Lauluja siitä, mihin selitys ei yllä

Mikko Kuustonen Haastattelu

Lauluja siitä, mihin selitys ei yllä

Lauluntekijä Mikko Kuustosen sooloura alkoi komeasti. Vuonna 1991 julkaistu debyytti Musta jalokivi myi platinaa, ja vuotta myöhemmin ilmestynyt Abrakadabra ylsi samaan. Menestys jatkui hyvänä 1990-luvun loppupuolelle asti, ja vuonna 1998 ilmestyi tuplakokoelma Lauluja linnunradan laidalta.


”Laulaja-lauluntekijälle kiehtovia kysymyksiä ovat
ikääntyminen ja elämänkokemuksen rikastuminen.
Jos kirjoittaisin yhä teinirakkaudesta, olisin
erityisterapian tarpeessa”, Kuustonen pohdiskelee.

Kuustonen nimitettiin samana vuonna YK:n hyväntahdon lähettilääksi – muuten ensimmäisenä suomalaisena. Levyjen ilmestymistahti alkoi hieman laantua. Viimeisin albumi Musta ilmestyi vuonna 2003.

Mistä johtuu lauluntekijä Mikko Kuustosen suhteellisen hiljainen meno viime vuosina?

– Siihen on yksi selkeä syy. Koen, että tein 1990-luvulla lauluntekijänä hieman liikaa. Olen ihmisenä vaarallinen yhdistelmä: nimittäin pataan pudonnut romantikko ja suupaltti. Tästä seurasi se, että rima oli jossain vaiheessa hieman kateissa. Nyt en ole halunnut hosua, vaan olen tehnyt tietoisesti vähemmän ja odottanut, että elämänkokemus ehtisi kiteytyä enemmän. Laulaja-lauluntekijän hommassa kiehtovimpia kysymyksiä ovat ikääntyminen ja elämänkokemuksen rikastuminen. Haluan nähdä mihin ne vievät. Olennaiselta tuntuu myös etsiä tämän nopean ajan ja informaatiotulvan keskellä asioita, jotka kypsyvät hitaasti.

Näkyykö riman katoaminen mielestäsi joissakin vanhoissa levyissäsi?

– Minusta se näkyy tekstipuolella 90-luvun puolivälin jälkeen. Siellä oli tekstillisesti pari epävarmempaa ja epätasaisempaa levyä, Seepran varjo ja Siksak. Niiden juju on enemmän soitossa, Heikki Silvennoisen bändissä, jonka kanssa on ilo soittaa.

Mainitsit ikääntymisen. Toiset lauluntekijät, kuten vaikkapa Tom Waits ja Tuomari Nurmio, ovat vanhentuneet arvokkaasti ja muuttuneet entistä karismaattisemmiksi. Toisilta se ei onnistu, ja nuoruuteensa takertujat ovat pelkästään traagisia. Minkälaisia kysymyksiä ikä on sinussa herättänyt lauluntekijän perspektiivistä?

– Waits ja Nurmio onkin hyvä pari. Otan yhden käytännöllisen esimerkin. Ilman, että kokisin olevani dramaattinen tai hakevani jotenkin uutta näkökulmaa, huomaan, että viime vuosina minulle on ollut luontevaa pohtia aika paljon kuolemaa. Näen entistä olennaisempana sen, että elämästä iloitseminen ja yksinkertaisen arjen hyväksyminen on sidottu katoavaisuuteen. Vanhetessaan tulee menettäneeksi enemmän ihmisiä läheltään, kuolema tulee sitäkin kautta mukaan. Viimeisimmällä albumilla oli esimerkiksi biisi Pysy lujana nyt, joka on minusta tekstiltään ehkä levyn olennaisin juttu. Tällaiset aiheet ovat nykyään lauluntekemisen syynä – ja jos kirjoittaisin yhä teinirakkaudesta, olisin erityisterapian tarpeessa.

Kuinka paljon vanheneminen on muuttanut suhdettasi vanhoihin biiseihin? Onko siellä materiaalia, joka ei enää tunnu tutulta?

– On toki, ja minusta niin pitääkin olla. Tämä pätee varsinkin varhaisiin gospel-levytyksiin, jotka ovat puhtaasti yhden asian viestittämistä. Ne laulut ovat olleet työkaluja. Niillä on haluttu vaikuttaa. Niiden olennaisin pointti on se, että niiden tekijä on selvästi ajatellut olevansa oikeassa. Osaan kyllä suhteuttaa ne elämäntilanteeseen, jossa ne on tehty ja allekirjoitan ne sitä kautta. Joku on sanonut, että kirjailijan tärkein työkalu on roskakori – siksi ei pidä myöskään kavahtaa vieraantumista.

Kaivoskylästä Pro Fideen

Suupaltiksi itseään nimittävä Kuustonen on kotoisin savolaisesta kaivoskylästä. Hänen vanhempansa tosin muuttivat sinne Varsinais-Suomesta, mistä seurasi mielenkiintoinen kielellinen yhdistelmä. Kotona ei puhuttu savoa, ympäristössä kyllä. Koti ei ollut Kuustosen mukaan varsinainen kulttuurikoti, mutta kulttuuriharrastuksia kyllä tuettiin.

Mistä syntyi innostuksesi musiikkiin?

– Siellä syrjäisessä kaivoskylässä meillä ei ollut levysoitinta. Oli vain veivattava grammari ja siinä kaksi kiekkoa: Hiski Salomaan ja Annikki Tähden. Niistä se ei syntynyt, vaan putkiradion ja Radio Luxemburgin kautta. Innostuin lauluista ja opin jossain vaiheessa soittamaan vähän kitaraa. Ensimmäinen tonttini oli triossa kitaristina. Soitettiin Simon & Garfunkelia, Cat Stevensiä ja vähän Dylania. Jos mietin ihan tärkeimpiä asioita, niin varmaan innostuin tarinoista. Esimerkiksi Paul Simonin biisi Duncan kiehtoi, kun se kertoi niin selvästi yhden stoorin.

Miten omat laulut sitten alkoivat syntyä?

– Äitini kuoli syöpään, kun olin kuusitoista. Kävin sen jälkeen kovan kristillisen murroksen. Ajattelin, että siinä olisi jälleennäkemisen toivo. Kirjoitin siitä, tai tarkemmin ilmaistuna aloin vain pyörittää sanoja, etsiä lohtua. Olin kaivoksen jätealueella töissä ja tein ensimmäisen lauluni siellä. Ajatusten jäsentäminen oli koululaisen terapiaa ja helpotti ikävää.

Taustalla ei siis ollut esiintymisen halu?

– Ei. En ajatellut itseäni laulajana ollenkaan. Laulaminen lähti siitä, kun meillä oli koulubändin harjoitukset eikä kukaan muu suostunut laulamaan. Minulla ei ollut sitä unelmaa, johon kuuluu peilin edessä poseeraaminen. Mutta aloittaessani koulubändissä laulaminen tuntui kuitenkin asialta, josta innostuin kovasti ja halusin oppia lisää.

Mitä kautta sitten päädyit isommille lavoille?

– Asuin Oravikoski-nimisessä kaivoskylässä sydän-Savossa. Siellä ei juuri bändivilskettä ollut. Pro Fide oli ainoa bändi, joka kävi meidän koulussamme. Se oli ammattitaitoisin bändi, jonka olin nähnyt – ja se oli siihen aikaan tosiaan hyvä. Sitä veti silloin Juha Kela, Anssi Kelan faija. No, me tehtiin sen oman koulubändin kanssa demo ja saatiin studio käyttöön eräältä kustantamolta. Demon piti olla vain muisto, mutta meille ylättäen tarjottiinkin levytyssopimusta. En tiennyt levynteosta mitään, joten menin pyytämään apua Pro Fiden kundeilta. Tästä seurasi se, että minua pyydettiin vähän ajan kuluttua Pro Fideen.

Miltä Pro Fide -aikasi tuntuu nykyperspektiivistä katsottuna?

– Tulin pystymetsästä ja täydellisenä ummikkona ammattibändiin. Se oli häkellyttävä kokemus 19-vuotiaana. Pro Fide toimi hyvänä ammattikouluna, jo ihan senkin takia, että keikkaa tehtiin parhaimmillaan kolmen, neljän esityksen päivätahdilla. Koulukeikkoja oli paljon, joten opin tulemaan toimeen erilaisten yleisöjen kanssa. Hankaluutena oli se, että bändin piti toteuttaa tiettyä tehtävää. Sisältö oli tarkkaan rajattu. Minulta alkoi syntyä yhä enemmän lauluja, jotka eivät kelvanneet siihen sapluunaan.

Q.Stone ja Kuustonen

Mikko Kuustonen oli liittynyt Pro Fideen vuonna 1979, mutta 80-luvun lopussa oli aika tehdä jotakin muuta. Syntyi Q.Stone-yhtye, joka piti omaa klubia (myös televisiossa), kierteli ulkomailla ja menestyi omassa viitekehyksessään hyvin.

Miten Q.Stone oikein syntyi?

– Innostuin bluesista, aloin tutkia sitä enemmän ja treenata vähän blues-harppua. Mutta varsinaisesti Q.Stone lähti siitä, kun tutustuin Heikki Silvennoiseen ja Löytyn veljeksiin. Me teimme yhdessä jotain pientä niin kuin koeponnistuksena. Innostuimme siitä kovasti. Ironista ajatella, että löysin soittamisen ilon juuri bluesista, joka on aika synkkää musiikkia. Minulla oli myös halu tehdä englanninkielisiä ja hyvin yksinkertaisia tekstejä. Se oli kuin paluu lähtöruutuun.

Heikki Silvennoinen on sittemmin ollut mukana myös soololevyilläsi. Minkälainen merkitys hänellä kaikkiaan on urallesi?

– Heikki on minusta blues-kitaristina aivan ylitse muiden. Lisäksi hän on ollut persoonana hyvin vaikuttava. Olen nähnyt Heikin huonot ja hyvät kaudet. Minusta Heikki soittaa nykyään aina vain hienommin. Minulla on paljon sellaisia lauluja, joista olen heti ajatellut, ettei niitä oikein voisi tehdä muuten kuin Hessun kanssa.

Q.Stone teki paljon keikkaa ja sillä oli aika hyvä profiili. Mihin se loppui?

– Sen loppuminen oli luultavasti oma syyni. Tein Musta jalokivi -soololevyn ja itse asiassa vielä Abrakadabra-levyn ollessani Q.Stonessa. Aika ei riittänyt molempiin. Tein Musta jalokivi -levyn paineettomasti ja ikään kuin välityönä, kun kerran oli syntynyt suomenkielisiä lauluja. Siitä tulikin menestys, mistä seurasi hankaluuksia. Ihmiset alkoivat toivoa Q.Stonen keikoilla suomenkielistä ohjelmistoa ja hahmoni alkoi irrota mediassa Q.Stonesta, mikä tietysti vaikutti bändin kemioihin.

Soolourasi lähti tosiaan komeasti käyntiin. Minkälaiset asiat tai hetket ovat sinusta olleet tähän mennessä onnistuneimpia?

– Olen vilpittömästi sitä mieltä, että jokaisella levyllä on niitä onnistuneita, hienoja hetkiä. Musta jalokivi oli erityistapaus siksi, ettei ollut mitään odotuksia. Se vain syntyi. Mielenkiintoista on se, että siitä on jäänyt ylivoimaisesti eniten biisejä elämään. Siellä on Kaktusviinaa, Enkelit lentää sun uniin, Taivas varjele… Siitä levystä lähti myös yhteistyö Esa Kaartamon kanssa.

Kaartamo on Silvennoisen ohella mukana monella levyllä ja ilmeisen tärkeä vaikuttaja?

– Kyllä. Esa on opettanut lauluntekemisestä valtavasti. Me olemme kirjoittaneet aika paljon yhdessäkin. Esalla on ollut erittäin hyvä silmä siihen, miten yksinkertaisesta laulusta saa mahdollisimman paljon irti. Häntä on eniten kiittäminen siitä, että levyillä on musiikillisesti kiinnostavia ja monipuolisia juttuja.

Laulu vaikuttaa tavallaan

Kuustosen vahva gospel-tausta kuuluu hänen soolotuotannossaankin. Teksteissä puhutaan enkeleistä, sielusta, vapahtamisesta ja niin edelleen. Kuustonen kertoo, ettei hän lähtenyt gospel-piireistä ovet paukkuen. Hänelle tuli vain ongelmia fundamentalistisen asenteen kanssa.

Minä kuulen uusissakin lauluissa selvän, mutta alleviivaamattoman gospel-sävyn. Voiko viimeaikaisia tekstejäsi sinusta kuunnella ja tulkita hengellisestä näkökulmasta?

– Voi. Ja olen ajatellut lauluja kirjoittaessani paljon elämänkatsomuksellisia kysymyksiä. Ero on siinä, että uudempia lauluja ei ole tehty täyttämään mitään tiettyä julistuksellista tehtävää. Olen nuorempana opiskellut vuositolkulla Raamattua ja vaikken sitä enää aktiivisesti tutkikaan, se on kuitenkin jättänyt jälkensä kieleen ja ajatteluun.

Miten sitten kuvailisit itseäni säveltäjänä?

– Teen erittäin yksinkertaisia sävellyksiä. Olen tiukasti kiinni laulaja-lauluntekijäperinteessä enkä pääse siitä mitenkään irti. Näin ollen pointti on aika vahvasti teksteissä. Tai tarkemmin tekstissä ja tunnelmassa, näissä kahdessa. Minun biisinihän ovat sellaisia, että niiden musiikillinen kiinnostavuus on jossain ihan muussa kuin minussa, yleensä soitossa ja sovituksissa. Hyvä bändi saa luotua hyvän tunnelman yksinkertaiseen sävellykseen.

Oletko koskaan halunnut pitäytyä siinä aivan yksikertaisessa?

– No, jos tuotannostani puuttuu jotain ihan selvästi, niin se on se mies ja kitara -pohjalta tehty albumi. Valon valtakunta on akustinen levy, mutta siellä on niin paljon akustista kamaa, että se kuulostaa bändilevyltä.

Miten kehitysyhteistyöprojektit ja YK:n hyvän tahdon lähettiläänä toimiminen vaikuttavat lauluntekemiseen? Kuuntelin ihan sillä korvalla levyjäsi ja oikeastaan hämmästyin, kun sieltä löytyi vain yksi avoimesti poliittinen laulu: Taivas varjele.

– Alussa puhuttiin siitä, että olen ollut lauluntekijänä hiljaisempi. Yhtenä pääsyynä ovat tietenkin nämä kehitysyhteistyöjutut. Olen kokenut ne tärkeiksi, myös lauluntekemisen kannalta. Mutta minä en tee poliittisia tai erityisen kantaaottavia lauluja, vaikka niin tunnutaan monesti ajattelevan. Se on vain mielikuva, ja se syntyy siitä, että minä puhun niistä asioista muualla. En halua julistaa tai selittää lauluissa. Laulun voima on jossain muussa, se menee emotionaaliselle tasolle eikä sen koskaan pitäisi olla luento. Laulu jatkaa siitä, mihin selitykset loppuvat.


Soololevyt (säv. ja san., suluissa muutokset):
 
Jää kuuntelemaan 1979 Prisma
- (mm.) Jää kuuntelemaan, Sulla menee lujaa, Ei ulkokuori voi pettää Jumalaa, Maailma tää, Hetki lähellä on
Musta jalokivi 1991 Sony
- Enkelit lentää sun uniin, Kaktusviinaa, Tänä yönä tulee talvi, Jään sisälle, Tunnen tämän ikävän, Taivas varjele, Musta jalokivi, Näissä huoneissa, Kauniit unet, Tämä on sininen, Niin minäkin sinua
Abradakabra 1992 Sony
- Hopealanka, Joo mä tuun, Abrakadabra, Kun kissat jättää kaupungin, Kosmos, Mississippi, Kun aika on, Outoja aikoja, Kapteeni, Joojoomies, Lasihelmistä äiti maa
Aurora 1994 Sony
- Hei Kuu tee yö, Kultaa ja mirhamia (co-säv. E. Kaartamo), Aurora, Kuume, Kylmä kuningatar, Lohduntuoja, Neljä timanttia, Odotan, Taikuri, Tanssi sisko tanssi, Tuli ja jää
Valon valtakunta 1994 Sony
- Kultainen sydän ja palava mieli (co-säv. E. Kaartamo), Hunajakuu, Asiaan Anita, Herra tuomari, Anna kitaran laulaa, Purppurapilvet, Vuoren ruhtinas, Raina, Kuka tietää, Kun sinä saavut, Allison
Siksak 1996 Sony
- Karavaani, Hyvää teit, Onnentyttö, Moby Dick, Saman taivaan alla, Tulilientä ja dieseliä, Siksak, Bingo, Tuu, Surmanajaja, Levoton lempi, Tuhansin pisaroin
Seepran varjo 1997 Sony
- 11. hetki (co-säv. E. Kaartamo), Hyvällä tuulella, Ankara taakka, Neiti kaihomieli, Maailmanpyörä, Jonain päivänä, Sinun talosi, Mustat linnut, Pecos Bill, Rouva Elokuu, Valtava valo, Sankari on kuollut, Joo ei, Pyhiinvaeltaja
Atlantis 2000 Sony
- Hymni (säv. E. Kaartamo), Ilman sua, Viimeinen toukokuu (säv. ja co-san. E. Kaartamo),Vainajainen, Haukka ja hiljainen poika, Voimaa hain (co-säv. E. Kaartamo), Putoan taivaisiin, Ei kyyneltäkään, Pidä kiinni nyt, Abessinian koirat, Pelkään pimeää, Sielu jää taas sateeseen, Sudennälkä
Musta 2003 EMI
- Ainoain (co-säv. A. Kela), Esmeralda, Siivenisku, Paratiisiin, Linnunpelätinjumala, Hyvää yötä, Onni meni pois, Tulimaan tango, Tuulenpesä, Nainen on kuningas, Orpo piru, Yli päiväntasaajan, Pysy lujana nyt
Lauluja Linnunradan laidalta -kokoelma: parhaat 1991-1998 Sony
 
Pro Fide
 
Pro Fide 1981 Finngospel (LP)
- (mm.) Kaksi tietä, Sellaisenaan, Umpikujaan, Puolesta vai vastaan (säv. R. Rautiainen), Et kai ohitse kulje (säv. H. Kaukonen), Laulu epäjumalista, Et tahtonut kuunnella, Rukous
Tupla 1983 Finngospel (LP)
- (mm.) Tässä kiitokseni (säv. H. Kaukonen), Rauhaa, Hänen poikansa riittää, Ristin alla, Silta
Viimeiseen kaupunkiin 1986 Finngospel
- (mm.) Nämä seinät, Ajan henki, Barabbaan laulu, Ja sinä elät, Sanat elämän, Viimeiseen kaupunkiin
 
Q. Stone
 
Q. Stone 1988 Royal
- (mm.) Open door (co-säv. S. Löytty), Sweet dreams, High winds, And i wait (co-san. L. Norman), Blue wiew, Tomorrow with you
Pink on blue 1990 Sony
- (mm.) Shake the tree, Western paradise (säv. M. Tabell), Walk in the rain, Rocking chair, Talking about love (säv. S. Löytty), Waiting for the dawn, Farewell Berlin, Freedom, Get up, Just dust
Q. Stone III 1992 Sony
- (mm.) Boogie woogie man (säv. M. Löytty), Don´t leave me now, Frozen memories
 
Kaartamo Kettunen Kuustonen
 
Kaartamo Kettunen Kuustonen 1998 BMG
- Yhden yön, Tango (säv. E. Kaartamo, co-san. E. Kaartamo-E. Kettunen), Kuningatar, Maaria (säv. E. Kaartamo), Oi naiseni (co-säv. E. Kaartamo), Sunnuntai, Katri, Käärmetanssi, Yökirja
Laulava sydän - Kolmen koon kantri 2002 EMI
- Oi naiseni (co-säv. E. Kaartamo), Kuningatar (säv. E. Kaartamo), Yhden yön (säv. E. Kaartamo, co-san. E. Kaartamo-E. Kettunen), Yökirja, Pidä kiinni nyt, Kaktusviinaa - Taivaan maalaaja (säv. S. Hurmerinta) - esittäjä Maarit Hurmerinta
 
Janne Louhivuori
 
Pan Am Cosmobox 2001 EMI
- Taipuu, Ei laukaustakaan (säv. J. Louhivuori)
 
esittäjänä:
 
Eri esittäjiä: Henki kulkee 2001 Universal
- Sua kohti Herrani (L. Mason-M. Rauhala), Oi Herra, jos mä matkamies maan (M. Nyberg-W. Malmivaara), Oi armo suur´ (trad-J. Väliaho), Totuuden henki (trad- Z. Topelius) - kahden viimemainitun esittäjänä Kaartamo, Kettunen, Kuustonen
Eri esittäjiä: Laulava sydän - Juice Leskinen 2000 Johanna Kustannus
- Luonas kai olla saan (säv. ja san. J. Leskinen), Klovni heittää veivin (säv. M. Alatalo, san. J. Leskinen)
 
tekijänä:
 
Eero Raittinen: Missä on mun taivas 1993 Sony
- Vielä vähän aikaa
- laulusta on myös Raittisen, Harri Marstion, Bablon ja Esa Elorannan versio albumilla Kultakurkut (2002/ Edel), Mikon oma versio löytyy kokoelmalta Lauluja Linnunradan laidalta
Maarit Hurmerinta: Jos tahdot tietää 1993 Finnlevy/Fazer
- Jos tahdot tietää, Nuolenpää, Tuu mun mukaan (säv. S. Hurmerinta)
Maarit Hurmerinta: Sydäntäsi lainaisin 1995 Warner/Fazer
- Älä mee nukkumaan (säv. M. Hurmerinta-S. Hurmerinta)
Maarit Hurmerinta: Sitä mitä rakastan 1998 Warner/DigIt
- Tuut mun uneen (säv. M. Hurmerinta)
Pepe Ahlqvist & H.A.R.P.: Honey hush 1992 Finnlevy/Fazer
- Coming home
 
nuottijulkaisu:
 
Linnunradan laidalla 1995 Love
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2004

Selaa lehden artikkeleita