Musiikintekijät -logo

Satojen laulujen mies

Satojen laulujen mies

Jukka Koivisto asuu reilun kymmenen kilometrin päässä Rauman kaupungin keskustasta pohjoiseen punaisessa talossaan, missä veikeä torni pistää heti vierailijan silmään. Meren rannalla lauluntekijä ja muusikko työskentelee moderneilla laitteilla varustetussa kotistudiossaan.

Siellä kelpaa lauluja tehdä ja demoja väsätä. Eri vuodenaikoina Jukka nauttii täysin siemauksin metsässä vaeltamisesta, kalastamisesta, sienestämisestä, marjastamisesta, lintujen tutkimisesta ja puutarhan hoidosta. Joriini -kasveihin kuuluvat daaliat ovat tällä hetkellä lähellä isännän sydäntä, mutta luonto ylipäätään innoittaa häntä erittäin voimallisesti.

Hän on ollut alkuvuoden vapaana peruskoulun opettajan työstään ja on näin voinut keskittyä kotipuutarhansa hoitoon ja viedä loppuun mittavaa asuinrakennuksen ja autotallin korjaus- ja uudisrakentamistaan. Käsistään taitavan, puu- ja metallitöitä opettavan isännän remontoiman ja osittain rakentaman kodin yhtä olohuoneen seinää koristavat lukuisat kulta- ja platinalevyt.

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten Marion esitti Puolassa, Sopotin kaupungissa Interviisu-kilpailussa Jukan tekemän Riviera-kappaleen, joka vei laulajan kisan voittajaksi. Se on ensimmäinen Jukan voittoisista kilpailusävellyksistä ja ylipäätään ensimmäisiä hänen lukuisista lauluistaan.

Aivan ainutlaatuista on ollut Jukan menestys Syksyn Sävelessä; kymmenen vuoden aikana hänen laulunsa olivat seitsemän kertaa finaalissa ja kahtena vuonna Jukkaa juhlittiin voittokappaleen säveltäjänä, sanoittajana ja sovittajana! Kaiken kaikkiaan Jukan teoksia on Teoston aktiivirekisterissä yli 650 kappaletta, joista 300-400:ssa hän vastaa sekä sävelestä että sanoista. Ei siis ihme, että muusikkojen keskuudessa Jukkaa kutsutaan usein Pikku Kärjeksi.

Muusikon alku

Jukka syntyi joulukuun viimeisenä päivänä, uudenvuoden aattona hieman ennen puoltayötä vuonna 1953 Porissa ja asui siellä Ruosniemen kaupunginosassa aina vuoteen 1973, jolloin kirjoitti ylioppilaaksi. Miten musiikki tuli mukaan?

“En ollut ihan kymmentäkään, kun innostuin rumpujen soitosta. Mutta kun suvussa on isä ja isoisä, jotka ovat kaikki haitarifaneja, minunkin piti isän mielestä alkaa soittaa sitä. Isä soittaa edelleen hanuria ja on joitain latotansseja soittanut nuoruudessaan. Isoisä oli kuuluisa kyläpelimanni Kankaanpäässä. Olin siellä lapsena kesiä ”mammalassa”, niin kuin me sanottiin ja pidän itseäni melkein enemmän kankaanpääläisenä kuin porilaisena. Roikuin isän perässä kinuten haitaria, kun se palo soittamiseen oli niin kova. Niin sitten sain nappulahaitarin marraskuussa, kun täytin joulukuussa kymmenen. Sit mä aloin soittaa sitä korvakuulolta. Ensimmäinen esiintyminen oli koulun joulujuhlissa, jossa soitin Kulkuset ja Ruhtinaan viulun. Mulla oli vanha nauhuri, josta kuuntelin ne ja opettelin soittamaan. Mä esitin sen Kulkuset ekana ja kun harjoitteluaikaa oli ollut niin vähän, muistan että Kulkuset pysähty kesken biisiä totaalisesti. Mä yksin, pikkujätkä siellä näyttämöllä, seisoin ja opettaja siinä etupenkissä. Ja mä katsoin opettajaa, että mitä tehdään nyt. Opettaja sanoi, että ’Soita se toinen biisi!’ Ja sit mä tempasin sen Ruhtinaan viulun siin joululavalla. Sen mä muistin ihan kokonaan.”

Myöhemmin Jukka oli yhden paikallisen hanuristin opissa vuoden verran ja oppi hieman nuottipuoltakin. ”Kovaa treeniä se oli. Kun kaverit lähti pelaan futista tai leikkiin kymmenen tikkuu laudalla, niin minä istuin haitari sylissä ja isä piti peilii bassopäädyssä ja treenattiin sitä hommaa. Mä soitin aika paljon mankan kanssa ja mulle tarttu helposti melodiat päähän ja mä sorvasin niistä tavallaan ensimmäisii haparoivii sovituksii. Se kostautu myöhemmin silviisii, kun mä aloitin keikkailun viisitoistavuotiaana. Ne kuviot meni läpi vähän niinku korvakuulolta, kun nuotinlukutaito oli vähän haparoivaa. Ensimmäinen keikka oli kesäkuun ensimmäisenä päivänä 1969. Mäntyluodon hotellissa.”

60-70 -luvun taitteessa hanuri menetti suosiotaan ja tilalle tuli sähköhaitari. Myöhemmin Jukka meni erääseen harjavaltalaiseen bändiin, johon pääsemisen edellytyksenä oli, että soitti koskettimia. Niin sitten piti hommata urut. Tampereen musiikista Jukka sitten osti edulliset Yamahan 2-tasourut. Heikki Laurinen, Toke Hariolan bändin kosketinsoittaja antoi hieman vinkkejä, miten niitä pitäisi käyttää, mutta yhtään pianotuntia hän ei silloin ottanut. Toukokuussa 1973 Jukka kirjoitti ylioppilaaksi ja lähti porilaisen trion kanssa kiertämään. Syksyllä bändi hajosi ja Jukka tutustui jyväskyläläiseen basisti Ilmo Ahiaan, joka haki bändiinsä rumpalia ja kosketinsoittajaa. Niin sitten syntyi Waarin Baaribändi, jonka kanssa Jukka kiersi seuraavaan syksyyn asti. Bändi oli erityisen suosittu Rantasipi hotelleissa. Syksyllä 1974 hän aloitti opiskelut ROKL:ssa (Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitoksessa). Hänet oli hyväksytty jo edellisenä vuonna opiskelemaan, mutta keikkailun vuoksi opinnot alkoivat vasta silloin. ”Piti varmistaa selustansa”.

Seuraavana vuonna Jukka meni aluksi laulusolistiksi raumalaiseen Hariolaxiin, joka oli perustettu Toke Hariolan bändin loputtua. Myöhemmin hän alkoi myös soittaa kosketinsoittimia bändissä ja oli laajalti arvostetussa yhtyeessä aina vuoteen 1990, jolloin bändin toiminta loppui. Sen jälkeen Jukka on esiintynyt melko maltillisesti omalla bändillään.

Seminaarissa Jukka erikoistui musiikkiin ja pianosta tuli hänen pääsoittimensa. Samaan aikaan tuli muotiin sähköpiano ja urut jäivät taustalle. Opettajaksi Jukka valmistui 1977 ja armeijan käytyään aloitti opettajan työn seuraavana keväänä Uotilan koulussa Raumalla, jossa hänellä on virka edelleen.

Hariolax innoittaa omien laulujen tekoon

”Vuonna 1979 tehtiin taustat Hariolaxilla raumalaisen Rauno Tuunan Kanalim barttalt -levylle ja siinä oli mun ekat biisit, mitä multa on julkaistu. Tekstit olivat Tuunan Raunon ja mä olin säveltänyt kolme biisii sellasta paikallista balladiosastoo, mm. Kitukränni-nimisen biisin.”

Kun Jukka valmistui opettajaksi, hän hommasi ensimmäisen pianon kotiinsa. Hariolaxin kanssa oli syntynyt jo jotain biisejä aiemmin, mutta nyt hän alkoi tosissaan tehdä omia lauluja.

”Oliskohan ollut toinen tai kolmas biisi, kun mä uuden pianon kanssa tein Rivieran, joka sitten meni vuoden 1980 Interviisuissa kotimaisen karsinnan toisena biisinä edustamaan Suomea. Toinen biisi oli Esko Koivumiehen Hyvästi yö. Niillä biiseillä Marion sitten voitti sen skaban. Sitä kautta Rauno Lepistö Turusta, Fifty Musicin ja Ensio Musicin omistaja, otti yhteyttä ja niin alkoi yhteistyö hänen kanssaan ihan hänen kuolemaansa saakka. Silloin syntyi aika kasa biisejä ja niistä syntyi ensimmäinen Hariolaxin pitkäsoittolevy 1980. Siinä oli vain yksi coverbiisi ja kaikki muut oli mun käsialaa. Samalla alkoi sovittamistyö, koska bändissä oli kaksi taitavaa puhaltajaa, trumpetisti Kari ’Kunu’ Lehtomäki ja multipuhaltaja Takku Ylinen. Siitä alkoi mun sovituskoulu, kuinka brassille tulee kirjoittaa. Jossain vaiheessa tein suomalaisia covereita Ensio Musicille, joita olen itsekin laulanut salanimellä. Ainakin Juhana-nimellä olen esiintynyt jollain coverilla. Niitä myytiin yllättävän hyvin. Se oli senaikaiselle levy-yhtiölle hyvä bisnes. Kyllä niitä myytiin ihan kymmenestä tuhannesta kolmeenkymmeneen tuhanteen.”

Hariolaxin toinen albumi, Jättipotti syntyi 1983, jossa kaikki biisit olivat Jukan säveltämiä ja sanoittamia. Samana syksynä bändi pääsi Syksyn säveleen kappaleella Sot sot sot sijoittuen neljänneksi.

“Se oli siihen aikaan jymyjuttu. Siitä tehtiin single ja pudotettiin se mukaan albumipussiin, joka oli jo ilmestynyt. Se oli tollanen rillumareibiisi, joka jäi tosin bändille vähän kuin riippakiveksi, koska se leimasi yhtyeen hauskaksi bändiksi. Myöhemmin 1987 tehtiin vielä Hariolaxilla mun biiseistä kolmas albumi Lepistön Raunolle. Se oli nimeltään vähän teemallisesti Ne naiset. Yksi biiseistä oli Isabella, joka menestyi myös Syksyn Sävel -kilpailussa Hariolaxin esittämänä, Siitä saatiin lehdistöpalkinto kisassa. Albumi tehtiin Porissa Studio Persikassa, jossa Perälän Hannu äänitti sen. Hannun kanssa tehtiin seitsemän, kahdeksan vuotta töitä yhdessä ja silloin mä olin myös jonkin aikaa virkavapaalla opettajan työstä. Se oli sitä niin sanottua kuumaa aikaa.”

Yhteistyö Chrisse Johanssonin ja Jorma Toiviaisen kanssa

Yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista Jukalle on ollut Chrisse Johansson. Miten yhteistyö käytännössä toimii?

”Vuodesta 1982 aloin tehdä Johanssonin Chrissen sanotuksia. Se oli tavallaan mulle sävellyskoulu, että mä tein kaikki ne Chrissen tekstit, joita hän lähetti. Ei ne kaikki päätynyt levylle. Niitä saattoi tulla päivässä viisi, kuusikin tekstiä, viikoittain niitä tuli kymmeniä. Mulla oli aina teksti työn alla. Sieltä tuli hyvin erilaisia tekstejä, perinteisiä ja aika vaikeitakin tekstejä. Piti venyä moneen suuntaan. Vieläkin on sellaisia hänen runoihinsa sävellettyjä juttui, joita toivoisi joskus pääsevän levylle. Siinä oppi mitä vaihtoehtoja ja variaatioita voi käyttää. Nykyään jos biisinteko menee punnertamiseksi, annan tekstin mieluummin jollekin toiselle, joka saattaa saada tekstistä vaikka kuinka upeen biisin.”

80-90 -luvun taitteessa Jukka alkoi tehdä biisejä toisen sanoittajan Jorma Toiviaisen kanssa.

”Jorma on ollut hyvin merkittävä yhteistyökumppani ja loistavan iso ihminen ja hyvä kaveri. Koko ajan olemme tehneet lauluja hänen kanssaan näihin aikoihin asti ja tullaan tekemään edelleen. Samoin olen Chrissen kanssa myös hyvä kaveri, vaikkei me enää tehdä niin paljon yhteistä kuin silloin alussa.”

Menetysbuumi Rainer Frimanin kanssa

1987 Jukan ja Rainer Frimanin tiet kohtasivat, kun Raikusta tuli tangoprinssi Seinäjoella. Ensin Friman teki Oi kuu -levyn, jossa oli jokunen Jukan biisi.

”Albumin jälkeen Lepistön Rauska soitti, että lähetään tekeen Raikulle ihan oman näköstä levyy, jossa ei ole covereita. Raikku kävi täällä Raumalla mun luona, ja mulla oli silloin valmiina sellanen biisi kuin Sinä iltana tähdet. Se oli sitten se levy, joka ryöpsähti. Siitä tuli kultaa ja platinaa. Valtaosa oli mun biisejä. Raikku-buumi lähti niinku vyörymään eteenpäin. 1990 Raikku voitti Syksyn sävelen mun biisillä Se on salaisuus. Sitten tehtiin se lp ja siitä tuli kultaa ja platinaa saman tien. 1992 me voitettiin Syksyn sävel uudelleen Virta vie, virta tuo – kappaleella. Ja siitä tehtiin sitten myös samanniminen albumi, ja tuli kultaa ja platinaa. Siitä olen ylpeä, että kun Syksyn sävelessä yleensä voitto jaetaan eri tekijöiden kesken, olen kilpailun ainoa kolmoisvoittaja, koska vastasin molemmilla kerroilla säveltämisestä, sanoittamisesta ja sovittamisesta. Olin myös tuottanut ne. Sitten tehtiin siinä kaikenlaisia kokoelmia, jotka myös möi kultaa ja platinaa. Se oli Raikun buumi silloin. Siinä imussa mulla oli niin paljon töitä, että hyvä kun ehdin tehdä ne Raikun työt. Kun joku on in, niin tavallaan kaikki revitään käsistä. Sitten saattaa mennä vuosi, puolitoista, ehkä nopeamminkin ja tulee joku toinen, joka on in. Ja edellinen jää sinne aallonpohjaan, mutta saattaa kyllä tulla takaisin sitten joskus myöhemmin, ehkä vaikka viiden vuoden kuluttua.”

Rauno Lepistön kuolema vuonna 1993 sai aikaan sen, että Jukka alkoi tehdä yhteistyötä Bluebirdin, helsinkiläisen levy-yhtiön kanssa. Hänen laulujaan levyttivät Jamppa Tuominen ja Reijo Taipale. Matintalon Seppo tuli silloin mukaan kuvioihin. Turkulaisen Ensio Musicin tuottamalle tangokuningatar Merja Raskin levylle hän teki vielä lauluja Rauskan kuoleman jälkeen, mutta yhteistyö alkoi hiipua uuden omistajan kanssa.

Paluu normaaliin rytmiin

Yhdeksänkymmentäluvun puolessa välissä kiire alkoi laantua varsinkin sen takia, että edeltävät vuodet Jukka sai tehdä biisejä ja pyöriä vaikka 24 tuntia studiossa yhteen menoon, ja sen päälle olivat vielä keikat. Jukka on tehnyt buumin laannuttua koko ajan biisejä, mutta ei ole halunnut enää lähteä siihen hillittömään rumbaan, mitä kesti lähes kymmenen vuotta. ”Tavallaan tuli fyysinen ja henkinen raja vastaan, kun ihmisestä ei oikeastaan enää löydy loputtomasti voimavaroja.”

Oman huomion vaati tietysti perhe. Jukalla on kaksi lasta, joista Mikael-niminen poika on tällä hetkellä 22-vuotias ja opiskelee insinööriksi ja tekee keikkaa rumpalina. 18-vuotias Maria-tytär soittaa pianoa ja käy viimeistä vuottaan lukiota.

2000-luvulle tultaessa siviilikuviot vaihtuivat, niin että Jukka erosi vaimostaan ja muutti Rauman keskustan omakotitalosta nykyiseen paikkaan rantaan. Viimeiset kaksi, kolme vuotta muutto ja uuden paikan rakentaminen ovat pitäneet Jukan aika lailla rauhassa musiikin saralla. Hän on ihan tietoisesti pitänyt sapattia, vaikka onkin jonkin verran tehnyt keikkaa ja lauluja.

”Elämässä täytyy olla muutakin kuin työtä aamusta iltaan. Olen innokas kalastaja, sienestäjä ja marjastaja ja lintujen tutkija, olen jonkinlainen kotiornitologi. Nyt kun mä keväällä käynnistin uudet äänityskoneet, tunsin että on taas sellanen tekemisen ilo. Kun menee tuonne studion puolelle iltakahdeksalta, ei huomaakaan että on aamuneljä ja on yhden biisin kanssa vasta ollut tekemisissä ja saanut A-osan valmiiksi. Aika vaan hurahtaa sillai. Nyt syyhyy näpit ja fiilikset on korkeat, kun nuo koneet on ajettu sisään ja pääsee hakeen ihan uusii ulottuvuuksii, kun on sellasii softii, joita ei aiemmin ole ollut. Tuntuu että on paljo ideoita.”

Biisin synty

Koska Jukka liikkuu paljon luonnossa, se tulee läpi hänen tuotannossaan.

”Usein tulee tilanteita, että yksi lause synnyttää koko asian, minkä saatan pukea omaan hahloonsa. Esimerkkinä sellainen juttu, kun ajelin paatin kanssa auringon laskiessa. Oli jännä tilanne, että kuu nousi metsän takaa, näytti että se tulisi kuin metsästä. Se oli valtavan kokoinen, iso möllikkä, ja aurinko oli samaan aikaan laskemassa tonne länteen, Ruotsiin päin. Mulla oli mukana kynä ja paperi, niin kuin usein on, ja kirjoitin paperille kun kuu kohtaa auringon. Siinä oli sitten aihio, josta kirjoitin tekstin. Kun tulin paatilta kotiin, mietin miten rivi kun kuu kohtaa auringon voisi jatkua. Seuraava rivi voisi olla, että meidän tarina on niin. Minulla on aina Chrissen kanssa yhteistyöstä alkaen ollut tapana säveltää valmiiseen tekstiin, omatkin laulut. No, se on tällä hetkellä aihiona odottamassa loppuun tekemistä.”

“Mulla on paljon lauluja, jotka on totista totta mun elämästäni. Tarina on niin kuin faktaa, mutta se on kirjoitettu fiktiiviseen muotoon. Kun siellä veneessä tulee mieleen joku riimi, silloin ei vielä välttämättä soi mikään päässä. Mutta viiden minuutin päästä lause alkaa jo soida. Vaikka teksti tulee ensin, pohjalla pyörii musiikkimylly, mihin hahloon alkais viemään tätä ajatusta. Sitten on tietysti tilauslauluja, joita pitäisi tehdä tyyliin se ja se. Sit lähetään tekemään sitä silviisiin. Omia tekstejä tehdessäni yritän, että lopputuloksessa on kerroksia. Vaikka kukin ymmärtäköön ne tavallaan. On symboliikkaa, joku taas ajattelee sen ihan suoraan luonnonilmiönä. Joku voi kokea sen yllättävän dramaattisesti. Yhtenä esimerkkinä voin kertoa, kuinka istuin kerran laiturilla. Taivaalla oli oikein iso kultainen sirppi, kuusirppi. Siirsin sen tähän rakkausmaailmaan. Siitä tuli Taipaleen Reiskalle ihan hittibiisi, hän vetää sitä edelleen keikoilla. Se on nimeltään Täysikuu. ‘Sirppinä sinut taivaalla nään, vielä eilen olit täysikuu’. Siihen puin sitten kahden ihmisen suhteen. Eilen oli asiat toisin, nopeasti vaihtuvat kuviot. Tarina jatkuu siitä eteenpäin ja kertoo rakkaussuhteesta, joka lähti tästä taivaankappaleesta liikkeelle.”

“Kymmenen vuotta sen jälkeen, kun biisi oli pyörinyt listoilla, Toiviaisen Jorma soitti ja sanoi lähettävänsä faksin, josta voin olla kiinnostunut. Sieltä alkoi tulla kuolinilmoitus. Mä ajattelin, että Jorma oli laittanut väärän liuskan lehdestä ja jäin odottelemaan toista sivua. Mutta sitten tuli sitä kuolinilmoitusta vaan koko ajan ja siihen se päättyi. No mä luin sitä kuolinilmoitusta tarkemmin. Siinä oli nuori kaveri, joka oli kuollut jossain liikenneonnettomuudessa. Hänen leskensä, eli nuori vaimonsa, oli kirjoittanut siihen kuolinilmoitukseen tämän tekstin ’sirppinä sinut taivaalla nään, vielä eilen olit täysikuu’Š. ja alla oli suluissa mun nimi. Näin eri tavoin voi ihminen kokea jonkun tekstin.”

Miten sävellykset syntyvät?

” Mä vaan istun pianon viereen ja alan soittaa. Se tulee vaan jostain. Tuntuu että parhaat biisit on syntynyt siltä istumalta, teksti on ollut siinä edessä. Jos mulla ei ole ollut koneet siinä auki, kirjoitan sen siinä nuoteille, teeman ja sointurakenteen. Sit mulla on aina tossa mikki stand by, ja vieläkin c-kasetti pöydällä ja mikki siinä pianon vierellä. Sit mä laulan mikä on valmista ja virta pois. Myöhemmin mä otan sen käsittelyyn ja kuuntelen sen. Ja jos se edelleen tuntuu hyvältä, siitä mä jatkan ja teen siihen hahloon. Jos se tuntuu huonolta, mä muokkaan sitä, tai jos se tuntuu väkinäiseltä, mä unohdan sen. Kysymys on tietysti mun omista aihioista ja tekstiaihioista. Paljon on ollut biisejä joita on joutunut korjailemaan. Ja usein ne eivät ole tekijän mieleen, vaikka tuottaja ja artisti ovatkin hyväksyneet ne ja sanoneet, että nyt löytyi se, mitä haettiin. Mulla on paljon sellaisia biisejä, joista korjaamaton versio on edelleen parempi kuin se, joka on tullut levylle, mun mielestä. Jotkut biisit menee korjatessa simppelimpään suuntaan ja joskus tuntuu, että haetaan liikaa koukkuja. Mutta kyllä se tällä iskelmäpuolella on niin, ettei kukaan ole niin suuri stara, ettei joutuisi myöntämään vanhan sanonnan mukaan ’kaiken minkä olen kirjoittanut, olen valmis pyyhkimään pois’. Jos olet tehnyt kultalevyn tai platinalevyn ja kuvittelet, että sinulla on jalka oven välissä, että voit tehdä uuden levyn vuoden tai viiden vuoden päästä, ja aina on neuvottelukynnys matala, olet väärässä. Hirveän helposti unohdetaan ihminen ja kontaktit pitäisi olla kunnossa. Tää ei ole pelkästään säveltämistä, sanoittamista ja sovittamista. Tää on kaupankäyntiä ja suhteiden ylläpitoa. Kukaan ei tuu kolkuttaan sun ovea. Jos olet tänään in, niin huomenna voit olla totaalisesti out. Sillai täytyy olla kyllä nöyrä, ettei kuvittele että mä olen helvetin hyvä säveltäjä ja tekstinkirjoittaja. Ei tässä hommassa koskaan tuu valmiiksi. Aina kompastuu johonkin asiaan. Ei pidä toisaalta halveksia alkuaikojen biisejä, jotka oli aika lapsellisia. Niissä oli kuitenkin jonkinlainen aitous.”

Jukan laulujen tulkit

Rainer Friman ja Hariolax-yhtye ovat olleet Jukalle tärkeimmät artistikumppanit. Lisäksi Reijo Taipale ja Jamppa Tuominen aikanaan olivat läheisiä artisteja, joille Jukka on sekä tehnyt biisejä että tuottanut levyjä. Eini ja Lea Laven ovat esittäneet useita hänen laulujaan. Tietysti on lukuisa joukko tuntemattomampia laulajia ja yhtyeitä, joille Jukka on tehnyt musiikkia ja joiden kanssa on ollut hienoa tehdä yhteistyötä. Jukka on tehnyt myös paljon biisejä erilaisiin kilpailuihin, ja ne ovat tuoneet hänelle lukuisia voittoja ja finaalipaikkoja.

Tällä hetkellä Jukalle on hyvin läheisenä mielessä tämän vuoden Seinäjoen tangokilpailussa finaaliin päässyt laulu Valkeat vaahtopäät. Omat sanat ovat tärkeät ja tuovat tekijälle positiivisia tuntoja, vaikka elämän päättyminen tulee esille voimakkaasti tekstissä.

Mietteitä rockin ja iskelmän asemasta

”Viimeisinä vuosina musiikkigenrejen rajat ovat hämärtyneet. Tuntuu joskus siltä, että niin sanotut rockyhtyeet tekevät enemmän iskelmää kuin iskelmäntekijät konsanaan tänä päivänä. Kuitenkin vielä kategorioidaan, että ne tekevät rockbiisejä ja ovat rockbändejä. Mutta jos mä teen jonkun biisin, jossa on popahtava tai rockahtava ilme, siihen pannaan kuitenkin iskelmäleima, koska se on mun, pitkään alalla olleen tekemä. Vaikka mä kuinka vääntäsin tuolta koneesta hevit alle, se on iskelmää. Ja taas kun joku kuuluisa suomalainen rockbändi tekee paljon iskelmällisemmän biisin, se kategorioidaan rockiksi. Tässä kuva on hämärtynyt tekijän kannalta.”

“Laulujen sanoittamisessa on nykyään eräänlainen nettikieli-ilmiö, jossa painotetaan sanoja aivan toisella tavalla, mitä tällainen vanha konkari on tottunut tekemään. Täytyy tietysti itse seurata aikaa, mutta tehdä työ niillä eväillä, mitä on, mitä osaa. Toisaalta mua ei kyllä ahdista, jos mun tekotapani ei ole tällä hetkellä in. Mulla ei ole pakotetta tehdä musiikkia, mä teen sitä tekemisen ilosta ja omasta halusta. Jos mä pystyn laajentamaan tekstinkirjoittamistani tai säveltämistäni toiseen uomaan, joka ei ole mitään apinointia, niin hyvä. Mä vilpittömästi toivotan kaikki uudet tekijät tervetulleeksi, vaikka se lisää kilpailua. On kyllä ilo löytää itsestään sellaisia puolia, että uusiutuu, kamojensa kautta ja tyylillisesti, kunhan ei mene liian pitkälle. Mutta onhan se vähän teennäistä, jos mä alan kirjoittaa yks yhteen sellaisia lauluja, joita kirjoittaa kaksikymppinen kaveri omasta näkökulmastaan. Kuitenkin tälle musiikille, mitä mä teen, löytyy se kuulijakunta edelleen. Eivätkä kaikki nuoret ole nörttejä tai nettikansaa. Aina löytyy ihmisiä laidasta laitaan, jotka kuluttaa monennäköistä musiikkia.”

Suhde Elvikseen

”En ole kovin aktiivinen, kun asun täällä periferiassa. Arvostan kyllä kovasti niitä, joilla riittää aikaa ja pattereita siihen hommaan. Olisi tietysti helpompaa käydä kokouksissa ja pitää yhteyttä muihin, jos asuisi Helsingissä. Olen kyllä Elviksen toiminnassa sillä tavalla mukana henkeen ja vereen, että annan valtakirjan, jota joku mun puolesta voi käyttää. Konkreettisissa asioissa; mm. sairauspäiväraha- ja verotusasioissa saan aina informaatiota. On tärkeää, että sairauspäiväraha-asiaa tutkitaan tällä hetkellä Elviksessä. KELA on lähtenyt viime vuoden lopussa tulkitsemaan uudella tavalla näitä asioita. Nyt on joku asetus muuttunut, niin että ne ovat niin kuin rojalteja KELA: n mielestä. Niitä ne missään tapauksessa eivät ole. Rojaltithan ovat niitä, joita saadaan levymyynnistä. Kun puhutaan Teostosta tulevasta kotimaisen musiikin esittämisen korvauksesta, se on meidän ainoa ansiotulo siitä, mitä me tehdään. Me maksetaan siitä ansioveroa, mutta sitä ei katsota nyt sairauspäivärahan piiriin kuuluvaksi korvaukseksi. Se on väärin. Jos mulla ei olisi opettajan työstä saatavaa sairauspäivärahaa, mä en sais näistä tekijänoikeustuloista senttiäkään sairauspäivärahaa. Mä olisin nollilla. Elvistä tarvitaan tällaisten asioiden hoitoon. Mä arvostan niitä ihmisiä, jotka jaksavat musiikin ja tekstin tekemisen lisäksi olla mukana toiminnassa ja valvoa kentän etua.”

Valkeat vaahtopäät

Kysyit: minne lähden,

kääntäen hiljaa pään.

Vastasin: minkähän tähden,

en tiedä, vain kyynelees nään.

Mä purjeeni mastoon nostin

ulappaa katsellen.

Niin viimein sen vapauden ostin,

jota muuten mä saanut en.

Käy vain valkeat vaahtopäät.

Ja rantaan, sen santaan

ne piirtävät sydämen.

Kun käyt rannalla, silloin näät:

sen sydämen, siinä sulle hymyilen.

Nyt on välimatkaa

ääretön ikuisuus.

Helpompi ehkä sun jatkaa

elämää on, tee siitä uus.

Niin aikansa kaikki kestää;

surusta onnen teet.

Ei huomista mikään voi estää,

ei tuuli, ei myrskyisät veet.

Käy vain…

säv&san Jukka Koivisto Julkaistu tekijän luvalla.


s. 31.12.1953 Porissa
 
Arto Ruohomäen trio, Porissa 1969 (hanuri ja laulu)
 
Markku Mikkonen Band 1971 (hanuri ja laulu)
 
Waarin Baaribändi 1973
 
Hariolax 1975 (laulusolisti)
 
Jukka Koivisto & Hariolax 1984-90 (laulusolisti ja koskettimet)
 
Jukka Koivisto Band 1990-
 
sävellyksiä omiin teksteihin 300-400
 
n. 150 sävellystä Jorma Toiviaisen teksteihin
 
n. 100 sävellystä Chrisse Johanssonin teksteihin
 
Teoston aktiivirekisterissä 655 teosta
 
satoja sovituksia omiin lauluihin
 
Anna yön jatkua (san. Chrisse Johansson) Teoston vuoden 2004 eniten julkisesti esitettyjen sävellysten listalla 23. sija
 
Jukka Koiviston menestyksiä
 
Interviisukilpailun voitto Sopotissa: 1980 Riviera
 
Syksyn Sävel -voitot:
1990 Se on salaisuus
1992 Virta vie, virta tuo
 
Seinäjoen tangosävellyskilpailu:
1995 2. sija Pohjolan valkeat yöt (san. Jorma Toiviainen)
1998 1. sija Syttyi rakkaus (san. Jorma Toiviainen)
1993, 1996, 2001, 2003 ja 2005 finaalikappaleet
 
Valkeakosken pilkkalaulukilpailun 1. sija
1994 Puhukaa suomea (san. Jorma Toiviainen)
 
Kullervo Linna -palkinto 1991
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2005

Selaa lehden artikkeleita