EN | SVE
Yhteystiedot
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

PAHIS

Tekijä: paatoimittaja

PAHIS

Julkaistu

Kuoppala ei liiemmin nauti kameran kohteena olemisesta, ja siksi vakavasta ilmeestä on tullut osa Pyhimyksen henkilöbrändiä. Hymykuopat tulevat esiin kun kuvaussessio päättyy. Haastattelutilanteessa Kuoppala on helposti lähestyttävä, avoin ja puhelias.

”Mä olen ollut jo koulussa tosi äänekäs ja huomionkipeä. Hölöttänyt koko ajan jotain. Samaan aikaan olen tarkkaillut ulkoapäin sitä pelleä. Nyt teen samaa työkseni”, hän sanoo.

”Olen introvertti, siksi itsereflektio on mulle luontaista.”

Mun sisäistä maailmaani ei voi tavoittaa kukaan, lausuu Pyhimys biisissä Saaret ovat alkaneet kiehtoa minua.

”Ajattelen, että ihmisen sisäiset ajatukset eivät ole sanoja tai kuvia, vaan joitakin oivalluksen tunteita. Se on musta tosi mielenkiintoista. Miten ne voi jakaa sanojen ja musiikin muodossa, tai haastattelujen?”

Viimeisimmän vuoden aikana median kiinnostus on keskittynyt, enemmän kuin koskaan ennen, henkilöön Pyhimyksen musiikin takana. Pyhimys hyödyntää tilanteen julkaisemalla seuraavaksi levyn, jonka nimi on MIKKO.

Sosiaalisen median kanavillaan hän kertoo tulevasta levystään:

”En halua sanoa, että kyse olisi silti mistään henkilökohtaisemmasta albumista sinänsä, vaan enemmänkin itsereflektiosta sen kautta miten ihmiset heijastaa mulle mun omaa kuvaa niiden käsitysten kautta. Tää on tavallaan identiteettipoliittinen teko, eli haluan ottaa sen tarinan mun omaan hallintaan ja kertoa sen just niin vääristellen, kuin itse valitsen.”

Tammikuussa julkaistava MIKKO on Pyhimyksen seitsemäs soololevy. Edellinen, Tapa poika (2018), on myynyt tuplaplatinaa. Sen toinen single Jättiläinen oli vuoden 2018 striimatuin biisi.

Pyhimys on suositumpi ja työllistetympi kuin koskaan. Viime kesänä hän teki yhteensä puolensataa keikkaa soolona ja eri kokoonpanoissa (Saimaa, Teflon Brothers). Viime Emma-gaalasta Pyhimys roudasi työhuoneelleen 6 pystiä. Hän voitti kaikki sarjat, joissa oli ehdolla.

Kuoppala sai vuoden 2019 Juha Vainio -sanoittajapalkinnon ”kyvystä pukea ikuisuusaiheet ajankohtaiskuosiin ja ajankohtaisaiheet tarinoiksi, jotka tekevät yleisestä yksityistä ja päinvastoin”. Kuoppala tekee tekstejä, jotka jättävät kuulijalle ajattelun ja löytämisen vaivan ja vapauden, sanotaan palkitsemisperusteluissa.

Kuoppala aloitti uransa Pyhimyksenä julkaisemalla omakustanteita. Ensimmäisen nimi oli Poikkeustapaus, koska soolohomman piti olla vain harha-askel.

”Heikki ja Voli meni inttiin, ja aloin tekee soololevyä ikään kuin itselleni. Silloin syntyi Pyhimys-hahmo”, Kuoppala kertoo.

Heikki Kuula ja Voli ovat Kuoppalan nuoruudenystäviä, joiden kanssa hän teki ensimmäisiä räppikokeilujaan Helsingin Malminkartanossa vuosituhannen vaihteessa. Äkkiväärää bilepoppia tekevän Teflon Brothersin kolmikko perusti vuonna 2006.

Kuoppala kertoo, että Pyhimyksen omin tapa kirjoittaa hahmottui jo ensimmäisillä soolojulkaisuilla.

”Omasta mielestäni en ollut silloin yhtään naiivi, ja pateettisissa teksteissä oli jo silloin muka ironiaakin. On ne ekat jutut silti hävettävää kuunneltavaa.”

Pyhimyksen soolotuotantojen tekstit ovat omakohtaisia ja pohdiskelevia, ja niistä puuttuu räpille tyypillinen vakuuttelu omasta paremmuudesta.

”Mulle ei oo ikinä ollut tärkeää vertailla tekemisiäni muihin. Jos vertaan niin teen sen siksi, että erottuisin”, Kuoppala sanoo.

”En muutenkaan allekirjoita hiphopin konventioita. Kuten sitä, että misogyyninen naiskuva on ok, koska se on ’vain bilejuttu’. Miks ylipäätään mitään arvoja pitää yhdistää johonkin tiettyyn ilmaisutapaan?”

”Mun musiikissani minä-hahmo, nimestään huolimatta tai juuri kontrastina sille, ei ole hyvis vaan pahis. Koska mua on aina kiinnostanut, miksi ihminen toimii itsekkäästi.”

Ihmisen kaksijakoisuus on Kuoppalan loputtoman mielenkiinnon kohde. Hän tutkii sitä tekstiensä kautta.

”Mun musiikissani minä-hahmo, nimestään huolimatta tai juuri kontrastina sille, ei ole hyvis vaan pahis. Koska mua on aina kiinnostanut, miksi ihminen toimii itsekkäästi”, Kuoppala kertoo.

”Välillä mun teoria on, että on erilaisia aivojen kerrostumia. On se mantelitumake, joka on sellainen eläinaivo. Ja sen päällä on sosiaalinen aivo, joka yrittää selittää niitä haluja pyrkimyksiä, jotka on tiedostamattomia ja eläimellisiä. Tai sitten on liskoaivo, nisäkäsaivo ja kolmantena tasona ihmisaivo.”

”Toisaalta pohdintani saattavat olla eettisiä: onko hyvää ja pahaa olemassa, vai onko kyseessä vain sosiaalinen rakenne? Nämä on mun loputtoman mielenkiinnon kohteita, ja sen takia en ole tyytynyt siihen, että teen yhden levyn ja sitten kaikki on sanottu. Tosin melkein kaikilla Pyhimys-levyillä sanon, että nyt kaikki on sanottu. Se kuuluu brändiin.”

”Mä uskon, että ihminen on myös ne puolet, joita se ei aktiivisesti toteuta. Kuten Stephen King on sanonut, että hänen kirjojensa pahimmatkin pahikset kertovat hänestä itsestään, niin myös kaikki Pyhimyksessä on minua. Mutta en voisi elää itseni kanssa jos toteuttaisin tosielämässä kaikki ne asiat, joita toteutan levyillä”, Kuoppala sanoo.

”Mulla on enemmän ideoita ja muistiin kirjoitettuja havaintoja kuin aikaa kirjoittaa ne teksteiksi.”

Lyyrikkona Kuoppala on tuottelias. Vaikka hän onkin sitä mieltä, että kaikki aiheet on käytetty ja oivallukset oivallettu, löytyy sanottavaa aina.

”Mulla on enemmän ideoita ja muistiin kirjoitettuja havaintoja kuin aikaa kirjoittaa ne teksteiksi.”

Vielä aikaakin vähemmän Kuoppalalla on henkistä energiaa. Tietokoneen avaaminen ahdistaa. Voi mennä viikko ennen kuin hän saa kuunneltua kolmen minuutin demon.

Sitten kun Kuoppala ryhtyy toimeen, teksti syntyy usein yhdeltä istumalta ja jälki on liki valmista.

”Oon ihan alusta asti kirjoittanut ajatellen, että teksti pitää saada nopeesti valmiiksi. Jälkikäteen viilaan pois epäloogisuudet, joita tekstiin jää kirjoitus-flowssa”, Kuoppala kertoo.

”Yleensä olen tosi järjestelmällinen, mutta sanoittajana impressionisti. Kymmenen viime vuoden aikana itseluottamus on kasvanut niin, että uskon tekstin olevan hyvä jos se kuulostaa ja tuntuu hyvältä.”

Sanoitusten ei tarvitse kestää lähempää teknistä tarkastelua; tavujen laskemista ja riimikaavojen ratkomista.

”Cheek puhuu Palefacen 13 kertaa kovempi -kirjassa siitä, kuinka orjallisen tarkka hän on riimien kanssa. Mä oon ihan päinvastainen. Saatan rimmata kaksi kertaa samassa biisissä minä ja sinä, mikä on riimiteknisesti erittäin köyhää.”

”Oon ennemminkin puhuja tai luennoitsija kuin räppäri. Mä ajattelen aina sitä, miten kuulija kuulee lauseen.”

Kun Pyhimys tulkitsee tekstejään, hän keskittyy eri asioihin kuin räpissä ”pitäisi”. Olennaisinta ei ole se, että tavut osuvat iskuille vaan se, miten teksti tulee ulos mahdollisimman luontevasti.

”Toki yritän tehdä musaa mukailevia rytmityksiä, mutta se ei ole ikinä prioriteetti”, Kuoppala sanoo.

”Oon ennemminkin puhuja tai luennoitsija kuin räppäri. Mä ajattelen aina sitä, miten kuulija kuulee lauseen. Mietin, mitä asioita painotan ja sitä, kuinka pitkiä pitkät tavut on ja miten tauotan lauseita. Se on hienosäätöä, ja jopa snare-saundin vaihtaminen voi johtaa siihen, että mun pitää räpätä uudestaan, kun teksti ei enää osukaan biisiin samalla tavalla.”

Juha Vainio -palkinnon perusteluissa sanotaan: Pyhimyksen suosio on kyseenalaistanut käsityksen, että hitissä tekstin pitää olla helppo ja aueta ensikuulemalta. Kuoppala tekee monitulkintaisia lyriikoita, joita kuulija joutuu miettimään ja analysoimaan.

”Mun tekstien punainen lanka ei ole kronologinen. Teksteistä saattaa puuttua pari riviä välistä, ja kuulijan pitää itse täyttää ne tyhjät kohdat. Se, ettei asiaa kerrota kuin lastenkirjassa, aktivoi mieltä”, Kuoppala sanoo.

”Kuten Asa on sanonut: proosa menee eteenpäin, mut biisi menee ympäri, ympäri ja ympäri. Joka kerta kun tullaan kertsiin, pitää olla uusi motiivi tulla siihen samaan toistoon. Niin, että kertsin sisältö on tietyllä tapaa eri, vaikka se onkin sama. Nämä havainnot tekee leikistä mielenkiintoista.”

Kuoppala pyrkii siihen, että sanoitukset koskettaisivat ja olisivat muutakin kuin rytmistä hölinää.

”Hyvä lyriikka voi toki olla myös sitä, että poimii hyvän lainin ja laittaa sen oikeaan paikkaan. Vaikka olenkin Tefloneissa yrittänyt tehdä iskusävelmiä, niin se ei ole ihan mun ominta aluetta.”

Pyhimyksen soololevyillä tapaa olla kantava teema. Pyhimys & Saimaa -albumin (Olisinpa täällä 2019) sanoitusten lähtöajatus oli: Entä jos Pekka Streng olisi ollut räppäri?  Streng oli muusikko ja lauluntekijä, joka menehtyi syöpään 26-vuotiaana.

Tekstien tematiikka käsittelee kuolemaa elämän väistämättömänä osana sekä rakkauden vaikeutta.

”Ajattelen siinä, että jos äkkiä pitäisi purkaa osiin onnen lähde, niin se olisi rakkaus. Elämä on rajallista, eikä rakkaus koskaan ole täydellistä”, pohtii Kuoppala.

”On romanttista rakastua ensisilmäyksellä, mutta entä jos rakastuukin viimeisellä? Jos viimeinen kokemus on rakastuminen, onko se tragedia? Vai olisiko hienoin tapa mennä se, että saa rakastumisen kokemuksen ja kuolee siihen ilman, että se rakkaus koskaan toteutuu?”

Tapa poika -albumilla on isä-poika-teema. Kuoppala sanoo, ettei albumi kerro hänestä, vaan on ennemminkin sukupolvikokemus.

Jättiläinen-biisin kertosäkeistön Kuoppala sanoitti Heikki Salon kanssa. Hän halusi biisin asioita, joita ei itse kirjoittaisi.

”Yksinään me täällä ryömitään, on mun laini ja seuraava: Ei jäätävä tuuli laula meille, se laulaa lähteneille, on Heikin. Noissa vaihtuu sivellin hyvällä tavalla. Lauseet sopii mun mielestä tosi hyvin yhteen.”

”Heikki myös kommentoi mun räppiosuuksia tyyliin: tossa on liikaa toistoa, tota mä en ymmärrä. Sain tavallaan vertaistukea ja ihmisen, joka katsoo tekstiä eri kulmasta, mikä oli tarkoituskin. Se homma meni maaliin.”

”Mä koen, että ollaan sekä tekstillisesti että tuotannollisesti poikkeuksellisen kevyen musiikin ympäröimiä, vaikka raskassävytteiset biisit voivat olla tosi voimaannuttavia.”

Mikko Kuoppala on ollut yrittäjä koko musiikkiuransa ajan. Se on hänelle luontevaa. Vuodesta 2013 hän on hoitanut yrityksensä kautta myös Johanna Kustannuksen tuotantopäällikön hommia ja ollut myös joidenkin Universalin artistien A&R. Kokemus on antanut hänelle taitoa ja työkaluja Pyhimyksen soolouran kehittämiseen.

”Mun artistitie on vaatinut sen, että oon ollut A&R. Oon oppinut paljon Rikulta (Mattila), ja oon oppinut paljon artisteilta”, Kuoppala sanoo.

”Tosi pieni osa julkaisuista menee maaliin. Siitä ei pidä ottaa itseensä. Pitää laittaa uutta spagettia pyssyyn ja katsoa, tarttuuko se seinään. Musiikkibisnes on peliä, jossa pitää olla suunnitelmallinen.”

Pyhimyksen valtti on lohduttomuus.

”Mä koen, että ollaan sekä tekstillisesti että tuotannollisesti poikkeuksellisen kevyen musiikin ympäröimiä, vaikka raskassävytteiset biisit voivat olla tosi voimaannuttavia.”

 

Artikkelissa mainitut biisit
Pyhimys: Jättiläinen, san. Väinö Wallenius, Riku Mattila, san. Mikko Kuoppala, Heikki Salo
Pyhimys & Saimaa: Saaret ovat alkaneet kiehtoa minua,  säv. Eppu Kosonen, Matti Mikkola, san. Mikko Kuoppala

Musiikintekijä on Vuoden laatulehti 2019

Julkaistu

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry palkitsi Musiikintekijä-lehden kirjamessuilla lauantaina. Vuoden laatulehti -palkinto myönnettiin 14. kerran.

Tämän vuoden laatulehtivoittajan valitsi kirjailija ja toimittaja Matti Rönkä, joka kuvailee voittajalehden olevan korkealaatuista ammattityötä.

“Jutut olivat kiinnostavia, kuvitus journalistinen, paperi miellyttävä, taitto selkeä ja rakenne mukavasti osastoitu”, Rönkä toteaa.

”Olen äärimmäisen otettu tästä yhdistyksen lehdelle suodusta huomionosoituksesta”, kommentoi Musiikintekijän päätoimittaja Sanna Korkee.

”Musiikintekijä-lehden ydintiimiin kanssani kuuluvat Musiikintekijöiden viestintäpäällikkö Nina Lith ja graafikko Tuukka Lindqvist (Mogold Oy). Uudistimme lehden perin pohjin neljä vuotta sitten. Haluamme tehdä sisällöllisesti ajatuksia herättävää ja visuaalisesti rohkeaa printtiä. Kiitos tiimille. Olemme onnistuneet. Palkinto kuuluu myös osaavalle joukolle freelancer-toimittajia ja -valokuvaajia, jotka tuottavat lehteen sisältöä ammattitaidolla ja suurella sydämellä. Iso kiitos musiikintekijöille, jotka ovat vuosien varrella avanneet luovan työn erityispiirteitä, iloja ja haasteita lehden henkilöhaastatteluissa. Tämän lehden päähenkilöitä ovat myös sellaiset säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat, jotka eivät ole esiintyviä taiteilijoita, vaan luovat laulajille laulettavaa ja muusikoille soitettavaa. Musiikilla on tekijänsä.”

Kilpailuun osallistui 53 Kultin noin 200 jäsenlehdestä.

Kultti ry:n Vuoden laatulehti -palkinto jaettiin nyt 14. kerran. Kilpailun tarkoitus on nostaa esiin laadukkaita kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä sekä muistuttaa niiden merkityksestä osana suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Voittajalle luovutettiin kunniakirja sekä palkinto, jota sponsoroi Kirjakauppa Rosebud.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on riippumattoman journalismin äänitorvi ja noin 200 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Kultti valvoo lehtien etuja sekä tarjoaa niille koulutusta ja markkinointiväyliä.

Säv. & San. – näin tehtiin Jäätelökesä ja Retki merenrantaan

Julkaistu

 Retki merenrantaan
Säv. ja san. Edu Kettunen
Ensilevytys: Edu Kettunen (1986)

Mystinen tarina perheen luontoretkestä antaa kuulijalle tilaa rakentaa oma tarinansa. Edu Kettunen teki biisin toiselle soololevylleen. Teksti sai mukautua sävellykseen, joka polveili ilman selviä rivijakoja, joten esimerkiksi ensimmäisestä lauseesta tuli laulutekstiksi harvinaisen pitkä.

“Poika syntyi maaliskuussa 1985 ja laulu vuoden jälkipuolella. Esikoisen myötä jotain valkeni elämästä. Havahtui sukupolvien ketjuun.

Asuimme Myllypurossa. Tämä ja Lentäjän poikatulivat lähekkäin. Ne on selvästi saman ajan biisejä. Tässä prosessi kesti ainakin pari kuukautta, kun taas Lentäjän pojassaelokuva Valiojoukko kolahti niin lujaa, että juoksin kotiin ja tein biisin kerralla.

Yleensä tein ensin sävellyksen ja niin myös tässä. Soittelin kitaraa, lauloin sianenglantia ja tallensin c-kasetille. Mutta tämä oli hyvin hankala tekstitettävä. Melodiassa ei ole selkeitä rivejä vaan se polveilee menemään.

Pitkin aamuöistä joenuomaa kulki perhe retkimuonaa repuissaan kohti merenrantaa pohtimaan kukin haaveitaan.

Yleensä annan sävellyksen ja rytmiikan elää tekstin ehdoilla, mutta tässä päätin jääräpäisesti pysyä juuri siinä sävellyksessä.

Tämä oli ensimmäisiä, jossa löysin omaa tapaa tehdä tekstiä. Tajusin esimerkiksi, että vapautumalla säännöllisestä riimikaavasta pystyy pelaamaan rytmiikan kanssa ja rivit saa elää omaa elämäänsä ilman miettimistä niiden alkua ja loppua.

Tuloksena oli alkuriimejä, sisäriimejä ja loppuriimejä, mutta epäsymmetrisesti miten sattuu. Eikä tehdessä tarvinnut miettiä, mikä oli milloinkin kyseessä. Sai tulla vaikka alkuriimi kohti/pohtimaan.

Luultavasti teksti lähti ekoista sanoista “pitkin aamuöistä joenuomaa”. Yleensä alan vain tehdä ja katson, mihin se johtaa. Ja vasta tehdessä päätän, mistä biisi kertoo.

Isä jäi puuksi merenrantaan, meren raivopäisen rantaan isä jähmettyi ja juuttui, kunnes tuuleksi muuttui.

Kun melodiassa tullaan toisen kerran kertsiin, teksti vaihtuu kokonaan. Se antaa tilaa tarinalle eikä sido käsiä sillä, että säkeistön tekstin pitää aina viedä kertsiin.

Mystistä fiilistä varmaan hain. Mua on aina viehättänyt kerronta, joka jättää asioita auki. Ja maaginen realismi kuten Gabriel Garcia Marquezin romaanissa Sadan vuoden yksinäisyys. Jo teininä kolahtivat Steely Dan ja Genesis. Myös Eagles ja David Bowie. Hectorin Herra Mirandos.

Olen myös pienestä asti ollut yksinolija ja rakentanut sen oman kuplan, jossa edelleen elelen. Ei niin, että mulla olisi lapsena ollut mielikuvitusystäviä, mutta kuitenkin. Toisaalta olin myös raivorealisti. Tajusin harmillisen aikaisin kaiken hyödyttömyyden. Jotain viisivuotiaana työntelin muoviautoa pihalla ja aloin miettiä, mitä tää leikkiminen oikein on, eihän tää johda mihinkään.

Laulun tarinalla ei ole suoraa todellisuuspohjaa. Oma isäni ei esimerkiksi ollut erityisen väsynyt mies. Ehkä laulun isässä on enemmän omaa maailmantuskaani.

Laulutekstin tarkoitus on, että kuulija saa tehdä niistä omat kuvansa ja tarinansa. Ketäpä minun asiani kiinnostaisivat.

Tuotin albumin itse ja sovitin biisit. Soittajien kädenjälkeä on mukana. Biisin loppu levyllä on täysi moka. Se haukkaa yhden tahdin tai kaksi tahtia, mutta siihen aikaan ei pystynyt editoimaan. Päätin, että olkoon sitten noin.

Teksti alkaa realistisilla kuvilla ja vasta loppupuolella tulee maagisempia. Maagiset kuvat vaativat, että niiden pitää olla vasten jotain tosi realistista. Muuten kaikki menee ihan kummalliseksi.

Ja ihmisen mielihän on sellainen, että eletään realistisessa maailmassa, mutta aika ufoja me mietitään.”

Jäätelökesä
Säv. ja sov. Sami Hurmerinta
San. Mikko Alatalo
Ensilevytys: Maarit (1978)

Suomalaisten kesäbiisien klassikko sai alkunsa Sami Hurmerinnan intuitiona syntyneestä sävellyksestä.

“Vaivattomasti se syntyi. Ensin tuli A-osan idea funk- ja soulhengessä. Sitten ajattelin, että B-osassa voisi olla pidempi kaari. B-osan melodia lähti päässä soimaan, ja biisi tuli viimeisteltyä lähes yhdellä istumalla.

Siinä oli jännää taikaa kuten biiseissä, jotka kuulee päässä. Melodia lähtee soimaan ja myös sointuharmonia. Se on hieno fiilis. Laskelmoinnissa taika häviäisi.

Ideat tulee kitaraa tai pianoa soitellessa tai lenkillä tai illalla, kun päässä alkaa äkkiä tapahtua. Siinä saavuttaa jonkin käsittämättömän yhteyden.

Demo äänitettiin kasetille. Soitin kitaraa ja Maarit lauloi diipadaapa-tavuilla.

Maaritin toisella albumilla oli ollut Juicelta useampi teksti. Atte Blom suositteli, että Mikko Alatalo on myös Tampereelta Juicen kavereita ja häntäkin kannattaisi kokeilla. Ja yhden käännöstekstin Mikko oli sitten jo tehnyt meidän Janus-bändin singlelle.

Sovituksessa mulla oli tarkka visio, että tapahtuu kasvua. Oli mahtavat soittajat. Roope Koistinen rummut, Harri Merilahti basso, Kari Kuusamo koskettimet. Pepe Willberg lauloi Maaritin kanssa taustaköörit. Ja tietenkin biisin kruunasi Maaritin upea ja sielukas tulkinta.

Varmaan alkuvuonna 1978 sävellys ja sanoitus syntyivät. Maikkarin Toivotaan toivotaan -ohjelmaan äitienpäiväksi pyydettiin meiltä pari biisiä. Tämä otettiin toiseksi ja tehtiin versio Maikkarin studiolla ja sitten levyn versio Takomo-studiolla. Tavallaan hyvä, että oli jo kertaalleen tehty.

Single ilmestyi kesäkuussa, albumi Siivet saanalkusyksystä. Levy-yhtiö oli Finnlevy.

Ei sitä osannut etukäteen arvata, mikä jää elämään. Tehtiin vain aina omasta mielestä mahdollisimman hyvää ja kestävää.”

Mikko Alatalo alkoi demon saatuaan miettiä tarinaksi, että on syksy ja kahden nuoren yhteinen kesä on ohi:

“Kun Rinteen Harrin kanssa oli tutkittu astrologiaa, niin sain ujutettua kuvan, jossa poika piirsi tähdistä santaan kartat erilaiset. Eli nämä henkilöt olivat erilaisia ja erosivat kesän mentyä.

Uima-altaiden tyhjentämisestä sain assosiaation lennettyäni jenkkeihin pari viikkoa aikaisemmin, ja New Yorkin uima-altaista osa oli kiinni.

Jossain vaiheessa tekstiä tehdessä aloin miettiä, mikä kuuluisi kesään. No jäätelö tietenkin! Ja makean vastakohdaksi iho suolainen. Jäätelön hetkellisyys kuten rakkauden. Että jäit jäätelökesään.

Juicen ja Harrin kanssa meillä oli harrastuksena tehdä uusia sanontoja, joita ei ollut suomen kielessä. Niitä sitten päätyi lauluihinkin kuten “tykkään sinut”, “joviaali ilmiö” ja “hasardihommia”. Jäätelökesä tuli samalla tekniikalla.

Kertsissä teksti vaihtuu. Se oli tahallinen rikos. Se mahdollisti loppua kohti uusia elementtejä ja uutta syvyyttä.

Tietenkään ei kerrota, mitä heille tapahtui. Siinä kesässä oli kaikki. Jos uudestaan tavattaisiin, se olisi jo jäähdyttelyä.

Tunteellinen poika edusti hippisukupolvea. Sama teema kuin Maaritille myöhemmin tekemässämme Hymypoika-biisissä, jossa patsaat kaadettiin. Siinä olin tehnyt tekstin ensin. Kun Sami lähetti tekstistä tietämättä sävellyksen, huomasin, että täähän istuu siihen.

Riimipari yksin / sykähdyksin on tärkeä. Eletään sykähdyksin sitä yhtä hetkeä. Se oli silloin uutta. Eikö sitä pitäisi leipää tienata ja perustaa perhettä eikä koko kesää huuhailla jonkun rokkarin kanssa?

Jälkeenpäin näitä voi analysoida. Tehdessä vain heittäytyy tunnelmaan.

Pispalassa työhuoneessa tein. Se oli tavallaan surullista aikaa, Love Recordsin kuoleman aikaa.

Sami teki hienon ja ajattoman sävellyksen. Maarit sisäisti upeasti ja sai siihen uskomattoman hehkun.”

Vältä tätä ansaa!

Julkaistu

Jos musiikintekijä tekee kustantajan kanssa house writer -sopimuksen, siinä sovitaan yhteistyöhön liittyvistä asioista ja velvollisuuksista sekä siitä, millä ehdoilla sopimuksessa määritellyt teokset tulevat kustannetuiksi. Tämä tarkoittaa muun muassa kustantajan jako-osuudesta sopimista sekä sitä, miten kauan jako-osuus kuuluu kustantajalle.

Sopimuksessa saatetaan myös sopia, että kustantaja maksaa tekijälle ennakkoa. Se on lainaa, jonka tekijä maksaa takaisin kustantajalle saamistaan tekijänoikeuskorvauksista sitten, kun niitä tulee. Usein tehdään sopimus, jolla tekijä valtuuttaa Teoston tilittämään kustantajalle suoraan tekijänoikeuskorvauksiaan niin kauan kuin ennakkovelkaa on jäljellä.

Järjestely pelittää hyvin niin kauan kuin tekijän teosten menekki on jatkuvaa ja tekijänoikeuskorvauksia tulee. Ongelma syntyy silloin, kun tekijä on nostanut ennakkoja, mutta tekijänoikeuskorvauksien virta syystä tai toisesta tyrehtyy.

On tullut esiin tilanteita, joissa tämä johtaa sosioekonomiseen ansaan. Kansaneläkelaitos Kela on hylännyt toimeentulotukihakemuksia, kun se tulkitsee musiikintekijän saavan tekijänoikeuskorvauksista tuloja itselleen. Tosiasiassa korvaukset siirtyvät suoraan Teostosta kustantajalle ennakkovelan lyhentämiseen.

Tilanne on tavallaan ymmärrettävä. Jos tekijä olisi ottanut lainan ja tehnyt lainan antaneen yhtiön tai pankin kanssa sopimuksen siitä, että hänen tekijänoikeuskorvauksensa lyhentävät suoraan lainaa, nämäkin korvaukset olisivat tekijän tuloa. Rahat on vain saatu etukäteen käyttöön. Tuloillahan lainaa lyhennetään.

Tekijänoikeuskorvaukset ovat Kelan näkökulmasta tuloja, vaikka ne menisivät suoraan kustantajalle ennakkojen kuittaamiseen.

Ennakkojen kanssa tulee olla kohtuullinen. Jos otat ennakkoja, ota vain sen verran, minkä varmasti pystyt kattamaan tekijänoikeuskorvauksillasi seuraavien parin vuoden sisällä. Arvioi huolellisesti tulevat tekijänoikeuskorvauksesi ja mielellään alakanttiin.

Tällä vältät sen, että jos tekijäurasi ei lähdekään odottamaasi nousuun tai jatku samalla vauhdilla kuin aiemmin, eivät tekijänoikeuskorvaukset, jotka menevät ennakkojen kuittaamiseen, estä sinua saamasta Kelalta toimeentulotukea.

Huomioithan, että ennakkovelka kustantajalle lyhenee tekijänoikeuskorvauksistasi aina vain nettosumman verran, eli sen summan verran, joka jää jäljelle verottajalle kuuluvan osuuden jälkeen.

Toinen tähän liittyvä hankala asia on, että TE-toimistot tulkitsevat sinut yrittäjäksi, jos olet saanut tekijänoikeuskorvauksia tai työkorvauksia ilman työsopimusta. Sinuun ei suhtauduta työttömänä työnhakijana.

Kustantajan kanssa tehty house writer -sopimus ei ole työsopimus, eikä musiikintekijällä ole työsuhdetta Teostoon, joten sinulla ei välttämättä ole työuraa takana työntekijänä. Olet kuitenkin saanut korvauksia – TE-toimiston näkökulmasta yrittäjänä.

Musiikintekijän työ on siis (ainakin toistaiseksi) lähtökohtaisesti yrittäjänä toimimista. Oman talouden hallinta nousee entistä tärkeämpään rooliin. Ongelmatilanteissa ole yhteydessä toimistoomme. Tiedossamme on myös, että päätöksestä valittaminen on kannattanut.

Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja.

Kohokohtia

Julkaistu

Onneksi on kesä! Kovalevylle kertyi kevätkaudella niin monenlaista, että on hyvä pysähtyä purkamaan tiedostoja ja poistamaan rönsyjä. Tai laittaa koho kellumaan ja toivoa, ettei vahingossakaan nykäise.

Kevään kohokohta oli 26. maaliskuuta: Sattumalta juuri Musiikintekijöiden päivänä EU-parlamentti äänesti tekijänoikeusdirektiivin hyväksymisen puolesta! Vuosikausien vääntö suurten kaupallisten nettialustojen vastuusta sopia tekijänoikeudellisen sisällön käytöstä tekijöiden kanssa saatiin päätökseen. Toki kysymys oli vain välikaronkasta, mutta tärkeä työvoitto koko luovalle alalle kuitenkin.

Direktiivin kansallinen toimeenpano on alkanut poikkeuksellisen julkisesti. OKM on jakanut direktiivin kuuteen osa-alueeseen, joista kaikista järjestetään työpajat. Musiikintekijöiden kannalta tärkeimmät ovat ”Alustojen vastuu sisällöstä” sekä ”Tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden suojaksi asetetut säännökset”. Työpajoista kertynyt materiaali on nähtävissä OKM:n sivuilla. Toivottavasti työpajakeskusteluilla on todellista merkitystä ja myös olemassa olevia parhaita käytäntöjä saadaan hyödynnettyä.

Työpajojen osallistujat ovat pääsääntöisesti järjestöjen ja firmojen lakimiehiä. Amatöörinä mietin, kuinka alan ulkopuolelta tuleva viisaus hyödyttäisi eri intressipiirejä tällaisessa ”aivomyrskyvaiheessa”.

Vapaata viisautta voisi olla vaikkapa tekoälytutkija Timo Honkelalla, joka ilahdutti meitä toukokuussa Tekoäly ja Musiikki-seminaarissa. Hän on lapsuudestaan saakka pohtinut ihmisten taipumusta ymmärtää toisiaan väärin ja laatinut Rauhankoneen, jota kutsuu testamentikseen. Sen mukaan tekoäly tulee vielä auttamaan oikeudenmukaisemman maailman luomisessa.

Lohdullinen oli Honkelan näkemys, että vaikka koneet oppivat pian jopa intuitiivisiksi, meidän luovaa panostamme tarvitaan silti enemmän kuin koskaan. Oppiva konekin on aina ihmisen tekemä.

Valta vaihtui kevään vaaleissa. Pääministeri Antti Rinteen hallitus kirjasi ohjelmaansa ilahduttavan paljon meille musiikintekijöille tärkeitä tavoitteita. Selvitetään keinoja yrittäjien sosiaali- ja eläketurvan parantamiseen sekä eri tulomuotojen toimivaan yhteensovittamiseen, päivitetään hyvitysjärjestelmää, korostetaan Ylen riippumattomuutta ja roolia kotimaisen kulttuuriperinnön vaalijana.

Onnea ja rohkeutta toivotan kulttuuriministeri Annika Saarikolle ja häntä äitiyslomittavalle Hanna Kososelle. Uskon, että kiinnostusta, aikaa ja tahtoa rakentavaan keskusteluun kulttuurikentän kanssa löytyy molemmilta.

Ilmastoasiat nousivat eduskunta- ja EU-vaalien ykkösasiaksi, ja hyvä niin. Nopeita ja merkittäviä muutoksia tarvitaan, niin meillä kuin muualla. Pieniä tekoja voimme tehdä kaikki.

Suomen Musiikintekijöiden hallitus on päättänyt, että yhdistyksen tilaisuuksissa nautitaan vain kasvisruokaa. Palaute päätöksestä on ollut voittopuolisesti positiivisia, kiitos siitä. Osallistuimme myös Teoston ja jäsenjärjestöjen hiilijalanjälkiselvitykseen. Yhdistyksen kasvihuonekaasupäästöt olivat 15,98t/v., ja Teoston 214,98t/v. Valtaosa päästöistä tulee matkustamisesta. Emme ole pahimpia saastuttajia, mutta tietoisuus oman toiminnan vaikutuksista johtaa muutoksiin, joilla on merkitystä.

Ja musiikkihan on päästötön, luonnonmukainen ja ehtymätön luonnonvara, jota on tarjolla jokaiseen makuun!

Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja

Palautumisosaaminen on tärkeä taito

Julkaistu

Apua! Olenkohan ajautunut ADT-tilaan (attention deficit trait), jossa aivoni eivät toimi normaalisti? Muistini pätkii. Minulla on oravan keskittymiskyky ja usein poukkoilen asiasta toiseen.

Lisäksi minun on vaikea erotella työ- ja vapaa-aikaa. Tavallaan freelancer-elämä on ihanaa, enkä helpolla vaihtaisi sitä säännölliseen työaikaan. Mutta jotakin tolkkua tarvitsisin.

Vuorokausirytmini on omanlaisensa. Kirjoittelen juttujani illalla vaikka tiedän, että läppärin suljettuani en saa heti unta. Aamulla poden huonoa omaatuntoa siitä, etten ole heräämiskunnossa niin sanottuun ihmisten aikaan.

Musiikintekijöiden toukokuisen hyvinvointipäivän asiantuntijavieras oli aivotutkija, professori Minna Huotilainen. Hänen mukaansa se, onko ihminen aktiivisimmillaan aamulla vai illalla, on kirjoitettu geeneihin. Mikäli mahdollista, meidän tulisi kunnioittaa luontaista vuorokausirytmiämme.

Jos ihmisen flow-tila sattuu olemaan illalla, ei se mitään. Ennen nukkumaan menoa kannattaisi kuitenkin vielä puuhastella jotakin, joka ei liity töihin; täyttää vaikka tiskikonetta tai ristikkoa tai rapsutella koiraa. Näin aivot orientoituvat kohti unta, joka on niille tuiki tärkeää. Unen aikana aivot tallentavat uusia tietoja ja taitoja hermoverkkoon, vanhan tiedon rinnalle. Nukkuessamme aivomme säätelevät emootioita, eli työstävät pois epärelevantit, pienet harmin aiheet. Kasaantuva univaje voi aiheuttaa masennusta ja alakuloa.

Viiva työn imun ja työuupumuksen välillä on veteen piirretty, muistutti Huotilainen. Täysi panostus työhön ja työn kehittämiseen vaatii vastapainokseen hyviä palautumiskeinoja. Se, että uni, liikunta ja monipuolinen ravinto ovat aivoterveydelle tärkeitä, ei ole yllätys kenellekään. Mutta miten järjestää työ ja arki aivoystävälliseksi? Siinäpä se. Oman työn piirteitä tulisi pohtia myös aivojen näkökulmasta, ei vain tehokkuuden ja työergonomian.

Kirjoittaja on Musiikintekijä-lehden päätoimittaja

Tunnekirjoittaja

Julkaistu

Sanoittamisessa puhutaan usein tarinoista ja niiden etsimisestä. Saara Törmä (s. 1977) puhuu ideasta, tunteesta ja tunnelmasta.

“Kun meen sessioon, niin mulla on korkeintaan yksi idea. En ole onelinereiden kerääjä. Ideat syntyvät aina hetkessä. Ehkä mä oon liian optimistinen tai sit mä paineistan itseäni sillä tavalla. Saatan kirjoittaa johonkin rytmiin jotain, mitä tulee mieleen. Oon tunnekirjoittaja, en tarinankertoja. Tekstit saattavat näyttää työvaiheessa tosi hatarilta ilman musiikkia. Se voima on musiikin, tekstin ja esityksen yhteisvaikutuksessa. Tunne on se, mikä tulee kaiken yli.”

Vuosien aikana Törmälle on muodostunut oma tapansa tehdä lauluja.

“Mä meen aina päähenkilön nahkoihin. Siinä hetkessä kirjoitan itsestäni, ja onkin joskus raskasta velloa tunteissa. Asiat ja tapahtumat eivät ole suoraan mun elämästä, mutta mä laitan niihin itseäni. Kysymys on empatiasta, siitä näkökulmasta mistä juttu kerrotaan.”

Törmä etsii tunnelmia ja inspiraatiota  myös saman henkisistä kappaleista, kuin ne, joita hän on juuri tekemässä.

Laulun kirjoittaminen on prosessi, jossa hän saa parhaimmillaan välitettyä kuulijalle jonkin tunteen, joka on ollut itsellekin epäselvä. Hän miettii harvoin sitä, onko laulaja nainen tai mies. Väliä on ainoastaan henkilöillä ja sillä, miten he tuntevat.

“Etsin näkökulmaa ja mulle homma on aika intuitiivista. Yksittäisestä sanasta tai sanaparista voi tulla tunne, että näin tää menee, tää on nyt tässä. Sitä on vaikea selittää. Ne ovat usein pieniä oivalluksen hetkiä.”

Törmä myöntää olevansa pedantti ja haluaa hioa ja viimeistellä tekstiä kyllästymiseen asti.

Sanoitus on valmis vasta sitten, kun kaikki ylimääräinen on hävinnyt ja teksti on asettunut muotoonsa niin kuin pirunnyrkki. Ulkopuolisille on vaikea selittää, mistä tietää kaikkien palasten olevan kohdallaan tekstissä. Kysymys ei ole rationaalisesta jutusta, vaan tunteesta, johon pitää luottaa.

Törmä myöntää olevansa pedantti ja haluaa hioa ja viimeistellä tekstiä kyllästymiseen asti. Vuosien myötä hän on sisäistänyt sen, että tekstin terävöittämisessä voi olla kyse ihan pienestä asiasta.

Laulun syntyminen huipentuu siihen hetkeen, kun Törmä laulaa demon ensimmäisen kerran.

“Fraseerauksen takia tykkään laulaa demon itse. Oon huomannut, että jos en laula, niin toiset ei välttämättä tajua miten oon sen miettinyt.”

Entä se hetki kun tuntuu, että mitään ei synny? Törmää se ei huolestuta. Hän tietää, että syy löytyy unenpuutteesta, väsymyksestä tai stressistä.

“Mä osaan tuottaa tekstiä suotuisissa olosuhteissa. Jos ei synny, niin pitää muuttaa olosuhteita.”

Törmä houkuttelee tekstiä esiin tekemällä jotain ihan muuta, kuten haravoimalla tai hoitamalla pihaa.

“Yleensä tekstin tekeminen on työlästä ja vaatii itsekuria, mutta itseään ei saa pakottaa äärirajoille. Pitää elää välillä. Kun oon nukkunut, niin teksti syntyy vaivattomammin.”

Aikaisemmin Törmä ahdistui tekemättömistä lauluista, mutta ei enää. Aika on tuonut hänelle oikeanlaista lempeyttä omaa itseään ja jaksamistaan kohtaa. Hänen ei tarvitse olla koko ajan uuden laulun kimpussa.

Törmän neuvo uransa alussa ja tekemisen kanssa tuskailevalle sanoittajalle on selvä: Luota omaan ääneesi.

“Pitää hioa tekstiä ja uskoa omaa ääntä jos se sanoo, että tää ei oo vielä valmis. Kirjoittaja yleensä tietää sen, mutta ei jaksa tai viitsi muuttaa tekstiä. Yhdestä rivistäkin saatetaan pitää kiinni kynsin ja hampain. Ajatellaan, että siinä on sairas vaiva muutella kokonaisuutta. Teksteihin kannattaa aina palata ja niitä kannattaa parannella. Ei saa päästää irti liian aikaisin. Tietysti sitä aina välillä tekee huonon biisin, kaikesta paskasta ei tule timanttia hiomallakaan. Ja jos tekee kaksi biisiä, toinen on parempi.”

Törmän neuvo uransa alussa ja tekemisen kanssa tuskailevalle sanoittajalle on selvä: Luota omaan ääneesi.

Sanoittajat päätyvät alalle usein sattumien kautta. Niin myös Saara Törmä. Työura alkoi isän perustamasta ravintolasta ja johti siihen, että lukion jälkeen restonomin koulutus tuntui luontevalta. Opinnäytetyönä syntynyt kasviskeittokirja kävi hyvin kaupaksi, ja koulusta valmistuttuaan Törmä aloitti Maku-lehden ruokatoimittajana.

Veri veti kuitenkin miettimään laulujen reseptejä.

“Se on ollut aina minä, jos jotain on pitänyt kirjoittaa. Pidemmän tarinan kirjoittaminen on kuitenkin aina tuntunut vaikealta. Musassa kaikki loksahti kohdalleen, koska biisit ovat mulle riittävän pieniä kokonaisuuksia.”

Törmän miehellä Aku Rannilalla. oli bändi, joka teki englanninkielisiä lauluja. Törmää pyydettiin tekemään tekstejä bändille, mutta jo silloin hän ehdotti kielen vaihtamista suomeksi.

“Kaikesta mun on kiittäminen Akua, ilman sitä mä en ois koskaan ruvennut tekemään biisejä.
Mulla on aina ollut vahva tunne siitä tavasta, miten biisejä pitäisi tehdä. Ennen Akua se maailma oli mulle täysin vieras. En tiennyt, että on olemassa ihmisiä, jotka tekevät musiikkia työkseen. Aku vei mut siihen maailmaan.”

Ensimmäinen suomeksi tehty laulu ei sopinut Rannilan bändille ollenkaan, mutta se oli laulu, joka avasi biisintekijäkaksikko Törmä & Rannilalle oven levy-yhtiöihin. Unta-kappale meni Idolsista tutun Katri Ylanderin levylle.

Ensin sanoittaminen tuntui Törmästä vain yhdeltä projektilta muiden joukossa. Äitiysloma kuitenkin sinetöi lopullisesti ratkaisun tehdä lauluja kokopäiväisesti.

“Siinä oli hyvin aikaa keskittyä biisien tekoon, enkä mä sitten enää mennyt takaisin lehteen.”

Ensimmäisistä teksteistään Törmä sai kiperää palautetta. Tekstit olivat tuottajan mielestä sekavia ja kömpelöitä. Tuottaja olisi halunnut irrottaa tekstit ja musiikit toisistaan.

“Mä suutuin ja olin tosi tuohtunut varsinkin siitä, että ne erotellaan ja mun osuus otetaan pois.
En kuitenkaan halunnut olla mitenkään esteenä Akun uralle. Se hyvä puoli siitä palautteesta oli, että mä halusin näyttää enkä voinut enää luovuttaa.”

Musiikkibisnes on muuttumat paljon viime vuosina, ja tekijöitä ja tarjontaa riittää.  Törmä ei halua pohtia ja spekuloida liikaa sitä, mitä musiikkibisneksessä ja trendeissä tapahtuu. Hän tekee lauluja omaan tahtiinsa, omalla tavallaan.

“Haluan miettiä omaa musaani ja sitä, tykkäänkö itse siitä mitä teen.”

Törmä luottaa omaan vaistoonsa; siihen mikä laulussa toimii ja mikä ei. Artistille on usein levy-yhtiössä mietitty tietynlainen musiikillinen linja. Se mitä etsitään, kerrotaan ennakkoon tekijöille. Törmän mielestä on hyvä uida myös vastavirtaan ja tehdä jotain odottamatonta. Silloin syntyy uutta.

“Ajattelen, että kaikki liidit on vaan keksittyjä. Voihan sitä itsekin keksiä, mitä pitää tehdä.”

Nopeus ei ole tärkeää, vaan se, että asiat tehdään hyvin.

Biisileirit ja yhteiset sessiot ovat tuoneet laulujen tekemiseen kiireen tuntua, vaikka kiirettä ei ole. Tunne on kuin varkain hiipinyt sekä tekijöihin että levy-yhtiöihin. Törmä vierastaa koko ajatusta, koska rakastaa tekstien hiomista.

“Jossain sessioissa joku saattaa sanoa lopuksi, että eihän tää meinannu millään syntyä. Hommaan oli mennyt muutamia tunteja. Mä saatan miettiä jotain sanaa tai riviä koko päivän. On harhaista kuvitella, että kiireellä syntyy heti hyvää. Tosin deadline saa mut kyllä toimimaan.”

Nopeus ei ole tärkeää, vaan se, että asiat tehdään hyvin.

“Ei kukaan kysy, että kauan tähän meni aikaa.”

Törmä puhuu paljon teksti-ideoista. Niille pitäisi antaa suurempi arvo. Uusia demoja tehdään koko ajan, mutta vanhoihin palataan harvoin. Hänestä vanhoissa demoissa ei ole useinkaan vikaa, vaan ne kaipaavat muokkausta ja terävöittämistä joko melodioiden tai tekstien osalta.

”Demoissa on aina ideoita, joita sanoittaja ei voi heti käyttää uudestaan jossain toisessa laulussa. Ne menevät tavallaan hukkaan, vaikka ne olisivatkin käyttökelpoisia kierrätettyinä.”

“Tuskin rekkakuskikaan lähtee ajamaan autolla rentoutuakseen.”

Vapaalla ollessaan Törmä musisoi lastensa kanssa, mutta ei juurikaan kuuntele musiikkia. Hän haluaa pitää välillä korvansa ja päänsä puhtaana, jotta aivot eivät ala työstää uutta laulua.

“Tuskin rekkakuskikaan lähtee ajamaan autolla rentoutuakseen.”

Törmä katselee luottavaisena eteenpäin. Hän toivoisi itselleen sellaisia projekteja, joista saa itsekin paljon.

“En halua roiskia. Mulla on joskus olo, että teen muiden elämää, enkä omaani. Mä käytän teksteihin omaa sydänvertani ja joskus se on vaikeaa, kun mun laulut eivät kuitenkaan loppuviimein oo mun. En kuitenkaan valita, sillä tää on mahtavaa elämää.”

Muutoksen aika

Julkaistu

Helsingin Vallilassa sijaitsevan äänitysstudion sohvalla istuu kaksi miestä.

Keltatakkinen vaihtaa asentoaan alituiseen ja puhuu mielellään. Usein ajatus taitaa muotoutua vasta, kun lauseen alku on jo ehtinyt ulos suusta. Hän on Pimeys-yhtyeen laulaja ja kosketinsoittaja Joel Mäkinen.

Pitkätukkaisempi mies istuu rauhallisesti sohvan nurkassa. Hän on pukeutunut kokonaan mustaan ja puhuu pääosin rauhallisia, harkittuja lauseita. Hän on Pimeys-yhtyeen laulaja-kitaristi Pekka Nisu.

Mäkinen ja Nisu ovat tietenkin huomanneet olevansa ominaispiirteiltään erilaisia.

”Me ollaan rytmisesti erilaisia ihmisiä. Uskon, että se on ollut meidän vahvuus. Se, että tässä on kaksi ihan erilaista jäbää”, sanoo Mäkinen.

”Joelilta tulee hirveästi ideoita, kun yritän kehitellä mun ensimmäistä. Siitä saattoi aluksi tulla sellainen fiilis, että en halua ottaa vastaan sen ideoita”, kertoo Nisu.

Paraikaa Pimeys äänittää syksyllä ilmestyvää neljättä albumiaan. Sen laulut ovat Mäkisen ja Nisun säveltämiä ja sanoittamia.

Pimeys syntyi kahdeksan vuotta sitten, kun Joel Mäkisen ja Pekka Nisun silloiset bändit olivat ”vähän katkolla”. Kaksikko tutustui toisiinsa Pimeydessä bassoa soittavan Jukkis Virtasenkautta.

”Olin hommannut itselleni soolokeikan Korjaamolle, eikä mulla ollut mitään musaa. Pyysin Pekkaa mukaan. Siitä tämä lähti”, kertoo Mäkinen.

”Mitään bändiä ei ollut vielä olemassa. Me vaan ruvettiin tekemään biisejä ja jakamaan niitä toisillemme.”

Biisejä jaettiin Nisun yksiössä Töölössä ja Mäkisen kotona Helsinginkadulla. Samalla kuunneltiin melodista ja kaunista musiikkia – muun muassa The Beatlesia, The Smithsiä ja ranskalaista Air-yhtyettä. Yhdessä kuunneltu musiikki oli jotain ihan muuta kuin tuolloin pinnalla ollut raskas ”kovalevyrock”.

”Kun me näytettiin tekstejä toisillemme, niin välillä luettiin niitä ihan korvat punaisina. Tajuttiin, että nyt ollaan jonkun äärellä.”

Mäkinen oli aiemminkin sanoittanut laulunsa suomeksi. Nyt myös Nisu tahtoi kirjoittaa omalla tunnekielellään. Kumpikin halusi, että musiikki olisi henkilökohtaista ja syvää.

”Me oltiin tehty jo tarpeeksi rokkia rokin vuoksi. Pimeydessä haluttiin sanoa ääneen sellaisia asioita, joita me ihan oikeasti koetaan ja joita tapahtuu meidän elämässä”, muistelee Nisu.

”Kun me näytettiin tekstejä toisillemme, niin välillä luettiin niitä ihan korvat punaisina. Tajuttiin, että nyt ollaan jonkun äärellä.”

Yksityisyyden paljastaminen oli aluksi lähes hävettävää. Se tuntui kylmään veteen menemiseltä.

Nopeasti molemmat kuitenkin tajusivat, että juuri henkilökohtaisuudesta voisi tulla Pimeyden sanoitusten keskeinen juttu. Siitä kannatti pitää kiinni, ja pidetään yhä.

Pimeyden musiikin muoto sen sijaan on muuttunut koko ajan. Ja tulee muuttumaan taas syksyllä ilmestyvällä levyllä.

”Rockbändi on aika rajaava käsite. Kun me ollaan tehty tätä levyä, me ollaan oltu monia asioita, mutta ei rock. Eikä levykään ole millään lailla rock”, pohtii Nisu.

”Viime kädessä tässä bändissä on aina ollut kyse meidän biiseistä. Sillä lailla se alkuperäinen idea on pysynyt ennallaan”, jatkaa Mäkinen.

Joel Mäkinen ja Pekka Nisu ovat puuhanneet musiikin ja bändien parissa pikkupojista asti. Matkan aikana kummankin musiikillinen identiteetti on muuttunut moneen kertaan.

”Olen aina ollut kiipparisti. Se identiteetti on kuitenkin kaventunut tosi paljon. Nykyisin laulaminen kiinnostaa enemmän kuin koskettimien soittaminen. Mielenkiintoisinta musiikin tekemisessä tällä hetkellä on sanoittaminen ja säveltäminen”, sanoo Mäkinen.

”Nuorempana mua kiinnosti etenkin säveltäminen. Sitten kiinnostuin tuotannosta ja soundeista. Pimeyden alkuvaiheessa tärkeimmältä tuntui se, että haluan todella opetella sanoittamaan”, kertoo Nisu.

Neljättä levyä tehdessä moni asia on muuttunut myös ihan konkreettisesti. Viime vuonna rumpaliTuomo Laaksojätti yhtyeen elämänmuutosten takia. Mäkinen, Nisu ja Virtanen päättivät jatkaa ainakin toistaiseksi kolmestaan.

Toinen iso muutos on ikioma Kvark-studio, jonka Nisu rakensi Tiisu-yhtyeessä soittavan Väinö Karjalaisenkanssa. Siellä työskenteleminen on vaikuttanut myös biisintekoprosessiin. Välillä esimerkiksi joku tuotannollinen idea on alkanut ”syöttää biisiä eteenpäin”.

Ensimmäinen albumi syntyi alkuinnostuksen vallassa. Toisen levyn aikaan yhtye kävi kuumana Yhdysvaltojen länsirannikon poprockista, kuten Eaglesista ja Steely Danista, sekä sitä nykyaikaan tuoneista artisteista.

Kolmannella pitkäsoitolla mukaan tuli elektronisempia, modernimpia juttuja. Nyt niitä viedään pidemmälle.

”Rumpalin lähtö laittoi pakan uusiksi. Nyt on ollut mahdollista, ei pelkästään pakko, tehdä ohjelmoituja rumpujuttuja. Semmoisia juttuja, joista ollaan digattu tosi paljon”, sanoo Nisu.

”Aiemmin bändi on asettanut tietyt raamit. Että meillä on nämä soittimet ja niitä soitetaan näin. Siitä tuli se bändin soundi. Se myös rajasi aika paljon sitä, mitä voitiin tehdä.”

Kolmen ensimmäisen levyn ajan Joel Mäkinen ja Pekka Nisu sävelsivät ja sanoittivat biisit itsekseen. Viime vuonna he aloittivat biisinteon myös oikeasti yhdessä, naamakkain studiossa ideoita toinen toiselle heitellen.

Yhdessä tekeminen alkoi M.dulor-levy-yhtiön pomon Tuomas Ilmavirran ehdotuksesta. Aluksi Nisu vastusti ideaa.

”Musta tuntui, että sillä tavalla ei syntynyt mitään. Ne oli enemmänkin nihkeitä sosiaalisia tilanteita”, Nisu kuvailee.

”Mun mielestä isoin haaste oli päästä yhteiseen kielelliseen ja emotionaaliseen tilaan. Yhteiseen yksityisyyden tilaan, missä molemmat voi sanoa ja tuoda mukaan jotain todella henkilökohtaista. Tietysti on myös tärkeää, että molemmat kokevat tulevansa kuulluiksi”, sanoo Mäkinen.

Yhteistyötä helpottaa se, että he ovat samalla aaltopituudella useimpien asioiden suhteen, niin yhteiskunnallisissa asioissa kuin elämässä ylipäätään.

Yhteiset lauluntekosessiot voivat toisinaan olla ongelmallisia. Kahden ihmisen on mahdoton aina ajatella luovasta prosessista samalla lailla. Välillä mielipiteitä pitää sovitella yhteen, jotta jotain arvokasta ei menisi hukkaan.

Kumpikin korostaa, että kompromissit eivät ole tietoisia. Biisillä ei ole käyttöä, jos molemmat eivät pidä siitä.

”Yhdessä tekeminen on orgaaninen prosessi. Ratkaisuja on erilaisia. Joskus toisen ehdottama ratkaisu on parempi kuin oma, johon mieli on jo ehtinyt kiinnittyä”, sanoo Mäkinen.

”Sillä ei ole merkitystä, montako prosenttia jostain biisistä on mun ja montako Joelin. Ne on Pimeyden biisejä. Ehkä me ollaan jopa tavoiteltu sitä, että ne eivät henkilöidy kumpaankaan, vaan ovat tämän bändin biisejä”, jatkaa Nisu.

Saman bändin lauluntekijät voivat olla kiinnostuneita eri asioista. Aina samat ideat eivät sytytä molempia ja aiheuta samanlaista innostusta kummassakin.

Joel Mäkisellä oli viime vuonna ajatus biisistä, joka toteutettaisiin akustisesti ja jossa olisi paljon stemmalauluja. Viitteenä Mäkinen käytti The Beautiful Southin Rotterdam (Or Anywhere)-kappaletta.

”Se oli muistaakseni semmoinen kamaripoptyyppinen juttu. En oikein saanut siitä kiinni. Otin kuitenkin akustisen kitaran ja ruvettiin tekemään. Lopulta siitä tuli Eikö ne tiedä -biisi, jossa ei ole paljon mitään samaa kuin Joelin alkuperäisessä ideassa”, kuvailee Nisu.

”Bändin huonoin puoli on se, että joskus lopputulos on vähemmän kuin osiensa summa. Jokainen sanoo ensin ei ja sitten lopulta löytyy kulma, joka sopii kaikille. Usein se alkuperäinen idea on silloin vähän vesittynyt. Tässä se meni ihan toiseen suuntaan”, sanoo Mäkinen.

Tulevalle levylle Mäkinen ja Nisu ovat tietoisesti tehneet ”kaikenlaisia biisejä”. He myöntävät, että Pimeyttä pidetään vähän turhan kunnollisena bändinä. Nyt he yritettävät tuoda esiin myös yhtyeen muita puolia. On haluttu rikkoa kaunista ja harrasta muotoa, jopa säheltää ja sekoilla.

”Meillä on kivaa yhdessä. Ollaan mietitty, miten sen saisi kuulumaan äänitteillä. Vaikka musa tulisi sydämestä, ei biisien tarvitse olla sellaisia… virsiä”, sanoo Nisu.

”Me tehtiin jopa sellainen ”urheilubiisi”. Mulla oli toiveena We Will Rock You-tyyppinen kappale. Semmoinen hölmö biisi, jonka kuuntelemisesta voi saada voimaa. Sen tekeminen oli tosi vapauttavaa ja hauskaa, vaikka sitä tuskin tuleekaan levylle”, kertoo Mäkinen.

Tähän asti Pimeys on julkaissut uuden albumin kahden vuoden välein. Kun yhtyeessä on kaksi biisintekijää, uudesta materiaalista ei ole ollut pulaa.

Kauhun tasapaino saa toisenkin aktiiviseksi, kun toinen rupeaa esittelemään uusia kappaleitaan. Nopeasti on kasassa parikymmentä biisiä. Sitten katsotaan, mitä niistä tulisi yhdessä.

Tähän asti prosessi on ollut melko automaattinen, mutta nyt se muuttuu.

Seuraavalle levylle tulee Mäkisen omien ja Nisun omien kappaleiden lisäksi yhdessä alusta asti tehtyjä lauluja. Toinen iso muutos on se, että monia biisejä ei ole lainkaan soitettu treenikämpällä, vaan niitä on ruvettu tekemään suoraan studiossa.

Ratkaisu liittyy siihen, että Pimeys päätti tehdä ainakin tämän levyn kolmistaan.

”Olisi tuntunut hätäiseltä ottaa heti mukaan uusi soittaja”, Sanoo Mäkinen.

”On ollut tosi hauska tehdä juttuja eri lailla. Musta tuntuu, että tämä prosessi on vasta alussa. Ainakaan mulla ei ole aavistustakaan, mihin suuntaan tämä lähtee menemään. Myös siksi meillä ei ollut halua palata heti samaan asetukseen kuin ennen.”

Biisimateriaalia jää paljon julkaisematta. Lauluja vaan tippuu jonnekin matkan varrelle. Molemmat biisintekijät myöntävät harkinneensa soololevyn tekemistä tai ainakin biisien julkaisemista ”jossain muualla”.

Toisaalta he ovat tajunneet, että kun on onnistunut löytämään ihmisiä, joiden kanssa homma toimii, heistä kannattaa pitää kiinni.

”Tuntuisi mahdottoman raskaalta ajatukselta, että pitäisi perustaa uusi bändi, löytää siihen ihmisiä ja tutustua heihin. Ja sitten he eivät olisikaan sitä, mitä toivoin. Tai eivät olisi emotionaalisesti kiinni siinä jutussa. Kun lähtee bändiin, siinä tavallaan sitoutuu siihen riitelyyn, kahnaukseen ja väsymykseen, jota on parisuhteissakin. Kaikista ei vaan ole siihen”, pohtii Mäkinen.

”Toisaalta ketään ei voi pitää väkisin yhtään missään. Ne ketkä pysyy, pysyy omasta tahdostaan. Eikä sitä tiedä, pysyykö itsekään. Jos haluaisi yhtäkkiä tehdä jotain muuta, olisi kiva, jos siihen olisi mahdollisuus. Siksi on hyvä asia, jos kokee välillä vähän levottomuutta”, jatkaa Nisu.

Pieni levottomuus tosiaan on yleensä hyvä merkki. Jos kaikki tuntuu sujuvan liian helposti, bändistä on usein kadonnut jotain olennaista.

Pekka Nisu, s. 1985

Pimeyden laulaja, kitaristi ja biisintekijä. Tuottaja ja äänittäjä. Tehnyt viime aikoina musiikkia muun muassa Antti Aution ja Kanervan kanssa.
Suosikkibiisintekijät: J. Karjalainen, Paula Vesala ja Bruce Springsteen
Joelin kuvaus Pekasta: ”Ihailen Pekan harkitsevuutta ja tunneälyä. Pekka on myös sillä lailla itsevarma, että kun tehdään, niin tehdään.”

Joel Mäkinen, s. 1987

Pimeyden laulaja, kosketinsoittaja ja biisintekijä. Näyttelijä ja musiikintekijä. Tuottanut viime aikoina muun muassa Oona Airolan musiikkia.
Suosikkibiisintekijät: J. Karjalainen, Paula Vesala ja Paul McCartney
Pekan kuvaus Joelista: ”Joel on avoin, herkkä ja hauska. Hänellä on kyky haistaa tilanteita tosi nopeasti.”

Musiikin maratoonari

Julkaistu

Alakotilan kalenteri on aina melkoisen täynnä. Eräällä toukokuun viikolla on ohjelmassa Alakotilan ja bluegrass-viulisti Ruthie Dornfeldin duolevyn miksausta Speedy Saarisen kanssa. On myös laulaja-sellisti Iiris Tarnasen levyn tuottamista, sekä Elias Frigårdin, Markus Räsäsen ja Timo Alakotilan levyn miksausta. Ynnä Senni Valtosen kantelekonsertti, johon Alakotila osallistuu tällä kertaa kuuntelijan roolissa.

Iltapuhteinaan Alakotila tekee sovituksia jousikvartetille ja Rönsy-yhtyeelle.

Työn alla on myös tilaussävellys. Tanskalainen kapellimestari Thomas Dausgaard on ideoinut teoksen 5th Symphony Prelude, jossa vuorottelevat aiheet Jean Sibeliuksen viidennestä sinfoniasta ja samankaltaiset kansanmusiikkiteemat. Alakotila säveltää yhdessä hänen kanssaan preludit Scottish Symphony Orchestralle. Mukana myös suomalaisia kansanmuusikoita. Preludien kantaesitys ja Sibeliuksen viidennen esitys on elokuussa Royal Albert Hallissa Lontoossa.

Samassa konsertissa viulisti Pekka Kuusisto esittää Sibeliuksen viulukonserton, jonka alkuun tulee preludi – samalla idealla.

”Sibelius tutki kansanmusiikkia ja otti siitä vaikutteita omaan musiikkinsa, joten oli hieno idea yhdistää sitä hänen sinfoniaansa ja konserttoonsa”, Alakotila innostuu.

Viikko sisältää myös opetustunteja Taideyliopistossa, Sibelius-Akatemiassa. Alakotila opettaa säveltämistä, sovittamista, improvisointia sekä vapaata säestystä ja jonkin verran pianon ja harmoonin soittoa.

Tuntiopettajan homma sopii hänelle hyvin, koska se antaa tilaa keskittyä opetukseen ja musisointiin, ei byrokratiaan.

”Opetus on mahtavaa. Siinä tutustuu nuoriin muusikoihin ja jos heillä on omia sävellyksiä, saattaa itsellä olla jotain annettavaa niihin ja niiden sovituksiin. Voin ehdottaa hätätilassa sinne omia kliseitäni”, Alakotila vitsailee.

”Oppilaiden kanssa syntyy usein myös yhteistyökuvioita. Ikäasia ei ole tullut vastaan. Musiikki yhdistää.”

Viikonloppuna pianisti-Alakotilalla onkin sitten pari keikkaa.

”Työssäni kaikkein parasta on monipuolisuus, epäsäännöllisyys ja vaihtelevuus. Selviän hommistani ottamalla päivän kerrallaan ja yhden asian kerrallaan. En ota työpöydälleni montaa asiaa samaan aikaan.”

Alakotila laskee, että hänen töistään on yleensä noin puolet palkatonta.

”Ja se on tässä mun genressä ihan ok.”

Kansanmusiikkikolahduksen Alakotila sai jo nuorena. Tarkalleen ottaen 13-vuotiaana, kun vuodelle 1972 osui kaksi merkittävää juttua: Säveltäjä ja viulistipelimanni Konsta Jylhä konsertoi Nurmijärvellä, ja muusikkoisä Toivo Alakotila tutustui Hattulan kansalaisopiston kautta kaustislaiseen mestaripelimanni Aarne Järvelään.

”Nämä asiat on vaikuttaneet suuntaa-antavasti elämääni.”

Kansanmusiikki siirtyi isältä pojalle, samalla tavoin kuin perinteinen tanssimusiikkikin. Isä soitti haitaria ja viulua, poika harmoonia, myöhemmin pianoa.

”Kansanmusiikki vei mukanaan heti. Ja vie edelleen. Se kokoaa yhteen eritasoiset soittajat, vanhat ja nuoret. Siinä yhdistyvät tunne ja soitollinen taituruus”, Alakotila pohtii mutta päätyy toteamaan, ettei oikeasti tiedä, miksi juuri kansanmusiikki kolahti.

”Siinä on jotain selittämätöntä, jonka ehkä haluankin pitää itselleni mysteerinä.”

Poikana Alakotila kävi klassisen pianon tunneilla ja opiskeli teoriaa. Teoriaopettaja Kari Pettinen kannusti opiskelemaan musiikista ammatin. Koska vapaa soittaminen ja improvisaatio kiinnostivat, tuntui parhaalta vaihtoehdolta sen aikainen Oulunkylän Pop & Jazz -opisto. Alakotila aloitti siellä pianonsoitto- ja teoriaopinnot 19-vuotiaana.

”En varsinaisesti tiennyt pop- ja jazzmusiikista paljoakaan silloin. Mutta pärjäsin teoria-aineissa ja pianonsoitossa.”

Kansanmusiikin rinnalle löytyi uusia mielenkiinnon kohteita ja musiikillisia vaikuttajia jazzin puolelta.

”Muusikko Risto Suurlalta kysyin, miten mä selviän tästä, kun kansanmusiikin tämmäys on niin erilaista kuin jazzin rytmiikka. Sain mielestäni hyvän ohjeen: Ajattele ne eri asioina äläkä sotke niitä keskenään. Älä siis opettele toista musiikkityyliä toisen kautta. Nykyään ne jossain muodossa jopa yhdistyvät mun työssä.”

”Sana fuusio kuvaa hyvin musiikillista tekemistäni”, Alakotila sanoo.

Deadline on Alakotilan suurin inspiraatio – ei välttämättä ”luonnossa käveleminen tai muu sellainen”.

Kun hän saa sävellystilauksen, on toimeksiannossa usein kerrottu, millaista halutaan. Varsin usein pyydetään teosta, jossa on kaikuja kansanmusiikista.

”Eniten vaikutteita otan kansanmusiikin soittotavasta ja rytmiikasta. Esimerkiksi jousituksissa käytän paljon iskualojen yli meneviä synkooppeja sekä aksentteja. Ja tietysti, kun päässä on paljon kansanmusiikkia, se vaikuttaa myös melodioihin.”

Deadline on Alakotilan suurin inspiraatio – ei välttämättä ”luonnossa käveleminen tai muu sellainen”.

”Menen työhuoneelle ja ryhdyn soittamaan. Melodioita ei juuri ole tullut päähän itsestään, ellei sitten ole jotain erityisen tunnepitoisia tapahtumia, kuten vaikka siskon tai äidin merkkipäivät tai isän muistotilaisuus.”

Luovuutta säveltäjänä ylläpitää se, että Alakotila on tavalla tai toisella koko ajan musiikin kanssa tekemisissä.

”Siinä vaiheessa kun miettii, että teenköhän nyt sadatta kertaa samaa kappaletta, on ehdottoman tärkeää saada vaikutteita. Niitä tulee yhtälailla oppilailta kuin kollegoilta. Käyn konserteissa ja kuuntelen musiikkia tilaisuuden tullen.”

Periodimainen säveltäminen sopii Alakotilalle. Palo sävellystyöhön kasvaa, kun työn alla ei ole jatkuvasti jotakin.

”Kun aloittaa säveltämisen tauon jälkeen, on ehkä jossain määrin unohtanut omat kliseensä ja saa aikaan uudenlaista.”

Piano, harmooni, lauluääni ja tietokone ovat Alakotilan keskeisimmät sävellystyökalut. Se, minkä niistä valitsee, vaikuttaa olennaisesti lopputulokseen. Joskus piano voi olla väärä valinta, mutta harmoonin äänenväri houkuttelee sävellyksen esiin. Joskus käy päinvastoin.

Vuoteen 2007 saakka Alakotila kirjoitti kaiken käsin. Sitten hän otti avuksi tietokoneen, ja tekeminen nopeutui huomattavasti. Tämä on johtanut siihen, että sävellystyön aloittaminen saattaa joskus viivästyä.

”Sitä kun tulee ajatelleeksi, että nopeestihan mä sen sitten teen. Mut ei se aina menekään niin. Kyllä kannattaisi laittaa talteen ne ideat, jotka tulee tuoreeltaan mieleen toimeksiannosta. En tykkää siitä, että työt viivästyy, mutta ikävä kyllä joskus on käynyt niin.”

Koska Alakotila on myös muusikko, ei sävellystyön yksinäisyys pääse riivaamaan. Joskus hän saattaa vetäytyä mökille säveltämään, vaikkapa viikoksi. Pidemmät sessiot luonnon helmassa eivät oikein sovi luonteelle.

”Olen aika rauhaton sielu.”

Alakotila innostuu helposti erilaisista projekteista. Hän onkin ollut yli kahdella sadalla levyllä taiteellisena tuottajana, muusikkona, säveltäjänä ja sovittajana. Viime vuonna hän teki keikkaa ja studiotyötä kaikkiaan ainakin 38 eri kokoonpanon kanssa.

”Tykkään tehdä töitä, mutta ihan tuollaista määrää hommia en aio enää ottaa. Meinasi tehdä tiukkaa, vaikka urheilenkin aika paljon kunnon ylläpitämiseksi”, hän naurahtaa.

Vuonna 2015 Timo Alakotila toteutti pitkään hautuneen ajatuksensa soololevyn säveltämisestä. Syntyi Timo Alakotila & Piano (2016). Se oli iso asia. Jännittäväkin.

”Olen keikoilla yleensä enimmäkseen säestäjän roolissa ja saan energiani kanssamuusikoilta. Yksin esiintyessä sellainen vuorovaikutus puuttuu. En mielestäni ole niin hyvä melodioiden soittaja. Kyllä ne onnistuvat, mutta mulla ei ole niihin sellaista rutiinia kuin vaikkapa viulisteilla.”

Ensimmäinen soolokeikka levyn tiimoilta oli Tokiossa maaliskuun alussa 2016. Samalla reissulla taittui maraton.

”Toki! Olen tyypillinen suomalainen”, tuumaa Alakotila kysyttäessä, onko hän joskus pohtinut uravalintaansa.

Yksi solmu tuli eteen, kun hän 15-vuotiaana aloitti klassisen pianon opinnot.

”Eräs opettajani sanoi, että ei kannata enää aloittaa, koska soittotekniikan pitäisi olla jo kunnossa tuossa iässä. Hän kannusti soittamaan vetopasuunaa. En tuntenut soitinta ollenkaan enkä tiennyt sen soittamisesta mitään. Onhan se toki ihan mahtava soitin, ja opettaja tarkoitti hyvää ajatellen, että esimerkiksi Sibelius-Akatemiaan olisi helpompi päästä sillä soittimella. Musta se tuntui ihan kauhealta. Piano tuntui jo silloin omalta. Meni monta viikkoa huonossa fiiliksessä. Tosin vuoden päästä opettaja myönsi olleensa väärässä.”

Vaikka ikä on tuonut itseluottamusta, on perisuomalaisesta itsetunnosta jotain jäljellä. Kehuja on vaikea uskoa ja lyttäävät arvostelut masentavat.

Myöhemmissä opinnoissa omat puutteet mietityttivät useinkin.

”Kaj Backlund oli teoria-, sävellys- ja sovitusopettajani Ogelissa. Hän sanoi kerran, ikään kuin sivulauseessa, että pitää verrata itseään vain itseensä ja omaan kehityskohtaansa, ei ikinä muihin. Se oli hyvä neuvo.”

Vaikka ikä on tuonut itseluottamusta, on perisuomalaisesta itsetunnosta jotain jäljellä. Kehuja on vaikea uskoa ja lyttäävät arvostelut masentavat.

”Ikävä kyllä ne laittavat ajattelemaan, sävellänkö jotain ihan… sotkua. Homma on jotenkin niin herkkää.”

Myös se, että keikka ei mene juuri niin kuten on harjoiteltu, saattaa harmittaa.

”Ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, huomasiko yleisö mitään. Asia vaan paisuu itselle kovin suureksi. Noissa tilanteissa oon sitten kääntänyt ajattelun niin, että en osaa muutakaan. Ja siksi mun vaan nyt pitää junnata tätä juttua”, Alakotila sanoo ja nauraa.

”Nykyään esiintyessä ajatusta johtaa ideologia: Nauti tilanteesta ja ota sopivasti myös riskejä tarpeen vaatiessa. Tämä ajattelutapa vapauttaa ja antaa hyvää energiaa.”

Alakotila täyttää heinäkuussa 60 vuotta. Paljon taidetta tehneellä säveltäjällä riittää tavoitteita.

”Sinfonia olisi kiva saada kasaan.”

Tulisiko siihen kansanmusiikkivaikutteita?

”No. Ehkä. Vai tuntuisiko se liian ”helpolta” ratkaisulta?”

Timo Alakotila (s. 1959) on uuden suomalaisen kansanmusiikin uranuurtaja: säveltäjä, sovittaja, tuottaja, muusikko ja pedagogi. Alakotilan sävellys- ja sovitustuotanto on laaja ja ylittää genrerajoja. Hän on kirjoittanut teoksia erilaisten kansanmusiikkikokoonpanojen lisäksi big bandeille, klassisille yhtyeille jousikvartetista sinfoniaorkesteriin ja erityylisille populäärimusiikkikokoonpanoille.

Alakotilan instrumentit ovat piano ja harmooni. Yhtyeitä: Maria Kalaniemi duo, JPP, Troka, Nordik Tree, Tango-orkesteri Unto, T for Three, Troka, Luna Nova, Taksi, Psalttamus, May Monday sekä useita duoja ja trioja.

Alakotilalle on myönnetty taiteilijaprofessorin arvonimi vuosille 2012­–2016 ja kolme peräkkäistä valtion säveltaidetoimikunnan viisivuotisapurahaa (alkaen 2001).