Eurooppalainen tutkimus suoratoistomarkkinoista nostaa esiin musiikin tekijöiden aseman

Eurooppalainen tutkimus suoratoistomarkkinoista nostaa esiin musiikin tekijöiden aseman

Tutkimuksen on tilannut eurooppalaisten tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestö GESAC ja sen on toteuttanut tunnettu musiikkialan asiantuntija Emmanuel Legrand. Laaja analyysi perustuu olemassa oleviin taloudellisiin tutkimuksiin, markkinatutkimuksiin sekä musiikkialan ammattilaisten, musiikkipalveluiden, tekijänoikeusjärjestöjen ja musiikkiteknologiayritysten haastatteluihin.

Musiikin kulutuksen ja tekijöiden ansainnan välillä on epäsuhta

Musiikin suoratoistosta on kasvanut selvästi suosituin musiikin kuuntelemisen muoto kuluttajien keskuudessa. Palveluiden valtava musiikkivalikoima käytettävissä milloin ja missä tahansa, kaikilla mahdollisilla laitteilla. Koronapandemia on entisestään vauhdittanut musiikin siirtymistä digitaalisille alustoille, jossa tapahtuu tällä hetkellä 68 % kaikesta musiikin kulutuksesta. Suomessa jopa yhdeksän kymmenestä käyttää suoratoistopalveluja musiikin kuunteluun. Eri palveluilla oli vuonna 2021 globaalisti jo 524 miljoonaa tilaajaa ja tarjontaa yli 70 miljoonan musiikkikappaleen verran.

Tutkimuksessa käsitellään syitä siihen, miksi kasvava markkina ei ole pystynyt tuottamaan riittäviä tuloja musiikin tekijöille. Tutkimus kiinnittää huomiota muun muassa siihen, että striimauspalvelujen hinnat eivät ole 15 vuoden aikana juuri nousseet ja erilaisten alennusten ja perhepakettien tarjonta on samalla kasvanut. Suomessakin valtaosa käyttää palveluiden ilmaisversioita. Tämän kehityksen seurauksena tekijöiden ansiot ovat jääneet jälkeen yleisestä hintakehityksestä, musiikin arvo on laskenut, ja tekijöiden on vaikea ansaita elantoaan musiikilla.

Tutkimuksen mukaan musiikin tekijöille ja säveltäjille tulisi luoda paremmat mahdollisuudet hyötyä kasvavasta musiikin kulutuksesta suoratoistoalustoilla.

”Emme voi enää hyväksyä kehitystä, jossa käyttäjämäärien ja sisältötarjonnan eksponentiaalinen kasvu ei palkitse musiikin tekijöitä asianmukaisesti. Meidän on pystyttävä kasvattamaan kokonaistuloja ja puututtava samalla suoratoistopalveluiden tulonjaon epätasapainoon, jotta myös musiikin tekijät ja säveltäjät voisivat hyötyä kasvusta”, sanoo GESACin hallituksen puheenjohtaja, Itävaltalaisen tekijänoikeusjärjestö AKM:n toimitusjohtaja Gernot Graninger.

Kestävämpi tulevaisuus musiikin suoratoistomarkkinoille

Tutkimuksessa selvitettiin myös, millaisia tarpeita ja odotuksia musiikin tekijöillä ja heitä edustavilla järjestöillä on suoratoistomarkkinaa kohtaan. Keskeisimpiä niistä on tulojen parantaminen. Tutkimus esittää, että striimauspalveluiden maksupohjaa on pyrittävä kasvattamaan, mm. lisäarvopalveluilla ja uudenlaisella hinnoittelulla. Näin muodostuvat lisätulot on voitava jakaa entistä oikeudenmukaisemmin.

Samoin esitetään, että palveluiden sisältöjen monimuotoisuutta on parannettava ja niiden käyttämien algoritmien läpinäkyvyyttä kehitettävä.

”Tarvitsemme tasapainoisemmat ja kestävämmät markkinat, jotka tuovat esiin myös musiikin tekijöitä – heitä, joiden työn ruokkii koko kukoistavaa suoratoistotaloutta”, painottaa GESACin johtaja Véronique Desbrosses. ”Tutkimus tarjoaa eurooppalaisille päättäjille kattavan käsityksen markkinan toiminnasta sekä rakentavan lähestymistavan kohti tekijäystävällisempää ja kulttuurisesti monipuolisempaa musiikin suoratoistoekosysteemiä.”

Tutkimuksen suomenkielinen tiivistelmä on luettavissa Teoston verkkosivuilta ja tutkimus kokonaisuudessaan GESACin verkkosivuilta.

Tutkimuksen tuloksia esitellään keskiviikkona 28.9. klo 15:30 Music X Media -tapahtumassa Tampereella otsikolla ” The place and role of authors and composers in the European music streaming market”. Ks. ohjelma: https://musicmedia.fi/ohjelma/

 

Aku Toivonen, 10 vuotta Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtajana: Juuri nyt tapahtuu paljon musiikintekijöiden toimintaedellytysten kehittämisessä

”Reilut viisi vuotta sitten loimme laajat mentorointipalvelumme kehittämään jäsentemme ammattitaitoa ja luomaan mahdollisuuksia verkostoitua alalla. Nyt on jälleen aika tarkastella toimintaamme uusin silmin ja päivittää jälleen toimintojamme tyydyttämään nykyisiä tarpeita tarkoituksenmukaisesti.”

Toiminnan kehittämisen lisäksi Toivosen työpöydällä ovat edunvalvontaan liittyvät tehtävät.

”Koen edunvalvonnaksi myös musiikintekijöille antamamme neuvonnan. Se on tosi tärkeää matalan kynnyksen tukea musiikintekijöille. Neuvontakysymysten määrä onkin kasvanut vuosi vuodelta. Viime aikoina kansainvälisiin av-tuotantoihin säveltäminen on selvästi lisääntynyt, ja tämän myötä näiden sopimusten käsitteleminen. Oikeuksien luovuttamiseen liittyvät kysymykset eivät tunnu olevan kovin selviä myöskään av-tuottajilla pöydän toisella puolen. Tietoa ja tukea tarvitaan.”

Hän kertoo, kuinka yhteisessä edunvalvonnassa on viime aikoina tapahtunut paljon. Olennaisimpia edunvalvonta-asioita ovat viime aikoina olleet tekijänoikeuslain uudistaminen sekä alan herättely musiikintekijäpalkkioon. Kyseessä on korvausmallivalikoima, jossa on mukana muun muassa korvaus musiikintekijälle masterin tuotosta ja ns. hold-fee.

”Musiikintekijälle on turhauttavaa luoda musiikkia kiireisissä tunnelmissa ja sen jälkeen odotella tietoa julkaisun mahdollisesta etenemisestä”, Toivonen toteaa. Musiikintekijä saa useimmiten korvauksia vasta sen jälkeen, kun teos on julkaistu ja saanut myös kuuntelua tai esityksiä.

”Turhauttavinta on, jos korvauksettomasti tehdyn työn ja pitkän odottelun jälkeen käykin ilmi, ettei biisiä julkaistakaan. Työ tuli tehtyä turhaan, ilman palkkiota. Julkaiseminen on harvoin musiikintekijän omissa käsissä, päätöksen tekee joku muu.”

Aika on Toivosen mukaan nyt kypsä uudenlaisille ratkaisuille.

”Keskustelu musiikintekijäpalkkiosta lähti liikkeelle kansainvälisiltä sisarjärjestöiltämme, ja me teemme omaa vaikuttamistyötämme kotimaassa. Olemme puhuneet ja kirjoittaneet asiasta aktiivisesti. Lisäksi musiikintekijät itse ovat tehneet henkilökohtaisia ulostuloja. Aihe on tärkeä. Jos musiikkiala ei ymmärrä tätä pyrkimystä oikein, vaarana on se, ettei tekijänä voi enää toimia ammattimaisesti. Kyse on alan houkuttavuudesta ja kestävästä tulevaisuudesta. Suomalainen käytäntö ei voi jäädä kehityksen jalkoihin.”

Lue lisää musiikintekijäpalkkiosta

Kenelle striimaustulot menevät?

Niin minäkin, ja nyt Saksan Teosto eli GEMA teki striimauspalveluista laajan selvityksen.

Verojen jälkeisestä summasta keskimäärin 30% menee striimauspalvelulle, eli esimerkiksi Spotifylle.

55% menee levy-yhtiön ja artistin jaettavaksi: keskimäärin tästä menee 77% levy-yhtiölle ja 23% artistille (performers) riippuen levytyssopimuksesta.

Loput 15% jääkin sitten biisin säveltäjälle ja sanoittajalle (authors), joskin tästä kustantajien osuus on keskimäärin kolmannes, sillä suuri osa biisintekijöistä toimii jonkun kustantajan kanssa.

Näin ollen GEMA laskee, että biisin varsinaiset alkutuottajat eli artisti ja kirjoittajat saavat striimipotista keskimäärin 22.4% osuuden. Se tuntuu ainakin omasta mielestäni aika pieneltä, koska nykyään ei esimerkiksi ole fyysisten levyjen painatus- ja jakelukuluja.

Kolme suurta levy-yhtiötä oli neuvottelemassa alkuperäistä jakoa, ja alkuvaiheessa samat yhtiöt olivat myös pienillä osuuksilla osakkaina Spotifyssä. Isot yhtiöt hallitsevat valtaosaa markkinoista, niistä jokaisella on omat kustantamonsa, eikä niillä ole intressiä lähteä ajamaan biisintekijöiden asemaa, koska liikevaihto on viime vuosina ollut taas mukavasti kasvussa.

En sinänsä halua demonisoida näitä levy-yhtiöitä tai niiden työntekijöitä, koska yritykset tekevät laillista tehtäväänsä, eli tuottavat voittoa omistajilleen.

Esimerkiksi tällaisia asioita pyritään selvittämään Suomen Musiikintekijät ry:ssä (myös Euroopan tasolla ECSA:n kautta), joten jos teet musiikkia duuniksi etkä vielä ole jäsen, suosittelen liittymään! Tästäkin aiheesta on varmasti tulossa keskustelua myös Music X Mediassa Tampereella syyskuun lopussa.

[Kirjoitus on julkaistu alun perin Facebook-postauksena.]

Kyösti Salokorpi
Songwriter / Producer
Suomen Musiikintekijät ry:n hallituksen jäsen

Musiikkikustantajat jakoivat jälleen palkintoja ansioituneille tekijöille ja teoksille

Musiikkikustantajat ry:n Vuoden vientiteko -palkinto luovutettiin Blind Channel -yhtyeelle. Voittoa perusteltiin kansainvälisellä läpimurrolla ja Dark Side -sinkun menestyksestä striimauspalveluissa.

Aino Morkon ja Topi Kilpisen säveltämä ja sanoittama Haluun takas mun perhoset palkittiin Vuoden biisinä. Pehmoainon teoksen ovat kustantaneet Elements Music Publishing ja Isolla Music.

Samuli Sirviö palkittiin Vuoden kevyen musiikin tekijänä.

Vuoden taidemusiikin säveltäjä -palkinto meni tänä vuonna säveltäjä Antti Auviselle.

Genrevapaan kategorian palkinto sai nimekseen tänä vuonna Vuoden crossover-säveltäjä voittajansa Iiro Rantalan mukaisesti ja Vuoden läpimurto -palkinnon sai BESS.

Musiikkikustantajat ry:n hallitus valitsi jäsenten tekemistä ehdotuksista voittajat Vuoden läpimurto – ja Vuoden vientiteko -kategorioissa. Muiden kategorioiden voittajat valitsivat musiikkialan ammattilaisista kootut raadit.

Tilaisuudessa jaettiin lisäksi musiikintekijöiden ja -kustantajien Vuoden raportoija -palkinto. Tämä musiikkialan tunnustus myönnetään ansiokkaasta toiminnasta elävän musiikin saralla. Palkinnon saaja on esimerkillisesti huolehtinut esitetyn musiikin raportoinnista Teostolle ja varmistanut työllään, että Teosto voi kohdentaa tilitykset oikein kappaleiden oikeudenomistajille.

Lisätietoja palkinnoista

Musiikkikustantajien yhdistyksen jäsenet saivat ehdottaa palkinnon saajia kuudessa eri kategoriassa: Vuoden biisi, Vuoden kevyen musiikin tekijä, Vuoden vientiteko, Vuoden taidemusiikin säveltäjä, Vuoden läpimurto sekä Vuoden genrevapaa -tekijä. Yhdistyksen hallitus valitsi voittajat Vuoden vientiteko – ja Vuoden läpimurto -kategorioissa. Muiden kategorioiden voittajat valitsivat alan ammattilaisista kootut raadit.

Ajanjakso, jolta palkinnot myönnettiin, oli 1.6.2021 – 31.5.2022.

Vuoden kevyen musiikin tekijä -palkinnon saajan sekä Vuoden biisin valitsivat Samuli Väänänen, Aleksi Kinnunen, Roberto Rodriquez, Pasi Kostiainen, Laura Friman ja Jussi Mäntysaari. Voittaja Samuli Sirviö valikoitui Vuoden kevyeksi musiikin tekijäksi kuuden ehdokkaan joukosta. Haluun takas mun perhoset kilpaili Vuoden biisi -tittelistä yhdeksän muun teoksen kanssa.

Samuli Sirviötä äänestettiin mm. näillä sanoilla: ”Samulin laaja pop-intoilu kuuluu upeasti läpi hänen tuottamastaan ja kirjoittamastaan musiikista. Samulin kappaleista kuultaa perinteen ja ajan hengen luonteva yhdistely. Pettämätön tyylitaju ja häpeilemätön rakkaus pop-musiikkiin paistavat ja kantavat pitkälle.”

Vuoden biisiä raati perustelee seuraavasti: ” Omia polkuja kulkeva valtavan herkkä hittibiisi. Takavasemmalta iskenyt, tyrmäävä muotovalio, joka on yhtä aikaa ajankohtainen ja ajaton. Pehmoainon menestyskappale ja -tarina todistavat, että yllätyksellisyys ja ennustamattomuus leimaavat popkulttuuria ihanasti. Fantastinen yhdistelmä iskelmää, indietä ja vaimeaa tamppausta.”

Kansainvälisen läpimurron ja Dark Side -biisin striimauslukujen perusteella Vuoden vientiteko -palkinto myönnettiin kolmen muun jäsenistön ja Music Finlandin asettaman ehdokkaan joukosta Blind Channelille.

Vuoden taidemusiikin säveltäjä -kategoriaan tuli jäseniltä kolme ehdokasta, joista raati valitsi yksimielisesti voittajaksi Antti Auvisen mm. näillä sanoilla: ”Antti Auvisella on musiikissaan sekä sanottavaa että vahva oma ääni. Hänen teoksensa ovat ajatuksia herättäviä ja mieleenpainuvia. Auvinen on vuonna 2022 ollut vahvasti esillä, omana itsenään ja musiikillisesti valmiina ja kiinnostavana.” Raatiin kuuluivat Aleksi Malmberg, Kare Eskola, Lotta Emanuelsson ja Minna Pensola.

Musiikkikustantajien jäsenten Vuoden läpimurto -ehdokkaista yhdistyksen hallitus valitsi voittajaksi BESSin. Päätöstä perusteltiin mm. Euroviisu-biisi Ram Pam Pamin radiomenestyksellä ja debytoinnilla Spotify-listan 2. sijalla.

Genrevapaassa kategoriassa palkittiin Iiro Rantala Vuoden crossover-säveltäjänä. Henna Salo, Jukka Haarma, Annamaija Saarela sekä Aleksi Pahkala olivat palkintoraadissa, joka totesi mm. näin: ”Iiro Rantala on taiteilijana Genrevapaa isolla G:llä. Hän on jazzpianon vahva osaaja ja virtuoosi, kansainvälisesti tunnettu, valovoimainen esiintyjä mutta vähintään yhtä vahvasti myös monipuolinen ja -genreinen säveltäjä, jonka kynästä lähtenyt musiikki soi lukemattomissa yhteyksissä lastenelokuvista musikaaleihin – ja nyt Die Zaubermelodika – menestyksen myötä maailman oopperalavoilla.”

Vuoden musiikkioivallus -palkinto Maija Isola -dokumenttielokuvalle

Taiteilija ja tekstiilisuunnittelija Maija Isolasta kertovan dokumenttielokuvan valitsi voittajaksi riippumaton ammattilaistuomaristo. Tuomariston mukaan Maija Isolan musiikki, joka koostuu sekä olemassa olevista teoksista että tilaustyönä sävelletystä musiikista, luo kohteestaan monipuolista kuvaa innovatiivisella tavalla.

”Teoksen monia musiikin eri lajeja ja musiikkikulttuureita edustavat katkelmat syventävät ja rikastavat kertomusta Isolan persoonasta, elämästä, urasta ja taiteesta. Musiikilla kerrotaan poikkeuksellisen paljon asioita, joita ei pysty ilmaisemaan kuvilla ja sanoilla,” kerrotaan tuomariston perusteluissa.

Tapahtumassa palkinnon vastaanottivat teoksen puolesta ohjaaja Leena Kilpeläinen, säveltäjä Sanna Salmenkallio ja tuottaja Merja Ritola.

”Palkinto on kaikille teoksen ja sen musiikin tekijöille iso kunnia. Monipuoliseen musiikkiin kiinnitettiin paljon huomiota koko tuotannossa. On hienoa, että se huomattiin tällä tunnustuksella. Lämmin kiitos tuomaristolle,” kertoo tuottaja Merja Ritola Greenlit Productionsilta.

”Musiikki oli Maija Isolalle osa luomisprosessia; hän kuunteli usein työskennellessään musiikkia. Elokuvan musiikilla haluttiin luoda visuaalisia mielikuvia ajasta ja paikasta, sekä syventää elokuvakerronnallista kuvaa kohteesta, eli taiteilija Maija Isolasta. Maija Isola matkusti ja asui useissa eri maissa, joten äänitemusiikiksi valikoitui paikkasidonnainen kansanmusiikki. Isolan sisäistä ääntä ja eri elämäntilanteisiin liittyviä tunteita haluttiin erityisesti syventää Sanna Salmenkallion teosta varten säveltämällä musiikilla,” kertoo Ritola.

Vuoden musiikkioivallus -palkinnolla huomioidaan kotimaisia av-teoksia, joissa on käytetty musiikkia erityistä lisäarvoa tuovalla tavalla. Yhteensä palkintoehdokkaaksi haki 21 audiovisuaalisen alan teosta, jotka edustivat monipuolisesti eri lajityyppejä kuten pitkiä elokuvia, lastenohjelmia sekä erilaisia televisio-ohjelmia draamasarjoista realityihin.

Tuomariston valitsemalle shortlistalle ylsivät kolme tv-sarjaa ja kolme dokumenttielokuvaa: Aikuiset (Yellow Film & TV, ohj. Anna Dahlman), Mies joka kuoli (ReelMedia, ohj. Samuli Valkama), Munkkivuori (Rabbit Films, ohj. Jani Volanen), Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja (Road Movies, ohj. Susanna Helke), Karaokeparatiisi (Napafilms, ohj. Einari Paakkanen) ja voittaja Maija Isola (Greenlit Productions, ohj. Leena Kilpeläinen). Tuomaristo kiitti ehdokkaita erityisesti monipuolisuudesta.

Palkinnon riippumattomaan tuomaristoon kuuluivat emeritusprofessori Henry Bacon, toimittaja ja tietokirjailija Kalle Kinnunen, musiikkitoimittaja Anne Teikari sekä operatiivinen johtaja Anu Ubaud, joka on toiminut pitkään myös Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen päällikkönä. Raadin sihteerinä toimi Suomen Musiikkikustantajien toiminnanjohtaja Jari Muikku.

Screen Helsinki on uusi audiovisuaalisen alan ammattilaistapahtuma ja jatkoa tutulle, pitkän historian omaavalle Media & Message -tapahtumalle. Tapahtuman järjestäjä Audiovisual Producers Finland – APFI ry on kotimaisten elokuva- ja tv-alan sisällöntuottajien etujärjestö.

Teos- ja äänitetiedot ”Maija Isola”

Maija Isola, elokuvateatteriensi-ilta 4.3.2022
Tuotantoyhtiö: Greenlit Productions Oy
Ohjaaja: Leena Kilpeläinen
Tuottaja: Merja Ritola
Musiikkivalinnoista vastanneet henkilöt: Leena Kilpeläinen, Merja Ritola

Teosta varten sävelletty musiikki

Säveltäjä: Sanna Salmenkallio
Musiikin tuotanto: Finnvox Studiot
Musiikin äänitys: Viktor Sevrjugin, balalaikkaorkesterin erillisäänitys, Joonatan Turkki
Musiikin miksaus: Mikko Rothfors
Muusikot: Kaisa Siirala: saksofonit ja bansuri, huilu: Teho Majamäki, vibrafoni ja lyömäsoittimet: Matti Tegelman, kontrabasso: Sanna Salmenkallio, viulu, piano, elektroniikka sekä Helsingin Balalaikkaorkesteri: Pentti Yrjänäinen

Teoksessa käytetty äänitemusiikki

Kesäaamu. Säv. Abt Franz, suom. sanat Ryynänen Roine, esittäjä Ylioppilaskunnan laulajat, 1965, © Warner Chappell Music Finland
Nur nicht aus liebe weinen. Säv. Theo Mackeben, san. Hans Fritz Beckmann, esittäjä Zarah Leander mit dem Balalaika-Orch B. Romanoff Veröffentlichung, 1939. © Odeon
Talvimyrskyjä. Säv. Julius Fucik, esittäjä Viljo Vesterinen ja Dallapé, 1939, © WMG
Balalaikka. Säv. Trad. esittäjä Helsingin Balalaikkaorkesteri / Pentti Yrjänäinen (own recording)

Pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen NPU-palkinto Johanna Juholalle, Antti Paalaselle ja Kimmo Pohjoselle

Suomen Musiikintekijöiden hallitus kuvaa palkittavia ”omaleimaisiksi, mielenkiintoisiksi musiikintekijöiksi ja soittimensa huipputaitajiksi, jotka ovat myös valovoimaisia esiintyjiä”.

NPU-palkinto on pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen verkoston Nordisk Populärauktorunionin (NPU) myöntämä huomionosoitus. Palkinto on myönnetty vuodesta 1967 lähtien.

Palkinnonsaajia aiemmilta vuosilta ovat mm Mari Boine (Norja, 2011) ja Emilia Amper (Ruotsi, 2013). Suomalaisia palkittuja ovat mm. Harry Bergström, Erik Lindström ja viimeisimpänä Lauri Porra.

Suomi toimii vuonna 2022 yhteisöverkoston vastuumaana ja palkinnon myöntäjänä. NPU-palkinto ei sisällä rahallista arvoa.

_______

Johanna Juhola, Antti Paalanen and Kimmo Pohjonen received Nordic songwriters’ organizations’ NPU prize

The Finnish Music Creators Association gave the NPU prize 2022 to the three music creators and accordion artists.

The board of the Finnish Music Creators says that the three prize winners are “unique, interesting music creators and masters of their instrument. In addition, they are outstanding performers”.

The NPU prize is an acknowledgement given by the collaborating network of the Nordic songwriters’ organizations, called NPU (Nordisk Populärauktorunion). The prize has been given since 1967.

Previous winners include for example Mari Boine (Norway, 2011) and Emilia Amper (Sweden, 2013). Finnish winners are for example Harry Bergström, Erik Lindström and latest winner Lauri Porra.

Finland is the host country for the NPU collaboration network for the year 2022 and therefore also giving out the NPU prize. The prize itself doesn’t have monetary value.

 

Lisätiedot
More information

Nina Lith
Viestintäpäällikkö, Suomen Musiikintekijät
Communications Manager, Finnish Music Creators
nina.lith@musiikintekijat.fi
tel. + 358 41 517 8998

Pohjoismaisen elokuvamusiikkipalkinto Harpan Open call on avoinna

Jokaisesta Pohjoismaasta nimetään yksi ehdokas. Voittaja pääsee Berlinaleen osallistumaan Nordic Film Music Daysiin ja Harpa-palkinnonjakotilaisuuteen.

CALL FOR SUBMISSIONS

We are pleased to announce a call for submissions for the 2023 HARPA Nordic Film Composers Award. Over the past years we have celebrated talented composers from the five Nordic Countries and listened to their wonderful music. We look forward to continue this tradition in 2023 and to honor excellence in composing. Therefore, we are asking composers working in the Nordic countries and being a member of the national Nordic collecting society to submit their best Film & TV Scores. The composition must be for a narrative feature, documentary or TV-series released between July 21st, 2021 and July 21st, 2022. Submission deadline is October 1st.

Your submission must include:
-Full name & contact info of the composer
-membership number of the national collecting society
-Link to screener with English subtitles
-Link to IMDB

Esiinnyn edukseni -keskustelutilaisuus tiistaina 16. elokuuta klo 15–16

Musiikkialan yhteinen Esiinnyn edukseni – kaikille turvallinen musiikkiala -materiaali julkaistiin kesäkuussa 2022 ja on ollut alan toimijoiden hyödynnettävissä tapahtumatäyteisen kesän ajan – miten materiaalia on hyödynnetty käytännössä? Miten voidaan varmistaa, että ohjeet tulevat todelliseen käyttöön?

Keskustelutilaisuudessa kuullaan puheenvuorojen kautta alalla jo toimivista käytänteistä sekä keskustellaan kehitysmahdollisuuksista.

Universal Musicin Managing Director Kimmo Valtanen ja Lehtinen Legal Oy:n Lottaliina Pokkinen avaavat sitä, miten sopimuksellisin keinoin voidaan kitkeä häirintää, syrjintää ja epäasiallista käytöstä. Suomen kansallisoopperan ja -baletin oopperakuiskaaja Pasi Eskelinen ja orkesterimuusikko Patrik Stenström kertovat tarkemmin ison taidelaitoksen käytännöistä turvallisen työpaikan luomiseksi sekä mentori, radiojuontaja ja koripallovalmentaja Setumo Bodibe puhuu representaation toteutumisesta tapahtumissa.

Juontajana toimii laulaja, säveltäjä ja Muusikkojen liiton yhteisökoordinaattori Anna Dantchev.

Tervetuloa mukaan!

Tilaisuuden järjestävät ohjeistuksen laatineet musiikkialan järjestöt: Muusikkojen liitto, Suomen Musiikintekijät, Music Finland, SOA – Suomen ohjelmatoimistot ja agentit, Suomen Sinfoniaorkesterit, LiveFIN, Teosto, Gramex, Musiikkikustantajat, Musiikkituottajat – IFPI Finland, Suomen Säveltäjät ja Suomen kansallisooppera ja -baletti. Tilaisuuden koordinoi Muusikkojen liitto ja Suomen kansallisooppera ja -baletti.

Yrittänyttä ei laiteta

Molemmat uutiset koskettivat itseäni mitä suuremmissa määrin.

Olen toiminut kulttuurialan pienyrittäjänä 22 vuoden ajan. Päädyin alun perin perustamaan toiminimen, kun eräs yksityiskeikan järjestäjä ei suostunut vuosituhannen vaihteessa maksamaan muusikoille palkkaa vaan se piti itse laskuttaa. Musiikkihommien ohessa tein sivutoimisesti freelance-kulttuurijournalismia, jota ajatellen toiminimiratkaisu osoittautui suorastaan pakkoratkaisuksi. Digitalisaation johdettua vakituisten työpaikkojen sulamiseen toimituksista laskutus muodostui media-alalla vallitsevaksi käytännöksi freelancereille vieläpä nopeammassa tahdissa kuin kulttuurialoilla konsanaan.

Kolme vuotta myöhemmin perustin osakeyhtiön ja levymerkin kahden musiikintekijäkaverin kanssa. Tätä siirtoa ei tehty niinkään rikastumisen toivossa, vaan pakon sanelemana. Olimme kaikki osallistuneet tahoillamme musiikkituotantoihin, joita kukaan muu instanssi Suomessa ei halunnut julkaista. Siispä julkaisimme ne itse. Omasta mielestämme hienoja levyjä tuli synnytettyä maailmaan liuta ja osa jopa päätyi piirun verran plussalle, varsinkin kun levyjen tuottajina toimineet yhtiökumppanini eivät nostaneet työstään kunnollisia tuottajapalkkioita.

Vähitellen yhtiökumppaneiden elämäntilanteet eivät enää mahdollistaneet kulttuuria kulttuurin vuoksi -arkea. Yhtiön operatiivinen toiminta jäi omille harteilleni ja fokus siirtyi sitä myöten yhä enemmän oman yhtyeeni julkaisutoimintaan ja kansainvälistymiseen. Viimeiset pari vuotta yhtiö on ollut kokonaisuudessaan omassa omistuksessani.

Alkuaikoina ansioni toiminimiyrittäjänä olivat sen verran vaatimattomat, että YEL-minimiraja ei vahingossakaan paukkunut. Tein normaalikeikat lähtökohtaisesti verokortilla, ja toiminimeni oli alussa selkeästi sivutoiminen. Vaikka laskutettavat summat alkoivat vähitellen kasvaa yli verokorttiansioiden, en kokenut tarpeelliseksi nostaa YEL-rajaa.

Nostomotivaatiota ei varsinaisesti kasvattanut tieto siitä, miten heikosti YEL yrittäjälle eläkettä käytännössä kerryttää. Varsinkin vertaillessa tilannetta tavalliseen palkansaajaan koko yhtälö tuntui täydellisen epäreilulta. Valuvirheet on valettu jo yli 50 vuotta sitten kun Suomeen luotiin yrittäjien nykyinen eläkejärjestelmä. Palkansaajista poiketen yrittäjien eläkejärjestelmä ei rahastoi eläkemaksuja. Yrittäjän tulee ansaita 1,5-2-kertaisesti verrattuna palkansaajaan saadakseen saman eläkekertymän.

Taustalla vaikuttaa myös sukupolvien välinen YEL-kuilu. Kun 1940 syntynyt saa keskimäärin viisi euroa eläkettä vastineeksi jokaisesta eurosta, jonka hän on työuransa aikana eläkemaksuina maksanut, niin nuoren yrittäjän kohdalla maksetulla eurolla saa enää vain vajaa kaksi euroa eläkettä, ja tämäkin tuppaa nojaamaan ylioptimistiseen arvioon talouden kehityksestä.

Nämä realiteetit huomioiden itsellenikin syntyi taannoin kuva, että tämähän on vähän kuin lapioisi pienyrittäjänä vähiä ansioitaan loputtomaan YEL-kaivoon, josta niitä ei eläkeiän saavuttaessa enää todennäköisesti saisi imettyä itselleen kuin ihmeen kaupalla. Silloin harvoin, kun en elänyt ihan kädestä suuhun, sijoitin vähät voittoni vintage-soittimiin – siis työvälineisiini – joiden arvon tiesin kasvavan tasaisesti ja joita kykenin tarvittaessa myös helposti realisoimaan.

Vasta ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin heräsin siihen todellisuuteen, että maksettu YEL tosiaan kerryttää – tekijänoikeuskorvauksista poiketen – taiteilijayrittäjälle sosiaalietuuksia kuten vanhempainpäivärahaa. Korjasin YEL-tulojani piirun verran ylöspäin, mutta olen silti kerryttänyt yrittäjäeläkevakuutustani reippaasti alakanttiin kaikki nämä vuodet. Pääosin siitä yksinkertaisesta syystä, että tuloni eivät ole muuhun riittäneet.

Nyt esitetyn eläkeuudistuksen myötä alimmissakin tulotasoissa yrittäjien YEL-maksut kasvaisivat nähtävästi miltei pari tonnia lisää vuositasolla, mikä on mediaanitaitelijayrittäjälle Suomessa merkittävä jollei kriittinen rahasumma. Lyödessä marginaalit laskuriin huomaa YEL-noston olevan yrittäjän eläkkeiden näkökulmasta kuitenkin lähinnä kosmeettinen korjausliike, joka kasvattanee loppupelissä eniten eläkevakuutusyhtiöiden toimitusjohtajien bonuksia ja toisaalta YEL-järjestelmän byrokraattisia kuluja (STM:n työryhmän arvio 3 miljoonan euron vuotuisesta kulujen kasvusta on nähdäkseni täysin ylioptimistinen). Kaikista korneinta esityksessä on jättää YEL-tulon määrittely käytännössä samaisten eläkevakuuttajien vastuulle!

Valtiohallinnon näkökulmasta taustalla ilmeisesti painaa tarve varmistaa, että kaikki suomalaisyrittäjät saisivat kartutetuksi itselleen edes suomalaisen takuueläkkeen verran YEL-kertymää. Tästä ollaan tällä hetkellä kieltämättä kaukana. Mitä todennäköisimmin takuueläkettä joudutaan nykytalousnäkymien valossa lähivuosina vieläpä nostamaan. Kun vastaavasti yrittäjien eläkesäästöt laahaavat perässä, niin valtio joutuu vajetta väistämättä entisestään paikkaamaan. Puhuttaessa sadoista tuhansista alivakuutetuista pienyrittäjistä tämä kustannus alkaa olla kansantaloudellisesti todella merkittävä aikapommi. Pelkästään viimeisten 10 vuoden aikana yrittäjien eläkkeiden valtionosuus on kasvanut 23 miljoonasta 349 miljoonaan euroon. Huoli on sikäli ymmärrettävä.

Nähtävästi vasta koronatodellisuus herätti maamme päättäjät ja virkamiehet tosissaan yrittäjien alivakuuttamiseen, vaikka tilanne on ollut kestämätön jo vuosikymmenien ajan. Tuntuu käsittämättömän epäreilulta, että korjausliikettä ollaan toteuttamassa tällä tavoin, vieläpä eri toimialojen yrittäjiltä itseltään kysymättä ja vailla läpinäkyvää lausuntomahdollisuutta. Eläkeuudistusesityksen valmistelusta ovat vastanneet pääasiassa STM:n virkamiehet ja työmarkkinajärjestöt eli käytännössä työnantajat ja palkansaajat. Työryhmässä vaikutti myös Suomen Yrittäjien edustaja, joka on jättänyt eriävän mielipiteensä työryhmän esityksestä. Suomen Yrittäjät ei luonnollisesti kykene edustamaan kattavasti kaikkien eri yrittäjäviiteryhmien etua ja esimerkiksi kulttuurialojen yrittäjärealiteetit tuskin edes ovat ko. etujärjestön tiedossa. Mitään kattavia toimialakohtaisia selvityksiä ei ole myöskään valmistelutyön aikana tehty, saati annettu etujärjestöille lausuntomahdollisuutta. 

Kuten aiheeseen liittyvä adressi esittää, YEL-korjausliike tulisi suhteuttaa yrittäjän todelliseen, toteutuneeseen tuloon, eikä eläkevakuuttajien epämääräisiin mediaani-työkokemusarvioihin perustuen. Voi kuvitella, miten kirjavia tulkintoja eläkevakuutusyhtiön asiakaspalvelijalla tulisi esimerkiksi musiikintekijäyrittäjän YEL-tasosta, tiedostaen vuosittaiset heitot tuloissa. Puhumattakaan korkeakoulututkintovaatimuksesta, joka uupuu tyystin suurimmalta osalta kulttuurialojen pienyrittäjistä.

Ja koko järjestelmässä pitäisi ensisijaisesti huomioida pienyrittäjien todellinen maksukyky. Jos yritystoiminta ei tuota moninkertaisesti tavalliseen palkansaajaan verrattuna, ei voida olettaa yrittäjän kykenevän myöskään maksamaan moninkertaisesti eläkemaksua päästäkseen samalle eläketasolle kuin palkansaajakollegansa. Mitään helppoa ohituskaistaa YEL-himmelin korjaamiseen ei taida olla, jollei sitten lähestyttäisi asiaa esimerkiksi progressiivisen verotuksen tavoin, mitä muutama some-kaverini ovat varsin uskottavien perustelujen kera esittäneet.

Ministeri Sarkkisen ulostulojen perusteella YEL-esitystä ei kuitenkaan olla peruuttamassa, eikä siihen olla valmiita näin dramaattisia tuunauksia tekemään. Toivottavasti esityksen eduskuntakäsittely hoidetaan merkittävästi avoimemmin kuin valmistelutyö, ja koko puoluekirjo käy sen kriittisesti läpi. Aihetta optimismiin tältä osin herättävät esitystä suoraan kritisoivat puheenvuorot, jopa Sarkkisen hallituskumppaneiden piiristä.

***

Jos taiteilijayrittäjän arki on luonut perspektiiviharhoja valtionhallinnossa, niin kyllä samaa on ollut aistittavissa myös median suunnalla. Toisin kuin Helsingin Sanomat antoi heinäkuisessa taiteilijayrittäjien koronatukia ruotineessa jutussaan ymmärtää, äärimmäisen harvan kulttuuritoimijan koronatuet ovat todellisuudessa kanavoituneet yksistään ko. yhtiöiden omistajille. Tämähän nimittäin johtaisi käytännössä tukien palauttamiseen valtiolle. Esimerkiksi oman yritykseni kautta kanavoidut koronatuet oli myönnetty kuusihenkiselle muusikkokollektiiville, eikä siis vain minulle itselleni, mikä olisi selvinnyt, jos toimittaja olisi vaivautunut tekemään kattavan taustatyön haastatteluineen. Sama koskee lukuisia muitakin jutussa mainittuja taitelijayrittäjiä. Jutun vihjailusta poiketen valtion koronatukia on ollut käytännössä mahdotonta kanavoida yritysten omistajille muuta kuin palkkana. Mitään jutussa vihjattua ”luovaa kirjanpitoa” ei tässä suhteessa ole voinut harrastaa ja sehän olisi kaiken lisäksi rikollista.

Kun kyseisessä lehtijutussa mainittiin oman nimeni ohella luottamustoimeni Suomen Musiikintekijöissä, niin koen tarpeelliseksi avata asian läpinäkyvästi koko jäsenistölle. Oma yritykseni on maksanut minulle itselleni näiden kolmen kalenterivuoden aikana kaiken kaikkiaan reilut 9000 euroa palkkaa ennen veroja. Pyydän huomioimaan, että tähän summaan sisältyy muutakin kuin yritykseni kautta kanavoitua koronatukikertymää. Kun mukaan lasketaan henkilökohtaiset koronatukeni niin oma koronatukipottini kolmen kalenterivuoden ajalta jää siis reippaasti alle kolmannekseen jutussa vihjaillusta 100 000 tukieurosta. Alkuvaiheen koronatuilla katettiin yhtyeemme peruttujen kv-kiertueiden toteutuneita tuotantokuluja, joita roikkui kuukausikaupalla omilla ja yhtiöni luottokorteilla. Tukia kanavoitiin sittemmin palkkoina kuusihenkisen yhtyeen jäsenten tulonmenetyksiin ja yhtyeen toimintaan. Välillisesti työllistimme koronatuillamme monien muiden samassa lehtijutussa mainittujen taitelijayritysten tavoin muun muassa freelance-ääniteknikkoja ja -kuvaajia.

Valitettavan helposti unohdetaan, kuinka kauan ja kuinka löysässä hirressä maamme kulttuurialan freelancerit – heidän joukossaan myös taiteilijayrittäjät – joutuivat sinnittelemään. Valtion kulttuurialoille kanavoiman koronatuen fokus oli ensimmäisen vuoden ajan VOS-laitoksissa eikä vapaan kentän toimijoissa. Lisäharmia aiheuttivat TE-keskuksen mielivaltaiset päätökset, jotka eväsivät monilta musiikintekijöitä ja muusikoilta jopa mahdollisuuden työmarkkinatukeen. Valtion niin kutsuttu kulttuurialojen freelancer-tukipaketti myönnettiin henkilöhakijoille vasta loppukeväästä 2021. Käytännössä ensimmäiset näistä tuista kanavoitui freelancereiden pankkitileille vasta alkusyksystä 2021 useiden kuukausien mittaisiksi venyneiden Taiken käsittelyaikojen takia. Tukien myöntöperusteen painotus oli myös hakijan työsuunnitelmassa eikä toteutuneissa tulonmenetyksissä, mitä omakin järjestömme on toistuvasti kritisoinut.

Kun syntyi mahdollisuus hakea tukea kulttuurialan yrittäjänä, sitä korttia oli ymmärrettävästi järkevää jokaisen kynnelle kykenevän käyttää, eikä tässä ollut mitään epäeettistä. Tämäkin järjestö jakoi jokaisesta yrittäjien koronahakukierroksesta aktiivisesti tietoa kanavissaan jäsenistölle, kyseessä ei sikäli ollut mikään pieni taitelijayrittäjäeliitin salakerho, mitä jutussa vihjailtiin.

Valtionkonttorin käsittelyajat yrittäjien kustannustukihakemuksille olivat nopeat, ja hakeminen ketterää ja automatisoitua. Haku myös perustui täysin hakijayrityksen tulonmenetyksiin, ja hakukaavake oli synkronoitu ALV- ja palkkarekisterin kanssa. Oma yritykseni sai päätöksen parhaimmillaan vuorokaudessa ja hitaimmillaankin reilussa viikossa. Sikäli yrittäjät olivat ilman muuta etulyöntiasemassa suhteessa henkilöhakijoihin.

Ongelmattomia yritysten koronatuet eivät kuitenkaan missään nimessä olleet. Kustannustuen 30 prosentin (myöhemmin 25 prosentin) tappiovaatimus hakukuukausilta suhteessa vertailukauteen oli kulttuurialoja ajatellen todella problemaattinen jo lähdöissä. Äärimmäisen harvalla taitelijayrittäjällä on identtistä kuukausikohtaista liikevaihtoa peräkkäisinä vuosina. Ongelmia oli niin ikään valtionkonttorin määrittelemissä toimialaraameissa, jotka poissulkivat valitettavan monia taitelijayrittäjiä. Vastaavasti Opetus- ja kulttuuriministeriön yritystukien käsittely oli hidasta puutteellisen henkilöresursoinnin takia. Lisäksi oli todella valitettavaa, että viimeinen OKM:n jakama koronatukikierros keskitettiin käytännössä kokonaan VOS-toimijoille, vapaan kentän jäädessä nuolemaan näppejään.

Yhdenvertaista ei myöskään ollut taiteilijayrittäjien tulonmenetysten prosentuaalinen korvaaminen, varsinkaan jos vertailukohdaksi otetaan sulkukorvausten piiriin päässeet toimialat ja niiden yritykset. Useat Helsingin Sanomien jutussa tikunnokkaan nostetuista taiteilijayrityksistä teki tosiasiassa seitsennumeroisia tappioita pandemian aikana. Tätä peilaten muutaman sadan tonnin suuruiset koronatuet jaettuna kolmelle tilikaudelle osoittautuivat todennäköisesti aika laihaksi lohduksi.

Olen edustanut viime vuodet Suomen Musiikintekijöitä taiteilijoiden yhteistyöjärjestö Forum Artisissa, jonka hallituksessa on herännyt viime aikoina keskustelua semantiikan vaikutuksesta hallitusohjelmiin ja kulttuuribudjetteihin. Julkisesta kulttuurirahoituksesta puhuttaessa monissa muissa eurooppalaisissa kielissä viitataan stipendeihin eikä tukeen tai apurahoihin, niin kuin Suomessa. Tuki ja apuraha sanoissa on kieltämättä aika negatiivinen ja suorastaan alistava pohjavire, mutta niin on yrittäjä-sanassakin (vrt. ranskasta johdettu entrepreneur). En tiedä, onko itsensä työllistäjäkään terminä kovin toivoa herättävä.

Voisiko pienyrittäjien tympeä kohtelu Suomessa pohjautua osaltaan semantiikkaan? Nykytilanne kun on sekä kestämätön että paradoksaalinen: Markkinatalous ja valtio ajavat yhteisvoimin yhä useamman suomalaisen pakolla pienyrittäjäksi toimialaan katsomatta, mutta kumpaakaan ei tunnu todellisuudessa kiinnostavan yrittäjän arki tai toimintakyky. Valtion välinpitämättömyys jatkuu, vaikka pienyrittäjien elinvoimalla on oleellinen vaikutus sekä markkinatalouden rattaisiin että valtion kassaan.

Yhtälö ei siis toimi. Nykymalli on kaikella mahdollisella tapaa kestämätön. Mutta yrittänyttä ei silti laiteta.

 

Markus Nordenstreng
Varapuheenjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Allekirjoita adressi vaatimuksesta hallituksen yrittäjän eläkelain muutosta koskevan esityksen (HE 102/2022 vp) kumoamiseksi ja käsiteltäväksi uudelleen.