseen toimineen Tiina Erängön veli, oli Pasasen iltapäivä pelastettu. Hän riemastui. Koko loppupäivän hän sopivissa väleissä toisteli: ”Jaa-a, virallisen valvojan veli!”.

Mutta vielä hetkeksi Perunatorin ja Kappelin väliseen historialliseen yhteyteen, jota alussa lupasin selvittää. Armon vuonna 1790 valitsi alunperin saksalaisen mutta sittemmin ruotsalaistuneen Karl Gottfried Seuerlingin näytelmäseurue Esplanadin (silloinen Vasikkahaka) läntisessä päässä sijainneen kauppias Etholenin tupakkaladon esityksiensä pitopaikaksi. Lato, jossa kuivatettiin kauppiaan tupakkaviljelysten tuotteita, oli varsin suuri ja näin olen sovelias esityspaikaksi. Siellä sitten esitettiin Helsingin porvareille ja varmaan rahvaallekin hengenravinnoksi Shakespearea ja Molierea, kuin myös sattumalta näytelmää nimeltä Maailman synty. Tässä näytöskappaleessa Seuerling itse suvaitsi esittää Jumalaa. Sattuipa sitten erään kerran skandaali, Aatamia esittävä näyttelijä oli nauttinut liikaa punssia ja nukkui pensaan katveessa, vuorosanojensa ohi. Tällöin Jumala karjaisi raivostuneena: ”Sinä kirottu elukka, etkös kuule, kun itse isä Jumala sinua huutaa?!!”.

(Lähdekirjallisuus: Armas J. Pulla Helsinkiä, Otava 1962)