PELASTAKAA YLE!

Pääkirjoitus

PELASTAKAA YLE!

Yleisradio säästää tekijänoikeusmaksuissa soittamalla tekijänoikeuksista vapaata musiikkia. Eniten tämä rokottaa radiokanava Ylen Ykköstä, jonka musiikkipäällikkö Helena Hiilivirta joutuu ohjeistamaan toimittajia, kuinka paljon kussakin ohjelmassa saa olla Teoston tai Gramexin repertuaariin kuuluvaa musiikkia. Monessa ohjelmassa vapaata on oltava enemmän kuin suojattua. Kotimaisten tekijöiden ja esittäjien musiikki on yhä useammin jätettävä soittamatta. Ennenkuulumaton kulttuuriskandaali!

Soittolistoissa on vaikea nähdä mitään hyvää, kun puhutaan julkisen palvelun radiotoiminnasta. Maakuntaradiotkin ovat nyt joutuneet Helsingissä tapahtuvan musiikinhallinnan käskytettäviksi. Samoin on käynyt yöradiolle. Lastenmusiikki on joutunut sananmukaisesti lapsipuolen asemaan. Suoraan säveltäjiltä ja muusikoilta tilataan yhä vähemmän musiikkia draamaohjelmiin tai muuhun tuotantoon. Yleisradio tuottaa itse aina vain vähemmän ja ostaa ohjelmat ulkopuolisilta yhtiöiltä. Musiikin erikoistoimittajia ja -ohjelmia hyllytetään. Huonoon suuntaan menevien asioiden listasta tämä on vain jäävuoren huippu. Ja nyt sitten on aloitettu systemaattinen tekijänoikeusmaksuista säästäminen, ensin Ylen Ykkösessä. Soitetaan siis sellaista musiikkia, jonka tekijän kuolemasta on yli 70 vuotta. Tai sellaista, jonka äänittämisestä on yli 50 vuotta. Tai USA:ssa äänitettyä.

Yle-konsernin liikevaihto vuonna 2002 oli 374,5 miljoonaa euroa. Teostolle Yle maksoi tekijänoikeuskorvauksia 9,7 miljoonaa euroa eli 2,6 prosenttia koko liikevaihdosta. Esityskorvauksia (mm. ulkopuolisille tuottajille ja urheiluohjelmien lähetysoikeuksista) Yle maksoi yhteensä 76,9 miljoonaa euroa, joista noin viidennes urheilukilpailujen lähetysoikeuksista. Eivätkö säveltäjien ja sanoittajien tekijänoikeusmaksut ole näiden lukujen valossa aivan väärä säästökohde?

Tekijänoikeuksista vapaan musiikin soittaminen on räikeässä ristiriidassa seuraavien, Ylen verkkosivulta löytyvien arvojen kanssa: ”YLEn toiminnan keskeiset arvot ovat suomalaisuus, luotettavuus, riippumattomuus, monipuolisuus ja korkea laatu. Ne ovat yhteydessä julkisen palvelun tehtäviin, joista säädetään Laissa Yleisradio Oy:stä.” ”Suomalaisuus: YLE tuottaa ohjelmia suomalaisille ja edistää ja luo suomalaista kulttuuria sekä tarkastelee kansainvälisiäkin asioita usein suomalaisesta näkökulmasta.”

Tässä lehdessä haastatellut Ylen musiikkipäälliköt toimivat niiden edellytysten mukaan, joita heille ylempää annetaan. Vastuu on kansanedustajilla, erityisesti eduskunnan sivistysvaliokunnalla, Yleisradion hallintoneuvostolla ja kultuuriministeri Tanja Karpelalla. Älkää antako liikenneministeriön ajaa alas Yleisradiota!

Martti Heikkilä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2003

Selaa lehden artikkeleita