Alan todellinen yhteinen voimavara, aatteen ääni, löytyi kuitenkin rohkean toiminnan, innovatiivisuuden ja yhteiskuntavastuun kautta.
Minulta pyydettiin Musiikki & Median illalliselle rohkaiseva juhlapuhe. Kahdeksatta kuukautta jatkuva ahdinko ja sumuisena siintävä tulevaisuus saivat rohkaisevat sanat kuulostamaan naiiveilta – etenkin kun niitä huutelee vientijärjestöstä. Aloin pohtia rohkaisun sijaan rohkeutta ja musiikkitoimialan resilienssiä.
”Rohkeus on sitä, että kestää epävarmuutta, eikä ole varma lopputuloksesta.”
sanoo Brené Brown, Houstonin yliopiston sosiaalityön tutkimusprofessori. Hänen keskeisin teemansa on rohkeuden ja haavoittuvuuden symbioosi.
Brownin mukaan luovia ja innovatiivisia yhteisöjä rakennettaessa on hyväksyttävä riskit, epäonnistumiset ja tunnustettava haavoittuvuus. Vain näin tekijät voivat puhjeta kukkaan ja kokeilla hullujakin ideoita, joiden seurauksia on mahdoton etukäteen taata.
Rohkeutta on hyväksyä haavoittuvuutensa, kestää mielen ja tunteiden kipuilua, olla avoin, aito sydän paljaana. Musiikki pukee meille sanoiksi surun tai kaipuun, onnen tai ilon, oman haavoittuvuutemme ja pelot – se on väkevää myrskyä, joka vyöryy päällemme kaikista ilmansuunnista.
Musiikki leviää yli rajojen nopeammin kuin korona. Lopulta musiikki voittaa koronan.
Musiikkialan rohkeus on kykyä unohtaa epävarmuus.
Musiikkialan epävarmuus ei liity vain talouteen ja nopeisiin trendeihin, alati kovenevaan kilpailuun, se liittyy myös intuition voimaan ja intuition ohjaamiin päätöksiin sekä intohimoon. Kautta aikojen se on luonut toimialalle resilienssiä.
Musiikkialan urheus ja resilienssi ovat sekä siunaus että kirous – ”ammatinvalinta on valintakysymys”, huikkaa joku aina keskustelupalstalla. Huomaan, että on turhaa taistelua kysyä häneltä, miltä maailma ilman musiikkia tuntuisi. Musiikkitoimialan yhteiskuntavastuu on valtava – sellaista ei koskaan tapahtuisi.
Koko pandemia-ajan musiikkiala on koonnut yhteistä sanomaa, usein äänin, mutta samalla viestillä.
Lähes kaikilla musiikkialan järjestöillä on ollut omia erityisrahoituksiaan, maksettavia korvauksia on aikaistettu, toimintamalleja muutettu ja tarjottu myös henkistä tukea ja valmennusta.
On perustettu Tapahtumateollisuus ry ja tehty turvallisesta suomalaisesta tapahtumajärjestämisestä kansainvälisestikin benchmarkattu konsepti.
On kirottu innovaation määritelmä alalla, jonka sisältö on alati uudistuvaa innovatiivisuutta – mutta täytetty niitä innovaatiotukien hakemuksia silti.
Samalla opittu toimialana valtavasti, sillä pakeneminen ja pelot epäonnistumisesta estävät oppimisen ja kasvun. Niitäkin voimia vastaan musiikkitoimiala on kamppaillut.
On suojeltu suomalaisten rutiineja seuraamalla kalenteria; passiot soivat pääsiäisenä, April Jazz Online huhtikuun yksinäisissä illoissa. JVG teki etävapusta Ikuisen vapun virtuaalitodellisuuteen rakennetullaSenaatintorilla. ”Sukupolvikokemus”, siitä kirjoitettiin. Koulut päättyivät ilman kevätjuhlia, mutta lukuisat Suvivirren versiot saivat kyyneliin paatuneimmankin.
On sävelletty ja tuotettu hyväntekeväisyysprojekteja ja vastavirtaan undegroundissa pidetty ääntä huono-osaisten puolesta. On kirjoitettu musiikkia online- ja hybridileireillä, striimattu kansalle mielenkohotusta, kehitetty platformeja ja koetettu rakentaa monetisaatiomalleja. Virtuaaliorkesterit ovat pauhanneet Sibeliuksen Finlandiaa. Kansallisoopperan ”Covid van tutte” on ylittänyt muun muassa New York Timesin uutiskynnyksen.
En yritäkään luetella kaikkea.
Yksi ensimmäisistä korona-ajan musiikki-innovaatioista tuli Vantaalta, Vaskivuoren lukion tulevaisuuden uskoa sykkivästä kamarikuorosta. Pian suomalaiset kuoronjohtajat opettivat kansainväliselle kuorolaulukentälle, miten virtuaalikuoron saa toimimaan.
Jussi Chydeniuksen säveltämän ja Julia Junttilan sanoittama laulu oli Pelottomien riemulaulu.
Tuomme toivon, uskoa unelmiin! Me rakennamme maailmaa, asuttavaa elämää, sormet mullassa, kädet painettuina betoniin. Tuomme toivon, uskoa unelmiin.
Kaisa Rönkkö
toiminnanjohtaja
Music Finland
