Arvoja ja valintoja

Arvoja ja valintoja

Ikävä kyllä huomaan toistavani itseäni. Joitakin asioita olen toistellut musiikintekijäjärjestön puheenjohtajan ominaisuudessa jo kohta yhdeksän vuotta, joitakin vasta tämän poikkeuksellisen ajan. Väliin on mahtunut hyviä ja huonoja vuosia, kulttuurin kannalta hyviä ja huonoja hallituksia. Paljon on kertynyt hyviä selvityksiä, raportteja ja ylistystä juhlapuheiden yhteydessä. Ja arvovalintoja on tehty?

Freelancereille korvaus tulonmenetyksistä

Kiltisti olemme kestäneet rajoitukset, vaikka ne ovat jo yli vuoden ajan vieneet tuhansilta ammattimuusikoilta mahdollisuuden työntekoon ja elävän musiikin tekijänoikeuskorvaukset musiikintekijöiltä. Olemme hyväksyneet rajoitukset, vaikka ne ovat tuntuneet potkaisuilta väärään nilkkaan, kun tartuntaryppäät kun ovat olleet jossain ihan muualla. Olemme olettaneet, että freelancereiden tukala tilanne on tiedostettu ja että meidän vuoromme tulee vielä!

Niinpä tulikin. Hallitus lupasi lisätalousarviossaan kaikille kulttuurialan freelancereille korvausta tulonmenetyksiin 15 miljoonaa euroa. Pelkästään musiikkialan freelancereiden menetykset jo vuoden alussa ovat yli 100 miljoonaa euroa. Vaikka kuinka tasapuolisesti ja oikeisiin osoitteisiin jaettaisiin, ei tuolla summalla päästä edes yhden kuukauden työskentelyapurahan tasolle.

Ja apurahaa tuo tuki ei tietenkään saa olla, vaan korvausta todellisista tulonmenetyksistä, ja vain freelancereille! Työ jatkuu…

Työttömyysturva

Kiltisti olemme odottaneet, että viime kesänä sosiaali- ja terveysministeri Pekoselle luovuttamamme adressi tekijänoikeustulojen vaikutuksista työttömyysturvaan viimein nytkäyttäisi korjausliikkeen käyntiin. Tekijänoikeustulo kun on käyttökorvausta jopa vuosia sitten tehdystä työstä, eikä kerrytä turvaa, mutta leikkaa kyllä, niin kuin olette huomanneet. Sivistysvaliokunnan yksimielisen tuen, kansanedustajien kirjallisten kysymysten ja aktiivisen lobbauksen jälkeen on todettava, että eipä nytkähtänyt vielä. No, työ jatkuu…

Tekijänoikeusdirektiivi

Kansallisen implementoinnin aika ei taida olla kesäkuussa, niin kuin alun perin oli tarkoitus.

Musiikintekijöiden tavoite on, että direktiivi tulee Suomessa voimaan mahdollisimman tarkasti alkuperäisen direktiivin hengen ja viestin mukaisena: tukee tekijän oikeuksia saada tekemästään työstä kohtuullinen ja oikeasuhtainen korvaus, sekä velvoittaa alustapalvelut sopimaan tekijänoikeudellisen sisällön käytöstä.

Viime vuoden lopussa olikin järkytys nähdä OKM:n esitys Artikla 17:n toteuttamiseksi!

Esityksen mukaan isojen alustapalveluiden vastuu alkaa vasta, kun oikeudenhaltija esittää luvattomasta sisällöstä poistopyynnön.

Tämä tulkinta ei millään tavoin kannusta alustoja sopimaan tekijänoikeudellisen sisällön käytöstä eikä yhdenmukaista eurooppalaisia käytäntöjä, niin kuin alkuperäisen direktiivin tavoite on. Suomi ei mitenkään voi tehdä omaa, direktiivin vastaista ja muuta EU-aluetta hämmentävää tulkintaa, sillähän vesitettäisiin koko alkuperäinen tavoite!

Onneksi työ vielä jatkuu…

Kuntavaalit ja kulttuuri

Viime vuonna kunnissa jäi käyttämättä 23 miljoonaa euroa kulttuuriin tarkoitettua rahaa. Jotkut kunnat suuntasivat varat uudestaan kulttuurille, mutta joissakin ne siirrettiin yleiseksi puskurirahastoksi, pahan päivän varalle.

Pitäisikö poikkeusaikoina tehdä vähemmän byrokratiaa ja enemmän arvovalintoja? Ja muistaa, mitä kulttuuri tekee kuntalaisten viihtymiselle, mielenterveydelle ja kuntien työllisyydelle.

Tehdään vaalivalintoja kulttuurin puolesta. Ja rokotusvalintoja itsemme, toistemme ja tulevaisuuden puolesta! Arvoisaa kevättä!

Kaija Kärkinen
Kirjoittaja Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja.

Pidä huolta!

Sekin aika vielä koittaa, jolloin tämä erikoisaika on ohi ja musiikkiala toimii nykyistä tutummin. Nyt käsillä olevasta ajasta siirtynee joitakin sävyjä tulevaan. Voimme vain arvailla, mitä ne ovat. Siksi muotoilin kannustavan ehdotuksen siitä, miten musiikintekijä voisi valmistautua tulevaan.

Pidä huolta itsestäsi

Olet itsesi paras ystävä ja asiantuntija. On tärkeää, että voit hyvin. Lepää, rasita kehoasi ja mieltäsi sopivassa suhteessa. Keskittyminen hyvinvointiin on investointi tulevaan.

Pidä huolta läheisistäsi ja verkostoistasi

Sinulla on kavereita, ystäviä, sukulaisia. Kuuntele heitä, tarjoa apua, pyydä apua. Tarjoa sinusta kumpuavaa voimaa, pyydä sitä tarvittaessa itsellesi. Ole yhteydessä, ole aktiivinen.

Pidä huolta oikeuksistasi

Tekijänoikeudet ovat omaisuuttasi. Käy Teoston verkkosivuilla tarkistamassa teosrekisteristäsi, ovatko osuutesi ja mahdolliset kustantajaosuudet merkattu oikein. Tarkista, ovatko kaikki teoksesi ylipäätään rekisteröity. Tarkistele myös tilitysraporttejasi. Tee tarvittaessa korjauspyyntöjä, pyydä neuvoa.

Tee huolellisesti veroilmoituksesi. Vaadi kaikkialla virkailijoita perehtymään juuri sinun tilanteeseesi. Edellytä palvelua.

Pysy kärryillä teknisessä kehityksessä

Seuraa keskusteluja ja artikkeleita työssäsi tarpeellisista teknisistä apuvälineistä. Tee löytöjä, opi uusia termejä, työtapoja ja mahdollisuuksia. Tee kuitenkin hankintoja vain tarkkaan harkiten.

Ole tietoinen musiikkialan trendeistä

Musiikkialan keskustelut pohjautuvat monesti referensseihin. Tunnistettavia trendejä on syntynyt vuosisatojen ajan. Ole tietoinen ainakin viime vuosikymmenien trendeistä ja niiden merkittävimmistä merkkipaaluista. Seuraa uusia julkaisuja ja tee löytöjä niiden juurista.

Ole edelläkävijä

Näe visionäärisesti tulevaisuuteen, tee asioita toisin, kulje edellä, avaa tietä. Kyseenalaista ja ole rohkea. Toimintaympäristö ja trendit muuttuvat joka tapauksessa, juuri sinä voit olla edelläkävijä. Pidä otsasi sileänä, rypyt eivät takaa onnistumista ja menestystä.

Luota ja osallistu edunvalvontaan

Tämä yhdistys on perustettu aikoinaan nimenomaan edunvalvontatehtäviin. Edunvalvonnalla on siis yhdistyksessämme aktiivinen ja pitkä historia, sitä ei herätetty tässä koronatilanteessa yhtäkkisesti henkiin. Edunvalvonta kaipaa myös etujoukkoja, joissa juuri sinunkin panoksesi saattaa olla ratkaiseva. Kerää tietoa, ole aktiivinen, ole rohkea!

Luota tulevaisuuteen

Se tulee joka tapauksessa. Tulevaisuus rakennetaan tämän päivän teoilla.

Otsikossa lainaan Pave Maijasta hänen muistoaan kunnioittaen.

Aku Toivonen
Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja.

Artisti, juristi ja AVI

ALKUVUOSI on ollut hämmentävä. STM ja AVIt ovat kiistelleet vallasta ja vastuusta julkisesti, kansanedustajat ja ministerit puhuneet kauniisti kulttuurista. Aluehallintovirasto on pyöritellyt vuoden ajan parin viikon välein uusia alueellisia rajoituspäätöksiä ja minä pyöritellyt epäuskoisena päätäni.

Rajoitukset eivät ole reiluja, sen me kaikki tiedämme. Ne rajoittavat sananvapautta, taiteen vapautta ja elinkeinovapautta – sanalla sanoen elämää. Samalla me juristit mietimme, ovatko ne tarpeellisia ja oikein mitoitettuja. Esimerkiksi näin: viranomaisen oli varmasti tarpeellista puuttua arkeemme rajoituksin, jotta pandemiaa saataisiin kuriin.

OIKEASUHTAISUUS on sitten oma kysymyksensä. Juristin näkökulmasta rajoituksia ei ole suhteutettu oikein, eikä tähän liittyen pätevää ja lain vaatimaa suhteellisuusarviointia ole useimmiten edes tehty.

Tämän lisäksi esimerkiksi yleisötilaisuuden käsite on yhä tätä kirjoitettaessa määritelty korkeintaan hatarasti. Vesala ja perustuslakiasiantuntija Rautiaisen Pauli puhuvat julkisuudessa ”tylpästä” päätöksestä, sellaisesta joka ei terävästi osu maaliinsa vaan huitaisee matkalla varmuuden vuoksi varrellaan vähän kaikkia.

AVIn päätöksiä haastaneita artisteja ei löydy musiikin puolelta montaa. Vaikuttaa jopa siltä, että artistit pelkäävät antaa jutuille nimensä. Oikeusjuttu on aina oma taistelunsa ja varsinkin sellaiseen tottumattomalle iso ja ehkä pelottavakin asia.

AVUSTAN tässä AVI-päätösten syvässä suossa muun muassa lehdistössä  kuultua valotaiteilija Kari Kolaa hänen haastaessaan AVIn rajoituspäätöksen hallinto-oikeuden tutkittavaksi.  Kola oli järjestämässä suuressa ulkopuutarhassaan jokavuotista festivaalia ja Joensuussa tiukemmat rajoitukset iskettiin AVIn toimesta päälle juuri festarin pääpäivänä.

Kolan tilanteessa ulkopuutarhan väkimäärä olisi muuten saanut olla noin 3 000 henkilöä – mutta yleisötilaisuuden leima laski tapahtumaviikonlopun kapasiteetin noin yhteen henkilöön per 1 500 m2. Yrittäjä menetti lipputuloissa laskujensa mukaan noin 40 000-50 000 €. Päätös on Kolan kohdalla järjetön ja seuraus varsin epäoikeudenmukainen.

Rohkaisenkin musiikintekijöitä harkitsemaan vakavasti AVIn päätöksen tutkituttamista hallinto-oikeudessa silloin, kun rajoitus on osunut merkittävästi ja konkreettisesti omaan nilkkaan. Ikävä kyllä siitä ei tähän tilanteeseen ole välitöntä hyötyä, mutta mahdollisesti tuleviin ratkaisuihin, jota ministeriöissä ja AVIssa tehdään kyllä saattaa hyvinkin olla.

TAPAHTUMA-ALA on hoitanut oman kenttäänsä esimerkillisesti ja silti sitä rangaistaan ankaralla kädellä. Ala on käytännössä ajettu alas, vaikka juuri teattereissa ja konserteissa virukseen varautuminen on ollut esimerkillistä. Itse seuraan tilannetta korvat luimussa myös teatterikoulun rehtorin pallilta.

Tapahtuma-alan rajoittaminen tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja sitä se juuri onkin. Samalla, jotta AVIn päätöksiin saataisiin järkeä, tarvittaisiin niistä laadittuja valituksia ja täsmällisiä esimerkkejä, joissa rajoitustoimi on ollut virheellinen.

Kokonaan toinen kysymyskapula on avustuspolitiikka ja tukien oikeudenmukainen jakautuminen eri aloille. Arvostan tässäkin korkealle taiteilijoiden sitkeää taistoa alansa puolesta tilanteessa, jossa meitä ammutaan ihan liian kovilla. Jaxuhalien sijasta toivotan taistelutahtoa. Uskallan silti ennustaa sen verran, että valo häämöttää jo!

Mia Kavasto
Kirjoittaja on juristi, teatteritaiteilija sekä musiikintekijä, joka julkaisee musiikkia taiteilijanimellä Maire Marenki.

Oikeissa ja väärissä töissä

OPISKELIN muusikoksi Torniossa 2009–2012. Asuin ilmaiseksi koulun asuntolassa, elin puoli-ilmaisilla lounailla, tupakalla ja kahvilla. Ensimmäiset oppilaani, poikkihuilistit ja laulajat, sain vuonna 2010. Yksi syy opetustöiden aloittamiseen oli opiskelijan rahapula ja toinen se, että moni muukin opetti keikkailun ohessa. En suunnitellut opettajan uraa, mutta tällä hetkellä ilman opetustöitä minulla olisi vain satunnaisia kirjoitustöitä. Ovatko nämä nyt niitä oikeita töitä?

Viimeisimmät 10 vuotta olen tehnyt, esittänyt ja julkaissut omaa musiikkiani. Olen toiminut keikka- ja studiomuusikkona. Olen järjestänyt ja juontanut tapahtumia. Olen opettanut musiikkia, laulua ja lauluntekoa. Olen työskennellyt turvatarkastajana, liikunnanohjaajana, hyllyttäjänä, myyjänä, blokkarina ja baarimikkona. Muissa kuin musiikki-, kulttuuri- ja opetusalan töissä parempaa on ehdottomasti ollut se, että sovittu työ on toteutunut ja työstä on saanut palkkaa. Työ ei ole ollut elämäntehtäväni ja se on ollut vapauttavaa, mutta tuntunut väärältä. Olen ollut väärissä töissä.

MUSIIKINTEKIJÄN, esiintyjän ja opettajan työnsä suunnitteluun ja valmisteluun käyttämästä ajasta heruu harvoin korvausta. Ja kuitenkin minun pitäisi olla kiitollinen, jos opetusaika on edes osan vuodesta kaksi oppituntia viikossa. Ei saa valittaa! Itsehän olen alani valinnut. Sitä paitsi lähi- ja sairaanhoitajille on aina töitä! Putkimies on erimies. Kyllähän siivoojaksi pääsee vaikka heti nollatuntisopimuksella. Mutta missä vaiheessa teen musiikkia, luon ja elän – niin, että tuntuu oikealta?

Vereni on aina vetänyt musiikin pariin, joten esiintymisten lisäksi raavin leipäni murusia useilta eri työnantajilta – suhaan ympäri maakuntaa kymppien perässä. Opetustyöt ovat useimmiten määräaikaista pätkää. Ensi viikolla olen menossa työhaastatteluun virkaa varten. Jos saisin tämän työn, pitkä ja raskas epävarmuus päättyisi. Mutta mitä jos vain luulen, että tarvitsen varmuutta ja pysyvyyttä? Mitä jos viran myötä vapauteni ja luovuuteni surkastuu ja rapisee pois?

VOISIN JUHLISTAA tänä vuonna 10-vuotista taivaltani laulaja-lauluntekijänä. Todennäköisesti juhlin julkaisemalla toisen kokopitkän albumini – jos apuraha- tai mesenaattikampanja natsaa. Jo ennen pandemiaa omakustanneartistina ja tietoisesti marginaalissa uiskentelevana olen harkinnut lopettavani musiikkini julkaisemisen. Teen oikeita töitä, palkatta. Maksan kyllä muille, mutta kukaan ei maksa minulle, eikä nyt ole keikkoja kompensoimassa.

Eräs oppilaani oli närkästynyt, kun kaikki musiikkini ei ole YouTubessa. Yritin selittää, etten saa sieltä euroakaan, mutta suoratoistopalveluiden kautta ehkä jonkun sentin. Parikymppinen oppilaani ei osaani ymmärtänyt, ei edes sitä, että minä olen se joka päättä kaikesta musiikkiini liittyvästä – myös siitä, julkaisenko sitä ollenkaan missään, ikinä. Artisti maksaa, jos voi ja jaksaa!

ME TEEMME oikeita töitä, vaikka tällä hetkellä työtämme ei arvosteta ja arvoteta sen ansaitsemalle tasolle. Toivottavasti pandemian hellittäessä jonkinlainen nousukausi ryöpsähtäisi valloilleen. Haluan uskoa, että meitä musiikintekijöitä ja esiintyjiä tarvitaan vielä kipeämmin kuin koskaan. Toivon, että musiikkialalla toimivien taloudelliset tappiot korvataan ja henkiset haavat paikataan. Arvet toki jäävät, mutta me selviämme kyllä. Yhdessä.

Dimi Salo
Kirjoittaja on suomalais-kreikkalainen laulaja-lauluntekijä, muusikko ja musiikkipedagogi. Hän asuu Oulussa.

Vain tekijöiden luvalla

MUSIIKIN KÄYTTÖÖN julkisissa tilaisuuksissa tarvitaan aina lupa. Tilaisuuden järjestäjä ostaa sen useimmissa tapauksissa Teostolta ja sitoutuu noudattamaan musiikinkäytön yleisiä sopimusehtoja. Ehtoja on täsmennetty vuoden 2021 alussa vastaamaan jo aiemmin noudatettua käytäntöä.

Niissä sanotaan nyt, ettei sopimus koske teoksen käyttöä poliittisessa tai pornografisessa yhteydessä. Tarkennus tehtiin, jotta musiikinkäytön sopimusehdot olisivat yhdenmukaiset NCB:n tallennuslupaehtojen kanssa.

Teosten käyttö poliittisessa yhteydessä on näin ollen oikeudenomistajien itsehallinnoinnissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tekijä(t) tai kustantaja(t) itse (kustannussopimuksen sisällöstä riippuen) hoitaa teoksen lisensoinnin.

MITEN POLIITTINEN käyttöyhteys määritellään? Aivan yksiselitteistä vastausta tähän ei ole. Lähtökohtana voidaan pitää teoksen ”intensiivisen käytön” käsitettä eli sitä, että jokin tapahtuma tai ilmiö rakentuu olennaisesti jonkin teoksen tai teosten käyttöön. Voidaan ajatella, että intensiivinen käyttö liippaa läheltä mainontaa ja markkinointia, missä musiikki valjastetaan jonkin brändin käyttöön.

Otetaan esimerkki lähimenneisyydestä: Tammikuun 6. päivänä 2021 kymmenet tuhannet presidentti Donald Trumpin kannattajat kokoontuivat Washingtoniin protestoimaan vaalitulosta. Trump piti jäähyväispuheensa, jonka päätteeksi ämyreistä lähti soimaan Village Peoplen Y.M.C.A. Trump otti suosionosoitukset vastaan biisin tahtiin elehtien ja poistui sitten lavalta.

Sama show oli nähty hänen vaalikiertueellaan. Se tekee Y.M.C.A. -biisin käytöstä selkeästi ”intensiivistä”: kappale on liitettävissä tiettyyn hahmoon ja tapahtumaan, ja sitä on toistuvasti käytetty puheen jälkeen.

KÄYTTÖYHTEYS EI ole yksiselitteisesti poliittinen, vaikka tapahtuman järjestävä taho olisi poliittinen. Esimerkiksi poliittinen nuorisojärjestö voi järjestää diskoillan, ja ehdokas X voi soittaa vaalikahvitilaisuudessaan taustamusiikkia ilman, että biisit välttämättä identifioituvat poliittiseen ideologiaan tai henkilöön. Tällaiseen musiikin käyttöön riittää todennäköisesti Teoston myöntämä musiikkilupa.

Jos ehdokas X:lle järjestettäisiin tukikonsertti, tultaisiin jo lähemmäs musiikin poliittista käyttöyhteyttä. Tukikonserttiin osallistuvan cover-bändin tai artistin, joka esittää muiden kuin itsensä tekemää musiikkia, olisi syytä kysyä siihen myös tekijöiden lupa.

JOS EHDOKAS X  haluaisi käyttää sinun ja kollegoidesi kirjoittamaa biisiä vaalikiertueellaan selkeästi poliittisessa yhteydessä, edellä kerrottuun Trump-tyyliin, hänen tulisi saada siihen lupa kaikilta kyseessä olevan teoksen tekijöiltä. Yksikin ”ei” riittäisi esityskieltoon, vaikka muut tekijät sanoisivat ”kyllä”.

Luvan antaminen teoksen käyttämiseen poliittisessa yhteydessä tai tällaisen käytön kieltäminen perustuu tekijän itsehallinnoimiin taloudellisiin tekijänoikeuksiin. Koska Teoston lisensoimat musiikin käyttöluvat eivät siis sisällä musiikin käyttöä poliittisessa yhteydessä, tulisi ehdokas X:n neuvotella myös käyttökorvaus tekijöiden itsensä tai mahdollisen kustantajan kanssa. Tilanteesta riippuen tekijä voi vedota myös moraalisiin tekijänoikeuksiinsa, tarkemmin sanottuna ns. respektioikeuksiin, jotka säilyvät aina tekijöillä itsellään.

MIKÄLI KÄY NIIN, että huomaat musiikkiasi esitetyn poliittisessa yhteydessä ilman lupaa, sinun (tai kustantajasi) on itse oltava yhteydessä tapahtuman järjestäjään ja kerrottava, että Teoston esityslupa ei koske teosten esittämistä poliittisessa yhteydessä.

Jos vetoat moraalisiin oikeuksiisi, sinun on perusteltava, miksi teosta on mielestäsi käytetty sen taiteellista arvoa loukkaavasti. Voit myös kieltää teoksen käytön jatkossa poliittisessa yhteydessä, ja sopia korvauksen takautuvasti niistä kerroista, kun musiikkia on käytetty.

EDELLÄ MAINITTU respektioikeus tarkoittaa muun muassa sitä, ettei teosta saa saattaa yleisön saataviin tekijää loukkaavassa muodossa tai yhteydessä. Teoksen käyttö poliittisessa yhteydessä ei aina ja automaattisesti ole teoksen taiteellista arvoa loukkaavaa. Mutta moraalisissa oikeuksissa on kyse myös tekijän persoonan ja tekijän ja teoksen välisen erityisen suhteen suojaamisesta.

On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi tuomioistuimessa arviointi moraalisten oikeuksien loukkauksesta tehdään objektiivisen mittapuun mukaan. Loukkaavuus ei voi perustua pelkkään tekijän subjektiiviseen näkemykseen.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että tiettyä ideologiaa ilmentävän teoksen liittäminen vastakkaista ideologiaa edustavan teoksen yhteyteen voi loukata tekijän moraalisia oikeuksia.

Jos tekijä ei halua ”tunnustaa tiettyä väriä” tai haluaa olla täysin epäpoliittinen, hänellä on siihen oikeus. Tämä saattaa olla aivan pätevä syy vedota moraalisiin oikeuksiin ja saada respektioikeuden loukkaamisesta korvauksia oikeusteitse, mikäli sopimukseen ei muutoin päästä.

YHDYSVALLOISSA useat musiikintekijät ovat sekä viime vuoden että vuoden 2016 presidentinvaalien aikaan ilmoittaneet julkisesti, etteivät hyväksy musiikkinsa käyttöä Trump-yhteyksissä. Heidän näkemyksiään ei ole kunnioitettu, ja oikeusjuttuja musiikin luvattomasta käytöstä on vireillä.

Village People ei ilmeisesti ole kieltänyt musiikkinsa käyttöä Trumpin kampanjoinnissa. Yhtyeen Twitteristä löytyy aiheesta viesti helmikuulta 2020: “Though we don’t endorse his use, we’re not in the position to prevent such use unless he crosses the line. He has not. We have Democrats and Republican fans alike”.

Y.M.C.A. -kirjoittajat ovat Henri Belolo, Jacques Morali ja Victor Willis. Heistä Willis on yhä yhtyeen riveissä.

Artikkelin asiantuntijahaastateltava: Martti Kivistö, johtaja, strategia ja toimintaympäristö, Teosto

 

 

Meluava pelimanni etsii sisäistä rauhaa

KOKKOLAN vanhankaupungin museokorttelissa on pikkuinen vihreä puutalo. Sen yläkerrassa Antti Paalanen on pitänyt työhuonettaan kymmenisen vuotta. Pihapiirissä on historiallisia rakennuksia; muun muassa Suomen vanhin ei-kirkollinen kaupunkipuurakennus vuodelta 1696.

”Oikein virikkeellinen ympäristö minulle. Pidän vanhoista taloista”, Paalanen sanoo.

Viereisessä rakennuksessa toimii kesäisin idyllinen vohvelikahvila ja Taideleipomo. Työhuoneen ikkunasta näkyy Kokkolan kirkko.

Vihreässä puutalossa on pelimannin työhuoneen lisäksi K. H. Renlundin museon varastotiloja. On hiljaista ja rauhallista. Joskus talossa oli leipomo ja huhutaan, että edesmenneen leipurin henki viihtyy mestoilla vieläkin.

Antti Paalanen avaa työhuoneensa oven tavallisesti lapsen kouluunlähdön jälkeen.

”Olen aamu- ja aamupäiväihminen. Kun lapsen koulupäivä päättyy, lähden kotiin. Sellainen on mulle ihanteellinen työskentelypäivä.”

Tietyt rutiinit auttavat mieltä hiljentymään musiikin äärelle.

”Joogaan ja venyttelen. Tai sitten meditoin selälläni maaten. Riippuu päivästä ja vireystilasta.”

SÄVELLYKSET LÖYTYVÄT haitarilla improvisoiden, nuotteja miettimättä. Puhelimessa on jonkin verran lenkkeillessä tallennettuja ideoita.

”Pääsääntöisesti musiikki syntyy tässä työhuoneella”, Paalanen kertoo.

Laitteet ovat aina äänitysvalmiudessa sitä varten, että haitarista putkahtaa improtessa jotakin kehityskelpoista. Tyypillisesti Paalanen on lähtenyt tekemään ideasta valmista biisiä aika nopeasti.

”Keskeneräisyyden sietäminen on vaikeaa. Mulle tulee herkästi sellainen olo, että idea pitää saada pian valmiiksi biisiksi. Mutta monesti, jos alkaa pakottaa ideaa liian aikaisin kokonaiseksi biisiksi, tulee stressi.”

Paalanen haluaa pitää musiikintekemisen hauskana leikkinä. Ideat saavat rauhassa muhia ja muuttua. Biisien läjään laittamisen aika on sitten, kun tiedossa on deadline. Nyt ei ole.

”Kyllä sitä levyä ehtii tehdä sitten, kun maailma vähän aukeaa”, on Paalanen päättänyt.

/Teksti jatkuu kuvan jälkeen/

VERKKAINEN TYÖTAHTI ei ole hänelle luontaista. Päinvastoin. Sitä on pitänyt opetella sen jälkeen, kun uupumus sai yliotteen keväällä 2019.

Silloin valmistui uusin soololevy Rujo, joka oli ehdolla etno-Emman saajaksi ja jota Paalanen oli työstänyt neljä vuotta. Kokkolan kaupunginteatterissa tuli ensi-iltaan Neljäntienristeys, jonka musiikin Paalanen sävelsi ja esitti. TTT:n musiikkinäytelmä Vanhoja poikia oli työllistänyt hänen Kiharakolmio-yhtyettään Tampereella yli vuoden.

Paalanen myös keikkailee Suomessa ja ulkomailla soolona ja useiden bändien kanssa. Matkalaukku on aina eteisessä.

”Sitä tulee yöjunalla kotiin sunnuntaina ja jatkaa maanantaina askareitaan tajuamatta, että pitäisi ottaa lepopäiviä väliin. Kun tätä jatkuu pitkään, joku viikon tai kahden loma ei riitä palautumiseen. Kehon stressitasot nousevat, ja sitä myötä sumentuu myös mieli”, on Paalanen huomannut.

Koronan aiheuttama pakkoloma on tehnyt hyvää. Ja nyt, kun talven selkä alkaa taittua ja valo lisääntyä, asiat alkavat pikkuhiljaa palautua uomiinsa.

”Alan tajuta, millaisessa myllytyksessä sitä onkaan – sekä fyysisesti että henkisesti. Mietin, tuleeko kiire takaisin, kun ihmiset on rokotettu ja kaikilla kova kulttuurinnälkä? Mun tavoitteeni on säilyttää sisäinen rauha kaiken kaaoksen keskelläkin.”

HAITARI OLI puhtaasti intuitiivinen valinta.

”Joku sisimmässä sanoi, että tuonne suuntaan”, Paalanen muistaa.

Tarkoitus oli mennä kansalaisopiston kitaratunneille, ja akkaria lähdettiin hakemaan äidin kanssa Alavuden musiikki ja askartelusta. Huomion vei hyllyssä nököttävä punainen soitin, jollaista 8-vuotias Antti ei ollut nähnyt.

”Sain tietää, että se oli Hohnerin kaksirivinen haitari. Halusin sen.”

Jollakin tasolla valintaa ehkä ohjasi se, että molemmat papat olivat soittaneet haitaria. He tosin olivat nukkuneet pois ennen Antin syntymää. Hän säilyttää työhuoneellaan valokuvaa, jossa isän isä istuu kotituvan portailla kaksrivinen sylissään.

Kun äiti ilmoitti, ettei haitari mahdu budjettiin, musiikkikaupan omistaja Pertti Kari ehdotti ystävällisesti vuokrasopimusta. Haitarin voisi palauttaa, jos poika ei oppisi soittamaan.

Alku olikin hankalaa.

 Airi Hautamäki, nykyinen mestaripelimanni, oli alkanut pitää Alavudella kaksrivispiiriä. Soittaminen oli aluksi tosi outoa. Airi laittoi numerot näppäimiin ja näytti, että ’paina tuosta kolme kertaa’. Piirissä oli vanhoja pappoja ja nuoria tyttöjä. Olin ainoa poika.”

Pikkuhiljaa haitari tuli tutuksi ja alkoi innostaa. Teini-iässä Paalanen otti haltuun sähkökitaraa ja rumpuja. Rokkibändin treenit olivat arki-iltaisin. Viikonloppuisin hän veti kansallispuvun päälle ja haitaroi kansanmusiikkia ”kaikenlaisissa kissanristiäisissä”. Kiinnostus pelimannisoittimeen alkoi vähitellen haalistua.

”Sitten lukiossa mun tosi hyvä musiikinopettaja, Jorma Tuhkanen, rohkaisi viemään haitarin bänditreeneihin. Niin innostuin haitarista uudelleen ja aloin tehdä sillä omia biisejä.”

Innostus johti siihen, että Paalanen opetteli teoriaa musiikkiopistossa ja lähti lukion jälkeen katsastamaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikkipuolen pääsykokeet. Yllätyksekseen hän pääsi sisään ja palasi asiaan armeijan käytyään.

”Olin Sibiksessä kirjoilla jonkun 18 vuotta ja opiskelin tohtoriksi asti.”

Maisteriopinnoissaan Paalanen sävelsi kokeellista musiikkia 2-rivisellä haitarilla. Sitä löytyy hänen ensimmäiseltä sooloalbumiltaan Äärelä. Jatko-opintoja varten hän tilasi 3-rivisen vaihtoäänisen haitarin itse suunnittelemallaan näppäinjärjestelmällä.

Tohtorityössään Paalanen kehitti uusia soittotekniikoita, jotka perustuvat palkeen rytmiseen käsittelyyn.

”Lähdin hakemaan soittimen luonnollisesti tuottamaa rytmiä ja sointia sävellystyössä”, hän kertoo.

Näitä sävellyksiä on albumeilla Breathbox ja Meluta. Jälkimmäinen oli ehdolla Teosto-palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi.

/Teksti jatkuu videon jälkeen/

Haitari, hanuri vai harmonikka? Paalanen valitsee kaksi ensimmäistä.

”Pelimannimusiikkisoittimeen istuu parhaiten sana haitari. Ja toki tuon hanurihuumoria mielelläni esiin keikoilla”,  Paalanen tunnustaa.

”Harmonikka taasen viittaa 5-riviseen kromaattiseen, jota käytetään enemmän viihdemusiikissa.”

Haitari on 1800-luvun lopulta asti ollut tanssimusiikkisoitin, ja tanssillisuuden ajatusta Paalanen on lähtenyt jahtaamaan etenkin uusimmilla albumeillaan Meluta ja Rujo. Hän adoptoi musiikkiinsa elementtejä nykypäivän popista, joka on ”ihan valtavan hienoa”. Sydän sykkii etenkin elektroniselle tanssimusiikille.

”Nykypäivän biittejä yhdistettynä haitarin omaan, orgaaniseen saundiin”, luonnehtii Paalanen musiikkiaan.

Hän käyttää myös ääntään. ”Dance for me, dance for you, shake it”, ärisee pelimanni Rujo-albuminsa avausraidalla.

”Tämä on viittaus Iron Maideniin; siihen, kun vokalisti Bruce Dickinson huutaa keikkayleisölleen: Scream for me. Myös AC/DC ja Metallica soivat aikoinaan paljon cd-soittimessani.”
Suomen kieli muokkautuu biiseissä usein onomatopoeettisilta kuulostaviksi hokemiksi, jotka murtavat kielimuurin.

”EDM- ja dj- musiikissakin on paljon hokemia, jotka tuovat lisärytmiikkaa”, kertoo Paalanen vaikutteistaan.

”Meluta-levyn äänitysten loppuvaiheessa alkoi tuntua, että biiseihin pitää saada jotain melodista haitarin lisäksi. Aloin testailla, mitä ääniä mun suusta lähtee ja hain impropohjalta kurkkulaulusaundia.”

Keikoilla haitaritaituri on huomannut meluavansa, ärisevänsä ja puhisevansa aina vain enemmän. Hänen nykyinen tyylinsä sijoittuu instrumentaalimusiikin ja tekstillisen musiikin välimaastoon.

LEIPURIN HAAMU on tietenkin inspiroinut biisintekijää. Meluta-levyltä löytyvä The Final Walz manaa henkeä jatkamaan matkaansa. Sen syntyprosessiin liittyy mystiikkaa.

”Sävelsin biisiä työmatkalla Seinäjoella – alun perin kaupunginteatterin Peer Günt -näytelmään. Kun myöhemmin työstin kappaletta työhuoneellani, alkoivat Kokkolan kirkon kellot soida – ja ne soittivat kappaleen teemaa”, kertoo Paalanen.

Hän ei ollut aiemmin noteerannut kelloja, ainakaan tietoisella tasolla. Oli ilmiselvää, että aidot kirkonkellot oli äänitettävä manausvalssin levyversioon.

”Kun kuuntelin biisin masteria työhuoneen stereoista, alkoivat oikeat kirkonkellot soida yhtä aikaa biisiin äänitettyjen kellojen kanssa. Sitten volume sahasi itsestään ylös ja alas – samoin vahvistimen digitaaliseen volumenäytön numerot”, kertoo Paalanen.

”Silloin ajattelin, että valssin tarina oli saatu päätökseen ­– ja ehkä myös leipurin.”

5 x set up

Teksti: Antti Paalanen


Italialainen Castagnari-merkkinen 2-rivinen haitari on syypää siihen, että aloin tehdä omaa musiikkia. Sen pehmeä ja nätti ääni innosti mua.


Kolmirivinen Bb/Eb -vireinen Castagnari, jossa on vähän isompi skaala kuin 2-rivisissä. Kehittelin haitarin näppäinjärjestelmän jatko-opintoja varten. Tämä soitin johdatteli sellaisen musiikin pariin, jota nykyisin teen.


Set-up äänityksiin ja keikoille. Ääniteknikkoni Samuli Volannon kanssa on kehitelty systeemit, joilla mies ja haitari riittävät isoillekin lavoille. Haitari on mikitetty sisältä MusicTechin mikrofonijärjestelmällä, joka on ohjattu efektipedaaleihin, kuten oktaaveriin ja phaseriin. Ulkopuolella olevat DPA:n mikit ottavat akustista saundia. Beatin poljennossa käytetään Stomp boxia, mikitettyä lattiapedaalia. Taustanauhoja ei käytetä, keikoilla kaikki tulee livenä. Tietokoneella pyörii Logic Pro X ja äänikorttina RME, joilla olen äänittänyt haitarit ja laulut viime levylleni.


Gibson SG sekä pattereilla toimiva Marshall vuodelta 1991. Näitä käytin viimeksi Karhunpeijaisperformanssissa jokunen vuosi sitten. Kitaraa soittelen nykyään harvemmin, mutta se on aika kova fiiliksen nostattaja tuossa seinälläkin. Se vie ajatukset suoraan bändikämppänuoruuteen. Isompi Marshall tuli aikoinaan vaihdettua rumpusettiin, ja jäljelle jäi tämä komia super-marsu.


Tietyt rutiinit auttavat mieltä hiljentymään musiikin äärelle. Joogaan ja venyttelen. Tai meditoin selälläni maaten. Riippuu päivästä ja vireystilasta.

Musiikkiala ahdingossa – kuuleeko kukaan?

Elävän musiikin arvo vuonna 2020 laski yli 70 prosentilla, ja tulonmenetykset ovat ainakin 360 miljoonaa. Musiikkialan ammattilaisfreelancereiden tulonmenetykset vuonna 2020 olivat noin 106,5 miljoonaa euroa. (Luvuissa on jo huomioitu OKM:n ja säätiöiden musiikkialalle jo suunnatut korona-avustukset, noin 29 miljoonaa euroa.)

Valtion budjetin ensimmäinen lisätalousarvio on valmisteilla. Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa siihen 15:ttä miljoonaa euroa jaettavaksi koko kulttuurialan freelancereille. Suomen Musiikintekijöiden puheenjohtaja Kaija Kärkinen on pettynyt lisätuen määrään.

”Vähintäänkin kaksinkertaista odotin. Koko menetystä olisi toki mahdoton korvata kerralla, mutta tuo summa tulee hajoamaan niin pieniin osiin, että se ei helpota kenenkään arkea. Suureksi häviäjäksi jää nyt joukko, joka massiivisten tulonmenetysten lisäksi kärsii myös surkeasta työttömyys- ja sosiaaliturvasta.”

Tuen jakaa tällä tietoa Taike. Sen tuet ovat verotonta apurahaa taiteelliseen työskentelyyn. Musiikkialan näkemyksen mukaan freelancereiden tuki olisi jaettava korvauksena menetetyistä tuloista. Hakemuksia ei tulisi arvioida taiteellisin perustein tilanteessa, jossa freelancereiden elinkeino on perustuslain vastaisesti estetty.

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee yritysten kustannustuen kolmatta hakukierrosta huhtikuun lopulle. Valmistelussa on huomioitu osa musiikki-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan muutosehdotuksista. Kustannustuki on kuitenkin haastava useille musiikkialan toimijoille. Sitä ei ole tarkoitettu liiketoiminnan menetysten korvaamiseen, vaan nimenomaisesti kustannusten kattamiseen.

Tapahtumaliiketoiminta on koko pandemian ajan ollut tilanteessa, jossa pitkälle toteutettu tapahtuma joudutaan perumaan pahimmillaan vain päiviä ennen sen toteuttamista muuttuvien viranomaisrajoitusten tai -suositusten vuoksi. Tällöin tapahtuman vaatiman ennakkotuotannon kulut ovat jo syntyneet, mutta kaikkien tapahtumaan kiinnitettyjen osapuolten tulot jäävät toteutumatta.

Tapahtumien takuutuen mallia tehdään niinikään työ- ja elinkeinoministeriössä. Elinkeinoministeri Mika Lintilä on luvannut, että se julkaistaan maaliskuun aikana.

”Jos tuen toimintamekanismit esitellään alalle luvatusti, niillä voi olla takaava vaikutus vielä tulevan kesän tapahtumiin. Jos informointi venyy, alkaa tuen vaikutus näkyä vasta syyskesän ja syksyn tapahtumissa. Tukimekanismien aikaan saamisella on siis kiire”, toteaa Kati Kuusisto, Tapahtumateollisuus ry:n hallinnon ja edunvalvonnan johtaja.

Musiikkiala ehdottaa, että tapahtumien takuutukea maksettaisiin suoraan valtionkonttorista sekä tapahtuman järjestäjälle että sen sidosryhmille (alihankkijat, välittäjäporras, artistiyhtiöt ja -toiminimet), ja yksityishenkilöille muita kanavia pitkin, jos tapahtuma peruuntuu, sen sisältö muuttuu tai kävijäkapasiteetti pienentyy oleellisesti koronan vuoksi.

Maksetun tuen tulisi perustua syntyneisiin kustannuksiin ja tehtyyn ennakkotyöhön, joka tulisi tulkita korvattavaksi kustannukseksi.

Music Finlandin johtaja Kaisa Rönkkö sanoo, että valtionhallinto on kuullut musiikkialaa, mutta siltä puuttuu kokonaisnäkemys musiikkialan ekosysteemin kokonaistarpeista. Alan ekosysteemi on erityinen, ja se pitäisi ottaa kokonaisuutena huomioon tukimuotojen valmistelussa. Selviytyäkseen kriisistä musiikkiala tarvitsee pikaisesti myös exit-suunnitelman sekä pitkän tähtäimen rakennetuen.

”Aidosti on nyt myönnetty, että musiikkialan rakenteet eivät ole olleet tuttuja. Se on ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa. Mutta nyt kun on vuosi menty kriisissä, toivoisin päätöksentekijöiltä luottamusta alan esittämiin ratkaisumalleihin”, Rönkkö summaa.

”Koko kulttuuriala on koonnut ihan fantastisesti rivit kuntoon, ja meillä on analyyttiset ratkaisumallit ja tilastot. Toivoisin, että niitä nyt katsottaisiin. Se säästäisi kaikkien resursseja. Koen turhautumista siitä, ettei ole poliittista tahoa, joka veisi asiamme maaliin. Sen eteen teemme nyt hartiavoimin töitä.”

Artikkelin lähteenä on käytetty Music Finlandin lausuntoa, joka koskee hallituksen esitystä eduskunnalle vuoden 2021 ensimmäiseksi talousarvioksi.

Ihmisen ikävä keikoille

Alku

”Ihailin yhteiskunnallisista asioista kertovia teräviä toimittajia ja halusin sellaiseksi. Minusta ei pitänyt tulla taitelija. Olin kyllä soittanut Oulussa rokki- ja tanssibändeissä. Jälkimmäisestä oli hyötyä, kun juonsin Tammerkosken sillalla -ohjelmaa: vanhat valssit ja muut olivat tuttuja.

Merkittävä käänne tapahtui, kun muutin Tampereelle opiskelemaan tiedotusoppia ja tutustuin Harri Rinteeseen ja Juice Leskiseen. Juice opetti mulle tekstintekemistä. Mä opetin hänelle kitarasointuja. Perustimme bändin ja Love Records julkaisi Juice Leskinen & Coitus Int -albumin vuonna 1973.

Toimittajaurani alkoi Oulussa Kaleva-lehdessä ja  jatkui sitten tv-uutisissa ja Ajankohtaisessa Kakkosessa, mikä oli unelmani lukiolaisena. Juonsin myös musiikkiohjelmia, muun muassa Iltatähteä, ja ’pilasin’ Suomen nuorison näyttämällä Sex Pistolsia.

Kun soololevyn tekeminen alkoi kiinnostaa, Juice kannusti siihen kovasti. Hän oli antanut mulle lisänimen Kiimingin Steve Winwood.

Love Records julkaisi Maalaispoika oon -albumini 1974. Se nousi listojen kärkisijoille. Äkkiä olinkin Suomen suosituin laulaja ja nuortenlehtien karvapääpörssien ykkönen jonkin aikaa. Oli sitten pakko lähteä keikoille ja jättää toimittajan töitä vähemmälle. Se päätös teki aivan hirveän kipeää.”

Inspiraatio

”Tavallaan tein reportaaseja, kun kirjoitin lauluja. Minua ovat inspiroineet erityisesti katoava maaseutu, muuttoliike pohjoisesta etelään sekä Ruotsiin ja kaupungistuvien ihmisten elämä. Harri Rinteen kanssa ryhdyimme kirjoittamaan Siirtomaasuomen lauluja -trilogiaa jo silloin, kun olin vielä teinisuosikki. Teinien suosio tulee ja menee, ja minunkin tapauksessani se kesti vain tovin.

Trilogian lauluja esitän keikoilla edelleen, niistä mainittakoon Kiiminkijoki, Yhdentoista virran maa, Leuhkat eväät ja Pohjoisen laulu. Ja tietenkin Ajolähtö; tunnari Mikko Niskasen samannimiseen elokuvaan.

Harrin ja mun laulujen sankarit ovat usein rehvakkaita työmiehiä, joilla on lommo sydämessä. Pinnan alla on hyvin herkkä ja haavoittuvainen suomalainen mies.

Valehtelisin jos sanoisin, etteivät naiset olisi inspiroineet. Kyllä Harrin ja mun suuri inspiraation aihe on olleet ihmissuhteet. Meidän aidoimmat laulut ovat syntyneet tosielämän kohtaamisista, ihastumisista, rakkaudesta ja eroista. Rakkauslauluja on tuotannossamme satoja.

Keikoilla inspiraatio on haitaristi Jammi Humalamäki. Hauska mies.”

Luovuus

”Yhteiskunta ja sen kehitys on mulle luovuuden lähde. Olen sosiologinen lauluntekijä. Luen paljon ja seuraan asioita. Välillä kävin eduskunnassa puhumassa ja laatimassa lakeja.

Pidä yhteistyötä soittajien kanssa todella tärkeänä. Täällä mun talon kellarissa esittelen heille ideoitani. Luova prosessi, kun se biisi alkaa muotoutua soittajien käsissä, on niin upeeta. Olen tässä täysin vanhan liiton mies.

Haluan olla oikeasti tekemisissä niiden ihmisten kanssa, jotka levyilläni soittavat. Haluan mainita erityisesti Masi Luoman, jonka sovittamat suomalaiskansalliset jouset ovat kruunanneet monet mun biisit.

Mulla ei ole lähes koskaan ollut sellaista vaihetta, ettei lauluja olisi syntynyt. Olen julkaissut levyn vuodessa, parhaimpina kaksi. Yksin olen tehnyt reilu sata laulua.”

Harri Rinne

”Myös lauluntekijäkollegani ja ystäväni Harri Rinne on mulle luovuuden lähde. Hänen kanssaan tulee puhuttua ihan kaikesta. Parhaimmillaan laulut on meille terapiaa. Me ollaan rohkeasti kirjoitettu aiheesta kuin aiheesta.

Ollaan kirjoitettu yhdessä noin 600 laulua. Tiimityö on ollut meille hyväksi; me ikään kuin kiritetään toisiamme. Mä olen tosi monisanainen, ja Harrilla on ihmeellinen kyky tiivistää sanottava. Tehdään sekä tekstit että sävelet kimpassa, kitarat sylissä.

Ollaankohan me Suomen ensimmäisiä co-writaajia? Junnu Vainio -rahaston sanoittajapalkintokin me saatiin yhdessä, vuonna 2005.

Mitä enemmän on ikää, sitä raskaammilta laulunkirjoitussessiot tuntuvat – siis henkisesti. Me ei edes yritetä kertoa muita kuin meidän ikäluokan tarinoita. Viimeinen juna vuodelta 2018 saattaa olla viimeisimpiä levyjä, joilla meidän uusia biisejä julkaistaan. Sieltä löytyy esimerkiksi Tyhjä pesä; kertomus siitä, kun lapset on lähteneet kotoa. Musta ikävä kuvaa ihmistä, joka ei ole koskaan oikein kunnolla rakastunut, vaikka on ollut suhteissa. Rakastaja yhä nostaa esiin tabun aiheen: ikäihmisten erotiikan. Juicea me muistellaan kappaleessa Ikävä Jussia.”

Onnistumisia

”Sanoitin Maaritille 1980-luvulla kappaleet Jäätelökesä, Hymypoika ja Avainkaulalapsi. Sävellykset ovat Sami Hurmerinnan. Näistä lauluista olen edelleen hyvin ylpeä.

Koen onnistumisen tunnetta, kun taitelijat tekevät kappaleistani uusia versioita, joissa on aivan eri ulottuvuuksia kuin alkuperäisessä. Arvokkaita on se, että laulut jäävät elämään.

Vuonna 1978-1982 julkaistu Siirtomaasuomen laulut-trilogia on minulle tärkeä – olenhan pohjoissuomalainen lauluntekijä. Maalaispoikien tarina jatkui lähiölauluissa ja kantreissa. Nämäkin yhteiskunnalliset laulut olivat merkityksellisiä vaikka eivät sellaiset radioissa soineet enää 80-90-luvuilla. Ile Vainio sanoi Herraksi synnytään -levystäni: hyviä lauluja, mutten usko että myyvät paskaakaan. Eikä ne myyneetkään. Ile halusi kuitenkin antaa mahdollisuuden. Sen jälkeen aloin julkaista Indie-tuottajana itse.

Haasteita

”Monipuolisuus on synti Suomessa. Nyt toki ajattelen, että Rikoo on riskillä ruma, Vicky Lee ja muut Syksyn sävelessä menestyneet rallit ovat ihan hyvää camp-huumoria; sellaista esi-Kummelia. Mutta silloin aikanaan harmitti, kun yhteiskunnallisesti kantaaottavat lauluni jäivät niiden varjoon.

1990-luku oli hankala. Pakinoitsijat ja kriitikot kirjoittivat minusta kovaan sävyyn. Kestin dissaamisen jotenkuten, mutta myönnän, että se vaikutti luovuuteeni.

Kollegat ja ystävät olivat puolellani: Harri Rinne ilmoitti menevänsä lauluntekolakkoon ellei kirjoittelu lopu. Juice sanoi julkisuudessa, että on ainoa ihminen, joka saa vittuilla Alatalolle.

Ehkä mun ei-boheemi elämäntapa ja imago ärsytti? Hiihdin, laskettelin, kiipeilin ja meloin. Olin ulkoilmaihminen. Joskus 80–90-luvullahan surkeuden ja alkoholiongelmien romantisointi oli vielä muotia.

Kirjoitin 1990-luvun alussa Puutarha-levyä ja olin täynnä surua. Albumin laulut ovat itsemurhan tehneelle vaimolleni Marjalle. Ne syntyivät kuin automaatiokirjoituksella. Olin shokissa, enkä edes noteerannut hyviä arvosteluja, joita se levy sai.

Eduskunta-aikanani sain torpattua työsuhdetekijänoikeuden. Pidän sitä onnistumisena.”

Politiikka

”Eduskunnassa ihmettelin aluksi, että miten tällainen laulaja-lauluntekijä on tänne päässyt. Muutaman kuukauden siellä kansanedustajien juttuja kuunneltuani aloin miettiä, että miten nuo on tänne päässeet. Samanlaisia ihmisiä me ollaan kaikki.

Harrin kanssa kirjoittamani Totuuden etsijät -kappale kuvastaa tuntojani 16 vuodesta eduskunnassa: Rakastan kaikkia niitä, jotka totuutta etsivät. Pelkään kaikkia niitä, jotka sen jo löysivät.

 Poliittinen debatti herätti minussa vastenmielisyyden; kun ei enää puhuta asiasta, vaan huudetaan sitä omaa totuutta. Ääriryhmiksi jakautuminen ei Suomessa onneksi vielä näy niin paljon kuin Amerikassa. Mutta se huolestuttaa.”

Nyt

”Koronapandemia on ollut iso katastrofi musiikkialalle – sekä henkinen että taloudellinen. Pitäisi löytyä valtion tukea freelancereille, joilta on lähtenyt työt alta. En nyt tarkoita itseäni; olenhan eläkeläinen. Paljon keikkoja ja suunnitelmia on peruuntunut minultakin, ja juhlakonsertilleni Tampere-talossa on laitettu uusi päivämäärä maaliskuulle 2022.”

Huomenna

”Olen vanhan liiton mies: Haluan, että levyilläni on oikeita soittimia ja soittajia – Music Played by Humans – kuten Gary Barlow nimesi upean albuminsa. Se maksaa.

Pitäisi päästä keikoille, että firmani saisi rahaa levyjen tekoon. Ja keikoille on hirveä ikävä muutenkin. Joku puhuu läheisriippuvuudesta; mulla on yleisöriippuvuus.”

Motto

”Jos et elää voi kuin tahdot, tahdot elää niin kuin voit.”

Jutussa mainitut biisit:
Kiiminkijoki, Yhdentoista virran maa, Pohjoisen laulu: säv. ja san.  Alatalo
Leuhkat eväät, Ajolähtö, Tyhjä pesä, Musta ikävä, Rakastaja yhä, Ikävä Jussia: säv. ja san. Alatalo & Rinne

Vihdoinkin valmis!

Mariskan (Anna Maria Rahikainen) taskussa on tuore management-sopimus Backfront Musicin kanssa sekä levytyssopimus Kaiku Entertainmentin kanssa. Yhteistyön yksityiskohdat muotoutuvat aikanaan, mutta olo on toiveikas.

”Nyt mulla on yhteistyökumppanit, jotka projektiani tusailee. Kaikki entuudestaan tuttuja. Oon kotoisassa maastossa. Koska nyt tiedän paremmin kuin ennen, mitä ja miten haluan, se välittyy varmasti myös tiimilleni. Tuntuu, ettei asiat oo olleet koskaan näin hyvin.”

Mariska on julkaissut kahdeksan omaa albumia ja kirjoittanut sanoituksia lukuisille isoille artisteille. Vain elämää -sarjan viime kaudelle osallistuminen oli uralle pelkkää plussaa.

”En sanonut heti ’joo’, kun ajattelin, ettei se ole coolia, muta olihan se selvää, että menen. Olin jopa toivonut, että pyydettäis. Oon saanut näkyvyyttä ja musiikilleni ison yleisön.”

Kuvauksiin Mariska valmistautui perinpohjaisesti, koska kyseessä oli vaativa rasti.

”En halunnut missään nimessä vetää vasurilla. Kävin hypnoterapiassa, jossa käytiin läpi mun koko elämä. Halusin tuntea itseni tasapainoseksi ja vahvaksi. Lauluja treenasin mun mittapuulla järkyttävän paljon Aija Puurtisen opastuksella.”

Mariskan myötä ohjelmassa tuli entistä paremmin ilmi se suurelta yleisöltä usein pimentoon jäävä seikka, että monen biisin tekijä on joku muu kuin levyttänyt artisti.

”Mulle oli tietenkin tärkeää, että tekijyys tulee esiin. Tärkeää on myös mainita, etten ollut tehnyt kaikkia versioitani yksin, vaan niitä läjäiltiin sanoitusten osalta kasaan yhdessä Timo Kiiskisen kanssa.”

”Jos oikeesti käydään alasmenojen syitä miettimään, niin olihan meikä niin hakusessa kuin vain olla ja voi. Lähinnä vaan jännitin ja ihmettelin, että mitä tää homma oikein on.”

Maasto, jossa Mariska on urallaan liikkunut, on ollut jokseenkin poukkoilevaa ja nyppyläistä. Pysyvyyttä ja jatkuvuutta ei oikein ole ollut. Hän piirtää menneestä nousujohteista viivaa. Se kulminoituu nyppylöihin 1990-luvun punk-kauteen, 2000-luvun alun hip-hop-kauteen sekä vuosien 2007–2012 kohdalle, jolloin hän operoi Mariska & Pahat sudet -yhtyeensä kanssa.

Jokaisen nyppylän jälkeen viiva laskee kohti nollaa.

”Jos oikeesti käydään alasmenojen syitä miettimään, niin olihan meikä niin hakusessa kuin vain olla ja voi. Lähinnä vaan jännitin ja ihmettelin, että mitä tää homma oikein on. Suomen talvisotakin on ollut siellä taustalla; tunnevammaisuus. Mulla oli paljon ärhää ja jos joku ei mennyt heti maaliin, niin hanskat kehiin ja kiukut päälle. En mä vieläkään mikään lammas enkä täysin lauhkeentunut oo, mutta en mä enää niin äksyile. Ehkä oon kehittynyt tunnetaidoissa.”

Se, kuinka nollaviivalta on noustu ylös, on kysymysmerkki.

”Oon välillä ollut niin rähmäsissä tiloissa. Pohjalla lienee kuitenkin ollut joku sitkeys ja sisukkuus. Ehkä myös se on auttanut, että oon oman projektin ohella pitänyt koko ajan muille kirjoittamisen siinä mukana. Varmaan oon silti ollut alhaalla tosi laiska kaiken sisällön tuottamisen suhteen. Pisimmillään tollanen vaihe on kestänyt puolisen vuotta.”

Vaikka Mariska muistelee kiukkupäissään syytelleensä kaikkea mahdollista, tökkii häntä lähtökohtaisesti eniten oma asenne. Se, ettei osannut ottaa ohjia haltuunsa, olla tarpeeksi jämäkkä ja määrätietoinen.

”Tämä heijastui Pahat sudet -aikoina, kun meidän konseptia ei ollut pureskeltu valmiiksi, enkä osannut määritellä, saati viestiä sitä muille. Kun projektin eri osa-alueilla toimivat ihmiset ei oo samalla viivalla, niin meitä esimerkiksi myytiin ihan mihin sattuu ja jengi oli siellä, että mitä vittua te täällä teette. Kun kuviot on levällään, alkaa jossain kohtaa sakata.”

Pahojen susien jälkeen Mariska lähti pikkuhiljaa rakentamaan sooloprojektiaan.

Luovuus ei ole kaivo, joka tyhjenee ammentamalla. Mariska ajattelee, että mitä enemmän kaivosta kauhoo, sen enemmän se täyttyy virtaavalla vedellä.

”Pelkään, että jos pidän taukoa, niin kaivo ehtyy. Biisinkirjoittaminen on mulle intohimo, joka ei tarvi taukoja. Toki nukkua pitää, mutta muulle palautumiselle en näe tarvetta. Työ tykkää siitä, kun sitä tehdään”, hän sanoo.

”Muuhun säätämiseen pitää kyllä saada breikkiä. Kun huomaan, että oon kärttyinen ja varmaan saan kohta sydänkohtauksen, on siihenkin paras lääke mennä tekemään biisiä.”

Lapsen syntymän myötä Mariska on joutunut tekemään ammatillisia linjauksia. Olennaisin on kirjoittamisen keskittäminen omaan projektiin.

”Oon antanut energiani siihen, että tein toisille henkilökohtaisimmat tekstini ja jätin itelle jämät. Mun on ollut helppo palvella muita, ja onhan se tuntunut äärettömän hedelmälliseltä saada sanoittaa tosi isoille artisteille, kuten Jenni Vartiainen ja Anna Puu. Nyt ajattelen toimia jokseenkin toisinpäin.”

Oman artistiprojektin biisit tekeytyvät useimmiten niin, että Mariska synnyttää kitaralla tai pianolla sointukierron, jonka päälle hän mallailee melodian ja sitten lyriikat. Ne hän kirjoittaa paperille.

”Pääsen toteuttamaan pikkutyötön haaveet hypistellä kauniita paperituotteita ja saan ostaa kivoja kyniä sekä vihkoja firman piikkiin. Leikin ajatuksella, että mulla voisi olla vaikka vähän laadukkaampaa ja kalliimpaa kynää, kun lähden yrittämään jotain ikivihreetä. Myös nahkakantinen vihko, johon ei ihan kaikkee skeidaa kandeis kirjottaa.”

”Monta vuotta ajattelin, et olis varmaan hyvä osata tehdä demoja, mutta nyt on sellainen fiilis, että mun prioriteetit on itse biisinteossa.”

Biisi lähtee esidemona Mariskan musiikillisen oikean käden, Väinö Walleniuksen, tarkasteluun.

”Monta vuotta ajattelin, et olis varmaan hyvä osata tehdä demoja, mutta nyt on sellainen fiilis, että mun prioriteetit on itse biisinteossa. Ei mua ees kiinnostele tekniikan kanssa räpläily. Se on täyttä umpihankee. On ihan älyttömän taitavia konevelhoja, joten on ihanaa, kun sellaiset suostuu mun kanssa taitoonsa käyttelemään.”

Suuri rakkaus biisien kirjoittamiseen syntyy siihen liittyvästä tunteellisesta ja älyllisestä väännöstä. Kun palapeliin tulee vielä musiikki, on kokonaisuus niin kiehtova, että se istuttaa tekijän aina vain alas näpertämään. Oman lisänsä pakettiin tuo myös kiinnostus siihen, miten rakennetaan viesti, joka tavoittaa kuulijan toivotulla tavalla. Kuulluksi tulemisen tarve.

”Punk-tausta kuuluu ja tuntuu mun ajatusmaailmassa. Oon vähän vallankumouksellinen vastarannan kiiski – aina pieni vääntö päällä. On niin paljon kohtia, joissa musalla voi muuttaa yleisen mielipiteen mukaista suuntaa. Tältä pohjalta oon kokeillut laventaa popin tekstimaailman ilmaisua.”

”On hoettu sitä, että jos oot sen ja sen ikäinen naisartisti, niin forget it. Se ei ole totuus vaan väittämä, jota jengi alkaa uskomaan.”

Mariskan teksteissä on aina jotain omasta elämästä, välillä toinen puoli on petäjästä. Yksi kantavista motiiveista on naisen liikkumatilan laajentaminen.

”On esimerkiksi hoettu sitä, että jos oot sen ja sen ikäinen naisartisti, niin forget it. Se ei ole totuus vaan väittämä, jota jengi alkaa uskomaan. Aika on otollinen väittämien kumoamiselle, se on vaan meistä kiinni. Jos joku haluaa niihin uskoa, se on ihan fine, mutta mulle ne ei mene läpi.”

Sanoitusten tekeminen muille artisteille ei ole täysin jäänyt. Linjaus siinä on, että tekemiseen käytetystä ajasta on saatava kohtuullinen korvaus. Kun sitä ei kuitenkaan aina saa, niin tekemisen täytyy olla erittäin antoisaa kaikille osapuolille.

Epäkiitollisiin juttuihin Mariska ei enää helpolla lähde.

”Nykyään intuitio tai pumppu sanoo jo ennalta, onko kyseessä hyvä coctail.”

Hedelmällisenä lähtökohtana Mariska pitää sitä, että ajattelee itse spontaanisti tietystä artistista, että pitäisiköhän hänelle tehdä biisi. Ja sitten tehdään ­– useimmiten omalla pienellä ja kotoisalla porukalla, johon kuuluu Mariskan ja Väinön lisäksi esimerkiksi Super Janne.

”Parhaat sessiot syntyvät innostuneiden kavereiden kanssa, kun lähdetään vaikka illalla rennoissa fiiliksissä hengailemaan eikä tiedetä yhtään, mitä ja kenelle tehdään. Se on vastapainoa kaikelle vähän väkisin järjestetylle, ja mulle myös paluuta alun viattomaan olotilaan. Kyllä se henki sit siinä musassakin kuuluu, ja jos ei tule hyvää biisiä, niin ainakin on ollut hauskaa.”

Järjestetyille biisileireille Mariska ei nykyään osallistu.

”Eikä mua kauheesti enää pyydetäkään. Ne on mahdottomia aikataulullisestikin, koska vievät pitkän päivän ja mun pitää hakee lapsi tarhasta.”

Tasajako on co-write-sessioiden tilitysosuuksien sopimisessa yleinen käytäntö. Kun tekijöitä on kolme, se on Mariskan mielestä perusteltu. Olisi kuitenkin hyvä olla olemassa kirkkaammat yleiset pelisäännöt, sillä tilanteet vaihtelevat.

”Jos sessioissa on älyttömän monta tyyppiä ja on ite raapinu läpät läjään, niin onhan se tasajaolla vähän ärsyttäny. Oon myös kuullut, että sessiomyyrien joukossa sanoittajilla on aika paljon tyytymättömyyttä.”

”Sain kuulla tiukasti, että vittu, mitä paskaa. Ottihan se päähän ja lähdin usein vetämään tilanteesta haistatellen takasin.”

Palautteen suhteen uusi tulokas sai aikanaan sellaisen luulot pois -sokkihoidon, että sittemmin kaikki kritiikki on tuntunut kevätkukkasilta.

”Sain kuulla tiukasti, että vittu, mitä paskaa. Ottihan se päähän ja lähdin usein vetämään tilanteesta haistatellen takasin. Mutta kun tarpeeksi pitkään ravasi sitä reittiä, niin palaute menetti tehonsa. Vaikka se oli kaikkea muuta kuin rakentavaa, oli se sisuunnuttavaakin. Oli pystyttävä parempaan ja se sai tekemään töitä. En usko edelleenkään, että optimitulokseen pääsee varauksettoman positiivisella palautteella. Pieni vastus on tärkeää, muuten ei tason nostoa tapahdu. Mutta palautteen antajalla pitää olla tosi hyvä psykologinen pelisilmä, koska kova kritiikki saattaa olla tuhoisaa.”

Enää Mariska ei hae teksteilleen hyväksyntää muilta. Hän uskoo tietävänsä itse, mikä riittää.

”En siedä häpeää. Väärät lausevalinnat, loppuun ajattelemattomat ideat ja tietyt kielikuvat sotii mulla niin, että jos pitäisi niitä laulaa, niin tulisi huono olo.”

Tulevaisuutensa Mariska visioi tasaisen loivaksi, nousujohteiseksi ja pidemmäksi hölkäksi ylämäkeen siten, että välillä vähän hengästyy, jotta kunto kohoaa. Mutta missään nimessä ei saa hengästyä liikaa ­– onhan kyseessä kestävyyslaji.

 

Miten Radio Suomi soittaa kotimaista?

”Itse asiassa kotimaista Radio Suomessa on lisätty jo monta vuotta. Kanavamme musiikin kotimaisuusaste vuonna 2017 oli noin 55 prosenttia. Viime maaliskuun jälkeen se on ollut aika lähellä 70:ää prosenttia”, kertoo Lindroos.

”Keväällä tehtyä musauudistusta alettiin suunnitella viime vuoden puolella. Koronan myötä kyllä nostettiin kotimaisuusastetta hieman suunniteltua reippaammin. Mutta uudistus olisi tehty muutenkin.”

Miksi ja miten Radio Suomen musiikkivalikoimaa uudistettiin?

”Teimme viime vuoden puolella kuuntelijatutkimuksia ja -analyysejä siitä, mihin suuntaan koko kanavaa pitäisi viedä. Kuuntelijoiden toiveissa oli kotimainen, tuttu ja turvallinen musiikki. Ihan konkreettisena muutoksena mainittakoon esimerkiksi se, että viime vuonna melkein joka viikko nostettiin soittoon yksi uusi ulkomainen biisi. Tänä vuonna uusia ulkomaisia on otettu soittoon vain kuusi.

Musiikkikatalogiamme tarkastellaan koko ajan. Mietitään, mitä genreä tai aikakautta pitäisi lisätä. Musiikkiprofiilin rakentaminen on jatkuva projekti.”

Mikä on Radio Suomen musiikkiprofiili?

”Suurin osa meillä on kotimaista rock-, pop- ja iskelmämusiikkia. Aika paljon on klassikkokappaleita 1970-luvulta tähän päivään. Uudistuksessa haluttiin priorisoida suuria kotimaisia kappaleita ja artisteja.”

Miksi perinteinen tanssi-iskelmä on kadonnut Radio Suomesta?

”Kyllähän sitä löytyy. Paikka auringossa -ohjelma tulee joka arkipäivä. On myös Sekahaku ja Iskelmäradio -ohjelmat.”

Minkä verran saat kuunneltavaksesi uutta musiikkia ja millä perusteilla sitä päätyy soittoon?

”Saan, ajankohdasta riippuen, noin tuhannesta kahteen tuhanteen uutta biisiä kuukaudessa. Tässä on mukana ulkomaiset ja kotimaiset. Jotkut kappaleet karsiutuvat jo genren mukaan pois, esimerkiksi ulkomainen black metal ei ole meidän kanavan musiikkia. Kaikki kotimaiset kappaleet kuuntelen kyllä.

Valitsen viikoittain kokoontuvan musiikkiraadin kuultavaksi noin 8 biisiä. Myös laaja rinki Ylen eri-ikäisiä ja eri puolilla maata asuvia toimittajia ja tuottajia kuuntelee ne. Lopulliset päätökset soittolistalle otettavista teen pohdintojen ja keskustelujen pohjalta. Kuunteluvaiheessa raatilaiset eivät tiedä, kenen esittäjän, tekijän tai julkaisijan biisistä on kyse. Musiikki ratkaisee.”

Voisiko Radio Suomi soittaa enemmän uutta kotimaista?

”Tätäkin seikkaa tarkastellaan koko ajan. Toistaiseksi ei ole suunnitelmia uuden kotimaisen lisäämisestä. Tällä hetkellä lähetysvirrassa, siis pois lukien erikoisohjelmat, on viikkotasolla soitossa 45 uutta kappaletta. Uutuuslistaa päivitetään joka viikko: jotain lisätään ja jotain tippuu pois. Uutuusbiisejä otetaan soittoon 1–3 viikossa.”

Miten suhtaudut indie-tekijöihin?

”Biisin päätyminen soittoon ei ole kiinni siitä, onko takana levy-yhtiö tai onko promoottoria. Tärkein ohje on, että biisin, esiintyjän ja kaikkien tekijöiden nimet pitää olla viestissä mukana, samoin kaikki vaadittavat koodit, plus latauslinkki hyvälaatuiseen wav-tiedostoon.”

Millainen biisi valloittaa musiikkipäällikön sydämen?

”Hyvä ja vaikea kysymys. Joskus mielenkiinto herää sanoista, joskus tietystä saundimaailmasta, melodiasta tai itse laulajasta. Se vaihtelee. Mutta on mahtava tunne, kun karvat lähtee pystyyn ja tulee olo, että biisi on kuunneltava heti uudestaan muutaman kerran. Tätä työtä tehdessä pitää toki laittaa oma musamaku sivuun ja miettiä kanavan profiilia sekä yleisöä.”