Laulutekstien tekijänä olen usein pohtinut, miten säveltäjät kokevat instrumentaalimusiikin. Millaisen tarinan musiikki kertoo silloin, kun siinä ei ole laulua, sanoja? Entä kumpi mahtoi olla ensin: laulu vai musiikki?

Suomen Akatemian tutkijatohtori Olli Heikkisen mielestä ensimmäistä musiikkia oli todennäköisesti laulu, eli laulaen esitettiin loitsuja ja värssyjä. Tutkijana hän haluaa kuitenkin korostaa, että mitään täysin varmaa asiasta ei pysty sanomaan. Musiikin syntymisestä on kirjoitettu paljon, mutta pohdinnat perustuvat puhtaasti spekulaatioon.

Heikkisen mukaan musiikkiin on liitetty paljon assosiaatioita, joita ihmiset ymmärtävät laajalti. Ainakin kaikki länsimaiset ihmiset tunnistavat, mitä ovat korkeat ja matalat äänet. Musiikki ja laulu eivät todennäköisesti ole alun alkaenkaan harhailleet toisistaan erillään, vaan ne ovat olleet yhdessä syntymästään asti.

Alla tutustutaan kolmeen sanattoman musiikin tekijään. Puheenvuoron saavat elvisläiset säveltäjät Veli-Matti Halkosalmi, Milla Viljamaa ja Ilkka Niemeläinen.

Lasse Wikman

Veli-Matti Hakosalmi

– En ole ehkä omimmillani kuvaillessani musiikin tarinaa sanallisesti. Usein näen musiikin hyvin elokuvallisesti, joko sarjana kuvia tai filminpätkinä. Musiikilla ei myöskään ole yhtä tarinaa, vaan niitä on monenlaisia. Samalla biisillä voi olla eri päivinä erilainen tarina. Näin pohtii monen tyylilajin säveltäjä, sovittaja ja muusikko Veli-Matti ”Vellu” Halkosalmi.

– En osaa sanoa missä musiikissa olen omimmillani. Tarvitsen sanallisen musiikin tekemiseen sanoittajakumppania. Nautin kyllä kovasti laulujen kirjoittamisesta tekstiin. Olen tyypillisesti sellainen, että tykkään vaihtaa tyylilajia kun siltä tuntuu.

Oman orkesterinsa kapu

Musiikki vei Halkosalmen mukanaan jo lapsena. Hänen ensimmäinen soittimensa oli klarinetti, 9-vuotiaana. Siitä hetkestä alkaen vauhti vain kiihtyi, ja Halkosalmi löysi kornetin ja alttotorven kautta pasuunan. Se oli hänen pääinstrumenttinsa monta vuotta. Aikuisuus nosti päätään ja toi Halkosalmen elämään sähkökitaran ja rockin. Pelimannihommat eli tanssikeikat hän aloitti heti, kun taidot riittivät siihen.

– Opiskelin itsekseni kitaransoittoa koko lukioajan, soitin lähinnä rockia ja bluesia. Armeijan jälkeen menin Ogeliin eli Pop & Jazz Konservatorioon vuonna 1991. Opiskelun aikana huomasin, että musiikin kirjoittaminen kiinnostaa yhtä paljon kuin soittaminen. Perustin monta bändiä opiskeluaikoina ja tein lähes kaikki biisit itse. Elin freelancermuusikkona, kirjoitin ja opetin, kunnes vuosituhannen lopulla Janne Murto tarjosi vakituista työtä Ogelista. Keskityin opettamiseen, kirjoittamiseen ja lastenhoitoon.

Vuonna 2008 Halkosalmi jätti opetustyön ja on siitä asti ollut päätoimisesti musiikin kirjoittaja: sovittaja ja säveltäjä. Hän tekee myös yksittäisiä soitto- ja kapukeikkoja.

Monta esikuvaa

Halkosalmella on paljon esikuvia. Nuorempana hän olisi heti sanonut pitkän liudan nimiä, mutta kokemus on opettanut, että tiettyjä nimiä on vaikea nostaa esiin, koska oppia on tullut niin monilta. Rytmimusiikissa iso esikuva on Quincy Jones. Kirjoittajista hän mainitsee Quincyn lisäksi useita nimiä: Vince Mendoza, Nelson Riddle, Gil Evans, Sammy Nestico ja Maria Schneider. Klassikkosäveltäjistä Halkosalmen listalle nousevat pienen miettimisen jälkeen Palestrina, Gesualdo, William Byrd, Bachia, Ravel, Debussy, Stravinsky, Arvo Pärt, E-P Salonen ja Rautavaara. Halkosalmi harmittelee heti perään, että hän varmasti unohti monta nimeä. Esikuvat ja innoittajat antavat kuvan Halkosalmen laaja-alaisuudesta. Hänestä huokuu rakkaus musiikkia ja omaa tekemistä kohtaan.

– Yksi iso esikuva monella tapaa on Jukka Perko. Pidän hänen soitostaan todella paljon. Hän osaa olla tinkimätön oman tekemisensä kanssa ilman, että rusikoi muita rinnalla kulkijoita. Ihailen sitä.

Oma pitkäaikainen opettajani Kaj Backlund opetti minulle, että on pyrittävä kirjoittajana koko ajan paremmaksi ja oltava avoimena asioille. Sitten vielä Angus Young (AC/DC), joka uskaltaa tehdä omaa juttuaan satanen lasissa, vaikka se ei olisi muodissa juuri sillä hetkellä.

Ravintoketjun alapäässä

Halkosalmi on huomannut, että yksinomaan kirjoittamisella eläminen on samanlaista kuin freelancermuusikkona, tai jopa tiukempaa. Hän tekee itse kaikkea mahdollista, jotta pysyisi leivän syrjässä kiinni.

– Luin Quincy Jonesin elämänkerran, jossa hän totesi, että kirjoittajat ovat musiikin ravintoketjun alimmalla askelmalla. Michael Abene, joka on WDR Big Bandin ylikapellimestari ja pitkän linjan jazz-sovittaja, mietti, että Euroopan yleisradiobändit ovat ainoat markkinat, missä meidän tyylisille kirjoittajille on enää elinolosuhteita. Muualta kirjoitusliksan saaminen on jo kiven alla.

Johtopäätös on, että partituurimusiikin tekijöiden ajat ovat koventuneet.

Halkosalmen luovuus on välillä pinnalla ja joskus sumun peitossa, tilanne vaihtelee joka päivä. 

– Joskus tuntuu kuin vettä kivestä vääntäisi, joskus biisi tulee kuin aivastus, ihan itsestään ja äkkiä. Pitkällä aikavälillä näyttää olevan niin, että olen saanut aikaiseksi uusia biisejä. Joten suhtaudun luottavaisesti huomiseen. 

Omaa osaamistaan Halkosalmi aikoo laajentaa. Hän on syksyllä menossa Atso Almilan kapellimestarikursseille, omien sanojensa mukaan viuhtomaan.

Tapaus Quincy Jones

Quincy Jones -tribuuttikonsertit ovat työllistäneet Halkosalmea kevään 2013 aikana, ja niiden myötä hän on saanut olla yhteydessä isoon esikuvaansa.

– Tapahtui sellainen uskomaton juttu, että Quincy itse soitti minulle pari kertaa. Hän oli kuullut John Claytonin kautta, että olen transkribaamassa hänen vanhoja big band -biisejään. En ollut löytänyt alkuperäisiä mistään. Toisen puhelun aikana hän istui omassa holvissaan etsimässä niitä vanhoja partituureja, ja tuotti samalla minunkin biisilistaa hieman. Sain häneltä viisi alkuperäistä 1959-vuoden Quincy Jones Orchestran keikka-arria. Saan esittää niitä big bandien kanssa omien transkriptioideni lisäksi. Olen ollut aika kovasti fiiliksissä, koska olen fanittanut Quincyn vuosien 1956–1963 big band -tuotantoja jo kohta 20 vuotta, Halkosalmi hymyilee.

Pitkät päivät ja lennokit

Monipuolinen tekeminen ja kokonaiskäsitystä vaativat jutut ovat Halkosalmen sydäntä lähellä. Hän kirjoittaa, johtaa ja soittaa. Jokaisen tekijän paras ja pahin kaveri, deadline, häiritsee myös Halkosalmen projekteja. Tiukat deadlinet ja itsekritiikki tekevät päivistä joskus pitkiä.

Musiikin vastapainona Halkosalmella on intohimo, joka vie ajatukset pois työstä: Lennokit ja lentävät vehkeet ovat kiehtoneet Halkosalmea jo pikkupojasta asti. Hän väittää, että törsäisi kaikki rahansa ilmailuun tavalla tai toisella, jos olisi rikas.

Milla Viljamaa

Sanallisen ja sanattoman musiikin suhde on kuin elokuvan ja kirjan suhde. Elokuvassa tarina on piirretty valmiimmaksi, kirjaa lukiessa mielikuvan voi muodostaa kokonaan omassa päässään.

– Olen visuaalinen ihminen, jolle sanaton musiikki on tarinoita, joissa on useasti liikkeen tai kuvan kautta tulleita mielikuvia. Näen musiikillisten tarinoiden tilanteet verkkokalvoillani ja aistin tilanteeseen liittyvät tunteet. Olen säveltänyt kappaleita, joiden lähtökohta on ollut esimerkiksi hauen uintiliike tai ankkojen pyrstöjen keinunta. Joskus lähtöajatuksena on ollut joku pidempi tarina päähenkilöiden normaalista arjesta. Tai satujen ja fantasian puolelta, kertoo Milla Viljamaa.

Hän miettii, että instrumentaalimusiikki vaatii kuulijalta paljon omaa mielikuvitusta.

– Varmaan siksi listoilla ei juuri instrumentaalimusiikkia näy. Tekstit ja ihmisäänet ovat voimakkaita, ja niitä voi lähestyä ehkä helpommin kuin instrumentaalimusiikkia. Erilainen musiikki toimii eri tarkoituksissa ja vaikuttaa eri tasoilla.

– Olen pyrkinyt säveltämään instrumentaalimusiikkia, joka kertoo tarinoita. Olen usein laittanut pienet tekstit kappaleista levyn kanteen, jotta saisin avattua ajatuksiani kappaleiden taustoista. Tekstit on kirjoitettu niin, että ne jättävät tilaa jokaisen omille mielikuville ja kokemuksille.

Kipinä kansanmusiikkiin

Keravan musiikkiopistosta se kaikki alkoi. Opettaja antoi oppilaiden tehdä omia kappaleitaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Se sytytti kipinän, joka ei sammunutkaan. Milla oli silloin viisivuotias ja soitti pianoa. Kun hän yläasteikäisenä osallistui ystäviensä kanssa Kaustisen Näppäri-kurssille, tuli klassisen musiikin rinnalle kansanmusiikki. Eikä mennyt aikaakaan, kun ystävykset perustivat kansanmusiikkiyhtyeen. Yhteissoitto oli reagoivaa, ja se tuntui sielussa asti.

Yhteissoitto sekä oman musiikin tekeminen ja sovittaminen olivat suurimmat syyt siihen, että Viljamaasta tuli muusikko.

– Kaipasin sitä, että musiikkiin saa vaikuttaa. Se vapaus puuttui klassisen musiikin soittamisesta silloin. Lukioikäisenä tuntui luontevalta hakea Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolle nuorisokoulutukseen.

Monta rautaa tulessa

Viljamaa on työskennellyt säveltäjänä, sovittajana ja muusikkona. Hän on ollut myös mukana sirkus-, tanssi-, ooppera- ja teatteriproduktioissa sekä erilaisissa konserteissa.

– Ideoin ja valmistin kaksi omaan musiikkiini perustuvaa visuaalista konserttia 2000-luvulla. Tein yhteistyötä videotaiteilijoiden, tanssijoiden ja sirkustaiteilijoiden kanssa. Näiden ohella olen toiminut muusikkona ja säveltäjänä noin kuudessa yhtyeessä. Viime vuonna keikkailin aktiivisesti Lauri Tähkän kokoonpanossa.

Viime keväänä Viljamaa viimeisteli balettiseikkailua, joka tulee syksyllä Tapiola Sinfoniettan ohjelmistoon.

– Se oli luonteva sävellyksellinen haaste, jota kaipasin ja tarvitsin. Yhtyeet toimivat periodiluonteisesti, siksi väliin saa mahtumaan monenlaisia projekteja.

Tänä kesänä hän keikkailee Saaga Ensemblen kanssa, joka julkaisi juuri ensimmäisen levynsä Polku, ja valmistelee lisäksi uutta ohjelmistoa Hereä-yhtyeessä. Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola puolestaan julkaisee kolmannen levynsä syksyllä, ja sen tiimoilta tehdään myös työryhmän kanssa esitys Espooseen.

– Sävellän musiikkia videoinstallaatioon, jossa tanssi ja animaatio kohtaavat.

Yllätyksellisyys kiehtoo

Alan monipuolisuus ja yllätyksellisyys kiehtovat Viljamaata. Työpäivät ja produktiot ovat harvoin samanlaisia, ja se motivoi. Erityisen antoisa ja aina yhtä kiehtova hetki on se, kun sävellystyö, produktio tai levy saadaan valmiiksi. Viljamaa kokee työn raskaimmaksi puoleksi matkustamisen ja sen, että työasiat ovat mielessä miltei kellon ympäri. Hän on myös huomannut, että ala muuttuu koko ajan.

– Yksi suuri konkreettinen muutos on levyjen julkaisussa. Levy-yhtiöillä ei ole enää mahdollisuuksia julkaista kokeellisempia ja marginaalisempia levyjä. Siksi niitä tuotetaan paljon omakustanteina, mikä on hienoa. Olisi sääli, jos levyt jäisivät kokonaan tekemättä.

Koulutus kantaa hedelmää

Viime vuosina suomalainen kansanmusiikki on ollut paljon esillä, varsinkin maailmalla. Yleisöä ja menestystä on riittänyt.

– Kansanmusiikin koulutuksessa tärkeänä asiana on pidetty persoonakohtaista muusikkoutta. Kaikista ei kouluteta samanlaisia soittajia, vaan omat kiinnostuksen kohteet saavat vaikuttaa siihen mitä opiskellaan. Kansanmusiikille kuuluu mielestäni hyvää. Koulutusta kehitetään koko ajan ja se on elävää. On ollut mahtavaa nähdä miten upeita tuloksia sillä on saavutettu. Kansanmuusikoissa riittää soittajia, jotka ovat taitavia traditionaalisten tyylien tuntijoita, tai vastavuoroisesti uusien kokeilujen tekijöitä ja tyylisuuntien luojia. Minulle kansanmuusikko edustaa tällä hetkellä asennetta ja tiettyä suhtautumista siihen, miten musiikkia käsitellään, sovitetaan ja soitetaan.

Tekemällä löytää

Tärkeimmät luonnonvarat tekijälle ovat luovuus ja inspiraatio. Niiden määrä vaihtelee ja niiden ehtymistä moni pelkää. Viljamaa ei pelkää, vaan miettii tulevaisuutta luottavaisena.

– Yksi luovuuden sytytysaine on inspiraatio, jota saa muiden luovasta taiteesta. Kyse voi olla mistä tahansa. Kun on uupunut ja ylikierroksilla, on luovuudesta kiinni pitäminen vaikeaa, muttei mahdotonta. En jää koskaan odottamaan inspiraatiota tai täydellistä tilaa, koska uusia asioita löytää vain tekemällä. Suurin osa säveltämisestä on luovan ajatuksen muovaamista ja työstämistä. Aion haastaa itseäni musiikin ja esiintymisen eri osa-alueilla. En halua urautua tekemään vain asioita, jotka osaan jo hyvin ja joista en opi mitään.

Musiikintekijän ja muusikon voi olla vaikea erottaa vapaa-aikaa ja työtä toisistaan, koska ammatti on lähes poikkeuksetta alkanut harrastuksesta. Jääkö ympäri maailmaa kiertävälle muusikolle ja tekijälle aikaa muuhun?

– Liikunta on parasta vastapainoa säveltämiselle, soittamiselle ja esiintymiselle. Joogaan ja lenkkeilen, että saan ajatukset välillä muualle, koska työasiat harvoin jäävät työpaikalle.

Ilkka Niemeläinen

Ilkka Niemeläiselle musiikki on aina tarina, joka kuvaa tapahtuman suhdetta aikaan. Musiikilla voi kertoa useampia tarinoita yhtäaikaisesti.

– Musiikilla on etenemislogiikka. Tarina voi olla se, että prosessi etenee sattumanvaraisesti, tai se voi yhtälailla edetä valmisteltuina ja rakennettuina siirtyminä osasta toiseen. Orkestraatiosta voi tehdä monitasoisen, itsenäisiä elementtejä sisältävän polyfonisen kudoksen, joka samaan aikaan kuulostaa täydellisesti yhteensopivalta rakennelmalta. Lisäksi rakennelmassa on mahdollista hienovaraisesti säätää eri elementtien balansseja. Niitä voi verhota ja niistä voi vihjailla, ennen kuin kuulija edes tajuaa niiden merkitystä.

 Niemeläinen sanoo, että samaa teosta jaksaa parhaimmillaan kuunnella vuodesta toiseen, koska siitä paljastuu aina uusia näkökulmia.

– Koskaan ei voi tarkasti tietää, mitä tunnelmia ja tunteita musiikin kuuntelija löytää uudesta teoksesta. Siksi musiikin tekeminen ja kuunteleminen on mielenkiintoista puuhaa. Luvassa on aina yllätyksiä ja jokaiselle henkilökohtaisen tarina.

Tutkimusmatkalla

Ilkka Niemeläinen kiinnostui musiikista jo kansakoulun laulutunneilla. Meistä jokainen tietää, että siellä voi tapahtua myös päinvastoin. Niemeläistä kiehtoi pianonsoitto, mutta pianot olivat kalliita, joten hänen oli tyytyminen nokkahuiluun ja melodikaan. Kun hän sai ensimmäisen kitaransa, vanerilandolan, ei mikään ollut enää niin kuin ennen.

Sen ajan suosikkiartistien kautta kiinnostus kääntyi nopeasti progressiiviseen rockiin ja jazzin eri muotoihin. Nuorukaiselle oli jo melko aikaisessa vaiheessa selvää, että musiikista tulee ammatti. Kuusitoistavuotiaana Niemeläinen aloitti musiikkiopinnot Helsingin konservatoriossa. Hänen oma ammattilaisuutensa alkoi, kun Wasama Quartet perustettiin 1975.

– Wasaman aikoihin päällimmäinen mielenkiinto kohdistui itämaisen musiikin elementtien tuomiseen länsimaiseen musiikkikäsitykseen. Myös proge ja jazzin eri muodot, erityisesti modaalinen improvisaatio ja freejazz, kiinnostivat. Samoihin aikoihin minuun tekivät vahvan vaikutuksen myös elektronisesti tuotetut äänet ja musiikki. Se ja teknologian kehitys ovat vaikuttaneet paljon uraani.

Myöhemmin Niemeläinen perusti Instinct-yhtyeen, joka oli jo lähempänä elektronista ääntä, eli vahvasti kallellaan fuusiojazzin suuntaan.

– Tosin käytin sävellyksissä myös konserttimusiikin keinovaroista paremmin tunnettuja metodeja, eli sarjallisen musiikin tekemiseen kehitettyjä matriiseja.

Pandoran lipas avautuu

Niemeläisen rauhallisen olemuksen takaa huokuu innostus, joka tarttuu. Puheissa vilahtavat luontevasti tekninen sanasto ja musiikkitermit. Ne ovat kulkeneet vuosien ajan käsi kädessä hänen mukanaan; aina siitä saakka kun midi-sekvensserit yleistyivät ja syntetisaattoreiden hinnat laskivat kukkarolle sopiviksi.

– Halusin rakentaa hybridikoneiston, jossa elektronisen orkesterin saattoi kasvattaa miten massiiviseksi tahansa, ja yhdistää siihen aina tarvittava määrä eläviä muusikoita solisteiksi. Samalla kasvoi into yhdistää tämä elektroninen Pandoran lipas suurempiin orkestereihin, ja tehdä musiikkia perinteisemmille, paremmin klassisesta musiikista tutuille soitinkokoonpanoille.

Vuosituhannen viimeinen radioproduktio tehtiinkin Avantin kamarimusiikkikokoonpanon kanssa (Ktema Eis, 3-osainen teos kamariorkesterille, elektroniselle orkesterille, ääniefekteille ja solisteille, Radio Mafian tuotantoa, 1995).

Omaleimaiset tuotannot

Isojen produktioiden aika koitti, kun Niemeläinen oli Espoon taide- ja tietotekniikkasäätiön keskuksen Cartesin tuotannoissa mukana. Hän työskenteli siellä säveltäjänä ja tuotantovastaavana kymmenisen vuotta. Sinä aikana hän pääsi tekemään hybriditeoksia mm. Sibelius-Akatemian orkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Dominanten ja Tapiolan kuoron kanssa. Silloin syntyi idea liikkeillä ja eleillä ohjattavista anturipohjaisista soittimista. Tekniikan kehityksen myötä projektit kasvoivat ja niihin tuli lisää elementtejä.

Produktioiden koko ja mitta jatkoivat kasvuaan. Viimeisin suurtuotanto ENERGO oli esillä osana Turun kulttuuripääkaupunkivuotta 2011.

– Siinä kohtasivat rytmimusiikki, moderni konserttimusiikki, elektroniset elementit ja improvisaatio. Esityskoneiston muodostivat ihmisäänet, akustiset ja elektroniset instrumentit, virtuaaliset videolavasteet sekä liiketunnistimin varustetut instrumentit. Vaikka projektit ovat kasvaneet suuriksi ja samalla kalliiksi toteuttaa, ei suuri koneisto sinänsä ole ollut päämäärä. Oleellista on edelleenkin kaikkien näiden vuosien jälkeen uusien asioiden löytämisen ilo. Kaiken kaikkiaan on ollut todella hienoa, että olen saanut tehdä nämä viimeiset nelisenkymmentä vuotta omanlaisiani produktioita, ja esittää niitä erilaisilla estradeilla, Niemeläinen pohtii.

Taiteesta viihdepalvelua?

Tekijöiden kanssa keskusteltaessa nousee usein esiin rahoitus ja sen etsiminen. Varsinkin valtavirran ulkopuolelta tulevien tekijöiden on usein perusteltava tarkkaan projektinsa ja haettava siihen rahoitus. Prosessit ovat kuluttavia ja raskaita. Ne syövät paljon sitä energiaa, jota tekijät tahtoisivat kohdistaa itse projekteihin.

Niemeläinenkin myöntää, että rahoituskuviot tuntuvat vuosi vuodelta aina vain raskaammilta. Samalla hän miettii sitä, miten ala on ollut muutoksen kourissa viime vuosina.

– Välineet ovat muuttuneet. Jos haluaa hallita isompia kokonaisuuksia, osaamisen täytyy olla paljon laaja-alaisempaa kuin ennen. Kilpailu on kovempaa, ja toisaalta mahdollisuuksia on enemmän. Suvaitsevaisuus on kasvanut, mutta marginaalisen taiteen toimintaedellytykset ovat heikentyneet, koska Suomesta on tullut kalliimpi paikka elää. Taide on integroitunut entistä enemmän osaksi elinkeinoelämää, esiintyjiä brändätään ja sisältöjä tehdään kysynnän mukaan. Sisältö keskinkertaistuu ja taiteen tekeminen muuttuu viihdepalveluksi. Taiteen tuloksien mittaamista kehitetään, sen merkitystä arvotetaan taloudellisin perustein ja olemassaoloa perustellaan pääasiassa pragmaattisilla argumenteilla. Taide itseisarvona on entistä vieraampi käsite.

Luovuus pulppuaa

Niemeläinen on sielultaan etsijä. Uusien, mielenkiintoisten asioiden löytäminen sekä työskentely eri alojen asiantuntijoiden, muusikoiden ja esiintyjien kanssa pitävät hänet liikkeellä.

Niemeläinen pitää päänsä kunnossa liikkumalla aktiivisesti ja suhtautuu tulevaisuuteen positiivisesti ja rauhallisesti. Ideoita tulee tasaisena virtana.

– En ole ainakaan itse huomannut luovuudessa vielä mitään ehtymisen merkkejä. Täytynee muistaa pyytää kavereita huomauttamaan asiasta, jos myötähäpeä alkaa olla sietämätön. Sen toki olen iän karttumisen myötä huomannut, että olisi kiva tehdä asioita rauhallisemmin, varata riittävästi aikaa produktioiden tekemiseen, ja keskittyä vain muutamaan asiaan kerrallaan. Tässä hommassa tulee helposti nälkä, jos ei samaan aikaan suunnittele ja myy seuraavaa projektia, vaikka edellistä on vielä kovaa vauhtia tekemässä.

Tekstit: Lasse Wikman

Kuvat: Markku Mattila