Musiikintekijät -logo

Oman aikansa tulenkantaja

Liisa Akimof Haastattelu

Oman aikansa tulenkantaja

Liisa Akimofia kuvaa varmaan osuvasti se, että olen yrittänyt saada langan päähän jo pari kuukautta tätä suomalaisten naispuolisten popin tekijäin pioneeria, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kunnes yhtenä kauniina syyskuun päivänä pääsen hänen kanssaan puhelinyhteyteen, mutta sittenkin kuluu useampi tunti, ennen kuin löydämme sopivan raon haastattelun tekoon. Lissulla on siis monta rautaa tulessa. Ja joskus taitaa nainen itsekin elää - kuin tulessa.

Minkälaisten töiden parissa puuhaat juuri nyt?

Valmistelen uutta albumia, osa biiseistä on jo miksattu, muutama on vielä teossa. Single julkaistiin kesällä, ja albumin pitäisi ilmestyä viimeistään ihan ensi vuoden alussa. Tämä uusi kama kulkee työnimellä “Liisa Akimof goes House“. Tuottaja/sovittajina ovat nimittäin häärineet Jori Hulkkonen ja Mitro. Biisit ovat vähän eri kuuloisia kuin yleensä, vaikka itse laulut ovatkin ihan tyypillistä minua.

Kuinka biisit syntyvät?

Sävellän yleensä kitaralla tai pianolla. Ja sanat ja sävelet syntyvät yleensä yhtä matkaa. Teen biiseistä tavalliselle c-kasetille demon, sekvensseri-laitteen avulla (Master Tracks) ja tuottaja/sovittajat, tässä tapauksessa em. herrat sitten ovat tehneet niiden pohjalta taustat. Mulla on itse asiassa paljon biisejä varastossa. Ja nyt olenkin koittanut valita niistä sopivia tälle “house-levylle“, mutta laulujen joukossa on paljon sellaisia, joista aion tulevaisuudessa tehdä ihan akustisen levyn.

Mistä uudet laulusi kertovat?

Osa näistä biiseistä on mollisävyisiä, tummia tarinoita. Ne ehkä kuvaavat sitä rakkauden kääntöpuolta. Ja toinen puoli uusista biiseistä on sellaista mulle ehkä tyypillistäkin ironista tavaraa. Pientä kuriositeettiakin on luvassa, nimittäin osassa näistä suomenkielisistä biiseistä on espanjankielisiä säkeitä, jotka tulkitsee Suomessa asuva elokuvaohjaaja Alvoro Pardo. Nämä biisit ovat vähän sellaista hämmentävämpää kamaa. (Luurista kuuluu hirtehistä hörähtelyä).

Mitä muuta elämään kuuluu?

Teen näitä tv-tuottajan hommia eri kanaville. Ja lisäksi, olen sanoittanut muille artisteille biisejä, mm. Kari Tapiolle ja Lea Lavenille. Sekä ihan viimeksi Sari Kaasiselle tein sanoituksia. Yleensä nämä mun sanoitushommat menevät ns. sellaiselta puolituttu-pohjalta tai niin, että olen tarjonnut jotakin biisiä suoraan sopivalle artistille. Tykkään tehdä muille kokonaisia biisejä, en niinkään pelkkiä sanoituksia. Lisäksi olen tehnyt teatterihommia, sellaisia räp-tekstejä ja myös vähän käännöksiä, mm. espanjan- ja portugalinkielistä sekä Eva Dahlgrenia. Mutta pidän näitä käännöstöitä ennen kaikkea hyvänä treeninä. Ei niillä ainakaan rikastumaan ole päässyt. (taas hörinää luurista)

Mikä on paras ja/tai rakkain työsi?

(Lissu miettii pitkän aikaa ja kun hän alkaa puhua – ääni on muuttunut hiljaisemmaksi). No, ihan viimeisin työ on tällä hetkellä sitä. Olin eilen juuri lapsuudenystäväni hautajaisissa, hän kuoli syöpään, ja esitin tilaisuudessa hänelle tekemäni biisin “Sininen kuu“. Se oli meidän salapoliisikerhomme nimi, lapsina kun yhdessä leikittiin. Tämä biisi on ollut mulle se kaikkein vaikein tehdä.

Ikimuistoisin hetkesi lauluntekijän urallasi?

Niitä on muutamiakin ja on muuten vähän vaikea käydä äkkiä läpi 20-vuotista uraa. No, ensimmäiset julkiset esiintymiset tietysti on jääneet mieleen… Tavaramarkkinoiden ekat keikat… ja se hetki, kun ekan kerran kuuli radiosta oman biisinsä! Sitä ajatteli, että voiko tää olla tottakaan… Niin, ja tietysti se, kun kaikki Suomen rock-kriitikot haukkuivat yhteen ääneen “Kevät“-biisin, josta sittemmin on tullut oman aikansa klassikko. Että näköjään… sellaisesta ininästä ja arvottamisesta ei tarvitse välittää. Niin, ja yksi hauska keikka tulee mieleen, kun 16-vuotiaana tyttötrubaduurina olin keikalla Raittiuskahvilan avajaisissa, ja kaikki mun biisit kerto viinasta, tupakasta ja huumeista…

Millainen olit nuorena?

Hyperaktiivinen. Mä olin urheilija, luonnonsuojelija, runotyttö, ballerina, ornitologi… Ja laulunteko alkoi heti lapsena. Rallattelin kaikki automatkat, siihen aikaanhan autoissa ei ollut radioita… Tein lauluja ympäröivästä maailmasta, kaikesta mitä näin. Ja homma jatkui koulussa. Musiikinopettajani Kari Rydman kannusti lauluntekoon ja opetti antamaan lauluille muodon. Meillä oli koulussa “Hyyppä-trio“ – me tehtiin biisejä luonnosta, kuten sieniretkistä, pöllöistä jne. Eli käytännön asiat, kuten luontoretket, olivat laulujen innoittajina.

Mikä saa sinut pysymään alalla, laulujen parissa?

Se, että musiikilla on niin suuri vaikutus. Musiikki on tärkeää mulle itsensä ilmaisun kannalta ja sen takia, että muiden lauluista olen saanut paljon voimaa. Musiikki lohduttaa, luo muistoja, ilahduttaa. Ja kun sanat eivät riitä, musiikki otetaan avuksi. Niin, itse asiassa – musiikki on mulle samaa kuin hengittäminen…

Uskon sen. Taas olisin halunnut jututtaa tekijää paljon pitempään, mutta toivon, että voin olla Lissuun yhteydessä vaikkapa kuuntelemalla hänen uusia laulujaan. Kaikkea hyvää – anna älysi ja sävelkorvasi tehdä meille lisää mielenkiintoista hyvää kuunneltavaa!

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/1998

Selaa lehden artikkeleita