EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Populistien maalitaulut

Tekijä: Nina Lith

Populistien maalitaulut

Julkaistu

EU:n komissio on antanut tiedonannon tekijänoikeuksien hallinnoinnista. Sen mielestä tarvitaan EU-sääntelyä eli direktiiviä sekä valvontaelintä. Samaan aikaan on eduskunnassa hallituksen esitys tekijänoikeuslain muutoksista.

Kotimainen keskustelu käy vilkkaana, kun pyritään vaikuttamaan kansanedustajiin, jotka ovat herkkäkorvaisia yleiselle mielipiteelle. Etenkin Helsingin Sanomien mielipidesivujen palstatilasta käydään nyt kilpailua. Populistisimmat puheenvuorot näyttävät aina tulevan musiikin käyttäjiltä.

Populistin maalitauluksi on helppo ottaa tekijänoikeusseurat ja niistä suurimpana Teosto. Populisti pyrkii hämärtämään sitä, että Teostolla ei itsellään ole tekijänoikeuksia ilman sopimuksia tekijöiden kanssa. Populisti jättää sanomatta, että Teosto neuvottelee korvauksista tekijöiden puolesta ja tilittää ne heille.

Kun tekijänoikeuden tulisi kaiken kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä koskea myös jumalanpalveluksissa laulettavia uusia virsiä, kyse on tekijöiden oikeudesta päättää teostensa käytöstä. Teoston oikeus neuvotella korvauksista riippuu vasta siitä, luovuttavatko tekijät sille tämän neuvotteluoikeuden. Siitä ei määrätä lailla.

Komission tiedonannosta antamassaan lausunnossa Elvis ry kannattaa tekijänoikeuksien hallinnointia koskevaa EU-sääntelyä. Keskitymme seurojen ja tekijöiden väliseen suhteeseen ja korostamme, että jäsenemme saavat Teostosta europpalaisittain varsin hyvän hinta/laatu-suhteen. Päähuolenaiheemme on, että emme saa tasavertaista kohtelua usean muun yhteisömaan seurassa, kun musiikkiamme näissä maissa esitetään. Esimerkiksi Ruotsin Stim:ssä on edelleen voimassa genre-järjestelmä, josta Teosto luopui jo kymmenen vuotta sitten.

EU:n komissio korostaa, että tekijänoikeusseuran toiminnan tulee olla avointa, syrjimätöntä, läpinäkyvää sekä hyvän hallintotavan mukaista. Tämä periaate on kaikkien helppo allekirjoittaa. Jos ne ihan direktiivillä vahvistetaan, niin kenellekään ei jää niiden noudattamisesta epäselvyyttä. Meille hyvä hallintotapa ja syrjimättömyys tarkoittaa mm. sitä, että millään tekijäryhmällä ei saa olla sen edustamaan tyylilajiin perustuvia etuoikeuksia.

Eduskunnan tehtävä on turvata tekijöille oikeudet henkisen omaisuuden turvaksi. Jos tekijät haluavat luovuttaa oikeuksiensa toteuttamisesta osan tekijänoikeusseuroille, niiden velvollisuus on tehdä se mahdollisimman hyvin ja oikein. Mitä paremmin ne siinä onnistuvat, sitä huonompia maalitauluja ne ovat populisteille.

Martti Heikkilä

Jumalanpalvelus ja musiikki – Suomi ja Ruotsi vapaamatkustajina

Julkaistu

Piipahdin eräänä aamuna kirkollisessa tilaisuudessa. Kaksi partasuu-urosta konfirmoitiin. Kaverit olivat käyneet aikuisrippikoulun ja huhu kertoo heidän hiillostaneen kouluttajaansa siinä määrin, että tämä viehättävä nuorehko naispastori oli vähällä tuosta paikasta ottaa virkavapaata. Homma kuitenkin hoitui. Leipä sekä viini jaettiin ja miehet pääsivät kuin pääsivätkin evankelis-luterilaisen seurakunnan yhteyteen. Tosin heidät oli kasteessa sinne jo aikoinaan otettu, mutta kun molempien vanhemmat jossakin elämän vaiheessa olivat eronneet kirkosta, tuli myös perheen alaikäisille lapsille läksiäiskalossin kuva takamukseen. Eli hyvästi lapsoset. Se siitä kasteen sakramentista. Herra antaa, Herra ottaa? Vai oliko tämä raaka ratkaisu sittenkin syntynyt vain täällä maan päällä?

Toimituskappelissa tempaistiin urkujen puuttuessa pianohaitarin säestyksellä vanha tuttu virsi ja pari kotimaiseen uustuotantoon kuuluvaa hengellistä laulua. Juuri sitä musiikkia, jota kirkollisissa tilaisuuksissa nykyään paljon esitetään. Myös jumalanpalveluksissa.

Jumalanpalvelusmusiikin saattaminen tekijänoikeuden piiriin on puhuttanut. Mielipiteitä tulvii puolesta ja vastaan. Monet niistä eivät perustu tosiasioihin. Eivätkä liioin tietoon. Keskustelua siivittää voimakas tunnelataus: Nyt ne kieltää jo veisaamisen, laittavat virretkin verolle!

Kirkko toki maksaa tekijänoikeuskorvauksia. Huomattavassa osassa EU-valtioista kirkko maksaa myös jumalanpalveluksissa esitettävästä musiikista lakisääteiset tekijänoikeuskorvaukset. Joissakin maissa asia on ratkaistu siten, että valtio maksaa kirkon puolesta. Tosin EU:ssa on tämän asian suhteen myös vapaamatkustajia. Niitä ovat Suomi ja Ruotsi.

***

Piipahdin eräänä viikonloppuna Satakunnassa. Minut oli kutsuttu juhlapuhujaksi Suomen Työväen Musiikkiliiton Häme-Satakuntapiirin 80-vuotisjuhlaan ja eräässä osassa puhettani käsittelin tekijänoikeusasioita. Mieleeni tuli televisio-ohjelma, jossa Teoston toimitusjohtajaa Katri Sipilää ja arkkipiispa Jukka Paarmaa haastateltiin jumalanpalvelusmusiikin tekijänoikeuskorvauksista. Molemmat esiintyivät ansiokkaasti. Katri puolusti tekijää ja arkkipiispa asetteli sanojaan korrektin varovaisesti, päätyen lopulta ajatukseen että ”jumalanpalveluksessa esitetystä musiikista perittävä tekijänoikeusmaksu rajoittaisi uskonnonharjoittamisen vapautta, jonka puolestaan taas kansalaisille takaa perustuslaki…”

Erityisesti juuri tämä arkkipiispan perustelu jäi kyseisestä televisio-ohjelmasta mieleeni. Pohdiskelin Harjavallassa satojen ihmisten edessä seuraavaa asiaa: Voiko olla niin, että noudatettaessa yhtä perustuslain suojaamaa lakia (tekijänoikeuslaki), loukataan samalla toista (uskonnonharjoittamisen vapaus)?

Johtopäätökseni oli, että näin ei voi olla. Ilmoitin kuulijoilleni olevani arvostamani arkkipiispa Jukka Paarman kanssa eri mieltä. Lopputulos: Mielipiteeni kertoi myös seuraavan aamun Satakunnan Kansa pääuutissivullaan. Myöhemmin myös muissa alueen lehdissä. Kun samaan syssyyn tätä aihetta käsittelevä (kieltämättä hieman omituinen) maan lehtiä kiertänyt pianisti Richard Järnefeltin yleisönosastokirjoitus ilmestyi Satakunnan Kansassa, oli keskustelulle pöytä katettu. Kuulemani mukaan lukijan palstoille tuli mielipidekirjoituksia, joiden pääasiallinen viesti kuitenkin oli tekijämyönteinen.

Minä uskon, että jo kirkon eettisten periaatteiden mukaista olisi antaa musiikintekijälle se korvaus, joka hänelle kuuluu. Jumalanpalvelus on sananjulistuksen ja musiikin yhteinen kirjo. Musiikintekijät toimivat pappien ja muun seurakuntaväen kanssa pyrkien yhteiseen hyvään kirkon ja koko yhteiskunnan parhaaksi. Olisi kohtuullista saada myös hengellisen musiikintekijä oikeuksiensa osalta muiden musiikintekijöiden kanssa samalle viivalle.

JANI UHLENIUS

Nettikauppa tulevaisuutta, tukisiirrot historiaa

Julkaistu

Äänitteiden nettimyynti on Suomessa käynnistynyt paljon hitaammin kuin joskus kymmenen vuotta sitten odotettiin. Kun helmikuussa 1994 ensimmäistä kertaa Elvikseen liittymiseni (1991) jälkeen pyysin puheenvuoron yhdistyksen vuosikokouksessa ja kysyin, miten yhdistys on varautunut maailmanlaajuiseen internetin kautta toimivaan jukeboksiin, sain rauhoittavan vastauksen. Hiukan tiivistäen tuolloinen puheenjohtaja Otto Donner vastasi: ”Kyllä siihen on varauduttu.” Hyvä niin.

Ensimmäisenä ehti lahtelainen Levy-yhtiö. Sitten nettikaupan perusti ÄKT, joka jonkin aikaa uskoi EmmaFM:n jatkuvuuteen, kunnes usko loppui. Emmaan ei saatu riittävästi myytävää eikä riittävästi asiakkaita. Jokohan tänä keväänä nettikauppansa avannut Biisi.fi olisi pitkäikäisempi? Elvis ja Suomen Säveltäjät järjestivät toukokuun lopussa digi-seminaarin, jossa alan näkymistä oli kertomassa mm. Biisi.fi:n puuhamies Lauri Valjakka e3systems Oy:stä.

Meidän tekijöiden kannalta iloinen uutinen oli se, että Biisi.fi:llä on sopimus Teoston kanssa ja kaikista myydyistä biiseistä maksetaan tekijöille ja kustantajille korvauksia NCB:n kautta 12 prosenttia alvittomasta vähittäishinnasta. Tätä pienempään kakunsiivuun meidän ei ole syytä tyytyäkään.

Biisi.fi lähti aluksi liikkeelle hyvin pienellä valikoimalla ja tarkoitus oli Valjakan mukaan testata, etteivät hakkerit onnistu murtamaan suojauksia. Eivät ole onnistuneet.

Kesäkuun alussa kauppapaikkaan toi ensimmäisenä isona yhtiönä äänitteitä myytäväksi BMG. Aluksi BMG:n musiikkia on tarjolla yhteensä noin 5 600 biisiä ja valikoimaa on tarkoitus laajentaa kesän kuluessa. Mukana ovat jo nyt lähes kaikki kotimaiset BMG:n artistit sekä runsaasti ulkomaisia artisteja. Tarjolla on mm. Antti Tuiskun, Egotripin, Lordin ja Reijo Taipaleen äänitteitä.

Lauri Valjakan mukaan Biisi.fi:n tavoitteena on saada noin 100 000 biisin valikoima valmiiksi elokuun loppuun mennessä. Palvelu on avoin kaikille äänitteiden tuottajille, myös omakustanteille. Mitään ’kynnysrahaa’ ei Valjakan mukaan peritä, vaan ainoastaan tietty osuus myyntitulosta.

Sellainen ehto kuitenkin on, että kaikkien äänitteen tekijöiden täytyy olla Teoston (tai ulkomaisen seuran) asiakkaita. Seminaarissa pohdittiinkin, miten käy, jos erilaisia demoäänitteitä aletaan lisääntyvästi tarjota tähän palveluun. Kun ehtona on Teoston asiakkuus, seuraako uusien asiakkaiden ryntäys? Näillä näkymin Teosto tulee tällaiset tekijät asiakkaiksi hyväksymään; merkitseehän Biisi.fi:ssä mukanaolo sitä, että tekijän tuotantoa on julkisessa levityksessä.

Vastaavaa pohdintaa voi laajentaa myös Gramexin puolelle. Jos kellaribändi tekee demon ja sopii sen tarjoamisesta Biisi.fi:n kautta halukkaille, voidaanko siitä heti tehdä Gramex-ilmoitus ja voivatko bändin jäsenet liittyä Gramexin asiakkaiksi? Kun en ehtinyt Gramexin kantaa tähän hätään kysyä, palataan tähän aiheeseen Selviksessä myöhemmin.

Varmaa kai on se, että perinteinen raja kaupallisen äänitteen ja kotistudiossa tehdyn demon välillä hämärtyy nettijakelussa entisestään. Ja että tekijänoikeusseurojen asiakasmäärät sen kun kasvavat. Nykyisin Teostossa on asiakkaana 14.800 tekijää ja Gramexissa 26.000 muusikkoa ja solistia.

Jokainen uusi asiakas lisää tietysti myös kuluja. Teosto perii 100 euron liittymismaksun, Gramex ei vielä sitäkään. Perinteisesti tekijänoikeusseurat ovat rahoittaneet toimintansa ottamalla kulut liikevaihdosta. Mutta jos seuraan tulee runsaasti sellaisia asiakkaita, joiden tuotannosta liikevaihtoa kertyy kovin vähän, joudutaan ehkä pohtimaan kulujen kattamista myös muilla tavoin.

***

Teoston kevätkokous hyväksyi 25.4. 2002 tilitys- ja jakosääntöön uudet periaatteet siitä, miten niin sanottua osoitteetonta rahaa tulee tilittää. Aikaisempi teksti oli muotoiltu näin:

Sellaisten alueiden esityskorvaukset, joiden musiikin käyttö kokonaan tai osittain perustuu toisen alueen esityksen edelleen käyttöön (esim. radio ravintolan taustamusiikkina) ja joilta esitysraportteja ei saada, siirretään johtokunnan päätöksellä muille tilitysalueille.

Tämä sanamuoto antoi johtokunnalle varsin väljät valtuudet siirtää näitä varoja harkintansa mukaan. Perinteeksi oli muodostunut käyttää osa niistä ns. tukisiirtoina kulttuuripoliittisin perustein. Suurin yksittäinen tukisiirtoja saanut alue oli Ylen Radio 1, jonka musiikin tilityksissä tukea on viime vuosina ollut satojatuhansia euroja.

Kevätkokous 2002 hyväksyi sitten nykyisen tekstin:

Tilitykset alueilta, joilta ei saada esitysilmoituksia, maksetaan muiden alueiden esitysilmoitusten perusteella. Tilityksessä käytettävien esitysilmoitusten valinta perustuu:

a) musiikin käyttölähteitä selvittäviin tutkimuksiin ja tietoihin sekä

b) johtokunnan tilitys- ja jakosääntötoimikunnan suosituksesta tekemiin päätöksiin.

Tavoitteena on, että tilitys vastaa kyseisillä alueilla tapahtunutta teosten käyttöä niin hyvin kuin se käytettävissä olevien tietojen ja arviointiperusteiden mukaan on mahdollista.

Muutos tilityssääntöön merkitsi käytännössä sitä, että kulttuuripoliittisille siirroille ei enää ollut sijaa. Kohta a) viittaa niihin sijaiskäyttötutkimuksiin, joita oli tehty aikaisemmin ja tehdään edelleen. Näiden tutkimusten tuloksia sovelletaan nyt entistä suoraviivaisemmin ja hyötyjänä on ollut esim. Radio Novassa esitetty musiikki, koska Novaa vaikkapa parturi-kampaamoissa ahkerasti kuunnellaan.

Kohta b viittaa aikaisempiin tukisiirtoihin, joiden uusi nimi nyt on muut siirrot. Jonkin verran vanhaa tukiajattelua jäi kevätkokouksen 2002 jälkeenkin vielä tuon kesän ja viime kesän tilityksiin.

Kesäkuun 9. päivä tänä vuonna Teoston johtokunta teki tilitys- ja jakosääntötoimikunnan esityksestä päätöksen, jota hyvällä syyllä voi luonnehtia yhdeksi merkkipaaluksi matkalla kohti Teoston tilitysten mahdollisimman oikeaa kohdentumista. Voidaan sanoa, että suoraan tiettyjä musiikinlajeja (lähinnä vakavaa) suosivaa kulttuuripolitiikkaa ei Teoston tilityksissä enää ole. Partituurimusiikin tuki on oma lukunsa, mutta se rahoitetaankin kansallisista varoista.

Kohdassa muut siirrot jaetaan tämän kesän tilityksessä yhteensä lähes 2 miljoonaa euroa. Siitä puolet tilitetään nyt radiokanavien esitysraporttien mukaisesti (viime vuonna kolmannes). Kolmannes tilitetään konserttialueen mukaisesti (kuten viime vuonnakin) ja kuudesosa huvi- ja ravintola-alueen mukaisesti (viime vuonna kolmannes).

Peruste radioiden painotuksen lisäämiselle oli se, että todennäköisesti taustamusiikkina eri paikoissa (joista esitysilmoituksia ei siis vaadita) kuunnellaan kaupallisilta äänitteiltä peräisin olevaa musiikkia. Ja radiokanavillahan äänitteille tallennettujen teosten osuus on suurempi kuin konserteissa ja huveissa, joissa esitetään paljon sellaistakin musiikkia, jota ei ole koskaan äänitteelle tallennettu. Huvien painotuksen vähentämiselle taas yksi peruste on se, että tälle alueelle siirretään jo muutenkin ravintoloiden mekaaninen tanssimusiikki, jota sitäkään ei toistaiseksi ole tarvinnut raportoida.

Radioiden sisällä muut siirrot kohdennettiin vielä vuosi sitten pelkästään Ylen Radio 1:n (50 % radiopotista), Radio Suomen (45 %) ja maakuntaradioiden (5%) musiikille. Nyt tätä muutettiin siten, että kohdentaminen tapahtuu kaikille radiokanaville (siis myös kaupallisille) samassa suhteessa, kuin mitä ne viime vuoden musiikista ovat Teostolle maksaneet. Siis suoraan laskutuksen suhteessa.

Menemättä enempiin yksityiskohtiin, todettakoon, mitä muutokset konkreettisesti merkitsevät niiden kohdalla, joiden teoksia viime vuonna on esitetty Radio Ylen 1:ssä:

Tilitettävä rahamäärä pieneni kokonaisuudessaan 216.923,60 euroa verrattuna siihen, että muut siirrot olisi tilitetty viimevuotisen jaon mukaisesti. Kaiken kaikkiaan Radio Ylen 1:stä kertyi viime vuodelta tilitettävää kulujen ja siirtojen jälkeen 817.901,06 euroa. Leikkaus oli 21 prosenttia viimevuotisen jaon mukaisesta summasta.

Jotkut tekijät, perikunnat ja kustantajat hävisivät siis roimasti tässä muutoksessa. Ja vastaavasti jotkut muut hyötyivät, joskin hyödyt jakaantuvat varmaan paljon laajemmalle joukolle kuin tappiot.

Se, joka tässä muutoksessa varmasti eniten voitti, oli Teosto. Mitä lopullisemmin kaikki kulttuuripolitiikka tilityksistä kitketään, sen paremmat ovat Teoston tulevaisuudennäkymät. Ja tekijänoikeuden.

MARTTI HEIKKILÄ

LYHYET UUTISET

Julkaistu
Historiikin jatko-osalle etsitään kirjoittajaa

ELVIS ry:n historiikin ensimmäinen osa (1954-1979) ilmestyy ensi syksynä. Sen ovat kirjoittaneet Arthur Fuhrmann ja Taimi Kyyrö.

Historiikin toinen osa ilmestyy alkuperäisestä aikataulusta poiketen vasta myöhemmin. Sen kirjoittajaksi muutama vuosi sitten valittu Jani Uhlenius joutui tänä keväänä jättämään työn kesken, koska hän katsoi, ettei nykyisenä ELVIS ry:n puheenjohtajana ja Teoston johtokunnan jäsenenä kykene riittävän objektiivisesti arvioimaan lähimenneisyyttä. Hän on palauttanut Malmstén-säätiölle historiikin kirjoittamiseen saamansa apurahan.

Tähän tarkoitukseen varattu yhteensä 8.400 euron apuraha julistetaan haettavaksi ensi syksynä samassa yhteydessä kuin muutkin Malmstén-säätiön apurahat. ELVIS ry:n historiikin toisen osan (1980-2004) kirjoittamisesta kiinnostuneet voivat jo nyt ottaa yhteyttä yhdistyksen toimistoon. (MH)

Jaakko Salon äänitteet yliopistolle

Kapellimestari, sovittaja, säveltäjä Jaakko Salon äänitekokoelma on perikunnan toimesta luovutettu Helsingin yliopiston kansalliskirjaston musiikkikokoelmiin. Noin 2500 vinyylilevyn ja 300 nauhoituksen sisältävää kokoelmaa esitellään näyttelyssä, joka on esillä yliopiston pääkirjaston Rotunda-salissa Unioninkadulla. Näyttely avattiin juhlallisesti kesäkuun alussa kutsuvierastilaisuudella, jossa maestron musiikkia Juha Vainon ja Jukka Virtasen tekstein esittivät Eino Grön ja Kai Lind säestäjänään Jari Puhakka. Perikunnan edustajana puheenvuoron piti Jaakon tytär Marjo, ja koskettavan juhlapuheen professori Peter von Bagh (kuvassa).

Näyttely on avoinna syyskuun 4. päivään asti, ja siihen on vapaa pääsy. (PN)

Suomalaisen musiikin päivä laajenee laajenemistaan

Suomalaisen musiikin päivää vietettiin toista kertaa 11.3.2004. Tänä vuonna teemaa laajennettiin merkkipäivän lisäksi Suomalaisen musiikin viikoksi 8. – 14.3.2004. Päivästä on luotu kevättalven kansallinen juhlapäivä, jolloin suomalaisen musiikin kirjo on kaikkien kuultavissa.

Suomalaisen musiikin viikolla järjestettiin 150 teemaan liittyvää konserttia, tapahtumaa tai näyttelyä 56 eri paikkakunnalla (tiedossa olevat tapahtumat); tapahtumien määrä lisääntyi kolmanneksella ja järjestävien paikkakuntien määrä neljänneksellä verrattuna viime vuoteen.

Tämän vuoden seminaarin teemaksi valittiin musiikin harrastaminen ja sen merkitys suomalaiselle musiikkielämälle.

Elvis on alusta lähtien ollut mukana Suomalaisen musiikin päivää käynnistäneessä ja ideoineessa ydinjoukossa. Olemme myös rahoittaneet osan päivästä tiedottamiseen liittyvistä kuluista.

Ydinjoukko järjesti 11.3. Sibelius-Akatemiassa seminaarin, jonka teemana oli musiikin harrastaminen. Se keräsi noin sata osallistujaa. Alustajina olivat Markku Kilpiö, Kalle Jämsen, Seppo Kimanen, Kari Rydman sekä paneelissa Jukka Viitasaari, Peter Kokljuschkin, Sari Kaasinen, Markus Fagerudd ja Heikki Salo. Joukossa oli siis useita elvisläisiä.

Seminaarin mielenkiintoisimpia esityksiä oli Sulasolin toiminnanjohtajan Kalle Jämsenin alustus, jossa hän loi katsauksen siihen tilastotietoon, joka musiikin harrastamisesta on saatavilla. Erilaisiin yhdistyksiin järjestäytyneiden aktiiviharrastajien määräksi hän sai noin 75.000. Luvusta puuttuvat mm. soitinyhdistykset ja nuorisoseurat. Järjestäytymätön harrastaminen on harmaata aluetta, josta toistaiseksi on olemassa hyvin vähän tietoa. Esimerkiksi oululaisen Jukka Antilan ylläpitämässä bändirekisterissä on yli 14.500 nimikettä.

Jämsen esitti myös tilaston, jonka mukaan vuonna 2002 suomalaisten viestimien seuraamiseen käyttämä aika oli keskimäärin peräti 9 tuntia 22 minuuttia päivässä. Radiota kuunteli päivittäin yli 82 % yli 9-vuotiaista suomenkielisistä.

Jämsenin esittämän ÄKT:ltä saadun arvion mukaan vuonna 2002 kotimaisia äänitteitä myytiin 54,7 prosenttia ja ulkomaisia 45,3 %. Teostokorvausten kotimaisuusaste vuonna 2002 oli 43,8 prosenttia. Kotimaisuusasteet ovat kansainvälisessä vertailussa korkeat.

Suomalaisen musiikin päivää vietetään taas 11.3. 2005.

Onnittelemme

Jukka Viitasaari on voittanut Suomen Puhallinorkesteriliiton sävellyskilpailussa kaikki sarjat teoksillaan A: Portrait Of A Searcher, B: Tango-fantasia ja C: Sadetanssi.

Salon Vuoden Lastenlaulu 2004 sävellys- ja sanoituskilpailun ovat voittaneet Jussi Rasinkangas ja Juhani Konola laulullaan ”Tapio”. Kolmanneksi sijoittui Kari Alajuuman ja Matti Laasosen ”Jekkuja”.

LAULUNTEKIJÄKLUBI

Julkaistu
Loppukeväälläkin huippuiltoja

 
ELVISin järjestämä Lauluntekijäklubi Helsingin Gloriassa vietiin kevään osalta päätökseensä vastaavalla huipputunnelmalla ja -tasolla, jolla se tammikuun alusta starttasikin.

Sarjan jokainen klubikonsertti-ilta virittäytyi akustisen musisoinnin myötä jopa poikkeuksellisen hienoon tunnelmaan. Kaikki mukana olleet artistit ’säestäjineen’ olivat hyvin innoissaan tapahtuneesta, ja koska ’Laululla on tekijänsä’ -sloganin mukaisesti asian ydin olikin lauluntekijät ja heidän esityksensä, on tässä syytä erityisesti kiittää jokaista erikseen ja kaikkia yhdessä koko projektin erinomaisesta onnistumisesta.

Julkinen sana noteerasi klubin yllättävän vähällä kommentoinnilla, sillä vain Demarin iso artikkeli avajaisillasta on tiedossamme. Toki ennakkojutuista, eli ns. puffeista voimme olla kiitollisia. Yleisö kuitenkin löysi klubi-illat varsin hyvin – 150 hengen keskiarvolla – joten pärjäämiseen pääkaupunkiseudun mittavassa tarjonnassa täytyy olla tyytyväinen.

Toteutuneet suunnitelmat

Maaliskuun ensimmäisen klubin (10.03.) aloitti Anna-Kaisa Liedes ystävineen (Vilma Timonen & Topi Korhonen), tuoden tämän päivän näkökulmaa lauluntekoon trad/etno-vaikutteista. Dave Lindholmin osuus oli erityisen intensiivinen läpileikkaus tekijänsä keskeisistä lauluista, mukanaan esimerkiksi ”Voi kun riittäis pieni taivas” sekä ”Pieni ja hento ote”. Mukaan pääsi jopa yksi levyttämätönkin laulu. Maritta Kuula tarjosi sävykkään puolen tunnin otoksen tuotannostaan kitaristi Jyrki Sahlan avustamana, saaden jo villiintyneitäkin kannustushuutoja paikalle saapuneilta hard core -faneiltaan. Illan yllätysvieras oli Laura Antikainen (muistattehan Jarkko & Laura -duon?), joka varmaankin yllätti kaikki paikallaolijat melodisilla lauluillaan ”aikuisen naisen elämästä”, poikansa Joonas Antikaisen säestämänä.

Maaliskuu jatkui illalla (24.03.), jonka aloitti Merzi Rajala omilla lauluillaan Seppo Sundströmin kera. Merzi esiintyy ehkä enemmän kuoron- ja yhtyeenjohtajana eri yhteyksissä, mutta saimme muistutuksen siitä potentiaalistaan, millä hän aikoinaan menestyi Nokian Tapsan Tahdeissa. Tuure Kilpeläinen esitteli soolona uutta, tulevan levynsä materiaalia, mutta noukki mukaan myös debyyttialbuminsa parhaimmistoa. Paljonkin ns. trubaduurikeikkoja näinä aikoina tekevä Pave Maijanen latasi aivan yksin siis lopuksi varsinaisen ”suurimmat hitit” -pläjäyksen, ihan I´m gonna roll´ia myöten, johon hän asianmukaisella rock ´n roll -asenteella nivoi mukaan Kari Peitsamon ”Kauppaopiston naisetkin”. Kokeneen kehäketun suvereenia läsnäoloa. Alkuillasta lavalle syöksähti yllätyksenä ELVISin johtokunnan jäsen Tommi Lindell, joka omana yllätyksenään toi mukanaan 9-vuotiaan tyttärensä Maijun, ja näin klubi pääsi osalliseksi myös lapsityövoiman käyttöön. Mutta tarkoitus oli pyhä, ja paras mahdollinen kontrolli työehdoista oli läsnä.

Alkuperäinen kuuden konsertin sarja päätettiin huhtikuun alussa (07.04.), jolloin pidettiin duojen ilta. Merja & Pekka Laaksonen aloittivat, materiaalin ollessa viimemainitun käsialaa. Yllätysvieraana nähtiin ja kuultiin lavalla arvovaltaista taitoa ja karismaa, kun Lasse Mårtenson suoritti charmikkaalla persoonallisuudellaan yhden nykyisin todella harvoista esiintymisistään. Elokuvateemojen ohella kuultiin vastaansanomaton tulkinta Mårtenson/Vainio -yhteistyöstä ”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”. SaloRantalaSoi on Heikki Salon ja Iiro Rantalan käyttämä otsikko, johon monet osaavat jo luottaa, eikä kukaan nytkään pettynyt. Huikeaa yhteistyötä ja mainioita lauluja, viimeisenä ylimääräisenä jopa ”Lapsuuden sankarille”. Tätä et tv:stä näe! Maarit & Sami Hurmerinta intoutuivat pianon ja kitaran ääressä pitkään settiin, jossa kuultiin originaalien ohella myös joitakin heidän yhteyksistään tuttuja käännöskappaleitakin. Hienoa oli huomata, miten hyvin heidänkin äänitteillä ehkä hyvinkin isoilla kokoonpanoilla toteutetut laulunsa toimivat alusta loppuun kahden hengen duettoina. Sellainen on lähtökohtaisesti hyvän laulun merkki numero yksi.

Yleisönkin pyynnöstä

Hyvästä vastaanotosta, kannustavista kommenteista ja artistien myötämielisestä suhtautumisesta johtuen päätettiin Lauluntekijäklubia jatkaa vielä kahdella illalla. Toukokuun alussa (05.05.) lavalle astui ensin Ville Leinonen, joka on Valumo-yhtyeensä kanssa rakentanut viime vuodet nousujohteista uraansa. Nyt hän oli liikkeellä duona kitaristi Tuomas Luukkosen kanssa, tarjoten etupäässä materiaalia hieman yllättä vältä sooloalbumiltaan ”Suudelmitar”. Jussi Hakulinen veti vakuuttavan settinsä läpi hanuristi Aki Peltosen tuella, eikä luovuttanut, vaikka kitaransa luovuttikin ennen viimeistä encorea, Yö-yhtyeen viimeisintä megahittiä ”Rakkaus on lumivalkoinen”. Kohtuuttoman harvoin oman materiaalinsa parissa viime vuosina esiintynyt Esa Kaartamo astui loppuillasta lavalle, ja aloitti Broadcast-klassikolla You break my heart. Hän kutsui mukaansa Hoedown-ystävänsä Mika Kuokkasen ja Ninni Poijärven, ja tarjoili upeita tässä ja nyt -versioita etupäässä uusimman albuminsa ”Näillä main” -materiaalista. Encoreen eksyi jo Jackson Browneakin – eikä siinä mitään, onhan amerikkalaisillakin lauluilla tekijänsä.

Hienon sarjan hieno finaali rakennettiin toukokuun puoliväliin (19.05.). Helsingin ympyröissä jo kohtuullista huomiota herättänyt säveltäjä (ja sanoittaja) Maija Ruuskanen aloitti illan (pää)solistinaan Veera Railio. Duo oli ottanut tuekseen hanuristi Matti Kallion, kun ensimmäistä kertaa olivat esittämässä materiaaliaan näin riisutussa muodossa. Hanuristi Kimmo Pohjonen ja viulisti Arto Järvelä tunnetaan yhtyenimellä Pinnin Pojat, ja pojat tarjoilivat aluksi muutamia rentoja (omia) pelimannilauluja kaksistaan, ja pyysivät lavalle sitten Erkki Rankaviidan laulamaan. Siitä lähtikin sellainen show käyntiin, että yleisö huusi paikoitellen aivan suoraa huutoa. Tuli P. Mustapäätä ja tuli J. Leskistä. 76-vuotias herra Rankaviita oli hyvin otettu saamastaan vastaanotosta – ”on myönnettävä etten minä ihan tällaista ollut odottanut”. Sirkka-Liisa Sass oli pyytänyt mukaansa laulamaan Nora Raikamon ja säestämään pianisti Michael Kujawan. Sass itse siirtyi muutaman alkunumeron jälkeen sivuun, ja Raikamo & Kujawa -duo veti hieman teatterinomaisesti läpi loput Sass-laulut. Tyylikkään ja hyvin oikeaan osuneen, vaikuttavasti toimineen klubin päätössetin kävi lopuksi laulamassa valtion säveltaidetoimikunnan jäsen Mikko Perkoila. Saimme malliesimerkin siitä, mitä on rutiini parhaimmillaan.

teksti: Pekka Nissilä

Kaikki kuvat: Antti Hämäläinen

YLEn musiikkipolitiikka valinkauhassa

Julkaistu
Keskustelu kansallisaarteemme, Yleisradion musiikkipolitiikasta jatkuu. Tällä kertaa haastattelimme eduskunnan kahvilassa, korkeiden marmoripylväiden katveessa kansanedustaja Mikko Alataloa, joka on käynyt vuoden verran yksinäisen miehen sotaa yksipuolisia soittolistoja vastaan.

Yleisradion hallintoneuvostossa istuva Mikko Alatalo jätti alkuvuodesta Markus Mustajärven kanssa laatimansa kotimaisten radioasemien musiikkipolitiikkaa kritisoivan kirjallisen kysymyksen liikenneministeriölle. ”Olen henkeen ja vereen julkisen palvelun ihminen ja Pro Yleisradio -mies. Mutta nykytilanteessa on puutteita, eikä Yleisradiossa enää kiinnitetä tarpeeksi huomiota soitettavan musiikin kotimaisuuteen tai monipuolisuuteen. Nyt tosin radiouudistusta on korjattu ja myös vanhempaa musiikkia soitetaan Radio Suomessa” sanoo Yleisradiolle 30 vuotta töitä tehnyt Mikko Alatalo.

Soittolistojen lisäksi Alatalo löytää Ylen musiikkipolitiikasta toisenkin akilleen kantapään; tekijänoikeudellisesti suojatun musiikin määrä on hienoisessa laskussa ohjelmakartalla. Kuluvan vuoden lukuja ei ole vielä tiedossa, mutta vuonna 2003 Yle maksoi Teostolle tekijänoikeuskorvauksia 3% vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä tuskin johtuu pelkästään Ylen sisäisistä säästöpaineista tai digitalisointihankkeesta. Alatalon mukaan suurin syy on se, että Yleisradiossa on alettu tehdä ohjelmaa kaupallisten radioasemien hengessä ­ kuulijatutkimuksiin perustuen, koska pelätään, että esim. Radio Suomea ei kohta enää kuuntele muut kuin mummot. Hyväksytkö kansanedustajana/eduskunnan sivistysvaliokunnan varajäsenenä sen, että Yleisradio säästää tekijänoikeusmaksuissa ja vähentää siten kotimaisten tekijöiden musiikin soittamista?

– Mielestäni Ylen tehtävänä on edistää suomalaisen kulttuurin leviämistä; sen pitää satsata kotimaiseen musiikkiin ja käyttää kohtuullinen osuus suomalaisen musiikin maksuihin. Enkä usko, että Ylessä tekijänoikeusmaksusäästöt liittyisivät tähän radiouudistukseen, vaan kyllä nyt on kyse ihan jostain muusta. Radio Suomelle on yritetty haalia nuorempaa kuulijakuntaa, mutta samalla Yle on hylännyt ainakin kolme kuuntelijaryhmää; mun ikäiset ihmiset, jotka kuuntelevat iskelmää, rootsia ja rockia, mun vanhemmat, jotka ovat 80-kymppisiä ja Mafian vanhat roots-kuuntelijat.

– Toimittajat ovat ottaneet yhteyttä ja lisäksi saan palautetta myös yleisöltä. Olen kuullut, että muutoksia on odotettavissa ja että musiikki olisi muuttumassa monipuolisemmaksi Yleisradiossa. Silti näissä osaamiskeskuksissa on tyytymättömyyttä. Jos on kunnianhimoisia toimittajia, joilla on kykyä ja halua tuoda monipuolisesti esille erilaista musiikkia, suotakoon heille siihen mahdollisuus. Runkona vaikka joku soittolistasysteemi, mutta olisi hyvä, että Ylessäkin voitaisiin tuoda myös persoonallisia näkemyksiä esille.

Onko olemassa ideaalia biisirotaatiota?

– Maksimi on 2-3 kertaa päivässä. Ennen vanhaan eri toimittajat saattoivat soittaa jotain biisiä 5-6 kertaa päivässä, mutta yleisön pitäisi voida valita ne biisit, joita he haluavat kuunnella. Mitä pitäisi vastata, kun nuoret musiikintekijät tulevat kysymään, että miten pääsee radioihin soittolistoille. Esim. Anssi Kelaa ei aluksi hyväksytty soittolistoille, koska radioiden musiikkipäälliköiden mielestä hänen musansa oli niin erikoista. Silti Anssi Kelan levyä vaan läheteltiin sinnikkäästi radioasemille ja kun loppujen lopuksi toimittajat muutaman kerran soittivat niitä biisejä, yleisö alkoi heti kysellä, että mikä tämä juttu on ja mistä levyjä saa ostaa.


”Yle on hylännyt ainakin kolme kuuntelijaryhmää; mun ikäiset ihmiset, jotka kuuntelevat iskelmää,
rootsia ja rockia, mun vanhemmat, jotka ovat 80-kymppisiä ja Mafian vanhat roots-kuuntelijat”,
Mikko Alatalo suree.
 

Toteutuuko mielestäsi julkisen palvelun periaate (=tuoda monipuolisesti esille kotimaista musiikkia) Ylen ohjelmapolitiikassa?

– Tätähän kysyttiin taannoin Aamulehden haastattelussa, kun keskusteltiin Ylen tulevasta toimitusjohtajasta. Vastasin, että mulla ei ole mitään sitä vastaan, vaikka hän olisi sitoutumaton, kunhan hän vain ymmärtää tämän julkisen palvelun periaatteen. Nykyinen liian tiukka soittolistakäytäntö on vastoin julkisen palvelun periaatetta.

– Kaikkien eurooppalaisten maiden radioihmiset ja liikenneministeriöiden asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nyt on viimeinen hetki nousta puolustamaan näitä julkisen palvelun yhtiöitä. Esimerkiksi Englannissa tilanne on riistäytymässä käsistä; Murdochin mediakonserni vaanii BBC:tä ja Blairin hallitus uhkaa paloitella BBC:n poliittisista syistä.

Tästä Ylen musiikkipolitiikasta puhuttaessa tulee väistämättä tunne, että alunperin taiteilijoiden oikeuksien valvomisen nimissä rakennettu hieno tekijänoikeusjärjestelmä Teostoineen ja Gramexeineen on jopa kääntynyt tietyiltä osin (karrikoitu esimerkki; minimitariffit ylös, nettiradiot alas) tekijää vastaan. Oletko lainkaan samaa mieltä?

– Nettihommista on riidelty ja kokoajan ollaan välimiesmenettelyssä jostakin asiasta. Veit sanat suustani, mä olen tullut samaan tulokseen jo vuosia sitten ja olen pohdiskellut, että mihin tämä kaikki voi johtaa. Meininki on kuin SAK:ssa ennenvanhaan – palkkaa lisää, palkkaa lisää, eikä kohta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kilometritehtaalle lähtö, koska ei se työnantajakaan voi ikuisesti nostaa niitä palkkoja. Tiettyä joustavuutta pitää olla. Eivät kai korvaukset kaikissa tilanteissa voi perustua potentiaaliseen 5 miljoonaan kuulijaan, vaikka todellisuudessa kuulijaluvut olisivat paljon pienemmät. Tariffeista neuvoteltaessa tulisi aina pitää huolta siitä, että niiden rakenteet vastaavat sitä, mikä on musiikin merkitys ja kuuntelijoiden määrä missäkin tilanteessa.

– Sinänsä tekijänoikeuksien puolustaminen on oikeutettu asia, josta musiikintekijänä minäkin olen hyötynyt.

Eikö ole hieman ristiriistaista se, että Yleisradiolla on varaa satsata musiikkitaloon, mutta samaan aikaan Yleisradion ydintoimintaan, mm. radio-ohjelmien sisältöihin kohdistuu taloudellisia säästöpaineita?

– Musiikkitalohanke tulee nipistämään Ylen budjetista vuodesta 2008 alkaen noin 4% eli siihen ei tosiaankaan satsata mitään maatamullistavia summia, mutta kun rahaa ei nyt ole, hanketta on kritisoitu. Musiikkitalolla tulee kuitenkin olemaan Suomen musiikkielämää kiihdyttävä vaikutus. RSO:n soittajat sanoivat tosi hyvin; ”eihän pelkästään viulu ole soitin, vaan se koko konserttitalo tai tila on soitin” .

– Alunperin Musiikkitaloa kaavailtiin vain klassisen musiikin käyttöön, mutta onneksi Laineen Reiska sai valtuustossa läpi ponnen, jossa hän sanoi puoltavansa Musiikkitaloa vain sillä edellytyksellä, että se tulee monipuoliseen käyttöön eli viihdemusiikin, jazzin ja kevyen musiikin käyttöön ja että siellä voi esiintyä yhtä hyvin HIM tai Jari Sillanpää. Puolsin itsekin tätä hanketta juuri tuolla em. ehdolla ja Ylen päätökseen on sisällytetty samanlainen ponsi.

Vaikuttaako radioasemien tämän päivän musiikkipolitiikka levy-yhtiöiden halukkuuteen kiinnittää uusia artisteja?

– Olen ollut yllättynyt siitä, että monet tutut levy-yhtiöissä eivät ole moksiskaan näistä soittolistoista. Jotkut biisit soitetaan niin puhki, ettei niitä kannata ostaa cd:nä. Suurin osa biiseistä ei taas pääse soittoon ollenkaan. Väitänkin, että piratismin ja imuroinnin ohella juuri tämä radioiden voimasoitto on yksi syy, miksi levy-yhtiöt eivät halua lähteä tekemään levytyssopimuksia uusien artistien kanssa. Taustalla vaanii pelko siitä, ettei uusia biisejä saa enää soimaan missään.

– Jos nuoret Eput olisivat tulleet nyt, ne eivät olisi nousseet listoille, koska kama olisi ollut liian erikoista nykypäivän kliiniseen radiopopin ihanteeseen verrattuna. Mutta onhan se kulttuuriskandaali, jos suomalaisen musiikin levyttäminen lopetetaan; eräskin iso levy-yhtiö julkaisi viime vuonna enää vain 10 uutta kotimaista levyä. Mitä meille enää jää, jos täällä Euroopan reunalla ei olisi enää suomalaista musiikkia? Tämä on suuri kansallinen kulttuurikysymys.

Tuleeko mieleesi yhtään kotimaista radioasemaa, jossa ohjelmantekijät itse saavat valita musiikin ja jossa ns. soittolistat loistavat poissaolollaan?

– Olen kuullut, että Radio Helsinki olisi sellainen asema, missä soittolistoja ei tunneta. Muutenkin olen kuullut Radio Helsingistä pelkkää hyvää. Sen lisäksi, että siellä kuulee monipuolisesti eri musiikkityylejä, asema tarjoaa myös asiapitoisia ohjelmia, mm. Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin ”Tukevasti ilmassa” on tiukkaa asiaa. Kyllä nuoretkin haluavat kuulla muutakin kuin pelkkää hömppää ja esimerkiksi jenkeissä puheradiot ovat tulleet takaisin, mutta ennenkuin puheradiot tulevat tänne, jonkun gurun täytyy tulla ja sanoa meille; ”nyt puheradio on in”.

– Itseäni ärsyttää kovasti se, että välillä kaupallisia asemia kuunnellessa tuntuu siltä, että kaikilla on tosi kivaa eikä mitään ongelmia ole olemassakaan. Eipä Ylessäkään ole enää tilaa erilaisille näkemyksille. Ei Yle voi täysin tähon Radio Helsingin meininkiin mennä, mutta jotain muutosta pitäisi saada Ylen ohjelmatarjontaan.

Väitänkin, että piratismin ja imuroinnin ohella juuri tämä radioiden voimasoitto on yksi syy, miksi levy-yhtiöt eivät halua lähteä tekemään levytyssopimuksia uusien artistien kanssa. Taustalla vaanii pelko siitä, ettei uusia biisejä saa enää soimaan missään.

Ulkomaisten artistien on nykyään yhä vaikeampi lyödä itseään läpi Ranskan markkinoilla mm. siksi, koska Ranskan Radio Interillä ranskankielistä musiikkia pitää olla yli 40%. Pitäisikö Suomen ottaa mallia Ranskan patrioottisesta käytännöstä?

– Kävin viime maaliskuussa Ranskassa Radio Interin vieraana ja haastattelin siellä musiikkipäällikkö Bernard Cherezeä. Ranskan valtakunnallisesti kuunnelluin kanava Radio France Inter on yksi Ranskan julkisen palvelun kuudesta kanavasta ja se vastaa meidän Radio Suomea. Radio Interillä ranskankielistä musiikkia pitää olla yli 40%. Kovasta painostuksesta huolimatta Radio Interillä ei ole kovalevysysteemiä, ei soittolistoja, eikä voimasoittoa, vaan he soittavat joka kuukausi 4000 uutta laulua; linja on Piafista Aznavouriin ja sieltä nykypoppiin eli laaja sapluuna. Yleisö valitsee hitit.

– Interissä ykköshittiä soitetaan 6 kertaa viikossa. Vaihtelevuus on siis aivan toista luokkaa kuin Ranskan kaupallisilla asemilla. Kun jollain yksityisellä radioasemalla yhtä biisiä oli soitettu 18 kertaa, siihen puuttuivat paikalliset kuluttajaviranomaiset. Mitään lakia musiikin ranskankielisyydestä siellä ei ole, mutta se on kirjattu Interin ohjelmapoliittiseksi periaatteeksi.

– Meillä kyllä esim. Radio Suomessa 50% soitettavasta musiikista on kotimaista, mutta kaikilla asemilla tilanne ei ole yhtä hyvä. Kyllä ranskalaisten isänmaallisuudesta ja rohkeudesta voitaisiin meilläkin ottaa oppia. Ei yleisö ole tyhmää, kyllä kuulijoita joskus voisi vähän shokeeratakin, eikä aina pelata varman päälle.

Nyt pitäisi keksiä poppakonsteja Ylen pelastamiseksi siellä vallitsevalta musiikkipolitiikalta. Mitä neuvoisit?

– Yleisön painostus olisi tärkeää. Artistitkin voisivat jotain tehdä ja myös levy-yhtiöt. Ilkka Lipsanen, Solo ry:n puheenjohtaja esiintyi hyvin tässä Päivärinta-showssa ja puhui siitä, että radioissa pitäisi soittaa enemmän suomalaista musiikkia ja monipuolisemmin.

– Ylen tilanne on ongelmallinen, mutta kyllä kaupalliset radiotkin ovat jo aikoja sitten unohtaneet kulttuuritehtävänsä. Niiden piti olla alunperin kulttuurin airueita, joissa mm. uudet paikalliset bändit pääsevät esiin. Nykyään ne ovat 5-6 ketjua, joiden musiikkipolitiikka sanellaan yhdestä paikasta. Alkuperäinen tarkoitus on unohtunut täysin ja liikenneministeriön pitäisi puuttua tähän nykytilanteeseen. Ymmärrän sen, etteivät kaupalliset asemat ole hyväntekeväisyyslaitoksia ja niiden on tuotettava voittoa, mutta asettaisin niille silti vähän kulttuurisia tehtäviä, jos vaikka soittaisivat tunnin per päivä jotain muuta kuin ohjelmarytmiin tai segmentoituun musiikkipolitiikkaan perustuvaa kamaa.

Miltä näyttää kulttuurin asema Suomessa tulevaisuusvaliokunnan skenaariossa?

– Vapaa-ajan kasvaessa ihmisten kyky kuluttaa kulttuuria lisääntyy ja sitä kautta tulee enemmän tilaa ja tarvetta monenlaiselle laadukkaalle kulttuuritarjonnalle. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan skenaariossa kulttuuri menee myös meillä Suomessa monen muun teollisuuden alan; mm. metsä/paperi-, metalli- ja kemianteollisuuden ohi tulevaisuudessa. Jenkeissä kulttuuri on jo yhden biljoonan dollarin bisnes. Suomikin voi olla kulttuurin nouseva maa ja esim. musiikkivienti tarjoaa paljon mahdollisuuksia.

Vilkaisin Mikko Alatalolta saamaani Pekka Himasen laatimaa tulevaisuusvaliokunnan julkaisua Välittävä, kannustava ja luova Suomi ja heti pisti silmään sivulla 9 otsake Suomen arvot. Julkaisun mukaan 10 tulevaisuuden arvoa ovat; välittäminen, luottamus, yhteisöllisyys, kannustus, vapaus, luovuus, rohkeus, visionaarisuus, tasapainoisuus, mielekkyys. Ihania arvoja ja voisi luulla, että mikäli näiden mukaan eletään, ei niin vaikeaa ongelmaa tulekaan, etteikö sitä voitaisi yhteistuumin ratkaista. Julkisen palvelun tilanteeseen ja kansallisaarteemme vahvistamiseen on varmaan löydettävissä sopivia lääkkeitä. Kaikki me varmaankin pohjimmiltamme olemme Pro Yle.

teksti: Kirsi Snellman

kuva: Martti Heikkilä

Music Is Forever

Julkaistu

Kulttuuri-identiteettiämme on ostettu läjäpäin ulkomaiseen, rajat ylittävään omistukseen. Selvis perehtyy nyt legendaarisen Musiikki Fazerin historiaan ja kahteen sen toiminnan kotimaiseen jatkajaan. Samalla haistellaan uusia tuulia kotimaisessa kustannuskentässä.

Kansainvälisiin business-järjestelyihin joutunut Musiikki Fazer pilkottiin palasiksi 1990-luvulla. Silti soitinkauppa ja kustannustoiminta jatkavat tänään kotimaisissa käsissä. Miten F-Musiikki Oy ja F-Kustannus Oy syntyivät? Kuinka ne eroavat toisistaan ja mitä niillä on tarjottavana musiikin tekijöille?

Ota tai jätä ­tilanne

Miten onnistui palaaminen kotimaiseksi yritykseksi vuonna 1998? F-musiikin toimitusjohtaja Erik Stenros kertoo alkaneensa neuvotella soitinliiketoiminnasta jo 1993, jolloin tapahtui ensimmäinen kauppa, Fazerin myynti Warnerille.

– Se oli ota tai jätä -tilanne. Samassa yhteydessä puhuttiin myöskin levyvähittäiskaupasta. Neuvottelut etenivät kuusi kuukautta, sitten yhtäkkiä katkesivat kokonaan, ja olivat kolme ja puoli vuotta pysähdyksissä. Kysyin aina muutaman kuukauden välein että missä mennään, Stenroos muistelee.

Helmi-maaliskuussa 1998 löytyi levyvähittäiskaupalle ostaja, hollantilainen Free Record Shop. Samassa yhteydessä ilmoitettiin Stenrosille, että ”nyt sulla on kolme kuukautta aikaa kerätä tää paketti kasaan”.

– Kolme ja puoli vuotta oli mennyt siihen, että oli vaan siirrelty jalkoja. Niin se sitten onnistui ja tapahtui kolmessa kuukaudessa. Alun perin piti aloittaa 1. heinäkuuta, jolloin Free Record aloitti, mutta 1. elokuuta sitten lähdettiin liikkeelle. Jos ei oltaisi tehty sitä kauppaa, ne olisivat luultavasti ajaneet alas koko toiminnan.

– Hyvin on homma toiminut, aluksi se vaan oli aika kova projekti. Juuri kun oli saatu startattua, tuli vuoden päästä vuokraisäntä ja sa noi meidät irti Aleksanterinkadulta. missä oltiin oltu 80 vuotta. Olin kahvilla siellä tammikuussa joulun jälkeen ja kysyin mitä kuuluu. ”No, oli meillä tässä vähän asiaakin, että talo menee nyt remonttiin. Sulla olis kuusi kuukautta aikaa suoriutua tästä jonnekin muualle.”

Fasu is here to stay

Oli onni onnettomuudessa, että nykyiset tilat Kaisaniemessä ovat osoittautuneet jopa paremmiksi ja asiakkaatkin noin vuoden kuluessa löysivät sinne. Silti liikkeeseen tulee yhä viikottain soittoja kun joku seisoo Aleksanterinkadulla: ”Hei, missä te oikeen ootte?”

– Edelleen ihmiset meillä myymälässä jonnekin kaverille soittaessaan sanoo: ”mä oon täällä Fasulla, tuu tänne”, vaikka kuusi vuotta ollaan oltu F-Musiikki. Se on niin syvällä. Eikä me sitä nimeä yritetäkään painaa alas.

Helsingin ytimekkäimmässä keskustassa sijainnut liikepaikka ja firma on ollut yksi keskeinen kohde ihmisille, jotka tulevat muualta. Joku saattoi viiden vuoden paussin jälkeen tulla Helsinkiin, ja halusi muun muassa ”käydä Fasulla”. Warner ei nimenä mennyt koskaan läpi.

80 vuotta samassa paikassa

106 vuoden perspektiivi on eri asia kuin muutama vuosi omistusta isojen poikien käsissä. Erik Stenros toteaa, että nykyisillä omistajilla on aivan toisenlainen ajatus ja asenne.

– Muutettuamme Kaisaniemeen ajattelin, että kun oltiin 80 vuotta edellisessä paikassa, niin saman verran aiotaan olla tässä. Muutto on sen verran hankalaa. Yritetään tehdä bisnestä pitkällä tähtäimellä. Investoidaan pikkuhiljaa. Vaikka lasketaan soitinmyyntiin mukaan nuottibisnes ja kustannustoiminta, niin tämähän on hirveän pientä kaiken kaikkiaan verrattuna mihin tahansa. Olen joskus sanonut, että Suomessa myydään suosittua päänsärkylääkettä enemmän vuodessa kuin soittimia ja nuotteja. Se antaa jonkunlaisen skoopin siihen hommaan. Mutta me ollaan näkyviä ja kuuluvia. Kun joku saa soittimen niin se yleensä kuuluu.

F-kustannuksen toimitusjohtaja Kai Airinen muistuttaa, että kun puhutaan äänilevytuotannosta ja kirjankustantamisesta, ne näkyvät mediassa voimakkaasti.

– Silti niiden kokonaisliiketoiminnan taloudellista arvoa useimmat ihmiset eivät ehkä ymmärrä oikein. Että jopa joku särkylääke saattaa mennä ohi kevyesti. Ja musiikinkustannustoiminta taas on varsin pieni genre näiden alueiden sisällä tai rinnalla. Mutta tämä bisnes onkin enemmän taustavaikuttamista: se on toisaalta pitkäjänteistä työtä, nopealiikkeistäkin jos niin tarvitaan, kuitenkin mahdollisimman laaja-alaista, koska laajuus tuo vakauden ja varmuuden.

– Jos ajatellaan tekijän näkökulmasta: takavuosina oli varmasti niin, että kun nuotti oli painettu, niin sen piti olla olemassa ikuisesti. Tämä nopealiikkeisyys tuo paljon suuremman edun. Kyllähän sama biisi voidaan sijoittaa joka vuosi, mutta eri kompilaatioon, eri tuotteeseen, eikä sen ’nuottiarvo’ vähene ollenkaan. Eihän joku 30 vuotta varastoitu tuote enää ole kiinnostava kustantajalle, tekijälle eikä suurelle yleisölle. Luulen että siinä voisi hiukan pöllyttää puolin ja toisin näitä rakenteita.

Kaksi eri yhtiötä yhteistyössä

Sekä Airisen että Stenrosin juuret ovat Fazerilla sekä henkilökohtaisella tasolla että nimen omaan liiketoimintana. Vanhana aikana suuressa Fazerissa oli kaikkea mahdollista soitinten valmistamisesta niiden maahantuontiin, levy-yhtiö, kustantamo. Samoista juurista kasvaneet F-Musiikki ja F-Kustannus ovat kaksi täysin eri yritystä, mutta jälkimmäinen on edellisen osakkuusyhtiö. Erik Stenros selventää yh-tiöiden kytköksiä.

– F-Musiikki omistaa F-Kustannuksesta 41,3 %. F-Musiikin taas omistamme minä ja kahdeksan muuta, siellä on osastopäällikköjä ja hallituksen puheenjohtaja. Veritas-eläkevakuutusyhtiö on mukana pitkäaikaisena sijoittajana. Alun perinhän mukana oli Nordea Capital, pääomasijoitusyhtiö, jonka avulla tehtiin kauppa silloin, mutta se on lunastettu pois ja nyt ollaan kotimainen.

– Siinä vaiheessa kun Warner Music International osti Fasun, siellä oli kaksi ja puolisataa työntekijää ja kaikkia mahdollisia toimialoja. Nyt ehkä enää 25. Toki toimintojen poismyynti pikku hiljaa on vaikuttanut eniten.

F-Musiikin merkittävän omistajuuden F-Kustannuksessa Kai Airinen kokee vahvuutena ja valttina.

– Meillä ei ole siinä mitään eturistiriitaa. Meillä on pitkä yhteinen historia ja omistajana F-Musiikki ymmärtää mitä me tehdään. F-Musiikki toimii ikään kuin eri alueella, mutta saman suuren viitekehyksen sisällä ­ ja sehän on ideaali tila. Liiketoiminnan on oltava riittävän laajaa ja kannattavaa. Omistamisen mielekkyys syntyy vanhan osaamisen kautta. Ymmärtämisen kautta. Se on aivan keskeinen asia. Meillähän voisi olla joku rahoitusyhtiö omistajana ja sitten jouduttaisiin selittämään mikä se tekijänoikeus on. Meillä ei ole sitä tilannetta nykyisellä omistajarakenteella.

Erik Stenros vertaa tilannetta vaiheeseen, jolloin F-Musiikkiin tuli erilaisia investoreita mukaan.

– Silloin oli tekijänoikeusmaailman ja kustannusyhtiömaailman selvittäminen mielettömän vaikeata. Se on abstraktia: tulovirtoja siellä ja menovirtoja täällä. Jos on tottunut johonkin teolliseen prosessiin tai kauppaan, siellä on ihan erilaiset rakenteet. Käytiin kertomassa mikä tämä juttu on, mistä se syntyy ja miksi kannattaa tehdä näin. Nyt ei ole sitä ongelmaa.

Kai Airinen mainitsee kevennyksenä, että F-Kustannuksen nimi oli vain työnimi alun alkaen. ”Pannaan nyt johonkin paperinkulmaan F-Kustannus.” Kunnes huomattiin, että sehän olikin hyvä. Erik Stenros luottaa logoon.

– Siinä on se F. Meidän logo on tutkitusti yksi tunnetuimpia suomalaisia merkkejä. Auttamatta ihmiset tietää, että se liittyy musiikkiin ja että positiivisia juttuja liittyy nimiin F-Kustannus ja F-Musiikki.

Vain harmonikka puuttuu

Soitinkaupassa voi helposti ottaa lukemattomista maailman soittimista kaikenlaisia helistimiäkin mukaan, mutta jossain kulkee raja. Erik Stenros kertoo, että yksi tärkeä soitinryhmä on rajattu ulos: F-musiikki ei myy harmonikkoja. Suomalaiskansallisesti kova veto.

Mitä muuta F-Musiikki voi tarjota tekijöille kuin soittimet, tallennuslaitteet, ohjelmat ­ ja nuottipaperit? Erik Stenros jarruttelee ohjelmien kohdalla; softaa F-musiikki ei varsinaisesti myy.

– Teemme yhteistyötä Sibelius-notaatio-ohjelman tekijöiden kanssa, myydään ja välitetään sitä, mutta varsinaisesti emme ole mukana siinä maastossa. Softamaailma on vielä oma bisneksensä, mutta siihen kyllä pitää paneutua. Myymme soittimia ja nuotteja sillä rajauksella, ettei myydä leluja eikä Stradivariuksia. Normaalikuluttajille, puoliammattilaisille ja ammattilaisille.

– Alallehan valikoituu ihmisiä, joille musiikki on tärkeämpää kuin keskimäärin. Joko olet alle vuoden tässä hommassa, tai sitten olet for good. Minä olen ollut jo monta kymmentä vuotta, Stenroos ynnää taustoja.

F-Musiikissa aitoon kiinnostukseen liittyy se, että kaupantekijä myyjäpuolella osaa myös soittaa myymäänsä instrumenttia.

– Meillä on huilisti, viulisti, rumpali, basisti, pianisti, keyboard-soittaja. Lähes mihin tahansa instrumenttiin löytyy joku. Asiakkaiden vinkkelistä tosin meidän jokaisen myyjän pitäisi hallita kaikki soittimet. Se on ihan mahdoton ajatus; ”hetkinen, haen tämän alan spesialistin.” Tulee perheitä, joista kukaan ei soita, tai joku aikoo aloittaa. Vastuu siitä että löytyy oikea soitin, on meillä eikä ostajalla.

Ottaako F-Musiikki suoraan nuotteja tekijöiltä myyntiin?

– Aika vähän. Tietysti jotain sellaista mitä ei missään muualla ole. Joku kitarakoulu ja joitain yksittäisiä tuotteita on otettu. Singlenuottien tai kokoelmien liikevaihto on aika pientä. Enemmän se materiaali tulee kustannusyhtiöiden kautta, siis 180 yhtiöltä ympäri maailmaa. Kotimaisten kannalta tietysti on se ongelma, että parhaiten teokset tulevat julki kokoelmateoksissa ­ ja varsin harvalla säveltäjällä on 50 hitin kokoelmaa, valitettavasti.

Mitalin molemmat puolet

Kai Airinen valaisee missä yritysten toimintojen välinen ero on konkreettisimmillaan.

– F-Musiikki ostaa kaiken valmiina, ja omalla kapealla sektorillamme me tuotetaan sitä valmista. Toki sen peruspääoman on synnyttänyt joku muu ­ säveltäjä, sanoittaja ­ mutta me pystytään usein muokkaamaan se paremmin käytettävään muotoon.

Flyygelin siis myy F-Musiikki ja ilmoille loihdittavan musiikin F-Kustannus. Kaksi eri yhtiötä yhteistyössä. Toinen perustuotannossa, toinen tukku- ja vähittäiskaupassa. Ja maailmat kohtaavat ennen pitkää. Soittimet ja tekijänoikeudet ovat eri asioita, mutta usein käyttäjän kannalta vain mitalin eri puolia.

Stenros: Meillä voisi olla huoneentauluna Music Is Forever, vai mitä. Musiikki on ikuista.

Airinen: Musiikki ei elä ilman soittimia.

Stenros: Ja sitten tarvitaan joku joka julkaisee ne nuotit.

Airinen: Totta kai, ja levyttääkin. Me pyrimme kumpikin omalla sektorillamme tarjoamaan välineitä tekijöille.

Teksti ja kuvat: Juha Kaarsalo

Alussa oli Fazer

Julkaistu
Fazer on Suomen musiikkielämän keskeisiä käsitteitä ja historian siivet havisevat jopa 106 vuoden takaa. Kuinka ’Fasusta’ kasvoi kaikki musiikkielämän osa-alueet kattava konserni?

Karl Fazerilla oli makeistehdas, mutta hänen veljensä Konrad ja Edvard Fazer perustivat 1890-luvulla konserttitoimiston, musiikkikustantamon ja musiikkikaupan. Kaikki alkoi yrityskaupasta: Konrad Fazer ja liikekumppaninsa R. E. Westerlund ostivat alkuperäisen omistajan kuoleman jälkeen Anna Melanin musiikkikaupan vuonna 1897. Seuraavana vuonna he aloittivat kustannustoiminnan. Ensimmäinen julkaisu oli Suomen tuon ajan suosituin sävellys, Fredrik Paciuksen Kaarle-kuninkaan metsästys. Edvard Fazer keskittyi konserttitoimistoon, joka vietiin kaupparekisteriin 1903. Edvard perusti myös Kotimaisen oopperan 1911. Laitos toimii edelleen, vuodesta 1956 lähtien nimellä Kansallisooppera.

Konrad Fazerin tyttärenpoika Roger Lindberg astui konsernin johtoon 1940. Lindberg perusti pianotehtaan, osti Landolan kitaratehtaan sekä perusti Finnlevyn. Näin Fazer-konserniin kuuluivat jo kaikki musiikkialan sektorit. Nimi Musiikki Fazer otettiin käyttöön 1960.

Musiikki Fazerin kasvu perustui paljolti erilaisten yritysten liiketoimintojen ostamiseen, mikä toi uusia toimintoja mukaan. 1970- ja 1980-luvuilla Fazer hankki omistukseensa useita kustannusyhtiöitä ja yksittäisiä katalogeja. Taidemusiikkipuolella laajennuttiin Skandinaviaan: yhtiö osti Nordiska Musikförlagetin. Tarkoitus oli synnyttää pohjoismainen vaihtoehto monikansallisille viihdekonserneille.

1988 Roger Lindberg halusi varmistaa Musiikki Fazerin pysymisen riippumattomana ja itsenäisenä suomalaisena yrityksenä. Lindberg myi enemmistöosakkuutensa sukulaisilleen ja MF-Investille, joka oli Fazerin ja Hartwallin sijoitusyhtiö. Lindberg jäi itse vähemmistöosakkaaksi. Kaikki omistajat lupautuivat säilyttämään Musiikki Fazerin kotimaisena yrityksenä. Kansallisen instituution tulevaisuuden piti olla turvattu.

Joutuminen isojen poikien käsiin

1990-luvulla Fazerin konserttitoimisto erotettiin omaksi yksikökseen ja se toimii edelleen maamme suurimpana konserttiagentuurina. Musiikkikaupan ja kustantamon kohtalo oli tylympi. Musiikkiala oli oudon makuinen makeis- ja limonaditehtailijoille. Tulosta piti syntyä nopeasti. 1990-luvun lamavuosina hermot pettivätkin. Musiikinkustantamisen aikaperspektiivi on pitkä, ja usko musiikkibisnekseen kuihtui. Roger Lindbergin vastustuksesta huolimatta uudet omistajat myivät koko Musiikki Fazerin eteenpäin amerikkalaiselle mediajätille 1993.

F-Musiikin toimitusjohtaja Erik Stenros ja F-Kustannuksen toimitusjohtaja Kai Airinen muistelevat Warnerin hankinnan seurauksia.

Stenros: Warneriahan kiinnosti vain levy-yhtiö ja kustannustoiminta. Pikkuhiljaa hankkiutuivat eroon kaikesta muusta. Ensiksi lähti kerho.

Airinen: Time-Warnerhan on hankkiutunut jo eroon tästä perusbisneksestäkin, eli myynyt Warner Musicin, jonka tytäryhtiö Warner/Chappell on ollut.

Stenros: Katseilla seurattiin kuinka ensin oli Warner, sitten Time-Warner, sitten siitä tuli Time-Warner-Turner, sitten Time-Warner-Turner-AOL. Isot pojat järjesteli ja me vaan katsottiin mitä lukee palkkakuitin yläreunassa, missä sitä ollaan duunissa.

American Online ja Turner ovat nykyisestä Time-Warnerista jo pudonneetkin.

Fazer onnistui siinä missä Warner ei

Suurimmillaan, kun yhtiöön kuuluivat myös Landolan kitaratehdas ja Fazerin pianotehdas Pornaisissa, työntekijöitä oli seitsemän ja puolisataa. Monipuolinen yhtiö kattoi kaiken laidasta laitaan. Kuvio lienee ollut ainutlaatuinen kansainvälisestikin?

Stenros: Ei tämän tapaista konstellaatiota ole missään, se oli niin monipuolinen. Musiikkikustantamo ja levy-yhtiö toki voi olla. Mutta meillä oli lisäksi soitinmyynti, levyjen vähittäiskauppaa, postimyyntiä

Airinen: Eli juurelta ihan valmiiksi asti, jopa jakelukanaviin, koko repertuaari.

Stenros: Siitä lähtien, kun joku kirjoittaa teoksen paperille, siihen että se tuli valmiina levynä tai kirjana kauppaan ja myytiin asiakkaalle. Koko putki ­ plus myytiin soittimia, joilla soitettiin studiossa. Ja se studiokin meillä oli.

Airinen: Voisiko sanoa niin, että Fazer oikeastaan onnistui siinä mitä Time-Warner yritti, mutta on jo perääntymässä? Se kuitenkin osattiin täällä takavuosina. Se oli hieno kuvio.

Teksti ja kuvat: Juha Kaarsalo

Kaikki lähtee tekijänoikeudesta

Julkaistu
F-kustannus on neljässä vuodessa kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista alallaan. Yhtiö pyrkii säilyttämään ehdottoman kotimaisuuden ja myös kustantamon erillisyyden kaikenlaisesta äänitetoiminnasta.

Suomen Musiikkikustantajat ry:ssä on 36 jäsentä, isompia ja pienempiä yrityksiä. Helsinkiläinen F-Kustannus on niistä uusimpia. Yhtiö perustettiin vuonna 2000. Elokuussa 2002 yhtiö osti julkaisuliiketoiminnan Warner/Chappell Music Finland Oy:ltä. Iso pyörä oli tehnyt kierroksensa. Toimitusjohtaja Kai Airinen kertoo, että perustamisvaiheessa mukana oli kaksi henkilöä.

– Ja kova tahto eteenpäin. Tärkeää alkupotkuahan oli antamassa F-Musiikki ja sillä tiellä ollaan edelleenkin. Nyt yhtiön palveluksessa on kahdeksan henkeä. Liiketoiminta on edennyt luonnollisen kasvun kautta: on tullut mukaan uusia alueita ja sitä myöten lisää työntekijöitä. Sanoisin, että kasvu on ollut hallittua, suunnitelmallista.

F-Musiikin toimitusjohtaja Erik Stenros kertoo kokevansa jonkinlaista syyllisyyttä siitä, että homma lähti liikkeelle. Alkuvaiheessa hän ja Airinen tapasivat ja totesivat mahdolliseksi ajatuksen yhtiön perustamisesta.

Yritysostoja ja katalogeja

Onko nelivuotias F-Kustannus jo pian Suomen suurin alallaan? Kai Airinen pitää kysymystä suhteellisena.

– Riippuu siitä miten lasketaan. Mehän emme vielä tällä hetkellä ole sitä alkuunkaan tekijänoikeuspuolella. Varmasti Warner/Chappell on suurin kustannusoikeuksien määrällä mitattuna ­ ja on muitakin suuria. Ilmeisesti BMG on toiseksi suurin. Meillähän on vasta aloitettu kustannusoikeuksien hankkiminen. Ostimme juuri Mårtensongilta Lasse Mårtensonin tekijänoikeudet. Voi olla, että liikevaihdolla mitattuna olemme alan suurin yritys. Valtaosa liikevaihdostahan tulee laulukirjojen ja pedagogisen materiaalin myymisestä. Ollaan varovaisia; olennaista on puhutaanko liikevaihdosta vai tekijänoikeuksista, Airinen täsmentää.

Alussa oli suurehko yritysosto: F-Kustannus hankki omistukseensa koko ALR-Music Oy:n osakekannan (Mikko Alatalon ja Harri Rinteen yhtiö).

– Sillä aloitettiin. Ostettiin koko yritys, mikä käytännössä on yhtä kuin kustannusnoikeudet ja sen liiketoiminnan pyörittäminen. Lasse Mår-tensonin tapauksessa on kysymys kustannuskatalogista. Ostimme tekijänoikeudet, olemassaolevan katalogin. Eli Mårtensong jatkaa muuten omaa liiketoimintaansa.

ALR:n kustannusoikeudet ostettiin viime vuonna. Erik Stenros painottaa kehityslinjan johdonmukaisuutta.

– Lähtö liikkeelle ikään kuin alihankintatöillä tähän laulukirjapuoleen, ja kustannusoikeudet olivat seuraava askel. Sitten meillä on muutama hallinnointisopimus: hoidetaan joidenkin ulkomaisten kustantajien asioita Suomessa agentuuriperiaatteella.

Kai Airinen kertoo, että F-kustannus on tänä keväänä solminut Warner/Chappell Finlandin kanssa hallinnointisopimuksen WCF:n kevyen musiikin katalogin lisensoimisesta muille käyttäjille, kolmansille osapuolille.

– Se tuo meille toiminnallisuutta, kasvua ja myös osaamista. Nämähän ovat ydinalueita kustannustoiminnassa. Kaikkihan lähtee tekijänoikeudesta. Kustantajan, silloin kun se on mukana, ja tekijän välisestä suhteesta. Ja asioiden hyvästä hoitamisesta: mahdollisimman laaja-alaisesta teosten käytöstä.

Kustannussopimus on luottamuskysymys

Airinen pitää hyvin tärkeänä uusinta yhteistyösopimusta Chappellin kanssa. Julkaisuliiketoimintaan kuuluu kansainvälisissä kuvioissa yleensä print-lisensointi eli käyttöoikeuksien myyminen kolmansille osapuolille.

– Nyt kaikki on saatu samaan pakettiin. Se tukee meidän omaa toimintaa ja vahvistaa omienkin oikeuksien käytettävyyttä. Voidaan aina tarjota kyselijälle hyviä vaihtoehtoja jos syntyy valintatilanteita, esimerkiksi muualla valmistettuun laulukirjaan. Tämän lisensoinnin keskeinen sisältöhän on tänäkin päivänä julkaisutoiminnan puolella. DVD-tuotanto ja nettilisensointi on kasvamassa, ja sitten on mainoskäyttö. Sopimus määrittelee tarkasti mitä me voimme Chappellin katalogin kanssa tehdä ja mitä ei. Se on tuonut erinomaisen lisäkontaktipinnan meille, Kai Airinen toteaa.

Stenros tähdentää, että kun haetaan isompia kustannusoikeuskokonaisuuksia, tarvitaan isot liikkeellelähdöt kuten ALR ja Mårtensong. Kai Airinen myöntää, että kauppoja voi pitää aikamoisina yrityskauppoina alalla.

– Toki, näillä markkinoilla. Täällä on kuitenkin rajallinen määrä tekijänoikeuksia, yrityksiä, tekijöitä.

Erik Stenrosin mukaan kaupat olivat kuitenkin hinnaltaan varsin kohtuullisia.

– Toinen asia on, että kyseessä on aina jonkun elämäntyö. Siihen tulee vielä lisäaspekti, immateriaaliarvoja.

Kai Airisen mielestä merkittävä elementti on se, etteivät tapaukset ALR ja Mårtensong ole syntyneet myyvän pään pakottavasta tarpeesta.

– Minusta se on pikemminkin luottamuksen osoitus meille, että olemme voineet käydä nämä neuvottelut ja että meidät on koettu uskottavaksi yhteistyökumppaniksi. Se on ollut hyvin luontevaa yhteydenpitoa.

Airinen kokee, että luottamuksen taustalla ovat sadan prosentin kotimaisuus, kenties jopa vanha yhteinen historia sekä vahva näyttö siitä että on kyetty tähänkin asti hoitamaan asioita.

– Myyjäosapuolen pitää motivoitua oikein, kyseessähän on usein elämäntyö. Täällä on vain muutama kustantamo ­ vaikkapa kansainvälisessä omistuksessa ­ jotka toimivat suurempien teosmassojen, monen eri tekijän tuotannon, kautta. Pääsääntöisestihän kustantamot ovat pieniä, muutaman hengen yrityksiä.

Airinen korostaa, että sekä ALR:n että Mårtensongin tapauksessa on pyritty siihen, että myös ostaja on osaltaan kunnioittanut elämäntyötä ja pyrkinyt varmistamaan yhteistyön jatkuvuuden.

– Näin on molemmissa tapauksissa voitu sopia. Se erityisesti osoittaa sen, että on käyty hyvässä hengessä neuvotteluja ja solmittu onnistuneita kauppoja puolin ja toisin. Meidän kannalta niin sanottu kriittinen massa on hyvin tärkeää ja siitä toimintaan saatava laajuus ja jatkuvuus sekä sen myötä tarjoutuva mahdollisuus satsata resursseihin, erityisesti henkilökuntaan: meillä pyritään tekijäsuhteet ja kaikki asiat hoitamaan henkilökohtaisesti. Ei niin, että tuosta vaan kaupantekoon ja sitten seuraamaan numeroita. Toiminnan molemminpuolinen mielekkyys syntyy riittävästä laajuudesta ja resursseista.

Ei kytköksiä levy-yhtiöihin

Muutos kustannustoiminnassa vie koko ajan myös immateriaaliseen suuntaan. Airisen mukaan toiminnan painopiste tällä hetkellä on toiminnallisesti ja liikevaihdollisesti julkaisuissa.

– Ilman muuta. Sieltähän tämä on polkaistu liikkeellekin. Aloitettiin tekemällä yhteistyötä muiden kustantajien kanssa ja tehtiin alihankintatöitä, eli pääsääntöisesti laulukirjoja tai vastaavia tuotteita, musiikkiin ja nuotteihin liittyvää. Ensimmäinen iso nytkähdys sitten oli Warner/Chappellin julkaisuliiketoiminnan ostaminen. Se on se iso kokonaisuus ja ydin, jota ollaan hoidettu jo kohta pari vuotta. Sen kehittäminen on onnistunut oikein hyvin ja se tuo tähän vakautta, varmuutta ja turvaa ja se on mahdollistanut tekijänoikeuspuolelle siirtymisen, siellähän musiikkikustannustoiminnan ydin kuitenkin on. Oikeuksien hankkimisessa, hallinnoinnissa, tekijöiden asioiden mahdollisimman hyvässä hoitamisessa. F-Kustannuksella on ollut onni omistaa paljon vanhoja hyviä kontakteja, joiden ansiosta erilaiset asiat on saatu liikkeelle.

– Tämä julkaisutoiminnan laajuus on erinomaisen hyvä väline tekijöiden kannalta. Meillä on olemassa kaikki valmiit rakenteet. Voidaan tuottaa tarvittaessa hyvinkin erilaista tekijälähtöistä materiaalia. Eikä voi väheksyä tässä meidän suhteessa F-Musiikkiin sitä, että se on meille hyvin merkittävä jakelukanava, yksi suurimmista, kun puhutaan laulukirjoista ja pedagogisesta materiaalista, julkaisujen välittämisestä.

F-Kustannushan ei ole sidoksissa levy-yhtiöihin millään tavalla?

– Ei. Emme ole ryhtymässä äänitetuottajaksi. Ilman muuta pyrimme säilyttämään tämän ehdottoman kotimaisuuden ja myöskin kustantamon erillisyyden kaikenlaisesta äänitetoiminnasta. Äänilevy on tietenkin lopputuote meidän hallinnoimille oikeuksille ihan samalla tavoin kuin laulukirjat. Mutta minkäänlaisia sidoksia meillä ei ole. Eikä tule olemaankaan ainakaan tiedossa olevan tulevaisuuden aikana.

Kustantajan tehtävä on luoda lisäarvoa

Kai Airinen näkee manus/kustannettu teos -debatin keskeisenä. Pohjalla on kysymys siitä, onko kustantajan edustajalle ja tekijöille yleensä syntynyt niin hyvä ja luottamuksellinen suhde, että tekijä voi nähdä myös kustannustoiminnan kautta tulevan todennäköisen hyödyn ja teoksen elinkaaren turvaamisen tärkeyden.

– Sehän kustantajan tärkein tehtävä edelleenkin on, synnyttää lisäarvoa. Useimmiten lähdetään levytysten kautta liikkeelle. Kustantajan pitäisi sitten voida taata käytettävyys pitkässä juoksussa myös esim. valmistamalla tarvittaessa nuotteja ja löytämällä vaikkapa mainos-, elokuva- ja vastaavaa käyttöä, kaikkea muuta mahdollista. Ja pyrkiä pitämään teos yleensä saatavilla, ettei se ensimmäisen julkaisupiikin jälkeen katoa kokonaan pois.

– Kustannuttamisen ja kustantamisen mielekkyys voi syntyä vain molemminpuolisen lisäarvon löytymisen kautta. Kansainvälisestihän on useimmiten niin, että kustantaja hakee tyypit ja lähtee sitten myymään heidän tuotantoaan eteenpäin. Meillä tämä teollisuus on alun alkaen rakentunut toisella tavalla, se on ollut voimakkaasti ääniteteollisuusvetoista. Suomessa talenttihaku on ollut levy-yhtiövetoista, maailmalla se on ollut kustantajavetoista, toteaa Erik Stenros:

– Talenttihakijat ovat olleet monesti kustantajilla. Siinä se ero. Siitä johtuu varmaan myös tämä vastakkainasettelu manus/kustannettu teos. Ja ymmärtäähän sen toisesta aspektista. Kustantajan rooli nähdään loppujen lopuksi vuosikymmenien työnä. Eihän kaikki materiaali tietenkään elä ikuisesti, mutta tietty osa siilautuu siitä ja sitä käytetään pitkäjänteisesti esim. kokoelmateoksissa, laulukirjoissa.

Suomesta on osittain pienistä markkinoista ja vähäväkisyydestä johtuen puuttunut itsenäinen kustantajan rooli. Silti kustantajan rooli on olemassa. Kai Airinen määrittelee kustantajan hakemaa lisäarvoa.

– Kustantajan tehtävä voi toteutua myös lisäarvon hakemisessa kaikenlaiseen markkinointiin käytetyn rahan tai esitystilanteiden rahoittamisen kautta, eikä vain ensimekanisoinnin eväillä. Äänilevy-yhtiö-kustantamot ovat tietysti oma erityispiirteensä näillä pienillä markkinoilla, eikä niiden ja tekijöiden välinen yhteistyö ole aina ollut ongelmatonta.

– Olisi tärkeätä kuitenkin muistaa, että eiväthän nämä asiat asetu toisiaan vastaan, ainakaan jos on syntynyt toimivaa ja hedelmällistä yhteistyötä. Aina toisinaan tekijäosapuoli voi tarvita tukea, rahoitusta pitkäjänteiseen luovaan työhön esimerkiksi. Peruskustannustoimintaan kuuluu varmasti kokonaisvaltainen kustantaja-tekijäsuhde eikä siihen saisi liittyä vastentahtoisia elementtejä. Ei kuitenkaan liene myöskään mahdollista se, että kustantaja aina ja kaikissa tapauksissa voisi vain onnistua, mutta juuri näissä mahdollisissa epäonnisemmissa tilanteissahan se yhteistyön sisältö ja syvyys vasta punnitaankin.

– Ennen kaikkea pitkäkaarisen yhteisen suunnitelmallisuuden tuloksena. Omalta osaltamme pyrimme tulevaisuudessa esim. ääniteyhtiö-yhteistyöhön mahdollisimman tehokkaasti, mutta meillä on aika paljon muutakin annettavaa, kuten kustantajalla pitäisi ollakin.

Tehdään kunnolla eikä hosuta

F-Kustannuksen repertuaariin kuuluu kaikenlaista, eri käyttötarkoituksiin sopivaa materiaalia. Lastenmusiikkia, hengellistä, poppia, rokkia ynnä muuta. Yhtiö ei ole rajannut itseään klassisenkaan ulkopuolelle, mutta erilainen toimintakonsepti pakottaa järkevään linjaukseen. Erik Stenros on suuri oopperan ystävä. Hän tietää miksi on fokusoitava.

– Siellä on toisenlainen ajattelutapa. Kun tässä tähdätään 5-10 vuoden päähän, siellä se tähtäin on 30 vuotta. Kun mennään sinfonioihin ja isoihin teoksiin: ellei ole tarpeeksi volyymia siellä alla, se toiminta tukehtuu matkalle, koska investoinnit on niin isoja alkuvaiheessa. Mutta jos on iso kustantamo, niin silloin koko ajan vain ylläpidetään sitä kaikkea.

– Resurssit ei riitä kauhean moneen asiaan. Tehdään kunnolla se mitä tehdään. Pikkuhiljaa kehitellään, sen sijaan että hosutaan joka puolella ja huonosti joka paikassa.

Myös Kai Airinen korostaa, että on tiedettävä omat resurssinsa ja mikä on mielekästä.

– Eihän klassisen divisioonan järjestämisessä ole mieltä, jos me ei oikeasti haluta tai osata hoitaa sitä.

Myös F-Kustannuksessa löytyy paitsi vastuuntuntoa, myös osaamista musiikissa. Lähes kaikki soittavat jotain instrumenttia.

– Kyllä meillä lauletaankin, ja luetaan nuotteja. Meillä pitkäuraisin työntekijä on mukana 40 vuoden historialla tässä toiminnassa, ja nuorin taas katselee touhua biisintekijä/bändi-taustalla. Meidän ei onneksi tarvitse turvautua vain äänitemateriaaliin tätä työtä tehdessämme: ”ai sulla on biisejä, oisko sulla audiota niistä? En mä niitä nuotteja haluu katsoo.”

Nuotti on Airisen mielestä kaikkea muuta kuin antiikkia.

– Se on ihan validi argumentti neuvottelujen käymiseen edelleen. Eiväthän äänite ja nuotti toistensa vastakohtia ole. Nuotinlukutaito on välttämätöntä jo pelkästään julkaisutoimintamme laajuuden huomioon ottaen. Eivät nämä laulukirjat ja muut tuotteet ilman tätä osaamista valmiiksi tule. Hyvin paljon tehdään myös arviointityötä siinä, mitä sijoitetaan tuotteisiin. Se on kuunteluprosessi, mutta myös nuotinluku- ja soittamisprosessi. Tällainen ammattitaito on arvokasta. Musiikkia voi arvioida ilman ääntäkin.

Toivelaulukirjat myyvät paremmin kuin koskaan

Erik Stenrosin mielestä Suomen ainutlaatuinen musiikkikoulutusjärjestelmä oppilaitoksineen, akatemioineen ja konservatorioineen on yhtäältä johtanut Suuri Toivelaulukirja -tyyppisen tuotteen menestykseen.

– Se on 25 vuotta vanha konsepti, ja nyt tämä viimeisin, numero 17, on myynyt kappalemäärältään lähes eniten. Se kuvaa maastoa missä eletään.

Kai Airinen muistelee kuinka vuosia sitten hänelle, Fazerin tai Warnerin aikaan, hyvin vakaasti todettiin, että ”kyllä te varmaan vielä muutaman osan teette, mutta sittenhän noita kirjoja ja nuotteja ei tarvita enää”.

– Sanoisin, että hiukan toisin on käynyt. Eihän kirjatkaan loppuneet; vaikka laptopit on kevyitä, ei kukaan viitsi lukea romaania sieltä. Sama on meidän touhun kanssa.

Ajankohtaisuus on parantunut huomattavasti. Ennen tultiin kustantamoon muutaman vuoden viiveellä, vaiheessa jolloin pinnalle noussut bändi oli tullut jo alas ja unohdettu kun ilmestyi julkaisu. On ajoitettava buumiin tai jätettävä tekemättä. TikTak-kirja täytyy tehdä nyt tai sitten jättää se.

Kirjakerhoihin F-Kustannus on monellakin tavalla kytköksissä. Suuri Toivelaulukirja tehdään yhteistyössä Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kanssa. Kai Airinen:

– Jos kysyntää on, pyrimme saamaan neuvoteltua custom-made-tuotteita monille eri kustantamoille ja kirjakerhoille. Sen lisäksi myydään luonnollisesti omaa tuotantoamme. Kaikki kirjakerhot ovat meidän asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.

Erik Stenros korostaa yhtiöiden riippumattomuutta muista.

– Tietyllä tavalla ollaan neutraaleja: ei ole levy-yhtiökytkentää, ei kytkentää mihinkään kustannusyhtiöön kirjankustannusmaailmassa. Voidaan tehdä yhteistyötä kenen kanssa hyvänsä ja lähdetään siitä, että meillä on varsin hyvä ammattitaito tässä tuotantomuodossa.

Teos elää ja tuottaa käytön kautta

Kai Airisen mukaan F-kustannuksen näkyvin ja helpoimmin ymmärrettävä tuote mahdollisen ulkopuolisen rahoittajan näkökulmasta luultavasti on laulukirja.

– Mutta sen sisältö ei enää olekaan sitä. Tuotteenahan sitä voisi verrata vaikka mutteriin, mutta kun se sisältää ihan toisenlaisia arvoja ja sen käytettävyys poikkeaa tyystin ko. keksinnöstä ­ väheksymättä mitenkään muttereita, mutterithan maailman kasassa pitää.

Erik Stenros kiteyttää ajatuksen F-musiikissa myytävään singlenuottiin, kotoisin vaikkapa jostain Australiasta. Paperissa on hinta päällä, ja asiakas saattaa ihmetellä: ”Miten tää yks paperi voi maksaa näin paljon?”

– Eihän se paperi, vaan ne mustat pisteet siellä! Ja se koko juttu: joka ikisestä paperista lähtee yleensä jonkinlainen korvaus säveltäjälle, sanoittajalle, sovittajalle, kustantajalle. Eihän se näy missään kun on paperi kädessä.

Airinen korostaa, ettei tekijänoikeuksien ja hallinnointivastuun siirtyminen kustantajalle ole pelkästään juridista.

– Teoshan elää ja tuottaa käytön kautta. Käytöstä syntyvästä tuotosta kustantajan osalle lankeava jakaminen, erilaiset tilitykset, voivat myös olla lisäarvoa kunhan ne hoidetaan oikein ja tehokkaasti. Etteivät teokset ”vaan iloisesti pyöri laulukirjoissa ja levyillä ja näköjään mainoksissakin”, vaan että tämä käytöstä syntyvä hyvä hallinnoidaan loppuun asti oikein. Sen pitäisi osoittaa tekijälle, että joku hoitaa näitä asioita.

Siinä on toiminnallisesti valtava ero pelkkään manukseen, jos kustantaja todella häärää teoksen eteen sen levittämiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi?

– Kyllä, totta kai. Mutta ennen kaikkea arvokysymyksiähän nämä ovat. Miksi ja mitä hyötyä kustannuttaminen voi tuoda, miten syntyy hyvä ja toimiva tekijä/kustantaja-suhde, miksi kustantajalle on mielekästä jonkin teoksen tai kokonaisen katalogin hallinnointi. Julkaisutoiminta taas voi elää kokonaan omaa elämäänsäkin, silloin pitää ajankohtaiset tuotteet saada oikea-aikaisesti tuotantoon ja myyntiin ja sisältöinä niin kustannettua kuin manus-musiikkiakin. Maksava asiakas sen pelin sitten lopulta ratkaisee.

– Tämähän on ala, jossa kokemuksen ja pitkäjänteisyyden kautta syntyy tuloksia ja mitattavaa historiaa. Kun ajattelee Steinway-flyygeliä, niin oikeastaan sama juttu. Se on keksintönä ja historiallisestikin niin huikea asia, että sitä voisi verrata aivan hyvin tekijänoikeuteen. Suhtautumisen kaikkea uutta kohtaan vaan pitää säilyä innostununeena, jotta kustantaja voisi näillä pienehköilläkin markkinoilla kyetä toimimaan myös talenttien löytäjänä.

Teksti ja kuvat: Juha Kaarsalo

Kolme äänestystä Teoston kevätkokouksessa

Julkaistu
Teoston kevätkokous pidettiin 20.4. Finlandia-talon kokoustiloissa. Kevätkokouksen asioita käsitellyt elvisläisten esikokous pidettiin puolestaan jo 14.4. Ravintola Tekniskassa (Yrjönkatu 30).

Esikokouksessa olivat mukana myös Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä sekä tilitys- ja jakosääntöasioista vastaava johtaja Reijo Saari. Esikokouksessa keskusteltiin erityisesti kahdesta jäsenaloitteesta, joita kevätkokoukselle olivat tehneet Elvis ry:n jäsenistä Arthur Fuhrmann, Olli Heikkilä, Veikko Huuskonen, Matti Kontio, Ilkka Kuusisto, Pentti Lasanen, Juhani Leinonen, Antti Sarpila ja Taisto Wesslin sekä muista Teoston jäsenistä Kaj-Erik Gustafsson, Juhani Haapasalo, Paavo Helistö, Reijo Jyrkiäinen ja Osmo Honkanen.

Molemmat aloitteet koskivat Teoston esityskorvausten jakosääntöä. Toisen aloitteen mukaan vapaita osuuksia sisältävissä teoksissa tulisi jakaa 100 prosenttia teoksen oikeudenomistajien kesken. Jos siis esimerkiksi muuten täysin vapaan teoksen sovittaja saa nykyisin 16,67, olisi hänen osuutensa jatkossa täydet sata. Näin tapahtuu nykyisinkin tallentamiskorvauksissa. Tallentamiskorvauksissa yhteys myydystä äänitteestä tilitykseen on kuitenkin paljon suorempi kuin esityskorvauksissa. Jälkimmäisissä yhteys laskutuksen ja tilityksen välillä on paljon monimutkaisempi.

Toinen jäsenaloite koski tilannetta, jossa teoksesta rekisteröidään uusi versio esimerkiksi sovituksen yhteydessä. Aloite liittyi laajempaan kokonaisuuteen siitä, kuka luovuttaa osuuksia ja kenelle, ja keiden kaikkien on allekirjoitettava teosilmoitus. Molempien kokousten keskusteluissa tuntui vallitsevan yksimielisyys siitä, että kenenkään osuus ei saa pienentyä ilman asianosaisen lupaa ja allekirjoitusta.

Kyse on monimutkaisista asioista, joissa kaikki muutokset vaikuttavat eri tekijäryhmien keskinäisiin suhteisiin. Samoin muutoksilla on heijastusvaikutuksia Teoston teosrekisteriin ja hallinnointiin. Tilityssääntöön on paljon helpompi tehdä vuosittaisia tarkistuksia, koska niillä ei ole vaikutusta teoksen sisäisiin suhteisiin. Jos sen sijaan jakosääntöä muutettaisiin vuosittain (ja jopa poukkoilevasti), se voisi tuoda monenlaista sotkua Teoston teosrekisteriin. Viime vuonnakin siihen rekisteröitiin 22.000 uutta teosta, niistä jo kuudesosa verkkopalvelussa.

Teoston johtokunta esitti, että koko jakosääntö avataan uuteen valmisteluun ja että jäsenaloitteet huomioidaan työryhmän työskentelyssä. Tavoitteeksi otetaan entistä yksinkertaisempi ja pohjoismaisesti mahdollisimman yhtenäinen jakosääntö (jos muut seurat ovat halukkaita jakosääntöjen yhtenäistämiseen).

Elvis ry:n johtokunta kannatti tätä Teoston johtokunnan esitystä. Aloitteentekijät halusivat kuitenkin muutosta heti ja niin kevätkokous ryhtyi äänestämään. Johtokunnan esitys voitti selvästi molemmat äänestykset. Ensimmäinen aloite kaatui äänin 185-36 ja toinen äänin 191-29.

Aloitteissa tehtyjä esityksiä ei siis kuitenkaan haudattu vaan ne käsitellään jakosääntöuudistuksen yhteydessä. Toukokuussa Teoston johtokunta nimesi uudistusta valmistelevaan työryhmään jäsenjärjestöjen toiminnanjohtajat. Elvisläisten sisäistä keskustelua jatketaan mm. Elvis ry:n johtokunnassa ja syksyllä jäsenille järjestettävässä seminaarissa.

Donnerilla viimeinen kausi, Jani Uhlenius johtokuntaan

Teoston johtokunnassa erovuorossa olevista kevyen musiikin säveltäjistä valittiin Otto Donner yksimielisesti jatkamaan johtokunnan puheenjohtajana. Tässä yhteydessä Otto ilmoitti, että nyt alkoi hänen viimeinen kaksivuotiskautensa, ”koska hän haluaa vielä ehtiä tekemään muutakin”.

Jani Uhlenius valittiin kevyen musiikin säveltäjänä Teoston johtokuntaan paikastaan luopuneen Eero Luparin tilalle. Eero oli jo aikaisemmin ilmoittanut, että hän on valmis ”pitämään sapattia”, jotta mahdollistetaan Elvis ry:n puheenjohtajan valinta Teoston johtokuntaan.

Toinenkin muutos johtokunnan kokoonpanossa tapahtui. Hanna Nuortilan siirryttyä Warner/Chappellilta uusiin tehtäviin hän ei enää ollut käytettävissä kustantajana. Tilalle valittiin Tom Frisk (Warner/Chappell), joka jo aikaisemmin oli valittu Nuortilan tilalle Suomen Musiikkikustantajat ry:n puheenjohtajaksi.

Teoston työvaliokuntaan valittiin Nuortilan tilalle toukokuussa Sini Perho. Eero Luparin tilalle valittiin puolestaan Jori Nummelin.

Sanoittaja ei vieläkään kelpaa puheenjohtajaksi

Teoston johtokunta esitti sääntömuutosta, jonka mukaan kaikki Teoston johtokuntaan kelpoiset olisivat kelpoisia myös puheenjohtajaksi. Nykyisten sääntöjen mukaan puheenjohtajan on oltava säveltäjä. Ehdotuksen mukaan myös sanoittaja ja kustantaja olisi voitu valita puheenjohtajaksi. Elvis ry:n johtokunta kannatti tätä ehdotusta.

Mutta aika ei ollut vieläkään kypsä sille, että kaikki Teoston jäsenet (ja johtokunnan jäsenet) olisivat tässä suhteessa tasa-arvoisia. Esitystä vastustanut Arthur Fuhrmann korosti, että Teosto on säveltäjäin tekijänoikeustoimisto ja että ilman säveltäjiä ei sanoittajilla eikä kustantajilla ole Teostoon mitään asiaa.

Äänestyksessä Teoston johtokunnan esitys sai kyllä enemmistön (125-96), mutta ei sääntöjen edellyttämään 3/4 enemmistöä. Elvisläisten keskuudessa oli ilmeisesti useita sellaisia, jotka olisivat hyväksyneet sanoittajan puheenjohtajaksi mutta eivät kustantajaa. Esityksen kaatuminen merkitsi sitä, että toistaiseksi säännöt estävät sanoittajan valitsemisen puheenjohtajaksi vaikka Teoston jäsenten enemmistö häntä kannattaisikin.

Lisää avoimuutta tilityssääntöön

Johtokunnan ehdottamat muutokset tilitys- ja jakosääntöön hyväksyttiin yksimielisesti. Tv-alueella on jo pitkään ollut käytössä niin sanottuja tele-elokuvia (elokuvat ja muut ohjelmat, joissa on roolijako sekä mainokset) koskeva alempi kerroin ilman, että siitä on ollut mainintaa jäsenten hyväksymässä tilityssäännössä. Nyt kevätkokous hyväksyi siihen kohdan, jonka mukaan johtokunta valtuutetaan päättämään vuosittain näistä kertoimista. Vuodelta 2002 perittyjen esityskorvausten tilityksessä se oli TV1:llä, TV2:lla ja MTV3:lla 0,25 sekä Ruutunelosella 1. Vastaavat päätökset johtokunta teki kesäkuussa viime vuodelta perittyjen korvausten osalta.

Samalla päätettiin, että tilitys- ja jakosäännössä valtuutetaan johtokunta tekemään vuosittain päätökset niin sanottujen formaattiohjelmien musiikin kertoimesta sekä siitä, mitkä tällaisia ohjelmia ovat. Vuodelta 2002 perittyjen esityskorvausten tilityksessä kerroin oli 0,1 ja samaa kerrointa on johtokunta nyt päättänyt käyttää myös vuodelta 2003 perittyjen korvausten tilityksessä, joka juuri on maksettu.

Tv-kertoimien uudistamista on viime syksystä lähtien käsitelty tilitys- ja jakosäännössä. Uudistustyö ei vielä ole johtanut muihin esityksiin. Elvis ry:n peräänkuuluttamaan perinnän ja tilityksen vastaavuuteen pääsemiseksi tulisi myös tv-tariffeja muuttaa siten, että musiikki olisi tv-yhtiölle eri hintaista käyttötavasta riippuen. Nykyisinhän hinta on käyttötavasta riippumaton ja eriyttäminen tapahtuu vasta tilittämisessä.

Yksi varsinainen muutoskin tilityssääntöön tehtiin. Seurakuntien ilmaiskonsertteja koskevia kertoimia muutettiin siten, että ne vastaavat kunta-alueen kertoimia. Ilmaiskonserttien kerroin on siten aina 1. Vain maksullisissa konserteissa kerroin nousee suuremmaksi, jos kuulijoita on yli sata (1,50) tai yli kaksisataa (3,00). Näin omaa musiikkiaan esittävä ei enää voi parantaa tilitystään ilmoittamalla ilmaiskonsertin kuulijamäärän todellista suuremmaksi. Mikäli kirkkokonserttiin myydään pääsylippujen sijasta ohjelmia, ylittyy sadan maksaneen raja, jos ohjelmia on myyty yli sata.


Elvisläisten pöydässä etualalla Timo Tyrväinen ja Sirkka-Liisa Sass.

Työvaliokunnan palkkioita korotettiin

Kevätkokous päätti myös muuttaa niiden Teoston johtokunnan jäsenten palkkioita, jotka kuuluvat työvaliokuntaan. Aikaisemmin näillä on ollut työvaliokunnasta kokouskohtainen palkkio. Uudet palkkiot ovat: puheenjohtaja 22.000 euroa/vuosi ja muut työvaliokunnan jäsenet 12.000 euroa/vuosi. Näihin sisältyvät siis kaikki työvaliokunnan jäsenten johtokuntapalkkiot. Muiden jäsenten palkkio pysyi ennallaan, 6.000 euroa vuosi. Kaikki summat ovat Tel-kuluineen. Koska työvaliokunnan jäsenten työmäärä on olennaisesti kasvanut, sisältyi heidän palkkioihinsa jonkin verran korotusta aikaisempaa kokouskohtaiseen palkkiokäytäntöön verrattuna.

Jokaisesta Teoston kevätkokouksesta ja sen jälkeisestä illallisesta voisi kirjoittaa jatkoromaanin, näytelmän tai sosiologisen tutkielman. Tämä riittäköön tällä kertaa Selvikseen.

teksti & kuvat: Martti Heikkilä