EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Säveltäjä Lasse Enersen on ehdokkaana Camille Awards -palkinnon saajaksi

Tekijä: Nina Lith

Säveltäjä Lasse Enersen on ehdokkaana Camille Awards -palkinnon saajaksi

Julkaistu

CAMILLE AWARDS

EUROPEAN FILM COMPOSER AWARDS

The Camille Awards are a set of awards given to composers of exceptional pieces of film and audio-visual music by their peer composers. The ceremony will take place October 20th 2018 in the frame of the International Sound & Film Music Festival (ISFMF) in Pula (Croatia). It is organised jointly by the festival’s organisers and the European Composer and Songwriter Alliance (ECSA). The Camille Awards honour composers of original music for audio-visual artworks in three categories (“Best Orchestral Score”, “Best Electro-acoustic Score” and “Best Original Music for a Series”). In the first phase, fourteen member-organisations representing composers of music for the audiovisual sector in twelve European countries have submitted outstanding works from their respective region (see the full list below).

Delegates from these organisations  then proceeded to a first round of vote to reduce the selection to three per category:

Best Orchestral Score:

  • Ginge Anvik (Norway) for “Askeladden: I Dovregubbens hall”
  • Lasse Enersen (Finland) for “The Unknown Soldier”
  • Dario Marianelli (United Kingdom) for “Paddington 2”

Best Electro-acoustic Score:

  • Ola Fløttum (Norway) for “Thelma”
  • Adrian Foulkes & Lucio Godoy (Spain) for “La niebla y la doncella”
  • Jonas Struck (Denmark) for “QEDA”

Best Original Music for a Series:

  • Lorne Balfe & Rupert Gregson-Williams (United Kingdom) for “The Crown” second season
  • Jacob Groth (Denmark) for “Modus” second season
  • Ivan Martinez Lacámara and Manel Santisteban (Spain) for “La casa de papel”

PRE-SELECTION

The member-organisations have pre-selected the following works for this year:

Best Orchestral Score: “Façades” by Peter Baert (BE), “Tuntematon sotilas” (“Unknown soldier”) by Lasse Enersen (FI), “Askeladden: I Dovregubbens hall” by Ginge Anvik (NO), “Handia” by Pascal Gaigne (ES), “Korparna” (“Ravens”) by Peter Von Poehl (SE), “Paddington 2” by Dario Marianelli (UK)

Best Electro-acoustic Score: “Home” by Johnny Jewel (BE), “QEDA” by Jonas Struck (DK), “Paha Poliisi” (“Bad Police”) by Marko Nyberg (FI), “Thelma” by Ola Fløttum (NO), “La niebla y la doncella” by Lucio Godoy & Adrian Foulkes (ES), “Citizen Schein” by Karl Frid & Pär Frid (SE)

Best Original Music for a Series: “Tabula Rasa” by Lachlan Anderson (BE), “Modus” S02 by Jacob Groth (DK), “Love and Law” by Timo Hietala (FI), “Le Bureau des Légendes” S03 by Rob (FR), “Borderland” by Helmut Zerlett (DE), “Valkyrien” by Marius Christiaensen (NO), “La casa de papel” by Ivan Martinez Lacámara & Manel Santisteban (ES), “Jordskott” by Olle Ljungman & Erik Lewander (SE), “The Crown” S02 by Lorne Balfe & Rupert Gregson-Williams (UK)

HISTORY

Renamed in tribute to first composer of film music Camille Saint-Saëns, the Camille Awards (previously Grand Scores) were launched in 2014 at the initiative of composer and ECSA Vice-President Bernard Grimaldi as a celebration of European film music and its composers. They have been held every February in the context of the Berlinale but this year’s edition will take place in the frame of an exciting new partnership with the International Sound & Film Music Festival in Pula, Croatia.

ABOUT THE ORGANISERS

The European Composer and Songwriter Alliance (ECSA) consists of a network of more than 50 organizations working together towards improving social and economic development of music creation in Europe through equitable commercial conditions for composers and songwriters. It sets out to defend and promote the rights of authors of music at national, European and international level by any legal means. The mission of the International Sound & Film Music Festival (ISFMF)is to promote and preserve film music and sound as an irreplaceable element of film. ISFMF also intends to expand awareness among the audience and filmmakers on the importance of original music and sound in film. The programme includes concerts of film music, panels and seminars, workshops, film market and parties. Additionally, a jury appraises film music in five categories.

 

 PREVIOUS EDITIONS AS GRAND SCORES

ECSA is the official content lead of the Camille Film Music Awards. The awards are organised in partnership with Moët & Chandon and have been held in February every year since 2014 in the framework of the Berlinale. The role of the Alliance is to develop a fair and well thought-out selection procedure for the award ceremony, as well as to put together a jury in charge of selecting the winners. The Grand Scores has become the leading event celebrating European Film Music at the Berlinale Film Festival over the last years.

The fourth edition of the Grand Scores took place in Berlin on 2 February 2017. ECSA was, as in previous years, the official content partner of Moët & Chandon. The 2017 Grand Scores International Jury, consisting of Patrick Doyle, Ludovic Bource, Frans Bak and Fernando Velazquez selected the awardees of each competition category. The winners were:

Best Orchestral Score – Gaute Storaas for “En Man Som Heter Ove” (A Man Called Ove)

Best Orchestral Score – Clint Mansell for “High Rise”

Best Electro-Acoustic Score – Sophia Ersson for “Pojkarna” (Girls Lost)

Best Original Music for a Series – Victor Reyes for “The Night Manager”

The winner of the honorary category for Outstanding Contribution, Lalo Schifrin, has been chosen by ECSA’s Grand Scores Steering Committee with Moët & Chandon’s support.

Huomioita Linnanmäen suuresta jingle-kisasta

Julkaistu

Ammattimaisesti toimivien musiikintekijöiden keskuudessa on herättänyt keskustelua Linnanmäen Huvipuistolle avattu tunnusmusiikkikilpailu. Kilpailulla etsitään Linnanmäen pitkäaikaiseksi tunnusmusiikiksi jingleä, jonka toivotaan olevan Linnanmäen oloinen, ja jota se saa esittää haluamissaan yhteyksissä ja liittää esimerkiksi omiin mainoksiinsa.

Kisaan ilmoitettavista jingleistä tulee olla muokattuna kaksi erimittaista versiota, ja kilpailuun osallistutaan nimenomaan soivalla lopputuloksella, ei vaikkapa nuottikuvalla ja/tai paperilla olevalla sanoituksella.

Vapaat käyttöoikeudet Linnanmäelle

Kilpailun voittajan edellytetään luovuttavan vapaat käyttöoikeudet sekä jinglen muokkausoikeudet Lasten Päivän Säätiölle. Kilpailun säännöissä kuitenkin luvataan, että Linnanmäki maksaa jinglen esityskorvaukset Teostolle. Tekijä tulee saamaan teoksen esittämisestä esityskorvaukset Teoston normaalin käytännön mukaisesti. Linnanmäeltä saamani tarkennustiedon mukaan käyttöoikeuden luovutus ei sisällä luopumista esityskorvauksista.

Säännöissä jää mainitsematta käyttöoikeuden luovutuksen pituus. Ilmeisesti pituudeksi ajatellaan automaattisesti koko teoksen suoja-aikaa, mikä tarkoittaisi kolmekymppisen voittajan kohdalla keskimäärin 120 vuotta. Lyhyempikin aika ehkä riittäisi?

Näyttää siltä, että sääntöjen mukaan kyseessä ei ole yksinomainen vapaan käyttöoikeuden luovutus, koska siitä ei ole mainintaa säännöissä. Tämän perusteella voittajakappaleen tekijä/tekijät voisivat siis luovuttaa sen käyttöoikeuden myös muualle.

Mainokseen liitetyllä teoksella on mahdollisuus saada Teoston kautta esityskorvauksia valtakunnallisista televisiomainoksista. Tällöin on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta teosrekisteröinnistä sekä esitysraportoinnista.

Moraaliset oikeudet

Säännöissä mainitaan erikseen, että tekijä ymmärtää ja hyväksyy se, että hänen nimeään ei musiikin esittämisen yhteydessä yleensä mainita. Linnanmäki luo tältä osin pelin kilpailuun osallistuvalle selväksi, mutta eettisesti ilmaisu ei ole kovinkaan kaunis. Olisi ollut mahdollista siteerata tekijänoikeuslain 3 §:ää, jonka mukaan tekijä ilmoitettaisiin sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.

Palkinto

Voittajalle luvataan palkinnoksi 1500 euroa sekä Linnanmäen VIP-kortti kahdelle hengelle kaudelle 2019. Palkintosumma on herättänyt ammattimaisesti toimivien musiikintekijöiden keskuudessa harmistunutta tunnelmaa. Kilpailun järjestäjän koetaan yliarvostavan lippujensa arvoa ja aliarvioivan musiikintekijöiden työpanoksen sekä tekijänoikeuksien arvoa. Palkintosumma VIP-lippuineen antaakin viitteitä siitä, että kilpailun ydinkohderyhmä ei ole ammattilaiset.

Kohtuullinen sopimus

Vapaan käyttöoikeuden luovutus sisältänee sen, ettei luovutuksen kohteen käytöstä makseta tekijälle rojaltia tai jotain muuta vuosittaista käyttökorvausta – ainakaan tällaista ei säännöissä luvata. Vuosittainen käyttökorvaus olisi ollut kohtuullinen ratkaisu palkintosumma huomioiden. Jälkikäteinen kohtuullistamisen tarve ja mahdollisuus on toki mahdollista selvittää ja sovitella tekijänoikeuslain 29 §:n nojalla.

 

Sääntöjen julkaisun jälkeen kävimme myös puhelinkeskusteluja näistä huomioista Linnanmäen viestinnän kanssa. Toivotamme huomioistamme huolimatta mitä parhainta menestystä kilpailulle ja siihen osallistuville.

Annamme mielellämme asiaan liittyen neuvoja ja ohjeita etenkin tekijän- ja sopimusoikeuteen liittyvissä asioissa. Toivomme myös, että näistä huomioista on hyötyä tulevaisuudessa kilpailuja järjestäville tahoille.

 

Aku Toivonen
toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät

”Tällä on aina menty” ei riitä sopimuksen perusteluksi

Julkaistu

Sopimus määrittää sinun tulevaisuuttasi, siksi sen tarkistuttaminen on tärkeää. Se on neuvottelun tulos ja siihen kirjataan asiat, joihin sinä sitoudut. Sopimukseen kirjataan myös asiat, jotka toisen osapuolen on suoritettava. Kirjalliseen muotoiluun on pätevämpää vedota kuin suullisesti sovittuun.

Neuvottelujen tavoite on aina varmistaa sitoutuminen, ei pelkästään sopiminen, sanoo G. Richard Shell kirjassaan Neuvottele onnistuneesti. Sitoutumisen arkipäivä alkaa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, ja siksi on tärkeää, että sopimukseen on kirjattu huolellisesti molempien osapuolien näkemykset yhteistyöstä.

Sopimukset, joita olemme tarkistaneet, ovat olleet house writing -sopimuksia, julkaisu- ja lisensiointisopimuksia, synkronointi- tai hinnoittelusopimuksia sekä muita yhteistyösopimuksia. Niitä on ollut sekä kotimaisia että ulkomaisia.

Sopimukset ovat pääosin olleet vakiomallisia, ja ehkä vähän yllättäen niiden henki on usein tilkkutäkkimäinen. Sisältöä on vuosien varrella muokattu; jotain on lisätty ja jotain poistettu. Joistakin kohdista aavistaa selvästi, mikä epäselvyys tai ongelma on johtanut kyseisen pykälän lisäämiseen ja sen myötä siihen, että sopimuksesta on tullut epäselvä ja epälooginen.

Välillä musiikintekijä saa yhteistyökumppanilta sopimuksen saatesanoilla ”tällä on aina menty”. Välillä samaan sopimukseen saadaan synnytettyä muutoksia. Prosentit ja kestot vaihtelevat, kulujen kattamisehdot vaihtelevat.

Mieltä lämmittää myös tilanne, jossa neuvotteluosapuoli kiittääkin sopimuksen muotoilusta ja toteaa, että ”tämä kohta onkin jäänne vuosien takaa, hyvä että toitte esiin tämän epäkohdan – muutamme sen jatkossa ehdotuksenne mukaiseksi”.

Olennaista on, että sopimus kuvaa juuri teidän yhteistyötänne. Lisäksi on olennaista, että sinä ymmärrät sopimuksen sisällön ja sen vaikutukset elämääsi. Sopimusta tarjoavan osapuolen on pystyttävä vastaamaan kysymyksiisi.

Haluan muistuttaa muutamasta house writing -sopimukseen liittyvästä asiasta. Kyseessä on yhteistyösopimus; ei siis työsuhteinen sopimus, eikä myöskään kustannussopimus.

House writing -sopimus sisältää kylläkin määrittelyn sille, mitä teoksia kustannetaan ja mitkä ovat kustantamisen ehdot. On olennaista ymmärtää, että sopimuksessa määritellään kaksi eri kestoa: a) house writing -sopimuksen (yhteistyön) kesto, b) kustannussopimusten kesto.

On myös tärkeää muistaa, että kustannussopimuksen kestoa määrittelevä sanamuoto ”on voimassa koko teoksen suoja-ajan” tarkoittaa sinun jäljellä olevaa elinikääsi plus 70:ää vuotta. Kolmekymppisen musiikintekijän kohdalla tämä tarkoittaa siis keskimäärin 120:tä vuotta. Ajan voi sopia lyhyemmäksikin.

Huolehdi, että neuvotteluistasi yhteistyökumppanin kanssa jää muistijälkeä mustalla valkoiselle. Käykää keskustelua mahdollisimman paljon sähköpostitse. Lue sopimus läpi, tee siitä omat havaintosi, lähetä ne ja sopimus minulle, ja varaa riittävästi aikaa tulkinnalle sekä mahdollisille muutoskierroksille ennen allekirjoittamista.

Aku Toivonen
Suomen Musiikintekijät ry:n toiminnajohtaja

 

Musiikintekijöiden neuvontapalvelut jäsenille

Sivistysvaltiossa tehdään kulttuuripolitiikkaa

Julkaistu

Millaisia kulttuuriavauksia puolueet viime vaaleissa meille esittelivätkään? Virkistin poliittista muistiani lukemalla kommenttejani viime vaaleista. Karua, että kulttuuripoliittisia ohjelmia taisi olla peräti yhdellä puolueella.

Nyt, tätä kirjoitusta laatiessani, olen juuri selannut läpi vihreiden uunituoreen Kulttuuripoliittisen ohjelman. Ilokseni huomaan, että meitä on kuultu! Toivottavasti muut puolueet innostuvat vastaamaan haasteeseen. Tässäpä muutama vinkki.

Kulttuuribudjetin on tuettava luovaa Suomea

Luovan talouden merkityksestä on toki tälläkin vaalikaudella kauniisti puhuttu, mutta budjetissa se ei näy. Miksi kulttuurin ja taiteen tukemista ei vieläkään ymmärretä sijoituksena mm. terveyteen, hyvinvointiin, kansantalouteen?

Ei todellakaan näytä hyvältä, että hallitus kevään kehysriihessään päätti siirrellä ennestään pieniä rahoja taskusta toiseen. Esittävän taiteen vapaat ryhmät ansaitsevat tukensa, mutta samaan aikaan pienennetään yksityisen kopioinnin hyvitystä, mikä on suoraan pois mm. musiikintekemisen monimuotoisesta tukemisesta Musiikin edistämissäätiössä.

Näin hallitus rikkoo myös EU-direktiivin vaatimusta kohtuullisesta hyvityksestä.

Kotimainen kulttuuri ja taide on pidettävä elinvoimaisena, eikä se onnistu ilman sivistysvaltiolle soveliasta kulttuuribudjettia.

Sosiaaliturva yhdenvertaiseksi

Me musiikintekijät olemme jo ammoisista ajoista pilotoineet työelämän murrosta: epävarmaa ja epätyypillistä itsensä työllistämistä, ilman palkkatyön tuomaa sosiaaliturvaa.

On viimeinkin selvitettävä, kuinka me ja muut itsensä työllistäjät voisimme kerryttää sosiaali- ja eläketurvaamme joustavasti ja omaan tulotasoomme nähden kohtuullisesti. Nykyiset mallit ovat liian kalliita ja kankeita meille, jotka saamme epäsäännölliset tulomme monesta eri lähteestä.

Tekijänoikeustulot eivät kerrytä eläkettä eivätkä sosiaaliturvaa, mutta tekijän työttömyyspäivärahaa ne leikkaavat jopa vuosia sitten tehdyn työn perusteella. Tilanne voi vaikeuttaa elämää kohtuuttomasti ja on siksi korjattava.

Koska monet taiteilevat todella pienillä tuloilla, kannustavaa perustulomallia tulee kehittää ja kokeiluun on viimeinkin otettava mukaan myös heidät, jotka mallia oikeasti tarvitsevat.

Yle on kulttuurin ylläpitäjä

Suomalaisen musiikin elinehto on, että Ylellä on tahto ja riittävä rahoitus laissa säädettyyn tehtäväänsä ”tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä” sekä ”tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille”.

Huolta herättää mm. ulkomaisen katalogimusiikin lisääntynyt käyttö. Paitsi, että se on suoraan pois suomalaisten musiikintekijöiden toimeentulosta ja työmahdollisuuksista, se laskee esimerkiksi muuten kunnianhimoisesti tehtyjen draamatuotantojen arvoa.

Ylen hallintoneuvosto valitaan poliittisin perustein. On huolehdittava, että valitut ymmärtävät vastuunsa.

Neljä vuotta sitten esitimme vaatimuksen, joka on edelleen ajankohtainen:  Sivistysvaltiossa on kulttuuriministeri.

Niin, ja sivistysvaltiossa tehdään myös kulttuuripolitiikkaa!

Kaija Kärkinen
Suomen Musiikintekijät ry:n hallituksen puheenjohtaja

Lähdin kammiostani, kyllä kannatti!

Julkaistu

Itse olen lähtenyt biisintekijän kammiostani Biisijalostamoon, Palautepäivään ja Täsmätunnille. Omien tekemisten ja tuotosten ruotiminen muiden kanssa on ollut opettavaista ja vain sopivassa määrin jännittävää.

Palautepäivässä kokoonnutaan kuuntelemaan biisejä, yksi per osallistuja. Asiantuntijaraati antaa kommentteja niihin asioihin, joihin niitä pyydät. Biisien kuuntelutilanteessa ovat mukana kaikki palautteen saajat. Myös muiden saamasta palautteesta oppii paljon. Ja kollegoita on aina mukava tavata.

Täsmätunnilla voit hakea apua johonkin konkreettiseen biisintekoon liittyvään asiaan. Minä olin ajautunut jumiin erään biisini demottamisen kanssa. Ja olin ylipäätään epävarma siitä, ovatko demottelutaitoni ajan tasalla. Niinpä varasin täsmätunnin tuottajan luokse. Ammattilainen pointtasi heti ne asiat, joissa on parantamisen varaa. Tapaamisia oli kaksi. Niiden ansiosta demojumi poistui ja latu aukesi.

Osallistujat Palautepäivään ja Täsmätunnille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Seuraa Musiikintekijöiden tiedotusta ja ole nopea.

Biisijalostamoon osallistujat valitaan hakemusten ja työnäytteiden perusteella. Itse hain mukaan kolme kertaa ennen kuin tärppäsi. Valintoihin vaikuttaa myös se, millaisia muita hakijoita on ”tarjolla”. Tuottaja-mentorit nimittäin kokoavat hakemusten perusteella työryhmät. Ryhmät tekevät etukäteen co-writena biisin, joka työstetään jalostamossa valmiiksi tuottajan kanssa. Seuraava Biisijalostamo on 13.-15. marraskuuta. Voit hakea mukaan, vaikka olisit ollut Biisijalostamossa aiemminkin. Haku on auki 5.9. saakka.

 

Juha Vainio -palkinto Jukka Kuoppamäelle

Julkaistu

Kuoppamäki on vaikuttanut suomalaisessa kevyessä musiikissa yli puolen vuosisadan ajan. Teoksia hänen kynästään on lähtenyt lähemmäs kaksituhatta: sävellyksiä, sanoituksia ja lauluja. Kuoppamäen tunnetuimmat laulut kuten Sininen ja valkoinen, Pieni Mies, Anna mulle tähtitaivas ja Satulinna ovat suomalaisia klassikkoja isolla koolla.

Kuoppamäen ura alkoi teini-iässä Neloset-lauluyhtyeessä ja hän ehti valmistua opettajaksi ennen kuin sai Markku Veijalaiselta arvokkaan neuvon alkaa tehdä omia lauluja. Kun Jukka kysyi Markulta, miten lauluja tehdään, tämä totesi, että sen selvittäminen jää sinun vastuullesi. Kun ensimmäiset laulut valmistuivat, Kuoppamäki sai lisäoppia suomalaisen iskelmän suurelta oppi-isältä Toivo Kärjeltä.

Kärki tarttui nuoren lauluntekijän teksteihin tapansa mukaan tiukasti ja kärkevästi. Lähes joka säkeestä ja loppusoinnusta löytyi pientä paranneltavaa. Kärki vertasi lauluntekoa hyvään rakentamiseen. Sen on oltava mittatarkkaa ja huolellista. Nuori lauluntekijä otti opikseen. Laulunteko vaikeutui, mutta lopputulokset paranivat.

Ikivihreä iskelmä kestää aikaa ja käyttöä, mutta tällaisten laulujen tekeminen on vaikeaa. Voidakseen tehdä klassikkoja, täytyy tehdä myös ne laulut, jotka ovat aikansa lapsia eivätkä jää elämään. Kuoppamäki on todennut, että jos osaisi kirjoittaa vain hitit, säästyisi paljon paperia. Jokainen sanoittaja kuitenkin tietää, että oikotietä ei ole, vaan sanoittajamestariksi tullaan tekemällä myös ne harjoituskappaleet ennen täysosumaa.

Laulujen tekemiseen liittyy sekä onnenkauppaa että käsityötaitoa. Laulujen synnyttämisessä tarvitaan myös inspiraatiota, jonka avulla tekijä onnistuu sanomaan jotain omaansa, mitä kukaan toinen ei ole tullut sanoneeksi aivan samoin sanoin ja kielikuvin.

Jukka Kuoppamäen mukaan inspiraation lähde ei koskaan ehdy, mutta oma antenni voi ruostua. Tätä korroosiota Kuoppamäki on torjunut jatkuvalla ja sinnikkäällä uusien laulujen tekemisellä.

Juha Vainion rahaston hallitus palkitsee hänet mestariteoksistaan sekä kestäväksi osoittautuneesta rakkaudestaan sanoittamisen vaikeaan lajiin, jossa kuulijoita puhuttelevat havainnot synnytetään herkällä antennilla ja terävällä kynällä.

Juha Vainio -palkinto luovutettiin Jukka Kuoppamäelle Kotkan Meripäivillä torstaina 26.7. Palkintosumma on 6000 euroa. Palkinnon myöntää kotkalaisen sanoittajan Juha Vainion nimeä kantava, vuonna 1990 perustettu rahasto, jota hallinnoivat Kotkan kaupunki sekä Suomen musiikintekijät ry.

Mustasta keltaiseen

Julkaistu

Tamperelainen Laura Moisio (s. 1987) on määrätietoisella työllään noussut yhdeksi maamme seuratuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Vuonna 2014 ilmestynyt esikoislevy, Spiraali, on tekijänsä mukaan vielä harjoitustyö, vaikka tyyli ja suunta siltä on jo kuultavissa. Moision minimalistinen tulkinta ja valtavirrasta poikkeavat biisit herättivät ansaittua huomiota viimeistään vuonna 2016, kun Ikuinen valo valittiin Teosto-palkintoehdokkaaksi.

Ikuinen valo oli myös levy, joka kiinnitti huomioni. Moision vahva, mutta täynnä herkkyyttä oleva ääni pysäytti. Musiikin ja tekstien painostava synkkyys oli kiehtovassa ristiriidassa lehtikuvien kanssa. Niissä Moision vaalea kiharapehko sai hänet näyttämään keijukaistytöltä. Musiikki oli kuitenkin tummaa. Samanlaista syvyyttä voi löytää Joni Mitchellin ja Nick Draken melankoliasta. Varsinkin Draken pehmeässä laulutavassa on samanlaista herkän vangitsevaa patetiaa.

”Tykkään tosi paljon Nick Draken tietynlaisesta lakonisuudesta. Se voi kuulostaa tasapaksulta ja tylsältäkin ensi kertaa, mutta sitten kun siihen musiikkiin sukeltaa niin sieltä löytää loputtomasti kaikkea kiinnostavaa. Semmoinen kestää kuuntelua”, sanoo Moisio.

Ikuinen valo -levyn sovituksissa oli samanlaista synkkyyttä kuin Scott Walkerin töissä. Tuottaja Jarno Takkumäki oli isossa roolissa siinä, miltä levy kuulosti. Erityisesti levyn avaava Itku ei auta mitään on lopun crescendoineen kuin Walker-pastissi.

”Itku ei auta mitään / huutamaan haudallesi jään”, Moisio laulaa ja kuulijalla on pala kurkussa jo alkuminuuteilla.

Taiteellista rohkeutta on sijoittaa kyseinen itsemurhasta kertova kappale levyn avausraidaksi. Hillitysti keikoillaan esiintyvä Moisio ei haastattelutilanteessa ole sen riehakkaampi. Usein tekstit syntyvätkin sinisemmistä tunnelmista.

”Jotenkin se umpikuja ja ne ajatukset masennuksen ympärillä ovat kiinnostavia. Ne kontrastit, elämän ja kuoleman rajamailla liikkuminen. Koko Ikuinen valo oli tietyllä tavalla henkilökohtainen, vaikka ne tapahtumat eivät ole suorastaan tapahtuneet minulle. Tuli jopa fiilis, että saanko kirjoittaa asioista, jotka eivät tapahtuneet minulle”, Moisio kertoo.

”On kuitenkin vapauttavaa kuvitella olevansa joku toinen ihminen. Kun otan ne asiat omakseni, ne voivat tuntua tosi henkilökohtaisilta ja sitä kautta voi löytää valtavan määrän uusia tunteita. Siihenkin tarvitaan tietynlaista herkkyyttä, että samastuu tai yrittää ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia.”

Sukellus syvään päähän, välittämättä kaupallisuudesta tai radiosoittomahdollisuuksista kuitenkin tepsi. Kriitikot ottivat Moision omakseen ja Ikuinen valo oli samana vuonna Emma-ehdokkaana ”Kriitikoiden valinta” -kastissa. Niin ikään Yle Teema esitti Moision M1-keikan Yle Live -sarjassaan. Arvostuksesta huolimatta valtavirtasuosio antaa vielä odottaa itseään.

Amerikkalaiselle singer-songwriter-perinteelle kumartava, voimakertseistä vapaa musiikki on Suomessa kai tuomittu marginaaliin.

Viime maaliskuussa ilmestynyt kolmas levy on kuitenkin osoittanut, että keikoilla riittää mukavasti yleisöä. Moisio on voinut tehdä keikkaa myös koko kvartetilla soolo- ja duoesiintymisten lisäksi.

Bändissä soittavat kitaristi Lauri Myllymäki, rumpali Sebastian Krühn ja basisti Ville Rauhala.  Toimeentuloa musiikki ei kuitenkaan ole täysin tuonut. Kauppatieteen maisteriksi valmistunut Moisio on toiminut osa-aikaisena tuottajana Pirkanmaan festivaalit ry:ssä jo kolme vuotta.

”On ollut taloudellinen pakko tehdä jotain muutakin kuin musiikkia ja on se mielellekin hyväksi.”

Muutama vuosi sitten Moisio oli keikkailijana vielä jokseenkin kokematon. Alun perin Pirkanmaan festivaalit ry palkkasi Moision lähiartistiksi vuonna 2014. Se vuosi oli Moisiolle merkittävä. Vuosittain nimettävän lähitaiteilijan toimenkuvana on luoda erilaisia taidetapahtumia ja tuoda taidetta ihmisten ulottuville.

”Lähiartistina tein paljon keikkoja missä vain. Ajatuksena oli tehdä keikkoja paikoissa missä aina ei ole taidetta saatavilla. Seuraava lähiartisti Ville Leinonen kiersi hoitokodeissa ja vanhainkodeissa ja pystyimme maksamaan hänelle hankerahoituksesta oikean keikkaliksan.”

Moisiolta se tavallinen bändivaihe jäi tyystin kokematta, joten keikkarutiini antoi itsevarmuutta. Ensimmäiset oikeat keikkansa hän teki vasta EP:n julkaisun jälkeen vuonna 2011. Sitä ennen esiintymisiä oli toki ollut ilmaisutaitolukion puitteissa ja eri juhlatilaisuuksissa. Polku artistiksi oli kuitenkin Moisiolle itsestään selvä.

”Ihan lapsesta asti olen soittanut pianoa ja laulanut, keksinyt omia juttuja. Niistä tuli biisejä ja kun touhu alkoi olla ammattimaisempaa, niitä taltioitiin. Sen jälkeen tehtiin keikkoja. Sitä en jännittänyt, mutta kun siirryin pianosta kitaraan, oli todella vaikeaa mennä yksin keikalle kitaran kanssa. Se jännitys on helpottanut pikku hiljaa.”

Laulu on keskiössä, esiintyypä Moisio sitten Taylor-kitaransa tai bändinsä kanssa. Tekstit nousevat pintaan ja musiikki on niille alisteista. Se onkin ollut aina Moision tekemisen ydin.

”Tekemiseni on lähtenyt päiväkirjamaisesta sydämen purkamisesta. Sittemmin olen huomannut, ettei sieltä sisältä aina kumpuakaan asioita. Se oma elämä voikin olla aika tylsää, eikä hirveän montaa biisiä siitä tylsästä arkielämästä voi kirjoittaa. Sitten olen löytänyt itseni ulkopuolelta niitä tarinoita.”

Uusimman levyn ensisinglellä Keltaiset verhot Moision teksti kurkotta jo valoisampiin huoneisiin.

”Olen haaveillut keltaisista verhoista ja valoisasta huoneesta”, hän laulaa ja jatkaa: ”Ennen kuin hämärä laskeutuu ylle kaupungin / tahdon kävellä ylväästi valoon niin kuin toisetkin”.

Moni muukin asia on uuden levyn myötä muuttunut. Yhteistyö Jarno Takkumäen kanssa vaihtui aktiiviseen bändiin, joka on täysin tamperelainen. Vaihdoksen syy on käytännöllinen, eikä siihen Moision mukaan liity sen kummempaa dramatiikkaa.

”En jaksanut rampata Helsingissä, missä Jarno asui, vaan halusin treenata enemmän ja lähellä olevien soittajien kanssa. Huomasin myös, että aloin kallistumaan vahvemmin roots-musiikkiin. Koen, että juuri nämä muusikot tukevat siinä, he ovat kaikki soittaneet roiseissa bändeissä. Heissä on se soundi mitä haluan.”

Uuden levyn soundimaailmassa bändi kuuluukin vahvemmin. Lauri Myllymäen Daniel Lanois -tyylinen kitarointi tukee Moision kerrontaa.

”Tämän levyn kohdalla teimme sovitukset bändin kanssa alusta loppuun yhdessä. Edellisen levyn sovitukset olivat paljon enemmän Jarno Takkumäen käsialaa ja levylle kutsuttiin aina niitä soittajia mitä haluttiin. Nyt otin tuottajan vastuuta itse – yhdessä bändin kanssa. He ovat lahjakkaita muusikoita, joilla on oma näkemys soittamisestaan. Ulkopuolisen tuottajan kanssa tekeminen olisi voinut mennä hankalaksi. Lopputulos tuli näin tosi luonnollisesti ja vaivattomasti.”

Sovituksien krediitit on laitettu koko bändille. Jo Ikuinen valo -levyllä soittanut Ville Rauhala on ollut tärkeässä roolissa jousisovitusten suhteen. Muun muassa Black Motorista ja Pauli Hanhiniemen bändistä tunnettu bassotaituri on suvereeni niin freejazzin, popin kuin kansanmusiikin parissa.

”Nyt kun levy on julkaistu, olen huomannut, että ensin radikaaleilta tuntuneet jutut ovatkin tosi hyviä ratkaisuja.”

”Tällä levyllä Ville toi paljon näkemystään jousista. Hänellä on mahtava korva niihin. Jokainen sovitus on syntynyt bändin kanssa niin, että ollaan kuunneltu mitä biisi vaatii. Olen myös joutunut todistamaan olleeni väärässä. Aiemmin pelkäsin, että hautaudun bändin alle. Tälle levylle halusin kuitenkin oman yhtyeen ja että heidän soittonsa kuuluu. Halusin myös haastaa itseni ja kokeilla jotain itselleni epätyypillistä.cNyt kun levy on julkaistu, olen huomannut, että ensin radikaaleilta tuntuneet jutut ovatkin tosi hyviä ratkaisuja. Jokaisesta levystä olen oppinut asioita, tullut paremmaksi muusikoksi ja lauluntekijäksi. Seuraavalla levyllä on aina enemmän työkaluja, ja uskaltaa tehdä vielä enemmän uusia juttuja.”

 

Suuri musta lintu -kappaleessa bändi svengaa jo täysin uudella soundilla 50’s rock-hengessä. Teksti on kuitenkin tuttua Moisiota. Siinä voi lukea kantaaottavuutta tähän aikaan.

”Musta lintu on musta lammas, jota ei haluta päästää omaan naapurustoon. Mustamaalataan ihmisiä joidenkin luulojen perusteella. Samalla koetetaan saastuttaa muidenkin ihmisten ajattelu ja saada ne vihaamaan erilaisuutta.”

Moisio nostaa merkitykselliseksi myös yhteistyön tamperelaisen viulisti ja jouhikkotaituri Pekko Käppin kanssa. Artistit ovat vierailleet toistensa levyillä. Aivan uusi projekti sitä vastoin on Harmony Twisters, Kanerva Pasasen ja Kielo Kärkkäisen kanssa syntynyt trio. Se versioi vanhoja klassikoita kolmiäänisesti, mutta esittää myös jäsentensä omaa materiaalia. Muuten lauluja on syntynyt vain omaan tuotantoon. Siinä Moisio on pyrkinyt ammattimaiseen työskentelyyn.

”En ole mikään runojen rustaaja. Jos luen toisten runoja, saatan kirjoitella niitä ylös ja fiilistellä.” ­

”Olen pyrkinyt raivaamaan aikaa kalenterista, jotta voisin kirjoittaa biisejä ja harjoitella soittamista organisoidummin. Kun tekee asioita päivittäin, voi jossain vaiheessa putkahtaa hyvä uusi biisi. Ainakin minun kohdalla se vaatii paljon duunia. Saatan vaikka kirjoittaa mitä ajattelen tai olen tehnyt, ihan tajunnanvirtaa. En ole mikään runojen rustaaja. Jos luen toisten runoja, saatan kirjoitella niitä ylös ja fiilistellä. Pyrin myös lukemaan paljon kirjoja, että olisi hyvä tatsi kieleen eikä oma kieleni olisi tylsää. Radiossa kuulee liian paljon laiskaa suomen kieltä, tyhjänpäiväistä jauhantaa. Omissa teksteissäni haluaisin säilyttää arvokkuuden. Se säilyy kielitaidon ylläpitämisellä.”

Oma tekeminen on kuitenkin säilynyt ammattilaisuudesta huolimatta mysteerinä. Mitään viestiä tai agendaa Moisiolla ei ole.

”Se on mysteeri, jokin sisältä kumpuava juttu. Kun sen on kerran aloittanut, ei sitä voi oikein lopettaakaan. Ilman sitä ei tule toimeen, vaikka välillä on tosi vaikeita hetkiä – ehkä se on merkki siitä, että se on rakas asia. Joskus mietin, että olisi niin paljon helpompaa, jos olisi jokin toinen ammatti, jossa eivät omat tekemiset olisi niin framilla jatkuvasti. Mutta toisaalta, on tässä niin paljon hyvää.”

Aina valmiina

Julkaistu

Silmälasipäinen, lyhythiuksinen nuori mies soittaa flyygeliä ja laulaa: ”Sateesta märkä, kuohuva katu / jatkanko matkaa vai hyppäänkö?”

Nuorukainen on SE-yhtyeen Yari ja Ylen Elävästä arkistosta löytyvä tv-nauhoitus joulukuussa 1979 esitetystä Nuotit hukassa -ohjelmasta. Yari (Jari Knuutinen, s.1957) oli tehnyt viimeiset muutokset Varjot-laulun tekstiin vasta junamatkalla Jyväskylästä Helsinkiin. Kappale julkaistiin keväällä 1980 ilmestyneellä Pahaa unta? -albumilla.

Nuotit hukassa -ohjelma oli Varjojen ensiesitys. Keikoilla SE ei kyseistä laulua koskaan soittanut, sillä yleensä keikkapaikoilla ei ollut pianoa.

”Soitin siinä ohjelmassa kaksi biisiä, Varjot flyygelin ja Mitä me tehdään? sähkökitaran kanssa. En hahmottanut vielä silloin, miten Varjot puhutteli ihmisiä. Tajusin sen arvon vasta myöhemmin. Kun rupesin tekemään soolokeikkoja 80-luvulla, sitä tultiin aina pyytämään”, kertoo Yari.

”Yleisradion puhelimet menivät tukkoon, kun lauloin tv:ssä ”vittu”-sanan.”

”Varjot sai paljon huomiota heti ohjelman esittämisen jälkeen, mutta se liittyi muihin asioihin. Ohjelma esitettiin lauantai-iltana ja sillä oli valtavasti katsojia, koska Suomessa oli vain kaksi tv-kanavaa. Yleisradion puhelimet menivät tukkoon, kun lauloin tv:ssä ”vittu”-sanan. Sain myöhemmin monta sivua palautetta nähtäväkseni. Siellä oli muun muassa muutama tappouhkaus. Siitä kohusta tiesin, että olin tehnyt jotain oikein.”

Tänä keväänä SEn ensisingle Nyt täytti 40 vuotta. Sen ilmestyessä Yari oli parikymppinen innokas märkäkorva. Nykyisin hän on 60-vuotias ammattilainen, joka on parinsadan poplaulun tekemisen ohella säveltänyt musiikin yli 50 elokuvaan.

Yari on myös tehnyt musiikkia teattereille ja kuoroille sekä säveltänyt konserttimusiikkia. Hänen orkesterisovituksiaan on kuultu muun muassa Ismo Alangon, M.A. Nummisen ja Samuli Putron levyillä.

Monipuolisuuden ansiosta Yari on pystynyt elättämään itsensä säveltäjänä.

”Olen asunut maalla suurimman osan elämästäni, nykyään Pohjois-Karjalan Polvijärvellä. Se on tietoinen valinta, koska tarvitsen hiljaisuutta ympärille, että kuulen musiikin päässäni”, kertoo Yari.

”Olen aina ollut kiinnostunut musiikin eri genreistä. Päässäni esimerkiksi pyöri pitkään aihioita, joille en oikein keksinyt sijoituspaikkaa. Sitten silmiin sattui ilmoitus pohjoismaisesta kamarimusiikkisävellyskilpailusta ja ideoille napsahti oikeat raamit. Kirjoitin teoksen ja sijoituin jaetulle toiselle sijalle. Tuollaiset tapahtumat vahvistavat sitä ajatusta, että pitää olla valmis, tunnistaa tilaisuus ja uskaltaa heittäytyä.”

Kemissä perustettu ja sieltä Jyväskylään muuttanut SE pääsi levyttämään osana 1970-luvun lopun punkaaltoa.

Punkissa SEn biisit tehneeseen Yariin vetosi erityisesti kaksi seikkaa. Ensimmäinen niistä oli energia. Kaikki tehtiin täysillä. Toinen tärkeä asia oli punkin esteettinen vaikutus.

”70-luvulla ei ollut kauheasti hyviä biisejä. Ei jollain Emerson, Lake & Palmerilla ja muilla progebändeillä ollut semmoisia. Juuri ennen punkia se oli enemmän sellaista muusikkomusaa”, muistelee Yari.

”Punkissa sen sijaan oli hyviä biisejä ja sopivaa rosoa. Punkin myötä oltiin taas musiikin ytimessä. Musa oli yksinkertaista, mutta siihen yritettiin saada mukaan joku oma oivallus.”

SEn musiikki oli erilaista kuin muiden ensimmäisen polven suomalaisten punkbändien – jos se nyt edes punkia olikaan. Yarin ja hänen yhtyetovereidensa rooli oli osoittaa, että punkmusiikki ei ole vain tietty kaava, vaan sen puitteissa voi tehdä kaikenlaista.

SEn musiikin erityisyys kumpusi pitkälti Yarin perhetaustasta. Hänen isänsä oli jazzmuusiikko. Koska Yarin lapsuuden musiikkia olivat jazz ja bossa nova, hän käytti biiseissään erilaisia sointuja kuin rock- ja punkmuusikot yleensä.

”Jo Pohjalla-levyn (1978) aikoihin toiset muusikot kyselivät, että mikä tuo ja tuo sointu oikein on. Itse en ajatellut, että ne olisivat olleet jotenkin outoja. Ne olivat vaan sointuja, jotka kuulostivat hyvältä”, kertoo Yari.

”Mun musiikin rakennuspalikat olivat aika selkeät. Punkin estetiikan ja jazzissa käytettyjen sointujen ohella tärkeitä olivat popmusiikista tulleet melodiat. Sitten kun rupesin kuuntelemaan klassista musaa, tajusin että biisien ei tarvitse olla aina saman kaavan mukaisia. Että niiden rakenteita voi vaihdella. Esimerkiksi Varjoissa kertsi tulee vain kerran, ihan siellä lopussa.”

Ensisijaisesti Yari pitää itseään säveltäjänä. ”Muusikkoudesta”, soitannollisten taitojen ylenmääräisestä kehittämisestä, hän ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut. Taidot ovat riittävät, kun biisinteko sujuu ongelmitta. Hän on tehnyt laulunsa 40 vuoden ajan musiikki edellä ja teksti perässä.

”Sävellän aina ensin biisit valmiiksi ja vasta sitten sanoitan ne. Siksi sanoittaminen on usein tosi hidasta”, hän kertoo.

”Olen aina tykännyt enemmän ”ajattomasta” musiikista kuin semmoisesta, mikä on heijastanut tarkkaan kunkin ajan trendejä.”

”Mun tapa tehdä on aina ollut sama, mutta tietysti biiseihin vaikuttavat asiat olivat nuorena erilaisia. Ihminen onneksi muuttuu. Toisaalta olen aina tykännyt enemmän ”ajattomasta” musiikista kuin semmoisesta, mikä on heijastanut tarkkaan kunkin ajan trendejä. Sellaiseen musiikkiin olen kai itsekin pyrkinyt.”

SE julkaisi neljä albumia ja yli kymmenen singleä. Syksyllä 1985 yhtye jäi tauolle eikä koskaan palannut. 1980-luvun puolivälissä yhtyeen kokoonpano oli levällään. Muusikot vaihtuivat usein ja asuivat eri puolilla Suomea. Toiminta oli hankalaa.

”Samaan aikaan huomasin, että meidän keikat eivät olleet kovin hyviä. Eivät ne olleet huonojakaan, mutta jotain niistä puuttui. Ne oli rutiininomaisia. Niissä ei ollut kipinää.”

Kun SE veteli viimeisiään, Yari sai tarjouksen, josta ei kannattanut kieltäytyä. Yarin äiti piti Kino Sauvo -elokuvateatteria Kemissä, joten pojasta tuli filmihullu kuin itsestään. Elokuvamusiikin tekeminen ei kuitenkaan juolahtanut hänen mieleensä ennen kuin sattuma puuttui peliin.

SEn Love Recordsille kiinnittänyt Atte Blom matkusti toisinaan yhtyeen mukana. Silloin keikkareissuilla puhuttiin paljon elokuvista. Kun ohjaaja Claes Olsson rupesi tekemään ensimmäistä pitkää elokuvaansa (Elvis-kissan jäljillä, 1987), hän kysyi Blomilta, tietäisikö tämä jonkun nuoremman polven muusikon, jota voisi kiinnostaa elokuvamusiikin teko. Atte ehdotti Yaria.

Tähän mennessä Yari on säveltänyt musiikin yli 50 leffaan, joista noin kymmenen on ns. koko illan elokuvia.

”Leffamusan säveltäminen eroaa muusta säveltämisestä siinä mielessä, että on valmiiksi olemassa tiettyjä juttuja, jotka pitää ottaa huomioon: pituus, rakenne ja niin edelleen. Musiikki menee kuvan mukaan, ei musiikin lakien mukaan”, Yari kertoo.

”Elokuvassa on musiikille jonkun kokoinen aukko ja säveltäjän pitää sahata, viilata ja näprätä semmoinen pala, että se sopii sille varattuun aukkoon.”

”Ajattelen, että elokuva on iso palapeli ja musiikki yksi sen osa. Elokuvassa on musiikille jonkun kokoinen aukko ja säveltäjän pitää sahata, viilata ja näprätä semmoinen pala, että se sopii sille varattuun aukkoon.”

Elokuvamusiikin tekeminen on hidasta. Yarin mukaan minuutti musiikkia päivässä on usein hyvä saavutus. Musiikin pitää kommunikoida kuvan kanssa ja osua kohdalleen jopa sekunnin kahdeskymmenesneljäsosan tarkkuudella. Toisaalta sen tekemiseen kuuluu myös ainutkertainen vapaus.

”Se on ainoa musiikintekemisen laji, jossa tekijällä ei ole mitään rajoja. Siinä voi leikkiä mitä tahansa. Voi käyttää kaikkia musiikkityylejä, soittimia ja ääniä, jos ne vaan istuvat siihen juttuun. Olennaista on vain toimiva lopputulos.”

Säveltämisen ohella Yari sanoo tekevänsä ”sekalaisia hommia”. Niillä hän tarkoittaa esimerkiksi opetuskeikkoja sekä musiikin nuotintamista ja sovittamista. Yari myöntää, että palkkatyö menee useimmiten omien projektien – kuten pitkään tekeillä olleen soololevyn – edelle. Tarjotuista hommista on harvoin varaa kieltäytyä, mutta onneksi työ tuntuu yhä mielekkäältä.

”Olen pääosin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Voin tehdä monenlaisia juttuja, mutta mun ei tarvitse tehdä mitä tahansa. Olen ollut päivätöissä vain yhden kerran elämäni aikana. Kun muutin 70-luvulla Jyväskylään, jaoin vuoden verran Hesaria”, Yari muistelee.

”Välillä tietenkin tulee projekteja, jotka eivät ole hirveän mielenkiintoisia. Millä tavoin motivoin itseni niihin? Pyytämällä niin suuren palkkion kuin kehtaan. Yleensä ei kuitenkaan ole olennaista, paljonko mistäkin hommasta tienaa. Se on usein viimeinen asia, mistä keskustellaan.”

Apurahoja Yari on saanut vuosien varrella muun muassa Valtion säveltaidetoimikunnalta, Suomen kulttuurirahastolta ja Georg Malmstén -säätiöltä. Niiden ansiosta on ollut mahdollista keskittyä lyhytaikaisesti omien projektien tekemiseen. Viime vuonna hänelle myönnettiin Musiikintekijöiden rahaston erityisstipendi.

Viime vuonna Yari kiersi esittämässä SEn lauluja Litku Klemetin ja hänen Tuntematon Numero -yhtyeensä kanssa. Keikkapaikat olivat pullollaan ja yleisön vastaanotto haltioitunut.

Kokemus oli Yarin mielestä suorastaan ylellinen.

”Mulla oli valmis bändi, joka osasi biisit, koska oli soittanut niitä covereina. Se oli varmasti parempi vaihtoehto kuin joku entisten jäsenten kokoonpano. Sillä tavalla ei olisi saatu aikaan samanlaista energiaa kuin näiden nuorten kanssa. Kun me treenattiin biisejä ja mä kysyin, että onko tässä vähän liian nopea tempo, niin ne sanoivat, että ei me soiteta näitä millään pappatempolla”, Yari nauraa.

Suunnitteilla oli myös yhteislevy Litku Klemetin kanssa. Molemmat jopa tekivät sille viisi biisiä, joilla oli samat nimet. Siis samalla tavalla kuin Kollaa Kestää ja Vaavi sopivat 1970-luvun lopussa äänittävänsä kumpikin omat Tytöt hymyilee -nimiset kappaleet. Myöhemmin Yari itsekin teki Tytöt hymyilee -laulun Rakkauden kieli -albumille.

”Kimppalevyn biisit olivat valmiina, mutta aikataulut eivät sopineet. Viime lokakuisen Savoy-teatterin konsertin piti olla levyn julkaisukonsertti. Sitten tajuttiin, että kalenterissa ei ole aikaa harjoitella ollenkaan. Hosumalla tekeminen ei tuntunut hyvältä idealta”, sanoo Yari.

”Silloin Savoyssa esitetyt uudet biisit olivat juuri niitä yhteislevylle tekemiäni. Niitä tullaan julkaisemaan jossain projektissa jossain vaiheessa.”

Tähän asti musiikkimaailma on kiertänyt ympyrää. Nuorten ihmisten energia on kanavoitunut niin, että aina jossain vaiheessa on purskahtanut esiin äänekäs vastaisku heidän mielestään liian tylsälle ja laskelmoidulle musiikille.

Yari ihailee Litku Klemetin ja muiden uusien bändien intoa ja energiaa. Hän sanoo näkevänsä tässä ajassa jotain samaa kuin Love Recordsin syntyajassa.

”Koska suuret levy-yhtiöt eivät ole kiinnostuneita omaehtoisesta rockista, niin silloin pitää tehdä itse. Ja kun tehdään itse, voidaan tehdä tismalleen oman pään mukaan”, Yari muistuttaa.

”Isot levy-yhtiöt ja kaupalliset radiot ovat uusien bändien perspektiivistä katsottuna kuin Marsista. Ne on ihan eri maailma. Veikkaan, että joidenkin bändien mielestä olisi huvittavaa, jos niiden biisi rupeaisi soimaan radiossa. Se olisi merkki siitä, että jotain on tehty väärin.”

Dark Sarah ja joukkorahoituksen voima

Julkaistu

”Rankkaa musaa voi tehdä monella tavalla. Me loimme tuottaja Mikko P. Mustosen kanssa jotain uutta, eli elokuvallista metallia (cinematic metal). Musiikkivideot ovat olennainen osa konseptia. Dark Sarahin Youtube-kanavalla onkin yli 30 000 tilaajaa.

Dark Sarah on oikeastaan alter egoni. Olen kirjoittanut kertomuksen, joka kulkee kaikissa albumeissa. Ensimmäinen julkaistu biisi ja video Save me aloitti tarinan nuoresta naisesta Sarahista, joka oli jätetty alttarille. Trauman myötä hänelle kehittyi toinen minä, Dark Sarah.

Musiikin ydin on luoda voimakkaita mielikuvia. Menestyksen ydin taas alkaa kenttätyöstä, koska nämä laulut eivät yleensä soi radiossa.

Liityin aikoinani Musiikintekijöihin, silloiseen Elvisiin, koska halusin verkostoitua monella tavalla. Samanhenkisten ihmisten kohtaaminen ja yhdistyksen tarjoama sopimusneuvonta sekä lakiapu auttoivat alussa eteenpäin. Etsin tietoa, koska projektin omatoiminen pyörittäminen vaatii monenlaisia taitoja. Laulunteon lisäksi, tuotan, järjestelen, markkinoin, tiedotan ja hoidan rahoituksen. Lähes koko aikuisiän kestänyt opiskeluni on auttanut kaiken tämän oppimisessa ja omaksumisessa.

Lähdin liikkeelle joukkorahoituksella. Tätä musaa on aika kallista tehdä. Mulla oli vakaa uskomus, että kaikki onnistuu. Vain rahoitus puuttui.

Joukkorahoitus on jenkeissä iso juttu, sillä voi saada jopa miljoonia, jos on osuva kampanja. Mulla oli joukkorahoittajaksi monta eri vaihtoehtoa: Kickstarter, Pledge Music, Indiegogo ja kotimainen Mesenaatti. Valitsin Indiegogon, koska kohdeyleisö on ulkomailla. Se myös tilittäisi siihen asti kerätyt rahat, vaikka ei saisikaan pottia täyteen.

Flexible fundingissa pitää huomioida, että summalla jonka kampanjasta saa, on pystyttävä tekemään levy vaikkei keräys tulisi täyteen. Ensimmäisessä kampanjassa jaoin summan kolmeen osaan. Näin varmistin, että saan rahoituksen kokonaiseen levyyn. Myin jokaisessa kampanjassa digitaalisesti kolme biisiä kerrallaan. Tavoite oli 5000 euroa ja se tuli täyteen. Levy julkaistiin fyysisesti kolmannen kampanjan jälkeen. Myöhempiin levyihin hain koko pottia kerralla.

Rahoituksessa on huomioitava, että kaikki mikä tulee sisään, ei jää käteen. Myytävien tuotteiden kustannusten lisäksi verottaja vaatii arvonlisäveron. Joukkorahoituksen järjestäjälle menee komissio ja luottokorttiyhtiöt ottavat omansa. Vaikka rahoitus tehtiinkin ulkomaisen järjestelmän kautta, silti verotus tapahtuu suomalaisen systeemin mukaan. Varmistin verottajalta, että kaikki menee oikein.

Dark Sarahille on muodostunut tietty lojaali faniporukka, joka on pysynyt koko ajan mukana. He ovat sijoittaneet tähän valtavasti rahaa. Joukkorahoituskampanjoiden tuotteina on ollut musiikin lisäksi tarinakirjoja, laulutunteja, t-paitoja, valokuvakirjoja, mahdollisuus saada nimi levyn kanteen, ennakkokatseluita videoista ja kaikkea mahdollista.

Olen myös satsannut paljon oheismateriaaliin ja huolehtinut laadusta. Esimerkiksi 10 kappaleen erikoispainoksena julkaistu tarinakirja, jossa on koko Dark Sarahin kolmen levyn konseptitarina, voi maksaa jopa satoja euroja. Tuotteet pitää tehdä hyvin ja tyylikkäästi, koska ne ovat oleellinen osa brändiä. Ja faneille ainutlaatuisia.

Dark Sarahilla on yli 20 000 seuraajaa Facebookissa. Siinä on iso potentiaali, josta kannattaa pitää kiinni ja jota kannattaa vaalia. Vain pieni osa on valmis rahoittamaan, mutta levyn kustannukset voi saada katettua muutaman sadan ihmisen panoksellakin. Joukkorahoituksen järjestävältä taholta tulee kattavia raportteja ja hyvää dataa, jota voi hyödyntää oman bisneksensä parantamisessa ja jatkokampanjoissa. Yli puolet Dark Sarahin joukkorahoittajista on Yhdysvalloista.

Joukkorahoittaminen on massiivinen prosessi ja vaatii paljon työtä. Pitää herättää ihmisten mielenkiinto siitä, että tässä on jotain, mitä haluan nähdä ja josta haluan maksaa. Se on kuitenkin iso mahdollisuus. Jenkeissä voi lahjoittaa vaikka vain yhden euron saamatta mitään sitä vastaan. Suomessa kaiken pitää olla vastikkeellista, eikä lahjoituksia saa ottaa vastaan.

Myös postituskulut pitää ottaa huomioon, nekin voivat olla yli 2000 euroa. Jokaiseen levyyn olen joutunut laittamaan paljon myös omaa rahaa, vaikka levyn tavoite onkin tullut täyteen. Olen halunnut pitää tavoitteen realistisena suhteessa tarkoitukseen.

Minua ajavat eteenpäin musiikki ja palava halu toteuttaa omia visioita. Bisnes ja kaikki siihen liittyvä on välillä uuvuttavaa, mutta onnistumiset ruokkivat intohimoa ja kannustavat eteenpäin.”

 

Lauluja kysymyksistä joihin Wikipedia ei vastaa

Julkaistu

Heti alkuun pari keskustelunavausta palstalta: No miltä näyttää? Mitä olette tänään saaneet aikaiseksi? Kuinka paljon juotte kahvia?”

”No tähän mennessä on ehditty antaa yksi puhelinhaastattelu ja vastailla meileihin. Ja ostaa junaliput lauantain keikalle. Ja sanotaanko niin, että kuppiin ei syljetä.”

Suositulta keskustelupalstalta sanoituksensa ammentava Kalevauva.fi on alle parissa vuodessa vakiinnuttanut paikkansa kuulijoiden lemmikkinä, joka työllistää molemmat jäsenensä tätä nykyä jokapäiväisesti.

”Säätöä riittää, kun kaikki tehdään pienellä porukalla”, sanoo duossa banjoa soittava Kimmo Numminen. Hän jättäytyi musiikinopettajan töistään pois viime syksynä. Aiemmin hän on vaikuttanut mm. Kim Curly Bandin ja Polar Motorin riveissä.

”Ja viikoittain on varmaan parisen keikkaa. Joskus jopa muutama päivässä, kun ei tarvitse roudata bändikamoja”, täydentää kitaristi Aapo Niininen, joka on varsinaiselta ammatiltaan rumpali ja soittaa mm. Wedding Crashers -yhtyeessä.

Yhdessä miehet soittavat myös kaveriporukan bilebändi Jauzassa, joka on vuodesta 2013 kiertänyt Suomea Konserttikeskus ry:n järjestämien koulukonserttien tiimoilta.

”Konsertteja käsikirjoittaessamme tajusimme, miten yhteneväiset näkemykset ja helppo kommunikaatio meillä on. Sen jälkeen ajauduimme tekemään yhteistyötä enemmänkin.”

Kalevauva.fi otti ensiaskeleensa Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla 2016. Jo vuotta aiemmin kaksikko oli festareilla esittämässä Kimmo Nummisen suomenkielisiä biisejä.

”Halusimme päästä uudestaankin. Kaustisella on niin mahtava matalan kynnyksen pelimannikulttuuri, pappaa traktorin lavalla haitarin kanssa. Keikan saa kunhan on hyvä idea.”

Kolmenkympin kriisiä oireileva Numminen oli parhaillaan tekemässä itselleen kappaletta Pitkitetty nuoruus, jota varten hän googlaili materiaalia. Eteen tulvahtivat vauva.fin keskustelut, kuten googlatessa usein käy.

”Ehdotin Aapolle että mitä jos laulettaisiinkin suoraan palstan kommenttiketjuja. Oltiin huomattu, että festareilla monet esitti Kalevalaa tai Kanteletarta. Tämähän olisi eräänlaista nykyajan runonkeruuta.”

Aapo innostui heti ja keksi nimen saman tien.

 ”Jatkokehittely sujui yhtä luontevasti, jo yhteisen käsikirjoitustaustamme takia.”

Kimmo Numminen ja Aapo NiininenEnsimmäinen keikka oli Pelimannitalon pienessä kahvilassa, jossa oli yleisönä muutama kaveri, lapsiperhe ja munkkikahvitteleva eläkeläinen. Ensiesityksensä sai mm. kappale Te ketkä ette usein harrasta seksiä.

”Kuulijoita oli pari-kolmekymmentä ja innostusta havaittavissa. Tosin muutamille materiaali oli liikaa.”

Seuraavan päivän keikalla olikin sitten niin kova tungos, että sisätiloista piti siirtyä ulos. Aamulehti teki ilmiöstä jutun, ja keikalta kuvattu video alkoi levitä netissä.

”Siitä se lähti. Jälkikäteen voi jäljittää monta kohtaa, jossa olisi voinut mennä toisin. Jos ei olisi tehty videota, olisiko innostus ollut samaa luokkaa vai oltaisko sittenkin jääty vain yhden kesän vitsiksi?”

Toisaalta tekijöille itselleen kyseessä oli alun alkaen muutakin kuin vitsi. Biisien eteen on nähty vaivaa.

”Moni on tullut kehumaan ideaamme. Mutta kuka tahansa voi saada idean. Toteutus on oleellisempi ja me halutaan tehdä oikeasti hyviä biisejä.”

Molemmat miehet ovat laulaja-lauluntekijäperinteen suuria ystäviä, ja jo ennen Kalevauvaa heillä oli akustinen folkrock-duo. Niininen naurahtaa pitävänsä rumpaliksi yllättävänkin paljon musiikista, jossa ei ole rumpuja.

”Kyllä tämä on ihan aidosti meidän näköistä musaa.”

”Joo, tuolla kun ajellaan niin diggaillaan James Tayloria, Neil Youngia, J. Karjalaista, Leevi and the Leavingsia. Ja kun näitä biisejä miettii, ihan Leevi-tunnelmiinhan ne välillä kääntyy: No se perinteinen klisee: pappi sanoi aamen / lapset tehty ja minä rakensin perheelle talon / nyt ei enää tarvita seksiä / ainakaan vaimon mielestä.”

Kalevauvan lauluissa käsitellään siis huumorin keinoin vaikeitakin asioita, hämmennyksiä ja pettymyksiä.

”Onhan tässä tasoja. Keskustelufoorumeilla voi hassutella vapaasti mutta toisaalta jakaa kipeitä juttuja ja saada vertaistukea. Siellä on paljon mistä ammentaa. Samalla tässä luodaan ajankuvaa.”

Itsestään kappaleet eivät synny vaikka tekstejä ei tarvitse kirjoittaa. Kommenttien valikointi käy työstä, ja säveltämiseen tuo oman kulmansa se, ettei nettikieltä ole tarkoitettu laulettavaksi.

”Ja tekstit ovat suoria lainauksia, mitään omaa ei väliin laiteta. Joskus joku ketju voi olla mahtava aiheeltaan, mutta keskustelu ei ole vielä kehkeytynyt tarpeeksi vetäväksi ja sitten harmittaa.”

Kimmo Numminen ja Aapo Niininen

Biisejä tehdään sekä erikseen että yhdessä. Yleisimmin kappaleet syntyvät siten, että jompikumpi saa idean ja lähettää viestinä äänimateriaalia, jota kenellekään muulle ei kehtaisi lähettää.

”Meidän välillä on niin suuri luottamus, että se on mahdollista. Inspiroidumme toistemme tekemisistä ja ymmärrämme rosoisestakin demosta, mistä on kyse.”

Yhden salaisen aseen Numminen paljastaa. Härskeimmät sanat ovat hauskimpia stemmoissa.

Säveltäminen tapahtuu fiilis edellä, mutta molempien musiikillinen tietämys näkyy sointukulkujen hartaassa pohdinnassa. Numminen on lukenut paljon alan kirjallisuutta ja osallistunut biisihaasteisiin pitääkseen taitojaan yllä säännöllisesti.

”Välillä olisin kaivannut kirjallisuuteen enemmänkin sävellyspuhetta. En tarkoita mitään kenraalibassoja ja kontrapunkteja vaan ihan sellaista popmusapuhettakin. Miten ihmiset miettii melodioiden ja harmonioiden suhdetta ja niin edelleen.”

Yhden salaisen aseen Numminen paljastaa. Härskeimmät sanat ovat hauskimpia stemmoissa.

Aluksi miehet rinnastivat projektinsa stand up -komiikkaan ja arvelivat, ettei samoja lauluja voi esittää liikaa, etteivät punch linet kulu loppuun.

”Teimme jokaiseen haastatteluun uuden biisin kunnes tajusimme, ettemme ehdi eikä tarvitse. Samahan se on kuin minkä tahansa hittibiisin kanssa. Ihmiset haluaa laulaa mukana.”

”Paras kommentti on ollut ehkä se, että miten nuo on keksineet alkaa muusikoiksi kun ei ne osaa edes laulaa.”

Puolensataa laulua on ehtinyt silti kertyä. Levyjä Kalevauva.fi on julkaissut digitaalisesti yhden, pääpaino on ollut YouTubessa yksittäin julkaistavissa kappaleissa. Lauluja on myös runsaasti tilattu eri yhteyksiin.

”Esimerkiksi viime syksynä Noin viikon uutiset tilasi kappaleen Saulin ja Jennin vauvasta ja teimme biisin Synnytystalkoot. Tampereen yliopiston ilmastonmuutosaiheiseen seminaariin teimme kappaleen Emme usko ilmastonmuutokseen. Venla-gaalassa saimme vapaat kädet ja täyden luottamuksen tehdä väliaikanumero Suomen tv-alaan liittyen. Tai no muuten vapaat kädet mutta ”nussimaan”-sana piti laulaa kauempana mikistä.”

Bändi on julkaissut kappaleen myös itsestään, onhan Vauva.fi-palstalla käyty keskustelua heistäkin. Livetilanteissa biisiä voi päivittää uusilla postauksilla.

”Paras kommentti on ollut ehkä se, että miten nuo on keksineet alkaa muusikoiksi kun ei ne osaa edes laulaa. Mutta vauva.fin mukaan kukaan ei osaa laulaa.”

Nopean julkasusyklin miehet ovat kokeneet innoittavaksi.

”Se että tietää saavansa musan pian yleisön kuultavaksi on inspiroivaa. Tilanne on niin eri kuin perusbänditouhuissa kun pitkään tehdään levyä, odotetaan julkaisua, promotaan. Tekeminen on ruokkinut tekemistä, ja muitakin biisejä on syntynyt Kalevauvan myötä enemmän.”

Musiikkikentällä kokoonpano on otettu vastaan positiivisesti. Nummiselta tosin on kyselty, eikö yhtään harmita, että menestys tuli tällä tavalla kun hän on julkaissut omaakin materiaalia ilman sen suurempaa huomiota.

”Mutta miten voisi harmittaa kun pääsee ilahduttamaan ihmisiä ympäri Suomen. Kyllä minä jo ehdin tehdä sitä taidetta pitkällä miinuksella.”

Niinisellä tilanne oli hieman toinen siinä mielessä, että hän oli rumpalina juuri päässyt kiertämään ulkomaillakin. Yhtäkkiä oli taas keikkaa mies-kitara-laulumeiningillä vaikkei hän edes kokenut itseään kitaristi tai laulajaksi, lähinnä biisintekijäksi.

”Tähän on liittynyt paljon itsensä voittamista. Joskus mulle oli pahin painajainen, että joutuisin telkkariin soittamaan kitaraa ja laulamaan. Tämän myötä olen oppinut ottamaan rennommin.”

Pelko yhden kesän vitsiksi tai viraaliksi jäämisestä osoittautui turhaksi jo varhain. Projektin luonne elää koko ajan, eikä laantumisen merkkejä ole näkyvissä.

”Alkusysäys oli nopea, mutta sen jälkeen on tullut uusia sysäyksiä kuten vaikka kaupunkilauluidea, joka taas poiki idean musavideoista. Kun käsikirjoitimme videon Vantaasta, joka myös tuotettiin studiolla aiempaa isommin, se buustasi pohtimaan, mihin kaikkiin suuntiin kuvio voisikaan kehittyä.”

Yksi suunta ilmestyi yllättäen ja on myös eräänlainen unelman täyttymys. Vuoden vantaalaisiksi valittu parivaljakko esiintyy syksyllä juhlakonsertissa Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen kanssa kapellimestari Risto Kupiaisen kutsumana.

”Onhan tällä matkalla ollut monta onnekasta sattumaa. Mutta on sitä pohjatyötäkin tehty.”

Jatkossa etenkin musavideopuolella tulee olemaan entistä keskeisempi rooli, sillä bändin suurin seuraajakunta löytyy YouTubesta. Videot kuvaavalle Niiniselle tarinankerronta on ollut musiikin tekemisessä aina tärkeää, ja videot ovat osa tätä jatkumoa.

”Ne tuovat biiseihin lisää tasoja ja mahdollisuuden omille näkemyksille. Ne voivat myös vaikuttaa kappaleisiin jo tekovaiheessa. Meidän menestyksessä on varmasti ollut suuri merkitys sillä, että materiaalimme on ollut helposti jaettavassa muodossa.”

”Meille on tekijöinä tärkeää, että asia on virallisesti kunnossa ja meillä on sopimus, jonka puitteissa jatkaa.”

Yksi asia on herättänyt pohdintaa alusta asti myös palstalaisten keskuudessa. Nimittäin sanoituskrediitit.

”Alkuvaiheessa spiikattiin keikoilla että: ”sanat trad”. Mietittiin, miten toimia Teosto-ilmoitusten kanssa ja oltiin yhteyksissä Musiikintekijöiden Aku Toivoseen. Tradiksi merkitseminen ei ollut mahdollista, sillä sellaiset ovat vakiintuneita kansanlauluja.”

Musiikintekijät ry:n avustuksella bändi päätyi tekemään sopimuksen Vauva.fin ja sen omistajan Sanoman kanssa, ja nyt puolet sanoitustuotoista ohjataan Vauva.fin valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen, joka on Ensi- ja turvakotien liitto.

”Meille on tekijöinä tärkeää, että asia on virallisesti kunnossa ja meillä on sopimus, jonka puitteissa jatkaa. Ja jatkaa aiomme niin kauan kuin homma pysyy raikkaana meille itsellemme.”

Lopuksi vielä paluu palstan kysymyksiin.

Ulkomaanmatka vai muut huvitukset?

K: Diggailen Suomen kesää niin paljon että ainakaan silloin en halua muille maille. Teen spontaaneja kesäreissuja. Pyörin Vantaalla!

A: Ehdottomasti muut huvitukset, lähden reissuun vain jos mut on huijattu sinne tai töiden puolesta joudun. Terveisin työnarkomaani.

Totuuksia joita teistä ei uskoisi päällepäin?

K: Olen siivousfriikki, leivänmuruset ärsyttää.

A: Kimmo myös yrittää lanseerata itselleen jatkuvasti uusia lempinimiä, joista kukaan muu ei innostu. Ehkä sen pitäisi olla Teflon Numminen, mikään ei tartu. No itselläni on paljon eläinpehmoleluja.

Mitä biisiä kuuntelette eniten tällä hetkellä?

K: Kun pitää päästä liikenteeseen, laitan aina soimaan Princen I wanna be your lover.

A: (tarkistaa kännykästään): No sehän onkin sopivasti Kris Kristoffersonin Please don´t tell me how the story ends.