Tekijä: paatoimittaja
Musiikin maratoonari
Alakotilan kalenteri on aina melkoisen täynnä. Eräällä toukokuun viikolla on ohjelmassa Alakotilan ja bluegrass-viulisti Ruthie Dornfeldin duolevyn miksausta Speedy Saarisen kanssa. On myös laulaja-sellisti Iiris Tarnasen levyn tuottamista, sekä Elias Frigårdin, Markus Räsäsen ja Timo Alakotilan levyn miksausta. Ynnä Senni Valtosen kantelekonsertti, johon Alakotila osallistuu tällä kertaa kuuntelijan roolissa.
Iltapuhteinaan Alakotila tekee sovituksia jousikvartetille ja Rönsy-yhtyeelle.
Työn alla on myös tilaussävellys. Tanskalainen kapellimestari Thomas Dausgaard on ideoinut teoksen 5th Symphony Prelude, jossa vuorottelevat aiheet Jean Sibeliuksen viidennestä sinfoniasta ja samankaltaiset kansanmusiikkiteemat. Alakotila säveltää yhdessä hänen kanssaan preludit Scottish Symphony Orchestralle. Mukana myös suomalaisia kansanmuusikoita. Preludien kantaesitys ja Sibeliuksen viidennen esitys on elokuussa Royal Albert Hallissa Lontoossa.
Samassa konsertissa viulisti Pekka Kuusisto esittää Sibeliuksen viulukonserton, jonka alkuun tulee preludi – samalla idealla.
”Sibelius tutki kansanmusiikkia ja otti siitä vaikutteita omaan musiikkinsa, joten oli hieno idea yhdistää sitä hänen sinfoniaansa ja konserttoonsa”, Alakotila innostuu.
Viikko sisältää myös opetustunteja Taideyliopistossa, Sibelius-Akatemiassa. Alakotila opettaa säveltämistä, sovittamista, improvisointia sekä vapaata säestystä ja jonkin verran pianon ja harmoonin soittoa.
Tuntiopettajan homma sopii hänelle hyvin, koska se antaa tilaa keskittyä opetukseen ja musisointiin, ei byrokratiaan.
”Opetus on mahtavaa. Siinä tutustuu nuoriin muusikoihin ja jos heillä on omia sävellyksiä, saattaa itsellä olla jotain annettavaa niihin ja niiden sovituksiin. Voin ehdottaa hätätilassa sinne omia kliseitäni”, Alakotila vitsailee.
”Oppilaiden kanssa syntyy usein myös yhteistyökuvioita. Ikäasia ei ole tullut vastaan. Musiikki yhdistää.”
Viikonloppuna pianisti-Alakotilalla onkin sitten pari keikkaa.
”Työssäni kaikkein parasta on monipuolisuus, epäsäännöllisyys ja vaihtelevuus. Selviän hommistani ottamalla päivän kerrallaan ja yhden asian kerrallaan. En ota työpöydälleni montaa asiaa samaan aikaan.”
Alakotila laskee, että hänen töistään on yleensä noin puolet palkatonta.
”Ja se on tässä mun genressä ihan ok.”
Kansanmusiikkikolahduksen Alakotila sai jo nuorena. Tarkalleen ottaen 13-vuotiaana, kun vuodelle 1972 osui kaksi merkittävää juttua: Säveltäjä ja viulistipelimanni Konsta Jylhä konsertoi Nurmijärvellä, ja muusikkoisä Toivo Alakotila tutustui Hattulan kansalaisopiston kautta kaustislaiseen mestaripelimanni Aarne Järvelään.
”Nämä asiat on vaikuttaneet suuntaa-antavasti elämääni.”
Kansanmusiikki siirtyi isältä pojalle, samalla tavoin kuin perinteinen tanssimusiikkikin. Isä soitti haitaria ja viulua, poika harmoonia, myöhemmin pianoa.
”Kansanmusiikki vei mukanaan heti. Ja vie edelleen. Se kokoaa yhteen eritasoiset soittajat, vanhat ja nuoret. Siinä yhdistyvät tunne ja soitollinen taituruus”, Alakotila pohtii mutta päätyy toteamaan, ettei oikeasti tiedä, miksi juuri kansanmusiikki kolahti.
”Siinä on jotain selittämätöntä, jonka ehkä haluankin pitää itselleni mysteerinä.”
Poikana Alakotila kävi klassisen pianon tunneilla ja opiskeli teoriaa. Teoriaopettaja Kari Pettinen kannusti opiskelemaan musiikista ammatin. Koska vapaa soittaminen ja improvisaatio kiinnostivat, tuntui parhaalta vaihtoehdolta sen aikainen Oulunkylän Pop & Jazz -opisto. Alakotila aloitti siellä pianonsoitto- ja teoriaopinnot 19-vuotiaana.
”En varsinaisesti tiennyt pop- ja jazzmusiikista paljoakaan silloin. Mutta pärjäsin teoria-aineissa ja pianonsoitossa.”
Kansanmusiikin rinnalle löytyi uusia mielenkiinnon kohteita ja musiikillisia vaikuttajia jazzin puolelta.
”Muusikko Risto Suurlalta kysyin, miten mä selviän tästä, kun kansanmusiikin tämmäys on niin erilaista kuin jazzin rytmiikka. Sain mielestäni hyvän ohjeen: Ajattele ne eri asioina äläkä sotke niitä keskenään. Älä siis opettele toista musiikkityyliä toisen kautta. Nykyään ne jossain muodossa jopa yhdistyvät mun työssä.”
”Sana fuusio kuvaa hyvin musiikillista tekemistäni”, Alakotila sanoo.
Deadline on Alakotilan suurin inspiraatio – ei välttämättä ”luonnossa käveleminen tai muu sellainen”.
Kun hän saa sävellystilauksen, on toimeksiannossa usein kerrottu, millaista halutaan. Varsin usein pyydetään teosta, jossa on kaikuja kansanmusiikista.
”Eniten vaikutteita otan kansanmusiikin soittotavasta ja rytmiikasta. Esimerkiksi jousituksissa käytän paljon iskualojen yli meneviä synkooppeja sekä aksentteja. Ja tietysti, kun päässä on paljon kansanmusiikkia, se vaikuttaa myös melodioihin.”
Deadline on Alakotilan suurin inspiraatio – ei välttämättä ”luonnossa käveleminen tai muu sellainen”.
”Menen työhuoneelle ja ryhdyn soittamaan. Melodioita ei juuri ole tullut päähän itsestään, ellei sitten ole jotain erityisen tunnepitoisia tapahtumia, kuten vaikka siskon tai äidin merkkipäivät tai isän muistotilaisuus.”
Luovuutta säveltäjänä ylläpitää se, että Alakotila on tavalla tai toisella koko ajan musiikin kanssa tekemisissä.
”Siinä vaiheessa kun miettii, että teenköhän nyt sadatta kertaa samaa kappaletta, on ehdottoman tärkeää saada vaikutteita. Niitä tulee yhtälailla oppilailta kuin kollegoilta. Käyn konserteissa ja kuuntelen musiikkia tilaisuuden tullen.”
Periodimainen säveltäminen sopii Alakotilalle. Palo sävellystyöhön kasvaa, kun työn alla ei ole jatkuvasti jotakin.
”Kun aloittaa säveltämisen tauon jälkeen, on ehkä jossain määrin unohtanut omat kliseensä ja saa aikaan uudenlaista.”
Piano, harmooni, lauluääni ja tietokone ovat Alakotilan keskeisimmät sävellystyökalut. Se, minkä niistä valitsee, vaikuttaa olennaisesti lopputulokseen. Joskus piano voi olla väärä valinta, mutta harmoonin äänenväri houkuttelee sävellyksen esiin. Joskus käy päinvastoin.
Vuoteen 2007 saakka Alakotila kirjoitti kaiken käsin. Sitten hän otti avuksi tietokoneen, ja tekeminen nopeutui huomattavasti. Tämä on johtanut siihen, että sävellystyön aloittaminen saattaa joskus viivästyä.
”Sitä kun tulee ajatelleeksi, että nopeestihan mä sen sitten teen. Mut ei se aina menekään niin. Kyllä kannattaisi laittaa talteen ne ideat, jotka tulee tuoreeltaan mieleen toimeksiannosta. En tykkää siitä, että työt viivästyy, mutta ikävä kyllä joskus on käynyt niin.”
Koska Alakotila on myös muusikko, ei sävellystyön yksinäisyys pääse riivaamaan. Joskus hän saattaa vetäytyä mökille säveltämään, vaikkapa viikoksi. Pidemmät sessiot luonnon helmassa eivät oikein sovi luonteelle.
”Olen aika rauhaton sielu.”
Alakotila innostuu helposti erilaisista projekteista. Hän onkin ollut yli kahdella sadalla levyllä taiteellisena tuottajana, muusikkona, säveltäjänä ja sovittajana. Viime vuonna hän teki keikkaa ja studiotyötä kaikkiaan ainakin 38 eri kokoonpanon kanssa.
”Tykkään tehdä töitä, mutta ihan tuollaista määrää hommia en aio enää ottaa. Meinasi tehdä tiukkaa, vaikka urheilenkin aika paljon kunnon ylläpitämiseksi”, hän naurahtaa.
Vuonna 2015 Timo Alakotila toteutti pitkään hautuneen ajatuksensa soololevyn säveltämisestä. Syntyi Timo Alakotila & Piano (2016). Se oli iso asia. Jännittäväkin.
”Olen keikoilla yleensä enimmäkseen säestäjän roolissa ja saan energiani kanssamuusikoilta. Yksin esiintyessä sellainen vuorovaikutus puuttuu. En mielestäni ole niin hyvä melodioiden soittaja. Kyllä ne onnistuvat, mutta mulla ei ole niihin sellaista rutiinia kuin vaikkapa viulisteilla.”
Ensimmäinen soolokeikka levyn tiimoilta oli Tokiossa maaliskuun alussa 2016. Samalla reissulla taittui maraton.
”Toki! Olen tyypillinen suomalainen”, tuumaa Alakotila kysyttäessä, onko hän joskus pohtinut uravalintaansa.
Yksi solmu tuli eteen, kun hän 15-vuotiaana aloitti klassisen pianon opinnot.
”Eräs opettajani sanoi, että ei kannata enää aloittaa, koska soittotekniikan pitäisi olla jo kunnossa tuossa iässä. Hän kannusti soittamaan vetopasuunaa. En tuntenut soitinta ollenkaan enkä tiennyt sen soittamisesta mitään. Onhan se toki ihan mahtava soitin, ja opettaja tarkoitti hyvää ajatellen, että esimerkiksi Sibelius-Akatemiaan olisi helpompi päästä sillä soittimella. Musta se tuntui ihan kauhealta. Piano tuntui jo silloin omalta. Meni monta viikkoa huonossa fiiliksessä. Tosin vuoden päästä opettaja myönsi olleensa väärässä.”
Vaikka ikä on tuonut itseluottamusta, on perisuomalaisesta itsetunnosta jotain jäljellä. Kehuja on vaikea uskoa ja lyttäävät arvostelut masentavat.
Myöhemmissä opinnoissa omat puutteet mietityttivät useinkin.
”Kaj Backlund oli teoria-, sävellys- ja sovitusopettajani Ogelissa. Hän sanoi kerran, ikään kuin sivulauseessa, että pitää verrata itseään vain itseensä ja omaan kehityskohtaansa, ei ikinä muihin. Se oli hyvä neuvo.”
Vaikka ikä on tuonut itseluottamusta, on perisuomalaisesta itsetunnosta jotain jäljellä. Kehuja on vaikea uskoa ja lyttäävät arvostelut masentavat.
”Ikävä kyllä ne laittavat ajattelemaan, sävellänkö jotain ihan… sotkua. Homma on jotenkin niin herkkää.”
Myös se, että keikka ei mene juuri niin kuten on harjoiteltu, saattaa harmittaa.
”Ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, huomasiko yleisö mitään. Asia vaan paisuu itselle kovin suureksi. Noissa tilanteissa oon sitten kääntänyt ajattelun niin, että en osaa muutakaan. Ja siksi mun vaan nyt pitää junnata tätä juttua”, Alakotila sanoo ja nauraa.
”Nykyään esiintyessä ajatusta johtaa ideologia: Nauti tilanteesta ja ota sopivasti myös riskejä tarpeen vaatiessa. Tämä ajattelutapa vapauttaa ja antaa hyvää energiaa.”
Alakotila täyttää heinäkuussa 60 vuotta. Paljon taidetta tehneellä säveltäjällä riittää tavoitteita.
”Sinfonia olisi kiva saada kasaan.”
Tulisiko siihen kansanmusiikkivaikutteita?
”No. Ehkä. Vai tuntuisiko se liian ”helpolta” ratkaisulta?”
Timo Alakotila (s. 1959) on uuden suomalaisen kansanmusiikin uranuurtaja: säveltäjä, sovittaja, tuottaja, muusikko ja pedagogi. Alakotilan sävellys- ja sovitustuotanto on laaja ja ylittää genrerajoja. Hän on kirjoittanut teoksia erilaisten kansanmusiikkikokoonpanojen lisäksi big bandeille, klassisille yhtyeille jousikvartetista sinfoniaorkesteriin ja erityylisille populäärimusiikkikokoonpanoille.
Alakotilan instrumentit ovat piano ja harmooni. Yhtyeitä: Maria Kalaniemi duo, JPP, Troka, Nordik Tree, Tango-orkesteri Unto, T for Three, Troka, Luna Nova, Taksi, Psalttamus, May Monday sekä useita duoja ja trioja.
Alakotilalle on myönnetty taiteilijaprofessorin arvonimi vuosille 2012–2016 ja kolme peräkkäistä valtion säveltaidetoimikunnan viisivuotisapurahaa (alkaen 2001).
Ei-biisin menestys yllätti Maija Vilkkumaan
”Mulla on sellainen tapa, että teen ensin melodian ja sitten tekstin. Ein sävellys syntyi, kun yritin tehdä biisiä, joka kuulostaisi vähän sen ajan eli 2000-luvun alun Britney Spearsilta. Mun päässä melodiassa oli jotain yhdistelmiä biiseistä Baby One More Time ja Oops I Did It Again.
Mun on vaikea tehdä tietoisesti päätös siitä, että mistä aiheesta kirjoitan. Melodian rytmi ja muut ominaisuudet ikään kuin houkuttelevat tekstin esiin. Tässä tapauksessa ensimmäiset sävelet toivat esiin sanat ”onnen keiju ole hyvä ja lennä”. Mietin, että joku lapsiko tässä nyt tekee taikoja. Ensin ajattelin vähän vastentahtoisesti, että aiheesta ei saa mitään aikaiseksi. Mutta sanat alkoivat kuitenkin viedä mukanaan. Tarinan jatko ”…äiti antaa mun mennä” tuli siihen aika luontevasti. Tajusin, että kuva on niin vahva, että mun on vain alettava seuraamaan sitä.
Kertosäkeistön laini ”se sama maailma siskosi vei, mä sanon viimeisen sanan ja se on ei” tuli riimin ohjaamana. C-osaan piti laittaa dramaattinen käänne. Siinä tytär pääsee pois talosta. Äiti mielestäni kuolee tulipaloon, vaikka sitä ei suoraan tekstissä sanotakaan.
”Ei on jo 14 vuotta vanha biisi. Olen esittänyt sen varmaan joka keikalla ja esitän edelleen.”
Jälkeenpäin, tai ehkä jo kappaletta kirjoittaessani, olen analysoinut, että sen syntyyn on vaikuttanut Tuomari Nurmion biisi Levoton lapsi. Siinä 16-vuotias Maija haluaisi päästä ulos kodistaan, mutta vanhemmat kieltävät. Toinen Ein syntyyn alitajuisesti vaikuttanut juttu on elokuva The Others, josta olin kuullut. Siinä äiti ei vie lapsiaan ulos, koska he ovat allergisia valolle. Tosiasiassa mitään allergiaa ei ole, vaan äiti on hullu ja pitää lapsia lukittuna pimeässä talossa. Tarina oli kiehtonut mielikuvitustani.
Jo tehdessäni kappaletta päätin, että Ei tulee olemaan kolmannen levyni nimi ja ensimmäinen sinkku. Ajattelin, että siitä ei aiheensa takia tulisi suuren yleisön biisiä. Mutta siitä tulikin valtavan iso. Sain sen ansiosta paljon myös lapsifaneja. He eivät nähneet tarinan traagisuutta, mutta löysivät tekstistä asioita, joihin saattoivat samaistua. Äitejä tarinassa on koskettanut ikuinen suojelemisen ja irti päästämisen dilemma.
Ei on jo 14 vuotta vanha biisi. Olen esittänyt sen varmaan joka keikalla ja esitän edelleen.”
Ei
säv. ja san. Maija Vilkkumaa
es. Maija Vilkkumaa (2003)
Tekijät kertovat: Näin tehtiin Suloinen myrkynkeittäjä ja Kun kuuntelen Tomppaa
Suloinen myrkynkeittäjä
Säv. ja san. Mariska, co-säv. Jukka Immonen
Ensilevytys: Mariska ja Pahat Sudet 2010
Teoston vuotuinen tilasto kertoo suomalaisen tanssikansan suosikit. Uuden laulun on lähes mahdoton päästä tälle listalle. Yksi harvoista on Suloinen myrkynkeittäjä, joka on yltänyt jo kolmena vuonna kärkikymmenikköön. Mariska kertoo biisin syntytarinan.
“Olin innostunut Chisun Baden-Badenista ja sen tarinankuljettamisesta. Mielessä oli pyörinyt myös Cliftersin Angelica. Jaana Rinteen tekstissä Angelica myrkyttää vanhan ja varakkaan miehensä. Alkuperäisessä Hollies-hitissä Bus Stop (Graham Gouldman) sanat kertovat ihan muusta.
Ajattelin, että Angelicasta voisi hiukan pölliä tai jospa ei ihan vähääkään? Voisin lainata stooria ja uudistaa sitä jotenkin.
Sävellys saisi olla vahvasti iskelmän maastossa ja kertsin melodiassa otettaisiin vielä erityisesti tehoja irti.
Jymykertsin referenssiä lähdin hakemaan brasilialaisesta sambasta, josta löytyy kansaan menevän melodian mestareita. Kuuntelin yhtä kaikkien aikojen suurinta sambahittiä Mas que Nada (Jorge Ben Jor). Tutkailin, mitä elementtejä siinä on käytetty ja mikä olisi yhteislaulullisesti houkuttelevaa.
Ja kun mulle oli kerrottu, että suomalaisessa iskelmässä kaukokaipuu on se juttu, valitsin kertsin tekstiin palmukuvastot.
Kertsin jälkeen jatkoin säkeistöillä. Tarinan runkohan oli jo mietittynä Angelicaa mukaillen.
Melodia syntyi päässä ehkä tahdin verran tekstin edellä. Melodioita olen aina tehnyt mutta säveltämisen koko vastuuta ottanut vasta parin viime vuoden aikana uutta levyä tehdessä. Tässä biisissä Jukka auttoi hiomaan sävellyksen levylle, koska hän on erinomainen sillä saralla.
Varmaan yhden päivän aikana biisin eka versio syntyi. Samana vuonna 2009 osallistuin kesäkuussa Heikki Salon ja Eija Hinkkalan vetämään Riimimyllyyn. Vein biisin sinne tarkasteluun. Yhden lainin kohdalla joku heitti ehdotuksen, että ei ole hyvää ilman pahaa. Se päätyi lopulliseen tekstiin. Eli näin sitä vielä kollektiivisesti korjailtiin.
Metriikkaa en tietoisesti ajatellut. Tavuja en koskaan laske, vaan kuulen rytmiikan päässä. Tiedän, millainen aukko pitää missäkin kohdassa täyttää. Myös riimit rakennan yleensä kuulokuvan perusteella ajattelematta sääntöjä.
Lapsena meillä harvoin kuunneltiin musiikkia mutta runoja luettiin. Pianoa soitin 7-vuotiaasta lähtien. Ehkä tällaisilla asioilla on osansa siihen, että metriikka tulee luonnostaan.
Nyt 2,5-vuotiaan tyttäreni kanssa mekään ei juuri musiikkia kuunnella mutta lorotellaan menemään keksimällä yhdessä höpösanoja johonkin tuttuun biisiin. Hän osaa jo hahmottaa, miten tavut melodiaan sovitetaan.
Tekstin sisällössä jätin osan naulaamatta. Äijästä ei kerrota enempää. Myrkky on sekoitettu, mutta toteutus jää auki. Varmaankin ajattelin, että tämän on hyvä jäädä tämän naisen haaveilulauluksi. Ihmisten on helpompi samaistua laulun päähenkilöön, joka vasta suunnittelee tekoa. Ehkä tällainen huumorin höystämä absurdi tarina voi olla myös omanlaistaan terapiaa.
Tuolle albumille olin muutenkin kehittänyt roolihahmon. Tämä rääväsuinen ränttäpää oli karrikoitu sarjakuvahahmo, jonka voi eriyttää omasta persoonasta.
Titteli tuli suoraan Arto Paasilinnan romaanista. Luin sen vasta myöhemmin.
Tarinankerronta on vaikea laji. Tämä oli kiva todiste, että ainakin yhden osasin tehdä. Muutama muukin on tullut kyhättyä, mutta lähtökohtaisesti en koe olevani tarinankertoja. Tuo oli poikkeus.”
Kun kuuntelen Tomppaa
Säv. Esa Nieminen
San. Pekka Laaksonen
Ensilevytys: Paula Koivuniemi (1999)
Kuuntele kappale Spotifyssa
Radio Suomi ja Sarkolan ahde sysäsivät liikkeelle yhden suurimmista suomihiteistä.
Sanoittaja Pekka Laaksonen:
”Oli pimeä perjantai-ilta lokakuussa 1998. Vaimoni Merjan kanssa ajeltiin äidin luo Vammalaan. Ohitettiin Nokia ja radiosta tuli Puhelinlangat.
Kun jurnutettiin legendaarista Sarkolan ahdetta, ohjelmassa vieraana ollut Paula Koivuniemi hehkutti olevansa suuri Tom Jones -fani, jolla on kutakuinkin kaikki levyt.
Ajaessa syntyi ‘kuuntelen Tomppaa’ ja ‘kitara komppaa’. Perillä sulkeuduin heti yhteen huoneeseen.
Teksti virtaili ja tuli yhdellä istumalla. Mielessä oli hyväntuulinen menobiisi ja siihen sopiva poljento. Säkeistöjen toiset rivit istuivat sykkeeseen pitkinä. Osa riimeistä tuli kaksitavuisia ja osa yksitavuisia. Jälkimmäisissä hyväksyin pari puoliriimiä. Laulettavuus ohjasi sanavalintoja esimerkiksi siinä, että kertosäkeessä valitsin ‘kylmänväreet’ enkä ‘kylmät väreet’ tai ‘kylmän väreen’.
Jossain vihossa se käsin kirjoitettu palapeli yhä on. Yliviivauksista näkee, että tuherrettukin on.
Kotona Ryttylässä maanantaina postitin sen Esalle kirjeessä ruutupaperille puhtaaksi kirjoitettuna. Pian hän soitti ja varasi. Paula otti biisin omakseen ja lauloi sen suvereenisti. Se sai aikaan kylmänväreet sanoittajallekin, sananmukaisesti.
Esan kautta oli Paulalle 1996 jo mennyt silloin tekemäni Laulun laitumille. 1997 tehtiin yhdessä Esan kanssa Kun kellohame heilahtaa Katri Helenalle ja myöhemmin esimerkiksi Liian suuri city Yölinnulle.
Asumme nykyään Merjan kanssa tässä samassa äidiltä jääneessä asunnossa. Muutimme kotokulmille 2014. Hyvä yhteistyömme Esan kanssa jatkuu pikkuhiljaa yhä. Edelleen kirjoitan käsin.”
Säveltäjä Esa Nieminen:
”Avasin kirjeen ja luin. Hetken nikottelin! Voiko tällaisesta aiheesta tehdä laulun? No, onhan Paula aina Tomppaa arvostanut ja omistaa vinyyleitä. Valitaan vain oikea ote, ei vitsi vaan pilke silmäkulmassa. Soitin Pekalle, että täähän on helvetin hauska.
Olin 1997 jättänyt Warnerilla kuukausipalkkaisen tuottajan työt, ja myös Paula halusi vaihtaa. Päädyttiin uudella levyllä BMG:lle. Maija Kuusi oli toimarina ja Asko Kallonen A&R:nä. Saatiin vapaat kädet.
Paula oli pohtinut vaihteeksi diskohenkistä levyä, kun yhteisen taipaleemme ensimmäiset menestykset olivat diskobiisejä.
Kun teksti tuli eteeni, niin toivuttuani tajusin, että tässä on se kaivattu junttidiskobiisi. On riittävän hauska tekstin aihe sekä meheviä ja poikkeavia riimejä.
Musicmakersin toimistossa pianon ääreen ja sävellys syntyi parissa tunnissa. Kun sävellän valmiiseen tekstiin, soitan pianolla sointuja ja melodia syntyy päässä.
Teksti oli tarkka muodoltaan, ja tavut rytmiin istuvia ja laulettavia. Niin se lähti viemään ja junttidiskon perinnettä kunnioittaen lähdin mollissa. Kun lähetin Pekalle demon, hän kuittasi, että antaa palaa.
Paula piti siitä ja oli iloinen saadessaan diskobiisin. Myös hän hetken epäröi, voiko laulun aihe olla tällainen. Kyllä voi, rohkeasti vaan! Kokeillaan vaihteeksi hauskempi teksti.
Tuotannon keskeisiä piirteitä edustaa muusikoiden iso panos, koko komppi ja Keskisen Hepin foni, mutta myös Essi Wuorelan ‘värjäämä’ taustakuoro.
Kun albumi oli äänitetty, Asko ja Maija tulivat Musicmakersin studioon. Soitettiin ensiksi tämä. Asko kommentoi, että eihän tässä muuta tarvitsekaan kuunnella, ja Maija nyökkäili. Jotain otantoja soitettiin muista. Sovittiin, että tästä tulee albumin nimi ja eka sinkkubiisi.
Ei se heti kirmannut soittolistojen kärkeen, mutta nythän se on täysin kulttiasemassa.”
Melkein maalissa!
Lämmin kiitos niille kahdeksalle suomalaiselle europarlamentaarikolle, jotka äänestivät KYLLÄ! Vaikka EU-tason menestys on musiikintekijöille vasta välietappi, työvoittoa kannattaa, ja täytyy, juhlia!
Tekijänoikeusdirektiivi velvoittaa alustapalvelut sopimaan tekijänoikeudellisen sisällön käytöstä. Ei siis meemikieltoja, ei internetin kuolemaa, vain korvaus sisällöntekijöille silloin kun sisältö on suojattua. Startup-yritykset ja muut pienet palveluntarjoajat jäävät direktiivin vaikutuksen ulkopuolelle.
”Ei siis meemikieltoja, ei internetin kuolemaa, vain korvaus sisällöntekijöille silloin kun sisältö on suojattua.”
Direktiivi lisää velvoitteita sopimusten läpinäkyvyyden lisäämiseen ja kohtuullisesta korvauksesta sopimiseen. Se sisältää myös tärkeän periaatteen: tekijä on oikeutettu purkamaan sopimuksen, jos hänen teoksiaan ei sovitusti hyödynnetä ja aseteta saataville.
Ilman direktiivin tuomaa turvaa me tekijät olemme digimarkkinoilla kuin lastut lainehilla. Alustapalvelut kuitenkin rakensivat bisnesvirtansa ilmaisten lastujen varaan, ja saavutetuista eduista on tunnetusti vaikea luopua.
Onkin ollut hienoa havaita, että EU-päättäjät, myös suuri osa omista parlamentaarikoistamme, ovat heränneet kantamaan huolta myös meidän ”alkutuottajien” selviytymismahdollisuuksista. Vaikka Googlen masinoimat massiiviset kampanjat ovat täyttäneet heidän meilinsä ja Twitter-seinänsä, he ovat nähneet meidän tärkeimmän viestimme: pyrkimyksen reiluun kohteluun digimarkkinoilla.
Tekijöiden ääni on nyt yhtenäisempi kuin koskaan. Kattojärjestömme ECSAn kautta ja rinnalla me suomalaiset musiikintekijät olemme osoittaneet olevamme osa eurooppalaista luovaa yhteisöä, jota todella kuunnellaan ja jonka olemassaolo koetaan tärkeäksi.
Emme me tätä yksin tehneet! Koko luova ala, niin tekijät kuin bisnespuoli, on toiminut yhteistyössä kaikki nämä vuodet. Siksi tuntui karulta, kun mm. äänitetuottajien ja kustantajien kattojärjestöt käänsivät hetkeksi selkänsä musiikintekijöille ja esittäjille, juuri ennen ratkaisevia viimeisiä neuvotteluita. He lähettivät neuvottelijoille avoimen kirjeen, jossa vaativat koko direktiiviesityksen hylkäämistä. Olivatpa motiivit mitkä tahansa, onneksi harharetkiltä palattiin yhteisen asian ääreen.
”Seuraava urakka onkin jo alkamassa. Ennen kuin direktiivi astuu voimaan, se täytyy implementoida, eli sovittaa kansalliseen lainsäädäntöön.”
Kompromisseineenkin direktiivi, ja varsinkin artiklat 17 (aikaisemmissa luonnoksissa 13) sekä 18-22 (aikaisemmin 14-16), ovat avain parempaan ja reilumpaan tulevaisuuteen. Ei päätepiste, vaan seuraavan uurastuksen alku!
Seuraava urakka onkin jo alkamassa. Ennen kuin direktiivi astuu voimaan, se täytyy implementoida, eli sovittaa kansalliseen lainsäädäntöön. Luvassa on monipolvista keskustelua ja sanamuotojen viilaamista ainakin seuraavan kahden vuoden ajan. Suomi on nimittäin niitä harvoja Euroopan maita, jotka ovat sinnikkäästi vastustaneet direktiivin hyväksymistä. ”Virallinen kanta” ei ole koko totuus, sillä esimerkiksi eduskunnan sivistysvaliokunta antoi kannatuksensa ajatukselle, että alustapalvelut velvoitetaan maksamaan sisällöntekijöille kohtuullinen korvaus, tietyin reunaehdoin. SiVP 119/2018 vp.
Olen keskustellut kevään aikana usean, eri puolueita edustavan poliitikon kanssa, ja olen vakuuttunut, että poliittista tahtoa oikeudenmukaisen lainsäädännön toteuttamiseen riittää.
Elämme nyt kaksien vaalien kevättä. Sinä olet mukana päättämässä, kenen käsissä meille tärkeät asiat ovat seuraavan neljän (Eduskunta) ja viiden (EU-parlamentti) vuoden ajan ovat. Äänestämällä fiksusti saat myös oikeuden kiukutella, jos ne #%&leen päättäjät tyrivät!
Mitä eduskuntavaaliehdokkaat kulttuuriasioista ajattelevat? Jos luovien alojen tulevaisuus vaikuttaa omaan ehdokasvalintaasi, etsi itsellesi sopiva ehdokas Luovien alojen vaalikoneesta!
Kaija Kärkinen
Suomen Musiikintekijät ry:n hallituksen puheenjohtaja
Moikka sovitaanko hinnoista?
Tekijä / kustantaja voi irrottaa yksittäisiä teoksia Teoston hallinnoinnista ja alkaa itse hallinnoida niiden käyttöoikeuksia.
Itsehallinnointi on jo tovin ollut mahdollista silloin, kun kyse on katalogimusiikista tai näyttämömusiikista ja joistakin av-tuotannoista (pitkät elokuvat, mainosmusiikki, kaupalliset lyhytelokuvat, yritysesittelyt, markkinointivideot).
Nyt itsehallinnointiin voi ottaa mitä tahansa teoksiaan, mahdollisten kustantajien ja muiden tekijöiden siihen suostuessa.
Mietin asiaa omalta kannaltani. Saan tällä hetkellä pääosan tekijänoikeuskorvauksistani eri artisteille kirjoittamani musiikin (manus) radiosoitosta ja live-esityksistä. Olen aivan tyytyväinen siihen, että Teosto kerää soittoraportit ja tilittää minulle saatavani. Minun ei tarvitse kyttäillä, missä kaikkialla kirjoittamani musiikki soi. Eikä minun tarvitse laskuttaa ketään sen käytöstä. Jos itsehallinnoisin, kaikki tämä olisi vastuullani.
Hoitaisin myös sopimusasiat. Neuvottelisin musiikkini käyttökorvauksista radio- ja tv-kanavien, livepuolen toimijoiden sekä suoratoisto- ja alustapalvelujen kanssa. ”Sanna tässä Moikka, sovitaanko hinnoista?” En usko, että olisin kovin vahvoilla neuvotteluissa.
Teosto laajensi asiakkaidensa itsehallinnointioikeuksia Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) vaatimuksesta. KKV:n mielestä itsehallinnointi palvelee musiikintekijöiden tarpeita. Onko näin?
Vai palveleeko se ennemminkin esimerkiksi jotain mediajättiä? Jos sellainen vaikka haluaisi levy-yhtiönsä artistien ohjelmistoon ammattilaisten säveltämää ja sanoittamaa musiikkia, joka soisi mediajätin kanavilla ja festareilla teostovapaasti.
Koska aloite ei lähtenyt musiikintekijöiltä itseltään, niin olisi oikeasti kiinnostavaa tietää, miten itsehallinnointi voisi meitä hyödyttää. Onko sille tarvetta? Sähköpostittakaa ajatuksianne ja kysymyksiänne (lehti(at)musiikintekijat.fi), niin käsitellään asiaa lisää seuraavassa Musiikintekijässä.
Sanna Korkee
Päätoimittaja
Tärkeintä on laulun synty
Tässä artikkelissa tuodaan esille Jonna Kärkkäisen pro gradun keskeisiä huomioita. Kyseessä on laadullinen haastattelututkimus. Kärkkäinen haastatteli kuutta suomalaista lauluntekijää, jotka ovat kirjoittaneet vuosien aikana paljon lauluja erilaisissa tiimeissä erilaisille kotimaisille artisteille. Heidän joukossaan on eri ikäisiä sanoittajia, säveltäjiä ja tuottajia – sekä miehiä että naisia. Tutkimuskohteena oli co-writing-tilanne, jossa tekijät kohtaavat kasvokkain.
Kaikki haastateltavat kokivat co-writingin jollakin tavoin mielekkääksi työskentelytavaksi, muun muassa oppimiskokemusten ja verkostoitumisen vuoksi.
Pystyäkseen tekemään työtään ammattimaisesti lauluntekijän on tärkeää päästä osaksi sellaista sisäpiiriä, jonka osaaminen tiedetään ja tunnetaan ja jolta lauluja etupäässä tilataan. Tämä parantaa lauluntekijän työmahdollisuuksia ja mahdollisuuksia menestyä. Levy-yhtiöiden tuotantopäälliköt, musiikkikustantajat ja artistit eivät osaa eivätkä ehdi pyytää lauluja tuntemattomilta tekijöiltä.
Kaikille co-writing ei ole edes valinta, vaan ainoa tapa tehdä työtä ammattilauluntekijänä. Se edesauttaa laulujen valmistumista yleensä määräaikaan mennessä ja helpottaa näin lauluntekijän etenemistä ja onnistumista urallaan. Yksin tehdessä laulut saattavat jäädä niin sanotusti roikkumaan eivätkä ilman ryhmäpainetta valmistu.
…
Parhaimmillaan co-write-tilanne voi olla ihmeellinen, yllättävä, erityinen ja taianomainen. Se koetaan vahvasti tunteen tasolla tapahtuvaksi kohtaamiseksi ja toiminnaksi, jota ei aina ole helppo pukea sanoiksi. Vaikka ammattilauluntekijät suunnittelevat co-writing-sessioitaan uran ja oman kehittymisensä kannalta usein hyvin järkiperäisesti ja toisinaan analyyttisestikin, on lauluntekoprosessissa tunteen ulottuvuus. Sitä korostivat kaikki haastateltavat.
Co-writen parhaita puolia ovat toisen ihmisen kohtaaminen, yhdessä tekemisen ilo ja laulun tekeminen puhtaalta pöydältä jopa entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa.
Koska lauluntekijän työssä ja koko musiikkiteollisuudessa pätevät melko epäsäännönmukaiset lainalaisuudet (ei työsopimuksia, ei kuukausipalkkaa, ei työehtosopimuksien turvaa), on myös muiden tekijöiden luoma tukiverkosto erityisen tärkeä yksittäiselle lauluntekijälle.
…
Hyvää ja avointa ilmapiiriä arvostivat kaikki haastateltavat, ja jokainen puhui siitä vähän eri painotuksin ja sanoin. Ilmapiiriä yritetään etenkin tuntemattomien tekijöiden kanssa virittää ja luoda avoimeksi ja hedelmälliseksi. Silti yksittäisen tekijän täytyy lopulta keskittyä omaan virittäytymiseensä ja tekemiseensä, eikä luomaan muille otollista ympäristöä.
”Jos lauluntekijä tulee tilanteeseen negatiivisena tai sulkeutuneena, on muiden tekijöiden vaikeaa saada hänestä mitään irti.”
Kokeneet tekijät osaavat lukea signaaleja ja merkkejä jo tilanteen alusta alkaen ja tekevät niiden perusteella myös nopeasti päätöksiä session jatkamisesta.
”Jos tekijälle tulee olo, että ollaan haaskaamassa aikaa, puhalletaan peli poikki aika nopeasti.”
Lauluntekeminen on fiilis- ja tilannekohtaista, vaikka lauluja ammattimaisesti tehtäisiinkin. Kun ihmiset ovat asialla, tilanteet ja tunnelmat vaihtelevat. Inhimillisyyden läsnäoloon suhtaudutaan ymmärtäväisesti.
”Ei ole inhimillistä aina onnistua co-writing-tilantessa, etenkään uudessa ryhmässä.”
Vaikka co-writing-tilanteessa pyritään avoimuuteen, niin samalla vältellään keskusteluja aiheista, joista voisi mahdollisesti syntyä kiistoja, konflikteja ja tilanteita, joissa tekijän yhteistyökykyinen maine on uhattuna. Tällainen ns. rajoitettu avoimuus saattaa turhauttaa tekijää. Se voi aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden kokemusta silloin, jos tekijä kokisi aiheelliseksi sanallisesti puuttua johonkin aiheeseen, mutta ei kuitenkaan sitä sopuisan ilmapiirin säilyttämiseksi tee. Tällöinkin tekijä tutkimuksen perusteella mieluummin ”kärsii” tilanteesta itse, kuin riskeeraa yhteistyön jatkuvuutta aiheuttamalla konfliktia tai edes sen uhkaa.
…
Roolituksesta ja sen tärkeydestä co-writing-sessiossa puhuivat kaikki haastateltavat. Tilanteen alussa tekijöiden roolit eivät välttämättä ole vielä selvät, eli ei tiedetä vielä tarkkaan, kuka tekee tietyssä ryhmätilanteessa mitäkin. Säveltämisestä ja sanoittamisesta voi vastata useampi henkilö, mutta on myös mahdollista, että tekstin tekee yksin sanoittaja ja yksi henkilö säveltää. Toisaalta sävelen ja sanat voi tehdä yksi ja sama henkilö, jota tuplaroolinsa perusteella kutsutaan toplineriksi. Lisäksi demon tuottamisesta ja sovittamisesta vastaa yleensä niin sanottu träkkeri eli tekeillä olevan laulun demotuotannosta vastaava lauluntekijä.
Haastatteluissa tuli esille, että roolien selkeä jakaantuminen tekijöiden kesken on ehdoton edellytys co-writing-tilanteen onnistumiselle eli laulun valmistumiselle ja yhteistyön miellyttävyydelle. Jos tekijä ei tiedä tehtäväänsä, työn tekeminen vaikeutuu ja osallistuminen voi jäädä passiiviseksi, ja henkilökohtainen taiteellinen panos voidaan kokea epätyydyttäväksi. Roolien epäselvyys hankaloittaa laulun tekemistä ja valmistumista. Toisaalta selkeä roolitus kirkastaa tekijän toimintaa ja vastuuta laulun tekemisessä.
Roolien jakautumisen dynamiikka on kuitenkin mutkikas ja monimuotoinen. Roolitus on monesti tekijöille itselleen jopa tiedostamaton prosessi, johon ei yleensä sanallisesti puututa.
…
Co-writing-tilanteessa keskustellaan paljon, ja suuri osa työtä on laulun ideointia eli melodioiden, tekstien ja näiden yhdistelmien laulamista ja hyräilyä ääneen. Tilanteen lähtökohta on, että tiimi yhdessä tekee päätökset siitä, mitkä ideat lauluun lopulta päätyvät ja millaiseksi ne yhteistuumin muokataan. Ideointiprosessi ei ole koskaan täysin samanlainen eikä ennustettavan suoraviivainen. Sillon kun co-write-tilanne toimii, vallitsee siinä tekijöiden välillä valtava luottamus.
Ammattilauluntekijät ovat pitkälti kouliintuneita ja tottuneet kaikenlaisiin, onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin, co-writing-tilanteisiin. Silti he saattavat kokea vääränlaisen negatiivisen palautteen kommunikoimisen ja sen vastaanottamisen hyvin ikävänä ja luovuutta tukahduttavana tilanteena. Co-writing-yhteistyön jatkumista sekä sen myötä tekeillä olevan laulun valmistumista uhkaavat eniten ei-sanan käyttö ja lauluun liittyvien ideoiden ”dissaus”. Ainakin ne vähentävät co-writing-sessioon osallistuvien lauluntekijöiden välistä luottamusta.
Ammattilauluntekijät kokevat tärkeäksi, että co-writing-tilanteessa puhutaan toista kunnioittavasti ja rohkaisevasti, ja jos tuleekin tarve hylätä jonkun ehdottama idea, tulisi tilalle myös ehdottaa jotain toista ratkaisua rakentavasti. Haastateltavat kuitenkin toivat esille sen, että ”dissaaminen” on melko harvinaista tasajaon yleistymisen ansiosta. Kaikilla haastatelluilla oli kuitenkin siihen liittyviä omia kokemuksia tai tietoa hankalista jakotilanteista.
…
Jokaisella haastateltavalla oli kokemuksia helpoista ja vaikeammista co-writing-tilanteista. Useimmiten hankaluudet johtuivat ihmisten välisistä tilanteista, kuten siitä, millä asenteella ja kuinka toisia kunnioittavasti kollega tilanteessa toimii. Päätökset yhteistyön jatkamisesta tehdään melko nopeasti, mutta paljon riippuu silti haasteiden syystä. Asenne pelastaa paljon. Eräs haastateltava totesi, että harvemmin yhteistyö jonkun tekijän kanssa loppuu siihen, että tämä ei ole tekijänä tarpeeksi hyvä.
Suurimpia esteitä ryhmätyön onnistumiselle ovat toisen ideoiden huomiotta jättäminen ja niin sanotusti yli käveleminen, yksittäisen tekijän vahva subjektiivisten päämäärien tavoittelu sekä inhimillisistä syistä johtuva ihmisten välisten kemioiden toimimattomuus.
…
Ammattilauluntekijän tulisi osata kehittää ja hallita ihmissuhdetaitojaan, jotta co-writing-tilanteet toimisivat mahdollisimman hyvin. Tätä korostivat kaikki haastatellut tekijät. He ilmaisivat myös, että tärkeintä co-writing-tilanteessa on laulun valmistuminen.
Osa haastateltavista otti esille sen, että mikäli kemia ei toimi ja laulu jää kesken, tilanne voidaan katsoa epäonnistumiseksi sekä tiimin sisällä että laulun tilaajien, levy-yhtiön tuotantopäälliköiden, kustantajien ja artistien näkökulmasta.
Onnistumiseen, eli laulun valmistumiseen ja hyvän yhteistyön jatkumiseen pyritään myös oman maineen rakentamisen ja ylläpitämisen vuoksi.
”Jokainen sellanen co-write on tavallaan sun käyntikortti sun tekemisistäs.”
…
Osa haastatelluista oli havainnut lauluntekokulttuurissa muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Biisintekokulttuuri on muuttunut suoraviivaisemmaksi ”huutoäänestykseksi” ja paljon ilmenee kaikenlaista ihmistenvälistä mielenpahoitusta ja stressaavia tilanteita, joissa lauluntekijä joutuu pohtimaan, että ”miten toi sanoi mulle noin tylysti”. Lauluntekijä voi joutua esimerkiksi tilanteeseen, jossa on ollut näennäisen hyvä tunnelma, mutta yhtäkkiä joku jostain syystä loukkaantuu jollekin eikä puhu enää sanaakaan koko co-writing-session aikana, eikä syy tähän käytökseen valkene kenellekään koskaan.
…
Tekijänoikeuksien tasajako nousi keskusteluissa esille, vaikka tutkimuksessa ei varsinaisesti käsitelty musiikintekijöiden tulovirtaa. ”Equal split” on vakiintunut ammattilauluntekijöiden co-writing-tilanteissa lähes säännöksi, vaikka se on käytännössä tekijöiden keskinäinen sopimus, eikä pakko tai laki.
Jokainen haastateltava puolsi tasajaon käytäntöä vahvasti ja kertoi sen olevan käytössä lähes aina. Tai ainakaan kukaan ei kertonut joutuneensa tästä jaosta tinkimään tai neuvottelemaan. Tasajako koettiin parhaaksi tavaksi jakaa tekijänoikeudet ja tulot riippumatta siitä, ovatko kaikki tiimin tekijät osallistuneet yhtä paljon laulun tekemiseen, säveltämiseen, sanoittamiseen, tuottamiseen tai yleiseen ideointiin vai eivät.
”Tasajako toimii, koska lauluntekeminen ei ole ojankaivuuta: ei voida laskea, kuinka monta ´lapiollista´ kukin on kaivanut, sillä ratkaiseva osallistuminen co-writing-tilanteessa voi tapahtua monella muullakin tavalla kuin laulamalla tai tekstiä kirjoittamalla.”
Vain yksi kuudesta haastatellusta kannatti jaon sopimista kasvotusten heti ennen co-writing-tilanteen alkua, etenkin sessioissa, joissa on mukana tuntemattomia tai vanhemman koulukunnan tekijöitä, jotka eivät ole tottuneet tasajakoon. Hän koki, että tekijäosuuksista sopiminen jälkikäteen on jo myöhäistä.
Toinen tekijä kertoi, että useimmiten hankaluudet, erimielisyydet tai väännöt jaoista syntyvät tosiaankin jälkikäteen ja useimmiten silloin, jos tietyn tiimin tekemään lauluun tarvitaan mukaan vielä uusia tekijöitä, sellaisia, jotka eivät ole olleet mukana alkuperäisessä co-writing-tilanteessa, jossa laulu on saanut alkunsa.
Haastateltavien mukaan tasajako mahdollistaa tasavertaisemman ideoiden valitsemisen co-writing-tilanteessa. Sen avulla vältetään myös kiusalliset, tunnelmaa latistavat ja lauluntekijän yhteistyökykyistä mainetta uhkaavat keskustelut rahasta. Tasajaon avulla myös mahdollistetaan lauluntekijän luovuutta ruokkiva ja stressittömämpi osallistuminen co-writing-tilanteeseen, sillä tekijän ei tarvitse pelätä luovaa epäonnistumista: jos tänään ei synny ideoita, ehkä seuraavalla kerralla syntyy, eikä tekijälle aiheudu tilanteesta esimerkiksi nöyryyttävää huonommuuden tunnetta tai tulonmenetystä.
…
Ikään tai sukupuoleen ei tutkimuksessa keskitytty, muuta ikäasia nousi esiin kahdessa vastauksessa. Se oli osasyy siihen, että kaksi tekijää on aikeissa vähentää co-write-työskentelyä: yhteistyömahdollisuuksia nuorempien tekijöiden kanssa ei juuri ole tarjolla.
”…jossain vaiheessa alkaa tulla toi ikärasismihomma, et et sun iän takia sä oot niinku automaattisesti ulkona aika helvetin monesta proggiksesta.”
Iän esille tuoneet ammattilauluntekijät eivät ole sanan varsinaisessa merkityksessä ”vanhoja” eli erityisen iäkkäitä ihmisiä.
…
Sitaateissa olevat lauseet ovat suoria lainauksia tutkimushaastateltavien kommenteista.
Jonna Kärkkäisen pro graduun voit tutustua Tampereen yliopiston sivulla.
Alppipuisto – Los Angeles
Syksy 2013. Daniel Helenius on 17-vuotias ja aloittanut opinnot ammattikoulun sähköasentajalinjalla. Hän juhlii ensimmäisen vuosikurssin nasutusbileiden jatkoja Helsingin Alppipuistossa. Paikalla on joku ”ärsyttävä jätkä, joka soittaa jäätävän kokoisesta kajarista ikivanhaa örinäheviä”.
Helenius kavereineen saa päähänpiston: hommataan generaattori ja kajarit, tuodaan tänne dj-laitteet ja järkätään puistobileet. Kaverukset alkavat saman tien levittää puistossa sanaa ”sikaisoista bileistä”. Facebookiin he tekevät tapahtumasivun ”Alppipuiston viralliset kesän päättäjäiset with The Second Level”.
Viikon päästä ”virallisiin päättäjäisiin” tulee ensimmäisen tunnin aikana satoja nuoria. Kun dj The Second Level, eli Daniel Helenius, alkaa pimeän tullen soittaa, tulee myös virkavalta. Poliisien taskulamppujen valossa Helenius tajuaa, että puistossa on valtava ihmismeri.
”Oltiin sitten otsikoissa sen jälkeen. Ei ihan loppuun asti mietitty tota asiaa… tehtiin vaan”, muistelee Helenius nyt.
Alppipuiston spontaani tempaus johti siihen, että hän alkoi ajatella musiikkia uravaihtoehtona.
”Tajusin, että jos omalla tekemisellä saa liikutettua noin paljon jengiä, niin sillä on ihan mahista elää.”
Konemusiikista Helenius kiinnostui alle 10-vuotiaana.
”Lainasin kirjastosta cd-levyjä, jotain super trancee.”
Yläasteikäisenä hän löysi YouTubesta videoita, joissa dj:t soittavat sitä keikoillaan.
”Silloin kiinnostuin dj-hommista tosi paljon. En tuntenut ketään musatyyppejä, mutta aloin etsiä heitä. Änkesin itteni mukaan juttuihin ja pääsinkin. Silloin olin aina nuorin joka paikassa. Lisäksi mä pääsin meidän koulussa ääniteknikon hommiin ja innostuin nuppien vääntelystä.”
Heleniuksella ei ole musiikillista taustaa, sanan perinteisessä merkityksessä.
”En ole soittanut mitään instrumenttia. Olin pienenä niin ADHD etten olisi voinut mitenkään keskittyä sellaiseen.”
Kesällä 2014 The Second Level palasi Alppipuistoon dj-keikalle – ihan lupien kanssa. Samana vuonna alkoi tapahtua enemmänkin. Ensin dj-kisan voitto poiki keikan suositussa yökerhossa. Keikasta tehty videokooste herätti Weekend Festivalin kiinnostuksen. Weekendin järjestäjä sai hoidettua The Second Levelin David Guettan lämppäriksi Tallinnaan. Dj-ura lähti käyntiin.
Samoihin aikoihin Helenius ryhtyi tekemään myös biisejä.
”Sen sijaan, että oisin alkanut yksin tekee ja opettelee, aloin etsiä tyyppejä, jotka tekee musiikkia josta tykkään. Tutustuin Jesse Lempiäiseen, kun soitettiin samoissa bileissä. Tein hänen kanssaan tosi paljon biisejä. Niitä ei ole koskaan julkaistu, mutta opin paljon.”
Kun Heleniuksella oli ”joku haju siitä, miten biisejä tehdään”, hän alkoi ottaa Logicia haltuun.”Lenno Linjama opetti paljon musantekemistä ja teknisen puolen toteuttamista. Tein tosi paljon ennen kuin julkaisin mitään vuonna 2016. Halusin, että kun julkaisen jotain niin se on hyvää. Ettei julkaisemisen helppous mene laadun edelle.”
”Jos haluaa pärjätä, pitää hyväksyä olemassa oleva laatustandardi ja löytää keino, miten siihen pääsee. ”
Heleniuksen periaate on, että kaiken mitä hän tekee, pitää olla vertailukelpoista oman genren kovimpien tekijöiden musiikin kansa. Muuten ei ole tulevaisuutta.
”Jos haluaa pärjätä, pitää hyväksyä olemassa oleva laatustandardi ja löytää keino, miten siihen pääsee. ”
Sama rima korkealla -ajatus pätee dj-keikkoihin.
”En ole missään vaiheessa tämänhetkisellä urallani soittanut perusiltaa kymmenestä neljään. Haluan soittaa tapahtumissa, missä olen esillä. Mun motivaatio on se, että haluan olla artisti.”
Mitä sitten tarkoittaa se, että dj on artisti?
”Sitä, että dj edustaa tiettyä saundia. Valkkaa settiin biisejä jotka on hänen tyylisiään. Niistä voi tehdä omia mashupeja ja remixejä. Mukaan ohjelmistoon ujutetaan omia träkkejä. Tää on tuottajamusaa. Tuottaja, kuten nyt joku on Martin Garrix, on se stara, ja mukana on joku hyvä laulaja. Usein joku frendi joka osaa laulaa.”
”Konemusan skenessä pääsääntöisesti ollaan frendejä keskenään ja tehdään hyviä biisejä. Se on kaiken lähtökohta. Niin mä ainakin itse toimin. Tykkään tosi paljon tehdä yhteistyötä.”
(Artikkeli jatkuu videon alla.)
Syksyllä 2018 LA Nordic -järjestö valitsi kahdeksan pohjoismaista lauluntekijää Los Angelesiin kirjoittamaan ja verkostoitumaan amerikkalaisten tekijöiden kanssa. Musiikintekijöiden jäsenistä mukaan otettiin kaksi tekijää: Tiina Vainikainen ja Daniel Helenius.
Matka oli Heleniukselle upea mahdollisuus ja opettavainen kokemus.
”En olis ilman sitä päässyt ikinä tekemään musaa näiden kansainvälisten tyyppien kanssa, jotka on tehneet biisejä isoille artisteille. Tehtiin 15-tuntisia päiviä. Koko ajan oli hyvä fiilis. Ahdistuin kyllä siitä tosiasiasta, että se tekeminen, mikä Suomessa koetaan tehollisesti ja laadullisesti riittäväksi, ei riitä kansainvälisillä markkinoilla.”
Helenius on jatkanut yhteistyötä useiden tekijöiden kanssa, joihin tutustui Los Angelesissa. Sosiaalisena ihmisenä hänen oli helppo verkostoitua.
”Täytyy koittaa pitää itsensä sellaisessa pöydässä, missä ei itse ole se viisain. Kun muut on nopeampia ja parempia, kehittyy itse väkisinkin. Ja jos et ole valmis kehittymään, et todennäköisesti enää istu siinä pöydässä enää uudelleen.”
Nyt Helenius keskittyy määrätietoisesti siihen, että on jonakin päivänä kansainvälinen menestyjä ja isojen biisien tekijä. Musiikki on etusijalla ja jos se ei riitä toimeentuloon, hän ajaa pakettiautoa kaverin firmassa.
”Koitan pärjätä näin. Yhteiskuntahan on rakennettu niin, että kun menet päivätöihin ja alat maksaa laskuja, niin päädyt tiettyyn elintasoon, jossa laskuja alkaa tulla enemmän. Jos et siihen mennessä oo breikannu sun musauralla, niin et tule ikinä breikkaamaan. Koska silloin musa on jäänyt sun elämässä sijalle kaksi. Ja jossain päin maailmaa on se, jonka elämässä musa on ykkössijalla. Hän menee sun ohi.”
Ilman glitteriä
”Mulla kulkutauti virtaa suonissa” laulaa 47-vuotias Peltonen, taiteilijanimeltään Peltone, biisissä Roadmovie. Mutta ensin oli musiikki. Kulkeminen on kylkiäinen.
”Musa on liikkeelle paneva voima, mutta on sekin hieno fiilis, kun saa ajella omien ajatustensa seurassa. Jos on pidempi keikkatauko, niin jollain sairaalla tavalla ajattelen, että olispa hieno lähtee taas reissuun.”
Reissuja kertyi viime vuonna 80 keikan verran, mikä on Peltosen mielestä vähän. Aiemmin keikkoja on ollut vuosittain 150.
”On se välillä raskastakin. Meet väsyneenä paikasta toiseen ja sun pitäs olla hauska mies.”
Peltoseen on työläisperheen lapsena iskostunut “oikean työnteon” mentaliteetti. Musahommissa hän kokee pääsevänsä vähällä.
”Se ei ole niin ruumiillista ja kun siitä tykkääkin. Sitä mietti alkuaikoina, että onks tää työtä ollenkaan.”
”Äiti pakotti mut teininä soittaan haitaria, mitä en tosiaankaan halunnut. Luikertelin siitä irti vähän silleen, että jospa ottaisin tuohon mieluummin kitaran.”
Se toimi, ja nuorukainen marssi kansalaisopiston kitaratunneille ja myöhemmin Seppo Tynin oppiin Palmgren-opistoon. Ohessa hoituivat musiikin perusteoriatkin.
Nuoruuden herkkään ja vastaanottavaiseen vaiheeseen kuului intohimoinen musiikin kuuntelu. Peltonen diggaili ulkomaista musaa, mutta kun tuli Sig ja Sadan vuoden yksinäisyys, niin silloin kolisi.
”Katoin Hittimittarista Inkisen haastista. Ensin hänen vähän koominen habituksensa nauratti, mutta kun hän alkoi tilittää biisin tekstiä, hymy hyytyi. Tajusin tekstin voiman.”
Miljoonasateen Marraskuu oli kuitenkin se biisi, joka iski huolella.
Kitarataitojen kartuttua oli vuorossa bändin perustaminen. Bändi soitti Peltosen biisejä, joissa oli englanninkieliset lyriikat. Mikään ei kuitenkaan nytkähtänyt mihinkään, ja bändi kuopattiin Peltosen ollessa parikymppinen.
Seuraavan bändin, Hilpeän Rogerin, elinkaari oli 7-vuotinen. Lyriikat vaihtuivat suomenkielisiksi ja asenteessa oli ammatillista kunnianhimoa. Keikkaliksoilla rahoitettiin kaksi pitkäsoittoa, jotka äänitettiin Mika Sundqvistin studiolla.
Elanto tuli keittiökaluste-, kodinkoneasennus- sekä painohommista.
Vuonna 2005 Peltonen pääsi opiskelemaan uuteen lauluntekijäkoulutukseen Ikaalisiin. Hän ehti olla koulutuksen aloituksessa vain tunnin, kun piti lähteä synnyttämään perheen toista lasta.
”Kun aletaan perustaa perhettä, niin yleensä soittoharrastus loppuu. Mulla se meni päinvastoin. Olin 34 ja oli sellanen elämä remonttiin -fiilis. Jos olisin lähtenyt nuorempana kokeilemaan, en olis välttämättä onnistunut. Elämä ei ollut vielä kovin hyvin hallussa.”
Ikaalisissa kouluttajina toimivat Peltosen ihaileman Miljoonasateen Heikki Salo sekä Olli Heikkinen.
”Oli ensin paineet siitä, mut molemmat oli niin rentoja tyyppejä, ettei siinä kauan tarvinnut jännittää. Heikki oli ja on edelleen iso esikuva, joten olihan se kova juttu.”
Koulutuksen aikana musiikki nielaisi Peltosen kokonaan. Päivätyö jäi.
”Päätin yrittää vuoden ajan tosissani ja katsoa, mitä tapahtuu. Sillä tiellä oon.”
Nyt Peltonen on elättänyt perheensä musiikin tekemisellä 14 vuotta ilman menestyksen tähtikimallusta.
”Oli mulla nuoruudessa kovat haaveet tähteydestä ja totta kai sellanen kannustaa tekemään ja kehittymään. Oon kuitenkin kiittänyt Luojaani, ettei haave toteutunut. En olisi tuolloin selvinnyt siitä.”
Omalla toiminimellä operoiva yrittäjä ehtii biisintekemisen ja keikkojen lisäksi myydä Herra Heinämäen Lato-orkesteria, hoitaa muutamien bändien laskutusta ja tehdä sekalaisia studiotuotantoja. Ansainnan prosenttiosuudet vaihtelevat, mutta keskimäärin 42 tulee keikoista, 23 laskutuspalvelusta, 15 keikkamyynnistä, 10 musiikin käyttökorvauksina, 6 studiotuotannoista ja 4 oman musiikin myynnistä.
Leipä on murusina maailmalla, mutta Peltonen näkee siinä hyviä puolia.
”Jos joku noista kaatuu, niin mä en kuitenkaan kaadu.”
Keikoista valtaosa on trubaduurikeikkoja.
”Bändikeikat on kivoja, se on sosiaalinen tapahtuma. Kun niitä on vähän, ei ala toisten naamatkaan kyllästyttää. Soolokeikat taas on silloin hienoja, kun voi esittää pelkästään omaa ohjelmistoa ja ihmiset kuuntelee. Sä pääset tosi lähelle.”
Ahkeruudella ansaittuja ovat myös radiosoitot ja listasijoitukset, onhan Peltonen julkaissut omakustanteita juuri ilmestyneen Hyvin hukatut vuodet -albumin myötä jo viiden pitkäsoiton verran. Kun tekee lähes kaiken itse, ei julkaisutahti voisi ollakaan tiheämpi.
”Välillä on hankalaa touhuta yksin. Tän viimesimmän albumin biisien tekeminen on venynyt juuri sen takia.”
”Välillä on hankalaa touhuta yksin. Tän viimesimmän albumin biisien tekeminen on venynyt juuri sen takia. Sitten vielä tuntui, että kaikki mitä syntyy, on paskaa.”
Aivan yksin ei Peltonen sentään ole itseään jättänyt. Viimeisillä albumeilla on tekstien tuottajana toiminut Heikki Salo.
”Vein kerran biisiraakileen, Dollarin, Kreetan biisileirille klinikoitavaksi. En oikein uskonut biisiin, mutta Heikki sanoi, että täähän on helkkarin hyvä. Kun sitä sitten yhdessä hiottiin, kysyin josko Heikki lähtisi tuottamaan kaikkia tekstejäni. Siitä se yhteistyö lähti.”
Miehet kirjoittivat Lupa kimaltaa -albumin biisejä yhdessä kasvokkainkin. Uusimmalle albumille Peltonen teki tekstit, ja niitä pompoteltiin sähköpostitse.
”Oli ensin järkyttävän iso asia ottaa teksteille tuottaja. Taistelin itseni kanssa, että kyl mä tän homman osaan. Mutku ei se oo osaamisesta kiinni, vaan siitä, että sulla on ulkopuoliset silmät, jotka näkee sun tekemisen ihan eri kulmasta, ku sä itte.”
Albumien musiikillisena tuottajalla, Janne Louhivuorella, on iso osuus siihen, miltä biisit lopulta kuulostavat. Aiemmat tuotannot edustivat perinteistä rokkibändiestetiikkaa. Uuteen haettiin vähän tuotetumpaa, orgaanisen ja konemusan yhdistelmää.
”Jos mulla oli itellä vahva tunne siitä, että tää on hyvä biisi, niin Janne nosti sen potenssiin kaks. Hän osaa kaivaa esille oleellisen. En ite olis pystyny tekeen noin hienoa jälkeä.”
Yhtenä onnistuneen yhteistyön pointtina Peltonen pitää myös sitä, että Heikki ja Janne ymmärtävät keskeneräisyyden.
”Ei yhtään nolota viedä heille biisiraakileita.”
Ammattimainen tekijyys alkoi juomalaulukärjellä, kun SM-kisassa 2005 tuli kultaa ja ensimmäisille albumeillekin päätyi kyseistä materiaalia. Peltonen laskelmoi juomalaulujen avaavan keikkapaikkojen ovia, kuten kävikin.
”Enää en halua sitä leimaa itseeni. Se on rasittavaa. Viime kesänä oli keikka, jossa piti soittaa pelkkiä juomalauluja ja ajattelin, että eiköhän tämä ollut nyt tässä.”
Peltonen on lauluissaan tavallisen, työtätekevän ihmisen asialla. Asialla, joka on häneen itseensä kirjoitettu.
”Glamour ja glitteri loistavat poissaolollaan. Kirjoitan arkipäiväisistä asioista, mutta ei se ihan maksalaatikkoakaan oo.”
(Artikkeli jatkuu videon alla.)
Synkkiä biisejä ei ole syntynyt aikoihin. Kyynisyyden ja katkeruuden välttäminen on tietoista. Lauluissa on aina joku toiveikkuus. Usein myös pieni pilke. Sellainen hassu twisti, jota elämässäkin on.
”Mitä tahansa kirjoitan, sen pitää olla oikeeta elämää.”
Parhaimmillaan biisi syntyy viikossa, joskus menee vuosia. Teksti tulee ensimmäisenä ja viimeisenä. Sävellys siinä välissä. Aina ei teksti lähde soimaan, tarvitaan viisikin eri sävellystä, ennen kuin tekijä on tyytyväinen.
”Yleensä menee niin, että mitä enemmän teet jotain asiaa, sen helpommaksi se muuttuu. Biisinteossa menee toisin. Mitä enemmän teet, sen vaikeammaksi se muuttuu. Rima nousee.”
Roskiin ei päädy mitään. Kun kerran ryhtyy kirjoittamaan, niin siinä on jokin juttu.
”Jätän raakileet muhimaan, koska oon nähnyt monta kertaa sen, että tää on paska ja sit menee puoli vuotta ja se soi radiossa. On armollista tietää, että se kuuluu tähän tekemiseen.”
Rakkain biiseistä on Roadmovie.
”Siinä on harmoninen tunnelma ja sellanen hämärän haikee toiveikkuus. Katuvalot loistaa, mutta ei valaise liikaa. Tekstin tyyppi on jollain tapaa minä, vaikka ei olekaan. Se on kaunis laulu.“
Biisi koskettaa myös yleisöä. Erityiskiitoksen Peltonen kokee saaneensa, kun muutamat kollegat ovat hänen keikallaan tykästyneet biisiin niin, että ovat ottaneet sen omaan ohjelmistoonsa.
Rautavaarat on myös tärkeä biisi. Se syntyi, kun kollega oli ollut keikalla vanhainkodissa. Keikan jälkeen eräs mummu oli puhutellut häntä Herra Rautavaaraksi. Peltonen oivalsi heti, että tapahtumasta saa hyvän biisin.
”Jengi jää keikoilla kuunteleen tarinaa, ja on sen kanssa tullut vähän nolostellen itsekin itkettyä. Vaikka se ei oo mulle tapahtunut, niin sen kautta kerrotaan, mitä tää musahomma parhaimmillaan ja pahimmillaan on.”
Biisi Viktor itketti myös valmistuessaan. Viktor oli Peltosen isoisoisä, joka ammuttiin kansalaissodan loppuvaiheessa Hennalan vankileirillä.
”Tarina ei oo yksyhteen, enkä tapa laulun Viktoria. Tunnemyrskyjä aiheutti se, kun tajusin tapahtuman vaikuttaneen jälkipolviinkin.”
”En mä mitään listaykkösruljanssia halua, mutta pienen palan taivasta kyllä.”
Tulevaisuudessa Peltonen toivoo vakiinnuttavansa paikkansa niin, että isommillekin keikkapaikoille riittää ihmisiä.
”En mä mitään listaykkösruljanssia halua, mutta pienen palan taivasta kyllä.”
Keikkoja voisi olla milli vähemmän ja biisintekemistä saman verran enemmän, vaikka keikkailu onkin henkisesti helpompaa kuin biisinteko. Keikat hoituvat selkeällä ja tutulla kaavalla; ei tarvitse ajatella niin paljon. Rahankin saa varmemmin ja nopeammin.
Jaksamisestaan Peltonen huolehtii uiden, juosten, pyöräillen tai lumikolaa lykkien. Vertaistukea saa kaveripiiriltä, joka koostuu pitkälti musatyypeistä.
”Yhden kaverin kanssa vietetään joskus terapiaöitä. Otetaan viiniä ja tehdään ysärihenkistä konepoppia. Pikkusessa nousuhumalassa äänitetään sitten kaikkee outoo pölynimurista lähtien. Se on tosi terapeuttista.”
”Puolisokin tukee, hänelle voin puhua kaikesta ja saan vielä halauksen siihen päälle.”
Maltillisen haaveilun lomassa Peltonen on arvoilleen uskollisena onnellinen kaikesta, mitä on ollut.
”Tosi mukavaa aikaa. Hyvää peruselämää.”
Jutussa mainittujen kappaleiden tekijätiedot
Sadan vuoden yksinäisyys, säv. & san. Matti Inkinen
Marraskuu, säv. & san. Heikki Salo
Rautavaarat, säv. M. Peltonen, san. M. Peltonen & H. Salo
Viktor, säv. M. Peltonen, san. M. Peltonen & H. Salo
Dollari, säv. M. Peltonen, san. M. Peltonen
Intuitiolla Aili Ikonen
Aili Ikosen taipuisalle äänelle on tilausta. Laulaja on esiintynyt niin Pori Jazzin päälavalla, UMO:N ja lukuisten sinfoniaorkestereiden solistina kuin Linnan juhlissakin. Viime keväänä lauluyhtye Rajaton pestasi hänet eronneen Virpi Moskarin tilalle.
Se on tarkoittanut ison ohjelmiston haltuunottoa ja vaativia keikkoja. Haastattelua edeltävällä viikolla Ikonen palasi rapakon takaa, missä Rajaton teki Dallasin sinfoniaorkesterin kanssa kolme keikkaa ABBAa tulkiten. Sen jälkeen yhtyeellä oli pistokeikka Kanadassa oman a cappella -materiaalin kanssa.
Suomeen palaamisen jälkeen ei ollut aikaa jet lagin potemiseen, kun heti seuraavana päivänä oli lähtö Sulasolin kuororisteilylle.
Kiireiden keskelläkin Ikosen mieli askartelee omien lauluaihioiden parissa. Vuonna 2016 julkaistulle Laulan-albumille (Groovy Records 2016) artisti kirjoitti kolmasosan materiaalista. Toinen sooloalbumi Piirrä minut (Groovy Records 2017) syntyi täysin omin voimin. Laulajasta oli kuoriutunut omaehtoinen biisintekijä, jolla on oma kädenjälki. Sitä polkua hän haluaa jatkaa.
”Viimeisin levy on harppaus eteenpäin. Kun kaikki on omaa, se tuntuukin henkilökohtaisemmalta. Se on minulle iso juttu. En enää nojaudu muihin. Se vaati vain päätöksen, että teen itse.”
Ikonen oli säveltänyt aiemmillekin bändeilleen (Kvalda, Hereä, Korpi Ensemble), mutta silloin tekeminen oli enemmän ryhmätyötä. Soolomateriaalista paistaa vahva henkilökohtaisuus.
”Piirrä minut -levyllä palasin omaan tyyliini, jota olen työstänyt vuosikaudet erityisesti Kvaldassa ja muissakin yhteyksissä.”
Oikeana kätenä on toiminut bändin basisti Mikko Pellinen, joka on vastannut sovituksista. HERD-yhtyeessä alkanut yhteistyö on kantanut hedelmää jo useamman levyn verran. Laulan ja Piirrä minut -levyt he tuottivat yhdessä.
”Mikolla on ollut iso rooli. Saan häneltä sopivaa kritiikkiä. Kaipaan sitä. Hän näkee sen, mitä itse en pysty. Sen vuorovaikutuksen ja keskustelun myötä biisin viesti ja idea kirkastuu.”
Yhteistyö Helsingin ja Kokkolan välillä toimii sähköpostitse.
”Teen ensin lead sheetin ja nauhoitan demon pianolla sanelimelle. Lähetän sen Mikolle ja siitä alkaa pallottelu. Sitten jossain vaiheessa Mikko yleensä tulee Helsinkiin ja pidämme biisintekosessiot.”
Biisintekijyyttä edelsi aikakausi, jolloin Ikonen tulkitsi lainamateriaalia. Se kouli hänestä sen taiteilijan, joka hän nyt on. Vuonna 2013 Ikonen lauloi kaksi albumia, joita yhdisti ainakin materiaalin ikä: HERD-yhtyeen kanssa tehty Jazzbasilli (Majava Music) sisälsi 50–60-luvun jazziskelmää uudesti sovitettuna. Aili Ikonen & Tribute to Ella (Fredriksson Music) taas on syynä siihen, miksi moni mieltää Ikosen ”Suomen Ellaksi”.
Siitä alkoi matka kohti pienempää ja yksinkertaisempaa. Ensimmäinen oma soolo Laulan oli vielä kiinni vanhassa jazziskelmässä.
”Se on jatkumoa edellisille levyilleni ja tutkimusmatka suomen kielen ja swing-pohjaisen jazzin yhdistämiseen. Mikon kanssa kelattiin tosi tarkkaan, että miten se tekstin soivuus istahtaa svengiin. Uusimmalla levyllä prosessi oli intuitiivisempi. Halusin tehdä sitä musiikkia, jonka tunsin omakseni – miettimättä sen tarkemmin genrejä.”
Laulajana Ikonen on virtuoosi – se tuli todistetuksi viimeistään Ella-tribuutin scat-lauluosuuksissa. Se, että ääni taipuu mihin vain, voi olla joskus jopa rasite.
”Usein nappaan itseni kiinni ajattelemasta, että voinko kirjoittaa näin yksinkertaista melodiaa tai harmoniaa.”
”Usein nappaan itseni kiinni ajattelemasta, että voinko kirjoittaa näin yksinkertaista melodiaa tai harmoniaa. Oma kouluttautuneisuus vaikuttaa. Yritän laulaa idean ja hyväksyä, että vaikka se kuulostaa simppeliltä, se riittää. Yleensä se riittää.”
Säveltäessään Ikonen käyttää usein pianoa. Sitä hän opiskeli sivuaineenaan Sibelius-Akatemiassa viulun lisäksi. Viime aikoina sävellysinstrumentti on ollut yhä useammin laulu.
”Aloitan usein kirjoittamalla tekstin. Sen jälkeen syntyy melodia hyräilemällä ja vasta sitten menen pianon ääreen. Intuitiiviset ideat tulee parhaiten laulaen. Yritänkin pitää asiat simppelinä. Kun piano tulee mukaan, alan kelata vaikeamman kautta.”
Luottamus omaan osaamiseen ei ollut itsestäänselvyys, ei vaikka lähtökohdat antaisivat niin olettaa. Ikonen on tunnettua muusikkosukua, johon kuuluvat niin maineikas satutäti Marjatta Pokela kuin serkut Olavi Louhivuori, Tuomo Prättälä ja Petteri Sariola. Isoveli Osmo Ikonen on multi-instrumentalisti. Heini, Tuuli ja Aili -sisartriosta muodostui laulukööri, joka on esiintynyt esimerkiksi Dallapén kanssa.
”Kun lahjakkuutta on ollut niin paljon ympärillä, se on myös sokaissut. Musiikin tekeminen oli luontevaa ja olen tehnyt biisejä lapsesta asti. Säveltämisen mieltäminen osaksi ammattia tuli vasta myöhemmin. Parikymppisenä vein eka biisin Kvalda-yhtyeelleni kädet tutisten. Jännitti niin. Olen myös kirjoitellut runoja pienestä pitäen, mutta en ole niistä huudellut kenellekään. Olen ujo, eikä itsensä avaaminen maailmalle ole ollut helppoa.”
Tekstittäjänä oma luottamus on kasvanut matkan varrella. Päiväkirja oli aiemmin tärkeä työväline ja kirjoittaminen löytyi sitä kautta. Nykyään päiväkirja on jäänyt vähemmälle, ja ajatukset vuodattuvat useimmiten puhelimeen muun tekemisen lomassa.
Neljävuotiaan tytön äitinä Ikosella ei välttämättä ole omaa rauhaa.
”Lapsen syntymän jälkeen olen saanut hirveästi tehokkuutta. Kirjoitan tai laulan pienetkin ideat talteen ja koetan olla torppaamatta huonojakaan. Palailen niihin pitkänkin ajan kuluttua. Päässä pyörii jatkuva prosessi.”
Tekijänä Ikonen on impulsiivinen, eikä esimerkiksi suuntaa joka aamu yhdeksäksi työhuoneelle. Usein inspiraatio iskee juuri, kun pitäisi lähteä jonnekin tai kun on hiihtolenkillä. Sanelimesta löytyykin paljon hengästyneitä ajatuksenpurkauksia.
Biisit tunkevat esiin myös silloin, kun olisi pakko treenata jotain muuta.
”Vaikka tiedostan takaraivossani, että pitäisi harjoitella, niin huomaan istuvani pianon ääressä monta tuntia.”
(Artikkeli jatkuu videon alla.)
Joskus tekstit syntyvät yhdessä rysäyksessä, kuten uusimman levyn nimibiisi Piirrä minut.
”Se vain pulpahti kuin universumin lähetyksenä. Oli kiire ottaa kynä käteen. On myös paljon niitä tekstejä, joista on ollut jokin pätkä tai aihio päiväkirjassani. Niitä olen sitten jalostanut.”
Toisinaan biisit odottavat pitkään valmiina. Joskus biisit syntyvät silloin, kun on pakko. Deadline onkin tunnetusti se paras muusa.
”Piirrä minut -levy oli hyvin pitkälle jo tehty kun huomattiin, että tarvitaan vielä yksi biisi. Tuntui siltä, että olin käyttänyt kaikki ideani tyhjiin. Sitten muistin kirjoittamani tekstiaihion ja löysin sen jostain päiväkirjan välistä. Niin syntyi Syli. Se on uudelta levyltä laulu, josta on tullut eniten hyvää palautetta. Se on koskettanut monia ja on itsellenikin tärkeä.”
Sanoitusten aiheet kumpuavat toisaalta omista kokemuksista, toisaalta havainnoista ympärillä olevista ihmisistä. Inspiraatio voi löytyä vaikkapa televisiosarjasta.
”Haluan kirjoittaa onnen ja ilon aiheista sekä elämän kipupisteistä. Myös sisäiset ristiriidat ovat kiinnostavia.”
”Haluan kirjoittaa onnen ja ilon aiheista sekä elämän kipupisteistä. Myös sisäiset ristiriidat ovat kiinnostavia. Joskus teksti on hyvinkin henkilökohtainen, toisinaan inspiroidun jonkun toisen tarinasta. Usein taustalla on jokin oma kokemuksen kipinä, joka voi sulautua tarinassa johonkin kuulemaani kertomukseen.”
Teksteissä on kaikuja vanhasta jazziskelmästä ja runoudesta.
”Laulan-levyllä se oli tietoista. En kuitenkaan ajattele, että tekstini olisivat jotenkin vanhoja, vaikka usein kirjoitankin kirjakielellä ja viljelen luontoviittauksia”.
Ikonen on varttunut Korpilahdella. Lapsuuden- ja luonnonmaisemat toimivat välillä jonkinlaisena inspiraation lähteenä.
”Vaikka uskonkin, että kyse on enemmän siitä, että luonnon rauhassa mielellä on tilaa vaeltaa. Tulee uusia ajatuksia, joista voi parhaimmillaan syntyä myös laulu. Kuitenkin inspiraatio saattaa syttyä yhtä lailla myös arjen kiireen keskellä. Koitan tekstejä tehdessä luottaa omaan intuitiiviseen prosessiin.”
Ikosen teksteissä luonto tai sen henki onkin vahvasti läsnä, usvat ja öiset hetket. Myös ne värittävät vanhaa maailmaa kuulijan eteen. Tosin usein maisemat tulevat kirjojen kautta.
”Inspiroidun runoista ja romaaneista, ja tiettyä kirjaa lukiessani huomaan sisäisen puheeni muokkautuvan kirjan kielelliseen tyyliin. Taidan siis olla siinä mielessä aika adaptiivinen.”
Edellisen levyn jälkeen Ikosesta tuntui, että takki on tyhjä. Nyt uutta materiaalia syntyy taas, ja seuraava levy siintää jo mielessä.
”Olisi mielenkiintoista tehdä myös tilauksesta tekstejä muille artisteille. Harva on mitään pyytänyt koskaan. Olen ujo ehdottamaan mitään, mutta varmaan jos joku tulisi kysymään, niin tarttuisin ajatukseen. Näin olen edennyt monessa asiassa.”
Myös Rajattomille säveltäminen kiinnostaa.
”Se on haaveena. Minulla on yksi valmis biisi, jota olen ajatellut tarjota Rajattomille, kunhan ensin teen siitä sovituksen.”
Toistaiseksi Rajattomien haastavan materiaalin haltuun ottaminen on vienyt paljon aikaa ja energiaa luomisprosessilta. Muusikko Ikosen töihin kuuluu myös keväällä 2019 julkaistavan levyn viimeistelyä Jukka Perko Avaran kanssa.
Haastattelua seuraavana päivänä Ikonen lähdössä UMO:n solistiksi elokuvasävelmiä laulamaan. Jatkuva tekeminen toimii myös kipinänä.
”Joskus paineen alla, kun on eniten hommaa, syntyy luovia ideoita. Se on paradoksaalista. Luotan siihen, ettei se oma luovuus häviä mihinkään.”
