Voi kuulostaa kliseeltä, mutta kolahti omaan päähäni vasta tällä viikolla, ja juuri siksi että nämä mahdollisuudet ovat kovin toisenlaisia kuin monella muulla taiteen alalla.
Kun musiikkia ei enää kuunnella tai tehdä pelkästään älppäreinä, vaan kappale kerrallaan, niin se ei nimittäin ole poistanut tarvetta kytkeä biisi johonkin yhteyteen. Nämä yhteydet ovat juuri näitä soittolistoja – mutta eivät enää radioiden rajoittavia pakkopullia, vaan kunkin tekijän, jalostajan ja kuulijan omia assosiaatioketjuja. Mahdollisuudet ovat rajattomia ja niistä on vasta pieni osa lähtenyt yleistymään: soundtrackit tiettyyn tunnelmaan tai tilaan (lukuisat kirjailijakollegani käyttävät soittolistoja oman kirjoittamisensa taustalle), mutta miksei myös esimerkiksi valaisemaan jonkin biisin juuria ja vaikutteita, tuomaan syvyyttä, kontekstia ja taustaa.
Soittolista kertoo aina myös laatijastaan tai ainakin hänen ajatuksenjuoksustaan ja mielentilastaan listan laatimishetkellä. Mutta jos soittolistoihin yhdistetään jossakin tulevaisuuden softassa – tai ehkä sellainen jo on? – koko joukko biisien ketjutusperusteita, joita pystyy muokkaamaan itse, ollaankin jännän äärellä. ”Maailman parhaat käyrätorviriffit 70-luvun trinidadilaisessa bossassa” -soittolista on vasta alkua. Voisin kuvitella itse inspiroituvani ”Tuli- ja palamisaiheiset metaforat suomalaisten tangojen sanoissa uusina arreina” -tyyppisen filtterikombon käytöstä, yhtä lailla iloksi kuin ammatilliseksi hyödyksi. Ja tästä erikseen lohkottuna täysriimitetyt, puoliriimit ja riimittömät versiot. Mahdollisuuksia on loputtomiin.
Nimittäin muussa kuin musiikissa ei olla läheskään näin pitkällä. Huolimatta automaattisen kuvankäsittelyn ja hahmontunnistuksen kehityksestä kuvapuoli on kaukana jäljessä, teksteistä puhumattakaan. Toivottavasti jonakin päivänä on edessä aika, jolloin runoja voi ostaa kymmenen euroa kuukausi ja samassa paketissa on suosittelumekanismi: koska pidit näistä Tommy Tabermanneista, tässä sinulle ehdotuksena Lauri Viitaa, Leonard Cohenia ja Shakespearen sonetteja.
Ehkä tämä nykyinen alho, jossa yhdestä kipaleesta kilahtaa häviävän pieni summa rahaa yhtään minnekään, on sittenkin vielä pientä opastusta , ohjausta, niputtelua ja ryhmäyttämistä vailla. Ehkä julkkikset, poliitikot ja artistit itse ryhtyvät jakamaan soittolistojaan, ehkä joka biisiin tulee jatkossa käyttöliittymä, jonka idea on vedota kuulijaan: älä hyvä ihminen jätä kuuntelua nyt, kun olisit seuraavaksi kuulemassa juuri jotakin sellaista, jota haluat kuunnella enemmän kuin itse edes tiedätkään. Koska minä, softa, tiedän ja tunnen makusi ja tarpeesi paremmin kuin sinä itse.
Ehkä kymmenen vuoden päästä tästä keskustellaan jälleen otsikon ”uhka vai mahdollisuus” alla. Että miten saisimme monstorirobotit lopettamaan alituisen biisien pakkotuputtamisen ja ihmisille takaisin päätäntäoikeuden omaan kuunteluunsa, muillekin kuin yöllä roboteilta salaa peiton alla omia suosikkibiisejään kuunteleville teineille – jotka vain tekevät samaa kuin itsekin aikoinaan siinä iässä.
Markus Leikola
Kirjailija, lauluntekijä
