EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Syystartuntoja

Tekijä: Mysteerio

Syystartuntoja

Julkaistu

Syksy on alkanut pärskähtelevästi. Tässä yhdellä viikolla aamukahvit päätyivät parikin kertaa nenään ja pöydälle, ja piti oikein tarkistaa, ovatko tutun ja turvallisen päivälehden kulttuurisivut vaihtuneet lennossa iltapäivälehden juorupalstaan! Sen kerran kun populaarimusiikki saa tilaa kokonaisen sivun verran, haluaisin kyllä lukea artistista tai tekijästä muuta kuin sukupuolisen suuntauksen arvailua tai elämänhallinnan ongelmien taivastelua. Ja kun kirjoittajatkin ovat kovasti arvostamiani musiikkijournalismin ammattilaisia, ei voi kuin ihmetellä!

Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, sanotaan. Toivoisin kyllä valtalehden kulttuurisivujen säästyvän juoruklikkausten metsästykseltä, osaamista kun olisi, ainakin vielä.

Syksyyn kuuluu myös iloista pirskahtelua: Muusikkojen liitto juhlii kunniakasta 100-vuotista taivaltaan näkyvästi ja kuuluvasti, ja niin pitääkin! Juhlan kunniaksi liitto julkaisi julkilausuman koskien musiikin suoratoiston ongelmia. Siinä puututaan mm. katastrofaalisen huonoon korvaustasoon, moraalisten oikeuksien toteutumattomuuteen ja nykyisen tilitysmallin epäoikeudenmukaisuuteen. Ongelmat ovat meidän tekijöiden kanssa kovasti yhteiset.

Yhteisiä ovat myös toimet, joihin olemme ryhtyneet. Tekijöiden (Elvis ry ja Suomen Säveltäjät ry), kustantajien ja muusikkojen aloitteesta toteutettu Metadata-selvitys julkistettiin lokakuisessa Musiikki & Mediassa, niin kuin myös tutkimus ns. User Centric -tilitysmallin vaikutuksista. Molempiin hankkeisiin saimme asiantuntija-apua myös Teostolta sekä tukea rahoitukseen opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

On tärkeää viestiä yhteisistä asioista niin, että myös päättäjät ymmärtävän meidän olevan yhteisellä asialla. Tämä suunta jatkukoon ja vahvistukoon!

Ja lobattavaa piisaa. Yksi kansainvälisesti merkittävä, kaikkia tekijänoikeusaloja koskeva tavoite on ns. arvokuilun (Value Gap) poistaminen. YouTuben ja Facebookin kaltaisilla ”alustapalveluilla” kun on tällä hetkellä mahdollisuus laillisesti käyttää toisten tekemää sisältöä maksamatta tekijöille asianmukaisia korvauksia. EU-parlamentissa puolletaan vahvasti tällaisen porsaanreiän tukkimista, mutta Suomen virallinen viesti näyttää juuri nyt huolestuttavalta: arvokuilun poistamisen hyödyistä ja haitoista kun ei kuulemma ole tarpeeksi todisteita. Joku lobbaa tehokkaasti. Toivottavasti tekijöidenkin ääni tulee kuulluksi!

Lobbaus onkin yksi julkisuuteen pärskähtäneistä aiheista tänä syksynä. On nimittäin käynyt ilmi, että eduskunnassa tuhotaan järjestelmällisesti tiedot henkilöistä, jotka ovat talossa käyneet asiaansa ajamassa. Aiheen nosti julkisuuteen mm. Avoin ministeriö-organisaatio, jonka kanssa olimme vahvasti vastakkain Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen suhteen. Olenpa iloinen, että kerrankin voimme olla samaa mieltä: Kävijätiedot avoimiksi, lobbaaminen julkiseksi ja suhmurointi historiaan! Kun on oikealla asialla, ei ole mitään salattavaa.

Pirskahtelua syksyyn!

Kaija Kärkinen
Elvis ry:n hallituksen puheenjohtaja

Alvia vai ei

Julkaistu

Arvonlisävero (alv) on kulutusvero, jonka myyjä lisää tavaran tai palvelun myyntihintaan. Myyjä perii veron ostajalta myynnin yhteydessä ja tilittää sen valtiolle.

Alv-velvollisia ovat kaikki, jotka harjoittavat liiketoiminnan muodossa tavaroiden tai palveluiden myyntiä, vuokrausta tai niihin rinnastettavaa toimintaa. Myyjä ei kuitenkaan ole verovelvollinen, jos tilikauden liikevaihto on enintään 10 000 euroa, ellei häntä ole oman ilmoituksensa perusteella merkitty verovelvolliseksi.

Arvonlisäverokäytännön ulkopuolelle jäävät kuitenkin arvonlisäverolaissa erikseen määritellyt tekijänoikeuksista ja esiintymisistä saadut korvaukset. Esiintyvän taiteilijan / muusikon laskutus on arvonlisäveron ulkopuolella. Samoin tekijänoikeuslakiin perustuvan oikeuden luovuttamiseen tai oikeuden perusteella syntyneen korvauksen laskuttaminen.

Arvonlisäverolain perusteella tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön alv-kanta on 10 %. Käsite ”järjestö” ei kuitenkaan ole sidoksissa erityiseen organisaatiomuotoon, se kattaa myös muut yhteisöt – myös osakeyhtiöt. Ratkaisevaa on, että ”yhteisö tarjoaa tekijänoikeudenhaltijoille tekijänoikeuksien hallinnointipalveluita”.

Asiaa selvittäessä jää epäselväksi tekijän oman yhtiön laskutuksen arvonlisäverokanta tilanteessa, jossa hän laskuttaisi säveltämiseen, sanoittamiseen tai sovittamiseen liittyvää työtä omalla osakeyhtiöllään. Jos tämä yhtiö tarjoaa tekijänoikeuksien hallinnointipalvelua muillekin kuin tekijäomistajalle itselleen, se saattaisi lukeutua yllä olevaan kategoriaan. Mutta suoraa selvitystä laista tai ohjeista ei tähän löydy. Epäselvää on, mitkä ehdot käytännössä tulisi täyttyä, jotta yhtiö lukeutuisi tekijänoikeuksien hallinnointipalveluja tarjoavaksi yhteisöksi. Riittääkö asian maininta yhtiöjärjestyksessä?

Toiminimen kohdalla asia lienee selvempi: se harvoin edustaa muita kuin henkilöyhtiön edustamaa henkilöä itseään.

Mikä on meidän tahtotilamme? Haluammeko me, että luovan työn laskutuksen arvonlisäverokanta olisi 10 %? Tätä tulemme tiedustelemaan loppuvuoden aikana kyselyssämme jäsenistöltämme. Kyselyn tuottaman tuloksen perusteella vaadimme Verohallinnolta selkeää ohjeistusta tähän asiaan.

Arvonlisävero on musiikkialalla vieraan oloinen ja siksi luonteeltaan kaksiteräinen miekka. Toisaalta se koetaan kokonaislaskutushintaa nostavaksi, toisaalta se laskutettuna mahdollistaa sen, että yhtiö voi vähentää omien ostojensa sisältämän arvonlisäveron verotuksessaan. Arvonlisäveron periaatteen mukaisesti veron lopullinen maksaja on kuluttaja.

Aku Toivonen
Elvis ry:n toiminnanjohtaja

Lähteet
Finlex: Arvonlisäverolaki 45 §
Eduskunta.fi: Laki arvonlisäverolain 45 ja 85 a §:n muuttamisesta
Vero.fi: Arvonlisäverotus

Nuorallatanssia ilojen ja surujen kanssa

Julkaistu

Lauluja Sass (s. 1938) alkoi tehdä 80-luvun alussa, asuessaan Saksassa. Laulut syntyivät kuin vahingossa. Takana oli mieletön skolioosileikkaus ja vuoden toipuminen, jonka jälkeen Sass sai kuulla, että koko homma täytyy tehdä uusiksi.

”Oli sellainen tunne, etten uskalla liikkua tästä kohtaa yhtään mihinkään, koska takana ja edessä oli vain kauhu. Oli otettava kiinni kohdasta, jossa on.”

Saunan lauteilla rauhoittuessa syntyi intuitiivisesti ensimmäinen laulu, Elän hetkessä.

”Tartu hetkeen ja yritä saada siitä kaikki irti. Tätä sanomaa mä olen toistanut ja toistan lauluissani edelleen. Kuitenkaan en ole osannut sitä itse.”

Alussa laulut syntyivät saksaksi ja valmiin melodian kera, jonka Sirkka-Liisa tallensi nauhurille pianolla. Laulut tulivat niin valmiina, että hän epäili niitä muilta kopioiduiksi. Olihan hän saanut ensimmäisen impulssin kabareemusiikkiin jo kymmenvuotiaana Radio Luxemburgin välityksellä.

Hän oli ollut täysin täpinöissään kuunnellessaan Marlene Dietrichiä ja Zarah Leanderia. Rakkaus lajiin vahvistui Hampurissa vietettyjen vuosikymmenten myötä.

Hän oli tutustunut Hans Rahneriin, muusikkoon, joka vielä lähes satavuotiaana esiintyi eräässä kellariravintolassa. Sass pyysi tätä arvioimaan mahdollista plagiointia.

”Kun tämä 30-luvun musiikkia väreilevä herrasmiesasiantuntija väitti, ettei kyse ollut plagioinnista, tajusin kirjoittaneeni ihan oikeita lauluja ja innostuin valtavasti.”

Sirkka-Liisa alkoi hakeutua musiikkipiireihin. Hän tutustui Ralf Gothóniin ja solmi yhteyksiä Hampurin konservatorioon. Miehensä kanssa hän järjesti myös lukuisia kotikonsertteja. Elämään tuli vahva musiikillinen sävy.

Eräälle Suomen-lomalleen Sass tuli mukanaan kasetti, jolla oli kaksi laulua. Hän oli pyytänyt siskoaan hommaamaan jonkun lauluja kuuntelemaan. Siskon luona odotti Jorma Panula.

”Sanoin siskolleni, ettei olisi sentään professoritasoa tarvinnut olla.”

Panula sanoi, että lauluilla mennään ilman muuta Euroviisuihin. Toinen lauluista oli Elän hetkessä, ja se pääsi Anneli Saariston esittämänä Suomen karsintojen semifinaaliin saakka. Pikkuhiljaa lauluja päätyi Annelin levyille ja ohjelmistoon enemmän ja enemmän. Lauluntekijän tie oli auki.

Sassin laulut elävät tai kaatuvat sanoituksen mukana. Sanat ovat se juttu. Sanoittaja Jukka Virtanen on sanonut, että Sassilla on erikoinen taipumus kävellä lauluissaan sillä nuoralla, että on melkein luiskahtamassa vulgaarin puolelle, mutta ei luiskahda. Homma on hallussa.

”Taipumus komediaan on vahvana mun sisällä, mutta elämä on järjestänyt kaikkea muuta kuin komediaa. Ehkä tästä johtuen en osaa olla vakava, vaikka olisi kuinka rankka aihe. Aina täytyy olla jokin vääntö. Yleisö ei tiedä nauraako vai itkeä, enkä mä tiedä sitä itsekään.”

Suuri osa Sirkka-Liisan lauluista pohjautuu hänen omaan elämäänsä. Omakohtaiset kokemukset ovat laulujen myötä laajenneet muidenkin elämään.

”Ihmiset ovat tulleet kertomaan, etteivät olisi selvinneet esimerkiksi avioerostaan ilman sitä ja sitä laulua. Ne eivät olekaan enää mun lauluja ja juttuja, vaan ovat menneet sinne missä niitä tarvitaan. Sehän on laulun tehtävä.”

Hyvä esimerkki tästä on Yksisiipinen enkeli, joka on Sassille itselleen fyysistä konkretiaa, mutta toimii muille kuvitteellisena metaforana ihmisen vajavuudesta ja siitä, miten lentää yhdellä siivellä.

En oo sun ikuisesti lähti siitä, kun Sass koki pitkän avioliittonsa aikana lyhyen romanssinpoikasen, johon olisi mielellään heittäytynyt, jos vain olisi uskaltanut. Omakohtainen tarina, joka kuitenkin ulottuu lähes kaikkien ihmisten kokemuspiiriin.

Joskus laulua tarvitaan aivan eri raameihin, kuin kirjoittaja on ajatellut. Näin kävi, kun Sirkka-Liisa kirjoitti kymmenvuotiaalle pojalleen laulun Sebastian. Saksasta värvättiin parikymmentä vuotta sitten nuoria miehiä sotilaiksi kaukomaille ja hän näki mielikuvissaan poikansa kohta lähtevän.

Homoseksuaalit kiittivät Sirkka-Liisaa kauniilla kirjeellä luullen laulua heille omistetuksi. Heitä kutsuttiin lempinimellä Sebastian. Sitä Sirkka-Liisa ei tiennyt. Tuolloin homous oli vielä visusti salassa pidettävää.

Sass haikailee lauluissaan intohimojen ja elämän perään. Oikeasti hän ei ole osannut elää niitä todeksi. Kädessä on ollut monta valttikorttia, joita ei sitten pelattukaan, kuten hän Intohimoilleni-valssissaan sanoittaa.

”Siellä, missä olen, on aina jotain pielessä. Peruutuspeilissä kaikki on valtavan hyvin. Onni on aina takana, ei koskaan kohdalla. Mulla on joku luonnevika, joka varmaan tulee mun taustasta. Muthan eristettiin muista nuorista skolioosini vuoksi. Olin myös vakuuttunut, että kuuluisin näyttämölle. Sekin asia kompastui vammaani.”

Kun Sass asui Saksassa, hän oli Suomeen päin kallellaan. Suomi oli kesä. Kirkas ja kaunis. Saksa oli syksyinen sumu, johon oli kesän jälkeen laskeuduttava. Jokainen lähtö tuntui siltä kuin juuria olisi revitty irti. Jälkeenpäin hän muistelee kuitenkin, miten ihana kaupunki Hampuri olikaan.
”Laulussa Mut ota syliisi syksy mua revitään kesän ja syksyn välillä. Laulussa kerroin samalla kuitenkin, että oma sieluni on enemmän syksy. Mun oli helpompi olla syksyssä. Ainakin silloisessa asetelmassa.”

Kipeimmät laulut ovat syntyneet puolison ja tyttären kuolemasta. Jälkimmäistä hän ei ole pystynyt vielä julkaisemaankaan.

”Arvokkain, mitä mulla on ollut, jäi liian vähälle, ja sinnehän mun sydän on kipee ja kiinni.”

Pilkkalaulun Suomen mestaruus heltisi 1991 teoksella Balladi Suomineidolle.

”Laulu voisi soida nyt Suomen juhlavuotena edelleen, koska se kertaa täysin tilanteen, jossa rajat kaatuu, muurit sortuu ja Suomineito kannattelee nurkassansa pitsihelmojansa, että älkää vaan tahriko.”

Tunne erilaisuudesta kasvatti protestihenkeä. Niin myös porvarillinen kasvuympäristö oikeistolaisine arvoineen. Juopot ja kommunistit olivat roskasakkia.

”Vaikka elin Saksassa upeissa olosuhteissa, minuun ovat aina vedonneet vähempiosaiset ja vähemmistöt. Olen sopinut salonkeihin ja eliitti on jollain tapaa koukuttanut, mutta yhtä hyvin sovin boheemiporukoihin. Luulen olleeni asenteeltani aina vasemmistolainen.”

”Laulunaiheita näen kaikkialla. Tässä maailmassa on kaikki niin perusteellisesti pielessä. Asioita päin helvettiä. Mielelläni haistatan sinne sun tänne. Vanhemmiten välitän yhä vähemmän siitä, tykkääkö musta joku.”

Jos elämä olisi kenraaliharjoitus, paneutuisi Sass lauluissaan entistä vahvemmin yhteiskuntakriittiselle sektorille.

”Nautin, kun pystyn kirjoittamaan ironiaa, teräviä kannanottoja. Näen että Suomesta puuttuu lähes täysin laulujen avulla tapahtuva poliittinen kommentointi. Siinä on aivan selkeä markkinarako.”

Uskontoakaan Sass ei ole jättänyt kommentoinniltaan rauhaan. Laulussa Maallikkofilosofin mietteitä hän ottaa kantaa siihen, että jos Jumala on kaikkivaltias, hän ei voi olla ”hyvä”; niin paljon viattomat joutuvat maailmassa kärsimään. Jotkut ovat kokeneet sanoituksen jumalanpilkaksi.

Sass kokee olevansa myös naisasianainen ja osoittaa ne tekstinsä mieluiten miehille.

”En lähde mihinkään kulkueisiin, mutta pienen herjan kera näpäytän machomiehiä ja rohkaisen naisia voittamaan sekä viettelemään. Näytän senkin, missä kaappi seisoo.”

”Ei suomalaisten naisten tarvitse olla lippu tanassa. Täällä on naisilla asiat hyvin. Olen vain itse ollut ja olen edelleen naisena kompleksinen. Meitä tyttöjä kasvatettiin kotona alistumaan ja miellyttämään. Siitä oli vaikea päästä irti. Epäilen omaa kelpaamistani. Ehkä se uhittelu lähtee siitä eikä varsinaisesta feminismistä.”

Armoton esteetikko ja harmonian hakija pääsee esiin sekä riimityksissä että melodioissa. Sass ei ole yrittänytkään päästä irti puhtaasta riimityksestä ja tekee niin kurinalaista työtä, että jokainen riimi ja tavu on paikallaan. Riimit ovat kuitenkin, kuin niitä ei olisikaan.

Sass on säveltänyt noin puolet sanoituksistaan itse. Hän kuvaa melodioitaan yksinkertaisiksi ja tarttuviksi. Laulut syntyvät edelleenkin sävelen kera. Mutta nykyisin hän unohtaa oman melodiansa ja antaa tekstin jonkun ”oikean” säveltäjän työstettäväksi.

”Oma säveltäminen on kompastunut teknisiin esteisiin. Harmittaa, etten ole opiskellut säveltämistä enkä edes nuotinkirjoitusohjelman käyttöä. Aika hankalaa on jonkun pianolla pimputetun kasetin kanssa enää lähteä lauluja tarjoamaan.”

Tuotanto koostuu sadasta laulusta, joista kuutisenkymmentä on sellaisia, joiden Sass haluaisi jäävän soimaan. Harras toive on saada rahoitus koko nuottipinkan editointiin, jotta lauluja voisi tarjota valmiimpana artisteille sekä teatterien käyttöön.

”Voin todeta lauluistani vain, että kvaliteettia on enemmän, kuin kvantiteettia. Laadun puolesta puhunee säveltaiteen taiteilijaeläkekin.”

Toisen syöpäleikkauksen jälkeen Sirkka-Liisa totesi, ettei lähde täältä äänettä. Hän puhalsi syksyllä kasaan “jäähyväiskonsertin” otsikolla Toive kaikilla sama. Musiikkiteatteri Kapsäkin kaksi loppuunmyytyä konserttia saivat huikean yleisöpalautteen, solisteinaan Anneli Saaristo, Jorma Uotinen ja Veera Railio.

Sirkka-Liisa Sass toivoo konsertin uusintaa joulukuulle 2018, jolloin hän täyttää 80 ja lauluntekijyytensä 35 vuotta.

”Se olkoon muistokonsertti, jos en satu olemaan paikalla”, hän sanoo hirtehiseen tyyliinsä hehkuen elinvoimaa. Kuin haistattaisi lähdöllekin.

“Ainut, mitä omistan, on mun aika ja se on rajallinen suure. Jos saan vielä aikaa, on lauluissani romanssien vuoro.”

Artikkelissa mainittujen kappaleiden sävellykset ja sanoitukset: Sirkka-Liisa Sass

Oppiminen on elämän parasta ravintoa

Julkaistu

Halkosalmi ei naureskelematta allekirjoita kulahtanutta ilmaisua ”musiikin moniottelija”. Sellainen hän kuitenkin on: säveltäjä, sovittaja, kapellimestari, muusikko, pedagogi.

”Mun tekemisen kärki on siinä, että tekemiseni on leveää. Sillä olen työllistänyt itseni”, Halkosalmi miettii.

Leveä tekeminen juontuu siitä, että hän on luonteeltaan innostuva heittäytyjä.

”Nurmikko näyttää aina tosi vihreältä aidan toisella puolella. Siispä haluan sinne! Syöksyn aina suinpäin asioihin, jotka tuntuvat kiinnostavilta.”

Tittelit säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari kuvaavat Halkosalmen tämänhetkistä työnkuvaa parhaiten. Hän työskentelee erilaisten isojen orkesterikokoonpanojen parissa.

”Olen monesti ollut myös eräänlaisena cross-over-apulaisena silloin, kun on tehty juttuja joissa eri genret kohtaa. Kaikenlainen fuusiokokkaaminen miellyttää myös omissa proggiksissa.”

Sovitustöitä tulee huippuorkestereilta Suomesta ja ulkomailta. Isoin yksittäinen arritilaaja on ollut legendaarinen Metropole Orchestra.

”Olen tehnyt niin paljon arreja sinne Hollantiin, että joidenkin huhujen mukaan asun siellä”, Halkosalmi virnistää.

Oikeasti sovitukset syntyvät työhuoneella Helsingissä ja kulkevat tilaajalle meilillä. Metropolelle Halkosalmi on tehnyt vuosien varrella noin 120 arria.

”En ole juuri koskaan paikalla, kun sovituksiani soitetaan.”

Halkosalmi (s. 1971) on tehnyt arreja freelancerina ja sävellyksiä apurahoilla kymmenkunta vuotta. Työ tuntui aluksi aivan mahtavalta: sai istua kopperossa ja kirjoittaa. Pääsi tekemään hienoja juttuja. Sitten yksinäisyys alkoi vaivata.

”Olinhan aiemmin toiminut opettajana ja muusikkona, ja tehnyt aina ryhmätöitä muiden kanssa.”

Viime vuosina Halkosalmi on keksinyt keinoja, joilla pääsee taas tekemään töitä ihmisten parissa siellä, missä musiikki soi. Vuonna 2012 perustetun Turku Jazz Orchestran taiteellisena johtajana hän on toiminut viitisen vuotta.

”No tuo vähän suureellinen titteli tarkoittaa, että suunnittelen heidän ohjelmistoaan talkootyönä ja saan kaputtamisesta keikkaliksan”, Halkosalmi kertoo.

”Musta on kiva olla rakentamassa jotain uutta. Parhaimmillaan me onnistutaan olemaan jo oikein hyvä orkesteri.”

Halkosalmi myös on alkanut taas soittaa kitaraa.

”Mähän olen sielultani soittaja, vaikka teenkin kirjoitustyötä ammatikseni.”

Kirjoittajana Halkosalmi on vanhan liiton metodin kannattaja.

”Ajattelen, että arraajan tulee pystyä kuvittelemaan soiva lopputulos päässään ilman mitään ulkopuolisia apuja. On ammattitaitoa tietää kuulematta, että arri tulee soimaan.”

Partituurit ja orkesteristemmat Halkosalmi kirjoittaa puhtaaksi Finalella.

”Stemmankirjoittajan eli nuottigraafikon ammattikuntaahan ei enää juuri ole. Heidän hommansa, palkkaa lukuun ottamatta, on siirtynyt säveltäjille ja sovittajille.”

Partituurien on oltava virheettömiä jokaista detaljia myöten, jotta niiden tulkitsemiseen ei mene orkesterin kallista harjoitusaikaa. Halkosalmi on laskenut, että jos ison orkesterin kapellimestari pistää biisin poikki harjoituksissa, kestää keskimäärin kaksi minuuttia, ennen kuin soitto jatkuu.

”Metropolen kaltainen orkesteri maksaa jotain 1500 euroa minuutti. Ei ne ala harjoituksissa miettiä, että missä vika jos bändi ei soi. Huono arri siirretään sivuun.”

Partituurimusiikin kirjoittajan työpäivät venyvät helposti, ja aikatauluissa pitää pysyä.

”Kun orkesterille kirjoittaa, voi olla 17–100 ihmistä odottamassa materiaaleja. Siinä ei saa myöhästellä.”

Sekä sävellys- että sovitustöitään Halkosalmi lähestyy kokonaisuuksien kautta.

”Suuret linjat on hyvä olla ensin mietittyinä isolle bändille kirjoitettaessa. Silloin ei tarvitse tehdä kokonaisuuteen työläitä muutoksia.”

”Jos sovitettavassa biisissä on teksti, printtaan sen ja luen. Sillä tavoin tekstit aukeavat minulle parhaiten.”

”Vapaan assosiaation A4”, innostuu Halkosalmi.

”Se on aivan valtavan ihana työväline sekä säveltäessä että sovittaessa.”

Hän aloittaa työnsä usein niin, että tyhjentää paperille ensimmäiset tunteet ja ajatukset, joita uusi proggis herättää.

”Yleensä kirjoitan sanoja, en lainkaan nuotteja. Sinne saattaa tulla myös tempoja, sointumerkkejä, rytmejä. Mitä milloinkin.”

Kirjoitustyön pysyvin ja aikaa vievin olomuoto on jumi.

”En tiedä mitä muut ajattelevat, mutta mulla työ etenee kuin liikennevaloissa. Punaiset tulee säännöllisesti. Tuo jumissa olemisen kohta on juuri se, jossa sitä kasvaa ja luo.”

Jumissa ollessaan Halkosalmi palaa assosiaatiopaperiinsa.

”Sen avulla huomaan, olenko jäänytkin pyörittämään jotain nippeliä, jolla ei ole isossa mittakaavassa mitään merkitystä.”

Kaj Backlundin nimi toistuu Halkosalmen puheessa tämän tästä. Tärkeä oppi-isä opetti monen muun asian ohella sen, että sovitustyötä on vaikea tehdä, ellei löydä sovitettavaan teokseen sellaista kulmaa, josta innostuu.

”Allekirjoitan asian koko sydämestäni. Musa on ilmaisevaa taidetta ja lopputuloksesta kuuluu heti, jos tekijä ei ole innostunut työstään.”

Halkosalmen onkin vaikea sanoa, mitkä hänen lukuisista töistään olisivat olleet erityisen mieluisia. Pohdinnan jälkeen hän mainitsee sävellyksistään teossarjan Lauluja sielusta. Se soi ensi kerran Viapori Jazzissa vuonna 2012, viola da gamba -kvartetin ja saksofonisti Jukka Perkon esittämänä.

”Jukan ehtymättömästä ideasammosta nousi ajatus 2000-luvun sakraalimusiikista. Kirjoitin kolmen vartin teoksen ajatuksella yhden koon sukkahousut. Siis niin, että teos sopii hyvin monenlaisille kokoonpanoille ja perustuu neliäänisen renessanssipolyfoniaan.”

Harmonioista Halkosalmi kirjoitti ”jazzikkaita”, ja saksofonisoolo-osuuksista osa oli improvisoitua.

”Siitä tuli sellainen juttu, josta olen ylpeä. Jukan kanssa työskentely on aina mieluisaa ja tykkään hänen soitostaan tosi paljon.”

Jukka Perko on esittänyt Lauluja sielusta -teosta saksofonikvartetin, puhallinorkesterin ja Mikkelin orkesterin jousien kanssa. Esityksiä on ollut tusinan verran.

”Se on minulle näin uuden musiikin säveltäjänä aika paljon.”

Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -albumi (2016) on Halkosalmelle tärkeä sovitustyö.

”Se on ensimmäinen niin sanotusti isolla koneistolla tehty juttuni Suomessa. Kokoonpanona oli big band ja sinfoniaorkesteri. Ideoin kokonaisuuden, arrasin, kaputin ja olin levyn taiteellinen tuottaja.”

Matkan varrelta löytyy yksi erityisen hieno kollegiaalinen kohtaaminen, josta jäi arvokas muisto. Kaikki alkoi siitä, kun Halkosalmi ryhtyi kirjoittamaan transkriptioita suuresti fanittamansa mestarin Quincy Jonesin musiikista.

”Minusta on suuri vääryys, että orkesterit eivät pääse soittamaan hänen upeaa 1950- ja 1960-lukujen tuotantoaan siksi, ettei biiseistä löydy partsikoita”, Halkosalmi kertoo.

Hän mainitsi projektistaan ohimennen eräälle kollegalleen, ja sai tämän avulla ensin kontaktin Jonesin sihteeriin. Sitten mestari itse otti yhteyttä.

”Puhelin soi huhtikuisena aamuyönä: It’s Quincy Jones here. Olin hetkessä hereillä. Tilanne oli todella absurdi. Juttelimme tunnin.”

Seuraava puhelun Jones soitti arkistohuoneestaan. Hän oli löytänyt partituurit neljästä biisistä, joista Halkosalmi oli puhunut. Kolmestatoista muusta biisistä Halkosalmi teki äänitteiden pohjalta transkriptiot.

Reilu vuosi aamuöisen puhelun jälkeen Halkosalmi ja Jones istuivat vieretysten North Sea Jazzeilla Rotterdamissa. Lavalla Metropole Orchestran Big Band soitti Jonesin musiikkia Halkosalmen kirjoittamista partituureista.

”Nämä kuulostavat ihan samalta kuin alkuperäiset”, kuiskasi Jones.

Partituurimusiikin kirjoittajan ammatti on haastava. Pitää olla paljon rakkautta lajiin.

”Orkesterimusiikkia hienosti kirjoittavien ihmisten palkka ei ole missään suhteessa siihen työmäärään, jonka he tekevät. Työstä maksetaan useimmiten se, mitä pystytään. Ei sitä, mitä pyydetään.”

”Me partituurimusiikin kirjoittajat ollaan niin pieni porukka, että meillä ei ole joukkovoimaa mihinkään suuntaan. Se on yksi haaste.”

Halkosalmi ei osaa eikä halua osoittaa syyttävällä sormella ketään tai mitään.

”Ammatin vaikeus liittyy siihen, että tämä nyt vain on vaikea ammatti. On ollut aina, ihan kautta aikojen.”

Kilpailu on kovaa ja työtilaisuuksia vähän. Esimerkiksi elokuvateollisuus on siirtynyt käyttämään sämpleinstrumentteja liveorkesterien korvaajana. Alan haasteellisimmat asiat liittyvät siihen, halutaanko orkesteritoimintaa ylipäätään ylläpitää, kun talous on tiukoilla.

”Nämä on isoja trendejä, joihin yksi pieni kirjoittaja Länsi-Pakilasta ei pysty vaikuttamaan.”

Halkosalmen terveiset lähtevät tahoille, jotka päättävät valtion rahojen jaosta.

”Ymmärtäkää, että kulttuurieurot ovat hirvittävän hyvin sijoitettuja euroja. Ilonpilkahdukset, joita kulttuuri tuo ihmisten elämään, ovat paljon hintalappuansa arvokkaampia.”

”Valtion viime vuoden budjetista 0,8 prosenttia meni kulttuuriin. Siihen sisältyi siis ihan kaikki kulttuuri. Se ei ole kamalan iso siivu valtion menoista. Kun lakkautetaan joku orkesteri, saadaan höylättyä jokunen promille. Se ei ratkaise valtiontalouden ongelmia.”

Missä Halkosalmi on viiden vuoden päästä? Pitkän tähtäimen suunnitelmia hänellä ei ole, mutta tekeminen tulee liittymään tietenkin musiikkiin.

”Eläkkeelle asti en kuitenkaan aio tehdä näitä 70–80 tunnin työviikkoja”, Halkosalmi päättää.

Hän toivoo, että osaaminen ja kontaktit, joita on karttunut vuosien varrella, antavat jo pientä liikkumavaraa.

”Ehkä voin jo vähän valita, mitä haluan tehdä. Tällä hetkellä laulujen kirjoittaminen yhdessä tekstittäjien kanssa kiinnostaa kovasti.”

Itsensä tuntien Halkosalmi ennustaa hyppäävänsä jollekin uudelle, vielä tuntemattomalle nurmikolle.

”Uuden oppiminen on elämän parasta ravintoa.”

Raaka totuus

Julkaistu

Kaikki alkoi pikkukundien puuhastelusta. Karri Miettinen (s. 1978) teki ensimmäiset räppiäänityksensä jo 1980-luvun lopussa. Kun Karri ja hänen ystävänsä Jussi sylkivät sanoja, mikrofoni roikkui saunan pukuhuoneen lampusta.

Karrin ensimmäisen biisin nimi oli A Place Called Earth. Se kertoi tarinan brooklynilaisesta graffitimaalarista, jonka poliisit ampuvat.

1990-luvun puolivälissä Karri Miettinen vietti vuoden vaihto-oppilaana Davenportissa, Iowassa. Siellä hän sai Paleface-lempinimensä. Palattuaan Hämeenlinnaan Karri perusti ystäviensä kanssa Hoax-yhtyeen, joka teki paljon keikkoja ja lähetti demoja ”kaikkialle”.

Tuolloin vallassa olivat eri nuorisokulttuurit. Kun Hoaxin Cartilage Bustaz -kappale kuitenkin soi RadioMafian demo-ohjelmassa, se tuntui uskomattoman hienolta.

”Me tehtiin musaa eri syistä kuin junnut tekevät nykyään. Ei me ajateltu, että siitä voi tulla ammatti tai järkevä tulonlähde. Tai että siitä saadulla massilla voi ostaa Bentleyn. Me tehtiin sitä ihan vaan siksi, että se oli kivaa”, Karri muistelee työhuoneellaan Helsingin Lauttasaaressa.

LAPSENA Karri Miettinen oli englanninkielisessä leikkikoulussa, joten hän oppi englannin kielen jo pienenä. Alusta asti oli myös selvää, että räpätä pitää englanniksi. Harvat suomenkieliset räppilevyt kun kuulostivat lähinnä Sleepy Sleepersin huumorirockin jatkeelta. Paitsi Pääkköset, joka kuulosti melkein Beastie Boysilta.

Nuoruusvuosien isoin musiikillinen kolahdus oli Public Enemyn vihainen ja radikaali It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back -albumi.

”Itse asiassa se oli Jussin isoveljeltä saatu kasetti”, Karri nauraa.

”Eka itse ostamani räppilevy oli De La Soulin Three Feet High And Rising, jota varten lainasin rahaa omalta isobroidiltani. Se on edelleen yksi kovimmista levyistä, vaikka mikään itse tekemäni ei siltä kuulostakaan.”

Vuosituhannen lopussa kuviot muuttuivat nopeasti. Ruotsinkielisen räppärin Petterin ensimmäiset albumit myivät Ruotsissa tarjouskahvin lailla. Sen ansiosta isot levy-yhtiöt jalkautuivat myös Suomessa räpin pariin. Ne olivat haistaneet rahan.

Vielä 2000-luvun alussa suomenkieliselle räpille naureskeltiin. Yleinen mielipide oli, että eihän se voi ikinä toimia. Nyt suomiräppi on useiden radiokanavien peruskauraa, samaa taloudellisista syistä tehtyä massatuotantoa, jota iskelmä edusti 1970-luvulla.

”Nykyään räppi on kaiken kansan musaa. Sinänsä siinä ei ole mitään pahaa. Ongelma on enemmän siinä, että levy-yhtiöillä ei ole mitään halua kehittää artisteja pitemmän kaavan kautta. Kaiken pitää olla heti valmista ja rahastettavissa,” sanoo Karri.

”Tulosvastuu on järjetön. Eihän siinä ole mitään järkeä, että joka paikassa näkyvällä artistilla on vain kaksi tai kolme biisiä. Monien artistien on vaikea tehdä edes lyhyttä festarisettiä, koska niillä ei ole tarpeeksi biisejä.”

Ajat ovat muuttuneet monella muullakin tavalla. Isolle osalle nyky-yleisöstä suomenkielinen räppi on ollut aina olemassa. He ovat varttuneet sen parissa. Karrille ja muille pioneereille se ei ollut mahdollista.

Räppi on myös rikkonut stereotypioita, ollut mukana luomassa uutta kuvaa suomalaisuudesta.

”On tajuttu, että voi olla vähän sellainen henkselien paukuttaja ja ylpeä itsestään. Ennen ei voinut sanoa, että kuunnelkaa mua, olen makea jätkä ja mulla on jotain sanottavaa.”

Räppi on pitkän perinteen luonnollinen jatke. Yksi sen tehtävistä ja rooleista on kertoa vanhat viisaudet ja uudet uutiset – samalla tavalla kuin vanhojen runonlaulajien tai vaikka Bob Dylanin 1960-luvun yhteiskunnallisissa melskeissä.

”Räppi avasi mulle käsityksen vaihtoehtoisesta historiankirjoituksesta.”

1980-luvun lopussa Public Enemyn Chuck D kuvasikin yhtyettään ”mustien CNN:ksi”. CNN on ympäri vuorokauden uutisia lähettävä kaapelitelevisioyhtiö.

Pitkään räpin yhteiskunnallinen viesti asettui vastahankaan rikkaiden ja menestyvien määrittelemän ”totuuden” kanssa.

”Räppi avasi mulle käsityksen vaihtoehtoisesta historiankirjoituksesta. Siksi olen löytänyt hengenheimolaisuutta kuplettilaulajien, työväenlaulajien ja vastaavien parista. Raaka totuus kerrotaan siellä eikä voittajien historiassa”, kertoo Karri.

”Räppi antoi äänen semmoiselle porukalle, jolla ei sitä muuten ollut. Mua on aina puhutellut juuri räpin tiedonvälityksellinen ja yleissivistävä taso. Toivon, että mun omat tekstit herättää ihmisissä halun ottaa selvää.”

Tavallaan Paleface on tehnyt urallaan kaksi läpimurtoa, ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Kun hänen ensialbuminsa The Pale Ontologist ilmestyi keväällä 2001, se oli osoitus siitä, että Suomessakin voidaan tehdä teknisesti moitteetonta ja sisällöltään painavaa räppiä. Levy meni ilmestyessään Suomen virallisen listan kolmanneksi.

Toinen iso läpimurto tuli, kun Paleface vaihtoi kielen suomeksi. Syksyllä 2010 ilmestyneen Helsinki–Shangri-La -albumin aikaan levymyynti oli jo romahtanut, mutta se myi silti yli 30 000 kopiota.

”Mun mielestä ne eivät olleet niin erilaisia juttuja kuin monet näkivät. The Pale Ontologistin tekstit on samaa eetosta ja maailmankuvaa kuin myöhempi suomenkielinen tuotanto.”

(Artikkeli jatkuu videon alla.)

Helsinki–Shangri-Lasta versoi ilmiö. Levystä tuli symboli laajalle yhteiskunnalliselle liikkeelle, joka ei ollut tyytyväinen siihen, mihin suuntaan suomalaista hyvinvointivaltiota oltiin viemässä. Helsinki–Shangi-Lasta lähtien Palefacen musiikki on sisältänyt sellaista kulttuurista materiaalia, mitä räppilevyillä ei välttämättä odoteta kuultavaksi, kuten vaikka viittauksia Tatu Pekkarisen ja Hiski Salomaan kaltaisten kuplettimaakarien tuotantoon sekä työväenlauluihin.

”Olen valkoinen, etuoikeutettu pullamössöjäbä verrattuna niihin tyyppeihin, jotka on oikeasti from the street. Siksi olen yrittänyt välttää tiettyjä ilmaisuja, joita on heidän jutuissaan. Ja toisaalta on luonnollista, että musassa kuuluu, mikä on mun ja muiden suomalaisten historia.”

Karri Miettinen on idealisti. Hän uskoo, että musiikilla voi parantaa maailmaa. Todisteeksi hän nostaa itsensä ja kaikki ne biisit ja levyt, jotka ovat ”räjäyttäneet tajunnan”, siis muuttaneet Karrin tapaa ajatella ja katsoa maailmaa.

On luonnollista, että Paleface itsekin pyrkii vaikuttamaan ympäröivään maailmaan. Hän kuitenkin kavahtaa ajatusta, että olisi pelkkä paasaaja ja poliittinen äänitorvi.

”Jokainen kirjoittamani juttu ei voi olla poliittinen pamfletti. Eikä pidäkään olla. Shangri-La ja Emme suostu pelkäämään -biisit selvästi resonoivat ihmisissä. Ne saivat nopeasti paljon kuuntelijoita. Ne ovat olennainen osa mun artistikuvaa, mutta on siellä paljon muitakin aiheita ja kevyempiä juttuja.”

JOS MUSIIKKI on vaikuttanut Karrin maailmankuvaan, toimii homma myös toisin päin. Paleface saa usein palautetta siitä, miten hänen levynsä ovat koskettaneet ihmisiä hankalissa elämäntilanteissa tai muuttaneet heidän yhteiskunnallisia ajatuksiaan.

”Joensuussa nuori nainen tuli sanomaan, että haluaa esitellä mut aviomiehelleen. Kun me mentiin sen miehen luo, niin mimmi pyysi sitä ottamaan paidan pois. Jumalauta, siellä oli kotkaa, hakaristiä, SS-merkkiä ja muuta. Mies kertoi olevansa vanhoja Joensuun natseja ja sanoi, että mun musalla on ollut iso osuus siinä, että se on päässyt uuteen paikkaan elämässä. Se sanoi, että nykyään me eletään vaimon kanssa tämmöistä tervettä monikulttuurista elämää. Ei sen hienompaa palkintoa voi saada.”

Karri muistuttaa, että suomalaiset ovat monella tavalla etuoikeutettuja ihmisiä. Täällä on yhä suhteellisen toimiva ja moniarvoinen yhteiskunta, jossa saa esimerkiksi kirjoittaa valtaapitäviä kritisoivia lauluja joutumatta vankilaan.

”Monet tyypit ympäri maailman tekee samaa juttua kuin mä, ja niiden henki on sen vuoksi vaarassa.”

Hänen venäläisten ystäviensä keikkoja on keskeytetty kyynelkaasulla ja viranomaiset ovat uhkailleet heitä monin tavoin. Kuubassa Karrin tuntemien muusikoiden kamoja on rikottu, heitä on pahoinpidelty ja pidetty sellissä.

Paleface on myös tehnyt biisin marokkolaisen El Haqedin kanssa, joka on ollut kolme kertaa vangittuna kuningashuoneen kritisoimisen takia. Nyt El Haqed on saanut turvapaikan Belgiasta.

”Monet tyypit ympäri maailman tekee samaa juttua kuin mä, ja niiden henki on sen vuoksi vaarassa. Se mikä on täällä isolta osin viihdyttävä asia, on muualla kuolemanvakava juttu”, hän muistuttaa.

”Kyllähän mäkin saan tappouhkauksia ja mulla on kaikenlaisia häiriköitä, mutta ei ne ainakaan vielä ole valtiovallan edustajia. Voin myös uskoa, että viranomaiset kohtelee mua suhteellisen puolueettomasti. En ainakaan joudu niiden mustalle listalle, jos kerron, miltä musta tuntuu.”

Tosin valtiovaltakin on puuttunut Palefacen tekemisiin. Kun hänet vuonna 2013 valittiin Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa suunnittelevan ryhmän hallitukseen, nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö teki asiasta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa. Niinistön mielestä Paleface ei sopinut kyseiseen tehtävään, koska oli kutsunut presidentti Mannerheimia sotarikolliseksi.

Syyskuun lopussa ilmestyneessä Viides Maamme-kirja -teoksessa Karri Miettinen vastaa saamaansa kritiikkiin ja avaa ajatuksiaan suomalaisuudesta.

Muutenkin Miettisellä on monta rautaa tulessa. Hänen käsikirjoittamansa Ihmepoika A palkittiin vastikään Euroopan parhaana lastenoopperana YAMawards-kilpailussa (Young Audiences Music Awards) Portugalissa. Hän näyttelee punavankileirin vartijaa ensi vuonna valmistuvassa  Suomen hauskin mies -leffassa. Tekeillä on myös Suomen sisällissodasta kertova tv-sarja.

Seuraavat Palefacen musiikkijulkaisut ovat yksittäisiä biisejä, mutta albumeitakin on tekeillä. Pisimmällä on Emme suostu pelkäämään -kappaleella esiintyneen Huolestuneet Kansalaiset -yhtyeen levy, jossa yhdistyvät Woody Guthrie -tyyliset protestilaulut, suomalainen kansanmusiikki ja räppi.

Palefacen juuri ilmestynyt single on kuitenkin perinteinen pilkkalaulu.

”Sen nimi on Verta, hikeä ja kyybeleitä ja se kertoo huumepoliisi Jari Aarnion tarinan. Siinä yhdistyy akustinen soundi ja vanha rumpukone-estetiikka”, hän kuvailee.

Helsinki–Shangri-Lan menestyksen myötä Palefacesta tuli näkyvä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän myöntää, että tällä hetkellä tilanne on erinomainen.

Paleface saa valita mitä tekee, hänen tekstinsä ja mielipiteensä kiinnostavat laajemmaltikin eikä hänen tarvitse keikkailla koko ajan henkensä pitimiksi. Monista projekteista huolimatta Karri ehtii myös viettää aikaa pienten tyttäriensä kanssa.

”En halua enää tehdä asioita, mitkä eivät ylitä yhteiskunnan perinteisiä raja-aitoja. Maailma on sellaisessa pisteessä, että ihmisten on pakko tulla ulos poteroistaan ja ottaa vastaan uusia asioita. Yritän laittaa itseni alttiiksi ja omalta osaltani kertoa, mistä niissä on kyse. Että ne uudet asiat on voittopuolisesti hyviä asioita.”

Jutussa mainittujen kappaleiden tekijätiedot
Emme suostu pelkäämään: irlantilainen kansansävelmä, san. Paleface, sov. Miihkali Jaatinen
Helsinki-Shangri-La: säv. & san. Paleface, sov. Joel Attila
Cartilage Bustaz: säv. Tuomas Ilmavirta, san. Paleface, sov. Hoax

Säv. & san. – musiikilla on tekijänsä!

Julkaistu

Kappaleiden soittolista Spotifyssa

Valon pisaroita
Säv. & san. Tuure Kilpeläinen
Sov. Tuure Kilpeläinen, Sampo Haapaniemi
Esittäjä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani (2010)

Valon pisaroita oli Kaihon karavaanin alkuräjähdyksen ensimmäinen teksti ja siksi se on Tuure Kilpeläiselle erittäin merkityksellinen.

”Valon pisaroita oli aluksi fado, murheellinen ja laahaava rytmiltään. Olin käynyt Portugalissa ja innostunut fadosta. Kolmen soololevyn jälkeen halusin ottaa pesäeron koko poprockista. Olin kyllästynyt koko laulaja-lauluntekijä-maailmaan ja omiin metodeihin tehdä biisejä.

Laulun melodia syntyi marraskuisessa Helsingissä kävellessäni Mannerheimintietä. Forumin isossa valotaulussa nainen mainosti jotain rahaan liittyvää. Korvakoruina roikkui euron kolikkoja. Sillä hetkellä säkeistön melodia kirjoitti itsensä. Kaikki lähti siitä kuvasta. Oli pimeää, eikä omassakaan elämässä valo tihkunut. Olin miettinyt jylhiä asioita kuten kuolemaa. Jos se oli tumma takacanvas, niin sitä tummaa seinää vasten kaikki valon pisarat hehkuivat kirkkaina.

Koen, että lauluntekijä on imuri, joka imee asioita itseensä. Hän varastelee ja kähmii itseensä palikoita, pöllii ihmisten lauseita ja mitä vaan käsiinsä saa. Valon pisaroita on siitä tyypillinen esimerkki. Olin kirjoitellut ylös säkeistön, missä mummo laulaa vapisevalla, pienellä äänellä en etsi valtaa loistoa -virttä. Se on tosi tarina, joka tapahtui junassa: Mummo oli matkalla Oulusta etelään katsomaan lapsenlapsia ja lohduttautui laulamalla virsiä itsekseen. Samalla se virkkasi. Voileivät oli kääritty leivinpaperiin. Se oli minusta liikuttavaa.

Laulussa on myös pieni tyttö tekemässä hiekkakakkuja. Omat tytöt olivat pieniä ja kuralätäkköjutut oli perusarkea. Ehkä siinä laulussa on rakkauden kaipuuta.

Kun Sampo Haapaniemi tuli kellariini ja kuuli demon, hän ehdotti silmät säihkyen, että ”entäpä jos tässä olisi tällainen rytmi”. Se puhdisti sen siitä raskaasta ankeudesta ja toi tilalle jotain kevyttä. Se poljento tuki semmoista ajattelua mitä olin itsekin miettinyt. Olin kuunnellut paljon esimerkiksi Cesária Évoraa. Muistan, kuinka kotisohvalla tuli semmoinen big bang, syttyi lamppu: Bändin nimi on Kaihon karavaani ja se soittaa rytmikästä musaa melodisin kuljetuksin. Jouduin vahvan inspiraation valtaan.

Jälkeenpäin kun asiaa katsoo, niin se valosta laulaminen lisääntyi. Tuli semmoinen valaistumiskokemus, joka ruokki pelottomuutta tarttua isoihin aiheisiin. Laulu julkaistiin keväällä, mutta vasta kesällä kuulin sen radiosta. Se alkoi resonoida ihmisissä ja toimittajat tarttuivat siihen.”

 

Oikeesti
säv. Kaisa Ranta
san. Sinikka Svärd
sov. Aku Toivonen
Esittäjä Finlanders (2005)

”Oikeesti oli alunperin leikisti”, kertoo Finlandersille hitin sanoittanut Sinikka Svärd.

”Vuosituhannen alkupuolella pitkä liittoni oli jo vuosia natissut pahasti liitoksissaan ja kirjoitin paljon sanoituksia, joissa oli suurta, intohimoista rakkautta. Kenties juuri siksi, että se omasta elämästäni puuttui täysin. Tein silloin myös Leikisti-nimisen tekstin, jossa kertojaminä kokee vain haaveonnea, kun hänellä ei ole rohkeutta irtautua ahdistavasta suhteesta.

Siinä kertosäe alkaa näin:
Tahdon leikisti olla sinun
ja leikisti rakastaa.
Tahdon leikisti kokea kaiken,
mikä ollut on vain unelmaa…

Lähetin tekstin Finlandersia niihin Toivosen Akulle, joka niihin aikoisin toimi Finlandersin tuottajana. Hän näytti tekstin vaimolleen Kaisa Rannalle. Jokin siinä viehätti Kaisaa, mutta yllätyksekseni hän pyysikin minua kääntämään tekstin täysin päälaelleen. Tein työtä käskettyä, ja Kaisa ryhtyi säveltämään.

Niin syntyi laulu Oikeesti, joka on ollut vuosia Finkkujen toivotuimpia ja rakastetuimpia lauluja sekä häitten kestosuosikkeja. Sittemmin erottuani ja löydettyäni uuden rakkauden elämääni, tästä laulusta tuli myös ”meidän laulumme”.

Jotkut pitävät tekstiä imelänä. Olin kerran opettamassa sanoittamista Turun konservatoriossa, ja pyysin oppilaita kertomaan jonkin esimerkin tosi huonosta tekstistä. Eräs tyttö kertoi huvittuneena äitinsä kuuntelevan päivät pääksytysten yhtä todella surkeaa biisiä, jota hän ei sillä hetkellä tarkalleen muistanut. Mutta sen hän muisti, että ainakin siinä toistettiin sanaa ”oikeesti”. Sanoin hymyillen, että se on minun tekstini. Tyttöparka lehahti tulipunaiseksi, ja pyyteli nolona anteeksi. Mutta eihän siinä mitään anteeksipyytämistä ollut, ja porukalla me sitten tilanteelle nauroimme makeasti.

Jokin siinä laulussa kuitenkin on ihmisiä koskettanut. Ehkäpä juuri se rakkaus. Että sitä sittenkin on. Oikeesti.”

 

Syysunelma
Säv. Veikko Samuli
San. Chrisse Johansson
Sov. Veikko Samuli
Alkuperäinen esittäjä Katri Helena (1976)

Sanoittaja Chrisse Johansson rakastui Veikko Samulin sävellykseen, ja Syysunelman sanat syntyivät vaivattomasti.

”Syysunelma on yksi niistä teksteistä, joissa olen saanut toteuttaa sitä kirjoittajapuolta itsessäni, jota olen harvemmin voinut ammatti(-iskelmä)sanoittajana käyttää. Siksi se on myös henkilökohtaisesti tärkeä teksti.

Biisin syntyaikaan toimin Scandia-Musiikin tuotantopäällikkönä ja etsin Katrille uutta levytysmatskua. Olin järkännyt erääksi iltapäiväksi kultalevyjakotilaisuuden hänen edellisen albuminsa ylitettyä silloisen kultalevyyn oikeuttavan myyntirajan (25 000 kpl).

Juuri kun olin aikeissa lähteä firmasta kotiin, Veikko tuli luokseni ja pyysi saada soittaa pätkän säveltämäänsä uutta laulua, joka oli vielä ilman tekstiä. Se Veikon soittama melodia kolahti kerralla suoraan sieluun ja uskoin siihen siltä kuulemalta.     Se yksinkertaisesti liimautui päähäni ja kotiin päästyäni kirjoitin siihen saman tien tekstin. Ilman verta, hikeä ja kyyneleitä.

Siitä tuli Syysunelma ja Katri sai sen hyväksyttäväkseen vielä samaisena päivänä. Syksyn sävel -kilpailussa 1976 Katri ja Syysunelma sijoittuivat toiseksi. Levytys julkaistiin heti sinkkuna, ja marraskuussa samana vuonna se nousi listaykköseksi pitäen paikkaa hallussaan seuraavat neljä kuukautta.

Laulu julkaistiin myös Katrin seuraavalla albumilla Ladylove, josta siitäkin Katri sai kultaa.”

 

Paljon harmia rikkinäisestä metadatasta

Julkaistu

”Akilleen kantapää on siinä, että teosten metadata on puutteellista, virheellistä tai ristiriitaista”, kertoo Digital Media Finlandin konsultti Jari Muikku.

”Suoratoistopalvelujen brändin kannalta olisi hirveää, jos tietoja olisi esillä satunnaisesti, tai että tieto olisi epäluotettavaa. Esimerkiksi: Jos jostain kappaleesta kerrotaan, kuka soittaa kitarasoolon ja toisesta ei tiedetä edes soittajien nimiä.”

Tai jos jostain kappaleesta on näkyvillä yhden säveltäjän koko nimi ja toisen säveltäjän sukunimi? Ja jostain toisesta kappaleesta ei näy mitään tekijätietoja?

”Juuri näin. Jos tieto ei ole kattavaa ja luotettavaa, eihän sitä esille laiteta”, Muikku sanoo.

Hän selvitti Elvisin ja muiden alan järjestöjen toimeksiannosta sitä, miksi musiikkitiedostojen metadata päätyy suoratoistopalveluihin puutteellisena tai ei ollenkaan. Huono metadata johtaa myös siihen, että suoratoistopalveluiden ja oikeudenomistajien tilityksiä hoitavien tahojen on vaikea kohdentaa tekijänoikeuskorvauksia automaattisesti oikeille oikeudenomistajille.

Metadata on äänitetiedostoihin liittyvää tietoa. Se sisältää tiedot mm. teoksista, esityksistä ja oikeudenomistajista. Metadatan merkitys digitaalisen tiedon automaattisessa järjestelyssä on olennainen.

Julkaistaanpa musiikkia digitaalisesti tai levyillä, metadatan alkulähteenä ovat tekijät, tuottajat ja muusikot. Heiltä tieto kulkeutuu levy-yhtiöille ja tekijänoikeusjärjestöille eri toimijoiden kautta.

Jari Muikun tekemästä selvityksestä Musiikkitiedostojen metadata ilmenee, että teokseen liittyvien tietojen kirjaaminen jää joskus vähälle huomiolle studiotyöskentelyssä. Mitä harrastajamaisempaa toiminta on, sitä huonommin ns. paperihommat hoidetaan. Elleivät musiikintekijät, artistit ja muusikot kirjaa teostietoja sekä jako-osuuksia oikein, on metadata jo lähtökohtaisesti puutteellista.

”Lisäksi teos tulee ilmoittaa Teoston rekisteriin mahdollisimman ripeästi. Mieluiten heti, kun se valmistuu. Muuten käy niin, että teoksen käytöstä raportoidaan jo ennen kuin se on rekisteröity, mikä hankaloittaa tilitysten tekoa”, Jari Muikku muistuttaa.

Jos teos on kustannettu, tekijän on hyvä katsoa, että kustantaja toimii ripeästi teoksen rekisteröinnin suhteen.

”Ja kun muusikoille ja tekijöille tulee erilaisia rojaltiraportteja ja raportteja teosten käytöstä, ne kannattaa tarkastaa huolella ja mahdolliset epäkohdat korjata.”

METADATAN SIIRTOKETJUN suurin ongelma on siinä, että digitaaliset palveluntarjoajat (DSP) ovat levy-yhtiöiltä tulevan metadatan varassa.

”Tekijäpuolella isoilla kustantajilla ja tekijänoikeusjärjestöillä on tässä peiliin katsomisen paikka. Miten saada niistä teostietoja digitaalisiin palveluihin? Siinä on paljon tekemistä. Tietokantojen avaaminen voisi olla yksi ratkaisu, ja oikeastaan se olisi edellytyskin sille, että tekijätiedot näkyisivät striimauspalveluissa”, sanoo Muikku.

Major-levy-yhtiöissä on selvityksen mukaan selkeä työnjako metadatan siirtoprosessissa. Indie-yhtiöissä metadataprosessit vaihtelevat sen mukaan, miten isosta ja ammattimaisesta toimivasta yhtiöstä on kyse.

Aggregaattoreiden eli jakelijoiden metadatatarkkuudessa on eroja. Erityisesti omakustannejulkaisijoille tarkoitetuilla aggregaattoreilla saattaa olla hyvinkin rajoitetut pakolliset metadata-kentät, mikä tuottaa musiikkijakelijoille puutteellista tai laadultaan kehnoa metadataa.

Teosten, jotka synnyttävät suoratoistopalveluissa eniten liikevaihtoa, metadata on pääosin kunnossa. Networks Music Partnersin (NMP) tilastojen mukaan suoratoistopalveluista raportoitujen biisien Top 100 -ryhmässä tiedot ovat kunnossa lähes kaikissa tapauksissa. Mutta jo Top 1000 -ryhmässä joka kymmenes biisi on ilman luotettavaa metadataa.

Sen sijaan ns. long tail eli suurin ja vähemmän käytetty osa repertoaarista, josta on toimitettu enemmissä määrin puutteellista tai väärää tietoa, aiheuttaa suurimman määrän ongelmien ratkaisuun vaadittavasta manuaalisesta työstä. Se on kallista.

Jari Muikku toteaa, että asiat metadatan suhteen eivät muutu ja parane olennaisesti, elleivät major-levy-yhtiöt ja teospuolen suurimmat toimijat, eli kustantajat ja tekijänoikeusjärjestöt, näe riittävästi syitä niiden korjaamiseen. Nyt tilanne on erityisesti major-levy-yhtiöiden mielestä ns. good enough: Ne, jotka tienaavat suoratoistosta eniten, saavat tilityksensä, koska metadata on sellaisessa kunnossa, että tilitykset hoituvat ongelmitta.

”Kaikkien alan toimijoiden näkökulmasta pitäisi löytää konkreettisia, taloudellisia etuja. Major-levy-yhtiöt, joiden osaomistuksessa Spotify on, eivät usko siihen, että keskimääräistä kuulijaa pätkääkään kiinnostaisi saada tekijä- ja esittäjätietoja. Jos kuulijoista vain pieni osa on kovia musiikkifaneja, niin ei heidän takiaan kannata lähteä ottamaan lisäkuluja itselleen. Vastakkainasettelu on selkeä, mutta miten siitä voisi löytää taloudellisia kannustimia? Sitouttaisiko rikkaampi metadata ja tietojen näkyminen kuulijoita palveluun pidemmäksi aikaa ja niin edelleen. Jos metadata on kriittinen tekijä riittävän suurelle tilaajajoukolle, sitten siihen kannattaa panostaa.”

TEKIJÖIDEN MORAALISISTA oikeuksista striimauspalvelut ja levy-yhtiöt eivät joko tiedä tai välitä, ilmenee Muikun selvityksestä.

Hankalinta digitaalisten palveluntarjoajien on saada tietoja muusikoista, jotka äänitteillä esiintyvät. Se tieto muusikoista, jonka levy-yhtiöt toimittavat Gramexille fyysisistä äänitteistä, ei kulkeudu digitaalisiin palveluihin mitenkään. Tiedot yksittäisistä muusikoista eivät ole pakollisia niissä järjestelmissä, joihin levy-yhtiöt naputtelevat teosten metadatan.

”Muusikkotiedot menevät kuitenkin Gramexille levy-yhtiöiltä. Jos yhtiöt eivät pysty samoja tietoja digipuolelle toimittamaan, voisivatko Spotify ja sen kaltaiset toimijat kehittää käytäntöjä Gramexin kanssa? Voitaisiinko luoda rajapinta, jossa Spotifyn ja Gramexin tietokannat keskustelisivat keskenään?”, Muikku pohtii.

Tämä ei ratkaisisi muusikkotietojen metadatan ongelmaa kuin suomalaisten julkaisujen osalta. Sellaisesta yhteistyötä, mitä levy-yhtiöillä ja Gramexilla on Suomessa, ei löydy muualta. Monissa Euroopan maissa on yksittäisten muusikoiden vastuulla ilmoittaa levytyksensä oman maansa Gramexia vastaavaan järjestöön, jolloin tieto ei ole aina täydellisen oikeaa.

METADATAN ONGELMAT ovat kansainvälisiä ja liittyvät siihen, että alan toimijoilla on erilaisia intressejä. Jotta ongelmat korjaantuisivat, tarvittaisiin iso muutos toimintakulttuuriin.

”Nyt ei näytä siltä, että tilanne olisi lähitulevaisuudessa mitenkään merkittävästi helpottumassa”, Muikku sanoo.

”Joitain parannuksia voidaan tehdä Suomessakin. Isoimpien asioiden ratkaiseminen on kansainvälisissä käsissä. Isoimmat muutokset vaativat muutoksia myös alan toimintakulttuuriin, jossa on perinteinen kahtiajako: äänitteet ja teokset. Ja äänitepuolella fyysiset äänitteet sekä digitaalinen maailma, johon ollaan yhä enemmän menossa.”

Yksi Muikun selvityksen lopputulema on se, että kotimaiset alan toimijat pitäisi saada saman pöydän ääreen miettimään, mitä metadatan ongelmille voitaisiin tehdä kansallisella tasolla.

”Keskustelukulttuurissa on ikävä kyllä vallalla toisten syyttely. Spotify ei tee sitä, eikä levy-yhtiö tätä, kustantaja ei tee tota, yksittäiset tekijät ja muusikot eivät tee tätä. Ei haluta tai osata katsoa asiaa kokonaisuuden kannalta eikä hahmoteta sitä, miten metadata kulkee eri osapuolten välillä ja mitkä ovat kriittisiä kohtia, joihin pitäisi kiinnittää huomiota.”

Vaikka metadataan liittyy isoja ongelmia, joihin yksittäinen tekijä ei voi vaikuttaa, Muikku kannustaa jokaista hoitamaan oman osuutensa mahdollisimman hyvin.

”Pakko ajatella rationaalisesti. Jos yksittäinen tekijä varmistaa, että teoksen tiedot lähtevät eteenpäin ajallaan ja oikein, se kumuloituu isommassa mittakaavassa niin, että tarvitaan vähemmän työvoimaa käsittelemään ja tarkastamaan tietoja manuaalisesti. Se voi tuntua kaukaiselta ajatukselta, mutta jos kaikki tekevät saman, se alkaa näkyä tilipussissa ajan kanssa.”

Musiikkitiedostojen metadata -selvitystä lukiessa tulee miettineeksi, olisiko musiikin suoratoistopalveluja vieläkään olemassa, jos metadataan, sekä tekijöiden moraalisiin ja taloudellisiin oikeuksiin liittyvät ison mittakaavan asiat olisi ratkaistu ja hoidettu asianmukaisesti kuntoon jo ennen palvelujen avaamista? Jari Muikku vastaa kysymykseen yleisellä tasolla, pohtien verkkobisnestä laajemminkin.

”Verkkobisneksessä törmäävät eurooppalainen ja amerikkalainen yrityskulttuuri. Esimerkiksi kalifornialaisyhtiöt Google ja Facebook ovat kylmästi menneet harmaalle alueelle, vähän mustallekin, ja tulevat takaisin sitten, jos näpeille lyödään.”

Eurooppalainen ja varsinkin suomalainen legalistinen ajattelutapa on se, että mitään ei tehdä, ennen kuin ollaan täysin varmoja siitä, ettei juridista riskiä ole.

”Näin ollen markkinat ovat jo menneet menojaan: amerikkalaiset ovat ottaneet ne jo, eikä mitään ole enää tehtävissä.”

Musiikkitiedostojen metadata -selvitys kokonaisuudessaan

Musiikintekijöiden rahastosta myönnettiin stipendejä yli 72 000 eurolla

Julkaistu

Musiikintekijöiden rahaston vuoden toinen stipendihaku käynnistyi elokuun alussa, ja määräaikaan 31.8. mennessä hakemuksia oli saapunut yhteensä 596 kappaletta. Eniten haettiin Työskentelystipendejä (281 hakemusta) ja toiseksi eniten Hankintastipendejä (205 hakemusta).

 
Musiikintekijöiden rahaston toimikunta jakoi stipendejä 71 musiikintekijälle yhteensä 72 334 euron arvosta. Reissustipendejä myönnettiin 7 kpl, Hankintastipendejä 16 kpl ja Työskentelystipendejä 48 kpl. Näiden stipendien summat vaihtelivat 350-2000 euron välillä. Erityisstipendiä ei myönnetty. Musiikintekijöiden rahastosta on mahdollista hakea neljää erilaista stipendiä: Työskentelystipendi on tarkoitettu työskentelemiseen musiikintekijänä, eli säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen, Reissustipendi on tarkoitettu puolestaan säveltämisestä, sanoittamisesta tai sovittamisesta aiheutuvien matkojen kustannuksiin ja Hankintastipendi on tarkoitettu esimerkiksi luovaa työtä tukeviin laitehankintoihin ja esimerkiksi studion vuokraan parempien demoäänitteiden aikaansaamiseksi. Erityisstipendi puolestaan voidaan myöntää hakemukselle, jossa erityisen suuren tuen tarve on hyvin perusteltu ja hakijan tulee olla myös vakiinnuttanut asemansa musiikintekijänä.
 
Seuraava Musiikintekijöiden rahaston stipendihaku on helmikuussa.
 
Myönnetyt stipendit löytyvät klaavi.fi-sivustolta. 
 
 
Vuonna 2016 perustettu Musiikintekijöiden rahasto edistää ja tukee suomalaisten musiikintekijöiden toimintaa ja työtä jakamalla stipendejä. Rahastoa hallinnoi musiikintekijöiden etujärjestö Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry. Rahastoon siirrettävät varat ovat peräisin Kopiosto ry:n Elvis ry:lle vuosittain tilittämistä kevyen musiikin teosten valokopiointikorvauksista.
 

Tekijänoikeusneuvosto: Musiikin suoratoistopalvelulla on velvollisuus mainita esittävän taiteilijan nimi hyvän tavan mukaisesti

Julkaistu

Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva Tekijänoikeusneuvosto on äskettäisessä lausunnossaan ottanut kantaa esittävien taiteilijoiden nimien mainitsemisvelvollisuuteen musiikin suoratoistopalveluissa. Tapauksessa on neuvoston mukaan loukattu esittäjän moraalisia oikeuksia.

Hakijana toiminut studiomuusikko oli esiintynyt viulistina useilla kaupallisesti julkaistuilla äänitteillä, jotka oli alun perin julkaistu cd-muodossa. Hakijan nimi oli kaikkien muiden studiomuusikkojen tavoin mainittu äänitteiden kansivihoissa. Vastaavia tietoja ei kuitenkaan löytynyt lausuntopyyntöön vastaajaksi nimetystä suoratoistopalvelusta. Tekijänoikeuslain moraalisten oikeuksien perusteella tekijän nimi on ilmoitettava hyvän tavan mukaisesti, kun teoksesta valmistetaan kappale tai kun teos saatetaan yleisön saataviin, mitä sovelletaan myös esittäviin taiteilijoihin. Hakija pyysi tekijänoikeusneuvoston lausuntoa siitä, rikotaanko suoratoistopalvelun yhteydessä hänen moraalisia oikeuksiaan.
 
Suoratoistopalvelu antoi vastineen, jonka mukaan se on aina erittäin tarkasti pyrkinyt kunnioittamaan esittäviä taiteilijoita ja heidän suoritustaan, ja suhtautuu pohjimmiltaan erittäin myönteisesti esittävien taitelijoiden ja tekijöiden nimien mainitsemiseen. Vastaajan mukaan on kuitenkin useita syitä, joiden vuoksi tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden nimien mainitseminen on tällä hetkellä mahdotonta – monissa tapauksissa yhtiö ei saa oikeudenhaltijoista lainkaan tietoja. Tämä koskee erityisesti vanhempia äänitteitä. Toisaalta vastaajayhtiö katsoi vastineessaan, että musiikin suoratoistopalveluissa on ollut tähän asti vakiintuneena tapana se, että tekijän nimeä ei mainita.
 
Tekijänoikeusneuvoston lausunnon mukaan säännökset musiikin esittäjätietojen suhteen ovat lähtökohtaisesti selkeät. Musiikin suoratoistopalvelujen ala on vielä varsin nuori, joten alalla vakiintuneesta ja hyvän tavan mukaisesta käytännöstä ei voi vielä kiistattomasti ja yksiselitteisesti puhua. Syytä poiketa tekijänoikeuslain pääsäännöstä eli siitä, että tekijätiedot, myös esittäjätiedot, on ilmoitettava hyvän tavan mukaisesti, ei siis tässä tapauksessa ole olemassa. Tekijänoikeusneuvosto katsoi sen vuoksi, että tapauksessa nyt kyseessä olevien kappaleiden osalta myös esittäjätiedot olisi hyvän tavan mukaisesti tullut ilmoittaa. Kun näin ei menetelty, on lähtökohtaisesti kyseessä esittäjän moraalisten oikeuksien loukkaus.
 
Hakijana toiminut studiomuusikko on nykyään Muusikkojen liiton lakiasiainpäällikkönä työskentelevä Lottaliina Pokkinen.
 
”Lausunnon sisältö vastasi odotuksiani. Moraaliset oikeudet ovat taitelijan perusoikeuksia. Taiteilijan nimen mainitseminen on erityisen tärkeää suoratoistopalvelujen tyyppisessä massakäytössä, jossa yksittäisen taiteilijan panos helposti unohtuu. Myös kuluttajat arvostaisivat varmasti mahdollisuutta saada kattavat taiteilijatiedot musiikista”, Pokkinen kommentoi.

Tekijänoikeusneuvoston lausunto >
 

Moraalisten oikeuksien toteutumista tutkittiin

 
Musiikkialan järjestöjen teettämässä vasta julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin syitä siihen, miksi tekijä- ja muusikkotietoja ei mainita suoratoistopalveluissa. Standardisoimattomat vaiheet tietojen kulkureitillä aiheuttavat sen, että ainakin osa musiikkitiedostoista päätyy suoratoistopalveluihin vajaalla tai virheellisellä metadatalla varustettuna. Voi myös olla, että metadata katoaa reitin varrella kokonaan.
 
”Tutkimus päätettiin toteuttaa, koska nykytilanne johtaa kahteen pääongelmaan. Ensinnäkin suoratoistopalveluilla ja tekijänoikeusjärjestöillä on vaikeuksia kohdentaa kuuntelusta syntyneitä korvauksia automaattisesti oikeille oikeudenomistajille. Toiseksi moraaliset oikeudet eivät toteudu, eli oikeudenomistajien nimiä ei esitetä kuluttajille suoratoistopalvelujen käyttöliittymissä”, kertoo Aku Toivonen, musiikintekijöiden etujärjestö Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n toiminnanjohtaja.
 
Tutkimuksessa tehtiin havaintoja jo käytössä olevista toimintamalleista ja kehityshankkeista, jotka voivat tarjota erilaisia ratkaisuja metadatan ongelmiin.
 
”Kannustimet ovat tässä ratkaisevan keskeisessä roolissa. Eli suoraan lisätuloja, säästöjä tai nopeampia tilityksiä, jotta eri tahot saataisiin asiassa liikkeelle. Tämä palvelisi kaikkia osapuolia, mukaan lukien kuluttajaa, joka vihdoin voisi saada musiikin suoratoistopalveluissa kattavasti tietoonsa tekijä- ja muusikkotiedot”, kertoo tutkimuksen toteuttaja, Digital Media Finlandin konsultti Jari Muikku.
 
Keppiin, eli sanktioiden tehokkaaseen toimivuuteen asiassa Muikku ei puolestaan usko.

”Sanktiot, jotka perustuvat joko osapuolten välisiin sopimuksiin, tai varsinkin kansalliseen tai EU-lainsäädäntöön, ovat ongelmallisia ja haastavia toteuttaa käytännössä liiketoiminnan globaalin luonteen ja implementointiin liittyvien haasteiden vuoksi.”
 
Muikku pohtii, että globaaliuden tuottamien haasteiden lisäksi metadatan oikeellisuuden toteutumisen estävät alalle tyypilliset toimintatavat, jotka synnyttävät todellisia syvärakenteisia ongelmia.
 
”Ongelmat kulkevat ikään kuin kahdella tasolla: on alan toimintatavat ja on tekninen puoli. Tilanteen korjaaminen vaatii kokonaisvaltaista toimintatapojen kehittämistä ja ymmärrystä siitä, että oma pieneltäkin vaikuttava työnosa metadatan kulkureitillä vaikuttaa merkittävästikin suureen kokonaisuuteen”, Muikku toteaa.
 
Hän ehdottaa, että alalla pitäisi keskustella yhdessä ja selvittää erityisesti nopeasti pieniä kuntoon laitettavia asioita, jotka tuottaisivat konkreettisia etuja kaikille.
 
Lisää tutkimuksesta >

 

 

 

 

Etnogaalan koko ohjelma julkaistu

Julkaistu

Etnogaalan koko ohjelma julkaistu

Kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja kansantanssin huiput palkitaan Etnogaalassa Tavastialla 7. Marraskuuta. Luvassa on monipuolinen musiikki-ilta: gaalassa esiintyvät muun muassa BaranBand, Maija Kauhanen ja Suistamon sähkö. Ennakkolipunmyynti gaalaan päättyy 15.10.

Etnogaalan koko ohjelma on nyt julkaistu.
Rokkipaikkana tunnettu Tavastia-klubi muuntautuu kahden lavan etno-klubiksi 7.11. klo 19. 
Gaalassa esiintyvät maailmanmusiikki-yhtye BaranBand, karismaattinen kanteletaiteilija Maija Kauhanen, huippu energinen tanssittaja Suistamon sähkö, jouhikkovelho Pekko Käppi, saamelaisten tuntojen tulkki Duo Vildá sekä vauva.fi-palstalta innoituksensa hakeva Kalevauva.fi. (Artistien esittelyt tiedotteen lopussa)

Tavastian henki ja asenne sopivat Etnogaalalle, jossa ei pönötetä vaikka jaetaankin pystejä, vaan iloitaan ja nautitaan musiikista ja tanssista. Gaalassa vuorottelevat huikeat esitykset ja palkitsemiset eri lavoilla. Yle striimaa gaalan suorana nettiin Yle Teemalle, tekee suoran lähetyksen Yle Radio 1:n Etnoiltaan sekä tekee myöhemmin kolme erillistä tv-ohjelmaa illan esiintyjistä. Ohjelmat ovat katseltavissa ja kuunneltavissa myös Suomen ulkopuolella.

Gaalan juontavat toimittajat Riikka Holopainen, Kare Eskola ja Amanda Kauranne. Riikka Holopainen on toimittanut ja juontanut lukuisia musiikkikilpailu- ja konserttilähetyksiä Yle Teemalle, sekä ohjelmia Yle Radio 1:een. Hän on tuttu muun muassa musiikkitalosta striimattavasta Kantapöytä-ohjelmasta. Kare Eskola on Yle Radio 1:n pitkäaikainen toimittaja. Hänen oma ohjelmansa on Välilevyjä. Amanda Kauranne on ”kansanmusiikin sekatyöläinen”, joka nikkaroi radio-ohjelmia, sorvaa lauluja, hioo tekstejä ja takoo esityksiä. Hänen ohjelmansa Sydänjuurilla on osa Yle Radio 1:n Etnoiltaa.

Etnogaalan lippuja myy Tiketti: liput ennakkoon 12-20 € 15.10. saakka, sen jälkeen ja ovelta 15-22€.

Etnogaalan järjestää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK). Yhteistyökumppaneita ovat Yle, Maailman musiikin keskus, Music Finland, Elvis ry, Tanssin Tiedotuskeskus, Muusikkojen liitto, Suomen Nuorisoseurat, Teosto ja Suomen kansanmusiikkiliitto. Etnogaala on osa maailmanmusiikkifestivaali Etnosoi!:n ohjelmaa. Gaalaa tukevat Musiikin edistämissäätiö, Kalevalaseura ja Maaseudun sivistysliitto.