Musiikintekijä Pasi Siitonen - Näin minusta tuli Stig

Musiikintekijä Pasi Siitonen – Näin minusta tuli Stig

Stig tuli suuren yleisön eteen vuoden 2012 Uuden Musiikin Kilpailussa. Kalapuikkoviiksekäs, 70-luvun vintagerilleihin sonnustautunut hahmo oli kolmen parhaan joukossa biisillä Laululeija (säv. & sov. Matti Mikkola ja DJPP, san. Paula Vesala).

UMK:n jälkeen julkaistiin ensimmäinen Stig-levy Puumaa mä metsästän. Kaksimielinen nimibiisi on albumin siivoimpia. Albumiraidoilta löytyy räävittömiä pornolauluja, joissa viiksimies tarjoaa roppakaupalla ja suorin sanoin rakkautta kaikille naisille – joista ei siis ole pulaa, todellakaan.

Kun viesteihin yhdistää lakonisesti laulavan hahmon, josta tulee mieleen eno 70-luvulta, on lopputulos hykerryttävä. Mitä ihmettä Stigin – tai siis Pasi Siitosen – mielessä liikkuu ja mihin vedetään raja?

”Stig on tarkoituksella idiootti. Mutta huumorihan on ihan kesyä – ei ne nussimisjutut niin tuhmia ole. Keikkabussihuumori voisi loukata ulkopuolisia. Älyttömimmät sutkautukset kannattaa pitää sisäpiirissä.”

Vitsillä sisään

Biisintekohimo oli se, mistä kaikki sai alkunsa. Nuorimies Siitonen soitti eri bändeissä kitaraa, rumpuja, bassoa ja kiippareita ja seurasi lauluntekoa sivusta. Oman popmusiikin tekemisen tiellä oli pari estettä: Siitonen koki, ettei osaa laulaa eikä kirjoittaa tekstejä.

Sitten hän sai ahaa-elämyksen: ainahan voi lähteä vitsillä sisään.

”Vuosituhannen vaihteen jälkeinen Suomi-rap ei ollut hiphop-soturijuttua vaan rentoa ja humoristista kalja ja muijat -läppää. Se mahdollisti mulle paljon. Ei tarttenut olla maailman paras laulaja. Ja yllättäin tekstejä lähti tulemaan helposti, kun tekikin huumorilla.”

Siitonen fanitti sellaisia tekijöitä kuin MC Taakibörsta, Raimo ja Ässä, Tuomio & Kone ja Petos.

Rääväsuinen Stig Dogg

Kun Siitonen sai pc:lleen tracker-ohjelman, alkoi syntyä omaa musiikkia ja alter egoja. Musa Basha teki housea ja Hullukoira tuotti taustoja hiphop- ja rap-artisteille.

Rääväsuinen Stig Dogg teki r’n’b-parodiaa. Oli luksusta ja merkkiverkkareita, lippiksiä ja bling blingiä, viikset ja kullitetut seisaririllit. Stig Dogg ilmoitti olevansa Punavuoren R. Kelly – ei toki laulutaidoiltaan mutta irstailta sanoituksiltaan.

Siitonen jakoi ensimmäisiä Stig Dogg -biisejä kavereilleen kotipolttoisilla cd:illä, ja ne lähtivät leviämään. Ensimmäinen keikka oli Helsingissä, kun elektroniseen musiikkiin ja hipohopiin erikoistunut Lifesaver-levykauppa halusi Stig Doggin omiin bileisiinsä. Sitten tuli keikkakutsu Kuningas Pähkinältä, vaasalaiselta rap-artistilta, ja Stig Dogg pääsi näyttäytymään muuallakin kuin kotihoodeillaan.

”Menin ekoille keikoille ihan muutaman biisin kanssa. Sitten sain kasaan puolituntisen. Siitä se lähti, ja keikkoja alkoi olla enemmänkin.”

Stig Dogg sävelsi, sanoitti ja tuotti itse ensimmäiset julkaisunsa (Stig Dogg 2006, Stigidilaatio 2007). Niillä oli mukana vierailijoita, joiden kanssa Siitonen oli toivonut pääsevänsä yhteistyöhön – muun muassa Edu Kehäkettunen, Davo, Koponen ja Petos. Tuttavien pienlevy-yhtiöiden julkaisemat levyt ja singlet pääsivät virallisille listoille.

Siivousta ja pelleilyä

Siviili-Siitonen sai olla rauhassa, vaikka Stig Doggin biisit ja videot keräsivät huomiota. Hän yritti opiskella tietoliikenneinsinööriksi ja hankki elantoa siivoamalla Puistolan yläasteen käytäviä.

”Siellä siivouskärryjä työntäessä mietin, että tunnistaakohan oppilaat mua. Rakkauden Bermudan kolmio -video keräsi vuodessa yli miljoona katsojaa, mikä oli siihen aikaan tosi paljon. Ja kahden levyn jälkeen tuntui, että Stig Dogg oli pääkaupunkiseudulla ainakin hetken aikaa muodikas juttu.”

Mies hahmon takana alkoi kuitenkin väsähtää pelleilyyn, joka vei paljon aikaa muttei tuonut järjellistä toimeentuloa. Siitonen suunnitteli, kuinka Stig Dogg tekisi viimeisen keikkansa.

”Mut ois laitettu arkkuun ja johonkin kuoppaan. Mutta sitä viimeistä keikkaa ei sitten tullut, kun keikkailuhommasta sai kuitenkin vähän opiskelurahoja.”

Luomumpi Stig

Siitosen mielenkiinto suuntautui muualle kuin musiikkihahmoiluun. Hän alkoi opiskella äänisuunnittelua Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksella. Co-writing-hommiakin tuli, ja perheenlisäystä. Ja sitten tulikin se Laululeija ja UMK, joka esitteli Stigin luomumpana, ilman Doggia ja bling blingiä.

Ura naksahti nousuun. Alkoi tulla radiosoittoa, hittejä ja isoja keikkoja. Ensimmäisellä Stig-levyllä (Puumaa mä metsästän) versioitiin myös Stig Dogg -ajalta olevia biisejä, kuten Häsleri, Rakkauden Bermudan kolmio, Stigidilaatio.

Biisinteko on leikkiä

”Biisinteko on mulle vähän sellaista leikkiä, jossa ei tule mietittyä liikoja. Sellaisena haluan sen pitääkin, koska parhaat biisit tulee spontaanisti. Siksi tuntuu jotenkin hassulta puhua omista biiseistä. Vasta näissä haastatteluissa tulee muotoiltua omia ajatuksia.”

Siitosella on joitakin hyväksi havaittuja työskentelyrutiineja, jotka hän jakaa mielellään muillekin tekijöille. Ensinnäkin pitää vaan alkaa tekemään.

”Jos saa jo ekassa biisintekosessiossa edes jotakin aikaiseksi, niin siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Jokaisesta biisistä on tehtävä jonkinlainen raakademo. Jos sitä ei ole, niin biisi jää todennäköisesti kesken.”

Toiseksi: kaiken ei tarvitse olla olla henkilökohtaista.

”Tekstit kirjoitan yhä ulkopuolisen näkökulmasta, vaikka esittäisin ne itse. En kirjoita omasta elämästä enkä edes omista tunteistani – vaikka jostain alitajunnastahan ne jutut toki tulee.”

Ja sitten tärkein pointti: tee sellaista, mistä itse tykkäät!

”Jos tekee vaan radioille ikään kuin tilaustyönä biisejä, niin ei se pidemmän päälle tee hyvää luovuudelle. Eikä omalle uudistumiselle, joka on mulle ollut tosi tärkeää.”

Herkempi Stig

Uudistumisesta puheen ollen: Stigin tyyli on muuttunut taas! Niks ja naks (2013) vielä sisälsi reipasta riettailua, mutta keväällä julkaistu albumi Stig esittelee romanttisen taviksen, joka pitkissä kalsareissaan kaihoilee rakkauden perään. Nyky-Stig taitaakin olla Siitosen hahmoista lähinnä häntä itseään?

”Kyllä. Stig on omaksunut paljon Pasin arvomaailmaa.”

Poikamainen uhoilu on vaihtunut herkistelyyn ja joskus biisit, kuten Hei, saattavat osua omaankin sydämeen.

”En tiedä olinko väsynyt vai mitä, mutta kotona itkin sitä kuunnellessa varmaan kymmenen minsaa. Olikohan se vähän liian itserakasta? Vähän hävetti. Sittemmin biisi on vain naurattanut, koska laulan sen niin korkealta.”

Uuden levyn sanoituksista ei löydy härskiyksiä, ei vaikka kuinka tiheällä kammalla perkaa. Tyttöjen ruumiinosista puhuttaessa mainitaan silmät ja varpaat – eikä mitään siltä väliltä. Vain Roy Orbison -biisin ’ajaminen’ ja ’puuhamaa’ voivat tarkoittaa muuta kuin automatkaa koko perheen kesälomakohteeseen.

”Onko noin? Ei ollut tarkoitus tehdä superkorrektia levyä. Se oli kyllä vähän työtapaturma! Ehkä seuraavan pitää olla vähän räväkämpi?”

Uusi levy on tehty co-writaten, ja sen tekijäkaartissa ovat olleet Stigin lisäksi Jaakko Salovaara, Kyösti Salokorpi, Setä Tamu, Risto Asikainen, Eppu Kosonen, Lauri Salo, Juha Panula, Matti Mikkola ja DJPP.

Varmuutta biisintekoon

DJPP eli Perttu Mäkelä on häärinyt Siitosen taustalla jo Stig Dogg -ajoista lähtien monessa roolissa: keikka-dj:nä, tuottajana, biisintekijänä sekä kämppiksenä, ystävänä, sparraajana ja lapsen kummisetänä. Nyt DJPP on Stigiä julkaisevan Etenee-levymerkin perustaja ja päällysmies.

DJPP:n ehdotuksesta Siitonen rohkaistui aikoinaan lähtemään trackerin roolissa Music Finlandin Biisilinna-leirille. Siellä pohjoismaiset musiikintekijät kokoontuvat työskentelemään, tavoitteenaan laajat kansanväliset markkinat.

”Jännitti tosi paljon, kun oon vaan tämmönen huumoriräppäri. Kahdessa minuutissa selvisi, että nää muuthan tekee musaa ihan samalla tavalla kuin mä. Siinä murtui paljon ennakkopelkoja siitä, että biisintekemiseen vaaditaan jotain ihme juttuja joita mä en tiedä.”

Varmuutta tuli siitäkin, että ihan ensimmäinen co-writena tehty biisi hyväksyttiin levylle – tosin artisti sai burnoutin ennen levyn tekoa ja vaihtoi alaa. Biisejä, joiden teossa Siitonen on ollut mukana, on lähtenyt artisteille Taiwaniin, Espanjaan ja Kreikkaan. Kotimaisista Diandran, Isac Elliotin ja Kristiina Braskin levyillä kuuluu hänen kädenjälkeään ”träkkijäbänä”.

”Näistä oon tosi ylpeä. Saldo on hyvä siihen nähden, että oon ollut tekemässä vain noin kymmentä biisiä vuodessa. Tavoitteena on nostaa määrä neljäänkymmeneen.”

”Muusikkona mulla on jo itsevarmuutta. Olen soittanut monia soittimia eri bändeissä, vaikken ole missään soittimessa kovin hyvä. Samanlaista itsevarmuutta on vähitellen tullut sävellyshommiin. Tiedän mitä osaan ja tiedän myös rajani. En yritä säveltää samanlaisia melodioita kuin joku Johnny Legend. Mun melodioissa on ne kolme säveltä, jotka kolmevuotiaat muistaa ekakuulemalta. Se on mun vahvuus.”

Homma etenee

Lähitulevaisuuden suunnitelmat ovat selvät. Pasi ”Stig” Siitonen on nyt Elements Musicin biisinkirjoittajakaartissa. Toimistoaikana hän tekee työhuoneellaan musiikkia – mielessään kotimaiset ja kansainväliset markkinat. Viikonlopuiksi hän vaihtaa rillit ja stigeilee keikoilla. Ja homma etenee.

 

Jutussa mainittujen kappaleiden tekijätietoja:

Rakkauden Bermudan kolmio, StigidilaatioHäsleri
säv. ja san. Stig Dogg

Puumaa mä metsästän
säv. ja san. Stig

Hei
säv. Pasi Siitonen, Kyösti Salokorpi, Jaakko Salovaara, san. Siitonen & Salokorpi

Roy Orbison
säv. ja san. Pasi Siitonen

Kun der finne hurmasi Saksan

Samu Haber, 39, ajaa BMW:llä ja äänestää Kokoomusta. Hänet tunnetaan intohimoisena HIFK:n kannattajana ja miehenä, joka sanoo mitä ajattelee. Ennen rocktähteyttä hän myi lomaosakkeita – eikä häpeä sitä yhtään. Päinvastoin! Haberin mielestä jokaisen oma tarina on se kiinnostavin ja sen ihmiset haluavat kuulla.

Suomalaisuudesta brändi

Haber on tehnyt suomalaisuudestaan brändin Saksassa, mistä hänen isänsä suku on alun perin kotoisin. Tähti patistaakin tulokkaita heittämään rokkihuivit nurkkaan ja olemaan oma itsensä.

”On käsittämätöntä, että junnut alkaa vetää jollain Lontoon aksentilla. Oma tarina on kaikkein tärkein. Suomalaisuudessa on paljon eksoottista ja se on hirveän suuri etu. Koko ajan siitä kysellään minulta ja olen siitä hyvin ylpeä. Voice of Germanyssa kukaan ei puhunut Samusta, olin der finne”.

Väsymätöntä neuvottelua

Sunrise Avenue breikkasi Saksassa vuonna 2006 Fairytale gone Bad -hitin avulla. Välissä otettiin vähän pohjakosketusta, kun toinen levy myi vain 30 000 kappaletta. Haberin tekemä Hollywood Hills nosti yhtyeen jälleen ykkösryhmään vuonna 2011. Vastoinkäymiset eivät saa sitkeänä kauppamiehenä tunnettua Haberia lannistumaan. Ja myydähän Haber osaa. Siitä hänelle on jopa irvailtukin.

Ennen menestysvuosia Haber kulki kannettavansa kanssa ja neuvotteli väsymättä. Sellaiseen ei oltu Suomessa totuttu ja kun menestystä yhtäkkiä tuli, oli ilmassa kateutta. Mutta maalit ratkaisee ja Haber on maalintekijä.

”Alun rakennusvaihe kesti monta vuotta. Toistakymmentä vuotta soitettiin pikku klubeissa. Eihän me Suomessa olisi breikattu jos me ei oltaisi saatu diiliä ensin myös ulkomaille. Sitten saatiinkin kesällä 2006 kultalevyt Ruotsista, Kreikasta, Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä ja Puolasta…”

Tärkeä kontakti löytyy

Menestyksen aukeaminen voidaan katsoa täysin kauppamies Haberin ansioksi. Sunrise Avenuen ensimmäisen levyn julkaisi Haberin yhtiö Honest Music Ltd. Bonnier Music lisensoi levyn Pohjoismaihin. Bonnierilta saadun sadan nimen listan turvin Haber suuntasi Cannesin Midem-messuille. Yksi tärpeistä oli Bob Cunningham, joka kiinnostui Fairytale Gone Bad -biisistä.

”Hän sanoi, että järjestä Helsinkiin pieni keikka kahden viikon päähän niin hän tuo levy-yhtiö mogulit katsomaan. Olin, että joo varmaan.”

Haberin yllätykseksi helmikuisena pakkasiltana Semifinaliin lompsi 17 ulkomaisen levy-yhtiön edustajat. Sitten Haber ja Cunninghamin tekivät neuvottelukierroksen ympäri Eurooppaa ennen kuin sopimukset allekirjoitettiin.

”EMI:n tarjous oli selkeästi paras. Moni olisi halunnut muuttaa meidän musiikillista suuntaa tai tuottaa levyn uudestaan. EMI otti meidät sellaisenaan ja se tuntui oikealta. Se oli palkinto työlle. Olimme lopettaneet kaiken muun ja antautuneet täysin bändille muutaman vuoden.”

Sisältö ratkaisee

Sisältö on kaiken A ja O, painottaa Haber. Pelkällä imagolla voi ratsastaa hetken aikaa, mutta se ei kanna jos biisit eivät ole hyviä.

”Kaiken täytyy olla yhtä hyvää kuin genren kovimmilla. Vaikka menee vain Tukholmaan, niin siellä kilpailee kaikkia muita vastaan. Toinen mikä on yllättänyt jopa itseni on se, miten paljon jalkatyötä vaaditaan. Kansainvälisen levydiilin saaminen on iso ihme, mutta se ei tarkoita vielä mitään. Vasta sen jälkeen alkaa työ. Mekin soitettiin jossain saksalaisen paikallisen veikonkoneen aulassa Fairytale Gone Badia ja lämpättiin ties mitä paikallisia neonkakkosia ja kotiteollisuuksia, vaikka levy oli jo myynyt kultaa.”

Varmaa kaavaa menestykseen ei kuitenkaan ole. Pitää myös mogailla, kaatua lavalla ja sanoa haastattelussa tyhmiä asioita. Se ei ole heittäytymistä, että laittaa nahkarannekkeen ja kaulaan huivin, soittaa haara-asennossa ja juo kaljaa muka rokisti. Se on mukavuudenhalua. Jengi pitää saada viihtymään.

Iso peluri tarvitaan

Bisneskumppanienkin valinta ratkaisee, jos mielii isoihin kuvioihin. Kivan lafkan kanssa tehty jakeludiili ei riitä.

”Tarvitset sen ison pelurin, jolla on muskelit työntää sinut läpi. Muuten sulle käy niin kuin SM-Liigan 13. joukkueelle: sut jyrätään. Suomalainen kumppani ei saa sua maailmalla eteenpäin vaan diili pitää tehdä sinne, missä haluaa breikata, ja sieltä pitää löytyä myös aito tahto räjäyttää pankki. Onhan se jo nähty monta kertaa.”

Tukirahat eivät venettä pinnalla pidä, mutta kelpaavat Haberillekin.

”Meidän kaltaiselle musalle tukikoneistot ovat parhaimmillaan. Kun kone jo käy, se saa lisää bensaa. Kiertuetuet ovat olleet tärkeä lisä. Albumi- ja videotukien avulla olemme saaneet tehtyä vähän parempaa jälkeä, jolla todennäköisemmin pärjää tuolla kilpailussa.”

”On hyvä, jos tukea ei ihan alussa saa – ettei mene liian helpoksi. Silloin ei ehkä tulisi sadepäivänä kyseenalaistettua homman mielekkyyttä. Kun synnyttää kivulla ja tuskalla niin jaksaa sitten ottaa sen huonommankin pätkän vastaan.”

www.sunriseavenue.com

Uniikkia laatumetallia Suomesta

Nightwish, Sonata Arctica ja Apocalyptica ovat kaikki menestyneet maailmalla vahvalla Suomi-identiteetillä. Kalevalasta heavytuotteen tehnyt Amorphis oli ensimmäisten joukossa, ja sen jälkeen bändejä on tullut kymmenittäin. Samasta viikinkiaiheisen kuvaston arkusta ammentaa Turisas, jonka tarina on mielenkiintoinen. Sotamaaleissaan yhtye on päässyt murtautumaan jopa vaikeina pidetyille brittimarkkinoille.

Irti näpertelystä

Mathias Nygård, 33, on yhtyeen laulaja ja biisintekijä, sekä bändin asioita hoitavan Last Man Standing -osakeyhtiön toimitusjohtaja. Nygård kertoo, että alkuajat olivat näpertelyä, ja kiljun tekeminen yhtä tärkeää kuin soitto.

”Kaikki lähti hyvin pienestä liikkeelle, eikä meillä ollut sen kummempia haaveita tai odotuksia. Hämeenlinnassa oli Nummen nuorisotalo, johon haluttiin keikalle – ei tosin olla vieläkään päästy. Me unelmoitiin myös siitä, että saataisiin tehdä c-kasettidemo. Sitten kun tehtiin, oli formaatti jo vaihtunut cd:ksi. Hyvin aikaisin tajusimme, ettei meidän musiikilla pärjää, ellei yleisöä löydy ulkomailta.”

Ensimmäinen demo päätyi Suomi-metallin yhtenä taustavaikuttajana pyörivän Mape J. Ollilan käsiin, ja pian levy-yhtiöt jo kävivät kauppaa Turisaksesta, Century Median viedessä voiton. Heidän tallissaan oli mm. menestystä niittänyt oululainen Sentenced. Saksalaisyhtiön myötä kaikki kuviot keikkamyynnistä kiertuehenkilökuntaan hoituivat Suomen ulkopuolella. Keikkamyynti painottui ulkomaille, eikä bändi ole vieläkään tehnyt kuin kourallisen noin tuhannesta keikastaan Suomessa.

Omaperäiset suomalaiset

”Hanoi Rocksin jälkeen 90-luvulla ei ollut vielä sellaista musiikkivientiajattelua. Sitten Himit ja Bodomit löi läpi, ja syntyi nopeasti positivinen kuva suomalaisesta raskaammasta musiikista. Nythän tilanne on sellainen, että jos olet teini-ikäinen heavyfani Argentiinassa niin unelmoit siitä, että voisit asua Suomessa. Ihmiset tulevat jossain Kiinassa kertomaan kuinka he opiskelevat yliopistossa suomea.”

Menestysreseptiä ei ole, mutta suomalaiset bändit erottuvat omaperäisyydellään. Ei kopioida muita. Genren ulkopuolelta katsottuna tätä voi olla vaikea huomata, mutta alaan vihkiytyneet fanit kyllä haistavat aitouden.

”Tyypillisin kysymys ulkomailla on se, että miksi Suomesta tulee niin paljon menestyneitä metallibändejä. Jokainen menestynyt bändi kuulostaa itseltään, esimerkiksi Children of Bodom onnistui tekemään aivan oman miksinsä äärimetallista ja melodisesta heavysta. Ulkomailta löytyy hyviä kopioijia, mutta ei omaperäisyyttä samalla lailla kuin suomalaisilta bändeiltä. Me nivoimme metalliin muita vaikutteita ja panostimme visuaalisuuteen, joka on ollut myös erottava tekijä.”

Vilkaisu Turisaksen videoihin kertoo paljon. Heavykarjut ovat eksyneet keskiaikamarkkinoille. Haitari ja viulu ovat jo visuaalisina elementteinä genressä erottavia tekijöitä, vaikka niiden panos musiikillisesti ei vahva olisikaan.

Verkostoitumista netissä

Maailmalla kiertää pienellä budjetilla joukko bändejä, joista ei iltapäivälehdissä kirjoiteta. Eri musiikkigenrejen verkostot syntyvät netissä, ja niiden avulla tehdään kiertueita, joissa keikkapaikat vaihtelevat pikkuklubeista vallattuihin taloihin. Turisas on soittanut niiden lisäksi isoilla festareilla.

Bändi on saanut pienimuotoista menestystä vaikeiksi tiedetyillä brittimarkkinoilla. Viime vuosikymmenen lopulla yhtye kiersi siellä ensin Lordin kanssa, ja sitten yksin – saaden vahvan fanipohjan. Yhtyeen kolmas albumi oli UK:n rocklistan neljäs.

Kiertäminen on ollut visuaalisesti värikkäästä showstaan tunnetulle Turisakselle tärkein juttu. Neljä pitkäsoittoa eivät taloudellisesti ole olleet merkittäviä. Nygård on yhtyeen jäsenistä ainoa, joka elättää itsensä musiikilla.

”Emme ole ikinä nähneet penniäkään rojalteista. Kaikki ovat menneet suoraan levyntekokustannuksiin ja kiertuekuluihin. Se on mahdollistanut jatkumon.”

Kiertuetuet iso apu

Kiertuetuet ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä. Ilman niitä jenkkikiertueet isompien artistien lämmittelijänä tuskin olisivat onnistuneet. Supportoiva artisti ei tuon kaltaisista kiertueista yleensä omilleen pääse. Tosin fanituotteiden myynti saattaa kääntää tuloksen plussalle.

”Olemme saaneet Musiikin edistämissäätiöltä ja Music Finlandilta kiertuetukea. Suomessa on mahtava valtti siinä, että musiikkia ja musiikkivientiä tuetaan. Ilman tukea olisi ollut vaikea kasvaa omavaraisesti keikkailevaksi bändiksi.”

www.turisas.com

Biisintekijä kansainvälisillä markkinoilla

Suomalainen kansainvälisessä popmusiikkibisneksessä oli vielä viime vuosisadalla harvinaisuus. Menestystä pidettiin yhtä todennäköisenä kuin euroviisuvoittoa. Jotain on kuitenkin tapahtunut, ja suomalaiset tekijät ovat löytäneet jalansijaa kireässä ja kovassa kilpailussa. Se mikä on tapahtunut Ruotsissa, voi olla mahdollista myös täällä.

Musiikintekijä Nalle Ahlstedille jalansijan saaminen kansainvälisillä markkinoilla on ollut urakka, joka on vaatinut paljon työtä ja määrätietoisuutta. Hänen tarinansa on tuttu: soittaminen ja säveltäminen veivät miehen sielun jo varhain, ja muu sai jäädä.

”Ensimmäinen studio mulla oli jo inttiaikoina. Sävelsin ja tuotin jinglejä ja mainoksia. Mun eka bändi oli Wighthouse Wanderland. Siinä lauloi Chris Anderson, joka jostain kumman syystä oli tullut vaihto-oppilaaksi Suomeen. Me saatiin levytyssopimus Finnlevyltä.”

”Myöhemmin perustimme Burn-nimisen bändin ja lähdimme Los Angelesiin tekemään sitä tunnetuksi. Joku levypomo kävi meitä katsomassa, mutta pikkuhiljaa jokainen palasi takaisin kotiinsa. Oon soittanut myös Guitar Slingersissä ja monissa coverbändeissä.”

Sinnikkyyttä tarvitaan

Luottamukselliset suhteet rakentuvat pikkuhiljaa, sen on Ahlstedt huomannut. Vastoinkäymiseen ei pidä kompastua, vaan on uskallettava ja yritettävä eteenpäin. Ahlstedt vietti netissä pitkiä aikoja etsien oikeita ihmisiä ja kontakteja maailmalta. Sinnikkyys palkittiin ja hänelle vastattiin. Ja mikä parasta: demoja myös kuunneltiin. Pikkuhiljaa hänelle aukesi paikkoja myös kansainvälisissä co-write-sessioissa.

”Oon aina kuunnellut ja säveltänyt jenkkimusiikkia. Suomalainen musiikki oli  mulle pitkään vierasta. Etsiskelin netistä sopivia biisinkirjoittajia ja levy-yhtiöiden ihmisiä. Esimerkiksi Ruotsissa on loppujen lopuksi suhteellisen pienet piirit. Nää on myös sosiaalisia tilanteita.”

Pikavoittoja jaetaan harvoin

Warner/Chappell Musicin creative manager Marja Kortelainen seuraa alaa aitiopaikalta. Myös hän peräänkuuluttaa malttia, koska pikavoittoja jaetaan harvoin. Kun tekijän fokus on ulkomailla, vaaditaan paljon työtä, keskittymistä ja taitoa, koska kilpailu on kovaa.

”Tuntuu, että tällä hetkellä Suomen markkinat ovat monelle mielenkiintoisempi kohde, koska suomalaiset kuluttavat edelleen paljon kotimaista musiikkia. Suomalainen tekijä voi osata ammentaa musiikkiin eksotiikkaa tai muita vivahteita omasta kulttuuristaan. Yleisesti ottaen olemme kovia tekemään töitä ja rehellisyyttämme arvostetaan maailmalla.”

”Suomalaisuuden haasteet liittyvät usein kieleen ja kulttuuriin, esimerkiksi englanniksi kirjoittaminen ja kielen lausuminen tuovat omat ongelmansa. Lisäksi suomalaiseen kulttuuriin kuuluu usein itsensä vähättely. Maailmalla tiettyjä sosiaalisia taitoja odotetaan myös biisintekijöiltä. Kannattaa tulla rohkeasti omasta kuorestaan ulos ja olla ylpeä tekemisistään.”

Kortelainen ja monet musiikintekijät korostavat, että Suomessa ja ulkomailla pätevät samat lainalaisuudet: Hyvä biisi erottuu aina joukosta. Demojen pitää olla kuitenkin hyvin tuotettuja.

Biisit kovassa mankelissa

Ahlstedtilla on selkeä näkemys siitä mankelista, johon biisit joutuvat.

”Se riippuu ihan tyypistä ja genrestä: jotkut kuuntelevat vain biisiä, jotkut koko pakettia. Yleensä kaiken pitää olla kunnossa, eli pelkästään hyvä biisi ei riitä. Eritystä plussaa on se, jos demolaulaja kuulostaa siltä artistilta, jolle biisejä haetaan. Joskus jotkut, jopa isot a&r:t ottavat yhteyttä ja antavat palautetta. Esimerkiksi tyyliin ’teksti on huono, träkki hyvä, muttei ei melodia, laita kitaraa enemmän’… ”

”Kun yhteys on muodostettu, niin pienet ja isot kansainväliset a&r-tyypit vastaavat meileihin paljon aktiivisemmin kuin suomalaiset.”

Tekijällä aina edustaja

Ulkomailla ei ole totuttu siihen, että tekijä istuu neuvottelupöydässä. Yleensä häntä edustaa joko kustantaja tai manageri. Myös Ahlstedt on huomannut tämän ja perustanut oman D8 Music -kustannusyhtiön. Hänen säveltämiään lauluja on Afrikkaa lukuun ottamatta julkaistu jokaisella asutulla mantereella. Silti matka on kivinen ja epävarma.

”Ei ole aina tietoa, milloin rahaa tulee, tai tuleeko sitä ollenkaan. Paljon on isoja juttuja valunut viime metreillä hiekkaan. Se syö miestä. Mun täytyy saada fiilis päälle, ennen kuin syntyy mitään hyvää. Parasta on kuitenkin se, kun saan tavata hienoja tyyppejä. Saan tehdä sitä mitä rakastan.”

www.nalleahlstedt.com

Tarinoita etsimässä

Rantalainen lumoutuu hyvistä tarinoista, joten ei yllätä, että hänen oma päämääränsäkin on kirjoittaa lauluja, joissa on sellainen. Lauluja, jotka vievät ihmisen hetkeksi kaiken yläpuolelle, vaikkapa pakoon todellisuutta. Tarinoiden voiman koukkuun hän jäi jo 13-vuotiaana, saatuaan Imatralla musikaalirooliin ja päästyään teatterin kiehtovaan maailmaan.

”Teatterissa tarina on pääosassa ja se on se, miksi ylipäätään lumouduin musiikistakin, vaikka olin soittanut pianoa jo kuusivuotiaasta. Teatteritarinat ja hienot laululyriikat, ne kolahtivat ja herättivät tajuamaan, että haluan ammatin musiikin parista.”

Omat sanoitukset antoivat odottaa

Varmaa ja turvallista ammattipolku edeten Rantalainen valmistui  pianonsoitonopettajaksi Keski-Suomen konservatoriosta vuonna 97, ja teki siitä parin vuoden päästä diplomitutkinnon klassisesta.

Omat laululyriikat antoivat odottaa itseään, vaikka musiikki merkitsi Rantalaiselle paljon juuri tekstien vuoksi. Ensimmäiset sanoituksensa hän kirjoitti 34-vuotiaana.

”Halu kirjoittaa oli kova. Yritinkin, mutta siitä ei tullut mitään. Tai tuli, mutta jotain ihan oksettavan hirveää. Luulin, etten osaa, kun teksti ei tullut heti valmiina paperille.”

Ahdistusta aiheuttanut kuilu halun ja osaamattomuuden tunteen välillä lienee ollut ammattitautioireilua.  Kun on ammattimuusikko ja käynyt läpi sen hirvittävän ”ihanankamalan” klassisen pianotutkintomyllyn, niin rima on korkealla muuhunkin tekemiseen.

Lauluntekijävalmennus avasi Rantalaiselle vihdoin ymmärryksen laululyriikan kirjoittamiseen. Rohkeus ja taito kasvoivat Heikki Salon ja muiden ammattilaisten avulla. Lauluja syntyi nopeaan tahtiin ja paljon. Debyyttialbumi, Tarinan tyttö, julkaistiin 2008.

Koiramaisia juttuja

”Sitten tulikin sellainen olo, että nyt oon sanonut kaiken, ei oo enää mitään. Oli mentävä ihan muualle. Mä menin lastenlauluihin.”

”Kun oma lyriikkasuoni on tilapäisesti ehtynyt, tapaan säveltää muiden runoja. Se tais mennä niin, että olin Laura Ruohosen lastenrunon kimpussa ja inspiroiduin niin, että kirjoitin ensimmäisen oman lastenlauluni Vahtikoiran vapaapäivä. Nyt on lauluja lapsille ja lapsenmielisille jo kaksi albumillista. Niissä sävellyksistäni osa on omiin ja osa muiden, kuten mm. Anja Erämajan ja Ilpo Tiihosen teksteihin.”

Menneenä keväänä Tuija Rantalainen & Co on reissannut ahkerasti vuoden alussa julkaistun toisen lastenlaulualbumin Vahtikoira karkuteillä -kiertueen merkeissä. Koiramaisia juttuja koko perheelle.

”Lapsuudenkodissani oli aina koiria. Koira on hauska hahmo, ihmisen paras ystävä ja aikamoisen fiksukin, vaikka antaa joskus kuvan, että on vain sellainen hunsvotti. Puolisoni Veini Nupponen jakaa koirainnostukseni ja hänen roolinsa proggiksemme Veikko-koirana olikin itsestäänselvyys. Veikko on karismaattinen ja myös laulava seremoniamestari.”

”Lapsilta tulee välitön palaute. Hiljattain sain hädin tuskin laulettua laulun loppuun, kun yleisöstä kuului kirkas ääni: olipas se hyvä biisi. Tätä ei tuu aikuisten keikoilla. Negatiivinen palaute näkyy siten, ettei jakseta istua paikoillaan. Me satsataan biiseihin ja niiden esittämiseen ja palaute onkin pääsääntöisesti myönteistä.”

Kaupunkitarinoita

Aikuisille kirjoittamissaan lauluissa Rantalainen kertoo usein tarinoita Helsingistä. Varsin eriskummallista ruokolahtelaiselta uushelsinkiläiseltä?

”Ehkä juuri se, etten ole paljasjalkainen stadilainen, on se, miksi olen niin hurmioitunut kaupungista, sen historiasta ja erilaisista piirteistä. Ja kyllähän mussa on asunut pienestä pitäen kaipuu isoon kaupunkiin. Tiesin jo varhain että haluan saada avarampia näkökulmia. Asuminen meren äärellä on ollut myös osa kaipuutani.”

”Mulle kävi Pariisissa sama ilmiö, kun olin siellä viime vuonna kirjoittamassa. Mä vain jotenkin huumaannun isoista kaupungeista. Pariisi-aiheisia lauluja sisältävä albumi on jo kypsymässä.”

Laulut kuin pienoiselokuvia

Ihmiset ovat kertoneet näkevänsä Rantalaisen lauluja pienoiselokuvina, kuvina ja jopa taidenäyttelyinä. Laulut ovat avanneet heille vahvan visuaalisen maailman. Tekijälle tämä on paras mahdollinen palaute.

”Tarinat lähtevät mulla tosiaankin näkemisestä. Kun vaikka kävelen kaupungilla, tarinat vain kävelevät vastaan. Missä tahansa, mihin kääntää katseensa, on tarina.”

Tekstien keskiöstä löytyy usein joku vähäosainen. Kerjäläistyttö, ihminen leipäjonossa tai divarinsa kanssa sinnittelevä nukkavieru äijä. 

”Mielenkiintoisia tyyppejä, joiden tarinan haluan kertoa. Kai mun takaraivossa istuu pieni maailmanparantaja, joka haluaa kysyä, voisko asioille tehdä jotakin. Pyrin kuitenkin välttämään syyllistämistä ja sormella osoittelua. Kyllä mua ottaa päähän tää maailman meno ja oon siitä välillä ihan ymmälläni. Mutta kun ymmärrykseni ei kerta kaikkiaan riitä, en halua ottaa vahvasti kantaakaan.”

”Mua voimaannuttaa ihmiset, jotka jaksavat nähdä toivoa epätoivossakin. Itselläkin on ollut aika kipeitä elämänvaiheita, rankkoja asioita lähipiirissä. Siksi yritän taistella synkkyyttä vastaan ja mennä lauluissanikin myönteisen kautta.”

Rantalainen kirjoittaa rakkaudestakin, mutta ei parisuhteisesta.

”Mullahan on se ongelma, etten pysty kirjoittamaan parisuhdelauluja, sellaista omaa päänsisäistä pohdintaa. Se kyllä kiehtoisi, koska siinä maailmassa löytyy niin koskettavia lauluja. Olisko mulla tässä itsetutkiskelun paikka? Toisaalta oon miettinyt ettei mun tarvi, jos nää tarinat mua vetää, niin antaa vetää.”

Rivejä muistivihkoissa

Muistivihko on Rantalaisen mukana, aina ja kaikkialla. Kämppä on täynnä vihkoja.

”Laulun syntyprosessi menee yleensä niin, että tarinan aihe tai muutamat rivit pyörivät suttuisessa muistikirjassa ja aina välillä palaan niihin. Tää vaihe on pisin. Ideasta lauluksi -vaihe saattaa kestää vuoden ja toistakin. Mutta kun päätän, että nyt on tän aika, niin loppu menee nopeasti. Viikko tai kaks ja biisi on valmis.”

”Multa kysytään usein se perinteinen kumpi ensin -kysymys. Vaikka kirjoitan aina tekstin valmiiksi, ennen kuin alan tietoisen sävellystyön, säveltyy teksti jo päässäni. Kun sitten meen pianon ääreen, niin kas, laulu onkin valmis. Joskus en tykkää pääni tuotoksesta. Silloin jätän sen ja sävellän myöhemmin uusiksi.”

Ammattitaidon kasvua seuraa kasvava itsekriittisyys.

”Alussa taisin vain roiskaista jotain ja biisi sai luvan olla valmis. Viilaamista tuntuu nyt löytyvän enemmän ja enemmän. Onhan se merkki kehittymisestä, mutta rajansa silläkin. On raivostuttavaa, kun tekis mieli vielä viilata biisin ollessa jo levyllä.”

Monta työroolia

Ajanpuute vaivaa Rantalaista kroonisesti eikä ihme, koska työrooleja on niin monta: laulaja, lauluntekijä, pianisti, valmentaja, keikkamyyjä, äänitetuottaja, teatterisäveltäjä ja promoottori. 

”Kyllä joskus tulee sellainen olo, että oon sekava, ei-myyvä ja skitsofreeni. Juuri nyt on aivan liikaa töitä, onneksi nää menee periodeittain. Kiltteys kostautuu, kun en osaa sanoa ei. Lupaan aina tehdä kaiken vaikka tiedän, ettei oo aikaa. Sitten vaivaa riittämättömyyden tunne siitä, etten tee mitään kunnolla. Lisäksi tulee huono olo, jos menee pitkään, etten ehdi kirjoittaa lauluja. Se on rakkainta.”

Yrittäjähenkisyyttä

Toiminimen perustaminen oli Rantalaiselle vähän pakkorako, kun hän alkoi tuottaa levyjään.

”Mutta onhan se helpottanut keikkojen ja muidenkin asioiden hoitoa. Mun kaikki toiminta on nykyisin niin yrittäjähenkistä, etten enää osaa kuvitella elämää ilman yritystäni.”

Ajankäytön ryhtiliike on aluillaan. Rantalainen on juuri ulkoistanut keikkamyynnin ja piirtänyt vuosikalenteriinsa luomistyölle pyhitettäviä päiviä. Hän on myös hakeutunut ahkerasti residensseihin sekä biisileireille, joissa uutta musiikkia syntyy varmimmin. Soolokeikkojen osalta on ei-sana käytössä jo lähtökohtaisesti.

”Aikuiskeikkani ovat teatteriravintoloissa, -festareilla ja lauluntekijäklubeilla. Niitä on harvakseltaan, koska tein jossain vaiheessa ratkaisun, etten mene ihan mihin tahansa. Mun haaveet ei liity areenakeikkoihin. Yleisöni voi olla vähälukuisempikin, kunhan tarinani ovat heille tärkeitä.”

Eri rooleja ja maailmoja

Monipuolinen tekeminen ja ajoittainen jakomielisyys eivät Rantalaisen mielestä jää miinukselle, vaikka joskus onkin fyysisesti raskasta.

”Ei kyllästy, kun toimii eri rooleissa ja maailmoissa. Saan olla paljon hienojen taiteilijoiden kanssa tekemisissä. Sellaisten, kuten vaikkapa Eija Ahvo, Susanna Haavisto ja Katriina Honkanen. Koko 90-luvun soitin vain pianoa, kun opiskelin ja olin säestäjän virassa. Sen jälkeen oon pontevasti pyrkinyt tekemään juttuja yhdessä toisten kanssa. Se ruokkii ja rikastuttaa omaa tekemistä.”

”Kimppakirjoittamisessa oon kuitenkin aika noviisi. Katriinan kanssa tehtiin yhdessä lauluja Kurtisaani ja neitsyt -musiikkinovelliin. Olisi kiva kimppakirjoittaa enemmänkin. Jos itsellä on tenkkapoo, niin toisella saattaa olla ulospääsy. Tekisi myös hyvää työskennellä jonkun kanssa, joka tulee eri genrestä tai jonka tapa kirjoittaa on aivan erilainen.”

Pikkutytön unelmat ovat käyneet toteen ja se on hyvä muistaa, Rantalainen pohtii. Mutta unelmia on isollakin tytöllä.

”Toivon tulevaisuudeltani, että saisin tehdä ja esittää musiikkiani ja omia tarinoitani nykyistä suuremmalle kuulijakunnalle, niin että voisin elää sillä ja saada tekemiselle tilaa ja rauhan. Toistaiseksi se ei ole ollut taloudellisesti mahdollista.”  

”Niin ja kyllähän mä haaveilen myös oman musiikkinäytelmän kirjoittamisesta.” 

 

Musiikkilyriikan kurssi kesä 2015

Musiikkiteatteri Kapsäkin laulunsanoituskurssilla tutustutaan laululyriikkaan ja kirjoitetaan laululle sanat. Jos olet haaveillut laululyriikan kirjoittamisesta, nyt siihen on loistava tilaisuus muusikko Tuija Rantalaisen johdolla. Tuija Rantalainen on kokenut musiikkilyriikan valmentaja, joka on kouluttanut sanoittajaoppilaita aloittelijoista konkareihin. Rantalainen on julkaissut musiikkia lapsille ja aikuisille niin omilla albumeillaan kuin teatteriesityksiinkin. Kurssilaisilta ei edellytetä aikaisempaa kokemusta laululyriikan kirjoittamisesta. Kurssimaksu 150,00 euroa.

 
Kurssiaikataulu
pe 21.8. klo 18-21
la 22.8. klo 10-16
su 23.8. klo 10-14.
 
Paikka
Musiikkiteatteri Kapsäkki, Hämeentie 68, 00550 Helsinki.
 
Ilmoittautuminen
Sitovat ilmoittautumiset 7.8.2015 mennessä: tiina.kristoffersson@kapsakki.fi
Kurssi toteutetaan, jos osallistujia on vähintään neljä.
 
Hinta
150€ /hlö

Kuka hoitaa Teosto-maksut kun tapahtuma on yhteistuotanto?

Laulaja-lauluntekijä Ninni Poijärvi törmäsi asiaan, kun Helsingin kaupunki tilasi hänen Hoedown-yhtyeeltään konsertin The Bandin musiikista. Takuukorvauksen lisäksi bändi sai osan lipputuloista.

Konsertin jälkeen Poijärvelle ilmeni, ettei kaupunki maksa tilaisuuden Teosto-maksuja, vaan lasku lankeaa esiintyjälle. Moinen on mahdollista, koska yhteistuotantona järjestettävät tilaisuudet eivät kuulu Teoston ja Kuntaliiton väliseen sopimukseen, joka on ollut nykymuodossaan voimassa vuodesta 2008.

Teosto saa ilmoituksia tapahtumista esimerkiksi tapahtuman järjestäjältä tai tapahtumassa esiintyjältä.

”Lisäksi tapahtumia seurataan ja selvitetään omassa asiakaspalvelussamme. Mikäli tapahtuman yhtenä järjestäjänä on kunta, ja ellei muuta ilmene, laskutustietojen kysely lähtee järjestäjänä toimivalle kunnalle”, kertoo Teoston Oikeudet-yksikön johtaja Risto Salminen.

”Tapahtuman järjestäminen yhteistyössä on mahdollista sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Edellä mainittu käytäntö on pitkäaikainen ja vakiintunut ja koskee kaikkia tapahtumien järjestäjiä.”

Kuntasopimus on tuttu Kanneltalon johtaja Antti Manniselle. Helsingin kulttuurikeskuksen toimipaikat Kanneltalo, Malmitalo, Stoa ja Vuotalo ovat esikaupunkialueella sijaitsevia kaiken kansan kulttuurikeskuksia. Mannisen mukaan keikkoja olisi näissä tiloissa huomattavasti vähemmän, ellei perinteisen esiintymispalkkiokäytännön rinnalle olisi tuotu pääsylipputulojen jakoon perustuvaa sopimuskäytäntöä, jossa esiintyjä saa 60–80% pääsylipputuloista, mutta ei maksa vuokraa tilasta.

”Kuntalaki määrää, ettemme voi ottaa käyttöömme pääsylipputuloja, vaan ne pitää tulouttaa kaupungin kassaan. Lipputulojen jakosopimuksella, jota myös yhteistyösopimukseksi kutsumme, pääsylipputulot tuloutetaan ensin esiintyjälle, joka maksaa kaupungille sopimuksessa määritellyn osuuden. Samalla Teosto-maksu siirtyy esiintyjälle.”

Asiasta on keskusteltu aktiivisesti Elvisin, Teoston ja Kuntaliiton kesken, ja julkisilla foorumeilla.

”Hyvä, että Ninni Poijärvi toi asian esiin,” toteaa Elvisin toiminnanjohtaja Aku Toivonen. Hänen mielestään kysymys on sopimusvapaudesta: koska vastuu Teoston musiikinesitysluvan maksamisesta kuuluu järjestäjälle, tulisi maksukäytäntö sopia jo etukäteen.

”Esiintyjän on hyvä huolehtia, että näissä yhteistoimintatuotannoissa kaupunki tai kunta on kirjattu sopimuksessa järjestäjäksi ja Teosto-maksusta vastaavaksi.”

Ninni Poijärvi on samaa mieltä:

”Se, että sopimuksessa määritellään esiintyjän palkkion koostuvan osin lippuriskistä, ei voi johtaa siihen, että Teosto-maksut kuuluisivat automaattisesti esiintyjän maksettavaksi.”

Toivonen huomauttaa, että esiintyjän tulot korottuisivat teennäisesti, jos esiintymispalkkion päälle leivottaisiin osuus kattamaan Teosto-maksut. 

”Kyseessä olisi vain läpikulkuerä, jolla on kuitenkin vaikutusta sosiaaliturvaan.”

Hae elokuussa Saaren kartanoon

Saaren kartanon residenssi on eri alojen taiteilijoiden ja tutkijoiden rauhallinen työskentely-ympäristö ja hedelmällinen kohtauspaikka. Residenssi tarjoaa syys–huhtikuussa suomalaisille ja ulkomaisille eri alojen taiteilijoille, kriitikoille ja kääntäjille mahdollisuuden kahden kuukauden mittaiseen intensiiviseen työskentelyjaksoon rauhallisessa maaseutuympäristössä. Myös taiteilijaryhmät voivat hakea tiloja käyttöönsä määräajaksi touko–elokuussa.

Residenssivierailla on käytössään asunto ja työhuone, ja heille maksetaan työskentelyapurahaa 2 350 tai 2 700 euroa/kk. Ryhmät voivat hakea oleskelun ajaksi ryhmäresidenssitukea.
 
Hakuaika vuodelle 2016 on 1.–31.8.2015.
 

SBBY järjestää kurssin big band –kapellimestareille

SBBY järjestää kurssin big band –kapellimestareille Oulun Elojazzien yhteydessä. Kurssin ajankohta on 28.7.-1.8.2015. Kouluttajina ovat Tapio Maunuvaara (OASBB), Marjo Riihimäki ja Antti Rissanen (www.anttirissanen.com). 

Kurssille otetaan korkeintaan 10 kapellimestariopiskelijaa ja kapubändinä toimii oululainen TT-big band. Kurssi päättyy lauantaina 1.8. Rotuaarilla järjestettävään konserttiin.

Kurssilaiset saavat opetusta niin orkesterin johtamisessa, harjoittamisessa sekä orkesterin toimintaan liittyvissä asioissa, kuten hallinto, rahoitus, tapahtumatuotanto ja ohjelmistovalinnat. Tiedossa siis monipuolinen kurssi!

Kurssihinta 250 euroa, sisältää opetuksen ja vapaan pääsyn Elojatsien iltakonsertteihin. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Marjo Riihimäelle marjo.riihimaki (at) sbby.com

 
Lisätietoja festivaalista:

 

Teostosta kotimaisille musiikin tekijöille ja kustantajille 15,5 miljoonaa euroa

Teosto on maksanut 12.6. vuoden päätilityksensä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille. Kesäkuun tilitys koostuu pääosin vuonna 2014 kerätyistä kotimaisista esityskorvauksista. Tilityksessä korvauksia maksettiin kaikkiaan 9 640 musiikintekijälle ja -kustantajalle. Yksittäinen musiikintekijä sai tilityksessä keskimäärin 1 603 euroa.

Noin 13 miljoonaa euroa tilityksen kokonaissummasta koostuu kotimaisilla radiokanavilla, tv:ssä, konserteissa, festivaaleilla ja muissa elävän musiikin tapahtumissa soitetun musiikin esityskorvauksista. Tekijöille ja kustantajille maksettiin lisäksi 1,7 miljoonaa euroa NCB:n (Nordisk Copyright Bureau) keräämiä tallennuskorvauksia ja online-korvauksia musiikin käytöstä muun muassa Spotifyn ja YouTuben kaltaisissa online-palveluissa. 

Lisäksi maksettiin 0,9 miljoonaa euroa korvauksia kotimaisten musiikin tekijöiden ja kustantajien teosten esittämisestä ulkomailla. Suurimmat ulkomaan korvaussummat olivat peräisin Ruotsissa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Sveitsissä esitetystä musiikista. 

Kotimainen musiikki soi konserteissa ja tapahtumissa

Teosto maksaa ulkomaisille musiikintekijöille ja -kustantajille sisarjärjestöjensä kautta yhteensä 21,6 miljoonaa euroa esityskorvauksia heidän musiikkinsa esittämisestä Suomessa.

Teoston tilityksessä käsiteltävän tiedon perusteella Suomessa soiva musiikki on yhä useammin ulkomaista. Vuonna 2014 kaikesta Suomessa esitetystä musiikista noin 37 prosenttia oli kotimaista. 

”Erityisen pieneksi kotimaisen musiikin osuus näyttäisi jääneen vuonna 2014 televisiossa ja erilaisissa Video on Demand -palveluissa. Eniten kotimaista musiikkia kuultiin puolestaan konserteissa ja muissa elävän musiikin tilaisuuksissa, joissa lähes 80 prosenttia esitetystä musiikista oli kotimaista alkuperää.”, Teoston tilitystuotepäällikkö Marja Isokangas kertoo.

Teosto maksaa esitys- ja tallennuskorvauksia oikeudenomistajille neljästi vuodessa. Päätilitys on kesäkuussa, jolloin maksetaan suurin osa edelliseltä vuodelta laskutetuista esityskorvauksista. Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö, jonka keräämät musiikinkäytön korvaukset menevät kulu­jen vähentämisen jälkeen suoraan säveltäjille, sanoittajille, sovitta­jille ja kustantajille. 

Kesäkuun tilityksessä tekijöille ja kustantajille maksetut korvaukset 

  Euroa
Radio 3 854 185
Televisio 3 290 626
Teatterielokuvat 132 318
Tapahtumat, elävä musiikki 5 322 206
Internet 279 802
Esityskorvaukset ulkomailta 920 340
NCB:n online- ja tallennuskorvaukset 1 664 566
YHTEENSÄ 15 464 043