Nina Lith, Author at Musiikintekijät

Juha Vainio -palkinto 2025 Jarkko Martikaiselle

Julkaistu 7.8.2025

Jarkko Martikaisen vaikutus suomalaiseen rock-lyriikkaan on suuri, vaikka hän onkin tehnyt työtään suurimman suosion ja megahittien ulottumattomissa. Hänelle on käynyt niin kuin merkittäville taiteilijoille joskus käy. Hänen tekemisensä miellettiin ensin haastaviksi ja vaikeiksi, kunnes ne alettiin ymmärtää uraauurtaviksi ja koko genreä uudistaneiksi. 1980-luvulla syntyneelle sanoittajasukupolvelle Martikainen on ollut keskeinen suunnannäyttäjä hirtehistä elämänasennetta ja mytologisia näkyjä yhdistelevillä teksteillään.

Jarkko Martikaisen urakka YUP:n sanoittajana alkoi jo vuonna 1988 ja on tuottanut 11 pitkäsoittoa mielenkiintoista laululyriikkaa. Lyhyen englanninkielisen alkuvaiheen jälkeen Martikainen siirtyi suomen kieleen levyllä Huuda harkiten. Sanapari huuda harkiten on osuva kuvaamaan Martikaisen sanoitustuotantoa laajemminkin, sillä siinä suomen kielellä revittely ja leikittely yhdistyvät kylmänviileään harkintaan. Martikaisen teksteissä on ollut alusta alkaen ominaisuus, joka erottaa merkittävät sanankäyttäjät massasta. Martikaisen tekstit kuulostavat juuri häneltä.
Hyvä esimerkki on, Martikaisen klassisesta kuolemantanssiaiheesta kynäilemä Meitä odotetaan mullan alla, joka alkaa ”Jos me tuhat jalkaa alas tästä / mahduttaisiin matkustamaan, / niin me emme estyis löytämästä / väkeä tuon puoleisen maan. / Miksi pärskyy tulivuoret, / maan kuoret repeillä saa? / Kas, tuonelasta ikinuoret / itsestään niin ilmoittaa…”

YUP:n jälkeen Martikainen on tehnyt merkittävän soolouran, jonka aikana hän on osoittanut kypsyneensä sanoittajana entisestään. Hän uskaltaa kirjoittaa yhä omakohtaisemmin, paljaammin ja riisutummin tinkimättä kuitenkaan tilastaan sivullisena erilaisten sääntöjen ja odotusten ulottumattomissa.
Valssi tanssitaidottomille -teksti kiteyttää kauniisti tämän asenteen: ”Vanha herra Cohen tanssi loppuun rakkauden. / Itse suosin jatkuvuutta, siksi tanssi en. / Jos vain toisten toiveita käyn täällä täyttämään, / niin sekoitan vain pahemmin jo valmiin sekopään.” Martikainen on avannut ajatteluaan ja sanoitustensa taustoja ansiokkaasti myös podcast-sarjassa Keskusteluja Jarkko Martikaisen kanssa.

Jarkko Martikaisen sanoitukset ovat olleet paitsi innoittajia monille lauluntekijöille, myös suuria lohdun tuojia ihmisille, jotka eivät sovi olemassa oleviin kaavoihin ja urapolkuihin. Martikainen todistaa sanoitustyöllään, että sivullisia ei ole tuomittu sanattomiksi, vaan luomaan omat sanansa ja tarinansa.

Juha Vainio -palkinto luovutettiin Jarkko Martikaiselle Kotkassa 24. heinäkuuta kiitoksena yli 35-vuotisesta urasta suomalaisen rocklyriikan omaäänisenä uudistajana. Palkintosumma on 6000 euroa. Palkinnon myöntää kotkalaisen sanoittajan Juha Vainion nimeä kantava rahasto, jota hallinnoivat Kotkan kaupunki ja Suomen musiikintekijät ry. Rahaston hallitukseen kuuluu myös edustaja Juha Vainion perheestä.

****
Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinnon ovat vuodesta 1991 lähtien saaneet Juice Leskinen, Hector, Vexi Salmi, Pertti Reponen, Heikki Salo, Gösta Sundqvist, Martti Syrjä, Tero Vaara, Tuomari Nurmio, Pekka Ruuska, J. Karjalainen, Anni Sinnemäki, Ismo Alanko, Jorma Toiviainen, kaksikko Mikko Alatalo – Harri Rinne, Edu Kettunen, Pauli Hanhiniemi, Sinikka Svärd, Dave Lindholm, Maija Vilkkumaa, Mikko Kuustonen, Samuli Putro, Chrisse Johansson, Timo Kiiskinen, Pelle Miljoona, Paula Vesala, Juha Tapio, Jukka Kuoppamäki, Mikko Kuoppala a.k.a Pyhimys, Toni Wirtanen, Saara Törmä, M.A. Numminen ja Mariska. Vuonna 2020 palkintoa ei jaettu.

****

Vuoden sanoituksen tekijä on Tupe.

Kotkalaisen Juha Vainio -seuran ja Juha Vainion Rahaston valinta vuoden 2024 sanoitukseksi on ”Elli”, jonka on tehnyt Tupe. eli Tuomas Lehti. Valinnan suoritti lauluntekijä Mariska.

”Teksti on todella taidokas, koskettava, hienotunteinen ja älykäs. Kappale kertoo selkeän ja johdonmukaisen tarinan, johon kuulija iästä riippumatta pystyy samaistumaan. Kappaleen aihe on vakava, jopa raskas, mutta teksti onnistuu välttämään sudenkuopat sortumatta jeesusteluun tai siirappisuuteen, mutta samalla se tarjoaa lohtua hyvin syvällisellä tasolla.
Älystä kielii kohdat, joissa jätetään sanomatta asioita, jotka kuulija kuitenkin oivaltaa. Harvoin törmää kirjoittajaan, nuoreen taikka konkariin, joka kykenee tällaiseen monitasoiseen taituruuteen. Täyden kympin mestariteos, jota musiikki ja esitys tukevat. Liikutuin ja ihailen uuden polven nousevan kyvyn tasoa”, toteaa Mariska perusteluissaan.
Palkinto luovutettiin Tupe.:lle torstaina 24.7. Kotkan Meripäivillä.

Spotifyn kuunnelluimmaksi koskettavalla Elli-hitillään noussut Tupe. on lyhyessä ajassa noussut yhdeksi tämän hetken mielenkiintoisimmaksi artistitulokkaaksi. Artisti vakuuttaa tarinallisella kerronnallaan, johon yhdistyy elementtejä räpistä, popista ja drumm&bassista.
Tupe. julkaisi platinaa striimanneen debyyttialbuminsa Rehellisesti toukokuussa 2024, ja se nousi julkaisunsa jälkeen Spotifyn neljänneksi kuunnelluimmaksi albumiksi. Kesällä 2024 hän oli mukana Robin Packalenin jättihitillä Häitä Pidelly, joka striimasi kuukaudessa platinaa ja oli yhdeksän viikkoa radioiden soitetuin kappale.

Musiikkiinsa Tupe. on saanut aina ideoita omasta elämästään. Turkulaislähtöinen artisti haluaa kääntää elämän hyvät ja huonot asiat kappaleiksi. Oman musiikkinsa kanssa Tupe. on tinkimätön, hänellä on vahva fiilis ja visio omasta tekemisestä.
Tupe. aloitti musiikkiuransa vuonna 2012 AnkkaRäp-ohjelmasta. Karu Kopla-kokoonpanolla kilpailun voittanut Tupe. teki musiikkia muutaman vuoden isommalla porukalla, mutta alkoi työstämään soolouraansa vuonna 2015. Hän julkaisi omakustanteisesti musiikkia useamman vuoden ajan, kunnes teki levytyssopimuksen Tuhma Musicin kanssa alkuvuodesta 2023.

Lisätietoa https://warnermusiclive.fi/artistit/tupe

Musiikintekijöiden rahaston apurahahakuun pieniä muutoksia

Julkaistu 25.6.2025

Musiikintekijöiden rahasto edistää ja tukee suomalaisten ja Suomessa asuvien musiikintekijöiden toimintaa ja työtä jakamalla apurahoja. Rahaston tuki on tarkoitettu musiikin tekemiseen freelancereille, eli niille, jotka eivät apurahakauden aikana saa palkkaa kokopäiväisestä työstä.

Keskeisimmät muutokset Musiikintekijöiden rahaston apurahahakuun

Musiikintekijöiden rahastossa viitataan jatkossa apurahoihin nimenomaan apurahoina, ei stipendeinä.
Keskeinen muutos on, että alkaen elokuun 2025 hakukierroksesta Musiikintekijöiden rahastosta voi hakea apurahaa vain yhdestä apurahaluokasta per hakukierros. Valitsethan siis huolella, mistä apurahaluokasta haet apurahaa.
Jos käy ilmi, että apurahan saajalla on kokopäivätyö tai pitkäaikainen apurahakausi rahaston myöntämän apurahakauden aikana, tuki saatetaan periä takaisin.
Klaavi.fi:ssä kysytään jatkossa hakijan sukupuolta (nainen, mies, muu, en halua vastata) sekä asuinaluetta tilastointia varten.

Muutokset toteutetaan Klaavi.fi:n lomakkeisiin kesän aikana, joten apurahahakukierros saattaa teknisistä syistä johtuen avautua hieman myöhemmin kuin 1.8.2025. Haku päättyy kuitenkin kuten ennenkin, eli 31.8.2025.

Musiikintekijöiden rahaston apurahahaku kahdesti vuodessa

1. hakukierros 1.-28.2. (29. päivä karkausvuonna)

2. hakukierros 1.-31.8.

Viisi eri apurahaluokkaa

Apurahoja voi hakea viidestä eri apurahaluokasta. Voit valita vain yhden apurahaluokan per hakukierros. Tutustu apurahaluokkiin.

Apurahoja haetaan ja myönnetyt apurahat julkaistaan sivulla Klaavi.fi.

Rahastoon siirrettävät varat ovat peräisin Kopiosto ry:n Suomen Musiikintekijät ry:lle vuosittain tilittämistä kevyen musiikin teosten kopiointikorvauksista.

Näin syntyi: Pohjola

Julkaistu 17.6.2025

Levy-yhtiöpomon täystyrmäys voi olla lauluntekijän onni, jos silloin oivaltaa, mikä biisinteossa on olennaista.

Olli Halonen muutti Kuopiosta Helsinkiin lukion jälkeen vuonna 2007, opiskeli Metropoliassa muusikoksi sekä soitti rumpuja ja teki biisejä UMK:ssa 2015 toiseksi tulleessa Satin Circus -yhtyeessä, minkä jälkeen hän päätti tähdätä soolouralle.

”ELIN askeettisesti ja keskityin kirjoittamiseen. Ehdoton sääntö oli tehdä vähintään yksi laulu viikossa.

Levy-yhtiöistä tuli aina hylsy, kunnes keväällä 2018 pääsin erään tunnetun musiikkivaikuttajan pakeille. Hän kuunteli demoni, mietiskeli ja sanoi: ‘Kyllä sä biisejä osaat kirjoittaa, mutta tarvitaanko tähän maahan näitä vätyksiä enää yhtään lisää?’

Tajusin heti, mitä hän tarkoitti. Olin pyrkinyt teollisella asenteella apinoimaan niitä rakkausstooreja, joita soi radiossa ja Spotifyssa. Sanoin hänelle, että enhän mä näiden laulujeni hahmo ole ollenkaan vaan kuopiolainen lätkää fanittava perusjätkä. ‘Ei se noista biiseistä kuulu yhtään’, hän totesi.

AJAESSANI sieltä studiokopilleni Hernesaareen päätin, että nyt teen kappaleen pelkästään itselleni enkä mieti, mitähän ihmiset haluaisivat kuulla.

Melodiaan hain kansanlaulumaista juurevuutta. Kun keksin kertsin loppuun ‘se on siunaus ja kirous, että synnyttiin Pohjolaan’, tämä avainlaini kristallisoi mulle heti koko sisällön. Biisin nimi on Pohjola ja siinä kuvataan meidän kansan kummia juttuja, kuten kättelyjonon töllöttämistä ja juhannustansseja räntäsateessa.

Biisi viikossa -sääntö vaihtui nyt asenteeseen, että tästä pitää tulla täydellinen, kesti mitä kesti. Kirjoitin sitä kotona Lauttasaaressa ja niin, että istuin kitaran kanssa kalliolla lähimetsikössä. Tekstiä tuli paljon enemmän, mitä lopulliseen päätyi. Hioin, makustelin ja muokkasin.

AINAKIN vuosi siinä meni. Esimerkiksi viittaus Turun Koivuihin oli pitkä prosessi, johon liittyi se, kun Juha Perälä Radio Suomipopin Aamulypsyssä toisteli läppää, onko raha muuttanut Saku Koivua ihmisenä.

Jatkuvaa tasapainoilua oli siinä, ettei kokonaisuus lipsahda liian hartaaksi ylistykseksi mutta ei myöskään pelkäksi itsellemme naureskeluksi.

2019 sain levytyssopimuksen Mökkitielle Olli Saksan kuunneltua neljän biisin demoni, jolla oli tästä silloinen versio. Editointi jatkui sen jälkeenkin, ja myöhemmin kun Saksa kuunteli taas yhden version, hänen ekat sanansa olivat: ‘Nyt mun tekee mieli kaljaa ja se on hyvä merkki.’

Kun tätä oltiin julkaisemassa, musabisneksen sisältä tuli kommentteja, että ootteko te ihan sekaisin, eihän kukaan tällaista enää kuuntele, tuulahdus vanhasta maailmasta.

Julkaisusta meni puoli vuotta ennen kuin siitä tuli hitti, ei radioiden vaan puskaradion kautta. Mika Laakkosen hienon tuotannon ohella myös ajoituksella oli osuutensa, kun Venäjä oli hyökkäämässä Ukrainaan ja tunnelmat Suomessa muuttuivat.

COROLLA, johon pakkanen ei pysty, on muisto teinivuosilta. Se oli meillä mummolassa peltoautona eikä millään hajonnut, vaikka välillä mentiin ojaan ja katolleen. Se oli talvet lumen ja jään alla navetan takana, ja kun loppukeväästä väänsin avaimesta, se hurahti heti käyntiin.

Totuin jo silloin myös metsätöihin. Siellä Leppävirralla ja Kuopiossa ovat ne juuret ja se maailma, johon mielessäni palasin, kun sen levy-yhtiöpomon luota lähdettyäni aloin tehdä biisiä pelkästään itselleni.”

Näin syntyi: Lintu

Julkaistu 17.6.2025

KUN levy-yhtiöt eivät löytäneet Marja Mattlarin lauluista hittipotentiaalia, hän alkoi julkaista niitä itse. Kolmen kasetin, singlen ja Pariisissa 1993 tehdyn albumin jälkeen hän vakiinnutti asemansa yhtenä Suomen arvostetuimmista indie-laulaja-lauluntekijöistä.

Ja kuinka ollakaan, yhdestä omakustannelaulusta se hittikin lopulta tuli, kun metalliyhtye Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus sen versioi.

Marja Mattlar kertoo, että levy-yhtiöiltä 80-luvulla saadut pakit ja julkaisukanavan puuttuminen olivat tulleet padoksi lauluntekemiselle:

“VUONNA 1989 julkaistun ensimmäisen kasettini myötä pato aukesi ja päässä oli taas tilaa uusille lauluille. Lintu syntyi kolmannelle kasetille Mahdollinen mahdoton, joka ilmestyi 1991.

Laulujeni ainekset seilaavat yleensä aikansa muiden ajatusten joukossa odottaen vuoroaan poimiutua lauluksi. Jos ylittyy se kynnys, että saan laulun hahmotelmasta riittävän vahvan otteen, se jatkaa tekeytymistä mielessä, vaikka en soittimen ja pöydän ääressä kauan viipyisikään.

Hahmotelmalla en tarkoita rakenteen lukitsemista. Sitä pyrin välttämään, jotta se ei estä sanojen vapaata virtausta ja melodian osien luontevaa etsiytymistä paikoilleen.

Linnussa tämä tekeytyvän laulun kynnys ylittyi. Koska mulla on täällä maatalossa keittiö ja työhuone vierekkäin, tein sitä tyyliin ‘pesen perunoita ja käyn välillä lisäämässä muutaman rivin ja otan muutaman soinnun ja sitten palaan tekemään kastiketta’.

Kirjoittaminen lähti alkuriveistä eikä tarinan elementtejä tarvinnut kaukaa hakea. Olin elämäni aikana ollut kuolinvuoteen äärellä, ja lintujen tarkkailu on täällä jatkuvaa.

Kuljetin tarinaa myös kertosäkeissä. Vasta lopussa kerrataan laulun päähenkilön viesti siitä, että kun päästää ihmisen lähelle, pääsee lähelle itsekin.

NOIHIN aikoihin sain vinkin lähettää Fazerin Jaakko Salolle laulujani, yhtenä Lintu. Kuunneltuaan hän soitti ja kertoi, että tykkäsi materiaalista mutta hitti puuttui. Pyysi lähettämään kaikki mitä teen lisää, jospa se hittikin sieltä vielä löytyisi.

Vuoden 1993 Pariisi–Vuorenkylä-levylle annoin tuottajan ja sovittajan Gabriel Yacoubin valita laulut, ja niin Linnusta tehtiin uusi versio. Albumi sai lehdissä ylistävät arviot ja joitakin raitoja soitettiin radioissa, mutta Lintua Teosto-raporttien mukaan ei.

1995 sain keikan erityisopettajien päiville ja äänipöydän takana oli erityisopettaja Timo Rautiainen. Keikan jälkeen hän tuli ostamaan levyn ja sanoi Lintuun niin ihastuneensa, että haluaisi sen joskus levyttää.

Timon ja Niskalaukauksen versio ilmestyi vuoden 2000 albumilla Itku pitkästä ilosta. Tänä päivänä se on yhtyeen kolmanneksi kuunnelluin Spotifyssa lähes 1,4 miljoonalla toistolla.

2004 olin yleisössä, kun Timo esitti Linnun Heinola Sinfoniettan säestämänä, Olli Rengon sovituksena. Olin sulaa penkkiin. Tuntui siltä, että tässä mä vain istun ja lintu lentää.

VUOTTA myöhemmin Karjalaisen kulttuuritoimittaja Suonna Kononen teki lehteen arvion soolokonsertistani ravintola Wanhassa Jokelassa Joensuussa. Siinä luki: ‘Lintu tuntuu lentävän menneisyydestä ja nykyisyydestä. Se on laulu, joka on ollut kauan totta ja odottanut kirjoittamistaan.’

Miten kiehtova ajatus, että laulut voivat olla totta jo ennen kirjoittamistaan! Moni lempibiiseistäni, toisten tekemistä, tuntuu juuri tältä.”

Radio soi iskelmän vilpittömin sävelin

Julkaistu 17.6.2025

ISKELMÄ ja iskelmällisyys. Kymmenen vuotta sitten monet eturivin artistit kavahtivat, jos heidän musiikkiaan kutsui iskelmälliseksi. Ajat ovat muuttuneet, sillä parin viime vuoden aikana nuoret artistit ovat suorastaan syleilleet vanhahtavia iskelmävaikutteita. Samalla isoja yleisöjä näyttää kiinnostavan vilpitön, suoraan sanova ja tunnustuksellinen sanoitus.

Pienellä markkinalla trendit leviävät nopeasti, mutta tänä vuonna iskelmäbuumi näyttää jo hieman laantuneen. Silti flirttailu perinteikkään iskelmämelodiikan kanssa tuntuu tulleen jäädäkseen, oli kyse sitten Jami Faltinin kohtalokkaasta ”trapskelmästä” tai Anin 1950-luvun suklaasydämistä asti ammentavasta modernista iskelmäpopista.

ISKELMÄSTÄ riippumattomana sanoitustrendinä parin viime vuoden ajalta erottuu niin sanottu ”uusvilpittömyys”. Itse keksimäni termi tarkoittaa päiväkirjamaista, hyvin tunnustuksellista sanoitustapaa, jota itse kirjoittavien artistien lisäksi käyttävät myös kirjoitustiimit. Kuulija ei välitä siitä, onko esittävä artisti itse kirjoittanut tunnustukselliset rivinsä, mutta fiilis, että artisti tuntuu tilittävän tuntojaan kuulijalle kuin parhaalle ystävälleen WhatsApp-ääniviestissä, on tärkeä.

Ajallemme tyypillisesti uusvilpittömyys korostaa kirjoittajan omia, ehkä hetkellisiäkin tuntemuksia. Myös oma mielenterveys ja henkinen hyvinvointi toistuvat teksteissä. En voi tässä yhteydessä olla käyttämättä termiä ”voimaantuminen”.

JOTKUT asiat eivät pop-musiikissa muutu, sillä rakkaus- ja varsinkin erolauluja julkaistaan edelleen vähintään yhtä paljon kuin voimaantumisbiisejä.

Nämä näkemykset pohjautuvat Nelosen radioiden musiikkitutkimusdataan. Kannattaa muistaa, että data katsoo menneisyyteen. Seuraava trendi syntyy joko vastavoimana tässä käsitellyille, tai sitten täysin riippumatta niistä.

Eikä koko kenttä onneksi muutenkaan elä yhden megatrendin mukaan, sillä uusia julkaisuja seuratessa voi todeta, että musiikki soi Suomessa 2020-luvulla moniäänisemmin kuin koskaan.

Jussi Mäntysaari
Kirjoittaja vastaa Nelonen Median radioiden musiikista.

Pidetään heimomme värikkäänä

Julkaistu 17.6.2025

Huhtikuun lopussa järjestetty Musiikintekijöiden päivä oli itselleni tärkeä, konkreettinen yhteys näiden sivujen lukijoihin. Kiitos kaikille päivän aikana niin lehdestä kuin elämästäkin juttelemaan tulleille.

Tilaisuudessa käytiin läpi tässäkin lehdessä isosti esillä olevan Tulevaisuustutkimuksen tuloksia. Itselleni jäi vahvasti mieleen esiin noussut ajatus musiikintekijöiden heimosta: kuinka tärkeää on tuntea kuuluvansa johonkin. Vaikka tähänkin porukkaan mahtuu (onneksi) hyvin erilaisia ja eri tilanteissa olevia ihmisiä, kaikkia yhdistää tarve kommunikoida muiden musiikintekijöiden kanssa ja saada vertaistukea.

Konkreettinen osoitus vertaistuen ja esimerkkien merkityksestä nousee esiin tämän lehden pääjutussa. Emma Johansson puhuu siitä, kuinka hän on lapsesta asti ollut musiikin ja musiikintekijöiden ympäröimänä, ja siten siitä kaikesta on muodostunut luonteva osa elämää. Erityisen merkityksellistä on ollut, että hänen tärkeimmät esikuvansa ovat lapsesta asti olleet naistekijöitä.

Samaistuttavien esimerkkien näkeminen on tärkeää, ja naispuolisille (muunsukupuolisista ja muista vähemmistöistä puhumattakaan) tekijöille niitä on historiassa ollut aina liian vähän. Onneksi asiat ovat hitaasti muuttumassa parempaan eli monimuotoisempaan suuntaan, myös Suomen Musiikintekijöiden jäsenistön kohdalla.

Joten onneksi myös Emma Johansson on Suomen Musiikintekijöiden jäsen. Hänkin on nuorena naistekijänä omalta osaltaan rakentamassa tästä yhteisöstä sellaista, missä mahdollisimman monenlaisten tekijöiden olisi mahdollisuus kokea tunne omaan heimoon kuulumisesta.

Kyselytuloksissa nousikin esiin vahva toive etenkin alle 40-vuotiaiden vastaajien taholta: alan yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden lisääminen koetaan tärkeäksi Suomen Musiikintekijöiden edunvalvonnan kohteeksi.

Mikko Meriläinen
Päätoimittaja

Tutustu Tulevaisuustutkimuksen tuloksiin

Kahden pysähdyksen taktiikka

Julkaistu 17.6.2025

Pianisti ja säveltäjä Seppo Kantonen hankki työhuoneen Lapinlahden vanhasta mielisairaalasta kymmenisen vuotta sitten.

”Tämä on minulle ensimmäinen työhuone tai treenis, jossa on ikkuna. Vähän päälle viisikymppiseksi työskentelin erilaisissa kellariloukoissa. Nyt olen Engelin piirtämässä linnassa keskellä kaupunkia. Tämähän on ihan ansiotonta arvonnousua”, Kantonen vitsailee.

Pieni tila näyttää enemmän treenikämpältä kuin työhuoneelta. Kantosella on siellä vuoden 1965 Hellas Chippendale -piano, joka on peräisin hänen lapsuudenkodistaan.

”Kirjoitan täällä paljon vihkoihin”, hän sanoo. ”Kun kappale on jonkinlainen kokonaisuus, vien sen Sibelius-nuotinnusohjelmaan. Siellä se on paremmin arkistoituna kuin luonnosvihossa. En koskaan tiedä, missä mikäkin vihko on.”

Huoneen muut vuokralaiset ovat tuoneet sinne omat instrumenttinsa, joten myös bänditreenit onnistuvat.

”Jokaisella on oma vuoronsa, mikä pakottaa minut tekemään töitä tiettynä aikana. Jos olen sen jälkeen hyvässä työvireessä, kävelen 45 minuuttia kotiini ja jatkan töitä siellä. Kahden pysähdyksen taktiikka toimii minulle erittäin hyvin.”

Myös kolmen vartin kävelymatka on tavallaan oma tilansa.

”Kävelemällä voi tyhjentää mielen, tai sitten voi tehdä tiivistä ajatustyötä eli käveltää, kuten eräs kollegani sanoi. Voi myös vain lähteä kävelylle hyvillä mielin siitä, että on saanut jotakin aikaan.”

Kantosella on toinen tärkeä työtila kotonaan.

”Sieltä löytyy säveltäjän soppi, jonka olen erottanut olohuoneesta kirjahyllyllä. Sopessa on piano sekä nuotteja ja muuta materiaalia. Kaikki on enemmän tai vähemmän hujan hajan, mutta pystyn silti helposti tarttumaan siihen, mitä huomaan yhtäkkiä tarvitsevani.”

SEPPO Kantonen ei ole aina ollut henkisesti säveltämisen tilassa. Itse asiassa hän on jopa ehdoin tahdoin lähtenyt sieltä pois.

”Minulla oli nuorena romantisoitu kuva säveltämisestä. Ajattelin, että oikea säveltäjä työstää muusalta tihkuneita ideoita pyhän innoituksen vallassa. Mielestäni oman säveltämiseni olisi pitänyt olla jotenkin erilaista kuin se oli.”

Pianisti erehtyi tekemään sellaisen johtopäätöksen, että säveltäminen ei ole hänen juttunsa – ja lopetti sen.

”Se oli elämäni ehdottomasti typerin päätös”, Kantonen huokaa. ”Oikeasti säveltäminen on asia, jota oppii tekemällä. Jotkut päivät ovat parempia kuin toiset, mutta tärkeintä on, että tekeminen on jatkuvaa. Muusaa saa odotella huolella, jos siihen lähtee.”

LUOVUTTUAAN säveltämisestä Kantonen jatkoi soittamista. Hänestä tuli arvostettu ja työllistetty pianisti, joka oppi hallitsemaan eri tyylejä ja improvisoimaan. Hän on esiintynyt sadoilla äänitteillä ja soittanut arvostetuissa kokoonpanoissa.

Töitä riitti, mutta jotakin puuttui: oma musiikki. Vuosikymmeniä huonon päätöksen jälkeen Kantonen päätti pyörtää sen.

”Minulla on aina ollut säveltäjän mieli. Olen aina improvisoinut paljon, ja se on tavallaan hetkessä säveltämistä. Tuntui oikealta alkaa taas tehdä harkitumpia muotoja.”

Säveltämättömyyslupaus oli helppo rikkoa, mutta luomistyön alkuun pääseminen oli vaikeaa.

”Jäin ensin jumiin, koska odotin, että kun ryhdyn säveltämään, alan heti suoltaa persoonallista sävelkieltä. Sitten tajusin, että voin tehdä mitä vain, lastenlaulun tai äkkiväärää nykyjazzia. Pääasia, että kynä käy.”

KANTONEN palasi säveltämisen tilaan ja musiikki alkoi virrata. Hän kertoo tehneensä viime vuosina niin valtavan määrän musiikkia, että ”vihot ovat täynnä ja tietokone pullottaa”.

”Sävellän joka päivä. Minun on vaikeaa pitää välipäiviä. Kun yritän sitä kotona, huomaan valuvani kohti sävellyssoppea.”

Kantosen luovuus on huipussaan noin aamuyhdeksästä kahteen iltapäivällä.

”Jos aloitan työt yhdeksältä, yhdeltä olen saanut aikaan jo aika paljon. Viimeisen tunnin voin tehdä jotakin mekaanista, kuten kirjata sävellyksen nuotinnusohjelmaan.”

Kantonen kieltäytyy ylenkatsomasta mitään mieleensä nousevaa musiikillista ideaa.

”On se millainen tahansa, teen sen aina loppuun asti. Se on tärkeää, koska silloin on olemassa pohja, jota vastaan voi väittää. Eli voi vaikkapa säveltää parin kuukauden päästä kappaleelle paremman lopun.”

Luovasta työstä puhuttaessa esiin nousee usein käsite tyhjän paperin kammo. Ajatus siitä ei ole Kantoselle täysin vieras.

”Kun tulee nihkeä päivä, sitä alkaa miettiä, että nytkö kaikki loppui. Se on huvittavan ylimitoitettu reaktio. Mutta silloin, kun se on päällä, siinä ei ole mitään huvittavaa. Olen kyllä jo oppinut, että tunne on ohimenevä.”

KUN Kantonen siirsi työnsä painopisteen soittamisesta säveltämiseen, moni asia muuttui.

”Kymmenien vuosien ajan minulla oli päivällä harjoituksia ja illalla keikka. Silloin olin megasosiaalinen aamusta iltaan. Säveltäminen taas on yksinäistä puuhaa. Huomaan oireilevani siitä. Kaipaan ammatillisia sosiaalisia tilanteita.”

Yksinäisen uurastuksen tuloksena on syntynyt laaja tuotanto. Kantonen kertoi vuonna 2023 Helsingin Sanomille antamassaan 60-vuotishaastattelussa, että materiaalia olisi valmiina kymmenelle albumille. Sen jälkeen on syntynyt paljon lisää. Lähes kaikki on julkaisematta.

”Tarvitsen julkaisuille muitakin esittäjiä, mutta siihen pitäisi olla budjetti. Ammattiylpeyteni ei salli pyytää ihmisiä soittamaan levyilläni ilmaiseksi. Tiukentuneiden sääntöjen johdosta en voi saada työskentelyapurahan lisäksi kohdeapurahaa. Henkilökohtainen apurahani taas ei riitä sekä elämiseen että levyttämisen kuluihin.”

Kantonen tekee edelleen myös sessiotöitä ja keikkoja. Nyt ykköskokoonpano on Seppo Kantonen Trio.

”Olin soittanut yhtyeissä nimeltä Klang ja Tokka, kun sain kuulla, että ’Seppo, sinun on viimeinkin laitettava oma nimesi bändiin’. Perustin sitten Seppo Kantonen Trion. Soitimme viime vuonna 17 keikkaa. Sitten Suomen kokoinen maa olikin vähäksi aikaa taputeltu.”

KANTONEN sanoo, että soittaisi mielellään enemmänkin. Keskittyminen säveltämiseen ja hallituksen kulttuurivihamieliset toimet ovat kuitenkin vähentäneet työmahdollisuuksia.

”On myös tapahtunut soittajien sukupolvenvaihdos. On paljon hyviä nuoria pianisteja, ja ihmiset tykkäävät soittaa ikäistensä kanssa. Nuoremmille olen metusalem, tai kenties tuntuu vaikealta pyytää bändiin vanhempaa ja kokeneempaa muusikkoa. Mutta äskettäin yksi nuorempi trumpetisti teki niin. Olin siitä tosi onnellinen.”

Mahdollisuus ja kyky soittaa monenlaista musiikkia on Seppo Kantoselle sekä siunaus että kirous.

”En ole brändännyt itseäni, joten harva tietää, mitä teen. Se sopii minulle erittäin hyvin, mutta on huono asia tässä ajassa. Minusta kuitenkin tuntuu, että olen edelleen menossa jotakin kohti. Sellaisessa tilanteessa vierastan määritellyksi tulemista.”

Se pätee varsinkin oman musiikin säveltämiseen.

”Säveltäminen on minulle henkilökohtainen trippi. Se on aina hyvä trippi, koska tekeminen on minulle liikettä, ja omassa ajattelussani liike sulkee pois ahdistuksen. Tunnen löytäneeni sävelkielen, joka tuntuu omalta. Se on löytynyt nimenomaan tekemällä paljon kaikenlaista.”

OLIVATKO vuodet, joina Seppo Kantonen kieltäytyi säveltämästä, hukkaan heitettyä aikaa? Ehkä on parempi miettiä, mitä hyvää niistä on seurannut. Hänellä on edelleen paljon musiikkiin liittyviä haaveita ja tavoitteita.

”Myöhäisherännäisellä on pitkä to do -lista. Olen onnellinen siitä, että minulla on edelleen asioita, joita opiskella ja harjoitella. Järki sanoo, että suurin osa haaveistani jää toteutumatta, mutta eihän järjellä ole mitään tekemistä tämän kanssa. Huijaan itseäni mielelläni, koska se pitää minut hyväntuulisena ja käynnissä. Aion jatkaa unelmoimista.”

Liisa Akimof – Kaikkialla on absurdismia

Julkaistu 17.6.2025

1. Alku

”Peppi Pitkätossu -kirja ja -laulu olivat hyvin innostavia. Peppi on fantastinen supersankari, johon oli hauska samastua. Halusin olla Peppi, mieluummin kuin Tommi ja Annika, jotka olivat nössöjä. Opin laulun myös ’på svenska’, mikä antoi kipinää opiskella kieliä. Peppi oli myös lähtölaukaus tekemiseen. Lauluja alkoi pulputa minusta hyvin pienenä. Muistan kuinka istuin autossa, ja sateen hakatessa ikkunaa lauloin kaikkea mitä näin ja keksin ympärilläni.”

2. Kari Rydman

”Kiitos musiikinopettajani Kari Rydmanin opin, että kaikki osaavat tehdä lauluja. Karilla oli erittäin ratkaiseva merkitys, koska hänellä oli anarkistisinnostava asenne. Kari pisti koko luokan tekemään yhdessä biisejä. Hänen innoittamanaan teimme laulun ’Kenraalipastori Uolevi Taskinen’, jolle keksittiin erilaisia tapahtumia ja hauskoja juttuja. Se oli riemukasta yhdessä luomista. Kari auttoi alussa soinnuttamalla laulujani, koska en 7-vuotiaana soittanut mitään soitinta. Pian olimme jo keikalla esittämässä niitä lauluja. Hän loi sellaisen ilmapiirin, että kaikki on mahdollista.”

3. Alice Pacius ja pianonsoitto

”Kotonamme oli Hellas, jolla opiskelin pianonsoittoa. Minulle sattui erittäin originelli pianonsoitonopettaja Alice Pacius, Frederik Paciuksen jälkeläinen. Soittotunnit menivät lähinnä siihen, että hain hänelle marjapiiraita ja kaasupoletteja. Hän oli menneen maailman hahmo, kuin suoraan tyttökirjoista. Soitin hänelle omia klassisia sävellyksiäni ja Alice kuskasi minua soittamassa Chopinin etydejä eri tilaisuuksissa. Opin soittamaan ja aloin tehdä pianolla biisejä. Nykyään sävellän Finnvoxista ostamallani vanhalla Steinwayn flyygelillä.”

4. Argentiina ja sotilasjuntta

”Kun olin 16-vuotias, olin yksi neljästä ensimmäisestä eurooppalaisesta vaihto-oppilaasta Argentiinassa. Alice antoi minulle matkaan coctailpukuja ja korkokenkiä, jotta voisin astua seurapiireihin. Valitettavasti Argentiinassa oli sotilasjuntta, jossa ihmisiä kidutettiin ja heitettiin mereen. Maailmankuvani räjähti sotilasdiktatuurin ja valtiotieteen opiskelujeni kautta.

Abichoaín-perheeni, jossa asuin, oli hyvin intellektuelli. Heidän myötään tutustuin eteläamerikkalaisiin kirjailijoihin ja opin fluentin espanjan kielen. Argentiinassa aloin säveltää lauluja espanjalaisiin runoihin, ja argentiinalaisen jätkän kanssa perustamamme duo esitti niitä. Reissasin myös ympäri Argentiinaa paikallisen kuoron kanssa esiintyen. Elämänvaiheen kautta sain ikuisen rakkauden bossanova-rytmeihin.”

5. Tavaramarkkinat ja uusi aalto

”Yhteiskunnallisen tietoisuus oli herännyt minussa Argentiinassa, ja samaan aikaan Helsingissä oli vallattu Lepakko. Löysin solidaarisuusliikkeen ja esiinnyin omia suomenkielisiä biisejäni laulaen eri tilaisuuksissa. Yhtä yliopiston keikkaa varten perustettu Tavaramarkkinat esitti biisejäni, ja se resonoi uuden aallon kanssa. Pian levytimme ja kiersimme solidaarisuuden hengen nostattamana ympäri Eurooppaa. Tavaramarkkinat oli Suomen ensimmäinen levyttänyt tyttöbändi.

Tein Liisa Taville Latinalaisen Amerikan poliittisten laulajien Violeta Parran ja Mercedes Sosan käännöstekstejä. Tein espanjankielisten lauluntekstien käännöksiä myös KOM-teatterille. Laulut olivat minulle tuttuja, ja vuosi sotilasjuntan ikeessä oli opettanut minut ajattelemaan niin, että pystyin luomaan lauluntekstiin hegemonian palon käyttämällä allegorioita.”

6. Absurdismi

”Näen absurdismia kaikkialla inhimillisessä toiminnassa. Antaa henkistä avaruutta nähdä asiat konkreettisesti ja absurdeina. Se viehättää minua ja se naurattaa minua. Ennen kaikkea, kun niihin liittyy inhimillinen vakavuus, sitä absurdimpaa se on. Se ei tarkoita, etteikö asioilla olisi merkitystä. Mutta kaikilla asioilla on hopeareunus – se on se absurdismi. Uusin levyni on täyttä absurdismia. Se naurattaa myös itseäni.”

7. Lesbohuora

”Koko populaarikulttuuriin liittyy nuoruuden ihannointi, ja sen absoluuttinen yhteinen tekijä on nuoruus. Se on tuo omnipotentti vaihe, kun kaikki on mahdollista. Siitä alkaa alamäki, jonka vuoksi ihmiset alistuvat siihen banaaliuteen, mitä popmusa edustaa. Minun tehtävänäni on murtaa hegemonistisia diskursseja – minkä vuoksi musiikkini ei ole koskaan kovin suosittua. Iso osa yli 60-vuotiaista on kuitenkin anarkisteja, jotka pystyvät vastaanottamaan biisejä kuten Lesbohuora. Sillä tekstillä haluan muuttaa sen sanan merkityksen. Näin ne, jotka lesbohuorittelevat netissä, alkavat vaikuttaa itse säälittävältä.”

8. Hurmio

”Kokonaiset biisit edellyttävät hurmiota. Se on vähän samanlainen flow-tila, mikä tulee pitkänmatkan juoksusta. Kaikki tuntuu helpolta ja voi hurmioitua omista keksinnöistään. Biisi saa siivet sen hurmioitumisen kautta. Se voi tapahtua virikkeettömässä tyhjässä tilassa, kunhan kokee, että keksii jotain uutta. Se on myös tila, johon tekoäly ei kykene, koska sillä ei ole tunteita. Pitää päästä irti odotuksista ja normeista. Siihen liittyy omaehtoisuus, jolloin ei pyri miellyttämään manageria tai yleisöä.”

9. Hitit: Kevät ja Kotikatu

”Kevät-biisi syntyi yhdeltä istumalta hurmiossa, ilman mitään soitinta puiston penkillä. Menin sisätiloihin, otin kitaran ja soitin sen. En pitänyt sitä mitenkään erikoisena ja olin luovuttamassa sitä muille. Elisa Korjus kuitenkin sanoi, että meidän pitää tehdä se Tavaramarkkinoiden kanssa.

Hyvä tunnari on elintärkeä tv-sarjalle. Se on logo ja tavaramerkki. Olen tehnyt käytännön syistä tunnareita samalla kun olen tuottanut tv-ohjelmia, koska ideoiden sanallistaminen on hirveän vaikeaa ja on usein helpompi säveltää itse. Kotikatu-tv-sarjan tunnusmusiikki taas syntyi tilaustyönä Kari Kyrönsepältä. Sain hänen briiffistä kiinni ja sävelsin musiikin pianolla. Ahti Marja-aho ja Riku Mattila sovittivat sen valmiiksi.”

10. Motto

”Vain kesyt linnut kaipaavat. Villit lentävät.” (

Emma Johansson: ”Jos biisi tuntuu hyvältä, se on hyvä”

Julkaistu 17.6.2025

Emma Johansson, 26, katsoo edellisviikkonsa kalenteria työhuoneellaan Helsingin Kalasatamassa. Tältä näyttää musiikintekijän arki: Maanantain hän omisti Emma & Matilda -bändilleen. Tiistaina hän työskenteli uuden Mirellan biisin parissa ja kävi terapiassa. Keskiviikkona ja torstaina oli taas oman bändin ja siihen liittyvän levy-yhtiöpalaverin vuoro. Perjantaina hän kävi Tavastialla katsomassa Anna Abreuta, jonka biisintekijätiimiin hän niin ikään kuuluu. Lauantaina oli Emman & Matildan yksityiskeikka.

”Seuraava viikko näyttää aika samalta: yksi sessio, terapia, pari keikkaa, muuten omaa työntekoa. Tänään mulla on tämä haastattelu ja sitten palaveri. Huomenna sessio, ensi viikolla biisileiri”, Johansson luettelee.

”Näin se rakentuu: ihan sikana mä teen musaa melkein joka päivä, ja sitten artistiudesta tulee muuta sälää siihen ympärille.”

Johanssonilla on kustannussopimus HMC Publishingin kanssa. Lisäksi töitä satelee omien kontaktien kautta. Täysi kalenteri todistaa, että hän on ammattimainen musiikintekijä. Silti hän sanoo kärsivänsä huijarisyndroomasta. Menestys iski niin arvaamatta.

”Luulisi, että radiolista- ja Spotify-ykköset tai Emma-palkinnot auttaisivat siihen huijarisyndroomaan. Niiden kuvittelisi kertovan, että nyt olen näyttänyt osaavani ihan oikeasti. Itselläni se kääntyi niin, että nyt mun täytyy todistaa olevani niiden arvoinen.”

Ympärillä on todisteita menestyksestä, kuten pari kunniaplakaatia miljooniin yltäneistä striimiluvuista sekä Suomen Musiikkikustantajien Vuoden biisi -palkinto Mirellan Timanttei-kappaleesta. Kolme Emma-palkintoaan Johansson on kätkenyt työhuonekompleksin vessan hyllyyn kollegojen pystien rinnalle.

”Mä en halunnut niitä kotiini enkä tänne pianon reunalle tuijottamaan silmiin, kun teen musaa”, hän sanoo ja nauraa.

Ilmaiseksi Tori.fi:stä löytynyt ruskea Rösler-piano on Johanssonin tärkein päivittäinen työkalu. Joskus hän pyörittelee biisiaihioitaan Ableton Livellä ja rakentelee niitä rumpulooppien tai kitarasamplejen ympärille, mutta pianon ääressä ideat soljuvat luontevimmin eteenpäin.

”Konkreettisesti teen biisejä niin, että istun tuohon, etsin jotkut kivat soinnut ja mietin, mikä olisi hyvä melodia. Sen jälkeen sanoitan sen melodian. Lähes aina harmonia, melodia ja sanat on mulle se järjestys.”

Kun Johansson kirjoittaa sanoituksia toisten melodioihin, hän maistelee jatkuvasti, onko tekstiä vaivatonta laulaa. Hän käyttää siitä laulaja-lauluntekijä Gracie Abramsilta lainaamaansa termiä mouth feel. Melodiaa maistelemalla syntyi myös Viivin UMK-biisin Aina kertosäkeen hokema: ”Mä olen sun kanssa aina, aina, aina.”

Samalla metodilla Johansson teki laulunsa jo silloin, kun kaikki oli vielä leikkiä.

LUMIHIUTALEET leijailivat Porvoon katujen yllä, kun viisivuotias Emma Johansson käveli kotiin kaveriltaan. Hän liikuttui kauniista näystä ja alkoi spontaanisti laulaa itse keksimäänsä kertosäettä: ”Ootko ihanin, ihanin, ihanin / Ootko ihanin, ihanin, ihanin / Ootko ihanin, ihanin, ihanin / Voinko sut löytää?”

Nyt Johansson lauleskelee työhuoneellaan melodiaa, joka voisi ulkopuolisin korvin kuultuna istahtaa johonkin 2020-luvun pophittiin. Häntä alkaa naurattaa.

”Eihän sitä tiedä, vaikka mun viisivuotiaana kirjoittamani biisi vielä päätyisi jollekin artistille!”

Johanssonin syntymävuosi 1999 oli Suomen musiikkibisneksen käännekohta. Tuolloin julkaistiin kolme kansainvälistä läpimurtosingleä: Bomfunk MC’sin Freestyler, Daruden Sandstorm ja HIMin Join Me in Death. Seuraavana vuonna hänen isänsä Pepe Johansson perusti Teleks-yhtyeen. Sitä ei viety maailmalle vaan suomalaisten radioiden soittolistoille.

”Mun ympärilläni on aina tehty, soitettu ja kuunneltu musiikkia. Mulle kuulemma soitettiin kitaraa jo silloin, kun olin sikiö äidin vatsassa”, Johansson kertoo.

Aina kun isä meni studioon, tytär halusi mukaan. Hän seurasi prosessia haltioituneena. Kotoa tarttui jo leikki-iässä konkreettinen musiikin tekemisen malli.

”Meillä oli himassakin pieni studiosetti. Yksi leikkini oli sellainen, että menin sinne studioon äänittämään ja isän piti lähteä huoneesta. Isä kuunteli ovella ja sai tulla takaisin, kun huoneessa hiljenee. Sitten kuunneltiin yhdessä, mitä olin tehnyt – ja sen jälkeen sama juttu tehtiin tietysti uudestaan!”

Oma isä oli poikkeus muiden esikuvien joukossa. Vauvakirjan merkinnöistä asti Johansson halusi kuunnella vain tyttöjen laulamaa musiikkia. Poikabändit ja miesartistit eivät kelvanneet lainkaan. Ensimmäiset suosikit, jotka Johansson itse muistaa, olivat niin ikään naisia.

”Olin tosi vaikuttunut Dolly Partonin isoimmista hiteistä, kuten Jolene ja I Will Always Love You. Muistan sen tunteen: oh my God, tuntuupa tämä maagiselta. Cardigansin Long Gone Before Daylight -levyä kuunneltiin meillä himassa, ja sekin teki ison vaikutuksen.”

Alakouluikäisenä Johansson näki, kuinka Miley Cyrusin esittämä poplaulajahahmo Hannah Montana soitti televisiossa valkoista kitaraa. Hän alkoi kinuta samanlaista soitinta itselleen. Isän kitarasta oli jo löytynyt e- ja a-mollit, joita vuorottelemalla saattoi tehdä omia biisejä. Lopulta joululahjapaketista paljastui pieni valkea nylonkielinen aarre.

”Soitin sillä kuin viimeistä päivää. Se oli mun ensimmäinen soittimeni ja omistan sen edelleen. On tosi hienoa, että sain kuulla lapsena nimenomaan naisääniä ja -tekijöitä. Siksi mun ei ollut ikinä vaikea kuvitella itseänikin musantekijäksi.”

LOPULLISEEN liekkiin biisinteon kipinä roihahti, kun Johansson löysi samanmielisen sielunkumppanin. Siitä hän kiittää sattumaa. 16-vuotiaana hän lähti Porvoosta Tampereelle opiskelemaan ilmaisutaidon lukioon. ”Jossain musaluokan holleilla” hän kohtasi käytävällä Matilda Malkamäen. He tulivat heti juttuun ja alkoivat musisoida erilaisissa koulun kokoonpanoissa.

Yhteinen duo Emma & Matilda syntyi vasta lukion jälkeen. Kun Suomi sulkeutui koronakeväänä 2020, ystävykset pääsivät kaverinsa työhuoneelle seikkailemaan musiikin parissa.

”Välillä kaipaan sitä aikaa ihan sikana, koska kukaan ei odottanut meiltä mitään – tai edes tiennyt, että me tehtiin musaa. Me saatettiin vaihtaa genreäkin joka päivä. Ei ollut mitään ulkoista mittaria, että onko tämä nyt hyvä vai huono.”

Intuitiivista leikkiä ruokki, että kaksikko huomasi liikuttuvansa samoista asioista. Johanssonin mukaan he jakavat samanlaisen sisäisen maailman ja ymmärtävät toisiaan poikkeuksellisen hyvin.

”Me oltiin kuunneltu tosi samanlaista musaa Matildan kanssa: akustista folkia ja tietynlaista countrya, kuten Alison Kraussia. Meillä ei ollut mitään tuottajaa, joten me osattiin tehdä vain köpöisiä demoja akustisella kitaralla ja pianolla. Koska muuta ei ollut, ainoa mihin voi nojata oli itse biisi.”

Musiikkityyli, jota kaksikko kutsuu ”makuuhuonefolkiksi”, löysi vähitellen muotonsa. Siinäkin sattumalla oli roolinsa. Kaverin työhuoneen naapuristudiossa työskenteli biisintekijä-tuottaja Jurek Reunamäki. Kun tuntemattomat nuoret kollegat ilmaantuivat paikalle päivä toisensa jälkeen, hänen uteliaisuutensa heräsi.

Reunamäen ensikommentin Emman & Matildan musiikista olisi voinut tulkita tylyksi: ”Te ette varmaankaan ole vielä tehneet hirveästi biisejä?”

Oikeasti havainto merkitsi sitä, että kokenut tekijä tunnisti duon potentiaalin ja halusi auttaa heitä eteenpäin. Johansson oppi suorasta mutta armollisesta palautteesta perusasioita: esimerkiksi sen, että yksi biisi kannattaa rakentaa yhden idean ympärille.

”Kerran Jurek kysyi, että mistä tämä teidän biisi kertoo. Teksti oli vielä vähän epäselvä ja laaja. Sanoin, että yksinäisyydestä. ’Joo joo, se on biisin aihe, mutta mistä se kertoo? Se on tarina siitä, kun sun ystävät menivät bileisiin ilman sua. Tiivistä se siihen!’ Se oli mulle ihan ratkaiseva ahaa-elämys.”

Toukokuussa 2023 kaikki ulkoiset mittarit räjähtivät. Emman & Matildan ensimmäiset singlet yhteen koonnut esikois-ep Siellä on kaikki niin ihanaa haali yli 15 miljoonaa striimiä ja kolme Emma-ehdokkuutta.

Mutta sekin oli vasta alkua. Eteen oli jo tullut uusi sattuma. Ellei peräti onnenpotku.

ENNEN Emman & Matildan läpimurtoa Johansson oli aloittanut opiskelun Helsingin Pop & jazz -konservatoriossa. Biisintekoon liittyvät kurssit kiinnostivat, mutta bändi alkoi rosvota aikaa opinnoilta. Yhtä vierailuluentoa Johansson ei silti jättänyt väliin: hän halusi kuulla, mitä Universal Musicin A&R Kristiina Wheelerillä olisi sanottavaa. Luentonsa päätteeksi Wheeler esitteli juuri signaamansa uuden artistin, Mirella Roinisen alias Mirellan.

”Kristiina sanoi, että nyt tehdään rauhassa tätä juttua, näytti jonkin kuvan ja soitti biisinpätkän. Mä olin tosi vaikuttunut siitä äänestä ja hahmosta”, Johansson kertoo.

Kotona Johansson rohkaistui lähettämään Wheelerille viestin: jos tarvitsette biisinkirjoittajia, kokeilisin mielelläni. A&R välitti viestin Mirellalle, joka tarttui tarjoukseen.

Ensimmäisessä sessiossaan Johansson, Mirella, Kim Mannila ja Ilon Adlercreutz tekivät yhden biisin. Sen nimi oli Timanttei. Julkaisua odoteltiin Johanssonin mukaan ”vuoden päivät”. Siinä välissä Emma & Matilda jatkoi nousukiitoaan.

Tammikuussa 2024 mittarit räjähtivät jälleen. Timanttei nousi Spotifyn listakärkeen, missä se vietti yhteensä kahdeksan viikkoa. Siitä tuli vuoden 2024 striimatuin biisi. Keväällä 2025 se on rikkonut yli 28 miljoonalla striimillä jo seitsenkertaisen platinarajan.

Johanssonista tuli saman tien Suomen kysytyimpiä biisintekijäkumppaneita. Hänen laulujaan ovat laulaneet Mirellan lisäksi muun muassa Abreu, Robin Packalen, Bess ja Viivi. Samalla hän luo yhä artistiuraansa siinä Emma & Matilda -maailmassa, josta kaikki ihan hetki sitten alkoi.

”Se, että ensimmäinen toiselle artistille tekemäni biisi oli ihan valtava hitti, on myös suurin ongelmani. Rima nousi heti niin korkealle, että jos seuraava biisi ei menesty yhtä hyvin, se on muka epäonnistuminen. Tiedän, että se on myrkyllinen ajatus, mutta en voi sille mitään.”

Vuonna 2025 Johanssonin tulevaisuudenhaaveissa ei siinnä yhä pidempi palkintorivi vessan hyllyssä. Hänen tavoitteensa liittyy sisäiseen kasvuun eikä striimilukujen kasvuun. Hän haluaa yksinkertaisesti tehdä musiikkia työkseen loppuelämänsä ja saada siihen arkeen rauhan. Se vaatii myös oman identiteetin irrottamista työminästä. Siinä onkin tavoitetta kerrakseen.

”Olen tehnyt koko ikäni musiikkia tavalla tai toisella. Siksi huomaan ajattelevani, että tekemäni musiikki ja koko tekijyys ovat yhtä kuin minä. Jos onnistun, olen maailman paras. Jos epäonnistun, olen maailman paskin. Sellainen sisäinen maailma on hirveän kivikkoinen. Tiedostan, että mun pitää opetella siitä pois.”

AIEMPI lapsuusmuistoissa pyöriminen vei tärkeän asian äärelle. Johansson muistaa nimenomaan sen, miltä musiikki tuntui.

”Se kokemus ei ollut yhtään älyllinen. Kun musiikki menee lapsella ihon alle, se on täysin puhdas tunnekokemus. Sitä ei arvioi minkään ulkoisten kriteerien kautta eikä mieti, että miten tämä on tehty.”

Puhtaan tunteen voimin Johansson myös lauloi ja riimitteli ensimmäiset sävelmänsä. Samaan tilaan hän on yrittänyt aikuisenakin päästä. Siinäkään hän ei ole vielä valmis.

”Mitä enemmän ajattelee osaavansa tehdä jotain asiaa, sitä enemmän luo itselle raameja. Kun tulee tietoiseksi tekemisestään, se rajoittaa luovuuden virtaamista. Täytyisi vain uskaltaa luottaa siihen, että jos biisi tuntuu hyvältä, se on hyvä.”

Kuka?

Emma Johansson (s. 1999) on säveltäjä, sanoittaja ja Emma & Matilda -duon toinen laulaja-lauluntekijä. Hänellä on kustannussopimus HMC Publishingin kanssa.

Emma & Matilda

Emma Johanssonin ja Matilda Malkamäen duo, joka soittaa ”makuuhuonefolkia”. Duo julkaisi ensimmäisen singlensä Joku jonka sä haluut marraskuussa 2022, on tehnyt ep:t Siellä on kaikki niin ihanaa (2023) ja Toinen vuosi (2024), ja valmistelee parhaillaan syksyllä ilmestyvää debyyttialbumiaan.

Tekstissä mainitut kappaleet:
Freestyler (Bomfunk MC’s) Säv. & san. Jaakko Salovaara, Raymond Ebanks
Sandstorm (Darude) Säv. Ville Virtanen Sov. Jaakko Salovaara
Jolene, I Will Always Love You: Säv. & san. Dolly Parton

Uusi musiikki ansaitsee tulla löydetyksi

Julkaistu 17.6.2025

OLETKO julkaissut levyn tai sinkun tai tehnyt musiikkia liveproduktioon viimeisen vuoden aikana? Annas kun arvaan: ei tullut yhtään arvostelua, juttua tai radiosoittoa. Näin kävi minulle, ja uskon, että monet kollegat ovat samassa veneessä. Hiljaisuus ei johdu siitä, että musiikkimme olisi huonoa tai epäkiinnostavaa vaan siitä, että uudelle musiikille on nykyään mediassa hyvin vähän tilaa. Tästä löytyy tiukkaa faktaakin.

Toista oli kymmenen vuotta sitten. Suomen suurimmassa sanomalehdessä Helsingin Sanomissa oli varattu levyarvosteluille joka keskiviikko yksi sivu. Muistan tämän, koska julkaisimme levyn 16.3.2015 ja odotin arvostelua kuin kuuta nousevaa. Havahduin aina aamuyöstä postiluukun kolahdukseen. Sivulle nostettiin 5–6 levyä. Kuukaudessa arvosteltiin siis 20–24 uutta levyä. Tähtiä annettiin silloinkin. No, miten kävi? Levymme arvosteltiin pari kuukautta ilmestymisen jälkeen. Kannatti siis herätä aikaisin!

UUDEN musiikin ympärillä nykyään vellova radiohiljaisuus – osuva termi muuten tähän paikkaan – alkoi harmittaa minua sen verran, että päätin hankkia asiasta faktaa. Olen pitänyt tämän kevään aikana kirjaa HS:n kulttuurisivujen tarjonnasta.

Helmikuussa 2025 HS julkaisi neljä arvioita kotimaisista uutuuslevyistä. Kevyen musiikin konserteista julkaistiin yksi arvio. Ero on aikamoinen verrattuna kymmenen vuoden takaiseen aikaan. Erityisesti mielestäni korostuu konserttiarvioiden puute. Sellaisen saaminen alkaa vertautua lottovoittoon. Maaliskuussa alkoi näkyä pientä valoa, kotimaisia levyjä arvioitiin kahdeksan, konserttiarvioita oli kolme. Silti määrä on naurettavan pieni.

Varsinkin jos vertailukohtana on kirjallisuus. Helmikuussa HS:ssä arvioitiin 27 kotimaista kirjaa. Mukaan laskettuna artikkeli, jossa arvioitiin 11 lasten- ja nuortenkirjaa. Tässä kohdassa on hyvä muistuttaa, että HS:ssä on edellisen kerran arvioitu lastenlevy vuosia sitten. Maaliskuussa kirja-arvioita oli 19.

LEVYJÄ ja kirjoja myös arvioidaan hyvin eri tavoin. Kirjoille ei jaeta tähtiä ja niitä arvioidaan asiallisesti. Tämän kevään ilmiönä on HS:ssä ollut tunnettujen, pitkän linjan tekijöiden kahden tähden levyarvostelut. En tarkoita sitä, että kritiikkiä ei saisi esittää tai että aina pitäisi vain kehua, mutta ilkeilyä en ymmärrä. Noille arvioille en keksi mitään muuta syytä kuin klikkiotsikot. Ja niitähän syntyi.

Myös radiosoitto on tänä päivänä kiven takana. Vierailimme vastikään Ylellä, ja tapaamisessa kävi ilmi, että Radio Suomeen tarjotuista kotimaisista uutuuskappaleista soittolistalle pääsee vain noin 1,6 %. Luku on järkyttävän pieni. Nostalgian kaipuu on suurta – vai onko se vain mielikuva?

Tästä kaikesta seuraa se, että uuden musiikin promoaminen jää musiikintekijöiden ja artistien harteille. Jokainen haluaa musiikkinsa kuulijoiden tietoisuuteen. Tekijät uupuvat loputtomaan somettamiseen. Se vie aikaa myös itse musiikin tekemiseltä.

MUSIIKINTEKIJÖIDEN hallitus on kevään aikana keskustellut asiasta useasti ja pyrimme vaikuttamaan tilanteeseen parhaamme mukaan. Nopeita ratkaisuja ei ole, mutta lupaamme yrittää. Uusi musiikki ansaitsee oman tilansa niin printtimediassa, radioissa kuin suoratoistopalveluissakin!

Pauliina Lerche
puheenjohtaja
Suomen Musiikintekijät