EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Tekijä: Nina Lith

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Julkaistu

Sääntöjä & vääntöjä

Viime kuukausien monista puheenaiheista otettakoon esille – tulevaa kevättä odotellessa – pitkään kehitteillä ja pöydälläkin ollut Teoston sääntöjen pykälään 15 kohdistuva muutostyö.

Kyseinen pykälä käsittelee mm. johtokunnan kokoonpanoa kiintiöineen sekä puheenjohtajaksi valittavan jäsenen vaalikelpoisuutta.

Kuten varmaan moni muistaa, on kyseinen sääntömuutostyö ollut esillä jäsenkokousten asialistalla lähimenneisyydessä jo pariinkin otteeseen. Johtokunnan pysyvänä velvoitteena on ollutkin asteittain jatkaa auki olevaa kehittämisprosessia. Viime syksynä myös Teoston neuvosto keskusteli asiasta laajasti. Sitä ennen tiedusteltiin taustajärjestöiltäkin näkökantoja moniin nykyisiä sääntöjä sivuaviin seikkoihin ja niistä ilmeneviin mahdollisiin päivitystarpeisiin. Kiintiökysymykseen ei neuvostolta saatu ratkaisua, mutta puheenjohtajan vaalikelpoisuusasian tiimoilla käyty keskustelu synnytti kumminkin yhden konkreettisen hedelmän.

Nyt voisi nimittäin olla aika luopua edellytyksestä, jonka mukaan johtokunnan puheenjohtaja voidaan valita ainoastaan säveltäjäjäsenten piiristä. Toisin sanoen vaalikelpoisuus ulotettaisiin koskemaan myös sanoittajia, sovittajia ja kustantajia. Perusteluna ei oikeastaan voi esittää mitään sen kummempaa kuin aiemminkaan: yhdistysdemokratian katsannossa on eriarvoistavaa säännöillä rajoittaa muiden kuin säveltäjäjäsenten vaalikelpoisuutta puheenjohtajaksi. Teoston johtokunnassa ollaan – ja oltiin jo pari vuotta sitten – yksimielisiä tästä sääntömuutoksen osasta. Elvis-johtokunnan (kuin myös osan jäsenistönkin) kanta asiaan oli tuolloin jossain määrin torjuva, mutta nykyinen johtokunta on tuoreessa käsittelyssään päätynyt kannattamaan tätä tulevan kevätkokouksen päätettäväksi esitettävää sääntömuutosta. Tiedossa on, ettei asia edellleenkään ole kaikkien hyväksyttävissä, joten uskonkin, että jälleen pääsemme äänestämään!

Edellä olevaan esitykseen liittyy myös varapuheenjohtajiston valinnan yhteydessä silloin tällöin esiintynyt erovuoroisuuskäytäntöjen mukanaan tuoma ”toimikausipulma”, joka on aiheuttanut kevätkokoukselle ylimääräistä virittelyä. Tämän johdosta esitetään , että kevätkokous ei jatkossa enää suorita varapuheenjohtajiston valintaa, vaan sen sijaan vastavalittu johtokunta nimeää itse keskuudestaan sääntöjen määrittelemät kaksi varapuheenjohtajaa vuosittain ensi kerran kokoontuessaan. Tällöin ei yksittäisen johtokunnan jäsenen toimikauden väkinäistä puolittamisjärjestelyä tarvita kevätkokouksen työskentelyä rasittamaan.

Mitä tulee aiemmin mainittuihin johtokunnan kiintiöihin, uskoakseni tässäkin asiassa tulevat jonkinlaiset muutoksen tuulet henkimään aikanaan muutoksia. Vähän historiaa: Teoston alkutaipaleella n. 24 vuoden ajan (1928-1952) johtokunnassa oli ainoastaan vakavan musiikin edustajia, ikään kuin kevyttä musiikkia ei teostomielessä olisi tuolloin ollut olemassakaan. Tänään ollaan tilanteessa, jossa johtokunnan koostumus on vuonna -52 käynnistyneiden pienten nitkahdusten seurauksena muuttunut kevyen puolen tekijät nykyisessä määrin huomioon ottavaksi. Yhdistyksen toiminnan tulos koostuu monista tulolähteistä suojattujen sävelteosten käytön seurauksena. Eri oikeudenhaltijaryhmien taloudellisten intressien painoarvot tuon tuloksen vaakakupissa ovat tiedossamme: Teostoburgerin pihvilihapläjäys majoneesit mukaan lukien koostuu pitkälti populaarimusiikin käyttökorvauksista. Asiaa tällä tavoin tarkasteltaessa voidaan kevyen musiikin tekijöiden hyvinkin todeta olevan aliedustettuina Teoston johtokunnassa. Niinpä ei olekaan kovin yllättävää, että monet kaipaavat viitisenkymmentä vuotta sitten syntyneelle trendille jatkoa: johtokunnan kokoonpanon pitäisi heijastaa toiminnan sisällön muodostavia taloudellisia asetelmia nykyistä osuvammin.

EERO LUPARI

EPÄILYKSIÄ!

Julkaistu

Tämän kolumnin aloittaminen on entistäkin vaikeampaa monestakin syystä. Ensinnäkin olen ruvennut epäilemään onko järkeä siinä, että käyn alituisesti kiinni lukemiini kirjoituksiin (siis oman väen) jonkinlaisena ”jälkiviisaana” (jotkut sanovat näsäviisaana). Onko se todella hedelmällistä ja rakentavaa? Toiseksi minulle on kerrottu, että joku on ollut piinaantunut minun usein liian pitkistä jaarituksistani. Toisaalta taas jotkut ovat kertoneet minulle lukevansa aina ensimmäiseksi kirjoitukseni (Ihmeellistä: suurin osa niistä on naisia!). Ehkä nyt on viisainta tehdä kompromissi: Minä kirjoitan niille, jotka haluavat lukea sepustuksiani ja ne, jotka eivät voi sietää niitä, hyppäävät niiden yli. Selviksessä on paljon muuta hyödyllistä luettavaa. Mutta ettei taas tule liian pitkää juttua, heti asioihin.

Jotain tarttis tehdä!

Muutama vuosi sitten kerroin Teoston jäsenkokouksessa, että olin ollut Kalevi Ahon ja Kalle Jämsenin kanssa tilaisuudessa, jossa YLE:n musiikkipäällikkö Helena Hiilivirta kertoi, että mm. digitalisoinnin ansiosta (musiikkitalosta ei ollut edes puhetta) YLE on niin huonossa taloudellisessa tilassa, että ainoa säästömomentti olisivat tekijänoikeuskorvaukset; siis soittaa sellaista musiikkia, joka on tekijänoikeudellisesti mahdollisimman halpaa. Sanoin silloin puheenvuoroni lopuksi: ”Ja siihen me emme voi yhtään mitään!” Puheenjohtajan paikalta vastasi Otto Donner: ”Kyllä voidaan!”. Nyt olen saanut lukea Oton olevan sitä mieltä, että kun YLE maksaa bensasta täyden hinnan, sen pitäisi maksaa myös ohjelmistaan täysi hinta. Olen ihan samaa mieltä kuin Otto, mutta voin kertoa pienen salaisuuden: Jos YLE saisi bensaa jostain halvemmalla, se ostaisi sitäkin halvemmalla.

On tietenkin hyvä, että nyt edes keskustellaan asiasta, mutta kun luin viime Selviksen, minulle jäi se kuva, että olemme Presidentti Koiviston jäljillä: ”Jotain tarttis tehrä!”. Otto kertoi, että ministeri Luhtanen (siis ei Luhtala) piti hänen näkemyksiään mielenkiintoisina. Se ei taida oikein riittää. Saadaksemme jotain aikaan meidän pitää ensimmäiseksi koota rivimme; meidän pitää saada ”kapinaamme” mukaan muut taiteilijajärjestöt kuten Suomen Säveltäjät, Muusikkojen Liitto, Kirjailijaliitto, Soolo jne. Eikä Forum Artisin solidaarisuuskaan olisi pahitteeksi. Sen jälkeen meidän pitää kääntyä kaikkien sellaisten puoleen, joilla on pienintäkin mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Suuri yleisö ja lehdistökin olisi suureksi avuksi. Teostoa ja GRAMEXia en sotkisi tähän; ne voitaisiin katsoa jääveiksi. Enkä luottaisi liikaa siihen, että kaverimme YLE:n hallintoneuvostossa olisivat kovin aktiivisia.

Heti sen jälkeen kun Mikko Alatalo valittiin eduskuntaan, lähetin hänelle kirjeen, jossa kiinnitin hänen huomionsa siihen, että YLE:n varastossa on 500.000-600.000 musiikkikappaleen varasto, joka (osittain soittolistojen takia) jää suurelta osin käyttämättä ja mikä pahinta tuhoutuu itsestään. Helena Hiilivirta sanoi, että niiden käyttöönoton esteenä olisi se, että GRAMEX- korvaukset olisivat liian suuret. Tämä on ainoastaan osatotuus; joukossa on suuri määrä ns. kantanauhoja, joista muusikot on ”maksettu ulos” ja joiden kanssa GRAMEXilla ei pitäisi olla mitään tekemistä. Siellä on Radion Viihdeorkesterin, Radion Tanssiorkesterin, Radion Puhallinorkesterin, Studio Liisan ja monen muun kokoonpanon nauhoituksia. Näitä on ihan turha toivoa soittolistoille. No, kansanedustaja Mikko ei kiireittensä takia ole ehtinyt vastata minulle, mutta olen kuullut puhuttavan, etteivät Yleisradion asiat ole hänellä päällimmäisenä; hän ei halua olla yhden asian kansanedustaja.

Siitä huolimatta hän on moittinut Radio Suomen ohjelmia (muistaakseni viitaten soittolistoihin). Taksisuharit olivat kertoneet hänelle soittavansa kasetteja kun Radio Suomestakaan ei tule nykyään humppaa. Mikko teki sitten Radio Suomen pyynnöstä mallin ohjelmatunnista, joka oli oikein piristävä. Siinä ei ollut yhtään hänen omaa kappalettaan, mutta ei siinä ollut humppaakaan.

Matkustaminen on kallista

Seuraava asia missä näin Mikon nimen mainittavan eduskunnan yhteydessä, oli silloin kun eduskunnan puhemies vuokrasi charter-lentokoneen tuodakseen Pohjoismaiden Neuvoston kokoukseen osallistuneet kansanedustajat Islannista, jotta he ehtisivät eduskunnan kokoukseen ja illalla oopperaan. Lehtitietojen mukaan aikataulua ei voinut muuttaa, koska ”Kansallisooppera ei voinut siirtää Turandot-esitystä”. Mahtavaa, että kulttuuri kerrankin määrää eduskuntaamme. Mikko Alatalo sanoi, lehtitietojen mukaan, että hän piti tätä rahojen tuhlauksena (kyse oli muistaakseni 23.000 euron ylimääräisestä menosta), mutta hän (taaskin lehtitietojen mukaan) ”tekee niinkuin isot herrat määrää.” En ole ihan varma, että äänestäjät lähettivät hänet sen takia eduskuntaan, eikä siinä paljon auta, että hän lauloi eduskunnassa sekä Maamme-laulun että Finlandian. (Ja tämä ei ole lehtitieto; kuulin sen omin korvin, joita minulla on kaksi ihan kuin rouva Jäätteenmäelläkin).

Listattua soittoa

Oi, kun olisi paljon sanottavaa, mutta poimin ihan vaan pieniä rusinoita. YleX:n Heikki Hilamaa sanoi soittolistoista: ”Kuusi kanavan edustajaa toimii esiraatina ja heidän esityksestään omaan intuitiooni luottaen minä päätän soittolistasta.” Tämä lause teki minut mietteliääksi. Painotan sitä, etten missään nimessä väitä, että Hilamaa olisi lahjottavissa, kuten jotkut heikot ihmiset Merenkulkuhallituksessa ja Puolustusvoimissa. Enkä edes vihjaile, että voisi käydä kuten joskus monia vuosia sitten jollakin saksalaisella radioasemalla, jossa eräs osastonjohtaja lensi ulos kun pystyttiin todistamaan, että hän oli ottanut lahjuksia vastaan. Mutta rikollinen luonteeni sai minut kuvittelemaan mitä tekisin, jos olisin äänitetuottaja. Minä tarjoaisin aina silloin tällöin vaikutusvaltaiselle ihmiselle loistavan ravintolaillallisen, jolloin voisin kertoa hänelle minkälaisia äänitteitä olen tuottanut ja kysyisin häneltä minkälaisia äänitteitä hän toivoisi minun tuottavan soittolistojen tarpeiksi. Mutta, kuten jo totesin, sellainenhan ei meilläpäin ole ajateltavissakaan.

Laululla on tekijänsä

Eräs asia, jota olisin kaivannut Selviksen yleisradiotarinassa: Siinä ei ollut sanaakaan isyysoikeudesta. Luulisi, että tämä mielestäni tärkeä asia olisi jollain lailla tullut esille, mutta kun ei niin ei. Toivottavasti asiassa tapahtuu jotain ELVISin juhlavuonna, jolloin mottona on: Laululla on tekijänsä.

Kuuntelen usein aamulla uneni läpi Radio Suomea ja nimenomaan Ylen aikaista ja olen havainnut, että musiikin arvostus on erittäin alhainen. Tuntuu joskus siltä, että musiikki on ainoastaan se liima, jolla ohjelma pysyy koossa. Tuntuu olevan sellaisia juontajia, jotka eivät yksinkertaisesti pysty puhumaan, jos sen alla ei soi. On enemmän sääntö kuin poikkeus, etteivät kappaleet soi ilman höpinää sen päälle, kappaleet katkaistaan mielivaltaisesti kesken kaiken tai diskon lailla feidataan päällekkäin. Ja tekijöiden nimien mainitseminen on erittäin harvinaista.

Kokemukseni mukaan parhaiten isyysoikeutta noudattaa Sakari Warsell ja Olli Ihamäkikin yrittää aina joskus. Petri Kaivanto (joka on muuten loistava radiojuontaja) mainitsee usein tekijöiden nimet. Ja jos hän ei tee sitä, minä soitan studioon ja huomautan siitä. (Petrin huomautuksia osin esimiehen pyynnöstä: Yleensä toivomme palautteita YLEn kuuntelijapalveluun (09) 1480 4333 tai kuuntelijapalvelu@yle.fi, mutta toki Arthur saa minulle soitella. Kuuntelijapalvelussa on sekin hyvä puoli, että kaikki puhelut kirjataan ja päällikötkin lukevat niitä. Meiltä duunareilta palaute kulkee eteenpäin epäluotettavammin.)

Ilahduttavaa on myös se, että sekä Warsell että Ihamäki ja Kaivanto tuovat studioon usein omia äänitteitään ohi soittolistojen. Että Petri suosii latinalaista ja italialaista, ei häiritse minua lainkaan. Amerikkalaisen massaviihteen seassa ne ovat ainoastaan piristykseksi. Ja kun kerran kehutaan: Jäsenemme Ilkka Hannula on erittäin hyvä reportteri, joka valmistautuu aina huolellisesti, mutta viisastelematta antaa haastateltavan kertoa asioita. Vasta kun rupeaa takkuilemaan Ilkka paljastaa, että hän itse asiassa tietää jo kaiken sen mitä hän kysyy.

Onko sota loppu?

Yari kertoi viime Selviksessä tarinan japanilaisesta Hiroo Onodasta, joka vielä 30 vuotta sodan loppumisen jälkeen seisoi vartiossa, koska kukaan ei ollut kertonut hänelle, että rauha oli solmittu. Ilmoittaudun vapaaehtoisesti Suomen musiikkielämän Hiroo Onodaksi. Minä luin vasta nyt Yarin kirjoituksesta, että sota olisi loppunut. Ja ilmeisesti kustantajat voittivat sen ja saivat 15.000 euroa sotakorvauksia. Minä en tiedä mitä Hiroo teki, mutta minä kylläkin viis veisaan rauhasta, josta minulle ei ole kerrottu. Yritän hoitaa edelleenkin sellaisia asioita, jotka eivät ole kunnossa kuten esim. sitä, ettei sanoittajilta otettaisi kustantajaosuuksia, jos kustantajalla ei ole sopimusta sanoittajan kanssa. Tämä asia on ollut työn alla vasta vuodesta 1985 eli paljon vähemmän kuin Hiroo Onodan vahtivuoro. Tai, että soittoäänikorvaukset maksetaan niille, joille ne kuuluvat. Rästiin minulta on jäänyt myös se tutkimuspyyntö, jonka lupasin tehdä kilpailuvirastolle, jotta se tutkisi onko soittolista kilpailurajoitus. Yhdessä asiassa olen täysin eri mieltä Yarin kanssa: Hän sanoi, jotain sinne päin, etteivät periaatteet saa olla kuin laki. Tähän en yhdy. Periaatteet ovat kuin perustuslaki, jota voidaan muuttaa vain erittäin painavista syistä. Lait ja asetukset taas ovat kuin mielipiteitä.

Claes Andersson sanoi kerran viisaasti, että hän mieluimmin vaihtaa mielipidettä sen sijaan, että on koko elämänsä ajan väärässä. Periaatteet eivät voi olla ainoastaan periaatteessa. Ei voi olla niin, että periaatteessa olisi mainittava tekijöiden nimet, mutta käytännössä se ei ole niin nuukaa. Ei voi myöskään olla niin, että kun ELVIS järjestää suomalaisen lauluntekijäklubin, joku nerokas esiintyjä ei tulekaan toimeen ilman ulkomaista ylimääräistä kappaletta. Siinä ei edes auta se, että se lauletaan suomeksi. ELVISillä ei ole pienintäkään syytä järjestää ja kustantaa klubi-iltaa, josta esityskorvausten osa tilitetään ulkomaille. Jo ihan periaatteen vuoksi. Olisi vielä paljon sanottavaa kirjastokorvauksista, kansallisista varoista, sovittajien osuuksista, osittain vapaiden teosten tilityksistä. Mutta niistä myöhemmin (jollei taas tule tärkeämpiä asioita tähän väliin).

PELASTAKAA YLE!

Julkaistu

Yleisradio säästää tekijänoikeusmaksuissa soittamalla tekijänoikeuksista vapaata musiikkia. Eniten tämä rokottaa radiokanava Ylen Ykköstä, jonka musiikkipäällikkö Helena Hiilivirta joutuu ohjeistamaan toimittajia, kuinka paljon kussakin ohjelmassa saa olla Teoston tai Gramexin repertuaariin kuuluvaa musiikkia. Monessa ohjelmassa vapaata on oltava enemmän kuin suojattua. Kotimaisten tekijöiden ja esittäjien musiikki on yhä useammin jätettävä soittamatta. Ennenkuulumaton kulttuuriskandaali!

Soittolistoissa on vaikea nähdä mitään hyvää, kun puhutaan julkisen palvelun radiotoiminnasta. Maakuntaradiotkin ovat nyt joutuneet Helsingissä tapahtuvan musiikinhallinnan käskytettäviksi. Samoin on käynyt yöradiolle. Lastenmusiikki on joutunut sananmukaisesti lapsipuolen asemaan. Suoraan säveltäjiltä ja muusikoilta tilataan yhä vähemmän musiikkia draamaohjelmiin tai muuhun tuotantoon. Yleisradio tuottaa itse aina vain vähemmän ja ostaa ohjelmat ulkopuolisilta yhtiöiltä. Musiikin erikoistoimittajia ja -ohjelmia hyllytetään. Huonoon suuntaan menevien asioiden listasta tämä on vain jäävuoren huippu. Ja nyt sitten on aloitettu systemaattinen tekijänoikeusmaksuista säästäminen, ensin Ylen Ykkösessä. Soitetaan siis sellaista musiikkia, jonka tekijän kuolemasta on yli 70 vuotta. Tai sellaista, jonka äänittämisestä on yli 50 vuotta. Tai USA:ssa äänitettyä.

Yle-konsernin liikevaihto vuonna 2002 oli 374,5 miljoonaa euroa. Teostolle Yle maksoi tekijänoikeuskorvauksia 9,7 miljoonaa euroa eli 2,6 prosenttia koko liikevaihdosta. Esityskorvauksia (mm. ulkopuolisille tuottajille ja urheiluohjelmien lähetysoikeuksista) Yle maksoi yhteensä 76,9 miljoonaa euroa, joista noin viidennes urheilukilpailujen lähetysoikeuksista. Eivätkö säveltäjien ja sanoittajien tekijänoikeusmaksut ole näiden lukujen valossa aivan väärä säästökohde?

Tekijänoikeuksista vapaan musiikin soittaminen on räikeässä ristiriidassa seuraavien, Ylen verkkosivulta löytyvien arvojen kanssa: ”YLEn toiminnan keskeiset arvot ovat suomalaisuus, luotettavuus, riippumattomuus, monipuolisuus ja korkea laatu. Ne ovat yhteydessä julkisen palvelun tehtäviin, joista säädetään Laissa Yleisradio Oy:stä.” ”Suomalaisuus: YLE tuottaa ohjelmia suomalaisille ja edistää ja luo suomalaista kulttuuria sekä tarkastelee kansainvälisiäkin asioita usein suomalaisesta näkökulmasta.”

Tässä lehdessä haastatellut Ylen musiikkipäälliköt toimivat niiden edellytysten mukaan, joita heille ylempää annetaan. Vastuu on kansanedustajilla, erityisesti eduskunnan sivistysvaliokunnalla, Yleisradion hallintoneuvostolla ja kultuuriministeri Tanja Karpelalla. Älkää antako liikenneministeriön ajaa alas Yleisradiota!

Martti Heikkilä

Vanha lähtee, eläköön uusi säveltaidetoimikunta

Julkaistu

Valtion säveltaidetoimikunta saavuttaa pian maaliviivan. Eli vetelee viimeisiään ja on käytännöllisesti katsoen työnsä tehnyt. Allekirjoittaneelle tuo merkitsee, että kuusi vuotta on tullut puheenjohtajana täyteen. Kaksi toimikuntaa. Sääntöjen mukaan minulla on vain yksi suunta: ovesta ulos. Hyvä niin.

Enää ei tarvitse jännittää esimerkiksi seuraavaa: On lämmin alkukesän ilta ja luulet olevasi vapaalla. Yksi tuhti gintonic takana. Grilliherkut on syöty hyvän punaviinin kyydillä ja ilta tuntuu muutenkin leppeältä. Sitten aivan odottamatta: Prrrr. Puhelin soi. Varmaan joku kaveri? Mutta ei. – Kulttuuritoimittaja Stömström täältä Sisä-Suomesta, iltaa. Meillä menee lehti kiinni parin tunnin sisällä…On tässä noussut maakunnassa esille eräs ooppera-asia (tai joku muu väärin päätetty juttu) … Kun te olette olleet siellä Helsingissä sitä mieltä että … Niinpä haluaisinkin kysyä miksi te nyt olette päätyneet..?

Sano siinä sitten julkisen sanan edustajalle, että voi-voi kun aihepiiri ei nyt aivan ole erikoisalaani. On muuten kesäilta ja ainoa paperi joka edes etäisesti muistuttaa kotona olevaa pöytäkirjaa, josta asian voisi tarkistaa, on tämä tollo jota olen juuri työntämässä sytykkeeksi saunan vesipadan alle.

No mitäpä tuosta valittamaan. Ainahan luottamustoimista voi kieltäytyäkin. Ja olla vapaa-aikanakin Turmiolan Tommista kaukana ja pitää parin vuoden pöytäkirjat tilanteessa kuin tilanteessa tartuntaetäisyydellä. Kuka Turmiolan Tommi? Hän on takavuosien sotienjälkeisen suomalaisen raittiuskasvatustyön fiktiivinen hemmo, jonka seurassa ukosta kuin ukosta, kunnon miehestäkin, tuli pahainen viinanläträäjä. Varo Tommia.

***

Toisaalta lienee tarpeetonta piehtaroida äskeisen kaltaisilla esimerkeillä. Kyllä puheenjohtajan pesti pääosin on ollut asiallisen leppeä, kiitos hyvien toimikunnan jäsenten. Lainkaan unohtamatta taitavaa sihteeriä ja muita Taiteen keskustoimikunnan yhteistyöhaluisia ihmisiä.

Minulla oli muutamia asioita, joiden kehityksen ja kasvun puolesta melko avoimesti liputin. Eräs niistä on Konserttikeskus ry:n toiminta. Mielestäni sen toimintaedellytyksien turvaaminen on koko Suomen ja sen musiikkielämän etu. Konserttikeskus tarjoaa palvelujaan Hangosta Utsjoelle, kahdella kielellä ja sen tarjonta kattaa kohtuullisen mittavasti kaikki musiikin osaalueet. Päiväkodeille ja kouluille musiikkitarjonnan resurssit ovat maassamme valitettavasti huonommat kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa. Tuolla alueella meillä on vielä paljon tekemistä. Sen vuoksi toivonkin, että viimeisen kuuden vuoden aikana luotu koulukonserttitarjonnan myönteinen kehitys voi jatkua. Alan eteen tehdään toki muuallakin työtä kuin Konserttikeskuksessa.

***

Joku minua viisaampi on todennut, että teatteri on taiteen hullujenhuone ja ooppera sen suljettu osasto. Alueoopperan osalta vanha säveltaidetoimikunta lopetti Suomen oopperaliiton ja sen ylläpitämän solistipankin tukemisen. Syy selviää ministeriöön kertyneistä asiakirjoista. Lyhyesti: Säveltaidetoimikunnan mielestä apu tuli suunnata ilman välikäsiä suoraan oopperayhdistyksille. Me siis luotimme poliitikkoja ja järjestöjyriä enemmän alan ammattiväkeen: Kapellimestareihin, ohjaajiin ja tuottajiin.

Oman hälynsä aiheutti tietenkin seikka, että toimikunta viime töinään julkesi antaa 180 vuorokauden valtion tuen sanoittajalle. SINIKKA SVÄRD sai puolivuotisen taiteilija- apurahan. Uskon tulevaisuudessa löytyvän tällekin taiteen erikoisosaamiselle tukea sellaisin keinoin, ettei minkään musiikkielämän alueen tarvitse tuntea itseään syrjityksi. Säveltaidetoimikunta on pyrkinyt seuraamaan ja toteuttamaan suomalaisen musiikkielämän tarpeita ja ajan henkeä. Kaikille ei voi olla mieliksi.

***

Joskus ihminen taiteenkin saralla vääntää työtään pienellä kiitoksella. Tuntuu hyvältä, kun pitkänlinjan tekijä saa ansioistaan tunnustusta. Kuten MARJATTA MERITÄHTI. Oli todella jo korkea aika myöntää ansioituneelle Jatalle lastenkulttuurin valtionpalkinto. Viisas ratkaisu. Onneksi olkoon.

Muuten: Taiteilijaeläkekiintiötä tulee nostaa. Sitähän eivät taidetoimikunnat tosin ratkaise, mutta toivottavasti uudella taidetoimikuntakaudella löytyy viisastenkivi asian korjaamiseksi.

JANI UHLENIUS

Elämme jännittäviä aikoja

Julkaistu

– Piraattitallenteiden maahantuonnin kielto.

– Musiikin esittäminen jumalanpalveluksissa ja hyväntekeväisystilaisuuksissa tekijän yksinoikeuden piiriin.

– Yksityisen kopioinnin hyvitys nykyistä laajemmaksi: maksu kaikkiin laitteisiin, joilla kopioidaan merkittävässä määrin teoksia yksityiseen käyttöön.

Hallitukselta odotetaan parhaillaan esitystä tekijänoikeuslain muutoksiksi. Suurin osa muutoksista on uuden EU-direktiivin edellyttämiä. Tuossa kolme kohtaa musiikintekijöille tärkeiden asioiden listalta.

***

Juhlavuosi alkaa

Juhlavuotemme tapahtumat aloittaa Lauluntekijäklubi 28. tammikuuta Nämä illat jatkuvat keskiviikkoisin kahden viikon välein ainakin 7.4. asti. Elvis ry:n jäsenillä on näihin konsertteihin vapaa pääsy, mikäli tilaa riittää. Koska Gloriaan mahtuu 600 kuuntelijaa, luulisi tilaa olevan. Ovet avautuvat klo 19.30 ja ovella on Elvis ry:n jäsenluettelo, josta jäsenyytesi tarkistetaan. Lippuja myy ennakkoon Tiketti 6 euron hintaan. Juhlavuoden muista tapahtumista AJANKOHTAISTA-sivulla.

Nimiasia juhlavuoden yli

Yhdistyksemme jatkaa nykyisellä nimellään ainakin toistaiseksi. Kuten jäsenkirjeessä 7.11. kerrottiin, jäsenet päättivät kokouksessa 21.10., että kysymys yhdistyksen nimestä palautetaan johtokuntaan uudelleen valmisteltavaksi. Vilkkaan keskustelun jälkeen suoritettiin äänestys, jossa palauttaminen edelleenvalmisteluun sai taakseen 16 ääntä. Johtokunnan esitys (Säveltäjät ja Sanoittajat ry) sai 12 ääntä ja nykyisen nimen säilyttäminen 9 ääntä. Tyhjiä ääniä oli yksi ja hylättyjä kolme.

Johtokunta teki kokouksessaan 19.11. nimiasiassa seuraavat johtopäätökset: Nykyisellä nimellä jatketaan juhlavuoden yli ja mahdollinen uusi esitys nimestä tehdään vuosikokoukselle 2005. Kesken juhlavuoden ei siis nimeä ryhdytä vaihtamaan. Mutta vuosi kuluu nopeasti, joten pitäkää aivonystyrät virkeinä. Jäsenkokouksen yleisin ilmapiiri tuntui olevan sellainen, että ELVIS voitaisiin jo hylätä, mutta johtokunnan ehdotukselle ”Säveltäjät ja Sanoittajat ry” pitäisi löytää jatkossa jotain nasevaa. Kuka keksii?

Musiikille markkinahinta?

Tämän lehden jutussa Yleisradion musiikkipäälliköt valittavat tekijänoikeusmaksujen kalleutta. OTTO DONNER vastaa, että maksaahan Yle täyden hinnan bensastakin.

Mutta mikä on oikea tekijänoikeusmaksun suuruus? Ehkä siihen saataisiin varma vastaus vasta sitten, jos Teoston asiakkaina olevat tekijät ja kustantajat voisivat yksilöllisesti hinnoitella kunkin teoksen kunkin käyttömuodon. Hinta määräytyisi silloin kysynnän ja tarjonnan mukaan. Mainosmusiikin kohdallahan tekijä ja kustantaja voivat hinnan jo päättääkin (tai kieltäytyä mainoskäytöstä kokonaan).

Kuulostaako ajatus pähkähullulta? Kehittyvän tietotekniikan myötä se voi jonain päivänä tulla hyvinkin mahdolliseksi. Mutta haluaisimmeko me tällaista vapaata markkinataloutta? Voisiko se johtaa siihen, että päivän ykköshittien soittaminen tulisi Ylelle paljon nykyistä kalliimmaksi, kun taas harvinaisuuksia se saisi soittaa hyvinkin edullisesti? Kasvaisivatko tekijöiden tuloerot vai voisivatko ne jopa kaventua?

***

Tekijänoikeusseuroista EU-direktiivi

Brysselissä puuhataan parhaillaan EU-direktiiviä, joka koskisi tekijänoikeusseuroja ja tekijänoikeuksien hallinnointia. EU-komissio julkaisi äskettäin tiedonannon, jonka pohjalta direktiiviä tultaneen työstämään.

Tiedonannossa peräänkuulutetaan kilpailua tekijänoikeusseurojen välille – myös saman maan sisällä. Jos kilpailua ei synny itsestään, sitä pitäisi synnnyttää. Ja jos EU:n komissio ja parlamentti todella tälle tielle lähtevät, ei edellä kuvattu yksilöllinen tekijänoikeuksien hinnoittelukaan ole ehkä kovin kaukana.

Raportissa korostetaan, että tekijöillä tulee jo nyt olla vapaus päättää, mitkä osat tekijänoikeuksiensa hallinnoinnista he hoitavat seuran kautta ja mitkä osat itsehallinnointina. Tältä osin Teoston asiakassopimuskin on jo vanhentunut – siitähän ei ilmene, mitä asiakas voi halutessaan hallinnoida itse tai luovuttaa jonkun toisen hallinnoitavaksi.

Vielä jokin aika sitten on Elvis ry:n sisäisissäkin keskusteluissa korostettu, että tekijän on luovutettava kaikki tekijänoikeutensa Teoston hallinnoitavaksi tai sitten jäätävä kokonaan Teoston ja muiden vastaavien seurojen ulkopuolelle. EU-komission tiedonanto muistuttaa, että näin ei ole: Koska Teosto on määräävässä markkina-asemassa paitsi suhteessa musiikin käyttäjiin, niin myös suhteessa tekijöihin ja kustantajiin, ei tällaisia ”kaikki tai ei mitään” -ehtoja saa asettaa. Varsinkaan kun tällaiset ehdot eivät edistä EU-komission peräänkuuluttamaa kilpailua.

Voisiko siis ajatella, että maailmanlaajuisten ja kansallisten ykköshittien tekijät ja kustantajat antaisivat niiden hallinnoinnin jonkin uuden tekijänoikeusjärjestön tai -yrityksen hoidettavaksi ainakin radion, tv:n ja internetin alueilla, mutta jättäisivät muun repertuaarinsa edelleen Teostolle ja sisarseuroille? Varmaan EU-virkamiehistä joku tällaisiakin jo miettii.

EU-tiedonannossa korostetaan myös, että tekijänoikeusseurat voisivat jatkossakin päättää itsenäisesti omista tilitys- ja jakosäännöistään. Mutta vain kahdella ehdolla.

1. Tilitykseen vaikuttavista seikoista täytyy kaikki tieto olla avoimesti niin tekijöiden, kustantajien kuin musiikin käyttäjäasiakkaidenkin saatavilla.

2. Tekijänoikeusseuran päätöksenteon on oltava ehdottoman demokraattista.

Selvää on, että nykyiset vakavan musiikin säveltäjien etuoikeudet eivät Teoston tai sen sisarseurojen päätöksenteossa ole enää mahdollisia, mikäli EU-komissio saa tahtonsa läpi.

Martti Heikkilä

PS. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimic täytti marraskuussa 40 vuotta ja Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus ESEK 20 vuotta. Onneksi olkoon!

YLEISRADIO

Julkaistu

Tekijänoikeuskorvausten ihmemaassa – ja vähän muuallakin

Ylen kanavauudistuksen mainingit ovat laantumassa, mutta Ylen tekijänoikeusmaksujen leikkauksissa riittää ihmeteltävää. Toimittajia ohjeistetaan soittamaan ohjelmissaan gramex- ja teostovapaata materiaalia. Tätä perustellaan kanavien kutistuneilla budjeteilla, mikä taas johtunee pitkälti siitä, että digitalisointihanke syö koko talon budjetista leijonanosan. Mutta on kolikolla toinenkin puoli. Yleläisten mielestä tariffit ovat aivan pilvissä. Jostain pitäisi löytää se yhteinen köysi, jota vetää ­ mutta mistä ja miten? Nyt olisi otollinen hetki alkaa ajaa Ylen pelastamista siellä vallitsevalta problematiikalta myös eduskunnan sivistysvaliokunnassa. Kutsuimme saman pöydän ääreen Ylen Musiikin Osaamiskeskuksen (Ylen Ykkösen) HELENA HIILIVIRRAN, Radio Suomen JORMA HIETAMÄEN, Populaarimusiikin Osaamiskeskuksen JUKKA HAARMAN ja YleX:n HEIKKI HILAMAAN ja kairauduimme syvemmälle tekijänoikeuskorvausten ja musiikkivalintojen ihmemaahan. Keskusteluun osallistui kirjoittajan lisäksi Elvis ry:n MARTTI HEIKKILÄ.

MITEN KANAVAUUDISTUS ON VAIKUTTANUT ERI KANAVIEN OHJELMIIN JA MUSIIKKIVALINTOIHIN?

Hietamäki: Radio Suomessa maakuntaradioiden ohjelma-aika on lisääntynyt; ne hallitsevat primetimeä ma-pe klo 6.30- 17.30 ja la klo 16.00 saakka, poissuljettuna ajankohtaisjutut, uutiset ja urheilu. Uudistus on lisännyt musiikkivalintojen määrää, koska kaksikymmentä maakuntaradiota pelaa yhteisin säännöin. Lisääntyvästä musiikkitarjonnasta täytyy yhä tarkemmin jyvittää soitettu musiikki, niin että Radio Suomi kuulostaa samalta joka puolella Suomea.

Hilamaa: YleX on siitä erikoinen, että vaikka se on populaarikulttuurikanava, kuten Radiomafiakin oli, se on myös kohderyhmäradio. YleX:n strategiana oli lähteä tavoittelemaan tiettyä nuorempaa kohdeyleisöä. Ohjelmat ja musiikkivalinnat tukevat tätä tavoitetta. Haluttiin alkaa kuulostaa nopeammalta, raikkaammalta ja tuoreemmalta medialta.

Haarma: YleX pyrkii tavoittamaan 18-27 vuotiaat nuoret aikuiset, mutta vaarana on se, että ajatellaan kohdeyleisön olevan homogeeninen ryhmä, ja sitähän se ei tietystikään ole.

Hiilivirta: YLE Radio 1:ssä on nykyään vähemmän musiikkia kuin ennen, osin siksi, että Radio Suomen valtakunnallisia ajankohtaisohjelmia on siirretty sille kanavalle. Kanavastamme on tullut uutispainotteisempi ja taustoittava, syventävien asiaohjelmien kanava. Linjauksia on tehty myös soitettavan musiikin suhteen. Hengellistä musiikkia ja kevyempää musiikkia soitetaan enemmän ja sekin syö klassisen musiikin aikaa.

MITÄ MIELTÄ OLETTE NYKYISESTÄ TEKIJÄNOIKEUSKORVAUSKÄYTÄNNÖSTÄ?

Hietamäki: Taksat ovat aivan liian kalliit Yleisradiolle. Radio Suomen valtakunnallisilla kanavilla soitetusta musiikista maksetaan Gramexille hieman alle 12e/minuutti ja Teostolle noin 12e/minuutti. Maakuntaradioiden taksat perustuvat väestöpohjaan, kaupallisilla radioilla liikevaihtoon.

Hiilivirta: Maksut alkoivat tuntua liian korkeilta siinä vaiheessa kun Ylen taloudellinen tilanne heikkeni ja lupamaksujen tuloutus koko yhtiölle pienentyi. Vuosittainen kertymä ei enää kasva ja toisaalta radioohjelmien musiikkiasteet ovat nousseet. Budjettileikkaukset liittyvät koko yhtiön talouteen ja pitää muistaa, että tekijänoikeusraha on vain pieni osa koko yhtiön budjettia. Yleisradio hallitsee kuuntelusta noin 50% ja kaupalliset kanavat 50%. Tekijänoikeusmaksuja Yle maksaa huomattavasti enemmän kuin kaupalliset radiot yhteensä. Yle maksaa vuosittain tekijänoikeuskorvauksia arviolta 20 miljoonaa euroa, kun taas kaupalliset asemat maksavat 2 miljoonaa euroa.

Haarma: Aikoinaan tätä perusteltiin sillä, että summa on Ylen liikevaihdosta vain 7- 8%, mutta Ylehän tekee koko palvelun aivan eri tavalla kuin kaupalliset radioasemat. Radiomafian aikaan 60% budjetista oli tekijänoikeuskorvauksia, 30% työvoimakorvauksia ja 10% muita korvauksia. Tilanne YleX:ssä on aikalailla sama ja pitkällä tähtäimellä täysin mahdoton. Pelkästään indexikorotus on noin 150.000 euroa vuodessa ja se merkitsee ainakin laskennallisesti aina neljän ihmisen irtisanomista joka vuosi. Viiden vuoden kuluttua YleX:ssä ei ole enää ketään töissä, ellei saada rahoitusta jostain muualta. Yleisradiossa musiikin soittaminen on kalliimpaa kuin puhuminen.

MITÄ MIELTÄ OLETTE NYKYISESTÄ TEKIJÄNOIKEUSKORVAUSKÄYTÄNNÖSTÄ?

Haarma: Musiikkiastetta on Ylex:llä vähennetty. Onko se järkevää? Jos musiikkiaste on kovin matala, kuinka hyvin voidaan tuoda erilaista musiikkia esiin? Vaikea yhtälö.

Heikkilä: Ylehän maksaa saman minuuttihinnan radiosta ja televisiosta, sen sijaan Teoston tilityksessä ne eriytetään: televisiotilitys on noin tupla radioon verrattuna. Yle maksaa siis radion musiikista suhteellisesti enemmän kuin Teosto tilittää ja tv:n musiikista taas vähemmän.

Haarma: Nykyisten tariffien pohjana on kahden monopolin väliset sopimukset jostain 70-luvulta ja silloin jo tariffien taso oli muotoutunut jonkinlaiseksi, mutta Ylen taloudellinen tilanne on muuttunut totaalisesti. Samoin radiomarkkinat.

Hietamäki: Maakuntaradioiden lisääntynyt ohjelmatarjonta ei olisi ollut mahdollista vielä 90-luvun alussa, jolloin maksu oli sama Kajaanista kajaanilaisille tai Helsingistä koko Suomelle. Jos hinnat eivät alene, koko Yleisradion strategiaa on pakko muuttaa. En kadehdi kaupallisten radioiden alempia korvauksia, mutta joku kohtuus tähän pitää saada.

KUINKA TARKKAA ON MUSIIKIN RAPORTOINTI?

Hilamaa: Meillä on kanavilla samat työkalut ja musiikin raportointi on suhteellisen helppoa. Kone pystyy tekemään yli puolet vuorokauden raporteista muutamissa sekunneissa. Kaikki on kovalevyllä, ja kone automaattisesti raportoi ihan sekunnilleen paljonko musiikkia ja mitä musiikkia eetterissä on soitettu. On erikoisohjelmia mm. livet, joista tietokone ei tiedä. Niiden raportointi tehdään käsin.

Hiilivirta: Kaikki kanavat raportoivat lähetysrekisteriin, joka raportoi edelleen suoraan Teostolle ja Gramexille.

Hietamäki: Valtakunnan musiikki ja maakuntaradiot raportoidaan koneiden kautta. Erikoisohjelmat, jotka tulee Jukan putiikin kautta, raportoidaan käsin.

MIHIN RADION TEKIJÄNOIKEUSKORVAUSTEN TULISI JATKOSSA PERUSTUA A) POTENTIAALISET KUULIJAT, B) TAVOITETUT KUULIJAT VAI C) LIIKEVAIHTO/ BUDJETTI?

Hiilivirta: Tavoitetut kuulijat. Yöaika yhdestä kuuteen on jo nyt halvempi kuin muu aika. Jos puhutaan erikoisohjelmista sekä meidän että populaarimusiikin alueella, tilannetta helpottaisi tässä taloudellisessa paineessa ihan varmasti se, jos ilta-aikaan soitettavan musiikin teostokorvaukset olisivat myös pienemmät. Joudun ohjeistamaan jokaisen kustannuspaikan teosto- ja gramexpitoisuuden, nykytilanteessa niin, että meidän kokonaisteostoprosentti on 22.5% ja gramexprosentti 19%.

Hilamaa: Taksa perustuu kai siihen, että Ylex:ää olisi mahdollista kuunnella koko Suomessa, mutta kun sitä ei ole tarkoitettu kaikkien kuultavaksi. Tavoiteltavan kohdeyleisön määrä olisi mielestäni oikeudenmukaisin tapa.

Haarma: Nykytilanne vaikuttaa musiikkipolitiikkaan, ja varmaan tässä kärsii myös tekijöiden etu. Jos musiikin määrä koko ajan vähenee, onko se teidän kentän etu?

Heikkilä: Onko teillä muilla noin tarkkoja ohjeistuksia?

Haarma: Ei, mutta tuohan on kauhuskenaario. Jos joutuu sanomaan ohjelman tekijöille, että soittakaa gramexvapaata enemmän, se on musiikkipolitiikkaa, jota en haluaisi olla tuomassa tähän taloon.

Hietamäki: Eihän gramexvapaa musiikki ole automaattisesti huonoa musiikkia, mutta tällaisia suunnitelmia meillä Radio Suomessa valitettavasti on. Joudumme tiukan budjetin myötä pohtimaan esim. erikoisohjelmien kohdalla, olisiko tietty osa siinä soitettavasta musiikista gramex- tai teostovapaata. Täytyisikö Jake Nymanille, Onnenpäivä-ohjelman vetäjälle kertoa, että yksi hänen toimintansa lähtökohta on soittaa ainakin kolme gramexvapaata biisiä per ohjelma?

Hiilivirta: Meillähän gramexvapaan musiikin löytäminen on vähän helpompaa, kun venäläiset ja amerikkalaiset teokset ja yli 50-vuotta vanhat teokset ovat automaattisesti gramex-vapaita. Meillä on ollut arkipäivää jo pitkään se, että jokainen toimittaja tietää tarkalleen kuinka monta gramex- ja teostovapaata kappaletta konserttiin pitää sisältyä.

PALJONKO KANAVALLANNE SOITETUSTA MUSIIKISTA YLE MAKSAA TEKIJÄNOIKEUSMAKSUJA? A) TEOSTOLLE, B) GRAMEXILLE, C) MUUALLE?

Hilamaa: Kaikki maksut yhteensä tekee 4,6 miljoonaa euroa vuonna 2003. Teostolle siitä meni 2,9 miljoonaa euroa ja Gramexille 1,7 miljoonaa euroa. Vuonna 2002 vastaava luku oli 5,1 miljoonaa euroa eli laskua on ollut puolen miljoonan euron verran.

Hiilivirta: Koko potti on tänä vuonna noin 1,4 miljoonaa euroa. Summasta suurinpiirtein puolet menee Teostolle ja puolet Gramexille. Tarkkoja lukuja ei ole nyt tässä.

Hietamäki: Radio Suomi maksaa valtakunnallisissa ohjelmissa soitetusta musiikista 20 e/minuutti. Maakuntaradioiden jyvittäminen numeerisesti on hankalampaa, koska korvaukset perustuvat väkilukuihin ja niistä tiedot Teostolle antaa Tilastokeskus. Gramex-könttä on tänä vuonna 5,5 miljoonaa euroa.

VAIKUTTAVATKO TEKIJÄNOIKEUSKORVAUKSET KANAVAN MUSIIKKIVALINTOIHIN?

Hilamaa: Eivät vaikuta. Radiomafiassa vuonna 1998 oli musiikkiaste 75% ja ensi vuonna meidän musiikkiaste on 64%. Olemme ottaneet kilpailukeinoksi hyvän puhumisen.

Haarma: Puhe on kanavan kilpailuvaltti ja niin pitää ollakin, mutta jos musiikkiaste joskus laskisi 50%:iin, voisimme kysyä palvelemmeko me enää yleisöä. Tekijänoikeuskorvaukset eivät vaikuta yksittäisiin musiikkivalintoihin, mutta soitettavan musiikin kokonaismäärää ne hivuttavat.

Hiilivirta: Ykkösellä tekijänoikeuskorvaukset vaikuttavat valintoihin. Me maksamme tekijänoikeuksia suoraan tekijöille, silloin kun teemme omaa tuotantoa. Kun radioimme musiikkijuhlien tai muiden orkesterien konsertteja, teemme erikseen niistä sopimukset. Se summa vuodessa on noin 300.000 euroa.

Hietamäki: Erikoisohjelmissa ne eivät vaikuta valintoihin, mutta muissa ohjelmissa tässä tiukassa taloudellisessa tilanteessa on ollut pakko asettaa raja, gramexvapaata pitää olla 25% .

MITÄ SANOTTE TALLENNEKORVAUKSISTA?

Hietamäki: Gramexin tallennuskorvaukset ovat 60 senttiä/ minuutti, niitä maksetaan kun tallennetaan kappaleita kovalevylle.

Haarma: Tämä vaikuttaa myös digiarkistointiin. Kamaa ei pystytä arkistoimaan digitaaliseen muotoon kahdesta syystä; jotkut biisit ovat kopiosuojattuja ja toiseksi gramexhinta on liian korkea.

Hiilivirta: Meillä on kymmenientuhansien äänilevyjen arkisto, mutta ennen kuin niitä voitaisiin lähettää eetteriin kovalevyltä, ne pitäisi ensiksi kopioida. Siitäkin pitää vielä erikseen maksaa – ihan älytöntä.

Heikkilä: Teostollahan tallennemaksut ovat vuotuinen könttä, johon kopioitava määrä ei vaikuta.

MITKÄ SEIKAT KAIKENKAIKKIAAN VAIKUTTAVAT MUSIIKKIVALINTOIHIN?

Hilamaa: Olen mieltänyt sen prosessin pyramidiksi, jonka huippu on mentaalinen ja tiedollinen taso, jossa täytyy olla historian tuntemusta, YleX:n kohdalla populaarihistorian tuntemusta. Pyramidin alaosa on alitajuntaa, kokemuksesta opittua ja intuitiota. Näiden osien yhdistämisestä musiikkivalinnat syntyvät. Pitää olla tietoa kenelle radio-ohjelmaa tehdään. Työkaluna meillä on soittolista. Kuusi kanavan edustajaa toimii esiraatina ja heidän esityksestään omaan intuitiooni luottaen minä päätän soittolistasta. Esiraati kuuntelee kaikki tänne tulleet levyt, ja etenkin kotimaiset levyt kuunnellaan tarkasti ­ mieluummin kahteen kertaan.

Haarma: On totta, että sinun pitää tuntea yleisösi, mutta jossain vaiheessa Yleisradiossa rajan on tultava vastaan. Meillä täytyy olla se oma intuitio ja oma näkemys. YleX, uuden musiikin kanava ei voi testata kaikkia niitä uusia biisejä, koska ne häviäisivät niille vanhoille tutuille. Yleisradio ei voi toimia niin kuin Nova, joka testaa jokaisen biisin etukäteen. Jos kohdeyleisö on valittu tietyntyyppiseksi ja biisit on valittu, koko testitilanne on jo osin etukäteen määrätty, eikä se ole Ylen metodi! Yleisönsä edessä pitää olla nöyrä, mutta sen armoilla ei saa olla. YleX:llä intuitio on korostunut, mutta vanhemman yleisön kanavilla myös tuttuusaste on tärkeä.

Hietamäki: Radio Suomi on iskelmä- ja nostalgiapopin kanava. Kappaleen soivuus ratkaisee.

MINKÄLAISIA OVAT KANAVANNE SISÄISET KULTTUURISET TAVOITTEET?

Hilamaa: Yleä ei pitäisi rinnastaa kaupallisiin toimijoihin, koska me emme ole kilpailijoita. Heillä koko ajatusmaailma perustuu tiedolliseen tasoon ja mentaaliseen tasoon, he tutkivat kaikki kappaleet ja antavat niille kouluarvosanoja ja jos arvosana jää viitoseksi biisi jää luokalleen, eikä päädy listalle. Kun taas meidän lähtökohta on se intuition taso. Me ajattelemme musiikin kautta, kun taas kaupallisella puolella se musiikki on vain pakollinen paha. Eivät he soittaisi musiikkia, elleivät he saisi koukutettua sillä yleisöä.

Haarma: Toisaalta täytyy muistaa, etteivät kaupalliset radiotkaan muodosta yhtä monoliittistä kokonaisuutta, vaan Novan ja Radio Helsingin välissä on vielä paljon ilmaa ja erilaisia lähestymistapoja.

Hiilivirta: Meidän musiikkipoliittista ohjelmaamme tehtäessä on mietitty, mitä Ylen pitäisi tehdä klassisen musiikin alueella. Ohjelmassa on itseasiassa viisi kohtaa, mutta käytännössä kanavan kanssa neuvoteltaessa me laitamme sinne sen tyyppisiä ohjelmia, että voimme täyttää tavoitteet suomalaisen musiikin ja taiteilijoiden esittelemisen ja uuden musiikin esittelemisen suhteen.

Heikkilä: Ylen Ykkösen alueita ovat siis; klassinen, hengellinen ja jazz, entä lastenmusiikki?

Hiilivirta: Sitä ei määritellä erikseen, mutta lastenmusiikkiakin soitetaan, kun tällä kanavalla tehdään lastenohjelmia.

Hietamäki: Radio Suomen tehtävä on tuoda esille suomalaista musiikkia. Puhekanavan roolista huolimatta Radio Suomessa 50% ohjelmista on puhetta ja 50% musiikkia, josta 50% on suomenkielistä musiikkia.

Haarma: Viimeksi eilen oli puhetta juuri siitä, mitä on julkisen palvelun monimuotoisuus tai monipuolisuus. Populaaripuolella ei monipuolisuuden mittareita ole vielä määritelty. Kymmenen tuttua biisiä voi olla monipuolisuutta, mutta kymmenen tuntematonta biisiä ei välttämättä ole monipuolisuutta yleisön näkökulmasta. Se riippuu ihmisestä. Ylen kanavilla monipuolisuutta on nimikkeiden riittävä määrä.

MITEN KANAVAUUDISTUS ON VAIKUTTANUT JULKISEN PALVELUN PERIAATTEEN (MM: TUKEA, LUODA JA KEHITTÄÄ KOTIMAISTA KULTTUURIA JA VÄLITTÄÄ SEN TULOKSIA JOKAISEN SAATAVILLE) TOTEUTUMISEEN?

Hiilivirta: Periaatteen tasolla se ei vaikuta, mutta käytännössä musiikin määrän vähentämisen kautta se vaikuttaa. Kustannussyistä on jouduttu vähentämään musiikkia ja samaan aikaan budjettia on leikattu koko ajan. Mutta kyllä täällä tapellaan kovasti sen puolesta ja olemme sisäistäneet tuon asian meidän tehtäväksemme ja kun toimittajat tekevät työtään ja valitsevat musiikkia, ei kukaan ajattele silloin sitä, että tekijänoikeusmaksuissa pitäisi pyrkiä säästämään. Se on karmea ajatus, mutta me joudumme näihin manipulaatioihin, koska meidän budjettia leikataan ja olen kanavauudistuksen yhteydessä välillä tuntenut suurta voimattomuutta sen edessä, että meillä on hienot periaatteet, mutta sitten toisaalta kuitenkin määritellään toimialatavoitteita niin, että näitä periaatteita ei riittävästi kunnioiteta. Tämä liittyy taas Ylen kokonaisuuteen. Jokainen omalta osaltaan tässä kärsii.

Hilamaa: Ylen historia on melkein sama kuin äänitetyn populaarikulttuurin historia, eli en usko että tämä uudistus saisi meidät hukkaamaan tätä perusajatusta kotimaisesta musiikista. Tällä hetkellä kotimaisella kevyellä musiikilla ja miksei myös vakavalla kotimaisella menee erittäin hyvin. Musiikkia ostetaan, tehdään ja julkaistaan paljon.

Haarma: Haluan tarkentaa sen verran, että 60-luvulle asti Yle ja korkeakulttuuri olivat yhtä, eikä niinkään Yle ja populaarikulttuuri. Varmaan jokaisella kanavalla korostetaan kotimaisen musiikin asemaa ja sen pitää olla se uudistava voima ja sitä pitää soittaa riittävästi. YleX on kotimaispainotteinen, Radio Suomen jymylevyt on kotimaispainotteinen. Kotimaisuutta ei ole kirjattu prosentuaaliseksi tavoitteeksi, mutta uskon ettei se ainakaan huonompaan suuntaan ole mennyt. Päinvastoin, kotimaisen musiikin asema on vahvistunut.

Hietamäki: Julkisen palvelun periaate toteutuu Radio Suomessa. Musiikin puolella tilannetta on päivitetty sikäli, että kaksikymmentä vuotta vanha Mike Oldfield on jo nostalgiaa. Muita kompromisseja ei ole jouduttu tekemään. Rotaatio on tuhansia kappaleita. Kovalevyllä koko ajan 2000- 3000 biisiä ja vuosittain soitetaan noin 50 000 eri kappaletta. Erikoisohjelmien mm. Toivelevykonserttien musiikki valitaan manuaalisesti.

RANSKASSA PAIKALLINEN YLE SUOSII RANSKAKSI LAULETTUJA KAPPALEITA? (60% RADIOSSA SOITETUISTA KAPPALEISTA ON RANSKANKIELISIÄ) PALJONKO YLEN KANAVILLA SOITETUSTA MUSIIKISTA ON SUOMENKIELISTÄ?

Hilamaa: Ymmärtääkseni Ranskassa on laki, joka määrää, että puolet radiossa soitettavasta musiikista täytyy olla ranskankielistä. Kaikki radion tekijät ovat kuulemma aika käärmeissään siitä, että prosenttiluku on kiveen hakattu. Tässä pitää ottaa järki käteen. Se on vähän niin kuin kysynnän ja tarjonnan laki. Joskus jotkut asiat ovat enemmän muotia kuin toiset.

Hiilivirta: Frankofoniaa.

Haarma: Mutta totta kai tilanne, jossa Nova soittaisi 40% kotimaista ja Ylen kanavat 20% olisi ongelmallinen.

Heikkilä: Teoston vientiseminaarissa esittäytyi Ranskan musiikin vientiorganisaatio, mihin kuuluu mm. levy-yhtiöitä. Organisaation johtajan mukaan tänä päivänä Ranskassa suhtaudutaan tähän lakiin paljon positiivisemmin kuin jokin aika sitten. Isot kansainväliset levy-yhtiöt satsaavat nyt paljon enemmän ranskankieliseen musiikkiin, koska sitä soitetaan radiossa.

Haarma: !!!!!Ei olisi järkevää määritellä mitään pakkosoittoa suomalaiselle musiikille, koska se aiheuttaisi ilman muuta porsaanreikiä. Ja kuka määrittelisi kotimaisuuden? Riittäisikö se, että sovittaja on kotimainen?

Hietamäki: Suojausmekanismi pitää olla jo moraalisesti tekijöiden päässä. Julkisen palvelun periaate toteutuu hyvin tässä kohdin.

MITÄ TE AJATTELETTE SUOMALAISEN KULTTUURIN VAALIMISTEHTÄVÄSTÄ? MITEN MÄÄRITTELETTE SUOMALAISEN MUSIIKIN?

Hilamaa: Meidän mielestä HIM ja Rasmus ovat kotimaisia, vaikka he tekevät biisinsä englanniksi ja kuulostavat kansainvälisiltä. Ihan yhtä kotimaisia kuin suomeksi laulettu.

Hiilivirta: Ykkösen tehtävä on tuottaa ja soittaa suomalaisten taiteilijoiden esityksiä riippumatta siitä, soittavatko he suomalaista musiikkia vai ulkomaista musiikkia. Toisaalta meidän tehtävänämme on myös tuoda esille suomalaista musiikkia, vaikka sitä esittäisivät ulkomaalaiset taiteilijat. Yritämme hoitaa molempia asioita. Tällä hetkellä taloudellisista realiteeteista johtuen minusta on väärin, että soitamme ulkomaisia konserttitaltiointeja paljon enemmän kuin kotimaisia. Meillä soi Schwezingenin musiikkijuhlat enemmän kuin Kuhmon Kamarimusiikki johtuen siitä, ettei meillä ole rahaa ostaa oikeuksia Kuhmon Kamarimusiikissa esiintyvien taiteilijoiden esityksiin. EBU:n mainion konserttivaihdon ansiosta tulee tosi halvaksi soittaa näitä ulkomaisia festivaalitaltiointeja ja hienoja konsertteja pitkin Salzburgia ja Metropolitania. Tietysti kannamme kortemme kekoon sikäli, että tarjoamme EBU-vaihtoon omaa materiaalia ja sitä kautta suomalainen musiikki ja suomalaiset taiteilijat ovat esillä EBU:n radiokanavilla ja saavat miljoonia kuulijoita.

Haarma: Ei kai monikulttuurisessa Suomessa voi ajatella, että suomalaisen musiikin määritelmä olisi kieleen sidottu.

Hietamäki: Pelkkä suomalainen sovitus ei tee kappaleesta suomalaista. Suomalaista alkuperää (suomenkieliset musiikit, suomalaisten tuottamat) on noin 35% Radio Suomessa soitetuista kappaleista. Markus Nordenstrengin englanninkielinen kappale oli ulkomaisten biisien seassa powersoitossa. Englanninkieliset, suomalaiset biisit eivät siis syö suomeksi lauletun musiikin aikaa.

ONKO TARKEMPAA TIETOA KANAVIEN KOTIMAISUUSASTEESTA?

Hiilivirta: Tietoa on saatavissa, mutta en pidä tarpeellisena jakaa sitä toimittajille ohjeistukseksi tai suunnittelun pohjaksi. Valinnoissaan heidän tulee miettiä kokonaisuutta ja musiikkipoliittisen ohjelman henkeä, ei niinkään mitään kotimaisuusprosentteja.

Haarma: Kymmenen vuotta sitten sain Radiomafiassa kritiikkiä siitä, että toin tanssipoppia sille kanavalle. Tämä on ollut niin perinteinen rockmaa ja meillä oli pitkään yksi ainoa genre ja se oli rock. Nyt meillä on hirvittävä määrä genrejä ja valinnanvaraa on. Jos ajatellaan Don Johnson Big Bandia tai meidän raposastoa, tanssiosastoa tai electronica-osastoa, niin onhan se ihan erilainen kenttä kuin joku suomirock aikoinaan. Tilanne on paljon positiivisempi ja väitän, että Radiomafialla on ollut ainakin jotain tekemistä tämän muutoksen kanssa.

Hietamäki: 50% koko potista.

MILLAISENA NÄETTE KANAVIENNE ROOLIN KYMMENEN VUODEN KULUTTUA?

Hilamaa: YleX:ää, uuden musiikin kanavaa tehdään riemurinnoin.

Haarma: Tekijänoikeuskorvausten kehitys vaikuttaa paljon.

Hiilivirta: Puhepainotteisuus lisääntyy, viihdemusiikin osuus kasvaa. Mutta mikäli DABkehitys (Digital Audio Broadcasting) jatkuu myönteisenä, YLE Radio 1:sen rinnalla on kokonainen juonnettu ja toimitettu mielenkiintoinen 24-tunnin klassisen musiikin kanava.

Hietamäki: Riippuu DAB-kehityksestä ja siitä mihin tekijänoikeuskorvaukset asettuvat. Jos tekijänoikeuskorvaukset suhteutetaan jokaiselle Ylen kanavalle, Radio Suomesta saattaa tulla suomalaisen iskelmän kanava. Muuttuuko nimi Radio Suomi Yle Iskelmäksi?

MIHIN SUUNTAAN HALUAISITTE KEHITTÄÄ KANAVIENNE SISÄLTÖJÄ (VAI OLETTEKO TYYTYVÄISIÄ NYKYTILANTEESEEN)?

Hilamaa: Me keskitymme tulevaisuudessa puhesisällön kehittämiseen.

Hiilivirta: DAB-kanava Ylen klassinen pitäisi nostaa oikeaksi kanavaksi, mikä tarkoittaisi sekä henkilöresurssien että tekijänoikeuskorvausresurssien kasvua suunnitelmien mukaan.

Hietamäki: Yle Q pitäisi saada kuulumaan puolivaltakunnallisena. Radio Suomi joutuu nyt paikkaamaan sitä aukkoa, minkä Yle Q jättää. Radio Suomen puheohjelmat ovat nettiradiossa, mutta musiikki ei, juuri näiden tekijänoikeusmaksujen takia.

MILLAISENA NÄETTE YLEISRADION ROOLIN KYMMENEN VUODEN KULUTTUA?

Haarma: Kun lupamaksut kerätään kaikilta, palveluja pitää myös pystyä tarjoamaan kaikille. Meidän on pakko aika ajoin katsoa peiliin ja muistaa se, että kaupallisten kanavien plagiointi ei johda mihinkään. Meidän tehtävämme on tarjota jokaiselle kansalaiselle jotakin.

Hiilivirta: Radiouudistus liikutti niin monia ja herätti paljon erilaisia tunteita, ja se mielestäni on tulkittavissa niin, että Yleisradio ja sen sisällä tapahtuvat muutokset eivät ole ihmisille yhdentekeviä asioita. Nyt kanavauudistuksesta aiheutuneet mainingit ovat laantuneet ja työ jatkuu.

Hilamaa: Yleisradion valta-asema heikkenee entisestään, jos annetaan radiotaajuuksia isoille kansainvälisille ketjuille. Nythän BBC:tä moukaroidaan joka suunnalta, ja mitä tapahtuisi jos BBC:n asema puolueettomana tiedonvälittäjänä murtuisi?

Hietamäki: Ylen tehtävä on tukea suomalaista kulttuuria. Muutokset ovat mahdollisia DAB-kehityksen myötä.

TEKSTI: KIRSI SNELLMAN

Otto YLEn tiimoilta – Täysihintaisen bensan puolesta!

Julkaistu

Edellisen, Yleisradion haastattelukierroksen jälkeen tiedon jano kasvoi, ja tuntui, että pitäisi saada argumentoinnin pohjaksi tekijänoikeuskorvauksista vielä jokin uusi ja erilainen näkökulma. Niinpä kutsuimme toimiston kahvihuoneeseen/ keittiöön vielä sekä Teostoa että tekijöitä edustavan OTTO DONNERIN, joka pörhytteli paksua sikaria ja kysyi mm; ”Kun kerran Yleisradio ostaa täysihintaista bensaa, miksei se ostaisi myös täysihintaista musiikkia, joka on kuitenkin keskeinen polttoaine ohjelmatoiminnassa?”

Oli mielenkiintoista havaita, että Ylen mielestä tekijänoikeustariffit ovat karanneet käsistä, kun taas Oton mielestä todellisten ongelmien taikinajuuri on muissa astioissa. Otto vältti kommentoimasta mitenkään nykyisiä tariffeja, vaan piti niitä asiallisina. Ota tästä nyt sitten selvää; ehkäpä totuus tekijänoikeustariffeista ja tästä kaikesta on jossain kultaisen keskitien vaiheilla, mutta missä se sitten on? Varmaa juuri nyt on vain tunne siitä, että avoin keskustelu Ylen sisällä vallitsevasta ilmapiiristä ja tekijänoikeuskorvausten leikkauksista on aloitettava heti. Samaa mieltä oli myös Otto Donner.

MITEN SUHTAUDUT YLELÄISTEN MIELIPITEISIIN NYKYISESTÄ TEKIJÄNOIKEUSKORVAUSKÄYTÄNNÖSTÄ?

– Heidän lukunsa eivät ole vertailukelpoisia. Ratkaisevaa on suojatun musiikin määrä, peittoalue sekä se, että näissä luvuissa ovat mukana sekä radio että tv. Vuonna 2002 tekijänoikeuskorvauksia maksettiin seuraavasti: a) YLE 9.71 miljoonaa euroa, b) kaupallinen tv 4.47 miljoonaa euroa ja c) kaupallinen radio 2.85 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan Yle maksaa siis enemmän teostomaksuja kuin kaupalliset toimijat. Mutta tässä on huomioitava se, että Ylen lukuihin sisältyy sekä tv että radio, joita ei ole hinnoiteltu erikseen. Teoriassa näin voisi tehdä ja päätyä jonkinlaiseen radiohintaan, Ylen sisäisessä laskennassa näyttäisi siltä että minutit lasketaan samanhintaisina sekä radio- että tv-toiminnassa. Näin radiominutit tuntuvat kalliilta. Ylellä on monta valtakunnallista tv- ja radiokanavaa joilla on suuri potentiaalinen kuulijakunta. Kaupallisella puolella tariffiperuste on toinen; liikevaihto.

Numerot voivat valehdella tai olla oikeassa, mutta argumentoinnin pitäisi lähteä ohjelmistopuolesta; kaupallinen radio ja tv toimivat kaupallisin ehdoin, niiden täytyy etsiä sitä kuulijaa, joka katsoo mainokset joilla ne elävät. Mutta Yleen, joka on public broadcasting yhtiö ja ylläpidetty yhteiskunnan säätämillä lupamaksuilla, on syytä ensisijaisesti kohdistaa aivan toisenlaisia odotuksia; yhtiöllä pitää olla kulttuuripoliittinen strategia, joka on laadullinen sisällöltään. Toki Ylenkin ohjelmat tehdään katselijoita ja kuuntelijoita varten mutta tarkoitus on toinen kuten esim. kriittisen informaation jakaminen, monimuotoisen kulttuurin ylläpitäminen ja kansansivistyksen edistäminen.

MITEN KOET YLEISRADION NS. TIUKENTUNEEN TALOUDELLISEN TILANTEEN?

– Taloudellinen tilanne on ollut aina samanlainen, kyse on siitä laitatko rahaa ohjelma- sisältöihin vai johonkin muuhun. Digitalisointi on mystifioitu hanke. Mutta priorisointi on yrityksen johdon ratkaistava kysymys, enkä tunne asiaa tarpeeksi hyvin sanoakseni tästä mitään kovin painavaa. Voin vaan kysyä, että kun he ostavat täysihintaista bensaa, mikseivät he ostaisi täysihintaista musiikkia, kun se on kuitenkin heidän polttoaineensa ohjelmatoiminnassa?

Ongelma on siinä, että toteuttavalla tasolla ei ole muuta kuin menobudjetti. Kaupallisella asemalla joudut katsomaan paljonko tuloja tulee ja ohjeistamaan menosi sen mukaan. Mutta näillä Yleisradion ohjelmapäälliköillä on vain menobudjetti. Silloin päätöksenteko on sillä tasolla, että päätetään vain menoista eli siitä tehdäänkö halpaa vai vähän kalliimpaa ohjelmaa. Esimerkiksi Musiikin osaamiskeskuksen päällikön HELENA HIILIVIRRAN päällä on joku johtaja, joka määrittelee ohjeistukset ja samalla myös sisällön. Kyllähän Yleisradiossa jollain on langat käsissään ja budjetit hahmotellaan sen mukaan paljonko lupamaksuja odotetaan seuraavan vuoden aikana tulevan. En ymmärrä mihin se kaikki raha hupenee, pitäisi ottaa Ylen organisatiosta löysät pois, enkä tarkoita tällä toimitustyövoimaa.

Mikä siinä digitaalisuudessa muka maksaa? Vai onko ongelmana se, että haluttaisiin samalla hinnalla kuin nyt tuottaa kolmekymmentä kanavaa, tämähän ei nykyisen välimiespäätöksen puitteissa ole mahdollista. Lähetysmuotona digitaalisuus on ilman muuta tulevaisuutta, sitä ei estä mikään. Olen itsekin käyttänyt digiboxia jo kolme vuotta, koska digitaalinen kuva on niin paljon parempi.

MIKSI ARVELET TEKIJÄNOIKEUSMAKSUJEN NYKYISEN TASON TUNTUVAN YLEISRADIOSSA LIIAN KORKEALTA?

– Ylen suurin ongelma liittyy keskimääräiseen tuotantokustannukseen per tunti, joka on Ylen kaltaisessa raskaassa organisaatiossa ja raskaalla tekniikalla paljon korkeampi kuin kaupallisessa toiminnassa. Nykyisillä resursseilla sen pitäisi pystyä tuottamaan arviolta kolme kertaa enemmän ohjelmaa kuin tänä päivänä. Murto-osalla niistä resursseista, mitä Ylellä on käytössään, kaupallisella puolella pyöritetään radioasemia pitkin Suomea.

Urheilukilpailut saavat maksaa maltaita, mutta tekijänoikeusmaksuissa pitää säästää. Kyse on päämäärien asettelusta ja priorisoinnista. On totta, että soittamalla teosto- ja gramexvapaata musiikkia voidaan säästää, mutta silloin ratkaiseva valintaperuste on ohjelma-aineksen kustannus eikä sen sisältö. Ja silloin unohtuu kansansivistysaate, joka sisältyy Yleisradion toimilupasääntöihin.

Voidaan toki esittää vaatimuksia siitä, että Teosto alentaisi tariffeja ns. ilta-aikoina. Mutta silloin voi yhtälailla kysyä; maksaako sähkövalo vähemmän, kun he tekevät iltaohjelmia? Käyttävätkö he halvempia toimittajia ilta-aikaan? Tämä toive kertoo suoraan heidän sisäisestä ohjeistuksestaan.

ONKO KANAVAUUDISTUS VAIKUTTANUT JULKISEN PALVELUN PERIAATTEEN TOTEUTUMISEEN?

– Kanavauudistus toi pintaan mm. ongelman, joka liittyy Yleisradion sisäisiin tavoitteisiin. Mielestäni on puutteellista ajattelua, että Yle pelkästään lähtee tavoittelemaan jotain tiettyjä kuuntelijasegmenttejä. Silloin he kilpailevat samoilla aseilla kuin kaupalliset asemat. Itsekin Ylessa pomona 70-luvulla olleena tiedän, että ihmisten kuuntelutottumuksia voidaan muuttaa. Pitää kasvattaa semmoinen kuulijakunta, joka nimenomaan haluaa sitä monipuolisuutta. Mihin unohtui terve kuluttajavalistus?. Sanotaan, että tarjotaan sitä, mitä kansa haluaa. Mutta ei kansa voi valistuneesti haluta sellaista, josta se ei ole ikinä kuullut mitään.

Soittolistoilla ja rotaatiolla ei ole mitään tekemistä informatiivisen ohjelmantekemisen kanssa. Jos puhutaan soitettavan musiikin monipuolisuudesta, huonointa on ohjelmisto ruotsinkielisellä Radio Extrem:llä. Jos he soittavat esimerkiksi heviä, siellä ei soiteta kaikkea heviä, mitä on, vaan he soittavat juuri sitä, mitä sylki suuhun on tuonut. Minulla on aika selkeä kuva Radio Ykkösen, Radio Suomen ja YleX:n ohjelmien sisällöistä, koska ajan paljon autoa ja kuuntelen siinä samalla radiota.

Se, että joku kanava esim. YleX lisää puhetta ja vähentää musiikkia on taas ihan toinen asia. Se voi olla ohjelmaprofiilikeino. Eikä kukaan voi pakottaa heitä soittamaan levyjä. Mutta kun levyjä soitetaan; kaikkien pitäisi olla samalla viivalla ja musiikkivalintojen valistuneita. Silloin pitäisi muistaa kansansivistävä painotus ja viljellä kotimaista kulttuuria. Puheen sisältöön pitää kiinnittää huomiota.

JOTAIN PITÄISI TEHDÄ, ONKO SINULLA KÄSITYSTÄ SIITÄ, MINKÄLAINEN ROHTO VOISI AUTTAA NYKYTILANTEESEEN?

– Eivät tekijät voi sanella Ylen toiminnalle periaatteita. Käsky voi tulla vain heidän toimeksiantajaltaan eli hallintoneuvostolta ja johtokunnalta. Yle on eduskunnan radio ja eduskunta nimeää Ylen hallintoneuvoston, jossa mm. MIKKO ALATALO istuu. Eduskunta on se elin, jonka pitäisi antaa Yleisradiolle kulttuurisia ja kansansivistäviä viittauksia sisältäviä ohjeita ja niin se on antanutkin. Jos Yle ei omasta mielestään pysty noudattamaan niitä ohjeita, silloinhan eduskunnan pitäisi ottaa ohjat käsiin ja puuttua peliin.

Sivistysvaliokunta voisi sen keskustelun käydä, mutta onhan liikenneministeriö myös taho, jolla on valvova tehtävä. Olen itseasiassa tätä samaa problematiikkaa ladellut liikenneministeri LEENA LUHTASELLE jo viime syksynä hänen Teoston vierailunsa yhteydessä ja hän piti minun näkemyksiäni mielenkiintoisina. Tämä asia pitäisi vaan systemaattisesti esittää hänelle. Joku delegaatio pitäisi tekijäjärjestöjen nimissä muodostaa, mutta mukaan täytyy saada jotain vähän kättä pidempää; sisältöanalyysiä, tilastoja.

Pitäisi avata keskustelu myös siitä, että Yleisradiossa käsitellään toimittajaa kuin karjaa suurinpiirtein. Toimittajuus ja toimittajien koulutus pitäisi nostaa sellaiselle tasolle, että he osaavat, haluavat ja eivätkä suostu tekemään muuta kuin sisältörikasta ohjelmaa. Jos toimittajat menisivät lakkoon pariksi päiväksi niin jo alkaisi tapahtua. Vaakakupeissa ovat nyt teknologia versus sisältö. Itse en suostuisi nykyisen menoon, mutta siihen aikaan kun olin Yleisradiossa 70- luvulla, meininki oli toisenlainen.

 

10 kysymystä

Julkaistu

ELVISin alkutaipaleesta

1. Milloin ”ELVIS” perustettiin?

2. Ketkä olivat perustajajäseniä?

3. Mikä oli yhdistyksen ensimmäinen nimi?

4. Miksi ”ELVIS” perustettiin?

5. Ketkä olivat ensimmäinen puheenjohtaja ja sihteeri?

6. Kuka oli Erkki Ainamo?

7. Milloin ”ELVIS” solmi ensimmäisen sopimuksen?

8. Mikä oli tämän sopimuksen mukainen tariffi?

9. Kuinka ”ELVIS” selvisi eräästä talouskriisistä?

10. Milloin Suomen Elokuvasäveltäjät r.y. muutti ensimmäisen kerran nimensä?

1. 28.10.1954

2. Heikki Aaltoila, Harry Bergström, George de Godzinsky, Tapio Ilomäki, Taneli Kuusisto, Toivo Kärki, Georg Malmstén, Einari Marvia, Tauno Pylkkänen, Sulho Ranta, Matti Rautio ja Ahti Sonninen.

3. Suomen Elokuvasäveltäjät r.y.

4. Filmivalmistajat eivät suostuneet maksamaan palkkaa sävellystyöstä vaan katsoivat, että Teoston korvaukset riittävät työn korvauksiksi.

5. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Harry Bergström ja ”asiamieheksi” kutsuttiin Erkki Ainamo.

6. Erkki Ainamo oli komentajakapteeni evp, joka oli Yleisradion palveluksessa. Hän oli ahkera sanoittaja ja ennenkaikkea kääntäjä. Hän siis jo tavallaan ennakoi, vuonna 1966 tehtävää sääntömuutosta, jonka jälkeen sanoittajat (siis myös Ainamo) pääsivät yhdistyksen jäseniksi.

7. Suomen Filmivalmistajien Liitto r.y. ja Suomen Elokuvasäveltäjät r.y. allekirjoittivat elokuvamusiikkia koskevan sopimuksen 4.2.1957.

8. Elokuvamusiikin sävellyspalkkio oli 500 mk (isomummun markkaa) per partituurisivu. Partituurisivuun katsottiin kuuluvan viisi tahtia. Siis tahti elokuvamusiikkia maksoi 100 mk, tempoon ja kokoonpanoon katsomatta.

9. Sekä Toivo Kärki että Tauno Pylkkänen lainasivat yhdistykselle rahaa, jonka avulla saatiin velat maksetuksi.

10. Yhdistysrekisteri hyväksyi nimen Elokuva- ja viihdesäveltäjät r.y. 26.5.1965. Puheenjohtajana oli silloin Arthur Fuhrmann.

Tekijäilloissa ja Pro-sessioissa tuvat täynnä

Julkaistu

Elvis on järjestänyt syksyn aikana kaksi tekijäiltaa, Joensuussa ja Oulussa. Näihin iltoihin kutsuttiin Teoston tekijäasiakkaat näistä kaupungeista ja niiden lähiympäristöstä.

Joensuussa 26.9. kertoivat SARI KAASINEN, JARI KNUUTINEN, ALEKSI OJALA ja HEIKKI SALO urastaan ja kokemuksistaan musiikintekijöinä. Mukana olivat myös Elvis ry:n edustajat MARTTI HEIKKILÄ ja JANNE LOUHIVUORI. Teoston tekijäasiakkaita oli paikalla runsaat kaksikymmentä.

Oulussa 12.11. samalla asialla olivat SAMI LOPAKKA, JARKKO MARTIKAINEN, JUSSI RASINKANGAS ja PAULI YLITALO sekä MARTTI HEIKKILÄ. Tupa oli täynnä, eli paikalla oli yli viisikymmentä Teoston tekijäasiakasta.

Molemmat tilaisuudet olivat tuhteja paketteja musiikintekemisen arjesta ja juhlasta. Ja selvähän se, että juttu välillä kääntyi Teostoon, musiikinkustantajiin ja tekijänoikeuksiin. Tekijäiltoja järjestettiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Niitä kannattaa ehdottomasti jatkaa siinä tahdissa, missä yhdistyksen rahkeet sallivat.

Martti Heikkilä

***

PROSESSIOT 2003

Toista kertaa järjestetty ”Prosessio – Musiikintekijöiden teemapäivät” onnistui nytkin varsin plussamerkkisesti. Osallistujia päivillä oli kuutisenkymmentä. Elvishän järjesti tapahtuman yhdessä Pop & Jazz Konservatorion kanssa 15.-17. lokakuuta. Neljästä teemasta kolme oli kokonaan tai lähes kokonaan ”loppuunmyytyjä” eli ”eiootakin” jouduttiin sanomaan. Neljänteen eli lastenmusiikki-teemaan olisi mukaan mahtunut useampiakin. Ohessa yhteenvedot eri teemoista.

Lastenmusiikki markkinavoimien puristuksessa

MATS LILLRANK, MIKKO PERKOILA, PENTTI RASINKANGAS ja HANNU SEPPONEN kertoivat lastenmusiikin tekijän ja esittäjän arjesta ja vähän juhlastakin Prosession avauspäivänä 15.10. Keskustelua johdattivat MARTTI HEIKKILÄ, HEIKKI SALO ja JANNE LOUHIVUORI.

Kun oltiin kerrattu jokaisen ura pääpiirteissään, otettiin puheeksi raha. Kaikilla neljällä toiminta on ollut varsin yrittäjämäistä ja vaikka koulu- tai päiväkotikeikkoja tehdään varsin edullisestikin (125 – 300 euroa), saadaan pienistäkin puroista elantoa kokoon. Tärkeänä lisänä ovat erilaiset tukikanavat (kuten apurahat, ESEK ja Konserttikeskus ry). Mats kertoi menneensä monen vuoden tauon jälkeen taas päivätyöhön ja Fröbelit keikkailevat nyt sivutoimisesti.

Äänitteitä myydään eniten keikoilla (Fröbelit ja Lillrank toki ovat saaneet menekkiä ihan toptenejä myöten), nykyisin useimmat (myös Fröbelit) tuottavat äänitteensä itse, poikkeuksena Sepponen sekä Tohtori Orff ja Hra Dalcroze, jonka levyt tuottaa Megamania.

Kysymys lastenmusiikkilevyn oikeasta hinnasta jakoi hiukan mielipiteitä, sen sijaan Yleisradiosta oltiin liikuttavan yksimielisiä: MISSÄ ON LASTENMUSIIKKI? Rippeitä Kimurantissa ja Pikkukakkosessa. Mutta esimerkiksi Salon lastenlaulutapahtuman televisiointi on lakannut TV1:tä kiinnostamasta. Yleinen arvio tuntui olevan, että eniten lastenmusiikkia taitaa nykyisin kuulla Radio Deistä.

Taloudellisten realiteettien ja Ylen jälkeen uppouduttiin lopuksi koko joukolla itse musiikkiin, kuten vaikkapa siihen, pitääkö lastenmusiikissa olla sanomaa. Yksi mielipide oli se (taisi olla JOUKO MÄKI-LOHILUOMAN), että sanomaa pitää olla, mutta sellaisessa muodossa, että lapset eivät huomaa olevansa opetuksen kohteina, mutta aikuiset huomaavat; silloin keikkarintamalla riittää kysyntää. Sekin todettiin, että kysyntää on sekä iloisille että hyvinkin vakaville aiheille.

Kaiken kaikkiaan tultiin siihen loppupäätelmään, että vastaavanlaisia lastenmusiikintekijöiden kokoontumisia tulisi vuoden parin väliajoin järjestää. Ja sekin jäi hautumaan, että Elvis voisi koota eri tahoja yhteiseen projektitukihakemukseen, joka suuntautuisi tähän musiikin alueeseen (joka kaikilta saa sympatiaa, mutta jonka elintila aikuistuvassa maailmassa on aina vain kapeampi).

Martti Heikkilä

***

Taikatempun tekijät -heillä on se salaisuus

Prosession AV-viestinnän teemapäivä torstaina sujui leppoisissa tunnelmissa, kun mainos- & elokuvamusiikin huippunimet; KIM KUUSI, PERA PIRKOLA ja HANNU KORKEAMÄKI kertoivat työstään musiikin parissa. Kultasormen vikaa taitaa olla heissä kaikissa ja Kim Kuusen pajassa, Music Makersissa ovat syntyneet mm. Valion uusi ”pingviini-mainos”, Soneran äänilogo, Reissumiehen tunnusbiisi ja Finnairin tunnusmelodia ­ vain muutamia mainitakseni. Music Makersissa tehtiin myös ”Kuutamolla”- elokuvan ”Se ei mee pois”-megahitti. Seuraavassa otteita miesten kerronnasta.

KUUSI: Kun joku tietty melodia alkaa soida, kuulijan päässä herää muistikuva tuotteesta. Pavlovin koiria olemme kaikki ja mikä tahansa renkutus, jota toistetaan tarpeeksi voi olla jonkun brandin symboli. Mutta toisto edellyttää sitä, että se koskettaa jollain tavalla tunteita ja tuntuu hyvältä myös käyttäjäjoukon mielestä. Meillä kaikilla kolmella on plakkarissa sellaisia mainoksia, jotka ovat pyörineet jo kymmenen vuotta.

KORKEAMÄKI: Joskus mainokseen tehty musiikki on tarkoitettu soitettavaksi vain kampanjan keston ajan, mutta ei enää koskaan sen jälkeen.

PIRKOLA: Kaikki on yhtä arvaamatonta kuin iskelmämusiikin kentällä. Yhtäkkiä voi joku yksittäiseen mainoskampanjaan tehty biisi soida vielä viidenkin vuoden jälkeen ja aika voi nostaa tavaran ihan uskomattomaan arvoon.

KUUSI: On musiikkia, joka liittyy ajassa kiinni oleviin tuotteisiin. Esim. Levis on ollut hyvä esimerkki siitä, että he nappaavat sellaisia biisejä, jotka ovat jossain kohderyhmässä pop ja in. Mutta mainoselokuvissa ja elokuvissa käytetään myös paljon klassista musiikkia, joka ei nouse listoille, mutta elävöittää kuvaa. Tietyt asiat ovat tuttuja ja turvallisia, mutta joskus tarvitaan myös säröä. Jotain sellaista, joka saa musiikin tuntumaan joltain.

PIRKOLA: Jos tehdään musiikkia tämän päivän tuotteeseen, asian voi ratkaista myös kontrapunktisesti. Klassinen musiikki ikäänkuin valmistaa meitä ohjeella, miten seuraavaa kuvaa pitää katsoa.

KUUSI: Volvon teema on hyvä esimerkki tutusta ja turvallisesta, se on ihan mielettömän tunnettu, ihmiset diggaavat sitä ja se on ylivoimainen ykkönen kaikissa muistitutkimuksissa, mutta mainostoimistojen luovat oksentavat sen päälle, koska se on niin tylsä heidän mielestään. Perusproblematiikka on seuraava; ihmiset haluavat kuunnella tuttua musiikkia, kun taas mainonnan tekijät haluaisivat tehdä uusia juttuja. Me koetamme tasapainotella tässä välissä. Usein asiat menevät niin, että ensiksi saadaan toimeksianto ja sitten tehdään demo.

KORKEAMÄKI: Olen jopa joskus joutunut laulamaan.

PIRKOLA: Minä olen luopunut siitä.

KUUSI: Asiakas helposti rakastuu siihen demoon. Spiikkasin aikoinaan aika paljon mainoksia siksi, että demosin ne ensin itse. Räppäsin mm. 112:n biisin ”Et aavistaa voi onnettomuutta” . Mainos tehtiin myöhemmin jopa Heikki Kinnusta myöten uusilla spiikkereillä, mutta asiakas sanoi, että nämä eivät ole yhtä hyviä kuin se alkuperäinen.

KORKEAMÄKI: Muistan, kun erääseen mainokseen piti saada sellainen huono laulaja, joka kuulostaisi Kalevankadun laulavalta talonmieheltä. Oli mielessä pari kaveria, jotka eivät taatusti osaa laulaa ja tein heille demon siitä, miten biisi lauletaan huonosti. Mutta asiakas halusikin, että se demo päätyy varsinaiseen mainokseen.

KUUSI: Duuni on ihan samanlainen riippumatta siitä, kirjoitetaanko me esimerkiksi biisiä Samuli Edelmanin levylle vai kirjoitetaanko me biisiä johonkin mainokseen, jonka Samuli Edelman laulaa. Koen sen erittäin kiehtovana asiana.

KORKEAMÄKI: Oliko alunperin selvää, että Reissumies päätyy Samuli Edelmanin levylle?

KUUSI: Ei ollenkaan. Se oli tosi kriittistä. Aprikoitiin, että saadaanko siitä tehtyä sellainen versio, että se voidaan hyväksyä levylle.

PIRKOLA: Tai sellainen, että Asko Kallonen sen voi hyväksyä.

KORKEAMÄKI: Aika usein käy niin, että ensin tehdään ensin se 30-40 sekunnin biisi ja sen jälkeen kun se on toimii, asiakas tulee takaisin ja kysyy: voidaanko tästä tehdä kokomittainen biisi.

PIRKOLA: Tehdään ensiksi shortsit ja pidennetään ne housuiksi! Ajatus on ihan sama. Se ei mene oikein.

KUUSI: Mutta esimerkiksi Rekkamies ja Jos et sä soita, tehtiin näin päin. Ensin tuli mainos ja se sai niin hyvän vastaanoton, että päätettiin tehdä jatkoa. Rekkamies on Juha Tapanisen ja Esa Niemisen biisi ja Jos et sä soita Tapanisen biisi. Me liimailemme palasia yhteen. Olemme sellainen solmu, joka yhdistää kovin erilaisiakin toimijoita; toisiinsa. Itse koen olevani silta bisneksen ja taiteen välillä. Siinä sitä joutuu sukkuloimaan. Musiikin ja äänen avulla voidaan olla läsnä kaikkialla muualla paitsi printissä, ulkomainonnassa ja suoramainonnassa ja visuaalisissa medioissa. Musiikkia tai ääntä voidaan käyttää; mainoselokuvissa, radiossa, netissä, puhelimessa, asiakastiloissa ja jopa itse tuotteessa; esim. kännykässä tai lentokoneessa tai autossa. Jopa lentoasemien loungen vessoihin voidaan määritellä musiikkiprofiilit. Jollain tavalla pitäisi huomioida se, miltä sen yrityksen pitäisi kuulostaa. Onko tuote rock, vai onko se klassinen? Tähän saumaan olemme lähteneet rakentamaan sonic branding prosessia. Samalla tavalla kun yrityksellä on visuaalinen logo ja ilme, myös äänessä pitäisi olla joku strategia ja joku linja. Jos se olisi helppoa, se oltaisiin tehty jo. Mutta ympäri maailmaa tehdään tätä nyt.

Vahvasta teemasta ja hyvästä biisistä voidaan tehdään miljoona erilaista sovitusta. Se on vähän niin kuin laittaisi frakin päälle, kun menee juhliin ja shortsit ja lenkkarit, kun menee rannalle. Samasta biisistä voidaan tehdään versio joka soi Kiss FM:llä tai Novassa tai jossain muualla. Mutta ihmisille, jotka eivät ole musiikissa sisällä, tämä koko juttu on kuin taikatemppu. Se rautalanka pitää vaan vääntää. Musiikki on sellainen avaruus, että siellä voidaan tehdä ihan mielettömiä juttuja. Meillä on salaisuus.

KIRSI SNELLMAN

***

Intuition varassa

Prosessiossa kuultiin torstai-iltapäivällä vielä yhtä Music Makersin sympaattista veikkoa, KALLE CHYDENIUSTA, joka on säveltänyt, äänittänyt ja miksannut musiikin mm. ALEKSI MÄKELÄN ohjaamaan Häjyt-elokuvaan. Ensi tammikuussa hän alkaa säveltää Mäkelän uuden Vares-elokuvan scorea. ”Me ollaan Aleksin kanssa lapsuuden kavereita ja yhdessä ajauduttiin leffa-alalle jo parikymppisinä. Kommunikaatio on vaivatonta ja se on yksi syy, miksi tykkään tehdä töitä hänen kanssaan”.

Mysteerin säilyttämisen tärkeys

Kalle sai Vareksen käsikirjoituksen vähän ennen kuvauksien alkua, eikä vieläkään ole lukenut sitä. Häjyjen musiikia tehdessään hän ei lukenut käsikirjoitusta kertaakaan. ”Haluan säilyttää mysteerin musiikin teossa ja vasta kun kuva tulee, alan tehdä musiikkia. Häjyjen musiikista tein valmiiksi puolet, enkä tiennyt edes miten se leffa loppuu.

Kässärin lukeminen vaikuttaisi siihen kokemukseen, minkä saan, kun katson elokuvaa ekan kerran. Uskon, että mitä avoimempana pidän itseni duunin suhteen, sitä parempi siitä tulee. Symboliikan ja merkitysten hakeminen on tervettä vaan, jos se analyysi tapahtuu sen jälkeen, kun luova työ on tehty. Järkeily johtaa suohon.” Kallen mielestä on taivaallista tehdä töitä Aleksin kanssa: ”Aleksi antaa mulle vapaat kädet. Vares-leffaa kuvataan paraikaa ja koska sen enskari on vasta ensi syksynä, varsinaista kiirettä ei ole. Tammikuussa voin katsoa leffan kerran läpi kaikessa rauhassa, ennen kuin alan miettiä minkälaista musiikkia haluaisin siihen tehdä.”

”Jokainen tekee tavallaan, mutta jos aloittaa aamulla nollasta ja illalla katsoo miten pitkälle on päässyt, ei se hirveesti ylitä sitä kolmea minuuttia. Välillä tapahtuu niin, että ohjaaja tulee kuuntelemaan scorea ja pyytää tekemään muutoksia. Säätö pitää laskea duuniin mukaan. Se kannattaa laskea myös budjetillisesti. 30- 45 minuutin leffamusan tekeminen on noin kuukauden duuni.”

Fiilikseen luottaen

”Intuitioon luottaminen ja sen varassa tekeminen on äärimmäisen tärkeätä. Esim. muis-tan Häjyjä tehdessä, kun studiolla laitoin ekoja kertoja jonkun kohtauksen pyörimään ja aloin soitella akustisella bassolla niitä näitä ja vähitellen alkoi rytmi ja tempo löytyä.”

Teatteriohjaajat haluavat joskus antaa musiikintekijöille impulsseja, mutta musiikin kultasormi on löytänyt oman tapansa viedä projektit päätökseen; ”Kuulostaa ehkä vähän karulta, mutta jos palaverissa vain nyökyttelet, mutta teetkin ihan mitä huvittaa, syntyy parasta jälkeä. Pitäisi nähdä sen jutun läpi. Jos ohjaaja sanoo, että tässä pitäisi olla tosi kiihkeä fiilis, tarkoittaako hän sitä, että musiikin pitäisi olla intensiivistä tai ehkä nopeatempoista? Mä diggaan siitä, että kun olen tehnyt jonkin jutun fiiliksellä, siitä tulee jälkikäteen leffaa katsoessa itsellekin kylmät väreet.”

KIRSI SNELLMAN

***

Laulunteko itseilmaisuna ja ammattina

Otsikko oli teemana torstain toisella tilaisuudella, johon vieraiksi saatiin MARJA MATTLAR, SAMULI PUTRO, sekä JORMA TOIVIAINEN. Kaikki kolme edustavat hieman erilaista näkövinkkeliä lauluntekoon: Marja tekee laulujensa sävelen ja sanat, esittäenkin ne pääosin itse; Samuli tekee myös laulunsa, mutta työstää niiden musiikin lopulliseen muotoonsa bändikavereidensa kera, ja esittää tulokset bändinä; Jorma tekee tekstejä äänilevytuotantoon useille säveltäjille, eikä itse esitä niitä.

Vieraat olivat päivän aluksi ensin yksitellen esillä, keskustellen vetäjänä toimineen allekirjoittaneen kanssa alalle ryhtymisestään ja työhistoriastaan. Marja kertoi innostumisestaan musiikkiin, ja turhautumisestaan demopalautteisiin – ”nätti ääni, mutta”. Päätös vei musiikin äänitejulkaisuun itse, ja ulkomaisen kontaktin onnelliseen löytymiseen. Pitkäjänteinen työ laulunteossa – maatilan hoitamisen ohessa – on luonut tyylikkään levysaldon, vankan yleisöpohjan nettipostituslistoineen, ja muutaman menestyneen cover-versioinninkin.

Samuli kertoi ”ajautumisestaan” Helsinkiin, ja nykyisen Zen Café -bändinsä muotoutumisesta täällä. Bändin intensiiviset ja pitkät – useiden kuukausien mittaiset – treeniperiodit siis muokkaavat musiikkia niin paljon, että sävellykset kreditoidaan kollektiivisesti kolmelle bändijäsenelle, ”kun se sovittamisen ja säveltämisen raja on rockissa usein aika vaikea vetää”. Tämä toimenpide myös antaa kaupallisesti menestyneelle bändille mahdollisuuden pitää pitempääkin taukoa, pelkkä keikka(- ja gramex)tulo ei sellaiseen riittäisi. Tekijät ovat myös pitäneet teoksensa manuksina, neuvosta vaarin ottaneina.

Toiselle biisin tekeminen tuntuu Samulista tyystin vieraalta ajatukselta, lähtökohta on niin voimakkaasti ollut oman musiikin soittaminen omassa bändissä. Trio on keikkakuviossa usein vahvistettuna tuottaja/co-sovittaja MARTTI SALMISELLA, mutta silti ohjelmisto valikoituu pitkälle sen mukaan, mitä laulaja/kitaristi Putro ”pystyy” livenä toteuttamaan.

Jorma kertoi jo kunnioitettavan pitkän uransa vaiheista kokemuksen syvällä rintaäänellä. Erityisen kiitollisena hän muisteli uransa alussa JAAKKO SALOlta saamaansa palautetta, jota tämä jaksoi koulutusmielessä antaa pitemmänkin ajanjakson puitteissa. Monenlaiset kirjoitustehtävät ovat miehelle vuosien varrella eteen tulleet, ja kaikkiin hän on ryhtynyt tosimielellä, se on ainoa keino. Hienovaraisesti kantaaottavia kupletteja hän esimerkiksi kertoi tekevänsä hyvin mielellään, ”kun kerran on ´Jorma Keravalta ´, niin johan se vähän vaatiikin”.

Kirjoittavaa ihmistä hän kehoitti tarkkailemaan ympäristöään, ja kirjaamaan ylös kuulemiaan ilmaisuja, sanontoja ja sanoja. Yhtenä esimerkkinä hän kertoi ystäväpariskunnan luona illallisilla kuulemansa ihmissuhdetta kuvanneen ilmaisun, joka välittömästi iski häneen. Viiden vuoden kuluttua tuli paikka käyttää sitä laulutekstin pohjana, ja levylle meni.

Prosession ”Laulunteko” -päivä onnistui erinomaisesti, kiitos mainioiden vieraiden. Juttu kulki sujuvasti, ja väliin kuunneltiin lauluja. Yleisö seurasi valppaana ja silloin tällöin kysymyksiäkin tehden. En tiedä ”oppiko” kukaan mitään, mutta tositarinoita elävästä elämästä kuultiin, ja näkemyksiä sekä mielipiteitä vaihdettiin.

PEKKA NISSILÄ

***

Luova studiotyöskentely

Prosessio-tapahtuman viimeisenä päivänä käsiteltiin koti- ja ammattistudioiden välistä innovatiivista yhteistyötä. Teeman vetäjänä toimi JANNE LOUHIVUORI ja vieraina olivat äänittäjä DAN TIGERSTEDT ja muusikko/ säveltäjä/tuottaja LASSE KURKI.

Nykytekniikan mahdollistama kotistudioiden invaasio on osaltaan järkeistänyt musiikkituotantoa. Kaikkia työvaiheita ei tarvitse enää tehdä yhdessä kalliissa ammattistudiossa. Samat musiikin äänittämiseen ja editointiin tarkoitetut tietokoneohjelmat pyörivät niin kotona kuin pienteollisuusalueella mahdollistaen yhteensopivien ”äänityssessioiden” vaivattoman liikuttelun paikasta toiseen.

Lähinnä Finnvox-studioilla Helsingissä, mutta tarpeen mukaan myös muualla työskentelevä Dan Tigerstedt saa yhä useammin miksattavakseen ns. projektistudioissa tehtyä äänitysjälkeä. Vaikka pienstudion puitteet helpottavat monen musiikintekijän ilmaisupaineita, on niidenkin tuotannolle asetettava joitain tasovaatimuksia. Tigerstedt antoi mm. pikakurssin dynamiikkaprosessoreiden (kompressorit ym.) ja mikrofonien käytöstä. Akustisen äänittämisen erikoismies puhui myös perinteisen- ja ns. taideäänittämisen eroista. Pähkinänkuoressa: Perinteinen äänittäminen taltioi ääntä pyrkien mahdollisimman laadukkaaseen toistoon, kun taas taideäänittäminen voi käytännössä olla mitä vain, kunhan se vain jollain (omituisellakin) tasolla toimii.

Tilaisuudessa oli käytössä Pro Tools -ohjelma ja asiallinen äänentoisto ja näin tarjoutui mahdollisuus tarkastella lähemmin mukana tuotuja (moniraita-) äänityssessioita. Lasse Kurki, joka tunnetaan lähinnä Lemonator ­miehenä, mutta myös ansioituneena biisintekijänä ja tuottajana (mm . Egotrippi), esitteli mielenkiintoisesti analysoiden mistä pari esimerkkibiisiä koostui. Hyötykäytössä oli ollut niin tuottajan olohuone, sen hyväsoundinen lattia, kuin ko. bändin treenikämppädemokin. Kurki muistutti, että nykyisillä kotistudiovalmiuksilla voidaan rakentaa hyvinkin halvalla kalliin kuuloista jälkeä, koska paineetonta aikaa on kosolti käytettävissä.

Monilla tilaisuuteen osallistuneilla oli oma studio tai sellaisen rakentaminen oli suunnitelmissa. Yhä useampi kokee omat studiopuitteet stimuloivana sävellystyölleen. Äänimaailmojen rakentelu luo tunnelmia ja siivittää mielikuvitusta ­ useat biisit syntyvät äänityskokeilujen myötävaikuttamina. Ennakkoluuloton kokeilu oli ennen todella kallista puuhaa ja nyt se on mahdollista yhä useammalle.

Myös teknologian lieveilmiöt puhuttivat. Tarjolla on yhä enemmän oikoteitä onneen; valmiit loopit ja samplet ym. antavat jokaiselle mahdollisuuden tuottaa ”maailmanluokan” soundit. Tämä johtaa helposti eräänlaiseen inflaatioon. Kaikilla on kultaa, kaikki kuulostaa liian hienolta, puuleeratulta ja vireiseltä (tiedättehän nykyajan ultrapuhtaasti laulavat iskelmälaulajat). Musiikin tekijälle, niin kuin muillekin tietokonetta ahkerasti käyttäville luodaan koko ajan tarpeita, joiden suhteen tulee olla kriittinen.

Tilaisuudessa puhuttiin myös demojen teosta, sovittamisesta sekä tuottamisesta psykologisella ja filosofisemmallakin tasolla. Kuusi tuntia lensi kuin siivillä.

Janne Louhivuori

Taiteilija ja taistelija – Heinäsirkka

Julkaistu


”Läheisten mukaan nupista on kai pari ruuvia kadoksissa.
Päässäni on aina pari ideaa muhimassa ja näen
kokonaisuuksia, ehkä olisin hyvä visionääri.”

Olihan meillä 70-80- luvun taitteessa jo MUSKA (ja onneksi on vieläkin!) ­ mutta tekijäpuolella naisia ei tuolloin vielä huseerannut. Ajat ovat muuttuneet, mutta ­ ymmärtääkseen nykyisyyttä on hyvä tuntea historiaa. Nyt Heinäsirkka on saanut valmiiksi Arja Ahon kanssa mittavan kulttuuriteon, kirjan suomalaisesta naisrokista.

– WSOY:n kanssa olemme juuri varmistaneet kirjan julkaisupäivän, se on ke 21.1.2004. Olen sopinut myös Merimaan Jussin kanssa konsertista samana iltana Tavastialla, eli julkkarit ja pressi iltapäivällä ja konsertti illalla.

Vietin rautaisen viikonlopun Heiniksen musiikin parissa, kuunnellen upeaa ”Rautaa ja Magneettia” (1996) sekä ajatuksia herättävää kokoelmaa ”Sumua ja säihkettä” (2002). Heiniksestä ja hänen musiikistaan, tavastaan laulaa löytää aitoutta, herkkyyttä, voimaa. Ja rokkia.

Kuinka rock-musiikki tuli elämääsi? Aloitit perinteisesti klassisen musiikin parissa opiskellen viulun- ja pianonsoittoa sekä laulua, mutta mikä sai nupit vääntymään kohti kaakkoa omalla kohdallasi?

Rock ja pop on kulkenut elämässä klassisen musiikin rinnalla. Tuli hetki jolloin tajusin, ettei klassinen musa anna juuri ilmaisunvapauksia, vaan perinteet pysyvät kunniassaan. Alle 10-vuotiaana ihastuin Paul McCartneyyn ja tuijotin innolla purkkapaketin kuvaa, sekä ihastelin Beatlessävelmiä. Minulla oli koulukaveri Iina, jonka isoveljellä oli aivan uskomaton levyvalikoima. Kuulin siis jo noin 12-vuotiaana lähes kaikki rockin klassikot, jotka olivat siinä vaiheessa saatavilla.Varhaisteininä hankin ekat rocklevyt, joihin kuului sellaisia nimiä kuin: Led Zeppelin, Jethro Tull ja Beach Boys. Myöhemmin Maunulan Yhteiskoulussa riehui Hurriganes-hysteria – ainoa oikea bailulevy oli bändin eka albumi ” All night long”. Vuonna 1976 törmäsin jo Sleeppareihin…

Millaisia olivat ensimmäiset bändikuviot? Liityitkö suoraan Sleepy Sleepersiin? Kuinka se oikein tapahtui? (Muistan että olin aivan vihreä kateudesta Sliippareiden keikoilla Tuohon aikaan, kun lavalla rokkikukkojen rinnalla jengiä hauskuutti upea blondiini nainen!!)

Huh, se on pitkä juttu! Kiinnostuneet voivat lukea stoorin viime keväänä Johnny Knigan uudelleen julkaisemasta Sleepparikirjasta: Jytinää Eestissä. Törmäsin bändiin mutkien kautta Saarijärven juhannusfestareilla 1976. Pakenimme ystäväni Leppiksen kanssa väkivaltaista jengiä, ja saimme kyydin keikkabussissa festarialueen ulkopuolelle – ja pelastuimme. Meillä oli bussissa hauskaa, ja pyynnöstä lauloin Hair-musikaalista laulun Frank Mills. Jäbät totes, että toi kimma pitää saada bändiin. Olin silloin vielä lukiossa, joten käytiin Leppiksen kanssa keikoilla kanssa aina silloin tällöin. Lakkiaiset oli -79. Sleepyissä oli säpinää, ja mua viehätti se, että ne näytti keskisormea tasaisesti kaikille. Sleepparit oli protestibändi ja rockissa piti olla kapinaa, ei se saanut olla valmiiksi pureskeltu juttu. Olin 70-luvun puolivälissä villi ja energinen vipeltäjä, ja kotimaisten bändien lavameininki näytti enemmän seisoskelulta. Sleepparit oli melkein teatteria, jos joku on nähnyt Rocky Horror Picture shown – meininki oli jotain sen suuntaista.

Mitkä/ketkä ovat olleet musiikillisia idoleitasi? Koti- vai ulkomaiset? Molempia?

Varsinaisia idoleita ei ole, mutta ihailen monia. Lista olisi mahdoton, makuni on niin laaja. Klassisesta jazziin, vanhojen iskelmien kautta poppiin ja rockiin. Nostan hattua monille kotimaan pitkänlinjan tekijöille, jotka pitävät tyylistään kiinni ja tekevät juttuaan suurella sydämellä. Bändiklassikot meiltä ja muualta progesta heviin. Tunnen vetoa myös 60-luvun souliin ja poppiin, spesialiteettina mustat gospel- ja soulmimmit. Kansanmusiikki inspiroi – myös maailmanmusiikki. Omaehtoiset biisintekijät kiinnostavat, eikä kaupallisuuskaan häiritse, jos sen läpi voi havaita aidon jutun.

Mitä tuumit tuolloin 80-luvun alussa, kun julkaisi ensimmäisiä omia laulujasi? Oliko kynnys korkealla lähteä tekemään omia biisejä? Tyrkyttivätkä tuottajat ensin omia biisejään naisartistille esitettäväksi perinteiseen tapaan?

Voitko kuvitella vetäväsi kivirekkaa perässäsi! No, äskeinen oli kai aika vahvasti ilmaistu. 1978 levytin isolle levy-yhtiölle, eikä silloin tullut kuuloonkaan, että nuori pimatsu tekisi lauluja, jotka ilmestyisivät oikeasti äänilevyllä. Tottakai yhtiössä funtsittiin, että pysytään vaan tutuilla urilla, ja joku luottoheppu hoitaa biisit. Ymmärrän myös yhtiön kannan, se halusi pelata varman päälle. Tein kuitenkin tekstit ekalle soolosinkulle -79. Mutta nälkä kasvoi syödessä, ja halusin puskea jutun läpi, vaikka menisi heikoille jäille. Tokalla ep:llä oli sitten jo kokonaan oma biisi (1980). Sain tietysti potkua siitä, että se oli rockskenessä uusi juttu. Uskalsin myös riskeerata, ja vuonna 1985 myös tuotin debyytti-albumini.

Millä tyylillä laulusi syntyvät? Oletko puurtaja­ vai intuitio-ihmisiä?

Ensin on aina intuitio, sitten on raakaa työtä. Tärkeää on myös idean loppuun saattamisen voima, muuten kaikki jää vaan haaveiluksi.

Mihin kiinnität huomiota musiikissa ensinnä /tekstiin vai melodiaan? Kuinkatärkeitä sanoitukset ylipääns ovat sulle? Välitätkö perinteisistä riimi- tai muotoseikoista kirjoittessasi laulutekstejä?

Kiinnitän huomiota sekä tekstiin että melodiaan. Luen myös runoja ja olen rustannnut niitä jo pienestä. Välillä saan angstin, kun oivaltavassa melodiassa on tumpelo teksti, joskus on taas toisinpäin. Popmelodiassa pitää olla mielellään joku yllättävä jippo, tai tuoreutta edes sovituksessa. Nappijutussa teksti ja sävel ovat yhtä. Toimiva teksti voi olla mitä tyyliä tahansa, riimitelty tai sitten ei. Tekstejä on suht helppo kirjoittaa, mutta hyvän tekstin tekeminen on vaikeampaa. Elvis r.y:n jäsenistössä on monta todellista sanataiteilijaa. Tuoreita kykyjäkin on tullut mukaan, ja naistekstittäjiä on yhä enemmän. Asiaa! Treenata voi aina, mutta timmiksi sananiekaksi kasvamiseen tarvitaan pohjaksi synnynnäinen taipumus. Käännöksiä sorvatessa oppii yhtä sun toista. Saan joidenkin maailmanhittien käännöksistä osuuksia Teoston kautta. Oikeudethan voi saada helposti, mutta niistä ei juuri makseta alisanoittajille. Eräs esimerkki on B. Springsteenin- P. Smithin Because The Night-käännös, jonka julkaisin 1996 nimellä Tämä yö. Lämmittää sekin.

Monilla levyilläsi soittavat maan huippumuusikot. Kuinka tärkeänä näet heidän osansa? Useissa biiseissä näyttävät sovituskrediitit olevan merkityt sinun ja Tabellin Markun nimiin, ilmeisesti nautit yhteistyöstä hänen kanssaan? Keitä muita haluaisit kehua?

Arvostan hillittömästi ammattilaisten instrumentin hallintaa. Syvä kumarrus kaikille soittajille, joiden kanssa olen saanut tehdä duunia. Olen onneton rähmäkäpälä pianistina, ja kitaraa en soita pätkääkään, joten tarvitsen sovituksiin muusikkoparin. Näitä hienoja tyyppejä ovat olleet mm. Tapio Niemelä, woude (In Memoriam), Jim Pembroke, Dave Lindholm, Ilkka ”Luumu” Kaikkonen. Jos joku taho on meikäläistä tukenut niin se on soittajien kaarti. Miksauspöydän takaa on myös tullut kannustusta. Kiitos mm. Kessu Kalen ja Matti Mäntä (In Memoriam). Musahomma on sosiaalista touhua, ja ilman yhteistyötä ei onnistu keikat eikä levyt. Paitsi trubaduureilta tietysti. Yleensä mulla on biisin sävel & sanat valmiina, ja sitten ryhdytään yhdessä muovailemaan. Jos sovitus on syntynyt treenikämpällä, olen pistänyt sovittajaksi koko kollektiivin. Pari levystygeä olen myös sovittanut itse.

Mistä omasta biisistä pidät eniten? Kuinka se syntyi?

Vaikea sanoa. Ehkä Rautaa ja Magneettia -albumin Tulikukat-biisistä. Siihen on saatu vangittua pisara mustan soulin sielua, bändi ja kuoro (Elisa Korjus, Maria Hänninen, Helena Thomander) svengaa kuin hirvi. Biisi syntyi loppusyksyllä sateisena iltana ex-kämpässä Hakaniemen torin laidalla. Katselin sateista, tyhjää toria – ja niin teksti alkoi vaan tulla, ja sitten myös sävel. On pari muutakin kelvollista biisiä. Lauluntekijä on oikeastaan välittäjä.

Kuinka paljon ehdit nykyään keikkailla?

Kirjan kirjoittamisen aikaan satunnaisesti. Yhdessä vaiheessa oli niin pirusti radioohjelmia ym., etten heittänyt kuin pari keikkaa kuussa. Live-esiintymiset ovat minulle kuitenkin ”must”, suora kontakti yleisön kanssa pitää virkeänä ja päivittää turhat luulot. Stagella punnitaan esiintyjän taidot.

Onko sulla suunnitelmia tehdä uutta musiikkia ­ vai oletko jo tekemässä? Kerro muistakin mahdollisista musiikkiin liittyvistä suunnitelmistasiI?

Läheisten mukaan nupista on kai pari ruuvia kadoksissa. Päässäni on aina pari ideaa muhimassa ja näen kokonaisuuksia, ehkä olisin hyvä visionääri. Minulla on myös bisnesvaistoa. Pidän systemaattisuudesta: yksi työ pois alta, ja sitten voin hyvin mielin aloittaa seuraavaa. Yritän myös kuunnella sydäntäni! Olen ensisijaisesti muusikko, vaikka roima liraus toimittajanverta on päässyt sekoittumaan soluihini. Uudet biisit ovat odottaneet vuoroaan, työstän niitä ehkä tänä syksynä, kun kässärikin valmistui…. Olen silti aina yhtä yllättynyt, kun suurin osa jengistä tietää mut juuri laulajana, eivätkä esim. radiosta. Olenhan hankkinut leipää myös yli 15 vuotta toimittajana. Ainakin yksi Rockin korkeat korot-konsertti on suunnitteilla vuodeksi 2004.

Jos voisit kritisoida jotakin suomalaisessa nykyisessä musiikkielämässä, mihin puuttuisit tai mitä haluaisit muuttaa?

Muuttaisin kovan tuotteistamisen, joka myrkyttää hiljalleen rock/popin aidon innostuksen ja luovuuden. Raha rulettaa liikaa. Eikös pitkäkestoiset, karismaattiset rocknimet kerää enemmän kapitaalia levyyhtiöllekin kuin joku kertarykäys. Ja levyfirmojen valtaakäyttävät dinosauruksetkin voisivat katsoa peiliin ilman omantunnon nipistelyä. Ennen rahantekokoneeksi muuttumista he voisivat vaikka hyödyntää tietotaitojaan yhdistämällä aidosti sisältörikkaita tuotantoja brutaaliin bisnes-ajatteluun. Silloin ainakin julkaisujen henkinen taso nousisi. Itsehän en ole vielä dinosaurus, vaan vasta vanha pieru. Heh. Tv:ssä formaatti- ajattelu saattaa toimia, mutta musiikissa se on hetken lapsi, yleisöä ei voi pitkään samalla reseptillä lypsää. Levymyynti on kääntynyt kuulemma kaikkialla laskuun, joten varmaan monenlaista tekohengitystä vielä nähdään. Luulen, että ”Money Talks” -ajattelu tulee vielä tiensä päähän, ja sitten etsitään kissojen ja koirien kanssa sitä alkupistettä & kipinää, josta kaikki alkoi – rakkautta itse musiikkiin! Onneksi jossain sentään puhaltavat raikkaammat tuulet…

Mistä sait idean ryhtyä kirjoittamaan kirjaa naisrokin historiasta?

Olemme toisen kirjoittajan Arja Ahon (mm. Helsingin Sanomat) kanssa ystäviä 20 vuoden takaa. Istumme filosofoimassa usein viinilasin ääressä aamuhämäriin. Sieltä se nousi esiin se naisrock-kysymyskin, muiden muassa. Tämähän on jo trilogia: konsertit, dokumentti ja nyt kirja. Yhden osan ajattelimme vielä liittää sarjaan, sitten trilogia muuttuu kai jo ”quatrologiaksi” (=hih, kihlattuni Vesan keksimä sana).

Minkälainen prosessi kirjan kirjoittaminen oli?

Rankkaa, mutta meillähän on melkein missio. Välillä sujui hienosti, mutta joskus koneen hakkaaminen maistui puulta…

Saitko uusia oivalluksia, löysitkö haudattuja helmiä, tai uusia tuttavuuksia kirjan kirjoittamisen yhteydessä?

Tunnen suht hyvin kotimaista rockin historiaa, ja tässä vaiheessa taitaa olla jo kaikkiin isommin rokanneisiin naisiin jonkinlainen ”connection”. Genren kovin kaarti on tietysti kirjassa mukana Muskasta, Maaritin kautta Vicky Rostiin tai Tuula Amberlasta Maija Vilkkumaan kautta Kwanin Marikoon tai Emmiin. Eräs Kikka Laitinenkin on mukana. Riemastuttavaa, että voimme tuoda esiin kirjassa mm. liian vähälle huomiolle jääneet Sirkka Keiski, Iris Rautio, Appe Vanajaksen, ja Musta Maija Bandin. Uudemmista naistulokkaista löytyi myös kiinnostavia hahmoja kuten Bitch Alertin Heinie.

Mikä on oma teoriasi naispuolisten popmusan tekijäiden heikohkolle esiinpääsylle suomessa?

Keskeisillä palleilla (heh) istuu pääosin miehiä. Miehen on vaikeampi ymmärtää naisen tekemiä biisejä, varsinkin tekstejä. Musabisneksen miehet puhuvat samaa kieltä ja ystävystyvät mutkattomammin keskenään- ja niin lähtee moni projekti liikkeelle. Joskus älykäs nainen koetaan myös uhkana.

Roolitkin vaikuttavat; moni nainen ei tahdo sietää rockin/popin lieve-ilmiöitä, vaan haluaa kohtuupalkkaisen ja siistin sisätyön, jossa on säännöllisyyttä jo lastenkin vuoksi. Eräs tekijä on verkostojen puuttuminen… onneksi tämä asia on korjaantumassa. Miehelle sosiaaliset verkostot ovat tuttuja pikkupojasta lähtien: lätkä-ja futisjengit, korttiringit, shakkikerhot jne. Myöhemmin intti, kalakaverit ja saunaillat. Naisella on ollut perinteisesti erilainen tapa toimia, perhekeskeisempi ja suljetumpi. Miehen luonteessa ollut aina myös enemmän kulkurimentaliteettia, mutta historiasta ei löydy montaa naiskulkuria.

Kenen/Keiden toivoisit lukevan tämän kirjan?

Kaikkien lukutaitoisten, ikään ja sukupuoleen katsomatta.