Evakkoreki / Ikuinen virta

Säv. & san.

Evakkoreki / Ikuinen virta

Laulujen syntytarinat tekijöiden kertomina.

Evakkoreki
Säv. ja san. Erkki Liikanen
Ensilevytys: Erkki Liikanen (1975)
Kuuntele Spotifyssa

Kepeään aiheeseen liittyi vakava pohjavire, kun Karjalan murteella kirjoitettu huumorilaulu voitti vuoden 1975 Syksyn sävelen ylivoimaisesti 157 375 postikorttiäänellä.

Erkki Liikanen kertoo tehneensä laulun kotonaan Forssassa, jossa hän perheineen silloin asui.

”Kertosäkeen idean sain siitä, kun olin keikkareissuilla nähnyt Lappeenrannasta lähtiessä kyltin, jossa luki’tuutha sie vastakii. Siihen lisäsin jatkoksi ’tuutha sie takasii’.

Kaupunkiin päin kyltissä luki ’kyl ol lyst ko tulitta’. Kun itsekin on karjalainen, niin kyllähän tällaisiin toivotuksiin kiinnitti huomiota ja ne jäivät mieleen.

Evakkoaihe tuli tietysti omasta evakkomatkasta, josta en tosin muista kuin myöhempiä vaiheita. Olin vähän yli yhden, kun kesällä 1944 lähdettiin karkuun kotoa Uuraan saaresta läheltä Viipuria.

Sen muistan jo elävästi, kun loppukesällä 1945 muutimme Kauhajoelta, josta lähdimme koivukujaa hevosella rautatieasemalle ja sieltä junalla kohti Lappeenrantaa ja Lamposaarta. Isä oli saanut sieltä sahalta työpaikan.

Alun perin tein tämän laulun Yleisradion tv-sarjaan Merirosvoradio, jossa olin yhtenä sketsien ja humorististen laulujen esittäjänä. Tämäkin sitten nauhoitettiin yhden osan loppukevennykseksi. Pekka Laiho soitti hanuria, Petra Frey tanssi kansallispuvussa ja itse lauloin ja soitin kitaraa.

Nauhoituksen jälkeen illalla ohjelman toinen ohjaaja ja käsikirjoittaja Pertti Reponen soitti sanoen, että tää on niin hyvä kappale, että lähetä se Syksyn säveleen, hän leikkaa sen nauhalta pois.

Niin tehtiin ja Ylessä ihmeteltiin, kun ohjelma oli liian lyhyt. Pertsa selitti, että loppulaulun äänityksessä oli jokin ‘räpsy’ ja siksi se piti leikata pois.

Syksyn säveltä varten äänitettiin studiossa kokonaan uusi versio Aarno Ranisen johdolla. Levy-yhtiö oli Discophon.

Tekstin absurdius kuului siihen Merirosvoradion sketsityyliin. Laitetaan huolettomasti mitä sattuu eikä haittaa, jos riimit vie. Ensin kaveri on talvella reessä vieres anopin ja sitten näkee Porvoonjoessa kanootin. Siinäkin on puoliriimit kuplettihengessä.

Karjalan murre tuntui sopivan tähän kaikin tavoin. Urho Kekkonen oli pitkään ollut presidentti ja yrittänyt dempata kaikkea karjalaisuutta. Sehän oli kuin bensaa liekeille, että jouduimme omaa historiaamme peittelemään. Siksi halusin protestoida ja tein tämän kuten myös seuraavan vuoden Syksyn sävel -voittajan Jokkantiin, joka hyllytettiin Ylessä soittokieltoon joksikin aikaa. Perusteena oli, että siinä muka ihannoitiin sotaa.

Totta kai naapurien kanssa pitää olla välilöissä, mutta sellainen ylenpalttinen nuoleminen oli hyvin ärsyttävää siihen aikaan, kun piti ystävyyttä vähintään kerran tunnissa toitottaa. Ja kyllähän ne sen ajan Suomen herrat hyötyivät itsekin Neuvostoliiton mielistelystä, kuka taloudellisesti ja kuka sillä, että pääsi valtaan ja hyvään asemaan.

Tunsin olevani kansan asialla. Kansantaiteilijan ja viihdyttäjän tehtävä on olla se hovinarri, joka nostaa epäkohdat ja totuudet pöydälle.

Laulun lopussa oleva Tapio Rautavaara -imitaatio lähti siitä, että hän oli suomalaisuuden ikoni ja sankari isolla ässällä. Kukapa sen paremmin sopi sanomaan, että lähetään Karjalaan polle.

Nopeasti ja helposti tämä syntyi. Sävellykseen tuli kansanmusiikkimaisen rallin poljento, jota kantrikompilla modernisoitiin. Duuria ja kolme sointua, eihän tähän mitään itkumollia voinut ajatella.”

Ikuinen virta
Säv. ja san. Johanna Salomaa
Co-san. Pekka Eronen
Ensilevytys: Indica (2004)
Kuuntele Spotifyssa

Indica-yhtyeen esikoisalbumi oli jo äänitetty lähes kokonaan, kun albumin tuottaja Gabi Hakanen sanoi bändin lauluntekijälle Jonsu Salomaalle, että tarvittaisiin vielä yksi nopeatempoinen radiobiisi.

Syntyi kestohitti, joka soi edelleen radioissa, suoratoistopalveluissa ja karaokessa. Esimerkiksi Ylen viime syksynä kokoamalla karaokelistalla sen sijoitus oli 26:s.

Jonsu kertoo, että hän aloitti tekemisen miettimällä, mikä olisi sellainen häntä koskettava aihe ja teema, joka olisi samalla ajaton.

”No, kuolema ja elämän rajallisuus ja se, ettei ole muuta varmaa kuin tämä hetki. Olin 19-vuotiaana siinä elämän taitekohdassa, jossa tällaisia alkaa miettiä.

Kirjoitin tämän, kuten suuren osan sen ajan biiseistä, sillä samalla sängyllä, jossa olin nukkunut lapsesta asti. Ikkunasta avautui melkein koko lapsuushistoriani, esimerkiksi terijoensalava, jossa lapsena kiipeiltiin.

Yleensä teen sävellystä ja tekstiä samaan aikaan, mutta tässä tein ensin sanat. Aloitin kertsistä ja siitä menin ensimmäiseen säkeistöön. Kirjoitin sanat vihkoon käsin, tärkeimmät palaset yhden illan aikana. Biisinteko ajoittuu mulla aina iltaan.

Tekstin kuvasto on mun suosikkikuvastoa, laivoja ja vettä, tuhkaa ja taivasta. Rakastan tällaista kansanrunouden maailmaa, ja on oltava tarkkana, että ne saa samalla jotenkin freshin kuuloisiksi.

Indican ensimmäisen levyn lyriikoissa oli Pekka Eronen sparraajana, ja hänen kanssaan tekstiä vielä hiottiin. Esimerkiksi kertosäkeessä melkein kaikki rivit alkoivat ensin Entä jos, mutta Pekka kokeneena neuvoi, että toisto on hyvä, mutta liika on liikaa.

Tekstin tavut menivät melko sujuvasti mittaan pelkällä intuitiolla. Teorian sijasta olin omaksunut perinteistä metriikkaa esimerkiksi laulaessani 4-vuotiaasta asti kuorossa.

Säveltäessä oli selvää, että melodian ja harmonian pitää olla näin syvissä vesissä uivaa tekstiä kepeämpää, jotta laulusta ei tule itkuvirttä. Laulut ovat  on kokonaisuuksia, ja siksi vierastan ajatusta julkaista kirjaa pelkistä teksteistäni.

Tein sävellyksen kitaralla, minkä ansiosta siihen tuli perussoinnut. Pianolla olisi tullut erikoisempaa. Melodian rakennan aina sointujen päälle, koska melodian tunnelataus on niin riippuvainen soinnuista.

Kun sävellys oli valmis, tein pianodemon. Se alkoi pianointrolla, joka oli mielestäni tosi kaunis ja herkkä.

Studiossa purskahdin itkuun, kun Gabi Hakanen ja Erno Laitinen olivat vaihtaneet tilalle täysin erilaisen kitaraintron ja riffin. Koko bändi tykkäsi uudesta introsta, ja Erno ja Gabi olivat innoissaan. Olin aivan shokissa, kunnes parin päivän jälkeen ymmärsin, että uusi intro toimii paljon paremmin kuin omani. Joskus keikoilla soitan yhä sitäkin.

Sovitus tehtiin pitkälti studiolla sovittajina Gabi, Erno ja me bändiläiset eli Laura Häkkänen, Sirkku Karvonen, Jenny Mandelin, Heini Säisä ja minä. Koko tällä tiimillä oli muutenkin iso rooli siinä, millaiseksi Indican soundi silloin muotoutui.

Sävellyksen ohella myös Ikuisen virran sovitus korostaa hetkessä elämisen väkevää tunnetta ja voimaannuttavuutta kontrastina tekstille, jossa on muistutuksia elämän hauraudesta. Nämä kaksi puolta ovat läsnä samaan aikaan, kuten ne ovat usein elämässäkin.

Vaikka tämä olikin tilausbiisi, en usko siihen, että tekijänä voisin vain päättää, että nyt teen ison sinkkubiisin. Mikään pakottaminen ei ole se resepti.

Kun tätä levyä Sonylle tehtiin, kaikki oli innostavaa ja samalla rentoa. Me bändiläiset toivottiin, että levy myisi joitakin satoja. Ei ollut edellisen levyn asettamia paineita, eikä muitakaan meidän itsemme asettamia. Oli vain ihana tehdä musiikkia ja laulaa.”


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2023

Selaa lehden artikkeleita