Haku

Kohti suurta kuvaa

…lisää pitkiä elokuvia. ”Vinyyli- ja CD-ajan kasvattina ajattelen pop-musaa hyvin albumikeskeisesti, ja tämä myös heijastuu innokkuuteeni score-säveltäjänä: Pitkissä tuotannoissa kuten elokuvissa pääsee säveltämään ’albumeita’ eli kehittämään ja varioimaan teemoja ja…

Pakkoyrittäjä TE-toimiston tulkinnan vuoksi

…on jäänyt tulkintaperusteiden loogisuus. Joissakin yhteyksissä vedotaan freelancer- tai itsensätyöllistäjä-statukseen, joissakin vapaa-ajan käyttötapaan (säveltäminen, sanoittaminen, soittimen harjoitteleminen), joissakin Tyel-maksujen maksajatahoon. Kaipaan vastausta kysymykseen: milloin ja miksi musiikintekijä tai muusikko on…

Musiikintekijä tarvitsee apua

…myöntämiseen tarvitaan kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin poissaolo-, eristämis- tai karanteenipäätös. Kun tapahtumia peruutettiin, tällaisia päätöksiä ei vielä ollut olemassa. Peruutukset tehtiin ensin yleisön kaikkoamisen pelossa, sitten yleisön turvallisuuden…

Mediamusiikki nousemassa aallonpohjasta

Nelivuotiskauteni Musiikintekijöiden hallituksessa päättyy seuraaviin hallitusvaaleihin, koska en asetu enää ehdolle. Alun perin kimmokkeeni lähteä toimintaan oli silloinen huoli tallennuskorvausten poistumisesta elokuva- ja tv-musiikista sekä yleistyvät itsehallinnointisopimukset. Tämä olikin merkittävä…

Musiikkialan vetoomus Ylelle ja kaupallisille radiokanaville

…käyttäisitte kotimaisten esittäjien tallenteita. Päätöksellänne on suuri merkitys kotimaiselle musiikkialalle. 18.3.2020 Suomen Musiikintekijät Suomen Säveltäjät Suomen Musiikkikustantajat Muusikkojen Liitto Music Finland Indieco Manager’s Forum Finland ry (MMF Finland) Allekirjoita vetoomus…

Musiikintekijä tarvitsee apua

…sen myöntämiseen tarvitaan kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin poissaolo-, eristämis- tai karanteenipäätös. Kun tapahtumia peruutettiin, tällaisia päätöksiä ei vielä ollut olemassa. Peruutukset tehtiin ensin yleisön kaikkoamisen pelossa, sitten yleisön…