Musiikki on kulkenut Tapion mukana pitkän matkan niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin.

Enontekiöltä Etelä-Suomen kautta takaisin Lappiin, välillä Norjan puolelle Jäämeren rannikkokaupunkeihin ja viimein Ruotsiin Örebrohon, jossa Tapio on asunut vakituisesti jo kymmenkunta vuotta. Tapion suvussa musiikki on lähes sukuvika ja muutkin taidemuodot ovat hyvin edustettuina; tanssijanäyttelijä Tiina Brännare on Tapion serkku. Ei siis ihme, että musiikki on aina ollut iso osa Tapion elämää. Varhaisvuosien viulu vaihtui teiniaikoina kitaraan ja bändikuvioihin. Ensimmäiset omat sävellykset syntyivät 1990-luvun alussa. Laulamista Tapio on harrastanut koko ikänsä. Ja niin kuin monella muullakin musiikin tekijällä sattuma on ollut voimakkaasti vaikuttamassa siihen, että Tapiosta tuli päätoiminen säveltäjä. Hänen kohdallaan sattuma tosin puuttui peliin tavallista dramaattisemmalla tavalla.

Pohjoisesta etelään ja takaisin

– Olen kotoisin Enontekiöltä ja asunut nuoruuteni käytännössä Kivilompolon Tulliasemalla, faija oli siellä tullimestarina. Harrastuksia ei paljon ollut niissä ympyröissä muuta kuin musiikki, joten oli aika luontevaa, että minäkin innostuin siitä. Olin noin viisivuotias, kun aloitin viulunsoiton. Myöhemmin tuli mukaan kitara ja tietysti laulu. Perustimme kyläbändin 70-luvulla kun olin 15-vuotias ja kierreltiin tanssilavoilla jo kouluaikana. 80-luvun alkupuoliskolla perustin oman yrityksen ja mulla oli kiertävä disko. Olin itse ”DJ” ja levyt tulivat Helsingistä Kenny Suomalaiselta Discuksesta. Kiertelin Lapin laskettelupaikkojen ravintoloissa ja Norjassa.

– 80-luvun lopulla suunnistin Helsinkiin etsimään kesäduunia. Lopulta pestauduin Silja Linelle tiskijukaksi. Joten kyllä musiikki oli kuvioissa jo ennen muita hommia, tosin enemmän harrastepohjalta. Kun nuo kesäduunit päättyivät, löysin myyntiedustajan paikan ja kiertelin pitkään Suomea laidasta laitaan. Ehdin tehdä vähän aikaa töitä tullissakin. Etsin vakinaista virkaa Lapista, mutta silloin sellaista ei ollut tarjolla.

Dramaattisesta sattumasta uuden elämän ja uran alku

– 1990-luvun alussa menikin sitten koko elämä kerralla täysin uusiksi. Aivoista katkesi verisuoni.

Kuolema tai vakava vammautuminen oli todennäköisempi vaihtoehto, mutta minulla kävi tuuri, minä toivuin – tosin hitaasti. Kaikki piti aloittaa alusta. Silloin jouduin ihan tosissani miettimään, että mitäs tämän jälkeen? Niihin aikoihin kävi myös ensimmäisiä kertoja mielessä, että voisiko musiikki olla mulle se uuden elämän alku? Eli voisinko mä tehdä harrastuksesta ammatin? No niinhän siinä sitten lopulta kävi.

– Toivuttuani otin härkää sarvista, rohkaisin mieleni ja lähestyin jo silloin kovasti arvostamaani Jaakko Saloa kirjeen ja demon muodossa. Olin tosi otettu, kun Jaakko Salo vastasi. Jakkemaiseen tapaan hän kannusti, rohkaisi ja neuvoi. Hän neuvoi myös ottamaan yhteyttä ammattisanoittajiin. Otinkin yhteyden Veikko Juntuseen ja kerroin Jaken terveiset. Veikko sanoitti tuossa vaiheessa useita sävellyksiäni. Sain samalla myös häneltä arvokasta palautetta demoistani. Tästä siis sävellysurani varsinaisesti alkoi.

Millaista on toimia suomalaisena iskelmäsäveltäjänä Ruotsista käsin?

– Kyllä se vaatii vähän enemmän töitä ja sitkeyttä, vallankin aluksi. Tuottajien suhtautuminen oli ensi alkuun aika nihkeää, eivät kai oikein ottaneet tosissaan kaveria, joka asui Ruotsissa, ja jolla ei vielä ollut tarpeeksi nimeä säveltäjänä. Mulla on sellainen tunne, että nyt on jo vähän helpompaa silläkin rintamalla. Tekijäkumppaneita, lähinnä sanoittajia, olen kyllä löytänyt aika helposti jo pitkään.

Entäpä toisinpäin, miten Ruotsissa suhtaudutaan säveltäjään, joka tekee pääosin suomalaista iskelmämusiikkia?

– Ruotsissa on itse asiassa huutava pula ruotsinsuomalaisten tekemästä musiikista. Meikäläisten musiikki soi pääosin SR Sisu- Radiossa P-2 ja P-4 kanavilla. Toimittajat soittelevat kaiken aikaa ja kysyvät uutta musaa. Jonkun verran nämä biisit soivat myös valtakunnan verkossa ja paikalliskanavilla. Soimaan siis saa, mutta Ruotsissa on vielä vaikeampaa kuin Suomessa saada teoksiaan äänitteille. Valtaväestön musamaku on kovin erilainen kuin ruotsinsuomalaisten tai suomalaisten. Ruotsissahan mulla on myös vähän erilainen rooli kuin Suomessa. Ruotsissa laulan itse suurimman osan biiseistäni.

Olet sekä Elvis ry:n että Teoston jäsen. Mitä vikaa on Skapissa ja Stimissä?

– Minulle valinta on ollut alusta asti hyvin selvä. Olen kuitenkin suomalainen ja teen aika suomalaistyyppistä musaa, vaikka teen kyllä muutakin kuten kantria ja popmusiikkia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Mielestäni Teostosta ja Elvisistä saa hyvää palvelua, tietoa ja neuvoja saa aina kun pyytää. On myös ihan selkeä taloudellinen peruste olla ennemmin Teoston kuin Stimin asiakas.

– Olen myös aina ollut kiinnostunut tekijänoikeusasioista. Osallistun aktiivisesti molempien yhdistyksien kokouksiin ja tapaamisiin. Molemmat ovat myös hyviä verkottautumispaikkoja, niissä tapaa kollegoita. Tätä kautta on syntynyt monta yhteistyösuhdetta. Sen verran jo tunnen näitä järjestöasioita, että olen yrittänyt jakaa tätä tietoa myös täkäläisille kollegoille ja auttanut heitä heidän ongelmissaan. Tietoutta suomalaisten tekijäjärjestöjen toiminnasta on levitetty Ruotsissa jopa radion kautta. Sisu-Radion Oili Tuomenoja kävi keväällä haastattelemassa elvisläisiä vaikuttajia Helsingissä ja juttu sai täällä hyvin sekä ohjelma-aikaa että huomiota.

Onko mielessäsi jotakin erityistä, jolla tavoin toivoisit näiden yhdistysten huomioivan ulkosuomalaiset jäsenensä?

– No meitähän on tietysti aika vähän. Uskon silti, että meillä kaikilla on toive, että meitä huomioitaisiin enemmän ja meille annettaisiin mahdollisuuksia edustaa ja edistää suomalaista musiikkikulttuuria täällä – ja toisaalta mahdollisuus tuottaa täältä käsin teoksia suomalaisille. En sitten tiedä onko se juuri näiden yhdistysten tehtävä, mutta ne voisivat varmaan ainakin myötävaikuttaa asiaan.

Mikä on mielestäsi suurin ero musiikkibisneksessä Ruotsin ja Suomen välillä?

– Ruotsissa alaan satsataan paljon enemmän. Vallankin markkinointiin. Täällä on myös joukko maailmanluokan tuottajia. Musiikki on kansainvälisempää, täällähän ei ole juurikaan sellaista musaa, jota Suomessa edustaa iskelmä. Luulisin, että myös media on enemmän ajan tasalla siitä mitä musabisneksessä tapahtuu. Tekijät ja artistit ovat täällä enemmän tekemisissä keskenään. Järjestetään isoja tapahtumia, joissa on mukana myös paljon mediaväkeä tv:tä myöten. Koko ala on täällä huomattavasti suurempaa bisnestä ja populaarikulttuurilla on enemmän perinteitä kuin Suomessa.

Tapio Lauhamaan tulevaisuuden näkymät?

– Jaah! Olen ollut viime aikoina sekä innostunut että tuottelias. Tämänkin vuoden puolella on syntynyt jo varmaan kolme-neljäkymmentä biisiä. Tuotan itse demot omalla kotistudiollani. Demoja on viime aikoina lähtenyt niin suomalaisille tuottajille kuin artisteillekin. Vastaanotto on mielestäni ollut hyvä. Nyt jopa pyydetään lähettämään biisejä lisää, ja sehän on aina sekä mukavaa että kannustavaa. Osa julkaistaan kesään mennessä ja lisää meikäläisen tuotantoa pitäisi ilmestyä syksymmällä. Mä teen tasaiseen tahtiin uusia biisejä melkein koko ajan. Mulla on nyt myös pikkuhiljaa alkanut vakiintua yhteistyökuviot sanoittajien kanssa niin, että on syntynyt muutama aika tiivis yhteistyösuhde.