Suomen Musiikintekijöiden toimistolla on Green Office -sertifikaatti.
Sertifikaatio on todiste siitä, että yhdistys ottaa ympäristöasiat huomioon toimitiloissaan, päätöksenteossaan ja toiminnassaan. Sertifikaattia valvotaan vuosittaisella tarkastuksella ja raportointi kannustaa asettamaan tavoitteita, mittaamaan tuloksia ja saavuttamaan parannuksia. Green Office -toimistona olemme sitoutuneet noudattamaan Green Office -kriteereitä. Painotuotteissa käytämme FSC-sertifioitua paperia.
Suomen Musiikintekijät tarjoilevat tapahtumissaan kasvisruokaa. WWF:n vastuullisuusvinkkien mukaan ”Paras teko ruuan ympäristövaikutusten vähentämiseksi on liha- ja maitotuotteiden korvaaminen kasvisperäisillä vaihtoehdoilla. Kasvisruualla on lähes poikkeuksetta pienemmät ympäristövaikutukset kuin eläinperäisillä tuotteilla.” Yhdistys yrittää lisäksi vähentää ruokahävikkiä tilaamalla tarjoiluja ilmoittautumismäärän mukaisesti. Yhdistys kannustaa jäseniään peruuttamaan tapahtumailmoittautumisensa hyvissä ajoin, mikäli paikalle ei pääsekään, jotta ruokahävikkiä voitaisiin välttää mahdollisimman tehokkaasti.
Suomen Musiikintekijät kompensoivat työntekijöiden sekä hallitusten jäsenten työmatkoihin käytettyjä lentoja. Kompensaatiossa otetaan huomioon yhdistyksen ostamien lentojen kokonaishiilijalanjälki. Hiilijalanjäljelle määritellään laskurin kautta tietty summa, jolla yhdistys tukee erilaisia ympäristönsuojeluhankkeita. Hankkeet voivat liittyä esimerkiksi uusiutuvaan energiaan tai biodiversiteetin suojelemiseen. Olemme rahoittaneet hankkeita Gold Standard nimisen organisaation kautta. Gold Standard on WWF:n perustama voittoa tavoittelematon järjestö, joka sijaitsee Genevessä.
Turvallisemman tilan periaatteet
Suomen Musiikintekijät noudattaa Turvallisemman tilan periaatteita. Periaatteet on laadittu yhteistyössä yhdenvertaisuusasiantuntija Ekvalitan kanssa. Musiikintekijät nimeävät vuodeksi kerrallaan 3 häirintäyhteyshenkilöä. Häirintäyhteyshenkilö tarjoaa keskustelutukea ja apua asian eteenpäinviemisessä tilanteessa, jossa henkilö on kohdannut Musiikintekijöiden turvallisemman tilan periaatteiden vastaista käytöstä Musiikintekijöiden tapahtumassa.
Taide- ja kulttuurialan eettinen ohjeisto
Suomen Musiikintekijät on sitoutunut Taide- ja kulttuurialan eettiseen ohjeistoon. Ohjeiston on laatinut Forum Artis joka on taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö. Suomen Musiikintekijät on Forum Artisin jäsenjärjestö.
Elävän musiikin ilmastotiekartta – viileamusiikki.fi
Suomen Musiikintekijät on sitoutunut elävän musiikin ilmastotiekarttaan ja on yhtä mieltä siitä, että
- Ilmastokriisin torjuminen vaatii pikaisia toimia.
- Musiikkiala on vahva mielipidevaikuttaja ja tavoittaa suuren määrän ihmisiä. Alan vihreä siirtymä on siksi painoarvoltaan merkittävä. Haluamme toimia suunnannäyttäjinä matkalla kohti Suomen valtion hiilineutraaliusuustavoitetta vuonna 2035.
- Tunnistamme musiikkialan ilmastovaikutuksen ja kehitämme yhdessä toimintaamme sen pienentämiseksi. Musiikkialan vihreä siirtymä tapahtuu yhteistyössä alan kaikkien toimijoiden kesken.
Elma.fi
Elma tarjoaa musiikkialan toimijoille tietoa, työkaluja ja inspiraatiota vastuullisuuden edistämiseen.
Musiikkialan rekrytointiohje
Musiikkialan rekrytointiohje listaa periaatteet yhdenvertaiseen rekrytointiin.
Musiikkialan toimijat ovat täydentäneet yhdenvertaisen musiikkialan teesejä erillisellä rekrytointiohjeella. Yhdenvertaisen rekrytoinnin huoneentaulu toimii muistilistana yhdenvertaiselle rekrytoinnille. Tavoitteena on lisätä monimuotoisuutta ja vähentää rekrytoinnin yhteydessä koettua eriarvoisuutta alalla työskentelevien parissa.
Tekoälyn vastuullisen käytön periaatteet: inhimillisen luovuuden ja taiteen asema turvattava
Musiikintekijät on allekirjoittanut Tekoälyn vastuullisen käytön periaatteet yhdessä Teoston ja sen muiden jäsenjärjestöjen kanssa. Periaatteilla halutaan nostaa päättäjien tietoisuuteen niitä vaikutuksia, joita tekoälyn leviäminen tuo luovan alan ammattilaisille kaikkialla maailmassa.
En tee maailmanmusaa, mä teen poppia: Selvitys rakenteellisesta rasismista Ruotsin musiikkialalla
Ruotsin musiikintekijöiden jäsenyhdistys Skap julkaisi maaliskuussa 2023 selvityksen rakenteellisesta rasismista Ruotsin musiikkialalla (Jag gör inte world, jag gör pop). Filosofian tohtori Jasmine Kelekayn (University of California, Berkeley) toteuttamassa selvityksessä keskitytään niiden musiikintekijöiden kokemuksiin ja näkemyksiin, jotka kohtaavat itse rasismia alalla.
Käännöstyöstä on vastannut Carmen Baltzar ja julkaisua ovat Skapin ja Suonin lisäksi tukeneet Suomen Muusikkojen Liitto, Suomen Musiikintekijät sekä Suomen Säveltäjät. Julkaisut ovat avoimesti ladattavissa Suonin sivustolta.