Laihon suurimmat hitit ovat tuttuja suomalaisille, vaikka itse miestä ei välttämättä tunnetakaan. Tilaustöitä on riittänyt mukavasti viitisentoista vuotta. Teatteri- ja elokuvasävellykset, kuten Varekset, ovat tuoneet yrittäjälle leivän pöytään, eikä Laihon ole tarvinnut turvautua ulkomusiikillisiin ansiotöihin.

Aina välillä on jokin biisi lähtenyt soimaan niin, että yhden vuoden Teosto-tuloilla on maksettu laihempien vuosien laskut pois. Esimerkiksi Sakari Kuosmasen levyttämä Pieni sydän soi vuonna 2002 radiossa tiuhaan.

– Pieni sydän on varmaan isoin biisini Suomessa. Siitä tuli jonkinlainen vuoden biisi silloin. Melkein kaikki muiden julkaisemat biisini olen tehnyt ensin itselleni. Ehkä niissä on siksi ollut tarttumapintaa. Ne ovat olleet minulle totta, eivätkä vain ammattimielessä kirjoitettuja.

Toinen iso hitti, Kaikki tahtoo, on Samuli Edelmannin käsittelyssä kuin hänelle tehty. Tuntuu kuin rauhallisesta tyylistään tunnettu Edelmann olisi eloisasti liikkuvan kaimansa herkempi puoli.

– Samuli, niin kuin Sakarikin, pystyy ottamaan hirveän voimakkaasti omakseen jonkun tekstimaailman, jos siitä tykkää. Hän asettuu lauluun vahvasti presensillään, ja tekee siitä omansa.

Tekstejä intuitiolla

Laiho sanoo pyrkivänvä välttämään leipiintymistä. Tekstin tekeminen on hänelle intuitiivista, kuvien maalaamista.
– Pystyn säveltämään tilauksesta teatteri- ja elokuvamusiikin, mutta kirjoittaminen on vaikeampaa ja intuitiivisempaa.

Laihon biiseistä onkin helppo mielikuvitella ”lyhytelokuvia”. Kuosmasen ja Edelmannin kaltaiset taitavat tarinankertojat ovat kuin luotuja tulkitsemaan Laihon biisejä. Mieleenpainuvat melodiat ja letkeästi soljuvat pohjat sinetöivät kokonaisuuden.

Henkisen kasvun paikka

Laihon matka muusikkona alkoi vuonna 88, kun Hearthill singahti Suomen rock-taivaalle. Bändi oli yksi aikansa seuratuimmista yhtyeistä, ja kun se intensiivisen viiden vuoden jälkeen lopetti, ei 22-vuotias kitaristi tiennyt mitä tehdä. Äidin sairastelu ja kipuileva isäsuhde näyttelijä Pekka Laihoon vaativat veronsa.

– Olin tosi hajalla. Äitini kuoli silloin, eikä minulla ollut mitään opiskelupaikkaa. Rahat loppuivat, dokasin liikaa ja sekoilin. Silloin tuli hermoromahdus. 

Kasvuprosessin tuloksena syntyi kuitenkin Laihon ensimmäinen soololevy, Samuli Laiho (94). Laulut valmistuivat nuoruuden ennakkoluulottomuudella. Kitarasankarin viitta oli silti ravisteltava pois, ennen kuin kokeilijasta kypsyisi ammattimainen musiikintekijä. Laiho ei kokenut olevansa vielä valmis sooloartistiksi, vaan halusi panostaa opiskeluun. 

– En halunnut eturintamaan. Halusin säveltäjäksi ja hakeuduin tietoisesti pois rokkikuviosta. Se oli fiksu päätös – ei uramielessä vaan henkisen kasvun kannalta.

Koulun käytävältä Alangon Säätiöön

Sävellysopinnot Olli Koskelinin ohjauksessa johtivat ammattiopiskeluun, ja vuonna 1998 Laiho valmistui teatteritaiteen maisteriksi säveltäjä-muusikko-linjalta Teakista. Opettajina toimivat mm. Atso Almila ja Markus Fagerrudd. Koulun käytäviltä Laihon nappasi Ismo Alanko kitaristiksi Säätiöönsä. Tosin bändissä kitaristin rooli jäi haitarivelho Kimmo Pohjosen varjoon.

– Se oli fantastinen trippi. Opin tolkuttoman paljon. Siinä oli niin kirjava joukko oman alansa huippuosaajia: Kimmo Pohjonen, Marko Timonen, Teho Majamäki, Jussi Kinnunen ja Jape Karjalainen. Olen todella kiitollinen siitä mahdollisuudesta. Se oli bändi, jollaisia hyvin harvoin syntyy

Täysillä tai ei olenkaan

Samaan aikaan syntyivät Rölli ja metsän henki -elokuvan sävellykset sekä Laihon ensimmäiset radiohitit, kuten Kuutamolla-elokuvan tunnuslaulu, Se ei mee pois. Viiden vuoden pesti Säätiössä jäi, kun Hearthill koki inkarnaation kymmenen vuoden tauon jaälkeen vuonna 2003. Uusi startti vaati myös uuden nimen: Soul Tattoo. Siinä Laiho otti vahvemman roolin yhtyeen säveltäjänä ja tuottajana. Kolmen levyn ja viiden vuoden jälkeen Laiho koki sen tien olleen kuljettu – Laiholla asiat tuntuvatkin tapahtuvan viiden vuoden sykleissä. 

– Soul Tattoon kanssa tehtiin kolme levyä ja kun päätin, että se on saavuttanut päätepisteensä, niin se loppui. Piste. Samoin kävi Hearthillin kanssa. Se oli aikansa hauskaa mutta oli aika keskittyä uusin juttuihin. Noiden asioiden suhteen olen ollut aika mustavalkoinen. Jos aloitan jotain niin aloitan sen täysillä ja jos lopetan jotain niin sitten se loppuu siihen. En usko, että elämässä kannattaa katsella taaksepäin. Se on aivan liian lyhyt siihen.

Kansainvälistä biisintekoa

Kansainväliset biisinkirjoituskuviot ovat tarjonneet Laiholle mielenkiintoista työsarkaa. Kaikki alkoi Musexin rekrytoinnista Soul Castle -biisinkirjoitusleireille. 

– Ensimmäiseltä leiriltä en saanut yhtään julkaisua, mutta toiselta onnistuimme Mikko Tammisen kanssa saamaan yhteisen julkaisun MUD-yhtyeen legendaarisen kitaristi Rob Davisin kanssa.

Davisin säv. & san. -meriitteihin kuuluu mm. Kylie Minoguen jättihitti Can’t Get You Out Of My Head (2001).

Yhteistöiden myötä Laiho verkostoitui muiden kirjoittajien kanssa, ja työ alkoi kantaa hedelmää. Kaikki huipentui Japaniin. Laiho ja Pessi Levanto saivat biisin Arashille, ”Japanin takethatille”. Levy myi viikossa 750 000 kappaletta. Myös Sexy Zone, Japanin moninkertainen listaykkönen, on julkaissut kaksi biisiä, joita Laiho oli kirjoittamassa. Niistä toinen, With you, nousi marraskuussa 2011 Japanin listaykköseksi.

– On huikeaa katsoa konserttitallenteita, joissa nämä poikabändit vetävät stadionilla biisejä, joita olen ollut kirjoittamassa.

– Kun pääsee tuohon koneeseen sisälle, näkee mitä se duuni on suhteessa julkaistujen biisien määrään ja rahaan, mitä siitä saa. Jakajia on ja loppujen lopuksi se oma siivu on todella ohut. Jos laskee koko sen käytetyn ajan, mitä yhden ison julkaisun saamiseen menee, on liksa ihan olematon. On hirvittävän hankala päästä niille palkintosijoille. Menestyäkseen saa tehdä todella paljon töitä ja on verkostoiduttava jatkuvasti ympaäri maailmaa. Oli kiinnostava olla mukana Japanin viihdeteollisuudessa, mutta kyllä se vaatii järjettömän kovaa tempoa ja kvaliteettia.

Kotimaista tehotuotantoa

Suomessa biisintekijä on joutunut kohtaamaan alan murroksen. Co-writing on tullut meilläkin osaksi levyntuotantoprosessia, eikä se ole välttämättä hyvä asia. 

– Yksittäisten kirjoittajien biisejä on yhä harvemmin useita samalla levyllä. Käytäntö on muuttunut. Systeemi on erittäin nerokas keksintö kustantajilta, mutta yksittäisille biisintekijöille se ei ole välttämättä eduksi. Co-writer saattaa saada jonkinlaisen elannon itselleen, jos on tosi ahkera ja lahjakas sekä erittäin sosiaalinen. Se on tehotyöstämistä, jossa pyriään maksimoimaan voitto niille, jotka omistavat sen hihnan. Tämä on asia, josta on puhuttu vähän, mutta joka on yleistymässä. 

Maanjäristys herätti

Laihon toinen soololevy Aamut julkaistiin viime kesänä, kaksikymmentä vuotta ensimmäisen jälkeen. 

– Se, miksi jatkoin soolouraani vasta nyt, ei johtunut opiskeluiden aiheuttamasta hidastelusta. Se oli lähinnä epävarmuutta siitä, että kuka minä olen. 

Japanin tuhoisa maanjäristys vuonna 2011 oli soololevyn tekemisen alkusysäys. Laiho sattui olemaan Tokiossa juuri järistyksen aikana, kivien ja sirpaleiden lennellessä. 

– Kävelin päivät katuja pitkin ja katselin minkä auton alle minä hyppään jos tulee seuraava järistys. Minulla oli hirveä kuolemanpelko enkä nukkunut juuri ollenkaan. Onneksi sain siirrettyä lennot ja evakuoitua itseni juuri ennen kun se pahin ryysis täytti kaikki lentokentät ja siellä tuli täydellinen paniikki. Se oli painajaismaista. 

– Kävin siellä myöhemmin vielä kerran. Halusin voittaa pelkoni ja klousata yhteistyökumppanien diilit. Sen jälkeen en ole sinne halunnut palata. 

Kokemus omasta kuolevaisuudesta käynnisti prosessin: oma levy on tehtävä nyt! Toki biisejä oli syntynyt koko ajan. Perhe, vaimo ja kaksi lasta, antoivat uuden sisällön ja merkityksen elämään. Aamut-albumin laulut käsittelevätkin keski-ikää ja vanhenemista, kaiken katoavaisuutta.

Biisi on aina mysteeri

”Tiedänkö mitä onni on? Tiedänkö kuinka siitä pidetään kiinni kun sirpaleet putoaa?” 

Näin Laiho kysyy kappaleessaan Mitä onni on? 

Seuraava soololevy, kitaravetoisempi bändilevy on jo kovaa vauhtia valmistumassa. Pohjat äänitettiin tammikuussa Villa Vikanissa, jonka puitteita äänityspaikkana Laiho hehkuttaa. 

– Sisäinen liekki sanoo, että haluan toteuttaa nyt omia ambitioita biisintekijä-laulajana. Olen vasta pääsemässä siihen kiinni. 

Laiho puhuu nopeasti ja terävin sanakääntein. Kun keskustelu syventyy biisien tekemiseen liittyvään mystiikkaan, saa puhe yhä intensiivisemmän sävyn. Biisit ovat tekijälleenkin usein arvoituksellisia ja saattavat aueta vasta vuosien päästä. 

– Alitajunta on ihmeellinen juttu. Jotkut ihmiset mieltävät biisinteon arkiseksi puurtamiseksi, jossa ei ole mitään arvoituksellista. Mielestäni koko prosessi on ehdottomasti mystiikkaa. Siinä on tietyn kaltainen shamanistinen perusolemus aina siitä lähtien, kun alkaa hakkaamaan jotain rytmiä ja hakeutuu sointuihin ja fiiliksiin. Mieli lähtee menemään kohti jotain… parhaimmillaan se on hyvin intuitiivista. 

Joskus laulut profetoivat elämää kummallisesti. Ensimmäisellä soololevyllä on kappale Maria, jonka Laiho kirjoitti yli kymmenen vuotta ennen kuin hän tapasi tulevan vaimonsa. Thee Ultra Bimbosissakin kitaroinut Maria Laiho on kuvataiteilija ja ymmärtää varsin hyvin miehensä kipuilut laulujen parissa.

– Minulla on käynyt hyvä tuuri siinä, että Maria on muusikko-taiteilija. Se on lahja ja suuri apu. Maria joutui kuuntelemaan niin paljon voivotuksiani, että merkitsin hänet levyn osatuottajaksi. Hän myös laulatti minua ja oli äänityksissä tukenani ihan konkreettisestikin painamalla rec-nappia.