Sovittamisen terminologiaa

Alan keskeistä käsitteistöä

A

  • a cappella, soitinsäestyksetön laulumusiikki.
  • al (it. a + artikkeli il) asti, saakka; esim. al fine  (loppuun asti), al coda (codaan), al segno… (merkkiin …).
  • akkoladi, ( < ransk. accolade) sulkuhakanen, jolla yhdistetään yhteen kuuluvat nuottiviivastot toisiinsa vasemmasta reunastaan. Kaarihakasella yhdistetään viivastot joita yksi henkilö soittaa, esim. piano; suoralla paksulla hakasella yhdistetään partituurissa niiden soittimien viivastot jotka kuuluvat samaan ryhmään, esim. puupuhaltimet tai jousisoittimet. Ohuella suoralla hakasella yhdistetään samaan soitinperheeseen kuuluvien soittimien viivastot, esim. huilut; jousisoittimien kohdalla useammalle viivastolle jaetut (div.) stemmat, esim. kaikki 1. viulut.
  • ambitus, ääniala; laulajan tai soittimen ääniala, joka määräytyy matalimman ja korkeimman mahdollisen sävelen mukaan; melodian ääniala ilmoitetaan sen matalimmalla ja korkeimmalla sävelellä.
  • ametrisyys, → metrin puuttuminen musiikissa.

B

  • big band, jazz-orkesteri, jonka muodostavat yleisimmin rytmisektio (piano, rummut, basso, kitara), saksofonisektio (2 alttoa, 2 tenoria, 1 baritoni), trumpettisektio (4) ja pasuunasektio (3 tenoria ja 1 basso)
. Saksofonisteilta edellytetään usein myös huilun ja klarinetin hallintaa. Big bandin kokoonpano voi olla myös suurempi tai pienempi ja siihen voidaan liittää muitakin soittimia.
  • bridge (eng.), – 1. AABA-muotoisessa kappaleessa B-osa, joka jazz musiikissa usein transponoi muuhun sävellajiin. – 2. mikä tahansa siirtymäjakso eli transitio, joka yhdistää kappaleen kahta osaa.

C

  • chorus, – 1. Kertosäe. – 2. Jazz-musiikissa läpimeno alusta loppuun. Läpimenoja on yleensä useita.
  • coda, teoksen päättävä, rakenteellisesti ”ylimääräinen” jakso tai laajennus, joka tuo lopetukseen erityistä painokkuutta. Coda sattaa myös avata teokseen uuden näkökulman ja jopa tuoda uutta musiikillista materiaalia.
  • combo, ( < engl. combination), yl. pieni jazz- tai lattariyhtye, jossa komppiryhmän (piano, basso, rummut) lisäksi on yleensä muutama puhaltaja (saksofoni, trumpetti, pasuuna), kitaristi ja perkussionisti.
  • concert score, (engl.) → C-partituuri.
  • C-partituuri, transponoimaton → partituuri, jossa kaikki nuotit vastaavat soivaa korkeutta, ts. nuottikuva vastaa kuulokuvaa. (Ks. → transponoivat soittimet). Oktaavilla (tai kahdella) ylös tai alas transponoivat soittimet, esim. piccolo ja kontrabasso, on kirjoitettu kuitenkin normaalin transposition mukaisesti.

D

  • diskanttikuoro, → nais-, → lapsi- tai → nuorisokuoro, jossa on vain sopraano- ja alttoäänet.
  • div. → divisi.
  • divisi, (it.), osoittaa soitinryhmän jakautumista kahteen tai useampaan ääneen. Liittyy yleisimmin orkesterin jousisoitinstemmoihin.

E


F

  • fine, ( < it. ), teoksen tai sen osan loppu, lopetus.
  • full score, → kapellimestarin partituuri.

G


H

  • homofonia, (nyk. yl.) musiikki jossa on yksi hallitseva ääni, melodia, jolle muut äänet luovat lähinnä taustaa. Vastakohta → polyfonia.

I


J

  • johtajan partituuri, kapellimestarin käyttöön tarkoitettu suurikokoinen → partituuri, jossa näkyvät kaikki soitinäänet (ja lauluäänet) l. stemmat.
  • jouset, → jousisoittimet.
  • jousisoittimet, soitinryhmä johon kuuluvat kaikki jousella soitettavat kielisoittimet, viulut, alttoviulut, sellot, kontrabassot, gambat jne.
  • jousisto, orkesterin kaikista jousisoittimista koostuva osa.

K

  • kamariorkesteri, Sinfoniaorkesteria pienempi orkesteri, jonka rungon muodostaa yleensä sektioihin jakautuva pieni → jousisto muiden instrumenttien määrän vaihdellessa. Termi otettiin käyttöön 1900-luvulla erottamaan suuri sinfoniaorkesteri niistä pienemmistä orkestereista, jotka soveltuivat esim. barokkimusiikin ja 1700-luvun jälkipuolen musiikin esittämiseen. Kamariorkesteria käytetään paljon myös uudemmassa musiikissa, eikä sen instrumenttivalikoimalle ole periaatteessa rajoitteita. Ks. myös → Sinfonietta.
  • kamarikuoro, 16-32 laulajaa käsittävä → sekakuoro.
  • kamariyhtye, Kokoonpanoltaan tarkemmin määrittelemätön kamariorkesteria pienempi yhtye.
  • kiippari (< engl. keyboard, – instrument; slangi), → kosketinsoitin. Monikkomuodolla kiipparit voidaan viitata joko yhden kosketisoittajan soittimistoon tai useampaan kosketinsoittajaan.
  • kompleksisuus, monimutkaisuus. Termillä kuvataan musiikkia, joka koostuu monista rytmiltään, säveliltään ja harmonialtaan näennäisesti toisiinsa kytkeytymättömistä itsenäisistä elementeistä. Kompleksiselle musiikille on ominaista materiaalin ja tapahtumien suuri tiheys ja (näennäinen) epäsäännönmukaisuus.
  • kompleksisuusaste, → kompleksisuuden aste.
  • kompata ( < engl. accompany ), säestää.
  • komppi ( < engl. accompaniment ), – 1. säestys – 2. teoksen tyylinmukainen rytmi.
  • komppilappu, → komppinuotti.
  • komppinuotti (engl. chord chart ), → komppiryhmälle tarkoitettu soitinstemma, josta ilmenee tyylilaji, perusrytmi ja sointumerkein merkitty harmonia, tarvittaessa myös poikkeavat rytmitykset sekä melodia- tai bassokulut.
  • komppiryhmä, rytmisektio; soitinryhmä jonka päätehtävänä on ylläpitää teoksen rytmiä ja luoda perusharmoniaa; esim. piano, basso, rummut ja kitara
  • kosketinsoitin, mikä tahansa pianon koskettimistolla varustettu akustinen tai sähköinen instrumentti. Esim. jazz- ja pop-musiikissa kosketinsoittajalla voi olla käytössään useita eri instrumentteja samanaikaisesti.
  • koskettimet, → kosketinsoitin.
  • kuoro, yksi- tai moniääninen laulajista koostuva kokoonpano, jossa jokaista → ääntä laulaa lähtökohtaisesti useampi laulaja. Periaatteessa kuoro voi kuitenkin jakautua yhtä moneen ääneen kuin kuorossa on laulajia. → kuorotyypit.
  • kuoromuodot. Termi viittaa äänialoihin perustuviin kokoonpanoihin: → naiskuoro, → lapsikuoro, → nuorisokuoro, → sekakuoro, → mieskuoro. Ks. myös → kuorotyypit.
  • kuoropartituuri (engl. choral score), kuoron käyttöön tarkoitettu partituuri, jossa on vain kuoron ja mahdollisten solististen laulajien osuus. Kuoropartituurissa voi olla viittauksia orkesteriin. Vrt. → pianopartituuri.
  • kuorotyypit. Termi kuorotyyppi voi viitata erilaisiin kuoroa määrittäviin tekijöihin, sen kokoonpanoon (→ kuoromuodot), kokoon (esim. → kamarikuoro, → suurkuoro), ammatillisuuteen (esim. Suomen kansallisoopperan kuoro), tomintaympäristöön (opiskelijakuorot, eläkeläiskuorot, koulujen kuorot ja kirkkokuorot) tai sen edustamaan musiikkityyliin (oratoriokuorot, kantaattikuorot, viihdekuorot, Huutajat). 
Jako ammattikuoroihin ja amatöörikuoroihin ei vielä kerro kuoron ammatillisesta tasosta; varsinaisia ammattikuoroja on Suomessa vain yksi, mutta sen lisäksi on kuoroja jotka edustavat ammattimaista tasoa.

L

  • lapsikuoro, sopraanoista ja altoista koostuva kuoro, jossa laulaa 7-12-vuotiaita lapsia.
  • lauluyhtye, laulajien ryhmä, jossa jokaista stemmaa edustaa vain yksi tai enintään kaksi laulajaa.
  • lead sheet (engl.), nuotti, jossa on kaikki informaatio, joka tarvitaan kappaleen esittämiseksi tunnistettavalla tavalla, tyylilaji ja tempo, melodia ja sointumerkit, tarvittaessa myös basso ja poikkeavat rytmikuviot ja mahdollisesti myös laulun teksti. Oikea tulkinta edellyttää tyylin tuntemusta. Usein pelkkä Lead sheet riittää riittää nuotiksi esim. pienelle jazz- tai ravintolayhtyeelle.
  • lyömäsoittimet, lyömäsoittimiin lukeutuu laaja kirjo rakenteeltaan ja soinniltaan erilaisia soittimia, joita yhdistää se, että ääni tuotetaan lyömällä instrumentin tiettyä kohtaa tai kohtia erilaisilla kapuloilla (→ mallet) tai käsin tai ravistamalla, kääntelemällä tai hankaamalla tms. niitä. Lyömäsoittimia voidaan luokitella lukuisin eri perustein; yksinkertaisin (joskaan ei täysin yksiselitteinen) peruste on jakaa instrumentit kahteen ryhmään sen mukaan, tuottavatko ne säveltasoja vai eivät. Säveltasollisia soittimia ovat mm. → malletsoittimet ja jotkut rummut (esim. patarummut) ja symbaalit (esim. thaigongit). Rumpuja ja symbaaleja kuuluu myös säveltasottomiin soittimiin, mutta niihin lukeutuu myös ravistimia (esim. maracas), puisia napsauksia ja kopsauksia tuottavia (esim. wood block, claves, kastanjetit) tai metallista helinää tuottavia soittimia (esim. kuluset, triangeli, bell tree) jne.

M

  • mallet (engl.), lyöntiväline, pyöreäpäinen nuija tai kapula, jolla soitetaan lyömäsoitinta (→ malletsoittimet).
  • malletsoittimet, lyömäsoittimia, joiden soivat osat (kielet, levyt) on järjestetty pianon koskettimistoa vastaavasti, ja joita soitetaan yleensä pyöreäpäisillä malleteilla (→ mallet). Ryhmään kuuluvat marimba, vibrafoni, ksylofoni, kellopeli (orchestra bells, Glockenspiel). Erilaisesta konstruktiostaan huolimatta myös putkikellot (chimes, tubular bells) liittyvät läheisesti tähän ryhmään. Niitä soitetaan lähinnä vasaraa muistuttavalla välineellä.
  • metri, musiikissa korvin havaittava jatkuva perussyke tai toistuva rytmiyksikkö.
  • metrinen musiikki, musiikki, jossa on havaittava → metri.
  • mieskuoro, miehistä koostuva kuoro, joka kattaa tenorin ja basson äänialat. Mieskuoro on tavallisesti jakautunut neljään ääneen (TTBB), mutta voi jakautua useampaankin. Anglosaksisessa perinteessä mieskuoroon kuuluu joskus myös kontratenorien laulama alttostemma tai kaksi korkeimpana äänenä.
  • modulaatio, sävellajin vaihdos.
  • moodi, (musiikissa yl.) kirkkosävellaji, eli joku duurin seitsemästä moodista; myös jazzmollin seitsemän moodia.

N

  • naiskuoro, naisista koostuva kuoro, joka kattaa sopraanon ja alton äänialat. Tavallisesti naiskuoro on jakautunut neljään ääneen (SSAA) mutta voi jakautua useampaankin.
  • nuorisokuoro, nuorisosekakuoro. – 1. SABar-muotoisessa nuorisosekakuorossa laulaa 13–19 -vuotiaita tyttöjä ja poikia. Sopraanojen ja alttojen lisäksi mukana on korkeampi baritoni (e-d1). – 2. SATB-muotoisessa kuorossa laulaa 13–19 -vuotiaita tyttöjä ja poikia; edustettuina ovat sopraano, altto, tenori ja basso.
  • nuottiviivasto (engl. staff, stave), viiden vaakasuoran viivan mudostava kokonaisuus, jolle nuotit piirretään.

O


P

  • partituuri (engl. score), nuotti, joka sisältää moniäänisen sävellyksen kaikki soitin- ja lauluosuudet. Äänet eli stemmat on merkitty viivastoille päällekkäin vakiintuneen järjestyksen mukaisesti siten, että vertikaalisesti samaan linjaan merkityt tapahtumat tapahtuvat musiikissa samanaikaisesti. Samanaikaisesti soitettavat nuottiviivastot muodostavat → systeemin, joita voi olla sivulla yksi tai useampia. Viivastojen määrä systeemissä voi vaihdella kahdesta ylöspäin; suuren sinfoniaorkesterin tai puhallinorkesteripartituurin systeemi voi käsittää lähes neljäkymmentä viivastoa, mikä alkaa olla käytännöllinen yläraja. Tilan säästämiseksi yhdelle nuottiviivastolle voidaan kirjoittaa useampia → ääniä.
 Partituuri on ensisijaisesti säveltäjän työn tulos, mutta se on myös lähtökohta soittajia ja laulajia varten kirjoitettaville erillisille → stemmoille, ja lopulta kapellimestarin työlle.
  • partituuri in C, → C-partituuri.
  • pianopartituuri (engl. piano score, vocal score), nuotti, jossa orkesteripartituuri on tiivistetty ja sovitettu pianolla luontevasti soitettavaan muotoon. Pianopartituurissa on usein viitteitä soitinnuksesta. Suurten kuoroteosten, oopperan, musikaalien pianopartituureissa solisti- ja kuoro-osuudet sisältyvät niihin sellaisenaan. Pianopartituurilla on tärkeä merkitys kuoron, solistien ja tanssijoidenkin harjoittelun kannalta.
  • pianoreduktio (engl. piano reduction) → pianopartituuri.
  • pienoispartituuri (engl. miniature score, study score), → partituuri, jossa on kaikki sama informaatio kuin → johtajan partituurissakin, mutta sen koko on pienempi; kyllin suuri lukemiseen, mutta liian pieni johtajan käyttöön.
  • poikakuoro – 1. 6–15-vuotiaiden poikien kuoro, jossa ovat edustettuina sopraano ja altto (SA). – 2. 6–25-vuotiaiden poikien kuoro, jossa ovat edustettuina sopraano, altto, tenori ja basso (SATB).
  • polyfonia, musiikillinen kudos, → tekstuuri, jolle on ominaista yhtäaikaa etenevien → äänten rytminen ja melodinen itsenäisyys. Vastakohta → homofonia.
  • puupuhaltimet, puhallinsoitinryhmä, johon kuuluvat mm. huilut, klarinetit, oboet ja fagotit, sekä niiden sukulaissoittimet. Myös metallirunkoinen saksofoni luetaan puupuhaltimiin sen äänen tuottamistavan vuoksi.
  • puut, → puupuhaltimet.

  • quasi, (it.) ikäänkuin, melkein, lähes; esim. quasi parlando, puheen tapaan.

R

  • riffi (engl. riff ), lyhyt, muutamasta sävelestä tai soinnusta koostuva aihe. Riffillä voi olla suuri merkitys kappaletta identiteetille. Riffit ovat ovat yleisiä bluesissa sekä jazz- ja rock-musiikissa.
  • rytmiryhmä, → komppiryhmä.

S

  • satsi, (saks, Satz) – 1. Musiikillinen kudos; esim. polyfoninen satsi, homofoninen satsi, kompleksinen satsi. – 2. Suuremman sävelteoksen osa.
  • score, (engl.) partituuri.
  • score, in C → partituuri in C.
  • sekakuoro, → kuoro, jossa ovat edustettuina kaikki äänialat, sopraano, altto, tenori ja basso (SATB). Sekakuoro koostuu joko naisista ja miehistä, tai se voi olla poikakuoro johon kuuluu sekä lapsenäänisiä että äänenmurroksen jo kokeneita poikia. Sekakuoron äänet voivat jakautua kahteen tai useampaankin. Anglosaksisessa kuoroperinteessä alttostemmaa laulavat joskus miehet. Tätä äänityyppiä kutsutaan kontratenoriksi. Nuottikuvan kannalta altolle ja kontratenorille kirjoittamisessa ei ole mitään eroa.
  • sektio, soitinryhmä, esim. saksofonisektio, trumpettisektio, jousisektio.
  • senza, (it.) ilman.
  • senza misura, (it.) ilman rytmiä, vapaassa rytmissä.
  • sinfoniaorkesteri. Sinfoniaorkesterin kokoonpano vaihtelee suuresti orkesterin resurssien ja teoksen mukaan. Keskisuuren sinfoniaorkesterin kokoonpano on suunnilleen seuraava: → jouset (14 ensimmäistä viulua, 12 toista viulua, 10 alttoviulua, 8 selloa ja 6 kontrabassoa) → puupuhaltimet (3 huilua, 3 oboeta, 3 klarinettia, 3 fagottia; vaihtosoittimina pikkolohuilu, englannintorvi, bassoklarinetti ja kontrafagotti), → vaskisoittimet (4 käyrätorvea, 3 trumpettia, 3 pasuunaa, tuuba), patarummut ja muut lyömäsoittimet (lautaset, bassorumpu, triangeli, ksylofoni etc.) , harppu, → kosketinsoittimet (piano, celesta, jne.). Jotkut teokset edellyttävät huomattavasti suurempaa kokoonpanoa, kun taas monet teokset, esimerkiksi varhaiset wieniläisklassiset sinfoniat, ovat esitettävissä paljon pienemmällä kokoonpanolla. Suomen orkestereiden vahvuudet vaihtelevat suuresti, kymmenestä yli sataan vakinaiseen soittajaan. Ks. → sinfonietta 2.
  • sinfonietta – 1. suppeahko ja kepeä sinfonia, joka on usein sävelletty pienemmälle kokoonpanolle (jousi- tai kamariorkesterille). – 2. nimitys pienemmälle sinfoniaorkesterille tai kamariorkesterille, esim. Tapiola Sinfonietta tai The London Sinfonietta.
  • sointumatto, akustisin tai elektronisin soittimin tuotettu harmoninen tausta, jossa ei ole havaittavaa äänten itsenäistä liikettä. Sointumatolla voi olla tärkeä värittävä ja tunnelmaa luova merkitys, mutta taitamattomasti tai liikaa käytettynä sillä voi olla latistava vaikutus.
  • soiva partituuri, → C-partituuri.
  • stemma ( < ruots. stämma, saks. Stimme; engl. voice, part ), ääni. – 1. Laulun yhteydessä viitatessa äänialaan; esim. kuoron sopraanostemma; ”Mitä stemmaa laulat?” – 2. lineaarisessa merkityksessä; kontrapunktisen → satsin itsenäinen ääni eli stemma; esim. ”vaativa huilustemma”. – 3. Stemmaksi kutsutaan myös nuottia, joka käsittää partituuriin perustuvan yksittäisen soittajan osuuden.
  • systeemi (engl. system), samanaikaisesti soivien, päällekkäisten ja yhteenkuuluvien nuottiviivastojen ryhmä. Viivastot on sidottu toisiinsa vasemmasta reunastaan yhtenäisellä tahtiviivan kaltaisella pystysuoralla viivalla, ja mahdollisesti myös kaikki viivastot yhdistävällä → akkoladilla.

T

  • tahti (am. measure, engl. bar ), musiikillinen rytmiyksikkö, joka koostuu tahtiosoituksen ilmoittamasta määrästä iskuja. Nuottikuvassa tahti päättyy tahtiviivaan.
  • tahtilaji, määrittelee tahdissa olevien iskujen määrän ja suhteellisen keston. Tahtilajiin voi sisältyä eripituisia rytmiyksiköitä. Tahtilaji merkityään → tahtiosoituksella viivaston alkuun ja myöhemmin aina tahtilajin muuttuessa (ks. → vaihtuvat tahtilajit).
  • tahtiosoitus, ilmaisee → tahtilajin. Tahtiosoituksesta ilmenee tahdissa olevien iskujen lukumäärä ja niiden painotukset, esim. 4/4, 6/8, 2/2, 7/8, 3/8+2/4.
  • tekstirivi, laulun yhteydessä yleensä nuottiviivaston alapuolelle kirjoitettava laulun teksti, jonka tavut erotetaan toisistaan tavuviivoin ja kohdistetaan vastaavan nuotin kohdalle. Tekstirivillä tarkoitetaan myös sitä tekstin osaa, joka rajoittuu yhteen → systeemiin (esim. puhtaaksikirjoituksen korvauksista sovittaessa).
  • tekstuuri, viittaa musiikillisen kudoksen rakenteeseen ja luonteeseen; ks myös → satsi.
  • tempo (it.), musiikin esitysnopeus.
  • tempomerkintä, – Sanallinen merkintä, joka ilmoittaa suuntaa-antavasti teoksen tai sen osan esitysnopeuden (esim. eloisasti). Klassisessa musiikissa tempomerkinnät ovat perinteisesti italiaksi (esim. allegro) tai säveltäjän äidinkielellä. Jazzissa käytetään yleensä englantia, mikä käytäntö on yleistynyt muussakin yhteydessä. – Tempon voi määritellä tarkasti, kun rytmiyksikköjen määrä minuutissa ilmoitetaan nuottisymbolilla ja numeroin, esim. 1/4 = 120.
  • transitio, siirtymätaite; jakso joka yhdistää kappaleen kaksi osaa toisiinsa, esim. sonaatissa pääteeman ja sivuteeman, sivuteeman ja lopputeeman. Transitio on yleensä moduloiva ( → modulaatio).
  • transponointi, teoksen tai jonkun muun sävelkokonaisuuden nostaminen tai laskeminen toiseen säveltasoon. Kromaattinen transponointi säilyttää sävelten väliset intervallit ennallaan. Diatoninen transponointi tapahtuu vallitsevan sävellajin tai asteikon puitteissa, jolloin sävelten väliset suhteet muuttuvat.
  • transponoitu partituuri, partituuri jossa → transponoivien soittimien nuotit on kirjoitettu sille tasolle, josta soittaja soittaa. Jos transponoitu partituuri on kirjoitettu ilman sävellajia osoittavaa etumerkintää (engl. open key), on joko esittelysivuilla tai ensimmäisen nuottisivun vasemmassa yläkulmassa ilmoitettava, että partituuri on transponoitu (Transposed Score).
  • transponoitu stemma, tuottaa tietyllä transponoivalla instrumentilla soitettuna halutun soivan säveltason. Instrumentin vireisyydestä riippuen stemma voi olla transponoitu ylös tai alas. Instrumentti ja sen transpositio merkitään stemmaan ensimmäisen nuottisivun vasempaan ylänurkkaan, esim. ”Clarinet in Bb”. → transponoivat soittimet.
  • transponoivat soittimet, instrumentit, jotka soittaessaan nuotista tuottavat eri säveltason kuin mitä nuottiin on kirjoitettu. Soitin voi transponoida ylös tai alas.
 Transponoivat soittimet ovat suureksi osaksi puhaltimia, nykyisin lähinnä Bb-, A-, G-, F-, Eb- ja D-vireisiä. Transponoiva soitin edellyttää → transponoitua stemmaa. Koska soitinperheeseen saattaa kuulua useita erivireisiä soittimia, on → partituurissa ja → stemmassa on mainittava soittimen vireisyys (esim. ”Alto saxophone in Eb”). Siksi myös C-vireisen trumpetin vireisyys on mainittava vaikkei se olekaan transponoitu (”Trumpet in C”). Joihinkin intrumentteihin liittyy automaattisesti tietty transpositio, jolloin sitä ei tarvitse merkitä; esim. englannintorvi on aina in F, alttohuilu in G.
 Jotkut soittimet transponoivat oktaavin ylös tai alas, jotkut jopa kaksi oktaavia. Näiden soitinten nuotit kirjoitetaan aina transponoidulle tasolle myös → C-partituurissa, ei siis koskaan soivalle tasolle (paitsi joissakin havainnollistavissa esimerkeissä). Oktaavein transponoivia soittimia kuuluu kaikkiin soitinryhmiin, puhaltimiin (esim. pikkolo), lyömäsoittimiin (esim. ksylofoni), kosketinsoittimiin (esim. celesta) ja jousisoittimiin (kontrabasso).
  • transposed score, (engl.) → transponoitu partituuri.
  • transpositio, teoksen tai sen osan muutettu säveltaso. – 1. Kromaattisessa transpositiossa sävelten väliset suhteet pysyvät muuttumattomina. Esimerkiksi laulajan toiveesta kokosävelaskeleen alas transponoitu säestys on kromaattinen transpositio. – 2. Ditoninen transpositio syntyy kun transponointi tehdään jonkun asteikon, sävellajin tai moodin puitteissa, jolloin sävelten väliset suhteet muuttuvat.
  • tyttökuoro, sopraanoista ja altoista koostuva kuoro, jossa laulaa 12–20-vuotiaita tyttöjä.

U

  • unis. → unisono.
  • unisono (it.), termi joka ilmoittaa kahden tai useamman äänen etenevän yhdessä yksiäänisesti tai oktaaveissa (oktaaviunisono). Merkintä on yleinen etenkin jousisoittimissa, kun soitinryhmän jakautumisen ( → divisi) jälkeen palataan taas samaan ääneen.

V

  • vaihtuvat tahtilajit, kun tahtilajin vaihdokset seuraavat toisiaan nopeasti, puhutaan vaihtuvista tahtilajeista. Vaihtuvia tahtilajeja esintyy monissa musiikkityyleissä, niin konserttimusiikissa kuin metallimusiikissakin.
  • vamppi (engl. vamp, vamping ), kappaleeseen sisältyvä lyhyt, parin tahdin mittainen säestävä jakso, jota kerrataan esim. improvisoidun soolon tai puheen taustaksi. Kertauksien määrä voi olla ennalta sovittu tai kappaletta voidaan jatkaa tilanteen mukaan merkistä. Kappale voidaan myös lopettaa vamppiin.
  • vasket, → vaskipuhaltimet.
  • vaskipuhaltimet, puhallinsoitinryhmä, johon kuuluvat käyrätorvet, trumpetit, pasuunat, tuubat, ja muut näiden sukuiset soittimet. Saksofoni, vaikka onkin metallirunkoinen, luetaan kuitenkin puupuhaltimiin sen äänentuottamistavan vuoksi.
  • viihdemusiikki, – 1. Laajemmassa merkityksessä sama kuin populaari- tai kevyt musiikki. – 2. Suppeammassa merkityksessä viihdemusiikki on helppotajuista orkesterimusiikkia, jonka juuret ovat klassis-romanttisessa perinteessä. Se ottaa vaikutteita populaarimusiikista mutta ilmaisee sen jalostetussa muodossa. Myös musikaalit ja elokuvamusiikki vaikuttavat viihdemusiikkiin ja se polestaan vaikuttaa niihin ja leviää niiden välityksellä. Viihdemusiikki voi olla taiteellisesti hyvin kunnianhimoista. Orkesteriviihde kukoisti etenkin 1950- ja 60-luvuilla, jolloin suuria nimiä olivat esim. italialais-englantilainen Annunzio Paolo Mantovani, yhdysvaltalaiset Nelson Riddle ja Henry Mancini sekä meillä Suomessa George de Godzinsky. Noista ajoista viidemusiikki on lähestynyt enenevässä määrin populaarimusiikin yleisiä trendejä ja on samalla kadottanut jotain kevyestä eleganssistaan. 
Nykyisin tunnetut iskelmälaulajat orkestereiden solisteina tuntuvat olevan pikemminin sääntö kuin poikkeus. Suoraviivaisen rytmisyyden ja sähköisen äänentoiston tultua yhä merkittävämpään rooliin, viihdeorkesterit ovat menettäneet paljon siitä ilmaisun herkkyydestä, joka oli niille aiemmin luontaista. Ks. myös → viihdeorkesteri.
  • viihdeorkesteri, (ks. myös → viihde), viihdemusiikkiin erikoistunut orkesteri, jonka kokoonpano voi vaihdella suuresti. Yleensä sen runkona on pieni sinfoniaorkesteri, jota on laajennettu muista yhteyksistä tutuilla soittimilla. Viihdeorkesteri voi olla myös big band jousistolla laajennettuna; tai se voi olla big bandin ja sinfoniaorkesterin yhdistelmä harppuineen kaikkineen, tai melkein mitä vain; olennaista on tietty ilmaisun eleganssi.
 Jotkut orkesterit esittävät vain sille itselleen tai vastaavalle kokoonpanolle sävellettyä tai sovitettua musiikkia, kun taas jotkut muuttavat kokoonpanoaan esitettävän musiikin tai muiden vaatimusten mukaisesti.
 Merkittäviä viihdeorkestereita ovat olleet mm. 1940 luvun lopulla perustettu maineikas Mantovani Orchestra, joka muistetaan etenkin tunnusomaisesta jousisoinnistaan.
 1945 perustettu alankomaalainen moneen taipuva Metropole Orkest toimii edelleen aktiivisesti.
 Yhdysvalloissa Nelson Riddlen orkesteri perustui paljolti big bandiin, johon jouset toivat tärkeän lisänsä. Tyylillisesti jazzin tuntumassa liikkuvan orkesterin laulusolisteina oli monia tunnettuja tähtiä, mm. Frank Sinatra. Suomessa 1953-1975 toiminut Georg de Godzinskyn johtama Radion viihdeorkesteri edusti korkeaa tasoa. 
Nykyisiä viihdeorkestereita Suomessa ovat mm. Vantaan Viihdeorkesteri ja Riku Niemi Orchestra.
  • viivasto, → nuottiviivasto.
  • v.s. → volti subito.
  • volti subito (it.), käännä nopeasti. Merkinnällä ilmaistaan, että sivu on käännettävä nopeasti.

X


Y

  • yhdistetty stemma, Stemmanuotti, jossa on useamman kuin yhden soittajan stemma; ei suositeltavaa.

Z



  • äänenkuljetus, äänenkuljetuksella tarkoitetaan yleensä → äänen eli → stemman itsenäistä ja johdonmukaista etenemistä. Äänenkuljetus voi olla myös epäitsenäistä, esim. ns. blokkisointukuluissa ja peräkkäisissä rinnakkaisintervalleissa, esim. rinnakkaisissa kvinteissä.
  • ääni, – 1. lineaarisesti liikkuva ääni; – 2. äänityyppiin viitaten, esim. sopraano. Ks. → myös stemma.
  • ääniala, → ambitus.