EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Kuka perii tekijänoikeuteni ja Teosto-korvaukseni?

Tekijä: Sanna Korkee

Kuka perii tekijänoikeuteni ja Teosto-korvaukseni?

Julkaistu

Tekijänoikeudet siirtyvät perintönä perinnönsaajille siinä missä kaikki muukin omaisuutesi. Tekijänoikeuteen sovelletaan tekijän kuoltua avio-oikeutta, perintöä ja testamenttia koskevia lain kohtia.

Tekijänoikeudet merkitään perunkirjoituksessa omaisuudeksesi ja ne kuuluvat kuolinpesään siihen asti, kunnes perinnönjako suoritetaan. Jakamattomassa kuolinpesässä osakkaat määräävät yhteisesti kuolinpesään kuuluvan tekijänoikeuden käyttämisestä. Kuolinpesän osakkaiden tekemässä perinnönjaossa tekijänoikeus voidaan siirtää kokonaisuudessaan yhdelle perillisistä tai sen eri osia voidaan jakaa kaikille tai useille perillisille tarvittaessa hyvinkin ohuina viipaleina.

Mikäli sinulla ei ole testamenttia, jää tekijänoikeuksien jakamisen perillistesi tehtäväksi.

Jos testamenttia ei ole, laki määrää perijän

Mikäli tekijänoikeuksia koskevaa testamenttia ei ole, siirtyy tekijänoikeus kuten muukin omaisuus perintöihin liittyvän lainsäännösten mukaisesti lakisääteisille perillisillesi. Jos rintaperillisiä eli lapsia tai lapsenlapsia ei ole, omaisuus, mukaan lukien tekijänoikeus, siirtyy eloonjääneelle puolisolle eli leskelle. Jos sinulla on lapsia, leski ei peri sinua.

Mikäli lapsia tai puolisoa ei ole, perillisasemassa ovat edesmenneen taiteilijan vanhemmat tai isovanhemmat, sisarukset tai heidän lapsensa.

Lakimääräinen perimysoikeus katkeaa serkkuihin ja serkut eivät enää peri. Tällöin perintö menee valtiolle.

Huomionarvoista on myös, että avopuoliso ei peri mitään, ellet ole tehnyt hänen hyväkseen testamenttia. Tässä kohtaa laki kohtelee avioleskeä eri tavalla kuin avoleskeä.

Rintaperilliset ja leski perillisinä

Mikäli sinulta jää rintaperillisiä, eloonjäänyt leski ei peri lainkaan omaisuuttasi. Jos toiveesi on, että leski perii tekijänoikeuksia tai saa elinaikansa niiden tuotot, tulisi tämä määrätä testamentilla.

Lapsettoman avioparin kohdalla leski perii lain mukaan ensiksi kuolleen puolison. Jos haluat muuttaa tätä perimysjärjestystä, sinun on tehtävä testamentti. Testamentinsaajan eli sen, jonka hyväksi testamentti tehdään, ei tarvitse olla sukulainen ja se voi olla myös yhteisö.

Miksi kannattaa tehdä testamentti?

Testamentti on ainoa asiakirja, jolla voidaan määrätä siitä, mitä omaisuudellesi tapahtuu kuolemasi jälkeen. Testamentissa voidaan tekijänoikeuksien osalta joko kokonaan tai osittain poiketa lakinmukaisesta perimysjärjestyksestä.

Testamenttimääräyksiäsi voidaan käsitellä joko ainoastaan tekijänoikeuksia koskevassa testamentissa tai omaisuutta laajemmin koskevassa testamentissa. Mikäli testamentti koskee omaisuutta laajemmin, kannattaa tekijänoikeudet mainita nimenomaisesti omana erillisenä kohtanaan. Lisäksi testamenttiin kannattaa sisällyttää selkeä maininta siitä, miten muu omaisuutesi jaetaan.

Testamentissa tekijänoikeuksista voi määrätä vapaasti, esimerkiksi vaikkapa oikeuskohtaisesti kuten yleisölle välittäminen, kappaleenvalmistamisoikeus, ym. Kannattaa kuitenkin harkita, kuinka pieniin osasiin käytännöllisesti ajatellen tekijänoikeuksia kannattaa lähteä jakamaan.

Tekijänoikeudet voi myös testamentata kokonaisuudessaan ainoastaan yhdelle henkilölle tai taholle.

Tarkkana sanavalinnoissa

Testamenttimääräyksien kohdalla tulee olla tarkkana. Jos testamentissa mainitaan esimerkiksi ”Teosto-korvaukset” tai ”tekijänoikeuskorvaukset”, tarkoitetaanko tällä vain korvauksia ja tuloja vai koko oikeuden siirtymistä?

Mikäli tarkoituksesi on, että kaikki tekijänoikeudet ja niihin perustuvat korvaukset saa sama henkilö tai taho, tämä kannattaa selkeästi ilmaista testamentissa. Ja vastaavasti, jos tarkoitus on päinvastainen, kannattaa selkeästi mainita kuka saa mitäkin.

Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä lukien. Tekijänoikeuksien ja niistä kertyvien korvausten säilyminen tietyllä ennalta testamentissa määrätyllä taholla selkeyttää tilannetta pitkällä aikajänteellä. Koska tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta, kannattaa myös näitä tekijänoikeuksia perineen henkilön miettiä kuka perii hänen jälkeensä nämä hänen perimänsä tekijänoikeudet.

Erityiset määräykset tekijänoikeuksien käyttämisestä

Tekijänoikeuslain 41 §:ssä on säännös, jonka mukaan tekijä voi testamentilla antaa perillisiä ja leskeä sitovia määräyksiä oikeuden käyttämisestä. Tällaiset määräykset voivat olla laajoja ja sisältää esimerkiksi kiellon julkistaa aikaisemmin julkistamatonta aineistoa. Lain säännöksen nojalla voit myös esimerkiksi valtuuttaa yhden henkilön hoitamaan oikeuksiin liittyviä erilaisia sopimusasioita.

Tällaisen määräyksen antaminen ei edellytä sitä, että samalla antaisit testamenttimääräyksiä siitä, miten tekijänoikeudet siirtyvät. Kannattaa huomioida, että myös nämä edellä mainitut tahdonilmaisut on tehtävä testamentin muodossa.

Muut tekijänoikeuksia koskevat sopimukset

Musiikintekijä on voinut tehdä elinaikanaan erilaisia sopimuksia oikeuksistaan tai antaa niitä koskevia valtuutuksia eri tahoille. Nämä sopimukset ja valtuutukset pysyvät edelleen voimassa myös tekijän kuoltua. Tällöin tekijän kuolinpesä tulee hänen sijaansa.

Tällaisia sopimuksia ovat ainakin tekijänoikeusjärjestöjen asiakkuussopimukset. Tekijän kannattaa laatia yhteenveto testamentin liitteeksi tällaisista olemassa olevista sopimuksista ja muista valtuutuksista.

Moraaliset oikeudetkin siirtyvät perillisille

Moraaliset oikeudet suojaavat teosta esimerkiksi plagioinnilta, kopioinnilta tai muulta loukkaavalta käytökseltä. Tekijänoikeuksien periminen koskee myös tekijän moraalisia oikeuksia.

Tuula Rainto
Lakiasiaintoimisto Amos Oy

Entä jos tekisin vähemmän?

Julkaistu

Tätä kolumnia kirjoittaessani olen viimeisilläni raskaana. Odotamme avopuolisoni kanssa esikoistamme. Avopuolisoni ei työskentele musiikki- tai kulttuurialalla, ja se on ollut onni näinä vallitsevina aikoina. Onnea on ollut myös siinä, että olemme uskaltaneet luottaa toisiimme ja elämään.

Nyt meillä on edessämme uudenlainen aika. Jännittää ja pelottaa, mutta olen onnellinen. Millaista on elämä perheellisenä musiikintekijänä? Teistä lukijoista osa on perheellisiä, joten seuraavat ajatukset voivat olla teille hyvinkin tuttuja.

Vielä muutama vuosi sitten keikkailin Suomea ristiin rastiin Kauko Röyhkä & The Bootsien ja Radiopuhelimet-bändin kanssa. Tuolloin ajattelin, että se oli ainoa oikea ja sopiva elämäntapa.

Muut ikäiseni, nuoremmatkin, perustivat pesueitaan markettilähiöihin. He olivat välivuodella vanhempainvapaiden, eivät taiteen tekemisen ja itsetutkiskelun vuoksi. Muistan ajatelleeni, että minustahan ei tuohon ole – perheellisyys rajoittaisi aivan liikaa vapauttani, veisi ajan ja energian arvokkaalta luomistyöltä.

Nyt luonkin jotain aivan uutta. Tulevan perheenlisäyksen myötä olen havahtunut siihen, etten ehkä haluakaan tehdä ja julkaista musiikkiani sillä tavalla ja siinä mittakaavassa, mihin olen vuosien saatossa tottunut. On herännyt ajatuksia musiikin tekemisen ja esittämisen jäädyttämisestä. Kumma kyllä, en havaitse näissä mietteissä häivähdyksiä surusta, hitusia katkeruudesta.

Huokaisen vain hymähtäen. Hartiat valahtavat alas. Voisin tehdä vähemmän, voisin tehdä halvemmalla, voisin tehdä nopeammin. Voisin tehdä niin ja näin, joten kuten. Riittäisikö se?

Mitä jos sivuuttaisin oman musiikkini ja keskittyisin tekemään musiikkia muiden kanssa? Tuoreimmat esimerkit yhteistyökuvioista ovat Remu Aaltonen & Skuugi Darlings sekä J. A. Mäki -albumit, jotka julkaistaan syksyllä. Laulan näillä levyillä taustoja, ensimmäisessä soitan myös koskettimia. Mitä jos panostaisinkin vain studiomuusikkouteen? Ehkä keikkareissuille ei tarvitse lähteä, koronan hellittäessäkään.

Paljon on jo tullut tehtyä. Mitä haluaisin vielä tehdä? Ennen kaikkea, mitä tässä enää tarvitsee tehdä… ehkä ei olekaan pakko tehdä! Ehkä ei tarvitsekaan. Jos haluaa, niin voi ja saa. Sitten jos siltä tuntuu.

Nipistäkää! Aivan niinkuin tämä minussa kasvava uusi ihminen tulisi vapauttamaan niistä kahleista ja umpikujista, joita erityisesti oman musiikkini tekemiseen on liittynyt. Ja nyt hän potkaisi.

Taideprojektit ehtii saada valmiiksi myöhemminkin. Ja jos projektini eivät koskaan valmistuisikaan, mitä väliä sillä loppupeleissä olisi? Kysehän ei ole ihmishengestä. En ihmettelisi, jos ennen vanhemmuutta laatimani suunnitelmat menettäisivät merkityksensä. Laittaisin tekeleet takaisin pöytälaatikkoon, pitäisin ne kovalevyjen ja muistitikkujen kätköissä. Hengähtäisin. Vähintäänkin.

Seuraavaa, vuoden viimeistä kolumnia kirjoittaessani olen vanhempi – ja vanhempi! Todennäköisesti olen myös rättiväsynyt, aivan pihalla uudesta elämästä ja lääpälläni uudesta ihmisestä, joka on jo nyt muuttanut minua pysyvästi.

Musiikki ja laulut ovat edelleen minun lapsiani. Iloni ja työni, vastuuni ja vaivani. Ylpeyteni, onneni. Kuten pian syntyvä esikoisemmekin.

Dimi Salo
Kirjoittaja on suomalais-kreikkalainen laulaja-lauluntekijä, muusikko ja musiikkipedagogi.

Pieni ja hento ote / Veikko Nieminen

Julkaistu

PIENI JA HENTO OTE
Säv. ja san. Dave Lindholm
Ensilevytys: Dave Lindholm (1982)

Dave Lindholm oli vuonna 1973 suorittamassa siviilipalvelusta näkövammaisten ammattikoulussa, kun kerran ruokatunnilla tapahtui jotain erityistä. Koulu sijaitsi yhdessä Linnunlaulun huvilassa Helsingissä.

Dave kertoo:

”Näin yhden tytön istumassa yksinään ja ihmettelin, miksei hän mene syömään kuten muut oppilaat. – No, kun en oikein pääse tästä sinne. – Okei. Lähdetään!

Olin siinä vaiheessa jo saattanut näkövammaisia ja tiesin, ettei napata ihmisestä kiinni ja kahlita, vaan annetaan hänen itsensä pitää kiinni ja tulla mukana.

Tämä kokemus jäi mieleen, lähinnä se luottamuksen tunne. Sellaista en ollut kokenut elämässä kertaakaan. Saatoin hänet ruokailuun ja menin hetkeksi pihalle istumaan ja mietin, että tällaistakin on olemassa. Biisinteon kannalta ei kuitenkaan vielä tapahtunut mitään.

70-luvun puolivälin jälkeen kuuntelin paljon venäläisviulistin Viktor Tretyakovin levyttämiä Paganini-juttuja ja italialaisen pianistin Maurizio Pollinin Chopin-etydejä. Jäi itämään ajatus tehdä joskus jotain vastaavaa maailmaa. 80-luvulle tultaessa olikin viritelmää parista eri sovittajasta, mutta ne jutut jäi lähtökuoppiin.

Sitten tapasin Oton (Donner) ja hän sanoi lähtevänsä mielellään messiin. Menin Otolle kylään ja hän kokeili pianolla eri vaihtoehtoja. Istuin ja luin kirjaa ja välillä jotain kommentoin.

Seuraava muistikuva on se, että mentiin Finnvoxin studioon levyttämään Aino-levyä. Tämän biisin teksti oli täysin auki eikä muistakaan ollut juuri mitään, kun biisien pituuttakaan ei vielä tiedetty.

Oton johdolla ja sovittamana neljä soittajaa äänitti albumin jousiosuudet. Olin paikalla ja ehkä jotain tempoa saatoin kommentoida.

Tekstin tähän kirjoitin äänittämön puolella sinä aikana, kun äänittäjällä oli ruokatunti. Viulistit oli jo lähteneet.

Se vuoden 1973 kokemus oli sysäys, mutta se on vain osa biisiä. Aika suoraan tajunnanvirtana sanat paperille tuli. Siinä on tietty tunnelma läpi koko jutun, ja huomaa, ettei ole vaihdettu kesken mitään.

Jotain laulumelodiaa taisi myös olla mielessä. Oma syöminen jäi väliin ja pelkkä kahvi riitti kuten yleensä.

Se on mulle aika tavallista, että joidenkin biisien sanat syntyy vasta studiossa. Harvemmin kuitenkaan ihan ruokatunnilla.

Oton kanssa oli sovittu, missä kohdissa on laulua. Laulettuani tiesin, mikä kitarasaundi toimii. Soitin tosi hiljaa. Vaikka se oli sähkökitara, se sopi hyvin viulujen kanssa. Tuli samanlainen soiva sävy. Täytin kitaralla vain sen, mikä tuntui luontevalta. Kun siinä ei muutenkaan ollut mitään kitarasankaritunnelmaa, ei ollut järkeä soitella koko ajan.

En ollut koskaan tehnyt näin, pelkät viulut pohjalla ja klassinen tempomaailma. Otto pystyi ne jutut selkeyttämään. Hänen kanssaan oli aina tekemisen meininki eikä mitään haahuilua.

Keikoilla en tätä esittänyt ennen 2000-luvun alkua. Silloin oli yhdet hautajaiset Lahdessa ja tuli toive. Karjalaisen Jape (Jarno) oli mukana ja soitti kontrabassoa, mulla akustinen kitara. Sitten 2004 esitin sen Elvis ry:n jutuissa, Lauluntekijäklubilla soolona ja juhlakonsertissa Vantaan ison bändin kanssa. Nykyisin biisi on melkein joka keikalla.

Kiertue Oton ja jousiryhmän kanssa 2008 oli mulle helppoa, kun kaikki kulttuuri-ihmiset halusi jutella Oton kanssa. Tietenkin sujui muutenkin. En kuitenkaan koe tärkeänä pyrkiä sitä toistamaan, vaikka osaajia Suomesta kyllä löytyisi. Mutta olisiko samaa tunnelmaa? On niin paljon, mitä ei pysty mieleisellään tavalla enää toteuttamaan, kun ihmiset on kuolleet tai siinä kunnossa, että ne ei pahemmin enää soita.”

VEIKKO NIEMINEN
Säv. Tapani Kansa ja Hillel Tokazier
San. Tapani Kansa
Ensilevytys: Tapani Kansa (1978)

Tapani Kansan suosituimpia levytyksiä on yhteiskunnallinen kupletti nuoresta työttömästä, jonka rahat riittävät pieneen kahviin linja-autoasemalla. Laulun teksti syntyi keikkamatkan päätteeksi.

”Yhdellä Pohjanmaan keikkareissulla pysähdyin Tampereella Kesoilin yöbaariin teekupposelle ja sämpylälle. Pöytääni tuli juttelemaan nuori mies, joka oli vihainen ihan kaikelle. Ajaessa kotiin Katajanokalle alkoi tekstin idea hahmottua, ja kotona ensitöikseni kirjoitin sanat paperille kynä sauhuten.

Yhteiskunnallisena kehyksenä tarinan takana oli nuorisotyöttömyys, joka oli rysähtänyt uutena ilmiönä. Siihen asti vaikkapa ammattikoulun jälkeen sai heti töitä. Mutta 1975 meillä oli jo 60 000 työtöntä ja heti hätätilahallitus. Työttömyys oli pientä myöhempiin verrattuna, mutta silloin se oli sokki ja koski ensimmäistä kertaa myös nuorisoa.

Lapsesta asti olin seurannut yhteiskunnallisia asioita jopa intohimoisesti. Kotona niistä puhuttiin usein. Isäni Ahti Kansa oli peltiseppä ja työläiskirjailija.

Ensimmäinen levytetty tekstini oli 1974 julkaistu Sä luota päivään nousevaan. Se syntyi, kun olin ehdottanut Toivo Kärjelle, että levyttäisin italialaisen kappaleen Il mondo cambiera.  (säv. Sante Romitelli, alkup. san. Renzo Cioni ja Franco Migliacci). Topi kysyi, kuka tekisi tekstin, kun pojat (Junnu ja Vexi) on lomalla.

Vastasin, että voisin tehdä itse. – Ai jaa! Sen pitää olla sitten jämpti, tuumasi Topi. En tehnyt suoraa käännöstä vaan uuden tekstin samassa hengessä kuin alkuperäinen.

Siitä se alkoi, ja vähitellen aloin tehdä myös originaaleja. Hiukan ennen Veikko Niemistä syntyivät Tulkaa tytöt takaisin sekä Äidin pikkupoika, jonka tekstin tein ruotsinsuomalaisen opettajan Martti Pörhön sävellykseen.

Olen aina tykännyt Pekkarisen, Jurvan ja Tannerin jutuista. Kuplettihenkeen sävelsimme Hillel Tokazierin kanssa myös Veikko Niemisen muutama päivä tekstin syntymisestä. Hillel oli silloin bändini pianisti ja meillä oli yhteisiä biisisessioita.

Teksti on painava, mutta sävellys ei ole pateettinen vaan svengaavan kepeä. Kun sulla on vahva aihe, siitä tulee helposti liian raskas, jos sitä vielä sävelmällä pönkittää.”

Hillel Tokazier kertoo, että heti kun hänellä oli pianon ääressä teksti, lähti kertosäkeen melodia tulemaan.

”Rytmiikka tuli myös samalla, sellainen jatsikas komppi. Tapsalla oli vahva näkemys A-osan melodiasta ja niin se sävellys yhteistyönä syntyi. Siihen tuli tosi hyvä iskelmän rakenne. Hyvä ratkaisu oli myös se vuorottelu, että kertosäe on duuria ja A-osat mollia.

Teimme pelkällä pianolla ja laululla myös demon, joka lähetettiin euroviisukarsintoihin. Se oli tiettävästi aika hilkulla päästä sinne.”

Levytys äänitettiin Takomon studiolla Antti Hyvärisen johdolla ja sovituksena. Tapani Kansa valitsi laulaessaan ja viheltäessään esityksenkin tyylilajiksi kuplettirallin kepeyden.

”Kaikenlaista huumorinpläjäystä tuli mukaan. Esityksen huolettomuus on tarkoitettu kuvaamaan sitä, kuinka kevyesti moniin vakaviin asioihin suhtaudutaan. Että antaa olla vaan, rintintin. Porukat pyörii tuolla lyöden ranttaliksi mutta täynnä vihaa ja katkeruutta, kun ei ole paikkaa aikuistumisen kynnyksellä”, Kansa sanoo.

Hillel Tokazier kertoo esimerkin laulun nykyisestä kulttiklassikon asemasta:

“Joku vuosi sitten keikalla ryhmä nuoria tuli pyytämään, että soittaisin tämän. Kun ihmettelin, mistä muistavat, niin vastasivat, että tämä kuuluu heillä samaan sarjaan kuin Aikuinen nainen.”

…

Jutussa mainitut kappaleet
Il mondo cambiera: säv. Sante Romitelli, alkup. san. Renzo Cioni ja Franco Migliacci
Aikuinen nainen: säv. Gaetano Savio, alkup. san. Amerigo Cassella, suom. san. Kaisu Liuhala

 

Tekijänoikeuslaki uudistuu. Miksi ja miten?

Julkaistu

Euroopan Unionin laatima DSM-direktiivi edellyttää jäsenmailta huomattavia parannuksia tekijöiden asemaan digitaalisilla markkinoilla. Se turvaa tekijänoikeudet ilmaisunvapautta ja muita perusoikeuksia kunnioittaen.

Kaikkien EU-maiden on tarkasteltava tekijänoikeuslakejaan siitä näkökulmasta, toteutuuko niissä DSM-direktiivin sisältö. Jos ei toteudu, on lakia muutettava. EU hyväksyi direktiivin huhtikuussa 2019. Jäsenmailla oli kaksi vuotta aikaa viedä se osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Suomi on myöhässä määräajasta. Tämänhetkisen tiedon mukaan hallituksen esitys DSM-direktiivin toimeenpanosta on eduskuntakäsittelyssä joulukuussa 2021.

Tekijäfoorumi esittää nyt ratkaisuja, joilla EU:n DSM-direktiivin tavoitteet voidaan toteuttaa Suomessa.

Yhteinen sopiminen luovien alojen turvaksi

Suomessa voimassa oleva tekijänoikeuslaki ei takaa asianmukaista ja oikeasuhteista korvausta tekijöille DSM-direktiivin (artikla 18) edellyttävin tavoin. Nykyisellä korvaustasolla ei tule toimeen. Ilman tekijöitä ei ole sisältöjä, Tekijäfoorumi muistuttaa.

Ratkaisuksi ongelmaan se esittää, että asianmukaisen ja oikeasuhteisen korvauksen periaate toteutetaan käytännössä kollektiivisopimuksilla. Kollektiivisopiminen on työehtosopimusten kaltaista vähimmäisehdoista sopimista itsensätyöllistäjille ja työsuhteessa oleville tekijöille. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi kustannussopimuksissa, levytyssopimuksissa ja näyttelijöiden työehtosopimuksissa.

Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja Kaija Kärkinen toteaa, että kollektiivisen sopimisen merkitys yksittäiselle tekijälle on aivan olennainen.

”Musiikkialalla tämä kollektiivihallinnointi onkin monia muita aloja paremmalla tolalla tekijänoikeusjärjestöjen, kuten Teoston, olemassaolon takia. Yksittäinen tekijä ei voi kerätä tekijänoikeuskorvauksiaan maailmalta. Hän ei voi tietää, missä kaikkialla hänen teoksiaan käytetään,” Kärkinen sanoo.

Olisi olennaista, että taitelija voisi keskittyä omaan tekemiseen, ei taksojen neuvottelemiseen. Musiikintekijöiden kohdalla kollektiivinen sopiminen tarkoittaa esimerkiksi alan sitoutumista mallikustannussopimuksiin.

”Ja toinen esimerkki: vaikkapa elokuvasäveltäjillä voisi tulevaisuudessa olla taho, joka neuvottelisi alalle vähimmäisehdot”, pohtii Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja Aku Toivonen.

Eurooppalainen kilpailuoikeus ei estä itsensätyöllistäjiä sopimasta kollektiivisesti. Kollektiivisopimuksia tehty esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Irlannissa.

Ilman tietoa ei voi neuvotella

Monilla aloilla tekijät saavat puutteellisesti tai eivät saa ollenkaan tietoja teostensa käytöstä ja siitä kertyneestä tulosta. DSM-direktiivin avoimuusvelvoite (artikla 19) ei siis toteudu. Avoimuusvelvoitteen mukaan tekijöiden on saatava vähintään kerran vuodessa (kunkin alan erityispiirteet huomioon ottaen) kattavat tiedot teostensa ja esitystensä hyödyntämisestä ja siitä syntyneistä tuloista ja korvauksista.

Tekijäfoorumi katsoo, että tämä avoimuusvelvoite tulee kirjata Suomen tekijänoikeuslakiin ”pakottavassa muodossa”. Avoimuusvelvoitteen toteuttamisen yksityiskohdat taasen kirjattaisiin alakohtaisiin kollektiivisopimuksiin.

”Meidän alalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että levy-yhtiöillä olisi laissa säädetty velvollisuus toimittaa levyjen rojaltierittelyt tekijöille ja artisteille säännöllisesti”, Kaija Kärkinen sanoo.

DSM-direktiivi vahvistaa tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden neuvotteluoikeuksia. Tekijöillä ja esittävillä taiteilijoilla tulee olla oikeus vaatia asianmukainen ja sopiva lisäkorvaus sopimusosapuolelta silloin, kun alun perin sovittu korvaus osoittautuu suhteettoman pieneksi verrattuna kaikkiin teosten hyödyntämisestä myöhemmin syntyneisiin tuloihin. Tämä ”sopimuksen kohtuullistamismekanismi” on kirjattu artiklaan 20.

”Tämä antaa tekijälle oikeuden esimerkiksi neuvotella uran alkupuolella tehtyjä sopimuksia myöhemmin uudelleen”, Aku Toivonen täsmentää.

Tekijäfoorumi katsoo, että nykyinen tekijänoikeuslakimme ei vastaa direktiivin edellytyksiin ja ehdottaa, että kohtuullistamisesta säädettäisiin erillisellä momentilla (tekijänoikeuslain pykälässä 29).

Oikeudet takaisin tekijöille, jos teosta ei hyödynnetä

DSM-direktiivin (artikla 22) mukaan tekijöillä ja esittävillä taiteilijoilla tulee olla oikeus peruuttaa sopimus kohtuullisen ajan kuluttua, ellei teosta tai esitystä ei ole hyödynnetty. Tekijäfoorumi esittää, että alakohtaisilla kollektiivisopimuksilla voitaisiin määritellä, milloin teosta ei ole hyödynnetty kohtuullisessa ajassa.

”Musiikkialalla tämä tarkoittaa konkreettisesti esimerkiksi sitä, että kustannussopimuksen voisi purkaa, jos teosta ei hyödynnetä”, Aku Toivonen valottaa.

Kohtuutta ilman käräjöintiä

Riitatilanteet voisi Tekijäfoorumin mielestä sovitella opetus- ja kulttuuriministeriön alaisessa lautakunnassa. Tällä hetkellä Suomesta puuttuu direktiivin edellyttämä oikeuskäsittelylle vaihtoehtoinen riitojenratkaisumenettely (artikla 21).

”Musiikkipuolella tosin onkin jo olemassa Teoston sovittelutoimikunta, joka vertaisarviointina antaa lausuntoja tekijöiden tai tekijöiden ja kustantajien välisistä riitatilanteista. Tästä on hyviä kokemuksia”, Aku Toivonen sanoo.

”Se, mitä valmistelusta nyt tiedetään, on huolestuttavaa”, sanoo Kaija Kärkinen.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä DSM-direktiivin työryhmä valmistelee esityksen, joka viedään hallituksen kautta eduskuntaan.

”Se, mitä valmistelusta nyt tiedetään, on huolestuttavaa”, sanoo Kaija Kärkinen.

Hän viittaa joulukuussa 2020 järjestettyyn kuulemistilaisuuteen, jossa opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteleva virkamies esitteli suunnitelmaa DSM-direktiivin 17. artiklan täytäntöönpanosta. Nimenomainen artikla on musiikintekijöiden kannalta konkreettinen ja tärkeä. Sillä EU haluaa eroon arvokuiluksi kutsutusta ilmiöstä.

Alustapalvelut, kuten YouTube ovat perustaneet toimintansa vastuuvapauteen (ns. Safe Harbour), joka on luotu teosten passiivisia säilytyspaikkoja varten (esim. pilvipalvelut, web-hotellit). EU katsoo nyt, että YouTuben kaltaisten alustapalvelujen toiminta on teosten yleisölle välittämistä. Näin ollen alustapalvelut eivät saa julkaista teoksia ilman oikeudenhaltijoiden lupaa.

”Kun YouTuben, Facebookin ja muiden palveluntarjoajien bisnes perustuu täysin toisten tekemään sisältöön, ne eivät voi enää vältellä vastuutaan neuvotella kohtuullisista korvauksista oikeudenhaltijoiden kanssa”, Kaija Kärkinen toteaa.

OKM:n esittelemässä ehdotuksessa alustapalvelujen vastuu tekijänoikeusloukkauksesta
alkaisi vasta sillä hetkellä, kun se vastaanottaa yksilöidyn aineiston poistopyynnön oikeudenhaltijalta.

Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien yhteistyöverkosto Lyhty on antanut edotuksesta lausunnon, missä se toteaa, että ehdotettu malli loisi juridisen porsaanreiän, joka mahdollistaisi laajamittaisen luvattoman ja korvauksettoman teosten käytön. Kuka tahansa voisi ladata mitä tahansa aineistoa verkkosisällönjakopalveluun, minkä jälkeen seuraisi aina palvelutarjoajan ja oikeudenhaltijan välisestä ilmoitus / vastaus ‐prosessista johtuva viive ennen aineiston poistamista.

Lyhty katsoo, että ministeriön malli ylläpitäisi juuri sitä markkinahäiriötä, josta direktiivin avulla oli tarkoitus päästä eroon.

Lastenmusiikki vei miehen

Julkaistu

Alku

”The Beatles oli lapsuuteni musiikkia. Sen melodiat ja stemmat on tatuoitu minuun kiinni niin, että ne heijastuvat musiikistani vieläkin jollain tasolla.

Lapsena soitin lelukitaraa peilin edessä ja riparilla komppasin veisuja kitaralla. Bänditoiminta alkoi tuolloin. Soitan kitaraa, pianoa, ukulelea, mandoliinia kontrabassoa, mutta en ole virtuoosi missään.

Omien biisien tekeminen sai alkunsa ajatuksesta, että koska en ole maailman paras muusikko, kannattaa tehdä itse se musiikki, mitä esittää. Että ehkä mä voisin olla maailman paras omien laulujeni tulkki.

Johtuuko tarve tehdä omaa musiikkia narsismista?  Vai mistä tulee se pakonomainen tarve jakaa toisille tuntemuksiaan? Tällaisia olen pohtinut.”

Luovuus

”Pidän luovuutta yllä kuuntelemalla tosi paljon erilaista musiikkia, katsomalla leffoja ja lukemalla kirjoja. Mulla on Tampereen yliopiston Radio Moreenissa Macoboxi – musiikin erikoisohjelma, jossa haastattelen alan ihmisiä. Näistä keskusteluista olen saanut tosi paljon ajatuksia omaankin tekemiseen.

Pidän biisintekoa leikkimisenä, joka muuttuu enemmän työksi vasta sitten, kun mennään studioon.”

Onnistumiset

”Yksi aivan käänteentekevät asia tapahtui vuonna 2011. Olin julkaissut omakustanteena toisen soololevyni Pari suhdetta. Lähetin levyn Ylelle, ja toimittaja Jukka Haarma bongasi sen kuunteluun kansikuvan perusteella. Sokea piste -biisi pääsi soittolistalle. Se olikin sitten vuoden toiseksi soitetuin Radio Suomessa, ja koko Yleisradion viidenneksi soitetuin.

Olin silloin 46-vuotias ja ajatellut lopettavani musiikin julkaisemisen siihen omakustanteeseen. Vanhin lapsuudenystäväni sanoi, että en saa lopettaa nyt, kun tapahtui se mitä olin aina toivonut. Hän sanoi, että nyt se työ vasta alkaa. Näin sitten kävikin. Tein lisää levyjä, joista poimittiin biisejä Ylen radiosoittoon, ja jotka pääsivät viralliselle albumilistallekin.”

Ihmiset

”Onnistumisena pidän myös sitä, että olen löytänyt ympärilleni oikeat ihmiset. Olen saanut aina  soittaa itseäni parempien muusikoiden kanssa. Olen ympäröity ihmisillä, jotka saa mut loistamaan. Ilman heitä en olisi mitään.

Tuottajani, bändini kitaristin ja hyvän ystäväni Janne Saksan kanssa ollaan laitettu ulos, siis albumeilleni, jo 115 biisiä. En olisi päässyt näin pitkälle ilman häntä. Mieletön lahjakkuus.

Bändissäni hänen lisäkseen soittavat Sakari Löytty, rummut, ja Sakari Tiikkaja, basso.”

Haasteet

”Tänä päivänä on hankala saada omalle bändilleni keikkoja, jotka olisivat taloudellisesti kannattavia. Bilebändit, joissa laulan covereita, ovat sitten asia erikseen.

Tuntuu, että musa-alalla jokainen kaltaiseni pieni tekijä on yksityisyrittäjä, joka on samaan aikaan toimitusjohtaja, talonmies, autonkuljettaja ja mediavastaava. Taloudellinen vastuu on paljolti itsellä, ja musiikin julkaiseminen on aika nappikauppaa tänä päivänä. Radiosoitosta saatavat Teosto- ja Gramex-korvaukset ovat siksi äärimmäisen tärkeitä.

Lauluntekoprosessissa haastavinta ovat sanoitukset. Musiikillinen keksiminen on niin paljon helpompaa. On myös helpompi aavistaa, millainen rytmi ja sävel vetoavat tai eivät vetoa ihmisiin. Mutta että mikä teksti kolahtaa – sitä ei voi tietää. Koen, että suomalainen yleisö arvostaa hyviä sanoituksia.”

Mentorointi

”En hirveästi aiemmin tykännyt lastenmusiikista, mutta halusin lähteä tekemään sitä – olenhan ammatiltani opettaja. Halusin haastaa itseäni tekemään sellaisia lastenlauluja, jotka kiinnostavat itseäni. Tekstittäjäksi sain Jaakko Löytyn.

Olin mukana Musiikintekijöiden mentorointiohjelmassa vuonna 2020. Soili Perkiö, säveltäjä ja musiikkikasvatuksen lehtori, valitsi minut mentoroitavakseen kuunneltuaan tekemiäni lastenlauluja. Häneltä sain mentorointivuoden aikana todella paljon tietotaitoa lastenlaulujen kirjoittamisesta, esittämisestä ja koko lastenmusiikkikentästä. Vinkkejä tuli ihan liukuhihnalta ja ote oli rakentava.

Mentorointivuosi oli minulle todella antoisa ja käänteentekevä. Sen myötä sain tehtyä ensimmäisen lastenlevyni Siistii! Se oli Emma-ehdokkaana.

Haluan tässä kehua Musiikintekijät ry:tä. Olen saanut Musiikintekijöiden rahastolta useamman työskentelystipendin, päässyt Austiniin The House of Songs -taloon ja sitten vielä tämä mentorointistipendi. Ihan käsittämätöntä. En tiedä, miksi liityin jäseneksi vasta muutama vuosi sitten. Olisi pitänyt liittyä jo aiemmin.

Toinen mentorini on lapsuudenystäväni, muusikko J-P Virtanen, joka epätoivon hetkissä muistuttaa mua siitä, kuinka paljon olen saanut aikaan. Me taiteilijat ollaan välillä epävarmoja siitä, mitä me tehdään. Mentorointi on tosi tärkeää.”

Nyt

”Siistii!-levyn Emma-ehdokkuuden innoittamana halusin tehdä toisenkin lastenlevyn. Ikään kuin jatko-osan – ja vielä paremman lastenlevyn. Paremmuus tarkoittaa tässä sitä, että aikaa on käytetty enemmän ja sovituksia mietitty vielä monipuolisemmin. Olen tästä tosi iloinen ja ylpeä!

Levy julkaistiin lokakuun 1. päivänä sai nimekseen Kutkutusta. Tässäkin sanoitukset ovat Jaakko Löytyn, sävellykset minun ja tuotanto Janne Saksan.”

Tavoitteet

”Poikani sanoi joskus, että isä, tolla musiikilla sä saat aina ystäviä, mutta jos haluat tulla kuuluisaksi sun pitää tehdä rokkia. Mä kysyin kumpi on tärkeämpää; saada ystäviä vai tulla kuuluisaksi.

Menestyminen on mielestäni sitä, että saa tehdä niitä juttuja, joista tykkää. Sitä linjaa olen yrittänyt pitää. Tosin olen siitä onnellisessa asemassa, että mulla on muitakin töitä kuin musiikki. Olisin varmaan saanut hermoromahduksen, jos olisin taloudellisesti riippuvainen pelkästään musiikista.”

5 vuoden päästä

 ”En tiedä, missä olen musiikintekijänä viiden vuoden kuluttua. Voin sanoa, että välillä jopa pelottaa, että kuinka kauan luovuutta löytyy. Toisaalta olen studiomarcomaani ja keksin kyllä jotakin projektia aina. Eräs ystäväni sanoi mua sinnikkääksi. Se on varmaan totta.”

Motto

“Nobody is perfect. I am Nobody.”

Jutussa mainitut biisit: Sokea piste, säv. Maco Oey, san. Maco Oey, Jarmo Lampela

Tee se itse!

Julkaistu

Hongkong, Kolumbia, Japani, Etelä-Korea, Kanada, Venäjä, useat Euroopan maat ja tietenkin kaikki Pohjoismaat. Maija Kauhasen keikkakalenteri muutaman viime vuoden ajalta näyttää, että pääosa töistä on ulkomailla.

”Haaveilin jo parikymppisenä kansainvälisestä urasta. Tai järkeilin, ettei kanteleensoitolla tai ylipäätään kansanmusiikilla voi elää, jos tekee töitä pelkästään Suomessa”, hän kertoo.

Syksyllä 2019 Kauhanen jäi keikkatauolle kolmen vuoden tiiviin keikkarupeaman jälkeen. Hän aikoi valmistella uutta soolomusiikkia työhuoneella ja uudessa, ikiomassa kodissa Helsingin Kalliossa. Ja tehdä biisinteko-  ja keikkareissuja ulkomaille.

Sitten tuli pandemia. Kevät 2020 menikin lähinnä nukkuessa.

”On vaikeaa luoda uutta, kun ei ole mitään näkymiä tulevaisuuteen. Lamaannuin. Olin varmaan kuusi viikkoa soittamattakin ja kun yritin aloittaa, sain rakot sormiini. Ihan kuin lapsena.”

KANTELEESEEN Maija tutustui ensin musiikkileikkikoulussa. Opettaja huomasi hänen lahjakkuutensa ja oli sitä mieltä, että tämä tyttö täytyy laittaa musiikkiopistoon. Maijan vanhemmat tarttuivat ideaan.

”Olen meidän perheen vanhin lapsi. Mun jälkeen myös kaikki sisarukseni menivät musiikkiopistoon.”

Maijalle oli luontevaa jatkaa musiikkiopistossakin kanteleen kanssa. Kantele kun ei piittaa siitä, että soittajalta puuttuu puolet pikkusormesta lapsuuden tapaturman takia.

”Sen kanssa pystyy luovimaan ihan hyvin.”

Järvenpään musiikkiopistosta tie vei Sibelius-Akatemian nuorisolinjalle, Sibelius-lukioon, Kaustiselle Ala-Könni-opistoon ja Sibelius-Akatemian kansanmusiikkilinjalle. Kauhanen valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2015.

”Joskus kandiopintojen aikaan aloin tosissani miettiä, haluanko tehdä tätä. Totesin, että kyllä mä haluan. Valintaani ei ole koskaan kyseenalaistettu missään. Meillä kotona on aina pidetty tärkeänä, että saa tehdä sitä, mistä tykkää. Vasta opiskelukavereiltani kuulin, että tätä ammatinvalintaa voidaan pitää haahuiluna.”

Kauhanen ei ole jäänyt odottelemaan, että hänet löydetään tai että häntä pyydetään mukaan juttuihin. Jos kanteleensoittajana tekisi niin, saisi odotella ikuisesti. Oli tartuttava toimeen ja järjestettävä itselleen töitä jo opiskeluaikana.

”Yhtenä kesänä tehtiin kaverin kanssa varmaan jotain 150 vanhainkotikeikkaa. Siinä tuli harjoiteltua se keikkamyynti. Ja kun kantele ei ole varsinainen bändisoitin, niin bändit oli perustettava itse.”

KANSAINVÄLISEN uran Kauhanen aloitti tutkimalla kokeneempien kollegojen keikkakalentereita. Hän lähestyi festivaaleja, joilla nämä esiintyivät.

”Saatoin myös ilmoittautua kansainvälisille festareille vapaaehtoistöihin. Päivisin laittelin tuntikausia penkkejä katsomoihin. Iltaisin sain hengailla ja verkostoitua”, Kauhanen kertoo.

”Itsensä markkinoiminen ja myyminen uran alussa on aikamoista hommaa. Sitä saattoi lähettää satoja sähköposteja ja saada viisi keikkaa.”

Keikkamyyjä ja agentuuri tulivat mukaan Kauhasen kuvioihin 2017. Se vapautti kanteletaitelijan aikaa luovaan työhön.

”Mulla on myös muutama mentori, joiden kanssa pallottelen omia juttujani. Ja itse mentoroin muutamaa maisteriopiskelijaa. Saatetaan lähteä ihan siitä, että biografian ja teknisen raiderin pitää olla kunnossa. Tai siitä, että mihin verkostoitumistapahtumiin kannattaa osallistua ja miten.”

Maija Kauhanen on myös yksi Musiikintekijöiden mentoreista vuonna 2022. Hän valitsee yhden henkilön hakemusten perusteella mentoroitavakseen.

”Olen tästä mahdollisuudesta todella innoissani. Minusta on ihanaa olla avuksi muille.”

SÄVELTÄMISTÄ ja sanoittamista Kauhanen on harjoitellut lapsesta asti.

”Mulle on ollut ihan yllätys, että kaikki muusikot ei tee niin. Kansanmusiikkipedagogiikkaan kuuluu se, että tehdään itse. Mun läksyt oli jo musiikkiopistossakin sitä, että harjoittele toi kappale ja tee lisäksi oma biisi. Kanteletunneilla myös aina lauletaan ja säestetään itseä. Tehdään biiseihin omia sovituksia, soinnutuksia ja sanoja. Sekoitetaan kansanmusiikkia omaan musiikkiin.”

Raivopyörä, Maija Kauhasen ensimmäinen soololevy, julkaistiin vuonna 2017. Se sai Etno-Emman, ja Suomen arvostelijain liitto myönsi Kauhaselle Kritiikin Kannukset -palkinnon. Se on tunnustus taiteellisesta läpimurrosta.

Raivopyörällä Kauhanen käsittelee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kappaleet ovat sekoituksia kansanperinteestä ja Kauhasen omista sanoista ja sävelistä.

”Esimerkiksi Raivopyörä-kappaleeseen olen poiminut ajattomilta tuntuvia laineja perinnelauluista ja rakentanut niistä oman tarinani. Sävellyksen olen rakentanut

parin tahdin mittaisen runolauluteeman ympärille. Se on kansanmusiikissa ihan yleinen työtapa. Lopputulos on lähes kymmenminuuttinen ja polyrytminen teos.”

Maija Kauhasen pandemia-ajan residenssi sijaitsee Espoon Nuuksiossa järven rannalla. Kuva: Sanna Korkee

SYYSKUUSSA 2021 tie Maija Kauhasen luo mutkittelee peltojen ja metsien läpi keskelle ei mitään – ainakin Kalliosta katsoen. Ollaan Espoon Nuuksiossa järven rannalla, Kauhasen ”pandemia-ajan residenssissä”, joka on neljän ihmisen kimppakoti.

”Mä aloin tuntea itseni tosi yksinäiseksi siellä Kalliossa. Olen tottunut reissaamaan keikoilla ja kun en reissaa, tapaan ystäviä, teen töitä kahviloissa ja elän aika aktiivista elämää”, Maija kertoo.

”Kaikki tuo otettiin pois.”

Nuuksion omakotitalossa asuu kolme ihmistä. Maijalla on käytössään erillinen rakennus, jossa on kylppäri sekä makkarin ja työtilan virkaa tekevä huone. Kallion-kotinsa hän on laittanut vuokralle.

”En ole varsinainen luontoihminen, mutta kyllä mä olen nauttinut täällä olosta. Aamu-uinneista ja laiturilla istuskelusta. Ja siitä, että on voinut tehdä vaikka aamuimproja kun soittimet on olleet tässä kotona. Ja on ollut ihanaa tutustua näihin ihmisiin täällä!”

Mutta koska Maija tykkää vaihtaa maisemaa, tuntuu paluu kotiin Kallioon oikein hyvältä 9 kuukauden maalla asumisen jälkeen. Uutta musiikkia on syntynyt ja toisen sooloalbumin äänitykset ovat aluillaan.

”Nyt mietin, mitä näistä tarinoista haluan laittaa levylle. Aihioita ja materiaalia on varmaankin kolmen levyn verran. Haluan edelleen tehdä niin, että äänitetään yhtä aikaa laulu, perkussiot ja kantele. Sitten jotakin päälleäänityksiä. Liven tuntu kiehtoo tässä soolomateriaalissa.”

SOOLOURANSA lisäksi Maija on mukana useissa bändeissä ja projekteissa esiintyjänä sekä musiikintekijänä.  Tällä hetkellä aktiivisesti työn alla ovat Okra Playground -yhtyeen kolmas albumi sekä äänitykset yhteistyöartistien levyille Britteihin sekä Ruotsiin.

Taiken kolmevuotinen taitelija-apuraha päättyy vuodenvaihteessa. Sen jälkeen Kauhanen on taloudellisesti aikalailla tyhjän päällä.

”Tähän aikaan syksystä yleensä tietää seuraavan vuoden aikataulut aika tarkkaan. Nyt ei ole tiedossa oikein mitään.”

Toisaalta ulkomaan soolokeikkoja on alkanut ilmaantua lyhyelläkin, noin kuukauden varoajalla. Ja tottuneena reissaajana Kauhasen on helppo pakata settinsä mukaan ja lähteä matkaan.

”Jos tässä maailmantilanteessa yrittäisi vasta rakennella tätä hommaa, niin kyllä olisi vaikeaa. Että siinä mielessä on kyllä asiat kivasti.”

5 x set up

Maija Kauhasen tuulikellot. Kuva: Sanna Korkee
”Tuulikellot ovat viehättäviä ja niistä saa rakennettua mielenkiintoisia saundimaailmoja.”

Kauhasen kanteleet ovat itse tehtyjä. Kuva: Sanna Korkee
”Isä on opetellut tekemään mulle kanteleita. Ne värjätään yhdessä visioni mukaisesti ja äiti on suunnitellut kanteleisiin kaikuaukkojen kuvioita.”

Perkussiosettiin kuuluu erilaisia emalikulhoja. Kuva: Sanna Korkee
”Olen ostanut nettikirppiksiltä kaikenlaisia emalikulhoja ja pottia perkussiosettiini. Näitä voi soittaa myös jousella.”

Isä rakensi Kauhaselle toiveiden mukaisen mandokitaran. Kuva: Sanna Korkee
”Olen ryhtynyt opettelemaan kitaransoittoa. Isäni rakensi tämän mandokitaran.”

Väriä elämään! Kynsilakat, keikkakengät sekä teipit, joilla Kauhanen koristelee tavaroitaan. Kuva: Sanna Korkee
”Saan iloa pienistä asioista ja väreistä. Tässä kynsilakat, keikkakengät sekä teipit, joilla koristelen tavaroitani.”

 

Sydämen asia

Julkaistu

Kaisa Korhonen (s. 1988) sai viime vuonna Suomen Musiikkikustantajien läpimurto -palkinnon. Hänen voisikin luulla murtautuneen ryminällä tekijöidemme ykkösketjuun ja päässeen kuin ihmeen kaupalla kirjoittamaan biisejä maan eturivin artistille.

”Ehkä se näyttää siltä, mutta ennen kuin ensimmäistäkään biisiä meni julkaisuun, tein niitä vuosia ja vuosia. Mulla oli jo ala-asteella biisivihkoja täynnä lyriikoita, joissa oli aina myös melodia.”

Korhonen vahvisti osaamistaan Pop & Jazz Konservatorion perusopetuksessa, opiskellen laulua ja pianon soittoa. Laulunopettaja Jenni Ahlsved kannusti häntä esittämään matineoissa omia teoksiaan. Tuolloin hän myös tutustui Axel Ehnströmiin, joka on edelleen yhteistyökumppani ja ystävä.

”Axel ehdotti, et mun kannattaisi tarjota biisejä myös muille. Vasta hänen kauttaan tajusin, et on olemassa lauluntekijän ammatti. Luulin, et kaikki artistit tekee itse biisinsä. Eihän tekijöistä puhuttu juuri missään, eikä koulun opon tunneilla kerrottu, et tämmönenkin ammatti on. En olisi todellakaan ilman Axelia tässä. Luojan lykky koko Axel.”

Korhonen innostui lähettelemään biisejään tarjolle.

”Sain alkuun viestejä, et mahtavaa, kun on tullut uusi nimi alalle, lähetä lisää. Mä lähetin, mut vastauksia ei sit tullutkaan. Niin meni monta vuotta. Itkeskelin Axelille, et miks sä pääset eteenpäin ja mulla ei mikään onnistu. Hän sano, et pitää vaan jatkaa, jatkaa ja jatkaa, niin lopulta sit onnistuu.”

Muutama osuma noihinkin vuosiin sattui. Vuonna 2013 Jenni Jaakkola levytti kappaleen Sinä ja vaahteranlehdet ja vuonna 2016 Rajaton levytti yhdessä Axelin kanssa kirjoitetun kappaleen Olen unohtanut kaiken.

Uraa vauhditti vuoden 2017  Top 20 Future Hitmakers -kurssi.

”Tajusin, et mähän oon hyvä tässä. Ennen olin peilannut biisejäni Axelin tekemisiin, mikä oli kasvattavaa, mut masentavaakin. Aina oli jotain, mitä puuttui. Kurssilla kaikki oli aloittelijoita, ja huomasin, et ei hitto, mähän pystyisinkin varmaan pärjäämään alalla.”

Korhonen sai myös ensikosketuksen varsinaisiin co-write-sessioihin.

”Aluksi se oli tosi haastavaa, mut sinä aikana pääsi hyvin harjoittelemaan, mikä oli hienoa, koska heti kurssin jälkeen alkoi rivakka sessiotahti.”

Se, että teki joka ikisen duunin, mikä eteen tuli, ei ollut unelmatyötä.

Korhonen päätyi Elements Musicin tallikirjoittajaksi ja oli lähes joka päivä eri porukan kanssa sessioissa. Burnoutiin ei ollut pitkä matka, sillä hänellä oli lisäksi päivätyö opettajana.

”Ekan vuoden oli tosi vaikee hallita kokonaisuutta. Oli kova paine, et täytyy tarttua jokaiseen tilaisuuteen ja myös jatkaa kaikkia aloitettuja yhteistöitä. Kun itellä ei vielä oo nimeä ja pääsee tekeen nimekkäiden tyyppien kanssa, niin tulee paine, et pakko onnistuu, tai ainakin olla mukava, mikä sekin on joskus raskasta.”

Korhonen tiedostaa luoneensa paineet itse.

”Oon tosi herkkä ja olin ihan lukossa, mut väkisinkin siinä rohkaistu oleen rennompi. Nykyään on erilaista, kun on ympärillä tutut tyypit. Oon oppinu sanoon, et jutellaan, ja et jos on paha mieli jostain, niin sekin pitää sanoo. Aikaisemmin oli tapana käydä vessassa itkemässä.

Korhonen pohtii, onko muuta tietä menestykseen kuin väsymisen kautta, sillä vaatii nimeä päästä siihen, että voi valita sessiot ja yhteistyökumppanit.

”Jos kuitenkin voisin sanoa itelleni jotain sinne alkuun, sanoisin, et relaa vähän, kaikissa sessioissa ei tarvitse onnistua. Myös, et älä tee niin paljon sessioita. En todellakaan enää väsyttäisi itseeni sillä tavalla. Se, että teki joka ikisen duunin, mikä eteen tuli, ei ollut unelmatyötä.”

Sessiovauhdin plussaa oli tutustuminen eri työtapoihin sekä kollegoihin, joista ystäviksi ja yhteistyökumppaneiksi ovat jääneet esimerkiksi Topi Latukka ja Topi Kilpinen. Heidän kanssaan on syntynyt soolobiisejä Latukalle sekä Costellon levyttämä Miten vähän mä tiedän.

Kaisa Korhonen

Melodia ja lyriikka syntyvät käsi kädessä, kun Korhonen tekee yksin. Alalla tuntuisi kuitenkin olevan pulaa hyvistä sanoittajista, mikä on johtanut siihen, että hän on profiloitunut sanoittajaksi. Se on kielen rakastajan mielestä ”ihan fine”.

”Sessioissa mieluisin tapa on lähteä yhdessä päätetystä teksti-ideasta ja sen pohjalta miettiä, miltä musa vois kuulostaa ja sit lähtee hahmottamaan tekstiä siihen ympärille. Sanoituksen kirjottaminen valmiiseen melodiaan on ihan hirveetä, en mieluusti tee niin.”

Supersessio on sellanen, jossa kokee olonsa täysin turvalliseksi.

Noin 80 prosenttia Korhosen julkaisuun päätyneistä biiseistä on sessioissa syntyneitä, mutta hän kaipaa myös yksin tekemistä.

”Molemmilla tavoilla syntyy hyviä ja huonoja biisejä. Yksin tekemisen etu on, et saa päättää ihan ite kaikesta. Mut sessioiden sosiaalinen ulottuvuus kantaa, ihmisten kans olemisesta ja tekemisestä saa niin paljon muutakin kuin sen biisin.”

”Supersessio on sellanen, jossa kokee olonsa täysin turvalliseksi. Voi heittää mitä tahansa ja näyttää oman epävarmuuden, voi nauraa ja itkee. Se vaatii myös yhteisen innostuksen. Ei riitä, et yks on innostunut ja muut himmailee. Kun tulee sellanen olo, et tää on nyt se, mitä me kaikki halutaan tehdä, niin silloin siitä tulee myös hyvä biisi.”

Mieluisista yhteistyökumppaneista mainittakoon Janne Rintala, jonka kanssa Korhonen on kirjoittanut biisejä mm. Erika Vikmanin tuoreelle albumille. Janne oli tykästynyt hänen Stigille tekemän kappaleen Sitä sun tätä lyriikkaan ja kysyi, lähtisikö Korhonen yhteistyöhön.

”Me tehdään sekä lyriikat että melodiat yhdessä. Janne ymmärtää, että hyvä teksti on aa ja oo, joten on kiva tehdä hänen kanssaan. Hän on myös taitava pianisti ja melodian tekijä. Me äänitetään piano-lauluversiot kännykällä ja sit vasta tuottaja tulee siihen mukaan.”

Maija Vilkkumaan uusin sinkku Viimeinen elämä on myös melko tuoreen ja mielekkään yhteistyön tulos. Sessiot Maijan kanssa ovat odotettuja.

”Ihan niinku menis terapiaan. Maija on niin ihana ja lämmin ihminen ja valmis kokeileen kaikkee. Hän ei oo tippaakaan ennakkoluuloinen ja tekeminen on aina hauskaa.”

Ihailtavaa on sekin, kun konkariartistit haluavat auttaa uusia tekijöitä, kuten esimerkiksi Elastinen, joka otti Korhosen tiimiinsä.

”Me päädyttiin sattumalta samaan sessioon, kun Kimmolta oli peruuntunut joku juttu, ja mä olin tekemässä muiden kanssa jotain. Hän vaan tuli siihen huoneeseen ja sit tehtiinki yhessä. Sen jälkeen Kimmo pyys mua leirille Jukka Immosen ja Antti Riihimäen kanssa ja siel synty biisi Epäröimättä hetkeekään. Se avas mulle paljon uusia mahdollisuuksia.”

Koulumaailmasta on surullisen tuttua, miten pahoin moni nuori voi, joten tästäkin aiheesta oon kirjoittanut.

Sanoittaminen on Korhoselle keino jäsentää omaa sisäistä maailmaa ja käsitellä tunteita, kertoa kuulijoille asioita, joita haluaa kertoa itselleenkin. Keino tuoda esiin tärkeää sanomaa elämän arvostamisesta ja siitä, että jakamalla hyvää, saa itsekin hyvää.

”Koulumaailmasta on surullisen tuttua, miten pahoin moni nuori voi, joten tästäkin aiheesta oon kirjoittanut ajatellen, et josko joku kuulis tän biisin ja sais jotain valoo ja voimaa ja viestin, et sä et oo yksin.”

Epäkohtienkin keskellä Korhonen haluaa kiinnittää ihmisten huomion asioihin, jotka ovat maailmassa hyvin. Hän haluaa olla tuomitsemista vastaan, lempeyden ja hyväksynnän puolesta, kuten vaikkapa Vikmanin levyttämässä biisissä Syntisten pöytä.

Palaute on ammattitekijällekin tärkeää, mutta kaiken palautteen vastaanottaminen ei ole ollut aina helppoa.

”Se menee aina samalla tavalla. Ensin otan vähän itteeni. Sit tulee, et eihän se noin ole, väärä palaute, ja sit yhyy, en osaa mitään. Sit tulee, et voisinkohan sittenkin muuttaa tässä jotain ja lopuksi, et voi vitsi, tästä tuli sittenkin parempi, olipa hyvä palaute.”

Tunnevyöry voi kestää kymmenestä minuutista päiviin, riippuen siitäkin, miten henkilökohtainen biisin aihe on. Nykyään vyöryn kaari on lyhyt ja joskus sitä ei tule ollenkaan, mikä on Korhoselle merkki ammattikasvusta.

Pettymyksiltäkään ei voi välttyä, ja joskus ne tuntuvat isoilta pudotuksilta.

”Jos vaikka tekee jossain sessiossa tykkibiisin, josta kaikki on sitä mieltä, et tää on paras ikinä. Sit lähettää sen ihan intoo täynnä ja vastaus on, et tästä puuttuu jotain tai tää ei nyt sovi tähän juttuun. Se on ihan hirveetä, ja silloin mietin miks mä teen tätä? Mut en mä tekemistä vois jättää.”

Ite en vieläkään saa tekemisestä niin paljoa rahaa, et pystyisin elään sillä.

Bisneksen jättäminen sen sijaan on käynyt mielessä, sillä tekijän asema on epäreilu, taloudellinen tulos ei vastaa tuhansia työtunteja.

”Jos vaikka etsitään suuntaa uudelle artistille, niin useat tekijät kutsutaan tekemään biisejä, joista ehkä yksi menee jatkoon. Jos joku meneekin levylle, niin tulo saattaa olla alle viis euroa, jos ei oo radiosoittoa. Se määrä työtä ilman rahaa on kohtuutonta.”

Korhonen onkin ilahtunut viime aikoina esille nousseesta ehdotuksesta, että tekijät saisivat sessiopalkkion. Pieni parannus olisi edes sekin, että julkaistavasta teoksesta saisi palkkion.

”Järjestelmää kannattaisi ehdottomasti kehittää, vaikka haastavaa se varmasti on. Jotain tälle täytyy tehdä. Ite en vieläkään saa tekemisestä niin paljoa rahaa, et pystyisin elään sillä. Oon päässyt tilanteeseen, et noin joka kolmas biisi päätyy julkaisuun. Silti teen edelleen kolme päivää viikossa open hommia. Kyllähän sekin jotain kirjoittajien tilanteesta kertoo.”

Myös tekijöiden jako-osuudet sessioissa pohdituttavat, etenkin sanoittajan ja tuottajan osalta. Yleensä jako menee tasan, mutta siinäkään ei oikeudenmukaisuus aina toteudu.

”Jos vaik teen sessiossa yksin koko tekstin ja osallistun sävellykseenkin, tasajako ei oo reiluu. Eikä tilanteissa, joissa tuottaja saa kappaleesta myös tuotantopalkkion, kun ei ole olemassa sellaista asiaa kuin kirjotuspalkkio. Jos tuottaja on aktiivisesti mukana biisin kirjoittamisessa ja tekee sillä riskillä, ettei vielä tiedetä, meneekö biisi mihinkään, niin tasajako on ok.”

Unelmat liittyvät rahaan kuitenkin vain sen verran, että Korhonen toivoo voivansa keskittyä pelkästään musiikin tekemiseen. Edes joitakin vuosia.

”Ei mul oo tarvetta valloittaa maailmaa tai olla jollain tapaa paras. Unelma on, et saisin pidettyä tekemisen sydämen asiana, ja et siinä pysyisi lapsenomainen innostus. Mä haluun koskettaa ihmisiä kirjoittamalla. Siihen mulla on palo.”

Kaisa Korhonen

Tästä asti aikaa / Kaiken antanut

Julkaistu

Tästä asti aikaa
Säv. Timo Kivikangas ja Sakari Pesola
San. ja co-säv. Pauli Hanhiniemi
Ensilevytys: Kolmas nainen (1990)

Timo Kivikangas ja Sakari Pesola tutustuivat Seinäjoella kesäyliopistossa 1988. Sakari oli Kolmannen Naisen kitaristi, Timon bändeistä yksi oli ollut Manic Toys.

Timo kertoo, mihin tutustuminen johti kesäkuussa 1989.

”Olin kotitilalla Jurvassa, kun Sakari soitti Töysästä. Kolmannessa Naisessa oli toisen kitaristin paikka vapaana Timo Löyvän lähdettyä. Vastasin, että kokeillaan. Ekojen keikkojen jälkeen päätettiin, että osallistun myös uuteen levyyn. Sakari oli hankkinut neliraiturin ja rumpukoneen. Sain ne lainaksi ja tein joitain demoja.

Heinäkuussa Sakari tuli meille useaksi päiväksi. Hänkin oli maalaistalon poika. Korjasimme päivät heinää ja illat keskityimme musaan. Kelatessaan mun neliraiturille tekemiä juttuja Sakari pysähtyi tämän kohdalla. Siinä oli säkeistön ja kertsin soitto parilla kitaralla ja rumpukoneella.

Työstimme sitä heti niinä iltoina. Sakari soitti pitkät kitaravedot ja bassolinjat vuoropuheluna mun tiheärytmiselle kitarapohjalle. Itse tein intron ja välisoittoja. Saimme aikaan demon, jossa uskoakseni välittyi se kesä, se muutos ja mahdollisuus. Lopulliseen Sakari soitti sitten aivan jäätävän kitarasoolon.”

Sakari muistelee samoja heinäkuun hetkiä.

”Se yksi Timon jutuista nappasi heti. Siinä oli letkeä ja rento meininki. Lisäsin liukuja, taitesointuja ja muuta. Yhä on elävänä mielessä ne päivät ja illat: uusi bändin jäsen, kesä, heinätyöt, biisinteko maalaistalon ullakolla.Syksyllä lähetin demon osana muuta pakettia Paulille.”

”Kun keksin sloganin tästä asti aikaa, olin siihen heti tosi viehättynyt. Ajattelin, että tää on niin killeri, että loppu voi olla melkein mitä tahansa.”

Pauli Hanhiniemi opiskeli Vantaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen piirtäjälinjalla ja asui Martinlaaksossa.

”Olin yksin kotona. Tiskasin ja kuuntelin demokasettia. Mankka oli kaappipakastimen päällä. Äkkiä tämän kohdalla tuli vahva elämys siitä, että nyt tiedän, mistä tää laulu kertoo.

Elämä oli murroskohdassa: Alavuden elonpiiriin en enää palaisi ja jotain uutta on edessä. Bändilläkin oli yksi vaihe takana ja uusi alullaan. Fiilis oli se, että ollaan tyytyväisiä tähän hetkeen ja luottavaisia, että jollain tavalla tullaan pärjäämään.

Kun keksin sloganin tästä asti aikaa, olin siihen heti tosi viehättynyt. Ajattelin, että tää on niin killeri, että loppu voi olla melkein mitä tahansa.

Tein tekstin yhtä kyytiä. Säkeistöjen kuvilla on kaikilla todellisuuspohja. Esimerkiksi kissapetojen näkijä oli kaverini, joka hitsarina liekkiin tuijotettuaan tuli hallista ulos evästauolle ja näki hetken mitä sattui.

Valmiiseen demoon tehdessäni olen kääntäjä, joka kääntää musiikin sanojen kielelle. Jos laulumelodiaa ei vielä ole, se muotoutuu samalla. Tässä rekisteröimme koko sävellyksen Sakarille ja Timolle, koska sen ajan teostokäytännöt ei muuten sallineet haluamaamme jakoa.”

Sakari kertoo, että Paulin esiteltyä tekstin treeneissä Alavudella tehtiin kertsin laulumelodiaan muutos.

”Alkuperäinen lähti nousevassa kaaressa ja meni hankalan korkealle. Pauli oli alun perin laulanut demon päälle kertsiä oktaavia alempaa. Bändin mouheessa se oli liian matalalla ja oktaavi liian korkealla. Nyt hän alkoi kokeilla laulaa sitä ekan rivin jälkeen alaspäin ja alkuperäinen melodia tuli stemmaksi.

Millbrook-studiolla tammikuussa 1990 biisi äänitettiin. Soitosta vastasi bändi, rummuissa Pasi Kallioniemi ja bassossa Raimo Valkama.

Mikko Karmila teki tuottajana huipputyötä. Hyvältä meidän levyt siihenkin asti kuulostivat, mutta tällä levylllä ja tällä biisillä saundipuoli otti vielä melkoisen hyppäyksen eteenpäin.

Helmikuussa tuli sinkku ja perään albumi Hyvää ja Kaunista. Teoston raporteista olen laskenut, että levyä on myyty jotain 80 000. Edelleen olen ylpeä, kun kuulen biisin radiosta. On se uljaan kuuloinen.”

 

Kaiken antanut
Säv. Mika Toivanen
San. Anna Eriksson
Ensilevytys: Paula Koivuniemi (2012)

Paula Koivuniemi oli vuodesta 2006 levyttänyt Edelille ja AXR:lle Mika Toivasen vastatessa tuotannoista ja sovituksista sekä pääosin sävellyksistä. Syksyllä 2011 valmisteltiin samalla sapluunalla uutta levyä Warnerille.

Mika Toivanen kertoo, että yksi tämän Matka-albumin sävellyksistä oli jo vanhempi.

”Joitakin vuosia aikaisemmin olin tehnyt Steven Stewardin kanssa englanninkielisen You’ll dance again. Työnimenä oli ‘Tina Turner -biisi’. Se jäi lähettämättä kansainvälisille kustantajille ja nyt muistin sen. Ehkä ajattelin, että Paulassa ja Tina Turnerissa on tarinallisia yhtymäkohtia.

Sävellys oli varmaan syntynyt kuten yleensä studiolla koskettimia soitellen ja noukkien melodioita niin, että kokeilin laulamalla eli ilman sanoja rallatellen, mikä tuntuu hyvältä. Pelkästään pianolla hapuiltuna hyväkin sävelkulku voi mennä ohi, kun et saa siihen kehollista tunneyhteyttä.

Erikoisuutena tähän tuli se, että A-osa menee korkeammalta kuin kertsi. C-osa ei myöskään ole mikään lepo-osa, vaan pitkä ja rytmitykseltään tiheämpi.

Tekstin vaihtaminen uuteen suomenkieliseen oli Stevenille ok. Tein sävellyksestä pianodemon, jossa oli laulumelodia soitettuna ja sovituksen suuntaviivoja mukana.

Soitin Annalle, ja hän lupasi tehdä tekstin. Tina Turner -kytkentää en maininnut. Annan kanssa olin tehnyt yhteistyötä jo 90-luvun jälkipuolelta lähtien.”

Saatuaan demon Anna Eriksson kuunteli sen muutamia kertoja. Idea tekstin sisällöstä tuli nopeasti.

“Mietin mistä saisin tekstiin henkilökohtaisen kulman, kun en tuntenut Paulaa ihmisenä, vaan ainoastaan mediasta ja parista takahuoneen tapaamisesta. Se kulma löytyi laulamisesta, sehän oli meille yhteistä. Ajattelin, että jos on Paulan tavoin laulanut jo kymmeniä vuosia, siitä on tullut niin iso osa identiteettiä, että kaiken elää laulamisen kautta.

Jostain haastattelusta olin lukenut, että jos hän on ollut kaksi viikkoa putkeen keikoilla, niin hän alkaa kysellä, että kuka hän oikein on. Koin sen jotenkin traagisena.

Varmaan jokainen esiintyvä taiteilija pystyy samaistumaan siihen tilanteeseen, kun ovi kotona keikkarundin jälkeen sulkeutuu. Olet laulamalla täyttänyt sielusi ja samalla tyhjentänyt sen. Kun laulamisessa on nämä kaksi puolta, siinä on jotain hyvin haikeaa. Siihen tunnelmaan teksti tuntui hyvältä kirjoittaa.

Näillä ajatuksilla menin pianolle ja aloin laulaa sanoja melodian mukana. Tämä on tapani tehdä. Soittaen ja laulaen hakeudun sellaisten sanojen ja tavujen luo, jotka tuntuvat melodiaan sopivilta ja hyviltä laulaa.

Perhonen tuli mukaan viittauksena Paulan levytykseen (säv. Heikki Liuttu, san. Tuula Valkama) ja siksi, että hänessä on sellaista keveyttä ja elämänvoimaa, jonka myös yleisö aistii. Mutta perhosen keveydessä on myös toinen, syvempi puoli. Paulan kohdalla yhtenä kiinnostavana vastakohtana on tumma ääni.

C-osassa oli tilaa tuoda tarinaan vielä lisää jännitettä. Se oli myös rytmillisesti tärkeä kohta.

Teksti valmistui nopeasti, mikä on aina hyvä merkki. Mikalle meilasin sen myös demon päälle laulettuna ja fraseerattuna.

Kun laulamisen eri puolia nyt mietin, niin omalle identiteetilleni on ollut valtavan tärkeää, että aloin itse kirjoittaa lauluja. Siitä löytyi kokonaan uusi maailma.”

Tunnelma oli erityinen, kun laulua äänitettiin.

“Paula oli asian ytimessä ja taisimme siinä itkeäkin. Tämä artistin, tekstin ja sävellyksen kombinaatio on ollut meikäläisen uralla yksi parhaista. Täytyy olla isosti kiitollinen tekstittäjälle ja artistille”, kertoo Mika Toivanen.

Lauluntekijät vaativat palkkaa

Julkaistu

The Ivors Academy, Musiikintekijät ry:n Iso-Britannian sisarusyhdistys, on heittänyt ilmaan ehdotuksen siitä, että levy-yhtiöt maksaisivat musiikintekijöille palkkaa kirjoitussessioista artistien kanssa. Yli 2000 lauluntekijää on allekirjoittanut yhdistyksen laatiman avoimen kirjeen, joka on osoitettu levy-yhtiöille.

Tekijät ovat musiikkibisneksessä paljon vartijoina, kirjeessä muistutetaan.

He toimivat paitsi sisällöntuottajina ja inspiraationa, myös määrittelevät alan kehityssuuntia ja trendejä. He ovat niitä tyyppejä, joiden käsiin aloittelevat artistit ensimmäiseksi lähetetään. Tekijät sijoittavat artisteihin sekä henkilökohtaista että ammatillista kapasiteettiaan tietämättä, saavatko koskaan mitään korvausta työstään.

”Alalla pidetään normaalina sitä, että lauluntekijöiden pitäisi kirjoittaa ilmaiseksi artisteille, joiden kohdalla saattaa tapahtua jotakin muutaman vuoden aikajänteellä. En voi enää lähteä tällaiseen”, sanoo laulunkirjoittaja Autumn Rowe (kirjoittanut mm. artisteille Dua Lipa, Kylie Minoque, The Saturdays).

”Ei siis mitään pahaa sanottavaa artisteista, joiden kanssa olen työskennellyt. Kyse tässä on siitä, että lauluntekijät ovat usein aliarvostettuja alan sisällä. Ansaitsisimme enemmän. Me kaikki”, Rowe sanoo.

Nykytilanne on kestämätön tekijöille, jotka eivät itse ole keikkailevia artisteja. Isokaan hitti ei takaa kirjoittajalle toimeentuloa, miljoonillakaan striimeillä ei saada vuokrarahoja kasaan. Esimerkiksi Spotifyn tuotoista vain 13 prosenttia menee tekijöille ja kustantajille.

Kun hiteilläkään ei enää tienaa elantoa, missä on työnteon kannustin? On vaarana, että alipalkatut laulunkirjoittajat lähtevät muihin hommiin, ellei tilannetta saada pian korjattua.

The Ivors Academyn ehdotus tilanteen korjaamiseksi on se, että levy-yhtiöt ryhtyvät maksamaan musiikintekijöille korvausta kirjoitussessioista. Päiväpalkaksi ehdotetaan vähintään 75:ää puntaa. Se on vajaat 90 euroa. Lisäksi ehdotetaan, että musiikintekijöille tulisi antaa ainakin 4 prosentin rojalti levymyynnistä. Kyseessä olisivat siis aivan oikeat palkkiot ja rojaltit, eivät ennakot tekijänoikeuskorvauksista.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa eturivin lauluntekijöiden yhteenliittymä The Pact on nostanut esiin sen epäkohdan, että artisteille on tapana vaatia osuuksia biiseistä, joita he esittävät, mutta joita he eivät ole olleet kirjoittamassa.

The Pactiin kuuluvien musiikintekijöiden missio on, että musiikin julkaisu- tai kirjoituskrediittejä saavat vain ne, jotka ovat oikeasti olleet tekemässä tai muokkaamassa lyriikkaa tai sävellystä niin, että työpanos on ollut merkittävä.

Tekijät ovat kyllästyneet huonoon kohteluunsa ja siihen, että joutuvat tekemään uhrauksia päästäkseen alalle. He muistuttavat, että jos irrotetaan laulu musiikkiteollisuudesta, ei ole mitään musiikkiteollisuutta.

”Meitä tarvitaan, jotta musiikkiteollisuuden pyörät pyörivät. Aletaan siis käyttäytyä siihen malliin.”

(T)avataan kesällä?

Julkaistu

Melkoisessa myllerryksessä meni tämäkin kevät. ”Kulttuuriväki”, kuten media on viime aikoina taide- ja kulttuurialojen tekijät ja esittäjät niputtanut, on ollut tyrmistynyttä, raivoissaan, väsynyttä, joskus jopa varovaisen toiveikasta. Huumorikin on pilkahdellut, tosin melkoisen kitkerään sävyyn.

En kerro yhtään turvevitsiä enkä klikkaa yhtään meemiä, lupaan sen. Kukaan ei niiltä tänä keväänä välttynyt, ja se oli ymmärrettävää. Edellinen kulttuuriministeri kun otti intohimoisesti kantaa turpeenpolton puolesta samaan aikaan, kun hänen varsinainen vastuualueensa oli katastrofitunnelmissa. Toivottavasti kulttuuriministeri Antti Kurvisen painotukset ja ulostulot osuvat tarkemmin.

Huhtikuun lopulla ilmassa oli kevään tuntua: hallitus suuntasi puoliväliriihessään taiteelle ja kulttuurille yhteensä 127,36 miljoonaa euroa, josta puolet apurahoina ja avustuksina freelancereille ja toiminimille.

Niin juuri, apurahoina. Yli vuosi olisi ollut aikaa kehittää toimivampaa korvausmekaniikkaa tai maksuluukkua freelancereiden ja yksinyrittäjien ahdinkoa helpottamaan. Taikea nimittäin sitoo valtionavustuslaki, joten se ei voi jakaa takautuvasti korvausta tulonmenetyksistä, vain niitä apurahoja tulevaan.

Ikävää oli, että turhautumisen kiihdyttämä somekeskustelu ja provosoiva lehtikirjoitus sai tilanteen näyttämään taidealojen väliseltä riitelyltä. Sama sapluuna, esimerkkinä paljon puhuttu Tanskan malli, ei sovi kaikille. Kulttuurialojen tulonmuodostus kun on todella monimuotoista. Tämä on varmasti kaikille toimijoille selvää.

Meillä etujärjestöillä on oikeus ja velvollisuus pitää omiemme puolta. Somekyynärpäiden käyttöä on silti syytä harkita tarkkaan, vaikka turhautuminen hitauteen ja toimimattomuuteen olisi pinnassa.

Onneksi yli 50 järjestön julkinen ulostulo 26.5. sekä kulttuuri- ja tapahtuma-alan mielenilmaus Helsingissä 3.6. osoittavat, että yhteinen ääni on meille kaikille tärkeä, ja sitä myös osataan ja halutaan käyttää. Yleisötapahtumien avaaminen muun yhteiskunnan mukana sekä kulttuurialojen oikeudenmukainen kohtelu elinkeinona ovat meitä yhdistäviä vaatimuksia, samoin sosiaali- ja työttömyysturvan puutteiden korjaaminen, viimeinkin.

Nyt tekee vanhan kissan mieli ihan pikkuisen nostaa omaa ja kollegojen häntää. Voin vakuuttaa, että muutakin on tehty, kuin vain somessa huudeltu. En ole itse pysynyt laskuissa, kuinka monta viestiä olen itsekin kansanedustajille, heidän avustajilleen ja ministereille lähettänyt. Ja tämä on vain pieni murunen siitä työstä, mitä musiikkialan järjestöt itse ja yhdessä, Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkön johdolla, ovat tehneet. Kaikki edunvalvonta ei näy somessa eikä mediaseksikkyydellä loista, mutta kyllä sitä tehdään.

Viimeisimmän Taike-tuen hakuaika on 16.–30.6. Jaossa (aikaisintaan loppukesästä) on 55 miljoonaa euroa. Pieni rahansiirto tästä potista tapahtui huhtikuussa haettuun tukeen, jonka 9000 hakijasta 6000 onnekasta jakavat nyt kesäkuussa 25 miljoonan euron potin.

Musiikintekijän koronakesää toivottavasti hieman helpottaa Teoston koronatuki, jota on jaossa kesällä 2 miljoonaa. Tekijöiden ääntä kuunneltiin ja tukikriteereihin tehtiin laajennuksia, joten tuensaajien joukko on nyt isompi kuin ensimmäisellä kierroksella.

Myös Musiikintekijöiden rahasto jakaa tänä vuonna tavallista enemmän stipendirahaa, yhteensä 343 000 euroa. Seuraava haku on elokuussa.

Kiitos teille rakkaat musiikintekijät, että jaksatte sinnikkäästi hakea tukia, joihin olette oikeutettuja. Samalla kerrotte päättäjillemme viestiä hädästä, joka ei ole ohi vielä pitkään aikaan, vaikka elävä musiikki alkaisi taas soida. Siitä kertyvät tekijänoikeuskorvaukset kun tulevat viiveellä nekin.

Kesä on onneksi kaikilla, joten valoa, avauksia ja eläviä tapaamisia toivotan!

Kaija Kärkinen
Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja sekä laulaja, sanoittaja ja näyttelijä.