Syvätutkimusmatkalla suomalaisuuteen

Syvätutkimusmatkalla suomalaisuuteen

Harri Rinne kuuluu suomirockin ja iskelmän uudistajiin, jotka Tampereella 1960- ja 70-lukujen vaihteessa kirjoittivat uusiksi nuorisomusiikin ja populaarikulttuurin perusteita. Juice Leskisen ja Mikko Alatalon yhteistyökumppani kutsuu iskelmiksi kaikkia rock-, pop-, kantri-, reggae- ym. kappaleita, schlagereista nyt puhumattakaan. Miehen ennakkoluulottomuus on aiheuttanut myös syrjäytymistä, sillä puristiset rock-piirit eivät 70-luvulla katsoneet hyvällä lauluntekijöiden siirtymistä kansan syvien rivien tuntojen tulkiksi, saati pääsyä suuren yleisön suosioon.

Monipuolinen kirjoittaja on myös akateemisesti sivistynyt mies: Rinne on arvoltaan yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. Kiinnostus yhteisiin asioihin vei hänet viime kaudella Tampereen kaupunginvaltuustoon (vihr.), nykyään hän on valtuuston varajäsen.

Pispalassa asuva Harri Rinne syntyi Salossa vuonna 1948. Hän oli kertomansa mukaan ns. pesulan poika; äiti piti pesulaa. Salossa Harri asui vuoteen 1967, jolloin kirjoitti ylioppilaaksi. Rantautumista Tampereelle vuonna 1969 edelsi etsiskelyvaihe, jonka aikana Harri viipyi mm. Ruotsissa. Reissut myös Englantiin ja Saksaan tuli tehtyä ennen armeijaa ja aktiivista opiskelua, aikana jolloin ei vielä ollut tapana käydä ulkomailla, inter-reilaamisesta puhumattakaan.

– Työvoimaministeriön kulkulaitosten yleisten töiden ministeriön harjoitteluvaihto-osastosta haettiin kesäduuneja. Kun Tukholmassa meni aamupäivällä Luntmakargatanille, niin iltapäivällä oli jo töissä.

Kuinka tulit valinneeksi yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan?

– Sattumalta. Armeijassa yhdellä kaverilla oli kahdet ylimääräiset hakupaperit: Tampereen yliopistoon ja Åbo Akademiin. Pääsin myös Åbo Akademiin. Tampere oli kuitenkin kauempana kotoa, sitä paitsi hieno kaupunki.

Tampereella eka vuosi meni enemmän tai vähemmän ihmetellessä, kuten edellinenkin.

– Kevätpuolen olin Espanjassa. Seuraavana syksynä tutustuin näihin veijareihin, Alataloon ja Leskiseen. Alatalo oli tullut vuotta myöhemmin opiskelemaan kuin minä, mutta samalta viivalta aloitettiin, koska lorvailin ensimmäisen vuoden.

Jos osaa laskea neljään…

Musiikillisesta elämästäsi Salossa ei ole paljoakaan tietoa.

– Jälkikäteen on ihmetyttänyt, että sen aikaiset ihmiset lauloivat eri tavalla kuin me. Jos kuuntelet Metrotyttöjä tai muita vastaavia, ne ihmiset lauloivat niin. Ja minun tyyliset lauloivat kuten englantilainen pop, ei yhtä hyvin, mutta samaan tyyliin. Ja nykyiset laulajat – nehän rääkyy.

Jo pitkän aikaahan laulu on ollut suureksi osaksi muuta kuin laulua, oikeastaan puhetta eri korkeudelta, höpötystä tai huutoa.

– Joo, itse asiassa ns. laulukaan ei ole sellaista soivaa enää. Riippuu tietysti siitä miten se on kirjoitettu. Aika hankalaa on vislailla tämän päivän kymmentä kärjessä.

Miten löysit musiikin tai musiikki löysi sinut?

– Siihen aikaan ei pop-musiikkia tullut radiosta lainkaan, kunnes alkoi joku 8 kärjessä -ohjelma. Eräänä päivänä soi radiossa Twist and Shout ja oivalsin yhtäkkiä – ja kaikki muutkin oivalsivat – että tämä puhuttelee meidän sukupolvea, tämä on meille tehtyä. Kaikki muu ns. kevyt musiikki oli Balladia Olavinlinnasta ja vastaavia, kivoja ja jälkikäteen ajateltuna hienojakin biisejä, mutta ne ei olleet se juttu. Beatles oli.

– Hankittiin kitarat ja opeteltiin huonosti soittamaan ja lauleskelemaan kaksi- ja kolmiäänisesti. Minähän olen aika lailla musiikillisesti lahjaton tyyppi, mikä vain osoittaa, että jokainen joka osaa neljään laskea, saa kyllä musiikista tolkkua.

Autenttisen suomenkielisen rock and rollin alku lasketaan aikajanassa usein Juice Leskinen & Coitus Int -yhtyeen kohdalle. Harri Rinteen kokemus Coitus Intistä ei vastaa bändimytologian mukaista kuvaa.

– Eihän se mikään oikea bändi koskaan ollut. Alatalon kanssa rämpyteltiin kitaraa ja kuunneltiin musaa. Jossain vaiheessa tuli mukaan Leskinen, jolla oli omat biisit, vaikkei se osannut niitä soittaa eikä laulaa. Mutta ne oli hienoja biisejä. Meni pitkä aika ennen kuin syntyi ajatus siitä, että ne pitäisi levylle saada: vasta siinä vaiheessa kun jollakin oli tarpeeksi hyvä mankka.

– Ruvettiin latomaan biisejä nauhalle; niitä oli kauhea määrä valmiina. Siinä yhteydessä vasta päätettiin, että pitäisi saada lisää soundia, että kuulostaisi joltain oikealta. Se oli se ns. bändi, ei sen kummempaa. Levy tehtiin, mutta vasta se tosiasiassa aloitti ”bändin” kun Juice halusi jatkaa. Se oli varmaan Juicen ainoa vaihtoehto, kun oli opintonsa pistänyt siihen malliin.

Legendan mukaan Juice sai potkut kieli-instituutista opintojensa loppusuoralla.

– Kyllä se varmaan hankkiutui jotenkin poikkiteloin instituutin saksalaisen johtajan kanssa. Hankki potkut, avitti kohtalon valintaa.

Kirjassa Juice On (Juice Off) kirjoitat laajasti, kriittisesti ja objektiivisesti paitsi ystävästäsi Leskisestä, myös maailmanmenosta ja musasta matkan varrella. Mukana on myös päiväkirjakatkelmiasi, jotka rytmittävät biografiaa.

– Annettiin määräys, ettei saa itseään unohtaa pois kirjasta. En fanikirjaa olisi osannutkaan kirjoittaa, eikä Juicen kohdalla siinä järkeä olisikaan. Odotamme tulevaa Juhani Suomea, joka kirjoittaa sen 8-osaisen teoksen.

Harrinkaan opinnot eivät edenneet mitenkään tasaisesti. Oli välivuosia ja muuta hommaa. Maisteriksi mies valmistui vuonna 1984. Yliopistoon hän jäi, koska viihtyi talon alakuppilassa hyvin.

– Siellä oli mukavaa porukkaa ja fiksua väkeä. Menin kaikenlaisiin tutkimusprojekteihin apupojaksi. Menetelmät olivat helppoja; itse asiassa ne muuttuvat jatkuvasti helpommiksi. Laskevista lajittelijoista siirryttiin ensin tietokoneisiin. Kohta huomasin olevani työelämässä – ja yhden loman aikana tein gradun pois. Sopivasti laman hyvinä vuosina, kun tilauksia ei tullut firmalle, tein sitten lisurin pois.

– Menin yliopistoon oikeastaan aika innokkaana: nyt otetaan totuudesta selvä ja katsotaan mistä maailma on tehty! Melko pian petyin siihen, ettei yliopisto ollutkaan sellainen yhteisö, missä viisaat miehet ja naiset etsivät totuuksia. Pikemminkin siellä kilpailtiin duuneista. Ensi alkuun se oli pelkkää politiikkaa, ties mikä luentolakko menossa milloinkin. Älyllisesti aika epärehellistä touhua: jos esitti kysymyksen, vastattiin, että pitää vaan uskoa että Neuvostoliitossa kaikki on hyvin.

– Maailman meno oli sillä tavalla erilaista, että jokainen piti enemmän tai vähemmän velvollisuutenaan muuttaa maailmaa. Nythän ajatus on se, että jokainen surffailee sen kun pystyy. Reimareita on siellä täällä ja niiden ohi mennään, mutta maailman muuttaminen on loppunut. Eipä se silloinkaan onnistunut.

Rock around the clock

George Harrison aikanaan totesi, että keikkailu on tylsää samojen biisien toistoa. Biisintekijä ja basisti Rinne jäi jo alkuvaiheessa pois keikkailevasta Coitus Intistä, sillä ”ne takahuoneiden höyläämättömät seinät” eivät häntä kiinnostaneet.

– Ensinnäkin ne reunaehdot olivat jo silloin hölmöt, ja ovat edelleen. Matkustetaan jonnekin pitkä matka hikisen porukan kanssa, kannetaan kamoja, odotellaan, soitetaan vähän aikaa, ja matkustetaan taas takaisin. Jotkut ovat kykeneväisiä saamaan palkkion siitä miten yleisö reagoi. Jostakin tuntemattomasta syystä sielunrakenteeni on sellainen, etten tunne saavani palkkaa siitä miten yleisö ottaa vastaan. Soittotaitoni taas eivät riitä siihen, että saisin palkkaa siitä miltä yhteissoitto kuulostaa. Coitus Intin alkuaikoinahan ei vielä saanut sellaista palkkiota yleisöltä, vaan hemmot katsoivat suu auki ihmeissään: ”Mikä tää juttu on?” Ei ollut levykään vielä ilmestynyt, eikä ollut vielä ”lupa digata”.

Kun teit biisejä, kirjoititko määrällisesti paljon?

– Ensi alkuun kun siihen innostui, biisinteko oli 24 tuntia vuorokaudessa ja 7 päivää viikossa. Kirjoitin tosi paljon, vihkot pullolleen tavaraa. Aihioita, raakileita, valmiita. Intoni suuntautui biisien tekemiseen. Siitä koki löytävänsä jotakin, erilaisia mahdollisuuksia. Koko ajattelu rupesi menemään siihen, että mitenkähän mistäkin aiheesta tulisi biisi.

Runoilijalla on pään sisällä tutka päällä koko ajan.

– Just niin. En tiedä onko se kauhean järkevää tai hyödyllistä. Virolaisella runoilijalla Karl Martin Sinijärvillä on sama systeemi, hän kirjoittaa mistä tahansa runon.

Sinun ja Alatalon biisit ovat yhteistöitä suhteessa n. 60 % ja 40 %, milloin sanat ja milloin sävel toisella enemmistönä. Soittotaito tai sen puute ei siis ole olennaista sävellystyössä?

– Säveltämiseen soittotaitoni riittää kyllä. Ei nyt ehkä sinfonian säveltämiseen, mutta nykyaikaisilla vehkeillä sekin voisi onnistua. Kokeillahan voi kaikenlaista. Joskus leikin Finale-nuotinnusohjelman kanssa ja kokeilen kaikenlaisia soittimia, mutta kyllä nekin ovat lähinnä aihioita sille mitä Mikon kanssa yhdessä tehdään. Mikollahan on oma tyylinsä, joksi biisit aina muuttuvat. Joskus sata vuotta sitten Prokofjevin tytär sanoi, että ensin isä säveltää normaalisti ja sitten hän prokofjevisoi sen.

– Alkuaikoina vielä tuntui, että olisi ollut kyntämätöntä sarkaa, mahdollista keksiä uusia melodioita ja juttuja. En tiedä, olemmeko tehneet musiikillis-melodillisesti mitään kuolemattomia juttuja. Ehkä meidän painopisteemme on enemmän tekstin ja musiikin yhteensovittamisessa.

70-luvulla sanomisen ja sanoman sekä muun tohinan painopiste oli musiikissa.

– Nythän on tietysti mahdotonta kuvitella millaista aikaa silloin elettiin. Vasta hetki sitten olivat ihmiset pikkukaupungin kaduilla vielä sanoneet pitkätukkaisille, että menkää parturiin. Me oltiin vielä vapauttamassa jotain, ilmapiiriä, ajatuksia, ties mitä. Tämän päivän absoluuttisen vapauden näkövinkkelistä se on ihan outoa.

Jos vetää vertailukohdan 70-luvun lopun uuteen aaltoon ja punk rockiin, huomaa että aseet olivat periaatteessa samat. Tragikoomista siinä mielessä, että teidän pioneerien jutut jäivät myöhemmin jalkoihin.

– Totta kai niin kuuluu tapahtua. Jokaisen sukupolven pitää tehdä isänmurhia, mutta ehkä siinä oli semmoinen ero, että punk oli maailman muuttamista repimällä eikä rakentamalla. Punkin näennäisviesti oli enemmän tai vähemmän pelkkää vihaa, ainakin alussa. Totta kai nekin kaverit tekevät loppujen lopuksi sen saman biisin kuin muutkin: ”rakkaus on tärkeintä”. Maailman muuttaminen punkissa oli kuitenkin jo pettynyttä ja tympääntynyttä.

Olennainen ero oli myös huumorissa. Coitus Intissä kuului satiiri ja irvailu. Huumorista puheen ollen, olet sittemmin tehnyt myös paljon lastenlauluja.

– Lastenlaulujen tekeminen on vaikeata. Tuotannon valtaosa biiseistä on tehty ikään kuin omasta näkövinkkelistä. Ensin vähän päälle kaksikymppisen, sitten päälle kolmekymppisen, nelikymppisen ja päälle viisikymppisen näkövinkkelistä. Omasta ymmärrettävästä näkökulmasta siis. Ei välttämättä minun sanoillani, mutta matkan varrella tavattujen ja kaltaisteni mahdollisten ihmisten ajatuksia. Kuvataan mahdollista maailmaa. Lastenlaulu ei tarjoa sellaista helppoa oikotietä. Oikeastaan lasten pitäisi tehdä lastenlauluja.

Kirjassaan Iskelmän vääntömomentti Rinne tuo esiin turhautumisensa siihen itsestään selvyyteen, että totiset laulut ovat vakavia ja syvällisiä ja irvailut ”vain” huumoria. Hänen mielestään huumorin tekeminen on sata kertaa vaikeampaa kuin vakavan, joka on kuin kävelyä leveällä bulevardilla. Huumorin teko sen sijaan on nuorallatanssia: ”Yksi väärä liike, ja olet epäonnistunut.”

Viimeinen lehmipoika pudotti kuulijat kyydistä

Yhteiskunnallisuus on aina ollut tärkeä teema teksteissänne. Alatalo oli arvostettu ja kehuttu rockin puolellakin kunnes alkoi menestyä koko kansan artistina. Syksyn Sävel -voitot kiihdyttivät kredibiliteetin kutistamista. Teidät tavallaan hylättiin kun rupesitte menestymään.

– Huomasin muutoksen vuonna 1978. Ennen vanhaanhan saatiin aina koelevy, jota kuunnellutettiin ystävillä. Ensimmäinen levy, joka ei antautunutkaan yhteiskuunteluun, vaan jota oli epämukava kuunnella yhdessä, oli Viimeinen lehmipoika. Oliko se niin privaattia vai jollakin tavalla vakavampaa? En tiedä, mutta se oli mielenkiintoinen havainto, koska yleensä koelevyjen kohdalla tanssittiin, hymyiltiin ja hölistiin. Yhtäkkiä tuli muutos, levy jonka kohtasi vaivaantunut hiljaisuus.

– Tapahtui äskettäin Ikaalisissa: olin puhumassa musiikintekijäkursseilla ja yksi kaveri kysyi, olisiko minulla se levy. Hän halusi kopioida Viimeisen lehmipojan, se oli hänestä kova juttu. Minunkin mielestäni se oli selvästi parempi kuin mitä oli tehty ennen.

– Nykyään vielä kaikkien pitäisi välittää musiikista, kaikilla pitäisi olla joku mielipide musiikista – se tavallaan yksinkertaistaa musaa entisestään. Vielä minun lapsuudessani oli mahdollista, että kolme neljäsosaa ihmisistä ei ylipäänsä kuunnellut musiikkia tai ei välittänyt siitä. Se oli sama juttu kuin yleisurheilukilpailuissa tai jääkiekossa: ne tulivat jotka diggasivat. Ei ollut oheistoimintaa.

– Musiikin oheistoiminta on lisääntynyt niin, että starat ovat julkkiksia ja lehdet ja televisio ovat heitä täynnä. Ennen se siivu kiinnostuneille ei ollut paljon kummempaa kuin postimerkkeily. Kun musiikista on tullut näin iso ja joka paikassa läsnä oleva bisnes, tietenkin se yksinkertaistuu ja latistuu, vie kokeilevuutta pois ja pakottaa aina aloittamaan alusta niistä kolmesta soinnusta.

Latistajiin yhä enemmän alkoivat 70-luvun lopulla kuulua levy-yhtiöt, joissa ei enää oltu kiinnostuneita innovaatioista. Alussa Alatalon ja Rinteen protestilaulujenkin takana vielä oltiin, mutta sitten tuli valtaan eri asenne.

– Oli kaksi vaihetta: Love Recordsille tulivat taloudelliset ongelmat. Sehän oli ainoa levy-yhtiö, jossa selkeästi oltiin kiinnostuneita sisällöstä. Sitten oli Hi-Hat Records, josta olin sen verran kaukana, etten liioitellusti sanottuna ollut enää kiinnostunut. Tein vaan niitä biisejä, menivät sitten miten menivät. Sitten kun vaihdettiin levy-yhtiötä, voitettiin heti Syksyn Sävel.

Sisältö ei levy-yhtiöitä kiinnosta

Tapahtumarikkaana vuonna -78 Mikko Alatalo alkoi luoda myös temaattisia projekteja. Trilogian Lauluja Siirtomaasuomesta ensimmäinen osa oli albumi Yhdentoista virran maa.

– Ne eivät levy-yhtiötä innostaneet: ”Ei tänne taidetta olla tultu tekeen, tiliä pitäis tehdä.”

– Silloin 70- ja 80-lukujen taitteessa koko Suomessa siirryttiin yhteisvastuumerkityksistä ja yhteiskuntakiinnostuksesta nopean rahan maailmaan. Vapautettiin vähitellen taloutta ja Mauno tuli presidentiksi. Maailman muutos meillä, versio I. Versio II tuli kun Neuvostoliitto romahti. Suomi lienee ainoita maita, joissa viinan kulutus kasvoi sen jälkeen radikaalisti.

Olivatko teema-albumit yhteisiä ideoitanne?

– Teema-albumeita olivat vain ne Siirtomaasuomet sekä Lähiörapsodia. Ne olivat ilman muuta Mikon ajatus, kuten sekin että ylipäätään tehdään biisejä. Kun alkuaikoinahan tein biisejä aamusta iltaan, niin sittemmin on Mikolta tullut iso määrä materiaalia ja minä yritän katsoa miten istun siihen tarinaan. Ensimmäinen trilogiasta oli selvimmin hänen projektinsa, koska siinä liikuttiin vielä jossain Kiimingin perukoilla. Trilogian viimeisellä levyllä, III tasavallan vieraana (1982), oltiin jo tultu kaupunkiin.

– Lappi on oma maailmansa. Kun täällä yhteisö on se, että pari kolme naapuria tuntee toisensa, siellä tunnetaan naapurit parin sadan kilsan päässä.

Muistuttanee enemmän Välimeren maita, siis yhteisöllisyysmielessä. Olit aiemmin Espanja-entusiasti ja vierailit siellä säännöllisesti.

– Havaitsin yhtenä päivänä, etten koskaan sitä kieltä opi, se karkaa alta. Espanja on tolkuttoman rikas kieli, se syntyy uudelleen niin monena versiona latinalaisessa maailmassa. Ei taida minun elinaikanani enää onnistua päästä niin syvälle, että oikeasti ymmärtää sitä kulttuuria. Olen luovuttanut ja siirtynyt eestin kieleen.

Rinteen perhe ”löysi” Viron ja sen kielen vahingossa kuljettuaan siellä kesäisin parin viikon matkoilla eri paikoissa.

– Saavuimme Hiidenmaalle ja totesimme, että tänne me muuten jäädään! Siellä ollaan vähintään kaksi kuukautta kesässä ja syyslomat ja muut vastaavat päälle. Hiidenmaa on siitä kiva, että siellä on niin vähän Matka-Vekan busseja.

Perustit Alatalon ja Leskisen kanssa vuonna 1977 oman kustannusyhtiön, ALR-Music Oy:n. 20 vuotta myöhemmin firman olemus kuitenkin muuttui.

– Perustin myös tutkimusfirman erään kaverin kanssa, Syvätutkimus Oy:n, jonka 90-luvun puolivälin jälkeen myin hänelle. Sitten laajensin ALR:n toimialaa: julkaistiin muutama kirjakin, mm. Kootut hakemukset, joka on hakemuskirjallisuuden huippu. Se koostuu kokonaan työpaikkahakemuksista.

Myitte myös ALR-musiikin, F-musiikille, vuonna 2003.

– Oikeudet ja koko toiminta menivät sinne. Jos pääsisi 26 vuoden jälkeen siihen, ettei tarvitsisi kirjoittaa alvi-ilmoituksia ja vastaavia.

Analyyttinen ja (itse)kriittinen kirjasi Iskelmän vääntömomentti (Taustoja laulujen tekemiselle) ilmestyi 1993. Kuten Juice-kirjasikin, se on todella lukemisen arvoinen.

– Sen jälkeenkin on väännetty muutama. Nykyisin olen kirjoittanut ilmaiskirjallisuutta. Kummallisista paikannimistä kertovassa kirjassa Homeperseensuo ja muita matkailukohteita on minulta pätkä. Kirjoitan siinäkin Virosta, Kulli-nimisestä paikasta Saarenmaalla (kullihan tarkoittaa haukkaa). Kirjassa Baarikärpäset kertovat kerron hiidenmaalaisesta kapakasta. Se ei suinkaan tarkoita että haluaisin sinne turisteja.

Tiedettä ja tutkimusta

Olet tehnyt myös tutkijan, tiedemiehen, luennoitsijan ja opettajan töitä, mitkä täältä musamaailman vinkkelistä näyttävät aika erikoisilta.

– Sehän tarkoittaa vain sitä, etten vielä tähän ikään mennessä ole löytänyt sitä mitä minun pitäisi tehdä.

– Olen tehnyt tutkimusta aika paljon. Se tutkimusfirma perustettiin, kun töissä Lehtimiehissä olin tympääntynyt siihen minkä tasoista tavaraa oli tarjolla.

– Tutkimukselta odotetaan, että se on jotain minkä johtoryhmä pystyy puolessa tunnissa kalvolta ymmärtämään. En tiedä onko se legitiimi toive. Onko oikein kuvitella, jos synnytetään uutta tietoa, että sen pystyy muutamalta kalvolta tajuamaan? Meillä oli metrin verran tutkimuksia, ja voi olla että kahdessa tai kolmessa tilaaja on ymmärtänyt mitä on saanut. Oli yksi ainoa tapaus jossa tilaaja ymmärsi, että ”hei, tästähän syntyy uusi tuote”.

– Se kalvojen esittely oli jo oire kvartaalikapitalismista. Kuka se tilaaja olikin, hän voi huokaista helpotuksesta: ”Ei tule huomennakaan vielä potkuja. Hyvältä näyttää.”

Äskettäin Friiti-lehdessä totesit, että elämme maailmassa, jossa ongelman ratkaisuun riittää kun napataan muutama fakta.

– Eikä pureuduta älyllisesti asian ytimeen. Se kalvo, jossa on ne kolme prosenttilukua, se tuntuu riittävän.

– Kivaahan tutkimusta oli tehdä, mutta masentavaa oli huomata, ettei maailma ollut valmis ottamaan antiamme vastaan. Kuvittelimme, että uutta tietoa tarvitaan, koska se on aina hyödyllistä. Myytyäni tutkimusfirman en ole markkinointitutkimuksia enää tehnyt. Väitöskirjan aiheet ovat edelleenkin olemassa ja aiheen parissa olen muutenkin häärännyt 10 vuotta: ”Suomalaisuuden tuottaminen aikakauslehdissä”.

Runoilija menee lakkoon

Alatalo ja Rinne tapaavat yhteistyössään paeta piilopirttiin, mökille tai ulkomaille, missä vietetään vähintään viikko. Mitä on biisien teko nykyään, harvakseltaan vai koko ajan?

– Rypäyksinä olen tehnyt jo pidemmän aikaa. Kun Mikolla on joku projekti tiedossa, kokoonnutaan. Sanoja suolletaan ja Mikko alkaa soittaa kitaraa ja hyräillä melodiaa. Yön yli nukuttua on aamulla jokin keskeneräinen ajatus saattanut kirkastua, ja laulu alkaa valmistua. Jo ennen tapaamista alkaa syntyä, sen aikana ja sen jälkeen. En siis tee biisejä enää 24 tuntia vuorokaudessa, vaan pikemminkin ne samat ajatukset ja havainnot menevät muuhun kirjoittamiseen. Tällä hetkellä kirjoitan sellaisia pienmiesten tarinoita. Epävirallinen kustannussopimus on olemassa. Olen myös kokoamassa virolaista runokoelmaa ja paria muuta projektia.

Alatalo-Rinteen repertuaarissa ei monikaan aihe ole vieras, ja tunneskaala vaihtelee syvällisestä kepeään. Kaksikon laulut ovat puhutelleet hyvin monen tyyppisiä ihmisiä. Teillä on pop-musiikin kentässä sillä tavalla harvinaisen laaja spektri.

– Se on mahdollista. En ole saanut palautetta, kuten ei kukaan muukaan Suomessa saa mistään koskaan palautetta. Itse asiassa vasta sen jälkeen kun suivaannuin ja ilmoitin että teen lakon, niin kolme tai neljä tuntematonta ihmistä kadulla pysäytti ja sanoi, että älä nyt ihmeessä!

Mikä sinut suivaannutti?

– Jos ajattelee Hytösien sun muiden journalistista näkemystä… No, ehkä journalismi ei ole oikea sana Mattieskon maailmankuvassa, vaan pikemminkin mielentilatutkimus. Pitäähän kolumnistin jollekin vittuilla, se on normaalia tätä päivää ja Suomea. Mutta olisiko ollut viimeinen pisara kun jossain yhteydessä haluttiin kysyä joltain Jussi Lammilta sun muilta vastaavilta – vai halusivatko he vaan muuten kertoa -, että ”mitä se Alatalo nyt törmäilee hirven kanssakin tahallaan että pääsis julkisuuteen”.

– Minulla oli se maailmanparantajan maailmankuva vielä. Ajattelin, että taiteilijat ovat olemassa siksi, että maailma tulisi paremmaksi, että se on heidän yhteinen päämääränsä. Ei se taida ollakaan loppujen lopuksi niin. Niin siinä mun kohdallani kävi: ”Ei saatana, tääkin vielä!”

Evoluutio ameebasta raha-automaatiksi

Kuten Alatalo totesi: ken mediaan tarttuu, se mediaan hukkuu. Ei siinä sen jälkeen enää liene mitään tolkkua?

– Ei oikein. Sen takia onkin mukava olla Hiidenmaalla, ilman ensimmäistäkään lööppiä sun muuta. Muistan kun kerran tultiin sieltä ja täällä luki lööpissä, että ”kansa kohisee julkkisten alastonkuvista”. Ai jaa, kohisemmeko me? David Altheide julkaisi 90-luvun alussa kirjan, jossa hän puhuu mediasta post-journalismin aikana. Jos ajattelee Snellmaneja ja muita, ja millä tavalla lehdet on perustettu kansaa sivistämään, ja vertaa sitä tähän ”make a quick buck” –mediaan. Miten on päästy siihen, että elävien organismien kehitys ameebasta tähän päivään on saavuttanut huippunsa siinä, että olemme täällä tehdäksemme rahaa? Tuntuu erikoiselta. Jos sitä rahaa on niin jumalattoman paljon, miksi on nälkää näkeviä, asunnottomia jne.

Ehkä on tapahtunut suuri kosminen huijaus?

– Meitä on petetty! Sitä on mielenkiintoista seurata Virossa, kun heitäkin on petetty. Ajattele: 300 000 ihmistä laululavalla ensimmäistä kertaa laulamassa isänmaallisia lauluja. Pidetään käsi kädessä toisistaan kiinni ihmisketjuna Tallinnasta Vilnaan – ja kuitenkin siellä eletään tämän päivän kovimmassa kapitalismissa. Siitä huolimatta ennustan, että virolaiset hurahtavat parissa kymmenessä vuodessa meistä ohi elintasossa ja muussakin.

– Siellä tehdään tosissaan juttuja, olivat ne urheilijoita, muusikkoja tai koululaisia. Esim. koulujärjestelmä siellä on kuten meillä ennen vanhaan: on pääsykokeet jos mennään kouluun. Suhteellisen raakaa peliä, parhaat parhaisiin kouluihin ja seuraavaksi parhaat seuraavaksi parhaisiin kouluihin, vaikka periaatteessa järjestelmä on sama kuin meillä.

Vaatimustaso Virossa on kuulemma todella tiukka. Harri kertoo erään tuttavansa tyttärestä, joka päätti omaehtoisesti hakeutua Suomessa ammattikorkeaan ja pääsi heti sisään. Viihtyi vain kaksi kuukautta.

– Hänellä oli kaksi syytä miksi lähti: Ensin se normaali perussyy, että suomalaiset eivät seurustelleet hänen kanssaan lainkaan. Toinen syy oli, ettei vaadittu mitään – ei hän tee tämmöisellä tutkinnolla mitään. Se on taivaan tosi. Korkeakouluopettajatuttavat kertovat samaa: vaatimustaso meillä on löysä.

– Tavallaan on menty kamreeripolitiikkaan: ainoa asia mikä pitää yhteiskuntaa kasassa on, että ihmiset luottavat toisiinsa. Vaikka kliseenomaisesti sanotaan, etteivät ihmiset luota toisiinsa, niin kyllähän me luotamme: Mennään kauppaan suruttomasti ja ostetaan tuotetta arvaten ettei siinä ole myrkkyä. Uskalletaan lähteä autolla liikkeelle arvaten ettei kukaan kiilaa meitä tieltä. Esim. Virossa puhutaan, että luottamus on lisääntynyt. Neuvostoaikana jos ajoit kuorma-auton perässä, sieltä saattoi hyvinkin tipahtaa jotakin sun päälles. Silloin sen ei ollut niin väliä.

– Tämähän on ikuinen klisee: jos Suomessa hallitus lopettaa maailman parantamisen ja sieltäkään ei tule viestiä ”ruvetaas hommiin”, niin mitä suomalaisten pitäisi olla ja mihin pyrkiä? Sanomana on: kunhan tässä päivästä toiseen selvitään, niin talous voi hyvin.

Taiteilijalla on viesti kerrottavana

Miltä sinusta kuulostaa nykymusa, miltä biisit ja laulutekstit?

– Kuuntelen hirveän vähän. Poikani ovat tänä kesänä ruvenneet kuuntelemaan Metallicaa ja sehän nyt on perusrokkia periaatteessa. Silloin tällöin joku pistää iskelmäradion soimaan, ja se on kauheata. On ihan laillista kysyä Do You Wanna Dance? eikä siinä ole sanomaa, mutta se kertoo heti ettei ole sanomaa. Mutta nämä iskelmät aloittavat, että ”on sellainen ilta”… ja sitten ei mennäkään eteenpäin.

– Meillä luodaan yläasteikäisen maailmaa, niin televisiossa kuin muuallakin. Jatkuuko tämä yläasteikäisten Suomi kauan? Yleisjulkisuus menee enemmän ja enemmän siihen, että mikään ei saa olla vaikeata, kaikkien pitää saada pystyä osallistua. Sitten tulee erityisyleisöjä, jotka eivät välttämättä löydä yksilöinä toisiansa.

– Minun on aika vaikea riehaantua Antti Tuiskusta, mutta voin hyvin ymmärtää että joku 13-vuotias neito sen tekee. Siinä on se ero, että kun Leskinen oli aikansa Antti Tuisku, niin sillä oli kuitenkin jonkinlainen viesti kerrottavanansa.

– Mutta auttaako mitään kaihota sen ajan perään? Olen pitkään spekuloinut, että ehkä se seuraava jonkinlainen aalto ei tulekaan musiikista vaan jostain muualta. Virossa se on runous. Ennen vanhaan rivien väliin kirjoitettiin se mitä riveillä ei saanut sanoa. Tällä hetkellä runo ei ehkä ole niin altis selkeälle kapitalismille kuin romaani, jonka pitää myydä tietty määrä ennen kuin se on mielekäs. Runon sen sijaan voi julkaista vaikka lehdessä. Virossa kirjallisuus ja kulttuuri on muutenkin kaikkialla läsnä, vaikka hekin valittavat sitä että kaikki menee viihteeksi.

– Se säkki, mistä klassinen musiikki on tullut, tavallaan saatiin eräänä päivänä tyhjäksi. Luulen, että pop-musiikissa on enemmän tai vähemmän käynyt samoin. Mikä määrä vanhoja biisejä lämmitetään uudelleen; If I Were A Rich Girl. En tiedä kuinka moneen järjestykseen ne nuotit voidaan pistää. Leskinen on ollut aika ovela: silläkin on hyvin yksinkertaisia biisejä. Miten se on pystynyt niin vähäisillä taidoilla tekemään niin harvoista nuoteista niin uuden kuuloisia?

Jotain uutta tulee kumminkin ennen pitkää niin kuin aina ennenkin. Vähintäänkin synteesi?

– Musiikin estetiikan rajaukset tietysti koko ajan liikkuvat, paitsi sillä varauksella, että tulee koko ajan uutta yleisöä ja yritetään yhä laajemmalle yleisölle tarjota sitä samaa. Silloin sen estetiikan ei sovi laajentua. Jokainen uusi aalto aloitetaan samoilla kolmella soinnulla ja lastenlaulumelodioilla taas. Eiköhän progekin mennyt aikoinaan tiensä päähän.

Proge rupesi uudistumaan metallipuolella.

– Ristisiitoksia voi tapahtua. Kuvitella voi, että jotain uutta tulisi maailmanmusiikin puolelta meidän mollivoittoiseen musiikkiimme. Katsoin viimeksi pitkästä aikaa Eurovision laulukilpailut. Etkö niistäkin jokaisen biisin ole jo kuullut ennen? Mutta tietysti jos on 15-v., niin ei olekaan kuullut niitä.

Mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki maailman biisit olisi jo tehty, kuten yksi hirveimmistä latteuksista kuuluu.

– Päinvastoin, koko ajan tulee uutta. Onko sille vielä tulossa uutta, joka on kuullut kymmenen tuhatta biisiä? Hänen täytyy kyllä etsiä jostakin muualta kuin Iskelmäradiosta. Tietysti voi olla, että musiikin käyttötarkoitukset muuttuvat. Muistat, kun aikoinaan oltiin suorastaan suivaantuneita siitä, että oli olemassa hissimusiikkia. Nyt on mihin tahansa tarkoitukseen oma musiikki; tapettimusiikki…

– Ajatuksena millä tahansa taideteoksella on kuitenkin se, että kun se on luettu tai nähty tai kuultu tai jollain tavalla koettu, et ole enää sama ihminen kuin ennen. Kun tarjonnan määrä on se mikä on, se on mahdotonta.

– Perinteinen yksi vaihtoehto on tehdä järkyttävämpää, kovempaa, lisätä kierroksia. Siinäkin tulee aita vastaan. Tavallaan ainoa keino lisätä merkitystä on se, että vähentää tarjontaa.

Frank Zappa sanoi joskus 90-luvulla, ettei nykyisissä levy-yhtiöissä hän tai vaikka John Lennon enää menisi läpi.

– Se on täysin mahdollista. Mutta jos niin tapahtuu ja on oikeasti jotakin tarjottavaa, tulee uusia yhtiöitä samalla tavalla kuin aikanaan rock’n’rollin myötä. Kun nuorille tarjottiin villasukkia, joku tarjosi jotakin muuta.

– En ole omasta mielestäni enkä varmaan kenenkään muunkaan mielestä koskaan ollut ammattimainen musiikintekijä. Jos olen tehnyt 500 tai 600 biisiä 30 vuoden aikana, sehän tekee 20 vuodessa. Ei se ole professionaalia touhua: yksi joka toinen viikko. Tietenkin niin olen halunnutkin. Tuntuisi kamalalta jos pitäisi tehdä biisi päivässä tai kaksi viikossa, tai sata biisiä vuodessa. On vaikea ajatella, että siitä määrä muuttuisi laaduksi. Mahdollista tietysti. Olisi ollut kiva tehdä myös toisen tyyppiselle taiteilijalle kuin Mikko, vaikka naiselle. Mikolla on laaja skaala, mutta hänelläkin on omat rajoitteensa, eivätkä kaikki suinkaan hänen muodostamiaan vaan myös yleisön muodostamia.

– Vaikka tämä sanainen ja sävelinen arkku ei tietenkään ole tyhjä Alatalonkaan suhteen, niin olisihan kokeilemattomia alueita vaikka kuinka paljon.

Juha Vainio -palkinto työparille – Alatalo & Rinne

 
Vuoden 2005 Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinto, 5.000 euroa, luovutettiin Kotkan Meripäivillä 29.7. työparille Mikko Alatalo & Harri Rinne heidän työstään suomalaisina lauluntekijöinä ja sanoittajina. Raatina toiminut rahaston hallitus perustelee valintaa näin: Parivaljakko Alatalo-Rinne on 70-luvulta lähtien tehnyt lauluja suoraan sydämestä yltäen harvinaiselle laatutasolle. He puhuvat teksteissään suomalaisesta ihmisestä, luonnosta, työstä ja rakkaudesta aidosti ja oikeilla nimillä välttäen banaalin tekotaiteellisuuden karikot. Heidän oivaltavat ja omakohtaisesti koetun todelliset tekstinsä sekä omaleimainen, rehellinen, koskettava ja laaja tuotantonsa jatkaa hienosti Junnun tarinankerronnan, kupletin ja laulelman perinteitä. Erityisen merkittävä on myös heidän lastenlaulutuotantonsa. Juha Vainio -palkinto jaettiin nyt viidennentoista kerran. Ensimmäistä kertaa se myönnettiin työparille.

Salossa syntynyt Dylan- fani Harri Rinne (s. 1948) ja Kiimingistä kotoisin oleva Mikko Alatalo (s. 1951) tapasivat 70-luvulla toisensa sekä Juice Leskisen Tampereella opiskelijapiireissä. Rockhenkiset nuorukaiset olivat kiinnostuneita samantyyppisistä yhteiskunnallisista asioista, ja kolmikko ryhtyikin pian rustaamaan lauluja yhdessä. Eikä aikaakaan, kun kolmikko Rinne, Alatalo ja Leskinen perustivat legendaarisen yhtyeen Coitus Int., joka esitti epäsovinnaista, yhteiskuntakriittistä ja humoristista rock-musiikkia. Joukkueen esikoislevy oli vuonna 1973 ilmestynyt Juice Leskinen & Coitus int. Seuraavana vuonna Leskisen nimissä julkaistiin levy Per vers, runoilija, jossa kolme laulua oli pääosin Alatalon käsialaa.

Seuraava levytys oli Alatalon soololevy Maalaispoika oon (nimikappale säv&san Alatalo/ Leskinen), joka nousi suureen suosioon. Tässä vaiheessa Alatalon tärkeimmäksi yhteistyökumppaniksi tuli sanoittaja, verbaaliakrobaatti Harri Rinne, jonka kanssa Alatalon esittämät menestyskappaleet ovat sittemmin useimmiten syntyneet. Parivaljakko Harri Rinne ja Mikko Alatalo siirtyi rockista ja anarkiasta kohti kantri-, iskelmä- ja kuplettilinjaa, koska he halusivat omien sanojensa mukaan ”kirjoittaa ralleja, jotka koskettaisivat koko kansaa”.

Alatalon ja Rinteen laulut olivat jo Coitus Intin aikaan olleet balladimaisia. Siinä missä Leskisen laulut olivat ronskeja ja provosoivia, olivat Alatalo-Rinteen laulut hempeämpiä, kuten Kuuba libre, Hengitä sisko ja Hän hymyilee kuin lapsi. Mansen legendoja yhdisti kuitenkin se, että he kaikki halusivat puhua lauluissaan asioista ääneen ja suorasukaisesti, eli tavalla, jota suomalaisessa musiikissa ei vielä ollut kuultu. Alatalo-Rinteen yhteistyönä on sittemmin syntynyt lähes neljäkymmentä albumia sekä useita laulukokoelmia.

”Me ollaan lauluntekijöitä”, ovat Rinne ja Alatalo sanoneet, eivätkä ole halunneet luokitella musiikkiaan sen kummemmin. Luokittelu olisikin vaikeaa, koska Rinteen ja Alatalon yhteistyön tuloksista lauluja löytyy moneen lähtöön: on rockia, kantria, lastenmusiikkia, elokuvamusiikkia, iskelmiä, menestyneitä laulukilpailusävelmiä, huumoriralleja ja yhteiskuntakriittisiä laulelmia. Alatalo ja Rinne ovat usein lauluissaan olleet pienen ihmisen asialla, tulkinneet maalta työn perässä kaupunkiin muuttaneiden ihmisten tuntoja. Alatalo- Rinteen teksteissä mies ei pelkää ilmaista rakkauden kaipuutaan ja ikäväänsä, eikä heidän lauluissaan kaihdeta suomalaiselle sielunmaisemalle tyypillistä vuoristorataa tai ongelmia.

Tunnusomaista Alatalo-Rinteen tuotannolle on se, että se on tavoittanut kansan tajunnan. Esimerkkeinä mainittakoon jo edellä mainittujen Hengitä sisko (es. Juice Leskinen & Coitus Int.) ja Hän hymyilee kuin lapsi (es. Mikko Alatalo) lisäksi seuraavat:

Ajolähtö (es. Mikko Alatalo, elokuvasta Ajolähtö), Rokkilaulaja (es. Mikko Alatalo), lastenlaulut Poppaloora puhuva auto ja Känkkäränkkä, sekä Alatalon itsensä esittämät kaihoisat kansansuosikit Ihmisen ikävä toisen luo, Suojelusenkeli, Viivy vielä hetki ja Hyasinttien aika. Tuttuja ralleja kansalle ovat myös Alatalon esittämät Kotisaunan lauteilla, Leuhkat eväät ja Tytöt tahtoo pitää hauskaa. Parivaljakon kynästä ovat irronneet myös Syksyn Sävel -voittajakappaleet Vicky Lee 1978, Rikoo on riskillä ruma 1980, Mummoni ja moukarinheitto 1981 ja Minna 1986 sekä Maailmanlopun meininki, joka sai 1983 Syksyn Sävelen lehdistöpalkinnon.

Alatalo-Rinteen tuotannosta mainittakoon erityisesti myös kunnianhimoinen trilogia Lauluja Siirtomaasuomesta, johon kuuluvat albumit Yhdentoista virran maa, Kun isojoki tulvii ja III tasavallan vieraana.

Alatalon yksin tekemistä kansansuosikeista mainittakoon Yhdentoista virran maa, Kiiminkijoki, Syli, Hasardi ja Suomalainen reissupoika sekä muiden levyttämistä erityisesti Maaritille tehdyt tekstit Jäätelökesä (säv. Sami Hurmerinta) ja Hymypoika (säv. Sami Hurmerinta).

Harri Rinne on sanoitusten lisäksi julkaissut myös kirjoja: laulun tekemistä valottavan Iskelmän vääntömomentti (1993) ja romaanin Ei (1997). Lisäksi Rinne on käsikirjoittanut ja säveltänyt tv-mainoksiin, yritys- ja opetusvideoihin ja elokuviin. Osuudestaan Iskelmäprinssiin hän sai Jussi-patsaan vuonna 1991.

Nykyään myös kansanedustajana toimiva Alatalo teki näyttävän paluun musiikkielämään keväällä 2004 julkaisemalla Juice Leskisen kanssa CD:n Senaattori ja Boheemi. Paikallisradioiden toimittajat valitsivat sen kuukauden levyksi kuten myös vuonna 2001 julkaistun Kantri-albumin. Syksyllä 2004 taltioitiin Alatalon ja Leskisen konsertti Tampere-talossa ja live- äänite julkaistiin alkuvuodesta 2005 nimellä Klassikoiden ilta. Se julkaistaan tänä vuonna myös dvd:nä, joka tulee sisältämään mm. alkuperäisiä kellarinauhoituksia, joilla Coitus Int. sai ensimmäisen levytyssopimuksen Love Recordsille.

Senaattori ja Boheemi -levyllä on vanha jengi koossa taas (parivaljakon yhtä klassikkobiisiä siteeraten). Levyn kappaleista neljä on kolmikon Alatalo-Leskinen- Rinne yhteisiä sävellyksiä ja sanoituksia, klassikoksi niistä on hyvää vauhtia tulossa Siellä mistä minä olen kotoisin. Parivaljakon Alatalo-Rinne saadessa nyt Juha Vainio -palkinnon sulkeutuu ympyrä siinäkin mielessä, että Juice Leskinen oli ensimmäinen palkittu vuonna 1991.

Mikko Alatalo ja Harri Rinne ovat tehneet yhdessä yli 500 laulua. Miehet ovat kertoneet, että yhteisbiisien ideat saattavat tulla kummalta vain, mutta yleensä teksti on 60 %:sti Harrin ja 40 %:sti Mikon, sävel taas päinvastoin.

Työskentelytavastaan he ovat kertoneet pakenevansa jonnekin piilopirttiin, mökille tai ulkomaille, jossa ollaan vähintään viikko yhteen menoon. Yhdessä aletaan suoltaa sanoja ja Mikko alkaa soittaa kitaraa ja hyräillä melodiaa. Yön yli nukuttua aamulla on jokin keskeneräinen ajatus saattanut kirkastua, ja laulu alkaa valmistua.

Parivaljakon tuotannosta on julkaistu kirja Maalaispojan lauluja Alatalon 50 v. -juhlakirjana vuonna 2001 (Kirjapaja). Se sisältää 77 laulun nuotit ja tekstit sekä Pentti Teräväisen kirjoittaman Alatalo-Rinne -historiikin. Alatalosta on kattavat kotisivut osoitteessa www.mikkoalatalo.net ja diskografia osoitteessa www.mikkoalatalo.net/ diskografia. Katso myös Erkki Pällin artikkeli osoitteessa www. pomus.net.

Kuva: Petri Nuutinen

Uusia jäseniä

Jari Salonen syttyy kantrista

Tuore Elviksen jäsen Jari Salonen on turkulainen mainosmies, joka on lähtenyt sanoittajan uralle. Syntyjään kuusankoskelaisen Jarin tekstejä on tähän mennessä levytetty seitsemän; tunnetuin lienee Katri Helenan Viimeinen kuulutus (säv. Esa Nieminen). Jari kertoo kirjoittaneensa koko ikänsä, mutta tehneensä tekstejä varsinaisesti kolme vuotta.

– Olen ollut kauhean laiska. Mahdollisuuksia olisi ollut, olen tavannut hauskoja alan ihmisiä moneen otteeseen ja saanut aina hyvän vastaanoton. En vaan ole saanut aikaiseksi.

Käyt Ikaalisten lauluntekijäkoulutuksessa moottoripyörällä Turusta käsin.

– Kolme kertaa viikossa. Olen oppinut hienosäätöä ja toivon, että osumatarkkuus paranee. Kun saa tekstin valmiiksi, tulee sitä katsottua ehkä vielä vähän tarkemmin. Ennen oli sellainen tuntu aina, että nyt se on valmis ja niin ihana! Sitten muutaman päivän päästä ajattelee, että mitähän olen tuossakin tarkoittanut.

– Koulutus on ollut mielenkiintoista. Se on loppusuoralla nyt ja siellä pidetään demostudiota, jonka jätän väliin koska teen vain tekstejä. Toisaalta muilla on sitten enemmän tilaa.

Teet tekstejä myös sävellyksiin?

– Alussa vähän vierastin sitä, mutta sekin tuntuu aika mukavalta. Ehkä olen kaavamainen mies, mutta jos kirjoittaa ensin tekstin, helposti tulee kauhean perusmitallista. Ilman sävellystä ei osaisi kirjoittaa just sen näköistä riviä ja sen mittaisia värssyjä. Tulee vaihtelua kirjoittamiseen sävellyksien kautta.

– Käännöksiä on hauska tehdä, mutta taloudellisesti ne ovat epäkiitollisia. Niistä ei yleensä saa mitään käännöspalkkioita eikä teostotuloja. Sanotaan, että kääntää ja tehdä saa, mutta rahat pidämme me.

Kuka niin sanoo?

– Laulun tekijä. Yleensä on niin. Ikaalisissa tekstintekijät ovat kaikki puhuneet samaa: käännösluvan saa aika hyvin, mutta osuuksia Teostosta ei. Toisaalta niitä on vaan niin kiva tehdä.

Soitatko itse?

– Olen ihan kirjoittaja. Kun täytin 50 viime vuoden lopulla, sain lahjaksi digipianon ja menin pianotunnille. Maijan pikku karitsa tulee kuule tanakkana ulos. On kiva oppia uutta, ja ymmärtää nuotista jotain kun saa eteensä laput mihin pitäisi teksti tehdä.

Useimmat levytetyt tekstisi on säveltänyt Esa Nieminen.

– Tapasin hänet sattumalta Itävallassa 15 vuotta sitten. 3 vuotta sitten tehtiin erään kaverin kanssa demonauha. Lähetin sen Esalle vanhaan tuttavuuteen vedoten. Esa tykkäsi teksteistäni ja halusi käyttää niitä.

– Tekstejäni on mm. Marita Taavitsaisen uudella levyllä Tää se laulu on, Paula Koivuniemellä on Usko uuteen rakkauteen ja Souvareilla Kun sun sylissäsi oon, Kris Kristofferssonin biisi. Solistiyhtye Suomi teki biisin Sä vain haluut. Sanna Pietiäisen tulevalla levyllä on 2 tekstiäni ja Taivaanrannanmaalarien levylle tulee 4.

Myös mainostoimisto Satumaassa Turussa teet copywriterina luovaa työtä.

– Ikaalisten koulutushan oli vähän kuin sapattivapaa; siinä oli tilaisuus miettiä mitä haluaa tehdä. Huomasin, että tämä mainostoimistoduuni on saman suuntaista. Kirjoittaminen on sinällään kivaa. Ja toisaalta niin erilaista, että aion kyllä yrittää potkia näitä molempia rinnakkain eteenpäin.

Onko iskelmämusa lajisi, kuten mainituista artisteista voisi päätellä?

– Ei tyylillä ole väliä. Kantri on lähellä sydäntäni, ehkä siksi että kantrissa on 80 % tekstiä ja 20 % sävellystä. Ne on niin jylhiä stooreja. Kun kuuntelee yhden hyvän kantrin, niin siitä saa ajatusta viideksi iskelmäksi – mitenkään iskelmää halventamatta. Siellä on niin paljon tarinaa ja tunnetta. Mielelläni kirjoitan iskelmää, sitä on mukava tehdä.

Maija Baricin lauluja inspiroi sadun ilmapiiri

Tuore Elviksen jäsen, helsinkiläinen Maija Baric valmistui 1970-luvun puolessa välissä nukketeatterialan ammattiin ohjaajana, nukentekijänä ja nukeilla näyttelijänä Prahan nukketeatterikorkeakoulusta. Baric on toiminut alusta asti 1977 perustetun Nukketeatteri Sampon taiteellisena johtajana ja ohjaajana. Sampo on vireä teatteri, esityksiä on n. 300 vuodessa. Monen produktion käsikirjoituskin on Maijan kynästä. Hän on julkaissut useita nukketeatteria käsitteleviä kirjoja sekä lasten kuvakirjoja. Lauluntekijänä Maija on ehtinyt tehdä puolensataa levytettyä laulua.

– Musiikki on kulkenut aina mukanani lapsuudenkodista lähtien. Musiikki oli myös vahvasti mukana jo ensimmäisessä Sampon esityksessä. Näin voimakkaasti sen yhteyden, joka musiikilla ja symbolisella teatterinukella on. Mielestäni ne ovat loistava pari. Musiikki toimii nuken tulkkina paremmin kuin puhe ja replikointi, koska musiikin kautta nukke ilmentää erilaisia tunteita ja ajatuksia, jotka katsojan omassa mielikuvituksessa vielä täydentyvät.

Teatteritaiteessa visuaalinen puoli nousee Maijan mielessä kuvina. Runkona on aina teksti, johon näytelmää tehdään.

– Ideat voivat syntyä kangaskaupasta yhtä lailla kuin luonnosta tai iltapuvun kankaasta oopperassa. Tapani tehdä musiikkia toimii samalla lailla: laulut tulevat minulle hyvin valmiina, sekä sävel että sanat. Sävelmiin teen joskus pienen pieniä muutoksia. Sanoja saatan pyöritellä edestakaisin. Riimittelyssä suosin alku- tai loppusointua ja niiden eteen kyllä työskentelen. Melodiat vain tulevat jostain. Usein ne nousevat nukketeatterin maailmasta. Hyvin monet lauluistani ovat syntyneet merellä meloessani.

Millä tavalla sävellät ja tallennat laulusi?

– Pianon tai kitaran kautta siirrän ne päästä nuoteille. Minulla on myös hyviä tukihenkilöitä. Ehkä paras heistä on toiseksi nuorin tyttäreni Maria, musiikinopiskelija, jolla on absoluuttinen korvakin. Hän nuotintaa lauluni tarkkaan ja tahdeilleen oikein.

Harrastat laulua, mutta et kuitenkaan laula omilla levyilläsi?

– Lapset ja nuoret tai musiikin ammattilaiset tekevät sen. Olen tehnyt yhteistyötä Sibelius- Akatemian kansanmusiikin osastolta valmistuneiden muusikoiden kanssa. Jotkut muusikot taas työskentelevät teattereissa tai soittavat erilaisissa etnoyhtyeissä. Olen halunnut, että he tulkitsevat lauluni, jolloin niihin tulee myös tuore näkökulma tulkinnan myötä.

Maijan musiikkia on ilmestynyt kuudella CD-levyllä. Paria lukuun ottamatta kaikki laulut niillä ovat hänen tekemiään. TV1:n Joulukalenterissa 1998 esitetyistä lauluista osa on levyllä Ihana Joulu (1996). Nuottikirjoissa Maijan lauluja on viitisenkymmentä.

– En voi pakottaa itseäni pianon, kitaran tai pöydän ääreen laulun tekoon, vaan odotan koska lauluja tulee. Ja kun tulee, voi tulla vauhdillakin: Oi lumoa, oi valoa (2001) -levyn laulut kuukauden aikana kaikki. Unta ja unelmia (2004) -levyn paristakymmenestä laulusta 18 omaani tulivat myös aika vauhdikkaasti.

– Yleisöstä saan innoitusta ja voimaa, kun päivittäin saan olla sadunomaisessa tilassa. Sadun ilmapiiri on inspiroinut minua musiikin tekemiseen. En ole ammattimainen musiikintekijä, mutta teen niitä lauluja sydämelläni.

 

Teksti: Juha Kaarsalo

Kuvat: Juha Kaarsalo (1), Ari Aalto (2)

 

Eduskunnalta henkselit jumalanpalveluspykälälle

Vaan onko messu messun pääasia?

Eduskunta äänesti 9. syyskuuta jumalanpalvelusmusiikin tekijänoikeuksista. Äänin 91-58 hallituksen esityksestä poistettiin jumalanpalvelusmusiikkia koskeva kohta. Tämän voittaneen ehdotuksen teki eduskunnassa keskustan kansanedustaja Seppo Särkiniemi.

Lehdissä tämän uutisen tulos on otsikoitu siten, että eduskunta hylkäsi jumalanpalvelusten tekijänoikeusmaksut. Otsikoissa on myös esiintynyt käsite ”virsikorvaus”. Tosiasiassa eduskunta ei kuitenkaan äänestänyt maksuista tai korvauksista vaan siitä, koskeeko tekijöiden yksinoikeus määrätä teostensa käytöstä myös jumalanpalveluksia samoin kuin muitakin vastaavia julkisia tilaisuuksia.

Kansanedustajat eivät myöskään äänestäneet siitä, saako Teosto laskuttaa seurakuntia myös jumalanpalveluksista. Teoston laskutusoikeuksista ei säädetä tekijänoikeuslaissa. Tekijänoikeuslain pykälillä on toki seurausvaikutuksia sen mukaisesti, miten tekijät ja heidän teostensa kustantajat ovat oikeuksiensa hallinnoinnin järjestäneet. Mutta esimerkiksi Teostoa koskevat tässä asiassa yhdistyslaki ja kilpailulainsäädäntö eikä suinkaan tekijänoikeuslaki.

Mutta mitä tämä eduskunnan äänestyspäätös lopulta tarkoittaa? Uudessa laissa ei nyt sitten mainita jumalanpalveluksia ollenkaan. Uuden 21 §:n toinen momentti määrää nyt näin:

”Julkaistun teoksen saa myös esittää julkisesti tilaisuudessa, jossa sellaisten teosten esittäminen ei ole pääasia ja johon pääsy on maksuton sekä jota muutoinkaan ei järjestetä ansiotarkoituksessa.”

Seppo Särkiniemen ehdotuksesta eduskunta poisti tämän momentin perästä tarkennuksen, että jumalanpalvelukset kuuluvat tekijänoikeuden piiriin.

Vanhassa laissa mainittiin erikseen, että teoksia ”on lupa esittää julkisesti jumalanpalveluksen … yhteydessä”. Uudessa laissa tätä kohtaa ei enää ole.

Pääsymaksuttomia jumalanpalvelukset varmaankin ovat. Mutta voidaan miettiä, ovatko ne tilaisuuksia, joissa teosten esittäminen ei ole pääasia ja joita ei järjestetä ansiotarkoituksessa. Osassa jumalanpalveluksia ainoa sisältö on messu, joka on suojattu teos. Teoksia ovat useimmiten myös saarnat. Ja kerätäänköhän kolehtia ansiotarkoituksessa? Tai kirkollisveroja?

Hallituksen esitys ei olisi jättänyt varaa tulkinnoille. Alla olevasta listasta näet ne, jotka äänestivät hallituksen esityksen eli hengellisen musiikin tekijöiden oikeuksien puolesta (jaa), ja ne jotka äänestivät vastaan (ei).

JAA

Ala-Nissilä Olavi /kesk

Alatalo Mikko /kesk 

Andersson Janina /vihr

Anttila Ulla /vihr

Asko-Seljavaara Sirpa /kok

Backman Jouni /sd 

Biaudet Eva /r

Brax Tuija /vihr 

Cronberg Tarja /vihr

Dromberg Kaarina /kok

Filatov Tarja /sd 

Gustafsson Jukka /sd

Hautala Heidi /vihr 

Heinäluoma Eero /sd 

Huotari Anne /vas 

Hyssälä Liisa /kesk

Jaakonsaari Liisa /sd

Kaikkonen Antti /kesk

Kalli Timo /kesk

Kangas Matti /vas

Karhu Saara /sd

Kasvi Jyrki /vihr

Kekkonen Antero /sd

Korhonen Martti /vas 

Korkeaoja Juha /kesk

Krohn Irina /vihr

Kumpula Miapetra /sd 

Kuoppa Mikko /vas 

Kähkönen Lauri /sd

Laakso Jaakko /vas

Lamminen Kalevi /kok

Lapintie Annika /vas

Meriläinen Rosa /vihr

Neittaanmäki Petri /kesk

Ojala Outi /vas

Ojansuu Kirsi /vihr

Paasio Heli /sd 

Pekkarinen Mauri /kesk

Polvi Iivo /vas 

Rahkonen Susanna /sd 

Risikko Paula /kok

Siimes Suvi-Anne /vas 

Sinnemäki Anni /vihr

Sirnö Minna /vas 

Sjöblom Juhani /kok

Soininvaara Osmo /vihr

Tahvanainen Säde /sd

Taiveaho Satu /sd 

Tiusanen Pentti /vas

Tynkkynen Oras /vihr

Uotila Kari /vas

Urpilainen Jutta /sd 

Vahasalo Raija /kok 

Valpas Unto /vas 

Viitanen Pia /sd 

Virtanen Erkki /vas

Väätäinen Tuula /sd 

Wideroos Ulla-Maj /r

EI

Ahonen Esko /kesk

Akaan-Penttilä Eero /kok

Essayah Sari /kd 

Granvik Nils-Anders /r

Haapoja Susanna /kesk

Halme Tony /ps

Harkimo Leena /kok 

Hautala Lasse /kesk

Hemmilä Pertti /kok

Hiltunen Rakel /sd

Holmlund Anne /kok

Hoskonen Hannu /kesk

Hänninen Tuomo /kesk

Jansson Roger /r

Kallio Reijo /sd

Kankaanniemi Toimi /kd

Karjula Kyösti /kesk

Karttunen Marjukka /kok

Karvonen Tatja /kesk

Katainen Jyrki /kok

Kauppila Matti /vas

Kerola Inkeri /kesk

Kettunen Rauno /kesk

Kiljunen Anneli /sd

Kiviniemi Mari /kesk

Kiviranta Esko /kesk

Koski Valto /sd

Koskinen Jari /kok

Koskinen Marjaana /sd 

Kuisma Risto /sd

Kuosmanen Pekka /kok

Kurvinen Esko /kok 

Kärkkäinen Kari /kd 

Lahtela Esa /sd 

Laitinen Reijo /sd

Lankia Eero /kesk

Laukkanen Markku /kesk

Laxell Jouko /kok

Leppä Jari /kesk 

Lindqvist Maija-Liisa /kesk

Lintilä Mika /kesk

Luhtanen Leena /sd

Löv Pehr /r

Matikainen-Kallström Marjo /kok

Moilanen-Savolainen Riikka /kesk

Mustajärvi Markus /vas

Mönkäre Sinikka /sd

Nousiainen Pekka /kesk

Nurmi Tuija /kok

Oinonen Lauri /kesk

Ojala Reino /sd

Olin Kalevi /sd

Ollila Heikki A. /kok

Paajanen Reijo /kok

Paloniemi Aila /kesk

Peltokorpi Terhi /kesk

Pentti Klaus /kesk

Perho Maija /kok

Puhjo Veijo /vas

Puisto Virpa /sd

Rajala Lyly /kok

Rantakangas Antti /kesk 

Rask Maija /sd

Rauhala Leena /kd

Rehula Juha /kesk

Reijonen Eero /kesk

Roos Jukka /sd

Rossi Markku /kesk

Rundgren Simo /kesk

Räsänen Päivi /kd

Rönni Tero /sd

Salo Petri /kok

Salovaara Pertti /kesk 

Sarkomaa Sari /kok

Sasi Kimmo /kok 

Satonen Arto /kok

Seppälä Arto /sd

Seppälä Timo /kok

Soini Timo /ps

Särkiniemi Seppo /kesk

Taipale Ilkka /sd

Tiura Marja /kok

Tölli Tapani /kesk

Vapaavuori Jan /kok

Vielma Ahti /kok

Vilkuna Pekka /kesk

Vilén Jari /kok

Vistbacka Raimo /ps

Väistö Matti /kesk 

Ylä-Mononen Jaana /kesk

Zyskowicz Ben /kok

POISSA

Ahde Matti /sd

Alho Arja /sd

Anttila Sirkka-Liisa /kesk

Bryggare Arto /sd

Elo Mikko /sd

Enestam Jan-Erik /r

Forsius Merikukka /vihr

Gestrin Christina /r

Haatainen Tuula /sd 

Hellberg Klaus /sd

Hemming Hanna-Leena /kok 

Huovinen Susanna /sd

Hurskainen Sinikka /sd

Häkämies Jyri /kok 

Immonen Mikko /vas

Kalliomäki Antti /sd 

Kallis Bjarne /kd

Kanerva Ilkka /kok

Karpela Tanja /kesk

Kiljunen Kimmo /sd

Komi Katri /kesk

Koski Markku /kesk

Koskinen Johannes /sd 

Kääriäinen Seppo /kesk

Lahtela Seppo /kesk 

Lahti Jere /kok

Lehtomäki Paula /kesk

Lindén Suvi /kok

Lintonen Minna /sd 

Lämsä Eero /kesk

Manninen Hannes /kesk

Nepponen Olli /kok

Nylander Mikaela /r 

Peltomo Pirkko /sd 

Pulliainen Erkki /vihr

Rajamäki Kari /sd 

Ranta-Muotio Aulis /kesk

Saarikangas Martin /kok

Saarinen Matti /sd 

Tennilä Esko-Juhani /vas 

Thors Astrid /r 

Tiilikainen Kimmo /kesk

Tulonen Irja /kok

Tuomioja Erkki /sd 

Vanhanen Matti /kesk

Vihriälä Jukka /kesk

Virén Lasse /kok

Wallin Harry /sd

TYHJÄ

Juhantalo Kauko /kesk 

Skinnari Jouko /sd

Teksti: Martti Heikkilä

Englannissa, saman katon alla

Yksi tekijäjärjestö, hallituksessa kiintiöt

Lontoon legendaarisen ostosväylän Oxford Streetin pieneltä sivukadulta, Berners Streetiltä, löytyy British Music House. Yllättävän vaatimattoman oloiseen, ulkoapäin vanhat brittiläiset TV-sarjat, kuten ”Kahden kerroksen väkeä” mieleentuovaan rakennukseen on majoittunut Englannin musiikkialan tärkeimpiä yhdistyksiä, kuten jo 90- vuotias tekijänoikeusseura PRS (Performing Rights Society), mekanisointiseura MCPS (Mechanical Copyright Protection Society) sekä säveltäjäyhdistys BAC&S:n (British Academy of Composers and Songwriters).


Pokaaliensa kanssa herrat sir Geldoff, Midge Ure ja Sting

Suurkaupungin olemassaolon huomaa viimeistään silloin kun saapuu vierailijaksi taloon. Siinä missä kotosuomessa saa iloisesti porhaltaa toimistoihin sisään selvittämään asioitaan, Music Housessa kulku tyssää jo ulko-ovelle, jossa ystävällinen, mutta päättäväinen vartija varmistuu tulijan aikeista. Soitto henkilölle, jonka kanssa tapaaminen on sovittu, rintaan nimilappu ja kirjoihin tuloaika ja -syy allekirjoituksineen, ja vasta sitten vierasta pyydetään peremmälle. Käytäviin ja kerroksiin ei pääse harhailemaan, vain vierailukohteeseen, tällä kertaa BAC&S:n toimistoon, satunnainen matkaaja saatetaan perille asti.

Huolimatta toimintansa laajuudesta ja 9:stä työntekijästä, musiikintekijöiden yhdistyksen toimisto on yllättävän pieni, joten puheenjohtaja David Ferguson, toiminnanjohtaja Chris Green sekä sihteeri Alice Lemon ehdottavat kilvan miellyttävämpää ympäristöä keskusteluille. Tarjolla olevista vaihtoehdoista; lukuisista lähellä sijaitsevista mannermaisista ja etnisistä herkkuravintoloista ”kantapubi, pint ja fish-and-chips” kuulostaa aivan ehdottomalta vaihtoehdolta, kun kerran Lontoossa ollaan.

Englantilaisen musiikkielämän puitteet ja mahdollisuudet eroavat tietenkin suomalaisista oleellisesti. Kun kielialueena on käytännössä melkein koko maapallo, se takaa marginaalisemmallekin musiikille sen verran kuulijoita, että tekijän elämisen eväät järjestyvät helpommin kuin pienen kielialueen ja väestöpohjan maissa. Joten ammatikseen musiikkia tekeviä saarivaltakunnassa riittää.

Kansalliset varat lopetettiin

Voisi kuvitella, että tällaisessa tilanteessa jokaisen musiikkityylin edustajilla olisi oma yhdistyksensä pitämässä kiinni saavutetuista eduista, kun jo piskuisessa Suomessakin tarvitaan kaksi säveltäjäjärjestöä. Vaan englantilaiset musiikintekijät mahtuvat kaikki yhdessä saman katon alle, British Academy of Composers and Songwriters:iin, josta puhuessa kadunmies käyttää nimitystä Academy.

Tosin näin ei ole ollut kauan, yli 2500:n jäsenen Academy perustettiin vasta 1999, jolloin 50 vuotta toimineet BASCA (British Academy of Songwriters Composers and Authors), CGGB (Composers Guild of Great Britain) sekä 1976 perustettu APC (Association of Professional Composers) sulautettiin yhdeksi järjestöksi. Syynä ei ollut suomalaisten protesti BASCA:n sopimattomuudesta arvovaltaisen järjestön nimeksi, vaan tavallinen eli taloudelliset realiteetit.

Englannissa säveltäjäjärjestöjen tärkein rahoitus tuli aiemmin tekijänoikeustuloista, ns. kansallisista varoista, kuten Suomessa käytäntönä on edelleenkin. Ja kun saarivaltakunnassa tehtiin päätös kansallisten varojen asteittaisesta lopettamisesta, järjestöjen oli pakko arvioida uudelleen toimintaedellytyksensä ja asemansa.

Se tarkoittaa, että yhdistyksen täytyy tätä nykyä itse rahoittaa itsensä. Academyn tärkein tulolähde on tuotot muutamasta suuresta vuosittaisesta juhlasta, joissa palkitaan musiikintekijöitä. Niistä eniten median huomiota kerää gaala, jossa jaettiin nyt 50:ttä kertaa Ivor Novello Award, jonka eri kategorioiden saajista mainittakoon mm. Lou Reed, sir John Taverner, sir Mick Jagger ja Keith Richards.

Nimi Ivor Novello sanoo suomalaiselle tuskin mitään, mutta brittiläistä kulttuurihistoriaa tutkiessa mieheen ei voi olla törmäämättä. 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneen monipuolisen ja suositun taiteilijan meriitteihin kuuluu mm. musikaaleja, suosituimmat sota-ajan laulut, kuten ”Keep The Home Fires Burning”, näytteleminen Alfred Hitchcockin varhaisissa elokuvissa sekä ensimmäisen Tarzan-elokuvan käsikirjoituksen tekeminen, josta repliikki: ”Minä Tarzan, sinä Jane” on jo aikaa sitten noussut elämää suurempien tokaisujen joukkoon.

Filmisäveltäjät tasapainoittajina

Sekä Elvis ry:n että Suomen Säveltäjät ry:n johtokuntaan valittavien tekijöiden musiikinaloja ei ole yhdistyksissämme säännöin kiintiöity, mistä viime Elviksen vuosikokouksessa kuultiin huolestunut puheenvuoro, että ”onko Elvis muuttumassa pelkästään lauluntekijöiden klubiksi?”.

Mutta Academyssa on haluttu johtokunnan kokoonpanossa huolehtia, että laaja tuntemus musiikin kentästä on läsnä asioista päätettäessä; 9:stä jäsenestä kolmen on edustettava klassisen musiikin säveltäjiä, kolmen lauluntekijöitä ja kolmen elokuvasäveltäjiä. Suomalaisesta näkökulmasta yllättävän isoon filmisäveltäjien edustukseen kerrottiin syyksi, että molemmat perinteiset leirit, eli ”ns. kevyet ja vakavat” kokevat filmisäveltäjät tasapainoittavana tekijänä, näiden tuntiessa hyvin koko musiikintekemisen kirjon. Toisaalta taas klassisen musiikin tekijöiden suhteelliseen suureen määrään on syynä samat historialliset jäänteet kuin täälläkin. Ja toisin kuin Suomessa, sanoittajilla ei ole erikseen mandaattia, koska lauluntekijöiden katsotaan edustavan riittävästi alan tuntemusta.

Jäseniä Academylla on kahdenlaisia, professional eli täysjäseniä ja associate eli ulkojäseniä. Täysjäsenyydestä joutuu maksamaan vuodessa n.150 e kun ulkojäsenet selviävät n. 90:llä eurolla, lisäksi opiskelijat ja eläkeläiset saavat tuntuvan alennuksen jäsenmaksusta.

Jäsenyyden määrittely kulkee käsi kädessä tekijänoikeusseura PRS:n jäsenyyden kanssa, jossa on samoin kahdenlaisia jäseniä, riippuen tekijän vuosittaisten tilitysten määrästä. Brittitekijöiden pankkitilille korvauksia kilahtaa neljästi vuodessa, jo toisesta maailmansodasta lähtien (me saamme kaksi tilitystä vuodessa). Tähän käytäntöön tekijät ovat niin tottuneet, että kun PRS taannoin ehdotti tilitysten harventamista kahteen, tekijät vastustivat sitä kiivaasti.

Academyn jäsenet eivät voi suoraan vaikuttaa esimerkiksi johtokunnan kokoonpanoon, he äänestävät ainoastaan ehdokkaat, joista vaalilautakunta valitsee johtokunnan jäsenet. Ja koska samoin kuin Suomessa, eivät myöskään Englannissa vuosikokoukset aiheuta jäsenten kansainvaelluksia paikalle, tällä vaalitavalla on varmistettu, että vastuunkantajiksi valitaan vain sellaisia henkilöitä, joilla on siihen valmiudet ja aikaa. Pitkien ja väsyttävien kokousten piristävät yllätykset ja mustat hevoset eivät siten Englannissa pistä pakkaa sekaisin. Kun kollegat toisinaan kysyvät tekijänoikeus tms. asioita ja heille ehdottaa, että ehkä kannattaisi liittyä omaan ammattijärjestöön ELVIS ry:hyn, jonka kautta parhaiten saa päivitettyä tietoa, niin ensimmäinen, ymmärrettävän inhimillinen, mutta myös tätä päivää hyvin kuvaava kysymys on ”Mitä MINÄ siitä hyötyisin?”

Academy tarjoaa jäsenilleen monenlaisia henkisiä ja maallisia etuuksia. Tavanomaisten jäsenlehtien ja tiedotteiden lisäksi on mahdollisuus osallistua lukuisiin vuotuisiin seminaareihin ja workshoppeihin. Tekijöitä neuvotaan, kuinka saada luomuksensa kustantajille, levy-yhtiöihin ja mediataloihin. Heille järjestetään koulutusta eri musiikin tekemisen osa-alueilla, sopimus-, veroja lakineuvontaa jne. Osa tapahtumista suunnataan pelkästään ”professionaaleille”. Lisäksi jäsenet saavat alennuksia musiikkikaupoista, studiovuokrista, vakuutuksista, alan lehdistä jopa kotimaan ja ulkomaan matkoistakin.

Hyvistä eduista huolimatta Englannissakin on valtava määrä tekijöitä, jotka kokevat pärjäävänsä mainiosti ilman järjestäytymistä. Kun paikallisessa Teostossa, PRS:ssä on 40.000 tilityksiä saavaa musiikintekijää, se tarkoittaa, että oman alansa yhdistykseen kuuluu vain n. 6% tekijöistä.

Usein järjestäytymättömyys tarkoittaa myös sinisilmäisyyttä ja yhtenä suurena huolen aiheena Englannissa Academy kokee sellaisten villien kustantajafirmojen kasvun, jotka häikäilemättömästi käyttävät tietämättömiä tekijöitä hyväkseen allekirjoituttamalla sopimuksia, joista itse tekijät eivät hetkellistä hyvää enempää hyödy.

Tukirahoja testamenteilla

Academyn lisäksi myös Englannin tekijänoikeusseura PRS pyrkii huolehtimaan musiikintekijöistä tarkoitusta varten luotujen säätiöiden avulla, joissa tuetaan esimerkiksi uuden musiikin luomista. Yksi säätiöstä on jo 1934 perustettu PRS Members Fund. Se saa rahoituksensa mm. lahjoituksista, joista yksi merkittävimpiä on 70-luvulla autoonnettomuudessa kuollut teinirocktähti Marc Bolan. Hän testamenttasi noiden nerokkaiden pikku purkkapoppilaulujensa tekijänoikeustuloista ison osan säätiölle, joka auttaa nimenomaan taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita tekijöitä musiikin lajista riippumatta.

Academy on ollut aktiivinen myös Brittein saaren ulkopuolella, siitä esimerkkinä hanke ”European Composers Network”. Sen kätilönä on ahkeroinut Academyn puheenjohtaja David Ferguson, jonka tarkkasilmäiset saattavat bongata erityisesti filmitöistään, kuten musiikista TV-sarjoihin ”Fitz ratkaisee” ja ”Näkemiin vain, muru”. Yhteistyön tavoitteena on luoda eurooppalaisten tekijäjärjestöjen verkosto ja mm. saada jalansijaa EU-päättäjien oven rakoon ja olla sitä kautta vaikuttamassa tekijöitä koskeviin päätöksiin. Ensimmäinen tapaaminen on jo pidetty, josta vaikutelmia ja tietoa saamme lukea toisaalla Selviksestä.

Yhtenä päästrategianaan Academy pitääkin tekijöiden yhteenkuuluvuuden lujittamista sekä maan rajojen sisällä että ulkopuolella. Saarivaltakunnassa ollaan ymmärretty, että muuttuvassa maailmassa, suuren rahan ja jättifirmojen alkaessa osoittaa enenevää kiinnostusta musiikin ja tekijänoikeuksien hallintaan, musiikintekijät ovat yhä selkeämmin vain yksi pieni ryhmä pienessä paatissaan, jonka airon varressa ei olisi enää varaa toisten soutaa, jos toiset huopaa.

teksti: Yari

Sosiaaliturvaviidakossa

Onko vapaan taiteilijan pakko olla yrittäjä!

Samoilua säveltäjän sosiaaliturvaviidakossa

”Suurin epäkohta tällä hetkellä on se, että elävien tekijöiden tekijänoikeustuloja verotetaan ansiotulona mutta ne eivät kuitenkaan kerrytä sosiaaliturvaa kuten työsuhteessa maksettavat palkkatulot. Moniin sosiaaliturvan etuihin tekijänoikeustulot vaikuttavat vähentävästi.”

Tämä ote ELVIS ry:n toimintasuunnitelmasta sisältää kiteytettynä sen, mikä monia musiikintekijöitä pännii. Meistä tuntuu, ettemme ole tasa-arvoisia keskivertokansalaiseen verrattuna. Ja erityisen turhauttavaa on se, että eri luukuilta ja toimistoista saa keskenään ristiriitaisia päätöksiä ja tulkintoja.

Suomalainen sosiaaliturva jakautuu kaikille kuuluvaan perusturvaan sekä ansiosidonnaiseen turvaan. Esimerkiksi kansaneläke kuuluu kaikille, kun taas työeläke kertyy työtulojen mukaan. Näitä kahta sosiaaliturvan muotoa sovitellaan eri tilanteissa kuten silloin, kun kansaneläke pienenee aina nollaan asti riippuen työeläkkeen määrästä.

Ansiosidonnainen sosiaaliturva lähtee siitä kahtiajaosta, että ansioita eli työtuloa kertyy joko työsuhteessa tai yrittäjänä. Kyseessä on siis tulo, jota syntyy, kun tekee jotain, erotuksena puhtaalle pääomatulolle, joka on varallisuuden tuottoa ilman työtä. Yksi periaate on vielä se, että varallisuus ja sen tuotto eivät kerrytä mutta eivät myöskään vähennä ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Sen sijaan kaikille kuuluvaan, ansioista riippumattomaan turvaan, kuten toimeentulotukeen tai asumistukeen pääomatuloilla voi olla vaikutusta.

Myös säveltäjä ja sanoittaja täytyy sijoittaa johonkin sosiaaliturvan lokeroon. Eli käytännössä on niin, että säveltäjää on pidettävä joko yrittäjänä tai työsuhteisena työntekijänä. Me mielellämme panemme hanttiin, että emme ole kumpiakaan. Mutta jos meidät pakko on jompaankumpaan sijoittaa, yrittäjätoiminnan tunnusmerkkejä on paljon enemmän kuin työsuhteen.

Yrittäjä voi olla myös henkilö ilman omaa yritystä. Työoikeudellisessa kahtiajaossa lähdetään siitä, että jos ansioiden hankkimisessa ei ole kyse työsuhteesta, niin kyse on yrittämisestä. Yrittäjätoiminta määritellään siis käänteisesti työsuhteen tunnusmerkkien kautta.

Muusikkona työsuhteessa, tekijänä ei

Kun taiteilijat ovat monella tavalla poikkeuksellinen ammattikunta, niin tämän ryhmän sisällä säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat ovat vielä aivan oma lukunsa. Näin on varsinkin niiden kohdalla, joiden toimeentulosta huomattava osa on Teoston tilittämiä korvauksia. Esimerkiksi kirjailijoihin verrattuna heillä on ratkaisevana erona se, että tekijänoikeuskorvaukset laskutetaan ja tilitetään kollektiivisesti.

Moni tekijä toimii myös muusikkona, jolloin usein toimitaan työsuhteessa. Tällöin myös tekijänoikeuskorvaukset voivat sisältyä työsopimukseen ja ne voidaan leipoa osaksi palkkiota, vaikka ajatus tekijänoikeuskorvauksesta palkkana onkin outo.

Yleinen käsitys on, että työsuhteessa ei voi säveltää, sanoittaa tai sovittaa. Tosin rajanveto siitä, milloin on kysymys työsuhteesta, on viivan piirtämistä veteen. Esimerkiksi kääntäjät toimivat usein työsuhteessa, ja voi kysyä, mitä eroa on laulutekstien kääntämisellä – tai musiikin sovittamisella.

Veteen piirrettyjä viivoja

– Sosiaaliverkko on mielettömän mutkikas ja vaikea kenenkään yksin hallita. Sosiaalialaan erikoistuneita lakimiehiä on mm. Kelassa ja ammattiliitoissa, toteaa Taiteilijoiden Tili- ja Lakiasiaintoimiston lakimies Henri Nieminen. Tati on tullut tutuksi myös monelle elvisläiselle, onhan meillä ollut pitkään yhteistyösopimus jäsenten vero- ja lakineuvonnasta.

Tati on nimensä mukaisesti erikoistunut taiteilijoiden erityiskysymyksiin. Varatuomari Nieminen on työskennellyt Tatissa vuodesta 2001. Hänen lisäkseen toimistossa on kaksi kirjanpitäjää.

– Verotusta koskevia kysymyksiä tulee toimistoon selvästi enemmän kuin sosiaaliturvaan liittyviä. Se johtuu siitä, että varsinkin isommilla taiteilijaliitoilla kuten Muusikkojen liitolla on omat lakimiehensä, jotka neuvovat jäseniä maksutta sosiaaliturvan kysymyksissä.

Työsuhteen rajanvedoista Nieminen toteaa muusikoiden osalta, että monetkaan eivät itse näe eroa palkkion ja tekijänoikeuskorvauksen välillä.

– Muusikko näkee sen, mitä maksajalta tulee tilille. Harva miettii, onko siitä maksettu sotua tai taelia.

Jotkut työnantajat tai työn tilaajat voivat suosia sitä, että kyse ei olisi työsuorituksesta.

Mutta vaikka sopimus olisikin rakennettu tältä pohjalta, työntekijä voi tietyissä tilanteissa jälkikäteenkin vedota siihen, että kyse on ollut työsuhteesta, jolloin työsopimuslain perusteella on mahdollista saada työnantaja suorittamaan myös työnantajan velvoitteet.

Pohdittaessa mahdollista työsuhdetta musiikintekemisessä Nieminen analysoi, että silloin kun sovittamisessa on kysymys tilaajan määrittelemästä ”mekaanisesta arraamisesta”, jonka tekee studiomiksaaja tilaajan osoittamassa studiossa, työsuhteen tunnusmerkit ovat ilmeiset.

YEL ei edellytä firmaa

Työsuhteessa toimivien taiteilijoiden eläketurva kuuluu pääsääntöisesti TaElin piiriin. Sovituspalkkioista TaEl on maksettava, jos kyse on työsuhteesta, muussa tapauksessa ei. Taas tullaan siis tähän veteen piirrettyyn viivaan.

Täysin selvää kuitenkin on, että Teosto kerää ja tilittää tekijänoikeuskorvauksia, joilla ei ole mitään tekemistä työsuhteen kanssa. Ne ovat siten TaElin ulkopuolella. Mutta entä YEL eli Yrittäjien eläkelain mukainen vakuutus, joka on osa yrittäjän lakisääteistä sosiaaliturvaa?

– Jos henkilö elää säveltämisellä ilman että hän saa mistään palkkatyöstä elantoa, hänen voisi ainakin olla suositeltavaa hakeutua YEL:n piiriin ellei ole niin, että hänen suorastaan pitäisi tehdä niin. Eri asia on, onko tällaisia henkilöitä. Säveltäjien ja sanoittajien kohdallahan tilanne on usein se, että muuta tuloa on niin paljon, että jonkinlainen eläketurva järjestyy jo niiden kautta, vastaa Nieminen.

– Periaatteenahan yhteiskunnassamme kuitenkin on, että jotain kautta jokaisen tuloa saavan pitäisi eläketurvansa järjestää, olipa se sitten Tel, TaEl tai YEL, hän jatkaa.

YEL-vakuuttaminen merkitsee myös sitä, että sillä on yhteys KELAn maksamiin päivärahoihin, kuten sairaus-, äitiys- tai isyyspäivärahoihin.

Monilla on se harhakäsitys, että YELvakuuttamisen edellytyksenä on oma yritys. Näin ei kuitenkaan ole. Monelle tekijälle on jo nyt arkipäivää se, että oman kustantamon saamat teostotulot ovat YELin piirissä, mutta henkilökohtaiset eivät.

Jos YELin piiriin hakeutuu, tulee ensimmäisenä kysymyksenä vastaan YEL-työtulon määrittely. Sen tulisi vastata sellaista palkkaa, joka olisi maksettava, jos yrittäjän työtä tekemään palkattaisiin vastaavan ammattitaidon omaava henkilö. Yrittäjän työtulo vahvistetaan hänen toimintaolosuhteidensa ja Eläketurvakeskuksen työtulo-ohjeiden mukaan.

– Tällaista ohjeellista työtuloa ei kuitenkaan ole vahvistettu säveltäjille, vaikka esimerkiksi muusikolle, kirjailijalle ja (kuva)taiteilijalle on. Mutta mikään ei siis estä säveltäjää hakeutumasta YELin piiriin ja määrittämään työtuloksi yli 8.500 euroa, jolloin pääsee Kelan perusturvan piiriin. Minimihän on 5.658 euroa vuodessa, josta YELmaksuksi tulee noin sata euroa kuussa, sanoo Nieminen.

YEL-maksua voi muuttaa, jos siihen on perustelut. Teostotulojen osalta muutokset on kuitenkin osattava ennakoida ennen maksupäivää. Uusin eläkeuudistus tietää sitä, että eläkettä kertyy nykyisin koko työuralta. Se voi tehdä myös YEL-vakuuttamisen joidenkin kohdalla aikaisempaa perustellummaksi.

Muutokset hitaita

Aivan oma lukunsa on tekijänoikeustulojen verotus, mikä nykyisin tapahtuu elävillä tekijöillä ansiotulona ja perillisillä pääomatulona. Jos tekijänoikeuden luovuttaa jo eläessään toiselle, on sen tuottama tulo uudelle omistajalle pääomatuloa. Kyseessä on siis ansiotulo niin kauan kun tulonsaajana on se, joka teoksen on itse tehnyt.

Verotuksen osalta on ratkaisuja viime vuosina etsitty Elvis ry:n verotyöryhmässä, joka on kehittänyt taiteilijaveromallin epäkohtien ratkaisemiseksi. Kuten työryhmän puheenjohtaja Arto Tamminen Selvis-lehdessä 1/05 s. 53 toteaa, kyseessä on maraton, jossa muutoksen aikaansaaminen ”vaatii paljon rakentavaa yhteistyötä eri osapuolten kesken”.

Verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä onkin elvisläisten kannalta kaksi tasoa:

1. Pyrkiä muuttamaan lakeja ja säännöksiä siten, että tekijänoikeuden päätarkoitus luovan työn edellytysten turvaajana toteutuisi ja musiikintekijät olisivat tasa-arvoisessa asemassa muihin kansalaisiin verrattuna.

2. Toimia kukin osaltaan nykyisten lakien ja säännösten viidakossa tavalla, joka antaa sen sosiaaliturvan ja verotuksen asteen joka nykyjärjestelmässä on mahdollista.

Kolmas taso on sitten vielä se, että tekijän kannalta epäedullisista päätöksistä valitetaan ylempiin instansseihin. Vaikka päätökset eivät valitusprosessissa muuttuisikaan, voivat ne osaltaan auttaa siinä, että epäkohtia on helpompi esitellä päättäjille ja nämä havahtuvat epäkohtien korjaamiseen.

Elvis ry ja Suomen Säveltäjät ry järjestävät musiikintekijöiden eläketurvaa ja muuta sosiaaliturvaa käsittelevän seminaarin 17. marraskuuta.

Teksti: Martti Heikkilä

Euroviisuihin YLEn taholta uutta potkua ?

Sähköpostia


Kaija ja Ile pelaavat jatsia Cinecittàssa Roomassa 1991. Euroviisut ovat toki suurta arpapeliä…

Sotavelat maksettiin, EU:hun päästiin ja lätkässäkin on kerran voitettu kultaa. Sibelius, HIM ja The Rasmus myyvät hyvin. Ai niin, Nokiakin pitää tietysti mainita. Silti on olemassa yksi asia, joka edelleen kaivelee kansamme kollektiivista itsetuntoa. Euroviisut. Mutta nyt on alkanut hiljalleen näyttää siltä, että jonkinlaista orastavaa toivoa on tälläkin saralla havaittavissa.

Englanninkielinen nimi ”European song contest” viittaa vahvasti siihen, että Euroviisut olisivat sävellysten välinen kilpailu. Tämä lienee järjestäjätahonkin puolelta pelkkää huolimattomuutta ja hitautta ajan merkkien ja ilmiöiden tulkinnassa. Oikeastihan kyse on jo vuosien ajan ollut jostain aivan muusta. Suomessa tapahtumasta on iät ja ajat käytetty nimeä ”laulukilpailu”, vaikka kyseessä ei sittenkään taida olla kevyen musiikin vastine Mirjam Helinin nimeä kantavalle mittelölle. Olipa kysymyksessä sitten laulujen tai laulajien välinen kisa, niin Suomen Yleisradiokin on vihdoin herännyt ympäröivään todellisuuteen ja päättänyt uusia kilpailukäytäntöään. Aiemminhan osallistujien valinta on vaihdellut avoimen ja kutsukilpailun, sekä näiden yhdistelmien välillä, mutta kutsuttuina osapuolina ovat aina olleet musiikin tekijätahot. Säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat ovat luoneet teoksia, joille on sitten pyritty etsimään mahdollisimman sopivat tulkitsijat. Ja kilpailusijoitukset ovat puhuneet omaa karua kieltään.

Vaan ei hätää. Nyt YLE on ratkaissut ongelman ja löytänyt menestyksen avaimen. Osoitetaan kutsut suoraan esittäville artisteille. Siispä vuoden 2006 Suomen karsinta järjestetään kahdentoista artistin välisenä kutsukilpailuna. YLE valitsee yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa kutsuartistit ja kilpailusävelmät alkukarsintoihin. Kultakin artistilta pyydetään kaksi esitystä kilpailemaan voittopaikasta. Tämä on viisasta, koska valjastamalla musiikkiteollisuuden koko koneisto käyttöön saadaan joukosta siivilöityä pois mahdolliset kiusalliset sattumat, joita sinne muuten saattaisi päästä lipsahtamaan. Aiempina vuosina näin on joskus käynyt – jopa siinä määrin, että tällainen puolivahingossa mukaan livahtanut kuokkavieras onkin valittu Suomen edustussävelmäksi. Tuhoisin seurauksin. Mutta kun asialla on koko suomalaisen äänilevyteollisuuden ja kaikkein suosituimpien huippuartistien huikea osaaminen, niin tulokset tulevat varmasti olemaan tasaisen suurenmoisia millä tahansa kriteerillä mitattuna. Ja onhan siellä jossain ravintoketjun ääripäässä jotain luottojätkiä ja -mimmejä, jotka saavat ne kappaleetkin kyhättyä. Kyllä ne osaa, nehän on ammattilaisia.

Tällaisella artistilähtöisellä lähestymistavalla saadaan joka tapauksessa parhaiten yleisö viihtymään ja ennen kaikkea sillä saavutetaan medianäkyvyyttä. Sehän on asia jonka tärkeyttä ei kerta kaikkiaan voi liikaa korostaa nykypäivänä. Kyllä kansainvälinen yleisökin taatusti herää kuuntelemaan kilpailusävelmäämme aivan eri tavalla, kunhan esittäjä pistää kaiken peliin. Asunnot, kesämökit, puolisot, ex-puolisot ja salarakkaat. Uskonasiat, alkoholismin ja ylinopeussakot. Eikä golfiakaan sovi unohtaa. Loppujen lopuksi on aivan sama millainen tekele itse kilpailusävelmä on. Esiintyvän huippuartistin henkilökohtainen säteily ja karisma tekee peruskvinttikierrosta ehtymättömän ja alati uusiutuvan luonnonvaran. Ja ”minne meet, mitä ikinä teet” kuulostaa aina yhtä koskettavalta, kun tulkinnasta välittyvät omakohtaiset kokemukset ja eletty elämä.

Yleisradio on esittänyt kilpailun tiedotuksen yhteydessä kainon toivomuksen, että Suomen karsinnat synnyttäisivät hittejä. Turhaa vaatimattomuutta. Näillä metodeilla hittien syntyminen on itsestäänselvyys. Artistimmehan ovat hittejä jo itsessään ! Voitto näyttää vääjäämättömältä. Eli aletaanpa jo suunnitella vuoden 2007 viisuisännyyttä. Paitsi että löytyyköhän meiltä tarpeeksi suurta areenaa kisoille, vai pitäisikö rakentaa joku uusi…?

Tommi Lindell

musiikin tekijä ja esittäjä

Teksti: Tommi Lindell

Kuvat: Petri Kaivanto/Prontosaurus Oy

Mitä ovat kansalliset varat?

Ovatko Teoston kansalliset varat jotain vuosien saatossa johonkin rahastoon kertyneitä varoja vai onko kysymys hyvitysmaksuista eli tyhjäkasettirahoista? Vai rahoista, joita Teosto ei voi tilittää, jos vaikka asiakkaan tilinnumero ei ole tiedossa? Vai rahoista, joita ei voi lähettää johonkin Pohjois- Koreaan, jos siellä ei ole tekijänoikeusjärjestöä? Ja mihin näitä rahoja käytetään? Selvis aloittaa tästä aiheesta artikkelisarjan, jonka avaukseksi pyysimme Teoston viestintäjohtajalta Satu Kaarenojalta perusfaktat ja viimeisten vuosien tilastot.

Teosto vähentää keräämistään tekijänoikeuskorvauksista oikeuksien hallinnoinnista aiheutuvat kulut. Näin saadusta nettotulosta Teosto saa lisäksi vähentää enintään 10 prosenttia käytettäväksi suomalaisen musiikin edistämiseen.

Tämä käytäntö perustuu tekijänoikeusjärjestöjen kansainvälisen kattojärjestön CISACin vastavuoroisuusjärjestelmään sekä niihin asiakassopimuksiin, jotka tekijät ja kustantajat ovat allekirjoittaneet Teostoon liittyessään.

Teoston soveltama kansallisten varojen pidätysprosentti on viime vuosina vaihdellut kuuden ja seitsemän välillä. Vuonna 2004 se oli 5,8 prosenttia.

Kansallisten varojen pidätys koskee kaikkia Suomesta kerättyjä esityskorvauksia, mutta ei tallennuskorvauksia. Ulkomaisille musiikin tekijöille ja kustantajille Suomesta keräämistään korvauksista Teosto vähentää kansallisten varojen osuuden ennen korvaussumman lähettämistä sisarjärjestöilleen edelleen tilitettäväksi.

Teoston jäsenten päätöksen mukaisesti jaetaan nykyisin noin kolmasosa vuotuisesta pidätyksestä seuraaviin tarkoituksiin: 

1. Kannustuspalkinnot (= Teostopalkinto)

2. Kotimaisten esitysmateriaaleja edellyttävien teosten tekijöiden ja kustantajien tukeminen

3. Kotimaisen musiikin harkinnanvarainen edistäminen.

Teoston johtokunta tekee yksityiskohtaisemmat päätökset näiden kolmen kohdan osalta. Loput noin kaksi kolmasosaa vuotuisista kansallisista varoista käytetään Teoston johtokunnan tekemien päätösten mukaisesti.

Kansalliset varat, jakauma eri tarkoituksiin vuonna 2004

Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus 684 992

Muu kotimaisen musiikin edistäminen* 585 498

Tuki Teoston jäsenjärjestöille ym.** 426 270

*Sisältää mm. Elvis ry:n, Suomen Säveltäjät ry:n ja Suomen Musiikkikustantajat ry:n kotimaisen musiikin edistämiseen kohdistamat varat sekä Teosto-palkinnon ja kotimaisten esitysmateriaaleja edellyttävien teosten tekijöiden ja kustantajien tuen.

**Sisältää Teoston tuen jäsenjärjestöilleen ja niitä lähellä oleville säätiöille ja rahastoille, Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiölle sekä vienninedistämiseen Music Export Finland ry:n ja European Music Office EMO:n kautta.

Teksti: Satu Kaarenoja/Teosto

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Hyviä ja huonoja uutisia

Aloitetaanpa klassisella keskustelun avauksella: Tarjolla on sekä hyviä että huonoja uutisia, kummat ensin? Yhden äänen enemmistöllä valitsin tällä kertaa hyvät uutiset kärkeen.

Niin Teoston johtokunnassa kuin sen työvaliokunnassakin on tapahtunut merkittävä kulttuurimuutos. Kaikkien kannalta positiiviseen suuntaan. Asioista, vaikeimmistakin, keskustellaan entistä avoimemmin ja rakentavammin. Jo oli aikakin. Euroopan poliittisella kartalla muurit murrettiin ja purettiin jo reilu vuosikymmen sitten, nyt niitä on alettu purkaa myös Teoston johtokunnassa – jos kohta sen ulkopuolellakin. Hyvänä esimerkkinä viimeksi mainitusta säveltäjäjärjestöjen johtokuntien yhteiskokoukset, joissa on varsin kiihkottomassa ilmapiirissä ruodittu mm. kansallisten varojen käyttöä ylipäätään, parituurimusiikin tukea, Fimicin roolia, johtokuntakiintiöitä sekä yhteisiä huolenaiheita verotuskysymyksistä tekijänoikeussuojaan. Suhteiden merkittävä lientyminen ei silti tarkoita sitä, etteikö erilaisia intressejä ja näkemyksiä lainkaan olisi. Jo pelkästään ”vakavikkojen” ja ”kevyehköjen” työn erilaisuuden, syntyneiden teosten elinkaaren sekä ansaintalogiikan vuoksi tietyt intressiristiriidat ovat ymmärrettävissä eivätkä ne katoa pelkästään sormia napsauttamalla.

Kinkkisemmätkin eripuran aiheet on nyt kuitenkin avoimesti nostettu pöydälle ja erilaisia työryhmiä on perustettu ratkomaan ongelmia, joista aiemmin on ainoa yhteinen mielipide ollut se, että kaikesta ollaan tanakasti ja lukkiutuneesti eri mieltä. Tuloksiakin on jo aikaansaatu. Esimerkkinä tilitysten sisällä tapahtuneiden tukisiirtojen jääminen historiaan, joka merkitsi sitä, että yhä useampi euro päätyy oikealle oikeudenomistajalle. Toisena esimerkkinä mainittakoon Elvis ry:n saama huomattava korotus toiminta-avustukseensa, joka sekään ei olisi ollut mahdollista ilman muiden taustajärjestöjen myötämielisyyttä. Aika näyttää saadaanko nyt pöydälle nostetut ”kissat” hengiltä siten, että kaikkien on mahdollista elää saavutettujen tulosten kanssa. Yhtä lailla jää nähtäväksi sekin, pystyykö Teosto mahdollisesti rajustikin muuttuvassa toimintaympäristössään ylläpitämään nykyisenlaista tarkkaa raportointia, kattavaa perintää ja hyvää oikeudenomistajapalvelua nykyisenkaltaisella verrattain alhaisella kuluprosentilla. Sikäli tämä on nollasummapeliä, että jos em. asioista syntyy kaikkien kesken edes joltisenkinlainen sopu, niin ei jää paljoa mistä riidellä. Toisaalta, jos Teostolle käy Euroopan avautuvilla ja mahdollisesti hyvinkin verisillä kilpakentillä köpelösti, niin ei ole enää edes rahaa josta riidellä.

Sitten ne vähemmän hyvät uutiset.

Uutiset ja uhat, joihin suhteutettuna Teostossa perinteisesti tapahtunut kissanhännänveto saa taloudellisesti sellaiset mittasuhteet, että se muistuttaa leivän murusten keräämistä pöydän alta. EU:n komissio nimittäin julkisti keskikesällä selvityksensä valtioiden rajat ylittävän tekijänoikeuksien yhteishallinnon malleista. Kyse on (vielä!) tässä vaiheessa pelkästään musiikin käytöstä internetissä. Tiivistettynä kysymys on siitä, että komissio ehdottaa mallia, jossa oikeudenomistajat luovuttaisivat kaikki oikeudet teostensa on-line – käyttöön yhdelle eurooppalaiselle järjestölle, joka hallinnoisi niitä koko EU:n alueella. Käytännössä tämä malli merkitsisi luopumista järjestöjen välisestä vastavuoroisuussopimuksiin perustuvasta yhteistyöstä sekä oikeuksien hallinnon keskittymistä vain muutamalle isolle seuralle. Nyt siis puhutaan vielä vain on-linesta. Jos sen suhteen käy kuten komissio esittää ja isot tekijänoikeusseurat ja isot kansainväliset musiikin käyttäjäasiakkaat haaveunissaan toivovat, ei liene kovin huono veikkaus, että tauti leviää kaikkeen muuhunkin musiikin tekijänoikeuksien hallintoon.

Jaa että entäs sitten? No sitten voisi käydä esimerkiksi siten, että pienten seurojen (kuten Teosto) kustannustehokas toiminta kävisi mahdottomaksi. Isot seurat ja kansainvälisesti menestyvät tekijät menestyisivät, pienet seurat kuihtuisivat pois isoja kiusaamasta ja kansallisen tason mestaritekijätkin olisivat isojen seurojen keskuudessa kiinnostavuusasteeltaan sitä luokkaa, että aakkosten loppupäähän saataisiin keksiä uusia kirjaimia. Selkokielellä: Jos merkittävä osa Teoston liikevaihdosta kuihtuisi pois, jouduttaisiin kuluprosenttia kasvattamaan rajusti, eikä silti olisi mahdollisuuksia nykyisen kaltaiseen tarkkaan raportointiin perustuvaan perintään nykyisen laajuisella perintäalueella. Tahtoo sanoa, että oikeudenomistajakohtaiset tilitykset pienentyisivät ja tilityksen osumatarkkuus heikkenisi. Huonoin, mutta täysin mahdollinen lopputulos olisi se, että meillä suomalaisilla tekijöillä ja muilla oikeudenomistajilla ei enää olisi omaa Suomessa toimivaa tekijänoikeusjärjestöä, vaan lähin ”Teosto” löytyisi vaikkapa Saksasta, Ranskasta tai Espanjasta.

Parhaassakin tapauksessa jostakin päin Skandinaviaa.

Jokainen voi kuvitella miten tärkeitä tekijäasiakkaita me täällä melkein keskellä Eurooppaa olisimme 5 miljoonan asukkaan markkina-alueinemme ja kummallisine kielinemme Keski- tai Etelä-Euroopan vinkkelistä katsottuna. Ja että millainen olisi edustuksemme ja sananvaltamme tuon uuden Seuramme hallinnossa. Oikein hyvällä tuurilla koko Itämeren aluetta edustaisi vaikkapa joku liettualainen elektronisen jouhikkomusiikin virtuoosi. Niin tai näin, tämä uhkakuvilla ja synkillä pilvillä lastattu juna on jo täydessä vauhdissa. Nyt tarvitaan kaikki se voima mitä tästä maasta (ja muidenkin pienten seurojen alueilta) löytyy puhaltamaan täysin palkein yhteen ja samaan suuntaan. Jos oikein hyvin käy, tai tapahtuu ihme, voimme saada tuon junan joko raiteiltaan tai ainakin vähemmän tuhoisiin seurauksiin johtavalle sivuraiteelle. Jos muuten putositte jossakin vaiheessa kärryiltä, niin kiivetkää ihmeessä sinne uudelleen hankkimalla asiasta seikkaperäisempää tietoa. Sitä on saatavilla sekä Elviksestä että Teostosta. Kuulemisiin!

Teksti: Jori Nummelin

LYHYET UUTISET

Uusi lauluntekijäkurssi Ikaalisissa

Ikaalisissa koulutetaan jälleen ensi vuonna lauluntekijöitä kahdeksan kuukauden kurssilla. Järjestäjänä on Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä. Kurssi on jatkoa tämänvuotiselle kurssille, joka oli Suomessa ensimmäinen näin pitkä alan koulutus.

Lauluntekijäkurssi toteutetaan nytkin yhteistyössä Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n kanssa. ELVIS ry:n roolina on tarjota asiantuntemusta mm. alan sopimuksiin ja tekijänoikeuksiin liittyvissä asioissa. Kurssia voi suositella mm. sellaisille lahjakkaille lauluntekijöille, jotka ovat jo Teoston asiakkaita, mutta liian vähäisen julkaistun tuotannon vuoksi eivät vielä pääse ELVIS ry:n jäseniksi.

Ikaalisten koulutus alkaa 9. tammikuuta 2006 ja jatkuu 13. syyskuuta asti. Pääkouluttajina ovat Heikki Salo ja Olli Heikkinen. Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena, jolloin lähiopetuspäiviä on viikossa kolme.

Hakuaikaa on 14. lokakuuta asti. Kurssille otetaan 15 opiskelijaa kirjallisten, vapaamuotoisten hakemusten ja haastattelujen perusteella. Mukaan liitetään työnäyte.

Lisätietoja www.lpkky.fi/aikkari/artisti/ lauluntekija.html sekä Eija Hinkkala 03- 4509 415, e-mail: eija.hinkkala@lpkky.fi ja Tiina Pitkänen 03-4509 415, e-mail: tiina.pitkanen@lpkky.fi.

Saksittuja

Seppo Ahti kirjoittaa Bisquit-kolumnissaan Iltasanomissa 15.9. Eduskunnan ratkaisusta, jonka mukaan jumalanpalvelusmusiikista ei tarvitse maksaa tekijänoikeuskorvauksia mm: “…tähän sopiikin välipalaksi tietokilpailukysymys: mitkä ovat Raamatun ensimmäiset sanat?

Sillä välin kun asia on pohdinnassa, jatketaan siitä mihin äsken jäätiin. Eduskunnan päätöksestä kun ei käy suoraan ilmi, onko jumalanpalvelusmusiikki ilmaista vain jumalanpalveluksissa esitettynä.

Jos ei, seuraukset voivat olla arvaamattomat. Tai tarkemmin ajateltuna, hyvinkin arvattavat. Suomen kansan maallinen musiikkimaku tulee näet hyvin lähelle virsilaulun parasta traditiota. Asiasta on tehty akateemisia selvityksiä, mutta kyllä sen kuulee itse kukin ilman sen kummempaa tutkimustakin. Parhaimmasta päästä joku Satumaa tai Rakkaus on lumivalkoinen menee sellaisenaan virtenä laulettavaksi, tekstissä on pientä viilaamista. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö suurin osa virsistä sovi esitettäväksi myös maallisena musiikkina.” …

“On itsestään selvää, ettei maksuttomuus voi koskea vain koraalikirjaa. Muutenhan saattaisi käydä kuten Matti Jurvan laulussa Sulamith:

Yli kaupungin moskeija varjonsa luo,

minareetista kuuluu ääni tuo,

jota emme tariffisyistä pysty tässä esittämään.

Niin, siihen kilpailukysymykseen. Mitkä ovat Raamatun ensimmäiset sanat? ‘Suomennoksen tekijänoikeudet. Kirkon keskusrahasto’.”

Onnittelemme

Ensimmäisen “Esko Linnavalli” big band -sävellyskilpailun on voittanut Pessi Levanto teoksella Golden House of Samargand. Toiseksi sijoittui Veli-Matti Halkosalmi teoksella Kaiku.

Tämän vuotisen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun voitti Kikka Laitisen ja Janne Halmelan säveltämä, Jorma Toiviaisen sanoittama Tulit varjojen takaa. Toiseksi sijoittui Pertti Haverisen säveltämä ja Jorma Toiviaisen sanoittama Niin kauas et pääse ja kolmanneksi Jouni Kerosen Toivoisin.

Somero Soikoon 2005 Sävellys- ja sanoituskilpailun Unto Monosen hengessä on voittanut Juha Takanen säveltämällään ja sanoittamallaan Toisella tähdellä.

Suven Sävel on luovuttanut Viihteen elämäntyö -palkinnon Jukka Kuoppamäelle.

Toivo Kärki -juhla on palkinnut Eila Pienimäen elämäntyöstä.