Musiikintekijät -logo

Historiallinen ennakkopäätös - Kari Kuuva voitti ja EMI hävisi

Historiallinen ennakkopäätös – Kari Kuuva voitti ja EMI hävisi

Vuosia kestänyt prosessi päättyi lopullisesti Kari Kuuvan voittoon, kun Korkein oikeus marraskuussa hylkäsi EMI Finland Oy:n valituslupahakemuksen.

Karin 70-luvun alussa solmimat kustannussopimukset yhteensä 22 teoksesta ovat näin purkautuneet. Teoksista tunnetuimpia ovat Daa-da-da ja Riviera. Korkeimman oikeuden ratkaisu merkitsi sitä, että Kouvolan hovioikeuden päätös sai lainvoiman. Hovioikeushan puolestaan piti ennallaan Riihimäen käräjäoikeuden päätöksen.

Purkupäiväksi tuomittiin 20.12. 1994, jolloin Kari ilmoitti sopimukset purkautuneiksi. Näiden teosten kustantajaosuudet on siitä lähtien pidetty Teostossa jäädytettyinä ja nyt ne maksetaan Karille. Ja tästä eteenpäinhän teokset ovat manuksia ja tekijä saa kaikki tekijänoikeuskorvaukset itselleen.

EMI:lle tuli kalliiksi se, ettei yhtiö heti suostunut Karin purkuvaatimukseen. Se tuomittiin maksamaan tekijän oikeudenkäyntikuluja 69.750 markkaa lisättynä koroilla eli yhteensä 81.158 markkaa. EMI:n maksettavaksi jäivät myös sen omat oikeudenkäyntikulut, yli 163.000 markkaa korkoineen.

Karilla ei oikeudenkäynnissä ollut taloudellista riskiä, sillä Elvis oli sitoutunut maksamaan ne oikeudenkäyntikulut, jotka mahdollisesti olisivat langenneet tekijäpuolen maksettavaksi. Kyseessähän oli merkittävä ennakkotapaus. Jos lopputulos olisi ollut meidän kannaltamme huonoin mahdollinen, Elvis olisi Korkeimman oikeuden tuomion jälkeen voinut joutua maksamaan puolikin miljoonaa markkaa.

Mutta nyt varsinainen oikeusprosessi ei maksanut Elvikselle penniäkään ja tuloksena oli tekijöille myönteinen ja kansainvälisesti merkittävä ennakkopäätös. Johtokuntamme teki siis aikanaan ainoan oikean ratkaisun päättäessään, että yhdistys lähtee tässä asiassa jäsenensä ”takuumieheksi”.

”Tapaus Kari Kuuvaa” koskevaa aineistoa on kertynyt Elviksen toimistoon monta mapillista. Ajan- ja tilanpuute ei tässä salli perusteellista kertausta koko prosessista, mutta muutama virstanpylväs voidaan vuosien varrelta poimia.

Kari solmi kyseiset sopimukset vuosina 1972-78 silloisen Imudicon kanssa. Kun vuoden kuluivat eikä mitään kustannustoimintaa ollut havaittavissa, Kari kysyi 9.9. 1994 päivätyllä kirjeellä kustannussopimusten nykytilaa, mm. nuottivarastoa ja nuottien markkinointia. Kun vastausta kirjeeseen ei kuulunut, Kari ilmoitti 20.12. 1994 päivätyllä kirjeellä kustannussopimusten purkautuneen välittömästi.

Tämän jälkeen purkuriita meni Teoston välityselimen käsiteltäväksi. Se päätyi lopulta 23.11. 1995 suosittelemaan, että sopimukset puretaan vuoden 1998 loppuun mennessä, elleivät tekijä ja kustantaja siihen mennessä pääse yhteisymmärrykseen sopimusten jatkamisesta.

Kari ei ollut päätökseen tyytyväinen, mutta hänen ei tarvinnut asiassa toimia, sillä EMI päätti viedä purkuilmoituksen kiistämisen Riihimäen käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Käytännössä päätökset EMI:n ratkaisuista tehtiin Ruotsissa, jonne EMI:n kustannustoiminta on Suomesta siirtynyt (täällä on nykyisin ainoastaan levy-yhtiötoimintaa). Muodollisesti Karin kustantaja löytyi kuitenkin edelleen Suomesta.

Samalla kun Elviksen johtokunta teki päätöksen lähteä Karin takuumieheksi oikeuteen, teki Suomen Musiikkikustantajat ry päätöksen, että se ei lähde takaamaan EMI:n mahdollisia oikeudenkäyntikuluja. Elviksen toimeksiannosta Karin asioita ryhtyi oikeudessa ajamaan OTK Ilmo Laevuo. Vahvana tukenaan hänellä oli koko ajan Arthur Fuhrmann, joka yhdistyksemme palkattomana asiamiehenä ei työtuntejaan laskenut.

Karin perusteita sopimusten purkamiselle olivat käräjäoikeudessa se, että sopimustilanne on muodostunut hänen kannaltaan kohtuuttomaksi, että sopimusten ikuinen kestoaika on kohtuuttoman pitkä ja, että kustantaja on laiminlyönyt tehtävänsä, joista tärkein on ollut nuottien julkaiseminen ja niiden levittäminen.

Karin vastineessa korostettiin, että äänitteiden tuottaminen, julkaiseminen ja levittäminen eivät kuulu kustannustoimintaan, vaan ne ovat levy-yhtiön toimintaa. Kustantaja ja äänitetuottaja ovat kaksi eri asiaa, vaikkakin ne tässä tapauksessa olivat saman yhtiön eri osastoja.

EMI puolestaan korosti, että kustannustoiminnan kulut ovat etupainotteisia ja tuotot kertyvät vasta vuosien varrella. Käytännössä yhtiö ei kuitenkaan pystynyt kumoamaan sitä tosiasiaa, että tämä ”investointi” oli jo ehtinyt tuottaa hyvänlaisen voiton. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen mukaan kustantaja oli esimerkiksi vuonna 1993 saanut Teostosta näistä teoksista osuuksia noin 20.000 markkaa.

Kari Kuuva: Jo helpotti!

Kari Kuuva, klassinen kysymys, miltä nyt tuntuu?

– Erittäin hyvältä ja helpottuneelta.

Ymmärsitkö sopimukset allekirjoittaessasi, mikä ero on kustannussopimuksella ja levytyssopimuksella?

– Jollain tavalla, mutta en kyllä silloin nuorena miehenä mitenkään täyspäisesti. Levy-yhtiö ja kustantamohan olivat samassa talossa ja kerroksessa ja samat hemmot hoitivat asioista.

Milloin sinusta ensimmäisen kerran alkoi tuntua siltä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi?

– Joskus 80-luvun loppupuolella, kun eräs kollega kertoi saaneensa omia sopimuksiaan puretuksi. Yritin sitten samaa, mutta Teoston kautta tuli EMIn vastaus siitä, että nuotteja ei ole julkaistu koska en ole toimittanut käsikirjoituksia eikä purkuun sen vuoksi ole perusteita. Unohdin sitten koko asian ja vasta muutaman vuoden kuluttua ihmettelin Arthur Fuhrmannille sitä, että miksi kummassa teosten esimerkiksi mainoskäyttöä koskevat kyselyt kiertävät Ruotsin kautta. Samalla alkoi selvitä, ettei minun tarvinnut tyytyä aikaisemmin saamaani vastaukseen.

Oliko prosessi raskas?

Mielenkiintoinen mutta myös raskas. Erityisesti mieltä painoi se mahdollisuus, että Elvikselle voi pahimmassa tapauksessa tulla iso lasku maksettavaksi. Jos olisi tullut turpiin, niin en varmaan olisi enää kehdannut tulla pikkujouluihin. Pelkäsin myös boikottia, mutta sekin oli turha pelko. Esimerkiksi Suomen EMIn puolelta on suhtauduttu oikein asiallisesti: on sanottu, että asiat riitelevät eivätkä miehet.

Aiotko pitää teokset vastedes manuksena?

Aika näyttää. Kyllähän Daa-da-da:sta on kustantajien puolelta jo kyselty. Mutta kaksi kertaa pitää miettiä ennen kuin allekirjoittaa edes lyhyttä määräaikaista kustannussopimusta.

Norjassa tekijä tappiolla

Kun me Suomessa iloitsemme oman ”Tapaus Kari Kuuvamme” lopullisesta voitosta, norjalaisten oma ”Tapaus Henning Kvitnes” kääntyi hovioikeudessa tekijöiden tappioksi. Käräjäoikeus tuomitsi sielläkin kustannussopimukset puretuiksi, mutta hovioikeus kumosi 20.10.1998 päätöksen ja piti sopimukset edelleen voimassa. Vielä ei ole kantautunut tietoa siitä, valittaako tekijäpuoli korkeimpaan oikeuteen. Hovioikeuden päätöksen mukaan sisaryhdistyksemme NOPA joutuu maksamaan sekä tekijän että kustantajan tähänastiset oikeudenkäyntikulut.

Me Suomenlahden tällä puolella voinemme rauhoittaa mielemme sillä, että norjalaisten eväät sopimusten purkamiselle ovat tainneet olla selvästi huonommat kuin täällä. Ensinnäkin kyseiset sopimukset solmittiin vasta vuonna 1992 eli paljon myöhemmin kuin Kari Kuuvan sopimukset. Toiseksi Henning Kvitnes oli vielä elokuussa 1995 vastaanottanut 125.000 kruunua ennakkoa kustantajalta aikaisemmin jo saamansa 200.000 kruunun lisäksi. Puolisen vuotta myöhemmin maaliskuussa 1996 hän sitten vaati sopimukset purettavaksi. Toki sopimusten syntymisessä ja niiden kytkemisessä levytuotantoon on ollut paljon sellaista, minkä kyllä pitäisi oikeuttaa sopimusten purkamiseen jo näinkin pian niiden solmimisesta.

Norjassa kyse on ns. tallisopimuksen aikana tehdyistä sopimuksista, joissa kustantajana on Tanskan Warner/Chappell. Hovioikeus katsoi kustantajalla olleen riittävästi näyttöä siitä toiminnasta, mitä teosten hyväksi on tähän mennessä tehty. Hovioikeus on pannut painoa myös niille todistuksille, joiden mukaan sellaisessa populaarimusiikissa, jota Kvitnesin teokset edustavat, ei nuottien julkaiseminen ole tavallista Tanskassa, Ruotsissa eikä Norjassa. Yksi todistajista on ollut EMI Publishing Scaninavia Oy:n johtaja Stefan Egmar, jonka vetämä kustantamo oli käytännössä vastapuolena myös Kari Kuuvalla.

Nuottien julkaisematta jättämistä (paitsi kolmesta teoksesta) EMI perusteli sillä vanhalla laululla, että tekijä ei ollut toimittanut käsikirjoitusta. Tekijän puolelta korostettiin kustantajan hyvin tienneen sen, ettei Kari ole ollut nuotinkirjoitustaitoinen, mutta että hänen toimittamansa demo-äänitteet ovat olleet niin hyvätasoisia, että niiden pohjalta kustantaja olisi helposti teettänyt nuotit. Tämä ei olisi ammattilaiselta vienyt aikaa kuin 0,5 – 1,5 tuntia teosta kohden.

Todistajina käräjäoikeudessa kuultiin Raimo Henrikssonia ja Janne Louhivuorta. Henriksson oli kyseisten sopimusten syntyaikaan Imudicon palveluksessa sekä levytuotanto- että kustannuspuolella. Hänen todistuksensa osoitti hänen olleen henkilökohtaisesti tietoinen siitä, ettei Kari ollut nuotikirjoitustaitoinen, vaan tämän kanssa toimittiin demonauhojen pahjalta.

Riihimäen käräjäoikeus antoi päätöksensä 26.2.1997. Kari voitti ensimmäisen erän puhtaasti. Käräjäoikeus katsoi, että Karilla oli oikeus purkaa sopimukset,

koska sopimustilanne oli hänen kannaltaan muodostunut kohtuuttomaksi,

koska EMI:n toiminta kustantajana on ollut passiivista

ja koska EMI oli rikkonut sopimusten velvoitteita nuottien julkaisemissa ja levittämisessä.

Tästä päätöksestä EMI valitti Kouvolan hovioikeuteen. Se antoi ratkaisunsa 1.3.1997 päättäen pitää ennallaan Riihimäen käräjäoikeuden päätöksen. Hovioikeuden päätös oli samansisältöinen, joskin se jätti ottamatta kantaa sopimusajan kohtuuttomuuteen, koska sopimusten purkamiseen jo muutenkin oli perusteet. Kari oli voittanut toisenkin erän.

EMI olisi halunnut lähteä hakemaan kavennusta vielä kolmannesta erästä ja haki valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta. Se kuitenkin hylkäsi hakemuksen 5.11. 1998, peli vihellettiin poikki eikä kolmatta erää enää tarvittu.

Missään tämän prosessin vaiheessa Kari ei lähtenyt vaatimaan takaisin kustantajan saamia osuuksia ajalta ennen sopimusten purkamista. Tavoittena oli ainoastaan sopimusten purkaminen, mikä myös tapahtui.

teksti: Martti Heikkilä

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/1998

Selaa lehden artikkeleita