Musiikintekijä Uutinen

Uusi TelepART-kansainvälistymisohjelma esittäville taiteilijoille käynnistyy

Suomen Benelux-instituutti tukee uudella tavalla esittävien taiteilijoiden kansainvälistä vaihtoa.  TelepART on jatkuvasti avoin ja nopea avustusmuoto taiteilijoiden esiintymismatkakulujen tukemiseen Suomen ja Benelux-maiden välillä.

– Benelux-alueella on potentiaalia toimia ponnahduslautana kiinnostavimmille suomalaistaiteilijoille heidän kansainvälisellä urallaan. Toisaalta Suomessa voitaisiin nähdä nykyistä enemmänkin kansainvälisiä vierailuesityksiä eri esittävien taiteiden aloilta, kertoo TelepART-ohjelmasta vastaava Suomen Benelux-instituutin johtaja Aleksi Malmberg.

TelepART on Suomen Benelux-instituutin uusi, kaksivuotinen pilottiohjelma, jonka puitteissa instituutti tukee erityisesti uransa alku- ja keskivaiheilla olevien tekijöiden esiintymismahdollisuuksia teatterin, tanssin, sirkuksen, esitystaiteen sekä musiikin saroilla. TelepART-tukea voivat hakea suomalaiset taiteilijat, taiteilijoita edustavat tahot ja tapahtumajärjestäjät Benelux-alueelle suuntautuvia esiintymismatkoja varten, ja päinvastoin.

– Maantieteellisen etäisyyden vuoksi suomalaistaiteilijat ovat kansainvälistymisessä lähtökohtaisesti heikommassa asemassa verrattuna keskieurooppalaisiin kollegoihinsa. Monet esiintymismahdollisuudet avautuvat nykyisin myös yhä lyhyemmällä varoitusajalla. Näihin molempiin ongelmiin TelepART pyrkii osaltaan vastaamaan, auttamaan kynnyksen yli, kommentoi Malmberg.

Verkkopohjainen TelepART-haku on jatkuvasti auki ja päätökset tehdään Suomen Benelux-instituutissa vaihtuvien esittävän taiteen ammattilaisten tuella nopeasti, jopa 2 viikon kuluessa. Edellytyksenä tuen saamiselle on taiteellisen laadun lisäksi järjestäjän ja esiintyjän molemminpuolinen sitoutuminen. Kyseessä on nopeasti reagoiva verkkopohjainen mikrotuki matkakuluihin, ja esiintymisen rahoituksesta valtaosan tulee järjestyä muuta kautta. TelepART-haku avautuu tänään 10.5.2016.

Matkatuen lisäksi TelepART-ohjelmassa toteutetaan taiteen kentän ammattilaiskentän vaikuttajien vierailuohjelma. TelepART toteutuu Suomen Kulttuurirahaston ja Opetus- ja Kulttuuriministeriön tuella, ja yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat TINFO, Tanssin tiedostuskeskus, Cirko – Uuden sirkuksen keskus, Sirkuksen tiedotuskeskus, Music Finland, Dutch Performing Arts, Kunstenpunt sekä WBD/T.

Suomen Benelux-instituutti toimii sillanrakentajana Suomen ja Benelux-maiden kulttuurivaihdossa. Brysselissä sijaitseva instituutti on osa Suomen ulkomailla toimivien kulttuuri- ja tiedeinstituuttien verkostoa.

Lue lisää täältä.

Torstai on lauluja täynnä – uusien laulujen ilta

Lauluntekijät esittävät omia biisejään ja kertovat, mitä tarinoita ja tunteita löytyy laulujen takaa. Illan aikana tehdään biisejä myös yleisön antamista aiheista! 

Illan juontaa lauluntekijä Neiti Ö

Torstaina 19.5.2016 klo 18.00 KAMU-ravintola, Råttis, Paraisilla, Skräbbölevägen 2, www.kamurestaurant.fi

Tule ja tue samalla nuorten Teatteri- ja biisileiriä 2016 – tuotto leirin hyväksi!

Ykkösryhmä tuotantoa 2016

Ohjelma:

18.00

Illan avaus 

Lauluntekijä Neiti Ö

Yleisöltä pyydetään illan uuteen lauluun nimi ja Lauluntekijä MC KAJO lähetetään toiseen tilaan tekemään illan uutta biisiä

18.15

Lauluntekijä 

VALTTERI LIPASTI

esittää omia biisejään

19.15 

Ykkösryhmän biisileirien kasvatti

ANNI EKHOLM esittää omia biisejään

19.45 

LAULULAHJA – ILLAN UUSI BIISI

Lauluntekijä MC KAJO esittää illan aikana tekemänsä biisin

20.15 

YKKÖSRALLI 

esittää improvisoituja biisejä yleisön antamista aiheista

Lavalla Ykkösryhmän:

ANITRA BOHMAN-PENTTINEN

NEITI Ö NINA ERJOSSAARI

VALTTERI LIPASTI

 

Liput 10 € tai X € vapaavalintainen summa

Tuotto käytetään Ykkösryhmän 

NUORTEN TEATTERI- JA BIISILEIRIN 2016 HYVÄKSI

Ennakkoliput:

040 771 7715 Ykkösryhmä tai

ykkosryhma.kiertueteatteri@gmail.com

Lippuja saa myös ovelta!

Ykkösryhmä @ fb – Käy tykkäämässä!

Yhteistyössä:

Kamu Restaurant – www.kamurestaurant.fi

Painotalo Painola – www.painola.fi

Saneeraus ja Maalaus Rajalainen Oy – www.rajalainen.fi

www.ykkosryhma.fi

Selvisin päätoimittaja Sanna Korkee mukaan Kultti ry:n hallitukseen

Musiikintekijöiden Selvis-lehden päätoimittaja Sanna Korkee on valittu mukaan Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n hallitukseen. 

Kultin vuosikokous järjestettiin keskiviikkona 27.4. Kokous valitsi Kultille uuden hallituksen, johon kuuluvat:

Paavo Heinonen
Hanna Kaisa Hellsten
Sanna Korkee
Ilkka Lehdonmäki
Mikko Pelttari
Miisa Pulkkinen
Robert Sundman
Riikka Suominen
 
Varajäsenet:
Antti Suvanto
Janne Wass
 
Kultin sääntöjen mukaisesti hallitus valitsee ensimmäisessä kokouksessaan keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
 
Kuva: Pietari Hatanpää

Jukka Viitasaarelle toistamiseen menestystä samassa yhdysvaltalaisessa sävellyskilpailussa

Tamperelaisen Jukka Viitasaaren teos palkitaan toistamiseen yhdysvaltalaisessa Bandwidth Call for Scores -puhallinsävellyskilpailussa.

Saharan Reggae ylsi kärkikolmikkoon 2015, tänä vuonna Tall Tales soi festivaalilla 1.5. Saint Paulissa, Minnesotassa. Säveltäjä matkustaa maailmankantaesitykseen Music Finlandilta saamansa matka-apurahan myötä ja esittelee tapahtumassa suomalaista puhallinmusiikkia laajemminkin, tukenaan Tampereella useasti vieraillut puhallinprofessori ja siirtolaisseitsikko Ameriikan Poikien johtaja Paul Niemisto St. Olaf Collegesta. Tall Tales on Viitasaaren kymmenes kansainvälinen sävellyskilpailupalkinto.

https://www.lexhamarts.org/band/BandWidth/BandWidth.htm

Kuva: Janne Kaakinen

Tekosyy-klubin toiminta Kapsäkissä päättyy – klubi jää tauolle

4. toukokuuta vietetään viimeistä kertaa Tekosyy-klubia Musiikkiteatteri Kapsäkin tiloissa.

Elvis ry:n järjestämä klubi jää 4.5. illan jälkeen tauolle vuoden loppuun. Tauon aikana kehitetään klubitoimintaa ja haetaan uusia yhteistyömahdollisuuksia. Klubin toiminnan jatkumisesta tiedotetaan mahdollisimman pian.

Elvis ry kiittää lämpimästi Kapsäkin kaikkia toimijoita ja Tekosyy-klubilla esiintyneitä ja siellä vierailleita musiikintekijöitä. Mahtavia iltoja vietetty ja kiitos yhteistyöstä!

Kilven Kuoro julistaa suomalaisen nykyrunouden sävellyskilpailun

Kilven Kuoro viettää 105-vuotisjuhlaansa vuonna 2018. Juhlavuoden kunniaksi kuoro julistaa valtakunnallisen sävellyskilpailun yhteistyössä Sulasolin kanssa. Kilpailu järjestetään 20.4.– 15.10.2016.

Kilpailun palkintosumma on yhteensä 3000 euroa, jonka jakamisesta päättää nelijäseninen tuomaristo. Kilven Kuoro kantaesittää tuomariston valitsemat kilpailuteosten parhaat juhlavuoden konsertissaan 6.10.2018.

Kilpailuteokset sävelletään suomalaiseen nykyrunouteen. Runon tulee olla kirjoitettu ja julkaistu vuoden 2000 jälkeen. Teokset sävelletään sekakuorolle a cappella.

Kilpailun säännöt ovat ladattavissa pdf-muodossa osoitteessa www.kilvenkuoro.fi.

Lisätietoja kilpailusta antaa Kilven Kuoron taiteellinen johtaja, kilpailun tuomariston puheenjohtaja Hanna Remes, hanna.remes[at]evl.fi.

Kilpailun järjestäjä: Kilven Kuoroyhdistys ry.

www.kilvenkuoro.fi
www.facebook.com/KilvenKuoro 
www.twitter.com/KilvenKuoro 

Veroilmoituksen täyttöohjeet päivitetty

Elvis ry on päivittänyt veroilmoituksen täyttöohjeet. Pääset tutustumaan ohjeisiin kohdasta Neuvonta

Muistathan, että Elvisin jäsenenä sinulla on mahdollisuus tarvittaessa käyttää lakimiehen apua veroilmoituksen täyttämiseen. 

Mutkikkaammissa verotusta koskevissa kysymyksissä on mahdollista saada Elvisin kautta asiantuntija-apua. Lakimies Henri Nieminen neuvoo erityisesti tulonhankkimiskulujen vähentämisen suhteen. Huomioithan, että veroneuvontapalvelu koskee vain henkilöverotusta, ei siis esim. elinkeinotoiminnan verotusta.

Toimi näin

  • Lähetä kysymyksesi sähköpostilla henri.nieminen (@) kasanenvuorinen.fi
  • Muista kertoa olevasi Elvis ry:n jäsen, jotta sinua ei veloteta palvelusta
  • Jätä yhteystietosi, asiaan palataan puhelimitse tai sähköpostilla
  • Otsikoi viestisi ”Elvisin veroneuvonta jäsenelle”

Musiikkiarkisto JAPA on avannut ”Fanimuistot talteen” -aineiston

”Fanimuistot talteen” -tutkimusaineisto on julkaistu avoindata.fi -palvelussa. Keruuhankkeen toteuttivat vuosina 2011–2012 Musiikkiarkisto JAPA ja tutkija Janne Poikolainen, joka käytti aineistoa omassa väitöskirjassaan ”Musiikkifanius ja modernisoituva nuoruus” (Nuorisotutkimusverkosto 2015).

Tarkoituksena oli koota erilaisten artistien, yhtyeiden, musiikkityylien ja tapahtumien ihailijoiden muistoja omasta faniudestaan. Keruu suunnattiin entisille ja nykyisille ihailijoille ilman ikä-, aika- tai genrerajausta. Keruuseen vastattiin verkkolomakkeella tai sähköpostilla.

Verkossa julkaistusta aineistosta on poistettu kaikki suorat ja epäsuorat tunnistetiedot sekä mahdolliset kuvaliitteet. Laajempi aineisto, jossa on mukana vastaajan asuinpaikka ja koulutus sekä vanhempien ammatit, on tutkijoiden käytettävissä Musiikkiarkisto JAPAssa.

Musiikkiarkisto JAPA on julkaissut Fanimuistot talteen -aineiston CC 4.0 Nimeä EiKaupallinen -lisenssillä. Aineisto on ladattavissa osoitteesta https://www.avoindata.fi/data/fi/dataset/fanimuistot-talteen

Antti Auvisen Autuus ja Paperi T:n Malarian pelko saivat Teosto-palkinnon

Vuoden 2016 Teosto-palkinnon saivat Antti Auvisen sävellys ja Harry Salmenniemen libretto kamarioopperassa Autuus sekä Henri Pulkkisen sanoitukset ja Henri Pulkkisen, Niko Liinamaan, Miska Soinin, Roope Kinnusen, Kristo Laantin, Sandra Tervosen ja Juuso Malinin sävellykset ja sovitukset Paperi T:n levyllä Malarian pelko.

Palkinnonsaajista päätti kolmihenkinen tuomaristo esiraadin valitsemien viiden teoksen ja teoskokonaisuuden joukosta. Tuomariston puheenjohtajana toimi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja jäseninä Nelonen Median radioiden johtaja Sami Tenkanen sekä viime vuonna Teosto-palkinnolla palkitun teoskokonaisuuden säveltäjä Mikko Hassinen.

”Voittajiksi valikoituneet teokset edustavat ensisilmäyksellä musiikkikentän ääripäitä. Tarkempi kuuntelu kuitenkin paljastaa teosten pohjavireen samanhenkisyyden, vaikka ne on toteutettu aivan erilaisilla työkaluilla”, tuomariston puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen totesi.

Vuodesta 2003 asti jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Kumpikin voittanut työryhmä saa jaettavakseen 20 000 euroa kaikkiaan 40 000 euron palkintosummasta. Tuomaristo luonnehti palkittuja teoksia seuraavasti:

Antti Auvinen ja Harry Salmenniemi – Autuus

Vaatii kuulijaltaan antautumista, mutta kuuntelukokemuksen puhdistavuus palkitsee. Mestarillinen sävellys ja sitä saumattomasti tukevat tekstinkappaleet tuovat synkkyyden alta esiin värejä ja vivahteita.

Paperi T (Henri Pulkkinen, Niko Liinamaa, Miska Soini, Roope Kinnunen, Kristo Laanti, Sandra Tervonen ja Juuso Malin) – Malarian pelko

Pienieleisyydessään ravistelevaa ja genrestään virkistävästi poikkeavaa. Helppouden illuusion takaa kuuluu valtava työmäärä ja poikkeuksellinen lahjakkuus.

Ehdokkaina viisi monipuolista teosta tai teoskokonaisuutta

Musiikkialan ammattilaisista koostunut esiraati oli valinnut tänä vuonna palkintoehdokkaiksi viisi teosta tai teoskokonaisuutta. Kahden yllämainitun voittajan lisäksi ehdokkaina olivat:

Pekko Käppi & K:H:H:L: Sanguis Meus, Mama!

Pekko Käpin, Nuutti Vapaavuoren ja Tommi Laineen sävellykset ja sanoitukset sekä Pekko Käppi & K:H:H:L-yhtyeen ja Jani Viitasen sovitukset levyllä Sanguis Meus, Mama!

Laura Moisio: Ikuinen valo

Laura Moision sävellykset, sanoitukset ja sovitukset sekä Jarno Takkumäen sävellys ja sovitukset levyllä Ikuinen valo.

Verneri Pohjola: Bullhorn

Verneri Pohjolan sävellykset levyllä Bullhorn.

 

Teosto-palkinnolla palkitaan rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia teoksia

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry perusti tunnustuspalkinnon vuonna 2003 edistääkseen kotimaista luovaa säveltaidetta. Teosto-palkinnolla musiikintekijät ja -kustantajat nostavat esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia kotimaisia sävelteoksia. Tänä vuonna tunnustuspalkinto jaettiin 13. kerran.

Palkinto jaetaan 1–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle, ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa. Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia, ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa.

Palkintoehdokkaat valitsi esiraati, johon kuuluivat tänä vuonna säveltäjä Pekka Kuusisto (esiraadin pj), päätoimittaja Mikko Meriläinen, toimittaja Kare Eskola, musiikintekijä Vilma Timonen, toimittaja Susanna Vainiola, toimittaja Tove Djupsjöbacka ja toimittaja Jaani Länsiö.

Musiikintekijöille ja -kustantajille Teostosta 48 miljoonaa euroa vuonna 2015

Teosto tilitti vuonna 2015 kotimaisille ja ulkomaisille oikeudenomistajille yhteensä 48 miljoonaa euroa. Teoston kotimaasta keräämät musiikin tekijänoikeuskorvaukset säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikinkustantajille olivat 53 miljoonaa euroa. Kerätty summa oli 1,1 miljoonaa euroa suurempi kuin edellisenä vuonna.

Kokonaisuutena korvauksia kertyi 64 miljoonaa sisältäen muiden järjestöjen kautta kerätyt esitys- ja tallennuskorvaukset sekä lainauskorvaukset ja yksityisen kopioinnin hyvityksen. Muita järjestöjä, joiden keräämiä korvauksia Teosto maksaa oikeudenomistajille, ovat muun muassa tallennuskorvauksia keräävä NCB, Kopiosto sekä ulkomaiset tekijänoikeusjärjestöt.

Vuonna 2015 Teostosta sai tilityksiä yli 10 000 kotimaista musiikintekijää ja kustantajaa. Kotimaiset oikeudenomistajat saivat maksetuista korvauksista 21,6 miljoonaa euroa. Ulkomaille Teosto maksoi musiikinesityskorvauksia yhteensä 26,4 miljoonaa euroa ulkomaisten sisarjärjestöjensä välityksellä.

Vuonna 2015 Teostolle ilmoitettiin yhteensä 31 562 uutta musiikkiteosta.

Ulkomaan tilitykset kasvoivat

Teoston asiakkaana olevien musiikintekijöiden ja -kustantajien ulkomaantulot olivat vuonna 2015 yhteensä 3 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 22 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Osan kasvusta selittää säveltäjämestari Jean Sibeliuksen juhlavuosi: vuonna 2015 tuli kuluneeksi 150 vuotta Sibeliuksen syntymästä, mikä näkyi lisääntyneinä esityksinä ympäri maailmaa.

Kokonaisuutena kasvua tuli lähes kaikista maanosista – suhteellisesti suurinta kasvu oli Pohjois-Amerikassa. Kaikista Teoston asiakkaiden ulkomaantuotoista 80 prosenttia kotiutui Euroopasta.

Suomalainen musiikki menestyi Euroopassa erityisesti saksankielisellä alueella, josta tulleet tilitykset nousivat merkittävästi. Saksa, Sveitsi ja Itävalta ovat Music Finlandin Aus Finnland -kärkihankkeen kohteena vuosina 2015–2016. 

Kotimaisen musiikin osuus radiossa ja tv:ssä edelleen merkittävä

Tekijänoikeuskorvausten kannalta radio ja televisio ovat edelleen suurimpia alueita musiikin käytössä. Niiden osuus kerätyistä esityskorvauksista oli 59 prosenttia vuonna 2015 sisältäen radio- ja televisioyhtiöiden online-korvaukset.

Tekijänoikeuskorvaukset online-palveluiden osalta kasvoivat noin 20 prosenttia edellisestä vuodesta – prosentuaalisesti musiikkikorvausten suurin kasvu tulikin juuri tältä alueelta vuonna 2015. Kerättyjen online-korvausten määrä oli yhteensä 4 miljoonaa euroa. Vuonna 2015 Teoston suuria online-asiakkaita olivat esimerkiksi Spotify, Netflix ja YouTube.

Teoston julkaiseman Polaris Nordic –tutkimuksen (2015) mukaan Pohjoismaiden tasolla 15-65-vuotiaista jo lähes joka neljäs maksaa digitaalisesta musiikista. Suomalaisista vastaajista maksaneiden osuus oli 14 prosenttia.

Laaja kirjo festivaaleja innosti suomalaisia

Korvaukset elävän musiikin alueella kasvoivat 11,1 prosenttia vuonna 2015. Kasvua vauhditti esimerkiksi monipuolinen festivaalitarjonta, joka sai musiikin kuuntelijoita hyvin liikkeelle. Kotimainen musiikki oli kovassa nousussa ja festivaaleilla nähtiin myös isoja ulkomaisia tähtiä. Lisäksi monet tapahtumat ja festivaalit laajensivat tilaisuuksiensa kokoa tai kestoa, kuten esimerkiksi Kotkan Meripäivät ja Provinssirock.

Stadionkeikkojen elpymistä oli nähtävissä vuonna 2015. Esimerkiksi AC/DC konsertoi kesällä Hämeenlinnassa. Vuosi 2016 tullee olemaan isojen konserttikiertueiden suhteen vieläkin vilkkaampi.

Kotimaisen musiikin edistämiseen 1,8 miljoonaa euroa

Teosto jakoi kotimaisen musiikin edistämiseen yhteensä 1,8 miljoonaa euroa Teosto-rahastosta. Tukea saivat esimerkiksi Music Finland sekä Musiikin edistämissäätiö (MES) yhteensä 730 000 euroa. Musiikin edistämissäätiö tukee kotimaista musiikkia, sen tutkimusta, koulutusta ja vientiä jakamalla apurahoja sekä muuta taloudellista tukea.

Lisäksi tukea myönnettiin Teoston jäsenjärjestöjen ja niitä lähellä oleville säätiöiden, kuten Malmstén-säätiön, Sibelius-rahaston sekä Musiikkikustantajien rahaston, toimintaan.

Teosto-rahasto perustettiin vuonna 2009 aatteellisen toiminnan turvaamiseksi ja musiikin edistämisen jatkuvuuden varmistamiseksi.

Teoston hallitus

Teoston jäsenkokous valitsi 13.4. pitämässään kevätkokouksessa hallituksen jäseniksi säveltäjä Kimmo Hakolan, musiikinkustantaja Ari Niemisen ja musiikintekijä Markus Nordenstrengin. Lisäksi hallituksessa jatkavat hallituksen puheenjohtaja, säveltäjä Kim Kuusi, sanoittaja Kaija Kärkinen ja musiikinkustantaja Tommi Tuomainen. Hallituksen ulkopuolisena neuvonantajana jatkaa yli 30 vuoden uran erilaisissa ICT-alan yrityksissä tehnyt Esa Korvenmaa.

Teoston vuosikertomus verkossa

Lue vuosikertomuksesta verkossa, miten Teoston ja Gramexin yhteisyritys GT Musiikkiluvat Oy:n rakentaminen etenee ja miten tuleva yhteishallinnointilaki tulee vaikuttamaan Teoston toimintaan. Tilinpäätöksen lisäksi vuoden 2015 lukuja on kuvattu myös infografiikkoina.

Lue lisää: Teoston vuosikertomus verkossa ja tilinpäätös