Mediamusiikki nousemassa aallonpohjasta

Ajassa

Mediamusiikki nousemassa aallonpohjasta

Viitisen vuotta sitten tv-sarja- ja mainosmusiikkityöt olivat käytännössä loppuneet katalogimusiikin takia. Parina viime vuotena on näkynyt selviä elpymisen merkkejä.

Nelivuotiskauteni Musiikintekijöiden hallituksessa päättyy seuraaviin hallitusvaaleihin, koska en asetu enää ehdolle. Alun perin kimmokkeeni lähteä toimintaan oli silloinen huoli tallennuskorvausten poistumisesta elokuva- ja tv-musiikista sekä yleistyvät itsehallinnointisopimukset. Tämä olikin merkittävä negatiivinen muutos säveltäjien näkökulmasta.

Kun kaikesta elokuvamusiikista tuli oletusarvoisesti itsehallinnoitua, kävi pian varsin selväksi, miten hankalaa on perustella tuottajalle, että miksi summa, joka ennen oli pakollinen, pitäisi nyt sisällyttää budjettiin vaikka sitä ei oikeastaan tarvitsisi enää maksaa. Tuloksena olikin elokuvamusiikin budjettien voimakas lasku ja tulonaleneminen säveltäjille.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston painostuksesta implementoitu laajempi itsehallinnointi nosti sekin monia uhkakuvia. Maalailtiin kauhuskenaarioita tilanteista, joissa tuotantoyhtiö pakottaisi säveltäjän luopumaan kaikista tekijänoikeuskorvauksista ohjaten ne omaan taskuunsa. Tällainen kiristys olisi kuitenkin logistisesti aika hankala toteuttaa ja varojen tuloutus ilman Teostoa yksityiselle taholle vaivalloista.

Etujärjestöjen on kuitenkin syytä olla valppaana ja valmistautua kaikenlaisiin tilanteisiin etukäteen. Olemme yhdistyksen taholta saaneet lakimiesapua sopimusten formulointiin niin, ettei oikeuksien luovutuksesta ole epäselvyyttä. Usein eteen lykätyt sopimukset eivät ole kauhean huolellisesti laadittuja ja jättävät paljon tulkinnanvaraisuuksia.

Katalogimusiikki, joka valtasi markkinat muutama vuosi sitten, on myös ollut suuri huolenaihe ja vähentänyt tuntuvasti mediasäveltäjien työmahdollisuuksia. Siinä, missä ennen tilattiin alkuperäismusiikkia oikealta säveltäjältä, ruvettiin Ylelläkin käyttämään etupäässä ruotsalaisen Epidemic Sound -kirjaston teostovapaata katalogimusiikkia.

Tämä ei mielestäni toteuta Ylen lainmukaista tehtävää tukea ja edistää kotimaista kulttuuria. Voisi sanoa, että viitisen vuotta sitten tilanne oli varsin synkkä: tv-sarja- ja mainosmusiikkityöt olivat käytännössä loppuneet katalogimusiikin takia.

Parina viime vuotena on kuitenkin nähtävissä selviä elpymisen merkkejä: suoratoistopalveluita on ilmestynyt haastamaan Netflixin ja HBO:n valta-asemaa ja sisältöä ostetaan massiivisia määriä. Viime aikoina Netflixille on ruvennut kelpaamaan myös ns. local content, eli suomeksi näytellyt sarjat. Vielä joitain vuosia sitten olisi täytynyt tehdä sarja englanniksi, mikä taas olisi vaikeuttanut menestystä kotimaassa.

Monet yksityiset tuotantoyhtiöt tähtäävätkin suoraan kansainväliseen suoratoistolevitykseen, ja silloin on tarve tehdä tasokasta jälkeä kaikilla osa-alueilla sarjan kilpaillessa katsojista Game of Thronesin kaltaisten megabudjettituotantojen kanssa. Ilokseni olenkin havainnut tv-sarjamusiikkitöiden ainakin jossain määrin palanneen.

Elokuva-alalla kansainvälisten yhteistuotantojen määrä on kasvanut voimakkaasti, ja koko ala on laajentunut merkittävästi Suomen ulkopuolelle. Tämä luo paljon uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia mediasäveltäjille.

Hallituskauteni aikana musiikkialalla on ollut paljon muutoksia. Mielestäni aallonpohjasesongista on kuitenkin päästy eteenpäin. Vaikka suhtaudun usein asioihin varsin nihilistisesti, on minulla henkilökohtaisesti nyt paljon positiivisempi kokonaiskuva mediamusiikkialan tulevaisuudesta kuin aloittaessani.

Pessi Levanto
Säveltäjä
Musiikintekijöiden hallituksen jäsen


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2020

Selaa lehden artikkeleita