EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Juha Vainio -palkinto 2002

Tekijä: Mysteerio

Juha Vainio -palkinto 2002

Julkaistu

ANNI SINNEMÄELLE VUODEN 2002 JUHA VAINIO -PALKINTO

Juha Vainion Rahaston myöntämän tunnustuspalkinnon sai tänä vuonna Anni Sinnemäki. 5000 euron suuruinen palkinto luovutettiin Kotkan Meripäivien Käyn ahon laitaa -konsertin yhteydessä heinäkuussa.

Valintansa perusteluissa rahaston hallitus totesi mm.:

Anni Sinnemäki (s. 1973) nousi sanoittajana esiin Ultra Bra -yhtyeen myötä 90-luvun puolivälissä. Yhtyeen musiikki kuulosti alusta lähtien raikkaalta ja erilaiselta. Kuitenkin Ultra Bran laulut toivat jo ensikuulemalta mieleen jotakin läheistä ja tuttua suomalaisille kevyen musiikin ystäville: laulajien voimallinen ja rempseäkin äänenkäyttö, isot puhallinsovitukset ja tavanomaisuudesta poikkeavat soinnutukset, sekä lyyriset ja yhtä aikaa kantaaottavat tekstit toivat mielleyhtymiä 70-luvun alun kotimaiseen rakkaus- ja vallankumouslaulujen kaartiin, varsinkin vasemmistolaisen laululiikkeen hitteihin.

Aivan ensimmäisillä yhtyeen äänitteillä Anni Sinnemäen sanoituksia ei ollut mukana, mutta ensimmäisellä albumilla, vuonna 1996 julkaistulla Vapaaherran elämää -levyllä niitä oli jo puolet materiaalista.

Ultra Bran tuotannon rohkeat valinnat suurikokoisesta orkesterista lyyrisiin lauluteksteihin olivat riski, joka kannatti ottaa: syntyi jotakin poikkeuksellista, joka läpäisi myös suuren yleisön eri ikäryhmät. Omintakeisen viisaat, mutta usein myös humoristisen lämpimät tekstit yhdistettynä ammattimaiseen, upeasti sovitettuun musiikkiin koskettavat ja sykähdyttävät kuulijan sisintä vastustamattomalla tavalla.

Sinnemäen teksteissä 90-luvun suomalainen nuori aikuinen pohtii niin moraalia, ihmissuhteitaan kuin kaupallisuuden kiroustakin. Rakkaus puolestaan ilmentyy hänen lauluissaan erittäin lahjomattomalla tavalla: perusiskelmään kuuluvat tähtivyöt ja -yöt kirkuvat poissaolollaan. Sen sijaan Sinnemäki tarjoilee herkullista arkipäivän ironiaa, teräviä, eläviä ja humoristisiakin kieli- ja mielikuvia, joita voi kosketella käsin, nähdä värikuvina ja maiskutella suussa:

Anni Sinnemäen tavassa sanoittaa, tekstittää ja kertoa tarina yhdistyy arkinen yllättävyys sekä persoonallinen tinkimättömyys. Hänen tekstinsä osoittavat, ettei aina pidä pitäytyä tiukasti orjalliseen muotoon ja riimiin, jos sanottavan voi sanoa nasevammin toisella tavalla. On vielä huomattava, että Sinnemäen ja säveltäjä Kerkko Koskisen yhteistyössä sanoituksen osuus korostuu – heidän työskentelytapansa kun on sellainen, että teksti syntyy ensin, sitten vasta sävel.

Aiemmin myönnetyt tunnustuspalkinnot:

Juice Leskinen (1991), Hector (1992), Vexi Salmi (1993), Pertti Reponen (1994), Heikki Salo (1995), Gösta Sundqvist (1996), Martti Syrjä (1997), Tero Vaara (1998), Tuomari Nurmio (1999), Pekka Ruuska (2000), J. Karjalainen (2001)

SAUVO PUHTILALLE KUNNIAPALKINTO ELÄMÄNTYÖSTÄ

Juha Vainion Rahaston hallitus myönsi tänä vuonna tunnustuspalkinnon lisäksi erityisen kunniapalkinnon, jonka sai Sauvo Puhtila tunnustuksena mittavasta ja merkittävästä elämäntyöstään sanoittajana.

Palkinnon perusteluissa todettiin mm. seuraavaa:

Sauvo Puhtila (s. 1928) on sodanjälkeisen aikamme merkittävimpiä sanoittajia, niin alkuperäis- kuin käännöstekstienkin osalta. Hänen elämäntyönsä sanoittajana on tavattoman laaja ja monitahoinen. Mittavan alkuperäistekstimäärän lisäksi Puhtila on jopa enemmän tunnettu ja arvostettu käännösteksteistään, joita hän kielitaitoisena pystyi tuottamaan usean eri kielen alkuperäisistä. Hän on kääntänyt oopperoita, operetteja, musikaaleja, kuorolauluja, yksinlauluja, iskelmiä, pop/rocklauluja, laulelmia, hengellisiä lauluja, joululauluja, lastenlauluja sekä kansanlauluja.

Puhtilan laaja originaalitekstituotanto käsittää mm. musikaalilauluja, iskelmiä, Eurovision laulukilpailun Suomen edustuslauluja, elokuvalauluja, kuorolauluja, lastenlauluja, laulelmia sekä jumalanpalvelusmessun.

Hänen työskentelynsä ulottuu 1950-luvulta 80-luvulle asti, ja onkin syytä olettaa, että Puhtila on tuotannoltaan mittavin, ja musiikinlajien suhteen laajimmalla kirjolla työskennellyt sanoittajamme. Levytettyjäkin tekstejä on jo noin kaksi tuhatta, yksittäisten tekstien lukumäärän noustessa arviolta noin kaksinkertaiseksi.

Puhtila ei luonut erityistä yhteistyösuhdetta kehenkään säveltäjään, vaan hän teki monelle, kuten myös monelle yhtiölle usealla nimimerkillä. Oman nimensä ohella hän on käyttänyt noin tusinaa nimimerkkiä, joista lempinimenäänkin käytössä oleva Saukki on tunnetuin. Muita keskeisimpiä ovat Solja Tuuli, Pekka Saarto, Veikko Vallas, P. L. Saarinen, A. Ojapuu ja Timjami.

Usean nimimerkin käyttö on osaltaan haitannut Sauvo Puhtilan tuotannon mittavuuden, tason ja merkityksen huomaamista, kun tekijä ei ole henkilöitynyt selkeästi. Voidaankin sanoa, että hänet on usein unohdettu puhuttaessa suomalaisesta laululyriikasta, kotimaisista sanoittajista, tai suomalaisen musiikin ja kulttuurin vaikuttajista jopa.

Puhtila on myös tietoisesti pitänyt itsensä lähes tyystin poissa julkisuudesta – siksikin, että hän teki päätoimensa Yleisradion palveluksessa, nuorten radion toimittajasta radio 1:n viihdeosaston päälliköksi edeten.

Sauvo Puhtila on aina ollut – ja edelleen on – lähes ylivoimaisen tekniikkansa, rikkaan ilmaisunsa, sekä kauttaaltaan esiin nousevan tyylikkyytensä takia niin asiantuntijoiden kuin kollegoidensa suuresti arvostama ja kunnioittama. Hänen laululyriikkansa on laajasti vaikuttanut kulttuurissamme sitä rikastuttaen.

Rahastot kaipaavat rrrahaaaaaa!

Julkaistu

Aina tarvitaan rahaa mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Rahaa voi myös saada mitä erilaisimmista lähteistä. Mutta ennenkuin rahaa voi lähteistä saada, sitä pitää saada sinne. Tiedämme kaikki, että esimerkiksi Suomen valtio jakaa erilaisia apurahoja, mutta jaettavaa on aivan liian vähän. Onneksemme avuksi tulevat erilaiset rahastot ja säätiöt. Meitä elvisläisiä lähinnä on Georg Malmstén -säätiö, joka on jo 20 vuoden ajan antanut stipendejä nimenomaan kevyen musiikin tekijöille ja kevyen musiikin edistämistarkoituksiin.

Nyt on perustettu kaksi uutta tahoa, joiden tarkoitus on auttaa meidän alamme tekijöitä. Vuonna 2000 ELVIS myi kaksi HPY:n osaketta, joiden tuotolla perustettiin Arthur Fuhrmann Rahasto. Sitä hallinnoi ELVISin johtokunta ja sen ”nimihenkilö” Arthur Fuhrmann. Rahaa ei ole vielä kertynyt niin paljon, että sen tuotosta voisi antaa apurahoja, pääoma on tällä hetkellä 19.500 euroa. Rahastoa voi kartuttaa kahdella tavalla, joista ensimmäinen on lähettämällä rahaa Arthur Fuhrmann rahaston tilille 800019-70730397.

Toinen tapa on vielä helpompi. Fuhrmann on ”testamentoinut” kaksi teostaan rahastolle. Teoston kanssa on sovittu, että teosten tuotot menevät Edition ELVISin kautta 100 %:sesti rahastolle. Teokset ovat: Concertino in alten Stil für Bariton und Blasorchester (eli baritonitorven soolokappale puhallinorkesterin säestyksellä) sekä marssi Fight for the Copyright, joka on olemassa sekä sinfoniaorkesterille että puhallinorkesterille (alkuperäiskokoonpano). Kappaleet ovat siis Edition ELVISin kustantamia ja saatavina ELVISistä.

UIT:n vasta perustama rahasto on Jaakko Salon Rahasto, joka päätettiin perustaa heti Jaakon kuoleman jälkeen, ja parhaillaan kerätään rahaa sen peruspääomaksi. Rahasto tulee jakamaan stipendejä musiikkiteatterin tekijöille ja taiteilijoille. Rahaston tilinumero on 157230-379230.

Jos vielä tämän lisäksi haluaa tukea apurahoja jakavaa tahoa, voi ostaa Georg Malmstén -säätiön adressin (kuvassa vasemmalla). Tämä tuotto menee suoraan Malmstén-säätiölle. Adressi maksaa ELVISin jäsenille 5 euroa, muille 10 euroa, ja niitä saa myös ELVISin toimistosta.

Kansan karttuisaa kättä odotetaan!

15 vuotta selvistellen

Julkaistu

Toinen Selvis (2/87) ilmestyi huhtikuun puolivälissä, ja puheenjohtaja Otto Donner mainitsee kannessa, että ”Kädessäsi on nyt läpykkä no. 2, johon on ilmaantunut 1 (!) uusi kirjoittaja. Toivon että jatkossa teitä tulee lisää. [Veikko] Huuskosen kirjoitus osoittaa että on muitakin kuin toiminnanjohtajamme, jotka ovat huolissan mekaanisen musiikin ongelmista.”

Arthur Fuhrmann kirjoittaa otsikolla ”Tarvitaanko suojatyöpaikkoja?” kevyen musiikin orkesterityöpaikoista, erityisesti UMOsta. ”Mielestäni on täysin turhaa kadehtia sitä, että jollakin big bandillä on vakituiset työpaikat. Meidän tulee pyrkiä vaikuttamaan siihen, että ns. kevyen musiikin työpaikkoja syntyisi lisää, mitä erilaisimpia kokoonpanoja. Tämä tulee nyt erikoisen tärkeäksi, koska vihdoinkin on olemassa tämän alan ammattimuusikko-oppilaitos.”

Veikko Huuskosen kirjoitus on otsikoitu ”Rahasta kiinni”, ja siinä hän pohtii musiikin kuuntelua: ”Täytyykö meidän hyväksyä mekaanisen musiikin pakkosyöttö, jotta saisimme jonkun kolikon enemmän ja samalla tuohota ihmisten kiinnostus musiikkiin? [-] Uskon, että mitä enemmän me pakkosyötämme ihmisille musiikkia, sitä vähemmän sitä tullaan vapaaehtoisesti kuuntelemaan. Tässä kaupassa me säveltäjät ja sovittajat häviämme.

”Läpykässä” on myös maininta siitä, että Teosto on lahjoittanut Malmstén-säätiölle taiteilija Lasse Marttisen maalaaman Georg Malmsténin muotokuvan, joka on sijoitettu säveltäjäjärjestöjen toimistoon Runeberginkadulle.

Viimeisellä – neljännellä – sivulla Fuhrmann vielä kommentoi tekijänoikeuskomitean kolmatta osamietintöä: ”Kyse on mielestäni nyt yksinkertaisesti siitä, että esittävät taiteilijat pääsevät, jos ja kun laki säädetään, samalle tasolle, jossa säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat ovat olleet jo kauan. Näin ollen on meidän, jo solidaarisista syistä, täysi syy tukea tekijänoikeuskomitean hankkeita.”

European Writer`s Workshop Tukholmassa

Julkaistu

Toisen kerran järjestetty Writer’s Workshop, lauluntekijöiden pitkä viikonloppu, pidettiin tällä kertaa SKAPin organisoimana Tukholman liepeillä, Djuröbadenin saarella. Kauniin lahden poukamassa sijaitsevassa täysihoitolassa tshehovilaiset puitteet ja uskomattoman kesäinen sää inspiroivat hieman yli 20:tä eurooppalaista säveltäjää ja sanoittajaa viiden päivän ajan. Jokaisesta maasta; Englannista, Irlannista, Espanjasta, Kreikasta, sekä pohjoismaista oli valittu kaksi edustajaa kustakin (Ruotsi isäntänä oli oikeutettu moninkertaiseen miehitykseen) luomaan musiikkia ja kontakteja yli rajojen. Suomea edustivat Sanna Kurki-Suonio ja allekirjoittanut.

Aamuisin arvottiin päivän työskentelyparit, jotka saivat tehtäväkseen kirjoittaa laulun (myös muutama instrumentaalibiisi syntyi) tai vaikka useammankin. Valmis biisi sitten tallennettiin paikalle kyhätyssä kovalevystudiossa ja myös esitettiin illallisen jälkeen. Ja seuraavana päivänä taas uusi pari uuniin sisään.

Kaikki skeptiset epäilyt projektin toimivuudesta karisivat heti ensimmäisenä päivänä. Tekijäjoukkoon oli valikoitunut sopivan erilaisia, eri-ikäisiä ja erityylisiä ammattilaisia. Kaikki avoimia ja luovia ihmisiä, joten yhdelläkään parilla ei jäänyt laulua syntymättä. Historiaa riitti pari omaa levyä tehneistä useita ykköshittejä väsänneisiin, joista ehkä nimekkäin oli Douglas Carr, yksi ruotsipopin hittitehtaan työläisistä.

Sinne tänne taloa oli sijoitettu keyboardsettejä, niin että kaikki löysivät rauhallisen sopen musiikin työstämiseen, sään ja maisemien houkutellessa kitaroiden kanssa vatkaajat ulkosalle, meren rannalle tai metsän siimekseen.

SKAP oli nerokkaasti päättänyt vauhdittaa toisiimme tutustumista avaamalla talon pubiin piikin avajaisiltana, sekä inhimillistäen Ruotsin varsin korkeita hintoja maksamalla koko ajan puolet juomien hinnoista. Sitä en tiedä, laittoiko kokki kansainvälisille vieraille parastaan, vai oliko eväät paikan normaalitasoa, mutta nipottajienkin naamat pysyivät ruokaillessa autuaallisessa hymyssä, kruununa viimeisen illan rapukestit snapseineen ja lukuisine eri kielisine juomalauluineen. Ja kuten SKAPin puheenjohtaja Roger Wallis tyytyväisenä totesi, tulosta syntyi; yli 60 laulua. Biisejä, joista yllättävän moni jo paikan päällä allekirjoitettiin sopimuksia myöten valmiiksi ja tullaan myös levyttämään.

Eräänä päivänä pariksi arpoutuivat Suomen edustajat, jotka pitivät maineikkaasti lippua yllä väsäämällä yleisestä rokahtavasta linjasta poiketen, ja omaksi yllätyksekseenkin tangon, vieläpä suomeksi, joka otettiinkin haltioituneesti vastaan.

Sanna totesi viikon lähtökohdista, että ”tekee yksinomaan hyvää tekijälle ikäänkuin pudottaa rimaa tuollaisissa olosuhteissa, siinä joutuu asettamaan tekemistään niin uudelle tasolle, palaa lähtöruutuun. Että niinkuin voi mokatakin, mutta siitä sitä alkaa taas syntymään”. Loppumetreillä Sanna kommentoi, että ”kaikinpuolinen hyvä tunnelma tuotti jatkuvasti hyviä tuloksia, eivätkä hyvinkin erilaiset musiikilliset ja jopa kulttuuriset erot lähtökohdissa vaikuttaneet lainkaan negatiivisesti. Tällainen kokemus saisi osua jokaisen tekijän kohdalle”.

Kaikkinensa workshop oli todella onnistunut, ja tuloksia tullaan kuulemaan syntyneiden biisien sekä kontaktien muodossa pitempäänkin. Ja kun moni mukana olleista raportoi omille järjestöilleen tapahtumasta, lienee ensi kerralla Kreikassa järjestettävään workshoppiin jo tunkuakin.

Teksti: Yari

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Julkaistu

PALJON TAPAHTUU

Teoston johtokunnassa aloitellaan syysistuntokautta. Tämä ei suinkaan tarkoita, että asiat olisivat olleet pysähdyksissä sen sydänkesän ajan, jona emme ole varsinaisia kokouksia pitäneet. Teostonrutiinit rullaavat koko ajan ja kehitystyötäkin tehdään, mutta sellaiset asiat, jotka vaativat johtokunnan kannanottoja, ovat kesäajalta kerääntyneet syksyn alkuun ja niihin nyt taas paneudutaan apinan raivolla. Koska olen jonkin verran fuhrmann-tyyppinen (siis hänen, joka ei ehkä aina ole oikeassa, mutta väärässä ei milloinkaan), olen siis luultavasti oikeassa siinä tunteessa, että Teoston johtokunnassa käsiteltävien asioiden luonne on hissukseen muuttumassa. Aivan kuin meidän ilmastomme täällä Pohjolassa. Siis niin, että tavallinen ihminen sen huomaa, mutta asiantuntijat sanovat, että pitkän ajan keskiarvoissa ei ole havaittavaissa mitään poikkeamia.

Minusta ainakin tuntuu, että vaikka työtä riittää edelleenkin yllin kyllin raportoinnin ja tilityksen kehittämisessä, yhä suuremman osan meidän työpanoksestamme ja tietysti myös Teoston henkilökunnan työpanoksesta haukkaavat kaikenlaiset pohjoismaiset ja sitäkin kansainvälisemmät asiat. Siellä tuntuu olevan jos jonkinlaista yhteenliittymisintoa ja eroamisuhkaa. Erilaisten sopimusten hikistä venyttämistä ja vaunuttamista. Milloin isot seurat painostavat pieniä ja milloin taas pienet seurat lyövät hynttyitä yhteen ja koettavat kylvää nupinauloja isojen kiitoradalle. Välillä tuntuu, ettei tiedä, ajaako koira jänistä vai jänis koiraa. Onneksi meillä on Teostossa alansa läpikotaisin tuntevia ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa pysyäkseen perillä kansainvälisistä juonien käänteistä ja tehdäkseen ratkaisuja, jotka edesauttavat Teoston pysymistä niissä ympyröissä, joissa on pysyttävä. Siinä työssä me johtokunnan jäsenet tietenkin yritämme antaa näille ihmisille selkänojaa päätösten tekemiseen toimivaltamme ja kupoleissamme kuplivan poimumassan edellyttämissä rajoissa.

Mutta kyllä joka puolella tekijänoikeusasioissa on käynnissä sellainen käymistila, että täytyy todeta kuin siinä entisessä sananlaskussa. Hei hulinaa, sanoi mummo kun kirnuun pieraisi!

Jorma Toiviainen

LUKIJAPOSTIA – Johtokunnan työstä

Julkaistu

Arthur Fuhrmann irvailee ”Arthurland”-kirjoituksessaan (Selvis 2/02) lausumaani, jossa totesin, että istuva Teoston johtokunta on paras jossa olen työskennellyt sinä aikana jona olen toiminut Teostossa. Kuten niin monasti, Arthur on kuunnellut tarkkaan, mutta tällä kertaa hän ei ole ymmärtänyt kuulemaansa.

Teosto on järjestö, jossa monenlaiset intressit kohtaavat. Tämä edellyttää asioihin perehtymistä ja jämäkkää asioiden hoitamista. Toisin sanoen, kotiläksyt on tehtävä, näkemykset ja myös mielipiteet on rohkeasti tuotava keskustelupöytään. Usein asiat valmistellaan asiantuntijaelimissä, joissa taustajärjestöjen, ja myös yksittäisten jäsenten ja oikeudenomistaja-asiakkaitten näkemykset tulevat perin pohjin keskustelluiksi. Johtokunta päättää asioista, jotka useasti jo valmisteluvaiheessa ovat muotoutuneet kompromisseiksi. Keskustelun kautta syntyy se sopimuskokonaisuus, jonka puitteissa Teoston toimisto saa ohjeet toiminnalleen.

Ideaalissa maailmassa tehdään vain hyviä ja virheettömiä päätöksiä. Elävä elämä on muuta, se on vivahteikasta, usein moniulotteista ja vaikeasti hallittavaa. ”Viisas ei ken virheitä ei tee, viisas virheen huomaa ja oikaisee” (V.I. Lenin/E. Sinervo).

Pyrkimys oikeisiin ratkaisuihin, tunnollisuus ja aito keskustelunhalu, ja lisäksi myös päätöksentekokyky ovat ominaisuuksia, joita johtokuntatyöskentelyssä olen oppinut arvostamaan. Näitä ominaisuuksia olen nähnyt jokaisen nykyisen johtokunnan jäsenen omaavan. Juuri siksi pysyn lausunnossani, että Teostolla nyt on toimintakauteni paras johtokunta.

Sivumennen sanottuna, Jorma Toiviainen, jota artikkelissa arvioidaan johtokunnan työssä jonkinlaiseksi häiriköksi, on mielestäni yksi johtokunnan parhaimmista, koska tiedän hänen suhtautuvan vakavasti tehtäväänsä, ja tuovan näkemyksensä esille sivuilleen vilkuilematta. Eri mieltä oleminen ei ole häiriköintiä, vaan rikkaus. Keskustelun kautta syntynyt konsensus ei ole heikkoutta, vaan pragmaattista asioiden hoitoa. Eriävä mielipide on jokaisen johtokunnan jäsenen oikeus, jota huomattavan harvoin käytetään Teoston johtokunnassa, ja myös muissa asiantuntijaelimissä.

Se siitä, ja kiitos johtokunnan työhön kohdistuneesta kiinnostuksestasi!

Henrik Otto Donner

Malmstén 100 v. juhlavuotta vielä jäljellä

Julkaistu

Kun Sinitakkien Marssin (Laivaston Soittokunnan perinneyhdistys) puuhamies Pertti Keihäs otti viime vuonna yhteyttä muistuttaakseen, että 27.6.2002 on Georg Malmsténin 100-vuotissyntymäpäivä, oli itsestään selvää, että tätä merkkipäivää juhlittaisiin oikein olan takaa. Minua rupesi kuitenkin hirvittämään, kun alettiin puhua Georg Malmstén 100 v. juhlavuodesta. Emmehän me viettäneet Urho Kekkosen 100 v. juhlavuotta, emmekä Lönnrothin 200-vuotispäivääkään koko maassa koko vuotta. Mutta olin (kerrankin) väärässä.

Idea juhlimisesta otti niin valtavasti tulta, että jo heti vuoden alussa järjestettiin ensimmäiset syntymäpäivätapahtumat, ja tiedossamme oli nopeasti erilaisia konsertteja vuoden loppuun asti. Joten perustimme Georg Malmstén 100 v. toimikunnan. Juhani Leinonen suunnitteli iskevän logon, ja ryhdyimme pääasiassa koordinoimaan sekä tiedottamaan juhlavuoden tapahtumista.

Pyysimme Tasavallan presidentti Tarja Halosta juhlavuoden suojelijaksi, ja hän heti ilmoitti meille (oikein kuvan kanssa) toimivansa ”mielihyvin juhlavuoden suojelijana”. Hän osoitti tämän konkreettisesti 27.6. lähettämällä uhkean kukkalaitteen Georg Malmsténin muistomerkille laskettavaksi. Hupaista on, että juuri nämä kukat varastettiin vuorokauden sisällä.

 Jotkut asiat syntyivät nimenomaan toimikunnan ideoimina. Tärkein niistä on varmasti koulupaketti, jota lähetettiin kaikkiin suomalaisiin peruskouluihin. Se sisältää lyhyen elämänkerran kuvineen, kuuden laulun nuotit, ja viisi Georg Malmsténin kappaletta hänen omana esityksenään cd:llä. Toivomme, että nykyajan koululaiset saisivat selvyyden siitä, kuka sellainen ”Jori-setä” oikein oli.

Toinen merkittävä asia, joka syntyi toimikunnan aloitteesta, on Jorin elämäkerta. Sen on kirjoittanut Sakari Warsell, rahoittanut Kordelinin säätiö ja sen kustantaa WSOY. Sen pitäisi ilmestyä vielä tämän vuoden puolella.

Kuten jo huomautin, suhtautuminen asiaan oli ja on erittäin myönteinen. Erikseen haluan tässä mainita Helsingin kaupungin. Olen joutunut neuvottelemaan useiden kaupungin virkamiesten kanssa, ja joka kerta kun olen maininnut nimen Malmstén, kaikki ovet ovat avautuneet. (Harkitsin jo oman nimeni vaihtamista, kun Malmsténiin suhtautuminen tuntuu olevan huomattavasti parempaa kuin Fuhrmanniin.) Esimerkiksi katukylttien saaminen ”Malmsténinkulma – Malmsténshörnet” puistikkoon meni hyvin sutjakkaasti, vaikka siihen tarvittiin monen virkamiehen myönteinen suhtautuminen. Helsingin kulttuuriasiainkeskuksen koko vuoden ylläpitämät Georg Malmstén 100 v. juhlavuoden nettisivut ovat osoitteessa www.malmsten.lasipalatsi.fi/

Myös Helsingin Poliisilaitos antoi erittäin vahvan panoksensa juhlapäivänä 27.6, kun kulttuurijohtaja Yrjö Larmolan toimesta paljastettiin Malmsténinkulman katukyltit Helsingin Töölössä. Päällepäsmärinä toimi Helsingin Poliisisoittokunnan kapellimestari Petri Juutilainen (ELVISin jäsen), joka ilmeisesti lauloi tilaisuudessa joutsenlaulunsa. Hän siirtyi toisiin tehtäviin Pirkanmaan Musiikkiopiston kevyen musiikin lehtoriksi. Mutta viimeiset ”tekoset” Malmsténin merkeissä olivat mahtavat. Petri oli onnistunut mobilisoimaan miltei koko poliisilaitoksen, sillä mukana oli ratsupoliiseja, soittokunta ja poliisilaulajat. Liikennepoliisi oli sulkenut kadun, ja jopa joitakin autoja hinattiin pois häiritsemästä. Helsingin kaupunki oli luovuttanut kulkestradin äänentoistoineen kaikkineen.

Mieskuoroliitto järjesti Georg Malmsténin laulujen sovituskilpailun. Kilpailun voitti ELVISin jäsen Yrjö Hjelt, ja sen ensiesitys oli em. katujuhlassa. YL:n kaksoiskvartetti oli pikaisesti opetellut sen ja kajautti hyvin taiteellisen teoksen pienessä vesisateessa.

Kun on paljon myönteistä, on tietenkin jotakin negatiivistakin. Ihmettelen kovasti, että katujuhlasta ei ollut paljoakaan luettavaa etukäteen, eikä jälkeenpäinkään, vaikka tiedotimme siitä hyvin asiallisesti. Toinen pieni hauska episodi tuli siitä, kun Malmsténin kotitalossa asuva Suomen Säveltäjien johtokunnan jäsen, oli ennakkoluulottomasti ehdottanut, että talon seinässä paljastettaisiin syntymäpäivänä muistolaatta. Asiaan suhtauduttiin aluksi hyvin myönteisesti, mutta jostakin kummallisesta syystä idea haudattiin, laattaa ei laitettu, eikä Lutherinkatu 2 saanut tästä myönteistä julkisuutta. Kolmas yhtä hassu juttu oli, että pyynnöstäni huolimatta Sibelius-Akatemia ei liputtanut 27.6, koska ”ei ole ollut tapana liputtaa entisten oppilaiden syntymäpäivinä”. Myönteistä taas oli, että Malmsténinkulman talojen isännöitsijät ja talonmiehet olivat hengessä mukana.

Yleisradio saa suuret pluspisteet. Televisiossa oli sarja Malmstén-elokuvia, Radio Ykkönen on lähettänyt pitkää sarjaa ”Päivän Malmstén” päivittäin viiden maissa. Muutenkin on soitettu enemmän Jorin musiikkia kuin tavallisesti; usein mainiten 100-vuotissyntymäpäivä. FST lähettää vielä ainakin kaksi Malmstén aiheista ohjelmaa. Toinen niistä sisältää RSO:n soittamana Ensio Kostan kuuluisan sikermän, jonka Markku Johansson tulee myös johtamaan Helsingin Kaupunginorkesterin Juhlakonsertissa 30.10. Finlandia-talossa.

Tärkeä asia on myös Georg Malmsténin näyttely, jonka komissaarina toimi Juhani Leinonen. Näyttely on erittäin näyttävä. Se oli ensin Turussa, sen piti olla Haminassa ja on nyt lokakuun alkuun saakka Helsingin Jugendsalissa. Yhtenä järjestäjänä piti olla Puolustusvoimain Pääesikunnan, jonka edustajan kanssa pidettiinkin muutama neuvottelu. Jostain syystä näyttely ei Haminaan ilmestynyt, eikä Turun ja Helsingin näyttelyistä oikein löytänyt Pääesikunnan panosta. Mahtavia laskuja tuli kyllä jostakin valokuvakäsittelystä jms. Turun näyttely veikin niin paljon rahaa, että oli vaara Helsingin näyttelyn kariutumisesta. Jugendsali ei kuitenkaan lannistunut ja Helsingin näyttely pystytettiin tyystin Helsingin kaupungin kustannuksella.

Elokuvien kanssa oli huonoakin tuuria. Olimme ehdottaneet, että Helsingissä järjestettäisiin elokuvaviikot Malmstén-elokuvista, kuten aikaisemmin oli järjestetty mm. Leo Jokelan ja Irma Seikkulan elokuvaviikot. Suomen Elokuva-arkisto oli ehkä ymmärtänyt jotakin väärin. Vaadittiin uskomattomia summia elokuvien käytöstä. Mielestäni elokuvamaailma olisi ollut itse velvollinen järjestämään tapahtuman; saahan Elokuva-arkisto huomattavaa yhteiskunnallista rahoitusta. Kaiken lisäksi elokuvat olivat jo 30-40 -luvuilta. Elokuvan suoja-aika on 50 vuotta, joten ne ovat kaikki tekijänoikeussuojan ulkopuolella. Onneksi Yle paikkasi tämän aukon.

Puhuin jo monista tahoista, jotka ottivat juhlavuoden sydämenasiakseen. Helsingin Poliisisoittokunnan lisäksi tässä on mainittava Laivaston Soittokunta Timo Kotilaisen johdolla. Heillä on monia Malmstén konsertteja, ja jopa tämän vuoden Tattoon marssiesityksessä soi pelkkä Malmstén. Mutta myös muut sotilassoittokunnat (eritoten Kaartin Soittokunta) ovat kunnioittaneet Malmsténia monin eri tavoin. Ossi Runne johti Päämajan soittokuntaa (joka toisissa puvuissa soittaa Karelia Soittokunnan nimellä) useassa tapahtumassa. Kansanmusiikkiyhtye Sakarat esiintyi monesti Malmsténin merkeissä. Kun sen johtajalta Anja Hinkkaselta kysyttiin, minkä takia kansanmusiikkikokoonpano esittää Malmsténia, vastaus oli hyvin yksinkertainen: ”Malmsténhan vasta onkin kansan musiikkia”.

Mainittavia tapahtumia oli myös Ismo Sajakorven kirjoittama ja Antti Hyvärisen sovittama laulunäytelmä ”Molli-Jori” Helsingin Arenateatterissa. Se oli loistavaa ammattityötä. ”Saja” itse myös esiintyi ”vanhenevana” Malmsténina. Kun ensi-illan jälkeen sanoin Jaakko Salolle, etten tiennytkään, että Sajakorpi laulaa niin hyvin, Jakke vastasi: ”Eihän hän laulanutkaan aikaisemmin näin hyvin”. Sama näytelmä meni myös Hämeenlinnan kesäteatterissa. Ihan erilainen esitys, mutta omalla tavallaan myös oikein hauska. Juhani Leinonen oli kirjoittanut ja koonnut musiikin ”Sinitakki” -näytelmään, joka meni amatöörivoimin Haminassa, ja oli oikein hyvä amatööriesitys.

Ehdottomasti kiitettävien joukkoon kuuluvat Teosto, ELVIS, LUSES, Svenska Kulturfonden, Kordelinin säätiö, ESEK ja Helsingin kaupunki, jotka merkittävillä summilla ovat tukeneet Malmstén 100 v. juhlavuotta. Pakkasenpuolella on taas mainittava, ettei esim. Kulttuurirahasto ja läänien taidetoimikunnat katsoneet Malmsténia tukemisen arvoiseksi.

Pahin takaisku juhlavuoden tiimoilta oli tietenkin se, että lyhyen ajan sisällä kuolivat sekä Ragni Malmstén että Jaako Salo. Ragni oli Malmstén-säätiön puheenjohtaja, Jakke sekä säätiön hallituksen että myös juhlatoimikunnan jäsen. Ragnin jätimme tietoisesti juhlatoimikunnasta pois, mutta hän joutui kuitenkin jatkuvasti olemaan apuna, kun tarvitsimme materiaalia (kuvia jne.) ja tietoja, jotka olivat ainoastaan hänen muistissaan. Jaakko taas oli hyvin aktiivinen, varsinkin toimikunnassa. Hän tuotti mm. äänitteen, joka on koulupaketissa, ja ilman häntä Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltan lastenkonserttia ei varmaankaan olisi pidetty. Sattui nimittäin niin hassusti, että Juhlaviikkojen suhtautuminen Malmstén-konserttiin Huvilateltassa oli ensin aika nihkeää, ja vasta kun Jaakko Salo ja Marjatta Leppänen tarjoutuivat tuottajiksi, ja ottivat koko järjestelyn omalle kontolleen, päätettiin järjestää Perheen Päivä -sunnnuntai 25.8, johon sisällytettiin ”Karhunpoika sairastaa” -lastenkonsertti. Minua loukkasi Jaken, Marjatan ja esiintyjien puolesta, ettei Juhlaviikot mainninnut sanaakaan siitä, ketkä olivat tuottajia ja koko homman aikaansaajia. Yhdessä esitteessä sanottiin Jaakko Salon sovittaneen laulut uuteen muotoon, mikä ei pidä paikkaansa; sovitukset olivat Jari Puhakan. Loukkaavaa on myös se, että tietojeni mukaan kaikista Juhlaviikkojen tapahtumista kirjoitettiin joko artikkeleita tai arvosteluja. Tästä konsertista näin ainoastaan yhden pienen kuvan, jonka tekstissä mainittiin, että konsertti oli pidetty.

Kun muita arvostelijoita ei löytynyt, ryhdyn nyt sellaiseksi: 25.8.2002 siis pidettiin Juhlaviikkojen Huvilateltassa lastenkonsertti, jonka nimi oli ”Karhunpoika sairastaa”. Tuottajina olivat Marjatta Leppänen ja Jaakko Salo. Tämä lienee ollut Jaken viimeinen panos suomalaiseen kulttuurielämään. Konsertti oli hyvin myyty ja teltassa oli runsaasti eri-ikäistä yleisöä. Siellä oli sylivauvoja (tietenkin vanhempiensa kanssa), mutta myös jo ikääntynyttä väkeä ilman lapsia, joka tuli Malmsténin musiikin takia. Tunnelma oli alusta lähtien mahtava. Jari Puhakan 7-miehinen yhtye oli vakavasti paneutunut asiaan, ja Jarin sovitukset olivat raikkaita, uusia ajatuksia tuovia, muttei missään nimessä konstailevia. Puhaltajat (Takku ja Pohto) olivat tuttuja UIT:sta. Minua aina UIT:ssa häiritsee soittimien paljous, joita puhaltajat hallitsevat. Minulla menee paljon musiikista ja teksteistä hukkaan, kun vahdin kuka nyt taas muutaman tahdin takia vaihtaa instrumenttia. Jos laskin oikein, käytössä oli nyt ainakin 11 puhallinta käyrätorvea myöten. Mahtava ammattitaidon osoitus. Entä sitten muut esiintyjät: Marjatta oli (kuten aina) varma ja miellyttävä. Ja mitä arvostan erittäin paljon: lapsille puhuttiin sellaisella kielellä, jonka pienetkin ymmärsivät, muttei kuitenkaan sorruttu lässyttelyyn. Kun tämän lisäksi äänentoisto oli mallikelpoinen (mikä on korvissani hyvin harvinaista), oli annettu hyvät raamit laulajille. Kaikki esiintyjät paneutuivat asiaan täysin ja kaikki olivat erittäin hyviä. Laulut osattiin ulkoa (lukuunottamatta erästä laulajaa, joka joutui tuuraamaan aivan viime hetkellä ylivoimaisen esteen saanutta esiintyjää). Lavastusta ei ollut, eikä sitä kaivattukaan. Esiintyjistä minulle jäi mieleen erityisesti Laura (Voutilainen), joka tässäkin ympäristössä oli koko ajan ”läsnä”. En radiosoiton perusteella ole erityinen Nylon Beat fani (en näes pidä lolitoista), mutta tässä elävässä tilanteessa lastenlaulujen parissa he olivat myönteinen yllätys. Esa Nummela oli erinomainen Mikkihiiri ja Eero Saarinen sopivan pelottava Merihirviö/Vuorenpeikko. He lauloivat muitakin lauluja koskettavasti. Ja Susanna Haavisto oli tietenkin ihan omassa elementissään lastenlaulujen parissa. Tämän kaiken olisi pitänyt sanoa joku ammattiarvostelija, ja oikein valtakunnan lehdessä. Ihmettelen mistä johtuu, ettei ollut. Johtuuko se siitä, että kyseessä oli iskelmämusiikki tai lastenmusiikki? Hävytöntä se on joka tapauksessa.

Olen varma siitä, että olen unohtanut tästä tärkeitä yhteistyökumppaneita ja tapahtumia. Niiltä, joita olisi pitänyt mainita positiivisessa mielessä, pyydän anteeksi, ja lupaan palata asiaan. Myös niille, joita en muistanut mainita negatiivisessa mielessä, lupaan palata asiaan.

Toivoo

A. Fuhrmann

Musiikin ihmeitä osa 1

Julkaistu
Olen ihmetellyt seuraavia asioita silloin kun uni ei ole tullut ja on ollut senteistä pulaa, siis usein.

Piirros: Vesa Huhtala

Viulusta

Vanha viulu on kummallinen soitin. Kaksisataa vuotta vanha sikarilaatikko, jossa on siellä täällä uhanalaisesta afrikkalaisesta puusta vuoltuja palikoita. Siihen on pingotettu aikoinaan eri elukoiden suolia. Sitä hangataan pihkalla käsitellyillä uroshevosen perskarvoilla. Naaras ei käy, koska se on pissinyt jouhensa pilalle tähän tarkoitukseen. Pintaan on laitettu monenmoista ihmeellistä ainetta: mm. pirtuun liuotettuja koppakuoriaisten kuoria. Parhaimmillaan litku on värjätty melkein nälkäänkuolleen, pelkkiä mangon lehtiä syöneen lehmän virtsalla. Ja sitten tämä eläin-, erite- ja puukokoelma maksaa miljoonia euroja. Aina kun näen kauniin ja eteerisen naisviulistin soittavan iltapuvussaan, en voi olla ajattelematta sitä, siis tuota edellä mainittuakin.

Populaarimusikista

Pura ja kokoa uudelleen -kloonibiisistä ja sen esittäjästä (joka on myös klooni), tehdään kolmen minuutin musiikkivideo. Tämä yrite-ja huuhaakokoelma maksaa myös miljoonia euroja. Aina kun näen kauniin ja eetteröidyn naissolistin pomppivan lähes puvuttaan, en voi olla ajattelematta sitä, siis tuota tämänkin edellä mainittuakin.

Orkesterimusiikista

Siteeraan Eero Hämeenniemeä: ”On tosi kummallista että säveltäjä ährää kuukausikaupalla kammiossaan ja sitten pitää viidenkymmenen ihmisen pukeutua pingviiniksi ennen kuin teos voidaan esittää julkisesti..” Ilmeisesti myötätunnosta usein myös osa satapäisestä yleisöstä pukeutuu pingviineiksi. Toinen siteeraus sukulaiseltani, joka liidaa joskus klassista: ”Kun tulen kukkien kanssa kotiin onnistuneen keikan jälkeen mietin että mitä tuli tehtyä: Seurasin ja seurautin samoja kärpäsenpaskoja paperilla yhdessä kymmenien ihmisten kanssa ja homma meni hyvin koska se meni lähes yhtä hyvin kuin muillakin, jotka taas ovat tehneet sen satoja kertoja ennen meitä…”

Rapista

Mersujensa katolla ylipainoiset ja -suuriin mustiin nahkavaatteisiin pukeutuneet afroaat räpättävät siitä – minkä kultaisten ankkuriketjujensa helinältä pystyvät – miten vaikeaa on elää ghetossa. Yrittävät osua asiakkaan silmään etu- ja pikkusormella aina välillä.

Sähkökitaroista

Kaksitoistavuotias säröanarkisti pystyy puhumaan saarnin, vaahteran ja floridalaisen suolepän akustisista ominaisuuksista tuntikausia vaikka ei erota pihlajaa pajusta.

Tähdistä

Tähden teko onnistuu, ja se osaa vielä laulaa. Mistä puhuvat lehdet? No siitä miten tähden ”uusi rakas” on törttöilyt kapakassa tai menneisyydessä. Oikeesti olisi kiva kuulla tähden ajatuksia musiikista, laulamisesta ja niin pois päin. Vinkki muusikoille: Joka keikan alussa on viiden minuutin puhejakso, johon on kerätty yksityiskohtia toimittajien yksityiselämästä. Ovathan he jos ketkä julkisuuden henkilöitä, hehän juuri julkisuuden väittävät tekevänsä.

Kysymyksiä

Savuke voi kestää noin kolme minuuttia. Mitä tapahtuisi, jos jokaisesta kuulemastamme pak-kosyötetystä musiikkikappaleesta maksaisimme yhden savukkeen verran? Tai entä jos ne biisit olisivatkin ruokaa: Kuka kestäisi sitä ripulipizza-maksalaatikkosadetta yhtäkään päivää? Klassinen kysymys: Miksi toisten pitää kouluttaa äänensä sellaiseksi ettei sanoista saa selvää.? Populääri kysymys: Miksi toisten pitää jättää äänensä kouluttamatta niin ettei sanoista saa selvää? Sanoittajan kysymys: Miksi sanoista yleensä pitäisi saada selvää? Järjestäjien kysymys: Millä ihmeellä muusikon saisi selväksi?

Entäpä jos musiikkiin ja taiteeseen sovellettaisiin samoja doping-säädöksiä kuin urheiluun yritetään? Teosta tai esitystä ei hyväksyttäisi, jos se on toteutettu esim vaikka vain alkoholin avulla. Jos täysin raittiin musiikkisuorituksen ja douppaamattoman urheilijan esiintymistiheys on samalla tasolla, niin Pate Koivulaa soimaa, mustelmia kummallakin.

Jos flyygelin koskettimien on pakko olla norsun luuta, kannattaa kysyä siltä sen siivouspäivä.

Jani Inkolahti

Kirjoittaja on musiikin osapäiväalalainen, joka ei osaa lakata ihmettelemästä sitä miksi ei tule toimeen ilman monipuolista musiikkia eikä sillä (monipuolisella musiikilla). Kirjoittajan ihmettelyt eivät ole Elvis ry:n edes epävirallisia mielipiteitä.

SÄHKEUUTISET

Jazz Bar täytti kymmenen vuotta

Jyväskylän ja Suomen pitkäaikaisin elävää Jazzia tarjoava Jazz Bar täytti kymmenen vuotta 18.7. Juhlia vietettiin uudessa isommassa baarissa 16.7. alkaneella juhlaviikolla, johon mahtui monipuolisia ja tasokkaita konsertteja. Samalla julkaistiin ”Jazz Bar kymmenen vuotta” -juhlacd, jolla esiintyy 10 Jyväskyläläisvetoista ja -lähtöistä kokoonpanoa: Samuli Mikkosen ja Joona Toivasen Triot, Kari Ikosen Karikko, Tuomo Dahlblom, Vivaldi ja Wispilät, He, Larry Benson Ensemble, Myöhä, Tony ja Markus Ezlgland. Vanha Baari muuttui Poppariksi, jossa konsertit ja jamit jatkuvat. Tarkoituksena on tarjota Jazz Barista saatujen hyvien kokemusten mukainen estradi soittovälineineen myös heille joiden genren voi määritellä ”kansainväliseksi populäärimusiikiksi 60-luvulta tähän päivään”.

Vesa Huhtala

TAIDETTA TAITEEN VUOKSI JA MUUTENKIN

Julkaistu

Kansa on sanansa sanonut, ja maan uusi parlamentti on aloittanut työnsä. Mielenkiintoista, mutta tulokseltaan surullista oli seurata niin kansanedustajaehdokkaiden kuin puolueiden esiintuomia ajatuksia kulttuurista. Surullista se oli siksi, että niitä ei juurikaan kuultu eikä nähty.

Se, ettei kulttuuri noussut kenelläkään eikä missään vaaliteemaksi, oli sitäkin oudompaa, kun muistetaan, miten eduskunta alkutalvesta äänesti hallituksen kulttuuribudjettileikkaukset nurin. Jos kulttuuri silloin luettiin peruspalveluihin, ei se sitä vaalikampanjoissa enää ollut. Niinkuin Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen haastattelussaan tammikuun Muusikko-lehdessä totesi: ”Musiikki on tärkeä, muttei monenkaan mielestä elämän jatkumiselle aivan välttämätön asia. Divisioonat ratkaisevat monessa asiassa, eikä pienelle kulttuurityön tekijöiden ammattikunnalle ole ihan helppoa saada myötätuntoa yhteiskunnassa, jossa tyypillisiä iskusanoja ovat tehokkuus, leikkaukset ja priorisointi.”

Lipposen II-hallitus kuitenkin viimeisinä töinään teki periaatepäätöksen taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelman toteuttamisesta, joka pohjasi kansanedustaja Sirpa Pietikäisen johtaman toimikunnan tekemään ehdotukseen aiheesta. Tässä muutama suora ja editoitu lainaus lähes neljänkymmenen kohdan ohjelmasta:

Taide ihmisen itseilmaisuna ja taiteilijoiden luovana työnä on myös yhteiskunnallinen ja taloudellinen resurssi sekä myös sivistyksellinen perusoikeus.

Kehittynyt taide ja kulttuuri on yritysten toimintaympäristöön liittyvä voimavara.

Taiteilijoita koskevia ratkaisuja tulee tehdä asialähtöisesti, ei niinkään hallinnollisten rajojen mukaan. Hallinnonalojen välisen yhteistyön lisäämiseksi luodaan pysyvä mekanismi (esim. neuvottelukunta), jonka puitteissa taiteilijoiden asemaan liittyviä kysymyksiä tuodaan esille ja viedään eteenpäin.

Taiteellisen toiminnan perustana on tekijänoikeuden kunnioittaminen.

Jotta taide voi parhaiten toimia luovan hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä, tulee sen taloudellisista perusedellytyksistä huolehtia. Taide- ja muussa yhteiskuntapolitiikassa tulee panostaa taiteelliseen luovuuteen ja sen innovatiiviseen, yksilöä ja yhteisöä kehittävään rooliin sekä taiteen laajaan saatavuuteen.

Lisäksi ohjelmassa puhutaan taideaineiden tärkeydestä kaikille yhteisinä oppiaineina koko peruskoulussa, kulttuurin saavutettavuuden lisäämisestä julkisissa taide- ja kulttuurilaitoksissa, luovan taiteellisen työn apurahamahdollisuuksien lisäämisestä, taiteen käytöstä ja taidepalvelujen hyödyntämisestä työssä viihtymisen ja jaksamisen parantamisessa, nuorten taiteilijoiden tukemisesta näiden pääsemisessä paremmin kiinni ammatilliseen toimintaan, taiteilijoiden työtilojen lisäämiseen tähtäävän hankkeen käynnistämisestä, sekä taide- ja kulttuuripalveluiden arvioinnin tekemisestä peruspalvelujen arvioinnin osana.

Tätä litaniaa voimme kaikki kulttuurin ystävät olla edustajiemme kautta tukemassa kaikin tavoin!

Pekka Nissilä

Laki olkoon sama kaikille!

Julkaistu

Eduskunta saa syksyllä käsiteltäväkseen hallituksen esityksen uudeksi tekijänoikeuslaiksi. Osa muutoksista on EU:n uuden digi-direktiivin edellyttämiä, osa muita uudistuksia. Punaisena lankana muutoksissa pitäisi olla sen, että laki ei saa syrjiä taiteilijoita muiden kansalaisten kustannuksella. Hallituksen esitys perustuu tekijänoikeustoimikunnan mietintöön, joka luovutettiin 2. toukokuuta kulttuuriministeri Suvi Lindénille. Sen jälkeen alan järjestöillä, Elvis niiden mukana, oli kesäkuun puolivälin asti aikaa antaa siitä lausuntonsa.

Toimikunnan ehdotuksista osa oli EU-direktiivin pakottamia ilman kansallista liikkumavaraa, osa muuten huolella ja asiantuntevasti valmisteltuja. Niiden lisäksi mukana oli sellaisia ehdotuksia, jotka olivat enemmän heittoja keskustelun pohjaksi kuin valmiiksi pureskeltuja.

Näihin jälkimmäisiin kuului ehdotus siitä, että vasta yli kymmenen piraattiäänitteen maahantuonti tehtäisiin rangaistavaksi. On tietysti hyvä, että piraattiäänitteiden yksityinen maahantuonti ollaan yhteiskunnankin taholta tunnustamassa suureksi nakertajaksi suomalaisen musiikin taloudellisille edellytyksille. Lainsäätäjän viestin kansalaisille tulee kuitenkin olla se, että yhdenkin piraattiäänitteen maahantuonti on kiellettyä, jolloin tulli voi sen takavarikoida. Sakkorangaistuksen raja voi olla kymmenessä äänitteessä.

Tekijänoikeuden rajoitusten osalta toimikunta on tullut siihen ainoaan oikeaan toteamukseen, että jumalanpalveluksia ja hyväntekeväisyystilaisuuksia koskevat rajoitukset on vanhentuneina poistettava. Näin tekijänoikeuslakimme saadaan tältä osin kansainvälisen kehityksen mukaiseksi. Kirkkohallituksessa esiintyy vielä ”viran puolesta” tiettyä vastahakoisuutta jumalanpalvelusten kohdalla, mutta seurakuntalaisten laaja enemmistö antaa varmasti tukensa sille, että hengellisen musiikin säveltäjät ja sanoittajat pääsevät lopultakin tasaarvoiseen asemaan muihin tekijöihin verrattuna. Tekijänoikeuden suoja on myös paras tae siitä, että hengellinen musiikki uudistuu ja puhuttelee.

Opetuksen osalta toimikunnan esitys jättäisi musiikin oikeudenhaltijat edelleen paljon huonompaan asemaan muihin ryhmiin verrattuna. Oppikirjat ja harjoituskirjat koulujen on ostettava, jolloin osa hinnasta päätyy kustantajien lisäksi kirjojen tekijöille. Myös valokopioinnista on maksettava korvaus. Miksi sitten musiikkiesitysten pitäisi olla vapaata riistaa?

Opetusta koskevia rajoituksia samoin kuin monia kirjastoja, arkistoja ja museoita koskevia rajoituksia perustellaan usein sillä, että ilman niitä yhteiskunnan kulut kasvaisivat. Yhtä hyvin voisi perustella, että kenellekään valtion ja kuntien palveluksessa olevalle ei pitäisi maksaa palkkaa, koska niiden maksamiseksi pitää kerätä veroja. Kun hallitus ja eduskunta tätä ja tulevia tekijänoikeuslain uudistuksia käsittelevät, on hyvä muistaa, että taiteilijoille ei tule sysätä mitään erityisvastuuta valtion ja kuntien taloudesta. Hekin maksavat veronsa, kun taas tekijänoikeuden rajoitukset ovat heille lisävero, jollaista ei muilta peritä.

Martti Heikkilä