EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Suomalaiset tähtiartistit huutokauppaavat ainutlaatuisia tavaroitaan hyväntekeväisyyden nimissä 

Tekijä: Nina Lith

Suomalaiset tähtiartistit huutokauppaavat ainutlaatuisia tavaroitaan hyväntekeväisyyden nimissä 

Julkaistu

Pian käynnistyvä Anna sen soida – hyväntekeväisyyshuutokauppa on osa Sanoman yhteistyössä Musiikin edistämissäätiön kanssa käynnistämää Anna sen soida -kampanjaa, jonka tarkoituksena on varmistaa, että suomalaiset musiikkialan ammattilaiset selviävät pahimman yli ja kotimainen musiikki nousee jaloilleen myös koronakriisin jälkeen. Anna sen soida -hyväntekeväisyyshuutokaupan järjestää Musiikkimuseo Fame – Finnish Music Hall of Fame yhteistyössä Huutokauppakeskus Turengin kanssa. Siitä kertyvät varat luovutetaan lyhentämättömänä Musiikin edistämissäätiön varainkeruutilille, josta ne jaetaan tukina muusikoille ja musiikintekijöille.

Huutokaupan kohteina on suomalaisten eturivin artistien lahjoittamia upeita esineitä, joilla kaikilla on merkityksellinen tarina lahjoittajalleen.

Myyntiin tulevat muiden muassa Chisun 11-vuotiaana saama piano, jolla on sävelletty kaikki laulajan alkuaikojen biisit, Ellinooran Vaaleanpunainen vallankumous -levyltä tuttu kitara, Juha Tapion käyttämä muotisuunnittelija Jukka Rintalan suunnittelema takki, Atomirotta-yhtyeestä tutun Rane Raitsikan kitara, Haloo Helsinki -yhtyeen kultalevyt, Elastisen intiimi akustinen yksityiskeikka, Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynysen kehyksissä oleva parta, Leon yksityiskeikka sekä Benjamin Peltosen tavaramerkkinä toiminut hattu.

Muita huutokauppaan lahjoittaneita tähtiä ovat Pete Parkkonen, Amorphiksen Esa Holopainen, Anssi Kela, Jannika B ja Toni Wirtanen, Robin Packalén ja Mira Luoti.

”Musiikin Edistämissäätiön jakaessa huutokaupasta saatavat tuotot muusikoille ja musiikin tekijöille oli itsestään selvää, että Musiikkimuseo Fame haluaa olla osallisena hyväntekeväisyyshankkeessa”, toteaa Musiikkimuseo Famen toimitusjohtaja Olli Ilmolahti ja jatkaa: ”tämä on meille sopiva tapa edesauttaa musiikkialan toipumista koronapandemiasta aiemmin toteuttamiemme nettikonserttisarjan, iskelmä20 -juhlanäyttelyn sekä kahden viikottaisen kesäterassikonsertin lisäksi”.

”Koronaepidemiaan liittyviä rajoituksia on päästy asteittain purkamaan, mutta olemme edelleen kaukana normaalista tilanteesta musiikkialalla. Apua siis tarvitaan edelleen kipeästi. Artistit ovat innolla lähteneet jälleen mukaan auttamaan ja tarjolla on upeita esineitä upeilta artisteilta sekä hienoja tarinoita. Musiikkimuseo Famelle sekä Huutokauppakeskus Turengille kiitos siitä, että halusivat lähteä mukaan kampanjaan järjestämällä hyväntekeväisyyshuutokaupan.”, kertoo kampanjan projektipäällikkö Matti Markkola.

Kaikki huutokaupattavat tavarat ovat nähtävissä Musiikkimuseo Famen aulassa Helsingissä sekä museon kotisivuilla (www.musiikkimuseofame.fi) maanantaista 3.8. alkaen. Varsinainen huutokauppa alkaa osoitteessa www.huutokauppakeskusturenki.fi maanantaina 10.8. ja jatkuu aina perjantaihin 28.8. saakka. Huutokauppaan voivat osallistua kaikki halukkaat, niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin.

Tutustu huutokaupassa mukana oleviin tavaroihin: https://musiikkimuseofame.fi/

Lue lisää Anna sen soida -kampanjasta täältä: https://annasensoida.fi/

Musiikintekijöiden rahaston haku avoinna 31.8.2020 saakka

Julkaistu

Musiikintekijöiden rahastosta voi hakea neljää eri stipendityyppiä: Työskentely-, Reissu-, Hankinta- ja Erityisstipendiä.

Haku on avoinna kaikille, eli hakijan ei tarvitse olla Suomen Musiikintekijöiden jäsen. Stipendien myönnöstä päättää asiantuntijoista koostuva toimikunta.

Stipendejä haetaan ja myönnetyt stipendit julkaistaan sivulla Klaavi.fi

Seuraava hakukierros on helmikuussa 2021.

Musiikintekijöiden rahasto edistää ja tukee suomalaisten musiikintekijöiden toimintaa ja työtä jakamalla stipendejä. Rahastoon siirrettävät varat ovat peräisin Kopiosto ry:n Suomen Musiikintekijät ry:lle vuosittain tilittämistä kevyen musiikin teosten kopiointikorvauksista.

Paula Vesala mukaan Juha Vainio Rahaston hallitukseen 

Julkaistu

Suomen Musiikintekijät -yhdistyksen toinen edustaja hallituksessa on Heimo Hatakka.

Juha Vainion perhettä hallituksessa edustaa Suvi Vainio-Wirman ja Kotkan kaupunkia kolmikko Antti Hyyryläinen, Marko Kuusela ja Pasi Hirvonen, joista viimeksi mainittu on hallituksen puheenjohtaja.

Hallituksen sihteerinä toimii Kotkan tapahtumapäällikkö Tiina Salonen ja kokouksiin osallistuu myös Juha Vainio Rahaston vuotuisen tunnustuspalkinnon käytännön järjestelyistä ja viestinnästä vastaava Kotkan yhteyspäällikkö Kari Makkonen.

Rahaston hallitus valitsee vuosittain suomalaisen lauluntekijän, joka palkitaan 6000 euron suuruisella Juha Vainio -sanoittajapalkinnolla. Palkinto jaetaan vuosittain Kotkan Meripäivillä ja kun Meripäivät jäi tänä kesänä koronatilanteen vuoksi järjestämättä, päätettiin myös palkinnonjaossa pitää välivuosi.

Juha Vainio Rahasto on jakanut tähän mennessä 29 tunnustuspalkintoa ansioituneille kotimaisille lauluntekijöille ja sanoittajille.
Palkinnon ovat aikaisempina vuosina saaneet Juice Leskinen, Hector, Vexi Salmi, Pertti Reponen, Heikki Salo, Gösta Sundqvist, Martti Syrjä, Tero Vaara, Tuomari Nurmio, Pekka Ruuska, J.Karjalainen, Anni Sinnemäki, Ismo Alanko, Jorma Toiviainen, kaksikko Mikko Alatalo – Harri Rinne, Edu Kettunen, Pauli Hanhiniemi, Sinikka Svärd, Dave Lindholm, Maija Vilkkumaa, Mikko Kuustonen, Samuli Putro, Chrisse Johansson, Timo Kiiskinen, Pelle Miljoona, Paula Vesala,Juha Tapio, Jukka Kuoppamäki ja Mikko Kuoppala a.k.a Pyhimys.

Juha Vainio Rahasto on perustettu vuonna 1990. Rahastoa hallinnoivat Kotkan kaupunki, Suomen Musiikintekijät ry ja Juha Vainion perikunta.

Lisätietoja: Kotkan kaupunki, yhteyspäällikkö Kari Makkonen, p. 0400 755 535

Rehellinen ja aito tunne puree

Julkaistu

Valtavaan suosioon yltänyt duo, jossa Erinin kanssa lauloi Jonna Geagea, tuli 2003 tiensä päähän. Yksi monista syistä oli halu kehittyä. Erin (s. 1977) meni avoimen yliopiston teoriakurssille ja muistaa oppimisen aikaansaaman mahtavan fiiliksen.

”Sanoin Vesalle (puoliso, muusikko Vesa Anttila), että tajuut sä että musaa voi oppia. Vesa hymyili vinosti. Olin ajatellut, että toiset vaan osaa ja toiset ei, ja että korvakuulolta oppii kaiken.”

Pariskunta lähti vuodeksi Erinin äidin synnyinmaahan, Irlantiin, jossa musiikin opiskelu jatkui. Paluun jälkeen Erin suoritti Pop & Jazz Konservatorion aikuislinjalla muusikon perustutkinnon.

Erin tiesi haluavansa tehdä soololevyn. Mutta milloin? Sitä hän ei tiennyt. Ei myöskään sitä, että kirjoittaisi biisinsä itse. Oma tekijyys olikin monen oivalluksen ja tapahtuman sekä pitkällisen kasvun tulos.

Ensimmäisen siemenen kylvi historian opettaja, joka kehui erästä Erinin koevastausta täydelliseksi. Erin ei ollut erityisen hyvä koulussa ja oli haltioissaan, koska ei ollut koskaan saanut kymppiä.

”Sama ope sanoi kerran, että kun oon hyvä kirjoittamaan, niin oonko miettinyt, että tekisin kappaleitamme itse. Tää oli Naikkareiden alussa ja mä tuumin, että jep jep.  Mut kyllä nuo sanat jäi takaraivoon kutkuttelemaan.”

Irlannissa piti jollain kurssilla tuoda oma biisi ruodittavaksi. Seuraavana päivänä. Erinillä ei ollut omaa.

”Ope toisti, että huomenna, ehdit kyllä tehdä. Mä sit tein ja tajusin, että en ookaan onneton ja että tätäkin voi oppia. Mulle tuli tunne, että tekeminen on siistii ja oon aika hyväkin siinä.”

Irlantiin mennessään Erin ja Vesa olivat vitsailleet hengailevansa pubeissa ihailemansa biisintekijän, Jimmy McCarthyn, kanssa.

”No, ei hengattu, mut kävin punttisalilla ja siellä oli pieni mies, joka tuli kerran jutteleen. Kun hän kuuli, että oon laulaja, hän sanoi olevansa lauluntekijä. Ajattelin, että joo joo, aina kun kertoo olevansa laulaja, niin toinen sanoo olevansa lauluntekijä ja alkaa tarjoomaan biisejä. Mut sit se rupes name-droppaamaan ja kun kuulin Mary Blackin nimen, niin tajusin, kuka hän on. Hänen Marylle kirjoittamansa biisi No Frontiers on musta yks maailman ihanimpia.”

”McCarthy tarjosi mulle paria biisiä ja kun ne ei kelvannu, niin tajusin, että mulla ei oo vaihtoehtoja. Jos noin kovan tyypin biisit ei vain toimi, niin mun pitää tehdä biisini ite.”

Biisinteko jatkui Suomessa kotiinpaluun jälkeen. Myös Vesalla oli siinä iso rooli. Hän tsemppasi koko ajan.

”Mietin myös, että jos kerran tiedän, mitä mä en haluu, niin mun pitää tietää, mitä mä haluun.”

Naikkareissa Erinillä oli olo, että pitää koko ajan ylisuoriutua ja olla oma parhaansa. Omaan juttuunsa hän ei halunnut suurta showta eikä henkilöpalvontaakaan. Punainen lanka oli, että ihan kiva riittää. Tätä ajatusta hän arvelee tuskin kenenkään ymmärtäneen.

”Haluun mennä esittään mun biisejä mihin vaan nurkkaan ja mulla on silti annettavaa. Kun kaikki oli ollut suurta, ajattelin että mun juttu jää pieneksi, mutta se on silti hyvä juttu.”

Musiikilliset ainekset alkoivat olla koossa. Nuorena Erin ihaili laulaja-lauluntekijä Tracy Chapmania, jonka hän löysi uudelleen. Hän tajusi myös, että osa omia juuria on irkkumusa, jossa laulu ja kitara ovat iso juttu. Samaan saumaan löytyi uudelleen myös kantrimusiikki, jota perheessä oli kuunneltu paljon.

”Aloin laulaa kantria, ja se tuntui kuulostavan luonnolliselta. Tajusin, että sieltähän mun laulutapa on kotoisin.”

Ensimmäinen sinkku, Sarah, julkaistiin omakustanteena ja englanniksi. Pekka Ruuska kiinnostui ja sanoi, että hyvä meininki. Hän sanoi myös, että ei lähde ehdottamaan mitään niin väkivaltaista kuin kielen vaihto. Erin mietti, että miksi ei? Oliko kyseessä vain taktikointi?

”Olin Ninni Poijärven kanssa Lapissa keikalla ja kun Ninni veti omii biisei, niin mä tajusin, että mun on pakko kirjoittaa suomeks, jos haluan tässä maassa ihmiset saada kuunteleen tekstiä.”

Erin yllätti Ruuskan tekemällä neljä biisiraakiletta suomeksi.

”Tajusin heti, että nää tuntuu ihan eri lailla. Suomen kieli on niin vahvaa, että ei oikein voi laulaa diibadaabaa. Mikään asia ei mee ohi, niinku englanniksi lauletussa. Jos suomeksi tekee jotain väärin, se tuntuu tosi tökeröltä ja kun taas saa jotain osumaan kohalleen, niin se tuntuu tosi hyvältä. Oli päivänselvää, että teen suomeksi.”

Kun sitten biisi Vanha nainen hunningolla oli valmis, Ruuska soitti sen Warnerilla ja siellä näytettiin vihreää. Erin on edelleen Warnerin artisti, mutta kustantaja on Kaiku Songs.

”Pääsen käyttämään hyväkseni Pekan mieletöntä ammattitaitoa, tarkkasilmäisyyttä ja syvää tekstien ymmärrystä. Hän on ehkä mun tärkein luottohenkilö. Kun löytää tyypin, jossa on sekä ammattitaito että rehellisyys, niin onhan sellanen kullanarvoinen.”

Biisit syntyvät tarpeesta, mutta niiden tekeminen ei ole Erinille mikään pakko.

”Biisi lähtee usein siitä, että samaan aikaan syntyy pari riviä melodiaa ja jotain tekstiä. Alan sitten soittaa pianoa, ja melodia lähtee elämään omaa elämäänsä. Rakennekin alkaa hahmottua. Kun laittaa prosessin alulle, niin alitajunta pääsee tekeen duuniaan. Usein yön aikana. Sen jälkeen melodia menee taas eteenpäin. Melodian kiinnittämiseen menee yleensä kolme päivää.”

Tekstin kirjoittamiseen voi mennä viikkoja tai kuukausia.

”Kaikki tekstit on mulle vaikeita, mutta jotkut vielä vaikeampia. Vaikka mietin tekstiä viikon jokaisen minuutin, ei se aina mee mihinkään. Mulla voi olla pari riviä ja visio tunnelmasta, mutta tarina ihan hukassa.”

”Joko sä yrität tehdä biisiä, tai voit antaa biisin tehdä itsensä. Kyse on sanojen, sointujen ja melodian taiasta, josta syntyy merkitys, jota ei kukaan osaa selittää. Kun taika tapahtuu, niin se vaan tuntuu.”

Alun perin ajatus oli, ettei puoliso Vesa ole missään tekemisissä Erinin soolouran kanssa.

”Ei tiedetty, kuka mun levyn tuottaa, mutta Vesa se ei ainakaan olisi. Siinä oli sitten jotain kokeiluja, kunnes Ruuska sanoi, että aikoo ehdottaa ei-sääntöä numero yksi, eli mitä jos pantas pariskunta yhteen, ja Vesa kokeilis tuottaa.”

Vesa tuotti kaksi ensimmäistä albumia; Hunningolla (2011) ja Sä osaat (2013). Erin koki yhteistyön eduksi.

”Mulle oli selvää, minkälaisen olon halusin ihmisille, kun ne kuuntelee mun biisejä. En tiedä, olisinko saanut omaa ääntäni samoin kuuluviin, jos tuottaja ei olis ollut Vesa. Vesan kanssa sanon aina just mitä ajattelen. Vesa rakensi biiseihin mun lauluraitoja seuraten hienoja kokonaisia maailmoja.”

Kolmannen albumin (Seliseli, 2016) tuotti Jurek Reunamäki. Vesan piti kyllä alun perin olla siinäkin mukana enemmän.

”Meillä oli pieni lapsi ja vauva, joten jonkun piti olla himassa. Mun demot alkoi myös olla elektronisempia ja Jurek sopi tuottajaksi. Jos tuo ruman maton, niin Jurekilla on taito sisustaa huone niin, että ruma matto onkin maailman kaunein. Mulla oli sellanen fiilis mun demoista, että ne on rumia ja hän sai biiseistä mageen kuulosii.”

Albumin tekeminen, päälle painava keikkarundi ja vauvahässäkkä. Erin oli hukkua.

”Oltiin tilanteessa, jossa en selviäisi ilman apua. Mulla oli aikanaan biisiin Vanha sydän ekat lainit valmiina ja sit tuli kohta, että nyt oon kusessa. Pyysin Maija Vilkkumaata jeesaamaan, että se tulollaan oleva hienous säilyisi. Nyt Maijaa tarvittiin taas.”

Tärkein viime aikojen oivallus on ollut se, että Erin saa itse päättää ja hänellä on oikeus tehdä niin kuin tekee. Jos hän haluaa esimerkiksi tehdä hitaasti ja kunnolla, se on loppujen lopuksi kaikkien etu.

”Pitää olla kuitenkin varmuutta ja itsetuntoa kyseenalaistaa oma tekeminen. Siksi kysyn monilta luottohenkilöiltäni näkemyksiä biiseistä. Peilaan ja vahvistan muiden näkemysten kautta omaani. Kenenkään ei tarvi enää varoa sanomisiaan, otan vastuun, teen päätökset ja ohjaan tätä hommaa.”

Sanoma Erinin biiseissä on usein itsensä ja asioiden hyväksyminen. Armollisuus. Se, että riittää, kun tekee parhaansa. Tavoite on myös kuvata hetkessä elämisen tunnelmaa musiikillisesti ja sanallisesti siten, että kuulijat pystyvät samaistumaan siihen. Yksi isoimmista hiteistä, On elämä laina, kuvaa pieniä onnenhetkiä, jotka ovat katoavaisia.

”Ajattelin, että se on maailman tavallisin biisi. Mutta kai on niin, että kun tunne on rehellistä ja aitoa, se puree. Ei tarvi aina olla jotain erikoista.”

Erin on tarttunut kuitenkin rohkeasti myös vaikeisiin aiheisiin, esimerkiksi biisissä Onko se oikein.

”Ruuska sanoi silloin, että saat kyllä olla kieli keskellä suuta tämmösen kanssa, mutta antoi luvan julkaista sen ekalla albumilla, jos uskallan. Ja mä olin, että mitä, tottakai. Nyt julkaisukynnys saattaisi olla korkeampi.”

Väärä mies oli tekstin osalta yksi vaikeimmista. Erin on ylpeä siitä, että sai tekstin kuitenkin yksin maaliin, sillä se on hyvin henkilökohtainen.

”Se on mun äidin tarina. Äiti oli kuvitellut perhe-elämän erilaiseksi. Sitten oli neljä pientä lasta, kieli, jota ei oikein osaa, mies, joka on paljon töissä ja pennit, joita piti venyttää. Äiti oli todella yksin ja tunsi, ettei tämä ollut sitä, mihin hän rakastuessaan lupautui. Hän sanoi usein, että hänellä on väärä mies ­– ajattelematta miltä se lapsesta tuntui.”

Lapsi pohtii biisissä, onko hänkin, rippijuhlat, puheet, kaikki ja koko elämä väärää.

”Kaiken sen keskellä äiti ja isä rakastivat toisiaan. Rakkaus oli oikea, vaikka mies oli tavallaan väärä.”

Uusin sinkku Yhtenä sunnuntaina on juuri julkaistu. Siitä tuli Erinille yksi tärkeimmistä.

”En ollut kirjoittanut pitkään aikaan ja mietin, onko musta enää. Etenkin, kun käytin edelliseen levyyn tosi paljon Maijaa. Biisistä tuli mun mielestä täydellinen. Se on samalla virstanpylväs, josta tekemistä on taas ihana jatkaa.”

Biisin aihe on pettäminen ja Eriniä kiehtoi saada siihen hyväksyvä asenne. Myös ajatus, että itsensä saa antaa tuntea erilaisia tunteita. Tunteiden rohkeampi ilmaiseminen onkin hänen oma, tämän hetkinen prosessinsa.

”Musta ei kukaan oikein tiedä, mitä mä tunnen. Oon mennyt aina järki edellä ja mun on ongelmaksi asti vaikea ilmaista tunteita. Tuun palavereista himaan ennenku annan itseni tuntea, koska pelkään että rupeen itkeen. En oo myöskään koskaan päästänyt itseäni niin pitkälle, että antaisin vihan ja ärsytyksen näkyä. Lasken aina kymmeneen ja vasta sit ku tunteet on menny ohi, käsittelen asioita.”

”En oo melodramaattinen, mutta musta löytyi Vain Elämää -ohjelmassa muiden kirjoittamien dramaattisempiin biiseihin sukeltamisen kautta uusia sävyjä ja saundeja. Koin ensin, että en pysty laulaan niitä ja treenasin helvetisti. Pystyin kuitenkin antautumaan jokaisen biisin tunteeseen täysillä.”

Neljäs albumi on tulossa ensi vuonna ja Erin uskookin, että tuon inspiroivan kokemuksen myötä isommat tunteet ja tummemmatkin sävyt tulevat kuulumaan biiseissä. Myös rohkeus olla dramaattisempi.

”Kun elämään tulee uusia juttuja ja sävyjä, niin kyllähän se näkyy ja kuuluu musassakin.”

Kohti suurta kuvaa

Julkaistu

”Betoni kohtaa meren -maisemat ovat vaikuttaneet varmasti mun säveltämiseen”, Koivisto sanoo.

Hän kasvoi Helsingin Merihaassa, joka tunnetaan DDR-tyylisestä arkkitehtuurista. Betonitalot ovat vaihtuneet 1800-luvun jugend-kivitaloihin. Koivisto (s. 1975) asuu nykyisin toisella puolen Hakaniemen siltaa, Kruununhaassa.

Lapsuudenkodissa soi aina musiikki. Sarjakuvapiirtäjäisä sekä tekstiilitaiteilijaäiti nukuttivat poikansa Beatlesin Abbey Road -kasetilla. Vanhemmiltaan Kalle sai ensimmäisen Casio-syntikan, josta löytyi alkeellinen sekvensseri. Siemen kotidemoihin oli kylvetty.

Äidinmaidon mukana tullut luova ajattelu antoi eväät tekemiseen, ja musantekemisen perusteet tulivat tutuiksi rumputuntien myötä. Tähtäin oli alusta alkaen korkealla.

”Kun aloin tehdä musaa, kuvittelin aina, että olen jossain sairaan isolla lavalla. Olin nähnyt Duran Duranin soittavan musavideollaan livenä ja päättänyt että musta tulee rocktähti.”

Demokasetteja syntyi kymmenittäin. Bänditouhut kitaristi Marko Soukan kanssa starttasivat, kun Koivisto oli parikymppinen. Laulajaksi löytyi samasta koulusta Laura Närhi, ja nimi bändille napattiin tšekkiläiseltä lätkäjoukkueelta. Asiat loksahtivat paikoilleen.

Kemopetrol breikkasi isosti millenniumin kynnyksellä, ja ensisingle Child Is My Name soi joka tuutista. Ilkeät kielet epäilivät nuoren bändin taitoja: milloin bändin tuottaja Kalle Chydenius oli säveltänyt kaiken, milloin asialla olivat ”BMG:n sedät”. Koivistolla oli kuitenkin usko omiin kykyihin.

”Asiat tapahtuivat tosi nopeasti silloin. Onneksi mulla oli jo vahva musiikintekijän identiteetti ja paljon valmista musaa seuraavalle levylle.”

Laura Närhi oli edustava keulakuva viileälle bändille, mutta musiikkivideot määrittelivät sen, miltä musa ”näytti”. Miikka Lommi ja Teemu Nikkiohjasivat videoita, jotka keräsivät palkinnot Oulun Musiikkivideofestivaalilla. Videoissa Koivisto tuskin vilahti. Harva tiesi kosketinsoittajan olevan bändin diktaattori.

”Olen ehkä kontrollifriikki, mutta siinä mukana tulee iso vastuu. Kun teen biisin, tiedän tasan tarkkaan minkälainen tunnelman pitää olla. Sitä päänsisäistä emotionaalista visiota on joskus vaikea selittää. Olen tarkka kokonaisuudesta, enkä halua päästää läpi mitään puolivillaista.”

Koivisto teki valmiit sovitukset, oli erityisen tarkka bassolinjoista, mutta kuunteli toki bändiäkin. Kitaristi Soukan ”äkkiväärät kitarajutut” päätyivät usein levylle ja studiossa sovituksia jumpattiin yhdessä niin bändin kuin tuottaja Kalle Chydeniuksen kanssa.

Entäpä se tunnistettavin soundi, solistin eteerinen lauluääni? Pitkät melodialinjat lyövät leimansa Kemopetrolin musiikkiin. Usein se, mikä tulkitaan laulajan tyyliksi, onkin itse asiassa Koiviston sävelkieltä. Sen saman voi kuulla vaikkapa Koiviston kynäilemistä I’Dees-yhtyeen biiseistä. Haikean kohtalokas tunnelma on säveltäjää itseään.

Parhaat biisit syntyvät kuin vahingossa. Silti täydellisen melodian löytäminen on usein pitkän puurtamisen tulos.

”Jos diggaan jostain jutusta, jumppaan sitä paljon. Varsinkin laulumelodiat vaativat paljon työtä. Tekstin kirjoittaminen taas on shakkia, jossa painin omien pakkomielteideni kanssa. Ekan levyn jälkeen tuli vaihe, että kaiken piti rimmata. Onneksi olen päässyt siitä yli.”

Kemopetrolin tekstit ovat kaikki Koiviston kirjoittamia. Vaikka lyriikat syntyvätkin melodian ehdoilla, eivät ne ole mitään pop-höttöä. Usein ne ovat viileän etäännytettyä maailman tarkkailua hieman oudosta vinkkelistä.

Sellainen Koivisto onkin, tarkkailija ja yksinpuurtaja. Eikä hän oikein ole löytänyt omaa paikkaansa co-write-pöydistä, vaikka yhteistöitä on ollut. Valmiiseen tekstiin säveltäminen taas tuntuu liian kahlitsevalta.

”Olen kokeillut tehdä muiden teksteihin biisejä, mutta se on vaikeaa. Sellaisenaan tekstejä on vaikea istuttaa, kun biisin rytmiikka on minulle niin tärkeää.”

Koivisto lähestyy tekemistään estetiikan kautta, ja soundit määrittelevät musiikkia. Sanat putoilevat yleensä ryöppynä musiikin kanssa. Hyräilystä putkahtaa rytminen lause tai hokema, jonka ympärille stoori muodostuu. Ideat saattavat lähteä soundeista tai sointukuluista. Tärkeintä kuitenkin on se maailma, mikä on siinä ympärillä. Tunnelma.

”Tykkään tehdä biisejä, joissa on outoja, utuisia elementtejä.”

Koivisto paljastaa myös paljon käyttämänsä metodin: Hän varastaa. Tai tarkemmin sanottuna lainaa tunnelmia.

”Imitoin jotain olemassa olevaa biisiä tiettyyn pisteeseen asti. Sitten alan ottaa elementtejä muualta, etten jää kiinni. Pian se alkaa kuulostaa Kemopetrolilta.”

Logic-kansion työniminä onkin ”Beatles” tai ”Massive Attack”, milloin minkäkin mukaan nimettyjä aihioita.

”Jos olen kuullut makeen jutun niin mietin, millä estetiikalla se on tehty. Instrumentaatiolla ja efektoinneilla voi saada paljon aikaan. Tykkään tehdä biisejä, joissa on outoja, utuisia elementtejä. Kaikki ei ole sitä, miltä ulkokohtaisesti näyttää.”

Poikkeuskevät 2020 siirsi Kemopetrolin uuden tulemisen vuodella eteenpäin. Tarkoitus oli julkaista uutta materiaalia ja lähteä festarikeikoille vanhalla tutulla kokoonpanolla kvartettina. Kemopetrolin ”George Martin”, Kalle Chydenius, on myös mukana.

”Kalle soittaa myös keikkakokoonpanossa bassoa – sitten kun keikoille päästään.”
Pelkästä nostalgiatripistä ei suinkaan ole kysymys. Uudet biisit ovat muhineet kattilassa ja studioon mennään luomaan uutta. Mitään maailmanvalloituspakkoa Koivistolla ei kuitenkaan ole. Jotain on muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa

”Kun aikanaan saatiin levytyssopimus Kemopetrolin kanssa ja soitettiin Tavastialla ajattelin, että nyt olen saavuttanut kaiken. Sitä ajatteli, että ne on niitä hetkiä minkä takia musaa tekee. Ne ovat kuitenkin vain ulkoisia voittoja. Missä se vuorenhuippu edes on? Draivi musiikkiin tulee kuitenkin pakottavasta tarpeesta tehdä. Ja ne kylmät väreet saan itse tekemisestä.”

”Kun teen musaa, näen aina visuaalisia asioita.”

Kuinka pop-säveltäjä Koivistosta sitten tuli arvostettu score-säveltäjä? Se oli väistämätöntä. Sitä hän on tavallaan ollut alusta asti. Videot ovat olleet Kemopetrolin ilmaisussa erittäin merkittävässä asemassa. Child Is My Name, Goodbye tai Saw It on TV olivat isoja hittejä myös videoidensa ansiosta.

”Meillä oli kansainvälinen tavoite. Haluttiin kuulostaa ja näyttää yhtä hyvältä kuin Massive Attackit ja muut. Se oli hyvä alusta video-ohjaajille.”

Myös Koivistolle biisit ovat maisemia.

”Kun teen musaa, näen aina visuaalisia asioita. Muistan tietyistä Kemo-biiseistä, mitä silloin tein tai ajattelin.”

Kemopetrol olisi voinut breikata isosti, mutta sitten maailma muuttui. Musiikkivideot katosivat ruudusta Jyrkin ja Lista-ohjelman myötä ja maamme korkealaatuinen videotuotanto ajettiin alas. Samalla tyssähti Kemopetrolin lupaavasti alkanut kansainvälinen ura.

”Yhtäkkiä englanniksi laulettu musa jäi täysin jalkoihin, ja pop-yhtyeiden kansainvälisen uran buustaaminen loppui. Myös me päästiin pienimuotoisesti maistamaan sitä Rasmuksen, HIMin ja Bomfunk MC’s vanavedessä. Sitten Suomen päästä loppui bensa ja bändit jätettiin oman onnensa nojaan. Suomenkielisellä musalla oli helpompi tehdä rahaa ja laulukilpailurealityt veivät ison siivunsa. Trenditkin vaihtuivat.”

Kun Laura Närhi päätti tehdä suomenkielisen soololevyn, oli Koivisto yhtäkkiä vailla töitä. Onneksi Atte Järvinen soitti ja pyysi säveltämään musiikit ohjaamansa animaatiokomediaan Pasila.

”Pasilan tekeminen oli hienoa. Atte on lapsuudenystäväni ja meillä on samanlainen huumorintaju. Hiffasin heti mistä siinä on kyse.”

Koivisto oli tehnyt aiemmin musiikin nuorten tv-sarjaan Suolaista vettä. Siitä oli tullut itsevarmuutta. Score-musiikissa oli uusi mahdollisuus, mutta sitä piti opiskella.

”Katselin komediasarjoja ja kuuntelin miten jinglet on tehty. Tehdessä oppii. Minulla on kuitenkin vahva komediallinen puoleni ja olen piirtänyt paljon sarjakuvia. Pasilassa sain hassutella. Mitä överimmäksi vedin, sen parempi. Oli tosi hauska tehdä kieli poskessa musiikkia laidasta laitaan, siellä on niin paljon eri genrejä.”

Esimerkiksi Karrelle palanut enkeli on parodia härmäläisestä molli-iskelmästä, jossa renttulaulaja on kohtalonsa uhri. Sen videoksi irrotettua versiota on YouTubessa kuunneltu yli puoli miljoonaa kertaa ja kommenttikentässä sitä ylistetään nimenomaan hyvänä iskelmänä. Järvisen kanssa yhteistyössä syntynyt biisi onnistuu varastamaan sopivasti joka laarista, ja vaikutelma on kuin suoraan keskikaljakuppilan karaokeillasta.

Kertosäkeistön rallatus jää soimaan kuin tauti päähän ja loppukaneetti ”uhri olen itsekin, talven routa tappaa pihatontutkin” kiteyttää täydellisesti kansallisen melankoliapsykoosin.

Se oli Koiviston napakymppi. Teosta pidettiin vahvana näyttönä iskelmävainusta ja Koivistoa kosiskeltiin iskelmänikkariksi. Rahaa oli luvassa.

”Harkitsin hetken, mutta päätin jo nuorena, että haluan allekirjoittaa kaikki mitä teen omalla nimelläni. Kieli poskella tehty parodia oli hauska tehdä, mutta en halunnut tehdä samaa vakavasti.”

Leffa- ja tv-säveltämisen kiehtovuus ja haaste Koivistolle on “renkiydessä”. Työ on vaativa ja tärkeä osa kokonaisuutta. Koivistoa harmittaakin, että musiikin merkitystä vähätellään tuotantoportaissa. Budjeteissa musiikki tulee viimeisenä ja katalogimusa kukoistaa.

”Musiikin tarkoitus on luoda juuri oikeanlainen tunnelma sekä tukea ja korostaa tunnetiloja tärkeissä kohtauksissa. Säveltäjän pitää päästä sisään ohjaajan sisäiseen maailmaan ja tulkita hänen visioitaan egottomasti. Olen saanut paljon ahaa-elämyksiä ja inspiraatiota muun oman musiikkini suhteen työskennellessäni eri ohjaajien kanssa.”

Score-säveltäminen on ollut 13 vuotta Koiviston päätyö, johon hän suhtautuu perusteellisesti.

”Kun saan ohjaajalta jotain referenssimateriaalia, voin lähteä hahmottelemaan. Kotistudiossani pystyn kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja instrumentaation suhteen. Voin tehdä elektronista soundia tai vaikka samplata kattiloita, mitä vain. Heti kun löydän jonkun omasta mielestäni projektiin sopivan musiikkimaailman, teen demon ja lähetän sen eteenpäin. Palaute ohjaa musiikkia sitten haluttuun suuntaan. Prosessi toistuu, kunnes tiedän, kuinka tarvitsen muusikoita ja studioaikaa. Kaiken pitää luonnollisesti tapahtua budjetin rajoissa.”

Koiviston unelma on päästä tekemään lisää pitkiä elokuvia.

”Vinyyli- ja CD-ajan kasvattina ajattelen pop-musaa hyvin albumikeskeisesti, ja tämä myös heijastuu innokkuuteeni score-säveltäjänä: Pitkissä tuotannoissa kuten elokuvissa pääsee säveltämään ’albumeita’ eli kehittämään ja varioimaan teemoja ja tunnelmia laajemman kaavan kautta. Se on taiteellisesti antoisaa työtä.”

Minä, Herra Ylppö

Julkaistu

Kallion juurelta alkaa pikkukaupunki. Lapset potkivat palloa koulun pihassa. Autot matelevat risteyksestä toiseen. Mustiin pukeutunut Herra Ylppö (s. 1973) lampsii edestakaisin ja yrittää napata ajatuksesta kiinni.

”En oikein muista… Elämä oli silloin erilaista… En koskaan kuuntele vanhoja levyjäni. Kuuntelen vain sitä, mikä on sillä hetkellä tekeillä.”

Ylppö väittää, että häneltä ei ole koskaan ennen kysytty, miten hänestä tuli sanoittaja. Eikä Ylppö ole sitä muutenkaan pahemmin miettinyt.

”Tietenkin mun sanoitukset on erilaisia kuin parikymppisenä”, hän toteaa.

”Olen muuttunut ihmisenä. Mun elämä on muuttunut. Olisi helvetin surullista, jos mun sanoitukset eivät muuttuisi myös.”

1990-luvun alussa Herra Ylppö ja Häiriö Piirinen ”säkittivät paskaa” Kemiran puutarhalannoitetehtaalla Harjavallassa. Siellä he tajusivat, että tilanteelle on pakko tehdä jotain. He perustivat bändin.

Maij’ Karman Kauniit Kuvat, Maj Karman Kauniit Kuvat, Maj Karma – jo yhtyeen nimestä saattoi päätellä nuorten miesten vakavat taiteelliset pyrkimykset.

Häiriö oli taitava kitaristi, mutta Ylpöllä ei ollut pienintäkään hajua, miten oikeasti lauletaan. Hänen aiemmat yhtyeensä olivat soittaneet punkia ja örinämetallia.

”En pysynyt äänessä. En edes tiennyt, että laulajan olisi hyvä pysyä jossain äänessä”, Ylppö naurahtaa.

Ylppö ei ollut lainkaan musikaalinen, mutta musiikki kiinnosti valtavasti. Aluksi sanoitusten kirjoittaminen oli tärkeämpää kuin laulaminen.

Kun kaksikko rupesi tekemään biisejä, Ylppö kirjoitti sanoitukset, joita halusi esittää.

”Löin ne Häiriön eteen ja sanoin, että mulla on tämmöisiä. Sitä ei koskaan kyseenalaistettu millään tavalla. Se oli aina mun tontti”, Ylppö sanoo.

”Sain täydellisen vapauden. Sain tehdä, kuten tykkäsin. Ei siinä bändissä ikinä kukaan sanonut mitään. Olisi voinut olla antoisaa, jos sanoituksista olisi joskus keskusteltu.”

Ylppö aloitti sanoittamisen ”ihan nollasta”. Hän kertoo olleensa entinen tarkkiskundi, jota runokirjat ottivat päähän. Myöhemmin Ylppö on saanut niistä paljonkin inspiraatiota – muun muassa Arto Melleriltä, Dan Fantelta sekä Allen Ginsbergiltä ja muilta beat-sukupolven runoilijoilta.

”Ajattelin pitkään, että runot eivät sano mitään mun elämästä. Vitutti, kun niissä kuvailtiin, että taivas on sees ja tuuli puhaltaa surun pois. Ajattelin, että ainakaan mitään tuollaista en halua tehdä”, hän muistelee.

”Semmoista sievistelyä ja söpöilyä olen aina inhonnut. Se ei kiinnosta mua vieläkään. Vasta myöhemmin tajusin, että runouttakin on monenlaista.”

”Sääntöjä noudattamalla ei tule persoonallista jälkeä. Eikä se ole hauskaa.”

Ylpön mukaan hänessä on yhä jonkin verran sitä ylivilkasta kakaraa, joka ajattelee voivansa tehdä, mitä huvittaa. Että säännöt ja kirjoitettu teoria eivät ole häntä varten. Eivätkä rokkibiisien tekemistä varten.

”Sääntöjä noudattamalla ei tule persoonallista jälkeä. Eikä se ole hauskaa.”

Dave Lindholm, Bob Dylan, Morrissey, Jim Morrison, Lou Reed – Herra Ylpöllä on monta suosikkia, mutta ei yhtään varsinaista esikuvaa.

”Nämä miehet ovat vanhoja partoja, mutta he eivät olleet vanhoja silloin, kun kirjoittivat ne jutut, joista heidät muistetaan. He tekivät aikaansa nähden rohkeaa taidetta. He eivät miettineet, että soiko tämä biisi radioissa. Tai mitä siinä voi sanoa”, pohtii Ylppö.

”Ehkä he myös lauloivat semmoisista asioista, joista ei ollut paljon laulettu. Ainakaan samalla tavalla. Kun Lou Reed rupesi kirjoittamaan huumeiden käytöstä, ei semmoista oltu hirveän paljon ennen tehty. Enkä usko, että Jim Morrisonilla oli paljon esikuvia rockin puolella. Mun mielestä on aina kiinnostavaa, kun ihminen luo juttunsa itse.

Toisinaan Ylppö kuulee uudessa musiikissa enemmän levy-yhtiön iltapäiväpalaverin kuin omia tuntojaan julki tuovan tekijän. Hänen mielestä rockiin kuuluu se, että musiikki on itse tehtyä.

Laskelmoitu ja suunnitelmallinen tekeminen kammoksuttaa Ylppöä. Sellainen, että musiikki on vain pakollinen paha.

”Kyllä mä ymmärrän, että nykyinen ilmapiiri ja tavoitteet on erilaisia kuin 70-luvulla. Tai edes meidän aloittaessa”, hän sanoo.

”Mun mielestä on mukavampi kuunnella Dave Lindholmia kuin jotain uutta, ironista radiohittiä. Dave kuulostaa usein siltä, että se on vaan vetäissyt jotain paperille. Siellä on välissä typeriä lauseita ja sitten on tosi hienoja lauseita ja yhdessä niistä tulee fiilis, että tämä jätkä kertoo tätä stooria just mulle. Ne biisit ei tyhjene koskaan.”

Kun Maj Karma oli kiertänyt ja julkaissut levyjä noin 15 vuoden ajan, se rupesi kyllästyttämään Ylppöä. Niinpä hän perusti uuden bändin.

Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen yhteydessä lanseerattiin uusi termi: reality rock. Se tarkoitti, että kaikki sanoitukset olivat suoraan Ylpön omasta elämästä, siis totta.

”Musta vaan tuntui siltä, että halusin tehdä jotain muuta. Että haluan tehdä toisella tavalla kuin Karma teki”, hän sanoo.

”Siihen juttuun kuului uusi bändi, uusi musiikki ja uudenlaiset sanat. Tuntui älyttömältä ajatus, että perustan bändin ja teen sitten samaa juttua sen kanssa. Kaiken piti olla erilaista. Jos musa ja miehet muuttuu, niin sanoitustenkin pitää muuttua.”

Herra Ylppö on aina kirjoittanut yksilön näkökulmasta. Poikkeuksena on Maj Karman yhteiskunnallinen Salama-levy (2009), jonka sanoituksia Ylppö pitää epäonnistuneina.

”Siellä on muutama hieno biisi, mutta pääsääntöisesti se on vähän väkinäinen. Mulla ei ollut yhteiskunnallisesti mullistavaa sanottavaa tai tarpeeksi omaperäistä näkökulmaa maailman tilaan. Yksityiselämäkin oli sillä hetkellä jotenkin laimeaa.”

Myös Maj Karmalle tehdyt sanoitukset olivat alusta asti henkilökohtaisia, mutta ne olivat kryptisempiä. Niissä asioita ei sanottu suoraan.

Ylppö myöntää pelänneensä nuorempana, että tulee kertoneeksi liikaa ja liian selkeästi. Hän ei halunnut sanoitusten olevan liian paljastavia. Parissa vanhassa sanoituksessa hän on käyttänyt siksi cut up -tekniikkaa eli sotkenut rivit uuteen järjestykseen.

Tyhjän paperin kammoa Ylpöllä ei ole ollut koskaan. Hän on aina tarvittaessa pystynyt kirjoittamaan jotain.

”Sellaisia oloja on hetkellisesti ollut, että en enää keksi mitään uutta sanottavaa tai että mulla ei ole enää mitään sanottavaa. Sitten elämässä tapahtuu jotain ja taas on materiaalia”, hän sanoo.

”Nuorempana olen jopa käyttäytynyt tarkoituksellisesti niin, että saan kirjoitettavaa biiseihin. Kaikesta sen takia tekemästäni en ole ylpeä.”

Maj Karman biisit syntyvät pääsääntöisesti Häiriön riffeistä, joita yhtye sovittaa kimpassa. Laulumelodiat ovat lähes poikkeuksetta Ylpön. Soolobändeissään Ylppö on aina yksi säveltäjistä.

Millainen on hyvä sanoitus? Tekniikan ja muodon kanssa sillä on Herra Ylpön mukaan vain vähän tekemistä.

”Hyvä tunnelma on varma merkki. Periaatteessa on aika sama, mitä sanoja käytetään, mutta jos tunnelma vie sut mukanaan, niin silloin sanoitus on täyttänyt tarkoituksensa”, hän sanoo.

”Kauko Röyhkä on siinä mestari. Sen sanoissa ei ole usein mitään muuta kuin joku pieni tapahtuma tai fiilis. Niihin pääsee heti sisään ja ne tuntuu hyvältä.”

Kirjoittaja tietää harvoin etukäteen, millaisen reaktion laulu aiheuttaa yleisössä. Siksi kaikkea ei kannata edes yrittää miettiä tarkkaan. On parempi luottaa vaistoon.

”Olen minäkin joskus miettinyt, että miten se tunnelma oikein luodaan. Onko jotain tiettyjä sanoja? Pitääkö kuvata sitä miljöötä? Milloin pitää siirtyä seuraavaan aiheeseen? Ja niin edelleen”, Ylppö kertoo.

”Sillä tavalla kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Mun mielestä on pöhkö ajatus, että sanoitusten tekemisen voisi oppia kirjoista tai oppitunneilla. Enemmänkin ajattelen, että opettelemalla siitä katoaa jotain.”

Herra Ylppö ei koskaan kaiva sanoituksia pöytälaatikosta, muistiinpanoista tai mistään muualtakaan. Hän tekee ne nopeasti, tilanteen mukaan.

”Nykyään mun sanoitukset on tosi niukkoja. Ne on aika helppo muistaa.”

Nykyään Ylppö ei edes kirjoita sanoituksia muistiin, vaan laulaa ne suoraan demolle, pätkä kerrallaan.

”En siis tee niitä kirjoittamalla, vaan sanat on ikään kuin riffejä, joita kokeilen. Haen sanoituksen suoraan laulamalla. Mahdollisimman nopeasti vaan. Jos sinne jää löysiä rivejä, se ei haittaa. Tykkään niistä. Ne hengittää”, hän kertoo.

”Se on täysin poikkeuksellinen tapa. Ehkä tästä syystä olen jättänyt sanoitukset pois myös levyn kansista. Ei ne oikein toimi luettuna, koska niitä ei ole koskaan kirjoitettukaan siihen muotoon.”

Ylppö kirjaa sanoitukset ylös vain, jos äänittäjä tai tuottaja haluaa ne eteensä. Joskus hän saattaa tehdä lapun avuksi itselleen, kun laulaa lopullisia raitoja levylle.

”Nykyään mun sanoitukset on tosi niukkoja. Ne on aika helppo muistaa.”

Kaksi vuotta sitten Ylppö erosi. Helmikuussa ilmestynyt Lovi-levy kertoo hänen avioeronsa tarinan – tai Ylpön version siitä.

Koska erokonsepti ei Ylpön mielestä sopinut Maj Karmalle, hän perusti taas uuden bändin. Herra Ylppö & EX -yhtyeeseen kuuluvat hänen lisäkseen myös Ihmisisssä soittanut kitaristi Hamid Moeini sekä tuottaja-muusikko Joel Attila.

Albumi tehtiin Joel Attilan omassa studiossa. Kolmikko kokoontui sinne joka keskiviikko.

”Jos maanantaina ahdisti aivan helvetisti, niin tieto keskiviikosta ja jätkien tapaamisesta helpotti pikkuisen. Tätä levyä tehdessä tuli pitkästä aikaa olo, että rokkibändissä on parasta se, kun pääsee treenikämpälle juomaan kaljaa. Aluksihan se oli siisteintä ikinä.”

Ylppö potkii käpyjä ja jatkaa.

”Sitten kaikki kyllästyy ja perustaa perheen.”

Avioeron jälkeen Ylppö masentui vakavasti. Vasta nyt hän tuntee olevansa kunnossa. Nukahtamislääkkeistä pitäisi vielä päästä eroon.

Koska kevään ja kesän keikat peruuntuivat pandemian takia, Ylppö, Hamid ja Joel palasivat studioon. Uudet biisit eivät piehtaroi menneessä, vaan katsovat eteenpäin.

”Pohdin niissä muun muassa sitä, että haluanko ja pystynkö vielä ihmissuhteisiin. Nyt eroasiat ovat tasautuneet ja elämä vakiintunut edes vähän. Alussa on se isoin show, kun on tunteet pinnassa ja kaikki jaetaan ja mietitään, että miten kukakin pärjää”, Ylppö pohtii.

”Ja kyllä mä olen kirjoittanut tästä korona-ajastakin, vaikka se kuulostaisi miten kliseiseltä. On tämä kuitenkin helvetin iso asia maailmanhistoriassa. Tietysti olen kirjoittanut vain omasta näkökulmastani, yksilön tunnoista.”

Ylpön mukaan hänen elämässään ei ole tabuja, sellaisia asioita, joista hän ei pystyisi tekemään biisejä. Tavallaan kaikki on mahdollista materiaalia.

Lovi-levyltä hän jätti pois pari biisiä, jotka eivät pahimman vaiheen jälkeen tuntuneet soveliailta.

”Sellaista erovihaa en halunnut levylle. Kirjoitin pari sellaista sanoitusta, mutta en halunnut tallentaa niitä tunteita jälkipolville. Erosin kuitenkin mun lasten äidistä. En halunnut, että mun levylle on tallennettu se, kun sanon hänestä rumia asioita”, Ylppö sanoo.

”Eroon kuuluu se, että purkaudutaan ja vituttaa ja tuntuu pahalta ja vihataan. En halunnut, että se jää tavallaan ikuisesti päälle. Eikä henkilökohtainen viha yleensä toimi muidenkaan levyillä.”

Kelpo hakemus ei jaarittele ja on huolella tehty

Julkaistu

”Ensinnäkin mieti, onko sinulla oikeasti tarvetta apurahalle ja selkeä projekti, johon haet”, sanoo Minna Huuskonen.

”Jos ideasi ei ole kirkas ja vain kokeilet, sattuisitko saamaan rahaa, niin se kyllä paistaa läpi hakemuksesta.”

Huuskosella on pitkä kokemus työskentelystä apurahoja myöntävissä toimikunnissa. Nyt hän on Musiikintekijöiden rahaston puheenjohtaja.

Huuskosen mukaan etukäteisvalmistelut ovat olennaisen tärkeitä apurahan hakemisessa. Apurahan tarpeen tulee olla konkreettinen ja kompakti.

”Kun olet kiteyttänyt apurahan tarpeen itsellesi, seuraavaksi selvitä, mistä haet rahoitusta. Eli etsi taho, jonka myöntökriteerit osuvat yksiin sinun projektisi ja rahantarpeesi kanssa”, Huuskonen sanoo.

Hän kehottaa tutkimaan myös aiempia myöntöpäätöksiä, ja suhteuttamaan oman hakusumman niihin. Eli ei kannata hakea isoa summaa taholta, joka myöntää pieniä summia. Tai päinvastoin.

Rahan tarvetta ei ole syytä perustella sosiaalisilla tekijöillä, kuten esimerkiksi työttömyys tai yksinhuoltajuus. Niillä ei ole merkitystä rahoituksen myöntämiseen.

”Pidetään privaattipuolen asiat asioina ja työt töinä”, Huuskonen summaa.

”Älä ole ylimielinen ja oleta, että tuen myöntäjät tietävät, kuka olet ja mitä olet tehnyt.”

Hakemuksen kirjoitustyyli saa hänen mielestään olla persoonallinen, mutta laajoja sepustuksia kannattaa välttää.

”Pitkä teksti, jossa selitellään paljon, antaa sen kuvan, ettet tiedä itsekään mitä olet tekemässä”, Huuskonen sanoo.

Tietynlainen nöyrä asenne on hyväksi hakemusta tehdessä ­– silloinkin, kun takana on pitkä taitelijaura.

”Älä ole ylimielinen ja oleta, että tuen myöntäjät tietävät, kuka olet ja mitä olet tehnyt. Kerro CV:ssä urasi relevanteimmat saavutukset. Jos ura on kestänyt vuosikymmeniä, niin toki ei ole syytä luetella kaikkea, tyyliin kouluaikaiset bändini”, Huuskonen neuvoo.

”Name dropping on mielestäni suotavaa ja ihan ok: jos olet tehnyt yhteistyötä alan tärkeiden toimijoiden kanssa, se voi vahvistaa vakuuttavuuttasi.”

Apurahoja myöntävät tahot kommunikoivat keskenään, joten rehellisyys kannattaa, Huuskonen muistuttaa.

”Jäät kyllä kiinni, jos jätät kertomatta samaan tarkoitukseen haetut tai jo saadut apurahat.”

Hakemuksen eteen kannattaa nähdä vaivaa. Hyväkin projekti voi jäädä ilman rahoitusta, jos hakemus on huono.

”Oma asia pitää kyetä tiivistämään mieluusti muutamaan lauseeseen.”

Musiikin Edistämissäätiön (MES) toimitusjohtaja Hannu Sahan yleisohje apurahahakijoille on: mitä tiiviimpi ja lyhyempi hakemus, sitä parempi.

”Oma asia pitää kyetä tiivistämään mieluusti muutamaan lauseeseen”, hän sanoo.

Apurahan esittely ja hakuohjeet on hyvä lukea tarkasti.

”Liian moni täyttää apurahan anomuskaavakkeen lukematta ohjeita. Ihan kaikki asiat, jotka otetaan apurahapäätöksissä huomioon, löytyvät ohjeistuksista. Se on tärkeä osa toimintojemme läpinäkyvyyttä”, muistuttaa Saha.

Liitteiden kanssa on hyvä olla tarkkana.

”Jos MESiltä hakee vaikka äänitetuotantotukea, on musiikkinäytteen merkitys erittäin suuri. Elävän musiikin tukipäätökset taasen tehdään paljolti ohjelmasuunnitelman ja sen budjetoinnin mukaan.”

Budjetin laatiminen ei ole kaikille hakijoille tuttua, Saha harmittelee.

”Jos kysytään hankkeen budjettia, se pitää osata laatia oikein. Eli niin, että meno- ja tulopuoli ovat samat.”

MES on laatinut mallihakemukset elävän musiikin tuen hakemiseen sekä markkinointi- ja vientituen hakemiseen.

”Työskentelyapurahaa haettaessa ratkaisevat oma taitelijaesittely ja apurahan puitteissa tehtävän hankkeen tiivis esittely”, Saha sanoo

Hyvä taiteilijaesittely on yhtä kuin yksi liite.

”Eli ei kannata lähettää erikseen arvosteluja vaan niin, että taiteilijaesittelyyn tulee otteita arvosteluista.”

Huono hakemus on sellainen, mistä varsinainen hakukohde ei käy riittävän hyvin selville.

”Lue hakuilmoitus aina huolellisesti ja ala vasta sitten laatia omaa hakemustasi.”

Suunnittelupäällikkö Hanna Susitaival Taiteen edistämiskeskuksesta (Taike) toteaa, että harmittavan usein törmätään siihen, ettei hakija ole lukenut hakuilmoitusta.

”Hakuilmoituksessa on kaikki tarpeellinen tieto. Muistutan, että vaikka tukimuoto olisi sama vuosia, saattavat haun kriteerit tai yksityiskohdat muuttua.”

Niinpä ensimmäinen ohje on: lue hakuilmoitus aina huolellisesti ja ala vasta sitten laatia omaa hakemustasi. Toinen tärkeä huomioitava juttu on hakemuksen teon aikataulu: viimeisen päivän varaan ei asiaa kannata jättää.

”Hakemuksesta tulee harvoin hyvä, jos sitä alkaa tehdä viime hetkellä hätäpäissään”, Susitaival sanoo.

Taiken sähköiset hakemuslomakkeet eivät edes lähde liikkeelle, ellei kaikkia pakollisia liitteitä ole mukana. On hyvä tsekata ajoissa, mitä liitteitä vaaditaan ja tehdä ne kuntoon hyvissä ajoin.

”Olisi myös hyvä, jos joku kollega tai  lähipiirin ihminen lukisi hakemuksen läpi ja antaisi siitä huomioita. Kertoisi, onko hakemusteksti ylipäätään ymmärrettävää.”

”Hyvä hakemusteksti on tiivis ja vastaa kysymyksiin: mitä, missä, milloin, miksi ja kenelle.”

Hakemusta tehdessä kannattaa pitää mielessä kaksi lähtökohtaa: Ensinnäkin hakemuksen vastaanottaja ei tunne sinua. Toiseksi hakemuksen vastaanottaja ei tiedä mitään siitä, mitä sinä teet.

”Toki tämä ei pidä aina paikkaansa. Mutta siis hyvin selkeästi pitää pystyä kertomaan, kuka on ja mitä on tekemässä.”

Susitaival muistuttaa, että hakemusten arvioijat lukevat yhdellä hakukierroksella satoja hakemuksia. Mitä nopeammin he saavat kiinni siitä, kuka hakija on ja mitä hän aikoo tehdä, sitä parempi. Eli ei niin, että itse asia tulee jossain hakemustekstin loppupuolella.

”Hyvä hakemusteksti on tiivis ja vastaa kysymyksiin: mitä, missä, milloin, miksi ja kenelle.”

Hakemus ei saa sisältää loputtoman pitkää taidepuhetta, jossa pohditaan filosofisia kysymyksiä. Myöskään konditionaalissa ei kannattaa kirjoittaa, neuvoo Susitaival. ”Jos saisin niin tekisin” tai ”jos olisi rahaa niin ostaisin” -tyyppinen hakemusteksti ei anna vakuuttavaa kuvaa.

”On hyvä lähteä liikkeelle siitä, että projektia ollaan tekemässä, tulipa apurahaa tai ei.”

Kinuaminen ja taloudellisen ahdingon korostaminen eivät ole hakemukselle eduksi.

Projekti- ja hankeapurahojen hakemuksissa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että kirjoitettu teksti ja numeropuoli vastaavat toisiaan.

”Jos sanallisesti kerrotut asiat eivät näy budjettiarviossa, herää kysymys siitä, osaako henkilö toteuttaa projektia oikein.”

Ylipäätään tarkkuus on paikallaan hakemusta tehdessä. Hakemuksia voidaan joutua hylkäämään hakijan huolimattomuuden takia. Esimerkiksi: Jos hakee taitelija-apurahaa, joka myönnetään vuodelle 2021, ei hakemukseen tule laittaa vuoden 2020 suunnitelmia. Tai jos hakee kohde- tai hankinta-apurahaa, jolle on määritelty myönnettävä minimisumma, ei tule hakea minimiä pienempää tukea.

Merkillisen merkittävää kesää!

Julkaistu

Vaikka dystopiatarinat ovat viime vuosina vallanneet tilaa kirjallisuudessa ja tv-sarjoissa, niiden maailma on kuitenkin ollut tuolla jossain. Nyt se tuiskahti epämiellyttävän lähelle meidän arkeamme.

Meille musiikintekijöillehän epävarmuus on aina ollut osa arkea: tällä työllä elää vain, jos musiikkia käytetään, ostetaan ja esitetään, ja siitä kaikesta maksetaan kohtuullinen korvaus.

Tällaiseen emme mekään osanneet varautua. Kevään ja kesän keikat, festarit ja muut tapahtumat peruttiin viranomaismääräyksellä, ja suurin osa vuoden keikkaliksoista ja elävän musiikin tekijänoikeustuloista jää saamatta. Tukipaketteja ja ylimääräisiä apurahahakuja on onneksi viritelty monelta suunnalta, kiitos siitä. Mutta kun pulaan joutuneita tarvitsijoita on suuri määrä, aina joku jää ilman. Eikä apuraha ole sosiaaliturvaa!

Kauan olemme yrittäneet tehdä näkyviksi sudenkuoppia, joihin tekijä ihan normaalissakin elämässä tipahtaa, jos kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä. Yhteiskunnan turvaverkot kun eivät aina meihin asti ylety.

Ja edelleenkin työtä tekevät jaetaan kahteen ryhmään: yrittäjät ja palkansaajat. Me musiikintekijät olemme pääsääntöisesti molempia, emmekä suinkaan ole mikään marginaaliryhmä.

Vuoden 2016 alussa voimaan tulleen työttömyysturvalain perusteella työttömyysturvaa hakevat tekijät ja muut omassa työssään työllistyvät määritellään lähtökohtaisesti yrittäjiksi, joten oikeuden soviteltuun päivärahaan saattaa menettää kokonaan.

Jos onnistuu todistamaan ”yrittäjyyden” vain sivutoimiseksi (onnea vain kaikki TE-virkailijat, jotka näitä määrityksiä joudutte arpomaan), saakin kokea uuden yllätyksen: jopa vuosia sitten tehdystä työstä tulleet tekijänoikeustulot leikaavat päivärahan pahimmassa tapauksessa kokonaan

Samaan ongelmavyyhtiin kuuluu, että tekijänoikeustulot eivät kerrytä esimerkiksi vanhempainrahaa tai muita etuuksia. Tämä kaikki perustuu epäloogisuuteen työttömyysturvalaissa: korvausta tuottaa ja sitä voi alentaa vain sellainen ansiotulo, joka on saatu ”korvauksena työstä”. Asetuksen 3 § määrittelee, että tekijänoikeuskorvaukset eivät ole tällaista tuloa, mutta 8 §:ssä sanotaan täysin päinvastoin!

Teoston Kulttuurikummi-verkosto tapasi toukokuussa etänä Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikon, joka kuunteli herkällä korvalla huoliamme. Musiikintekijä Kimmo Pohjosen äänenpainoista ei voinut erehtyä: Paljon on puhuttu, nyt tarvitaan tekoja!

Risikko tarttui toimeen, ja seuraavalla viikolla saimme etätapaamisessa sivistysvaliokunnan yksimielisen tuen konkreettiselle vaatimuksellemme. Hallituspuolueiden valiokuntavastaavat jättivät aiheesta kirjallisen kysymyksen.

Kesäkuun 4. päivänä, sosiaali- ja terveysministeriön sisäpihalla, turvaväleistä huolehtien, luovutimme ministeri Aino-Kaisa Pekoselle adressin, jonka ydinviesti on: Tekijänoikeustulot eivät saa leikata työttömyysturvaa. Luovien alojen verkosto LYHTYn organisoima adressi keräsi yli 8500 allekirjoitusta.

Koronan varjoon on jäänyt uutisointi uudesta parlamentaarisesta komiteasta, joka tähtää sosiaaliturvan kokonaisuudistukseen. Ministeri Pekosen mukaan tavoitteena on ”ihmisen näkökulmasta nykyistä selkeämpi ja toimivampi järjestelmä, joka mahdollistaa työnteon ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen muuttuvissa elämäntilanteissa”.

Komitean vetäjä, tutkimusprofessori Pasi Moisio, osallistui myös sivistysvaliokunta-keskusteluun.  Komitean toimikausi on kaksi hallituskautta, mutta Moision mukaan tämä meidän kannaltamme ensimmäinen, merkittävä askel voitaisiin ottaa nopeammin, jos vain hallitus niin haluaa.

Toivotaan, että tämä merkillinen aika tuo tullessaan merkittäviä uudistuksia. Nyt olemme ainakin tulleet näkyviksi ja kuulluiksi, ja aiomme pitää meteliä.

Vaikka on kesä, niin riippumatosta tai laiturinnokalta kajahtaa: Nyt on toiminnan aika!

Kaija Kärkinen
Puheenjohtaja
Suomen Musiikintekijöiden hallitus

Puhumattomuuden purkajaiset


Julkaistu

Olen minä kai aina jollekin näistä puhunut, mutta paljon on silti jäänyt puhumatta. Usein niin on helpompaa. Läheisetkään ihmiset eivät välttämättä hahmota musiikkialaa ja sen omintakeista logiikkaa. He saattavat myös sekoittaa keskenään musiikintekijän somepersoonan ja oikean ihmisen sen takana. Se on inhimillistä, usein nuo kaksi muistuttavat paljonkin toisiaan.

Musiikintekijä löytää itsensä usein orpona yksinäisyyden tuuliselta aukiolta. Yksinäisyyteen johdattaa pelko. Pelko siitä, etten tule hyväksytyksi tai ymmärretyksi. Että jään yksin ulkopuolelle eikä kukaan enää kysele perään. Voisimmepa hankalina hetkinä tarkistaa, miten montaa kollegaa painaa sillä hetkellä juuri sama asia. Tieto voisi helpottaa; niin samankaltaisia kokemuksia me toisistamme tietämättä pyörittelemme.

Ruotsissa julkaistiin viime vuonna musiikintekijöiden mielenterveyttä ja hyvinvointia mittaava tutkimus. Sen mukaan 73% itsenäisesti ammattiaan harjoittavista musiikintekijöistä oireilee henkisesti ja kamppailee stressin, masennuksen tai ahdistuksen tuntemusten kanssa. Suurimmiksi syiksi oireilulle vastaajat nimesivät epäonnistumisen pelon ja taloudellisen epävarmuuden.

Menestyspaineet, yksinäisyys ja arvostelun pelko tulivat heti perässä. Oireilu oli yleisintä nuorimmilla tekijöillä: 18–25-vuotiaista vastaajista jopa 80% kertoi oireilevansa. Tämä ryhmä myös puhui vähiten paineistaan muille. Syy puhumattomuudelle? Yksinäisyys.

Me musiikintekijät haluamme, ettei epäkohdista puhumista pidä varoa siksi, että uran kannalta olisi viisaampaa olla hiljaa.

Musiikintekijän ympärillä voi olla tiivis ammatillinen verkosto ilman, että hän on perinteisessä mielessä työsuhteessa kehenkään. Kukaan ei kanna vastuuta musiikintekijästä, mutta sosiaaliturvajärjestelmän väliinputoajana hän itse kantaa sitä välillä kohtuuttoman paljon. Onneksi musiikkialalla jaksamisen haasteista puhutaan koko ajan avoimemmin.

Puhetta ja avoimuutta tarvitaan silti vielä lisää – erityisesti niihin kohtiin musiikkibisneksen rakenteita, joissa jaksamiseen liittyvät avaukset ovat tavanneet tyrehtyä ”tämä ei oikeastaan kuulu meille” -reaktioon.

Me musiikintekijät haluamme jaksaa alalla paremmin, ja siksi puheen pitää konkretisoitua myös teoiksi. Haluamme, että burnout muuttuu musiikintekijän normaalista uravaiheesta joksikin, jonka välttämiseen on saatavilla tukirakenteita ja apua. Tarvitsemme lisää foorumeita vertaistuelle ja konkreettisia osoituksia siitä, että musiikintekijän hyvinvointi on alan kaikkien toimijoiden – levy-yhtiöiden, kustantajien, managereiden, agenttien, tapahtumajärjestäjien, musiikkimedian ja järjestöjen – kannalta keskeistä.

Haluamme, ettei epäkohdista puhumista pidä varoa siksi, että uran kannalta olisi viisaampaa olla hiljaa. Haluamme tulla kuulluiksi ja hyväksytyiksi musiikintekijöinä myös silloin, kun ura ja mieli notkahtavat, eikä pelkästään silloin kun menee lujaa

Iisa Pajula
Kirjoittaja on laulaja–lauluntekijä, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja Suomen Musiikintekijöiden hallituksen jäsen.

Tekijät kertovat: Näin tehtiin Pidä huolta ja Silta

Julkaistu

Pidä huolta
Säv. ja san. Pekka Maijanen
Ensilevytys: Mistakes (1981)

Pave Maijasen ensimmäinen suomenkielinen biisi syntyi punk-hengessä neljäkymmentä vuotta sitten. Tänä päivänä se on edelleen ajaton ja universaali kiteyttäessään sen, miksi on niin tärkeää pitää huolta toisistamme ja luonnosta. Tekijä kertoo biisin syntymisen olleen järisyttävä kokemus.

”Kiihkeä 70-luku oli takana ja kolmekymppisen meno oli alkanut tasaantua; perhe, ensimmäinen lapsi, toinen tulossa. Asuttiin Helsingin Roihuvuoressa. Olin jo pohtinut suomen kieleen siirtymistä. Uusi aalto oli vyörynyt ja uudistanut suomalaista musiikkikulttuuria sekä huuhdellut englanniksi laulavat suomirokkarit merten syvyyksiin. Myös vasemmistolainen laululiike ja underground oli jo 60-luvulta eteenpäin jättänyt oman jälkensä suomalaiseen rytmimusaan ja ilmeisesti myös omaan alitajuntaani.

Laulun nimeen liittyy Lasse Norres, joka oli tuohon aikaan Finnlevyn miehiä, itsekin olin yhtiön listoilla. Kävin usein Lassen luona ja aina lähtiessäni hän tokaisi: take care. Ne sanat jäi joka kerta kaivelemaan ja ikään kuin jemmaan. Erään kerran sitten jostain syystä Lasse vaihtoi suomen kieleen ja sanoi: pidä huolta.

Ensimmäistä kertaa suomeksi kirjoittaminen oli järisyttävää. Kirjoitin kielellä, jolla myös ajattelen.

Laulu ryöpsähti, kun katsoin tv-uutisia loppuvuonna 1980. Mosambikin sisällissodasta näytettiin kuvia jalattomista ja kädettömistä ihmisistä. Järkytyin ja suutuin niin, että nappasin kitaran ja painuin makkariin. Niin syntyi ehkä puolessa tunnissa englanniksi ’Take care’. Eka rivi meni muistaakseni ’take care of yourself and those who have to suffer’. Muutaman päivän sisällä tajusin, että tää on nyt se, mikä pitää kirjoittaa suomeksi! Myös se kävi nopeasti ja mutkattomasti.

Rakenteita jos nyt analysoi, niin biisin aloittaminen sen nimellä heti A-osan alussa ei ole kovin tavallista. Mutta siinä hetkessä en miettinyt muotoseikkoja, vaan runnoin eteenpäin raivolla ja varmaan myös sen ajan suomalaisella punk-uholla.

Ensimmäistä kertaa suomeksi kirjoittaminen oli järisyttävää. Kirjoitin kielellä, jolla myös ajattelen. Omaan kieleen laskeuduttiin kuitenkin asteittain, sillä Mistakesin Pidä Huolta –lp:llä puolet biiseistä oli suomeksi ja puolet englanniksi. Levy-yhtiö oli Sonet.

Kun olimme levyraadissa esittämässä laulua, Jukka Virtanen sanoi, että ’Maijanen kirjoittaa ihan näppärästi, mutta pitääkö kaikki sanoa yhdellä kertaa?’

Levytyksessä ja biisissä oli irtipääsemisen riemua, suoraa paahtoa. Siinä oli suurena tekijänä se, että meillä oli bändi, treenikämppä ja kova hinku mennä eteenpäin. Mistakes oli juuri tullut lopulliseen kokoonpanoonsa: Muddy Manninen kitara, Risto Hankala basso ja Jan Noponen rummut. Itse lauloin, soitin kitaraa ja urkuja. Nuo urut (Vox Continental) oli uusi ja myös aika leimallinen elementti Mistakesien äänimaailmassa, ilmavaa vikinää ja sihinää.

Levytys tehtiin MTV:n studiolla äänittäjänä Harri Sutinen. Biisi oli huolellisesti treenattu ja koko paketti toimi mahtavasti ja rennossa meiningissä. Erikseen mainittakoon, että Jan Noponen uutena rumpalina osoitti heti vahvuutensa taitavana ja jäntevänä soittajana. Tekijätiedoissa kaikki ovat sovittajia, mikä kertoo bändin hyvästä ja tasa-arvoisesta hengestä.

 Tänään tunnen suurta iloa, kun 40 vuotta vanha laulu edelleen elää ja hengittää.”

 

Silta
Säv. ja san. Katriina Honkanen
Ensilevytys: Katriina Honkanen (1993)

 Katriina Honkanen ja hänen miehensä Ilkka Tenhunen saivat keväällä 1991 kutsun Pia ja Janne Louhivuoren häihin. Syntyi laulu siitä, miten raskas on keveää ja miten ohikiitävän yli voi rakentaa jotain kestävää.

”Oltiin tosi köyhiä ja ajateltiin, että laulu on sellainen häälahja, jonka ilkeää antaa. Hyvässä lykyssä se voi kestää aikaakin jopa paremmin kuin joku Villeroy & Boch.

Pia oli Finnlevyllä tiedottajana ja Janne tuottajana. Janne oli tuottanut ekan levyni yhdessä Harri Merilahden kanssa ja parhaillaan tehtiin toista. Me pariskunnat oltiin ystävystytty ja tiesin, miten tärkeää musiikki on tulevalle hääparille.  

 Tuolloin asetin itselleni tehtäviä luovaan tilaan pääsemiseksi. Päätin esimerkiksi, että nyt harjoittelen alkusointuja tai sisäriimejä. Tein sävellyskonsertinkin, jossa oli sävellyksiä kuvitteellisiin elokuviin.

Myös tässä oli tehtävä, joka asetti raamit. Ensin tuli ’he lauluista rakensivat sillan toisilleen’. Sanoin silloin Ilkalle, että nyt tiedän, millaisen laulun haluan tehdä.

Näin se lähti he-muodossa, ja katselin heitä ulkopuolisena tarkkailijana. Kun kertsi lähti syntymään, sain tarinaan sen rakenteen, että ensin puhutaan heistä ja sitten annetaan heille itselleen suunvuoro.

Tarinan keinoin kertomiseen liittyy kokemus siitä, että olin vuonna 1988 tehnyt äidin kuoleman jälkeen laulun Äiti. Se oli alkanut tuntua jotenkin liian suoralta. Nyt vaistosin, että kun tekee sadunomaisemman ja vie pois alkulähteestään, siitä voi tulla henkilökohtaisempi ja samalla se voi soveltua useammalle kuin vain juuri näille.

Joki oli jo lapsuus- ja nuoruusvuosista tuttu elementti mummolan kirkasvetisestä purosta aina Vuoksen vuolaaseen virtaan asti. Perheemme asui neljä vuotta Imatralla. Aurajoenkin voin mainita, kun kesäteatteri vei perheen mukana minutkin monena kesänä Turkuun.

Vaikka laulussa on kestävyyden teema, sitä tehdessäni en todellakaan arvannut, että sitä tullaan toivomaan vielä tänäänkin.

 Silta syntyi olohuoneen sohvalla kitaran kanssa ja aika nopeasti. Häissä toukokuussa sen sitten esitimme yllätyslahjana Ilkan kanssa ja luovutimme demon C-kasetilla.

Levyllä se julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin. Lopullinen sovitus löysi hahmonsa, kun mulle tuli ajatus Neil Youngin Long May You Run -biisin kantrimaisesta kompista. Levytyksen sovittajiksi tulivat itseni ja Ilkan lisäksi Juuso Nordlund, Marko Salmela ja Juha Salo eli meidän silloinen bändi.

Vaikka laulussa on kestävyyden teema, sitä tehdessäni en todellakaan arvannut, että sitä tullaan toivomaan vielä tänäänkin. Myös kummankin pariskunnan liitot ovat kestäneet, meillä Ilkan kanssa 70-luvulta asti. Nyt me ja Janne teemme ensimmäistä kertaa myös musiikkia kolmistaan. Rolling Rust on julkaisemassa englanninkielisen levyn ensi syksynä.”