Musiikintekijät -logo

Englannissa, saman katon alla

Englannissa, saman katon alla

Yksi tekijäjärjestö, hallituksessa kiintiöt

Lontoon legendaarisen ostosväylän Oxford Streetin pieneltä sivukadulta, Berners Streetiltä, löytyy British Music House. Yllättävän vaatimattoman oloiseen, ulkoapäin vanhat brittiläiset TV-sarjat, kuten ”Kahden kerroksen väkeä” mieleentuovaan rakennukseen on majoittunut Englannin musiikkialan tärkeimpiä yhdistyksiä, kuten jo 90- vuotias tekijänoikeusseura PRS (Performing Rights Society), mekanisointiseura MCPS (Mechanical Copyright Protection Society) sekä säveltäjäyhdistys BAC&S:n (British Academy of Composers and Songwriters).


Pokaaliensa kanssa herrat sir Geldoff, Midge Ure ja Sting

Suurkaupungin olemassaolon huomaa viimeistään silloin kun saapuu vierailijaksi taloon. Siinä missä kotosuomessa saa iloisesti porhaltaa toimistoihin sisään selvittämään asioitaan, Music Housessa kulku tyssää jo ulko-ovelle, jossa ystävällinen, mutta päättäväinen vartija varmistuu tulijan aikeista. Soitto henkilölle, jonka kanssa tapaaminen on sovittu, rintaan nimilappu ja kirjoihin tuloaika ja -syy allekirjoituksineen, ja vasta sitten vierasta pyydetään peremmälle. Käytäviin ja kerroksiin ei pääse harhailemaan, vain vierailukohteeseen, tällä kertaa BAC&S:n toimistoon, satunnainen matkaaja saatetaan perille asti.

Huolimatta toimintansa laajuudesta ja 9:stä työntekijästä, musiikintekijöiden yhdistyksen toimisto on yllättävän pieni, joten puheenjohtaja David Ferguson, toiminnanjohtaja Chris Green sekä sihteeri Alice Lemon ehdottavat kilvan miellyttävämpää ympäristöä keskusteluille. Tarjolla olevista vaihtoehdoista; lukuisista lähellä sijaitsevista mannermaisista ja etnisistä herkkuravintoloista ”kantapubi, pint ja fish-and-chips” kuulostaa aivan ehdottomalta vaihtoehdolta, kun kerran Lontoossa ollaan.

Englantilaisen musiikkielämän puitteet ja mahdollisuudet eroavat tietenkin suomalaisista oleellisesti. Kun kielialueena on käytännössä melkein koko maapallo, se takaa marginaalisemmallekin musiikille sen verran kuulijoita, että tekijän elämisen eväät järjestyvät helpommin kuin pienen kielialueen ja väestöpohjan maissa. Joten ammatikseen musiikkia tekeviä saarivaltakunnassa riittää.

Kansalliset varat lopetettiin

Voisi kuvitella, että tällaisessa tilanteessa jokaisen musiikkityylin edustajilla olisi oma yhdistyksensä pitämässä kiinni saavutetuista eduista, kun jo piskuisessa Suomessakin tarvitaan kaksi säveltäjäjärjestöä. Vaan englantilaiset musiikintekijät mahtuvat kaikki yhdessä saman katon alle, British Academy of Composers and Songwriters:iin, josta puhuessa kadunmies käyttää nimitystä Academy.

Tosin näin ei ole ollut kauan, yli 2500:n jäsenen Academy perustettiin vasta 1999, jolloin 50 vuotta toimineet BASCA (British Academy of Songwriters Composers and Authors), CGGB (Composers Guild of Great Britain) sekä 1976 perustettu APC (Association of Professional Composers) sulautettiin yhdeksi järjestöksi. Syynä ei ollut suomalaisten protesti BASCA:n sopimattomuudesta arvovaltaisen järjestön nimeksi, vaan tavallinen eli taloudelliset realiteetit.

Englannissa säveltäjäjärjestöjen tärkein rahoitus tuli aiemmin tekijänoikeustuloista, ns. kansallisista varoista, kuten Suomessa käytäntönä on edelleenkin. Ja kun saarivaltakunnassa tehtiin päätös kansallisten varojen asteittaisesta lopettamisesta, järjestöjen oli pakko arvioida uudelleen toimintaedellytyksensä ja asemansa.

Se tarkoittaa, että yhdistyksen täytyy tätä nykyä itse rahoittaa itsensä. Academyn tärkein tulolähde on tuotot muutamasta suuresta vuosittaisesta juhlasta, joissa palkitaan musiikintekijöitä. Niistä eniten median huomiota kerää gaala, jossa jaettiin nyt 50:ttä kertaa Ivor Novello Award, jonka eri kategorioiden saajista mainittakoon mm. Lou Reed, sir John Taverner, sir Mick Jagger ja Keith Richards.

Nimi Ivor Novello sanoo suomalaiselle tuskin mitään, mutta brittiläistä kulttuurihistoriaa tutkiessa mieheen ei voi olla törmäämättä. 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneen monipuolisen ja suositun taiteilijan meriitteihin kuuluu mm. musikaaleja, suosituimmat sota-ajan laulut, kuten ”Keep The Home Fires Burning”, näytteleminen Alfred Hitchcockin varhaisissa elokuvissa sekä ensimmäisen Tarzan-elokuvan käsikirjoituksen tekeminen, josta repliikki: ”Minä Tarzan, sinä Jane” on jo aikaa sitten noussut elämää suurempien tokaisujen joukkoon.

Filmisäveltäjät tasapainoittajina

Sekä Elvis ry:n että Suomen Säveltäjät ry:n johtokuntaan valittavien tekijöiden musiikinaloja ei ole yhdistyksissämme säännöin kiintiöity, mistä viime Elviksen vuosikokouksessa kuultiin huolestunut puheenvuoro, että ”onko Elvis muuttumassa pelkästään lauluntekijöiden klubiksi?”.

Mutta Academyssa on haluttu johtokunnan kokoonpanossa huolehtia, että laaja tuntemus musiikin kentästä on läsnä asioista päätettäessä; 9:stä jäsenestä kolmen on edustettava klassisen musiikin säveltäjiä, kolmen lauluntekijöitä ja kolmen elokuvasäveltäjiä. Suomalaisesta näkökulmasta yllättävän isoon filmisäveltäjien edustukseen kerrottiin syyksi, että molemmat perinteiset leirit, eli ”ns. kevyet ja vakavat” kokevat filmisäveltäjät tasapainoittavana tekijänä, näiden tuntiessa hyvin koko musiikintekemisen kirjon. Toisaalta taas klassisen musiikin tekijöiden suhteelliseen suureen määrään on syynä samat historialliset jäänteet kuin täälläkin. Ja toisin kuin Suomessa, sanoittajilla ei ole erikseen mandaattia, koska lauluntekijöiden katsotaan edustavan riittävästi alan tuntemusta.

Jäseniä Academylla on kahdenlaisia, professional eli täysjäseniä ja associate eli ulkojäseniä. Täysjäsenyydestä joutuu maksamaan vuodessa n.150 e kun ulkojäsenet selviävät n. 90:llä eurolla, lisäksi opiskelijat ja eläkeläiset saavat tuntuvan alennuksen jäsenmaksusta.

Jäsenyyden määrittely kulkee käsi kädessä tekijänoikeusseura PRS:n jäsenyyden kanssa, jossa on samoin kahdenlaisia jäseniä, riippuen tekijän vuosittaisten tilitysten määrästä. Brittitekijöiden pankkitilille korvauksia kilahtaa neljästi vuodessa, jo toisesta maailmansodasta lähtien (me saamme kaksi tilitystä vuodessa). Tähän käytäntöön tekijät ovat niin tottuneet, että kun PRS taannoin ehdotti tilitysten harventamista kahteen, tekijät vastustivat sitä kiivaasti.

Academyn jäsenet eivät voi suoraan vaikuttaa esimerkiksi johtokunnan kokoonpanoon, he äänestävät ainoastaan ehdokkaat, joista vaalilautakunta valitsee johtokunnan jäsenet. Ja koska samoin kuin Suomessa, eivät myöskään Englannissa vuosikokoukset aiheuta jäsenten kansainvaelluksia paikalle, tällä vaalitavalla on varmistettu, että vastuunkantajiksi valitaan vain sellaisia henkilöitä, joilla on siihen valmiudet ja aikaa. Pitkien ja väsyttävien kokousten piristävät yllätykset ja mustat hevoset eivät siten Englannissa pistä pakkaa sekaisin. Kun kollegat toisinaan kysyvät tekijänoikeus tms. asioita ja heille ehdottaa, että ehkä kannattaisi liittyä omaan ammattijärjestöön ELVIS ry:hyn, jonka kautta parhaiten saa päivitettyä tietoa, niin ensimmäinen, ymmärrettävän inhimillinen, mutta myös tätä päivää hyvin kuvaava kysymys on ”Mitä MINÄ siitä hyötyisin?”

Academy tarjoaa jäsenilleen monenlaisia henkisiä ja maallisia etuuksia. Tavanomaisten jäsenlehtien ja tiedotteiden lisäksi on mahdollisuus osallistua lukuisiin vuotuisiin seminaareihin ja workshoppeihin. Tekijöitä neuvotaan, kuinka saada luomuksensa kustantajille, levy-yhtiöihin ja mediataloihin. Heille järjestetään koulutusta eri musiikin tekemisen osa-alueilla, sopimus-, veroja lakineuvontaa jne. Osa tapahtumista suunnataan pelkästään ”professionaaleille”. Lisäksi jäsenet saavat alennuksia musiikkikaupoista, studiovuokrista, vakuutuksista, alan lehdistä jopa kotimaan ja ulkomaan matkoistakin.

Hyvistä eduista huolimatta Englannissakin on valtava määrä tekijöitä, jotka kokevat pärjäävänsä mainiosti ilman järjestäytymistä. Kun paikallisessa Teostossa, PRS:ssä on 40.000 tilityksiä saavaa musiikintekijää, se tarkoittaa, että oman alansa yhdistykseen kuuluu vain n. 6% tekijöistä.

Usein järjestäytymättömyys tarkoittaa myös sinisilmäisyyttä ja yhtenä suurena huolen aiheena Englannissa Academy kokee sellaisten villien kustantajafirmojen kasvun, jotka häikäilemättömästi käyttävät tietämättömiä tekijöitä hyväkseen allekirjoituttamalla sopimuksia, joista itse tekijät eivät hetkellistä hyvää enempää hyödy.

Tukirahoja testamenteilla

Academyn lisäksi myös Englannin tekijänoikeusseura PRS pyrkii huolehtimaan musiikintekijöistä tarkoitusta varten luotujen säätiöiden avulla, joissa tuetaan esimerkiksi uuden musiikin luomista. Yksi säätiöstä on jo 1934 perustettu PRS Members Fund. Se saa rahoituksensa mm. lahjoituksista, joista yksi merkittävimpiä on 70-luvulla autoonnettomuudessa kuollut teinirocktähti Marc Bolan. Hän testamenttasi noiden nerokkaiden pikku purkkapoppilaulujensa tekijänoikeustuloista ison osan säätiölle, joka auttaa nimenomaan taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita tekijöitä musiikin lajista riippumatta.

Academy on ollut aktiivinen myös Brittein saaren ulkopuolella, siitä esimerkkinä hanke ”European Composers Network”. Sen kätilönä on ahkeroinut Academyn puheenjohtaja David Ferguson, jonka tarkkasilmäiset saattavat bongata erityisesti filmitöistään, kuten musiikista TV-sarjoihin ”Fitz ratkaisee” ja ”Näkemiin vain, muru”. Yhteistyön tavoitteena on luoda eurooppalaisten tekijäjärjestöjen verkosto ja mm. saada jalansijaa EU-päättäjien oven rakoon ja olla sitä kautta vaikuttamassa tekijöitä koskeviin päätöksiin. Ensimmäinen tapaaminen on jo pidetty, josta vaikutelmia ja tietoa saamme lukea toisaalla Selviksestä.

Yhtenä päästrategianaan Academy pitääkin tekijöiden yhteenkuuluvuuden lujittamista sekä maan rajojen sisällä että ulkopuolella. Saarivaltakunnassa ollaan ymmärretty, että muuttuvassa maailmassa, suuren rahan ja jättifirmojen alkaessa osoittaa enenevää kiinnostusta musiikin ja tekijänoikeuksien hallintaan, musiikintekijät ovat yhä selkeämmin vain yksi pieni ryhmä pienessä paatissaan, jonka airon varressa ei olisi enää varaa toisten soutaa, jos toiset huopaa.

teksti: Yari

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2005

Selaa lehden artikkeleita