Joistain lauluista tietää ensiriveistä lähtien, että ne pitää kuunnella loppuun asti. Kimaltava mekko on juuri sellainen: ”Mul on päällä kimaltava mekko/diskovalot osuu sen paljetteihin.”
Kimaltavan mekon ensimmäiset rivit luovat hienon vastakohdan. Kappale on balladi, mutta kertoja kylpee diskovalojen loisteessa.
Kiinnostus herää välittömästi. Mistä tämä kertoo? Mitä kertojalle tapahtuu?
Hyvin konkreettiset tapahtumakuvaukset (”Nuoret miehet juo viinakännit/taidan olla ainoo selvin päin.”) ja oudot yksityiskohdat (”Joku kehonrakentaja jokeltaa.”) vievät syvemmälle tekijän ajatuksiin.
Sanna ”Litku” Klemetti sävelsi ja sanoitti Kimaltavan mekon kesällä 2014.
”Muistan kun näppäilin sitä di-di-di-diitä kotona balalaikalla. Olin innoissani, kun olin löytänyt uuden tavan tehdä musaa. Semmoisen, että pystyn tekemään biisejä, joissa on vain pari, kolme sointua ja silti ne toimii. Ja että ne biisit pohjautuu tekstille”, Klemetti sanoo.
”Kimaltava mekko on rakkausbiisi. Se on aika autobiografinen ja diippi. Siinä on paljon ihan suoria juttuja, joita mulle sattui sinä keväänä ja kesänä.”
Samaan aikaan Sanna Klemetin mielessä syntyi ajatus uudesta artistiminästä, Litku Klemetistä.
Lukion jälkeen Kuhmosta Jyväskylään muuttaneen Klemetin mukaan hänen musiikillinen taustansa on ”härö”. Litku-hahmon myötä Klemetti tahtoi tulla lähemmäs yleisöä. Hän yritti tehdä sellaista musiikkia, jota ihmiset ehkä haluaisivat kuunnella.
Jo tuolloin Klemetti keksi ensin biisien nimet ja rupesi sitten tekemään niihin sopivia kappaleita.
”Haastoin itseäni sillä lailla, että lauluilla oli selkeä aihe. Kuten vaikka Kengät tai Progetyttö tai Badding. Halusin myös käyttää raffimpaa kieltä kuin aiemmin. Yritin kehittää oman sanomisen tyylin. Olin tehnyt ennen aika filosofisia ja vakavia tekstejä”, hän kertoo.
Litku Klemetti & Tuntematon Numero -yhtye perustettiin syksyllä 2014. Aiemmin Klemetillä oli ollut muun muassa Sateenkaarina-niminen folkbändi ja Jesufåglar-progeyhtye.
Aluksi Tuntemattomaan Numeroon kuuluivat Juho Kalliolahti (basso) ja Sami Keinänen (rummut). Kitaristi Aleksi Muhonentuli mukaan ennen vuodenvaihdetta.
Yhtye viihtyi treenikämpällä alituiseen. Biisejä tuli koko ajan lisää. Ei ollut paineita. Ei ollut mitään muuta kuin suuri uho.
”Se oli tosi hauskaa. Siinä oli koko ajan se fiilis, että nyt lähtee. Olin silloin aika rokkipäissäni. Sellainen olen yksi jätkistä -meininki vähän nolottaakin jälkikäteen”, Klemetti sanoo.
”Se oli kuitenkin siistiä aikaa, koska isoimmat harppaukset tulivat juuri silloin. Ne tulivat myös aika itsestään. Vielä silloin mun itsetutkailu ei ollut niin hirveää.”
Ensimmäisen keikkansa Litku Klemetti & Tuntematon Numero soitti tammikuussa 2015. Horror ’15 -albumi ilmestyi keväällä 2016.
Litku Klemetin kaikki levyt on julkaissut riippumaton Luova Records, jonka toiminnassa Sanna Klemetti on aktiivisesti mukana.
Soololevy Juna Kainuuseen ilmestyi tammikuussa 2017. Se huomattiin laajalti. Moni asia muuttui. Kaikesta tuli vaikeampaa.
”Siitä levystä ei pitänyt tulla mitään. Se oli täysi irtiotto, täysin paineeton ja huoleton levy. Välillä haikailen sitä vapautta, mikä sitä tehdessä oli”, Klemetti kertoo.
”Se on äänitetty meidän kommuunissa. Sen toteutus ja soundi on yhtä aikaa tosi siisti ja demomainen. Prosessi oli sairaan kiva, koska mä sain päsmäröidä. Sitähän mä oikeasti haluaisin tehdä.”
Levyn inspiraationa toimi Sanna Klemetin äidin hurja nuoruus 1970-luvun Kuhmossa. Nuori mude -kappale oli yksi ensimmäisistä biiseistä, joita Tuntematon Numero soitti. Se oli jäänyt syrjään, koska bändi piti sitä ”vähän köpönä”.
”Kaikki siinä biisissä on totta, tietysti osittain mun tulkintaa äidin kertomasta. Naapurivaaralle mennään ja Kelolle bailaamaan. Myös mun setä Vote mainitaan siinä. Votella oli amerikanrauta. Äiti on kyllä sanonut myöhemmin, että ei se Vote meitä kuskaillut, vaan yleensä Vote oli kyydissä ja iskä ajoi”, Klemetti kertoo.
Sanna Klemetin mielestä hänen äitinsä oli nuorena tosi siisti tyyppi. Vähän kovis. Se on herkullinen ajatus.
”Olen käyttänyt äitiä inspiraationa muissakin biiseissä. En silti esimerkiksi jututa häntä, että saisin biiseihin materiaalia. On hyvä, että se on puoliksi mun kuvitelmaa”, Klemetti kertoo.
”Tiedän, että äiti tykkää mun lauluista. Laulan Nuori mude -biisin aina, kun se on katsomassa.”
Tähän mennessä Litku Klemetti on julkaissut musiikkia viiden albumin ja noin kolmen tunnin verran. Jotkut asiat ovat pysyneen koko ajan samoina.
Tietty sanomisen tyyli on koko Litku-jutun idea, sekä tekstittämisessä että elämänasenteena. Kyse on suoruudesta ja jopa tylyydestä, jonka Klemetti sanoo pöllineensä kavereiltaan.
”Se on jotain sellaista, mitä olen ihaillut ja halunnut olla. En vaan pysty. Biiseissä ja Litku-hahmona pystyn”, hän kuvailee.
”Olen vatvoja ja negatiivisuuteen taipuvainen ihminen. Neuroottinen ja kaikkea mahdollista. Mulla on vähän ankeaa. Litku pelastaa mut sellaiselta.”
Horror ’15– ja Juna Kainuuseen -levyjen välissä Tuntematon Numero nauhoitti albumin, joka meinasi jäädä julkaisematta.
Päivä päivältä enemmän -levy äänitettiin vuonna 2016, jolloin Klemetti teki myös Juna Kainuuseen -soololevyn alusta loppuun. Se kiilasi kaiken muun ohi.
Päivä päivältä enemmän -levyn piti olla bändivaiheen timantti. Sannan mielestä siitä tuli vähän tasapaksu.
Vuonna 2016 bändin soittajat olivat innoissaan suomalaisesta uudesta aallosta. Niinpä levystäkin tuli sen tyyppinen.
Sanna Klemetistä se tuntuu nykyään vähän vieraalta.
”Meillä oli alussa paljon sellaista musaa. Nyt se vähän ihmetyttää, koska en ole juurikaan sellainen tyyppi”, hän sanoo.
”Aleksi ja Sami tykkäävät uuden aallon musasta tosi paljon. Itse olen kuunnellut lähinnä Se-yhtyettä. Sehr Schnellistä ja joistain vähän kummallisemmista bändeistä tykkäsin myös.”
Levyn avausraita Litku-show kertoo Sanna Klemetin karaokeharrastuksesta. Hän käy yhä baareissa laulamassa.
Vuonna 2016 Klemetillä oli muutakin yöelämää. Nykyään sitä ei juurikaan ole. Hän ei enää jaksa humalaisten ihmisten seuraa. Kuten monessa Litku-biisissä mainitaan, niiden tekijä ei käytä alkoholia.
Sannan karaokenimi oli pitkään Litku. Nyt sitä ei enää kehtaa käyttää.
”Litku-show on hyvä esimerkki siitä, että olen tykännyt tehdä tosi tyypillisiä riffejä. Sellaisia, joita kukaan ei kehtaa tehdä, koska ne on liian kliseisiä. Mä vaan tein. Niitä oli kiva soitella balalaikalla. Vähän kuin opettelin soittamaan samalla”, hän kertoo.
”Litku-show on suora ja konkreettinen tarina siitä, mitä tapahtuu ujolle seinäruusulle, kun se pääsee karaokelavalle. Siis mulle. Siitä se Litku syntyy. Siitä, kun ujo ihminen löytää itsensä lavalta ja antaa palaa.”
Yksi Taika tapahtuu -albumin (2018) hienoimmista hetkistä on ”Fuck yeah!” -huudahdus ennen Yöt on unta varten -biisin kitarasooloa.
”Se on semmoista taikarockia. Monia rokkijuttuja ei jaksa soittaa keikoilla, mutta se biisi on mun keikkasuosikki”, toteaa Sanna Klemetti.
”Teksti on turhauma keikkaelämästä. Mun pitää päästä aikaisin nukkumaan keikkamatkoilla. Sitten kaikki on ympärillä, että ”älä nyt mee” ja ”oo vähän rennompi” ja muuta sellaista. Välillä se ärsyttää tosi paljon. Tässä tekstissä tein nukkumisesta taikamaailman, siistin seikkailun. Se on tavallaan anarkistinen rokkibiisi. Sen sanoma on, että nyt ei bailata beibi, nyt nukutaan.”
Taika tapahtuu -levyn biisejä tehdessään Klemetti oli erittäin motivoitunut. Hän oli saanut pienen apurahan ja onnistuneen Juna Kainuusen -levyn jälkeen itsevarmuutta piisasi.
”Mulla ei ollut mitään blokkia Juna Kainuuseen -levyn jälkeen. Halusin tehdä vähän taiteellisemman levyn. Halusin, että voin tehdä hiukan progressiivisempaa musaa, jos siltä tuntuu”, Klemetti sanoo.
Taika tapahtuu -albumiin mennessä yhtye oli oppinut paljon. Sillä oli oma soundinsa ja se tiesi, miten se saadaan talteen studiossa.
Levy tehtiin nopeasti. Klemetin mukaan se vaan lyötiin kasaan, kun biisit valmistuivat. Siten yritettiin säilyttää niiden tuoreus.
”Pakotin bändin tekemään sen nopeasti, että kukaan ei ehdi ajatella, että nyt jäädään hinkkaamaan tai pitää tehdä jotain ihmeellistä Juna Kainuuseen -levyn jälkeen. Se oli henkisesti hirveä prosessi kaikille. Olin melkoinen hirmuvaltias”, Klemetti sanoo.
Uuden Ding ding dong -levyn sanoituksissa Sanna Klemetti pohtii, millaista Litkun elämä olisi, jos tämä ei olisi muuttanut pois Kuhmosta.
”Niissä on paljon patoutuneita katkeruuden tunteita. Koska ne juontuvat nuoruudesta Kuhmossa, oli luonteva sijoittaa levy myös konkreettisesti sinne”, Klemetti kertoo.
”On erikoista, miten se paikka vieläkin vaikuttaa niin paljon mun tekemisiin. Miten vahvasti se on osa mua. Se on mun ihmemaa, hyvässä ja pahassa.”
Levyn päättävää Keijukaisvalssia Litku Klemetti on soittanut keikoilla pitkään. Se oli aluksi koukeroinen progebiisi, josta lopulta muotoutui kevyesti psykedeelinen diskokappale.
”Päätin, että tästä lähtien yritetään oikeasti tuottaa näitä asioita eikä vaan olla sillä demomeiningillä. Tästä eteenpäin tehdään varmaankin enemmän sellaisella tuottajatyylillä näitä juttuja.”
Ding ding dong –levyn demot äänitettiin jo vuonna 2017. Niissä oli syntikoita ja rumpukoneita, joiden päälle Sanna äänitti urkuja.
Kun varsinaisten albumisessioiden aika koitti, musiikki tuntui vähän vanhalta. Niinpä bändi päätti tehdä jotain rohkeaa ja härskiä, toimia hiukan välityöhengessä.
”Ilmeisesti välitöistä tulee niitä parhaita juttuja. Esimerkiksi Keijukaisvalssi kuulostaa mun mielestä tosi modernilta ja hyvältä. On hassua, kun arvostelijat kuvaa sitä vaikka kirppisrokiksi. Välillä ihmettelen, että mistä niiden käsitykset tulee.”
Nykyisin Litku Klemetti -yhtyeen viides jäsen on kosketinsoittaja ja kitaristi Pekka Tuomi. Hän on myös Sannan miesystävä. Pekan mukaantulo vaikutti paljon yhtyeen soundiin.
”Meillä on aika iso pakki, mistä voidaan ottaa kaikkea. Pekka hankkii koko ajan kaikkia analogilaitteita. Meillä on huone, jossa sillä on kaikenlaisia härveleitä, ja koko ajan tulee lisää”, Sanna kertoo.
”Ehkä aiemmin ollaan vähän liikaa pihistelty siinä, että Litku-soundi on tällainen ja tällainen. Nyt me on otettu rohkeammin käyttöön uusia asioita.”
Tämän vuoden aikana Sanna Klemetti on tehnyt ”helvetisti” uusia biisejä. Siksi Ding ding dong tuntuu vieläkin vanhemmalta jutulta.
Klemetti naureskelee, että kohta uudetkin biisit tuntuvat vanhoilta eikä hän halua julkaista niitäkään.
Seuraavaksi Klemetti haluaa tehdä jotain selvästi aiemmasta Litku Klemetti -musiikista poikkeavaa.
”Mua rupesi etomaan, kun tämän levyn kohdalla puhuttiin taas retro- ja kirppismeiningistä. Ajattelin, että haluan tehdä jotain modernimpaa. Tykkään lofista, joten luultavasti siitä tulee kuitenkin aika lofistista. Mä vaan tykkään sellaisesta soundista.”
Yksi ajatus on pianolevy, jonka Sanna Klemetti soittaisi ja äänittäisi itse. Ehkä levyllä voisi olla myös jousia ja sille voisi sämplätä jotain.
”Tein muutama päivä sitten pianolla sellaisen biisin kuin Läpi Helsingin yön. Siitä tuli sävellyksellisesti aika hyvä, aika rauhallinen”, Sanna sanoo.
”Olen tehnyt sellaisia biisejä, joihin ehkä sopisi hiphop-tyyppinen tai vähän soulimpi ote. Onhan esimerkiksi Juna Kainuuseen -biisikin sellainen seiskarisouliskelmähomma.”
”Pitää olla koko ajan vähän ulapalla, että juttu pysyy kiinnostavana.”
Klemetin mielessä kuplii muitakin ideoita. Ajatuksissa on esimerkiksi täysin elektroninen levy Pekka Tuomen kanssa. Klemetti olisi sillä vain sanoittaja ja laulaja.
Juuri nyt tärkeimmältä tuntuu, että Litku Klemetti ei jää toistamaan itseään.
”Pitää olla koko ajan vähän ulapalla, että juttu pysyy kiinnostavana. Vähän haparoida jonnekin, että mitäs täältä löytyy”, Klemetti kuvailee.
”Ajattelen olevani vaiheessa, jossa mun pitää keksiä se Litku-juttu uudestaan. Että millaista musaa voisin tehdä, jos keksisin ekan kerran koko Litku Klemetin.”
Yhdestä alkuperäisestä ideasta Sanna Klemetti haluaa kuitenkin pitää kiinni.
”Olen viime aikoina yrittänyt tehdä sellaisia tekstejä, että kerron vaan hirveän rehellisesti, mitä mä kelaan. Olen ajatellut paljon Neil Youngin seiskarilevyjä. On hirveän koskettavaa, kun se vähän kömpelösti kertoo elämästään ja mitä se on tehnyt. Jonkun sellaisen fiiliksen haluan tavoittaa.”
Kaikki jutussa mainitut biisit ovat Sanna Klemetin säveltämiä ja sanoittamia.
