EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Jussin Jupinat

Tekijä: Mysteerio

Jussin Jupinat

Julkaistu

RADIOKUUNTELIJAN PÄIVÄKIRJASTA…

Vietin viikon 47/98 lomaa ajelemalla autolla pitkin kaunista Suomeamme. Tavalliseen tapaani kuuntelin yksin ajellessani Radio Suomen ohjelmia, jotka radio meistä (auto / radio / minä) asiantuntevimpana valikoi kuuluvuuden mukaan.

Olen aiemmin jo jopa lievästi kehaissut toimittajia heidän parannettuaan tapaansa mainita musiikin tekijöiden nimet ohjelmissa. Saattaa olla, että normaaleilla ajoreiteilläni Kymenlaakson radion ja Ylenaikaisen kuuluvuusalueilla asiat ovatkin runsaasta muistuttelusta johtuen paremmalla tolalla, mutta nyt hankkimani kokemuksen myötä olen jälleen pettyneempi toimittajakuntaan.

Kainuun, Savon, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Satakunnan radiot suolsivat ohjelmia, joissa varsin kiitettävästi mainittiin esittäjien nimet, jättäen tekijöiden nimet vähemmälle huomiolle.

Esimerkkinä voin kertoa Radio-Savon keskiviikkoaamuna 18.11.98 ohjelmassaan järjestämän yleisöäänestyksen kolmen levyiltä soitetun sävelmän paremmuudesta. Kilpailussa soitettiin ensin kaikki kolme äänitettä ja sitten kuuntelijat saivat soittaa toimittajalle antaen perustellun äänensä valitsemalleen voittajalle. Kilpailu oli täysin leikkimielinen, eikä sillä sinänsä ollut merkitystä, mutta merkittäväksi sen tekee se, ettei kyseisten “kilpailusävelmien” tekijöitä mainittu ohjelman missään vaiheessa. Yritin heti soittaa ohjelman toimittajalle ja sainkin viestitettyä hänelle soittopyynnön. Toimittaja soitti minulle myöhemmin, jolloin tiedustelin miksi hän ei ollut maininnut tekijätietoja. Hän sanoi jättäneensä tekijöiden nimet mainitsematta kilpailun alussa ollakseen johdattelematta äänestäjiä mahdollisten henkilöön kohdistuvien sympatioiden taikka antipatioiden takia ja maininneensa nimet kilpailun lopussa. Totesin, että näin hän oli menetellytkin esittäjien suhteen, mutta nyt tarkoitankin tekijä- enkä esittäjätietoja. Tästä toimittaja havaittavasti suutahti väittäen varsin töykeään sävyyn säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien nimien mainitsemisen radio-ohjelmassa olevan turhaa ja lisäksi käytännössä täysin mahdotonta. Muistutin tekijänoikeuslain velvoitteesta hyvän tavan mukaiseen käytäntöön, jolla todennäköisesti tarkoitetaan ainakin kilpailun kohteena olevien sävelmien tekijöiden nimien mainitsemista. Tämän jälkeen toimittaja päätti keskustelun hätäisesti luvaten harkita asiaa tulevaisuudessa.

Kuten sävelradio-ohjelmissa konsanaan; haastan tämän artikkelin lukijat osaltaan puuttumaan mainittuun epäkohtaan a) radio- ja TV-toimittajana mainitsemaan tekijätiedot, b) tekijänä huomauttamaan oman nimen mainitsematta jättämisestä ja c) radiokuuntelijana vaatimaan tekijänimien mainitsemista.

Eräs tunnettu sanoittaja moitti “ammattiyhdistystekijöitä” vaatimuksesta tekijänimien mainitsemiseen pakinassaan joka oli varustettu hänen nimellään ja huomattavan suurella kuvallaan. Jos tekee niin huonoja juttuja, ettei nimeä sovi niiden yhteydessä mainita, niin nimimerkki on silloin käytettävissä. Muuten nimet mainittakoon ja eiköhän ryhdytä asiaa joukolla seuraamaan ja tarvittaessa siihen kukin tahoillamme puuttumaan!

jupina: Juhani Leinonen

Oletusjako vai tasaava muuntelujako?

Julkaistu

SELVIS kysyi sanoittajilta miten uusi jakosääntö on otettu vastaan käytännössä. Uudet systeemithän ovat kohta olleet voimassa vuoden. Kyselyn perusteella uudistuksissa on menty oikeaan suuntaan, mutta ainakin tasaava muuntelujako on monelle vielä outo niin teoriassa kuin elävässä elämässäkin.

KYSYMYKSET:

Tunnetko termit oletusjako ja tasaava muuntelujako? Mitä ne tarkoittavat? (Oikea vastaus täällä)

Oletko antanut teostesi uusista sovituksista muuntelulupia ja osuuksia yhdessä säveltäjän kanssa?

Onko teoksistasi tehty sellaisia versioita, joissa kustantajakin olisi antanut osuuksia sovittajalle tai kääntäjälle?

Uudessa jakosäännössä sävelen ja tekstin keskinäinen jako voi vaihdella aina 25/75 jakoon asti. Oletko tehnyt tänä vuonna teoksia, joissa jako on jotain muuta kuin 50/50?

Muita mielipiteitä uudesta jakosäännöstä?

PENNI AIRAS

1.Sanat ovat kyllä tuttuja.

2.En.

3.Ei.

4.En.

5.Tuotantoni on aika pieni, joten en ole vielä käytännössä joutunut paljon pohtimaan eri vaihtoehtoja.

ANNE KOIVUNEN

1.Tiedän. ELVISin johtokunnassa työskentelyn myötä jakosäännön kiemurat ovat tulleet tutuiksi. 

2.Kyllä!

3.No ei.

4.Kaikki ovat menneet oletusjaon mukaan.

5.Hyvään suuntaan ollaan menty. On hyvä että erityyppisissä tilanteissa voidaan sopia, koska teoksiakin on niin erilaisia.

PAULI HANHINIEMI

1.Oletusjako on vissiin semmosta, että sanottaja ja säveltäjä ovat tasoissa ja sovittajan osuus otetaan säveltäjältä. Tasaava muuntelujako on sitten joku tasaava muunneltu systeemi.

2.Vähiin on jäänyt muunteluluvan antamiset.

3.Ei. Kustantajista ei ole toistaiseksi ollut mitään hyötyä ja kokemukseni kustantajista ovat aika huonoja. Toisaalta luulen, että jos ilmaantuisi todellinen intressi uuden version aikaansaamiseksi, luulen että kustantaja voisi suostuakin. Neuvottelutaitokysymys.

4.Tänä vuonna tekemissäni biiseissä on käytetty oletusjakoa. Oman bändini Perunateatterin puitteissa teen sävellykset yhdessä Pasi Hiidenniemen kanssa ja tekstin itse. Kun juuri sain listan uusista teoksista Teostosta ja näin osuudet, tunsin piston sydämessäni ja ajattelin, että hänen panoksensa teokseen on kyllä suurempi kuin 25%, joten jatkossa varmasti sovittelen Pasin osuudet suuremmiksi.

5.Kaiken kaikkiaan hyvä, että tapauskohtaisesti voi ja täytyykin nyt sopia enemmän. Neuvotteluiden lähtökohdaksi oletusjako on sopiva. Syyt eri jakoihin pitäisi olla itse biisissä.

JUKKA ITKONEN

1.Tiedän mistä on kyse.

2.En vielä. Tänä vuonna olen tehnyt satukirjan ja runokirjan ja aika vähän uusia biisejä.

3.Ei.

4.En vielä.

5.Aika vähän.

PEKKA LAAKSONEN

1.Olen kuullut kyllä. Oletan tietäväni. Kesken jääneet oikeustieteen opinnot ovat jättäneet minulle kammon pykälien pänttäämistä kohtaan.

2.Ei.

3.Ei.

4.Ei.

5.Kannattaisi varmaan paneutua aiheeseen ja soveltaa tilanteen mukaan.

TURKKA MALI

vastaa kännykkään autonratissa Alicantessa Espanjassa. Aurinko paistaa ja markkinoille menossa.

1.En.

2.Ei.

3.Ei.

4.En.

5.Kustannusoikeuden määräaikaisuus on hyvä uudistus (kaikki rahat olisi kiva saada eläessään!) ja muutenkin on oikeaan suuntaan menty.

JORMA TOIVIAINEN

1.Uskoisin tietäväni. Oletusjako on vanhan systeemin mukainen käytäntö, jossa sovittajan osuus menee säveltäjältä ja käännösosuudet sanoittajalta. Tasaava muuntelujako on yritys saada kustantaja osallistumaan tekijöiden rinnalla sovittajan ja kääntäjän osuuksiin. 

2.Olen.

3.Ei ole. Vielä.

4.En ole.

5.Tervetullut muutos, antaa pelivaraa vähän puoleen jos toiseenkin. Vielä kun saisi tuon tasaavan muuntelujaonkin toimimaan käytännössä.

PIA PERKIÖ

1.Asiayhteyden tunnen, en osaa selittää.

2.Ei.

3.Ei.

4.En

5. Uusi systeemi on reilu, 50/50 on hyvä lähtökohta. Suurempimuotoisissa teoksissa, esimerkiksi oopperassa säveltäjän täytyy tietenkin saada enemmän. On vaikeaa puhua säveltäjän kanssa rahasta ja siksi etukäteen sopiminen usein jää tekemättä. Sitä jää vain elämään toivossa, että joskus saa jonkun korvauksenkin.

JORI NUMMELIN

1.Oletusjako on se normaali jako teosilmoituskortissa. Tasaava on hämäävä… olisiko se että säveltäjältä otetaan sovittajan osuus. Taisi mennä nyt väärin.

2.Yhden kerran on ehdotettu sellaista. En sillä kertaa suostunut, mutta en vastusta ajatusta.

3.Ei.

4.En.

5.Ainoana tulee mieleen, että jotkut kustantajat ovat ottaneet tavakseen esitäyttää teosilmoituskorttinsa. Nuorempien ja kokemattomien varsinkin täytyy huolellisesti katsoa mihin nimensä pistää. Kovin paljon on vielä vanhojakin teosilmoituskortteja liikenteessä.

VASTAUS KYSYMYKSEEN 1.:

Oletusjako perustuu pitkälti vanhan jakosäännön mekanisointikorvausten jakoon, jossa sävel ja teksti ovat omat erilliset kakkunsa. Vanhassa jakosäännössähän suurin epäkohta oli se, että esityskorvauksissa sovittajan osuutta otettiin myös sanoittajalta, mutta tähän ei tarvittu sanoittajan lupaa. Nykyään siis keneltäkään oikeudenomistajalta ei voi ottaa promilleakaan pois ilman tämän allekirjoitettamaa teosilmoitusta.

Oletusjaossa sovittajan osuus otetaan säveltäjältä ja kääntäjän osuus sanoittajalta.

Manusversiossa prosentit ovat siis esimerkiksi:

säv.33,33 sov.16,67 san.50,00

tai säv.33,33 sov.16,67 san.33,33 kääntäjä 16,67

ja kustannetussa teoksessa vastaavasti:

säv.22,22 sov.11,11 san.33,33 kust.33,33

säv.22,22 sov.11,11 san.22,22 kääntäjä 11,11 kust.33,33.

Jos teosilmoituskortissa ei ole sovittu muusta jaosta, Teosto rekisteröi teoksen oletusjaon mukaan.

Tasaavassa muuntelujaossa muuntelijoiden (sovittaja & kääntäjä) osuudet otetaan tasaisesti kaikilta säveltäjiltä, sanoittajilta ja kustantajilta. Manusversiossa siis esimerkiksi:

säv.41,67 san.41,67 sov.16,67

ja kustannetussa versiossa:

säv.29,63 san.29,63 sov.11,11 kust.29,63

Petri Kaivanto Tasaava muuntelujako voidaan valita rastimalla teosilmoituskortissa kyseinen vaihtoehto. Tällöinkään ei tarvitse täyttää itse mitään prosenttilukuja.

Muu jako voi olla esimerkiksi seuraava:

säv. 27,78 san 27,78 sov 11,11 kust 33,33.

Tällöin prosenttiluvut on kirjoitettava oikeaan pystysarakkeeseen kunkin kohdalle erikseen.

Petri Kaivanto

Muistettavaa

Jotta vuoden 1998 esityksistä saisi tilityksiä, on uusia teoksia ja teosversioita koskevien teosilmoitusten oltava Teostossa viimeistään 15.1. 1999. On myös hyvä muistaa, että sovitusversioita koskevat teosilmoitukset on nykyisin toimitettava Teostoon jo ennen kuin tätä sovitettua versiota esitetään. Muussa tapauksessa voi käydä niin, että sovittajalta jäävät osuudet saamatta ennen sovitusversion rekisteröintiä raportoiduista esityksistä. Sovitus voidaan myös rekisteröidä alustavasti, jos sovittaja lähettäessään sovituslupapyynnön toimittaa siitä kopion Teostoon. Tässä kopiossahan ei vielä ole säveltäjän ja mahdollisten muiden oikeudenhaltijoiden allekirjoituksia. Sen perusteella Teosto voi jo kuitenkin “varata rahaa” sovittajaa varten.

Teosilmoitusten kannalta tärkeä päivämäärä on myös 31.8. Siihen mennessä on teosilmoituksen oltava Teostossa, jotta se varmasti ehtii mukaan tallennekorvausten tilitykseen saman vuoden alkupuoliskolta. Tämä tilityshän tapahtuu yleensä joulukuussa. Tallennekorvauksia voi esityskorvauksia helpommin saada myös takautuvasti.

Takautuvasti ei sen sijaan (ainakaan näillä näkymin) ole toivossa korvauksia niille sanoittajille, joiden manusteksti oli liitettynä kustannettuun sävellykseen ennen kuin jakosääntöä tältä osin kesällä 1997 muutettiin. Ennen tätähän kustantaja sai sanoittajankin osuudesta kolmanneksen vaikka sillä olisi ollut sopimus vain säveltäjän kanssa. Nythän tätä ei enää tapahdu ja Teosto on korjannut automaattisesti jaon niiden teosten osalta, jotka on rekisteröity vuonna 1991 tai sen jälkeen. Mutta jos teos on rekisteröity ennen vuonna 1991 ja siinä sävel on kustannettu mutta sanat manuksena, on sanoittajan itse ilmoitettava Teostolle haluvansa uuden jakosäännön mukaista muutosta. Jos vielä löytyy joku sanoittaja, joka ei ole tätä tehnyt, yksityiskohtaisemmat ohjeet olivat Selviksen numerossa 4/97 sivulla 26.

Lisää uudesta jakosäännöstä

Jos haluat kerrata uuden jakosäännön kiemuroita, tässä lista niistä artikkeleista ja tiedotteista, joita Elvis ja Teosto ovat tähän mennessä julkaisseet:

Elvis jäsenkirje 3.12. 1997

Elvis jäsenkirje 16.1. 1998

Selvis 1/98 s. 27

Selvis 3/98 s. 19

Teostory 4/97 s. 13-14

Teoston asiakaskirje 14.1.1998

Teoston asiakastiedote 17.6. 1998

Lue edes ”Mikään ei enää ole normaalia” (Selvis 3/98) eli aika usein kysytyt kysymykset.

Koko jakosääntö löytyy Teoston sivuilta www.teosto.fi. Tosin edelleen moni asia selviää parhaiten tarttumalla puhelimeen tai kysymällä sähköpostitse.

puhelinhaastattelut: Petri Kaivanto

Elvis elää EU:ssakin

Julkaistu

Kävimme marraskuun lopussa vakavan kolleegani Tapio Tuomelan kanssa Brysselissä. Se oli ensimmäinen kerta, kun Elvis ja SS lähettivät edustajansa EU:n pääkallonpaikalle. Matkamme aiheena oli jatkokokous viime toukokuussa Lontoossa pidetylle EU-maiden musiikintekijöiden IN TUNE IN EUROPE -seminaarille

Samalla käytimme tilaisuutta hyväksemme ja ohjelmaamme kuuluivat tapaamiset europarlamentaarikko Mirja Ryynäsen ja kulttuuriasianneuvos Risto Kivelän kanssa sekä vierailu EMO:ssa (= European Music Office). Lisäksi seurasimme Euroopan parlamentissa kulttuurivaliokunnan kokousta. Mirja Ryynänen on sen suomalainen jäsen ja Marjo Matikainen-Kallström varajäsen.

Emme olleet näinä päivinä ainoat brysselinkävijät Suomesta. Kulttuurivaliokunnan kokousta seurasi myös viitisentoista Suomen Kirjastoseuran edustajaa, jotka myös illastivat yhdessä suomalaisten europarlamentaarikkojen kanssa. Yksi keskustelunaihe oli varmasti se, säilyykö kirjastoilla musiikin vapaa käyttöoikeus myös digitaaliaikana.

Euroopan Unioni vaikuttaa vuosi vuodelta enemmän myös suomalaisten musiikintekijöiden elämään, halusimmepa sitä tai emme. Heti ensimmäinen EU-jäsenyyden vaikutushan oli se, että tekijänoikeuden suoja-aika piteni täälläkin 70 vuoteen. Tämä oli vastoin meidän etujamme; korvauksista yhä pienempi osa tulee sen jälkeen teosten alkuperäisille tekijöille. Samalla hämärtyy tekijänoikeuden tarkoitus, joka on luovan työn taloudellisten edellytysten turvaaminen (= pitää tekijät hengissä).

Tuo suoja-ajan piteneminen pääsi tapahtumaan ilman EU-maiden tekijöiden riittävän kuuluvaa vastustusta. Paha puute tekijöiden EU-tason edunvalvonnassa onkin tekijöiden järjestäytymättömyydessä. Brysselissä ei ole ketään kertomassa, mitä euroopalaiset säveltäjät ja sanoittajat asioista ajattelevat. Näin pitäisi olla ennen kuin suoja-aikaa seuraavan kerran lähdetään pidentämään tai tehdään muita muutoksia, jotka vaikuttavat tekijöiden elämään.

Tekijänoikeusseurat ovat kyllä hyvin järjestäytyneet ja niiden ääni kuuluu myös Brysselissä. Ja voi tietysti kysyä, eikö Teoston kautta myös suomalaisen tekijän etuja riittävästi valvota kansainvälisillä kentillä. Vastaus on ei. Juuri esimerkiksi suoja-ajan pidentämisessä tekijöiden edut eivät välttämättä käy yksiin kustantajien kanssa puhumattakaan toimistojen liian bisneshenkisistä johtajista. Tekijöiden ääni on saatava kuuluviin myös suoraan ruohonjuuritasolta.

Maailmanlaajuisesti musiikintekijöiden ääntä voi saada paremmin kuulumaan kansainvälinen säveltäjäneuvosto CIAM, jonka puheenjohtaja on nykyisin Teoston puheenjohtaja Otto Donner. Tämä kuitenkin edellyttää CIAM:n toiminnan huomattavaa tehostumista hallinnollisista resursseista lähtien.

Mutta EU-tasolla on paljon sellaisia asioita, joiden hoitamiseen ja edistämiseen CIAM ei tehokkaampanakaan sovellu vaan tarvitaan uutta tekijöiden yhteistyöfoorumia. Vaikka CIAM lobbaisikin tekijänoikeusasiat digitaaliajan direktiiveineen, jää EU:n kulttuuripolitiikkaan vaikuttaminen ja siihen liittyvien projektien toteuttaminen sen tehtävien ulkopuolelle. Työsarkaa riittää myös esimerkiksi verotuksessa ja taiteilijoiden sosiaaliturvassa nyt, kun EU niissäkin alkaa tavoitella yhtenäistä linjaa.

Tästä syystä Elvis on lähtenyt aktiivisesti mukaan siihen brittiläisten tekijäjärjestöjen käynnistämään prosessiin, jonka alkusoittona oli viime keväänä Lontoossa pidetty seminaari ja jonka jatkoa oli tämä Brysselin kokous. Parhaalta tuntuisi sellainen malli, jonka perustan muodostavat kunkin maan tekijäjärjestöt ilman liian tiukkaa ja byrokraattista katto-organisaatiota. Tällainen verkostoituminen edellyttää tosin Keski- ja Etelä-Euroopassa tekijöiden nykyistä parempaa paikallista järjestäytymistä. On ollut hämmästyttävää huomata, kuinka monesta maasta puuttuu kokonaan sellainen tekijöiden yhdistys, joka tekijänoikeusseurasta erillisenä ajaa maan kaikkien säveltäjien ja sanoittajien etuja. Tarvitaan lisää Elviksen sisaryhdistyksiä Pohjoismaiden ulkopuolellakin.

Lontoossa ja Brysselissä nähtiin myös se, että EU:n tasolla tekijät voivat toimia ilman turhia genrerajoja. Ilahduttavaa on ollut myös se, että Suomen Säveltäjätkin on lähtenyt mukaan tähän prosessiin, vaikkakin tavoilleen uskollisena meitä varovammin.

Kansainvälisessä yhteistyössämme painopiste alkaa väistämättä siirtyä Pohjoismaista Eurooppaan. Samalla pohjoismaisessa yhteistyössä korostuu yhteisen linjan hakeminen Euroopan foorumeille.

Elviksen EU-aikaan siirtymisestä on merkkinä myös se, että ensi kesän vaaleissa meille tarjoutuu tilaisuus saada oma jäsenemme Euroopan parlamenttiin. Tällä tietoa ainakin Jani Uhlenius on ehdokkaana (demareiden listalla). Janihan on nykyisin valtion säveltaidetoimikunnan puheenjohtaja ja tuntee hyvin kulttuuripolitiikan kiemurat.

Elviksen toiminnassa on takana vilkas syksy ja edessä varmaan yhtä vilkas kevät. Seuraavassa joitakin tärkeimpiä syksyn ja kevään työsarkoja:

  • Musiikin tiedotuskeskuksen rooli kevyen musiikin edistäjänä kotimaassa oli aiheena seminaarissa 9. marraskuuta. Elvisläiset olivat runsaslukuisesti paikalla ja seminaari osoitti selvästi, että tarpeita ja mahdollisuuksia kyllä riittää. Micin on vain ehdottomasti saatava lisää resursseja myös kotimaiseen toimintaan ja myös meidän alueellamme. Tiedotuskeskushan saa vuosittain 4 miljoonaa markkaa Teoston kansallisista eli meidän yhteisistä varoistamme. Nykyisin tästä vähintään 3 miljoonaa palvelee vakavaa musiikkia ja meille jäävistä murusista pääosa kohdistuu musiikkimme viemiseen ulkomaille. Elviksen kanta on, että Micin toiminnan tulee palvella yhtä paljon meikäläisiä kuin vakaviakin. Tämän pitäisi olla vähintäänkin kohtuullinen vaatimus.
  • Teoston kansallisista varoista käytetään yli 800.000 markkaa vuodessa partituurimusiikin tukemiseen. Tämä ns. tukitilitys otettiin käyttöön genreuudistuksen yhteydessä osana pakettia, jolla vakavat säveltäjät saatiin suostumaan siihen, että genret poistettiin. Järjestelmä on hyvin keinotekoinen ja hyödyttää valtaosaltaan vain vakavaa musiikkia. Tämän lisäksi kyseistä tukea saavat eniten ne teokset, joita esitetään eniten, mikä ei liene tarkoitus. Sen tilalle on aika löytää jotain muuta. Samoin koko tilitysjärjestelmä vaatii uudistamista. Tätä varten Elviksellä on oma tilitystyöryhmä, johon kuuluvat Matti Kontio, Eero Lupari, Esa Nieminen ja meikäläinen. Teosto puolestaan on yhdistänyt jakosääntötoimikunnan ja tilitystyöryhmän, johon uuteen toimikuntaan tulin valituksi elvisläisenä yhdessä Otto Donnerin kanssa. Sen lähiaikojen tärkeimpänä tehtävänä on juuri tilitysjärjestelmän uudistaminen. Edellisestä remontistahan on jo viisi vuotta.
  • Työnsä päättänyt jakosääntötoimikunta sai lopulta valmiiksi esityksensä vapaita osia sisältävien teosten uudesta jakosäännöstä. Myös Teoston johtokunta on esityksen jo hyväksynyt ja se tulee Teoston vuosikokouksen päätettäväksi 22. huhtikuuta. Kompromissin keskeinen kohta on se, että alunperin vapaan teoksen sovittajan osuudet ovat 16,67, 25,00 tai 33,33 % ja kustantajan osuus vastaavasti yhtä suuri eli 16,67, 25,00 tai 33,33 %. Näin kustantajan osuus ei enää missään tilanteessa voi olla suurempi kuin suojattujen tekijöiden osuus.
  • Teoston vuosikokouksessa tulee myös päätettäväksi ns. kustannekysymys, joka jo kahdessa vuosikokouksessa on lykätty tuonnemmaksi. Ilmassa on merkkejä siitä, että lopulta löytyy sellainen neuvottelutulos, jonka sekä Elvis, Suomen Säveltäjät että Suomen Musiikkikustajat ry voivat hyväksyä.
  • Ilmassa on myös huonoja merkkejä siitä, että Teostossa jotkut voimat haluavat markkinoida taustamusiikkia jokaiseen julkiseen tilaan. Tämä ei mielestämme ole Teoston tehtävä. Lisää resursseja tarvitaan sen sijaan siihen, että tilitykset jaetaan tekijöille mahdollisimman oikein eli sen mukaisesti, mitä teoksia missäkin soitetaan.

Onko Elvis mielestäsi oikeilla linjoilla näissä ja muissa kysymyksissä? Siihen voit ottaa kantaa tulemalla yhdistyksemme vuosikokoukseen, joka pidetään 22.2. klo 18 Ravintola Tekniskassa. Silloinhan päätetään mm. Vuoden 1999 toimintasuunnitelmasta ja siitä, ketkä istuvat erovuoroisten johtokunnan jäsenten tuoleilla seuraavat kaksi vuotta. Tätä jälkimmäistä kysymystä on viimevuotiseen tapaan valmistelemassa johtokunnan asettama vaalivaliokunta, johon kuuluvat Timo Forsström, Arthur Fuhrmann, ja Jorma Toiviainen. Heistä kukaan ei kuulu nykyiseen johtokuntaan ja tämän vaalivaliokuntasysteemin tarkoitus on, että valinnat vuosikokouksessa tapahtuvat aidossa demokratian hengessä. Demokratia taas toteutuu sitä paremmin, mitä useampi jäsen saapuu paikalle.

Oman aikansa tulenkantaja

Julkaistu

Minkälaisten töiden parissa puuhaat juuri nyt?

Valmistelen uutta albumia, osa biiseistä on jo miksattu, muutama on vielä teossa. Single julkaistiin kesällä, ja albumin pitäisi ilmestyä viimeistään ihan ensi vuoden alussa. Tämä uusi kama kulkee työnimellä “Liisa Akimof goes House“. Tuottaja/sovittajina ovat nimittäin häärineet Jori Hulkkonen ja Mitro. Biisit ovat vähän eri kuuloisia kuin yleensä, vaikka itse laulut ovatkin ihan tyypillistä minua.

Kuinka biisit syntyvät?

Sävellän yleensä kitaralla tai pianolla. Ja sanat ja sävelet syntyvät yleensä yhtä matkaa. Teen biiseistä tavalliselle c-kasetille demon, sekvensseri-laitteen avulla (Master Tracks) ja tuottaja/sovittajat, tässä tapauksessa em. herrat sitten ovat tehneet niiden pohjalta taustat. Mulla on itse asiassa paljon biisejä varastossa. Ja nyt olenkin koittanut valita niistä sopivia tälle “house-levylle“, mutta laulujen joukossa on paljon sellaisia, joista aion tulevaisuudessa tehdä ihan akustisen levyn.

Mistä uudet laulusi kertovat?

Osa näistä biiseistä on mollisävyisiä, tummia tarinoita. Ne ehkä kuvaavat sitä rakkauden kääntöpuolta. Ja toinen puoli uusista biiseistä on sellaista mulle ehkä tyypillistäkin ironista tavaraa. Pientä kuriositeettiakin on luvassa, nimittäin osassa näistä suomenkielisistä biiseistä on espanjankielisiä säkeitä, jotka tulkitsee Suomessa asuva elokuvaohjaaja Alvoro Pardo. Nämä biisit ovat vähän sellaista hämmentävämpää kamaa. (Luurista kuuluu hirtehistä hörähtelyä).

Mitä muuta elämään kuuluu?

Teen näitä tv-tuottajan hommia eri kanaville. Ja lisäksi, olen sanoittanut muille artisteille biisejä, mm. Kari Tapiolle ja Lea Lavenille. Sekä ihan viimeksi Sari Kaasiselle tein sanoituksia. Yleensä nämä mun sanoitushommat menevät ns. sellaiselta puolituttu-pohjalta tai niin, että olen tarjonnut jotakin biisiä suoraan sopivalle artistille. Tykkään tehdä muille kokonaisia biisejä, en niinkään pelkkiä sanoituksia. Lisäksi olen tehnyt teatterihommia, sellaisia räp-tekstejä ja myös vähän käännöksiä, mm. espanjan- ja portugalinkielistä sekä Eva Dahlgrenia. Mutta pidän näitä käännöstöitä ennen kaikkea hyvänä treeninä. Ei niillä ainakaan rikastumaan ole päässyt. (taas hörinää luurista)

Mikä on paras ja/tai rakkain työsi?

(Lissu miettii pitkän aikaa ja kun hän alkaa puhua – ääni on muuttunut hiljaisemmaksi). No, ihan viimeisin työ on tällä hetkellä sitä. Olin eilen juuri lapsuudenystäväni hautajaisissa, hän kuoli syöpään, ja esitin tilaisuudessa hänelle tekemäni biisin “Sininen kuu“. Se oli meidän salapoliisikerhomme nimi, lapsina kun yhdessä leikittiin. Tämä biisi on ollut mulle se kaikkein vaikein tehdä.

Ikimuistoisin hetkesi lauluntekijän urallasi?

Niitä on muutamiakin ja on muuten vähän vaikea käydä äkkiä läpi 20-vuotista uraa. No, ensimmäiset julkiset esiintymiset tietysti on jääneet mieleen… Tavaramarkkinoiden ekat keikat… ja se hetki, kun ekan kerran kuuli radiosta oman biisinsä! Sitä ajatteli, että voiko tää olla tottakaan… Niin, ja tietysti se, kun kaikki Suomen rock-kriitikot haukkuivat yhteen ääneen “Kevät“-biisin, josta sittemmin on tullut oman aikansa klassikko. Että näköjään… sellaisesta ininästä ja arvottamisesta ei tarvitse välittää. Niin, ja yksi hauska keikka tulee mieleen, kun 16-vuotiaana tyttötrubaduurina olin keikalla Raittiuskahvilan avajaisissa, ja kaikki mun biisit kerto viinasta, tupakasta ja huumeista…

Millainen olit nuorena?

Hyperaktiivinen. Mä olin urheilija, luonnonsuojelija, runotyttö, ballerina, ornitologi… Ja laulunteko alkoi heti lapsena. Rallattelin kaikki automatkat, siihen aikaanhan autoissa ei ollut radioita… Tein lauluja ympäröivästä maailmasta, kaikesta mitä näin. Ja homma jatkui koulussa. Musiikinopettajani Kari Rydman kannusti lauluntekoon ja opetti antamaan lauluille muodon. Meillä oli koulussa “Hyyppä-trio“ – me tehtiin biisejä luonnosta, kuten sieniretkistä, pöllöistä jne. Eli käytännön asiat, kuten luontoretket, olivat laulujen innoittajina.

Mikä saa sinut pysymään alalla, laulujen parissa?

Se, että musiikilla on niin suuri vaikutus. Musiikki on tärkeää mulle itsensä ilmaisun kannalta ja sen takia, että muiden lauluista olen saanut paljon voimaa. Musiikki lohduttaa, luo muistoja, ilahduttaa. Ja kun sanat eivät riitä, musiikki otetaan avuksi. Niin, itse asiassa – musiikki on mulle samaa kuin hengittäminen…

Uskon sen. Taas olisin halunnut jututtaa tekijää paljon pitempään, mutta toivon, että voin olla Lissuun yhteydessä vaikkapa kuuntelemalla hänen uusia laulujaan. Kaikkea hyvää – anna älysi ja sävelkorvasi tehdä meille lisää mielenkiintoista hyvää kuunneltavaa!

Aatteen mies ahkeroi edelleen!

Julkaistu

Kaj Chydenius Minkälaisten töiden parissa puuhaat tällä hetkellä?

No, mulla oli just ensi-ilta, lauantaina 12.9. Savonlinnassa, Olavinlinnassa! Siellä esitettiin semmoinen historiallinen musiikkidraama nimeltään “Kuut, tähdet, auringot“, jonka musiikin sävelsin minä ja tekstin kirjoitti Raija Oranen. Nyt sitä sitten jännitetään seuraavat kaksi viikkoa, että tuleeko väkiä… Tämä on semmoinen musiikkiteatteriesitys, joka käsittelee Olavinlinnan historiaa ja jonka tapahtumat sijoittuvat 1500-luvulle. Laulunäytelmän esittäjäkaartista voisin mainita mm. Eija Ahvon, Tiina Weckströmin, Wanda Saartamon ja Ari-Matti Hedmanin. Em. solistien lisäksi mukana on Savonlinnan kaupunginteatterin näyttelijöitä, kuorolaisia sekä viiden muusikon orkesteri, jonka kapellimestarina ja sovittajana toimii Hannu Vesioja. Produktiossa on yhteensä yli 50 esittäjää…

Aikamoinen pläjäys… jännittääkö sinua tuleva kritiikki?

No, ei varsinaisesti jännitä, mutta ainahan on kiinnostavaa lukea, kuinka eri ihmiset suhtautuvat tekemääni musiikkiin – kokevatko he samoja fiiliksiä kuin itse tai näyttelijät/laulajat ovat kokeneet. Säveltäjälle, tai ainakin minulle, paras kiitos on se, kun huomaan esittäjien tykkäävän lauluistani, ottavan ne omikseen. Mun mielestä säveltäjän ykköspäämäärän pitäis olla se, että pystyis säveltämään sille ko. esittäjälle juuri sen oikean laulun, eli juuri sen laulun, jossa esittäjä tuntee olevansa parhaimmillaan, omimmillaan. Mutta mitä kritiikkiin tulee noin yleensä, mun kohdalla se on vähän niin, että Suomessa ei oikein ole saatavilla ammattitaitoista kritiikkiä teatterisäveltäjälle. Yleensä kritiikeissä lukee jotain siihen tyyliin, että “kauniita lauluja oli säveltänyt K. Chydenius“ tai että “sillä on ollut nämä samat kompit Lapualaisoopperasta lähtien“ … että oikein komppi-sanankin sekin kriitikko oli jostain löytänyt… Kyllä se niin on, että musiikista keskustelen yleensä kapellimestarin kanssa, niin kuin nyt tässä tapauksessa, Vesiojan kanssa. Saatamme jutustella jopa ylinousevista kvinteistä ja niin edelleen…

Mitä muuta kuuluu tulevaisuuteen?

Kaikenlaista muutakin on meneillä. Olen kirjoittanut näille “Nätyläisille“ eli Tampereen yliopiston näyttelijätyönlaitoksen oppilaille oopperaa “Nummisuutarit“, joka siis perustuu Kiven proosatekstiin. Siinä on resitatiiveja ja aarioita, ja olen itse kirjoittanut libreton: resitatiiveissahan on oma “tanttan-tanttan“-mittansa, jossa kieli on kertovaa, kun taas aarioissa on pitempää, riimitettyä runoa loppusoinnuin. Näitä lauluja harjoitellaan pianisti Arto Piispasen ja laulunopettaja Pirkko-Liisa Tikan johdolla, ja olen tässä harjoitusvaiheessa vähän itsekin mukana. Tarkoitus on, että tammikuussa päästään tekemään näyttämöharjoituksia ja ensi-iltaan produktio saataneen helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa 1999.

Lisäksi, olen tehnyt Koulu-tv:lle lauluja, jotka käsittelevät aikaa ja ajantajua. Kirsti Tulonen on sarjan ohjaaja, ja hänen kynästään ovat myös laulujen tekstit. Olen huomannut, että tämmöinen didaktinen laulu on aika vaikea laji – jotenkin on helpompi säveltää esimerkiksi syksyn tulosta kuin juuri nyt esim. ajasta, käsitteenä. Tämä on ollut melkoinen haaste. Tätä hommaa voisi kyllä verrata poliittisten laulujen tekoon siinä mielessä, että säveltäjän homma on tarjota se sanoma eli se liha mahdollisimman hyvällä kastikkeella… kukaan ei kyllä nykyään enää poliittisia lauluja…

Mistä se mielestäsi johtuu?

No, sitä sinun pitää kysyä kirjoittajilta! Mutta kaipa se on niin, että aikansa kutakin. 60- ja 70-luvut olivat poliittisessa mielessä vireää aikaa, mutta uskon, että vielä tulee aika, jolloin poliittiset laulut ovat taas ajankohtaisia. Tulee uusia säveltäjiä ja kirjoittajia, joita tämä aihe kiinnostaa. Uskon siihen jo senkin vuoksi, että ainahan nuoriso on ja on ollut sydämistynyt vääryyksistä, ja he haluavat muutosta. Ja musiikki jos mikä on oiva keino protestoida! Muuten, saako vielä jatkaa? Näistä nykytöistäni?

Vieläkö lisää? No, ei kun jatketaan (huh huh – energiaa näyttää eräillä olevan…)

Teen myös uutta lauluohjelmaa Ritva Sorvalille, lahtelaiselle näyttelijälle. Hänen edellistä säveltämääni lauluohjelmaa on esitetty pia 100 kertaa, ja hän lähetti mulle uusia tekstejä, mm. Einari Vuorelaa, Hellaakoskea ja mitä kaikkea… ja nämä seuraavat runot ja tekstit sävellän duetoksi. Ritvan aisapariksi tulee nimittäin Timo Koskelainen, ja toivon saavani uuden lauluohjelman heille valmiiksi ensi vuodeksi. Lisäksi, MTV3 tekee Aila Meriluodosta ohjelmaa, ja sieltä on lähetetty minulle sävellettäväksi hänen runojaan. Nämä runot ovat myöhemmiltä vuosilta, näitä aikuisiän proosarunoja, joista ei niin helppoa niitä lauluja olekaan tehdä. Onneksi ohjelmaan näiden laulujen esittäjäksi tulee mulle tuttu laulaja, tämä Tiina Weckström, jonka kapasiteetin ja taidot tunnen hyvin. Ja vielä mulla on yksi homma: opetan nimittäin ruotsinkielistä näyttelijäosastoa, 4. vuosikurssia, jolle olen säveltänyt harjoitustehtäviä. Teemana on neliääninen laulu, ja sitä harjoitellaan 1/2 minuutin pituisten etydien avulla. Etydien runot on kirjoittanut Ingrid Saaristo, Suomessa asuva riikinruotsalainen rouva – aivan ihastuttavia runoja!

Miten ehdit tuota kaikkea?

Minä ajattelen niin, että onneksi saan olla ahkerana!

Millainen sinä olit muuten nuorena?

No, minähän olen Juankoskelta, niin kuin ovat eräät muutkin… mm. E. Ahvo ja J. Leskinen. Itse muistan olleeni semmoinen tuiki tavallinen poika, ja erityisen hauskaa oli, että en päässyt edes Kuopion lyseoon, vaan ne ottivat minut armosta Joensuun lyseoon… että terveisiä vaan savolaiselle mafialle.

Kuinka musiikki sitten tuli elämääsi?

Meillä oli kotona piano, ja otin laulutunteja ja lauloin mm. pikkupoikana “Sotilaspoikaa“ ja vastaavia ja tein jopa pieniä sävellyksiä J.H. Erkon ja Koskenniemen runoihin… vaikka enhän minä silloin vielä ymmärtänyt mistään mitään, kenraalibassosta tai soinnuista. Mutta sittemmin opiskelin yhtä aikaa sekä Sibelius-Akatemiassa ja Kauppakorkeassa. Kun isä epäili, että josko niistä pelkistä soittohommista sitä leipää saisi… mutta veri vain veti musiikkiin. Ja enhän minä osannut laskea, enkä rahoistakaan ole koskaan mitään ymmärtänyt! Joten ei ne opinnot siellä kauppiksessa ihan sujuneet… onneksi älysin siellä lopettaa ja keskittyä Sibikseen… Vaikka sen verran ne ovat minua siellä Kauppakorkeassa muistaneet, että siellä on nykyään tämä Chydenia-talo!

Ikimuistoisin hetkesi urallasi?

Se on kyllä semmoinen KOM-teatterin kanssa tehty keikka, joskus 1980-luvun puolivälissä, Meksikossa, Guanajuato-nimisessä paikassa. Meillä oli siellä konsertti, teatteri Juarezin portailla, ulkoilmassa. Se oli aivan mahtava elämys! Kun miljöö oli aivan fantastinen: iso, mahtava palatsi jykevine pylväineen taustalla ja edessämme vellova, värikäs, monituhatpäinen meksikolaisyleisö, joka ulvoi, lauloi ja tanssi. Ja me esitimme puolentoista tunnin ajan lauluja niin, että minä (koska olin vanhin ja rumin!) spiikasin yleisölle ensin lyhyesti laulun sanoman, jonka jälkeen spiikki tulkittiin ja laulu esitettiin, suomeksi tietenkin. Mutta yleisö ei ollut siitä kielestä moksiskaan, se piti aivan mahdottomasti meistä – ja tuntui aivan uskomattomalta, että niin kauas oli tultu ja että niin paljon ne tykkäsivät!

Mikä saa sinut pysymään musiikin parissa?

Siihen on oikeastaan kaksi syytä: toinen on niinkin proosallinen kuin, että minullahan on valtion pitkäaikainen apuraha. Joten kai minun on jotakin tehtävä sen rahan eteen. Mutta tärkeämpi syy on varmasti se, että toistaiseksi minulta on näitä uusia lauluja tilattu ja pyydetty. Eli vielä on riittänyt laulajia ja esittäjiä, jotka haluavat juuri minun sävellyksiäni. Ja suoraan sanottuna, vanhoilla lauluilla eläminen ei ole kiinnostavaa! Käyn aina innolla uuden tekstin kimppuun miettien, mitenkähän tämä runo soisi minulla. Ja se on minusta tosi kivaa!

En tahtoisi pilata tätä juttua millään lopputyperyydellä, joten toivotan Mr. Chydeniukselle vain pitkää ikää ja terveyttä, koska intoa ja energiaa näyttää olevan omasta takaa. Uskomaton tyyppi! Menestystä! (vaikka arvaan, ettei se hänelle ole tärkeää)

Uusrahvaanomaisesta jatsista kissanpolkkaan – kaikki käy!

Julkaistu

Minkälaisten töiden parissa puuhaat tällä hetkellä?

Saimme juuri valmiiksi Daven suomenkielisen soololevyn! Olin projektissa mukana soittajana, sovittajana ja tuottajana. Mukana oli mahtavia muusikoita Daven lisäksi, mm. Sami Kuoppamäki rummuissa, Pekka Pohjola bassossa ja Antero Jakoila kitarassa. Lisävärinsä levylle tuovat sello, Veli-Pekka Bister; viulu, Jari Lappalainen; Markku Veijonsuo, vetopasuuna; Markku Johansson, trumpetti ja Pekka Toivanen, saksofoni, Mongo Aaltonen, perc..

Mitä kuuluu keikkarintamalle?

Olen juuri lähdössä Nummisen kanssa Etelä-Ruotsiin … ja meille on nytkin myyty kaikenlaisia keikkoja pohjalta Rovaniemeltä Dusseldorfiin…

Hetkinen. Eritelläänpä vähän. Kerrohan vähän tarkemmin näistä eri töistä!

Joo, no, Mauri Anteron kanssa meidän ohjelmisto koostuu hyvinkin erilaisista musiikkilajeista, riippuen aina vähän tilanteesta, missä ja kenelle esiinnytään. Nyt tämä Etelä-Ruotsin kiertueen ohjelmisto on tietysti ruotsiksi, mutta ohjelmistoa löytyy neljällä kielellä: suomi, ruotsi, englanti ja saksa. Musiikinhan meidän yhteistyössä säveltää M.A. ja minä sovitan ja soitan. Biisit ovat uusrahvaanomaisesta jatsista Wittgensteinin teksteihin sävellettyihin lied-konserttoihin. Ja sittenhän meidän ohjelmistoon kuuluu tämä underground-osastokin hyvin vahvasti…

Kuinka muuten aikoinasi osuit yhteen M.A.:n kanssa?

No, mehän puuhasteltiin 60-luvulla vähän niin kuin samaa merkillisyyttä, mutta eri puolilla… (naurua) eli Mauri oli mukana tässä ”Suomen Talvisota”-projektissa, johon lauluja kirjoittivat mm. Jarkko Laine, Rauli Badding ja M.A. Ja minä puolestani olin mukana sellaisessa Sperm-oopperassa, joka kierteli Kristianin kiertueen mukana ympäri Suomea. Ja sitten jossain vaiheessa – minähän soitin myös Wigwamissa – kun Wigujen työt vähenivät, me tapasimme Maurin kanssa sattumalta Love Recordsin toimistolla. Sanoin siinä ohimennen vaan M.A.:lle, että jos hänellä olisi joskus jotakin tuurauskeikkaa tai muuta hommaa, lähtisin mielelläni duuniin. Ja eipä kulunut kuin kaksi viikkoa, kun Mauri soitti ja pyysi keikalle – ja nyt tätä keikkaa ollaankin sitten tehty yhdessä jo 22 vuotta! Eikä loppua näy!

Teette myös edelleen lastenmusiikkia yhdessä?

Jo vain! Gommi ja Pommi voivat oikein hyvin. Tämä lastenlauluhomma on ollut antoisaa siinä mielessä, että meitä tilataan esiintymään mitä moninaisimpiin tilaisuuksiin – erilaiset festivaalit, lastenjuhlat sekä kuntien, kaupunkien ja yksityistyisten firmojen järjestämät tilaisuudet työllistävät meitä runsain määrin. Myöskin kaupunginorkesterit. Tänä syksynä esiinnymme lastenlauluinemme Lapin kamariorkesterin ja Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa – sinfonia-arreja näistä lastenlauluista on tehnyt mm. Jani Uhlenius ja Matti Puurtinen.

Kuinka paljon se hajottaa – tehdä niin paljon erilaisia töitä?

Kyllä se on pikemminkin rikkaus! Ajattele nyt – lennät jostakin ulkomailta diplomaattikutsuilta tai rock-festivaaleilta ja vaihdat frakin lennossa kissanpukuun ja menet haitari kainalossa soittamaan lastenjuhliin.

Ikimuistoisin hetkesi muusikko/sovittajan urallasi?

Niitä on kyllä tosi paljon. No, esim. kun olimme Wigwamin kanssa 70-luvulla kahden viikon kiertueella silloisen kovan kultti-progebändin Gongin kanssa. Kahtena päivänä oli konsertit Hammersmith Odeonissa Lontoossa. Me soitettiin ensin ja molempina päivinä kävi niin, että yleisö oli niin innoissaan, että vaati meitä yhä uudelleen takaisin estradille Gongin roudarit hermostuivat siinä määrin, että kävivät kiskomassa johdot irti meidän soittimista, jotta pääbändi pääsisi areenalle. (Se oli aika kutkuttavaa).

Edelleenkin monet sanovat Wigwamin olleen (haastattelija mukaan lukien) kaikkien aikojen paras suomalainen bändi. Lämmittääkö se mieltä?

Tottakai se lämmittää! Ja täytyy sanoa, että se oli todellakin aito ja rehellinen ryhmä. Se bändi ei ollut mitään fuulaa. Me tehtiin musiikkia tosissaan ja fiiliksellä. Se on hienoa, että ihmiset muistavat sen bändin, vieläkin, vaikka kaikki onkin nykyään näissä musabisneksissä täysin muuttunut… nykyään on eri arvot.

Millainen olit nuorena ja kuinka musiikki tuli elämääsi?

Hyvin ennakkoluuloton, kuten varmaan voi päätellä näistä mun musapuuhasteluistakin. Joo, mä olin valmis ihan mihin vaan! Ja mähän oon tehny keikkoja ihan 5-vuotiaasta lähtien, jonkinsortin lapsitähtenä. Tosi pienestä jo soitin tanssi- ja rokkibändeissä. Kyllä mä musikaalisuuden koen lahjana – sitähän, siis musikaalisuutta nimenomaan, ei todellakaan voi kenellekään opettaa!

Mikä saa sinut pysymään alalla – musiikin parissa?

No, se on ainoa asia, jonka hallitsen. Ja musiikki kiinnostaa mua valtavasti. Ja se, etta voin tuottaa, sovittaa, soittaa, esiintyä mitä erilaisimmissa paikoissa mitä erilaisempaa musiikkia. Se pitää ihmisen VIREENÄ!

Pedro on elävä Mr. Hyvä Fiilis – olipa hän sitten mikä puku päällä tahansa. Pysyhän edelleen vireenä, että saamme edelleen nauttia sinusta – ennakkoluulottomasta musiikkimiehestä!

Pentti Rasinkangas – tekee koko perheen musiikkia

Julkaistu

 

Pentti Rasinkankaalla on rauhaisa tunnelma: kuin olisi kaukana maalla, vaikka talon nurkalta pääsee bussilla Jyväskylän keskustaan puolessa tunnissa. Talo on entinen Kymiyhtiön uittomiesten ruokala ja majoituspaikka. Tukinuitto Päijänteellä loppui vuonna -63, sen jälkeen talossa oli ollut vain satunnaisia asukkaita. – Talo oli ollut viisi vuotta myynnissä, kun me löydettiin tämä 15 vuotta sitten, Pena hymyilee. Saatiin tontin hinnalla, kun siihen aikaan ei vanhoja rakennuksia arvostettu. Täällä Haapaniemessä on mukava asua. Joskus kokkaillaan yhdessä naapureiden kanssa, viikolla tilattiin kimpassa luomulihaa, Pena kertoo.

Pentti Rasinkangas

Kanalomamatka ja muita vääntöjä

Pentti Rasinkangas oli parikymmentä vuotta sitten fysiikan ja kemian opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Parin vuoden opiskelun jälkeen musiikki vei miehen ja alkoi esiintyminen erilaisille yleisöille, kitaran kanssa ja erilaisissa kokoonpanoissa.

– Mm. Salon Hessun kanssa esiinnyttiin duona, Pena muistelee. Omien laulujen teko alkoi oikeastaan siksi, että Pena ei oikein löytänyt mieleistään ohjelmistoa lapsille. Aikuisyleisölle kyllä löytyi monenlaista sopivaa materiaalia, mutta lapsille oli pakko alkaa tehdä itse.

– Vaikkei mulla ollu kyllä yhtään taipumuksia lauluntekoon, ne oli ihan kauheita vääntöjä, Pena kauhistelee. – Mutta sitä vaan piti sitkeästi tehdä uudestaan ja uudestaan niin kauan että kelpasi. Ja on niistä ensimmäisistä tekeleistä jäänyt joitakin ohjelmistoon edelleen, esimerkiksi Kanalomamatka on tosi vanha biisi.

Rasinkankaan muita klassikoita ovat mm. vuoden parhaina uusina lastenlauluina palkitut ’Markan possu’ (1990) ja ’Minä hiirten kanssa en heilu (1991). ’Meidän uusi vauva’ on tullut tutuksi myös telkkarin juustomainoksesta. Vuonna 1995 hän sai Lastenkulttuurin Valtionpalkinnon.

Laulunteko on pitkä prosessi

Laulujen tekeminen on edelleen pitkä prosessi, vaikka Pena pitää muuten itseään lyhytjänteisenä tyyppinä. Biisi lähtee liikkeelle aiheesta, idea kehittyy johonkin suuntaan ja sitten sitä muokataan moneen kertaan pitkällä aikavälillä. Voi olla että alkuperäisestä ideasta ei ole paljoakaan jäljellä kun biisi on valmis.

– Pekka Töpöhäntä (näytelmämusiikki Jyväskylän kaupunginteatterille 1992) oli poikkeus, kun sille oli dead line, Pena muistelee. – Lapset olivat silloin pieniä ja koko ajan korvatulehduksessa. Tuntui että aika oli tosi tiukalla, mutta ehkä Töpöhännän musiikki juuri siksi syntyikin niin tehokkaasti, arvelee Pena. Näytelmää esitettiin Jyväskylässä yli 50 kertaa sinä vuonna, mutta juttu ei silti maistunut puulta.

– Oli niin hyvä joukko tekemässä, Pena perustelee, hyvä ohjaaja, loistavat näyttelijät ja siinähän oli mukana koko Ohilyönti-orkesteri. Näytelmä- ja elokuvamusiikin tekeminen kiinnostaa edelleen, biisinikkari myöntää.

Sanaleikkejä ja asiantynkää vaikka sinfonian säestyksellä

Lähes kaikki Rasinkankaan laulut on tehty pääosin hänelle itselleen ja Ohilyönti-orkesterille.

– Sen takia mulle on varmaan vuosien varrella rakentunut jonkinlainen oma sävelkieli: malli tai idea siitä, millainen biisi voi olla, esimerkiksi miten se sopii paitsi minun laulettavakseni, niin kulloisellekin kokoonpanolle. Voisi kyllä olla terveellistä ravistella joskus itseään irti vanhoista jutuista. Mun laulujahan sovitettiin big bandille viime kesänä, ja nyt on ollut alustavasti puhetta sinfoniaorkesterista.

– Mutta voisi olla ihan eri juttu lähteä säveltämään alusta asti tietoisesti lastenlauluja esim. big bandille. Tai sinfonialle. Tai jazziin tai kansanmusiikkiin, innostuu Pena.

Pentti Rasinkangas luonnehtii musiikkiaan mieluummin koko perheen musiikiksi kuin lastenmusiikiksi. Sävellykset, sanoitukset, sovitukset ja koko esittäminen pyritään tekemään monitasoiseksi, niin että kaikenikäiset kuulijat löytävät biiseistä jotain. Musiikissa on monenlaisia aineksia: mm. kansanmusiikki- ja etnotaustaa, jota hän aikanaan tarjoili parilla ”aikuislevyllään”, ja löytyypä jazzvaikutteitakin. Biisien hupaisien sanaleikkien taakse voi kätkeä myös vakavampia asioita, hän sanoo.

– Ei mulla mitään sellaista ohjelmajulistusta ole, että nyt tässä laulussa pitää olla sitä-ja-sitä, mutta kyllä mun oma maailmankuvani ja ajatukseni maailmasta jollain tavalla ovat siellä pohjalla. En varsinaisesti opeta lauluissani tyyliin ’pitäkää pipoa’ ja ’katsokaa oikealle ja vasemmalle’, mutta jos joku löytää lauluista jotain ajatuksia tai filosofioita niin hyvä niin, Pena pohtii.

– Joskus kuulee väitettävän, että lastenlaulujen on oltava sellaisia että lapset ymmärtää kaiken. Minun biiseissäni on kyllä sellaistakin mitä suurin osa aikuisistakaan ei välttämättä ymmärrä.

Biisinikkarin tienestit

Silloin kun Pentti Rasinkangas antautui musiikintekemiselle ja jätti kemian opiskelut sikseen, oli leipä aika kapea. Niin kuin moni lauluntekijä ja muusikko tietää, töitä saa tehdä monta vuotta ennen kuin saldo alkaa kertyä plussapuolelle. P. Rasinkangas istuu nyt itse sekä Valtion Säveltaidetoimikunnassa että Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaostossa pohtimassa, kuka apurahoja ansaitsisi.

– En ole kyllä vieläkään keksinyt täydellistä filosofiaa, minkä pohjalta apurahapäätöksiä pitäisi tehdä, hän toteaa. – Esimerkiksi minä olisin tarvinnut apurahoja kipeimmin silloin alkuaikoina, mutta silloin ei tietenkään ollut mitään meriittejä eikä mahdollisuuksia. Nyt mä en niitä tarvitse enkä ano, vaan elän tämän hetken töillä ja niillä joita tein silloin kymmenen vuotta sitten. Eli ongelma on siinä, että silloin kun apurahat olisivat eniten tarpeen, ei oikein ole perusteluja niiden saamiselle.

Ohilyönti tien päälle ja Ahon lapset levyttämään

Ohilyönti-orkesteri syntyi vuonna 1986. Alunperin bändissä soittivat Rasinkankaan lisäksi Lievemaan veljekset Timo ja Tommi sekä Mäkelän Jukka. Siukolan Jussi tuli seuraavana vuonna basistiksi ja on mukana edelleen. Muuten väki on vuosien varrella vaihtunut vähän kerrassaan.

Tämän hetken kokoonpanossa ovat Rasinkankaan ja Siukolan lisäksi Pekka Nylund /Pekka Nättinen, buzuki, kitarat ja klarinetti ja Petteri Pitkänen, haitari ja koskettimet. Rasinkankaan ja Ohilyönti-orkesterin yli kymmenvuotiseen historiaan sisältyy monenlaisia kausia. Hurjimpina vuosina tuli sata keikkaa täyteen jo maaliskuussa.

– Ja ne oli tosi pitkiä turneita, muistelee Pena, yksikin Lapin kiertue päättyi Järvenpäähän. Toisaalta välillä on ollut tyhjiäkin kuukausia. Ohilyönniltä ja Rasinkankaalta on ilmestynyt yhteensä kymmenen lastenlevyä, joista yksi ruotsinkielinen, kaksi etnolevyä ja lisäksi näytelmämusiikkiäänite Pekka Töpöhäntä.

– Alkavana vuonna on taas tarkoitus tehdä ahkerasti keikkaa Ohilyönnin kanssa, Pena. Uusimpia biisejään hän ei kuitenkaan ole tehnyt itseään tai Ohilyönti-orkesteria varten, vaan ’lasten suuhun’. Tulkitsijoina ovat jyväskyläläiset Ahon sisarukset, Juhana, Juulia, Eerika ja Laura-Elina, jotka esiintyvät sekä kimpassa että solisteina. Lauluja on valmiina levyllinen, perästä kuuluu, sano …

 

 

Tero Vaara – lahjakas tarinankertoja

Julkaistu

Minkälaisten töiden kimpussa olet tällä hetkellä ja mitä kuuluu?

No, kiitos hyvää. Me ollaan bändin kanssa aika lailla tien päällä oltu kesäkuusta lähtien, ja tarkoitus on keikkailla suht säännöllisesti tuonne joulukuulle asti. Pienen tauon tekee se, että olen lähdössä Barcelonaan pariksi viikoksi, biisintekoon.

Barcelonaan? Miksi?

No mulla on hirveen hyviä kokemuksia luovan työn tekemisestä ulkomailla. Pystyn keskittymään paljon paremmin kuin kotona, mähän olen helvetin hyvä keksimään kaikenlaista muuta puuhaa kuin biisintekoa… ja toisaalta, voin myös pikkusen harrastaa urheilua samalla…

Kuinka biisinteko käytännössä tapahtuu? Otatko kitaran reissulle mukaan?

Itse asiassa, otan kitaran ja tietokoneen sekvensserilaitteistoineen mukaan. Mulla on yleensä ihan tavallinen hotellihuone, ja pyrin aloittamaan aamulla ja tekemään kunnon työpäivän biisinteon äärellä. Mulla on joitakin aihioita jo valmiina, ja tarkoitus on saada sellaset kaksitoista biisiä valmiiksi. Levyttämään me mennään joskus ensi vuonna.

Mikä on työtapasi, sanat vai sävel ensin?

Kyllähän mä olen tarinankertoja, mutta en kuitenkaan kuljeta tekstiä svengin kustannuksella. Haluan musani olevan viihdyttävää ja yleisöystävällistä. Yleensä sanat ja sävel kulkevat aika lailla rinnakkain – pyrin tekemään sellasta kuunneltavaa poprokkia.

Mikä on paras/rakkain työsi?

No, sellanen biisi kun ”Ei toiset opi koskaan”…

Kertooko se sinusta?

No, heh heh, varmaan minusta ja vähän muistakin…, mutta asiallisesti ottaen, sen biisin levytetty versio on vaan niin älyttömän hyvin onnistunut saksofonisooloineen ja laulutulkintoineen, että itsekin joskus ihmettelen, että ollaanko saatu sellaista aikaan! Muita mulle rakkaita biisejä ovat sitten nämä, jotka livetilanteessa toimivat takuuvarmasti, kuten ”Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä”, ”Valokuvia”, ”Lauantai-ilta” ja tietenkin biisi ”Älä jätä minua”.

Ikimuistoisin hetkesi lauluntekijän urallasi?

No kyllä se oli silloin, kun Juha Vainio -palkinnon yhteydessä Salon Jakke antoi mulle sävellettäväksi yhden Junnun Vainion ennen levyttämättömän tekstin, jonka nimi on ”On laulu tärkeämpi laulajaa”. Se oli ihan mieletön juttu ja jäi kyllä mieleen!

Millainen olit nuorena?

Ehkäpä jossain määrin eksyksissä … heh heh … ehkä sitä ois voinu odottaakin muutaman vuoden ennen näiden taidepaukkujensa kanssa. Mutta joo, mä olin erittäin ulospäinsuuntautunut ja ajattelematon, vois kai sanoa…

Kuinka musiikki tuli elämääsi?

Ensimmäiset räpellykseni tein kuusitoistavuotiaana kitaran kanssa ja 17-vuotiaana tein biisin ”Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä”. Ajattelin silloin, että ehkä tässä on jotain mulle, että ehkä minä saan kuin saankin lauluja kasaan…

Millaista musaa kuuntelit nuorempana, ketä arvostit?

Kuuntelin kovasti Kasevaa ja Kauko Röyhkää, jota muuten arvostan edelleenkin. Työn kautta olen oppinut arvostamaan näitä vanhempia, Helismaata ja Vainiota.

Mikä saa sinut pysymään alalla, laulujen parissa?

On erittäin kivaa niin sanotusti nyhjästä tyhjästä! Laulunteko on haasteellista ja kiinnostavaa hommaa. Se on kuin jokin ikuinen mysteeri. Ja on erittäin kivaa ja palkitsevaa, kun saa laulun valmiiksi. Se onkin se tärkein hetki, se euforinen olo, jota ei sen jälkeen enää voi saavuttaakaan.

Kiitän Teroa haastattelusta. Siihen Tero sanoo nopsasti, että koska hän on juuri menossa keikalle hienon bändinsä kanssa, jonka muusikot tekevät hyviä sovituksia hänen biiseistään, muusikko/sovittajat olisi hyvä mainita – ettei hän vaan taas yksin paistattele julkisuudessa. Eli, Vaaran hienoja kappaleita soittavat ja sovittavat lahjakkaat herrat Kari Makkonen, basso; Reijo Anttila, keyboard; Timo Räsänen, rummut. Keikkabussin tuttujen äänten tunkeutuessa luuria pitkin korviini, toivotan tälle hyväntuuliselle reissumiehelle hyviä keikkoja ja onnellista elämää!

Historiallinen ennakkopäätös – Kari Kuuva voitti ja EMI hävisi

Julkaistu

Vuosia kestänyt prosessi päättyi lopullisesti Kari Kuuvan voittoon, kun Korkein oikeus marraskuussa hylkäsi EMI Finland Oy:n valituslupahakemuksen.

Karin 70-luvun alussa solmimat kustannussopimukset yhteensä 22 teoksesta ovat näin purkautuneet. Teoksista tunnetuimpia ovat Daa-da-da ja Riviera. Korkeimman oikeuden ratkaisu merkitsi sitä, että Kouvolan hovioikeuden päätös sai lainvoiman. Hovioikeushan puolestaan piti ennallaan Riihimäen käräjäoikeuden päätöksen.

Purkupäiväksi tuomittiin 20.12. 1994, jolloin Kari ilmoitti sopimukset purkautuneiksi. Näiden teosten kustantajaosuudet on siitä lähtien pidetty Teostossa jäädytettyinä ja nyt ne maksetaan Karille. Ja tästä eteenpäinhän teokset ovat manuksia ja tekijä saa kaikki tekijänoikeuskorvaukset itselleen.

EMI:lle tuli kalliiksi se, ettei yhtiö heti suostunut Karin purkuvaatimukseen. Se tuomittiin maksamaan tekijän oikeudenkäyntikuluja 69.750 markkaa lisättynä koroilla eli yhteensä 81.158 markkaa. EMI:n maksettavaksi jäivät myös sen omat oikeudenkäyntikulut, yli 163.000 markkaa korkoineen.

Karilla ei oikeudenkäynnissä ollut taloudellista riskiä, sillä Elvis oli sitoutunut maksamaan ne oikeudenkäyntikulut, jotka mahdollisesti olisivat langenneet tekijäpuolen maksettavaksi. Kyseessähän oli merkittävä ennakkotapaus. Jos lopputulos olisi ollut meidän kannaltamme huonoin mahdollinen, Elvis olisi Korkeimman oikeuden tuomion jälkeen voinut joutua maksamaan puolikin miljoonaa markkaa.

Mutta nyt varsinainen oikeusprosessi ei maksanut Elvikselle penniäkään ja tuloksena oli tekijöille myönteinen ja kansainvälisesti merkittävä ennakkopäätös. Johtokuntamme teki siis aikanaan ainoan oikean ratkaisun päättäessään, että yhdistys lähtee tässä asiassa jäsenensä ”takuumieheksi”.

”Tapaus Kari Kuuvaa” koskevaa aineistoa on kertynyt Elviksen toimistoon monta mapillista. Ajan- ja tilanpuute ei tässä salli perusteellista kertausta koko prosessista, mutta muutama virstanpylväs voidaan vuosien varrelta poimia.

Kari solmi kyseiset sopimukset vuosina 1972-78 silloisen Imudicon kanssa. Kun vuoden kuluivat eikä mitään kustannustoimintaa ollut havaittavissa, Kari kysyi 9.9. 1994 päivätyllä kirjeellä kustannussopimusten nykytilaa, mm. nuottivarastoa ja nuottien markkinointia. Kun vastausta kirjeeseen ei kuulunut, Kari ilmoitti 20.12. 1994 päivätyllä kirjeellä kustannussopimusten purkautuneen välittömästi.

Tämän jälkeen purkuriita meni Teoston välityselimen käsiteltäväksi. Se päätyi lopulta 23.11. 1995 suosittelemaan, että sopimukset puretaan vuoden 1998 loppuun mennessä, elleivät tekijä ja kustantaja siihen mennessä pääse yhteisymmärrykseen sopimusten jatkamisesta.

Kari ei ollut päätökseen tyytyväinen, mutta hänen ei tarvinnut asiassa toimia, sillä EMI päätti viedä purkuilmoituksen kiistämisen Riihimäen käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Käytännössä päätökset EMI:n ratkaisuista tehtiin Ruotsissa, jonne EMI:n kustannustoiminta on Suomesta siirtynyt (täällä on nykyisin ainoastaan levy-yhtiötoimintaa). Muodollisesti Karin kustantaja löytyi kuitenkin edelleen Suomesta.

Samalla kun Elviksen johtokunta teki päätöksen lähteä Karin takuumieheksi oikeuteen, teki Suomen Musiikkikustantajat ry päätöksen, että se ei lähde takaamaan EMI:n mahdollisia oikeudenkäyntikuluja. Elviksen toimeksiannosta Karin asioita ryhtyi oikeudessa ajamaan OTK Ilmo Laevuo. Vahvana tukenaan hänellä oli koko ajan Arthur Fuhrmann, joka yhdistyksemme palkattomana asiamiehenä ei työtuntejaan laskenut.

Karin perusteita sopimusten purkamiselle olivat käräjäoikeudessa se, että sopimustilanne on muodostunut hänen kannaltaan kohtuuttomaksi, että sopimusten ikuinen kestoaika on kohtuuttoman pitkä ja, että kustantaja on laiminlyönyt tehtävänsä, joista tärkein on ollut nuottien julkaiseminen ja niiden levittäminen.

Karin vastineessa korostettiin, että äänitteiden tuottaminen, julkaiseminen ja levittäminen eivät kuulu kustannustoimintaan, vaan ne ovat levy-yhtiön toimintaa. Kustantaja ja äänitetuottaja ovat kaksi eri asiaa, vaikkakin ne tässä tapauksessa olivat saman yhtiön eri osastoja.

EMI puolestaan korosti, että kustannustoiminnan kulut ovat etupainotteisia ja tuotot kertyvät vasta vuosien varrella. Käytännössä yhtiö ei kuitenkaan pystynyt kumoamaan sitä tosiasiaa, että tämä ”investointi” oli jo ehtinyt tuottaa hyvänlaisen voiton. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen mukaan kustantaja oli esimerkiksi vuonna 1993 saanut Teostosta näistä teoksista osuuksia noin 20.000 markkaa.

Kari Kuuva: Jo helpotti!

Kari Kuuva, klassinen kysymys, miltä nyt tuntuu?

– Erittäin hyvältä ja helpottuneelta.

Ymmärsitkö sopimukset allekirjoittaessasi, mikä ero on kustannussopimuksella ja levytyssopimuksella?

– Jollain tavalla, mutta en kyllä silloin nuorena miehenä mitenkään täyspäisesti. Levy-yhtiö ja kustantamohan olivat samassa talossa ja kerroksessa ja samat hemmot hoitivat asioista.

Milloin sinusta ensimmäisen kerran alkoi tuntua siltä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi?

– Joskus 80-luvun loppupuolella, kun eräs kollega kertoi saaneensa omia sopimuksiaan puretuksi. Yritin sitten samaa, mutta Teoston kautta tuli EMIn vastaus siitä, että nuotteja ei ole julkaistu koska en ole toimittanut käsikirjoituksia eikä purkuun sen vuoksi ole perusteita. Unohdin sitten koko asian ja vasta muutaman vuoden kuluttua ihmettelin Arthur Fuhrmannille sitä, että miksi kummassa teosten esimerkiksi mainoskäyttöä koskevat kyselyt kiertävät Ruotsin kautta. Samalla alkoi selvitä, ettei minun tarvinnut tyytyä aikaisemmin saamaani vastaukseen.

Oliko prosessi raskas?

Mielenkiintoinen mutta myös raskas. Erityisesti mieltä painoi se mahdollisuus, että Elvikselle voi pahimmassa tapauksessa tulla iso lasku maksettavaksi. Jos olisi tullut turpiin, niin en varmaan olisi enää kehdannut tulla pikkujouluihin. Pelkäsin myös boikottia, mutta sekin oli turha pelko. Esimerkiksi Suomen EMIn puolelta on suhtauduttu oikein asiallisesti: on sanottu, että asiat riitelevät eivätkä miehet.

Aiotko pitää teokset vastedes manuksena?

Aika näyttää. Kyllähän Daa-da-da:sta on kustantajien puolelta jo kyselty. Mutta kaksi kertaa pitää miettiä ennen kuin allekirjoittaa edes lyhyttä määräaikaista kustannussopimusta.

Norjassa tekijä tappiolla

Kun me Suomessa iloitsemme oman ”Tapaus Kari Kuuvamme” lopullisesta voitosta, norjalaisten oma ”Tapaus Henning Kvitnes” kääntyi hovioikeudessa tekijöiden tappioksi. Käräjäoikeus tuomitsi sielläkin kustannussopimukset puretuiksi, mutta hovioikeus kumosi 20.10.1998 päätöksen ja piti sopimukset edelleen voimassa. Vielä ei ole kantautunut tietoa siitä, valittaako tekijäpuoli korkeimpaan oikeuteen. Hovioikeuden päätöksen mukaan sisaryhdistyksemme NOPA joutuu maksamaan sekä tekijän että kustantajan tähänastiset oikeudenkäyntikulut.

Me Suomenlahden tällä puolella voinemme rauhoittaa mielemme sillä, että norjalaisten eväät sopimusten purkamiselle ovat tainneet olla selvästi huonommat kuin täällä. Ensinnäkin kyseiset sopimukset solmittiin vasta vuonna 1992 eli paljon myöhemmin kuin Kari Kuuvan sopimukset. Toiseksi Henning Kvitnes oli vielä elokuussa 1995 vastaanottanut 125.000 kruunua ennakkoa kustantajalta aikaisemmin jo saamansa 200.000 kruunun lisäksi. Puolisen vuotta myöhemmin maaliskuussa 1996 hän sitten vaati sopimukset purettavaksi. Toki sopimusten syntymisessä ja niiden kytkemisessä levytuotantoon on ollut paljon sellaista, minkä kyllä pitäisi oikeuttaa sopimusten purkamiseen jo näinkin pian niiden solmimisesta.

Norjassa kyse on ns. tallisopimuksen aikana tehdyistä sopimuksista, joissa kustantajana on Tanskan Warner/Chappell. Hovioikeus katsoi kustantajalla olleen riittävästi näyttöä siitä toiminnasta, mitä teosten hyväksi on tähän mennessä tehty. Hovioikeus on pannut painoa myös niille todistuksille, joiden mukaan sellaisessa populaarimusiikissa, jota Kvitnesin teokset edustavat, ei nuottien julkaiseminen ole tavallista Tanskassa, Ruotsissa eikä Norjassa. Yksi todistajista on ollut EMI Publishing Scaninavia Oy:n johtaja Stefan Egmar, jonka vetämä kustantamo oli käytännössä vastapuolena myös Kari Kuuvalla.

Nuottien julkaisematta jättämistä (paitsi kolmesta teoksesta) EMI perusteli sillä vanhalla laululla, että tekijä ei ollut toimittanut käsikirjoitusta. Tekijän puolelta korostettiin kustantajan hyvin tienneen sen, ettei Kari ole ollut nuotinkirjoitustaitoinen, mutta että hänen toimittamansa demo-äänitteet ovat olleet niin hyvätasoisia, että niiden pohjalta kustantaja olisi helposti teettänyt nuotit. Tämä ei olisi ammattilaiselta vienyt aikaa kuin 0,5 – 1,5 tuntia teosta kohden.

Todistajina käräjäoikeudessa kuultiin Raimo Henrikssonia ja Janne Louhivuorta. Henriksson oli kyseisten sopimusten syntyaikaan Imudicon palveluksessa sekä levytuotanto- että kustannuspuolella. Hänen todistuksensa osoitti hänen olleen henkilökohtaisesti tietoinen siitä, ettei Kari ollut nuotikirjoitustaitoinen, vaan tämän kanssa toimittiin demonauhojen pahjalta.

Riihimäen käräjäoikeus antoi päätöksensä 26.2.1997. Kari voitti ensimmäisen erän puhtaasti. Käräjäoikeus katsoi, että Karilla oli oikeus purkaa sopimukset,

koska sopimustilanne oli hänen kannaltaan muodostunut kohtuuttomaksi,

koska EMI:n toiminta kustantajana on ollut passiivista

ja koska EMI oli rikkonut sopimusten velvoitteita nuottien julkaisemissa ja levittämisessä.

Tästä päätöksestä EMI valitti Kouvolan hovioikeuteen. Se antoi ratkaisunsa 1.3.1997 päättäen pitää ennallaan Riihimäen käräjäoikeuden päätöksen. Hovioikeuden päätös oli samansisältöinen, joskin se jätti ottamatta kantaa sopimusajan kohtuuttomuuteen, koska sopimusten purkamiseen jo muutenkin oli perusteet. Kari oli voittanut toisenkin erän.

EMI olisi halunnut lähteä hakemaan kavennusta vielä kolmannesta erästä ja haki valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta. Se kuitenkin hylkäsi hakemuksen 5.11. 1998, peli vihellettiin poikki eikä kolmatta erää enää tarvittu.

Missään tämän prosessin vaiheessa Kari ei lähtenyt vaatimaan takaisin kustantajan saamia osuuksia ajalta ennen sopimusten purkamista. Tavoittena oli ainoastaan sopimusten purkaminen, mikä myös tapahtui.

teksti: Martti Heikkilä

PRIX ELVIS 1998 UIT:lle

Julkaistu


vasemmalta: Arto Alaspää, Jaakko Salo, Matti Kuusla,
Marjatta Leppänen, Lasse Mårtenson ja Jukka Virtanen

Uusi Iloinen Teatteri UIT on saanut tämänvuotisen Prix Elvis -palkinnon. ELVIS myöntää palkinnon vuosittain henkilölle tai yhteisölle, jolla on merkittävät ansiot suomalaisen kevyen musiikin edistämisessä. Aikaisemmin palkinnon ovat saaneet Ilpo Hakasalo, Pekka Gronow, Juhani Merimaa, UMO, Olli Metsänen ja Rautatiensoittajat Hyvinkää ry, Maarit Niiniluoto ja Atte Blom.

UIT on perustettu vuonna 1978. Perustajina olivat suomalaisen floor-show viihteen uranuurtajat, Punaisen Myllyn manttelinperijät ja viihteen moniosaajat Marjatta Leppänen, Matti Kuusla, Lasse Mårtensson, Jaakko Salo ja Jukka Virtanen.

Hyvä idea ja sen osaava toteutus ovat taanneet UIT:n elinvoimaisuuden. Takana on jo kaksikymmentä näytäntökautta. Viime vuonna UIT:n Peacock-teatterissa Linnanmäellä ylitettiin jo miljoonan kävijän raja.

UIT työllistää näytäntökaudella noin 60 henkilöä ja sen lisäksi palveluhankintojen kautta lukuisan määrän enemmänkin. UIT:n liikevaihto on yli 6 miljoonaa markkaa vuodessa. Toiminnasta 97 prosenttia rahoitetaan itse. Julkista tukea UIT saa opetusministeriöltä ja Helsingin kaupungilta.

UIT:n musiikki-iloittelusta saamme kiittää tiukkaa käsikirjoitustiimiä (Seppo Ahti, Matti Kuusla, Jaakko ja Markku Salo ja Jukka Virtanen), osaavaa musiikillista johtoa (päämaestro Jaakko Salo vahvoina avustajinaan Jari Puhakka ja Olli Heikkilä), varmaotteisia ohjaajia (Jukka Virtanen ja Tiina Brännare-Järvinen), näkemyksellistä ja ammattimaista tuotantoa ja teatterijohtoa (teatterinjohtaja Matti Kuusla), musiikin ja teatterin estradeilta koottua solistikaartia, jossa kokoavana tähtenä ja vetäjänä on Marjatta Leppänen, teatteriorkesteri Noin Seitsemää Seinähullua Veljestä, pukuloistoa (Marja Salminen), lavastusta (Kristiine Elo) sekä toteutuksen ja lavatekniikan suunnittelua ja osaamista.

UIT:n taustaorganisaationa toimii Uuden Iloisen Teatterin Kannatusyhdistys ry.

-Tulevaisuudessa UIT aikoo jatkaa toimintaansa osin uusiutuvin voimin ja haluaa vakinaistaa toimintaansa ympärivuotiseksi teatteriksi, kertoo UIT:n hallituksen puheenjohtaja Arto Alaspää.

teksti: Martti Heikkilä

kuva: Magnus Löfving