EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Einille, Tino Alhgrenille ja Neitoset-orkesterille Kullervo Linnan Säätiön palkinnot

Tekijä: Nina Lith

Einille, Tino Alhgrenille ja Neitoset-orkesterille Kullervo Linnan Säätiön palkinnot

Julkaistu

Jo 17-vuotiaana ensisinglensä julkaissut Eini Pajumäki on esittänyt uransa aikana niin ikivihreitä kuin discoiskelmiäkin.

”Eini on laulanut yli 40-vuotisen uran, mutta elää parhaita vuosikymmeniään yleisön edessä. Hän liikuttaa, koskettaa kaikenikäistä yleisöä, ääni helisee ja soi niin kuin Toivo Kärjen löytämillä taiteilijoilla”, kuvaili Kullervo Linnan Säätiön jäsen Maarit Niiniluoto palkintojen jakotilaisuudessa.

Naismuusikoista muodostuva Neitoset-orkesteri on sanonut tarjoavansa yleisölle ikivihreiden suomalaisiskelmien ja tanssilavamelodioiden lisäksi naisenergiaa, nuoruuden intoa ja raudanlujaa ammattitaitoa.

”Kruununa tälle kaikelle on stemmalaulu, laulaminen äänissä, sekin irtoaa tästä kvintetistä, jonka naisellisuutta, sen oikeaa hyväksikäyttöä ja ammattimaisuutta ei voi kuin hämmästellä. Mieleen nousevat 1930-lukujen ravintoloiden naisorkesterit ja Harmony Sistersin läpimurto”, Niiniluoto totesi.

Kolmantena palkitullaTino Ahlgrenillaon upea lauluääni ja karisma, joiden myötä hänet valittiin vuosi sitten Tangokuningas-kilpailussa yleisön suosikiksi. Kullervo Linnan Säätiön palkinnon hän sai kyvyistään tulkita tango- ja tanssimusiikkia.

”Tino Ahlgren lauloi 11-vuotiaana rokkia, kun taas aikuisena hän on perinteisen, syvän ja intohimoisen tangon lumoissa. Sitä voi kuitenkin esittää pilke silmäkulmassa.

Tunnutuspalkinnon hän saa valloittavasta tavastaan laulaa suomalaista iskelmäaarteistoa turkulaisen tanssiorkesterin kanssa”, Niiniluoto kertoi.

Kullervo Linnan Säätiön palkinnot olivat arvoltaan 1000-2000 euroa. Vuonna 1987 kuollut säveltäjä, kapellimestari ja muusikko Kullervo Linna säätiöi tekijänoikeuskorvauksensa jaettavaksi tunnustuspalkintoina ja apurahoina musiikin tekijöille ja muusikoille. Säätiön tarkoituksena on edistää iskelmä- ja tanssimusiikin luomista ja esittämistä Suomessa. Linnan omista menestyskappaleista esimerkiksi Kultainen nuoruus soi edelleenkin jatkuvasti suomalaisilla tanssipaikoilla.

Sanoittajaosasto aktivoituu

Julkaistu

Teksti on lauletussa musiikissa keskeisessä osassa, mutta sanoittajan työ jää yleisesti vähälle huomiolle. Miten tavut muuttuvat tarinoiksi ja tarinat toimeentuloksi? Näitä kysymyksiä pohdittiin syyskuussa sanoittajatapaamisessa, jonka koollekutsujina olivat sanoittajat Heimo Hatakka ja Saara Törmä sekä toiminnanjohtaja Aku Toivonen.

Alkuun pidettiin pieni miittinki, ja pian kokoonnutaan isommalla porukalla. Marraskuussa (25.11.) järjestettävään Ammattina sanoittaja -iltaseminaariin ovat tervetulleita kaikki nykyiset ja tulevat ammattisanoittajat. Tilaisuudessa tunnetut sanoittajat kertovat työstään, työtavoistaan ja toimeentulostaan sekä vastaavat yleisökysymyksiin.

Kapinaliikkeestä ei ole kysymys vaan sanoittajien halusta jakaa yhdessä kokemuksia, ja myös nostaa pöydälle epäkohtia, jotka eivät hyppää sinne automaattisesti ja omin jaloin.Minusta ajatus sanoittajien yhteenliittymästä on erittäin hyvä.

Itseäni on viime aikoina mietityttänyt muun muassa se, miten co-writing-metodin yleistyminen vaikuttaa sanoittajien toimeentuloon. Co-writing-sessioissahan on tapana sopia, että kappaleen Teosto-osuudet jaetaan tasan.

Tasajakokäytäntö on nyt levinnyt ”vanhan liiton systeemiinkin”, jossa sanoittaja tekee tekstin valmiiseen biisiin tai kirjoittaa tekstin, jonka lähettää sävellettäväksi. Sanoittajan työmäärä on sama, olipa biisillä yksi tai useampi säveltäjä. Siksi en ihan ymmärrä, miksi esimerkiksi kolmen säveltäjän kanssa tehdyn biisin osuudet pitäisi jakaa niin, että sanoittaja saa neljänneksen.

Käännetään asia toisin päin: jos biisissä on kolme sanoittajaa ja yksi säveltäjä, kuuluuko säveltäjälle silloin neljännes vai puolet osuuksista?

Vaikka lopputulos eli biisi on tärkein, on jakoasioista hyvä keskustella. Jatketaan juttua marraskuun sanoittajatapaamisessa.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset täältä.

Sanna Korkee
Päätoimittaja
Musiikintekijä-lehti

Teoston asiakas ja jäsen – mitä eroa?

Julkaistu

Teoston asiakkaita ovat ne tekijät ja kustantajat, jotka ovat tehneet asiakassopimuksen ja maksaneet liittymismaksun.

Asiakas ei ole automaattisesti jäsen, vaan jäsenyyttä haetaan erikseen.

Jäsenet pääsevät osallistumaan kokouksiin, joissa Teoston asioista päätetään. Toukokuisessa kevätkokouksessa valitaan yhdistykselle hallitus ja päätetään sen palkkioista. Joulukuisessa syyskokouksessa käsitellään edellisen vuoden tulos sekä päätetään alkavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Jäsenkokouksissa päätetään pääperiaatteet tekijänoikeuskorvausvarojen käyttämiselle sekä niistä tehtäville vähennyksille.

Jäsenkokouksen päätäntävallassa on myös olennaisia musiikintekijän arkeen vaikuttavia asioita, jotka liittyvät muun muassa tilitys- ja jakosääntöön sekä kansallisina varoina tehtäviin pidätyksiin.

Jäsenkokous valitsee henkilöt Teoston hallitukseen. Ja tämä on yksi jäsenkokouksen olennaisimmista tehtävistä.

On todella tärkeää, että Musiikintekijöiden jäsenistä kaikki Teoston jäsenyyskriteerin täyttävät ovat Teoston jäseniä.

Hallitukseen valituilla henkilöillä on vastuu Teoston toiminnasta, eivätkä edusta pelkästään omia taustaryhmiään. Hallituksessa tulee olla näkemystä sekä musiikin tekemisen arjesta että siitä, miten tekijänoikeusjärjestön toimintaa ja kilpailukykyä kehitetään kauaskantoisesti.

Jäsenkokous on siirtänyt Teoston hallituksen vastuulle tiettyjä asioita: Hallitus hoitaa sijoitustoiminnan sekä sijoitusten valvomisen ja riskienhallinnan. Hallitus päättää kiinteän omaisuuden hankintaa, myyntiä tai kiinnittämistä koskevista periaatteista. Hallitus neuvottelee liittoutumis- ja yhteistyöjärjestelyistä muiden tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Hallituksella on myös oikeus perustaa yhtiöitä tai muita yhteisöjä oikeuksien hallinnoinnin tukitoimiksi. Myös lainojen ottamiseen ja myöntämiseen liittyvä päätösvalta on siirretty hallitukselle.

Hallitus myös valitsee Teostolle toiminnanjohtajan, joka puolestaan johtaa päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti (YHL 17§). Operatiivinen toiminta ja siihen liittyvät kulut ovat toimitusjohtajan ja sitä kautta myös hallituksen vastuulla.

On todella tärkeää, että Musiikintekijöiden jäsenistä kaikki Teoston jäsenyyskriteerin täyttävät ovat Teoston jäseniä. Teoston jäsenyyden edellytys on, että on saanut Teosto-tilityksiä yhteensä 3000 euroa hakemisvuotta edeltäneiden enintään kuuden tilityskauden aikana.

Jos ja kun olet jäsen, tule Teoston kokouksiin. Rohkeasti! Siellä on muitakin musiikintekijöitä – todennäköisesti sinullekin tuttuja.

Laita jäsenhakemus vireille heti!

Aku Toivonen
Toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Vuoden laatulehti -palkinto Musiikintekijälle

Julkaistu

Vuoden laatulehti -palkinto myönnettiin 14. kerran. Tämän vuoden laatulehtivoittajan valitsi kirjailija ja toimittaja Matti Rönkä, joka kuvailee voittajalehden olevan korkealaatuista ammattityötä.

“Jutut olivat kiinnostavia, kuvitus journalistinen, paperi miellyttävä, taitto selkeä ja rakenne mukavasti osastoitu”, Rönkä toteaa.

”Olen äärimmäisen otettu tästä yhdistyksen lehdelle suodusta huomionosoituksesta”, kommentoi Musiikintekijän päätoimittaja Sanna Korkee.

”Isoin kiitos menee musiikintekijöille, jotka ovat avanneet luovan työn erityispiirteitä, iloja ja haasteita lehden henkilöhaastatteluissa.”

”Musiikintekijä-lehden ydintiimiin kanssani kuuluvat Musiikintekijöiden viestintäpäällikkö Nina Lith ja graafikko Tuukka Lindqvist (Mogold Oy). Uudistimme lehden perin pohjin neljä vuotta sitten. Haluamme tehdä sisällöllisesti ajatuksia herättävää ja visuaalisesti rohkeaa printtiä. Kiitos tiimille. Olemme onnistuneet. Palkinto kuuluu myös osaavalle joukolle freelancer-toimittajia ja -valokuvaajia, jotka tuottavat lehteen sisältöä ammattitaidolla ja suurella sydämellä. Isoin kiitos menee musiikintekijöille, jotka ovat vuosien varrella avanneet luovan työn erityispiirteitä, iloja ja haasteita lehden henkilöhaastatteluissa. Tämän lehden päähenkilöitä ovat myös sellaiset säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat, jotka eivät ole esiintyviä taiteilijoita, vaan luovat laulajille laulettavaa ja muusikoille soitettavaa. Musiikilla on tekijänsä.”

Kilpailuun osallistui 53 Kultin noin 200 jäsenlehdestä.

Kultti ry:n Vuoden laatulehti -palkinto jaettiin nyt 14. kerran. Kilpailun tarkoitus on nostaa esiin laadukkaita kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä sekä muistuttaa niiden merkityksestä osana suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Voittajalle luovutettiin kunniakirja sekä palkinto, jota sponsoroi Kirjakauppa Rosebud.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on riippumattoman journalismin äänitorvi ja noin 200 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Kultti valvoo lehtien etuja sekä tarjoaa niille koulutusta ja markkinointiväyliä.

Syksyn lehtiä

Julkaistu

Olen viime aikoina pohtinut syitä orastavalle optimismilleni. Maailma kun ei välttämättä muutu vain huonoon suuntaan. Syksyn lehtiä tonkiessa tosin selviää, ettei media yksimielisesti jaa toiveikkuuttani.

Ilmastoaktivisti Gretan me tunnemme jo etunimeltä, hyvä niin. Vaikka jotkut, arvostetutkin, mielipideautomaatit ovat vähätelleet hänen tietotaitoaan ja kovin huolehtineet Asperger-nuoren jaksamisesta, on selvää, että liike ei enää pysähdy. Gretan esiintulo oli lähtölaukaus, jonka ansiosta ilmaston puolesta tehdään nyt töitä näkyvämmin, kuuluvammin ja paremmissakin piireissä. Hän ei kanna maapalloa hennoilla hartioillaan, hän on heittänyt pallon meille, kaikille.

Talouslehti Financial Times yllätti kritiikillä nykymuotoista kapitalismia kohtaan: Osakkeenomistajien voiton maksimointi ei talouden veturina enää toimi. Työntekijöiden, asiakkaiden, yhteisön ja ympäristön etu on otettava huomioon. 180 yhdysvaltalaista suuryritysten johtajaa on samoilla linjoilla. Suomessa tehdaspaikkakuntien patruunat aikoinaan kantoivat yhteiskuntavastuuta, ihan ajassa olisivat tänään!

Arkadianmäellä uusi hallitus on tarttunut rohkeasti ilmasto- ja kulttuuriasioihin. Media ei ole linjauksista juuri kiitellyt. Parin kuukauden näyttöjen jälkeen jotkut jo toteavat, että pieleen meni, liikaa on luvattu, ja eväätkin on kohta jo syöty.

Toivottavasti hallitus kestää arvostelua ja tekee rohkeita siirtoja. Toivottavasti on silmää nähdä, että esimerkiksi nykyinen eläke- ja sosiaaliturva kaipaa samanlaista tuuletusta kuin nykykapitalismikin. Järjestelmä ei tällä hetkellä vastaa niihin haasteisiin, joihin kasvava itsensä työllistäjien ja pienten yrittäjien joukko arjessaan törmää.

Toivottavasti taiteen rahoitus (eli investointi luoviin aloihin) saadaan uudistettua, hiipuvista veikkausvaroista huolimatta.

Myös yksityisen kopioinnin hyvitys kaipaa päivitystä digiaikaan. Syksyn alkajaisiksi sitä uhkasi neljän miljoonan euron leikkaus, joka olisi suoraan vaikuttanut mm. MES-apurahoihin ja moniin kulttuuritapahtumiin ja -hankkeisiin. Onneksi meitä toimijoita kuunneltiin, ja hyvitys päätettiin säilyttää ennallaan vuosina 2020­–2021. Työrauha uudistustyöhön on siis turvattu.

Opetus- ja kulttuuriministeriö esitti valtion ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrän merkittävää lisäämistä 51:stä 100 eläkkeeseen. Jostain syystä hallitus jätti esityksen huomiotta. Niinpä liian moni tekijä jää tunnustetusta työstään huolimatta vaille kohtuullista eläketurvaa. Tekijänoikeusaloilla tilanne on ikävän tuttu, joten tähän palaamme kyllä.

Luovien alojen osuus bruttokansantuotteesta kasvaa tasaisesti ja on tällä hetkellä jo lähes neljä prosenttia, eli suurempi kuin esimerkiksi paperiteollisuuden. Olemme siis ansainneet hallituksen, joka huomioi ja kuuntelee luovan alan näkemyksiä.

Syksyn yllättävimmän keskustelunavauksen teki konkaripoliitikko Seppo Kääriäinen (Kesk.). Uudessa Aidan toiselta puolelta -kirjassaan hän pohtii, olisiko joskus hyvä valita pääministeri puoluejohtajien sijaan koulutuksen tai kulttuurin puolelta: ”Olisihan siinä hohtoa todeta, että Suomea johtaa leimallisesti sivistyspääministeri”.

Ja olisi siinä hohtoa kehuskella maailmalla, että meillä on tätä nykyä kulttuurihallitus!

Kaija Kärkinen
Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja

Bisnesnaisesta musiikintekijäksi

Julkaistu

”Mulla meni toi keski-iän ammatinvaihto aika överiksi. No, ehkä joku balettitanssija olisi ollut vielä utopistisempi valinta,” sanoo Laura Avonius (s. 1974) ja nauraa koko sydämestään.

”Aloitin piano-opinnot Oulun konservatoriossa kuusivuotiaana. Sormiharjoitusten tekemisen sijaan sävelsin, ja vein tunneille omia biisejäni. Opettaja ei tykännyt. Roikuin konservatoriolla kuitenkin 14-vuotiaaksi, vaikken sopeutunut siihen systeemiin.

Peruskoulussa harrastin kaikkea sellaista, mikä ei mitenkään nostanut mua koulun sosiaalisessa hierarkiassa. Olin kuorossa ja runokerhossa. Esitin omia taidepläjäyksiäni kaikissa koulun juhlissa. Murrosiässä heräsin siihen, miten epäsuosittu tyttö olinkaan.

Kun jossain lukion juhlassa esitin taas jonkun hyvin erikoisen performanssitaidejuttuni, oli vastaanotto murskaava. Mulle buuattiin. Opettajan mielestä mulla oli enemmän esiintymishalua kuin lahjakkuutta. Tyrmäys oli niin raju, että vetäydyin kaikista musiikkiharrastuksistani. Hautasin aikomukseni suuntautua taiteelliselle uralle.

Menin opiskelemaan käyttäytymistieteitä. Kunnianhimoisena ihmisenä hakeuduin jo opintojen puolivälissä töihin teknologiayritysten henkilöstöosastoille. Jossain tilaisuudessa kuulin erään toimarin sanovan, että parhaat menee Nokialle. Päätin, että mäkin meen. Pääsin Nokian IT-yksikköön vetämään kehityshankkeita. Muutin Espooseen.

Olin silloin 25-vuotias ja tapasin heti lasteni isän. Poika syntyi 2003 ja tytär 2006. Huomasin tyttäressä paljon samanlaisia, taiteellisia ja luovia piirteitä kuin minussakin oli ollut. Hänen myötään tajusin, että olen ollut hirveän onneton koko aikuisikäni, koska olin sulkenut pois mahdollisuuden toteuttaa itseäni.

Alkoi valtava muutoksen kausi. Seurasin intuitiotani. Otin avioeron ja otin loparit Nokialta. Tyttäreni Greta taiteili nimensä paperille ilman kaikkia konsonantteja. Siitä tuli mun artistinimi GEA.

Seuraavassa miehessäni, joka oli musiikkituottaja, rakastuin ehkä siihen, että hän teki asioita, joita minäkin itseltäni salaa halusin. Aloin tukea hänen musiikintekemistään, myös rahallisesti. Siten tutustuin alaan. Mies halveksi mun omia musiikillisia pyrkimyksiäni.

Suhteemme oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Olin alistettu. Egoni, joka oli bisnesmaailmassa kasvanut suureksi ja suojasi mua häpeältä, oli täysin pois pelistä. Aukesi laulunkirjoituksen uoma, joka ei enää sulkeutunut. Mitä enemmän muusikkomieheni nöyryytti, ja haukkui biisejäni ja laulutapaani, sitä enemmän tein. Musiikintekeminen eheytti.

Aloin ensimmäistä kertaa puolustaa omaa tekemistäni ja kasvoin ulos häpeästäni. Olen kiitollinen siitä kauheasta parisuhdekokemuksesta. Vaikka joku sanoisi mulle, että olen huono, en enää ota sitä itseeni. Pahimmat sanat on jo hierottu naamaan. Mua ei enää pysty särkemään.

”Musiikkini on sen verran erikoista elektroakustista keijukaismusaa, että levy-yhtiösopimus tai äänitemyynti ei ole tieni.”

Kun viimein sain erottua, päätin alkaa julkaista biisejäni. Tuottajaksi sain Mikko Haapojan. Mua jännitti aivan valtavasti, kun lähetin puhelimella äänitetyn pianolaulu-demon hänelle. Hän kuitenkin tykkäsi ja ehdotti, että lopullisessa toteutuksessakin voisi käyttää vibrafonia. Sanoin joo, vaikken tiennyt, mikä se on. En tiennyt, että olin käyttänyt sitä saundia demolla. Olin ihan noviisi.

Mulla on hyvä bisnesvainu. Musiikkini on sen verran erikoista elektroakustista keijukaismusaa, että levy-yhtiösopimus tai äänitemyynti ei ole tieni. Tavoittelen synkronointidiilejä leffoihin ja tv-sarjoihin. Olen onnistunut saamaan yhden: Biisini Followers soi instrumentaaliversiona Netflixissa, Happy Jail -sarjan toisessa jaksossa. Se on ensimmäinen biisi, joka me Mikon kanssa tuotettiin.

Oppirahoja olen maksanut markkinointipuolella. Ensimmäinen pr-toimistoni Yhdysvalloissa oli tosi kallis, eikä saanut mitään aikaiseksi. Vaihdoin promoottoria ja sain Butterflies-albumille parikymmentä arviota Pohjois-Amerikan musiikkijulkaisuihin. Kun arvioita alkoi tulla, olin hyvällä tavalla järkyttynyt: Mua verrattiin paljon Björkiin.

Sain idean lähteä Islantiin. Siellä kuvattiin musiikkivideo Wind. Olin avojaloin kesämekossa jäämeren rannalla, muu tiimi oli pilkkihaalareissa. Oli kylmää ja autiota, ja mulla tuli siellä ihan pohjaton suru. Itkin koko paluulennon ajan ja kun tulin kotiin, kirjoitin kappaleen Alone.

Sitten tehtiin Alone-musiikkivideo Islannissa kuvatun materiaalin ylijäämäkuvista. Video voitti parhaan editoinnin palkinnon Hollywood International Golden Film Awardsissa. Matkustin sinne gaalaan. Mulle ei ollut siellä istumapaikkaa ja mut ohjattiin voittajien pöytään. Olin ihan ihmeissäni. En tiennyt etukäteen, että video palkitaan. Se matka poiki mulle jonkin verran kontakteja, pienethän ne piirit Hollywoodissa on.

Tuolla Hollywoodin matkalla kävin muun muassa yhdessä pr-firmassa sopimassa albumini radiopromosta. Kampanja oli kallis, mutta poiki mutkan kautta Netflix-diilin.

Kun teen matkoja, joiden tarkoitus on edistää musiikkiuraa, ajattelen, että myös tulosta pitää tulla. On vähän huono omatunto siitä, etten käytä rahojani lapsiini. Miettiiköhän miehet tällaisia, vai onko tällainen vain naisen itselleen luoma paine?

Olen käynyt promoamassa musiikkiani Austinissa (SXSW), Osakassa, Tokiossa, Meksikossa, useamman kerran New Yorkissa sekä tietenkin Musiikki & Mediassa. Mikko on lähes aina mukana bändissä. Nyt ollaan lähdössä New Yorkiin, Mondo-tapahtumaan. Siellä on kolme keikkaa sekä yksityinen biisien esittelysessio, joka on American Guild of Music Supervisors -yhdistyksen jäsenille. Tänä vuonna on vielä Toronton Indie Week, joka onkin jo iso tapahtuma.

”Kun teen matkoja, joiden tarkoitus on edistää musiikkiuraa, ajattelen, että myös tulosta pitää tulla.”

Tällä hetkellä GEAlla ei ole pr-firmaa, vaan hoidan kaikki sen asiat itse. Yhden naisen yritykseni kautta teen myös rekrytointipalveluja ja liikkeenjohdon konsultointia. GEA ei ole vielä voiton puolella. Anteeksi ruma sana, mutta jumankauta, olin 40 vuotta hukassa. Nyt kun tiedän, mitä haluan, en kaihda ottaa taloudellisia riskejä musiikkiurallani. Tähän juttuun haluan laittaa kaikkeni ihan maksimaalisesti.

Mulla on aina ollut sellainen olo, että olen syntynyt jotain tarkoitusta varten. Sitä tarkoitusta olen etsinyt vimmaisesti, ja siksi edennyt hyvin bisnesmaailmassa. Välillä olen miettinyt politiikkaan lähtemistä, välillä Amnesty Internationalin palvelukseen hakeutumista.

Vasta musiikinteon aloittaminen vei levottomuuden pois. Ymmärsin, että mun elämäntehtävä on koskettaa ja kasvattaa ihmisissä olevaa valoa. Antaa parantavia kokemuksia musiikin kautta. Olin aluksi hämmentynyt tajutessani, että mun tehtäväni onkin lopulta näin pieni; ”vain” laulaminen. Osallistuin viime keväänä Musiikintekijöiden seminaariin, jossa käsiteltiin musiikin vaikutusta aivoihin. Siellä tajusin, että musiikki onkin vaikutuskanavista suorin ja tehokkain.”

Luova tauko

Julkaistu

Kesän ja syksyn keikat on tehty. On aika työntää esiintyvä minä taka-alalle ja ruveta houkuttelemaan luovaa minää esiin.

Tänäkin vuonna Mikko von Hertzen (s. 1972) soitti kymmeniä keikkoja Von Hertzen Brothersin laulaja-kitaristina. Vaihtelua kesään toivat Kingston Wall -tribuuttikeikat rockfestivaaleilla ja Helsingin Huvilateltassa. Nyt kalenteri on aivan tyhjä.

”Meillä ei ole mitään sovittuja aikatauluja. Pitkä tauko tästä tulee joka tapauksessa”, sanoo Mikko.

”On terve tilanne, että kalenterissa ei lue mitään. Se sopii meidän uran tähän vaiheeseen. Meistä ei kuitenkaan saa kuuminta hottia enää millään. Eikä ole mitään sellaista, että meidän olisi pakko saada jotain myytävää jonnekin mahdollisimman nopeasti. Tehdään vaan uutta musaa ihan omalla vauhdilla.”

”Me ollaan jo annettu managementille kenkää. Mulla on puhelimessa muutama muukin tyyppi, joille pitäisi soittaa.”

2010-luvun alussa Von Hertzen Brothers suuntasi ulkomaille ja rupesi noudattamaan määrätietoista viisivuotissuunnitelmaa. Se oli yhtyeen ja managementin yhdessä laatima. Sen aikana Von Hertzen Brothers saavutti monia tavoiteltuja asioita, mutta monia jäi myös saavuttamatta.

Yhtyeen tämänhetkistä tilannetta Mikko von Hertzen kuvailee jonkinlaiseksi päätepisteeksi. Se on kuin noususilta, jonka päässä ei ollutkaan mitään. Lähiaikoina Mikon, hänen isoveljensä Kien (kitara) ja pikkuveljensä Jonnen (basso) pitää keksiä, mitä yhtye seuraavaksi tekee. Ja kenen kanssa.

”Meillä on vähän samanlainen tilanne kuin ennen War Is Over -levyä (2017). Sitä ennen säädettiin kaikki yhteistyökuviot uusiksi – levy-yhtiöt, managementit, kaikki tällaiset. Suoraan sanottuna se ei vienyt asioita hirveästi eteenpäin”, kertoo Mikko.

”Me ollaan jo annettu managementille kenkää. Mulla on puhelimessa muutama muukin tyyppi, joille pitäisi soittaa. Jos on semmoinen tilanne yhteistyökumppanien kanssa, että homma ei oikein lähde, niin on aika turha jäädä siihen notkumaan. Tämä laiva on kuitenkin aika iso.”

Edellisen albumin Von Hertzen Brothers teki hollantilaiselle Mascot Recordsille. Se on yksi mahdollisuus seuraavankin julkaisijaksi, mutta keskusteluyhteyttä ei ole vielä avattu.

Ideaalitilanne olisi, jos seuraavan levyn aikataulu muovautuisi musiikin syntymisen sivutuotteena. Siinä tapauksessa bisneskuvioita ruvettaisiin säätämään vasta, kun on jotain minkä varaan laskea. Siis uutta musiikkia mahdollisille kumppaneille esitettäväksi.

”Mun mielestä on terveempi tapa, että otetaan vasta sitten yhteyttä ihmisiin. Näytetään, että meiltä on tulossa tällaista ja tällaista. Jos ne innostuu siitä musasta, kaikki on helpompaa.”

1990-luvulla Mikko von Hertzen soitti rumpuja Egotripin kahdella ensimmäisellä albumilla ja Lemonatorin kahdella ensimmäisellä albumilla. Kummassakaan hänellä ei ollut minkäänlaista lauluntekijän roolia.

”Tykkäsin olla Lemonatorissa ja Egotripissä, koska niissä oli kaksi niin helvetin hyvää melodioiden kirjoittajaa. Siinä Knipi ja Kurjen Lasse ovat superhyviä.”

”Itämaiset filosofiat ja itämainen runous puhutteli mua. Niiden kautta löysin lauluntekijän identiteettini.”

24-vuotiaana Mikko von Hertzen sai tarpeekseen rockin soittamisesta. Hän innostui äiti Amman hengellisistä opetuksista ja päätti muuttaa Intiaan. Seuraavat seitsemän vuotta Mikko asui Amritapurissa sijaitsevassa äiti Amman ashramissa ja teki vapaaehtoistyötä. Ja löysi lauluntekijyytensä.

”Mulla ei ollut mitään sanottavaa ennen kuin heräsin siihen, että mua kiinnostaa itämainen mystiikka ja Amman opetuksiin liittyvät asiat. Itämaiset filosofiat ja itämainen runous puhutteli mua. Niiden kautta löysin lauluntekijän identiteettini. Mua kiehtoo joku näkyvän maailman takana tai ulkopuolella oleva asia, joka sisältää tämän kaiken. Siitä mä haluan kirjoittaa.”

Ashramin kirjastossa oli paljon englanniksi käännettyä runoutta. Aluksi Mikko kirjoitti esikuviaan (Kahlil Gibran, Hafiz, Hermann Hesse) imitoiden. Vähitellen löytyi oma tapa asioiden esittämiseen.

”Kun lähdin Egotripistä ja Lemonatorista 90-luvun lopulla, mulla oli jotain ihan ensimmäisiä stygejä. Niiden joukossa oli tulevia VHB-biisejä, Beside You ja pari muutakin. Kie oli kirjoittanut Don Huonoille vaikka kuinka paljon biisejä, mutta Kalle (Ahola) oli aina tekstittänyt ne. Kun meillä rupesi olemaan sekä biisejä että tekstejä, me ruvettiin ajattelemaan, että tehdään tämä veljesten kesken.”

Bändin todellisena alkupisteenä Mikko von Hertzen pitää vuonna 2006 ilmestynyttä Approach-levyä. Viisi vuotta aiemmin julkaistun Experience-debyytin aikaan veljekset tekivät vain kolme keikkaa ja lähtivät taas omille teilleen.

”Olen aina halunnut löytää jotain isompaa kuin ulkomusiikilliset asiat.”

Ensimmäisen levyn kultainen idea oli veljesten välisen yhteyden säilyttäminen Mikon asuessa Intiassa. Kie soitti yhä Don Huonoissa eikä Mikolla ollut aikomustakaan muuttaa takaisin Suomeen.

”Silloin Intiasta oli vaikea lähettää meilejä tai mitään. Kerran kahdessa viikossa soitin vanhemmille, että täällä ollaan ja hyvin menee. Veljistä en kuullut oikein mitään. Sitten lähetin niille minidiscit, että mulla on tällaisia biisejä. Sitä kautta saatiin eka levy tehtyä.”

Grunge puski sisään ovista ja ikkunoista Mikko von Hertzenin ollessa 18-vuotias. Usein ajatellaan, että siinä iässä kuunnellut levyt vaikuttavat ihmisen musiikkimakuun ja musiikilliseen identiteettiin erityisen vahvasti.

”Juuri niin siinä kävi. Siinä on joku ihmeellinen klikki, jota ei vaan pysty purkamaan”, Mikko kertoo.

”Olen aina halunnut löytää jotain isompaa kuin ulkomusiikilliset asiat. Aitous on hyvin vaikea puheenaihe, mutta olisiko tämä villapaitainen grunge-sukupolvi, johon siis minäkin kuulun, jotenkin poikkeuksellisen ehdollistunut aitouteen? Että Kurt Cobain nyt ei ainakaan feikannut. Se meni samoissa tennareissa päivät ja yöt.”

Ennen grungen tuloa Mikolla oli metallikausi. Hänen mukaansa kaikki muu omaan henkilöhistoriaan kuuluva musiikki vaikuttaa Von Hertzen Brothersin ilmaisuun, mutta metallia siinä ei ole muruakaan.

”Progea, poppia, folkia, grungea, hardrockia ja muutakin raskasta voi olla, mutta ei metallia. Vaikka olen Anthraxini nuorena kuunnellut, niin sellainen ei enää tipu lainkaan. Se kuulostaa vain pahalta. Meidän musiikki on kombinaatio hyvin perinteistä melodisuutta, vaikkapa Queenin ja Pink Floydin megalomaaniseeppistä ilmaisua ja grunge-asennetta. Se on se lähestymistapa.”

”Tiedän, että meitä on vaikea myydä. Usein hevifestarit ottaa mieluummin sen oikean hevibändin ja bluesrockfestarit sen oikean rokkibändin.”

Eri maissa Von Hertzen Brothers luokitellaan eri tavoin. Usein karsinointi johtuu siitä, mikä media milläkin alueella sattuu ensiksi nostamaan artistia.

Brittiläinen Prog-lehti adoptoi Von Hertzen Brothersin hyvin varhain. Jo tämän vuosikymmenen alussa lehdessä kirjoitettiin monen sivun juttuja ”uudesta suomalaisesta progebändistä”.

Leima oli lyöty viimeistään, kun yhtye pokkasi Prog-lehden gaalassa Anthem Of The Year -palkinnon Flowers And Rust -biisillä.

”Briteissä me ollaan siitä asti oltu progebändi. Meitä buukataan progefestareille ja meidät laitetaan progelavoille. Ihmiset usein ihmettelevät, että eihän tämä mitään kunnon progea ole. Että tämähän on ihan poppia ja rockia”, Mikko von Hertzen kertoo.

”Kun me tehtiin New Day Rising-levy (2015), se oli suoraviivaisempaa rockia. Sillä saatiin pikkaisen classic rock -ovea auki. Sen jälkeen ei oltu enää pelkästään siinä ”Ian Anderson is god” -kuplassa.”

Samalla Von Hertzen Brothers pääsi monien rockhenkisten radiokanavien soittolistoille. Sekään ei ollut yhtyeen koti.

Olemalla outolintu saa vapauden tehdä mitä huvittaa, mutta siinä on myös hankaluutensa.

”Tiedän, että meitä on vaikea myydä. Usein hevifestarit ottaa mieluummin sen oikean hevibändin ja bluesrockfestarit sen oikean rokkibändin.”

Kaikki kolme von Hertzenin veljestä tekevät biisejä. Mikon mukaan heistä jokaisella on oma, tunnistettava tyylinsä.

Mikko pitää itseään ”aika perinteisenä pop-kirjoittajana”. Hänen biisinsä lähtevät liikkeelle vahvasta melodiasta ja niissä palikat ovat tutuilla paikoilla.

Kien biisit starttaavat jostain tunnelmasta ja ovat ”taiteellisempia ja arvaamattomampia”. Jonne puolestaan on ”elokuvallinen säveltäjä, joka pitää pitkistä kaarista”.

”Usein teksti elää levytykseen asti.”

Mikko kirjoittaa sanat myös veljiensä kappaleisiin. Toisin sanoen yhden ihmisen tekemien tekstien on kiteytettävä kolmen ihmisen säveltämien laulujen eetos.

”Kun Jonne tai Kie antaa mulle biisin viimeisteltäväksi, siellä on usein paljon ajatuksia mukana. Kiellä saattaa olla monta liuskaa tekstiä, että tämä voi olla tästä tai tästä tai tästä aiheesta, mutta nämä sanat pitää olla kertsissä. Ja niin edelleen. Rupean työstämään tekstiä, kun saan jostain broidien ideasta kiinni.”

Esimerkiksi Mikko nostaa viimeisimmän levyn Long Lost Sailor -biisin. Siihen Kie tarjosi pari eri vaihtoehtoa, joista biisi voisi kertoa

Mikko sai otteen merimiesaiheesta ja kirjoitti ensimmäisenä rivinä: ”Long lost sailor from the mist of the sea.” Teksti lähti purkautumaan sen ympärille.

”Mun ajatus oli, että jostain usvasta tulee pitkän ajan jälkeen takaisin tämmöinen hahmo. Ja mitä sitten tapahtuu. Kun mulla on ensimmäinen tekstiversio valmiina, laitan sen broideille heidän omista biiseistään. Kysyn, miltä tämä kuulostaa. Jos ne ei hirveästi diggaa, yritän keksiä jotain muuta. Usein teksti elää levytykseen asti.”

Aina Mikon, Kien ja Jonnen ajatukset eivät käy kitkatta yksiin.

”Pikkuasioita ne usein on, mutta ne otetaan tosi vakavasti siinä vaiheessa, kun luodaan.”

Kuuden ensimmäisen albumin ajan Von Hertzen Brothersilla oli lisenssidiili Universal Musicin kanssa. Se tarkoittaa, että Kien ja Mikon firma omistaa kyseiset levyt, mutta ne on lisensoitu Universalin käyttöön tietyksi ajaksi. Sen jälkeen kaikki oikeudet palautuvat veljeksille.

Von Hertzen Brothers lähti Universalilta, koska yhtyeelle tuli sellainen olo, että se ei ollut suuryhtiölle minkäänlainen prioriteetti.

”Se on aika tavalla väistämätöntä, kun major-yhtiöiden pitää pysyä nykyajan kelkassa ja pyydystää koko ajan hittejä”, Mikko toteaa.

”Myöskään Universalissa tapahtuneet henkilömuutokset eivät resonoineet meidän kanssa. Meidät sainannut Jarkko Nordlund lähti pois ja Kimmo Valtasesta tuli toimari. En koe, että me puhutaan Kimmon kanssa lainkaan samoista asioista. Tuli semmoinen fiilis, että tämä oli tässä.”

”Ehkä me oltaisiin pärjätty paremmin, jos oltaisiin kuunneltu muita ihmisiä, mutta se ei vaan sovi meille.”

War Is Over -albumille Von Hertzen Brothers etsi julkaisijaa vain ulkomailta. Kansainvälistyminen on ollut yhtyeen prioriteetti jo vuosikaudet.

Levydiili Mascot Recordsin kanssa oli luonteeltaan ns. artistisopimus. Se tarkoittaa, että Mascot Records omistaa albumin masterin.

”Me maksettiin levy itse ja sen jälkeen sanottiin managementille, että hintalappu ja ennakkorojalti on minimissään tämä. Se summa oli 40 000 euroa. Sillä Mascot sai levyn ja kaikki oikeudet. Meiltä meni levyn tekemiseen vähän enemmän.”

Mikko von Hertzen pitää järjestelyä toimivana. Tällä tavalla yhtye sai tehdä juuri sellaisen levyn kuin halusi ja juuri sillä tavalla kuin halusi.

Ulkopuolisten neuvojen kuunteleminen ei muutenkaan kuulu veljeskolmikon pirtaan.

”Ehkä me oltaisiin pärjätty paremmin, jos oltaisiin kuunneltu muita ihmisiä, mutta se ei vaan sovi meille. Nyt musa on ainakin just meidän kuuloista. Sillä on päästy, mihin on päästy. Muutenkin mun mielestä on ääliömäistä, että Suomen 20 parhaiten menestyvää artistia kuulostaa ihan samalta.”

Sillä lailla Von Hertzen Brothersin tilanne on otollinen, että jokaisen albumin myötä jostain päin maailmaa löytyy uutta yleisöä, joka kuulee yhtyettä ensimmäistä kertaa. Ja mikäpä olisi hienompaa kuin kohdata uusi suosikkiartisti ja tajuta, että hemmetti, sehän on tehnyt jo seitsemän levyä.

”Ei me edes tavoitella mitään maailman dominanssia. Tehdään taidetta omin ehdoin ja jos se resonoi ihmisissä, niin mahtavaa. Ei kuvion tarvi olla yhtään sen mutkikkaampi”, pohtii Mikko.

”Onneksi tähdet on ollut sen verran suotuisissa asennoissa, että me tullaan tällä toimeen. Aika harva voi sanoa, että voi tehdä työkseen juuri sitä mitä haluaa. Tiedostan, että olen sen suhteen helvetin etuoikeutettu.”

Artikkelissa mainitut biisit:
Von Hertzen Brothers: Beside You (säv. ja san. Mikko von Hertzen)
Von Hertzen Brothers: Flowers And Rust (säv. ja san. Von Hertzen Brothers)
Von Hertzen Brothers: Long Lost Sailor (säv. ja san. Von Hertzen Brothers)

Lauluja ei pääse karkuun

Julkaistu

Kauneus ja romantiikka kiehtovat Kokkosta siksi, että hänen sukujuurensa isän puolelta ovat Venäjällä. Intohimo musiikkiin on perintöä ukilta, joka oli itseoppinut viulisti. Ukin innoittamana Kokkonen aloitti itsekin viulunsoiton musiikkiopistossa. Teini-iässä soitin vaihtui sähkökitaraan.

”Siihen aikaan ei ollut aivan tavallista, että tytöt soittaa sähkökitaraa. Oli mukava erottua. Oli siinä mukana kapinallisuuttakin.”

Se, mistä laulujen kirjoittaminen lähti, on arvoitus tekijälle itselleenkin.

”Olis kyllä kiva tietää, mistä biisit tulevat. Mulla vaan soi päässä, soi jo lapsena, eikä sitä pääse karkuun.”

Isä on trubaduuri ja hänellä oli oma studio. Tytär tajusi 13-vuotiaana, että voi ryhtyä tekemään siellä omaa musiikkia, vaikka ei voinut unissaankaan kuvitella jonkun haluavan soittaa hänen biisejään.

Jos taas itse halusi soittaa muiden kanssa, oli lähes ainoa mahdollisuus mennä heavybändiin. Kokkonen meni.

”Olin useassa bändissä ja opettelin sen genren tunnollisesti. Tein myös biisejä ja oli siinä havaittavissa kunnianhimoistakin sävellystyötä. Demojen teossa tuli myös studiotyöskentely tutuksi.”

Vaihe kesti kymmenisen vuotta. Mutta heavy ei ollut intohimo.

”Tein jossain kohtaa päätöksen, että nyt pois joka ikisestä heavybändistä. Tuntuihan se kamalalta, kun kaikki oli ihania ihmisiä enkä olisi halunnut heistä eroon.”

Nuori aikuinen huomasi olevansa tyhjän päällä.

“Olin vähän aikaa, että apua, mitä nyt. Mutta sellainen tunne oli, ettei mun tarvi mennä normikuvioiden mukaan. Ei miellyttää ketään, vaikka en todellakaan tiennyt tekeväni joskus soolouraa. Rupesin vaan tekemään itseni näköistä musiikkia.”

Lyriikat syntyivät ensin englanniksi, koska Kokkonen ei erityisemmin pitänyt suomenkielestä. Se ei ollut esteettistä eikä foneettisesti kaunista. Myöhemmin syntyi kuitenkin suomenkielisiä lauluja, jotka päätyivät sitten myös levyille.

”Jos jokin sana ei kuulosta hyvältä, en halua laulaa sitä. Tajusin, että suomenkielestä löytyy niin paljon synonyymejä, että mulla on mahdollisuus valita musaani sopivimmat sanat.”

Ensimmäinen albumi Salainen puutarha oli ensin tarkoitus julkaista omakustanteena. Oli biisejä ja oli bändi, jonka kanssa keikkailtiin, joten olihan se levykin tehtävä. Ennen masterointia Kokkonen kuitenkin lähetteli biisejä levy-yhtiöille. Yllätys oli suuri, kun Riku Pääkkönen Ranka Kustannuksesta otti yhteyttä ja päädyttiin levydiiliin.

“Jos olisin tiennyt, että Rikulla on vahva heavytausta, en olisi uskaltanut lähettää biisejäni hänelle. Joskus on hyvä, ettei tiedä.”

”Voin hirveän huonosti, jos en tee biisejä. Tämä on henkilökohtainen ja itsekäs näkökulma.”

Laulunteko on Kokkoselle sydämen asia.

”Voin hirveän huonosti, jos en tee biisejä. Tämä on henkilökohtainen ja itsekäs näkökulma. Mutta haluan tehdä musiikillani myös muille niin paljon hyvää kuin vain mahdollista.”

Portti unohdettuun aikaan. Niin on hänen musiikkiaan kuvailtu. On sanottu myös, että se on universaalia ja jotenkin tuttua.

Kokkonen ajattelee luonnehdinnan johtuvan siitä, että hän rakastaa melodioita, jotka eivät ole sidoksissa johonkin tiettyyn aikakauteen ja sen määrittelemiin trendeihin.

”Eihän mulla ole aikakonetta mennä keskiajalle tai tulevaisuuteen, mutta on ihana ajatus, että samat biisit toimis sielläkin.”

Kokkonen välttelee genresidonnaisuutta. On hän silti miettinyt paljonkin omaa genreään, jota ei kuitenkaan pysty tarkkaan määrittelemään.

”Voisko se olla folkpoppia? Tai vaikka lohtupoppia? Musiikillahan on parantavia vaikutuksia. Mä aloitan sillä, että parannan ensin itseni tekemällä biisin ja sitten yritän siirtää sitä voimaa eteenpäin.”

Kokkonen ammentaa musiikkiinsa vaikutteita luonnosta, joka on hänelle järisyttävä asia, sekä irkku- ja kuoromusiikista ynnä klassisesta. Ja yllättäen jopa 80-luvun heavysta.

”Rakastan tuon ajan heavybändien kuorokohtia, joissa on hirveästi stemmoja. Viljelen biiseissäni paljon niiden kaltaista äänten polyfoniaa. Tykkään suurista melodioista ja harmonioista, jotka räjäyttävät ja puhdistavat pään, niin ettei sinne mahdu huolia.”

Polyfoniaa on kuultavissa esimerkiksi uusimman Matkalla kotiin -albumin raidoilla Painoton, Ääniä sekä Gloria. Vaikka Kokkonen rakastaa suuria ja ihania melodioita, eivät ne saa olla juustoisia.

Kokkosen tapa kirjoittaa tekstiä on runollinen. Hän ei sano asioita aivan suoraan. Biiseistä ei löydy tarkoitushakuista rosoa tai trendikkäitä ilmaisuja.

Kokkonen pitää taidetta mieltä ylentävänä mahdollisuutena.

”En oo silti välttämättä pilvissä heiluva tyyppi, joka ei tajuu mistään mitään. Tiedän kyllä, että elämässä on rankkoja asioita ja olen niistäkin kirjoittanut. Meillä on realismi tässä, ei me sitä päästä karkuun, mutta taiteen avulla on mahdollisuus päästä hetkeksi sen yläpuolelle. Kuulijat ovat kertoneet, että musiikkini antaa voimaa päästä vaikeiden asioiden yli. Luottamusta siihen, että tästä selvitään.”

Rankin tarina löytyy biisin Kultainen maa takaa. Kokkonen ystävystyi vuosia sitten Suomeen avioituneen kiinalaisen naisen kanssa. Avio-onnea varjosti naisen suuri suru ja huoli äidistään, joka vangittiin samoihin aikoihin. Vangitsemisen syy oli äidin harjoittama perinteinen kiinalainen Falun Gong -meditaatio. Äitiä kidutettiin 8 vuotta vankilassa.

”Oli vaikea kirjoittaa tuosta hirvittävästä asiasta, kun ei tiennyt, kuinka jutussa käy. Kun kaikki oli kesken, ei oikein tiennyt, miten biisin muotoilisi. Biisin ja siitä tehdyn musavideon lisäksi kävin lobbaamassa asiaa eri tahoilla. Äiti saatiin lopulta pelastettua Suomeen Amnestyn ja Suomen ulkoministeriön avulla.”

Tyttö joka uskalsi lentää -biisissä otetaan kantaa naisen asemaan ja kiusaamiseen. Tekijä katsoo tekstissä itseään pienenä tyttönä, jota hän haluaa tsempata. Biisi Veljeni kertoo syrjäytymisestä, vaikka sitä ei olekaan aivan suoraan sanottu.

Kokkonen ei ole kaihtanut muitakaan vaikeita aiheita, kuten perheväkivaltaa, rasismia tai uupumusta.

”Haluan tuoda esiin asioita, jotka ovat ajankohtaisia ja monia koskettavia. Asioiden täytyy ensin koskettaa itseäni, jotta voin tarttua niihin.”

Biisintekijöillä on hänen mielestään aikamoinen vastuu siitä, minkälaista asiaa he vievät eteenpäin. Kokkonen itse tekee mielellään sellaista musiikkia, jota lapsetkin voivat kuunnella. Siksi teksteistä ei tule löytymään kirosanoja. Hän myöntää niitäkin tarvittavan asioiden painottamiseksi. Mutta jonkun muun musiikissa.

Ei riitä, että tekstin merkitys on kunnossa, vaan tekstin täytyy olla myös foneettisesti kunnossa. Kokkonen istuu sanoituksen äärellä niin kauan, että se vastaa hänen näkemystään estetiikasta.

”Teknisesti en analysoi, mitä ja miksi, mutta kuulen, että tässä ei nyt vain voi olla tää vokaali. Kirjoitan riimit korvakuulolta. Sillä on mulle myös merkitystä, että joku tietty tärkeä sana on tärkeässä melodisessa kohdassa, niin että tunnen sanojen ja melodian tekevän yhteistyötä. Silloin kaikki on luontevan kuuloista.”

”En yleensä tee biisiä loppuun, jos en ite tykkää siitä mielettömästi.”

Biisit syntyvät valtaosin hyräilemällä ja kitaraa soittamalla. Melodia luo raamin, johon tekstin täytyy istua. Istutus tapahtuu usein ulkona kävellessä tai pyöräillessä.

”Jos on ensin vain melodia, niin sitten tulee, että voi, mun täytyy selvittää, mistä tää biisi kertoo. Se on mielenkiintoista. Toki mulla on joskus jo ennen melodiaa ajatus, että haluan kirjoittaa jostain tietystä asiasta. Joskus melodia ja sanat tulevat yhtä aikaa.”

Kokkonen säveltää paljon tietämättä, tuleeko biisistä koskaan valmista. Tallessa on monta tuntia pieniä pätkiä.

”En yleensä tee biisiä loppuun, jos en ite tykkää siitä mielettömästi.”

Viiden vuoden aikana on julkaistu kolme sooloalbumia. Tekoprosessi ei ole muuttunut, mutta rohkeus käyttää uusia soittimia on kasvanut. Uusimmalla albumilla kuullaan säkkipilliä ja harppua.

Kokkonen miettii biisit ja instrumentaation huolellisesti loppuun asti, ja tekee niistä demot kotistudiossaan. Niinpä joskus käy niin, että hän joutuu torppaamaan bändin hyvätkin ideat, koska ne eivät istu kokonaisuuteen.

”Joskus on raskasta sanoa ei, mutta bändiläiset ymmärtävät, että mun sooloprojekti menee näin. Omaehtoisesti. Mutta ei se tarkoita, että olisin vaikea tyyppi ja etten voisi mennä tekemään co-writea johonkin muuhun projektiin. Oon tehnytkin HEO:n lauluntekijäkoulutuksessa.”

Kokkonen vastaa myös biisien tuotannosta. Hän ei kuitenkaan lähde itse vääntelemään nuppeja, mutta istuu koko prosessin ajan äänittäjän vieressä tarkkaamossa huolehtien, mitä leikataan ja liimataan. Äänitykset on tehty eri studioilla, mutta luottomiksaajana kaikilla kolmella albumilla on ollut Ville Alajuuma.

”Hän ymmärtää, mitä sanon, vaikka käyttäisin aivan hölmöjä ilmaisuja. Nostan myös hattua hänen äärimmäiselle kärsivällisyydelleen.”

Keikkoja on pienistä klubeista isoihin saleihin. Parhaimmillaan lavalla on 8 henkeä, mikä on mahtavaa, mutta ei aina järkevää. Kokoonpano joustaakin paikan mukaan ollen pienimmillään nainen ja kitara. Triokeikat, joilla Kokkosen lisäksi on mukana kosketinsoittaja sekä basisti, tuntuvat toimivan hyvin.

”Joka keikan jälkeen tuntuu, että nyt oli ihana keikka. Tykkään tosi paljon live-esiintymisistä. Siinä biisit välittyvät yleisölle henkilökohtaisemmin kuin levyllä.”

”En ajattele koskaan, että pitäs tehdä sellanen biisi, joka soi radiossa.”

Musiikin tekeminen vaatii Kokkosen mielestä suurta intohimoa, koska ei ole itsestään selvää, että siitä ansaitsee edes pientä murto-osaa suhteessa ajankäyttöön ja vaivannäköön. Kokkonen ei ole ajatellut omaa tekemistään taloudellisesta näkökulmasta.

”On tietenkin ihmisiä, jotka sillä elävät. Heidän täytyy kohdata tietyt realiteetit. Ja se on erittäin kunnioitettavaa. Mä en vain siihen pysty.”

Sitä hän ei kuitenkaan kiellä, etteikö unelma olisi voida elää musiikilla. Kokkonen onkin kiitollinen siitä, että biisit ovat saaneet paljon radiosoittoa. Etenkin Radio Suomessa ja Radio Deissä.

”En ajattele koskaan, että pitäs tehdä sellanen biisi, joka soi radiossa. Mutta onhan se iso asia, kuten mikä tahansa muukin tunnustus.”

Välillä hän elää musiikilla ja välillä luokanopettajan töillä. Opettajan pätevyyttä ei taskusta löydy, mutta musiikillinen osaaminen on ollut haluttua. Hän pitää opetustyötäkin mielenkiintoisena ja palkitsevana.

Epätoivon hetketkin ovat tuttuja. Sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole, että Kokkonen voisi lopettaa musiikin tekemisen, koska oma hyvinvointi menee sen kanssa niin tiukasti käsi kädessä.

Mutta tekijyyteen liittyvä ”muu” on välillä rankkaa. Kun on laittanut itsensä likoon täysillä, niin pettymykset voivat tuntua pahalta.

”Oma musa on niin suoraan sidoksissa omaan itseen ja persoonaan, että pienikin vastoinkäyminen voi tuntua kovin henkilökohtaiselta. Se yllättääkin välillä. Kun olen hoitamassa vaikka jotain keikkamyyntiin liittyvää asiaa ja saan vastauksen, josta tulee sellainen olo, etten ole tervetullut, tulee asiaa kelattua turhankin paljon. Tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä, mutta silti.”

Kokkosen tapoja voimaantua ovat luonnossa oleilu, meditaatio ja puhuminen. Musiikintekijöiden verkostosta löytyy kollegoita, joiden kanssa istutaan alas ja jutellaan.

”Auttaa paljon, kun kollega kertoo saman tyyppisen asian tai sanoo jotain rohkaisevaa. Kun huomaa, ettei ole ainoa, jolle tapahtuu näin. Se tuki mitä on saanut, on hyvä muistaa vaikeina hetkinä. Sen sijaan, että me kilpailtaisiin keskenämme, meidän tulee tukea toisiamme.”

Suomen Musiikintekijät: Harjun nuorisotaloa ei saa lakkauttaa

Julkaistu

Suomen Musiikintekijät on allekirjoittanut adressin, jolla tuetaan Harjun nuorisotalon toiminnan jatkamista:

”Harjun nuorisotalolla on ollut merkittävä rooli musiikin ja nuorisotyön parissa. Helsingin kaupungin on taattava joko Harjun nuorisotalon saattaminen mahdollisimman nopeasti käyttäjilleen turvalliseksi tai osoitettava nuorten kulttuuri- ja taidekasvatuksen edistämiseen jokin muu sitä varten suunniteltu asianmukainen tila. Toiminnan hajauttaminen eri puolille Helsinkiä ei ole oikea ratkaisu”.

Allekirjoita adressi

Alla lisätietoa lakkautusuhasta.

 

Harjun nuorisotaloa ei saa lakkauttaa

Harjun nuorisotalon toimintaa uhkaa jälleen lopettaminen. Viimeksi asia oli esillä vuosina 2008 ja 2010. Mittava vastustus kaupunkilaisten ja kulttuurikentän taholta esti sulkemisen. 

Nyt kaupunkin on ilmoittanut tiedotteellaan että Harjun toiminnot ollaan siirtämässä tammikuusta 2020 alkaen nuorisopalveluiden muihin tiloihin.
– Muutos liittyy moneen asiaan, kuten rakennuksen kuntoon ja kulttuurisen nuorisotyön laajenemiseen eri puolille Helsinkiä, kertoo nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka.

Lue Ylen juttu Harjun lopettamisesta

Jos Harjun nuorisotalon toiminta lopetetaan jää kantakaupunpunkiin iso nuorisotyöllinen aukko. Ruoholahden, Pikku- Huopalahden, Pasilan ja Arabian välissä on kaksi paikkaa. Toinen on Glorian uusi paikka Tiivistämö ja se poikkeaa toiminnaltaan paljon Harjusta. Ainoa talo joka jää jäljelle on Punavuoden asukastalo Betania, mutta sekin on yhteiskäytössä oleva pienikokoinen talo jossa on muutakin toimintaa nuorisotyön lisäksi.

Kaupungin on edistettävä nuorten kulttuuri- ja taidekasvatusta, eikä heikennettävä sen laatua, mitä nyt ollaan tekemässä jos Harjun erikoisnuorisotalon toiminta hajautetaan eri puolille Helsinkiä. Nuorille on tarjottava edelleen laadukasta taidepainoitteista nuorisotyötä sitä varten suunnitteluissa asianmukaisissa tiloissa.

Harjun nuorisotalon lopettamisessa vedotaan myös rakennuksen kuntoon. Kaikki mahdolliset mittaukset on suoritettava nopeasti ja mittaustulosten on oltava läpinäkyviä, niin että ne ovat luettavissa Helsingin kaupungin päätösasikirjoista. Talon käyttäjillä on oikeus saada tietää mille mahdolliselle terveyshaitalle he ovat altistuneet kun talon huonoon kuntoon vedotaan.

Me allekirjoittajat vaadimme, että Harjun nuorisotalo jatkaa ansioitunutta nuorisotyötään musiikin parissa kuten tähän asti ja kaupunki takaa käyttäjilleen turvallisen toimintaympäristön.

30.9.2019 Pia Parkkonen

 

Säveltäjä Outi Tarkiainen sai Lapin taidepalkinnon 2019

Julkaistu

Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Jo 34-vuotiaana säveltäjä Outi Tarkiaisella on merkittävä ura niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Lapin musiikkiopistossa pikkutyttönä aloittaneen Tarkiaisen musiikkipolku on vienyt Sibelius-Akatemian opintojen kautta kansainvälisille musiikkiareenoille monella tasolla. Kansainvälisyydestään huolimatta Tarkiainen ei ole kadonnut maailmalle: hän asuu perheineen Ivalossa ja arvostaa pohjoista luontoa, hiihtämistä unohtamatta. Lapin kamariorkesterilla on tärkeä sijansa säveltäjä Tarkiaiselle.

Outi Tarkiainen on säveltänyt orkesteriteoksista konserttoihin ja laulusarjoihin, kamarimusiikista jazziin. Hänellä on parhaillaan vireillä lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä sävellystilauksia. Hänen sävellyksiään ovat esittäneet kotimaassa esimerkiksi Tapiola Sinfonietta, Avanti!, Oulu Sinfonia, Keski-Pohjanmaan ja Lapin kamariorkesterit. Ulkomaiden orkestereiden ja yhtyeiden kirjo ulottuu Yhdysvalloista Euroopan kautta Venäjälle.

Tarkiaisen teoksia on esitetty myös lukuisilla koti- ja ulkomaisilla musiikkijuhlilla, kotimaassa esimerkiksi Helsingin juhlaviikoilla, Kuhmon kamarimusiikissa ja Porin Jazz Festivaaleilla. Sävellyksiä on radioitu niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Tarkiaisella on kustannussopimus pohjoismaiden suurimman ja vanhimman klassisen musiikin kustantamon kanssa. Ansioistaan säveltäjä Outi Tarkiainen on saanut myös Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkintoehdokkuuden.

Lapin taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

 

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille. Virastossa työskentelee 80 henkilöä. Heistä puolet on virkamiehiä ja puolet määräaikaisia läänintaiteilijoita, jotka toimivat taiteen edistämisen hankkeissa maan eri puolilla. Taiken päätoimipiste on Helsingissä, ja lisäksi sillä on aluetoimipisteitä.