PILVIPEITTOINEN alkusyksyn päivä vuonna 2007, sanoittaja Sinikka Svärd kävelee hautausmaalla katsellen vanhoja sukuhautoja, hautakiviä ja kiviin kaiverrettuja nimiä. Niin hän tekee toisinaan; hautausmaalla on rauha ja läsnä elämän lyhyys: ”Nuorena on kuolematon, mitä vanhemmaksi tulee, sen kuolevaisemmaksi muuttuu.”

Hän pysähtyy sankarihaudoille ja miettii, miten ihana lahja elämä meille on, iso paketti vuorottelevaa iloa ja surua. Syvä kiitollisuus nousee hänen sisältään, myös aavistus tekstistä, joka alkaisi sanoilla: ”Minä rakastan hautausmaita, mullan tuoksuista hämärää.”

ELÄMÄN lyhyys muistuttaa meitä Svärdin mukaan siitä, että olisi mietittävä, miten ja mihin sen käytämme. Hän onkin käyttänyt oman elämänsä ainakin ammatillisesti itselleen merkityksellisiin asioihin.

”Koko 30 vuotta kestänyt urani on oikeastaan ollut yhtä tähtihetkeä. Tämä on unelmatyö, jossa olen saanut yhdistää kaksi itselleni rakasta asiaa: kirjoittamisen ja musiikin. Olen myös saanut tutustua uskomattoman taitaviin ja ihaniin ihmisiin ja kuulla sanoittamaani musiikkia monenlaisissa yhteyksissä. En mä tätä mihinkään vaihtaisi.”

Lapsena Svärdillä oli kaksi haaveammattia: lankakaupan myyjä ja kirjailija. Sanoittajan ammatti ei kuulunut suunnitelmiin.

”Olen miettinyt, miten tässä kävi näin, mutta olen aina ollut sellanen ’antaa virran viedä -tyyppi’ ja ajatellut, että se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen.”

Palon kirjoittamiseen Svärd kertoo olleen polttava jo nuorena. Hän ahmi isänsä innoittamana kirjoja ja aloitti kymmenvuotiaana suureellisin aikein itsekin seikkailukirjojen kirjoittamisen, vaikka paria sivua pidemmälle ne eivät koskaan edenneet. Isä istutti tyttäreensä myös rakkauden musiikkiin. Suurimmat idolit nuoruudessa olivat Edith Piaf, Beatles ja Leonard Cohen.

”Lauloin jo pikkutyttönä kirkkokuorossa ja koulussakin aina, etenkin käsityötunnilla. Ihmettelen, ettei kukaan opettaja koskaan sanonut, että ooppa nyt hiljaa siinä. Vanhempani olivat köyhiä, köyhien lapsilla ei ollut mitään asiaa soittotunneille. Laulaminen ei onneksi maksanut mitään.”

Teininä syttyi kiinnostus runoihin, joita Svärd alkoi itsekin kirjoittaa. Niihin aikoihin hän myös kirjoitti äidilleen kirjeitä, joissa avasi tunteitaan ja tuntemuksiaan.

”Mun oli usein äärettömän vaikea puhua äidin kanssa ja kun en pystynyt puhumaan, niin kirjoitin.”

LAULUTEKSTIEN kirjoittamisen Svärd kertoo ujuttautuneen elämäänsä pikkuhiljaa ja hiukan vahingossa. Vähän päälle parikymppisenä Svärd lähetti runojaan ammattilaisten arvosteltavaksi ja sai kuulla, että niissä on laulullisuutta, jota ominaisuutta kehotettiin edelleen kehittämään.

”Oli hienoa, kun joku muu näki sen, mitä en itse vielä siinä kohdassa tajunnut. Kun sitten abivuonna teimme opettajista vitsikkäitä tekstejä olemassa oleviin lauluihin, tajusin sen olevan itselleni jotenkin helppoa ja luontevaa.”

Kolmikymppisenä runojen rinnalle rynnistivät laulutekstit ja Svärd vakuutti yllättävänkin pian taidoillaan Esa Niemisen, joka oli tuolloin monen eturivin artistin luottotuottaja ja -säveltäjä. Niemisen merkitystä uralleen Svärd kuvaa valtavaksi.

”Sain heti kärkeen työpariksi oikean ihmisen ja ison hitin, Vie minut, josta alkoi tiivis ja hedelmällinen yhteistyö. Lähetin vuosikaudet kaikki kirjoittamani tekstit Esalle, ja hän plokkasi sitten ne, joista syttyi. Kyllähän hän tarjosi mulle mielettömän mahdollisuuden päästä eteenpäin.”

”Esalla oli tuhat rautaa ja artistia tulessa, ja useimmiten en tiennyt tekstiä tehdessäni, kenelle se on menossa enkä kuullut sävellystäkään ennen julkaisua. Olin niin kokematon ja epävarma tekijyydestäni, etten saanut sanottua haluavani kuulla biisin, ennen kuin se on levyllä.”

”Esa oli tarkka teksteistä, mutta aika vähän hän pyysi muutoksia, nekin vähät tulivat useimmiten artisteilta. Muistan kyllä yhden kiivaan keskustelun jostain ilmaisusta, joka oli Esan mielestä vanhanaikainen ja sanoin, että hän on ihan out siitä, miten tavalliset ihmiset kyseisen asian sanoo. Uskalsin jo puolustaa omia mielipiteitäni.”

VUONNA 1995 Svärd lähti opiskelemaan sosiaaliohjaajaksi, vaikka suuren hitin jälkeen intohimo kirjoittamiseen roihusikin täysin lieskoin vieden kaiken muulta elämältä liikenevän ajan.

”Kun valmistuttuani menin töihin, ajattelin jääväni päätoimiseksi sanoittajaksi sitten, kun tienaan teksteillä enemmän kuin päivätyössä, mutta ei se niin yksinkertaista ole, kun sulla on neljä lasta, valtava talovelka ja siihen päälle tulee lamavuodet. Itkin silloin kyllä hirvittävästi raha-asioiden vuoksi, kun miehen työt vielä loppuivat kuin seinään.”

Päätoimiseksi Svärd olisi voinut tienestiensä puolesta jäädä jo aikaisemmin, mutta ei silloisessa tilanteessa uskaltanut, kunnes hän vuonna 2004 sai Taiken puolivuotisen työskentelyapurahan. Se oli ensimmäinen kevyen musiikin sanoittajalle koskaan myönnetty.

”Se oli aivan ihanaa, vein lapset päiväkotiin ja kouluun ja sitten sain kirjoittaa, vaikka en koskaan mikään kahdeksasta neljään kirjoittaja olekaan ollut.”

Päätoimiseksi sanoittajaksi jäätyään Svärd asetti tavoitteekseen saada viiden vuoden sisällä arvostetun Junnu Vainio -palkinnon. Se myönnettiinkin hänelle vuonna 2008. Myös Kullervo Linna -palkinto (v. 2017) sekä Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto (v. 2020) lämmittivät nekin kovasti sanoittajan sydäntä.

URAN ainoa kriisi iski vuoden 2010 paikkeilla musiikin suoratoistopalvelujen romahdutettua suurelta osin levymyynnin ja suomenkielisen rap-musiikin vallattua radioiden soittolistat.

”Iskelmähommat vähenivät ja muutuin näkymättömäksi. Vaikka tilitykset edellisvuosien töistä olivat vielä hyvät, takaraivossa pyöri koko ajan, että kohta tästä ei tuu yhtään mitään, pian en pysty tällä enää leipääni tienaamaan. Sitä kesti vuoden, kunnes Riku Mattila soitti ja sanoi tuottavansa Lauri Tähkän ensimmäisen soololevyn ja kysyi, kiinnostaisko mua olla mukana. Sit me treffattiin ja siitä lähti yhteistyö, jolla oli mulle valtava merkitys. Kun Polte-biisistämme tuli suuri hitti, alkoi taas tulla muitakin kyselyitä, kuten aina kaikkien isojen biisien jälkeen.”

TÄHTIHETKIEN valossa ammattiin kuuluu myös varjoja. Svärdiä harmittaa omasta ja kollegojen puolesta se, että vaikka syntyisi hieno biisi, josta on valtavan ylpeä, ei ole mitään takeita sen soimisesta koskaan missään. Radioiden ylivalta on suhteettoman suuri. Muutenkin kyseessä on epävarma ala. Lupauksiin ei voi luottaa, ennen kuin biisi on levyllä, eivätkä ihmiset nykyisin oikein vastaa viesteihin ja puheluihin; ketään ei saa kiinni.

”Mua ärsyttää se, kun levy-yhtiöstä tai kustantajalta otetaan yhteyttä, ja sitä kokee olevansa tärkeä osanen, kunnes tekstin tehtyäsi lakkaatkin olemasta. Kukaan ei ole kiinnostunut sen vertaa, että sua biisin ilmestymisen myötä edes mainittais missään. En kaipaa ylenmääräistä hehkutusta, mutta kyllä tekijän kuuluu tulla mainituksi. Alan ihmisten pitäs pitää toistensa puolia.”

Vähättelyä Svärd ei ole kokenut siksi, että olisi nainen. Myöskään ikärasismia hän ei ole kokenut tai omien sanojensa mukaan ainakaan ymmärtänyt kokeneensa.

”Yhteistyötä yli ikärajojen vois kyllä olla enemmän, nuoret säveltäjät vois olla rohkeempia ja pyytää tekstejä vanhemmiltakin sanoittajilta. Ajattelen, että meikäläiselläkin voisi olla nuoremmille jotain annettavaa.”

Biisileireillä Svärd ei kuitenkaan itseään näe, sillä vaikka hän on muuten sosiaalinen, niin tekstin kanssa yksin nysvääminen on hänen juttunsa.

”En kestäis, että olis monta ihmistä, joista jokainen heittäis tekstiin tärkeän mielipiteensä, ja mun pitäs ottaa kaikki huomioon. Oon myös älyttömän hidas kirjoittaja, ja teksti saattaa mennä uusiksi moneen kertaan, ei kukaan jaksais mun kanssa tehdä. Oon myös niin mustasukkaisen omistava, että haluan tehdä tekstin yksin, en voi sietää, että joku tulee siihen sörkkimään. Tottakai teen korjauksia, jos säveltäjä tai artisti pyytää, mutta haluan tehdä nekin itse. On siinä vielä sekin, että jos biisissä on monta tekijää, niin aika vähän jää pätäkkää.”

OMAA ääntää kirjoittajana Svärdin on vaikea kuvailla.

”Ako Kiiski sanoi vuosia sitten, että tunnistaa aina mun tekstit. Se oli mielestäni hieno kohteliaisuus ja osoitus siitä, että mulla on tunnistettava tyyli ja tapa kirjoittaa, vaikka en sitä itse oikein tajua.”

Tekniikka ja puhdas riimittely ovat Svärdille tärkeitä, mutta tunne on tärkein. Tunteita hän ajatteleekin ilmaisevansa vahvasti. Vaikutteita hän ammentaa usein luonnonilmiöistä sekä hengellisestä sanastosta, jossa on kaunista kieltä ja rikkaita ilmaisuja. Pyrkimys on löytää ilmaisuja, jotka eivät ole aivan peruskauraa.

Svärd uskoo tulleensa vuosien myötä rohkeammaksi sekä aiheiden että ilmaisunsa suhteen. Hän kirjoittaa kuitenkin tekstejä, jotka puhuvat samaa kieltä hänen arvomaailmansa kanssa. Hän ei voisi kirjoittaa esimerkiksi tekstiä, joka houkuttelisi tekemään jotain pahaa itselle tai toisille ihmisille, ei myöskään pilkkalaulua kenenkään uskonnosta. Iskelmägenressä, jossa Svärd toimii, aihevalikoima on suppeampi kuin muissa genreissä.

”Rakkaus on aiheista suurin, joten ei mulla ole mitään sitä vastaan, että kirjoitan pääosin siitä. Vaikka kirjoittaisin tuhat laulua rakkaudesta, jokaisessa on eri vivahteita, kuten elämässäkin. Olen hyvin intuitiivinen kirjoittaja ja toivon, että tekstieni sanoma välittyy lauluun, vaikka tehdessäni en sitä tietoisesti ajattele.”

Svärd on toiminut myös uusien tulokkaiden kouluttajana ja heille hän antaa saman neuvon kuin maalauskurssin opettaja oppilailleen: harjoittele.

”Mua tökkii, että menestyksen pitäs tulla heti ja myös se, että eteenpäin laitetaan täysin keskeneräisiä tekstejä, jotka lähtis mulla vasta työstöön. Pitäis olla malttia tehdä, tehdä myös ne virheet ja kehittyä paremmaksi eikä odottaa, että ala elättäis heti, koska sitä se ei tee, jos et onnistu tekemään maailmanhittiä. Kaikesta palautteesta ei pitäs myöskään loukkaantua. Jos joku sanoo, että teksti on ihan paska, pitää pyytää palautteen antajaa kertomaan, mikä siinä on paskaa ja mitä vois tehdä paremmin. Oon minäkin lähtenyt itkien pois ja ajatellut, etten tee enää ikinä mitään, saadessani ensimmäiset negatiiviset palautteet. Mutta kun tunnekuohu on mennyt ohi, oon pysähtynyt katsomaan, olisko tekstissä sittenkin korjattavaa. Jos et pysty ottamaan kritiikkiä vastaan, oot väärällä alalla.”

30-VUOTISTA uraansa Svärd juhlii vuonna 2025 – mutta miten, se jää vielä arvoitukseksi. Kirjoittaa hän aikoo niin kauan kuin pää toimii. Tulevaisuuden tärkeä tavoite on tekemisen monipuolisuus.

”Oon ihan hulluna jonkun erilaisen tekemiseen, laidasta laitaan virsiä ja muuta. Jos joku kysyisi, lähtisinkö tekemään oopperaa, niin se olis aivan ihanaa. Musikaaliin (Äidinmaa) oon jo saanutkin lauluja tehdä. Oon innostunut yrittämään ja ylittämään omia rajojani.”

HAUTAUSMAALLA mieleen noussut lauseenpätkä jatkojalostui myöhemmin tekstiksi Minä rakastan elämää, joka julkaistiin 2008 Tomi Aholaisen säveltämänä ja Johanna Kurkelan esittämänä. Se on Svärdin lempiteksti omasta tuotannosta.

Minä rakastan elämää!

Minä rakastan hautausmaita,
mullan tuoksuista hämärää,
sadepäiviä joutilaita,
heinäsirkkojen sirinää.

Minä tahdon syntyä sylissäs
ja kuolla kuiskien sulle
pieniä sanoja sydämen,
runoja rakastetulle.

Minä rakastan tätä elämää,
elämää kaikkineen!
Pimeitä polkuja, aurinkoteitä,
raakoja omppuja, rinkeleitä,
iloa, surua, ikävää.

Minä rakastan elämää!
Minä rakastan käkkyräpuita,
kesän lämmintä huminaa
pikkuvauvojen naurusuita,
talven laulua valkeaa.

Tahdon antaa itseni sinulle
ja olla täydemmin tässä,
tanssia nauraen kanssasi
kasteessa kimmeltävässä.

Sinikka Svärd

Kuuntele Spotifyssa