Kategoria: Uutinen
Uusimmat uutiset
Hae nyt Biisijalostamoon, Mentorointistipendiä ja Palautepäivään
Elvisin Kehity ja menesty -palveluissa on juuri nyt haku päällä. Hae mukaan Biisijalostamoon, Mentorointistipendiä ja Palautepäivään! Kehity ja menesty -palvelut ovat vain Elvisin jäsenille. Mikäli et ole vielä jäsen, täytä hakemus täällä.
Tarjoamme musiikintekijöille mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen, kehittymiseen sekä verkostoitumiseen. Tutustu tarjontaan!
Mahdollisuus saada asiantuntijalta apua johonkin konkreettiseen tarpeeseen esim. tekstinhionta, sovitustekniset kysymykset ja ideat.
Henkilökohtainen mentorointisuhde noin vuoden ajan.
-
Haku 15.8.-1.10.2017.
-
Haku käynnissä! Klikkaa tästä hakulomakkeeseen
Biisiviennin visio rakentaa tulevaisuutta popmusiikin teosviennille
|
Sata uutta taiteilija-apurahaa kasvualan työllistämiseen
Suomen 100-vuotislahjaksi Taiteen edistämiskeskus (Taike) esittää taiteilija-apurahojen lukumäärän kasvattamista sadalla sekä apurahan korottamista 10 prosentilla. Nämä tulee sisällyttää vuoden 2018 talousarvioon. Tällä edistetään työllisyyttä, yritystoimintaa ja talouden kasvua.
Musiikkikustantajien palkinnot jaetaan jälleen syyskuun puolivälissä

Vuoden taidemusiikin säveltäjän palkinnon saajaksi ovat ehdolla Pekka Jalkanen ja Harri Vuori.
Vuoden biisi -palkinnosta kisaa tänä vuonna 14 kandidaattia. Kuuntele oheisesta Spotify -listasta kaikki ehdokkaat!
https://open.spotify.com/user/minna28/playlist/1SdFp0JBYWRNAy4BKeKlIB
Vuoden vientiteoksi ovat ehdolla ALMAn kirjoittaja- ja artistiuran vauhdikas käynnistyminen, Fried Musicin LA-studion perustaminen, Teemu Brunilan JP Cooperin albumituotanto, Jarkko Ehnqvistin, Matias Keskiruokasen ja Kalle Lindrothin osallisuus Benji & Feden 0+ -albumin menestyksessä Italiassa sekä Axel Ehnström co-write-työ saksalaisen Alle Farbenin hitissä Bad Ideas.
Vuoden kevyen musiikin tekijä -ehdokkaat ovat Samuli Sirviö, Axel Ehnström, Maija Vilkkumaa, Henri ”MGI” Lanz, Ellinoora Leikas, Tiina Vainikainen, Anton Soinin ja Antti Riihimäki (RZY).
Uutena kategoriana lanseerataan ns. avoin, genrevapaa kategoria. Sen voittajaksi ovat ehdolla puhallinorkesterimusiikin säveltäjä Timo Forsström (etenkin teos Life in The Capital City), lauluntekijä ja solisti Stina Koistinen sekä kuoromusiikin säveltäjä Jaakko Mäntyjärvi
Musiikkikustantajien palkinnot jaetaan tänä vuonna jo neljättä kertaa.
Palkinto on suuruudeltaan 2 000 euroa. Voittajat julkistetaan Helsingissä 12.9. järjestettävässä tilaisuudessa. Kuvassa viime vuoden taidemusiikin tekijä Lotta Wennäkoski Tavastian lavalla (kuva: Minna Auvinen).
Hae asiakkaaksi Music Finlandin Composers & Repertoire -sivustolle
Music Finlandin Composers & Repertoire -sivusto on suomalaisen musiikin nuottikatalogi, verkkokauppa ja säveltäjäsivusto.
Lisätietoa:
Music Finlandin nuotisto tarjoaa mm. seuraavia palveluja säveltäjäasiakkailleen:
- säveltäjän teosten arkistointi Music Finlandin nuotistoon
- profiilisivu Composers & Repertoire -sivustolla
- teosten luetteloiminen nuotiston tietokantaan kokoonpano- ym. tietoineen
- teostietojen julkaisu Composers & Repertoire -sivustolla
- kustantamattomien teosten nuottimateriaalien julkaisu ja levitys
- teosten nuottimateriaalien julkaisu pdf-muodossa Composers & Repertoire -sivustolla
Lue lisää Music Finlandin tarjoamista säveltäjäpalveluista täältä (pdf).
Asiakkuuden hakeminen
Päästäkseen Music Finlandin asiakkaaksi säveltäjän on oltava myös Teoston asiakas. Lisäksi hänen toimintansa tulee olla ammattimaista ja ainakin kolmen hänen teoksensa pitäisi olla esitetty jonkin julkisen instituution toimesta (esim. Finland Festivalsin jäsenfestivaali, Yleisradio, Suomen solistiyhdistys, Suomen Big Band-yhdistyksen jäsenorkesteri tai Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäsenorkesteri). Hakemuksessa toivotaan myös tietoja säveltäjän opinnoista, toiminnasta ja muista päätökseen mahdollisesti vaikuttavista asioista.
Music Finlandin säveltäjäasiakkaaksi haetaan sähköisellä hakemuskaavakkeella. Kaavakkeesta löydät myös lisätietoja sopimuksen sisällöstä.
Tekijänoikeus
Music Finland ei vastaa sille luovutettujen teosten sovitukseen tai sanoitukseen liittyvistä oikeuksista tai luvista, vaan säveltäjän on itse huolehdittava siitä, ettei teoksen levittämiselle Music Finlandin kautta ole tekijänoikeudellisia esteitä. Jos Music Finlandille luovutettava teos sisältää kustantamattoman tekstin, on säveltäjän toimitettava teoksen yhteydessä Music Finlandille sävellykseen liittyvän tekstin käyttölupa.
Music Finlandin teosrekisteritiedot eivät siirry Teoston tilitystiedostoihin. Esityskorvausten varmistamiseksi säveltäjän on siksi huolehdittava itse teosilmoitustensa toimittamisesta Teostoon.
Hae Saaren kartanoon 15.8.2017 mennessä
Hakuaika Saaren kartanoon alkaa 1. elokuuta ja päättyy 15. elokuuta klo 16.00 Suomen aikaa. Residenssipaikkoja haetaan apurahahakemusten verkkopalvelussa.
TYÖSKENTELY SAAREN KARTANOSSA
Kevät, syksy ja talvi on varattu taiteilijoiden itsenäiseen työskentelyyn neljässä kahden kuukauden mittaisessa jaksossa ja kesä toukokuusta elokuuhun on intensiivistä ryhmien työskentelyaikaa. Kevään ja syksyn aikana residenssivieraita on yleensä 8 kerrallaan neljän eri jakson aikana, ja kesällä kaikki tilat oli varattu ryhmille. Lisäksi yksilöresidenssien aikana kartanolla työskentelee Saaren kartanon kutsutaiteilija syyskuusta huhtikuun loppuun. Yksilöresidenssipaikkaan sisältyy asunto, työhuone ja kuukausiapuraha. Ryhmät voivat hakea tukea matka- ja elinkustannuksiin residenssikauden ajaksi. Tukea voidaan myöntää myös ryhmäresidenssijakson aikana tarvittaviin tarvikkeisiin.
Residenssissä voi keskittyä omaan luovaan prosessiin, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen muiden residenssissä työskentelevien kanssa. Saaren kartanossa työskentelee lisäksi läpi vuoden yhteisötaiteilija, jonka hankkeisiin residenssivierailla on myös mahdollisuus osallistua.
Myös Koneen Säätiön rahoittamat tutkijat ja tutkimushankkeet voivat hakeutua residenssiin, mutta heidän ei tarvitse hakea paikkaa residenssihaussa. LUE LISÄÄ
TUTUSTU SAAREN KARTANON RESIDENSSIIN
Huomaathan, että aikaisemmista vuosista poiketen residenssien hakuaika on nyt kaksi viikkoa. Haku alkaa 1.8. ja päättyy 15.8. klo 16:00 Suomen aikaa. Hakemuspalvelu on auki vain hakuaikana.
Suomen ensimmäinen Etnogaala täyttää Tavastian 7.11.2017
Etnogaalassa on kolme pääpalkintosarjaa. Pääpalkintojen saajat valitsee yleisön ehdottamien nimien joukosta ammattilaisraati, jonka on asettanut tapahtuman järjestäjä Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK)
Kulttuurialan yrittäjän ammattitutkinnon hakuaika käynnissä
Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen oppilaitoksessa Keudassa käynnistyy tulevana syksynä uusi Kulttuurialan yrittäjän ammattitutkintoon johtava koulutus, joka järjestetään yhteistyössä Muusikkojen liiton kanssa. Koulutus on suunnattu kulttuurialoilla työskenteleville, ja hakuaika on käynnissä 11.8.2017 saakka.Koulutuksessa huomioidaan erityisesti muusikkona tai muussa luovan alan työssä toimivien yksinyrittäjien, toiminimiyrittäjien ja yrittäjäksi lähtemistä suunnittelevien eritystarpeet. Kokonaisuudessa voi suuntautua joko yrittäjän ammattitutkintoon tai ohjausalan tutkintoon.
Yrittäjän ammattitutkinnon suuntaus sopii sekä yrittäjyyden alkutaipaleella oleville että niille, jotka haluavat kehittää ja päivittää liikeideaansa. Tavoitteena on liiketoimintasuunnitelman toteuttaminen ja syventäminen. Tutkinto koostuu kolmesta osasta, joissa pakollisessa keskitytään yritystoiminnan analysointiin ja kehittämiseen. Valinnaisia osia ovat tuotteistaminen, myynti ja markkinointi, tuotannon hallinta tai osa toisesta perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta.Ohjausalan tutkinnon suuntaus on perustutkinto, joka antaa jatko-opintokelpoisuuden kaikille aloille ammattikorkeakouluun ja yliopistoon. Tutkinnossa opiskellaan ohjaajuutta, ohjauksen menetelmiä ja ohjausta eri toimintaympäristöissä. Koulutuksessa on osia yrittäjän ammattitutkinnosta.
Koulutusaika: Koulutus alkaa orientaatio-/infopäivällä 11.9.2017Hakuaika: 20.6.-11.8.2017
Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena, joka suoritetaan muun työn ohessa ja työssä oppimisella on erityisen merkittävä osuus opinnoissa. Lähipäiviä on keskimäärin yksi kuukaudessa.Yrittäjän oppisopimuskoulutus sopii kaikille, jotka työskentelevät oman yrityksensä tai toiminimensä kautta. Toiminimellä tarkoitetaan nimeä, jota elinkeinonharjoittaja tai yritys käyttää toiminnassaan, elinkeinotoimintaa harjoittaessaan. Voit myös perustaa yrityksen/toiminimen koulutuksen aikana. Koulutuksen ajaksi saat oman mentorin. Tutkinnon suorittaneella on mahdollisuus hakea ammattitutkintostipendiä.*Lisätiedot ja hakupapereiden tilaus:Ilmoitus Muusikkojen liiton sivuilla: