EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Lauluntekijä ja synnynnäinen runoilija

Tekijä: Nina Lith

Lauluntekijä ja synnynnäinen runoilija

Julkaistu

Nuori lauluntekijä ja soittaja

”Aluksi soittelin kitaraa kotonani, sitten tuli bändijuttuja, ja musta tuli ekaksi basisti. Sitten soitin joko kitaraa tai bassoa aina bändin tarpeen mukaan. Kylällä oli kaksi tai kolme bändiä; yksi soitti Santanaa ja toinen Hurriganes-kamaa. Koulun kautta tuli pari omaa bändiä ja niiden kanssa esitettiin mun ekat biisit. Mä tavallaan ajauduin laulajaksi, kun mä olin ainoo, joka muisti sanat. En mä koskaan osannut ajatella, että mä laulaisin julkisesti.”

Aarni kävi keskikoulun ja sen jälkeen hän meni ammattikouluun, josta valmistui kartanpiirtäjäksi. Luokalla oli Saarenpään veljekset, jotka soittivat myös. Heidän kanssaan hän soitti tanssimusiikkia parikymppisenä Lohjalla ja ympäristössä ravintoloissa ja tanssilavoilla basistina. Aarni muistelee huvittuneena sitä aikaa. ”Ei ollut vielä omaa autoa ja piti roudata isoo Fenderin vahvistinta ja bassoa mukana eri paikkoihin. Ei se kuitenkaan kypsyttänyt. Toisaalta sai soittaa hyviä biisejä kunnolla; meillä oli bändissä saksofoni, hanuri, basso ja rummut. Mulla oli sähköbassossa jonkinlainen tuuba-saundi, sitä pyrki hakemaan.”

Keikkailua ja biisintekoa

”Mulla laulujen teko lähtee ihan kokonaisesta biisistä. Vaikka mä teen pelkän tekstin muille sävellettäväksi, kyllä mä itse teen sen valmiiksi, eli ajattelen sen musan kautta. Teen siihen sävelen sointuineen. Mä vaihdoin basson kitarabanjoon ja aloin sillä tekemään biisejä. Tutkimme biologiaa tein jo 14–vuotiaana… Lauluhan on keskikoulun biologian oppikirjan nimi. Sitä soitettiin pienessä kaveripiirissä. Sitä oli mukava jammailla. Levylle se pääsi vasta 1993 (Hyvä elämä – albumi). Mä olen aika primitiivinen biisien markkinoinnissa. Esimerkiksi Anneli Saariston esittämän Appelsiinipuita aavikkoon – tekstin mä tein jo 23-vuotiaana, mutta vasta, kun mä olin 33-vuotias, se teksti meni Anneli Saaristolle. Teostoon mä hoksasin liittyä vasta 27-vuotiaana Siihen aikaan oli jo aikamoinen repertuaari lauluja. Niitä mä olin jo soittanut omissa bändeissä ja muutkin oli ottaneet joitakin niistä ohjelmistoonsa.

1980 mä menin Piikkiöön siviilipalvelukseen. Sitä kautta tuli yhteyksiä paikallisiin soittajiin, joista syntyi myöhemmin Eurooppa 3. Niiden kanssa mä soitin paljonkin. Mulla oli omia biisejä ja Vesku (V-V Riihiluoma) teki omia biisejä. Sivarista sai yhden päivän ilmaista lomaa, jos pyrki jonnekin opiskelemaan. Niin mä pyrin Tekuun (Turun Teknillinen koulu), ja mä pääsinkin sinne. Kävin mä Tekulla kolme päivää. Sitten mä jäin ylioppilaskylään ja tein vaan musaa. Keväällä 1981 menin kartoittajan hommiin ja tein niitä aina vuoteen 1987 asti. Koko ajan oli bändikuvioita. Eurooppa 3:ssa tehtiin molemmat omia biisejä Riihiluoman kanssa, mutta sitten jossain vaiheessa tiet erosivat. Turusta mä kävin sitten sadan kilometrin päässä Suomusjärvellä treeneissä, kun täällä Nummella oli bändi. Myöhemmin se kokoonpano muuttui Aarni Varjonen Jugendiksi. Silloin oli levytysjutut jo mukana.”

Kumpi oli tärkeämpi homma, esiintyminen vai biisien teko?

”Silloin oli hirveä tarve tehdä biisejä. Mutta mä en osannut ajatella, että mä alkaisin tarjoomaan niitä jonnekin. Oma bändi oli vaan toteuttamiskanava; me tehtiin kyllä hirveesti keikkoja. Isoissa ryhmissä mulla oli luontainen tarve olla hieman takana, olla biisintekijä. Mä hain omiin bändeihinikin laulusolisteja, jotta voisin itse olla taustalla. Joskus se onnistui, joskus ei. Kuitenkin se henkilöityi jollain tavalla minuun. Kun mun biisit sitten ajautuivat muille keikkaileville artisteille, se oli vain onnekasta ja mukavaa sinällään.”

Läpimurto lauluntekijäksi Turussa

”Joskus 80-luvulla kierteli levy-yhtiön edustajia, jotka piti Turussakin vastaanottoa hotellissa. Muistaakseni siellä oli ainakin kerran Fazer Musiikin edustaja. Sinne sai mennä tekstiensä kanssa ja sai heti palautetta. Lehdessä oli ilmoitus tapaamisesta. Siellä se mies siemaili konjakkia ja tyrmäsi nuoria biisintekijöitä. Siellä oli käytävä täynnä toivorikasta porukkaa. Mullakin oli nippu biisejä ja kasetteja, joita oli äänitetty. Bändissä, jossa mä soitin silloin, oli basisti, joka innostui asiasta. Hän hommasi kirjoituskoneenkin, jolla me kirjoitettiin puhtaaksi tekstejä. Sitten se tyyppi kuunteli kasetteja ja katseli tekstejä. Kyllä se yhdestä sanoi, että tää vois toimii, mutta ei se kuitenkaan toimi (Appelsiinipuita aavikkoon). Kyllä hän ihan ammattimies oli. Eikä se jäänyt vaivaamaan. En minä mihinkään erityisemmin pyrkinyt. Siellä Turussakin mä kuljin vaan kitaran kanssa ja soittelin siellä sun täällä. Ihmiset kuunteli vähän aikaa ja tuli kyseleen. Sitä kautta ne kontaktit synty.

27-vuotiaana mä päätin pistää kitaran naulaan. Kun mulle oli jäänyt vanhoja demonauhoja, sen aikainen tyttöystävä kiikutti kasetin Radio Auran Aaltojen laulelmakilpailuun. Siellä oli raadissa Jukka Alihanka, en mä sitä silloin tuntenut. Mä olin jaetulla toisella sijalla. Raision kanttori, joka voitti sen skaban, ei päässyt kilpailun julkistamislähetykseen soittamaan. Mä keräsin kavereista bändin heittämään pari biisiä. Siellä oli tää nuorisosihteerin näköinen partainen mies, joka sanoi olevansa kiinnostunut ja antoi käyntikorttinsa. Ajattelin että tää on näitäŠ Se oli kuitenkin Jukka, joka pisti eteenpäin samaan syssyyn mun biisejä ja innostuin taas hieman, vaikkakin pitkin hampain. Mulla oli oikeastaan muita suunnitelmia siihen aikaan, lähinnä kuvataiteen puolella. Anneli Saaristolle meni Syksyn säveleen Taivaspaikka, siit mä alotin ja ekan sinkun tein itse Sonetille 1988.”

”Taustamusiikki on yhtä helvettiä”

”Musakulttuurin perusta oli 70- ja 80-luvuilla sellanen, että sitä vaan meni mukaan. Vuonna 1981, kun menin Turkuun, sitä mentiin osakuntiin, kuten TVO:hon. Siellä kuuntelin bändejä, kuten raisiolaista Makeat varpaankynnet -bändiä. Se soitti reggaeta, eikä se kai koskaan ollut tehnyt mitään levyä. Niitä oli paljon bändejä, ja harvemmin sitä mentiin mihinkään isompiin konsertteihin. Mentiin kattoon livebändejä osakuntabileisiin Osikselle, TVO:lle ja KY:lle. Silloin tosissaan kuunneltiin bändejä. Ja mulla on sellanen sielu, että taustamusiikki on yhtä helvettiä; mä niin kun kuuntelen. Se on tärkeää. En koskaan ajatellut, että nää yrittää jotain. Se kaikki oli jo siinä. Se oli kokonainen kulttuuri, siellä oli hyvii juttui paljon, joita osas arvostaa ja niitä oli mukava kuunnella.”

J.J. Cale

”Mitä mä kuuntelin 70–luvulla oli ensin M.A. Numminen, toiseksi tuli J.J. Cale. Jethro Tull ja Ian Andersonin biisit oli ja on myös edelleenkin tärkeitä mulle. J.J. Calea olen varmaan eniten seurannut. Täällä Nummella oli se Santanaa soittanut bändi. Sitä mä diggasin. Mä jäin tavallaan niin kuin kaikista trendeistä pihalle. Bob Dylanin tavasta tehdä mä pidin. Se teki aina kumartelematta. Sen jokainen levy oli erilainen. Tekstillisesti se ei ollut mikään esikuva, koska mä en tarpeeksi hyvin tajunnut sen sanotuksia.”

Mitä kuuntelit silloin radiosta?

”Enpä paljon mitään. Tänä päivänä on hieman samanlainen tilanne kuin silloin. Silloin ei radiosta tullut paljon mitään rockmusiikkia, ja toisaalta tänä päivänä kaikki kanavat soittaa samaa. Uutuuksien kuuleminen on yhtä marginaalista kuin seitkytluvun alussa.”

Mistä laulun tekemiseen ovat tulleet vaikutteet?

”Se mikä tulee ympäristöstä ja Suomesta on suomalainen tanssimusiikki, sitä ei voi välttää. Se Helismaa- ja Juice-perinne, mahtava jatkumo. Mikä kiinnosti eniten, oli J.J. Calen tapa tehdä musiikkia. Sitten oli kantriin ihastuminen. Kaksi ekaa Calen albumia oli sellaisia, jotka mä soitin tosi puhki. Sitten mä kuuntelin The Outlawsin vinyylejä kuin hullu. Ne oli vähän poikkeuksellisia täällä Suomessa. Mä kuulin niissä jotain aitoa, simppeliä ja aitoa. ja tiesin, että simppeli on aika vaikeeta. Mä ihmettelin Calen yhden soinnun biisejä; se oli ihan kuin taikuutta. Onhan Beatlesien melodiat ja suomalainen tanssimusiikki, kuten Kärjen biisit, komeita, mutta mua kiinnosti jotenkin kantrin merkillinen magiikka, mikä on siinä. Ja kantrin yksinkertaisuus, joka lähentelee suomalaista kansanlaulua, ja rytmiikan toisto.”

Mistä oikein löysit kantrin?

”Mä luin Calen Troubadour -levyn arvostelun. Mä tilasin sen Fazerin musiikkikerhosta. Sit mä tilasin kaikki levyt, mitä Suomesta sai. Outlawsissa oli jotain, mikä heti kolisi mulle. Mua kiinnosti bluesin ja kantrin raja-alue. Calen vahva fiiliksellä suhtautuminen ja jonkinlainen pyhä suhde musiikkiin kiinnosti. Kun hommas sen levyt, huomas, että se tosiaan on sellainen.”

Muille tehdyt laulut

”Vaimo alkoi tehdä indeksiä kolme neljä vuotta sitten, mitä mä oon tehnyt. Mulla oli kaikki pahvilaatikossa. Mä en ole ilmoittanut kaikkia Teostoon, en ole vaan jotenkin hoksannut tehdä sitä. Niitä on rekisteröityjä päälle kahden sadan. Koko repertuaari, mitä mä olen esittänyt keikoilla, on varmaan noin viisisataa. Niistä mä olen kyllä osan heittänyt kokonaan pois. Ne on ollut skissejä tai sellasia. Jos niitä ei ole mennyt levylle, ne jotenkin jäävät. Täytys varmaan päivittää ne joskus, myöskin Teoston päässä. Sitten on käännöksinä olleita lauluja television animaatioissa. Sinisen talon nalle -sarjassa niitä on viitisenkymmentä, mitä ei ole missään maailman rekistereissä. Niitä tehtiin vaimon kanssa kimppaan, samoin Petteri Punakuono ja Töppölelujen Saari -videoleffan lauluja. Kun mä olin Lapissa keikoilla 90 -luvulla, mun repertuaari, joka koostui omista biiseistä, oli varmaan päälle kahdensadan.”

Keille sitten olet tehnyt biisejä?

”Anneli Saaristolla ja Anna Hanskilla molemmilla on mun biisejä tälläkin hetkellä levyttämistä varten. Matti ja Teppo, Tuula Amberla, Veli-Matti Järvenpää, Eero, Jussi & The Boys ja Vilperin perikunta ovat myös levyttäneet niitä.”

Kaija Pohjolan, Petri Laaksosen, Heikki Hilanderin ja Milana Misicin levyillä kuullaan myös Aarnin biisejä. Käännösbiisejä Aku on tehnyt vain Vilpereille. ”Vaikka mut tunnetaan tekstintekijänä, niin omien levyjen kautta säveltäminen ja sanoittaminen menee aika fifty fifty.”

Omat albumit

Aarni on alkanut levyttää omia albumejaan suhteellisen myöhään, 30-vuotiaana. Ensimmäinen oli puhtaimmin rokkibändilevy. Se julkaistiin 1990 Aarni Varjonen Jugend -kokoonpanolla ja toinen oli Aarni Varjonen & Unelmavävyt albumi Hyvä elämä 1993. Seuravana vuonna syntyi albumi kokoonpanolla Huckleberry Finn (se ei ole Aarnin pseudonyymi, vaan bändinimi). Se oli tavallaan ensimmäisen bändin revival-versio. Loput kaksi ovat enemmän Aarnin sooloprojekteja, jotka lohjalainen Zupu Records on julkaissut. Viimeisin albumi julkaistiin Aarni & Alkuasukkaat -nimellä 2002, ja tällä hetkellä Aarnilla on tekeillä Kuusi -albumi.

”Olihan se myöhäistä, kun sain alkaa tehdä omia levyjä. Mutta jos se olisi alkanut kaksikymppisenä, siinä olisi voinut suhteellisuudentaju heittää. Kun olin kolmikymppisenä jo saanut muillekin biisejä levytettäväksi ja oli tavallaan saanut tunnustusta töistäni, osasi suhtautua omiin tekemisiinsä paremmin kuin jos olisi kaksikymppisenä saanut selkään taputtajia puolelleen. Vanhempana tavallaan oli itsensä paras kriitikko, koska oli tehnyt omalla tavallaan biisejä niin pitkään. Näki koko aikakaaren biisin synnystä sen julkaisuun. Silloin kehuihinkin suhtautui iisimmin. Tietysti kaikki huomio ja tunnustus on aina mukavaa ja tarpeellistakin; sekä saada että antaa. Ekan levyn kohdalla se niin kuin olisi poikuuttaan pidätellyt kolmikymppiseksi. Sitä piti ruiskauttaa kaikki yhdelle levylle, mitä oli ikinä halunnut. Ja kyllä sen kuuli ja jälkeenpäin harmitteli.”

Vilperin perikunta

”Me tavattiin kerran Mokon (Karttunen) kanssa. Siinä sitten Moko alkoi miettiin, että se oli soittanut Vaakun (Varjus) kanssa Down underia duokeikoilla, että jos sen kääntäisi, koska se oli mennyt hyvin jengiin. Mä lähdin silloin kesätöihin Tukholmaan ja päätin tehdä sen siellä. Siellä siirtolaisuuden tunnelmissa mä käänsin sen (Tervetuloa länteen, Andrej), ja annoin syksyllä sen Mokolle. Silloin palaverissa Moko alkoi ajatella, miten me voitais saada tehtyä se edullisesti levylle vähän niin kuin Traveling Wilburys -meiningillä. Hän oli silloin Hillbilly Combossa. Vaakun lisäksi Vuorisen Harry ja Kankaanrannan Antti Iiricombosta tulivat siihen mukaan. Eli kerätään jengiä ja saadaan omakustanne maksettua. Eihän meidän tarvinnut maksaa sitä loppujen lopuksi. Tuli hirvee kiire tehdä ekan pitkäsoiton biisejä. Nähtiin yhtenä iltapäivänä Huntersissa ja jaettiin jutut niin että kuka tekee mitäkin Hillbilly Combon ohjelmistosta, joka käännettiin suomeksi. Levytyssessio oli hauskaa ja hulvatonta. Siinä ei kyllä klikkiä käytetty!

Yllättävän vähän me treenattiin; mentiin vaan studioon. Pojat oli tietysti tehnyt pitkän työn ja treenannut biisit keikkakuntoon. Teksteistä mä halusin, kun niitä jaettiin, ilman muuta Easy livin’ (Piirimyyjä), koska se oli ihan kuin pyhään koskemista. Siinä oli pari hankalaa juttua, miten sen saa toimimaan foneettisesti. Siinähän on väliosassa “piiiirimyyyjä”, pitkiä vokaaleja. Se ratkesi helposti, kun aukaisi Helsingin Sanomat tai Turun Sanomat työpaikkailmoitusten kohdalta, siihen aikaan haettiin paljon piirimyyjiä. Mua on huvittanut, että seuraavana vuonna ei kyllä enää haettu niin paljon piirimyyjiä! Niistä oli tullut myyntipäällikkö tai jotain muuta. Kirjoittaessani tekstiä mä en tiennyt, että Eddy (Karlsson) on itse piirimyyjä. Se oli aika hulvaton tilanne. ’Jumankauta täähän kertoo minusta’, se varmaan tuumas!

Tervetuloa länteen, Andrej oli mun mielestä hirveen kantaa ottava teksti. Elettiin sellaista aikaa 90-luvun alussa, että se oli täyttä totta. Täälläkin asui virolaista ja muuta idästä tullutta halpaa työvoimaa, ja ne asu siellä halkovajan takana liiterissä. Mä näin sen aikamoisen raakana juttuna. Just se ajatus, että tämä on tie vapauteen, huh huh. Koska se oli eka sinkku, niin siitä lähtökohdasta syntyi humoristibändiksi nimetty bändi. Se oli aika merkillistä jossain mielessä.”

Uusimmat omat levyt

”Edellinen, Hogemat -levy (Aarni & Alkuasukkaat), joka julkaistiin 2002, oli jo sellainen, että mä pitkään pohdin tehdä sen yksin. Mä äänitinkin sitä pari viikkoa Pielisellä mobile-sudiolla. Se paisui kuitenkin sitten bändilevyksi. Soolothan siitä paljoltikin puuttuu. Tää seuraava, Kuusi -albumi on varmaan sellainen, että soitan itse siinä akustista kitaraa, matalaoktaavista ja tavallista mandoliinia ja tenoribanjoa ja soittajamäärä on mahdollisimman pieni, duo, ehkä trio korkeintaan. Se on sellainen hyvin krouvi lauluntekijän dokumentti. Jos siihen joitain tulee, niin Hallamaan Antti, joka on ollut mukana vuodesta 1974 lähtien. Hän eniten osaa lukee mun biisejä, mun ajatuksii. Sitten on Haanpään Timppa ja Jäntin Seppo, jos tarvii jotain kitaroita johonkin. Lähtökohtana on se, että jos sen saa toimimaan fiiliksellisesti, sen voi jopa tehdä yksin studiolivenä.”

Laulujen taikuus

”Se on alusta ollut niin, että laulu on luonnonvoima. Lauluntekijän rooli on ikään kuin poppamies, joka menee yliseen ja aliseen. Laulu on luonnonvoima, koska musiikkia ei muuten kuunneltaisikaan. Mä pidän laulujen maailmaa joskus paljon konkreettisempana kuin niin sanottua rationaalista maailmaa. Se on yhtä todellinen kuin fyysinen, arkinen todellisuus. Sen tehtävä on tuoda julki, riisua keisarin vaatteita. Laulut ovat usein myös henkilökohtaisia, yleisinhimillisiä paljastuksia. Yleensä ne jutut, jotka ovat lähimpänä itseä, ne koskettavat myös muitakin. Laulussa on äänteillä sellainen sisäinen merkityksensä. Ihan simppeli esimerkki on, kun kuuntelee kieltä, jota ei ymmärrä, mutta se viesti tulee perille, jostain kumman syystä. Äänteillä on oma viestinsä; se on tavallaan osa musiikkia laulussa.”


Vilperin perikunta ensimmäisen levyn äänityksen aikaan 1992 keväällä.
Vas: Aarni Varjonen, Moko Karttunen, Pekka Kaasalainen, Vaakku Varjus,
Aki Sjoblom, Harry Vuorinen ja Eddy Karlsson
(kuvasta puuttuu Antti Kankaanranta).

Lapin korkeakoulu

”Joulukuussa 1995 otin kitaran mukaan ja menin Saariselän Panimolle, kullanhuuhtojien suosimaan ravintolaan. Aloin soittaa vaan stagella. Se oli samanlainen meininki kuin koko ikänäni; mä vaan menin ja katsoin, miten pärjää siellä pakkasessa vanerilaatikon kanssa. Seuraavana vuonna mä olin siellä tekemässä keikkaa periaatteessa ihan katusoittaja-pohjalta. Ei mulla ollut mitään sovittuja keikkoja. 1995-1999 mä kävin siellä monta kertaa vuodessa. Mä olin siellä jopa neljänneksen vuodesta. Olin siellä kaamoksen aikaan, kesällä ja syksyllä ruskan aikaan ja kullankaivajien aikaan. Panimohan on kullankaivajien kantamesta. Se oli mun esiintymispaikkani, en mä muualla esiintynyt. Mulla oli kamat siellä ja mä nukuin takahuoneessa. Aamulla aloitin keikat, ja parhaimmillaan saatoin soittaa ja laulaa kuusitoista tuntia yhteen mittaan. Ne oli täysin epävirallisia juttuja. Jengi innostuessaan pisti hatun kiertämään. Ei sitä mainostettu mitenkään etukäteen. Ulkojulisteet pantiin esiin, kun mä ilmestyin paikalle. Sinne mä tein Tuhansien tähtien hotellin -albumin, jota myytiin tiskillä. Me tehtiin bändinkin kanssa siellä keikkoja, mutta eniten mä olin siellä yksin. Se oli mun Lapin korkeakoulu. Se oli todellista juurimeininkiä! Sitä jaksoi jotain kolme viikkoa, ja sieltä lähettiin sitten kultavaltauksille metsään vapaalle, turistihulinasta hiljaisuuteen. Mä nukuin jossain pontikkapannun takana, että jos siellä olis ollut halu ottaa jotain drinkkiä, ei niistä keikoista olis tullut yhtään mitään. Se oli kyllä hauskaa aikaa; minä kun olen sellainen local tyyppi. Se oli niin mainio juttu, että aamulla kun heräsi ja joi aamukahvit, voi ottaa kitaran ja alkaa soittaan siinä. Siinä oli sama meininki, kun on yhteen mittaan pari viikkoa studiossa. Välillä käy ottaan happee ja sitten jatkaa taas soittamista. Ei tarvinnut katsoo kelloa ja miettiä, koska meidän pitää olla seuraavassa paikassa. Siinä oli tavallaan sitä, mitä mä aiemmin kutsuin luonnonvoimaksi. Se on niin lähellä sitä, mitä se on se homma pohjimmiltaan ja miksi sitä tekee.”

Tulevaisuuden näkymiä

”Kiva olis, jos joku tilais tekstiä ja biisejä. Itse sen tietää, onko se mun näköinen ja tilaajan näköinen myös. Anna Hanskille mä olen tehnyt sellaisen pienen lauluvihkon ajattelematta julkaistaanko ne tällä vai seuraavalla levyllä. Aikajänne ei ole niin tärkeää mulle. Se ollut hyvin innostavaa, kun siinä on saanut tehdä ihan itsensä näköisiä juttuja. Julkaisuaikataulut on sitten tuotantoporukan asia. Anneli Saaristolle mä olen myös tehnyt vuosien mittaan paljon juttuja säveltäjä Eero Tiikasalon kautta. Mä en tiedä, koska Anneli tekee seuraavia levytyksiä. Sillä on multa aikamoinen läjä valmiita biisejä.

Seuraavan levyn kannalta mä mietin paljon Teoston ja Gramexin takia, miten se pitäis julkaista. Netistähän on tullut tavallaan sellainen kuin osakunnat ja muut klubit oli seitkytluvulla. Sinne mennään tutustumaan ja kuunnellaan vähän oudompiakin ihan uteliaisuuttaan. Se on tänä aikana hyvä kanava. Musta radiot ja musiikkiteollisuus on mennyt ihan samaa väylää kuin Suomen Posti Oyj, eli kaikkea keskitetään, keskitetään, keskitetään. Se ei välttämättä vastaa kansan tarpeita. Kyllä mä kuitenkin uskon, että jos on hyviä biisejä, hyviä esittäjiä, niin kyllä ne breikkaa läpi. Kyllä mä luotan siihen. Mutta on siinä se vaara, että jos se liian paljon keskittyy, kyllä herkemmät lahjakkuudet saattaa lyödä niin pahasti päätään seinään, että niitä ei koskaan löydä.”

LYHYET UUTISET

Julkaistu

Monellako äänitteellä on biisejäsi?

Monellako äänitteellä on sävellyksiäsi ja sanoituksiasi. Monellako äänitteellä esiinnyt? Entä muut tekijät ja esiintyjät?

Tämä on nyt helppo tarkistaa netistä Viola-tietokannasta. Samalla selviää vaikkapa se, onko muita samannimisiä tekijöitä tai esittäjiä suomalaisilla äänitteillä. Yllätyksekseen voi myös huomata teoksensa ilmestyneen sellaisella äänitteellä, josta edes Teoston ncb-listoissa ole koskaan ollut minkäänlaista merkintää. Tällaisen äänitteen kohdalla voi esimerkiksi olla lisähuomautus: ”Kansalliskokoelman äänite ilman kotelopaperia, luettelointitiedot puutteellisia”.

Suomalaisten äänitteiden tietoja voi nyt hakea netissä maksutta, kun Viola- tietokanta avautui vapaaseen verkkokäyttöön vuoden alussa. Helsingin yliopiston kirjaston (Kansalliskirjaston) ylläpitämään tietokantaan on tallennettu tiedot kaikista kotimaisista äänitteistä vuodesta 1901 alkaen.

Myös kotimaisten nuottijulkaisujen tiedot löytyvät vuodesta 1977 lähtien.

Kotimaisten äänitteiden tietoja Violaan toimitetaan osittain yhteistyössä Yleisradion äänilevystön ja Suomen äänitearkiston kanssa.

Tietoja voi Violassa hakea mm. säveltäjien, sanoittajien, sovittajien tai esittäjien mukaan, kappaleiden nimillä sekä alkusanoilla. Haku on mahdollista myös musiikin lajin mukaan tai millä tahansa tietokannan sanalla. Myös salanimiä ja nimimerkkejä löytyy tietokannasta.

Esimerkiksi Juha Vainio on Violan mukaan sanoittajana 7 022 äänitteellä, säveltäjänä 813 äänitteellä ja esittäjänä 988 äänitteellä. Toivo Kärki löytyy säveltäjänä 7 106 äänitteeltä, esittäjänä 988 äänitteeltä ja sanoittajana 95 äänitteeltä.

Viola-tietokannan osoite on https://viola.linneanet.fi

Elvis ry:n historiikki 1954-1979 ilmestyi

Arthur Fuhrmannin ja Taimi Kyyrön kirjoittama ”Laululla on tekijänsä – Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n historiikki 1954- 1979” on ilmestynyt.

Kirjaan on koottu yhdistyksen toiminnan tärkeimmät tapahtumat ensimmäiseltä neljännesvuosisadalta. Kirjan alussa on katsaus suomalaisen taiteen- ja musiikinalan järjestöhistoriaan. Siitä selviää mm. se, että vuonna 1864 perustetun Suomen Taiteilijaseuran perustajajäseniin kuului säveltäjä Karl Collan ja myös Frederik Pacius kutsuttiin heti alussa seuran kunniajäseneksi.

Heti itsenäisyytemme alussa 1917 perustettiin Suomen Muusikeriliitto ja Suomen Säveltaiteilijoiden Liitto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto perustettiin 1928, Suomen Säveltäjät r.y. 1945 ja Suomen Elokuvasäveltäjät r.y. siis 1954.

Tämä historiikki vie lukijan aikaan, jolloin elvisläisiä pidettiin ”kevyen luokan kulttuurialan reunailmiönä”, kuten Arthur Fuhrmann kirjoitti vuonna 1979. Kovakantisessa kirjassa on sivuja vajaat parisataa ja mukana on runsaasti historiallisia valokuvia. Kirjan taiton on tehnyt Esa Vehmassalo.

Elvis ry:n jäsenet saavat kirjan postissa vapaakappaleena. Sitä saa myös hyvin varustetuista kirjakaupoista sekä suoraan julkaisijalta.

Antoisia lukuhetkiä ja kaikkien elvisläisten puolesta hatunnosto ja syvä kumarrus Arthurille ja Taimille.

Jani Uhlenius

PS. Historiikin jatko-osan (vuodet 1979-2004) on tarkoitus ilmestyä myöhemmin tänä vuonna. Kirjoittajia ovat mm. Pekka Nissilä ja Juhani Leinonen.

Säveltaiteen valtionpalkinto 2006 Dave Lindholmille

Valtion säveltaidetoimikunta on myöntänyt säveltaiteen valtionpalkinnon 2006 Dave Lindholmille. 15000 euron suuruisen valtionpalkinnon luovutti johtaja Rauno Anttila opetusministeriöstä Suomalaisen musiikin päivän seminaarissa 10.3.

Säveltaidetoimikunta perustelee palkitsemista mm. seuraavasti:

“Dave Lindholm (s. 1952) nousi uuden rocksukupolvemme laulaja-lauluntekijöiden kärkeen heti ensimmäisellä soololevyllään vuonna 1972. Hänen mitasta ja riimeistä piittaamaton, moderni helsinkiläinen tekstityylinsä huomattiin heti. Varsinaisen omaehtoisen suomirockin syntymisessä ja esiintulossa 70-luvun alussa Dave Lindholmilla onkin Hectorin sekä Juice Leskisen ohella aivan ratkaiseva merkitys.

Säveltäjänä, sanoittajana, laulajana, kitaristina ja yhtyejohtajana toiminut Lindholm on tehnyt yhden pisimmistä taiteilijaurista maassamme etenkin oman materiaalin albumimittarilla mitattuna. Omalla nimellään julkaistujen tuotantojen ohella Lindholmin musiikkia ovat hänen johtamanaan esittäneet ja levyttäneet mm. yhtyeet Orfeus, Rock ‘n Roll Band, Pen Lee, Bluesounds, Canpaza Gypsys ja SF Blues. Julkaistujen albumeiden kokonaismäärä ylittää jo 40, ja lisää on tulossa. Näiden levyjen joukossa on usealla jo klassikon maine.

Runsas tuotantotahti onkin ollut Dave Lindholmin taiteelliselle toiminnalle tyypillistä. Hän on työskennellyt nopeasti ja vaistonvaraisesti, vaihtaen niin laulukieltä kuin esityskoneistoakin erityisen sujuvasti – jopa niin sanotusti lennosta, kaikki muut yllättäen.

Tänä keventyvän sisältötuotannon ja nopean kierrätyksen aikana on Dave Lindholmin kaltainen taiteilija syvästi vaikuttava esimerkki ja muistutus siitä, mikä on musiikin ja taiteen tekemisessä tärkeintä: oman näkemyksensä tinkimätön toteuttaminen.”

Vertaisverkkolevitys toi tuomion

Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi 28. helmikuuta nuoren miehen tekijänoikeusrikoksesta sakkorangaistukseen. Hän oli levittänyt yli 1.700 musiikkikappaletta DirectConnect-vertaisverkossa. Tuomio tuli tekijänoikeusrikoksesta, koska oikeus katsoi miehen toimineen ansiotarkoituksessa.

Asia ratkaistiin vanhan lain mukaan, jossa tekijänoikeusrikokselta edellytettiin aina ansiotarkoitusta. Vuoden 2006 alusta ansiotarkoitusta ei enää vaadita tietoverkoissa tehdyissä rikoksissa.

Kyseinen vertaisverkko toimii tyypillisesti niin, että käyttäjän on asetettava tietty määrä teoksia muiden saataville päästäkseen lataamaan teoksia itselleen. Oikeus totesi, että vaikka mies ei ollut saanut tiedostojen jakamisesta rahaa, oli hän toimiensa kautta voinut kerryttää itselleen huomattavan määrän musiikkitiedostoja ja näin käynyt käytännössä kauppaa musiikkitiedostoilla.

Mies sai yhteensä 50 päiväsakkoa, joiden yhteissummaksi tuli hänen kohdallaan 300 euroa. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan ÄKT:lle ja Teostolle tekijänoikeuskorvauksia hyvityksenä luvattomasta toiminnasta 1.793 euroa sekä vahingonkorvausta 897 euroa. Lisäksi hänen maksettavakseen tuli noin tuhat euroa oikeudenkäyntikuluja sekä selvitys- ja valvontakuluja, jolloin kokonaislasku nousi yli 4.500 euroon ja korkoihin.

Miehen laittomasti levittämät yli 1.700 biisiä sisälsivät 255 yksittäistä kappaletta ja 149 kokonaista äänitettä.

Myönnettyjä apurahoja

Suomen Kulttuurirahasto jakoi 27. helmikuuta 1312 apurahaa yhteensä 18,1 miljoonaa euroa taiteelle ja tieteelle. Elvisläisiä apurahan saajia:

Suurimman yksittäisen apurahan 240.000 euroa sai professori Heikki Laitisen vetämä työryhmä. Vuosiin 2006-2009 ajoittuvassa hankkeessa luodaan mahdollisuuksia kansanmusiikin ammattimaiseen esittämiseen ja opetukseen sekä musiikkiportaalin luomiseen.

Kari Heinilä ja Albero-yhtye, Espoo, konserttisarjan järjestämiseen 12.000 euroa.

Seppo Kantonen, Helsinki, sävellystilaukseen 6.000 euroa.

Aija Puurtinen, Sipoo, taiteelliseen työskentelyyn 8.000 euroa.

Laura Sippola, Helsinki, taiteelliseen työskentelyyn 16.000 euroa.

Anne Taskinen, Helsinki, suomalaisia naisjazzmuusikoita käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen 3.000 euroa.

Taiteen keskustoimikunnan säveltaiteen kirjastoapurahajaos on jakanut vuoden 2006 apurahat. Hakemuksia oli saapunut 149 kpl, joista tukea myönttettiin 47 hakijalle yhteensä 120.000 euroa.

Kevyen musiikin tekijöinä työskentelyapurahan saivat: Ira Anttila (3.000), Risto Eskolin (2.000), Timo Forsström (2.400), Pauli Hanhiniemi (1.500), Katriina Honkanen (3.000), Petri Juutilainen (2.500), Petri Kaivanto (2.500), Maritta Kuula (3.000), Kari Kuuva (5.000), Jere Laukkanen (2.000), Marjo Leinonen (3.000), Jaakko Löytty (3.000), Mikko (Ufo) Mustonen (2.000), Jori Nummelin (3.000), Toni Nygård (1.200), Miikka Paatelainen (1.500), Riina Poijärvi (2.500), Tero Pulkkinen (2.500), Antti Rissanen (2.000), Jari Rissanen (2.500), Sirkka-Liisa Sass (3.000), Sinikka Svärd (2.500), Jussi Sydänmäki (2.000), Arttu Takalo (3.000), Seppo Tammilehto (2.000), Anssi Tikanmäki (2.000), Joona Toivanen (2.000).

Vakavan musiikin tekijöinä elvisläiset apurahan saajat: Heikki Elo (3.000), Timo Hietala (2.500), Ilkka Kuusisto (3.000).

Valtion säveltaidetoimikunta on jakanut vuoden 2006 kohdeapurahat. Toimikunnalle saapui 174 hakemusta, joista tukea myönnettiin 41 hakijalle, yhteensä 90 000 euroa. Elvisläisiä apurahan saajia:

Lindell Tommi ja työryhmä, Helsinki, Kiipparikvartetti/ The Vocoppella Trio -yhtyeen työskentelyyn 2.500 euroa.

Nygård Toni, Oulu, sävellys- ja sanoitustyöhön 1.000 euroa.

Pyylampi Leena, Jyväskylä, Trubaduuri päiväksi kuntaan -musiikkitapahtumien järjestämiseen 2.500 euroa.

Sippola Laura-Liina, Helsinki, äänityslaitteiston hankintaan 1.000 euroa.

Syrenius Jukka, Pori, sävellys- ja sovitustyöhön 1.000 euroa.

Taskinen Anne (Heinäsirkka), Helsinki, kosketinsoittimen ja solistimikrofonin hankintaan 1.500 euroa.

Valtion säveltaidetoimikunta on jakanut avustukset opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain ulkopuolisten orkestereiden ja yhtyeiden toimintaan 2006. Hakemuksia oli saapunut 76 ja tukea myönnettiin 28 hakijalle yhteensä 207 500 euroa. Elvisläisiä apurahan saajia:

Lepistö Markku ja työryhmä, Valkeakoski, Doina Klezmer -yhtyeen konserttikuluihin 6.000 euroa.

Pietilä Esa ja työryhmä, Helsinki, Esa Pietilä trion konserttitoimintaan 5.000 euroa.

Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaosto on jakanut vuoden 2006 lastenkulttuurin kohdeapurahat. Hakemuksia oli saapunut kaikkiaan 191 ja apurahoja myönnettiin 57 hakijalle yhteensä 181 000 euroa. Elvisläisiä apurahan saajia:

Ahonen Raimo, Kerava, lastenlevyn tekemiseen 3.000 euroa.

Malinen Sauli ja työryhmä, Helsinki, nukketeatteriesityksen valmistamiskuluihin 4.000 euroa.

Sepponen Hannu ja työryhmä, Vammala, kiertuekustannuksiin ja konserttimatkoihin 4.000 euroa.

Villa Karon työskentelystipendit

Villa Karo on suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Beninin Grand-Popossa. Villa Karo säätiö myöntää suomalaisille taiteilijoille ja kulttuurivaikuttajille vuosittain n. 30 työskentelystipendiä.

Stipendien hakuaika päättyy 1. syyskuuta (kevätkauden stipendit) sekä 14. huhtikuuta (syksyn stipendit). Stipendejä voi hakea nyt myös tuleville kausille vuosille 2007 ja 2008. Stipendihakemukset ovat vapaamuotoisia. Tärkeintä stipendihakemuksessa on työsuunnitelma.Villa Karon työskentelystipendi koostuu edestakaisesta lentolipusta Helsinki-Cotonou-Helsinki sekä asumisesta Villa Karossa nimellistä vuokraa vastaan.

Stipendiaatin kustannukset ovat:

– 800 euron omavastuuosuus stipendistä

– 50 euron viikkovuokra asumisesta aterioista – aamiaista lukuunottamatta

– stipendiaatti maksaa erikseen.

Stipendiaatilla on oikeus ottaa puoliso/elinkumppani/omainen mukaan Grand-Popoon. Tämän osalta viikkovuokra on 60 euroa. Puoliso etc. on oikeutettu Villa Karon ystävien alennushintaiseen lentolippuun, joka maksaa noin 1300 euroa.

Pidempikestoisten (4 viikkoa – 3 kuukautta) työskentelystipendien lisäksi Villa Karoon voidaan myöntää poikkeussyistä myös lyhytaikaisia (n. 2 viikkoa) tutustumis- eli ennakkotutkimusstipendejä. Tällöin stipendiaatin tulee maksaa alennushintainen (n. 1300 euroa) lentolippu kokonaan itse. Muut ehdot ovat samat kuin työskentelystipendissä.

Kevään 2006 työskentelystipendit on myönnetty seuraaville taiteilijoille:

Heli Ahlfors, tekstiilitaiteilija

Johanna Bogadottir, kuvataiteilija

Esa Helasvuo, säveltäjä

Jyrki Kiiskinen, kirjailija

Katariina Lahti, teatteriohjaaja

Sampo Lassila, säveltäjä

Kari Lindström, taidegraafikko

Tommi Musturi, sarjakuvataiteilija

Leea Pienimäki, tekstiilitaiteilija

Tamara Piilola, kuvataiteilija

Jaana Saario, kuvataiteilija

Helena Sinervo, runoilija

Anni Sinnemäki, sanoittaja

Laura Sippola, säveltäjä

Hannele Vanne, näyttelijä

Ilkka Vanne, ohjaaja

Adolfo Vera, valokuvaaja

Lisätietoja: www.villa-karo.org

Onnittelemme

Anna-Mari Kaskinen on saanut kirkkotaiteen tämänvuotisen Engel- palkinnon 4 000 euroa.

Teostossa tehtiin historiaa

Julkaistu

Teoston syyskokous teki 14. joulukuuta historiallisen päätöksen. Yhdistyksen sääntöjä muutettiin siten, että johtokuntaan tuli kevyen musiikin tekijöille yksi lisäpaikka.

Uusien sääntöjen mukaan johtokunnassa on neljä kevyen musiikin säveltäjää, kolme vakavan musiikin säveltäjää, yksi sanoittaja tai kirjailija sekä kaksi musiikkikustantajaa. Päätös syntyi äänin 204-28 mikä ylitti kirkkaasti sääntömuutokseen tarvittavan kolmen neljäsosan enemmistön.

Muutos merkitsee sitä, että kevyen musiikin säveltäjiä on ensi vuoden kevätkokouksesta lähtien neljä nykyisen kolmen sijasta. Käytännössä kevyen musiikin säveltäjäksi voidaan valita myös lauluntekijä, joka toimii sekä säveltäjänä että sanoittajana.

Teoston perustivat vuonna 1928 taidemusiikin säveltäjät yhdessä musiikkikustantajien kanssa. Kevyen musiikin säveltäjien asema oli Teostossa pitkään huono: heidät hyväksyttiin kyllä Teoston asiakkaiksi, mutta yhdistyksen päätösvaltaa käyttävien jäsenten statusta heille ei myönnetty, ei myöskään johtokuntapaikkoja.

Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan otettiin vuonna 1947 kun George de Godzinsky, Georg Malmstén ja Toivo Kärki hyväksyttiin Teoston jäseniksi. Vuonna 1952 Georg Malmstén valittiin ensimmäisenä kevyen musiikin säveltäjänä Teoston johtokuntaan. Vuonna 1970 Teoston sääntöjä muutettiin niin, että sanoittajat hyväksyttiin Teoston jäseniksi. Samana vuonna 1970 Teoston johtokunnan kiintiöitä muutettiin niin, että kuudesta säveltäjästä kahden tuli olla elokuva- ja viihdemusiikin alalta ja lisäksi yhden jäsenen sanoittajien piiristä. Johtokunnan tekijäpaikat kiintiöitiin siis alunperin kevyen musiikin tarpeista. Ensimmäiseksi johtokunnan sanoittajaksi valittiin Kari Tuomisaari.

Nyt on sitten tultu tilanteeseen, jossa Teoston johtokuntapaikoista yhteensä puolet on kevyen musiikin säveltäjillä ja sanoittajilla mukaanlukien kirjailijat. Kevyen musiikin näkökulmasta tätä pitkän kehityksen viimeistä vaihetta voidaan pitää jo varsin tyydyttävänä. Oma lisäarvonsa on myös sillä, että lopputulokseen päästiin neuvotteluteitse ja hyvässä yhteisymmärryksessä Suomen Säveltäjät ry:n kanssa.

Myös Teoston haasteet ovat jo aivan muualla kuin kevyen ja vakavan musiikin keskinäisissä suhteissa. Tilitykset suoritetaan tänä päivänä mahdollisimman tarkoin käyttäjiltä perittyjen korvausten mukaisesti periaatteella euro sisään – euro ulos. Kansainväliset muutokset määräävät entistä enemmän Teoston tulevan suunnan ja johtokunnan vastuulla on huolehtia Teoston kilpailukyvystä myös tulevina vuosina. Kevyen ja vakavan välinen jakolinja siirtyy vuosi vuodelta kauemmaksi historiaan.

Martti Heikkilä

Miksi asialinja ei myy?

Julkaistu

Lappeenrannan kulttuuritoimisto halusi uudella tavalla panostaa populaarimusiikkiin. Tuloksena valtakunnallinen Saimaan Sävel -sävellys- ja sanoituskilpailu. Vuosina 2003-2005 siihen osallistui yhteensä 306 uutta suomalaista sävellystä ja sanoitusta, joista finaaleihin pääsi 36 teosta.

Festivaalin tavoitteena oli nostaa alan arvostusta ja tuoda esille uusia kykyjä, niin tekijöitä kuin esittäjiä. Orkesterissa soitti 14-16 nuorta muusikkoa, joille Jere Laukkanen sovitti kilpailumateriaalin, solistit olivat mahdollisia tulevaisuuden tähtiä, opinajoinaan STADIA ja Pop&Jazz konservatorio.

Konsepti oli uusi: kokenut, ammattitaitoinen tuomaristo, uudet säveltäjä- ja sanoittajakyvyt sekä nuorten laulajien ja soittajien tuoreus. Kulttuuripoliittisesti mielenkiintoinen hanke: Myös moni moni vanha ammattitekijä osallistui kilpailuun.

Saimaan Sävel sai tukea valtion säveltaidetoimikunnalta 2000 euroa ja innostuipa kaupallinen sektorikin sponsoroimaan: KESKO Oy panosti hankkeeseen 7000 euroa. Suurimpana taloudellisena vastuunkantajana kuitenkin edelleen säilyi Lappeenrannan kaupunki.

Kylmänä suihkuna saatiin kuulla, että kaupunki ei enää tue kilpailua. Mikä lieneekään syynä. Tiukka talous? Sisäiset jännitteet? Mediaseksikkyyden puute?

Vaikka kilpailua arvostettiin, niin se kaupunginisien mielestä ei tuonut Lappeenrannalle tarpeeksi julkisuutta? Esittäjät uusia, suurelle yleisölle tuntemattomia nuoria. Ja valitettavasti tekijyys myy parhaiten vain yhdistettynä esittäjyyteen. Julkkiskaartin kerma ei löytänyt Lappeenrantaa. Kaiketi näin oli tarkoituskin: keskittyä tekijöihin ja itse musiikkiin. Jälleen kerran törmättiin tuttuun ongelmaan: asialinja ei myy.

Löytyisikö tämän kaltaiselle kilpailulle uusi, kulttuurille vielä paremmin soveltuva estradi? Saimaa Sävel -nimi kuulemma olisi käytettävissä.

***

Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Tarja Halosen emännöimässä linnassa soivat tanssin aloituskappaleina jälleen suomalaiset valssit. Tällä kertaa säveltäjinä Toivo Kärki ja Erik Lindström. Onkohan tässä asiassa lopullisesti kääntynyt uusi lehti? Tarmo Ropponenkaan ei enää haikaillut Tonava kaunoista. Toki komea valssi sekin.

Mikä muuten on yhdistys, jolla on istuvassa eduskunnassa yhden prosentin edustus? No sehän on Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry!

JANI UHLENIUS

Eläköön kopiosuojaukset!!!

Julkaistu

Tämän jutun otsikko on tahallaan provosoiva. Kopiosuojauksia saamme kiittää siitä, että tekijänoikeudet ovat viime kuukausina olleet ainakin nuorisolle yhtä yleinen keskustelunaihe kuin vaikkapa presidentinvaalit.

Ellei vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi olisi täysistunnossa 7. syyskuuta vastustanut tekijänoikeuslakiin ehdotettua kopiosuojauspykälää ja ellei internetin keskustelupalstoilla olisi tämän jälkeen käynnistynyt kampanjointi koko lakia vastaan, moni muukin tekijänoikeuden syntyviin syviin pureutunut keskustelu olisi jäänyt käynnistymättä.

Meidän tekijöiden kannalta on tietysti päivänselvää, että tarvitsemme ns. yleisen kansalaismielipiteen hyväksynnän oikeuksillemme. Meillä ei ole varaa saada suomalaisten tai koko EU-alueen kansalaisten enemmistöä itseämme vastaan. Ja nuorisossa on myös tekijänoikeuden tulevaisuus.

Eduskunta hyväksyi uuden lain lopulta äänin 121-34. (tyhjiä 0, poissa 44). Pari viikkoa lain hyväksymisen jälkeen pääsin vaihtamaan aiheesta muutaman sanan erään Keskustan kansanedustajan kanssa. Hän oli äänestänyt lain hyväksymisen puolesta. Hänen lyhyt kommenttinsa koko asiasta oli: ”Se oli pakkojuttu”.

Pohtimatta tässä tarkemmin, millaista pakkoa tämä kansanedustaja tarkoitti, voin olla samaa mieltä. Lakiuudistusta oli valmisteltu EU:ssa ja Suomessa yli kymmenen vuotta. Tekijänoikeuslain päivittämistä digitaalisen tietoverkkoajan edellyttämään muotoon ei enää voinut lykätä. Ala tarvitsi uudet pelisäännöt, olipa sitten kysymys kirjastojen käyttöoikeuksista tai power point -esityksistä opetuksen yhteydessä. Ja erityisesti musiikkiala tarvitsi kiireellisesti parempaa suojaa piratismin torjumiseksi, olipa kyse fyysisistä Viipurin torin tuliaisista tai netti-imuroinneista.

Laki hyvä, suojaukset olleet torsoja

Tähänastiset kopiosuojaukset ovat olleet enimmäkseen torsoja, joten niille ei sinänsä ole voinut hurrata. Uuden tekijänoikeuslain kopiosuojauspykälään minulla ei kuitenkaan ole parempaa ehdotusta. Tuntuu ihan järkeenkäyvältä ja välttämättömältä, että tekijällä täytyy olla lain takaama oikeus asettaa teoksensa käytölle ehtoja ja että näitä ehtoja ei saa lain siunauksella mitätöidä.

Yhteiskuntamme perustuu lukemattomiin sopimuksiin. Saattaa olla, että joskus kahden osapuolen välinen sopimus on toisen kannalta kohtuuton ja tällä perusteella purettavissa. Näin saattaa olla vaikkapa Fortumin optioiden kohdalla. Mutta tuntuisi todella oudolta, jos laki ensin antaisi tekijälle yksinoikeuden päättää teoksestaan, mutta sitten kieltäisi tekijää asettamasta ehtoja teoksen käyttäjän kanssa solmimaansa sopimukseen. Ensin käyttäjä kyllä ostaisi teoksen käyttöoikeuden tietyillä ehdoilla, mutta sitten laki määräisi, että käyttäjän täytyykin voida rikkoa tehtyä sopimusta.

Syksyn keskustelussa menivätkin pahasti sekaisin tekijänoikeuslaki ja kuluttajansuojalaki. On selvää, että ostajan täytyy tietää, mitä ostaa. Jos ostaa kopiosuojatun musiikki- cd:n ja sen käytössä tulee ongelmia, pitää selvittää onko kuluttajansuojalain perusteella oikeutettu saamaan rahansa takaisin. Ja jos oma soitin tai tietokone vioittuu, niin keskusteltakoon kuluttajansuojasta ja mahdollisista vahingonkorvauksista sen puitteissa.

Jos taas liittyy maksulliseen palveluun, jossa kuukausimaksua vastaan saa tietyn musiikkikirjaston kuunneltavakseen, ei tietenkään voi edellyttää, että tämä oikeus jatkuisi seuraavankin kuukauden vaikka lopettaisi tilausmaksun maksamisen.

Lisäksi keskustelussa on sivuutettu se, että analogisen yksityisen kopion ottaminen mistä tahansa äänitallenteesta on edelleen sallittua. Ja jos tallenteen kopiosuojaus estää sen kuuntelemisen, tämän suojauksen saa purkaa kuuntelemisen mahdollistamiseksi.

Eikä sen jälkeen muuta kuin analogiseen äänilähteeseen mikrofoni ja tallentamaan. Ainoa vaiva on siinä, että tämä kopiointi kestää yhtä kauan kuin kuunteleminenkin. Ei kai kenellekään ole haitaksi, jos hankkimaansa musiikkia myös kuuntelee?

Toivoa sopii, että tekninen kehitys ja uudet liiketoimintamallit jättävät menneen syksyn kopiosuojauskinat pikkuhiljaa unholaan tai kuluttajansuojapöytiin, ja huomio kiinnittyy tekijänoikeuskeskustelussa olennaisempaan. Hyviä keskustelunaiheita riittää edelleen: Mikä on oikea teosten suoja-aika? Entä oikea tallenteiden suoja-aika? Miten oikeuksien siir tymistä pitäisi laissa säädellä, jotta tur vataan tekijänoikeuden perustarkoitus: alkuperäisen tekijän mahdollisuus uusien teosten luomiseen?

***


Kuvassa muusikko-säveltäjä Tommi Lindellin ratkaisu musiikkinsa laillisen käytön turvaamiseksi. Lindellin elektroninen sävellys All Rights Reserved on julkaistu CD:llä, joka on lukittu CD-soittimen sisään tavallisella Abloy-lukolla. Lukon avain säilyy tekijällä. Jos levyn ostaja haluaa tehdä musiikista digitaalisen kopion, on hänen sovittava siitä säveltäjän kanssa henkilökohtaisesti ja lainattava tältä avainta. Tallennetta on valmistettu vain yksi kappale. Myös soittimen taiteellinen viimeistely on Lindellin käsialaa. Soitin ja sen sisältämä uniikki teos myytiin nettihuutokaupassa ja tuotto lahjoitettiin kokonaisuudessan Georg Malmstén-säätiölle uuden suomalaisen musiikin tukemistarkoituksiin. Kts. www.tommilindell.com.

Nettikeskusteluun jää koukkuun

Tekijänoikeudet ovat nyt jokamiehen keskustelunaihe. Kiitos siitä kaikille internet-ajan ”sananvapauden sankareille”. Elvis ry:n toimistossakaan ei muita töitä ehtisi tehdä, jos uppoutuisi nettikeskusteluihin. Niihin jää helposti koukkuun.

Yhdistyksemme johtokunnan jäsen Tommi Lindell sai Digitoday:n palstalla aikaan kommenttien ryöpyn, kun hän ryhtyi huutokauppaamaan omaa kokonaistaideteostaan. Siinä Tommin sävellys oli tallennettu uniikille cd:lle, joka oli abloilla lukittu taiteilijan koristeleman soittimen cd-pesään. Ehtoihin kuului, että tämän uniikin tallenteen omistajan tulee erikseen pyytää säveltäjältä lukon avain, mikäli haluaa ottaa tallenteesta yksityisen kopion.

Osallistuin keskusteluun ja minulta kysyttiin mm. Elvis r y:n kantaa ja henkilökohtaista mielipidettäni kopiosuojauksista. Tässä vastaukseni:

”1a. Ry kannatti lakia myös kopiosuojauskohdan osalta.

1b. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä (ja varmaan ry:kin), että tekijänoikeuslaissa tekijöille ja esittäville taiteilijoille pitää turvata mahdollisimman rajoittamaton yksinoikeus teostensa ja esitystensä käyttöön. Tiettyjen yhteiskunnallisten syiden vuoksi voidaan sitten hyväksyä joitakin rajoituksia. Olemmehan me taiteilijat mielellämme kantamassa kortemme yhteiseenkin kekoon.

Mutta sitten kun laki on meille taannut tietyt oikeudet, näitä saatuja oikeuksia meidän on hyödynnettävä vastuullisesti. Tämä koskee myös uuden lain kopiosuojauskohtia. Tämä kohtahan ei koske ainoastaan levy- yhtiöitä, vaan myös tekijöitä ja muusikoita. Yksikään levy-yhtiö ei voi suomalaiselle äänitteelle laittaa kopiosuojausta ilman kaikkien levyllä olevien biisien tekijöiden ja esittäjien lupaa. Pelkkä levy-yhtiön halu laittaa näitä suojauksia ei siis riitä.

Käytännössähän tämä lupakuvio menee sitten niin, että tekijöiden luvat levy-yhtiö saa Teostosta. Me Teoston asiakkaina olevat tekijät ja kustantajat puolestamme päätämme, millä ehdoilla Teosto näitä lupia antaa. Muusikoiden osalta levy-yhtiö saa luvat artistisopimuksessa (esim. CMX:n artistisopimuksessa on optio kopiosuojauksista) ja studiomuusikon osalta vaikuttaa ymmärtääkseni myös Muusikkojen liiton ja ÄKT:n välinen työehtosopimus.

Eli ei se, että laki on tässä muodossa hyväksytty, tarkoita että levy-yhtiöillä olisi nyt yksinoikeus tehdä mitä haluavat. Pallo on mitä suurimmassa määrin tekijöillä ja muusikoilla. Seurataan tilannetta.

1c Kopiosuojausten tulevaisuus (henkilökohtainen ennustus) saattaa olla kahtalainen: syntyy uusia musiikkijakelun liiketoimintamalleja, joissa on itsestäänselvää, että kuluttaja tietää, mitä käyttöoikeuksia hän maksuaan vastaan saa, eikä kenellekään tule mieleenkään, että näistä sovituista käyttöehdoista tulisi saada laillisesti poiketa. Yksityistä kopiointioikeutta ryhdytään rajoittamaan siinä vaiheessa, kun on liian helppoa kopioida koko musiikki- ja elokuvakirjastonsa naapurille.

2. SonyBMG:n jutuissa viittaan kohtaan 1b. Meidän taiteilijoiden (tekijät ja esittäjät) on syytä olla entistä valppaampia sen suhteen, millä ehdoilla luovutamme levy-yhtiöille oikeuksiamme. CMX on hyvä esimerkki meille muille.”

Myöhemmässä kommentissani vastasi vielä muutamaan keskustelussa esitettyyn lisäkysymykseen:

”Aina, kun jokin biisi levytetään ensimmäisen kerran, levy-yhtiöllä pitää olla ensitallennuslupa suoraan tekijöiltä. Käytännössä Suomessa on toimittu suullisten lupien varassa. Mikään ei estäisi tekijöitä edellyttämästä kirjallista lupaa, jossa olisi määritelty myös levyn mahdolliset kopiosuojaukset.

Sitten kun biisistä on tehty ensilevytys, levy-yhtiö saa luvan Teostosta. Tällä hetkellä Teoston lupaehdoissa ei ole mainintaa kopiosuojauksista, mutta jos Teoston päättävät elimet (johtokunta ja jäsenten kokous) niin haluavat, niin sitten sellaista voidaan lähteä ajamaan. Vaatii käytännössä varmaan myös neuvotteluja äänitetuottajien kanssa.

Näitä asioita ei ole Elvis ry:n päättävissä elimissä (johtokunta ja jäsenkokoukset) näin konkreettisella tasolla vielä käsitelty. Kuten kirjoitin, keskustelu jatkukoon.

Jos levy-yhtiö sopimuksesta neuvoteltaessa käyttää niin sanottua vahvemman vipua, voidaan pohtia, millä edellytyksillä tällaisia sopimuksia voidaan jälkikäteen kohtuullistaa. Niin Suomen kuin EU:n tasolla on ilman muuta jatkossa syytä keskustella myös siitä, pitääkö tekijänoikeuslaissa vahvistaa alkuperäisten taiteilijoiden suojaa tekijänoikeuden luovutusta koskevissa sopimustilanteissa.

Tästähän on kysymys myös niin sanotussa työsuhdetekijänoikeudessa. On tärkeää, että laki pysyy nykyisessä muodossa eli että työsuhteessakin tekijänoikeus syntyy ensin alkuperäiselle tekijälle ja vasta sitten erillisellä sopimuksella tarvittaessa joiltain osin tuottajalle. Laissa ei siis saa olla sellaista olettamaa, että jos ei toisin ole sovittu, tekijänoikeus siirtyy työsuhteessa automaattisesti työnantajalle.”

Tekijät, joilla on aikaa ja mielenkiintoa, käykää keskustelemassa. Välillä tulee lunta tupaan, mutta myös yhteistä säveltä alkaa löytyä. Lopulta pianistia ei sittenkään haluta ampua, eikä säveltäjääkään.

MARTTI HEIKKILÄ

Eduskunta hyväksy uuden tekijänoikeuslain

Julkaistu

Mitä uusi tekijänoikeuslaki muuttaa?

Uusi tekijänoikeuslaki astuu voimaan 1.1.2006. Ennen lain hyväksymistä käytiin syys-lokakuussa vilkasta keskustelua siitä, missä uuden lain mukaan kulkee kielletyn ja sallitun raja. Julkisuuteen pääsi leviämään myös runsaasti vääriä käsityksiä. Yksi niistä oli se, että uusi laki kieltäisi yksityisen kopioinnin. Näin se ei suinkaan tee.

Jos haluaa sataprosenttisesti varmoja vastauksia, mitä uusi laki sallii ja mitä ei, pitää vastaukset hakea suoraan lakitekstistä. Sen löytää kätevästi internetistä osoitteesta www.finlex.fi. Luotettavaa tietoa löytyy myös opetusministeriön sivulta www.minedu.fi. Tietopaketti uudesta laista löytyy myös oikeudenomistajia edustavan Lyhdyn sivulta www.kulttuuriuutiset.net.

Seuraavassa lyhyt tiivistelmä asioista, jotka jokaisen on hyvä uudesta laista tietää, olipa tekijä tai tekijänoikeudella suojattujen teosten käyttäjä.

  • Sallittua on edelleen nauttia musiikista, teatterista, elokuvista, kirjallisuudesta, kuvataiteesta ja kaikesta muusta kulttuurista olivatpa sen ilmiasu tai jakelutapa mitkä tahansa.
  • Ideaa, aihetta tai tietoa ei edelleenkään suojata vaan ne ovat kaikkien vapaasti käytettävissä ja levitettävissä. Tietokannoilla tai luetteloilla on kuitenkin edelleen suojansa.
  • Suoja-aika on edelleen 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta. Äänitteen suoja-aika on 50 vuotta äänitysvuodesta.
  • Työsuhdetekijänoikeutta ei ole. Tekijänoikeudet siirtyvät työnantajalle vain, jos siitä on erikseen sovittu.
  • Tekijän yksinoikeuden kaksi päälajia ovat edelleen taloudelliset oikeudet ja moraaliset oikeudet
  • Taloudelliset oikeudet jakautuvat kappaleen valmistamiseen ja yleisön saataville saattamiseen
  • Yleisölle saataviin saattamisoikeus on nyt jäsennelty seuraaviin pääkohtiin:

-Välittäminen yleisölle (alkupisteen ja yleisön välillä etäisyys)

-Julkinen esittäminen

-Kappaleiden levittäminen

-Julkinen näyttäminen (välitön, ilman apuvälineitä)

  • Piraattitallenteiden maahantuonti on kiellettyä myös omaan käyttöön. Viipurista tai mistään Suomen rajojen ulkopuolelta ei enää saa tuoda mukanaan laittomasti valmistettua tallennetta kuten musiikki-cd:tä tai dvd-elokuvaa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että ostaessaan ulkomailla tallenteen on syytä varmistua sen alkuperän laillisuudesta. Todisteeksi ostopaikasta kannattaa säilyttää kuitti. Hinnasta ja ostopaikasta voi päätellä, onko äänite laillinen.
  • Myös laittoman aineiston imurointi internetistä on vastedes kiellettyä. Tähän asti aineiston luvaton levittäminen on ollut kiellettyä, mutta yksityinen kopiointi laittomasta lähteestä ei. Eli samaan tapaan kuin cd-levyjä ulkomailla ostaessaan pitää varmistua tuotteen laillisesta alkuperästä, pitää nyt myös internetistä tiedostoja kopioidessaan varmistua siitä, että ne ovat verkosta laillisesti saatavina. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että jos jokin tallenne laillisessa verkkokaupassa maksaa, on hyvin epätodennäköistä, että sitä jostakin laillisesta lähteestä voisi ladata ilmaiseksi. Laittomasta kopioinnista on oikeudenomistajilla oikeus korvauksiin. Ne voivat nousta summaan, jonka vastaava aineisto laillisista lähteistä olisi maksanut. Sakkoa tai vankeutta tällaisesta laittomuudesta ei tuomita.
  • Tallenteiden laiton jakelu internetissä voi olla jatkossa tekijänoikeusrikos (tähän asti tekijänoikeusrikkomus) jos se aiheuttaa huomattavaa vahinkoa oikeudenomistajille, vaikka sen välittömänä tarkoituksena ei olisikaan taloudellinen hyöty. Lainmuutos antaa poliisille suuremmat valtuudet luvattomien tiedostojen jahtaamiseen, mm. kotietsintäoikeuden. Tällaisesta rikoksesta voi seurauksena olla myös sakkoa tai vankeutta.
  • Muutaman kopion omaan yksityiskäyttöön saa edelleen tehdä. Esimerkiksi cd:stä saa tehdä kopion mp3-soittimeen, auton cd-soittimeen ja perheenjäsenen toiseen mp3-soittimeen. Kirjastosta lainaamastaan äänitteestä saa myös edelleen ottaa kotona oman yksityisen kopion. Sen sijaan laittomasta lähteestä näitä kopioita ei enää saa tehdä.
  • Tallenteessa mahdollisesti olevaa tehokasta kopiosuojausta ei kuitenkaan saa purkaa ottaakseen tallenteesta kopion. Rajanvetoa siitä, millainen kopiosuojaus on tehokas, tullaan varmaankin käymään lain tultua voimaan. Yhtenä nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että tehokasta kopiosuojausta ei voi kiertää vahingossa. Tehokkaana ei myöskään voi pitää sellaista suojausta, jonka voi helposti kiertää vaikkapa tussin tai teipin avulla. Tehokkaankin suojauksen saa purkaa saadakseen teoksen kuultavaksi tai nähtäväksi.
  • Digitaalisesta tallenteesta voi tehdä analogisen kopion (siis äänittää uudestaan analogisesta äänilähteestä) ja tästä kopiosta taas uuden digitaalisenkin kopion. Tällöin pitää vain nähdä se vaiva, että kopiointi kestää yhtä kauan kuin kuuntelukin.
  • Tietokoneohjelmien yksityinen kopiointi ei edelleenkään ole sallittua. Siten myöskään tietokonepelien yksityinen kopiointi ei ole sallittua ilman oikeudenomistajien lupaa.
  • Kirjastosta lainaamansa äänitteen saa edelleen kopioida itselleen.
  • Muusikot ja laulajat saavat kor vausoikeuden musiikkivideoiden julkisesta esittämisestä. Tähän asti sellainen on ollut äänitteillä mutta ei musiikkivideoissa.
  • Hyväntekeväisyystilaisuudet tulevat tekijänoikeuden piiriin. Tekijä voi siis päättää, saako hänen teostaan esittää hyväntekeväisyystarkoituksessa korvauksetta vai ei.
  • Hengellisen musiikin säveltäjät ja sanoittajat jäävät edelleen muita tekijöitä huonompaan asemaan. Julkinen esittäminen jumalanpalveluksissa jää edelleen tekijänoikeuden ulkopuolelle. Siltä osin laki edustaa siis vielä vanhakantaista ajattelua. Tämän kohdan osalta edellisen Selviksen juttu (3/2005 s. 6) “Eduskunnalta henkselit jumalanpalveluspykälälle” sisälsi osittain puutteellista tietoa. Uuden lain mukaan julkinen esittäminen on edelleen vapaata opetuksen ja jumalanpalveluksen yhteydessä.

Pääkirjoituksesta meilitulva

Selvis-lehden 3/2005 pääkirjoitus julkaistiin ennen painetun lehden ilmestymistä Elvis ry:n kotisivulla. Pääkirjoitus aiheutti välittömästi sähköpostien tulvan Elvis ry:n toimistoon. Useimmat viestin lähettäjät olivat tuohtuneita siitä, että pääkirjoituksen mukaan “he kansalaisina olisivat jonkin mediatalon masinoitavissa” ja että “oikeuksistaan huolestuneita kansalaisia voisi niputtaa johonkin salaliittoteoriaan.”

Yksi viestin lähettäjä oli Mikrobitti- lehden vakituinen avustaja Janos Honkonen. Sovimme hänen kanssaan, että hänen vastineensa julkaistaan kotisivullamme, mikä tapahtui. Ohessa se myös painettuna. Jokainen voi pohtia, täyttääkö lehden vakituisen avustajan kirjoittama juttu, joka ilmestyy lehden verkkojulkaisussa ja näyttää visuaalisesti toimitukselliselta aineistolta, yksittäisen mielipidekirjoituksen tunnusmerkit.

 

Näin äänestettiin

Eduskunta hyväksyi uuden tekijänoikeuslain 5. lokakuuta äänin 121-34, poissa 44. Tästä näet ketkä äänestivät puolesta ja ketkä vastaan.

JAA

 

Ahde Matti /sd

Ahonen Esko /kesk

Akaan-Penttilä Eero /kok

Alho Arja /sd

Andersson Janina /vihr

Anttila Ulla /vihr

Asko-Seljavaara Sirpa /kok

Backman Jouni /sd

Biaudet Eva /r

Brax Tuija /vihr

Bryggare Arto /sd

Cronberg Tarja /vihr

Enestam Jan-Erik /r

Filatov Tarja /sd

Granvik Nils-Anders /r

Gustafsson Jukka /sd

Haapoja Susanna /kesk

Haatainen Tuula /sd

Harkimo Leena /kok

Hautala Heidi /vihr

Heinäluoma Eero /sd

Hellberg Klaus /sd

Hemming Hanna-Leena /kok 

Hiltunen Rakel /sd

Hoskonen Hannu /kesk

Huovinen Susanna /sd

Hyssälä Liisa /kesk

Häkämies Jyri /kok

Hänninen Tuomo /kesk

Jansson Roger /r

Juhantalo Kauko /kesk

Kalli Timo /kesk

Kalliomäki Antti /sd

Kanerva Ilkka /kok

Karhu Saara /sd

Karttunen Marjukka /kok

Karvonen Tatja /kesk

Katainen Jyrki /kok

Kauppila Matti /vas

Kekkonen Antero /sd

Kerola Inkeri /kesk

Kiljunen Anneli /sd

Kiljunen Kimmo /sd 

Kiviranta Esko /kesk

Komi Katri /kesk

Korhonen Martti /vas

Korkeaoja Juha /kesk

Koski Markku /kesk

Koski Valto /sd

Koskinen Jari /kok

Koskinen Johannes /sd

Kuisma Risto /sd

Kumpula-Natri Miapetra /sd

Kurvinen Esko /kok

Kähkönen Lauri /sd 

Lahtela Seppo /kesk 

Lahti Jere /kok

Laitinen Reijo /sd 

Lankia Eero /kesk

Leppä Jari /kesk 

Lindqvist Maija-Liisa /kesk 

Lintilä Mika /kesk

Löv Pehr /r 

Manninen Hannes /kesk 

Matikainen-Kallström Marjo /kok

Meriläinen Rosa /vihr 

Moilanen-Savolainen Riikka /kesk

Neittaanmäki Petri /kesk

Nousiainen Pekka /kesk

Ojala Reino /sd

Ojala Outi /vas

Ojansuu Kirsi /vihr 

Paajanen Reijo /kok

Paloniemi Aila /kesk

Pekkarinen Mauri /kesk

Peltokorpi Terhi /kesk

Peltomo Pirkko /sd

Pentti Klaus /kesk

Perho Maija /kok

Puisto Virpa /sd

Rahkonen Susanna /sd

Rajala Lyly /kok

Rajamäki Kari /sd

Rantakangas Antti /kesk

Rask Maija /sd

Rehula Juha /kesk

Reijonen Eero /kesk 

Roos Jukka /sd 

Rossi Markku /kesk

Rundgren Simo /kesk 

Rönni Tero /sd

Saarikangas Martin /kok

Sarkomaa Sari /kok

Satonen Arto /kok

Seppälä Arto /sd

Siimes Suvi-Anne /vas

Sinnemäki Anni /vihr

Sirnö Minna /vas

Sjöblom Juhani /kok

Skinnari Jouko /sd

Särkiniemi Seppo /kesk

Tahvanainen Säde /sd

Taipale Ilkka /sd

Taiveaho Satu /sd

Tennilä Esko-Juhani /vas

Thors Astrid /r 

Tiilikainen Kimmo /kesk 

Tiura Marja /kok

Vahasalo Raija /kok 

Valpas Unto /vas

Vapaavuori Jan /kok

Vihriälä Jukka /kesk

Viitanen Pia /sd

Vilkuna Pekka /kesk

Vilén Jari /kok 

Virén Lasse /kok 

Väistö Matti /kesk

Väätäinen Tuula /sd 

Wideroos Ulla-Maj /r

Ylä-Mononen Jaana /kesk 

Zyskowicz Ben /kok

EI

 

Essayah Sari /kd

Halme Tony /ps

Hemmilä Pertti /kok

Holmlund Anne /kok

Immonen Mikko /vas

Kallis Bjarne /kd

Kangas Matti /vas

Kankaanniemi Toimi /kd

Kasvi Jyrki /vihr

Koskinen Marjaana /sd

Kuoppa Mikko /vas

Kuosmanen Pekka /kok

Kärkkäinen Kari /kd

Laakso Jaakko /vas

Lahtela Esa /sd

Lamminen Kalevi /kok

Lapintie Annika /vas

Laxell Jouko /kok

Mustajärvi Markus /vas

Nepponen Olli /kok

Nurmi Tuija /kok

Polvi Iivo /vas

Puhjo Veijo /vas

Rauhala Leena /kd

Räsänen Päivi /kd

Salo Petri /kok

Soini Timo /ps

Soininvaara Osmo /vihr

Tiusanen Pentti /vas

Tynkkynen Oras /vihr

Uotila Kari /vas

Vielma Ahti /kok

Virtanen Erkki /vas

Vistbacka Raimo /ps

POISSA

 

Anttila Sirkka-Liisa /kesk

Ala-Nissilä Olavi /kesk

Alatalo Mikko /kesk

Dromberg Kaarina /kok

Elo Mikko /sd

Forsius Merikukka /vihr

Gestrin Christina /r

Hautala Lasse /kesk

Huotari Anne /vas

Hurskainen Sinikka /sd

Jaakonsaari Liisa /sd

Kaikkonen Antti /kesk

Kallio Reijo /sd

Karjula Kyösti /kesk

Karpela Tanja /kesk

Kettunen Rauno /kesk

Kiviniemi Mari /kesk

Krohn Irina /vihr

Kääriäinen Seppo /kesk

Laukkanen Markku /kesk

Lehtomäki Paula /kesk

Lindén Suvi /kok

Lintonen Minna /sd 

Luhtanen Leena /sd

Lämsä Eero /kesk

Mönkäre Sinikka /sd

Nylander Mikaela /r

Oinonen Lauri /kesk

Olin Kalevi /sd

Ollila Heikki A. /kok

Paasio Heli /sd 

Pulliainen Erkki /vihr

Ranta-Muotio Aulis /kesk

Risikko Paula /kok

Saarinen Matti /sd

Salovaara Pertti /kesk

Sasi Kimmo /kok

Seppälä Timo /kok

Tulonen Irja /kok

Tuomioja Erkki /sd

Tölli Tapani /kesk

Urpilainen Jutta /sd

Vanhanen Matti /kesk

Wallin Harry /sd

 

 

 

 

Georg Malmstén -säätiön apurahat

Julkaistu

Georg Malmstén -säätiö on jakanut 14. joulukuuta vuoden 2005 apurahat. Hakijoita oli 148 kpl. Apurahat, suuruudeltaan 1.000 – 2.000 euroa myönnettiin seuraaville:

Ari-Pekka Anttila, Jussi Asu, Heikki Elo, Aki Haarala, Tuomo Hämäläinen, Antti Hynninen ja Jose Mäenpää, Antero Jakoila, Maija Kaunismaa, Timo Kiiskinen, Pi Kiviharju, Juha Kujanpää, Lasse Kurki, Jere Laukkanen, Janne Louhivuori, Teppo Nuorva, Aija Puurtinen, Eevamaija Ursin, Irmeli Wartiainen-Suojalehto, Jona Verwijnen ja Kauko Röyhkä.

Apurahoina jaettu summa 35.200 euroa on saatu lahjoituksina Elvis ry:ltä, Teostolta ja Georg Malmsténin perikunnalta.

Kaksitoista 6.000 euron apurahaa

Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n johtokunnan asettama asiantuntijaraati on myöntänyt 6.000 euron työskentelyapurahan seuraaville:

Sami Hurmerinta, Janne Joutsenniemi, Esa Kaartamo, Jukka Kuoppamäki, Pekka Laaksonen, Tapio Lauhamaa, Juha Lehti, Kari Peitsamo, Jussi Rasinkangas, Erik Siikasaari, Jukka Siikavire ja Timo Tolkki.

Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 161 kpl. Raadin jäsenet olivat taiteilija Kirka Babitzin, kansanedustaja Minna Lintonen, promoottori Juhani Merimaa, musiikkitoimittaja Jari Mäkäräinen, sanoittaja Jori Nummelin (raadin pj.) ja musiikkitoimittaja Tero Valkonen.

Georg Malmstén -säätiön apurahat

Julkaistu

Georg Malmstén -säätiö on jakanut 14. joulukuuta vuoden 2005 apurahat. Hakijoita oli 148 kpl. Apurahat, suuruudeltaan 1.000 – 2.000 euroa myönnettiin seuraaville:

Ari-Pekka Anttila, Jussi Asu, Heikki Elo, Aki Haarala, Tuomo Hämäläinen, Antti Hynninen ja Jose Mäenpää, Antero Jakoila, Maija Kaunismaa, Timo Kiiskinen, Pi Kiviharju, Juha Kujanpää, Lasse Kurki, Jere Laukkanen, Janne Louhivuori, Teppo Nuorva, Aija Puurtinen, Eevamaija Ursin, Irmeli Wartiainen-Suojalehto, Jona Verwijnen ja Kauko Röyhkä.

Apurahoina jaettu summa 35.200 euroa on saatu lahjoituksina Elvis ry:ltä, Teostolta ja Georg Malmsténin perikunnalta.

Kaksitoista 6.000 euron apurahaa

Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n johtokunnan asettama asiantuntijaraati on myöntänyt 6.000 euron työskentelyapurahan seuraaville:

Sami Hurmerinta, Janne Joutsenniemi, Esa Kaartamo, Jukka Kuoppamäki, Pekka Laaksonen, Tapio Lauhamaa, Juha Lehti, Kari Peitsamo, Jussi Rasinkangas, Erik Siikasaari, Jukka Siikavire ja Timo Tolkki.

Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 161 kpl. Raadin jäsenet olivat taiteilija Kirka Babitzin, kansanedustaja Minna Lintonen, promoottori Juhani Merimaa, musiikkitoimittaja Jari Mäkäräinen, sanoittaja Jori Nummelin (raadin pj.) ja musiikkitoimittaja Tero Valkonen.

Pinnan alla kuplii

Julkaistu

Leo ei juuri pidä esillä olemisesta eikä lehtien palstoilla paistattelusta. Esiintymiskammon voittaa onneksi voimakkaampi halu: tehdä sitä missä tuntee pärjäävänsä. Musiikki saa Freemanin nousemaan lavalle ilta ja vuosi toisensa jälkeen. ”Tarkoituksena on pitää bändi koossa vuoteen 2011, jolloin täytän 60,” Leo kertoo. ”Sitten voisi taas alkaa miettiä, että mitä alettais.”

Leon ura alkoi oikeastaan jo 3-vuotiaana Länkipohjassa, kun äiti pisti nuorimman poikansa laulamaan Martta-kerhon rouville. Rati riti rallaa tuli laulettua oven takaa, sillä ujo lapsi ei uskaltautunut vieraiden tätien eteen.

– Joko olin syntymäujo tai sitten tämä tapaus vaikutti minuun niin, etten tahtoisi ehdoin tahdoin esille ja lavalle spiikkailemaan ihmisille.

– Ihmisessä on kuitenkin myös toinen voima, joka voittaa ujouden: halu toimia lajissa, jossa kokee pärjäävänsä. Pohjimmaisena syynä on, että esiintymällä kokee tulevansa hyväksytyksi. Tällaista Jekyll ja Hyde – juttua.

3-vuotiaana hoidetun debyytin jälkeen Leon musiikkiunelmat saivat tulta listaohjelmista.

– Seurasin kaikkia top-ten-listoja kun olin pieni ja kuuntelin korvat hörössä merirosvoradiota kuten Radio Luxemburgia ja Radio Carolinaa. Olin hirveän poppari. Pidin nimenomaan brittipop- bändeistä ja brittipopista. Listat olivat tärkeitä. Sieltä nousi listaromantiikka: ajatus, että olisi hienoa olla joskus listoilla.

– Myöhemmin soitin hämeenlinnalaisessa ns. pikkubändissä nimeltä Waterloo ja lyhyitä aikoja joissain Kirkan ja Paula Koivuniemen bändeissä, mutta ne eivät olleet ihmeellisiä pestejä, sillä en ole oikeastaan koskaan oppinut soittamaan erityisen hyvin kitaraa ja silloin elettiin vielä proge-kautta. Se oli erittäin tuskallista. Olin väärään aikaan väärässä paikassa.

– Oikeastaan olen ollut lähimpänä hyvää kitaransoittoa kun vaimoni oli synnyttämässä tytärtämme ja Albert Järvinen nukkui vieressäni parivuoteessamme saappaat jalassa. Jussi Raittinenkin oli joskus 70- luvun alussa miettinyt, että ottaisiko The Boys yhtyeeseen kitaristiksi Albert Järvisen vai sen Freemanin.

– Toinen kerta lähellä hyvää kitaran soittoa, closest to the good guitar playing, kuulostaa englanniksi paremmalta, oli kun vuonna – 70 Popmuusikot ry järjesti rockin suomenmestaruuskilpailut, ja Waterloo pääsi kuuden parhaan bändin joukkoon ja esiintymään Kulttuuritalon lavalle. Se oli suuri juttu Hämeenlinnan pojalle, joka esiintyi punaisissa liehuvalahkeisissa housuissa samalla paikalla kuin Eric Clapton oli esiintynyt kolme vuotta aiemmin. Ei ne meidän pikkubändit kuitenkaan saaneet valtakunnallista suosiota, mutta maakuntatasolla porskutettiin. Kulttuuritalon keikka oli kuitenkin hieno kokemus. Tavallisesti keikat tehtiin nuorisoseuran taloilla tai peruslavoilla: tunti poppia alkuillasta.

Helsinkiin muutettuaan Leo löysi myös paikalliset, muusikoiden suosimat baarit. – Alibi oli sellainen 70-luvun lopulla, Tavastia on ollut aina ja Vanhan kuppila on ollut Silu Seppälän ja myös muiden muusikoiden tapaamispaikka.

Mutta ei kuka vaan 70-luvullakaan päässyt levyttämään. Seula oli tarkka.

– Samalla tavalla silloin piti tehdä demoja kuin nytkin ja levy-yhtiöllä oli luottohenkilö, joka plokkasi joukosta artistit, joissa näki taloudellista potentiaalia, sillä levy-yhtiöidenkin pitää elää. Toisaalta Love Records teki aika pian konkurssin mun liityttyä joukkoihin.

Tandemille

– Olin 25-vuotias kun Ajetaan me tandemilla nousi kesähitiksi. Kappale syntyi niin, että asuin silloin Hämeenlinnassa ja kitaraa rämpyttäen tai pianoa pimputtaen tuli tehtyä sointukuvioihin sävelet. Mulla oli mielessä kansainvälisiä artisteja, jotka teoriassa olisivat voineet vetää ne biisit. Käenpesä oli Elton Johnille ja Tandemi Sparkseille. Heikki Harma sai aikanaan demon ja teki sanat.

– Minä päivittelin, että “herran jumala pitääkö minun laulaa jotain tuollaista, että salkku täynnä seppeleitä/perkeleetkin puissa soi ja mitä tää tarkoittaa”. Luojan kiitos tajusin, että kyllä siinä oli järkeä. Suoraan sanottuna seurustelin silloin Heikin siskon kanssa, joten sitä kautta tunsin Heikin. Sen sisko opiskeli Hämeenlinnassa.

– Olihan se hienoa kun oli listaykkösenä, mutta ei se kuitenkaan vastannut odotuksia: sitä mitä oli nuorempana kuvitellut sen olevan, kun on oma nimi ykkösenä. Eikä siinä tapahtunut omassa päässä tai sydänalassa mitään poikkeuksellisen vallankumouksellista.

Oman osansa pehmoleluista ja teinityttöjen tunnustuksista Freeman on kuitenkin saanut.

– Onhan niitä ollut, jotka väittää että musiikkini on pelastanut heidät itsemurhalta, tällaisia kyynelehtiviä 15-vuotiaita tyttöjä, jotka takoo lasiseinän takana, että: Freeman, Freeman! Ei niitä jaksa uskoa. En ole sen kummempi ihminen. Olen oikeastaan huono pop-tähti ja huono antamaan kaikenmaailman lausuntoja tai psykologisia neuvoja. Harvojen kappaleet keikkuvat listoilla jatkuvasti ja kuten monilla pitkän linjan muusikoilla, on Leonkin musiikillisella uralla ollut omat nousunsa ja laskunsa. 80-luvulla tandemit ja kaksi lensi yli käenpesät unohtuivat. Freemania kuitenkin onnisti. Hän toimi kymmenen vuotta etupäässä radio- ja tv-toimittajana. Tuubi-ohjelmassa hän muistutti omi- en sanojensa mukaan jäykkää DDR:läistä rocktoimittajaa.

– Kai niissä oli jotain camp-huumoria, kun ne näyttävät niitä uudestaan. Ne ovat erittäin huvittavia, mutta niitä on hirveä katsoa itse. Toivoisin, että joku toinen olisi niissä puhumassa viisaita maailman pahuutta vastaan ja rauhan puolesta. Sama koski radion nuortenohjelmia. Niidenkin kuunteleminen on tuskallista. En tee sitä mielelläni vaikka on minulla toki niitä kasetilla. Mutta hei: vaimon mielestä mulla on hyvä radioääni.

Samanlaiset lähtökohdat

Kun Freeman jätti radio- ja televisiopestit, tapasi hän sattumalta Virve Rostin vuonna 1991 ja sai kuulla, että Virvekin oli lasten kasvettua alkanut kaipaamaan lavoille. Siitä sai alkunsa Menneisyyden vangit -yhtye. Molemmilla oli ollut suunnilleen samoihin aikoihin 70-luvulla vahvat hitit ja ne nousivat jälleen suosioon. Freemanin kappaleet soivat karaoke-baareissa, televisio-ohjelmien tunnusmusiikkina ja kännyköiden soittoääninä. Niitä laulavat vanhan polven lisäksi uudet kuulijat.

– Meillä on Virven kanssa samanlaiset lähtökodat eivätkä keikat ole niin raskaita kun bändissä on kaksi solistia. Menneisyyden vangit esiintyvät 95 %:sti ravintoloissa tai kesätapahtumissa. Nuorisotalo- ja lavameininki on jäänyt syrjään. Muutosta on tapahtunut myös takahuonepalvelussa. 70-luvulla takahuoneessa oli tarjolla ehkä hiukan limsaa. Nyt ruuat ja muut saa asiallisesti. Myös suhtautuminen muusikoihin on muuttunut. Kohtelu on nykyään jopa ihmismäisen hyvää.

– Ei tarvitse olla kuin orpopiru, että mitäs nyt tehdään. Pari poikkeusta toki on, ja välillä toki väsyttääkin.

Teemme haastattelua Leon kotona. Tarja-vaimo huomauttaa menneisyyden vankien olevan hämmästyttävän innostuneita jokaisen keikan jälkeen.

– No, onhan sitä keikan jälkeen yleensä tohkeissaan ja kestää aikansa ennen kuin palaa maanpinnalle, mutta välillä siis väsyttääkin.

– Kun tulee pitkän viikonlopun keikoilta kotiin, menee pari päivää palautuessa ja perheellekin pitäisi omistaa aikaa. Mutta sitten onkin taas lähtö edessä. Ammatin- ja vaimonvalintakysymyksiä.

– Keikkamyyjä-basisti Hanski saa joka vuosi lahjaksi Suomen kartan ett’ se myisi keikkoja lähemmäs, mutta keikkarundi on aina myyty kuin haulikolla ampuen: sinne tänne, Tarja kertoo.

– Alun perin keikkamyyjällä oli muistikirjassaan pieni kartta ja suuremman hän sai, jotta tajuaisi , että ne välimatkat ovat todellakin pitkiä eivätkä kuten hänen pienessä allakassaan näyttää: ”Eihän siinä ole kuin sentti välimatkaa keikkapaikkojen välillä”, Leo nauraa.

Muusikon ammatissa on Freemanin mielestä kuitenkin monia hyviä puolia, esimerkiksi se, että hän on päässyt sen kautta hyviin naimisiin.

– Tosin vaimoni meni naimisiin toimittajan kanssa huomatakseen muutaman vuoden kuluttua, että “jumalauta, tuo onkin muusikko”. – Just sellainen, joista äiti aina varoitti, Tarja lisää.

– On hyvä, että perhe tasapainottaa elämää. Ihmiset suitsuttavat ja kehuvat. Heidän mielestään muusikko on erinomainen olio, jolle pitää esimerkiksi tarjota alkoholidrinkki. Totta kai kehuminen voi vääristää todellisuuskuvaa. Siinä mielessä perhe-elämä, johon liittyy ihan normaalit lapsi, kesämökki, auto, kissa ja tällaiset asiat, ei ole ollenkaan hassumpi vaihtoehto. Tai sanotaan, että se on helvetin hyvä vaihtoehto. Kyllä sitä saa ihan tarpeeksi rillutella kun keikkoja on niin hirveästi, Leo vakavoituu.

Tähdet parvekkeella

Freeman on tehnyt kolme levyä omalla nimellään ja neljä levyä Menneisyyden vankien kanssa ja pohtii, että mitä enemmän keikkoja, sitä vähemmän omia kappaleita. Aikaa ei yksinkertaisesti ole. Freeman ei kuitenkaan odottele inspiraatiota silloin kun haluaa tehdä biisin.

– Enemmän saa aikaiseksi kun istuu alas ja ottaa kitaran käteen ja alkaa rämpyttää. Tai menee tupakalle parvekkeelle. Se mitä on rämpytellyt jää pyörimään päähän ja parvekkeella voi jo miettiä jotain riviä kuten, että tähdet näyttää tien ja sitten: tien ja vien, jahaa nehän rimmaa. Siitä se lähtee. Siten syntyi esimerkiksi vuodelta 2001 oleva biisini Tähdet näyttää tien. Se on itse asiassa ihan hyvä biisi.

– Sanojen tekeminen ei ole minulle itsestään selvää. Jotain juttuja olen saanut levyllekin asti ja ne ovat hyvin pitkän jahkaamisen tulosta. Säkeitä on kirjoitettu moneen kertaan uudestaan. Mutta kun lukee jonkin maailman kirjallisuuden klassikon, niin kyllä sieltä aina jonkun hyvän rivin kappaleeseen löytää.

– Kun tein nuorempana kappaleita, annoin niille siis artistinimiä. Tää on Rod Stewart -kappale ja tää on Elton John -kappale ja yritin pistin ne esiintyjät esittämään laulut omassa päässäni. Mietin, että miltä kuulostaa ja jos kuulosti hyvältä, niin sitten se sai luvan kelvata.

– Mitään hittiä ei voi ennustaa. Hitit ovat monen tekijän summa. Hyvää biisiä tai hittiä ei voi miettiä ennalta tekevänsä. Ihmiset peilaavat omaa elämäänsä kappaleiden sanoituksiin. Näkevät ne omien väritettyjen lasiensa läpi.

Viime aikoina Leo on kokoontunut Seppo Tammilehdon kanssa tekemään kappaleita noin kerran kuukaudessa. Niistä sessioista on peräisin muun muassa haastattelun kirjoittamisen aikoihin Radio Suomen listojen 8. sijalla oleva Vierivät kivet – kappale, jossa on suurimmaksi osaksi Freemanin sävel ja Tammilehdon sanat.

– Tavattiin Sepon kanssa Elviksen 50- vuotisjuhlissa. Seppo lähestyi juhlissa ajatuksenaan, että molemmilta voisi löytyä biisiaihioita, joista voisi tulla yhdessä tekemällä kokonaisia biisejä.

– Minusta tuntuu, että minulla on hirveästi huonoja biisejä, mutta niissä voi olla joku hyvä osa ja kun tulee tällainen Seppo ja kun kuunnellaan niitä, niin huomataan, että tää onkin hyvä, että kun laitetaan tähän tällainen bridge ja tällainen kertsi, niin sehän toimii.

– Ollaan soiteltu niitä näitä kun olen käynyt Tampereen suunnalla tai kun hän on käynyt Helsingissä ja olemme saaneet jopa biisejä aikaiseksi. Seppo on myös pitkänlinjan heppu, soittanut pop- ja rockbändeissä, viime vuosina tehnyt enemmän iskelmällistä. Nyt on tullut pari kyselyäkin, että olisiko teillä biisiä ehdottaa.

– Elvis on siitä niin älyttömän hieno, että sieltä löytyy tekijöitä kavereiksi. Ja Georg Malmstén -säätiötä pitäisi kiittää siitä, että bändi sai pidettyä helmikuussa talvilomaa, jonka aikana olen tehnyt kappaleitakin, apurahan saanut Leo muistuttaa.

– Biisit valitaan niin, että kappale tehdään ensin kitaralla tai pianolla, rämpytetään kotona ja viedään sitten demostudioon, jossa voidaan laittaa biisiin toinen kitara ja jokin sheikkeri rytmiksi. Sitten kuuntelutetaan orkesteritovereilla, että onko tässä nyt Menkkari-biisiksi tai mihinkään.

Vaikutteita biiseihinsä Freeman on saa nut tutuista lähteistä. Beatles ja britti-pop ovat olleet Leon suosikkeja alusta lähtien eikä maku ole matkalla hirveästi muuttunut.

– Olen keräillyt vinyylilevyjä, ja rouvan kanssa käydään kirppareilla, mutta levyjä alkaa olla jo niin paljon, että koskas hitossa sä niitä kuuntelet.

– Seuraava levy, jonka ostan on Paul McCartneyn soololevy. Eka levy, jonka ostin äidin sponsoroimana, oli A Hard Day’s Night, joten levymaussa ei ole tapahtunut kovin suurta muutosta

Tulevaisuus

2003 tuli viimeisin Menneisyyden vangit – levy Aurinko voittaa ja 2004 tuli Virven kokoelma. Tänä vuonna piti tulla Virven uusi soololevy, mutta siinä on tullut mutkia matkaan.

– Teoriassa teen Virvellekin biisejä, mutta hänen seuraava soololevynsä tulee olemaan sellainen, jossa tulee olemaan Virven omia lempparibiisejä joko vanhoilla valmiilla sanoituksilla tai sitten niihin tehdään uudet päivitetyt sanat, mutta on aikaa vievää puuhaa saada niihin käännösluvat. Se vie enemmän aikaa kuin biisinteko konsanaan.

– Virven levyn jälleen meidän bändiyhtiömme Poppikone Oy tekee Menkkareiden levyn ja siihen sitten tehdään itse kappaleita sekä valitaan sieltä täältä. Ja ihmetellään kuinka demokratia bändissä toimii. Eihän se toimi ollenkaan!

– Teen 25 vuoden välein oikein hyvän biisin. Kestää ennen kuin seuraava Freeman -soololevy tulee, mutta sellaisesta on puhuttu ja ystäväpiirissä on ajattelemattomia ihmisiä, jotka tökkii olkaan, että hei kyllä sunkin kannattaisi tehdä joku oma kokonaisuus. Niin, että pinnan alla kuplii.

Satiirikko pehmentää otettaan

Julkaistu

Viime vuosina varsin näkyväksi mediahenkilöksi noussut Martikainen on sekä puhujana että kirjoittajana poikkeuksellisen kirjallinen mies. On helppo nähdä, että hän on harrastanut kirjallisuutta ja suomen kieltä koko ikänsä, mutta musiikillisten esikuvien löytäminen on hankalampaa. On siis hyvä lähteä liikkeelle musiikillisen ilmaisun juurista.

Kuinka tulit aloittaneeksi lauluntekemisen?

– Se oli oikeastaan pakkotilanne. Olin Kajaanissa viisitoistavuotias poikanen ja olin kuunnellut valtavasti mökää. Suosikkeja olivat Radiopuhelimet ja sen edeltäjä KTMK sekä tietysti Terveet Kädet. Minulla oli ensisijainen rakkaus piirtämiseen ja lukuhommiin, mutta kiinnostusta oli myös musiikkiin. Kajaanissa oli ehkä kolmenkymmenen ihmisen punk-yhteisö, ja jos joku mietti jonkin asian ääneen niin kaikki tiesivät sen jo seuraavana päivänä. Minusta siis tiedettiin, ja minut pestattiin laulamaan, kun muilla ei riittänyt uskallusta.

Minkälaista puuhaa laulunteko oli alkuvaiheessa?

– Näin jälkeenpäin olen ajatellut, että siinä oli kyllä jonkin verran järkeä mukana. Olin kuunnellut Riistettyjä, Lamaa ja näitä muita, ja olin ehtinyt todeta, ettei ole järkeä tehdä ”valtion vankina” -henkisiä tekstejä vain siksi, että ne kuuluvat siihen kulttuuriin. Löysin siis oman kulman, jonka saatoin allekirjoittaa ja joka oli lähinnä koominen, joskaan en tiedä, ovatko ne tekstit nyt niin hauskoja. Siellä on näitä Astutan koiraa -biisejä ja sen sellaista.

Hardcore-Martikainen jatkoi möykkälinjalla vielä jonkin aikaa myös YUP-yhtyeessä, jonka ensimmäiset julkaisut olivat englanninkielisiä ja kovaäänisiä. Mutta sitten kieli vaihtui suomeen ja yhtye teki hurjan käännöksen: se alkoi säveltää polveilevaa ja monimutkaista, melkeinpä Frank Zappa -henkistä rockia.

YUP:n tekemä tyylinvaihdos on erittäin harvinaislaatuinen. Kertoisitko siitä enemmän?

– Se oli erittäin tietoinen päätös, sillä me tajuttiin noin parin vuoden jälkeen, että se yksipuolinen pätkyttäminen ei kestä. Meillä oli vahva Dead Kennedys -innostus, ja vaikka sekin oli punkia, biisit ovat tarkemmin tutkittuna aika hienoja. Basisti Valtteri Tynkkysellä oli alusta asti ollut innostus klassisen kuunteluun, ja minä aloitin Frank Zappan kuuntelun. Ensimmäinen levy taisi olla Joe’s Garage.

Miten se uusi suunta varsinaisesti syntyi?

– Hyyrysen Jussilla (silloinen rumpali, nykyinen kitaristi) oli ajatus kylästä, jonka nuoret miehet kootaan joka kevät mäelle ja piestään. Se nauratti meitä ja me ajateltiin, että näin hyvästä aiheesta on pakko tehdä biisi. Turpasauna oli siis ensimmäinen uuden YUP:n kappale. Kun se oli valmis, ajateltiin että tämähän on todella hienoa. Niin sanotut ”oikeat soittajat” kävivät nauramassa meille treenikämpällä, koska me soitettiin koko ajan taitojemme äärirajoilla. Taidot olivat kyllä karttuneet, ja ne karttuivat yhä koko ajan.

Siltä todella tuntuu, kun noiden aikojen materiaalia kuuntelee. Hieman myöhemmin ilmestynyt Toppatakkeja ja Toledon terästä lienee yhä suomalaisen rockin monimutkaisimpia levyjä.

– Ja me oltiin myös siitä innoissamme. Olin Oulussa sivarissa siihen aikaan, ja mulla oli valmiista miksauksesta kopio c-kasetilla. Kansikin oli jo mielessä. Istuin yöjunassa matkalla Ouluun enkä malttanut nukkua, kun levy kuulosti niin hyvältä että sitä piti kuunnella koko ajan. Ajattelin kyllä, että ei sitä varmaan kukaan osta ja että se kuulostaa toisten korvissa varmaan rasittavalta. No, kyllä se kuulostaa nykyään omissakin korvissa ensisijaisesti rasittavalta. Muistan silti alkuperäisen innon.

Toppatakkeja-albumin jälkeen YUP:n suunta on ollut kohti yksinkertaista, mutta Keppijumppaa on jälleen aika monimutkainen levy. Miltä yhtyeen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä?

– Meillä on oikeastaan kaksi tietä. Toinen on se, että jos hajotettua, kaavoja rikkovaa musiikkia syntyy luontevasti, niin sitten varmaan tehdään sitä. Sellaisen tekeminen voi olla hienoa, koska esimerkiksi radiossa soiva musiikki on niin samanlaista, ettei radiota oikeastaan jaksa edes kuunnella. Toinen vaihtoehto on se, että voisi tehdä ääriprimitiivistä musiikkia, jos sitä syntyy. Sellaista U2-henkistä tavaraa, jossa on kolme sointua viidessä minuutissa. Siinä olisi katsottava sovituspuoli ihan uudella tavalla ja todella tarkasti.

Olet säveltänyt YUP:ssä sekä yhdessä Valtteri Tynkkysen kanssa että ilman häntä, ja myös Valtteri on säveltänyt biisejä omillaan. Millä tavalla hän on vaikuttanut sinuun biisintekijänä?

– Olen ainakin kokenut huonommuutta musiikillisen tekstuurin ohuudesta. Valtterin biisidemoja ei välttämättä tarvitse edes enää sovittaa, kun ne on sovitettu jo. Minun demoni ovat aika raakoja, koska en pysty käsittämään musiikin tekstuuria niin yksityiskohtaisesti kuin Valtteri. Olen kyllä sittemmin – aika äskettäin itse asiassa – tajunnut, että mihinkään huonommuuden tunteeseen ei ole syytä, koska kysymys on vain erilaisista säveltämisen ja sovittamisen tavoista.

Pidättyväinen tarkkailija

Sanoittaja Jarkko Martikaiseen liittyy muuan mielenkiintoinen piirre. Hän on useasti maininnut suosikeikseen esimerkiksi Tom Waitsin, Bob Dylanin ja Paul Simonin, jotka ovat avoimen tunteellisia lauluntekijöitä. Martikainen ei ole; hän on pikemminkin tarkkailija ja satiirikko. Hän tiedostaa sen itsekin.

– Olen hyvin pidättyväinen. Ero juontaa varmaan jo siihenkin, että angloamerikkalaisen musiikin maailmassa on luontevaa laulaa suurista tunteista ja olla ainakin näennäisesti vilpitön. Suomalaisessa rock-kulttuurissa tilanne on minusta hieman toinen, eli tässä on minusta kysymys henkilökohtaisten mieltymysten lisäksi myös viitekehyksen ongelmasta. Ismo Alangollakin on vain harvoja hetkiä, joissa hän laulaa ”rakastan sua enemmän kuin jumalaa” -tyyliin. Minä kyllä pyrin koko ajan kohti vilpitöntä, suoraa ilmaisua.

Onko pyrkimys jatkunut jo pitkään?

– On, varmaan Homo sapiens -levystä asti (1994). Mutta olen verhonnut asioita varmaan aivan loputtomiin, ja ne ovat olemassa vain rivien välissä. Olen mielestäni laulanut samoista asioista jo monta vuotta, mutta matka suorempaan ilmaisuun on minun tapauksessani äärimmäisen hidas. Olen tekstittäjänä sellainen, että jään kiinni lauseen muotoon enkä välttämättä osaa luottaa pelkkään ajatuksen vilpittömyyteen. Haluan siis rakentaa lauseesta itsestään kiinnostavamman, jolloin saattaa käydä niin, että ajatus hämärtyy.

Jos joku väittäisi, että harrastamasi satiiri on myös kirjoittajan suojautumiskeino, niin miten vastaisit?

– Totta se on, se on täysin selvää. Olen itse asiassa ajatellut, että kaipaan tällä hetkellä kaikkein vähiten nimenomaan satiiria. Minun on aika helppoa kirjoittaa sävyltään ivailevaa tekstiä, mutta jos siinä ei ole jotain lämpöä taustalla, niin ei se ole erityisen rakentavaa tai innostavaa. Olen yrittänyt saada uusiin lauluihin mieluummin jotain puhdasta tunnetta kuin analyyttista ivailua. Joskus se onnistuu, joskus ei.

Soololevysi Mierolainen on juuri tässä mielessä kiinnostava, koska siinä tunteet ovat paljon enemmän pinnassa. Oliko se tarkoitus?

– Ilman muuta. Kun tekee vain itselleen eikä joudu miettimään, mitä muut siitä sanovat, se on helpompaa. Siinä on esimerkiksi kappale Ampukaa mut kuuhun, jota tuli kyllä mietittyä vuoden verran. Että kehtaako sitä laulaa missään, edes levyllä. Mutta sitten kun menee keikalle ja esittää sen, eikä kukaan naura, niin kyllä se innostaa. Rokissa on minusta se ongelma, että tehdään esimerkiksi rakkauslauluja, jotka ovat pelkkiä fraaseja. Katsoin vähän aikaa sitten listaa kymmenestä suosituimmasta radiobiisistä. Kaikki ne ovat kertovinaan rakkaudesta, mutta ajattelin, että yksikään niistä ei sano siitä mitään. Tekstimaailma on pelkkää fraseologiaa. En näe siinä mitään arvoa.

Tulee mieleen kirjailija Margaret Atwood, joka puhui itseilmaisusta ja stereotypioista. Hän esitti, että suurin osa nuorista runoilijoista ei osaa ilmaista itseään lainkaan, vaan kysymys on stereotypioista: ilmaistaan valmiita ajatuksia tutuin sanoin eikä päästä vielä sille tasolle, että olisi oma ääni.

– Tuo on mainiosti sanottu, ja juuri tuota tavoittelin. Nimenomaan tuosta on kysymys. Kun nyt mainitsit naisen, niin tuli mieleen Kate Bush ja hänen kappaleensa Hounds of Love, jota kuuntelin äskettäin. Se on aivan tolkuttoman hieno ja esimerkki siitä, miten joku löytää asiaan oman kulmansa ja tekee jotain todella arvokasta. Sama se on Waitsilla, Simonilla ja Dylanilla.

Herkeämätön puurtaja

Minkälaisena lauluntekijänä pidät itseäsi? Voi ajatella esimerkiksi vastakkainasetteluja harkitseva/spontaani, hidas/ nopea, uuttera/laiska.

– Harkitseva. Uuttera. Aika hidas, mietin aiheita välillä liiankin pitkään. Spontaanius ei todellakaan ole vahvoja puoliani. Sitä kyllä riitti kuusitoistavuotiaana, niissä ihan ensimmäisissä biiseissä oli sentään se arvo, vaikkei muuta olisikaan.

Teetkö kappaleita koko ajan vai kausiluonteisesti?

– Ehdottomasti koko ajan. En ole koskaan käsittänyt sitä, että vetäydytään maailmasta pariksi kuukaudeksi ja tehdään levyllinen biisejä. En ymmärrä, miten nämä ihmiset pystyvät pitämään päässään pyörivät demot siellä ilman, että niitä pitäisi purkaa koko ajan. Ja miten he voivat luottaa siihen, että kahdessa kuukaudessa todella syntyy materiaalia. Minun mallini on siis se, että muistiinpanoja tehdään koko ajan. Jos menee viikko, että mitään ei synny, niin kyllä siinä jo vähän säikähtää.

Onko sinulla ollut kuivia kausia?

– On. Outo elämä -levyn aikaan oli köyhää. Sain juuri ja juuri kolme biisiä aikaan. Ei ollut niiden lisäksi mitään. Silloin mietin, että mitä tästä tulee. Tajusin kyllä myöhemmin, että olin tehnyt koulun lopputyötä niihin aikoihin, ja se vei tietysti aikaa ja energiaa. Olisi tavallaan ollut aika outoa, jos olisin pystynyt tekemään paljon lauluja.

Kuuntelin tekstejäsi ajan kanssa ja tein tällaisen havainnon: olet yksi niistä harvoista suomalaisista sanoittajista, joiden tyylistä löytyy sukulaisuutta Gösta Sundqvistiin. Se näkyy esim. biiseissä Yövieraat, Tämä päivä oli huono päivä ja Leonard ei laula. Niissä on kaksi seikkaa, jotka tekevät niistä sundqvistilaisia. Ensinnäkin ne ovat absurdeja tarinoita, ja toiseksi niistä ei käy ilmi, mitä mieltä lauluntekijä on laulujensa henkilöiden toilailuista. Miten kommentoit?

– Olen samaa mieltä. Olen muuten ihmetellyt asiaa itsekin, koska esimerkiksi Outo elämä -levyä tehtäessä en missään tapauksessa kuunnellut Leevi and the Leavingsia. Mutta joskus viisi-kuusi vuotta sitten tajusin, että Sundqvistissa on neron piirteitä. Kaikki on niin mietittyä ja toisaalta niin luontevaa, että biisit tuntuvat leikillisiltä. Ihan perussointuja ja kuitenkin valtavan hienoja ideoita. Ja todella vaativa tekstintekijä, johon pitää todella keskittyä. Olen yrittänyt omaksua häneltä sitä asennetta, että laulussa ei välttämättä pidä esittää vahvoja väitteitä. Sellainen teksti kestää aikaakin paremmin. Jos laulu sisältää todella yksioikoisen sanoman, jota ei voi kuulla kuin yhdellä tavalla, niin se on aika köyhä kirjoittamisen malli. Tämän saman ajatuksen takia toivotan keikan lopussa ihmisille ”hyvää elämää”. En tiedä, mitä hyvä elämä itse kullekin on, mutta voin toivoa, että noin laajemmin ottaen elämä menisi hyvin.