Musiikintekijä Kirjallisuus

Taideneuvosto valitsi uudet jäsenet taidetoimikuntiin

Seitsemään valtion taidetoimikuntaan nimettiin 74 taiteen asiantuntijajäsentä. Apurahapäätöksiä valmistelevissa jaostoissa on lisäksi 27 jäsentä. Alueellisissa taidetoimikunnissa aloittaa 112 asiantuntijaa.

 
Taideneuvosto valitsi toimikuntien jäsenet saamistaan ehdokkaista. Ehdotuksia pyydettiin muun muassa taiteen alan järjestöiltä, korkeakouluilta ja maakuntaliitoilta.
 
Ensi vuoden alusta aloittavat toimikunnat ovat entistä laaja-alaisempia. Esittävien taiteiden toimikunta päättää näyttämö-, tanssi- ja sirkustaiteen sekä performanssi- ja esitystaiteen apurahoista. Visuaalisten taiteiden toimikunta päättää kuva- ja valokuvataiteen sekä sarjakuva- ja kuvitustaiteen apurahoista. Taiteenalakohtainen vertaisarviointi turvataan alakohtaisilla jaostoilla, joita on yhteensä 14.
 
Taiteiden välisyyden, moninaisuuden ja kansainvälisyyden toimikuntaan on koottu edustus kuudesta muusta taidetoimikunnasta.  Sillä lisätään taidetoimikuntien välistä yhteistyötä. Toimikunta arvioi muun muassa matka-apurahahakemukset, joista aiemmin päätettiin ilman vertaisarviointia.  Monikulttuurisuusjaosto arvioi monikulttuurisen alan hakemuksia ja vahvistaa kulttuurisen moninaisuuden tuntemusta.
 
”Saimme toimikuntiin monipuolisen taiteen asiantuntemuksen ja alueellisen edustuksen. Odotamme virkeää vuoropuhelua eri taiteenalojen ja toimikuntien välillä”, toteaa taideneuvoston puheenjohtaja Tiina Rosenberg.
 
Taideneuvosto ja taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) asiantuntijaelimiä. Toimikunnat päättävät vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista kukin omalla alallaan ja alueellaan.
 
Lisätietoja: Taiteen tukemisen päällikkö Esa Rantanen, p.0295 330 720, esa.rantanen@minedu.fi  ja taideneuvoston puheenjohtaja Tiina Rosenberg,tiina.rosenberg@uniarts.fi
 

 

Konstrådet valde nya medlemmar till konstkommissionerna
 
Det utsågs 74 sakkunniga medlemmar inom konst till sju statliga konstkommissioner. Det finns dessutom 27 medlemmar i sektionerna som bereder stipendiebeslut. I de regionala konstkommissionerna börjar 112 sakkunniga. 
 
Konstrådet valde kommissionsmedlemmarna från kandidatförslag. Förslag ombads av bland annat föreningar inom konstens område, högskolor och landskapsföreningarna.
 
Kommissionerna, som inleder sitt arbete i början av nästa år, är mer omfattande än tidigare. Scenkonstkommissionen fattar beslut om stipendier för teater-, dans- och cirkuskonst samt performans och experimentell scenkonst. Den visuella konstkommissionen fattar beslut om stipendier för bild- och fotokonst samt serie- och illustrationskonst. Den konstartspecifika kollegiala bedömningen försäkras med artspecifika sektioner som sammanlagt är 14 till antalet.
 
Kommissionen för multidisciplinär konst, mångfald och internationalitet innefattar representanter från sex andra konstkommissioner, vilket ökar konstkommissionernas samarbete. Kommissionen bedömer bland annat ansökningar om resestipendier som tidigare inte beslutades utifrån kollegial bedömning. Sektionen för mångkultur bedömer ansökningar inom det mångkulturella området och förstärker sakkunnigheten om kulturell mångfald.
 
”Vi uppnådde en mångsidig konstnärlig expertis och regional representation. Vi förväntar oss en livlig dialog olika konstarter och kommissioner emellan”, konstaterar konstrådets ordförande Tiina Rosenberg.
 
Konstrådet och konstkommissionerna är Centret för konstfrämjandes (Taikes) expertorgan. Kommissionerna fattar beslut om stipendier och pris som bedöms kollegialt beviljas till konstnärer, konstnärsgrupper och sammanslutningar, var och en inom sin konstart och region.
 
Ytterligare information: Chef för konststöd Esa Rantanen, tfn 0295 330 720, esa.rantanen@minedu.fi  och konstrådets ordförande Tiina Rosenberg,tiina.rosenberg@uniarts.fi
 

 

Valtion taidetoimikunnat ja jaostot kaudella 2015-16 | Statens konstkommissioner och sektioner på perioden 2015-16
 
 
Musiikkitoimikunta
Gustav Djupsjöbacka, lehtori, Helsinki, toimikunnan puheenjohtaja
 
Perttu Haapanen, säveltäjä, Helsinki
Riitta Huttunen, promootio- ja projektipäällikkö, Helsinki
Soile Isokoski, sopraano, lehtori, Ruukki
Hanna Juutilainen, muusikko, Helsinki
Sanna Kurki-Suonio, musiikintohtori, muusikko, Joensuu
Marouf Majidi, muusikko, Helsinki
Esa Nieminen, kapellimestari, säveltäjä, Espoo
Pekka Nissilä, toimittaja, Helsinki
 
 
Alueelliset taidetoimikunnat kaudella 2015-16 | Regionala konstkommissioner på perioden 2015-16
 
Etelä-Savon taidetoimikunta
puheenjohtaja Anne Leinonen, kirjailija, kustannustoimittaja, Otava
 
Timo Heimonen, teatterikriitikko, Mikkeli
Kirsti Kovanen, arkkitehti, Mikkeli
Kari Kropsu, kapellimestari, Savonlinna
Matti Kurkela, kuvanveistäjä, Juva
Jaakko Pitkänen, lehtori, säveltäjä, Mikkeli
Pauliina Rundgren, artenomi, yrittäjä, Mikkeli
 
 
Hämeen taidetoimikunta
puheenjohtaja Minna Perähuhta, yliarkkitehti, Forssa
 
Juha-Pekka Koskinen, kirjailija, Hämeenlinna
Anne Vilkuna, kuvataiteen lehtori, Hämeenlinna
Kirsti Nenye, valokuvaaja, Lahti
Teemu Salonen, muotoilija, Auttoinen
Seppo Linkola, muusikko, Lahti
Jussi Sorjanen, ohjaaja, taiteellinen johtaja, Lahti
Mia Liski, tanssin lehtori, tanssitaiteilija, Lahti
Tuija Lampinen, taidemaalari, Riihimäki
 
Kaakkois-Suomen taidetoimikunta
puheenjohtaja Kai Hämäläinen, muotoilija AMK, Lappeenranta
 
Janette Holmström, kuvataiteilija AMK, Imatra
Timo Lievonen, rakennustutkija, Kotka
Annukka Järvi-Herlevi, kirjailija, Reitkalli
Petteri Ikonen, rehtori, kuvataiteilija , Kotka
Ulla Sinkkonen, tekstiilitaiteilija, artenomi, Kuusankoski
Simo Helkala, muusikko, Valkeala
Sanna Kemppainen, näyttelijä, Lappeenranta
 
Keski-Suomen taidetoimikunta
puheenjohtaja Maija Holma, valokuvataiteilija, Jyväskylä
 
Pirjo Hassinen, kirjailija, Jyväskylä
Jouni Salo, näyttelijä, Jyväskylä
Jouni Koskimäki, muusikko, Jyväskylä
Tuukka Toijanniemi, valosuunnittelija, Jyväskylä
Pauliina Lapio, kulttuurituottaja, Jyväskylä
Kari Kotilainen, museonjohtaja, Saarijärvi
Teija Isohauta, FM, Korpilahti
 
 
Lapin taidetoimikunta
puheenjohtaja Liisa Penttilä, teatteri-ilmaisun ohjaaja, Rovaniemi
 
Jaana Erkkilä, professori, kuvataide, Rovaniemi
Tenka Issakainen, teatterikriitikko, Rovaniemi
Matti Kaarlejärvi, lausuja, Ranua
Ulla-Maija Kanerva, intendentti, Rovaniemi
Tanja Kavasvuo, intendentti, taidehistorioitsija, Kemi
Markku Kokkola, runoilija, Kemi
Katriina Pietilä-Juntura, museonjohtaja, Tornio
Samuel Valkeapää, jalometallityön rehtori, Inari
 
 
Pirkanmaan taidetoimikunta
puheenjohtaja Markku Turunen, kirjailija, Tampere
 
Antti Haapio, valokuvauksen lehtori, valokuvataiteilija, Tampere               
Jaana Kari, kulttuurikoordinaattori, Valkeakoski
Suvi Leinonen, tuottaja, Tampere                  
Mia Manner, kultaseppä, designer, Tampere
Mikko Metsähonkala, arkkitehti, sarjakuvataiteilija, Tampere
Petri Mäkipää, näyttelijä, tanssija, teatteriopettaja, Tampere
Elisa Piispanen, näyttelijä, Tampere
Sampsa Virkajärvi, kuvataiteilija, koulutuspäällikkö, Mänttä-Vilppula
 
Pohjanmaan taidetoimikunta
puheenjohtaja Marko Hautala, kirjailija, Vaasa
 
Ann-Helen Attianese, författare, Maxmo
Matti Hakamäki, muusikko, instituutin johtaja, Kaustinen
Eija-Irmeli Lahti, näyttelijä, ohjaaja, Seinäjoki
Jyrki Portin, valokuvaaja, Kokkola
Annika Sillander, koreograf, dansare, verksamhetsledare, Malax
Jimmy Pulli, bildkonstnär, Vasa
Tuija Ahola, vs. kehittämissuunnittelija, Lappajärvi
Tuomo Kallio, projektisihteeri, muusikko, Seinäjoki             
 
Pohjois-Karjalan taidetoimikunta
puheenjohtaja Tuire Hindikka, teatteriohjaaja, Joensuu
 
Ulla Mäkinen, tanssin koulutuksen johtaja, Outokumpu
Jukka Niskanen, muotoilija, Joensuu
Pentti Ojajärvi, musiikkipedagogi, Kesälahti
Jokke Saharinen, kuvataiteilija, kriitikko, Joensuu
Ulla Vaarnamo, kirjailija, Joensuu
Arja Valkonen-Goldblatt, kuvataiteilija, Heinävaara
 
 
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta
puheenjohtaja Samu Forsblom, luova johtaja, Oulu            
 
Timo Hannula, kapellimestari, muusikko, Haapavesi
Anssi Kirkonpelto, tanssiopettaja, linjan johtaja, Oulu        
Kaarina Kuusisto-Lukkari, keraamikko, kuvataiteilija, Sotkamo                    
Juha Roikonen (Jii Roikonen), sarjakuvataiteilija, kuvataiteilija,Oulu
Taina Ronkainen, tuottaja, Oulu                      
Ulla Schroderus, teatteriohjaaja, Suomussalmi                      
Jussi Valtakari, taidemaalari, kuvataiteilija, Taivalkoski        
Pauliina Vanhatalo, kirjailija, Raahe
 
Pohjois-Savon taidetoimikunta
puheenjohtaja Kirsi Pehkonen, kirjailija, luokanopettaja, Kuopio
 
Tiina Haring, valokuvaaja, Kuopio
Juha Koponen, kuvataiteilija, kuvataiteen lehtori, Lapinlahti
Pekka Laasonen, teatterinjohtaja, Kuopio
Antti Lahti, tanssija, teatterinjohtaja, Kuopio
Mari Piipponen, arkkitehti, Kuopio
Paul Staufenbiel, elokuvatoiminnan ohjaaja, Kuopio
Satu Vihavainen, oopperalaulaja, Kuopio
Seija Vuorimaa, kirjasto- ja kulttuurisihteeri, Rautalampi
 
 
Satakunnan taidetoimikunta
puheenjohtaja Päivi Setälä, valokuvataiteilija, toiminnanjohtaja, Pori
 
Heli Latvala, tuottaja, toiminnanjohtaja, Pori
Matti Mäntylä, ohjaaja, näyttelijä, Pori
Paavo Paunu, kuvataiteilija, Rauma
Iiris Rannio, teatterinjohtaja, Rauma
Taina Teerialho, kirjailija, Pori
Matti Velhonoja, rehtori, tiimivastaava, Kankaanpää
 
 
Uudenmaan taidetoimikunta
puheenjohtaja Hanna Weselius, valokuvataiteilija, Helsinki
 
Petri Eskelinen, kuvanveistäjä, Helsinki
Kimmo Hakola, säveltäjä, Helsinki
Tarja Heinula, näyttelijä, Helsinki
Annina Holmberg, kirjailija, Helsinki
Tiina Jalkanen, tanssin opettaja, tiedottaja, Espoo
Meri Louekari, arkkitehti, Helsinki
Claes Olsson, toimitusjohtaja, elokuvaohjaaja, Helsinki
Pekka Paikkari, keraamikko, kuvanveistäjä, Talma
Erik Pöysti, teatteritaiteen maisteri, ohjaaja , Ekenäs
Hannu Tolvanen, erityissuunnittelija, Helsinki
Heli Vehkaperä, kuvataiteilija, Karkkila
 
 
Varsinais-Suomen taidetoimikunta
puheenjohtaja Kari Levola, kirjailija, Raisio
 
Jukka Aaltonen, näyttelijä, Turku
Mia Franck, författare, Åbo
Emilie Gardberg, intendent, Åbo
Jaana Houessou, taiteen tohtori, Salo
Markku Laakso, kuvataiteilija, Turku
Lotta Skaffari, toiminnanjohtaja, Tampere (Turku)
Marja Susi, teatteri-ilmaisun ohjaaja, psykologi, Kaarina
Matti Tainio, kuvataiteilija, Turku
 

Suomalaismepit saivat musiikintekijän kummikseen


Kuva: Juha Roininen

 

Teoston Kulttuurikummi-hankkeen käynnistys keräsi keskiviikkona Brysseliin merkittävän joukon suomalaisia musiikin tekijöitä ja europarlamentaarikkoja.
 
Hankkeen tavoitteena on saattaa yhteen poliittiset päättäjät ja musiikintekijät keskustelemaan ajankohtaisista ja luovalle alalle tärkeistä kysymyksistä.
 
”Kulttuurikummius avaa niin MEPeille kuin kansanedustajillekin mahdollisuuden tutustua lähietäisyydeltä musiikintekijöihin ja heille ajankohtaisiin tärkeisiin kysymyksiin. Tällainen suora yhteys politiikan ja luovan alan välillä on entistäkin tärkeämpi tässä monimutkaistuvassa ja alati muuttuvassa maailmassamme”, toteaa Teoston puheenjohtaja Kim Kuusi.
 
”Tekijänoikeushallintoa koskeva sääntely kumpuaa tällä hetkellä paljolti EU:sta käsin. Yleiseurooppalainen sääntely lisääntyy, mikä on monissa kysymyksissä, kuten laittoman kopioinnin vastaisessa taistelussa, hyvä. Kaikissa tekijänoikeuskysymyksissä yleiseurooppalaisuus ei kuitenkaan ole automaattisesti se ainoa lääke”, sanoo kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.
 
Teoston Kulttuurikummi-tilaisuus oli osa Brysselissä järjestettyä euroopanlaajuista Meet the Authors –tapahtumaa. Tekijäjärjestöjen kattojärjestön Gesacin organisoimassa tapahtumassa europarlamentaarikot, komission edustajat ja musiikintekijät eri puolilta Eurooppaa pääsivät luotaamaan kulttuurialojen tilaa ja tulevaisuutta Euroopan tasolla.
 
Europarlamentin kummiparit ovat
 
Heidi Hautala Olavi Uusivirta
 
Liisa Jaakonsaari Jani Uhlenius
 
Anneli Jäätteenmäki Riikka Talvitie
 
Miapetra Kumpula-Natri Kaija Kärkinen
 
Merja Kyllönen Juha Tikka
 
Sirpa Pietikäinen Kim Kuusi
 
Olli Rehn Tommi Läntinen
 
Petri Sarvamaa Kimmo Hakola
 
Sampo Terho Heikki Elo
 
Nils Torvalds Olli Virtaperko
 
Paavo Väyrynen Eija Hinkkala
 
Henna Virkkunen Antti Kleemola
 
Kulttuurikummi-hanke käynnistettiin eduskunnassa vuonna 2009. Hankkeen puitteissa yli 160 kansanedustajalla on ollut oma henkilökohtainen musiikkikumminsa. Europarlamentissa kummiparit muodostettiin nyt toista kertaa.

Seminaari: Luovien alojen potentiaali Suomen talouskasvun vauhdittajana

Lyhty ry järjestää luovien alojen ajankohtaisseminaari keskiviikkona 24.9.2014 klo 17.00–19.00 eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisinfossa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

 
Luovien alojen potentiaali Suomen talouskasvun vauhdittajana
 
  • Mikä estää luovien alojen potentiaalin tehokkaamman hyödyntämisen?  Miksi ruotsalaiset ovat valovuoden meitä edellä musiikkibisneksessä?  Onko taiteilijoista yrittäjiksi?
  • Valuvatko tekijänoikeustuotot oikeisiin taskuihin?
 
Luovien alojen kehitysnäkymistä ja haasteista sekä luovien alojen tarjoamista mahdollisuuksista Suomen talouskasvun vauhdittajana alustavat:
  • Professori Matti Koiranen, ”Luovien alojen potentiaali ja erityispiirteet liiketoiminnan näkökulmasta”
  • Gramex’in toimitusjohtaja Lauri Kaira, ”Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY -projektin projektinjohtajan näkökulmia”
  • Yrittäjä-taiteilija Päivi Mäkinen, ”Taiteilijayrittäjyys ja asenteet”
Kansanedustajilta pyydetyt kommenttipuheenvuorot:
  • Raija Vahasalo (Kok), Tuula Peltonen (SDP), Kike Elomaa (PS) ja Mikko Alatalo (Kesk). Puheenvuorojen päätteeksi yleisölle avoin keskustelu illan teemoista. Lisäksi seminaarin yhteydessä tullaan perustamaan Eduskunnan luovien alojen ryhmä.
  • Seminaarin avaajana ja puheenjohtajana toimii kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi (KD) Kahvitarjoilu.
Aikataulu:
  • 17:00 Kahvitarjoilu ja tervetulosanat kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi (KD)
  • 17:30 Prof. Matti Koiranen; Luovien alojen potentiaali ja erityispiirteet liiketoiminnan näkökulmia
  • 17:15 Lauri Kaira; Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY-projektin projektinjohtajan näkökulmia
  • 17:45 Päivi Mäkinen; Taiteilijayrittäjyys ja asenteet
  • 18:00 Pyydetyt kommenttipuheenvuorot: kansanedustajat Raija Vahasalo (Kok), Tuula Peltonen (SD), Kike Elomaa (PS) ja Mikko Alatalo (Kesk)
  • 18:15 Keskustelun avaus
  • 18:45 Eduskunnan luovien alojen ryhmän perustaminen
 
Tervetuloa!
Seminaarin järjestäjä KD–eduskuntaryhmä

Ulkoistetaanko suomalaisen kulttuurin tekemistä? 30.8. järjestetyssä paneelikeskustelussa käsiteltiin katalogimusiikkia


Paneelin keskustelijat vasemmalta alkaen: Kim Kuusi (säveltäjä, Teoston hallituksen puheenjohtaja), Karl Sinkkonen (säveltäjä), Axa Sorjanen (toimittaja), Joona Tena (ohjaaja), Antti Lehtinen (säveltäjä ja kustantaja, muusikko), Katri Olmo (Yle, lakiasiainjohtaja), Markus Nordenstreng (laulaja-lauluntekijä, journalisti) sekä Heikki Hellman (Ylen hallituksen jäsen). Kuva: Aku Toivonen

 
Elvis järjesti Pohjoismaisten elokuvamusiikkipäivien yhteydessä paneelikeskustelun otsikolla Ulkoistetaanko suomalaisen kulttuurin tekemistä? Tavoitteena oli keskustella alan toimijoiden ja Ylen edustajien kanssa Epidemic Sound -nimisen yhtiön katalogimusiikin käytöstä erityisesti Ylen omissa ohjelmatuotannoissa. 
 
Keskustelu oli kiinnostava ja innostava. Yleä edustivat hallituksen jäsen Heikki Hellman sekä Ylen lakiasiainjohtaja Katri Olmo. Keskustelun mieleenpainuvinta antia oli Hellmanin toteamus, ettei ole koskaan kuullutkaan Ylen nykyisestä katalogimusiikkipolitiikasta sekä huudahdus ”eihän tällainen touhu vetele”.
 
Kärkevän mielipiteen tarjosi myös tv-draamaohjaaja Joona Tena, jonka mielestä on kestämätöntä, että suomalaiset draamantekijät voivat valita tuotantoihinsa näyttelijät, kuvaajat, meikkaajat ja lavastajat, mutta eivät enää musiikintekijöitä. Hänen mukaansa ”ohjaaja on käytännössä pakotettu käyttämään omaa aikaansa katalogimusiikin muokkaamiseen ohjelmaan sopivaksi”. Katalogimusiikin käytössä on ongelmallista myös se, että mediatalojen
 käyttäessä tuotannoissaan saman musiikkikirjaston sisältöä, seurauksena on, että tismalleen sama musiikki soi useissa eri ohjelmissa sekä mainoksissa. Lisäksi katalogimusiikki on harvemmin kotimaisiin sisältöihin erityisesti sopivaa ja kulttuuriamme kuvaavaa.
 
Ylen puolustuspuheenvuoroissa on esitetty, että katalogimusiikkia käytettäisiin ainoastaan sellaisissa ohjelmissa, joissa musiikin rooli ei ole ”merkittävä”. Joona Tena piti selitystä ontuvana, sillä hän viittasi edellä juuri Ylen ”vuosikymmenen suurimman draamasatsauksen tuotantoon” (sairaalasarja SYKE, joka alkaa lokakuussa) ja jatkoi pohtimalla mikä on Ylen mielestä riittävän merkittävä tuotanto, jos tässäkin tapauksessa käytettiin katalogimusiikkia.
 
Muut paneelikeskusteluun osallistuneet olivat Antti Lehtinen, Kim Kuusi, Karl Sinkkonen sekä Axa Sorjanen. Keskustelun moderoi Markus Nordenstreng.
 
 

Hannu Takkula ja Esa Korvenmaa Teoston hallituksen neuvonantajiksi

28 000:ta kotimaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa edustavan Teoston hallitukseen on kutsuttu ulkopuolisiksi neuvonantajiksi pitkäaikainen europarlamentaarikko ja kansanedustaja Hannu Takkula sekä yli 30 vuoden uran erilaisissa ICT-alan yrityksissä tehneen Esa Korvenmaa.

 
Takkula ja Korvenmaa aloittivat kaksivuotisen kautensa Teoston kuusihenkisen hallituksen neuvonantajina syyskuun alussa.
 
Teoston hallituksen puheenjohtajan Kim Kuusen mukaan neuvonantajien myötä hallituksen työskentelyyn saadaan laajaa osaamista, kokemusta ja erilaisia näkökulmia.
 
”Teostossa keskitämme tulevina vuosina huomiotamme erityisesti sähköisiin palveluihimme. Tässä Työssä Esan asiantuntemus on äärettömän arvokasta. Hannun kokemus politiikan ja lainsäädännön puolelta on puolestaan valtavan pitkä ja hänen näkemyksensä auttaa varmasti Teostoa edistämään ammattimaisen musiikintekijän asiaa ”, sanoo Kuusi.
 
Aiemmin Teoston hallituksen neuvonantajina toimivat kansanedustaja, SDP:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner sekä entinen Nokian johtoryhmän jäsen, Vision+ -rahaston perustaja Tero Ojanperä.
 
Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Teosto keräsi vuonna 2013 kotimaasta esityskorvauksia 50,3 miljoonaa euroa, josta toimintakulujen vähentämisen jälkeen tilitetään 86 prosenttia musiikintekijöille ja -kustantajille.

Biisinteko-päiväleiri lapsille ja nuorille 16-17.10.2014

SYYSLOMALLA – BIISINTEKO-PÄIVÄLEIRI LAPSILLE JA NUORILLE 16-17.10.2014 

10-13- ja 14-17-vuotiaille – Kaarinassa, Vuolahden leirialueella Kuusiston saaressa
 
to 16.10.2014 klo 9-17
pe 17.10.2014 klo 9-17 
 
KOULUTTAJINA YKKÖSRYHMÄN LAULUNTEKIJÄT :
Laulaja Lauluntekijä Jaana Mäkinen
Näyttelijä Ohjaaja Lauluntekijä ”Neiti Ö” Nina Erjossaari 
Kajo
+ Yllätysvieras !
 
Leirillä tehdään uusia kimppabiisejä – sanoitetaan ja sävelletään ! Omista tärkeistä aiheista !
 
Leirin aikana harjoitellaan myös elävä musavideo ”PÄIN NAAMAA” (by leiri 2014), joka esitetaään ”SUNNUNTAI ON BIISEJÄ TÄYNNÄ” – tukikonsertissa su 26.10.2014 klo 15 Pontelan Nuorisotalolla, Piikkiössä, Päivä kalenteriin 😉 Tukikonsertti on osa tukitempausta LEIRIPERINNE JATKUKOON Kaarinassa !
 
ILMOITTAUTUMISET ja LEIRI-INFOA :
Ilmoittautumiset 30.9 mennessä info@jormaryhma.fi 
Kiertueteatterimme tavoitat numerosta 040 771 7715  tai s-postilla info@jormaryhma.fi .
 
Leirimaksu 85 € ( sisältää yhdistyksemme kannatusjäsenmaksun 25 € )
Kannatusjäsenenä tuet leiritoimintaa ja saat infoa teatteristamme.
 
Tutustu riemastuttavaan ohjelmistoomme kotisivuillamme osoitteessa : www.jormaryhma.fi

Big Band -sovituskurssi Kuopiossa 8.-9.11.2014

Suomen Big Band -yhdistys ry. ja Savonian Ammattikorkeakoulu (Kuopio) järjestävät yhteistyössä neljännen big band -sovituskurssin. Teemana on toimivan jazz- ja big band -sovituksen teko hyödyntäen Sibelius notaatio-ohjelmaa. Kouluttajina kurssilla ovat kokeneet big band säveltäjä–sovittajat Vellu Halkosalmi ja Antti Rissanen sekä Savonia AMKn opettajat Mikko Toivanen ja Pekka Toivanen. Kurssilla on demobändinä mukana myös Junior All Star Big Band. JAS esittää valmiit sovitukset su 9.11 klo 15 konsertissa sekä kantaesittää myös SBBYn tilaamat uudet big band –sävellykset Vellu Halkosalmelta, Erno Tiittaselta ja Sasu Schildtiltä. Kultakin säveltäjältä kuullaan kaksi uutta teosta.

 
Kouluttajat ja erityiskysymykset:
  • Vellu Halkosalmi (freelancer): Musiikin kirjoittaminen – sovittaminen ja säveltäminen ammattina – miten kouluttauduin – minun tarinani
  • Mikko Toivanen (Savonia-amk): Sovittamisen alkeet, sovitusprosessi, sudenkuopat, sovituksen opiskelu omin päin
  • Pekka Toivanen Savonia-amk): Big band kokonaisuutena ja sektioina
  • Antti Rissanen (Sibelius-Akatemia, Metropolia): Esimerkkejä tekemistäni sovituksista.
 
Aikataulu: Opetusta ja ohjattua harjoittelua:
  • La 8.11. n. klo 13 – 20
  • Su 9.11. klo 10 – 14
  • Su 9.11 klo 15 päätöskonsertti (paikka ilmoitetaan myöhemmin)
 
Viikonlopun yksityiskohtainen aikataulu luodaan yhdessä osanottajien kanssa, heidän tarpeistaan lähtien.
 
Sisältö:
Kurssilla tutustutaan big band -sovittamisen perusasioihin esim. melodian soinnutukseen, eri tyyleihin, sovitustapoihin ja rytmiikkaan sekä eri sektioiden tehtäviin. Kurssin pääpaino on nimenomaan sovittamisessa ei nuotinnusohjelman opiskelussa. Kurssilla parannat valmiuksiasi tehdä big band -sovitus ohjatussa käytännön harjoittelussa. Tavoitteena on, että osallistuja kirjoittaisi musiikkia kurssin loppukonserttiin. Tämän lisäksi kurssilla saat uusia virikkeitä sekä taitoja jatkaa opiskelua myös itsenäisesti kurssin jälkeen. 
 
Kouluttajien puheenvuorojen jälkeen omia sovituksia/sävellyksiä työstetään ohjatusti pienryhmissä ja henkilökohtaisessa ohjauksessa. Pääset myös tutustumaan Junior All Star big bandin työskentelyyn. Big band -kokoonpano ja sen eri soittimet ja sektiot tulevat sinulle käytännössä tutuksi. Sinulla on myös mahdollisuus kuulla oman sovituksesi kurssin päätteeksi livenä JASin esittämänä.
 
Kohderyhmä:
Kurssille ovat tervetulleet sekä jo aiemmin sovittamista harrastaneet että vasta-alkajat: Big band -kapellimestarit, -soittajat, musiikin opiskelijat, musiikin opettajat sekä muut asiasta kiinnostuneet.
 
Edeltävät taidot:
On hyvä jos hallitset notaatio-ohjelman perusteet ja sinulla on musiikinteoria I vastaavat tiedot ja taidot. Olisi hyvä että sinulla on jo jotain luonnosta tai materiaalia jota työstät kurssilla ohjatusti eteenpäin. Voit myös työstää aiemmin aloittamasi sovituksen ohjatusti loppuun – ja kuulla soivan lopputuloksen heti livenä!  Laitamme ilmoittautuneille tästä lisätietoja.
 
Käytännön asiat:
  • Kurssimaksu: 220 € sisältää opetuksen ja materiaalit.
  • Majoittuminen ja ruokailu: Jokainen kurssilainen vastaa itse majoitus- ja matkakuluistaan.
  • Osallistumismaksu: Osallistumismaksu on maksettava viimeistään 30.10.2014 SBBY ry:n tilille Danske Bank 800017-1723687. Viestikenttään sovituskurssi 2014. Kurssimaksun maksamalla varmistat paikkasi kurssilla.
 
Kurssipaikka:
Kuopion konservatorio /Savonia-ammattikorkeakoulu, Rytmimusiikki, osoitteessa Kotkankallionkatu 12, 70600 Kuopio
 
Ilmoittautuminen:
  • Kurssille valitaan yhteensä n. 12 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssille ilmoittaudutaan sähköpostitse yhdistyksen hallituksen jäsenelle Marjo Riihimäelle 24.10.2014 mennessä.
  • Ilmoita seuraavat tiedot: nimi, osoite, puhelinnumero sekä lyhyt kuvaus aiemmasta sovitustyöstäsi ja oma tavoiteesi kurssille.
  • Ilmoittautumisosoite: marjo.riihimaki@sbby.com
 

Teknisiä lisätietoja:

  • Kurssilla käytetään Sibelius nuotinnusohjelmaa. Työskentelemme ATK-luokassa. Voit myös halutessasi ottaa oman tietokoneesi mukaan tai työskennellä myös aivan perinteisesti nuottipaperin ja kynän kanssa.
 
Lisätietoja:
Sovituskurssin sisällöstä saa kouluttaja Antti Rissaselta sähköpostitse a.r@saunalahti.fi
 

CreMA-tukea jaettiin toisen kerran

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK jakoi elokuussa CreMA-tukea 20 hankkeelle. Tuki on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. Toista kertaa jaettua määrärahaa myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamasta määrärahasta. 

 
CreMA-hanke toteutettiin yhteistyössä 13 ELY-keskuksen kanssa. Tukea pystyivät hakemaan mukana olevien ELY-keskusten alueilla toimivat luovan alan yritykset pilottihankkeeseen. Hankkeissa tuli olla mukana yhteistyökumppanina vähintään yksi perinteisten teollisuus-, palvelu- tai muiden alojen yritys. Edellytyksenä oli, että hankkeiden tulee synnyttää uusia tuotteita, palveluita tai toimintamalleja, sovittaa yhteen luovaa osaamista ja perinteisempää yritysosaamista sekä kehittää luovien alojen yrittäjyyttä. 
 
Toukokuussa päättyneessä haussa tukea tavoiteltiin 75 hakemuksella. Hakemuksia tuli 12 ELY-keskuksen alueelta. CreMA-tukea myönnettiin 20 hankkeelle yhteensä 285 025 euroa.
 
Hankkeita arvioitaessa painotettiin erityisesti niiden uutuusarvoa, innovatiivisuutta, taloudellista toteuttamiskelpoisuutta ja liiketoimintapotentiaalia. Tuettavilla hankkeilla oli myös oltava merkittävä vaikutus yrityksen liiketoimintaan. Tuotantoneuvoja Milla Moilasen mukaan tukea ei myönnetty, jos hanke oli yrityksen perustoimintaa, yhteistyökumppani oli myös luovalta alalta tai hankkeella ei katsottu olevan liiketoimintapotentiaalia. ”Päätökset tuettavista hankkeista tehtiin yhteistyössä ELY-keskusten kanssa, ja päätöksissä haettiin aitoja yhteistyöhankkeita muiden kuin luovien alojen kanssa”, tuotantoneuvoja Milla Moilanen korostaa.
 
CreMA-tuki on osa CreaDemo-määrärahaa, jota AVEK on ensimmäisen kerran jakanut luovien alojen ja kulttuuriyrittäjyyden kehittämishankkeisiin keväällä 2012.
 
Tukea saaneet hankkeet on listattuna AVEKin sivuilla, www.kopiosto.fi/avek.
 
Lisätietoja antavat:
Tuotantoneuvoja Milla Moilanen, milla.moilanen(a)avek.kopiosto.fi, puhelinaika maanantaisin klo 13 – 15, puh. 040 900 9199 (hakijoiden yhteydenotot meilitse soittopyyntönä)
 

Seminaari: esitystallenteiden säilytys ja tekijänoikeudet

Teatterimuseo (Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki)

22.9.2014 klo 9.30–15.30

Kuvatallenteita (videoita) käytetään esittävien taiteiden kentällä monin tavoin. Osa esitystallenteista siirretään museoiden ja arkistojen kokoelmiin, ja muistiorganisaatiot tuottavat tallenteita myös itse. Aikaan sidottujen taiteenlajien tutkimuksen lähdeaineistona kuvatallenteet ovatkin tärkeitä. Digitaalinen kulttuuri on monipuolistanut kuvatallenteiden hyödyntämistä, ja samalla tallenteiden säilyttämiseen ja käyttöön liittyvät kysymykset ovat osin muuttuneet. Teknisten seikkojen lisäksi merkittävä osa haasteista liittyy tekijänoikeuksiin. Seminaarissa näistä aiheista toivotaan taidekentän ja muistiorganisaatioiden yhteistä keskustelua.

Seminaari suunnataan erityisesti esittävien taiteiden kentän ja muistiorganisaatioiden edustajille. Myös muut asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Ilmoittautumiset 15.9.2014 mennessä osoitteeseen ilmoittautuminen[at]teatterimuseo.fi. Seminaari on maksuton.

Lisätietoja:
https://www.teatterimuseo.fi/ajankohtaista/uusimmat-uutiset/esitystallenneseminaari/ 
Eeva Mustonen, eeva.mustonen[at]teatterimuseo.fi, p. 0400 286 902
Pälvi Laine, tietopalvelu[at]teatterimuseo.fi, p. 0400 286 901

SEMINAARIN OHJELMA:

9.309.45 Seminaarin avaus
Helena Kallio (museonjohtaja, Teatterimuseo)

9.4510.15  Kuvatallenteiden käyttö esittävien taiteiden kentällä. Case-esimerkkinä Tero Saarinen Company
Iiris Autio (toiminnanjohtaja, Tero Saarinen Company)

10.1510.45 Teatterimuseon av-arkisto ja kuvatallenteet
Arkistonhoitaja Eeva Mustonen ja tutkija Pälvi Laine (Teatterimuseo)

10.4511.15 Kuvatallenteiden digitointi ja pitkäaikaissäilytys
Perttu Rastas (kuvaamopalvelupäällikkö/erikoissuunnittelija, Kansallisgalleria)

11.1511.45 Keskustelua

1213 Lounas (omakustanteinen)

1313.45 Esitystallenteiden muistiorganisaatiokäyttö ja tekijänoikeudet
Pekka Heikkinen (lakimies, Kansalliskirjasto)

13.4514.00 Kahvitarjoilu

14.0015.30 Paneelikeskustelu: Esitystallenteiden sopimukset ja käyttö
Paneelikeskustelussa käsitellään esitystallenteiden tekijänoikeuksiin liittyviä aiheita, erityisesti Teatterimuseon av-sopimusta ja sen soveltamista. Moderaattorina toimii Helena Kallio.
Panelistit:
Jukka Asikainen (toiminnanjohtaja, Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry)
Anna-Maria Klintrup (hallituksen pj, Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry)
Maaria Kuukorento (toiminnanjohtaja, Teatterikeskus ry)
Elina Mäntylä (toiminnanjohtaja, Suomen Näyttelijäliitto ry)
Tommi Saarikivi (toimitusjohtaja, Suomen Teatterit ry)
Suomen valo-, ääni- ja videosuunnittelijat ry:n edustaja (panelisti varmistuu myöhemmin)

Taiken erillinen kansainvälisten hankkeiden tukimuoto poistuu

Taiteen edistämiskeskuksesta (Taike) ei  vuonna 2015 enää myönnä erillisiä apurahoja ja avustuksia kansainvälisiin kulttuuriyhteistyön, kulttuurin viennin ja vaihdon hankkeisiin. Määräraha on yhdistetty matka-apurahoihin sekä residenssiapurahoihin ja -avustuksiin.

 
Kansainvälisiin hankkeisiin voi hakea kohdeapurahoja ja erityisavustuksia. Kohdeapurahojen haku on syyskuussa ja erityisavustusten lokakuussa.
 
Lisätietoja: Taiteen edistämiskeskus, erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta, p. 0295 330 724, kirsi.vakiparta @ minedu.fi