Musiikintekijät -logo

Lauluntekijä ja synnynnäinen runoilija

Aarni Varjonen Haastattelu

Lauluntekijä ja synnynnäinen runoilija

Aarni syntyi joulukuussa 1960 Nummella Uudellamaalla ja asui siellä nuoruutensa, kuten on asunut taas viime vuodet vaimonsa Sarin ja poikansa Miron kanssa. Vanha kotitalo, jossa asuu edelleen hänen 83-vuotias äitinsä, on muutaman kymmenen metrin päässä ihan Nummenjoen rantamailla. Isän puolelta Aarnin suku on naapuripitäjästä Sammatista, kansalliskirjailijamme Elias Lönnrotin maisemista. Taitaapa Aarni olla hivenen sukuakin Kalevalan ja suomalaisen kansanrunouden intohimoiselle kerääjälle ja julkaisijalle.

Nuori lauluntekijä ja soittaja

”Aluksi soittelin kitaraa kotonani, sitten tuli bändijuttuja, ja musta tuli ekaksi basisti. Sitten soitin joko kitaraa tai bassoa aina bändin tarpeen mukaan. Kylällä oli kaksi tai kolme bändiä; yksi soitti Santanaa ja toinen Hurriganes-kamaa. Koulun kautta tuli pari omaa bändiä ja niiden kanssa esitettiin mun ekat biisit. Mä tavallaan ajauduin laulajaksi, kun mä olin ainoo, joka muisti sanat. En mä koskaan osannut ajatella, että mä laulaisin julkisesti.”

Aarni kävi keskikoulun ja sen jälkeen hän meni ammattikouluun, josta valmistui kartanpiirtäjäksi. Luokalla oli Saarenpään veljekset, jotka soittivat myös. Heidän kanssaan hän soitti tanssimusiikkia parikymppisenä Lohjalla ja ympäristössä ravintoloissa ja tanssilavoilla basistina. Aarni muistelee huvittuneena sitä aikaa. ”Ei ollut vielä omaa autoa ja piti roudata isoo Fenderin vahvistinta ja bassoa mukana eri paikkoihin. Ei se kuitenkaan kypsyttänyt. Toisaalta sai soittaa hyviä biisejä kunnolla; meillä oli bändissä saksofoni, hanuri, basso ja rummut. Mulla oli sähköbassossa jonkinlainen tuuba-saundi, sitä pyrki hakemaan.”

Keikkailua ja biisintekoa

”Mulla laulujen teko lähtee ihan kokonaisesta biisistä. Vaikka mä teen pelkän tekstin muille sävellettäväksi, kyllä mä itse teen sen valmiiksi, eli ajattelen sen musan kautta. Teen siihen sävelen sointuineen. Mä vaihdoin basson kitarabanjoon ja aloin sillä tekemään biisejä. Tutkimme biologiaa tein jo 14–vuotiaana… Lauluhan on keskikoulun biologian oppikirjan nimi. Sitä soitettiin pienessä kaveripiirissä. Sitä oli mukava jammailla. Levylle se pääsi vasta 1993 (Hyvä elämä – albumi). Mä olen aika primitiivinen biisien markkinoinnissa. Esimerkiksi Anneli Saariston esittämän Appelsiinipuita aavikkoon – tekstin mä tein jo 23-vuotiaana, mutta vasta, kun mä olin 33-vuotias, se teksti meni Anneli Saaristolle. Teostoon mä hoksasin liittyä vasta 27-vuotiaana Siihen aikaan oli jo aikamoinen repertuaari lauluja. Niitä mä olin jo soittanut omissa bändeissä ja muutkin oli ottaneet joitakin niistä ohjelmistoonsa.

1980 mä menin Piikkiöön siviilipalvelukseen. Sitä kautta tuli yhteyksiä paikallisiin soittajiin, joista syntyi myöhemmin Eurooppa 3. Niiden kanssa mä soitin paljonkin. Mulla oli omia biisejä ja Vesku (V-V Riihiluoma) teki omia biisejä. Sivarista sai yhden päivän ilmaista lomaa, jos pyrki jonnekin opiskelemaan. Niin mä pyrin Tekuun (Turun Teknillinen koulu), ja mä pääsinkin sinne. Kävin mä Tekulla kolme päivää. Sitten mä jäin ylioppilaskylään ja tein vaan musaa. Keväällä 1981 menin kartoittajan hommiin ja tein niitä aina vuoteen 1987 asti. Koko ajan oli bändikuvioita. Eurooppa 3:ssa tehtiin molemmat omia biisejä Riihiluoman kanssa, mutta sitten jossain vaiheessa tiet erosivat. Turusta mä kävin sitten sadan kilometrin päässä Suomusjärvellä treeneissä, kun täällä Nummella oli bändi. Myöhemmin se kokoonpano muuttui Aarni Varjonen Jugendiksi. Silloin oli levytysjutut jo mukana.”

Kumpi oli tärkeämpi homma, esiintyminen vai biisien teko?

”Silloin oli hirveä tarve tehdä biisejä. Mutta mä en osannut ajatella, että mä alkaisin tarjoomaan niitä jonnekin. Oma bändi oli vaan toteuttamiskanava; me tehtiin kyllä hirveesti keikkoja. Isoissa ryhmissä mulla oli luontainen tarve olla hieman takana, olla biisintekijä. Mä hain omiin bändeihinikin laulusolisteja, jotta voisin itse olla taustalla. Joskus se onnistui, joskus ei. Kuitenkin se henkilöityi jollain tavalla minuun. Kun mun biisit sitten ajautuivat muille keikkaileville artisteille, se oli vain onnekasta ja mukavaa sinällään.”

Läpimurto lauluntekijäksi Turussa

”Joskus 80-luvulla kierteli levy-yhtiön edustajia, jotka piti Turussakin vastaanottoa hotellissa. Muistaakseni siellä oli ainakin kerran Fazer Musiikin edustaja. Sinne sai mennä tekstiensä kanssa ja sai heti palautetta. Lehdessä oli ilmoitus tapaamisesta. Siellä se mies siemaili konjakkia ja tyrmäsi nuoria biisintekijöitä. Siellä oli käytävä täynnä toivorikasta porukkaa. Mullakin oli nippu biisejä ja kasetteja, joita oli äänitetty. Bändissä, jossa mä soitin silloin, oli basisti, joka innostui asiasta. Hän hommasi kirjoituskoneenkin, jolla me kirjoitettiin puhtaaksi tekstejä. Sitten se tyyppi kuunteli kasetteja ja katseli tekstejä. Kyllä se yhdestä sanoi, että tää vois toimii, mutta ei se kuitenkaan toimi (Appelsiinipuita aavikkoon). Kyllä hän ihan ammattimies oli. Eikä se jäänyt vaivaamaan. En minä mihinkään erityisemmin pyrkinyt. Siellä Turussakin mä kuljin vaan kitaran kanssa ja soittelin siellä sun täällä. Ihmiset kuunteli vähän aikaa ja tuli kyseleen. Sitä kautta ne kontaktit synty.

27-vuotiaana mä päätin pistää kitaran naulaan. Kun mulle oli jäänyt vanhoja demonauhoja, sen aikainen tyttöystävä kiikutti kasetin Radio Auran Aaltojen laulelmakilpailuun. Siellä oli raadissa Jukka Alihanka, en mä sitä silloin tuntenut. Mä olin jaetulla toisella sijalla. Raision kanttori, joka voitti sen skaban, ei päässyt kilpailun julkistamislähetykseen soittamaan. Mä keräsin kavereista bändin heittämään pari biisiä. Siellä oli tää nuorisosihteerin näköinen partainen mies, joka sanoi olevansa kiinnostunut ja antoi käyntikorttinsa. Ajattelin että tää on näitäŠ Se oli kuitenkin Jukka, joka pisti eteenpäin samaan syssyyn mun biisejä ja innostuin taas hieman, vaikkakin pitkin hampain. Mulla oli oikeastaan muita suunnitelmia siihen aikaan, lähinnä kuvataiteen puolella. Anneli Saaristolle meni Syksyn säveleen Taivaspaikka, siit mä alotin ja ekan sinkun tein itse Sonetille 1988.”

”Taustamusiikki on yhtä helvettiä”

”Musakulttuurin perusta oli 70- ja 80-luvuilla sellanen, että sitä vaan meni mukaan. Vuonna 1981, kun menin Turkuun, sitä mentiin osakuntiin, kuten TVO:hon. Siellä kuuntelin bändejä, kuten raisiolaista Makeat varpaankynnet -bändiä. Se soitti reggaeta, eikä se kai koskaan ollut tehnyt mitään levyä. Niitä oli paljon bändejä, ja harvemmin sitä mentiin mihinkään isompiin konsertteihin. Mentiin kattoon livebändejä osakuntabileisiin Osikselle, TVO:lle ja KY:lle. Silloin tosissaan kuunneltiin bändejä. Ja mulla on sellanen sielu, että taustamusiikki on yhtä helvettiä; mä niin kun kuuntelen. Se on tärkeää. En koskaan ajatellut, että nää yrittää jotain. Se kaikki oli jo siinä. Se oli kokonainen kulttuuri, siellä oli hyvii juttui paljon, joita osas arvostaa ja niitä oli mukava kuunnella.”

J.J. Cale

”Mitä mä kuuntelin 70–luvulla oli ensin M.A. Numminen, toiseksi tuli J.J. Cale. Jethro Tull ja Ian Andersonin biisit oli ja on myös edelleenkin tärkeitä mulle. J.J. Calea olen varmaan eniten seurannut. Täällä Nummella oli se Santanaa soittanut bändi. Sitä mä diggasin. Mä jäin tavallaan niin kuin kaikista trendeistä pihalle. Bob Dylanin tavasta tehdä mä pidin. Se teki aina kumartelematta. Sen jokainen levy oli erilainen. Tekstillisesti se ei ollut mikään esikuva, koska mä en tarpeeksi hyvin tajunnut sen sanotuksia.”

Mitä kuuntelit silloin radiosta?

”Enpä paljon mitään. Tänä päivänä on hieman samanlainen tilanne kuin silloin. Silloin ei radiosta tullut paljon mitään rockmusiikkia, ja toisaalta tänä päivänä kaikki kanavat soittaa samaa. Uutuuksien kuuleminen on yhtä marginaalista kuin seitkytluvun alussa.”

Mistä laulun tekemiseen ovat tulleet vaikutteet?

”Se mikä tulee ympäristöstä ja Suomesta on suomalainen tanssimusiikki, sitä ei voi välttää. Se Helismaa- ja Juice-perinne, mahtava jatkumo. Mikä kiinnosti eniten, oli J.J. Calen tapa tehdä musiikkia. Sitten oli kantriin ihastuminen. Kaksi ekaa Calen albumia oli sellaisia, jotka mä soitin tosi puhki. Sitten mä kuuntelin The Outlawsin vinyylejä kuin hullu. Ne oli vähän poikkeuksellisia täällä Suomessa. Mä kuulin niissä jotain aitoa, simppeliä ja aitoa. ja tiesin, että simppeli on aika vaikeeta. Mä ihmettelin Calen yhden soinnun biisejä; se oli ihan kuin taikuutta. Onhan Beatlesien melodiat ja suomalainen tanssimusiikki, kuten Kärjen biisit, komeita, mutta mua kiinnosti jotenkin kantrin merkillinen magiikka, mikä on siinä. Ja kantrin yksinkertaisuus, joka lähentelee suomalaista kansanlaulua, ja rytmiikan toisto.”

Mistä oikein löysit kantrin?

”Mä luin Calen Troubadour -levyn arvostelun. Mä tilasin sen Fazerin musiikkikerhosta. Sit mä tilasin kaikki levyt, mitä Suomesta sai. Outlawsissa oli jotain, mikä heti kolisi mulle. Mua kiinnosti bluesin ja kantrin raja-alue. Calen vahva fiiliksellä suhtautuminen ja jonkinlainen pyhä suhde musiikkiin kiinnosti. Kun hommas sen levyt, huomas, että se tosiaan on sellainen.”

Muille tehdyt laulut

”Vaimo alkoi tehdä indeksiä kolme neljä vuotta sitten, mitä mä oon tehnyt. Mulla oli kaikki pahvilaatikossa. Mä en ole ilmoittanut kaikkia Teostoon, en ole vaan jotenkin hoksannut tehdä sitä. Niitä on rekisteröityjä päälle kahden sadan. Koko repertuaari, mitä mä olen esittänyt keikoilla, on varmaan noin viisisataa. Niistä mä olen kyllä osan heittänyt kokonaan pois. Ne on ollut skissejä tai sellasia. Jos niitä ei ole mennyt levylle, ne jotenkin jäävät. Täytys varmaan päivittää ne joskus, myöskin Teoston päässä. Sitten on käännöksinä olleita lauluja television animaatioissa. Sinisen talon nalle -sarjassa niitä on viitisenkymmentä, mitä ei ole missään maailman rekistereissä. Niitä tehtiin vaimon kanssa kimppaan, samoin Petteri Punakuono ja Töppölelujen Saari -videoleffan lauluja. Kun mä olin Lapissa keikoilla 90 -luvulla, mun repertuaari, joka koostui omista biiseistä, oli varmaan päälle kahdensadan.”

Keille sitten olet tehnyt biisejä?

”Anneli Saaristolla ja Anna Hanskilla molemmilla on mun biisejä tälläkin hetkellä levyttämistä varten. Matti ja Teppo, Tuula Amberla, Veli-Matti Järvenpää, Eero, Jussi & The Boys ja Vilperin perikunta ovat myös levyttäneet niitä.”

Kaija Pohjolan, Petri Laaksosen, Heikki Hilanderin ja Milana Misicin levyillä kuullaan myös Aarnin biisejä. Käännösbiisejä Aku on tehnyt vain Vilpereille. ”Vaikka mut tunnetaan tekstintekijänä, niin omien levyjen kautta säveltäminen ja sanoittaminen menee aika fifty fifty.”

Omat albumit

Aarni on alkanut levyttää omia albumejaan suhteellisen myöhään, 30-vuotiaana. Ensimmäinen oli puhtaimmin rokkibändilevy. Se julkaistiin 1990 Aarni Varjonen Jugend -kokoonpanolla ja toinen oli Aarni Varjonen & Unelmavävyt albumi Hyvä elämä 1993. Seuravana vuonna syntyi albumi kokoonpanolla Huckleberry Finn (se ei ole Aarnin pseudonyymi, vaan bändinimi). Se oli tavallaan ensimmäisen bändin revival-versio. Loput kaksi ovat enemmän Aarnin sooloprojekteja, jotka lohjalainen Zupu Records on julkaissut. Viimeisin albumi julkaistiin Aarni & Alkuasukkaat -nimellä 2002, ja tällä hetkellä Aarnilla on tekeillä Kuusi -albumi.

”Olihan se myöhäistä, kun sain alkaa tehdä omia levyjä. Mutta jos se olisi alkanut kaksikymppisenä, siinä olisi voinut suhteellisuudentaju heittää. Kun olin kolmikymppisenä jo saanut muillekin biisejä levytettäväksi ja oli tavallaan saanut tunnustusta töistäni, osasi suhtautua omiin tekemisiinsä paremmin kuin jos olisi kaksikymppisenä saanut selkään taputtajia puolelleen. Vanhempana tavallaan oli itsensä paras kriitikko, koska oli tehnyt omalla tavallaan biisejä niin pitkään. Näki koko aikakaaren biisin synnystä sen julkaisuun. Silloin kehuihinkin suhtautui iisimmin. Tietysti kaikki huomio ja tunnustus on aina mukavaa ja tarpeellistakin; sekä saada että antaa. Ekan levyn kohdalla se niin kuin olisi poikuuttaan pidätellyt kolmikymppiseksi. Sitä piti ruiskauttaa kaikki yhdelle levylle, mitä oli ikinä halunnut. Ja kyllä sen kuuli ja jälkeenpäin harmitteli.”

Vilperin perikunta

”Me tavattiin kerran Mokon (Karttunen) kanssa. Siinä sitten Moko alkoi miettiin, että se oli soittanut Vaakun (Varjus) kanssa Down underia duokeikoilla, että jos sen kääntäisi, koska se oli mennyt hyvin jengiin. Mä lähdin silloin kesätöihin Tukholmaan ja päätin tehdä sen siellä. Siellä siirtolaisuuden tunnelmissa mä käänsin sen (Tervetuloa länteen, Andrej), ja annoin syksyllä sen Mokolle. Silloin palaverissa Moko alkoi ajatella, miten me voitais saada tehtyä se edullisesti levylle vähän niin kuin Traveling Wilburys -meiningillä. Hän oli silloin Hillbilly Combossa. Vaakun lisäksi Vuorisen Harry ja Kankaanrannan Antti Iiricombosta tulivat siihen mukaan. Eli kerätään jengiä ja saadaan omakustanne maksettua. Eihän meidän tarvinnut maksaa sitä loppujen lopuksi. Tuli hirvee kiire tehdä ekan pitkäsoiton biisejä. Nähtiin yhtenä iltapäivänä Huntersissa ja jaettiin jutut niin että kuka tekee mitäkin Hillbilly Combon ohjelmistosta, joka käännettiin suomeksi. Levytyssessio oli hauskaa ja hulvatonta. Siinä ei kyllä klikkiä käytetty!

Yllättävän vähän me treenattiin; mentiin vaan studioon. Pojat oli tietysti tehnyt pitkän työn ja treenannut biisit keikkakuntoon. Teksteistä mä halusin, kun niitä jaettiin, ilman muuta Easy livin’ (Piirimyyjä), koska se oli ihan kuin pyhään koskemista. Siinä oli pari hankalaa juttua, miten sen saa toimimaan foneettisesti. Siinähän on väliosassa “piiiirimyyyjä”, pitkiä vokaaleja. Se ratkesi helposti, kun aukaisi Helsingin Sanomat tai Turun Sanomat työpaikkailmoitusten kohdalta, siihen aikaan haettiin paljon piirimyyjiä. Mua on huvittanut, että seuraavana vuonna ei kyllä enää haettu niin paljon piirimyyjiä! Niistä oli tullut myyntipäällikkö tai jotain muuta. Kirjoittaessani tekstiä mä en tiennyt, että Eddy (Karlsson) on itse piirimyyjä. Se oli aika hulvaton tilanne. ’Jumankauta täähän kertoo minusta’, se varmaan tuumas!

Tervetuloa länteen, Andrej oli mun mielestä hirveen kantaa ottava teksti. Elettiin sellaista aikaa 90-luvun alussa, että se oli täyttä totta. Täälläkin asui virolaista ja muuta idästä tullutta halpaa työvoimaa, ja ne asu siellä halkovajan takana liiterissä. Mä näin sen aikamoisen raakana juttuna. Just se ajatus, että tämä on tie vapauteen, huh huh. Koska se oli eka sinkku, niin siitä lähtökohdasta syntyi humoristibändiksi nimetty bändi. Se oli aika merkillistä jossain mielessä.”

Uusimmat omat levyt

”Edellinen, Hogemat -levy (Aarni & Alkuasukkaat), joka julkaistiin 2002, oli jo sellainen, että mä pitkään pohdin tehdä sen yksin. Mä äänitinkin sitä pari viikkoa Pielisellä mobile-sudiolla. Se paisui kuitenkin sitten bändilevyksi. Soolothan siitä paljoltikin puuttuu. Tää seuraava, Kuusi -albumi on varmaan sellainen, että soitan itse siinä akustista kitaraa, matalaoktaavista ja tavallista mandoliinia ja tenoribanjoa ja soittajamäärä on mahdollisimman pieni, duo, ehkä trio korkeintaan. Se on sellainen hyvin krouvi lauluntekijän dokumentti. Jos siihen joitain tulee, niin Hallamaan Antti, joka on ollut mukana vuodesta 1974 lähtien. Hän eniten osaa lukee mun biisejä, mun ajatuksii. Sitten on Haanpään Timppa ja Jäntin Seppo, jos tarvii jotain kitaroita johonkin. Lähtökohtana on se, että jos sen saa toimimaan fiiliksellisesti, sen voi jopa tehdä yksin studiolivenä.”

Laulujen taikuus

”Se on alusta ollut niin, että laulu on luonnonvoima. Lauluntekijän rooli on ikään kuin poppamies, joka menee yliseen ja aliseen. Laulu on luonnonvoima, koska musiikkia ei muuten kuunneltaisikaan. Mä pidän laulujen maailmaa joskus paljon konkreettisempana kuin niin sanottua rationaalista maailmaa. Se on yhtä todellinen kuin fyysinen, arkinen todellisuus. Sen tehtävä on tuoda julki, riisua keisarin vaatteita. Laulut ovat usein myös henkilökohtaisia, yleisinhimillisiä paljastuksia. Yleensä ne jutut, jotka ovat lähimpänä itseä, ne koskettavat myös muitakin. Laulussa on äänteillä sellainen sisäinen merkityksensä. Ihan simppeli esimerkki on, kun kuuntelee kieltä, jota ei ymmärrä, mutta se viesti tulee perille, jostain kumman syystä. Äänteillä on oma viestinsä; se on tavallaan osa musiikkia laulussa.”


Vilperin perikunta ensimmäisen levyn äänityksen aikaan 1992 keväällä.
Vas: Aarni Varjonen, Moko Karttunen, Pekka Kaasalainen, Vaakku Varjus,
Aki Sjoblom, Harry Vuorinen ja Eddy Karlsson
(kuvasta puuttuu Antti Kankaanranta).

Lapin korkeakoulu

”Joulukuussa 1995 otin kitaran mukaan ja menin Saariselän Panimolle, kullanhuuhtojien suosimaan ravintolaan. Aloin soittaa vaan stagella. Se oli samanlainen meininki kuin koko ikänäni; mä vaan menin ja katsoin, miten pärjää siellä pakkasessa vanerilaatikon kanssa. Seuraavana vuonna mä olin siellä tekemässä keikkaa periaatteessa ihan katusoittaja-pohjalta. Ei mulla ollut mitään sovittuja keikkoja. 1995-1999 mä kävin siellä monta kertaa vuodessa. Mä olin siellä jopa neljänneksen vuodesta. Olin siellä kaamoksen aikaan, kesällä ja syksyllä ruskan aikaan ja kullankaivajien aikaan. Panimohan on kullankaivajien kantamesta. Se oli mun esiintymispaikkani, en mä muualla esiintynyt. Mulla oli kamat siellä ja mä nukuin takahuoneessa. Aamulla aloitin keikat, ja parhaimmillaan saatoin soittaa ja laulaa kuusitoista tuntia yhteen mittaan. Ne oli täysin epävirallisia juttuja. Jengi innostuessaan pisti hatun kiertämään. Ei sitä mainostettu mitenkään etukäteen. Ulkojulisteet pantiin esiin, kun mä ilmestyin paikalle. Sinne mä tein Tuhansien tähtien hotellin -albumin, jota myytiin tiskillä. Me tehtiin bändinkin kanssa siellä keikkoja, mutta eniten mä olin siellä yksin. Se oli mun Lapin korkeakoulu. Se oli todellista juurimeininkiä! Sitä jaksoi jotain kolme viikkoa, ja sieltä lähettiin sitten kultavaltauksille metsään vapaalle, turistihulinasta hiljaisuuteen. Mä nukuin jossain pontikkapannun takana, että jos siellä olis ollut halu ottaa jotain drinkkiä, ei niistä keikoista olis tullut yhtään mitään. Se oli kyllä hauskaa aikaa; minä kun olen sellainen local tyyppi. Se oli niin mainio juttu, että aamulla kun heräsi ja joi aamukahvit, voi ottaa kitaran ja alkaa soittaan siinä. Siinä oli sama meininki, kun on yhteen mittaan pari viikkoa studiossa. Välillä käy ottaan happee ja sitten jatkaa taas soittamista. Ei tarvinnut katsoo kelloa ja miettiä, koska meidän pitää olla seuraavassa paikassa. Siinä oli tavallaan sitä, mitä mä aiemmin kutsuin luonnonvoimaksi. Se on niin lähellä sitä, mitä se on se homma pohjimmiltaan ja miksi sitä tekee.”

Tulevaisuuden näkymiä

”Kiva olis, jos joku tilais tekstiä ja biisejä. Itse sen tietää, onko se mun näköinen ja tilaajan näköinen myös. Anna Hanskille mä olen tehnyt sellaisen pienen lauluvihkon ajattelematta julkaistaanko ne tällä vai seuraavalla levyllä. Aikajänne ei ole niin tärkeää mulle. Se ollut hyvin innostavaa, kun siinä on saanut tehdä ihan itsensä näköisiä juttuja. Julkaisuaikataulut on sitten tuotantoporukan asia. Anneli Saaristolle mä olen myös tehnyt vuosien mittaan paljon juttuja säveltäjä Eero Tiikasalon kautta. Mä en tiedä, koska Anneli tekee seuraavia levytyksiä. Sillä on multa aikamoinen läjä valmiita biisejä.

Seuraavan levyn kannalta mä mietin paljon Teoston ja Gramexin takia, miten se pitäis julkaista. Netistähän on tullut tavallaan sellainen kuin osakunnat ja muut klubit oli seitkytluvulla. Sinne mennään tutustumaan ja kuunnellaan vähän oudompiakin ihan uteliaisuuttaan. Se on tänä aikana hyvä kanava. Musta radiot ja musiikkiteollisuus on mennyt ihan samaa väylää kuin Suomen Posti Oyj, eli kaikkea keskitetään, keskitetään, keskitetään. Se ei välttämättä vastaa kansan tarpeita. Kyllä mä kuitenkin uskon, että jos on hyviä biisejä, hyviä esittäjiä, niin kyllä ne breikkaa läpi. Kyllä mä luotan siihen. Mutta on siinä se vaara, että jos se liian paljon keskittyy, kyllä herkemmät lahjakkuudet saattaa lyödä niin pahasti päätään seinään, että niitä ei koskaan löydä.”


Noin 500 laulua, joista yli 200 Teoston rekisterissä.
 
Singlet:
Onnenmurhaaja/Valkoinen suklaa 1988 Sonet
Sanghai-Lulu/Huonoon kuntoon 1995 omakustanne
Albumit:
Aarni Varjonen Jugend Sadetanssi 1990 Ensio
Aarni Varjonen & Unelmavävyt Hyvä elämä 1993 Ensio
Huckleberry Finn Puolijalokivi 1994 Ensio
Aarni Varjonen & Moonika Kankaanranta Tuhansien tähtien hotelli 1997 Zupu
Aarni & Alkuasukkaat Hogemat 2002 Mun
Lauluja muille:
Sinä olet kaunis 1989 (lev.) Anna Hanski
Snadi sydän 1989 Anna Hanski
Appelsiinipuita aavikkoon 1992 Anneli Saaristo
Rakkauden jälkeen (säv. I. Murtojärvi) 1993 Anna Hanski
Suorat kadut, väärät osoitteet (co-säv. M. Karttunen) 1993 Anna Hanski
 
Cover-tekstejä (Vilperin Perikunta):
Piirimyyjä (Easy livin’/K. Hensley) 1992
Tervetuloa länteen, Andrej (Down under/J. Hay-R. Strykert) 1992
Viiden sillan maa (Dirty old town/E. MacColl) 1992
Lukihäiriöinen (Lookin’ out my back door/ J. Fogerty) 1992
Mainostaisin (I was made for lovin’ you/ D. Child-V. Poncia-P. Stanley) 1996
 
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2006

Selaa lehden artikkeleita