Suomi voitti Euroviisut. Maistelkaa noita suloisia sanoja. Nipistelkää itseänne. Totta se on, vaikka eihän näin pitänyt koskaan käydä. Sokea kanakin voi siis löytää jyvän siitä, mikä on Euroopan pienin yhteinen nimittäjä. Tänä vuonna se oli suomalainen hevi-Mörköooppera! (Marjatta Pokelan muistoa lämpimästi kunnioittaen…)

ATEENA, KUNNIAN KENTTÄ!

Lordista tullaan varmaan tekemään monen eri alan opinnäytetöitä, mutta säästän teidät odottelemasta niitä. Alkuun siis Suomen voiton syyt täysin epätieteellisen mutu-ajatteluni mukaan.

Ensinnäkin, voitaneen olla yhtä mieltä siitä, että tänä vuonna Suomi erottui musiikillisesti ja varsinkin visuaalisesti. Ulkonäkösarjassa voitto tulikin tällä kertaa ei rinnan tai reiden, vaan sarvien ja hampaiden mitoilla… Naapuri-imperiumi hävisi tämän taistelun, kun unohti pommit kotiin ja luotti ruusunlehtiin ja ballerinoihin. Juuri tämän lajin musiikkia ei oltu aiemmin viisuissa kuultu ja se lie ollut myös tärkeä tekijä. Ei tätä pelkästään nuoriso ratkaissut, kyllä vanhimmat hevifanit ovat jo eläkeläisiä.

Toiseksi, Lordi kuuluu niihin harvoihin, jotka ovat olleet tunnettuja ja jossain määrin menestyneitä artisteja jo ennen euroviisuja. Itse asiassa ennakkokohun määrässä Lordi ylsi vähintäänkin tasoihin angstisen teiniduo t.A.T.u.n (Venäjä 2003/3. sija) ja sukupuolensa vaihtaneen Dana Internationalin (Israel 1998/voittaja) kanssa. Ehkäpä myös Cliff Richardin yritykset euroviisuissa herättivät mielenkiintoa ennakkoon, mutta siitä minulla ei ole omakohtaista kokemusta.

Kolmanneksi, ennakkopromootioon myös satsattiin, ei vähiten siksi, että Sony BMG:n toimitusjohtaja Kimmo Valtanen ja Mr. Lordi ovat kavereita jo nuoruusvuosilta. Suomella oli kerrankin kunnollinen video esikatseluihin ja se saatiin jopa musiikkikanaville pyörimään. Lordin albumi nousi listoille mm. Saksassa jo ennen euroviisuja ja tieto hirviöhevin euroviisuosallistumisesta kiiri kaikille mantereille.

Kyynisimmillään YLEä voi kiittää siitä, ettei se onnistunut vesittämään mitään näistä voiton avaimista. Neutraalisti voi todeta, että YLE antoi Lordin toteuttaa visiotaan ja taisteli mm. pyrotekniikan puolesta.

Ihan vilpittömästi iloitsen siitä, että käytännössä myös koko YLEn jengi oli hienosti Lordin juonessa mukana ja todellakin monien vuosien asetelma ”artistit vastaan YLE” loisti ainakin ulkoapäin katsottuna poissaolollaan. Takavuosilta olisi runsaasti synkkiä kertomuksia, jotka eivät YLEn tämän kevään muisteluohjelmissa tulleet rehellisesti esille. Siinä olisi vielä historiankirjoituksella työtä.

Kerrankin oli kuulkaa kivaa olla suomalainen euroviisuissa, kun tuntui siltä, että ihan kaikki tiesivät mikä on meidän laulumme. Jo harjoitusten alkumetreiltä joka ikinen suomalainen kisaturisti ja toimittaja sai ottaa Lordin puolesta selkääntaputteluja vastaan. Suomen voittoon uskovia tuli vastaan päivittäin, mutta kaikki suomalaiset suhtautuivat hyvin varovasti ja turhaa uhoamista välttäen uskoivat lähinnä hyvään sijoitukseen ja toivoivat Ruotsin selättämistä.

Kun tulos sitten alkoi olla selvitä, suomalaiskatsomon valtasi euforia ja muu halli alkoi kummasti hiljetä.

Suomi voitti euroviisut. Ei sitä käsitä vieläkään.

SUOMEN VOITON SEURAUKSET

Mr. Lordi korosti useasti heti voiton jälkeen, että tämä oli voitto Lordin edustamalle marginaaliselle musiikinlajille ja suvaitsevuudelle. Hän myös toivoi, ettei seurauksena tulisi jäljittelijöiden laumaa.

On mahdotonta ennustaa, miten eri maiden tv-pomot reagoivat Lordin menestykseen. Rockimpaa musiikkia on kyllä jo useita vuosia kuultu Itä-Euroopan maiden karsinnoissa, mutta ehkä portinvartijoiden ja valitsijoiden näkemys nyt muuttuu muuallakin. Toisaalta tänä vuonna vihdoin kuultiin finaalissa myös accappella-yhtyettä ja muutenkin musiikillinen kirjo laventui hieman. Toki 3 minuutin raja ja orkesterin puuttuminen ovat tärkeimmät rajoittimet, mutta muuten toivoisi Lordin voiton kutkuttavan aivonystyröitä koko mantereen tekijöiden ja esittäjien keskuudessa. Ensi vuonna voittaa todennäköisimmin joku ihan toisenlainen juttu.

Vähäeleisen balladin voitto oli tänäkin vuonna taas lähellä, mutta siinä sarjassa taso oli kova: Bosnia-Herzegovina, Irlanti ja Kreikka kilpailivat pitkälti samoista äänistä, kun Suomi paini ihan omassa kreikkalais-rollolaisessa sarjassaan (Lordihan oli kuin Minotauros tai muu mytologinen ilmestys ja sopi siihen amfiteatteriin kuin sarvi päähän). Venäjän kelpo radiopoppi puolestaan hävisi Bosnialle vielä semifinaalissa 50 pistettä, mutta finaalissa kiri ohi hopealle. Villi arvaukseni on, että siinä parhaiten näkyi Lordin houkuttamien uusien euroviisukatsojien vaikutus: nuorten hevifanien tyttöystävät äänestivätkin Venäjän söpöä poikaa.

Houkuttaako Lordin menestys myös muita tunnettuja tai lähellä breikkaamista olevia nimiä mukaan Euroviisuihin? Kuinka suuri ja millainen on Lordin voiton vaikutus tähän instituutioon? Jää nähtäväksi.

SUOMEN KARSINTA 2007?

Kirjoitin viime vuonna SELVISiin, kuinka minusta tämänvuotinen karsintasysteemi oli askel oikeaan suuntaan. Pelkona on nyt vain se, että kun tällä metodilla saatiin voitto, niin systeemi jää pysyväksi, vaikka rehellisesti sanottuna tämän vuoden karsinnan taso oli musiikillisesti askel taaksepäin. Toki pari hittiä syntyi, niin kuin tavoite oli, mutta kokoelmalevyä ei saatu aikaiseksi ja osa kappaleista saattaa jäädä jopa vaille julkaisua, vaikka levy-yhtiöiden kanssa yhteistyötä tehtiinkin.

Euroviisujen arvostus Suomessa on korjaantumaan päin, mutta lähes puolivuosisataista asennevammaa ei yksi voitto täysin korjaa. On ollut huvittavaa seurata, kuinka paljon euroviisufaneja ja -eksperttejä pulpahtelee nyt esiin, vaikka eihän kenenkään pitänyt Suomessa euroviisuja enää seurata. Yhtäkkiä pihlajanmarjat ovatkin niin makeita.

Euroviisubuumia pitäisi nyt hyödyntää tekemällä Suomen karsinnasta merkittävämpi musiikkitapahtuma kuin koskaan. Sävellyskilpailun tulisi olla täysin avoin ja samoin valitsijoiden mielen: skaala Annikki Tähdestä Suomi-räppiin ei olisi hassumpi.

Kohtuullisella lipunhinnalla Helsinki-Areenan (jos se nyt on se kisapaikka) saisi täyteen Suomen finaaliin, joka toimisi erinomaisena kenraaliharjoituksena toukokuun koitoksia varten.

Toki YLE saa tehdä kilpailullaan mitä tahtoo, mutta kun muitakaan asiallisia kilpailuja tekijöille ei ole tarjolla, niin miksi Eurovision laulukilpailun Suomen karsinnasta ei nyt rakennettaisi merkittävintä kevyen musiikin tapahtumaa Sanremon malliin. Esiraatiurakkaa voisi ulkoistaa puolueettomalle taholle, jossa olisi sekä tekijöiden, tuottajien että fanien/kuluttajien edustus.

SUOMEN ISÄNNYYS

Tästä on jo sanottu niin paljon, mutta pari haja-ajatusta kumminkin evästykseksi päättäjille.

Eurovision laulukilpailu on tällä vuosituhannella formatisoitunut melko tiukasti. Iltapukujuhlasta on tullut urheilutapahtumaa muistuttava kansanjuhla, osittain musiikin kustannuksella. Suomalaisten toivoisi korostavan Suomea vahvana musiikkimaana. Pihvin eli tv-ohjelman lisäksi on muistettava, että vierainamme on lehdistöä ja alan ammattilaisia yli viikon eli oheisohjelmaan on satsattava.

Pohjois-Euroopan viihdepomoille 3 tuntia 15 minuuttia tuntuu olevan käsittämättömän pitkä ohjelma.

Pisteidenlaskun vauhdittaminen oli tämän vuoden uutuus, joka soraäänistä huolimatta oli ilmeisen hyvä uudistus. Minun makuuni koko show’ta vaivaa liian suuri kiire ja juontajien osuuskin on typistetty niin lyhyeksi, että oikeastaan kommentaattoreita pitäisi ehdottomasti kieltää puhumasta juontojen päälle. Jos minä olisin se parit puujalkavitsit kirjoittanut käsikirjoittaja, olisin loukkaantunut siitä, että niitä ei suurin osa kohdeyleisöstä kuulekaan. Kun kaikki on niin tiukasti käsikirjoitettua, voisi yhtä hyvin tekstittää kaikissa maissa.

Suomalaisilla on varmasti halua ja intoa ravistella tätä instituutiota, mutta kaikki ideat eivät varmaankaan mene läpi. Toivoa vain sopii, että lopputulos on jotakin ikimuistoista eikä vain huono kompromissi, ”ihan kiva kasiplus”. Toisessa kirjoituksessani jo toivoin, että ahneet ja itsekkäät välistävetäjät ymmärtäisivät nyt olla tarjoamatta palveluksiaan: onnistunut isännöinti vaatii pyyteetöntä talkoohenkeä, eikä voitonmaksimointia.

Mustan pörssin toiminta on tehtävä mahdollisimman vaikeaksi ja pukuharjoitusten liput hinnoiteltava niin alas, että markkinatalous toimii.

Tekijänoikeuksiin on kiinnitettävä huomiota: Ateenassa tapahtui asioita, joita ei voi sulattaa. Esimerkiksi harjoitusten videot levisivät harrastajien voimin nettiin ja jopa itse tv-lähetyksissä kuvailtiin kotivideokameroilla.

ORKESTERI TAKAISIN!

On häpeällistä, että italialaisilla yksinään on varaa siihen ja meillä muilla muka yhteensä ei. Sanremossa kyetään vuosittain järjestämään 4 tunnin suora lähetys viitenä iltana ja toteuttamaan suurin osa musiikista livenä musiikinlajista riippumatta. Välillä Sanremon festivaalikin ehti latistua singback-kilpailuksi, mutta 90-luvun alussa suuri viihdeorkesteri palasi ja kilpailijoiden lisäksi se on kelvannut säestäjäksi myös monille väliaikanumeroille, joukossa maailman suurimpia tähtiä Bonosta alkaen. Musiikintekijänä on vaikea hyväksyä, että muissa maissa musiikin arvostus ei ole samaa luokkaa.

Suomen kappaleen tekijät Ile Kallio ja Jukka Välimaa Kaijan harjoituksissa Roomassa 1991,

Olli Ahvenlahti johtaa kisaorkesteria.

Euroviisujen harjoitusaikataulu ei ole muuttunut orkesteriajoista piiruakaan. Samassa ajassa mikä nyt kuluu koreografioiden, valojen ja tv-ohjauksen hiomiseen, rakennettiin ennen myös musiikin livetoteutus.

Mm. tv-pomoilta kuulemani vasta-argumentit ovat lapsellisia. ”Tämä on nykyaikaa, juippi!”, ”Vuonna 1998 niin harva maa enää halusi bändiä käyttää” jne. Oma lukunsa ovat ne lukuisat euroviisufanit, joiden mielimusiikkia on kaikki konepoppiin vivahtava ja joiden suurin trauma on se, kun Olli Ahvenlahti eväsi CatCatin taustanauhan käytön. On se minunkin mielestäni Suomen euroviisuhistorian synkimpiä hetkiä, mutta ei mikään peruste kieltää muita musiikinlajeja euroviisuissa.

Toki aika on sikäli muuttunut, että äänitystekniikka on tullut edullisemmaksi. Aikaisemmin orkesteri oli nimenomaan demokratisoiva tekijä, kun kaikilla ei ollut varaa kunnon saundeihin. Nyt orkesterin puuttuminen ja kilpailun yleinen suuntaus kuitenkin diskriminoi monia musiikin tyylilajeja tai pitäisikö sanoa vielä ilkeämmin: diskriminoi musiikkia.

Pelkkä taustanauhojen käyttö tai niiden ehdoton kielto ovat molemmat yhtä rajaavia: suurin musiikillinen vaihtelu saataisiin, jos sallittaisiin kaikki, niin kuin useimpina vuosina euroviisujen historiassa on tehtykin.

Tekijänä tietysti mukaudun kulloisinkiin sääntöihin, mutta mukavaa olisi jos myös bändi olisi käytössä.

Kyllä tuntuvat myös muissa maissa kaipaavan oikeaa musiikkia: vuonna 2005 esimerkiksi Monacon ja Itävallan kappaleissa nauhalta ei kuulunut mitään sähköisiä soittimia, Monacon biisissä peräti maan sinfoniaorkesteri. Olisi toiminut livenä paremmin.

On tietysti totta, että yli kymmentuhatpäinen meluava yleisö ja orkesteri ei ehkä ole toimiva yhdistelmä, mutta viime vuosina mopo on kyllä monessa muussakin asiassa karannut käsistä ja Ateenan turvajärjestelyt olivat ennennäkemätön floppi. Askel taaksepäin olisi tarpeen.

EBU ei suostunut vastaanottamaan orkesteria koskevaa adressiani vuonna 2000, enkä saanut siihen koskaan mitään vastausta, vaikka allekirjoittajina oli yksityisten tekijöiden ja fanien lisäksi myös ELVIS ja sisarjärjestömme Alankomaista.

Orkesterin paluuta kuitenkin alkavat haikailla muutkin kuin tekijät ja Ateenassa kuultiin varsin voimakkaita puheenvuoroja sen puolesta. Mm. isäntämaan edustaja Anna Vissi ja Ranskan joukkueenjohtaja Bruno Berbères toivoivat selkeäsanaisesti orkesteria takaisin euroviisuihin. Aiempina vuosina lupauksia on kuultu: esim. 2003 Kroatia ja Espanja lupasivat voittaessaan palauttaa orkesterin, eivätkä säännöt sitä mitenkään kiellä. Orkesteri on edelleen käytössä mm. Albanian karsinnassa! Raha on tässä asiassa erittäin huono tekosyy.

Kansallisoopperan orkesteri on lomautettu sopivasti ensi toukokuussa. Ainakin 30% budjetista eli myös näiden muusikkojen työllistämisestä tulisi osallistujamailta. Jos YLEn viisutiimillä olisi nyt selkärankaa, se budjetoisi orkesterin mukaan ja katsoisi miten EBU siihen suhtautuu. Myös Ukrainassa uhottiin orkesterin paluusta, mutta jäi toteutumatta. Nyt olisi Suomen tilaisuus osoittaa olevansa maineensa veroinen musiikkimaa.

EUROVIISUJEN TULEVAISUUS – WORLDVISION?

Euroopan Yleisradioliitossa ollaan hyvin tyytyväisiä tämän vuoden katsojaluvuista: Lordi veti ne huimaan nousuun. Esim. Norjassa Idols-finaalia seurasi perjantai-iltana reilut 700.000 tuhatta ja lauantaina viisufinaali keräsi melkein tuplayleisön. Kykykaraokekisat alkavat varsinkin pienissä maissa hiipua, mutta 51-vuotias laulukilpailuformaatti, jossa kuullaan uusia lauluja, sen kun porskuttaa! Puhelin – ja tekstariääniäkin annettin puolitoista miljoonaa enemmän kuin viime vuonna, nousua 23%.

Tänä vuonna halukkaiden maiden määrä jäi vielä alle 40:n, mutta monet tekijät saattavat aiheuttaa vakavaa pohdintaa kahden semifinaalin järjestämiseksi. On mm. huhuttu, että Israelin mahdollisesti jättäessä kisat väliin, arabimaita olisi tulossa runsaasti mukaan. Myös Armenian loistava debyytti (8. sija) saattaa innostaa muita Kaukasuksen ja Keski-Aasiankin maita mukaan. Tsekin debyyttiä odotellaan ja itsenäisen Montenegron osallistumista voi pitää varmana.

EBU myi jo viime vuonna option laulukilpailuformaattiin sekä Yhdysvaltoihin että arabimaihin. NBC kehittää osavaltioiden välistä skabaa… Onkohan Alaska ikuinen häviäjä? Minnesotan suomalaismetsillä on toivoa, sillä ainahan ne voivat panna Princen asialle.

Ei lie mitään utopiaa olettaa, että perinteikkäästä Eurovision laulukilpailusta voi tulevaisuudessa muodostua Euroopan osakilpailu, jos eräänä päivänä koko maailma hiljentyy katsomaan Worldvisionin laulukilpailua!

Kuvat ja teksti: Petri Kaivanto

***

Näin syntyi Eternamente Maria

Syksyllä 2001 Kisu Jernström otti yhteyttä ja pyysi tekstiä sävelmäänsä, johon oli jo olemassa Arto Tammisen suomenkielinen teksti. Reunaehdot sanoitukselle olivat tiukat, ”pitää kuulostaa hyvältä ja Marialle pitää laulaa”, mutta hyvä melodia ja solistiehdotus innostivat. Vuodeksi 2002 nimittäin tarjouksemme oli peräti tenori Raimo Sirkiä! Erottuminen olisi tuolloinkin ollut taattu, mutta menestystä voi vain arvailla. Tätäkään lajia, romanttista italiankielistä paatosta, ei ole viisufinaaleissa juuri kuultu, eri maiden karsinnoissa kyllä on, eikä Andrea Bocellista yli 10 vuotta sitten alkanut buumi osoita laantumisen merkkejä.

Olen osallistunut Suomen euroviisukarsintaan aina kun sävellyskilpailu on ollut avoin. Aloitin yrittämisen 22 vuotta sitten ja on suorastaan kohtalon ivaa, että nyt kun kilpailu ei ollut lainkaan avoin, vaan perustui YLEn ja muutaman levy-yhtiön neuvotteluihin, tuloksena oli toinen sija sanoittamalleni kappaleelle.

Toki olen iloinen siitä, että yksi kappale murtautuu pöytälaatikosta listoille ja Lordin ainoaksi todelliseksi haastajaksi Suomen karsinnassa. Se ei kuitenkaan muuta suhtautumistani kutsukilpailuihin tai tämänvuotiseen karsintamenetelmään yhtään lievemmäksi.

Haaveeni olisi edelleen kilpailla säveltäjänä, esittäjänä tai kapellimestarina. Viimeisin voi olla mahdoton haave, mutta yrittämiseni jatkuu kotimaassa ja muissakin maissa sääntöjen niin salliessa. Vain veikkaamalla voi voittaa! Tsemppiä kaikille ja eläköön euroviisut!

Petri Kaivanto

***

 

ENTÄS NYT, EUROVIISUT?

Euroviisujen ystävien toimesta organisoitiin Helsingin toukokuiseen iltapäivään paneelikeskustelu maatamme kohdanneesta yllättävästä menestyksestä populaariviihteen arvaamattomilla estradeilla. Pöydän taakse oli yleisesti ottaen saatu selkeästi keskitasoa raskaampaa kalustoa ammattilaisten joukosta: toimitusjohtaja Kimmo Valtanen Sony BMG:stä, tuottaja Erkki Pohjanheimo ex-yleläisenä viisuveteraanina, Eurovision Song Contest -johtoryhmän jäsen Kjell Ekholm nyky-yleläisenä, säveltäjä Petri Kaivanto, koreografi Marco Bjurström, sekä stylisti Tommi Kilponen. Puheenjohtajana toimi Suomen Euroviisuklubi OGAE FINLAND ry:n puheenjohtaja Martti Immonen.

Paneelin lähtökohtana tuntui olevan kysymys “mitäs nyt tehdään?”, jonka lisäksi pyrittiin tietenkin analysoimaan syitä siihen

miksi nyt yhtäkkiä näin kävi että voitettiin. Järjestäjätahon ilmiselvänä tarkoituksena oli myös saada tilaisuus julkisesti esittää Ylelle toimintamalleja tulevaa kilpailua varten. Käytännön tasolla tilaisuus onnahteli sikäli, että aikatauluista johtuen – Lordi-juhla Kauppatorilla oli tulossa saman päivän iltana – raadin ikäänkuin keskeisimmät “tietäjät” Valtanen ja Ekholm tulivat eri aikoina paikalle, ja Ekholmin piti nopeasti myös poistua.

Kaiken lisäksi puheenjohtaja Immonen ei silminnähden omannut kokemusta kyseisen kaltaisen tilaisuuden hoitamisesta, alkaen puheenvuoropyyntöjen noudattamisesta. Immosen oma agenda – se kuinka asia pitäisi hoitaa – pyrki myös esille häiritsevästi, ja kaiken kruunasi hänen yhtenä kuningasajatuksenaan esittämä idea Oopperaorkesterin kiinnittämisestä viisuorkesteriksi, kun “se on lomautettuna ja palkka kuitenkin juoksee”.

Bjurström ja Kilponen pitivät kisaa nykymuodossaan hyvänä ja viihdyttävänä show’na, ja olivat go with the flow -periaatteen

kannalla; visuaalisuus ja liike ovat tärkeitä. Pohjanheimo oli varma, että kisa pysyy sävellyskilpailuna, eikä muutu esimerkiksi

rock-bändikilpailuksi. Tosin hän ei uskonut tällä kertaa biisin voittaneen, vaan nimenomaan hyvän show’n, jolla ei ollut kilpailijaa.

Valtanen myötäili näkemystä todeten, ettei voitto ollut hevityyppien voitto, vaan nimenomaan hyvän show’n voitto. Hän oli sitä mieltä, että aiemmin on kilpailtu samoilla aseilla, mutta kokonaisuus ei ole ollut hyvä, vaikka biisit ovatkin olleet. Jos ei ole

puhuttelevuutta, ei pärjää, Valtanen summasi. Kaivanto oli samaa mieltä; lahjakkuus, vilpittömyys ja karisma on oltava. Hän kritisoi aiempaa karsintakäytäntöä, johon biisien oli osallistuttava vain pianosatsin ja laulun muodossa. Nyt kun valmiin paketin rakentaminen oli sallittu, niin alkoi tapahtua. Kaivanto oli mielissään kisojen katsoja- ja äänestyslukujen noususta, ja toivoi, että kisoihin lähdettäisiin isojen nimien myötä, ei kykykilpailujen kautta.

Ekholm paljasti Lordin olleen äänestyksessä jo semifinaalivaiheessa aivan ylivoimainen. Hän vakuutti Ylen olevan iloinen

voitosta, ja pohti varovaisesti finaalin rahoitus- ja muita järjestelyjä. Budjetti menee tyystin EBUn hyväksynnän kautta, ja esimerkiksi satsausten lavaan ja valoon tulee olla “riittäviä”, eli aika paljon. Yle saa kyllä rahaa EBUlta, joka myös hakee sponsorit. Kaivantoa kiinnosti, jääkö satsauksessa Suomen karsintavaiheen kunnolla hoitamiseen rahaa lainkaan. Hän myös kyseenalaisti Ylen päätöksen kiinnittää Ville Vilén myös viisuprojektin johtoon, sillä sama mies on uusi toimialajohtaja,

jolla on mittava Radio Suomen uudistushankekin vedettävänään.

Lyhyesti esiinnousseessa orkesterikysymyksessä Pohjanheimo totesi aikanaan tulleen kritiikin siitä, että orkesteriin sidottu

biisitoteutus nimenomaan piti kisan kehitystä ikäänkuin paikallaan. Ajassa liikkuneet uudet poptyylit rakentuivat muunlaiselle

soinnille jo lähtökohtaisesti, ja niin orkesterista luovuttiin. Säännöt sinänsä edelleen sallivat orkesterin, ja toiveikkuutta tilaisuudessa sellaisesta oli, vaikka EBUn päätäntävalta kaikesta kuitenkin kieli olemattomasta mahdollisuudesta.

Paneelin koollekutsuja sai varmaankin tarkoituksensa tyydytyksellä toteutettua, mutta alan kannalta laajemmin asia ei liikahtanut suuntaan tai toiseen. Yleisön puolella osanotto jäi kymmenkuntaan osallistujaan. Paremmin järjestettynä asiasta toki voitaisiin keskustella enemmänkin.

Pekka Nissilä

SUOMEN KARSINTA 2007 KUTSUKILPAILU

Se niistä ”koko kansan euroviisuista”. Eli pelkoni kävi toteen, ensi vuoden viisu valitataan samoin kuin tänäkin vuonna.

Toisin kuin tiedotteessa väitetään tuottaja-ohjaaja Timo Suomen suulla, tämänvuotinen valintametodi ei suinkaan ollut voittomme salaisuus. Toki ilman levy-yhtiöille osoitettua kutsukilpailua Lordin kaltainen akti ei olisi päässyt Suomen karsintaan vielä vuosisataan. Mahtava SonyBMG halusi 12 paikasta vain yhden: Lordille.

En voi ymmärtää minkä ”avoimuuden” takia tällaisen suljetun kilpailun sääntöjä edes julkistetaan suurelle yleisölle. Sääliksi käy suurten levy-yhtiöiden A&R -väkeä, joille tulee nyt varmaan paljon enemmän demoja kuin viimeksi. Ymmärrän hyvin, että YLE haluaa ulkoistaa kaiken kommunikoinnin toiveikkaiden tekijöiden kanssa.

Nyt menestymättömyyden trauma on ohi ja Suomen euroviisut olisivat voineet astua askelen eteenpäin, mutta toisaalta ymmärrän täysin, että kehittymiseen ei YLEssä nyt ollut aikaa eikä varaa: isännyys vie kaiken energian.

Malli, jossa jokainen artisti joutuu valmistamaan kaksi esitystä, on älytön ja tulee kalliiksi esiintyjille. Ongelmaa voi lähestyä joko tekemällä kaksi täysin identtistä kokonaisuutta, jotta kumpi tahansa olisi mahdollinen, tai yrittämällä tehdä toiseksi esitykseksi jotain niin huonoa/monimutkaista, että kansa osaa valita esiintyjän/levy-yhtiön tahdon mukaisesti. Ja ei se aina tänäkään vuonna osannut, minkä saattoi monien kasvoilta lukea. Voin myös omasta puolestani vakuuttaa, että on kaikin puolin kiusallinen tilanne, että alkukarsintavaiheessa ainoa kilpailuasetelma rakentuu saman artistin eri tekijätiimien välille.

Hyvä kokonaisuus voi syntyä monia reittejä. Se, että entisestä sävellyskilpailusta on nyt meillä tehty täysin esittäjälähtöinen show on ikävä kehitysvaihe. Voi vain toivoa, että tässäkin kehityksessä keskitie löytyy äärilaitoja ensin kolistamalla.

Norjan yleisradio NRK puolestaan järjestää kutsukilpailun ohessa avoimen sävellyskilpailun koko maailman tekijöille ja auttanee norjalaisen artistin löytymisessä. Geir Rønning on vielä norjalaisille kostamatta, ei muuta kuin säveltämään ja sanoittamaan!

Petri Kaivanto (28.6.2006)