EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Arthur Fuhrmann 1930–2013 - Furtsin tahdonvoiman muistoksi

Tekijä: Mysteerio

Arthur Fuhrmann 1930–2013 – Furtsin tahdonvoiman muistoksi

Julkaistu

Saksalaissyntyinen muusikko, kapellimestari, säveltäjä, sovittaja, sanoittaja ja musiikkijärjestömies Arthur Heinrich Fuhrmann kuoli 5. helmikuuta rauhallisesti kotonaan nojatuolissa televisiota katsellessaan Helsingin Kontulassa. Hän oli 82-vuotias, syntynyt Hannoverissa 11. maaliskuuta 1930.

Furtsi oli luova taiteilija ja härkäpäinen järjestöjyrä, joka pyrki parantamaan muusikoiden, säveltäjien, sovittajien ja sanoittajien asemaa. Musiikkijärjestöissä hänet tiedettiin suorasanaiseksi puheenvuorojen käyttäjäksi: esimerkiksi Teoston vuosikokouksessa hän saattoi ottaa esiin jonkin yksityiskohdan, jonka käsittely vei runsaasti yhteistä aikaa, mutta sisimmässään kaikki tiesivät, että Furtsi oli oikeassa. Hän saattoi olla kärjekäs, mutta hänen näkemystensä taustalla oli aina vahva oikeudenmukaisuuden taju.

Furtsi syntyi Hannoverissa musiikkiperheeseen. Hänen isänsä oli käyrätorvensoittaja ja kapellimestari, ja vanhempi isoveljistä soitti muun muassa trumpettia ja pianoa tähtäimessään kapellimestarin ura. Veli kuitenkin kaatui sodassa syksyllä 1943. Kolme päivää myöhemmin Hannoverin pommituksissa perheen piano paloi, ”mutta ei ainoastaan piano, vaan koko perhe”, Furtsilla oli tapana kertoa kohtalostaan. Toinen isoveli tosin selvisi sodasta – hän lähti vapaaehtoisena 17-vuotiaana armeijaan, mutta sai tarpeekseen ja sodan loppuvaiheessa käveli siviilikarkurina itärintamalta Puolasta Saksan halki Hannoveriin – mutta pieni muusikon alku jäi silti yksin. Perheen kuopus oli ehtinyt hieman soitella viulua, pianoa ja haitaria, ja hän oli esiintynyt teatterissa lapsiavustajana. Onneksi 13-vuotiaan pojan haitari oli tallella.

”Siitä lähtien olen pysynyt hengissä soittamalla ja kirjoittamalla musiikkia.”

Furtsin muusikonura alkoi 16-vuotiaana Karl-Heinz Görlichin big band -orkesterissa, jossa hän soitti kokoonpanolle harvinaista haitaria. Yhtye viihdytti muun muassa englantilaisia miehitysjoukkoja. Myöhemmin Furtsin soittimeksi yhtyeessä tuli piano, ja hän alkoi tehdä sovituksia ja silloin tällöin johtaa orkesteria. Joulukuussa 1951 hän siirtyi Mario Weberin orkesteriin soittaman kontrabassoa, jota hän oli parin muun soittimen ohella opetellut soittamaan.

”Kaikki mitä olen oppinut, olen opetellut ihan itse. Voisi tietysti väittää, että olen myös valekapellimestari, koska minulla ei ole edes kansakoulun päästötodistusta.”

Furtsi saapui Suomeen ensimmäisen kerran kesällä 1952, kun Weberin orkesteri tuli esiintymään Peacockiin. Kolmen vuoden kuluttua Furtsi jäi pysyvästi Suomeen. ”Se vanha tarina”, hän kuvaili päätöstään ja viittasi rakastumiseen. Hän sai töitä Imatran Valtionhotellissa, jossa häntä pidettiin ”kuin piispaa pappilassa”. Hän oppi ensimmäiset suomen kielen sanat ja pieni sininen sanakirja kului käytössä nopeasti. Koska juuret Saksaan olivat katkenneet, Furtsi halusi tulla suomalaiseksi. Myöhemmin hän nautti leikitellä suomen kielen sanojen kaksoismerkityksillä ja mielleyhtymillä.

Säveltäminen ja sovittaminen tulivat Furtsin elämään hänen omien sanojensa mukaan ihan itsestään.

”Isäni väitti, että osasin kirjoittaa nuotteja jo ennen kuin osasin kirjoittaa kirjaimia. Se voi myös tarkoittaa, että opin kirjaimet hyvin myöhään.”

Furtsin huumorintajua kuvaa hänen luonnehdintansa ammatinvalinnastaan:

”Jos päässä alkaa soida, on kaksi mahdollisuutta: joko mennä lääkäriin tai alkaa säveltää. Minä valitsin säveltämisen ja sovittamisen.”

Suomessa monipuolinen muusikko napattiin mukaan näkyviin hankkeisiin, ja hän oli vakioesiintyjä television ja radion viihdeohjelmissa, muun muassa Niilo Tarvajärven ohjelmissa. Nopeana sovittajana Furtsi pääsi tekemään yhteistyötä levy-yhtiöiden sellaisten huipputekijöiden kanssa kuin Erik Lindström ja Toivo Kärki. Furtsi teki monia sovituksia Taisto Tammen ensilevytyksestä Olavi Virran viimeiseen levyyn. Moniosaajana hän sävelsi myös musikaaleja, kirjoitti musiikkia elokuviin ja esiintyi teatterikapellimestarina.

Erityisen pitkän uran Furtsi teki Helsingin Poliisisoittokunnan kapellimestarina vuosina 1972–1992. Hän uudisti soittokunnan ohjelmiston suomalaisemmaksi ja tyylinsä mukaisesti paransi soittajien asemaa. 1960-luvulla hän perusti yhdessä Jorma Ylösen kanssa Viihdejousikko-nimisen salonkiyhtyeen, joka nykyään toimii nimellä Filharmooninen Viihdejousikko. Se koostuu Helsingin kaupunginorkesterin muusikoista, jotka esittävät mittatilaustyönä Furtsin salonkityyliin sovittamia suosikkisävelmiä. Furtsi on jalostanut yleensä neliäänisiksi kasvavat sovituksensa omaksi tyylikseen, jossa jousisekstetin, jossa on kolme viulua, ympärillä ovat komppiryhmänä piano, kitara ja rummut. Siitä syntyy jäljittelemätön Arthur Fuhrmann -saundi. Sovituksia tälle kokoonpanolle ehti kertyä parisataa, ja niitä on taltioitu kolmelle äänilevylle.

Viimeisinä elintunteinaan Furtsi oli ilmeisesti vielä kirjoittanut uusia sovituksia Viihdejousikolle. Hänen vierellään sohvalla odotti jousikolle osoitettu kirjekuori, jonka päällä luki tuttuun tyyliin:

”Hullu nuotinkirjoittaja iski taas.”

Eläkevuosina Furtsi kirjoitti Taimi Kyyrön kanssa omaelämäkerran otsikolla Maahanmuuttajan musiikin oheiset muistelut (Pseudofilosofiset saivartelut). Tiheästi kirjoitetulla parillasadalla sivulla Furtsi kuvaa elävästi elämää 1930- ja 1940-luvun Saksassa, muusikon ammattia Suomessa 1950-luvulla sekä suomalaista musiikkielämää ja viihdemaailmaa erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla. Muisteluissa on niin paljon musiikkielämämme värikästä lähihistoriaa, että käsikirjoitus ansaitsisi tulla toimitetuksi julkaisukuntoon.

Furtsi päättää muistelunsa:

”Tekisi mieleni sanoa, että näkyvimpiä merkkejä toiminnastani on, että poliisi saa jälkeeni pitää partaa ja että Arkadiankadun ja Fredrikinkadun risteyksessä on Malmsténinkulma Jorin muistomerkkeineen.”

Näkyviä jälkiä Furtsi jätti myös musiikkijärjestöihin, joissa hänellä oli monivuotisia luottamustehtäviä, johtokuntien puheenjohtajuuksia ja jäsenyyksiä: Elvis, Georg Malmstén -säätiö, Muusikkojen liitto, Teosto, Gramex, Luses, Suomen Musiikkineuvosto, Suomen Säveltaiteilijain Liitto, Valtion säveltaidetoimikunta ja Helsingin kaupunginorkesteri. Furtsi tunnettiin peräänantamattomana ja sitkeänä musiikintekijöiden asioiden ajajana. Tietty itsepäisyys ja pikkutarkkuus saattoi olla perua lapsuus- ja nuoruusvuosilta, jolloin hänen oli selvittävä arjen pienistä ja isoista haasteista aivan yksin ilman lähipiirin tukea. Silti hänestä huokui lähimmäisenrakkaus ja toisten asioista huolehtiminen.

Furtsin rakas harrastus oli ruuanlaitto. Hänen kulinaarisista taidoistaan pääsivät elvisläiset nauttimaan monissa yhdistyksen tilaisuuksissa.

Vuosikausia Furtsi kirjoitti ahkerasti lehtiin ja hänellä oli tapana liittää lehtikirjoituksiinsa peräkaneetti:

”PS. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että mekaanisen musiikin pakkosyöttö olisi lailla kiellettävä!”

Tätäkin lausetta on nyt ikävä.

***

Arthur Fuhrmannin muistotilaisuus on pidetty pienimuotoisena lähimpien kesken.

Omaisten toivomuksesta mahdolliset huomionosoitukset voi osoittaa Arthur Fuhrmann -rahaston tilille FI57 6601 0001 0945 49.

Rahaston tarkoituksena on edistää kotimaista kevyttä musiikkia ja tekijänoikeutta. Rahasto jakaa hakemuksetta tunnustuspalkintoja henkilöille, jotka ovat ansioituneet kotimaisen säveltaiteen tai tekijänoikeuden edistämisessä. Rahastoa hallinnoi sekä apurahojen ja palkintojen myöntämisestä päättää Säveltäjät ja sanoittajat Elvis ry:n hallitus yhdessä Arthur Fuhrmannin perillisten edustajan kanssa.

Elvis ry on tehnyt lahjoituksen rahastolle muistamisen yhteydessä.

Pekka Hako

Sovi ensin, sammuta sitten

Julkaistu


Aku Toivonen
Kuva: Bo Stranden

Musiikintekijän työ on yllättävän usein myös tulipalojen sammuttamista. Meiltä pyydetään projektin pelastamista milloin sanoituksen tai sävellyksen, milloin sovituksen muodossa. Toki on mukavaa, että työmme koetaan pelastavaksi toimenpiteeksi. Ja työhönhän me tartumme kiinni – varsinkin jos tilanteessa on mukana houkuttelevia ja mairittelevia näkökulmia: pääsee mukaan projektiin josta on aina haaveillut, projektissa on mukana se ja se, tällä on ”kansainväliset levitysmahdollisuudet”, ”me tiedetään että vain sä selviät tästä tällä aikataululla” jne.

Tuossa mieltä kiheltävässä tilanteessa ajatus suuntaa oman kalenterin tsekkaamisen jälkeen jo kohti taiteellista tekemistä. Hieno lopputulos ja pelastajan viitta häämöttävät houkuttelevana mielessä, ja mieltä rauhoittaa lause ”kyllä niistä yksityiskohdista sitten ehditään sopia, hoidetaan nyt homma ensin kuntoon”.

Asioista jälkikäteen sopiminen on kovin vaikeaa. Kun tilaajalla ollut paine on ohi ja tulipalo on sammutettu, hätäapu ei enää tunnukaan arvokkaalta.

Kaikesta sovitusta kannattaa jättää todistusarvoinen muistijälki. Puhelimessa sovitut ”no kattellaan sitä sitten” -tyyppiset lupaukset eivät ole oikein minkään arvoisia. Sähköpostista löytyvä viestiketju on jo paljon parempi. Ja vaikka sopisikin asioista puhelimessa, kannattaa kirjoittaa sähköpostilla edes jonkinlainen muistio ja pyytää siihen vastapuolelta okeijaus. Sen ei tarvitse olla muodoltaan mitenkään virallinen sopimus vaan esimerkiksi listaus, johon molempien osapuolten on helppo tarvittaessa palata myöhemmin.

Suullinen sopimuskin on sinänsä sitova, mutta kirjallisen sopimuksen arvo on sen yksityiskohdissa ja todistearvossa. Kirjallinen sopimus – vapaamuotoinen listauskin – on aina tarpeen, jotta sovittujen asioiden sisältö voidaan selvittää jälkikäteen.

Tietysti olennaista on vielä se, onko tilaajalla sinänsä oikeutta sopia ja luvata tilanteessa yhtään mitään. Ikävä yllätys on jälkikäteen huomata tilaajan olevankin vain välikäsi, jonka tehtävä on sammuttaa tulipalo, mutta jolla ei kuitenkaan ole taloudellista ja/tai oikeudellista päätösvaltaa.

Minut on yllättänyt se, miten usein Elvisin toimistoon otetaan yhteyttä ja pyydetään apua sopimusasioissa – jälkikäteen. Please, olkaa yhteydessä meihin heti kun mieltä vähänkin askarruttavat sopimustekniset ja/tai hinnoitteluun liittyvät asiat. Kyllä niihin aina jonkinlainen molempien sopijaosapuolten näkökulmat huomioonottava ratkaisu löydetään, viimeistään lakiapumme kautta. Tärkeintä on joka tapauksessa sopia asioista etukäteen ja pitää huoli siitä, että sovituista asioista löytyy kirjoitettu jälki.

PS. Yksi erittäin tärkeä etukäteen sovittava asia on teoksen lainaaminen osaksi omaa teosta. Teoston nettisivuilla voi tehdä teosilmoituksen niin, että merkitsee omaan teokseensa useampia tekijöitä, myös esim. lainatun teoksen tekijät. Tässä ei kuitenkaan riitä vain se, että antaa alkuperäiselle tekijälle hyväntahtoisesti prosenttiosuuksia oman arvionsa mukaan. Teosto edellyttää (ja olettaa), että teosilmoituksen tekijä on sopinut lainaamisesta ja prosenttiosuuksista kaikkien lainattavan teoksen oikeudenomistajien kanssa (säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja kustantajat).

Aku Toivonen 

on Elvis ry:n toiminnanjohtaja.

Iloiset pakkotyöläiset

Julkaistu


Kaija Kärkinen
Kuva: Jakke Nikkarinen

Suomalaiset ovat iloisia veronmaksajia! Ei sitä ehkä jokapäiväisessä elämässä aina hoksaa, mutta mikä tahansa ovensuu- ja hissikysely kertoo, kuinka tärkeää kansalaisille on terveyspalveluiden, ilmaisen koulutuksen sekä lasten ja vanhusten hyvinvoinnin turvaaminen verovaroin.

Korvamerkintää tosin kaivattaisiin, mutta maksetaan maksetaan, kunhan jotain saadaan vastineeksi. Saadaanhan?

Ilosta ja intohimosta teemme työtäkin, varsinkin me musiikintekijät ja esiintyjät. Intohimoa tarvitaan, kun leipä on hippusina maailmalla ja bittiavaruudessa. Me olemme tämän pirstaleisen työkulttuurin uranuurtajia, monilla muilla aloilla ollaan uuden ja pelottavankin edessä.

Teoston koordinoimassa verokyselyssä, joka myös Elvis ry:n jäsenille lähetettiin, on suhtautuminen yrittäjyyteen moninaista. Toiset ovat luonnostaan yrittäjähenkisiä ja sopeutuneet hyvin, toiset kokevat joutuneensa pakkoyrittäjiksi, koska työn tilaajat ja keikkajärjestäjät painostavat laskuttamaan ja vieroksuvat verokorttityöläistä.

Pakkoyrittäjyys on siis monille jo tuttua, mutta kokonaan toisenlaiseen pakkoon törmäsin vuodenvaihteessa sosiaalisen median pyörteissä. Varsinkin muusikot ovat olleet ihmeissään Kouvolan hallinto-oikeuden päätöksestä, jonka mukaan ”julkisesti esiintyvän taiteilijan ei voida katsoa toimivan omaan lukuunsa yrittäjänä”.

Tämä sai ohjelmatoimistot ja keikkaliksojen maksupuolesta huolehtivat muusikkoyrittäjät ymmälleen: kuka saa laskuttaa, joudunko luopumaan yrityksestäni, kenen vastuulla on arvioida, milloin olen työsuhteessa. Ja jos en saa olla yrittäjä ja laskuttaa keikoistani, olenko silloin ”pakkotyösuhteessa”?

Verottaja hyväksyy muusikon yrityksen, jos sillä on muutakin toimintaa kuin pelkästään omien töiden laskutus, eli jos yritys myy keikkoja, maksaa palkkoja, on sijoittanut pääomaa soittimiin, keikkabussiin tms.

Muusikko, joka laskuttaa vain omat keikkaliksansa, ei verottajan silmissä ole yrittäjä, vaan työsuhteinen työn tilaajaan, ohjelmatoimistoon tai artistiyhtiöön.

Oma logiikkansahan tässä on, mutta melkoisen ristiriitainen nykyisen käytännön mukaan, jossa työntekijöitä jopa painostetaan yrittäjiksi alalla kuin alalla.

Oman lisänsä asian pulmallisuuteen antaa verottaja nettisivuillaan:

”Yrittäjänä toimimisen mallit ja tavat ovat laajentuneet ja monipuolistuneet yhteiskunnan kehittymisen myötä. Yrittäjyyden tai työsuhteen tunnusmerkistöä arvioitaessa on syytä muistaa, että tosiseikaston merkitys on muuttunut yrittäjyyttä tukevaan suuntaan. Siten aiemmalla oikeuskäytännöllä ei ole enää samaa merkitystä yksittäisten tosiseikkojen painoarvon määrittelyssä. Tosiseikat voivat tukea yhtä lailla yrittäjän kuin työntekijän roolia. Ero näiden roolien välillä on usein hyvin pieni.”

Verottaja on luvannut päivittää ohjeistustaan aivan lähiaikoina. Sitä odotellessa ovat muusikkoyrittäjät itsekin aktivoituneet, ja Facebook-ryhmästä alkunsa saanut yhteisö on muutamassa viikossa koonnut voimansa uudeksi yhdistykseksi. Asioita siis tapahtuu! Käykäähän tutustumassa: www.muusikkoyrittajat.fi.

Palataanpa vielä omaan verokyselyymme (josta uutisoidaan edellisellä aukeamalla). Monista vastauksista käy ilmi, että elvisläiset kantavat huolta tulevaisuudestaan; tekijänoikeuskorvaukset kun eivät kartuta eläkettä, vanhempainrahaa tai sairaspäivärahaa. Kuitenkin verotus on ansiotuloverotuksen mukaista. Tämän kaltaiset probleemat kietovat verotuksen sekä sosiaali- ja eläketurvan kysymykset limittäin, lomittain ja yhteen.

Olemmeko me musiikintekijät valmiit siihen, että tekijänoikeuskorvauksista pidätetään eläkevakuutusmaksu ennen kuin se meille tilitetään? Onko yrittäjäeläkevakuutus liian kallis epäsäännöllisillä tuloilla maksettavaksi? Millainen sosiaaliturva olisi juuri meidän alallamme järkevä ja mahdollinen toteuttaa? Tällaisiin kysymyksiin saamme vastailla, kun seuraava kysely piakkoin toteutetaan.

Niin verotuksen kuin sosiaali- ja eläketurvankin lainsäädäntöä ollaan parhaillaan uudistamassa, niinpä työryhmille on saatava ajantasaista tietoa musiikintekijän arjesta, kokemuksistamme ja näkemyksistämme. Kyselyihin vastaaminen siis kannattaa.

Jonakin päivänä pääsemme vielä nauttimaan verovaroillamme ylläpidetystä turvasta ja hyvinvoinnista tasaveroisesti työsuhteisten kanssa. Sitä odotellessa tervehdin ilolla kaikkia vaihtoehtoja pakkoalkuisille työkulttuureille, olkaamme edelleen intohimotyöläisiä!

Kaija Kärkinen on Elvis ry:n hallituksen puheenjohtaja.

ESEK ja LUSES ovat nyt MES

Julkaistu


Hannu Saha

Kuva: Jacek Walczak

Musiikkiala on viime vuosina päämäärätietoisesti yhtenäistänyt rakenteitaan. Monien uhkien alla on ymmärretty paremmin yhteistyön merkitys, ja pieniä yhteisöjä on yhdistetty suuremmiksi. Musiikin tukiorganisaatioina toimii kaksi rakennetta: yhtäällä yleinen ja koko alalle yhteinen tiedotuskeskus Music Finland sekä toisaalla Musiikin edistämissäätiö MES, johon yhdistyivät ESEK (Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus) ja LUSES (Luovan säveltaiteen edistämiskeskus). MES­in tehtävä on huolehtia musiikin alan hyvinvoinnista ja monimuotoisuudesta tuki- ja edistämiskeinoin.

MESin taustalla olleilla ESEKillä ja LUSESilla on komea historia musiikkikulttuurin tukitoimien määrärahojen jakajana. Vuodesta 1983 lähtien ne ehtivät tukea suomalaisen kulttuurin hyvinvointia yhteensä noin 60 miljoonalla eurolla. Tämän hetken euroiksi muutettuina, rahanarvon muutokset huomioiden, summa on vielä paljon suurempi. Huomattakoon myös, että laskelmissa ei ole mukana LUSESin vuosia 1970–1994, jolloin määräraha käytettiin epäsuorasti silloisen Musiikin tiedotuskeskuksen toiminnan pyörittämiseen.

On tärkeää huomata, että ylivoimaisesti suurin osa jaetusta musiikkikulttuurin tuesta on luonteeltaan yksityistä, ulkomaisista esityskorvauksista tai hyvitysmaksuista kertyvää. Kun Suomi ratifioi nk. Rooman sopimuksen vuonna 1983, ulkomaiset äänitteet tulivat myös Suomessa esityskorvausten alaisiksi. Silloin sovittiin ulkomaisten oikeudenomistajien kanssa järjestelyistä, joiden nojalla pääosa ulkomaisille oikeudenhaltijoille kuuluvista äänitteiden esityskorvauksista jää Suomeen käytettäväksi alan yleisten toimintaedellytysten edistämiseen.

Vuodesta 1984 otettiin käyttöön myös kulttuurituotteiden taltioinnin aiheuttaman tulonmenetyksen korvaava ns. kasettimaksu, joka terminä muuttui hyvitysmaksuksi digitaalisen tallentamisen myötä. Merkittävä osa keräitystä hyvitysmaksuista on käytetty taiteen edistämistehtäviin.

Hyvitysmaksua jakaneiden edistämistoimintaa harjoittavien tukirakenteiden saama suora valtionapu on ollut aina pieni, esimerkiksi viime vuonna ESEKin valtiontuki oli vain 150 000 euroa (josta erityistehtävään eli kuorojoen kiertuetoiminnan avustuksiin suunnattiin 75 000 euroa), kun ESEKin koko jaettu tukivaranto oli yli kaksi miljoonaa euroa.

On hyvä lisäksi huomata, että ESEKin ja LUSESin tukitoimet suorastaan korvasivat jotakin valtionaputoimintana ennen ollutta, sillä muun muassa opetusministeriön erillinen äänitetuotannon tuki loppui 1980-luvun alkupuolella juuri tästä syystä. ESEKin kautta on lisäksi jaettu nk. VAKA-hankkeen kiertuetukena valtionavustusta erityisesti vapaalle musiikin kentälle 100 000 € (2011) ja 200 000 € (2012). Ne ovat olleet tärkeitä päänavauksia musiikin vapaan kentän toimintamahdollisuuksien parantamisessa.

Miksi MES?

Syitä MESin perustamiselle jatkamaan ESEKin ja LUSESin arvokasta toimintaa on useita. Olkoon niistä ensimmäinen asiakasnäkökulma. Sen mukaan ei ole ollut tarkoituksenmukaista, että kaksi erillistä tukiyksikköä tekee suunnilleen samaa työtä suunnilleen samoin päämäärin. Käytäntö on ollut, että varsin monen avustustyypin hakija on tehnyt kaksi erillistä hakemusta samaan kohteeseen.

Toinen perustelu olkoon toimistonäkökulma, jossa hyötynä on hakijan kannalta tuo yhden luukun periaate ja toimiston kannalta henkilöstön ja asiantuntijatoimikuntien määrän supistaminen.

Kolmas perustelu on taloudellinen ja se on alamme kannalta tärkein: valtiovallan on lähdettävä tukemaan musiikinedistämistoimia suoraan, koska kummatkin keskeiset edellä mainitut rahakanavat ovat olleet jo pitkään ehtymässä. 1990-luvun puolivälin jälkeen esityskorvauksia on tilitetty oikeudenomistajille ulkomaille, ja hyvitysmaksukertymät ovat pienentyneet teknisen murroksen tuomien muutosten myötä.

Tavoitteet ja haasteet

Pidän itsestään selvänä, että asiakkaamme oppivat toimimaan ESEKin ja LUSESin korvanneen MESin ehdoilla. Se on helppoakin, koska avustustoiminnan hyviksi koetut periaatteet eivät muutu oleellisesti. Pyrkimys on tietenkin, että edistämistoiminnan jakosumman tulee olla vähintään sama kuin ESEKin ja LUSESin jakamat tuet yhteensä. Lisäksi mukaan tulee uusiakin toimintamuotoja, kuten alkava residenssitoiminta.

Suoran valtiovallan osuuden kasvattamisen tulee olla MESin kehittämisen tärkein päämäärä. Harmillista on, että ajoituksemme ei juuri nyt ole paras mahdollinen valtiontalouden tilasta ja erityisesti kulttuuribudjetointiin kohdistuvista supistuspaineista johtuen. Tärkeää kuitenkin on, että pidämme kulttuuriministerin ja ministeriön koko ajan tietoisena päämääristämme.

Esityskorvausten ja hyvitysmaksun pieneneminen tulee korvata tuntuvalla suoralla valtiontuella, jotta korkeatasoinen, monialainen ja moniarvoinen musiikkikulttuurimme voi edelleen kehittyä. Tiedän, että henkinen tuki on olemassa ja että strategiset päämäärämme ovat yhteneviä. Mutta se ei riitä maailmassa, jossa raha ratkaisee.

Hannu Saha 

FT, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin professori ja MESin hallituksen puheenjohtaj

Syyskausi pakettiin

Julkaistu

Elvisin toiminnan tarkoitus on edistää suomalaisten säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien taloudellisia ja ammatillisia etuja, yhteiskunnallista arvostusta sekä yhteisöllisyyttä. Arjessa se näkyy mm. tiimi-, toimikunta- ja hallitustyönä, lausuntoina, tiedottamisena, neuvonantoina ja jäsentapahtumina. Paljon on tapahtunut syyskauden aikana loppuvuoden tiukan TTVK-keskustelun lisäksi.   

Teoston Pumppu-hankkeessa olemme olleet mukana sen alkuvaiheista lähtien. Pumppu tukee suomalaisten musiikintekijöiden menestymistä järjestelmällisellä työllä ja yhdessä tekemisellä. Pumppu sykkii; ohjausryhmä on nimetty, ja hankkeen koordinaattori on aloittanut toimintansa. Kaija Kärkinen kertoo aiheesta lisää tässä lehdessä.

Syyskauden toimintaa on värittänyt EU-komission lausuntopyyntö tekijänoikeuden kollektiivihallintodirektiivistä. Direktiiviehdotus sinänsä on merkittävä kannanotto tekijänoikeuden merkityksen ja kunnioittamisen puolesta. Jos ja kun tämä direktiivi laitetaan täytäntöön, se voi tarkoittaa Teoston kohdalla kaikkien n. 26 000 asiakassopimuksen uusimista. Urakka on melkoinen, ja se ohjaa ajatukset sopimuksen muuhunkin päivittämiseen samalla. Näitä asioita pohdimme yhdessä Teoston edunvalvonnan kanssa.

Olemme mukana myös Teoston verotyöryhmässä, joka työstää näkemystä uudesta musiikintekijöiden toimintaa ymmärtävästä verolakimallista. Olemme keränneet tietoa musiikkitoimialan verotuksen ja muiden kannustavuuteen vaikuttavien seikkojen merkityksestä ja pyrimme vaikuttamaan hallitusohjelmakirjausten toimeenpanoon. Kartoitamme myös työttömyys-, eläke- ja sosiaaliturvan ongelmia Teoston SOS-työryhmässä. Tavoitteenamme on luoda mahdollisimman yksinkertainen ja toimiva järjestelmä, jolla pystyttäisiin turvaamaan musiikintekijöille kohtuullinen eläke- ja sosiaaliturva.

Music Finlandin toiminta lanseerattiin syyskauden aikana. MF yhdistää Fimicin ja Music Export Finlandin toiminnot. Elvis on yksi MF:n jäsenjärjestöistä, ja edustajamme on yhdistyksen hallituksessa. Music Finland on elvisläisille tärkeä mm. kansainvälistymisen yhteistyökumppanina.

Taiteen keskustoimikunnan muuttuessa vuodenvaihteessa Taiteen edistämiskeskukseksi taiteen valtiohallinnollinen tukitoiminta muuttuu merkittävästi. Taiteen alan edunvalvontayhdistykset ovat omissa lausunnoissaan pitäneet tärkeänä vertaisarvioinnin säilymistä päätösasioissa. Uhkana on monien päätösten siirtyminen virkamiehistölle. Olemme lausunnoissamme korostaneet taideneuvoston asemaa muutettavaksi niin, ettei taiteen edistämisasioissa valta ja päätöksenteko keskittyisi yksin edistämiskeskuksen johtajalle.

Syyskauden aikana Elvis on antanut jäsenilleen sopimusneuvontaa sekä kustannussopimusasioissa että muissakin tekijän arjen kohtaavissa asioissa joko toimistolta käsin tai lakimiehensä kautta.  Muutama kustannussopimusten purkamistoimenpide on saatu päätökseen hyvässä yhteisymmärryksessä. Kustannussopimuksiin liittyviä erinäisiä asioita tullaan käsittelemään Elvisin kevätkokouksen yhteydessä järjestettävässä seminaarissa.

Jäsentapahtumat ovat toimintamme ydintä, ja on hienoa todeta niihin osallistuneen ennätysmäärä jäseniämme. On tärkeää, että näemme toisiamme, vaikutamme yhdessä ja saamme meille tekijöille tärkeää uutta tietoa tapaamisten yhteydessä. Kevätkokouksessa tulemme mm. saamaan tietoa sekä musiikintekijöiden arkea koskettavista sopimusoikeusasioista että Teoston neuvottelutilanteesta YouTuben kanssa.

Innostavaa kevätkautta kaikille musiikintekijöille!

Aku Toivonen

Aku Toivonen on Elvis ry:n  toiminnanjohtaja.

Suuria tunteita etsimässä

Julkaistu

Kaikki alkoi television Kiitorata -ohjelmasta. Eriksson oli soittanut pienestä pitäen, mutta kipinä laulamiseen syttyi vasta teininä.  Hän lauloi omaksi huvikseen bändissä, jonka basisti lähetti omien sanojensa mukaan piruuttaan biisin Kiitorata-kilpailuun. Vastaus tuli postissa: Haluamme laulajan, mutta emme bändiä.

– Ei sitä voi verrata nykyajan kilpailuihin, se oli ihan erilaista. Menin Pasilaan ja nauhoitin kaksi kappaletta, joista tehtiin musavideot, ja kansa äänesti voittajan. Ei se ollut sellaista rumbaa kuin nykyään. Kaikki oli sattumaa. Tulin kilpailussa kakkoseksi. Ensimmäiseltä albumiltani julkaistiin Juliet ja Jonatan. Se oli iso radiohitti ja siitä homma alkoi, Eriksson kuvaa.

Äidin helmoista maailmalle

Erikssonin elämässä tapahtui iso muutos nopeasti. Hän esiintyi lavoilla, joilla ei ollut ikinä ennen käynyt. Media kiinnostui uudesta tähdestä ja keikkoja oli valtavasti, parhaimmillaan yli 20 kuukaudessa. Erikssonin muistikuvat noilta vuosilta ovat sumuisia, koska vauhti oli koko ajan kova.

– Minusta tuntuu kuitenkin, että tämä on aika tavallinen tarina. Alusta lähtien olin omillani, ammatillista tukea en saanut enkä valmennusta tulevaan ammattiin. Turvaverkko puuttui ja kaikki halusivat palan menestyksestä. Ei ollut paluuta. Keikkoja oli kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Siihen aikaan ei ollut suomalaista popmusiikkia, oli vain suomirokkia ja iskelmää mistä valita. Viime aikoina tilanne on muuttunut paljon, Eriksson toteaa.

– Menin keikoille suoraan äidin helmoista. Minusta tuntuu, että nykyajan kilpailuissa on enemmän ihmisiä kilpailijoiden ympärillä. Heitä valmennetaan tulevaan tehtävään. Toiminta on ammattimaisempaa ja määrätietoisempaa. Ne vuodet kasvattivat ammattitaitoa, tekivät minusta kovan luun. Siinä on tultava kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Hyvä kuitenkin, että kävi niin.

Uusi alku

Kova keikkatahti vaati kuitenkin veronsa. Eriksson ajatteli lopettaa uransa 25-vuotiaana, takki ja tankki tyhjänä. Hän piti vuoden tauon kaikesta miettien elämäänsä ja uraansa. Hän sävelsi ja sanoitti lauluja, jotka sytyttivät kipinän uudestaan. Vanhojen muistelu saa Erikssonin miettimään myös tätä hetkeä ja nykymenoa.

– Minua ärsyttää nykymenossa se, että kovia pitkänlinjan tekijöitä jotenkin savustetaan ulos alalta. Itselläni on ainakin sellainen tunne, että uusille pikavoitoille tehdään tilaa. Pitkät urat eivät ole muotia juuri nyt. Kaikki irti tästä hetkestä mahdollisimman nopeasti. Sitä ei edes käsitetä miten paljon vaatii elää luovalla työllä vuosikymmeniä.

– Musiikissa asiat tehdään alle kaksikymppisille, mutta eihän niillä ole edes rahaa. Meiltä on musiikista kadonnut kokonaisia alueita ja se näkyy kaikissa medioissa. Hetkellisiä tähtiä nousee paikkaamaan katoavaa levynmyyntiä. Menestyksen toisintaminen vaatii paljon, siksi on helpompaa ottaa aina uusi kohde. Vanhat menestyneet artistit eivät myöskään suostu mihin vain. Kahdeksantoistavuotias, joka haluaa tähdeksi, on valmis tekemään mitä tahansa ja laittamaan nimensä mihin tahansa. Jokainen menestynyt ja itseään kunnioittava taiteilija tietää alan sudenkuopat, eikä suostu mihin vaan.

Kaikki kulutetaan nopeasti

Eriksson haluaa pitää näitä asioita pinnalla, koska se on hänen mielestään vanhojen konkareiden velvollisuus. Nuoria ihmisiä on helppo manipuloida. Erikssonille on joskus sanottu, että levy-yhtiöitä ei kovin paljon kiinnosta artistit, jotka tekevät itse uransa. Urat halutaan luoda, jotta markkinamiehet voivat sanoa: minä tein tämän artistin. Ilman minua hän ei olisi mitään. Erikssonin mielestä tämä ajatus on tällä hetkellä valoillaan. Hänen mielestään alalta putoaa paljon lahjakkuuksia pois, koska kaikki eivät ole valmiita istumaan heille valettuun muottiin.

– Media ja julkisuus kuluttavat musiikkia määrätietoisesti niin paljon, että kappaleet ja artistit poltetaan loppuun nopeasti. Levy-yhtiöt ovat antaneet radion musiikkipäälliköille vallan. Tuntuu, että sama ralli ja sama meno toistuu jokaisella kanavalla. Se meno on siirtynyt myös television puolelle. Artistit syödään loppuun. Miksi sen annetaan tapahtua? Kaikki hyvätkin jutut kuluvat nopeasti. Voiko sitä enää estää, viihdetulvaa ei taida edes päästä pakoon? Joku levy-yhtiöpomo sanoi juuri jossain haastattelussa, että se joka ei suostu olemaan koko ajan esillä, kommentoimaan jokaista asiaa ja päivittämään jatkuvasti Facebook-sivujaan putoaa auttamattomasti pelistä pois. Se on aika raakaa touhua. On suostuttava siihen, että ura syödään ennen kuin se on edes kunnolla alkanut. Artistien pitäisi ymmärtää ja hyväksyä, että he ovat levy-yhtiössä ja iltapäivälehtien toimituksissa välineitä. Viihdekoneisto tarvitsee pakollista täytettä ja sisällötöntä huttua, ja siihen artistit sopivat hyvin.

Tilaa muullekin kuin musiikille

Tällä hetkellä Eriksson on suunnannut katseensa muualle kuin musiikkiin. Hän tekee lyhytelokuvaa ja kirjoittaa, koska nyt ei ole hänen mielestään oikea aika hänen näköiselleen musiikille. Erikssonista on hyvä tehdä jotain muuta silloin, kun ei löydä omaa paikkaansa. Se on myös hyvä hetki katsella ympärilleen ja yrittää ymmärtää alaa. Hän toivoo muutosta, mutta samalla miettii, että onko peli kuitenkin jo menetetty. Tekniikan halpeneminen on vaikuttanut sisältöön enemmän kuin hän osasi odottaa.

– Mielestäni on pelottavaa, että alalla palkitaan vain kaupallisia menestyksiä. Ne koetaan onnistuneiksi projekteiksi ja niiden tekijät lahjakkaiksi. On kaupallista musiikkia ja on musiikkia, joka voi vielä palauttaa alamme täysin kadonneen arvostuksen.

– Ala syö ihmistä. Se on sekä fyysisesti että varsinkin henkisesti raskasta. Olen huomannut myös, että haen koko ajan haasteita pitääkseni luovuuteni hengissä. En osaa myöskään sanoa, mitä pitäisi tehdä, jotta asiat muuttuisivat. Vikaa on kaikissa. Peräänkuulutan avoimuutta, asioista pitäisi puhua enemmän. Toivoisin lisää keskinäistä kunnioitusta ja ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä. Artistillakin on siinä iso vastuu. Ei nuori uraansa aloitteleva artisti osaa edes nähdä pitemmälle. Jokaisen ura on aaltoliikettä.

Rajat rikki

Naisartistien ja -tekijöiden esiinmarssin on myös Eriksson huomannut. Kehitys on hyvä, vaikka hänestä yhä edelleen joutuu joskus todistelemaan osaamistaan. Eriksson halusi viedä omaa juttuaan tiettyyn suuntaan ja rikkoa rajoja. Hänestä tie oli sen verran pitkä ja kuoppainen, että olisi ollut helpompi tulla suoraan omaan juttuunsa, ilman kiertoteitä. Hän otti riskejä ja oli valmis luopumaan suuresta suosiostaan. Oman musiikin kirjoittaminen oli kaikkein tärkeintä.

– Levy-yhtiöt saavat naisartisteilla valtavan määrän ilmaista markkinointia naistenlehdissä ja sosiaalisessa mediassa. Naisartistit ovat kannattavampi sijoituskohde, koska tylsä miesartisti ei nykyään kiinnosta mediaa. Yhä useammin tuntuu, että artistit ovat muuttuneet mediassa vain julkkiksiksi.

– Ala ei helposti sulata aidan yli hyppääjiä, siksi on itsepintaisesti hakattava päätä seinään, koska uudistuminen on kaiken tekemisen avain. Musiikkia tehdään ihmisten kuunneltavaksi. On sääli, että nykyisessä tilanteessa ihmiset eivät sitä enää oikein kuule missään, paitsi ne tietyt kappaleet, jotka mahtuvat soittolistoille. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja sillä on näivettävä vaikutus paljon syvemmälle kuin päältä päin voisi huomata. Se on auttamattoman väärin. Muutaman vuoden aikana tilanne on mennyt todella pahaksi, Eriksson toteaa.

– Elämä on moninaista. Tärkeintä on, että musiikki kuulostaa ja tuntuu todelta. Haluaisin, että kuunnellessani joskus jotain laulua minulla menisi vilunväristyksiä, niin kuin joskus teininä. En tee iloista musiikkia, koska en pidä siitä. Haluan tehdä sellaista musiikkia, joka koskettaa. Ilo on tunne, jonka koen sisälläni itsekseni. Yksi levy-yhtiöpomo sanoi minulle kerran, että radiossa ei haluta, että kuulijat pysähtyisivät. Musiikki on taustamusiikkia, jonka tarkoitus on saada ihmiset jatkamaan sitä mitä ovat tekemässä. En ymmärrä sitä ajatusta. Surullisen musiikin kautta voi elää omia tunteitaan. Iloon ei sellaista tarvita. Musiikilla on lohduttava ja terapeuttinen vaikutus.

Deadline saa laulut esiin

Erikssonin pöytälaatikosta ei löydy ylimääräisiä lauluja eikä häneltä synny mitään varastoon. Hän tarvitsee aikataulun ja deadlinen. Lauluja syntyy tasan se määrä, mikä levylle tarvitaan. Niihin hän haluaa panostaa.

– En kerää aihioita. Teksti ja melodia syntyvät aika lailla samaan aikaan. Tekstiä hion toki kauemmin. Jotkut kappaleet syntyvät nopeasti, mutta toisten kanssa menee aikaa. Omasta mielestäni onnistuneimmat kappaleeni ovat syntyneet yllättävän nopeasti. Yleensä melodia tulee aina ensin. Suomi on rikas ja hieno kieli. Sijamuodot tekevät siitä kiehtovan ja erikoisen. Suomalaisten laulujen teksteiltä vaaditaan lähtökohtaisesti paljon enemmän kuin vaikkapa englanninkielisiltä. On helpompaa tehdä hyvältä kuulostava kappale englanniksi kuin suomeksi.

– Tehdessäni muille artisteille musiikkia yritän mennä heidän nahkoihinsa. Ne vähät laulut, mitä olen tehnyt, ovat mielestäni osuneet hyvin maaliinsa. Se on myös hyvin inspiroiva tilanne. Esimerkiksi Paula Koivuniemelle sanoittamani Kaiken antanut -tarina oli helppo kuvitella ja samaistua siihen. Halusin tehdä juuri sellaisen ja olihan siinä minuakin.

Omia tekemisiään Eriksson ei osaa analysoida, koska laulut syntyvät niin monella tavalla. Prosessi on hänelle itselleenkin mysteeri. Hän on elokuvamusiikin ystävä; musiikin on herätettävä visuaalisuus ja suuret tunteet.

Viisi tärkeää laulua

Pyynnöstä Eriksson nostaa esiin viisi laulua, jotka ovat olleet tärkeitä etappeja hänen urallaan. Juliet ja Jonatan vei hänen uraansa ison harppauksen eteenpäin. Laulu oli joskus Ruotsin euroviisukarsinnoissa. Levy-yhtiö ehdotti sen levyttämistä, ja hän teki siihen itse tekstin.

Kun katsoit minuun -kappaleen suosio yllätti Erikssonin. Nyt jälkeenpäin hän ymmärtää kauniin ja ajattoman kappaleen suosion. Eriksson uskoo omistavansa aika hyvän hittinenän, vaikka se onkin yhä vain aina arvoitus mikä ihmisiä koskettaa.

– Sinusta sinuun -levyn ilmestyessä sanoin levy-yhtiölle, että laittakaa Lintu sinkuksi. Aluksi sieltä julkaistiin pari muuta, ennen kuin he uskoivat siihen. Lintu oli iso hitti ja lisäsi levynmyyntiä rajusti.

Englanninkielinen levy oli Erikssonille irtiotto, se oli hänelle tärkeää lauluntekijänä ja oman polun kulkijana. Sieltä hän nostaa esille laulun Mad Girl Love Song. Hänellä ei ole ollut ajatuksena valloittaa ulkomaita, englanninkielinen levy on pikemminkin ollut tarkoituksenmukainen sivupolku koko uran kannalta.

Viidenneksi lauluksi Eriksson haluaa nostaa laulun Jos mulla olisi sydän. Se on hänen mielestään onnistunut. Teksti on ehjä ja jo tehdessä hänellä oli hieno tunnelma.

Tarvitaan ryhmähenkeä

– Vaikka ruikutankin välillä, en ole missään tapauksessa katkera. Teen havaintoja ja tämä on minun tapani havainnoida maailmaa. Koen velvollisuudekseni tuoda asioita esiin. Minusta kauan alalla olleilla on velvollisuus kertoa alan realiteeteista. Arto Melleri sanoi joskus, että häntä harmittaa kun taiteilija saavuttaa menestystä ja ura on pitkä, niin hänellä olisi varaa sanoa asioita ja ottaa riskejä, mutta juuri silloin hän ottaa niitä kaikkein vähiten. Taiteilija tuudittautuu siihen, että hänellä menee hyvin ja väliäkö muista. Se ei kuitenkaan ole niin. Tämä on sotatila niille, jotka haluavat tehdä tätä pitkään. Muuten meidän yli ajetaan. Nyt tarvittaisiin ryhmähenkeä.

 

Petri Somer – Biisintekijä on moniottelija

Julkaistu

– En ole koskaan kategorisoinut musaa, eikä mulla ole ollut ennakkoasenteita eri musiikkityylejä kohtaan. Kaikessa on hyvää. Paneutuminen ja intensiteetti, jokin musiikissa olemassa oleva voima, ratkaisee. Mun fiilikset saa liikkeelle se, että musiikki tulee sydämestä. Toinen vaikuttava asia on se, että musiikin eteen on nähty vaivaa. Joku biisi voi kuulostaa ensin keskinkertaiselta, mutta paremmalta sen jälkeen kun saa tietää, että sen onkin tehnyt ensikertalainen, joka on laittanut kaikkensa peliin. Substanssia ei sovi unohtaa, Somer miettii.

Hän kuvaa tähänastista säveltäjäuraansa ”vähän perverssiksi”: klassisesta on tultu jazzin kautta suomischlagereihin. Mennäänpä ajassa rapiat 30 vuotta taaksepäin.

Haydnia ja jammailua

Petri Somer syntyi vuonna 1978 Helsingissä, eikä hänen musikaalisuutensa ollut yllätys. Äitinsä puolelta hän on sukua Karl Collanille (1828–1871), joka kuului maamme tunnetuimpiin yksinlaulusäveltäjiin. Pianotunnit Petri aloitti kotona äidin opastuksella, ja 6-vuotiaana myös musiikkiopistossa. Siinä rinnalla jatkuivat kotiopinnot äidin kanssa.

– Hän oli hyvällä tavalla vahva päsmäri siinä hommassa. Huudon ja riemun välimaastossahan siinä mentiin. Soittaminen oli toki vapaaehtoista, mutta terve painostus oli kaiken a ja o.

Ihan läheltä löytyi myös toinen musiikkiin vahvasti kannustanut aikuinen; jazzpianisti, säveltäjä ja kapellimestari Jukka Linkola, joka on Somerin eno ja kummisetä.

– Mutsin lailla hänen vaikutuksensa on ollut suuri. Soitettiin aika paljon yhdessä lapsena Jukan tyttären Maijan kanssa, joka on viulisti. Kaiken kaikkiaan Jukan kuva ja käsitys musiikista on aika paljon samanlainen kuin omanikin.

Aika varhain tuli selväksi, että Petrillä on taitoa ja intoa soittaa myös korvakuulolta, ja soittamisesta tuli alusta saakka ”hauska combo Haydnia ja jazzia”. Treenimäärä alkoi kasvaa yläasteiässä, kun kuvioihin tulivat pianokilpailut ja esiintymiset. Sekä ensimmäinen varsinainen oma bändi, Petri Somer Trio, joka esitti Somerin jazz-sävellyksiä.

Jo melko nuorena oli aika tehdä valinta akateemisen uran ja taiteilijuuden välillä. Somer valitsi jälkimmäisen ja kahlasi lukion läpi ”aika minimeillä”. Klassista pianonsoittoa hän opiskeli parikymppiseksi saakka musiikkiopistossa, mutta opettaja oli Sibelius-Akatemiasta.

– Klasarisäveltäminen ja -soittaminen on niin täysipainoista ja vaativaa hommaa, että on tehtävä ihan tietoinen päätös siitä, lähteekö sille tielle vai ei. Mä en lähtenyt. Keskityin rytmimusiikkiin.

Vuonna 1997 Somer siirtyi opiskelemaan silloiseen Pop & Jazz Konservatorioon, mutta viihtyi siellä vain kahdeksan kuukautta.

– Koin, ettei pop- & jazzmusiikin opetus ollut siihen aikaan kovin korkealla tasolla ja siirryin opiskelemaan soittoa ja sävellystä yksityistunneilla, missä pystyi edistymään omaa tahtia. Tutkintoa ei siis ole, mutta eipä sitä ole koskaan kyselty, Somer tuumaa.

Töitä on riittänyt studiomuusikkona, tuottajana, artistien säestäjänä, teatteripianistina, kapellimestarina sekä soittajana tv- ja radionauhoituksissa. Somer esiintyy myös laulajana (myös salanimillä Pete McKenzie ja Peter Flygelmann) ja on kosketinsoittajana sekä biisintekijänä Giant Leap -yhtyeessä, joka oli Emma-ehdokkaana vuonna 2007 vuoden yhtyetulokas -kategoriassa.

Hyppy iskelmään

Eräänlainen käännekohta oli vuonna 2005, kun iskelmäsanoittaja Lasse Wikman, jonka jälkeläisille Somer antoi pianotunteja, toi tekstinsä sävellettäväksi.

– Aiemmin olin säveltänyt instrumentaalimusan lisäksi jotain runoja, tai sitten ihan poppia englanninkielisistä teksteistä. Nyt yhdistin osaamistani popista sekä käsitystäni siitä, mikä on suomalaista iskelmää.

– Tuohon aikaan elettiin kotimaisen iskelmän murroskautta, ja vanhojen tekijöiden rinnalle tuli paljon uusia artisteja, esimerkkeinä ainakin Janne Raappana, Juha Metsäperä, Neljänsuora, Tomi Markkola ja Suvi Teräsniska. Puhuttiin uuden iskelmän tulemisesta; pop ja iskelmä yhdistyivät.

Samaan aikaan osa vanhan kaartin iskelmäartisteista sekä -säveltäjistä ja sanoittajista meni tai joutui jäähylle.

– Nykyisin iskelmä ja pop ovat niin lähellä toisiaan, että lähinnä artistin profiili määrittää sen, kummassa genressä mennään. Jenni Vartiainen on poppari, mutta jos Missä muruseni on olisi tehty Kirsi Rannolle, se olisikin iskelmää.

Somer ei säveltäessään halua miettiä liikaa biisin genreä.

– Jos on tiedossa, kenelle biisiä tarjotaan, siitä pitää toki tehdä esittäjälle sopiva. Mutta ellei esittäjää ole määritelty, katson mihin tekstin moodi vie ja mietin vasta myöhemmin sopivan artistin. Jos sävellysvaiheessa alkaa miettii liikaa genreä, voi lopputulos jäädä hengettömäksi. Sitä joutuu tosi vaikeaan paikkaan, jos alkaa säveltäessä kelata, mitä tyylikeinoja saa ja ei saa käyttää.

Mikä tekstissä sitten innostaa säveltämään?

– Rytmi ja tunnelma. Tekstin pitää olla puhuttavaa ja laulettavaa kieltä niin, että sen sisäänkirjoitettu rytmi löytyy helposti. Torsotekstiä, joka ei ole kunnolla muotoon kirjoitettu, on tosi vaikea lähteä tekemään. Musta tuntuu, että jokaisessa tekstissä on valmiina myös oma temponsa, jossa se toimii kaikista parhaiten.

Moniottelijana futuurialalla

Somer kantaa huolta siitä, että populaarimusiikin biisinkirjoittajan pitää tänä päivänä olla paljon enemmän kuin 10–15 vuotta sitten, mikä on tuskallista monille.

– Tämän päivän biisintekijä on kuin yrittäjähenkinen moniottelija, jonka olisi otettava nopeasti haltuun monta asiaa. Pitää osata tehdä kunnollisia demoja ja olla sosiaalisesti taitava pystyäkseen lähestymään artisteja ja levy-yhtiömaailmaa. Pitää tutustua soittajiin ja tuottajiin. Ylipäätään pitää verkostoitua paljon. Joka käänteessä pitää olla valmis puolustamaan omaa tonttiaan ja musaansa. On haastavaa saada ääntään kuuluviin silloin, kun puhutaan formaattiteollisuudesta.

Omat paineensa luo toimiminen futuurialalla.

– Pahimmassa tapauksessa syöt sun pääomaa ennen kuin mitään tulee takaisin. Pitää tehdä tosi paljon töitä, uhrata ajallisesti ja taloudellisesti, ennen kuin saa mitään. En yhtään ihmettele, että biisintekijäjengillä loppuu usko.

Biisinkirjoittaja voisi olla myös agentti, joka käyttää tuntosarviaan uusien artistien etsimiseen ja jo tuttujen artistien uran kehittämiseen.

– Jos haluatte tekemällenne musalle kasvot, niin etsikää esittäjä ja esitelkää levy-yhtiöille valmis paketti. Junailkaa artistien juttuja, Somer kehottaa.

– Väitän, että hyvä säveltäjä ja tekstittäjä pystyy ohjaamaan artistin uraa jopa paremmin kuin levy-yhtiöiden A&R-tyypit. Me ollaan Wikmanin Lassen kanssa alusta asti lähdetty ehdottamaan artisteille suoraan, mihin suuntaan heidän kannattaisi musassaan mennä. Usein on satuttu ehdottamaan jotain ihan päinvastaista vastapalloa kuin mitä levy-yhtiö, ja se onkin sitten toiminut ja riski on kannattanut.

Tekijät liian usein aliarvioivat omaa arviointikykyään, ja se on Somerin mielestä huolestuttavaa.

– Pitäisi avoimesti puhua siitä, miksi tekijät voivat niin huonosti eivätkä usko omiin kykyihinsä vaikuttaa alaan. Kun artistit ja levy-yhtiöt ovat kuitenkin ihan täysin riippuvaisia siitä, millaisia biisejä he saavat.

Somer kertoo olevansa yrittäjähenkinen ja näkevänsä musan osana isoa bisnestä ja kaupallista mediaa.

– Ei kai musa ole mitään irrallista taidetta, joka ei ole sidoksissa mihinkään? Kaikki jazzista klassiseen on tavallaan osa kaupallista konseptia, eikä kaupallisuus ole mörkö, joka vähentää musiikin taiteellista arvoa. Biisi on ihan yhtä hyvä, oli se kaupallinen tai ei. Mua inhottaa se kuppikuntaisuus niin sanotun ei-kaupallisen ja kaupallisen musan tekijöiden välillä. Pitäisi kunnioittaa toisia ja antaa jokaisen tehdä, mitä haluaa.

Pöytälaatikko tyhjänä

Biisitilauksia Somerilla on koko ajan, ja tänä vuonna kotimaista iskelmäpoppia menee julkaisuun 60–70 biisiä. Pöytälaatikkoon ei ole jäänyt juuri mitään.

Demojen työstäminen riippuu biisistä. Joskus riittää hyvin tehty pianolaulu-demo, joskus demon on oltava loppuun asti tuotettu.

– Jos biisissä on joku rytmisesti haastava juttu, pitää demon olla aikalailla loppuun asti työstetty. Yhä vähenevässä määrin osataan kuunnella pelkistetystä demosta biisin idea. Mulle on ollut tosi iso hyöty siitä, että osaan tehdä kunnon demot ja olen panostanut laitteisiin. Osa hyvistä tekijöistä on pudonnut kelkasta sen takia, että näitä valmiuksia ei ole.

Somerin mielestä on menty siihen, että tekstin ja melodian lisäksi biisissä pitäisi jo demovaiheessa olla joku musiikillinen täky, joka herättää mielenkiinnon. Hän laulaa esimerkkinä Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä -hitin riffiä.

– On tullut mukaan se kolmas faktori, se biisiin jo demovaiheessa sisäänkirjoitettu koukku. Siihen kelkkaan piti päästä nopeasti 2000-luvulla. Vaikka ajatellaan, että vain biisi ratkaisee, niin alitajuisesti se kudos joka biisin pohjana on, luo vahvasti maailman, joka biisissä on.

Mutta missä sitten menee säveltämisen ja tuottamisen raja?

– Sanopa se. Näistä on jouduttu vääntämään. Joskus olen ratkaissut asian niin, että olen tehnyt itse tuotannon – tuli siitä rahaa tai ei. Mutta pääseepähän siitä vitutuksesta, että omat ideat otetaan muiden nimiin.

Somer tähtää biisinkirjoittajana kansainvälisille markkinoille ja on ylipäätäänkin sitä mieltä, että lauluntekijät ovat suomalaisen musiikin seuraava kansainvälinen menestystarina.

– Meillä on todella paljon hyviä biisintekijöitä. Pitää vain yhdistää voimat ja alkaa tehdä nykyistäkin tiiviimpää yhteistyötä. Ihmetellään, miksi ruotsalaiset musantekijät pärjää. No, ne tekee aina tiimeissä. Suomalaisen kirjoittajan Akilleen kantapää taitaa olla se, että puurretaan yksin.

Genrerajaton Somer tuumii, että tulevaisuus voi tuoda tullessaan ihan mitä tahansa.

– Saattaahan tässä käydä niinkin, että jossain vaiheessa ympyrä sulkeutuu ja palaan vakavan musiikin pariin.

 

Chrisse Johansson

Julkaistu

Helsingin Vallilassa lapsuutensa viettänyt Chrisse harrasti kirjoittamista pienestä asti ja laulutekstejä syntyi pöytälaatikkoon omaksi ja vähän kavereidenkin iloksi. Koulujen jälkeen Chrisse sai töitä Yleisradiosta ulkolähettinä ja eteni PTS-osastolle tutkimussihteeriksi. Hän myös opiskeli radio- ja TV-toimittajaksi.

Chrisse Johanssonin sanoittajauralle tärkeän alkusysäyksen antoi Veikko Laiho. Taiteilijanimellä Oliver esiintynyt Laiho teki radion kantanauhaa Elviksen vanhoista biiseistä ja pyysi Chrisseltä siihen käännöstekstejä. Sovittaja Seppo Rannikko vei tekstit EMIn toimitusjohtaja Reino Bäckmanille ja sitä myötä Chrisse sai ensimmäisen tilaustyönsä. Kyseessä oli Irina Milanin single Hei pikkuinen (Let the music start, säv. & san. Guy Fletcher) vuonna 1969.

Naissanottajia ei Suomen musiikkimaailmassa vielä kovin montaa tunnettu.

– Tuula Valkama oli vielä jonkun verran kehissä ja tutustuttiinkin, mutta ei meillä paljon yhteistä aikaa tekemisen suhteen ehtinyt olla.

Chrissen sanoitustuotanto painottui aluksi valtaosin suomenkielisiin versioihin, koska tuohon aikaan suurin osa levytettävistä kappaleista tuli ulkomailta. Chrisse ei puhuisi kuitenkaan pelkästään ”käännösteksteistä”, vaan hänestä oikeampi ilmaisu olisi ”ulkomaista alkuperää olevaan sävellykseen tehty suomenkielinen teksti”.

– Ei silloin mistään saanut mitään raakakäännöksiä. Jos oli tarkoitus todella kääntää teksti, niin se oli yleensä tekstittäjän omasta kielitaidosta kiinni, ainakin mun kohdallani.

Stadin gimma Chrisse on periaatteessa suomenruotsalaisesta perheestä, mutta pitää itseään suomenkielisenä ja on käynyt koulunsa suomeksi. Lievä kaksikielisyys on kuitenkin saanut kiinnostumaan vieraista kielistä. Hän on opiskellut koulukielten lisäksi mm. ranskaa, italiaa, kreikkaa, serbokroatiaa… ja tietysti myös espanjaa!

Pitkään jatkunut yhteistyö Lea Lavenin kanssa alkoi Lean debyyttisinglestä Ma che freddo fa (säv. Claudio Mattone, san. Franco Migliacci) eli suomenkieliseltä nimeltään Se on elämää vuonna 1969. Itse teosten lisäksi myös levytaustat saattoivat usein tulla ulkomailta. Leankin ensimmäisellä singlellä molempien puolien taustat ovat ruotsalaista tekoa.

– Eikä siinä hirveen paljon kysytty, istuuko se artistin sävellajiin, vaan siinä kysyttiin vain, että pystyykö se laulamaan! Se oli sitä aikaa ja suhteellisen edullista tuotantoa.

Musiikkiala vei mukanaan

Keväällä 1970 Chrisse siirtyi Yleisradiosta levy-yhtiö EMIin PR-hommiin. Chrisse laati tiedotteita ja tarjosi artisteja ja lauluja eri ohjelmiin. Vaikka kanavia ja yhtiöitä oli aika vähän, niin soittolistoja ei tunnettu ja lobattavia musiikkitoimittajia oli enemmän kuin tänä päivänä musiikkipäälliköitä.

– Lista [-ohjelma] oli kyllä radiossa ja hyvin suosittu olikin. Mun mielestä se toimi sikäli hyvin, että annettiin tilaa ihan rehelliselle kevyelle musiikille. Iskelmä ei noina aikoina ollut mikään kirosana. Se, toimiko Lista itsessään rehellisesti, saattaa jakaa mielipiteitä kuten tämänkaltaiset jutut lähes aina.

Päätyönsä ohessa Chrisse sai enemmän tilaisuuksia tehdä tekstejä eturivin laulajille ja menestykset poikivat uusia tilauksia.

– Mullahan oli hirveä mäihä siinä mielessä, että sain alun alkaen tehdä duuneja ja tekstejä erittäin tasokkaiden artistien kanssa. Siitä osaan kyllä olla edelleen kiitollinen.

Esimerkiksi Katri Helenaan Chrisse tutustui tehdessään Valto Laitisen sävelmään tekstin Kai laulaa saan (C’est tout une musique, san. Marc Bonnard). Edesmenneelle Tapio Heinoselle puolestaan Chrisse sanoitti mm. Gilbert Becaud’n tuotantoa.

– Niitä voi sanoa käännösteksteiksi. Siihen aikaan klaarasin vielä ranskan sen verran hyvin, että kääntäminenkin onnistui. Tapsa on yksi niistä alan ihmisistä, jonka kanssa mulla on ollut oikein kiva ja lämmin ystävyyssuhde.

Sammy ja Kisu

Babitzinien musikaalinen perhe on Chrisselle tuttu jo lapsuudesta asti: he asuivat Maunulassa vierekkäisissä rapuissa kaupungin vuokratalossa. Varsinaisesti Chrisse aloitteli musiikkialalla jo The Creatures -bändin ”taustavoimana”.

– Mehän oltiin ihan kakaroita, kun ruvettiin sähläämään. Minäkin myin bändille joitakin keikkoja kotoani, salaa äidiltäni…

Vuonna 1972 Sammy Babitzin pääsi levyttämään ensimmäistä albumiaan EMIlle ja sai tuottajakseen Chrissen. Sammy sai viime tingassa idean osallistua Syksyn Säveleen ja Chrisse lähetti hänet Kari Kuuvan luokse kyselemään sopivaa laulua. Daa-da daa-da löytyi ja valmistui suuren innostuksen vallassa juuri ja juuri ennen määräaikaa, mutta EMIlle Sammyn Syksyn Sävel -ehdokas ei ollut kovin tärkeä tuotanto. Chrisse on varma, että biisi olisi jäänyt tekemättä kilpailua varten, jos Raimo Henriksson olisi saanut ratkaista. Chrisse piti kuitenkin päänsä ja loppu on historiaa…

– Se oli vielä niin, että olin laulattamassa jengiä aamusta alkaen niin, että joskus kai kolmen kieppeillä yöllä aloin laulattaa Sammya, se oli viimeisenä. Sitten kävi vielä niin hyvä mäihä, että äänittäjä tiesi kertoa Kuuvan olevan itse C-studiossa… Piti saada meteliä meidän biisiin ja kun studiossa ei enää äänittäjän, Sammyn ja mun lisäks ollut ketään saati sitten kuoroa, me haettiin Kari mukaan ja mekkala oli taattu. Kaikki se ylimääräinen kailotus siinä biisissä siirtyi levylle ja mulle tulee edelleen hyvä fiilis kun sitä kelaan.

Vapun alla 1973 Sammy kävi pyytämässä myös Chrisseä mukaan kohtalokkaalle reissulle uudella Alfa-Romeollaan, mutta Chrisse olikin lähdössä viikon matkalle Torremolinosiin. Tieto seuraavan päivän kuolonkolarista ei saavuttanut Espanjaa.

– Sitten kun lensin Suomeen, ihmettelin mitä mun äiti ja EMIn keskus tekee mua vastassa. No, se selvisi aika pian. Kun tulin sieltä ulos niin, hautajaisiin oli aikaa pari tuntia. Ensin mä pyörryin siellä kentällä sinne jonnekin ovien väliin ja sitten taksilla Konalaan. Mutsi oli duunannu kaikki mustat vaatteet valmiiksi mulle. Ei muuta kuin niihin ja taksilla hautausmaalle… Se oli jotain niin uskomattoman kamalaa ja se ihmistunku oli niin käsittämätön ettei sitä pysty edes selittämään. Ja jäi siitä joksikin aikaa sellainen kammo, että aina kun palasin jostain Suomeen niin pelkäsin älyttömästi että joku olisi mua yllättäen vastassa.

Kisun (Kristian Jernström) soolouralle merkittävän potkun antoi katalonialaistrio Santabárbaran hitti Uneen aika vaipuu (Charly, säv. Enric Milian ja Mario Balaguer san. Rafael Gil). Sen suomenkielinen teksti oli Chrissen surutyötä Sammyn muistoksi.

– No, se nyt vaan syntyi ja kyllähän Kissa mut ja mun juttuni tuntee.

Myöhempikin Kisun hitti löytyi samalta yhtyeeltä: ¿Dónde están tus ojos negros? (Bring these flowers to my lady, säv. Dave Mac Ronald san. Dave Mac Ronald/R. Dunhills/Ray Girardo) on ”onomatopoeettisten” versioiden parhaimmistoa eli Onnestain on puolet sinun. Kisu kilpaili vuonna 1974 myös euroviisukarsinnassa ja Syksyn Sävelessä Chrissen tekstein.

Eräs suuri onnenpotku oli myös ABBAlle toiseksi jääneen Gigliola Cinquettin esittämä Italian euroviisu Sì, joka Chrissen onnistui napata ja tuottaa Lea Lavenille nimellä Niin.

– Siinä vaiheessa lafkassa elettiin jokseenkin tiukkoja aikoja ja tämänkin biisin levytys onnistui, kun sain hankittua siihen edullisesti ulkomailta valmiin taustan. Sinkku syntyi tuota pikaa ja toisellekin puolelle sain hankittua ulkomailta taustan – se toinen puoli oli Tumma nainen (Dark Lady, säv. & san. John Durrill, suom. san. Pertti Reponen). Harvinaisen halpaa ja jokseenkin riskitöntä tuotantoa.

Samoilta italialaisilta tekijöiltä löytyi myös Gigliolan vanhempi hitti Vasten auringon siltaa (Alle porte del sole), josta puolestaan Katri Helena sai suuren hitin.

Freelanceriksi

EMI-aikana Chrisse bongaili uusia kappaleita lähinnä kuuntelemalla muiden maiden EMIen lähettämiä promolevyjä. Varsinkin Hollannista löytyi monia Suomessakin menestyneitä sävelmiä. Kun 1975, kuumimpaan Finnhits-aikaan, hän siirtyi tuotantopäälliköksi kotimaiselle Scandialle, niin coverbiisejä piti alkaa itse etsiä eri lähteistä. Muuten melko itseoppinut Chrisse kiittelee Jaakko Saloa sparrauksesta.

– Jakke oli aika pahuksen tarkka tekstien suhteen, se oli oikein tätä vanhaa liittoa. Antoi hyvää kritiikkiä, palautetta laidasta laitaan ilman kiertelyjä ja kaarteluja. Reilu kaveri.

Scandian aikaan osuivat mm. Syksyn Sävel -kakkossijan napannut Syysunelma, Kesän lapsi ja Etsin kunnes löydän sun (Markku Aro/Finnlevy), alun perin lähes sanoittamattomia kappaleita molemmat, tosin jälkimmäisen otsikkoon Chrisse sai foneettisen idean Joe Dassinin ranskalaisesta versiosta Et si tu n’existais pas (ransk. san. Pierre Delanoë ja Claude Lemesle). Menestysten myötä Chrissen oli mahdollista jättäytyä freelanceriksi.

Jamppa Tuominen ja Juhamatti löytyivät Apu-lehden järjestämästä Iskelmähaavi-kilpailusta, jossa Chrisse oli tuomarina. Heidän albumiensa myötä Chrisse alkoi tehdä tuottajahommia CBS:lle, joka muutenkin kasvatti kotimaista tuotantoaan merkittävästi.

Tärkeimpiä säveltäjä- ja sovittajakumppaneita Chrisselle ovat olleet mm. Veikko Samuli, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut jo vuodesta 1972, Esko Koivumies, Jukka Kuoppamäki, edesmennyt Jukka Koivisto ja Hannu Takala, jonka kanssa 80-luvulla alkanut yhteistyö jatkuu edelleen tiiviinä. Coverbiisien tehtailemisen vähennyttyä Chrissen tekstien tyylikirjokin alkoi laventua merkittävästi ja huumoria alkoi tulla mukaan: R-A-K-A-S, Tule kanssani kylpyyn, No, justiinsa juu… Vuonna 1979 syntyi myös lastenlevy Popsi, popsi porkkanaa.

– Sen jälkeen, kun mä aloin tehdä tekstin ensin, mä taisin riehaantua niin tästä uudesta raamittomasta vapaudesta että alkoi syntyä vähän toisenlaisiakin tekstejä…vähemmän sellaista entismallista tekstiä.

Esitysten ilmoittaminen kuntoon!

Chrisse oli Elvisin johtokunnassa kauden 1979–1981, jolloin taistelu musiikinlajien välillä oli vielä kiivasta Teostossa. Suomalaisen musiikin vaatimaton menestys verrattuna vaikka ruotsalaisiin johtuu hänestä ennen muuta populaarimusiikin arvostuksen puutteesta.

– Se on sääli, sillä kyllä Suomessakin on erinomaisia ja lahjakkaita tekijöitä. Onneksi ajat ovat muuttuneet sillä tavalla, että kevyttäkin musiikkia osataan jo vähän arvostaa. Täällä Espanjassa arvostus on tosin ihan toista tasoa. Kevyen musiikin tekijätkin noteerataan korkealle. No joo, tässä kai pitäis määritellä mitä kevyellä musiikilla tarkoitetaan kun nykyisin kaikki karsinoidaan niin tiukkapipoisesti.

Yhtenä suomalaisten syntinä Chrisse pitää myös pieniä ja klikkiintyneitä piirejä, jonka vuoksi hänkin on turvautunut välillä salanimiin. Hän myös ihmettelee, miksei Suomessa ole siinä määrin puhtaasti kotimaista musiikkia soittavia radiokanavia kuin Espanjassa.

Chrisse on turhautunut Teoston toimintaan puuttuvien esitysilmoitusten valvonnan suhteen. Monet eturivin artistitkin jättävät edelleen kaikki ilmoitukset tekemättä ja reklamointi ei ole useinkaan kovin palkitsevaa eikä tuloksellista, ja ikävän tyypin mainekin heittyy herkästi harteille.

– Jos joku nimismies saa ripustaa kuivumaan otetut ajokortit julkisesti nähtävillä olevalle pyykkinarulle niin miksei esim. Teostoryssa voisi julkaista häpeälistaa niistä artisteista jotka laiminlyövät esitysilmoituksensa? Sori vaan, saattaa kuulostaa kornilta.

– Tekijät itse voisivat sitten päättää antavatko hengentuotteitaan näille lauluvarkaille. Olettaisin että tällaisella menettelyllä olisi edes jonkinlaista merkitystä. Harvempi esiintyjä kai sentään tahtoisi nimensä siihen listaan missä nimitys on Pee Askiainen. Mutta ensiarvoisen tärkeää tässäkin asiassa on tietysti se, että esiintyjät ovat tietoisia velvollisuuksistaan ja tietoisia siitä, mitä esim. esitysilmoitusten laiminlyönti tekijöille käytännössä merkitsee. Tietämättömyyttäkin on edelleen liikkeellä, mutta nythän Teosto on asiasta kampanjoinut yhdessä Elvisin kanssa ja siitä isot plussat!

Koti Euroopan toisella laidalla

1980-luvun lopussa Chrisse tuotti joitakin julkaisuja myös oman yhtiönsä CAJ Musicin kautta (mm. Eija-Riitta Kantolan debyyttialbumi, Mistral, Jukka Koivisto ja Hariolax) ja sen ohessa 1990-luvun alussa hän piipahti myös Polarvoxin yksikönjohtajana ja tuotti sinne mm. Lea Lavenin ja Anita Hirvosen albumit.

Chrisse ja Titta Kerttula talvehtivat ensin huikean rahtilaivamatkan päätteeksi Malesiassa 1993 ja seuraavan talven Italiassa ennen asettumistaan Espanjan Aurinkorannikolle 1995. Suomessa heidän tulee harvoin vierailtua: ystävät ja sukulaiset käyvät Espanjassa.

Joku vuosi sitten Chrisse oli tehnyt ulkosuomalaisen Suomi-kaipuusta tekstin Suomi sydämessä, jonka Veikko Samuli sävelsi. Espanjassa asuva laulaja Marja-Liisa Kuosmanen innostui kappaleesta ja häntä pyydettiin Siirtolaisinstituutin Turussa 2011 järjestämään tapahtumaan, jonka otsikko oli sattumalta Suomi sydämessä. Kappale ei joitain paikallisradioita lukuun ottamatta ole vielä Suomessa pahemmin levinnyt, mutta Aurinkorannikon suomalaisten itsenäisyyspäivän juhliin se näyttäisi olevan muodostumassa pakolliseksi numeroksi.

Tekstejä syntyy edelleen: uutta materiaalia on syntynyt mm. Matille ja Tepolle ja ensi vuonna on luvassa levyllinen Markku Kopiston Chrissen teksteihin säveltämiä lastenlauluja, kuulemma samassa hengessä kuin aikansa suurmenestys Popsi, popsi porkkanaa.

Laaja-alainen taituri yhdistää genret

Julkaistu

Säveltäjä Antti Nissilä muistelee aloittaneensa säveltämisen 14-vuotiaana. Taustalla olivat klassisen musiikin opinnot.

– Mun lähtökohta on alun perin vahvasti klasapohjainen. Soitin alttoviulua ja pianoa musiikkiopistossa ja kouluiässä vietin paljon aikaa luurit korvissa ja nenä partituurissa kuunnellen taidemusaa, erityisesti 1900-luvun kamaa. Innostuin itsekin kokeilemaan muutamien pikkukappaleiden kirjoittamista, ja kävin näyttämässä niitä Rydmanin Karille, joka asui lähistöllä. Kari rohkaisi jatkamaan ja siitä se alkoi, Nissilä kuvaa. 

Hän arvioi ensimmäisten ”tekeleiden” olleen Bartok-vaikutteisia. 

– Pianokappaleita, jotain kamarimusaa, sitten jopa sävellys pienelle orkesterille. Sitä kokeiltiin kerran treeneissä Valkeakosken orkesterissa, jossa itsekin soitin. Jotain hankaluuksia taisi joissain stemmoissa olla, eikä vissiin pelkästään soittajien tasosta johtuen, Nissilä muistelee.

Innokas nuori musiikintekijä alkoi opiskella sävellystä teini-iässä ensin Kari Rydmanin johdolla. 

– Kari opetti ihan hyvää hyvyyttään, lukioiän opiskelin Sibiksen nuoriso-osastolla ja sitten jatkoin Tampereen konservatoriossa, jossa erityisesti Leo Bashmakovin orkestrointiopetus oli tehokasta. Sävellysopettajillani on ollut iso merkitys kannustajina ja toisaalta tekemisteni kyseenalaistajina. Viimeisimmät sävellysopintoni Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa opiskelin Kaipaisen Jounin ja Pohjannoron Hannun oppilaana Tampereella, ja sen vaiheen myötä ammatillinen itseluottamus nousi kovasti, Nissilä toteaa.

Yhdeksi puroksi

Intohimo klassisen ja rytmimusiikin säveltämiseen on kulkenut Nissilän mukana rinta rinnan nuoresta asti. Se ei ole välttämättä klassisen musiikin sävellysopiskelijalle itsestään selvää.

– Rydmanin Karin esimerkillä on varmasti vaikutusta siihenkin, että pidin mahdollisena esimerkiksi laulelmien ja rytmimusan kirjoittamista niin sanotun taidemusan rinnalla. Itse asiassa lukioiän jälkeen modernin klasan kanssa touhuaminen loppui joksikin aikaa käytännössä kokonaan. Sävelsin ihan tonaalisia lauluja ja pikkukappaleita jos jonkinlaisiin tarkoituksiin ja aloin perehtyä rytmimusan hienosäätöihin vähän tarkemmin. 

Sävellysuran alkupuolella eri genret olivat selkeästi erillään, mutta Nissilä kokee eri genrevaikutusten yhdistyneen ajan myötä omassa musiikissaan.

– Viime vuosina purot ovat tavallaan yhtyneet ja monissa kappaleissa on sekä rytmimusan että klasan piirteet selvästi läsnä. Kerran kävi jopa niin, että kun olin täyttelemässä apurahahakemusta sävellystyölle, koko hakemus jäi lähettämättä, kun en osannut rastittaa, meneekö hakemus vakavalle vai kevyelle toimikunnalle…, Nissilä muistelee. 

Säveltämisen lisäksi syttyi kipinä myös kirjoittamiseen, ja hän alkoi tehdä sanoituksia omiin sävellyksiinsä.

– Sanoitusten tekeminen tuntui aluksi aika työläältä, mutta kun siinä sain jotenkin ”koneen käyntiin”, niin siitä on tullut oikeastaan hyvinkin nautinnollinen osa työtä.

Laulunopettajaksi valmistunut ja ulkomaillakin klassista laulua opiskellut Nissilä esiintyy myös koko ajan oopperalaulajana eri produktioissa ja orkesterien solistina. Hänen laajimpia solistitehtäviään ovat olleet Don Giovannin, Figaron häiden ja Elias-oratiorion nimiroolit. Monipuolinen kokemus laulajana, kuoronjohtajana ja kapellimestarina on antanut arvokasta, hyvin käytännönläheistä ymmärrystä esittäjän näkökulmasta. Nissilä pitää sitä vahvuutenaan säveltäjänä.

– Esittävällä puolella touhuaminen on ollut aivan olennainen osa know-hown keräämistä. Esimerkiksi puhaltimille ja kuorolle olen kyllä oppinut kirjoittamaan pääasiassa kantapään kautta. Olen johtanut nuoriso-orkestereita ja kuoroja reilut kymmenen vuotta nyt, ja se on ollut kyllä korvaamatonta käytännön koulutusta. Esimerkiksi instrumenttien eri rekisterien yhdistelmät orkesterimusassa ovat avautuneet vasta tahtipuikko kädessä, Nissilä toteaa.

Oma ooppera Pyhät seinät

Säveltäjän, sanoittajan ja oopperalaulajan työ huipentuivat samassa teoksessa, kun Nissilä toteutti unelmansa: Ikaalisissa sai marraskuussa ensi-iltansa hänen säveltämänsä yksinäytöksinen ooppera Pyhät seinät. Nissilä myös kirjoitti jännitysnäytelmäksi luonnehditun, valtataisteluita ja ihmisarvoa pohtivan oopperan libreton itse. 

– Libreton sorvaamiseen käytin aika monta kuukautta. Ja ideoiden tasolla se oli hautunut todella pitkään.

Mahdollisuus tehdä tämä kaikki: luoda tarina, teksti, säveltää siihen draama ja tunteet ja lopulta olla itsekin osa esitystä on tuottanut monipuoliselle tekijälle suurta nautintoa.

– Kyllähän sellaiset projektit, joissa useampia työn puolia voi yhdistellä, ovat mahtavia. Oopperalaulajana joutuu kuitenkin tekemään aika paljon cover-matskua. Onhan se spesiaali tunne oman tekeleen parissa, Nissilä hymyilee.

Hän toteaa, että oopperan säveltäminen ja kirjoittaminen on ollut merkittävä ammatillinen saavutus.

– Kyllä tuo ooppera on iso juttu minulle. Siinä on myös monen genren parissa puuhastelun vaikutuksia näkyvissä. Esitys on akustinen ja klasaotteella laulettu, mutta tekstipuolta olen ajatellut paljon myös laulelman ihanteiden kautta. Harmonioissa ja äänenkuljetuksessa olen käyttänyt sekä vanhan musan käänteitä että jazz-pohjaisuutta.

Pyhät seinät -oopperan lisäksi Nissilä nostaa tärkeimmiksi isoiksi sävellystöikseen Raija-Sinikka Rantalan käsikirjoitukseen säveltämänsä, Kotkan kaupunginteatterin esittämän musiikkinäytelmän Supan Tomppa, Tampere Filharmonian tilaaman orkesteriteoksen Ongang, Still Songs -”kamari-laulelmasarjan”, A Little Night Music -kantaatin sekä puhallinorkesterisävellyksen Fair Day (viululle ja puhallinorkesterille). Yksittäisistä lauluistaan hänelle itselleen tärkeimmiksi ovat muodostuneet muun muassa joululaulu Hiljainen Gloria ja Pentti Hietasen levyttämistä lauluista vähemmän soitettu Pisaroita. 

– Sävellykset ovat kivoja välineitä omien vaiheiden muistelemiseen. Täytyy tunnustaa, että kuuntelen kohtuullisen usein omia biisejäni. Harvan kappaleen myötä on tullut merkittävää taloudellista tulosta ja osa on tullut suorastaan kalliiksi, mutta ovatpahan fiilissäilykkeitä jos ei muuta, Nissilä kuittaa.

Eri genreissä omat kiksinsä

Nissilä kertoo, että häntä kiehtovat edelleen varsin monenlainen musiikki sekä kuuntelijana että tekijänä. 

– Eri genreissä kiksit ja palkitsevuus löytyvät vähän eri kulmista. Vokaalimusiikki osuu aina jollain lailla teksti edellä, ja siksi tekstin ja musiikin kombinaatioissa on se taika. Orkesterimusiikissa valtava väriarsenaali ja isot tehot innostavat, Nissilä kuvaa. 

– Harrastajille ja opiskelijoille tarkoitettu musiikki on taas suuressa määrin soittajalähtöistä. Pyrin siihen, että orkesterit kokevat sävellysten treenaamisen ja esittämisen mielekkääksi. 

Säveltämisen innoituksena toimii usein tulevan esitystilanteen, siinä läsnä olevan ihmisjoukon, tilan ja toivotun konserttiatmosfäärin kuvitteleminen. 

– Niihin koetan löytää toimivimman musiikin.

Laulua ja hiirihommaa

Antti Nissilä ei ole kirjoittanut viime vuosien aikana juuri mitään pöytälaatikkoon, sillä useimmat sävellystyöt ovat olleet tilausteoksia tai liittyneet omaan menossa olevaan projektiin ja tuleva esitys on ollut jo sävellysvaiheessa tiedossa. Työskentelytavat vaihtelevat kappaleen luonteesta ja laajuudesta riippuen. 

– Pianon ääressä tulee maisteltua ideoita, mutta nuotteja kirjoitan yleensä suoraan lopulliselle kokoonpanolle. Jos sävellän oman tekstiini, teen mieluiten tekstin ensin. Näin tapahtui myös Pyhien seinien libreton kanssa. Siinä prosessi meni karkeasti ottaen niin, että ensin hahmottelin tarinaa proosatyyliin, sitten väänsin proosasta lyriikkaa ja tekstin valmistuttua tartuin nuotteihin, Nissilä kuvaa.

Hän toteaa, että säveltäminen on oikeastaan kirjoitusvaiheen osalta aika epämukavaa työtä, jolle laulaminen on tärkeä vastapaino.

– En tykkää tietokoneen ääressä istumisesta pidemmän päälle. Laulaminen on paljon ergonomisempaa ja fyysisesti palkitsevampaa puuhaa, joten hyvä, että toimenkuvaan kuuluu muutakin kuin hiirihommaa.

Elanto mosaiikkia

Alaa pohtiessaan Nissilä toteaa, että nettiaikakauden kysymykset ovat alan kannalta valtavia haasteita.

– Ilman niitäkin tää on kärsivällisyyttä kysyvä työ. Tulojen muodostuminen ei mun kokemuksen mukaan ole kiinni työskentelyn määrästä eikä aina edes laadusta, vaan niinkin solideista pilareista kuin trendit, suhdeverkostot ja puhdas tuuri. Itselläni on ihan mosaiikkia elannon muodostus musiikin eri sektoreilta, mutta ainakin toistaiseksi pinna on kestänyt.

Ahkeralla miehellä on työn alla teoksia eri instrumenteille ja kokoonpanoille.

– Parhaillaan sävellän muun muassa tilauskappaletta uruille ja orkesterigroovea puhallinbändille.

Näyttämömusiikin pariin haikailen palaavani pian. Vakava musikaali, siis Bernstein/Sondheim -hengessä, olisi to do -listalla vielä odottamassa.

Pumpun synty

Julkaistu

Musiikin maailma on rikas mutta sirpaleinen. Meillä on tiedon lähteitä, kokemuksen, lahjakkuuden ja intohimon lähteitä. Teosto on käynnistänyt hankkeen, joka pyrkii kokoamaan tuon kaiken yhteiseen käyttöön. Tarkoitus on pumpata hyvinvointia ja menestystä musiikin koko kentälle.

Vaikkapa näin: 

Olipa kerran kuusi alakoululaista: Jonna, Joni, Sanna, Sami, Tiina ja Tomi. Musiikintunneilla ja iltapäiväkerhoissa porukka kokeili eri soittimia sekä laulaa luikautteli itse tekemiään biisejä. Monta kertaa viikossa. Opettajat, kerho-ohjaajat ja vierailevat ammattilaiset pitivät huolen, että kaikki saavat tehdä biisejä ja soittaa! Jyvät ja akanat mahtuivat samaan bändiin ja hauskaa oli. Joulun aikaan ja keväällä riitti vipinää, kun keikkaa pukkasi sairaaloihin, vanhainkoteihin ja kauppakeskuksen glögikesteihin…

Muutaman vuoden kuluttua porukka oli edelleen kasassa, mutta jotain oli muuttunut: Sanna ja Sami olivat innostuneet biisinteosta tosissaan, ja bändin stara, kitaristi Joni oli jo melkein pro… Ja oman musisoinnin ohella oli mukava jakaa oppimaansa vanhassa tutussa iltapäiväkerhossa ja koulussa. Jonna jätti soittamisen, mutta kavereita oli kiva kannustaa, auttaa roudauksissa ja fanittaa bändikatselmuksissa, joita kunta yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa järjesti. Katselmuksissa jo menestystä saavuttanut musiikintekijä tai bändi antoi nuorille rakentavaa kritiikkiä ja hyviä vinkkejä tulevaa ammattia varten. Tomi vaihtoi soittamisen miksauspöydän hanikoihin. Tiina väsäsi keikkajulisteita ja kaupitteli bändiä paikallisten yritysten pippaloihin.

Aikuisena kaverusten tiet kulkivat ammattiopintojen myötä omaan suuntaansa: Sannan ja Samin biisit keikkuivat hittilistoilla ympäri maailmaa. Niitä myös Joni soitti maailmalla bändinsä kanssa. Levynsä bändi kävi äänittämässä studiossa, jonka Tomi oli kavereineen perustanut maaseudun rauhaan. Jonna piti kulttuuriministerinä musiikintekijöiden puolta ja huolehti, että verotus-, sosiaali- ja eläketurva-asiat olivat hyvässä hoidossa. Tiina toteutti managerinlahjojaan ja myi keikat ja huolehti siitä, että Joni bändeineen pystyy keskittymään työhönsä. Ja kaikki he rakastivat edelleen musiikkia ja jakoivat auliisti tietojaan ja kokemuksiaan omien alojensa oppilaitoksissa, bändikatselmuksissa, biisintekokursseilla, alakouluissa, iltapäiväkerhoissa…

Tämähän voi olla melkein mahdollista jo nyt, jos sattuu asumaan kulttuuriystävällisesti suhtautuvassa ympäristössä, musiikkiopistojen ja aktiivisten opettajien ammattitaitoisessa ja innostavassa huomassa. Tämä voi pian olla mahdollista myös muualla Suomessa, mikäli Teoston käynnistämään Pumppu-visioon on uskomista.

Mikä Pumppu?

Pumppu-hankkeen tarkoitus on rakentaa menestyspolkua suomalaiselle musiikintekijälle.

Teoston varatoimitusjohtaja Kari Paananen on toiminut käynnistysvaiheen keulahahmona, joten linkki urheilumaailmaan tuleekin jääkiekkomieheltä ihan luonnostaan:

– Tarkoitus on luoda musiikintekijälle reitti nuoresta harrastajasta kansainväliseen menestyjään asti. Analogia tulee jääkiekosta, jossa ura alkaa jumppatunneilta, jonka jälkeen mennään joukkueeseen ja lopulta maailmalle ja menestykseen. Pumppu pyrkii keräämään olemassa olevaa tietoa ja ottamaan sitä hyötykäyttöön sekä törmäyttämään musiikkibisnestä muiden toimialojen kanssa.

Mistä sitten on musiikintekijän menestyspolku tehty?

1. Harrastaminen

Polku pohjustetaan vankalla harrastajapohjalla; alku- ja perusopetuksen määrää pitää lisätä ja laatua parantaa. Mahdollisuus harrastamiseen täytyy olla kaikkien saatavilla, asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Kiinnostus musiikintekemistä kohtaan vahvistuu ja parhaassa tapauksessa jatkuu koko elämän, vaikkei välttämättä ammattiin johtaisikaan. Eihän kaikista junnupelaajistakaan tule NHL-tähtiä.

Harrastamisen verkosto kutoutuu peruskoulun ja taiteen perusopetuksen opettajista, opiskelijoista, osaavista iltapäiväkerojen ohjaajista, musiikintekemisen ammattilaisista ja esikuvista…

2. Harrastajasta osaajaksi

Taitojen karttuessa nuoren tekijän läheltä pitäisi löytyä osaajia, jotka tunnistavat lahjakkuuden, motivoivat jatkamaan taitojen kehittämistä ja opastavat oikeanlaisen koulutuksen piiriin. Ammatillisen koulutusverkoston tulisi olla riittävän kattava ja sisältää niin ammattitaitoon kuin uran edistämiseen liittyvää opetusta.

Tässä vaiheessa verkoston pitäisikin jo laajentua ammatillisen koulutuksen lisäksi työllistymisen edistämiseen, musiikkibisnekseen, sosiaaliturva- ja verotus- ja tekijänoikeusasioista tiedottamiseen… Musiikintekeminen voisi tuntua houkuttelevalta ammatilta, jolla oikeasti voi tulla toimeen ja menestyä.

3. Menestyjä

Kun rahkeet riittävät jo ammattimaiseen tekemiseen, on hyvä, jos ei tarvitse tehdä kaikkia niitä virheitä, jotka kantapääkorkeakoulun käyneet kollegat ovat jo tehneet. Toimivat verkostot tukevat menestystä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin: tarjolla olisi koulutusta, kontakteja, residenssejä. Alan ulkopuolisetkin näkevät musiikin mahdollisuudet: suomalaisen musiikin käyttö lisääntyy, kansainvälistymisen kynnys alenee, musiikintekeminen nähdään oikeana ja arvostettuna ammattina.

Kaikilla tasoilla omat kokemukset ja osaaminen siirtyvät verkostojen avulla takaisinpäin aina alkuopetukseen asti. Esikuvien merkitys on valtava; menestystarinat ja kohtaamiset omien idolien kanssa antavat paljon niin harrastajille kuin ammattiin tähtäävillekin.

Ensimmäinen Pumppu-työpaja

Teosto järjesti 25.9.2012 Finlandia-talolla ensimmäisen Pumppu-työpajan, johon osallistui viitisenkymmentä toimijaa alalta ja alan reunamilta. Musiikintekijöiden ja muusikoiden lisäksi väkeä oli musiikkioppilaitoksista, levy- ja tuotantoyhtiöistä, kunnista ja kaupungeista ja Opetushallituksesta. Olipa muutama kansanedustajakin tullut kuulemaan, mistä oikein on kysymys.

Heti aamusta moderaattori Piritta Kantojärvi kutsui osallistujat cocktail-kutsuille. Juomien sijaan tarjolla oli virkistävää aivomyrskyä ydinkysymysten tiimoilta: mitä kukin hankkeelta odottaa ja millaisia ajatuksia aiheesta on herännyt. Vaihtelevissa kokoonpanoissa palloteltiin esiin tulleita haasteita ja mahdollisuuksia. Aamupäivän paras ja maittavin cocktail oli selkeä: pyörää ei tässäkään asiassa tarvitse keksiä uudestaan.

Maassamme on jo runsaasti sitä tietoa, osaamista ja koulutusta, jota Pumppu pyrkii löytämään, tuomaan julkiseksi ja jaettavaksi kaikkien alan toimijoiden kesken.

Esimerkiksi Seinäjoella on jo vuodesta 2005 lähtien toiminut rytmimusiikkiverkosto, jossa kaupunki, tapahtumat ja musiikin toimijat tekevät laaja-alaista, järjestelmällistä yhteistyötä. Sieltä on siis tarjolla runsaasti kokemusta ja esimerkkiä kuntasektorille kautta maan. Meillä on myös korkeatasoista toisen asteen lauluntekijäkoulutusta, josta tiedetään alan sisällä harmillisen vähän.

Musiikkioppilaitoksissakin tietoa ja taitoa riittää, mutta kuinka on yhteistyön ja kokemusten jakamisen laita? Kuinka saadaan hyvät toimintatavat ja käytännön ratkaisut hyödyttämään koko maan toimijoita? Yhteistyö, siinäpä mahdollisuus ja haaste samassa paketissa!

Mistä rahat?

Valtion budjetista 0,76 % ohjautuu kulttuurille. Se on aika vähän tässä luovuutta ja innovatiivisuutta peräänkuuluttavassa yhteiskunnassa. Lähiaikoina on tuskin luvassa iloisia uutisia siltä suunnalta, mikä haastaakin Pumpun kaltaiset projektit etsimään myös uudenlaisia rahoitusratkaisuja. Alkuvaihe on käynnistetty Teoston turvin, mutta varsinainen toiminta tarvitsee ulkoista rahoitusta.

– Sekä työ- ja elinkeinoministeriö että opetus- ja kulttuuriministeriö ovat antaneet positiivista viestiä. Myös EU-rahoitusta ollaan hakemassa ja Veikkauksen kanssa alustavia neuvotteluja on käyty, Kari Paananen kertoo.

Olisi myös tärkeää saada myös yksityinen sektori innostumaan kulttuurin sponsoroinnista ja yhteistyöstä julkisen sektorin kanssa. Paikallisestihan sitä toki tapahtuu koko ajan, mutta hyviä esimerkkejä toimivista käytännöistä kaivataan hyödyntämään kaikkia.

– Aitoa kiinnostusta on todella paljon. Tähänastiset neuvottelukumppanit kokevat Pumpun pilottihankkeena, joka voi tulevaisuudessa hyödyntää koko taide- ja kulttuurikenttää, Paananen korostaa.

Pumppu käyntiin

Syksyn mittaan on jo käynnistetty muutamia projekteja. Elvisin toiminnanjohtaja Aku Toivonen vetää työryhmää, joka pohtii, miten musiikin tekemisen saisi vahvemmin mukaan koulujen ja taiteen perusopetukseen, ja miten harrastaminen ja perusopetus saataisiin hyödyttämään toisiaan.

– Jo ensimmäisen tapaamisen perusteella rohkenen sanoa, että olemme muuttamassa maailmaa! Ensimmäinen tavoitteemme on toteuttaa musiikinopetuksen eri tarpeisiin räätälöitävä ”täydennyskoulutustarjotin”.

Lisäksi aiomme pilotoida yhteistyöverkoston valitsemallamme paikkakunnalla. Tekijöiden tietoa ja taitoa tullaan varmasti hyödyntämään.

Music Finlandin on merkittävä rooli Pumppu-hankkeen käynnistämisessä. Ammattimaistumiseen ja kansainvälisyteen tähtäävää koulutusta pohditaan työryhmässä, jossa on aktiivisesti mukana Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen.

– Esikuvana voi hyvin pitää ruotsalaista Musikmakarna-koulutusprojektia, joka on rakennettu yhteistyössä tekijöiden, musiikkitoimijoiden ja oppilaitosten kanssa. Menestys edellyttää omistautuneisuutta ja ammattimaisuutta. Suomessa toimijat ovat useimmiten pieniä, jolloin kypsyttelyvaihe on usein todella kallis ja pitkä. Koulutuksen avulla tätä alkuvaihetta voidaan helpottaa antamalla eväitä kilpailukykyiseen tekemiseen ja toimimiseen ulkomailla. Myös kustannuskenttää on kehitettävä, koska tavoitehan on, että suomalaiset tekijät toimisivat yhteistyössä suomalaisten kumppanien kanssa, Tähtinen toteaa.

– Juuri tämän takia Pumpun olemassaolo on olennaisen tärkeä: on puhallettava yhteen hiileen, saatava viesti kulkemaan niin, että sekä tekijät että koko ala hyötyy. Jo nyt on hienoja esimerkkejä myöskin tekijäpuolen menestymisestä kansainvälisillä markkinoilla, ja esikuvillahan on suuri merkitys tuleville menestyjille.

Kuinka tekijöiden kansainvälistymiskynnystä voidaan madaltaa, Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tomi Korhonen?

– Me suomalaiset emme ole ehkä osanneet hyödyntää olemassa olevia verkostojamme parhaalla mahdollisella tavalla, ja tähän olisi syytä kiinnittää tarkemmin huomiota. Miten maailman musiikkimetropoleissa toimivat suomalaiset tahot – kuten suurlähetystöt, edustustot, kulttuuri-instituutit tai Finpron kaltaiset vientiorganisaatiot – voisivat edistää musiikinviejien verkottumista ja kansainvälistymistä, on kysymys, johon porukalla haetaan vastausta. Samaan aikaan ulkoasiainministeriö on käynnistämässä ”Team Finland” -verkostoyhteistyötä, jonka tarkoituksena on vauhdittaa suomalaisyritysten menestystä maailmalla. Musiikki olisi toimialana mitä erinomaisin edistämään myös Team Finlandin tavoitteita; musiikissa yhdistyy niin business, kulttuurivienti kuin maabrändikin.

Enemmän duoo ku sooloo®

Useat musiikintekijät ovat osoittaneet julkisesti innostustaan Pumppu-hanketta kohtaan.

– Haluan olla mukana kaikessa, mikä edistää suomalaista musiikkia Suomessa ja ulkomaille päin, kertoo pianisti Iiro Rantala Pumpun lanseerausvideolla.

Tuottaja-säveltäjä Jukka Immonen pitää erityisen tärkeänä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien edistämistä ja helpottamista.

– Laajasta harrastajapohjasta löytyvät tulevaisuuden ammattilaiset, ja lisää hyviä tekijöitä tarvitaan, Immonen painottaa. Hänellä on jo kokemustakin co-writing-työpajoista koulumaailmassa.

– Ihan samalla kaavalla niin lapset kuin aikuisetkin pystyvät tekemään biisejä yhdessä, erot ovat lähinnä hienosäätöä. Mutta siinä työssä tarvitaan meitä ammattilaisia ja esikuvia.

Pumppu-infoa

Voit seurata hankkeen edistymistä ja osallistua keskusteluun avoimessa Facebook-ryhmässä: www.facebook.com/groups/musapumppu.

Teostosta saat lisää Pumppu-infoa.

Pumppu-hankkeen marraskuussa nimettyyn ohjausryhmään kuuluvat:

Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen, säveltäjä Tuomas Kantelinen, Sony Musicin toimitusjohtaja Wemppa Koivumäki, Kaiku Songsin kustannusjohtaja Tom Frisk, opetusneuvos Eija Kauppinen Opetushallituksesta, Sibelius-Akatemian rehtori Tuomas Auvinen, Seinäjoen kaupungin kehittämisjohtaja Erkki Välimäki, kansanedustaja Mikael Jungner, Vision+- rahaston johtaja Tero Ojanperä, opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Kimmo Aulake, Joensuun popmuusikot ry:n toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen, ulkoministeriön julkisuusdiplomatian yksikön päällikkö Timo Heino, Veikkauksen viestintäjohtaja Ilkka Juva, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä, Yleisradion Luovien sisältöjen johtaja Ville Vilen sekä Teoston hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi, toimitusjohtaja Katri Sipilä ja varatoimitusjohtaja Kari Paananen. 

Pumppu-hankekoordinaattorina toimii Mikko Pietinen. Hän aloittaa työnsä joulukuun alussa. Aiemmin Pietinen on työskennellyt mm. Sibelius-Akatemian täydennyskoulutustiimissä vastuualueenaan Finnish Music Express -hanke.

Enemmän duoo ku sooloo on Kuningasidea-yhtyeen rekisteröity tavaramerkki. 

Teksti: Kaija Kärkinen