– Ja sitten musta tuli Elvis. Lauloin muille ihmisille ja sitten homma ikään kuin karkasi käsistä, ainakin jälkeenpäin ajateltuna. Elämä oli tauotonta oppimista ja opettelemista, mikään ei tullut ilmaiseksi. Jokainen päivä ja jokainen tunti ovat tehtyjä asioita. Monet muusikot kantavat mukanaan raskasta työviittaa, he ovat tehneet järkyttävän määrän työtä. Onnella ja sattumallakin on merkityksensä, mutta kun tekee paljon, niin löytyy osumia. Mua joskus nyppii, kun joku sanoo olevansa hyvä muusikko, jos vain saisi mahdollisuuden ja pääsisi jonnekin. Ei perillä ole kukaan luukulla sanomassa, että tänne et pääse. Ei se ole siitä kiinni, sinne mennään, ei sinne päästä. Menestys vaatii paljon työtä.

Kiiskisen isoveljet soittivat ja lauloivat, mutta Timolle se ei riittänyt, hän halusi paljon enemmän. Kiiskinen rakastui jo pienenä Beatlesin musiikkiin. Hän opetteli kirjasta sointuja ja harjoitteli päivästä päivään. Kohta hän osasi soittaa ja laulaa kappaleet paremmin kuin veljensä. Se löi alkutahdit Kiiskisen myöhempään uraan.

Ovi aukeaa

Kiiskinen opiskeli hetken aikaa Snellman-korkeakoulussa. Hän teki paljon lauluja samaan aikaan, kun teosofinen maailma avautui hänelle. Kiiskisen oma sisäinen maailma alkoi tulvia ulos. Tietynlainen ovi aukesi, eikä se enää mennyt kiinni. Hän oli samalla kertaa matkalla itseään kohti ja itsestään poispäin.

Kiiskinen ei oikein vieläkään voi ymmärtää, että laulun tekemisellä voi elättää itsensä. Liian vankkaa jalansijaa ei saa mistään. Epävarmuus on kuitenkin luova voima.

– Muutin Helsinkiin ja mulle syntyi lapsia ihan nuorena. Kaikki tapahtui samaan aikaan. Siinä kesti vähän aikaa, ennen kuin pääsin muusikkopiireihin. Se ei tapahdu hetkessä, pitää olla uskottava ja hyvä. Olin sen verran hyvä, että pääsin työskentelemään parhaiden kanssa. Pystyäkseni olemaan muusikko ja elättämään itseni, oon tehnyt kaikkea, olen ollut lastenhoitajana, leipurina, tiskaajana ja siivoojana. Ajan myötä ei muista enää niitä huonoja asioita, ihmisen pää on siitä armollinen.

Uskollinen omalle tekemiselleen

Omasta mielestään Kiiskinen ei osaa markkinoida tekemisiään. Hän haluaa pysyä lestissään ja tehdä lauluja. Paras tapa kulkea ajan virrassa on olla uskollinen itselleen ja omalle tekemiselleen. Eri trendit tulevat ja menevät, mutta tarina säilyy. Se ei karkaa. Ihminen ja jokainen elämä on tarina.

– Biisintekijän näkökulmasta 90-luvun puolessavälissä homma meni ikäväksi. Tehtiin tietokoneella ja biiseistä jotenkin puuttui sisältödramaturgia, niitä tehtiin leikkaa & liimaa -systeemillä. Parhaat jäivät elämään, ja ne elävät edelleen. Mutta paljon tehtiin myös roskaa. Sanottiin, että sun juttusi ovat vanhanaikaisia, sellaisia Kiiskisen himalämmittelyrämpytyksiä. Sitähän se tietysti oli. Pelastava enkeli oli Anssi Kela, joka teki Nummela-levyn, ja yhtäkkiä levypomot olivat kiinnostuneita tunkkaisesta lauluntekijyydestä, tarinankerronnasta ja kitaranrämpytyksestä. Sen jälkeen oli taas helpompi lähestyä tyyppejä.

Kiiskinen on tarinanetsijä, joka keksii tarinoita mielenkiintoisten yksityiskohtien ympärille. Hän katselee ympärilleen ja tekee huomiota. Hän saattaa kuulla ihmisten puheista jonkin irtolauseen ja miettiä, mistä siinä on kysymys. Tarina voi näin saada puitteet muutaman lauseen perusteella. Se vaatii vaistoa ja herkkyyttä.

Toisaalta Kiiskinen tekee paljon lauluja myös niin, että vain istuu alas ja luo, eikä mieti niin paljoa. Hänen on joskus itsekin vaikea ymmärtää mistä laulut tulevat. Tekstintekijänä hän on nopea, mutta uskoo vuosien työnteosta olleen paljon apua.

Tekemisen selkänojat

Kiiskisellä on selkeä kuva siitä, mitkä ovat muovanneet eniten hänen tekemisiään, jopa niiden järjestys on kristallinkirkas. Ne ovat Suomen kansan vanhat runot, Kanteletar, Eino Leino, Aleksis Kivi, Reino Helismaa, Unto Mononen, Tuomari Nurmio ja koko mielenkiintoinen eletty elämä.

– Aiheita on elämä täynnä, se on valintakysymys. Suurenmoinen biisi voi tulla mistä vain. Tärkeintä on aitous ja rehellisyys. Se ei tarkoita, että se olisi jotenkin syvällistä, vaan banaalistakin biisistä voi tulla hyvä, kunhan se on rehellinen. Se voi vahingossa tulla aidoksi, tekijä ei voi estää sitä. Jos siinä on joku hieno kultainen leikkaus ja dramaturgia luonnollisessa tilassa.

Moni lauluntekijä pelkää, että lähde ehtyy eikä lauluja enää synny. Kiiskiselle se on tuttu tunne, jonka kanssa hän on oppinut elämään.

– Kerran puolessa vuodessa ajattelen, että en pysty enää tekemään omaa työtäni. Tunne voi kestää kuukauden tai kaksi. Se on kuin laskuvesi, joka on aina palannut takaisin.

Uusi levy

Juuri tällä hetkellä Kiiskinen on loppusuoralla kymmenennen soololevynsä tekemisessä. Single Näiden tähtien alla julkaistiin elokuussa. Hän on kuunnellut omaa sisäistä ääntään ja tehnyt levyn Suomesta. Se on hänelle poikkeuksellista. Hän on tehnyt lauluja elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta, mutta ei juurikaan siitä yhteiskunnasta, jossa on elänyt yli 50 vuotta.

Kiiskinen ei teeskentele olevansa poliittinen, vaikka onkin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Hän ottaa kantaa asioihin omalla tavallaan, rivien välissä. Kiiskinen on tarkkailija, joka pohtii omaa suhdettaan yhteiskuntaan pienen ihmisen näkökulmasta. Hän miettii, että saako tavallinen Virtanen olla enää tavallinen tässä kilpailujen maassa.

– Uusin levy on bändilevy, siinä on yhtenäinen ryhmä. Biisit on tsekattu ja harjoiteltu. Tuottaja Sampo Haapaniemen tehtävänä on tehdä se potenssiin kymmenen. Tämä on erilainen levy siinä mielessä, että olisi mukavaa kuulla Timo Kiiskistä taas pitkästä aikaa radiossa. Oon tasoittanut tietä, tehnyt sovituksia ja ratkaisuja, jotta kuulijan olisi helpompi tulla vastaan. Haluaisin käydä bändin kanssa keikoilla ja löytää suuremman yleisön.

10 tärkeintä laulua

Timo Kiiskinen valitsi eri artisteille tekemistään lauluista kymmenen mielestään merkittävintä ja avasi niiden syntytarinoita. Laulut ovat satunnaisessa järjestyksessä.

Kaiken nähnyt
es. Vesa-Matti Loiri
säv. TK ja Tommi Viksten
san. TK

”Sävelsimme biisin Tommi Vikstenin kanssa Pengerkadulla Kalliossa, Tommin työhuoneella. Meillä on Tommin kanssa yhteinen intohimo; duuri joka kuulostaa mollilta, tai molli joka kuulostaa duurilta. Se on monen maan kansanmusassa olennainen asia. Urkupiste eli porduuna, ääni joka sopii biisin kaikkiin sointuihin, ja soi läpi biisin, on osa tätä. Joigut Lapista, tai Appalakkien bluegrass, usein ei oikeastaan voi sanoa mennäänkö duurissa vai mollissa. Tommi on tuon jutun erikoisosaaja, mä lähinnä käytän hyväkseni sitä osaamista tehdessäni hänen kanssaan biisejä.

Teksti oli Veskun suuhun ajateltu, vanha mies – paljon on tehty ja paljon on tekemättä. Vesku kertoi myöhemmin, Vesku-dokkarin lopussa stoorin, joka liittyy mittaamiseen. Sitähän mittaamistahan tossa biisissäkin koko ajan toistetaan. Kummallinen yhteensattuma, jota ajatellessa mulla nousee karvat pystyyn. Sellaista biisin tekeminen on, joskus.”

Kaikki muuttuu
es. Jani Wickholm
säv. ja san.TK

”Asuin Hakaniemessä Säästöpankinrannassa. Olin eronnut pari vuotta aiemmin, ja elämä alkoi pikkuhiljaa taas maistumaan. Tein biisin sellaisessa lämpimässä hyväksymisen tilassa; asioita ei voi pitää paikallaan, ne liikkuu, ja hyvä että liikkuu. Sitten tapasin tulevan vaimoni

Sininen sointu
es. Samuli Edelmann
säv. ja san. TK

”En muista mitään tämän biisin tekemisestä, se on huvittavaa. Huvittavaa siksi, että biisi on yksi soitetuimpia ja tunnetuimpia biisejäni, siinä kiteytyy moni asia mitä musiikissani olen tuonut ilmi.

Se on eheä, jopa teosmainen ja harras. Sitä ei voi laulaa huitomalla, vaan se ottaa oman tilansa. Tyylipuhdas kaiho. Ihmiset sillalla kävelevät pitkää siltaa mielessäni. Mutta se on samantekevää. Siltoja on maailma täynnä, ihmisiä ja niiden varjoja.”

Tulet aina olemaan
es. Katri-Helena
säv. ja san. TK

”Katrin poika kuoli. Levy-yhtiö veti juuri valmistuneen levyn pois tuotannosta. Pekka Ruuska kysy multa, voisinko tehdä jotain. Istuin mökin verannalla ja mietiskelin, kuuntelin luontoa, tuulta kasvoillani, puiden huminaa, lintujen laulua, oravan naksutusta ja säpinää. Kun lopetin, otsaani ikään kuin kosketti jokin viileä ja kevyt; tulet aina olemaan. Ne sanat sanottiin minulle. Se oli hyvin liikuttava ja avoin hetki. Tein laulun saman tien, varmaan vartissa.”

Ainutkertainen
es. Sami Saari
säv. ja san. TK

”Asuin Pukinmäessä pihamökissä, jossa ei ollut vessaa. Se löytyi päätalosta. Mun pojat Joel ja Eliel olivat mun luona silloin, ja tein biisiä valmiiksi heidän siinä omiaan touhuillessa. Pelasivat varmaan pihalla jalkapalloa. Pojat olivat vajaa kymmenen, nyt ne ovat jo kolmenkymmenen korvilla, se kertoo mulle, että Ainutkertainen on ollut kuvioissa jo tovin. Sain laulun valmiiksi, tykkäsin siitä ja esitin pojille. Molemmat rupes taputtamaan ja huutamaan yhteen ääneen: Levytä! Levytä! Levytä!!!

Lapset ovat aina rehellisiä kuuntelijoita, kyllä ne tykkäs. Toisaalta ne halusivat varmaan paremmat oltavat, että faija tekis vähän fyrkkaa ja menestyis. Ihmekös tuo, ne olivat kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Muusikon poikia.

Sami väänteli biisiä omanlaisekseen, enkä tykännyt muutamasta kohdasta yhtään, sanoin ettei sitä saa julkaista. Tuottajat Tommi Viksten ja Mitja Tuurala tarjosivat pari bissee ja puhuivat järkee. Nousuhumalassa annoin luvan.”

Onnen kyyneleet
es. Sami Saari
säv. ja san. TK

”Seuraavalle Samin levylle tein Onnenkyyneleet, jota Cheek ja Sami lauloivat stadikalla. Tein yhden biisin vähän aikaa sitten Cheekin träkkääjän ja biisintekijäpartnerin, tuottaja RZYn kanssa, eli Antti Riihimäen. Kiva, vaatimaton ja todella ammattitaitonen jäbä. Se sano, että sitä jännitti aika paljon mitä mä kelaan niiden versiosta. Mä sanoin sille heti, että se on helvetin hyvä. Meillä oli hauskaa. Ihan makee juttu, että biisit voi elää omaa elämäänsä. Niille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista jännää. Mä en päässy kuuntelee stadikalle, kun oli parilla kaverilla 100-vuotissynttärit. Pitää yrittää olla sanansa mittainen.

Onnenkyyneleet ja Ainutkertainen ponnistaa doowopista ja sinisilmäsoulista. Ne ovat naiiveja biisejä molemmat. Mutta jos noista kahdesta musatyylistä ottaa naiiviuden pois, jäljelle jää kitkerä rahan haju ja hyvää stemmalaulua. Naii-vius on tyylikeino, väylä, ihan samalla tavalla kun pitkä musta nahkatakki, pinkki irokeesi ja valtava hopeinen nenärengas. Aika naiiveja ovat nekin.”

Leikitään
es. Pepe & Saimaa
säv. Eppu Kosonen, Matti Mikkola
san. TK

”Mikkolan Matti soitti ja kysyi, että kiinnostaisiko mua kuulla sen proggista. Mä en tuntenut Mattia aiemmin. Juteltiin puhelimessa pitkään, kuuntelin nerokasta musaa, juteltiin lisää ja sitten aloin tekemään tekstejä. Haluaisin sanoa, että se oli vaikeata ja tuskallista taiteellista luomisprosessia. Niin se ei kuitenkaan ollut. Tekstin tekeminen Saimaa-albumille oli helppoa kuin kivenheitto mereen, aina osuu.

Leikitään on tositarina sanasta sanaan kaksivuotiaan poikani ja minun retkestä puistoon. Oivallus leikin hetkellisyydestä on mielestäni hyvä elämänohje kenelle tahansa aikuiselle. Me ei tajuta tota juttua, mitä lapset ja nuoret yrittävät meille koko ajan selittää. Me ollaan vaan niin kiireisiä, me ollaan vaan niin oikeassa, me ollaan vaan niin jumissa, me ollaan vaan niin väärässä, me ollaan vaan niin urpoja. Oli valtavan hienoa leikkiä Matin biiseillä.”

Välillä
es. Samuli Edelmann
säv. ja san. TK

”Pidän Tarkovskin elokuvista. En niiden juonesta tai dialogista, mutta niiden kuvista. Ymmärrän jotenkin sen unen ja valveen välisen maaston, mistä hän on taiteensa tehnyt. Se on tuntematon alue, jossa vedenkuvajaiset muuttuu hetkessä tuulen väreessä lämpimästä uhkaavaksi. Silti se on jollain tavalla hyvin turvallinen alue, kaikessa yllätyksellisyydessään. Välillä on varmaan lähimpänä laulettua runoa, mitä olen päässyt. En ole aktiivisesti yrittänyt, mutta silloin tällöin tehnyt. Se on vaikea alue, joka on miinoitettu tekotaiteellisuudella ja muulla elämälle vieraalla hölynpölyllä. Tavallaan Saimaa-levyn tekstit ovat sukua tälle tekstille. Sävellys on tietty oma tässä.

Mä näen tässä tavallaan feminiinisen ja maskuliinisen yhdistymisen itsessäni hetkellisesti. Se on sellainen rajatila, jossa värit alkavat säteillä ja loistaa, niin kuin Pekka Strengillä joissain biiseissä Kesämaalla. Diippii shittii.”

Hengissä
es. Yö
säv. ja san. TK

”Olli Lindholm laulaa tätä vieläkin Yön keikoilla. Me ollaan Ollin kanssa sillä lailla samasta puusta, että molemmat tykkäämme melankoliasta ja suuruudenhullusta pateettisuudesta. Olli kysyi jo aiemmin multa biisiä, ja teinkin biisin nimeltä Sininen planeetta. Kuuntelin Ollin lähettämän masteroimattoman albumin, soitin sille ja sanoin, että mun biisi on levyn paras. Ehdotin, että laittaisivat levyn nimeksi Sininen planeetta. Olli nauroi ymmärtävästi ja sanoi, että nyt on vähän toinen suunnitelma, mutta hyvä biisi.

Levyn nimeksi tuli Rakkaus on lumivalkoinen. Tykkään Ollin laulusta, se on suoraa ja konstailematonta miehen huutoa, herkkää ja kulmikasta. Samaan aikaan Yön kanssa julkaisin oman levyni, Omalla maalla. Oli myöhäistä muuttaa omaa levyäni, kun Olli soitti ja sanoi haluavansa biisin Yön levylle. Meidän kuulijakunta on niin erilaista ja erikokoinen myös, että päätettiin molemmat julkaista biisi. Kaikki meni hyvin

Ukkometso
es. Pate Mustajärvi
säv. J. Karjalainen
san. TK

”Juha Torvinen kysyi multa biisejä Patelle. Tapailtiin silloin tällöin Karjalaisen Jukan kanssa lounaan tai oluen merkeissä, ja kerran visioimme mitä Paten biisi voisi olla.

Ensin mieleemme tuli auto, jonka valtava ratti kääntyy hitaasti, mutta kevyesti. Jenkkiautoissa on jo viisikymmentäluvusta lähtien olleet kaikki herkut, sähköikkunat ja muut. Semmoinen kromin kiiltävä monsteri, joka nielee bensaa 300 eurolla tunnissa. Biisin nimi olisi Iso auto. Se ei kuitenkaan toteutunut, kun Jukka keksi, että Pate on Ukkometso. Jukka sävelsi ja minä tein tekstin. Edesmennyt legenda TT Oksala tuotti. Se soitti mulle, että Pate on tulossa laulamaan, tulkaa laulamaan stemmoja. Ei me menty, mutta Ukkometso lähti Suomen baareihin taistelemaan taistelunsa.

Olin unohtanut koko biisin, kunnes tänä kesänä olin ystäväni tyttären häissä. Häissä oli dj, joka soitti biisejä. Loppuillasta, kun olimme jo ihan hyvässä vauhdissa, Ukkometso lähti soimaan. Sanoin uusioperheen aikuiselle poikapuolelleni Akulle, että kato perkele meidän biisi. Aku, kova lätkämies, kääntyi kohti ja huusi: “onks tää sun biisi?”. Vastasin joo, mun ja Jukan. Aku sanoi ”Timo, täähän on lätkäbiisien lätkäbiisi”.
Se soi kuulemma lätkäkuvioissa, paljon. Samoissa bileissä soi Bradin versio Ainutkertaisesta. Niin se joskus menee.”

Vuosien varrelta

teksti: Timo Kiiskinen

1963
Synnyn Haukivuorella Kantalan kylässä, perheen viimeiseksi, kuudenneksi, lapseksi.

1964
Perhe muuttaa Heinolan Jyränköön.

1969
Isoveli ostaa kitaran. Se on mustassa samettipussissa, todennäköisesti Noson soittaja A. Samana vuonna huojuu Jyrängön kaupunginosan läpi useaan otteeseen langanlaiha, valkotukkainen, silmälasipäinen hippi. Saan myöhemmin kuulla että se on Juice Leskinen. Todennäköisesti hänellä oli siellä pimu.

1971
Jääkiekkoa

1978
Eroan Heinolan Peliitat-jääkiekkojoukkueesta ja perustan bändin. Samana vuonna teen ensimmäisen keikkani Heinolan nuorisotalolla. Ohjelmisto sisältää lähinnä 50-luvun rock’n rollia. Torttu on kondiksessa, suave parempaa kuin brylcreme.

1983–1986
Poikani Joel ja Eliel syntyvät. Muutan Helsinkiin, menen naimisiin ja käyn vuoden Snellman-korkeakoulua. Siellä kuulen ensimmäistä kertaa jällensyntymisestä, henkimaailmasta ja muusta virallisen tiedon ulkopuolella olevista asioista. Teen ensimmäisen lauluni tämän opintovuoden päätteeksi, oppilastyönä. Se on melankolinen häävalssi, ja täyttää tekstillisesti sekä sävellyksellisesti kaikki ne kriteerit, joista myöhemmin tulee oma tunnistettava tyylini lauluntekijänä. Päätän palauttaa suomalaiseen lauluun spirituaalisen taajuuden.

1992
Ensimmäinen soololevy Toinen kuu. Sitä seuraavat Vieraat maat ja Soivat kivet. Sitten pidän taukoa, kunnes teen Suuri mies -nimisen levyn.

1995
Huomaan, että laulujeni on mahdollista menestyä isosti, vaikka olisin mariginaalissa artistina. Teen lauluja muille ja ne menestyvät. Vuosikymmenen lopussa konemusa on vallannut lauluntekomarkkinat.

2001–2005
Teen lukemattomia lauluja lukemattomille artisteille.

2005
Tapaan tulevan vaimoni.

2007
Omalla maalla -soololevy

2008
Chet-jazzlevy

2009
Kolmas lapseni syntyy.

2009
Tapaan Vesa-Matti Loirin ja teen hänen kanssaan yhteistyötä. Ymmärrän, että henki on yhtä konkreettinen kuin aine.

2011
Kullervo Linna -palkinto

2014
Katri-Helenan Taivaan tie -albumi jossa on paljon laulujani. Pepe & Saimaa -levy avaa uusia mahdollisuuksia ja alueita musiikissa ja mielessä. Saan Junnu Vainio -palkinnon. Tunnen löytäneeni taas uuden tavan tai kerrostuman omasta mielestäni. Kurkotan uusille alueille sisälläni, ja samalla tavoitan uutta erilaista yleisöä. Se mitä en osaa tässä kertoa, se mistä John Lennon puhuu sanoessaan “Life is what happens to you, while you’re busy making other plans”. Se on tallennettu lauluihin.

www.timokiiskinen.com