EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Oman itsensä näköinen Sansa

Tekijä: Mysteerio

Oman itsensä näköinen Sansa

Julkaistu

 

Sannaliisa Ilkan lapsuudenkodissa kuunneltiin radiota, ja äidin suosikkikanava oli edesmennyt Sävelradio. Isä soitti kasetteja, hänen suosikkejaan olivat Irwin, Matti-Esko, Kari Tapio ja italialainen iskelmä. Sansan isässä on aina asunut pelimannin henki, vaikka hän ei olekaan muusikko. Isä sävelsi ja soitti korvakuulolta haitaria ja pianoa.

Musiikki oli vahvasti mukana Sansan elämän ensi askeleissa, eikä ole ihme, että siitä tuli hänelle myöhemmin ammatti. Ystävä ihmetteli miten Sansa pystyy laulamaan radiossa soineen laulun melodian heti ulkomuistista. Sansa oli luullut, että kaikki sen osaavat. Hän oli silloin vasta kymmenen. Hän pystyi plagioimaan helposti maailman tähtien fraseerausta. Nuoruudessaan hän samastui naisartisteihin, jotka soittivat pianoa tai kitaraa ja lauloivat omalla tyylillään. Matkimalla ja unelmoimalla hän lähti sille tielle, jonka päästä voisi löytää oman äänensä.

– Veljeni kitaraa rämpyttämällä syntyi pikkuhiljaa omia lauluja. Yhtenä päivänä kun äitee tuli töistä pyysin häntä huoneeseeni ja soitin ensimmäisen kappaleeni, siansaksaksi. Joskus 17-vuotiaana esiinnyin kavereilleni posket epävarmuudesta punottaen. Ystävät kannustivat, ja se vaikutti minuun enemmän kuin mikään muu. Vuonna 1998 soitin ja lauloin punaviinin voimalla Provinssirockin ulkopuolella Joni Mitchelliä, jolloin Moon TV tuli kuvaamaan ja haastattelemaan minua. Se oli niin hienoa, että tunsin olevani tähti.




Jalat maassa

Työläistaustainen perhe on vaikuttanut vahvasti Sansan musiikkiin. Pohjalaisena hän pitää jalat tiukasti maassa, leijailla ei saa. 

– Kai siinä on jotain luterilaisuutta, olenhan saanut kristillisen kasvatuksen. Älä ylpisty, työtä sinun on tehtävä. En ole ottanut mitään itsestään selvänä, vaan tehnyt töitä unelmieni eteen. Koen huonoa omatuntoa ja outoa syyllisyyttä, jos olen saanut jonkun asian liian helpolla. Haluan ansaita paikkani musiikissa, mutta myös oppia olemaan itselleni armollisempi.

Musiikintekijän tie on usein pitkä ja kivinen. Vuosituhannen vaihteessa Sansa sai laulunsa pohjalaisia artisteja esittelevälle levylle, ja samalla hänet huomattiin tekijänä sekä laulajana. Oma mieli oli epävarma, mutta tiedonjano kova, joten Sansa päätti myös opiskella musiikkia. Pohjalainen määrätietoisuus ajoi eteenpäin. Hän solmi levytyssopimuksen vuonna 2002 Warnerin Musicin kanssa. Se oli ensimmäinen kerta kun hän ymmärsi, että musiikista voisi tulla ammatti.

– Vasta monen vuoden jälkeen, oikeastaan viimeisimmän levyni myötä, olen oivaltanut, että uraa ei voi saada, vaan se täytyy tehdä. Hissuttelu ei auta. On oltava rohkea, määrätietoinen ja uskottava omiin kykyihinsä ja unelmiinsa. Uraa ei kukaan tee puolestani. Keikoille tulee yleisöä. Se on merkki siitä, että ihmiset haluavat kuulla musiikkiani. Jos kukaan ei olisi kiinnostunut, en usko, että jaksaisin tehdä tätä pelkästään itselleni.

Suomalaisuutta englanniksi

Sansan musiikki nojaa perinteiseen populaarimusiikki- ja singer-songwriter-perinteeseen. Hän kokee olevansa jonkinlainen hyb-ridi näiden kahden välimaastossa. Suomalaisuus kuuluu musiikissa surumielisyytenä, jossa on mukana myös toivoa ja iloa. Sansa tekee laulunsa englanniksi. Hän tietää itsekin, että se ei ole Suomessa kaikkein helpoin tie päästä pinnalle. Nuorempana hän kuunteli radiosta englanninkielistä musiikkia ja huomasi, että englanti taipui hänen suussaan pehmeämmin ja hellemmin kuin suomenkieli. Mielestään hän saa lauluihinsa myös etäisyyttä, kun ei käytä äidinkieltään.

– Aluksi englantini oli täyttä siansaksaa, mutta vähitellen opin käyttämään kieltä paremmin. Nykyään kirjoittaminen on jo aika luonnollista. Lyriikka on parhaimmillaan hyvin simppeliä, mutta merkityksiä täynnä. Englanti on kuin pehmeä pallo, suomi kuin kulmikas huone. Oma äidinkieli on aina läheisempi kuin vieras. Lauluntekijänä englanti on minulle enemmän muotojen ja pintojen kieli, joka hyväilee musiikkia. Voin ottaa etäisyyttä itsestäni. Lyhyttavuisessa kielessä saa myös sanottua helpommin asioita. Suomenkieli raastaa syvältä, se on hyvin kaunista, mutta kielen rytmin hallinta ja kohtaaminen vaatii vielä paljon treenaamista.


Ideat omasta elämästä

Teksti ja sävel syntyvät Sansalla useimmiten samaan aikaan. Hänen on vaikea erottaa niitä toisistaan. Tekstien teemat liittyvät omaan elämään, ja aiheet Sansa ammentaa kohtaamistaan ihmisistä ja asioista, rakkaudesta, menetyksestä ja kaipuusta. Sointujen harmonia luo hänelle tunteen, joka sanoittaa laulua pakottamatta, lähes kuin itsestään. Hän haluaa antaa tunteen viedä.

Monen muun tekijän lailla Sansa hakee inspiraatiota ja tunnelmia elokuvista ja kuuntelemalla muiden lauluja. Ne houkuttelevat lauluntekijän hengen esiin. Tekstien merkitys on viime vuosina korostunut. Sansa sanoo tekevänsä enemmänkin kuvaelmia tai tuokiokuvia, johon kuulija voi sijoittaa oman elämänsä. Se antaa enemmän mahdollisuuksia erilaisille tulkinnoille.

– Biisintekoprosessi vaihtelee päivästä riippuen. Jos teen laulun loopperilla, kappaleen runko perustuu aikalailla tietyn riffin tai sekvenssin toistoon. Kitaralla säveltäminen taas antaa tilaa sointujen sävyille, biisistä tulee heti folkimpi, ja se vie toisenlaiseen maailmaan. Tietokoneella laulusta tulee helposti bassokuvioon tai rytmiin perustuva. Suurin osa on sitä tummaa ja paksua scheissea, mutta paskankin seasta onneksi loistavat helmet. Niin se menee, että osa laulusta kuolee ja osa jää elämään. Olen huomannut eräänlaisen ristiriidan: mitä seesteisempi olen, sitä enemmän teen lauluja menetyksestä ja kaipauksesta. Jos olen huonossa kunnossa, en pysty kirjoittamaan lauluja lainkaan, silloin nukun ja unohdun. Terveys on tärkeää ja henkinen tasapaino.

Sansan mielestä laulun tekemisessä hienoin hetki on demotuksen ensimmäinen vaihe, kun melodia löytää muotonsa, vaikka teksti ei välttämättä olisikaan valmis.

– Joskus ihokarvat nousevat ja tulee tippa linssiin. Se on hieno vaihe, koska se ei aina tapahdu. Jos laulun saa vielä elämään keikalla, ja kuulija kokee sen omakseen, niin silloin olen onnistunut.

Usko mahdottomaan

Sansan tekemisestä heijastuu tietynlainen määrätietoisuus. Hän haluaa tehdä asioita omalla tavallaan. Yksi esimerkki tästä on se, että debyyttilevynsä jälkeen Sansa vaihtoi ison kansainvälisen levy-yhtiön pieneen kotimaiseen. Hän halusi pitää musiikkinsa ja oman äänensä keskiössä. Ala on näyttänyt hänelle molempia poskiaan, siksi hän myös uskaltaa toimia ja tarvittaessa uida vastavirtaan. Sansan musiikki ei ole soinut radiossa kyllästymiseen asti.

– Olen aika itsepäinen musiikkini kanssa. En voisi lähteä tekemään kappaleita radiota varten. Ne eivät synny niin. Keikoilla on tultu kysymään ihmeissään, miksei sun musiikki soi radiosta? Se on ristiriitaista ja surullista. Vaikka teen pop-musiikkia, niin se ei jotenkin istu formaattiin. Joku mättää? Tupa saattaa olla täysi, mutta kappaleet eivät soi radiossa. Kamalaa, että se mikä laulu soi, on niin harvan, jopa yhden ihmisen varassa. Kysymys ei välttämättä ole siitä onko musiikki hyvää tai huonoa. Kysyntää on, mutta kysymys on siitä, kuka saa levyn oikealle pöydälle.

– Periaatteessa biisintekijä pärjää ilman levy-yhtiötä, mutta levy-yhtiö ei pärjää ilman biisintekijää. Levy-yhtiöiden on muututtava maailman mukana, eikä jäädä valittamaan, että levyt eivät myy. Totuus on kuitenkin se, että huippuartistit myyvät levyjä. Kyse on aina kokonaisuudesta, eikä musiikki yksin valitettavasti riitä. Ne pärjäävät, joilla on hyvät tiimit ja jotka kykenevät vastaamaan markkinoiden muutoksiin. Ne kehittelevät uusia keinoja erottua massasta. Vasta viime aikoina olen käyttänyt luovuutta markkinointikeinona. Usko mahdottomaan, niin siitä voi tulla mahdollista.




Pikavoitot päivän trendi

Sansan mielestä musiikkiala hakee helppoja ja nopeita voittoja. Hän näkee nykytilanteessa myös hyvää. Kilpailut ja formaatit antavat mahdollisuuksia laulajille ja musiikintekijöille. Ne avaavat aina uusia ovia.

– Aika paljon on ollut lypsymeininkiä alalla. Pitkäjänteiset urat kyllä kiinnostavat ihmisiä, mutta kiinnostavatko ne markkinoita? Hyväksi todetun formaatin kautta otetaan tuotteesta kaikki irti, niin kauan kuin siitä on hyötyä. Itse aloitin nollasta, minua ei testattu. Toisaalta kilpailuista on voitu ponnistaa menestykseen, on siitäkin esimerkkejä. Kisojen lisäksi televisioformaatti on muuttunut. Katsojilla on tunne, että he voivat osallistua. Oma paikkansa pitää kuitenkin ansaita. Perinteinen keino on pidempi tie, mutta antoisampi. Siinä on löytämisen ilo.




Edunvalvonta kiinnostaa

Epävarmuus on myös Sansan voimavara. Se potkii häntä ahterille ja pakottaa eteenpäin. Heittäytyminen on antoisaa, mutta samalla raskasta, koska persoona on aina täysillä mukana.

Sansa ei kuitenkaan tahdo olla se kärsivä biisintekijä, joka ruikuttaa baarissa, kun biisit eivät mene kaupaksi ja kukaan ei ymmärrä. Raha, huoli toimeentulosta, on kuitenkin usein päällimmäisenä mielessä. Sansa on varsinkin viime vuosina kiinnostunut edunvalvonnasta ja alasta laajemmin, ja se sai hänet liittymään myös Elvisiin.

– Nuorilla tekijöillä ei ole tarpeeksi tietoutta edunvalvonnasta. Se on kuin kummallinen tumma ja pelottavakin mörkö jossain epämääräisyydessä. Kysymyksiä lentelee ilmassa: Mitä pitää ilmoittaa? Mitä tehdä? Tietoa on, mutta se ei ole yksinkertaista ja selkeää. Jos miettii itseään kaksikymppisenä ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin, niin tekijänoikeusasiat ja toimeentulo kiinnostavat kummasti. Aluksi Elvis vaikutti juhlalliselta, jotenkin elitistiseltä. Ajattelin, että pitää olla tosi hyvä päästäkseen jäseneksi. Monet tekijäystäväni olivat liittyneet, ja kun he jakoivat tietoaan, halusin mukaan. Koen, että Elvis vie tärkeitä asioita eteenpäin.

Mitä Sansa tekee kymmenen vuoden päästä? Hän miettii hetken ja vastaa hymyillen.

– Lomailen Fidzi-saarilla ja fiilistelen Bogart Co:n uutta levyä. Sävellän musiikkia elokuviin, tuotan uutta studioalbumiani, teen ääni-installaatioita erilaisiin projekteihin ja tiloihin sekä keikkailen Suomessa ja ulkomailla. Työskentelen yhteistyössä muiden artistien ja biisintekijöiden kanssa.

 

Heikki Salon monet kasvot

Julkaistu

Musiikki kuitenkin vei miehen mennessään, ja jo opiskeluaikana hän päätti tarttua vain sellaisiin töihin, jotka liittyvät tavalla tai toisella musiikkiin. Salon linja on pitänyt. Suuri yleisö tuntee hänet lauluntekijänä ja laulajana, mutta hän on tehnyt paljon muutakin.

– Mulla on oma pieni festivaali tuolla Saarikylillä, Kangasalla. Silvennoisen Heikki ja Mikko Löytty soittivat bändillä siellä. Mä vedin Maija Ruuskasen ja Veera Railion kanssa, ja ne vetivät hienosti. Silloin mietin, että pitäisikö vähitellen opetella soittamaan. Se on jäänyt, koska lauluntekijän ei välttämättä tarvitse olla mikään supersoittaja. Olen kevyessä musiikissa tehnyt ihan kaikkea: pyörittänyt levy-yhtiötä, järjestänyt festivaaleja, kirjoittanut ja ollut yleismiehenä….

Uran alkuvaiheessa piti välillä syödä pelkkää näkkileipää, mutta tekemisestä Salo kertoo nauttineensa senkin edestä. Hänen silmistään loistaa yhä ilkikurinen pilke, jonka on helppo uskoa olleen siellä aina.

Ensiaskeleet

Sama peruskysymys siitä, pitäisikö opetella soittamaan, sai aikoinaan ison pyörän liikkeelle. Isoveli toi Salolle kitaran 70-luvun alkupuolella. Veli oli saanut kitaran kämppäkaveriltaan, joka taas maksoi sillä vanhoja viinavelkojaan. Veljen musikaalisuus oli seitinohutta, joten pikkuveli Heikki sai soittimen.

– Mä rupesin rämpyttämään sitä. Se oli kyllä aika alkeellista. Eikä Lapuan musiikkiopistossa siihen aikaan opetettu kitaransoittoa. Kielet haettiin kultasepänliikkeestä. Sieltä hain myös ensimmäiset nuottini ja mietin, että mitäs nää mustat pylpyrät ovat. Kirjastosta etsin lisää kirjoja aiheesta ja päätin opetella soittamaan. Eihän siitä tullut yhtään mitään. Tiedän, että Edu Kettunen on aloittanut ihan samalla tavalla. Kun ei opi, ehtii tekemään viisi omaa biisiä samassa ajassa kuin opettelisi soittamaan El condor Pasan. (Säv. Daniel Alomía Robles, toim. huom.)

Suomirockin aamu iski kipinän

Samoihin aikoihin suomirock vyöryi voimalla esiin. Sormi kasettisoittimen rec-nappulalla Salo poimi radiosta uusia tekijöitä. Levysoitinta hänellä ei ollut, mutta silti suomalaisen musiikin aalto pyyhkäisi ylitse. Dave Lindholm, Juice Leskinen ja Hector vaikuttivat musiikin tekemiseen vahvasti, ja Salo tajusi, että oli alkanut uusi aikakausi, joka oli kypsä myös omille lauluille.

– Tunsin alusta asti, että tämä on mun homma ja mietin, että voisiko tätä opiskella ammattikoulussa. Tajusin aika nopeasti, ettei missään opeteta laulujen tekemistä. Kehittelin oman koulun. Mulla oli kymmenen biisin lista. Aina kun tein uuden lauluin niin mietin, kuinka hyvä se on ja miten se sijoittuu listalla. Viimeinen putosi aina pois, ja näin minulla oli jatkuvasti kymmenen biisin ohjelmisto. En uskaltanut soittaa niitä kenellekään muulle kuin yläkerran kämpässä itselleni. Kun 80-luvulla menin Jyväskylään ja perustin bändin ja tein ensimmäiset levyt, moni lapsuudenkaverini ihmetteli, että teenkö lauluja ja soitan. Ei siitä kukaan tiennyt. Se oli oma salaisuus, vaikka olinkin aika määrätietoinen.

Pikkupojasta lähtien Salo luki paljon sekä kirjoitti runoja, novelleja ja romaaneja. Ei mitään tyypillisiä pohjanmaalaisen pikkupojan puuhia. Hän halusi kokeilla kaikkea, ja laulujen tekeminen tuntui omimmalta. Toki hän on myöhemmin toteuttanut laajemmin muitakin kokeilujaan.

– En esittänyt biisejäni senkään takia, että se oli hävettävää. Vasta 80-luvun puolivälissä tein lopullisen salto mortalen itseni kanssa.

Kaiken on liityttävä musiikkiin

”Opiskelen sitä ainetta mistä on laulujen tekemisessä eniten hyötyä”. Näin Salo ajatteli vuonna 80. Hän opiskeli tuolloin yhteiskuntapolitiikkaa ja oli vahvasti sitä mieltä, että laulun pitää olla myös poliittinen tai yhteiskunnallinen, ei kuitenkaan puoluepoliittinen. Vuonna 85 Salo tuli itse siihen päätelmään, että hän on työtä vieroksuva, koska vain harrastus kiinnosti. Tilanne kävi ahdistavaksi ja Salo erosi kirkosta, lähetti sotilaspassinsa takaisin ja päätti tehdä irtioton. Siinä hetkessä hän päätti tehdä vain sellaisia asioita, jotka liittyvät lauluihin. Levyarvosteluja sai tehdä, koska se liittyi tavallaan aiheeseen.

– Ennen Miljoonasateen läpimurtoa opiskelin Jyväskylässä ja olin ylioppilaskunnan kulttuurisihteerinä. Se oli hieno työ, koska kuukausipalkka juoksi eikä kukaan hengittänyt niskaan. Olin tehnyt kaikenlaisia hommia; ollut siivoojana, toimittajana ja yhden kesän sosiaalitarkkailijanakin. Mietin, että mikä on vikana, kun valmistuminen lähestyi ja työelämä kutsui, mutta mikään ei kuitenkaan kiinnostanut. Ainoa asia mikä oikeasti kiinnosti, oli biisien tekeminen. Enkä tajunnut sitä vielä silloinkaan, että lauluja kirjoittamalla voisi tienata elantonsa.

– Pedro Hietanen oli silloin EMI:llä. Lähetin hänelle Lapsuuden sankarille -biisini. Palaute tuli postissa: ”Ihan hyvä sävel, mutta sanat ovat ihan paskat”. Se muistaa aina pyytää sitä multa anteeksi.

Haluatko levylaulajaksi?

Ollessaan Jyväskylän Ylioppilaskunnan kulttuurisihteerinä Salo näki lehdessä ilmoituksen: ”Haluatko levylaulajaksi? Tule Hotelli Jyväskylän hotellihuoneeseen antamaan laulunäyte”.  Ilmoituksessa oli Finnlevyn tuottaja Timo Lindströmin nimi. Salo soitti Lindströmille ja kysyi, josko heitä kiinnostaisi tulla ravintola Ilokiveen kuuntelemaan läpileikkausta Jyväskylän rockelämästä. Salo keräisi kaikki parhaat bändit yhteen ja järjestäisi levy-yhtiön edustajille konsertin, johon yleisökin pääsisi mukaan. Lindström innostui ajatuksesta. Salo haetutti taksilla ja ylioppilaskunnan rahoilla levymogulit paikalle.

– Heitimme heidän eteensä kaljatuopit ja ruokalistat. Reteesti lupasimme, että ”ottakaa mitä vaan, talo tarjoaa”. Totta ihmeessä mä olin laittanut oman bändini sinne esiintyjälistalle. Se oli itse asiassa jo miehistöltään Miljoonasade, mutta nimi oli joku Kling Klang. Timpan seurassa oli Finnlevyn tuottaja Janne Louhivuori, joka sitten kysyi, että oletteko tehneet demoa, c-kasettia? Tämä tapahtui vuonna 85, ennen joulua. Joulun jälkeen Janne soitti, että tehtäisiinkö sinkku? Elokuussa ilmestyi Lapsuuden sankarille, jonka b-puolella oli Helenan baarissa. Se soi ihan sikana. Ja itse asiassa sillä tiellä tässä ollaan.

Laulujen tekeminen ja opiskelujen saattaminen päätökseen täyttivät Salon elämän. Hän ratkaisi asian laittamalla kaksi pöytää lähekkäin ja tuolin niiden väliin. Toisella pöydällä oli gradu ja toisella tekemistä odottavat laulut.

– Kun tein gradua ja väsyin siihen, tein biisejä. Siinä opin käyttämään kirjastoa. Jokaisen biisin teksti on sellainen toimittajan research-tapahtuma. Nykyään haen tietoa netistä.

Tekeminen laajenee

Jyväskylään muutto oli Salolle monessa mielessä oven aukaisu maailmaan. Hän löysi itsensä myös Jyväskylän Ylioppilasteatterin näyttämöltä. Salolla saattoi olla neljä roolia: hän teki musiikin, näytteli, hoiti valot ja oli tiedottaja. Teatterista hän löysi itselleen myös vaimon. Kun Sirkku Peltola lähti ammattiteattereihin, Salolle aukesi taas uusi työmaa. Hän teki laulutekstejä ja lauluja teatteriin, mikä taas johti siihen, että hän kirjoitti ensimmäisen musikaalikäsikirjoituksensa, nuorisomusikaali Virgon. Myöhemmin hän on kirjoittanut näytelmiä.

– Kun nukkuu näytelmäkirjailijan kanssa, niin väistämättä näytelmät alkavat kiinnostaa. Pahimmillaan tilanne oli 2000-luvun alkupuolella, kun oli monta palloa ilmassa. Tyypillinen työviikkoni oli sellainen, että hoidin useita projekteja samaan aikaan. Mulla oli erilaisia työpisteitä kotona. Kahdeksalta lähtivät kakarat kouluun ja Sirkku töihin. Ja neljään asti, ennen kuin piti tehdä taas ruokaa, juoksin kotona paikasta toiseen. Olin psyykannut itseäni siten, että kun teen jotakin toista hommaa, niin olen sen ajan toisesta lomalla. Mulla oli tapana sunnuntaina ennen nukkumaan menoa suunnitella jo tulevaa viikkoa valmiiksi.

Mitä oikeasti haluaa

Viime aikoina Salo on opetellut hidastamaan vauhtia. Keväällä keho muistutti häntä siitä. Hän muistelee, että oli pienestä kiinni, ettei hän kaatunut sänkyyn. Silloin Salo lupasi vaimolleen, että ei päästä enää tilannetta samanlaiseksi.

– Tällä hetkellä on tietysti keikat ja opetustyö. Sen lisäksi on kolme projektia: teen aapista, leffakäsikirjoitusta Hevisaurukselle ja valmistelen omaa levyäni. Jos jotain putoaa pois, niin en ota tilalle lisää.

– Olen huomannut, että 55-vuotiaana tulee jo mukavuudenhaluiseksi. Aiemmin elämä oli hektistä. Koko ajan oli jalka jonkun oven välissä. En suosittele. Siinä jää helposti tekemättä se, mitä haluaa oikeasti tehdä.  Olen ajanut itseni yksinäiseksi puurtajaksi, mutta yksin ei vaan aina jaksa.

Salo vetää lauluntekijäkursseja enemmän kuin kukaan muu Suomessa. Hän on huomannut, että meillä harrastetaan lauluntekoa enemmän kuin koskaan. Nuoret pommittavat levy-yhtiötä lauluilla, mutta ne eivät mene läpi. Salon mukaan lauluja muokataan tämän takia liikaa toistensa kaltaisiksi.

– Yritän kursseillani haastaa oppilaitani, että saisin itsekin motivaatiota ja haastettua itseäni.  Jossain vaiheessa kurssejani oli ympäri Suomea, kunnes opin sanomaan ei. Nyt sovimme Eija Hinkkalan ja Tuija Rantalainen kanssa, kuka ottaa minkäkin koulutuksen hoitaakseen. Valmennamme myös koko ajan yhdessä. Yksin ei tarvitse tehdä kaikkea. Valmennettavia on laidasta laitaan.

Tekemisen nälkä

Heikki Salo sai juuri Helismaa-palkinnon. Aiemmin hänet on palkittu Juha Vainio -palkinnolla sekä taiteen valtionpalkinnolla, ja Miljoonasade on saanut kolme Emmaa. Tässä on vain murto-osa kaikista palkinnoista ja huomionosoituksista. Harva elossa oleva kevyen musiikin tekijä on pystynyt vastaavaan. Ajat muuttuvat, ja nykyään tekijät saavat arvostusta jo elinaikanaan.

– Kyllä palkinnot merkitsevät. Ne kertovat, että arvostetaan.

Voisi kuvitella, että pitkä ja mittava ura olisi laimentanut intohimoa tekemistä kohtaan. Laulujen ja aapisen tekemisestä puhuminen saa Salon innostumaan.

– Mulla on edelleen iso nälkä. Haluan tehdä yhden helvetin upean sävellyksen. Se vie minua eteenpäin. Teen uuteen aapiseen kaikki lorut ja runot. Pääsen kirjoittamaan juttuja kaikille Suomen lapsille. Ne muistavat ala-asteen lorut aina. Keikkaileminen toimii hienosti. Tulipalon aion vielä nostaa sellaiseksi, että kaikki tietävät mistä bändistä on kysymys. Pitää myös kirjoittaa kirja. Ja olen lupautunut kirjoittamaan näytelmän. Pääni on tällainen, että koko ajan tulee lisää ideoita. Yritän pärjätä itseni kanssa.

Kotisivu: www.heikkisalo.com

Toisen polven elvistyöläinen

Julkaistu

Elvisin sihteeri ja talouspäällikkö Sari Maunula on kaikille elvisläisille tuttu ainakin nimeltä ja auttavana puhelinäänenä. Hän on työskennellyt toimistolla 20 vuotta, eli pidempään kuin kukaan. Sari tuli Elvisiin äitinsä jalanjäljissä.

Pikkujouluapulainen

”Mun ihan ensimmäinen kokemus Elvisin toimistosta on 80-luvun alkupuolelta. Äitini Taimi  Kyyrö oli silloin yhdistyksen sihteeri ja taloudenhoitaja. Tulin tänne pikkujouluapulaiseksi. Muistan, kuinka toimistolle pakkautui parhaimmillaan satakunta ihmistä. Oli ahdasta ja paljon tupakansavua sekä hauskoja tarinoita. Ja tunnelma kuin kotibileissä.”

”Vuonna 93 aloitin toimistoapulaisena. Kun äiti kaksi vuotta myöhemmin jäi eläkkeelle, niin jatkoin hänen työtään josta tiesin jo aika lailla. Äidin työura täällä kesti 19 vuotta, ja hän totesikin äskettäin, että tytär meni nyt ohi.”

Merkonomi ihmistyössä

”Olen merkonomi ja ennen Elvisiä työskentelin liike-elämässä. Olen tykännyt molemmista, mutta nyt koen tekeväni myös ihmistyötä. Mukavia ihmisiä ja yhteydenottoja tulee vastaan kaiken aikaa. Jäsenet kyselevät neuvoja milloin mihinkin toimeentuloon ja edunvalvontaan liittyvään asiaan. Kaikkeen ei ole suoraa vastausta, mutta täältä löytyy aina tieto siitä, mihin kannattaa olla yhteydessä.”

”Työhöni kuuluu paljon talous- ja toimistorutiineja. Mutta Elvisissä on aina jotain uutta meneillään, joten jokainen työvuosi on ollut erilainen.”

Ennen ja nyt

”Jo parikymmentä vuotta sitten Elvisin toiminta oli toki asiantuntevaa, mutta kotikutoisempaa ja pienempää. Koko musakuviot oli. Ei silloin puhuttu aktiivisesti esimerkiksi suomalaisen musiikin viennistä, eikä sellaisia rakenteita ollutkaan. Toisaalta tuntuu, että jotkut asiat muuttuvat hitaasti. Esitysilmoitukset, kustannussopimukset ja isyysoikeudet ovat kysymyksiä, joiden muistan puhuttaneen aina.”

”Elvisläisiä on nyt 724, mikä on reilun tuplasti enemmän kuin aloittaessani täällä. Jäsenet kokevat, että saavat kauttamme tärkeää tietoa sekä kontakteja kollegoihin.”

Hyvä tekijät!

”Olen pro tekijät -tyyppi! Mä ihan kiihdyn, kun kuulen piraattien puheita. En voi käsittää, miten ihmiset voivat ajatella, että heillä on oikeus viedä leipä toisen suusta. Ja sitten jollain ihan ihme asioilla perustellaan sitä niin sanottua oikeutta. Onko ihminen sellainen, että ei voi myöntää olevansa väärässä, jos on kerran saanut jotain päähänsä? Masentavaa.”

Terveiset stadista

”Joskus kuulee jäseniltä, että meidän toiminta keskittyy liiaksi Helsinkiin. Se on kuitenkin järkevin käytäntö, koska kaksi kolmasosaa jäsenistä asuu Helsingin seudulla tai sen kehyskunnissa. Elvis maksaa matkakulut, matkustitpa mistä päin Suomea tahansa kokouksiin ja seminaareihin. Tervetuloa mukaan.”

”Yhdistys voisi mahdollisesti tukea paikallistason toimintaa, mutta sellaisen järjestäminen olisi jäsenten aktiivisuuden varassa. Elvisillä ei ole palkattua väkeä enempää kuin kolme, eli lisäkseni Aku (toiminnanjohtaja) ja Nina (viestintäpäällikkö).”

Omalla ajalla

”Luen paljon ja harrastan liikuntaa. Mulla on kaksi aikuista lasta ja aviomies. Musiikkia kuuntelen kyllä, mutta en suostu itse laulamaan.”

P.S.

”Terveisiä äidille. Hän on Elvisin kutsujäsen ja saa tämän lehden.”

Teksti: Sanna Korkee

Kuva: Markku Mattila

The House of Songs – Nimensä veroinen laulujen talo

Julkaistu

Satumaa U.S.A ja legendaarinen Austin, Texas, ”live music capital of the world”, jossa uraansa ovat luoneet esimerkiksi Willie Nelson, Stevie Ray Vaughan, Janis Joplin, Townes Van Zandt ja Midlake. Kaupungin 1,5 miljoonasta asukkaasta noin 8000:n lasketaan olevan muusikkoja, ja Yhdysvalloille hyvin poikkeuksellisesti soittoniekoilla on jopa oma, ilmainen terveydenhuoltojärjestelmä.

House of Songsin asiainhoitaja Nathan Felix hakee turistin kentältä, ja matka jatkuu itse laulujen taloon Whole Foodsin kautta (maailman isoin luomuruokakauppaketju, perustettu Austinissa). Upea mesta loistavalla sijainnilla, viiden minuutin pyöräilymatkan päässä (kyllä, jälleen yhdysvalloille epätyypillisesti Austinissa on loistavat pyörätiet ja vahva fillarointikulttuuri) South Congressin ”hip & cool” -alueesta, 15 minuutin matkan päässä keskustasta. Talon varusteluun kuuluvat muun muassa flyygeli, piano, Wurlitzer-sähköpiano, Gibsonin akustisia ja sähköisiä kitaroita, pienimuotoinen kotistudio ja takapiha. Kyllä kelepaa!

Livemusiikkia kaikkialla

The House of Songs osoittautuu nimensä veroiseksi. Asustelen ensimmäisen viikon isossa talossa yksinäni, ja se tekee erittäin hyvää laulunteolle. Kirjoitan muutaman uuden kappaleen alusta loppuun valmiiksi, ja puhelimen muistio täyttyy riffeistä ja biisiaihioista. Sitä vartenhan tänne on tultu, kalenterissa ei lue kahden viikon kohdalla muuta kuin ”biisintekoa Teksasissa”. Mutta olennainen osa lauluntekoprosessia on tietysti myös elää elämää. Ulos ovesta Austinin sykkeeseen. ”Go crazy”, kehottaa House of Songsin perustanut Troy Campbell, lauluntekijä, muusikko, tuottaja, hieno mies.

Käyn tsekkailemassa keikkoja joka ilta. Täällä kansa on niin tottunut elävään musiikkiin, että olisi outoa, jos sellaista ei tulisi illanvietossa vastaan, menetpä pubiin, illalliselle, yökerhoon tai kotibileisiin. Tai kauppakeskukseen. Tai lentokentälle, johon kaupunki palkkaa muusikoita soittamaan aamusta iltaan. Tiistaina White Horse -nimisessä nykypäivän honky tonkissa on autenttinen saluunameininki. Countrybändi soittaa Kitty Wellsiä, Townes Van Zandtia, Lyle Lovettia, Buck Owensia ja muita country & western -klassikoita porukan tanssiessa Texas two stepiä hiki stetsonissa.

Vanhempien paikallisten mielestä meininki ei tosin ole täysin aitoa, kun paikka on myös nuorten, tatuoitujen hipsterien suosiossa. Tosin mielestäni näiden hipsterien jorailussa ei ole mitään ironista, vaan biisien sanat osataan ulkoa ja laulu raikaa kuin huomista ei olisi.

Biisipeli Amerikan malliin

”Talking about songwriting is like doing card tricks on the radio”, on Emmylou Harris sanonut. Olen samaa mieltä, silloin kun puhutaan ihan ensimmäisestä vaiheesta: inspiraatiosta. Moni taiteilija on samoilla linjoilla siitä, että idea vain tulee jostain selittämättömästä paikasta, universumin laidalta tai alitajunnan syövereistä. Heijastuksena eletystä elämästä, havainnoista ja kenties tunteista mitä käy läpi.

Mutta toinen vaihe, inspiraatioköntin muovailu lopulliseksi teokseksi, on prosessi, josta on hedelmällistä keskustella. Se on puurtamista, ruuvaamista, säätämistä, hinkkaamista eli duunia siinä missä mikä tahansa muukin.

”I love having written, but I hate writing”, sanoo Billy Joel viimeisimmässä New York Timesin haastattelussaan.

Tärkeä osa co-writing-sessioita on tutustuminen ja ajatusten vaihtaminen toisen lauluntekijän kanssa. Saada hyvä viba käyntiin ja saada kiinni toisen lauluntekofilosofiasta. Matt the Electrician -niminen paikallinen lauluntekijä kertoi, että hän on mukana lauluntekopelissä, jossa tehdään biisi viikossa. 

– Jos haluat olla lauluntekijä, pitää tehdä niitä lauluja, Matt totesi.

Pelin sähköpostilistalla on parisenkymmentä henkilöä, joille jaetaan samainen sananparsi. Sen pitää esiintyä laulussa jollain tavalla. Esimerkiksi ”penny pillow fights”. Matt kertoi pelin olleen aluksi hankala ja stressaava kaikkien kiireiden keskellä. Samaisessa ringissä on mukana myös Jason Mraz, joka uutterasti toimittaa joka viikko biisin vaikka kesken kiertueen.

Kerran Mraz oli keikalla, kun biisipelin viikoittainen deadline tuli vastaan, joten hän päätti improvisoida keikalla biisin. Miksaaja iski äänityksen päälle, ja Jason bändeineen heitti hatusta biisin. Äänite lähti keikan jälkeen sähköpostilistalle, tunnin etuajassa.

– Eihän se hyvä laulu ollut, mutta sen jälkeen en enää itse voinut valittaa omista kiireistäni, Matt nauroi.

Aion muuten aloittaa tällaisen viikoittaisen biisinkirjoituspelin koto-Suomessa, mukaan halajavat ilmoittautukoon!

Ensin tutustuminen, sitten laulu

Millaista se itse co-writing austinilaismuusikoiden kanssa sitten oli? Parhaimmillaan todella mehukasta, huonoimmillaan ihan ok. Kanadalaisen Charlie A’Courtin ja Italiasta Austiniin kotiutuneen Giulia Millantan kanssa kaivettiin meikäläisen pöytälaatikkoa ja hiottiin valmiiksi eräs raakile. Siitä tuli kyllä todella kova, ja näiden tyyppien ammattitaito teki vaikutuksen.

Sanoitukseen keskityttiin vähintään 80 prosenttia ajasta, mikä teki ei-natiivipuhujalle hyvää. Ei päästetty itseämme koskaan helpolla, vaan pyöriteltiin fraaseja suuntaan ja toiseen. Kirjoitettiin ylös ruutupaperitolkulla eri vaihtoehtoja niin kauan kunnes tunnettiin, että nyt se laini losahti paikoilleen just eikä melkein. Luottamuksellinen ja avoin ilmapiiri eli hyvä viba, se on kaiken a ja o. Hommat rupesivat rullaamaan erään teksasilaisnaislauluntekijän kanssa kunnolla vasta, kun lounaalla meksikolaisravintolassa aloimme horista tisseistä ja vessassa käymisestä.

Pitää myös uskoa lopputulokseen ja iskeä pöytään parhaat ideansa säästelemättä. Charlie esimerkiksi luopui auliisti yhdestä isoisältä peritystä sanonnasta, joka loksahti biisiimme just eikä melkein. Eräs tanskalainen taasen oli erään session alkuun heti julistanut, ettei hän usko co-writingiin, koska kenestäkään voi tulla uudet Lennon ja McCartney. Pohjoismaalainen realismi romutti amerikkalaiset unelmat.

Jenkeissä ollaan vahvasti sitä mieltä, että kun vain oikein uskoo unelmiinsa, voi mikä tahansa olla mahdollista. Yhdistelemällä amerikkalaista itseluottamusta ja sokeaa uskoa sekä skandinaavista realismia voisi saada toimivan taktiikan unelmien metsästykseen. Avaruusaluksella täysiä kohti tähtiä, mutta samalla varmistaen, että hätäpelastautumiskapseli on toimintakunnossa. Ja jos ei rakettibensa riitä ihan tähtitaivaalle asti, niin sitten ollaan tyytyväisiä, että tulipahan tehtyä hieno matka.

Co-writing sessiossa 57-vuotiaan puuseppäcowboyn/austinilaismuusikko Jerry Kirkin kanssa juteltiin koko päivä musiikista ja elämästä, jammailtiin Neil Youngia eikä oikeastaan kirjoitettu mitään. Mutta tavallaan kirjoitettiin paljonkin. Kirk haastoi minua esittämieni biisien jälkeen:

– Oletko oikeasti menossa hulluksi ilman jotakuta? Ei porukka pysty samaistumaan sängyllä makoilevaan tyhjäntoimittajaan, vaihda se henkilö mieheksi, joka vetää aamulla siniset Levikset jalkaan ja paiskii kunnolla töitä.

Hauska miekkonen, jonka erilainen lauluntekofilosofia herätti uusia ajatuksia.

25-vuotiaan outlaw country -laulajan Tate Mayeuxin kanssa teimme country-blues-teoksen, joka kertoo ilmastointilaitteen korjaajasta. Kylmässä suihkussa odottavan naisen pelastus hiostavalta kuumuudelta on korjaajamies, joka tunnetaan nimellä The Cool Breeze. Samaistuttava tarina ainakin heinä-elokuiseen, keskilämmöltään noin 40 asteen Teksasiin, jossa ei ilman ilmastointia paljon juhlita. 

Jatkosuunnitelmiakin biiseille on. Osasta tehdään kunnon demot, joita tarjotaan eteenpäin. yhteiskeikkailusuunnitelmia ja House of Songs -happeningin järkkäilystä Suomessakin puhuttiin. Ja luulen, etteivät suunnitelmat jää vaan jenkkiläisen small talkin tasolle. Nämä tyypit ovat aikaansaavaa porukkaa.

Ikimuistoinen reissu takana. Kiitos House of Songs, kiitos Elvis ry. Kaiken Amerikassa näkemäni ja kokemani jälkeen täytyy sanoa Suomen musiikkiskenestä, että on meillä vaan todella kova meininki täällä. Kotimaisten musiikintekijöiden, tuottajien, medioiden, tapahtumajärjestäjien, bändien ja keikkamestojen ei tarvitse yhtään nöyristellä, saati sitten hävetä isompien edessä. Oli ilo tulla takaisin.

Teksti ja kuvat: Kimmo Numminen

Mikä THOS?

Austinissa tehdään uutta musiikkia

The House of Songs, THOS, on vaihto-ohjelma, joka edistää eri kulttuureista tulevien tekijöiden verkostoitumista sekä tuottaa uutta musiikkia. Sen taustalla toimii tanskalainen musiikintekijäjärjestö DJBFA (The Danish Society of Jazz, Rock and Folk Composers). 

Musiikkia lähdetään tekemään Austiniin, Teksasiin, The House of Songs -taloon, joka on varusteltu lauluntekoa ajatellen. Talossa asuu vaihto-ohjelman vieras sekä paikallinen, ammattimainen musiikintekijä, jonka THOSin organisaattori, musiikintekijä ja tuottaja Troy Campbell on valinnut.

Konseptiin kuuluu myös mahdollisen co-writing-tuotannon esittäminen Austinin live-klubeilla ja mahdollisuus nauhoittaa demoja. 

Miten sinne pääsee?

THOS:iin valitaan vuosittain 2–3 osallistujaa Elvisin jäsenistä. Lähtijät valitsee The House of Songs -vaihto-ohjelma. Hakuaika on kerran vuodessa, ja vierailun kesto on noin kaksi viikkoa.  Hakuaika on aina vuodenvaihteessa, ja siitä ilmoitetaan tarkemmin Elvisin nettisivuilla, uutiskirjeessä ja Facebookissa. 

Elvis osallistuu vaihto-ohjelmaan lähtijöiden kustannuksiin maksamalla asumisen talossa ja 1000 euroa matkakustannuksia.

Teksti: Nina Lith

Lisätietoja
www.thehouseofsongs.com

musiikintekijat.fi

Henrik Otto Donner 16.11.1939 – 26.06.2013

Julkaistu

”Mutta poikahan kuulee!” Näin totesi kapellimestari Nils-Eric Fougstedt Sibelius-Akatemian pääsykokeissa syksyllä 1958, ja siitä alkoi Henrik Otto Donnerin muodollinen musiikinopiskelu. Oman kertomansa mukaan hänellä ei ollut oikeastaan mitään tajua mistään mitä tilaisuudessa kysyttiin, mutta kun Fougstedt sitten lopuksi löi pianosta soinnun ja kysyi parikymppiseltä pojalta, että ”tiedätkö mikä tämä on”, niin Otto vastasi että ”F-molli”. 

Juuri ennen Talvisodan alkua marraskuussa tamperelaiseen, ruotsinkieliseen tehdasporvaristokotiin syntynyt Otto sai viettää hyvin virikkeellisen lapsuuden. Paljonkin ympäristöstä poikennut koti oli musikaalinen; äiti antoi pianotunteja, ja isä oli taitavana pidetty amatööriviulisti. Otto ilmaisi myöhemmin olevansa lapsuudenkodilleen hyvin kiitollinen, sillä ”siellä opetettiin keskustelemaan ja hankkimaan tietoa”. Perheen keskusteluissa ei tehty jakoa vanhempiin ja lapsiin, vaan jako sen mukaan kenen mielipiteet kestivät tarkastelua ja kenen ei. ”Opin olemaan uskomatta minkäänlaisia auktoriteetteja” hän kertoi, ja tällainen ”terveen tapainen anarkismi” oli Otossa hyvin leimallinen piirre. Hän oli oppinut kysymään, että oliko joku asia niin kuin sanottiin, ja usein huomannut, ettei niin sitten ollutkaan.  

Soittamisen Otto aloitti viululla, sitten pianolla, mutta ei innostunut kummastakaan. Teininä tuli eteen jazz, ja koulukavereiden kanssa arvonnan kautta käteen trumpetti, kun piti perustaa sekstetti Arne Domneruksen levytyksen mukaan. Ensimmäiset ammattimaiset keikkansa Otto soitti kesällä 1957 tamperelaisessa ravintolassa. Päätöstä ryhtyä musiikin ammattilaiseksi hän perusteli minulle 70-vuotisjuhlintansa yhteydessä vakuuttavin äänenpainoin lainaamalla aluksi Bertolt Brechtiltä: ”Es ist die sexuelle ewigkeit, eli se johtuu seksuaalisesta vietistä”.   

Omien sanojensa mukaan Otto halusi oppia kirjoittamaan käyttömusiikkia, jotta voisi elättää itsensä radio-, filmi- ja tv-töillä. Hän pystyi melko nopeasti ottamaan sävellyksen pääaineekseen. Kiinnostus kuitenkin myös kokeilevaan konserttimusiikkiin heräsi Joonas Kokkosen vaikutuksesta, ja Otto siirtyi opiskelemaan joksikin aikaa ulkomaille. Tultuaan takaisin hän yhtäältä järjesti erilaisia happeningeja puistoissa ja taidegallerioissa, mutta liittyi myös rumpali Christian Schwindtin jazzyhtyeeseen, mikä muodostui yhdeksi modernin suomalaisen jazzin kulmakivistä. Jatkoksi hän perusti oman yhtyeensä, Otto Donner Treatmentin. 

Säveltäjänä Otto työskenteli etenkin teattereissa, myös radion puolella. Suomalaisen elokuvan suuressa murrosvaiheessa 60-luvun puolivälissä oli yhtenä keskeisimpänä säveltäjänimenä nimenomaan Otto Donner. Jo 60-luvun alussa hän oli työskennellyt Eino Ruutsalon kokeellisissa, nykyään jo legendaarisissa lyhytelokuvissa. ”Ruutsalolle oli sanottu, että olen nuori ja villi kokeilija, joka ei pelkää mitään”, muisteli Otto yhteistyön alkua.  

Aikalaiskollega Kaj Chydenius toimi yhtenä innoittajana siihen, että Otto yhdessä Schwindtin ja Atte Blomin kanssa perusti Love Records -yhtiön vuonna 1966. Aika oli heidän puolellaan, ja Oton näkemyksen mukaan ”Loven perustaminen olikin enemmän tilanteen sanelema välttämättömyys kuin oma suuri oivallus”. Kauaskantoisesti merkittävintä jälkeä syntyi Loven toimesta siinä, että rock-musiikkia (jota tuolloin kutsuttiin popiksi) alettiin meillä ensimmäistä kertaa tuottaa levytyksinä taiteellisin päämäärin. ”Pop oli 60-luvulla asia, jota piti ajaa”, on Otto todennut. 

Vuonna 1970 Otto siirtyi neljäksi vuodeksi Yleisradioon, radion viihdepäälliköksi. Yksi asia, mistä hänet niiltä vuosilta muistetaan, on suositun, yleisöäänestykseen pohjautuneen Lista-ohjelman lakkauttaminen. Oton myöhemmän analyysin mukaan ylipolitisoituminen sotki hyvän asian: ”Demokratia vääristyi sanelupolitiikaksi, joka tuhosi radionkin”. Hän ei pitänyt itseään poliittisesti aktiivina, mutta tunnustautui vasemmistolaiseksi, ”sellaiseksi, jotka tuntevat aatteellista kodittomuutta”. Vasemmistolaisuus oli hänelle pyrkimistä oikeudenmukaisuuteen, ja asennoitumista heikkojen puolelle. Hän oli perustellun yhteiskunnallisen kapinoinnin puolella, ja sanoi varmasti lähtevänsä sellaisen syntyä paikalle ”ainakin katsomaan, vaikka se näytettäisiin televisiossakin”.

Siirryttyään takaisin Loveen toimitusjohtajaksi Otto vastasi suoraan tai välillisesti usean klassikoksi nousseen levytyksen taiteellisesta tuottamisesta. Loven näyttävän konkurssin jälkeen hän jäi selkeästi julkisuuteen vastaamaan kysymyksiin, ja jatkoi myös äänilevytuotantoa pienemmällä mittakaavalla Ponsi-yhtiönsä myötä.

Luottamustoimia alkoi ilmaantua, ja niitä sitten riittikin: säveltaidetoimikunta, Elmu, PAND, Elvis, LUSES, Teosto, EMO… Oton laaja-alaisuudesta ja diplomaattisuudesta oli musiikkipiireissä usein hyötyä; ”Otolla on näkemystä” oli laajasti tunnustettu tosiseikka. ELVISin puheenjohtajuuden hän otti vastaan 1984 turbulentissa tilanteessa, ja toimi nimenomaan kokoavana yhdistäjänä. Teoston johtokuntaan hän kuului vuodesta 1987, ja oli keskeisiä kätilöitä tilitysuudistuksessa, mikä kulminoitui vuonna 1994 tapahtuneeseen genre-järjestelmän alasajoon. Tuolloin Otosta tuli myös Teoston puheenjohtaja.

Otto piti hyvin tärkeänä, että dialogia, näköaloja ja ”uutta totuutta” pääsisi syntymään eri piirien vuorovaikutuksesta. Hän kritisoi löytämäänsä nurkkakuntalaisuutta; ”heti jos kritisoi jotain, niin sinut käsitetään viholliseksi”. Ja kritiikkiä myös tuli. Yksi suorimmista tuli kesällä 1991, kun Taiteen keskustoimikunta myönsi Otolle 15-vuotisen apurahan. Valtalehden aktiivi kriitikko Seppo Heikinheimo hyökkäsi avoimesti päätöstä vastaan, luonnehtien Ottoa säveltäjänä keksinkertaisuudeksi, jonka taidemusiikkisävellykset ovat ”avuttomia kyhäyksiä”. Otto tyynesti ensinnäkin puolusti apurahajärjestelmää, ja lupasi myös henkilökohtaisesti olevansa ahkera.

Vuosituhannen vaihteessa Otto toteutti tiiminsä kanssa kiitetyn ja arvostetun videosarjan kotimaisten jazzyhtyeiden esityksistä, minkä televisiointi lyhyissä jaksoissa päivittäin herätti paljon huomiota.

Hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi vuosiksi 2000-2005, ja tuona aikana hän seurasi aktiivisesti mm. musiikkikoulutusta sekä radioiden musiikkipolitiikkaa. Hieman ennen professuuria Otto perusti Free for All -yhtyeensä, jonka kanssa hän hieman kokoonpanoa vaihdellen työskenteli pitkin 2000-lukua.

Vuosien varrella töitä tuli ja töitä meni. Kun vein Otolle 70-vuotislahjaksi keräämäni dvd-kassillisen saatavilla olevista elokuvatöistään, niin hän saman tien kävi nipun järjestyksessä läpi, ja jokaisen kohdalla lauloi pätkän jostain mukanaolevasta teemasta. Erään kotelon kohdalla hän pysähtyi: ”Onks tämäkin minun? Ei ole minkäänlaista muistikuvaa”.

Säveltäjänä Otto luonnehti itseään niin itsestäänselvyyksien kyseenalaistajaksi kuin tuttujen elementtien yhdistelijäksikin. ”Kivan” musiikin tekeminen ei häntä kiinnostanut. Luovuutensa alkuna hän oli aina pitänyt deadlinea. Parhaiten tunnettuja töitään ovat laulut, joita hän sävelsi runoteksteihin. Otto puhui odottamisesta – siitä, että melodia ikään kuin purkautuu ulos runosta, missä se on jo sisäisesti mukana. Pitkänkin odottamisen ja kypsyttelyn jälkeen deadline sai sen ulos, ja varsinainen sävellystyö saattoi kestää hyvinkin lyhyen aikaa. 

”Ja sinä kiidät radallasi, ihminen / Kuin tuuli kiidät iltaan, ja vaikenet”.

Nämä Matti Rossin säkeet tekstistään Oton tunnetuimmassa sävellyksessä Niin vähän on aikaa (1972) jäävät tästälähin muistuttamaan meitä konkreettisesti tästä yhteisömme kiitäjästä.

Otto oli mies joka kuuli, mies joka puhui. Ja hän oli mies joka soitti, lauloi ja sävelsi.

Kirjoittaja: Pekka Nissilä

Arvokeskustelua

Julkaistu

Kuulostaako tutulta: kahvipöytäkeskustelu yhteiskunnan ja yritysmaailman nykymenosta torppaantuu usein siihen, että joku seurueesta tokaisee ”osakeyhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille”. Se siitä. Ei ole muita totuuksia. Asiantuntijat tosin ovat alkaneet olla toista mieltä (HS 15.9.2013): nykyinen ahneuden maksimointi tuokin sijoittajille pienempiä voittoja kuin ennen. Kun yritykset sijoittavat entistä vähemmän ja jakavat suurimman osan tuotoista ulos, ei synny kasvua eikä innovaatioita, eikä pian jaettavaakaan. Koska ahneen loppu on tietynlainen, on pakko alkaa miettiä vaihtoehtoja, ehkäpä jopa arvoja, jotka tuottaisivat hyvinvointia niin yksilölle kuin yhteisöllekin. Ja näinhän monet toimivatkin, ovat aina toimineet. 

Kotikylässäni Sodankylässä oli elokuvateatteriyrittäjä, joka katsoi tehtäväkseen tarjota viihteen lisäksi myös sivistystä. Yhden Bondin tuotoilla kylän kulttuuria janoava väki nautti annoksensa Tarkovskia, Godardia ja Bergmania. Ei ole sattumaa, että Salinin Erkin aikoinaan perustama Lapinsuu on nykyään maailmankuulun elokuvafestivaalin keskus. Musiikkipuolella samaa periaatetta toteutti Love Records: Otto Donnerin ja kumppaneiden idea oli, että kaikki sisään tullut raha pistetään takaisin musiikkituotantoon. 

Kumpikaan esimerkki ei välttämättä edusta sitä loistavinta menestystarinaa yritysmaailmassa, mutta intohimosta ja rakkaudesta taiteeseen ja kulttuuriin se kertoo. Siitä, millaisia muistijälkiä meille näiden ihmisten työstä on jäänyt. Siis arvoista. 

Seurasin juuri facebookissa keskustelua ja seuraavanlaista mielenkiintoista vastakkainasettelua: suosittu kotimainen popartisti ja hänen juuri ilmestynyt levynsä saa valtaisan mediajulkisuuden ja sitä kautta valtaisat tulovirrat, jollaisiin marginaalimpi musiikki ei milloinkaan pääse. Onko popparin taloudellinen menestys sitten pois marginaalimusiikin tekijältä? Vai voisiko toisen menestys jopa hyödyntää vähemmän kaupallisen musiikin tekijöitä? 

Teosto pidättää vuosittaisesta tilityksestään ns. kansallisia varoja (aiheesta enemmän Akun latauksessa s. 11). Näillä varoilla tuetaan luovaa säveltaidetta mm. Musiikin edistämissäätiön, Music Finlandin sekä Elvis ry:n hallinnoiman Malmstén-säätiön kautta. Tilityksiä saava musiikintekijä siis tukee menestyksellään myös kotimaisen musiikin koko kirjoa, ja näin edesauttaa kulttuurin monimuotoisuuden säilymistä ja kukoistusta. 

Teostohan on aatteellinen, voittoa tuottamaton yhdistys, ja suomalaisen musiikin monimuotoisuuden edistäminen on tärkeä osa sen työtä. Näinä aikoina, kun kovat arvot seuraavat kovia puheita, on hyvä muistaa, että meillä tekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia arvoja me ja meidän edunvalvojamme kannattavat. Teoston jäsenenä pääsee joulukuun syyskokouksessa keskustelemaan esimerkiksi kansallisista varoista. 

Elvisin jäsenistä vain hieman yli puolet on Teoston jäseniä. Joukko voisi olla paljon suurempi, sillä suurin osa elvisläisistä täyttää jäsenkriteerit mennen tullen; neljän vuoden jäsenyys ja tilitystä parilta kaudelta riittää. Ja liittyminen on helppoa netissä: teosto.fi/tekijat/artikkelit/teosto-yhdistyksena. Mitä useampi meistä on Teoston jäsen, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on vaikuttaa omiin asioihimme. Ja käydä arvokeskustelua!

Kaija Kärkinen

Elvis ry:n hallituksen puheenjohtaja

Tulevaisuuden varoja

Julkaistu

Viisautta

Kaukaa viisaana neljä vuotta sitten Teosto perusti jäsenkokouksen päätöksellä nimeään kantavan rahaston, jonka tarkoitus on turvata yhdistyksen toiminta vaikeasti ennustettavassa tulevaisuudessa. Silloin varauduttiin mm. siihen, että EU saattaisi kieltää tekijänoikeusjärjestöjen väliseen kansainväliseen vastavuoroisuussopimukseen perustuvan oikeuden pidättää kansallisia varoja kunkin maan omiin musiikkikulttuurin edistämistarkoituksiin.

Samalla varauduttiin siihen, että musiikin online-käytön lisääntyessä pienenisivät ne Teoston tulot, joista pidätyksen voi tehdä. Suunnitelman mukaan pidätysprosentiksi päätettiin 6,7 vuoden 2014 loppuun asti. Sen jälkeen prosenttia laskettaisiin vähitellen kohti mahdollista ”pakkonollaa”.

Check-point

Teosto-rahaston perustaminen oli viisas päätös. Nyt on check-pointin, tehtyjen päätösten tarkistamisen ja päivitettyihin tietoihin perustuvien päätösten aika. EU-säädökset eivät ainakaan toistaiseksi uhkaakaan kansallisten varojen pidättämistä. Online-käyttö on ollut ennustettua suurempaa, ja suoralisensiointi kustantajien kautta on lisääntynyt. Nämä faktat antavat meille mahdollisuuden jatkaa rahaston kasvattamista pahan päivän varalle ja toisaalta myös kannustavat siihen.

Jotta olisimme viisaita myös tulevaisuudesta käsin katsottuna, meidän tulisi kartuttaa Teosto-rahasto tarpeisiin nähden riittävän tuottavaksi mahdollisimman nopeasti. Lähellämme on maita, jotka pidättävät täydet 10 prosenttia (esim. Norja). Ruotsissa pidätetään 6,3 prosenttia kaikista kerätyistä korvauksista, plus 3 prosenttia STIM:n jäsenten omasta tuotannosta kerätyistä korvauksista.

Joulukuussa pidettävässä Teoston syyskokouksessa päätetään ko. pidätysprosentista jatkossa. Tarjolla on siis tärkeä check-point-mahdollisuus. Elvis ry ehdottaa pidätysprosentin korottamista yhdellä prosenttiyksiköllä, eli 7,7 prosenttiin.

Uhkakuva on se, ettei rahasto ehdi kasvaa tarpeeksi isoksi voidakseen rahoittaa musiikin edistämistä korkotuotoillaan, vaan hupenee ja kutistuu ennenaikaisesti pois. Hyvä tulevaisuusskenaario puolestaan on se, että kartutamme rahastoa niin, että sen korkotuotoilla kyetään rahoittamaan tarpeelliset edistämis- ja tukitoiminnot. Näin rahasto olisi todellinen turva tulevaisuuden muutosten ja uhkien varalta. Kun rahaston on todettu kasvaneen riittävän isoksi, kansallisten varojen pidättäminen tekijänoikeustuloista on mahdollista lopettaa.

Edistämistoimintaa

Tekijänoikeuskorvauksista pidätetyt kansalliset varat käytetään musiikintekijyyden edistämiseen. Tällä hetkellä puolet varoista ohjataan Teosto-rahastoon, joka sijoittaa ne mahdollisimman tuottavasti tulevaisuuden varallisuudeksi. Toinen puoli käytetään Musiikinedistämissäätiön (MES) apurahatoiminnan tukemiseen, Teoston jäsenjärjestöjen toiminta-avustuksiin sekä niiden apurahatoiminnan tukemiseen, Music Finlandin toiminta-avustukseen, partituurimusiikin tukeen, omakustanteisten cd-levyjen NCB-maksujen kattamiseen, Teosto-palkintoon, Pumppu-hankkeeseen sekä Teoston seminaareihin.

Rahastoa kartutetaan kertaheitolla tänä ja ensi vuonna noin kahdeksalla miljoonalla eurolla, kun  Teoston sekä sen jäsenjärjestöjen toimitiloja myydään. Toisaalta uudeksi toimintakuluksi syntyy ensi vuonna toimitilavuokra, kun Teosto ja sen jäsenjärjestöt (mukaan lukien Elvis ry) muuttavat uusiin toimitiloihin. 

Veroaloite

Olemme tehneet yhteistyössä Teoston, Suomen Säveltäjien ja Musiikkikustantajien kanssa esityksen musiikintekijän verotuskohtelun muuttamiseksi. Tämä 18-sivuinen tuore esitys sisältää ehdotuksen siitä, että tekijä voisi halutessaan ohjata tekijänoikeusjärjestöltä saamansa henkilökohtaiset korvaukset määräysvallassaan olevan yhtiön elinkeinotuloksi. Nykylainsäädännön mukaan tämä ei ole mahdollista. Musiikintekijöillä teettämämme kyselyn perusteella ohjausmahdollisuus olisi hyvä käytäntö.

Tutustuimme aloitetta työstäessämme Ruotsin käytäntöön, ja loimme siitä suomalaiseen käyttöön ja hallitusohjelmaan istuvan version. Sen tavoite on kannustaa investointeihin ohjaamalla tekijöiden yrityksiin tuottoja, joita yritys voisi käyttää toimintansa kasvattamiseen ja monipuolistamiseen.

Lyhyesti sanoen aloitteessa ehdotetaan, että tekijä luovuttaa oikeuden tekijänoikeusjärjestön (Teoston) maksamiin korvauksiin määräysvallassaan olevalle yhtiölle. Teosto ei pidättäisi tässä vaiheessa ennakonpidätystä. Tällöin nämä varat siirtyisivät yhtiön elinkeinotuloksi, mikä mahdollistaa investoinnit ja tulon jaksottamisen. Lopullinen verotus säätyisi sitten yhtiön oman verotuksen mukaan. 

Toivomme, että tämä työllisyyttä, yrittäjyyttä ja kansainvälistä kilpailukykyä edistävä aloite tullaan ottamaan huomioon tulevissa hallituksen päätöksissä. Myös tämän eteen teemme töitä.

Innostavaa syksyä!

Aku Toivonen

Elvis ry:n toiminnanjohtaja

Tekijälläkin on oikeutensa

Julkaistu

Oma isäni oli kuvataiteilija ja ymmärrän hyvin taiteilijaelämän iloja sekä haasteita. Olen kasvanut mekko maalissa hänen ateljeessaan ja työpöytänsä alla. Taiteellinen ilmaisu kielenä ja ymmärtämisen tapana – kuvan äänen ja ilmaisun lukutaito – on kasvanut minuun samalla, tai jo aiemmin, kuin luku- tai laskutaito.

Tekijänoikeudet takaavat luovan työntekijän tulon ja mahdollisuuden tuottaa meille iloksi lisää musiikkia, kirjallisuutta sekä elokuvia. Ilman kunnon korvausta meillä ei ole taidetta kaikissa upeissa eri muodoissaan. Siksi tekijänoikeuksien merkitystä luovilla aloilla ei pidä aliarvioida. 

Maailmassa on olemassa kahdenlaisia omistusoikeuksia: materiaalisia ja immateriaalisia. Fyysisellä omaisuudella on Suomessa vahva suoja esineoikeuden kautta. Tekijänoikeuksin suojataan luovan alan työntekijän oikeutta omaan teokseensa sekä siitä saatavaan korvaukseen. Molemmat oikeudet ovat yhtä tärkeitä.

Fyysistä omistusoikeutta kirjaan tai cd-levyyn kunnioitetaan usein säntillisesti, mutta verkossa tekijänoikeudet unohtuvat herkemmin. Internet ei ole erilainen maailma tekijänoikeuksien osalta. Jos varastan cd:n tai elokuvan Akateemisesta kirjakaupasta, ei sitä pidetä varkautena taskussani olevan muovinpalan vuoksi. Varkauden kohteena on levyn sisältämä musiikki tai elokuva. Tekijän oikeus työnsä tulokseen säilyy samana riippumatta siitä onko kappale levyllä tai digitaalisena tallenteena. Rikoksen uhrina on palkkionsa menettänyt taiteilija.

Tekijänoikeusjärjestelmää säädellään Euroopan unionissa muun muassa piratismin vastaisin toimin ja eurooppalaista sisäistä markkinaa ohjaten. Toimin ensimmäisenä varapuheenjohtajana parlamentin sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnassa, ja olemme käsitelleet kollektiivihallinnon direktiiviesitystä kevään ja kesän aikana. Kollektiivihallinto on ollut komission kiinnostuksen kohteena jo vuosia, ja esityksen tavoitteena on parantaa jäsenten mahdollisuuksia valvoa järjestöjen toimintaa, taata yhteisvalvontajärjestöjen riittävä avoimuus sekä parantaa oikeuksien lisensointia musiikin verkkokäyttöä varten.

Suomalainen tekijänoikeusjärjestelmä toimii mielestäni hyvin, ja yhdessä kotimaisten järjestöjen kanssa olemme tehneet töitä suomalaisen pienen tekijänoikeusmallin säilymiseksi kansainvälisten suurten korporaatioiden puristuksessa. Ehdotus tullee täysistuntoon loppuvuodesta ja se tuonee mukanaan muun muassa lisää valtaa jäsenistölle vuosikokouksissa sekä järjestölle velvoitteen tilittää tekijänoikeusmaksuja useammin. Valiokuntamme mielestä tariffien tulee olla läpinäkyviä, ja oikeudenhaltijoiden intressit on turvattava tulevaisuudessakin viihdekentän monipuolistuessa. 

Tekijänoikeudet ovat taidealan mutta myös taloudellisen toiminnan tulevaisuutta. Tätä asiaa on pohdittu moneen kertaan, muun muassa vetämässäni taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelman työryhmässä 1990-luvun loppupuolella. Jo tuolloin tekijänoikeudet puhuttivat meitä. Meillä Suomessa on sekä hyvä käytäntö että periaatteessa vahva ymmärrys asian merkityksestä sekä keinoista, joilla tekijänoikeudet taataan. Käytetään tätä vahvuutta EU:ssa yhdessä hyväksi ja luodaan vahvaan eurooppalaisen kulttuuri-identiteettiin perustuvaa taloudellista menestystä.

Sirpa Pietikäinen

Europarlamentaarikko

Mielekästä työtä

Julkaistu

Jo muinaiset kreikkalaiset nerot tiesivät, että musiikin voima on valtava. Aristoteles suositteli huilumusiikkia tunnekuohuista vapautumiseen, Platon sanoi musiikin palauttavan sielun harmonian ja tyytyväisyyden, Pythagoras uskoi musiikin rytmin parantaviin vaikutuksiin.

Monet viime aikoina tehdyt tutkimukset osoittavat, että musiikki hellii ja hoitaa ihmistä monin tavoin. Aivokuvauksista on paljastunut, että musiikki aktivoi niitä aivojen alueita, jotka säätelevät vireyttä, huomiokykyä, käsitteellistä ajattelua, muistia, tunteita sekä liikkeitä. Kaikkein voimakkain positiivinen vaikutus on oman lempimusiikin kuuntelemisella.

Musiikki on monen tutkijan mielestä jopa elintärkeää ihmiselle. Eikä tarvitse olla nero tai tieteilijä huomatakseen, kuinka musiikki on tavalla tai toisella jokaista ihmistä lähellä ensimmäisestä kehtolaulusta viimeiseen virteen asti.

Ei mikään ihme, että musiikintekijät ovat hullaantuneita työstään. He ovat musiikin parantavan voiman alkulähteillä ja jos eivät lääkärin liksoille pääsekään, niin tekevät työtä, joka palkitsee monella muulla tapaa. Musiikintekijöillä on mahdollisuus purkaa työhön omia tuntemuksiaan ja lupa liikuttua työnsä jäljestä. Musiikin tekeminen on mielekästä ja tärkeää työtä.

Tässä lehdessä ammatin iloista, ja varjoistakin, kertovat pitkän uran tehneet musiikintekijät Heikki Salo ja PK Keränen sekä nuorempaa tekijäsukupolvea edustava Sannaliisa Ilkka. He kaikki ovat määrätietoisia ja periksiantamattomia työläisiä, joille on jo varhaisessa iässä ollut selvää, että oman musiikin luominen se, mikä antaa kaikkein eniten.

Mukavia lukuhetkiä ja työn iloa!

Sanna Korkee

Päätoimittaja

Tekijänoikeusfoorumin 2013 avaus – Lue kulttuuriministerin puhe

Julkaistu
Ajankohta 28-10-2013

Puhuja Paavo Arhinmäki
Tilaisuus/Paikka Tekijänoikeusfoorumin avaus, Valkoinen sali, Aleksanterinkatu 16–18, Helsinki
 
 
Hyvät Tekijänoikeusfoorumin osallistujat, 
 
Tekijänoikeusfoorumi on kohtaamispaikka luovien alojen toimijoille ja tekijänoikeusammattilaisille. Foorumi on paikka, jossa voimme käydä keskustelua vaikeista ja paljon ristiriitoja herättävistä tekijänoikeuskysymyksistä. 
 
Periaatteessa tekijäoikeudet ovat yksinkertaisia. Luovien alojen tekijöillä ja taitelijoilla on oikeus päättää, missä ja miten hänen työtään käytetään ja tehdystä työstä on oikeus saada kohtuullinen korvaus. Käytännössä tämän periaatteen toteuttaminen on kuitenkin monimutkaista. 
 
Meidän pitäisi löytää ratkaisuja, jotka vastaavat jatkuvasti kehittyvän teknologian haasteisiin, ovat tasapainoisia niin tekijän kuin kuluttajan näkökulmasta ja ovat yleisesti hyväksyttäviä. Uudet ratkaisut tekijänoikeuksista jakavat vahvasti ihmisiä. Puolueilla on erilaisia näkemyksiä, mutta rajalinjat eivät monesti kulje niinkään puolueiden välillä vaan puolueiden sisällä. 
 
Opetus- ja kulttuuriministeriössä pyrimme yhdessä teidän kanssanne löytämään uusia ratkaisuja, jotka ovat mahdollisimman perinpohjaisesti harkittuja, joiden vaikutuksia pystytään arvioimaan ja jotka myös kestävät. Monen teistä mielestä muutokset tapahtuvat tuskastuttavan hitaasti ja jaan itse tämän kokemuksen ministerinä. 
 
Tekijäoikeuksien politisoitumista osoittaa myös se, että kansalaisaloite tekijänoikeuslainsäädännön korjaamisesta sai taakseen eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Eduskunta tulee siis käsittelemään myös tekijänoikeuslainsäädäntöä kansalaisaloitteen pohjalta. 
 
Erityisesti tekijänoikeusaloitteen alullepanijat ovat toivoneet ministerin ja ministeriön kannanottoja aloitteeseen. Minusta tällainen ajatus sotii kansalaisaloitteen ideaa vastaan. Kansalaisaloitteen ideanahan on nimenomaan tuoda esityksiä suoraan eduskunnan käsittelyyn ilman ministeriövalmistelua ja ilman hallituksen esitystä. 
 
Kansalaisaloitteen ympärillä käydyssä keskustelussa on voinut huomata, että aloitteeseen on kirjattu sisään paljon sellaisia esityksiä, jotka eivät ole käynyt ilmi aloitteen lyhyessä esittelyssä. Monet ovat allekirjoittaneet aloitteen halutessaan kohtuullistaa niin sanotun Lex Karpelan myötä tulleita ja kohtuuttoman koviksi koettuja rangaistuksia. Sillä myös aloitetta markkinoitiin. 
 
Kansalaisaloite sisältää kuitenkin myös paljon muuta. Jopa jotkut aloitteen allekirjoittaneet kansanedustajat ovat sanoneet, että kannattavat vain joitain osia aloitteesta. Pidän sitä kummallisena, sillä eivät kansanedustajat yleensä allekirjoita lakialoitteita, jos he ovat eri mieltä osasta niiden sisältöä. 
 
Tekijänoikeuslainsäädäntöä pitää uudistaa ja ministeriön tehtävä on valmistella uudistuksia riippumatta siitä, että samaan aikaan on vireillä kansalaisaloite eduskunnassa. Olenkin kolme viikkoa sitten antanut ministeriön kulttuuriyksikölle toimeksiannon tekijänoikeuslain seuraavan muutosvaiheen valmistelusta ja siihen liittyvistä selvityksistä. 
 
Tässä puheenvuorossani käyn ensimmäistä kertaa läpi niitä asioita, joihin odotan esityksiä ja ratkaisuja ministeriön valmistelussa. Aikataulu on suhteellisen tiukka – hallituksen esitys, jotta nykyinen eduskunta ehtisi sen vielä käsitellä, pitäisi antaa viimeistään ensi keväänä. 
 
Selvitys- ja valmistelutoimeksianto koostuu seuraavista asioista: 
 
1) kohtuullista korvausta koskevat tekijänoikeuslain säännökset, 
2) luvattoman verkkojakelun vastaiset toimet ja toisaalta niiden kohtuullisuus, 
3) televisio-ohjelmien verkkotallennuspalvelut, 
4) hyvitysmaksujärjestelmän uudistaminen sekä 
5) eräät äänitallenteen suojaan liittyvät kysymykset. 
 
Nämä viisi asiakohtaa ovat samalla myös konkreettisia tekijänoikeuspoliittisia toimenpiteitä, joilla voidaan vaikuttaa tekijänoikeusjärjestelmän toimivuuteen. Kerron seuraavaksi muutamia näkökohtia näistä teemoista, joista osa on jo muutenkin tämän foorumin aiheena. 
 
Kohtuullinen korvaus 
 
Hallitusohjelman lause ”tekijänoikeuslailla säädetään nykyistä tarkemmin tekijänoikeuksien siirtämisen edellytyksenä olevista kohtuullisista ehdoista ja kohtuullisesta korvauksesta” on ollut monien keskustelujen aiheena ja sen sisällöstä on esitetty monenlaisia tulkintoja. Kohtuullinen korvaus on otettu myös osaksi kansalaisaloitetta. Myös minun mielestäni kohtuullinen korvaus on syytä nostaa kunnolla agendalle. 
 
Suomessa vallitsee laaja sopimusvapaus – niin myös tekijänoikeuksia koskevissa sopimuksissa. Sopimusvapaus ulottuu sopimuksen tekemiseen ja muotoon sekä sopimuksen sisältöön. Tosiasia kuitenkin on, että sopimusvapaus ei käytännössä läheskään aina toteudu. 
 
Valitettavasti tänä päivänä yhä useammin yksittäisten luovien tekijöiden tekemät oikeuksia koskevat sopimukset ovat kaikkea muuta kuin kohtuullisia – sekä sopimusten ehtojen että oikeuksista maksettujen korvausten osalta. Kohtuuttomasta sopimuksesta tekijä voi periaatteessa kieltäytyä, mutta tämä on käytännössä luovien alojen tekijöille vaikeaa, koska se merkitsee useimmiten myös työtilaisuuden menettämistä. Tämä on nykyinen tekijänoikeuslainsäädännön ongelma ja siksi sitä pitää muuttaa. Mutta miten? Siihen haemme nyt ratkaisuja. 
 
Selvitettäviin asioihin liittyy se, miten tekijänoikeuksia koskevaa neuvottelutilannetta olisi mahdollista tasapainottaa, jos neuvotteluissa vallitsee jo lähtökohtaisesti epätasapaino osapuolten välillä. Tosiasia on, että yksittäinen luova tekijä on lähes aina alisteisessa asemassa, kun neuvotteluosapuolena on yritys. Mitä tämä tasapainottaminen käytännössä tarkoittaisi? Ainakin jonkinlaista kollektiivista sopimista, tehokkaampaa joukkovoiman käyttöä, yhdistymistä, järjestäytymistä. Ei ole reilua, että niin moni luovan työn tekijä joutuu kohtuuttomaan neuvottelutilanteeseen yksin. 
 
Tekijänoikeuksia koskevat sopimusneuvottelut ja niissä vallitseva ilmapiiri ovat osa tekijänoikeusjärjestelmän toimivuutta. Hyvin toimivassa järjestelmässä neuvotteluosapuolet kokevat olevansa keskenään tasavertaisessa asemassa. Tämä koskee sekä yksittäisten sopijapuolten että liitto- tai yhdistystason neuvotteluja. Vaikka neuvottelukäytäntöjen parantaminen on periaatteessa kunkin alan ja sillä vaikuttavien osapuolten ja sidosryhmien oma asia, siihen on syytä kiinnittää huomiota myös valtiovallan taholta. 
 
Kaiken kaikkiaan olisi hyvä, että tekijöiden järjestöt neuvottelisivat kollektiivisesti nykyistä enemmän sopimusehdoista. Pitäisi päästä pois siitä, että yksittäiset luovan työn tekijät ovat pahimmassa tapauksessa täysin yksin suurten mediakonsernien kanssa neuvottelemassa. 
 
Luvattoman verkkojakelun vastaiset toimet 
 
Tekijänoikeuksien kunnioittamisen pitäisi olla keskeinen periaate kaikessa toiminnassa – oli sitten kyse uuden luomisesta tai olemassa olevien teosten käyttämisestä. Internetin vapaus ja yksityisyyden suoja ovat myös tärkeitä periaatteita, joka usein törmäävät tekijänoikeuksien suojaan. Internet ja sosiaalisen median foorumit ovat kutistaneet maailmamme niin, että monissa tapauksissa ihminen kokee toimivansa yksityisessä piirissä, vaikka tosiasiassa kaikki maailman verkon käyttäjät ovat hänen ympärillään. 
 
Minusta tekijänoikeuksien alaisen materiaalin luvattomaan käyttöön pitää puuttua. Piratismi merkitsee sitä, että luovan alan työntekijä ei saa korvausta tekemästään työstä. Toisaalta tietoverkossa ilman tekijän lupaa tapahtuvia tekoja, kuten tiedostojakelua, vastaan ei pitäisi käyttää myöskään ylimitoitettuja toimenpiteitä. 
 
Nykyisten pykälien mukaan tehdyt laittomien verkkopalvelujen blokkaamiset eli tuomioistuinten estomääräykset voivat tuntua liiallisilta varsinkin silloin, kun niillä puututaan myös lailliseen aineistoon. Kirje- tai varoitusmenettely tai verkkotunnuksen sulkeminen ovat puolestaan liian kalliita järjestelyjä tai muuten käytännön toteutukseltaan liian monimutkaisia, ilman että niistä on vastaavaa hyötyä luvattoman verkkojakelun vähenemisessä. 
 
Ymmärrän, että blokkaaminen voi olla luovien alojen toimijoiden näkökulmasta nopea ja mahdollisesti myös tehokas keino torjua piratismia. Mutta blokkaamiseen liittyy iso periaatteellinen yhteiskunnallinen kysymys, missä menee netin käytön rajoittamisen raja. 
 
Sen sijaan olen peräänkuuluttanut ja pohtinut uusia keinoja, joilla luvattomaan verkkojakeluun voitaisiin puuttua. Sellaisia keinoja, joissa kunnioitetaan ihmisten vapauksia, mutta mahdollistetaan samalla luvattoman verkkojakelun vähentyminen. 
 
Nykyisen tekijänoikeuksia loukkaavan verkkoliikenteen estämisen rinnalla pitää tutkia verkkoliikenteen hidastamista niin, että luvaton toiminta ei enää käytännössä olisi mielekästä verkon hitauden vuoksi. Vastaavin keinoin voitaisiin puuttua myös ulkomailta Suomeen tarjottaviin laittomiin palveluihin. 
 
Kohtuus-teeman puitteissa olen pyytänyt selvittämään myös mahdollisuutta edistää sovittelun käyttämistä erityisesti nuorten tekemissä tekijänoikeuden loukkauksissa. Lisäksi tarkoitus on arvioida tekijänoikeusloukkausten rangaistusten kohtuullisuutta tähänastisen oikeuskäytännön valossa. 
 
Nämä ovat mielestäni sellaisia uudistuksia, jotka lisäisivät tekijänoikeuksien kunnioittamista ja joiden avulla myös tekijänoikeuksien suojaaminen koettaisiin entistä oikeutetummaksi. 
 
Televisio-ohjelmien verkkotallennuspalvelut 
 
Kolmantena ministeriössä tarkasteltavana asiana on televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluiden järjestäminen tekijänoikeuslain mukaisesti lailliselle pohjalle. 
 
Tv-ohjelmien verkkotallennuspalveluiden suosio on valtaisa. Lähes koko niiden olemassaolon ajan on kuitenkin keskusteltu niiden laillisuudesta. 
 
Verkkotallennuspalveluiden saaminen laillisiksi on suureen joukkoon kuluttajia vaikuttava asia, josta alan toimijat ovat jo pitkään käyneet keskenään keskusteluja. Ohjelmia lähettävillä televisioyrityksillä ja ohjelmien oikeudenhaltijoilla on perinteisesti ollut hyvinkin erilaiset intressit kuin tallennuspalveluja tarjoavilla teleoperaattoreilla. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että osapuolten keskusteluissa on löytymässä yhteinen tahtotila asian ratkaisemiseksi. 
 
Ministeriössä tilannetta ja sen mahdollisia ratkaisuja on arvioitu niin, että sopimiseen pohjautuva ja alan toimijoiden yhdessä neuvottelema, konsensukseen perustuva malli voisi olla paras ratkaisu. Jos osapuolet pystyvät löytämään yhteisen ratkaisumallin verkkotallennuspalveluiden järjestämiselle, ministeriössä ollaan valmiina arvioimaan mallin toteutusta ja sen tueksi mahdollisesti tarvittavia lainsäädännön muutoksia. 
 
Näin toteutettu yhteisen ratkaisun etsiminen on menetelmä, jota voitaisiin mahdollisesti käyttää myös muiden, lähes mahdottomiksi todettujen tilanteiden ratkaisujen etsinnässä, kuten hyvitysmaksujärjestelmän uudistamisessa. 
 
Vaikeiden mutta tärkeiden asioiden ratkaisemisessa tarvitaan enemmän yhteistyötä eri sidosryhmien välillä ja vähemmän kyräilyä ja poteroihin jumittumista. 
 
On selvää, että hyvitysmaksujärjestelmää pitää uudistaa ja myös hallitusohjelmassa on kirjaus tästä. Nykyinen järjestelmä laahaa jatkuvasti perässä, kun uusia tallennusjärjestelmiä tulee jatkuvasti markkinoille. Tämä on merkinnyt sitä, että hyvitysmaksujen taso on romahtanut siitä, mitä se on aikaisemmin keskimäärin ollut. Samaan aikaan yksityinen kopioiminen ei kuitenkaan näytä vähentyneen. 
 
Hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista koskevassa työskentelyssä on tähän asti arvioitu erilaisten ratkaisumallien toteuttamiskelpoisuutta. Olemme hakeneet uusia malleja, myös selvityshenkilön toimesta. Yksikään malli ei ole saanut hyvitysmaksuun osallisten sidosryhmien riittävää hyväksyntää, eikä riittävän laajaa hyväksyntää poliittisesti. 
 
Olen tuonut esille myös mallia, jossa yksityisen kopioinnin hyvitys rahoitettaisiin valtion budjettivaroilla. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan ole mahdollinen valtion erittäin kireässä taloustilanteessa. Olen nostanut sen esille budjettineuvotteluissa, mutta rahoitusta ei ole löytynyt. Budjettivaroilla rahoitettavassa hyvitysmaksussa katoaisi myös yhteys kopioinnin ja hyvitysmaksun välillä. 
 
Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmä ei voi tekniikan ja toimintaympäristön jatkuvissa ja rajuissakin muutoksissa enää perustua nykyisenkaltaiseen epävarmuuteen ja sattumanvaraisuuteen. 
 
Jonkinlaiselle tallennusalustapohjaiselle järjestelmälle on vaikea löytää kuitenkin vaihtoehtoa. Jos kaikkien intressit ratkaisuun pääsemiselle ovat kyllin suuret, käyttökelpoisia kompromisseja ja muitakin ratkaisuja voitaisiin yrittää löytää sidosryhmien keskinäisissä neuvotteluissa. 
 
Kehotan kaikkia, joita hyvitysmaksujärjestelmä koskee, miettimään tätä vakavasti myös omalta osaltaan. 
 
Tekijänoikeuslainsäädäntöä uudistettaessa vain osa kysymyksistä on sellaisia, joihin on mahdollista ja järkevää puuttua ministeriöstä käsin. Suuri osa kaikkein vaikeimmista tekijänoikeuskysymyksistä on sellaisia, joista merkittävien osapuolten pitäisi keskenään päästä yhteisymmärrykseen. Tämä foorumi on siitä arvokas, että valtaosa osapuolista on täällä edustettuna. 
 
Ei ole järkeä säätää jostakin tekijänoikeusasiasta yksipuolisesti lakia, jota merkittävimmät alan toimijat eivät voi yhdessä hyväksyä. Joka tapauksessa lähtökohtana tekijänoikeuslakien uudistamisessa pitää olla sen, että lakien ja asetusten pitää olla pienten puolella. 
 
Nyt käynnissä oleva asioiden valmistelu ja ratkaisujen etsiminen on vaativa prosessi. Jotta päästään maaliin ja saadaan aikaan hyvää jälkeä, tarvitaan kaikkien sidosryhmien ja alojen ammattilaisten panosta. 
 
Siksi toivon, että osallistutte aktiivisesti keskusteluun ja sanotte reilusti näkökantanne julki! Mutta olkaa myös rakentavia. Vain yhteistyöllä pääsemme eteenpäin.