Evelinan esittämä Sireenit rynnisti suoraan Spotifyn Top 50 -listan ykköseksi huhtikuussa 2016. Arttu Lindemanin Läikkyy-biisi teki saman seuraavana kesänä. Kyseisiä hittejä yhdistää muun muassa se, että niiden tekijäkaartiin kuuluu nuori nainen nimeltä Tiina Vainikainen. Ne olivat hänen ensimmäiset julkaistut biisinsä.

Sireenien alkuperäinen sävellys ja sanoitus ovat Tiina Vainikaisen, 28, tekemiä. Pianodemosta lähtenyt kappale vääntyi lopulliseen muotoonsa tuottajien käsissä. Läikkyy-hittiin Vainikainen teki melodiaa ja osan sanoitusta. Kumpaakin kappaletta on kuunneltu Spotifyssa noin kymmenen miljoonaa kertaa. Myöhemmin Vainikainen on tehnyt musiikkia muun muassa Nikke Ankaralle, Laura Närhelle, Samuli Edelmannille, Kaija Koolle ja Roope Salminen & Koirat -yhtyeelle.

Housewriting-sopimuksen Vainikainen kirjoitti M-Eazy Music Publishing ja HMC Publishing -yhtiöiden kanssa heti Sireenien suurmenestyksen jälkeen. M-Eazy Music on tuottaja Henri ”MGI” Lanzin perustama yritys, johon kuuluu kustannusyhtiön lisäksi tuotantoyhtiö, levymerkki ja ohjelmatoimisto. Takaisin Suomeen palannut MGI työskenteli Yhdysvalloissa asuessaan muun muassa 50 Centin, Justin Bieberin ja Sean Kingstonin kanssa.

”Housewriting-sopimus tarkoittaa, että kaikki tekemäni biisit kustannetaan M-Eazyn ja HMC:n kautta. Ennen sitä mulla ei ollut mitään kontakteja alalle, vaan tein kaiken ihan yksin. En tuntenut ketään alalta – en artisteja, en tekijöitä, en ketään”, kertoo Vainikainen.

”Ovet ovat auenneet kustantajan kautta. Olen saanut yhteydet artisteihin, kutsuja biisileireille ja niin edelleen. Saan tietoa artisteista, jotka tarvitsevat sinkkuja ja biisejä levyilleen. Itsekseni en olisi päässyt eteenpäin.”

Biisejä Vainikainen on tehnyt lapsesta asti. Vuonna 2013 hän hankki tietokoneelleen Logic Pro X -ohjelman ja ryhtyi opettelemaan sen käyttämistä. Touhu alkoi ihan nollasta, mutta jo vuoden kuluttua Vainikainen osasi tehdä riittäviä demoja.

Vainikainen ajatteli, että hyvillä demoilla hän saattaisi saada yhteyden ihmiseen, jonka kautta voisi päästä eteenpäin. Ihailemalleen Henri Lanzille hän lähetti biisejään loppuvuodesta 2015. Lanz otti heti yhteyttä ja kysyi, onko niitä lisää.

”Kun mun biisit rupesivat vähän myöhemmin soimaan radiossa ja Spotifyssa, en kunnolla ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Se tapahtui niin nopeasti. Jotenkin tuntuu, että olen yhä samassa tilanteessa. Teen samalla mindsetillä. Haluan päästä eteenpäin. Se ajatus ei ole hävinnyt mihinkään”, sanoo Vainikainen.

”Mulla ei ole lainkaan sitä fiilistä, että voisin jäädä paikoilleni lepäämään, kun olen saavuttanut näitä ja näitä asioita. Olen onnellinen tapahtuneesta, mutta edellisellä hitillä ei ole mitään väliä, jos ei tee niitä seuraavia. Jokainen biisi pitää aloittaa puhtaalta pöydältä.”

Menestyksen jälkeen Tiina Vainikainen on saanut paljon yhteydenottoja nuorilta tytöiltä. He kysyvät usein, kuka heitä voisi auttaa.

”Vastaan yleensä, että ”tee itse”! Älä turvaudu siihen, että joku tulee ja nostaa sut esiin”, sanoo Vainikainen.

”Arkuus tarttua toimeen tuntuu olevan usein se ongelma. Tietynlaista rohkeutta tarvitaan. Toivottavasti olen siinä esimerkki niin pojille kuin tytöille. Olen tehnyt kaiken itse. Jos en olisi ottanut hommaa omiin käsiin, tuskin olisi mitään tapahtunut. Ei mulla ole ollut mitään apuvoimia tai suhteita.”

Lapsena Tiina Vainikainen oli yksinäinen. Musiikki oli hänen paras, ja usein ainoa, ystävänsä.

Vainikainen on soittanut poikkihuilua kuusivuotiaasta lähtien, ja osaa soittaa myös pianoa ja kitaraa. Hän on laulanut koko ikänsä ja valmistui parikymppisenä Jyväskylän konservatoriosta muusikoksi pääaineenaan pop/jazz-laulu.

Tuntuu luonnolliselta, että Vainikainen on myös ollut lapsesta asti hittimusiikin suurkuluttaja. Hän kertoo laulaneensa Backstreet Boysin biisien mukana ja itkeneensä, koska ne olivat niin hyviä.

”Ensimmäiset isot omat jutut olivat Backstreet Boys, Britney Spears ja muut 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun hittiartistit. Max Martinin kädenjälki on ollut vahvasti läsnä mun elämässä lapsuusvuosista asti. Väkisinkin se jollain lailla vaikuttaa. Kansainvälinen hittipoppi on mun suurin vaikuttaja”, Vainikainen kertoo.

”Vaikka teen myös sanoituksia, olen tosi melodiavetoinen ihminen. Haluan tekstin osuvan melodioiden rytmityksiin. Luultavasti se on lähtöisin siitä, että olen kuunnellut englanninkielistä hittipoppia ja R&B:tä lapsesta lähtien. Koska en vielä ymmärtänyt sanoja, imin itseeni melodia- ja rytmikoukkuja. Tarttuvat ja iskevät melodiat ja rytmitykset on tärkeitä. Varsinkin jenkkimusan kautta ne on imeytynyt mun tekemisiin. Se on mulle luontaista.”

Tiina Vainikaisen kappaleilla ei ole mitään tekemistä vaikkapa Juicen, Hectorin ja Syrjän veljesten musiikin kanssa. Miksi pitäisikään olla? Hittinikkari kertoo tutustuneensa ”vanhaan suomalaiseen rockiin” vasta muutaman viime vuoden aikana. Vainikaisen omien laulujen pohja pysyy kuitenkin muualla.

”Ulkomaisen hittipopin kuunteleminen on muovannut mut sellaiseksi tekijäksi kuin olen. Mun ilmaisulle on luotu pohja jo kauan sitten ja se on ihan muualla kuin suomalaisessa traditiossa. Olen pärjännyt hyvin ilman suomalaisen rockin perinpohjaista tuntemusta. Ehkä se jopa tuo oman sävyn mun tekemiseen.”

Yhdestä suomenkielisestä lauluntekijästä Tiina Vainikainen sentään paljastaa pitävänsä poikkeuksellisen paljon.

”Pääsin Samuli Putron teksteihin sisään Elämä on juhla -levyn kautta. Putrolla on hirveän hieno tapa kirjoittaa pieniä, kauniita kuvailuja arjen rujoistakin hetkistä. Usein oikein keskityn kuuntelemaan tekstin yksityiskohtia. Ja jos unohdun tekemään jotain muuta, joku laini vetäisee mut aina takaisin.”

Vuoden alussa Tiina Vainikainen tekee aina suunnitelmat seuraavalle. Hän sanoo olevansa järjestelmällinen ihminen, joskus jopa naurettavuuksiin asti, ja kertoo esimerkin tavastaan ”ylitarkkailla” itseään.

”Olen listojen ja Excel-taulukoiden tekijä. Viime vuonna tein joka kuukausi Excel-taulukon, jossa oli jokainen mun tekemä biisi, sen tekopäivä, kenen kanssa sen tein ja sille antamani arvosana. Laskin kuinka paljon tein biisejä minkäkin kuukauden aikana ja mikä niiden keskiarvo oli. Siitä sitten tarkkailin, että olinko plussan puolella vai menikö huonosti. Tiedän, että se on typerää ja kuluttaa ylimääräistä energiaa, mutta minkäpä luonteelleen voi. Sitä vaan haluaa, että asiat kehittyy ja ura menee eteenpäin.”

Nyt Vainikaisen plakkarissa on jo kahdeksan Spotifyn listaykköstä sekä liuta muita kulta- ja platinahittejä. Hänen osumatarkkuutensa on hyvä ja asemansa niin vakaa kuin kahden musiikkibisneksessä vietetyn vuoden jälkeen voi olla. Silti hitintekijä myöntää ajatelleensa pitkään, että jonain aamuna hän herää ja huomaa kaiken olleen vain unta.

Huijarisyndroomastahan siinä on kyse.

”Olen puhunut siitä monien tekijöiden kanssa, myös sellaisten, jotka ovat olleet alalla paljon pitempään. Jotkut sanovat, että se ei lähde ikinä pois. Aina kun tekee omasta mielestä hyvän ja tosi suositun biisin, niin jotenkin sitä vaan ajattelee, että se oli vahinko. Aina sitä kuulemma etsii syitä menestykseen muualta kuin itsestään.”

”Ehkä olen kuitenkin päässyt siitä vähän irti. Kun katsoin viime vuoden saldoani, ajattelin voivani vihdoin nukkua yöni rauhassa ja vain jatkaa työni tekemistä. Että nyt on aika luopua tietynlaisesta panikoimisesta ja luottaa, että mulla on jotain sellaista annettavaa, mikä kiinnostaa ihmisiä.”

Biisileirit ovat osa Vainikaisen työnkuvaa. Tammikuussa hän osallistui Stockholm Songwriting Camp -tapahtumaan, johon hän sai kutsun suoraan järjestäjiltä. Kyseisellä biisileirillä työskenteli 42 biisintekijää 20 eri maasta.

Kansainvälisillä biisileireillä osallistujat jaetaan pienryhmiin. Usein ryhmään kuuluu yksi träkkeri (musiikkitaustan tekijä, tuottaja) ja kaksi toplineria (tekstin ja melodioiden tekijä). Kun ryhmät on sovittu, aletaan tehdä musiikkia.

Joskus paikalla on levy-yhtiöiden a&r-henkilöitä tai artistien managereja kertomassa, ketkä ja minkä tyyppiset artistit etsivät uusia lauluja. Tukholmassa osallistujat saivat tehdä musiikkia ihan vapaasti.

”Suomessa biisileirit on usein yhden artistin ympärille koottuja. Kuvio toimii yleensä niin, että mun kustantaja kertoo, että tuli kutsu tällaiselle ja tällaiselle leirille. Että pääsetkö menemään tai kiinnostaako lainkaan?”

Biisileireillä Vainikainen on huomannut merkittävän eron suomalaisten ja ruotsalaisten tekijöiden välillä. Kuten stereotyyppisesti ajatellaan, ruotsalaiset todella ovat paljon itsevarmempia.

Kun kysyn Vainikaiselta hänen parasta ominaisuuttaan biisintekijänä, meinaa hän sortua perisuomalaiseen vaatimattomuuteen.

”Uskon, että mun melodiantaju on riittävällä tasolla. Ei kun mun melodiantaju on tosi hyvä!”

Hittimusiikista puhuttaessa nousee usein esiin ajatus biisitehtailusta. Toimintatapa ei ole millään lailla uusi.

Maailman tunnetuin lauluntekotalo taitaa olla Manhattanin Broadwaylla sijaitseva Brill Building, jossa etenkin 1960-luvulla luotiin listahittejä kuin liukuhihnalta. Lauluntekijät istuivat työpöytiensä ääressä, polttelivat tupakkaa ja miettivät, mistä suuri yleisö mahtaa juuri nyt tykätä. Tietysti myös Suomessa on näitä tuhansien laulujen miehiä ja naisia.

Tekijät ja esittäjät olivat erikseen. Laulujen tekstit eivät välttämättä kertoneet kummankaan tunnoista. Silti näihin hitteihin samastutaan vuosikymmenestä toiseen.

”Olen biisintekijänä yrittäjän asemassa. Elän myymälläni tuotteella, ja se tuote on biisi”, kuvailee Vainikainen.

”Koska en ole artisti, en tee biisejä itselleni. Lähtökohtainen tarkoitus ei ole vuodattaa biiseihin omaa elämääni. Se tulee korkeintaan sivutuotteena jostain alitajunnasta, on kyse sitten tuttaville tapahtuneista, jonkun kohtaamisen mieleen tuomista tai lehdestä lukemistani asioista.”

Tiina Vainikaisen tekemät laulut ovat lähtökohdiltaan kaupallisia. Niiden tavoite on mahdollisimman suuren yleisön saavuttaminen. Hänen mielestään se ei tee lauluista millään lailla vähempiarvoisia.

”Tietysti ymmärrän, että kaikki eivät koe omakseen kaupallisen musiikin tekemistä. Mun elämäntehtävä on elää sillä, että teen biisejä. Jos ne biisit eivät elätä mua, joudun etsimään jonkin toisen työn.”

”Tämä on mun kokopäivätyö. Olen siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että olen myös kasvanut tällaisella musiikilla, siis hittimusalla. Mun ei tarvitse tehdä biiseissäni mitään kompromisseja. Toteutan itseäni omista taiteellisista mieltymyksistä lähtien. En tee mitään semmoista, mistä en itse pitäisi.”

Vasta kaksi vuotta sitten läpi lyöneen tekijän pitää ahkerana myös hyvin konkreettinen seikka. Rahat eivät tupsahda tilille sillä hetkellä, kun uusi biisi valmistuu tai edes sillä hetkellä, kun siitä tulee hitti.

”Esimerkiksi Kaadutaan-biisin kertsin tein pari vuotta ennen kuin se julkaistiin. Jos tässä vaiheessa uraa kaikkien biisien julkaisua pitäisi odottaa pari vuotta, voisi välillä tulla nälkä. Näin uutena tekijänä mulla ei ole merkittävää tulovirtaa vanhoista biiseistä. Mulla ei vielä ole sellaista katalogia, joka pitäisi hengissä hiljaisempana aikana.”

Tällä hetkellä Tiina Vainikaisen työskentelyä helpottaa Taiteen edistämiskeskuksen myöntämä kolmevuotinen apuraha.