Suomen ensimmäisen Etnogaalan palkintoehdokkaat on valittu. Kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja kansantanssin huiput palkitaan Etnogaalassa Tavastialla 7. marraskuuta. Luvassa on monipuolinen musiikki-ilta: gaalassa esiintyvät muun muassa BaranBand, Maija Kauhanen ja Suistamon sähkö.Etnogaalassa palkitaan kansanmusiikin, maailmanmusiikin sekä kansantanssin mielenkiintoisia ja ansioituneita toimijoita seitsemässä kategoriassa. Ammattilaisraadit ovat valinneet kolme ehdokasta jokaiseen kategoriaan. Neljän kategorian (vuoden artisti, ilmiö, tulokas ja kansanmusiikkitekijä) ehdokkaat on valittu yleisön ehdotusten joukosta.
“Olemme iloisia yleisöltä kerättyjen ehdotusten määrästä. Ehdotuksia tuli kaikkinensa 273 kappaletta. Ammattilaisraadit ovat tehneet hyvää työtä, koska ehdokkaissa on hyvin edustettuna koko ala.”, toteaa Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen toiminnanjohtaja Sirpa Lahti
Etnogaala-ehdokkaat 2017
Vuoden artisti: Anne-Mari Kivimäki,
Frigg, Ismaila Sané
Vuoden ilmiö: Kalevauva, Orivesi All Stars, Pelimanni 8bit
Vuoden tulokas: BaranBand, Elssa Antikainen, Maija Kauhanen
Vuoden kansainvälistyjä (palkinnon jakaa Music Finland): Frigg, Okra Playground, Pekko Käppi & K:H:H:L
Vuoden kansanmusiikkitekijä (palkinnon jakaa Elvis ry.): Anne-Mari Kivimäki,
Pekko Käppi & K:H:H:L, Tuuletar
Vuoden koreografi (palkinnon jakaa Tanssin Tiedotuskeskus): Hanna Poikela, Petri Kauppinen, Rami Meling
Risteys-palkinto (palkinnon jakaa Maailman musiikin keskus):
Digelius Music, Hilda Länsman, World Music School Helsinki
Rokkipaikkana tunnettu Tavastia-klubi muuntautuu kahden lavan etno-klubiksi 7.11. klo 19. Tavastian henki ja asenne sopivat Etnogaalalle, jossa ei pönötetä vaikka jaetaankin pystejä, vaan iloitaan ja nautitaan musiikista ja tanssista. Gaalassa vuorottelevat huikeat esitykset ja palkitsemiset eri lavoilla. Yle striimaa gaalan suorana nettiin Yle Teemalle, tekee suoran lähetyksen Yle radio 1:n Etnoiltaan sekä tekee myöhemmin kolme erillistä tv-ohjelmaa illan esiintyjistä. Ohjelmat ovat katseltavissa ja kuunneltavissa myös Suomen ulkopuolella.
Etnogaalan pääesiintyjät ovat:
BaranBand,
Maija Kauhanen,
Suistamon sähkö
Etnogaalan lippuja myy Tiketti: liput ennakkoon 12-20 € 15.10. saakka, sen jälkeen ja ovelta 15-22€.
Etnogaalan järjestää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK) yhteistyössä Ylen kanssa. Muut yhteistyökumppanit ovat Maailman musiikin keskus, Music Finland, Elvis ry, Tanssin Tiedotuskeskus, Muusikkojen liitto, Suomen Nuorisoseurat, Teosto ja Suomen kansanmusiikkiliitto. Etnogaala on osa maailmanmusiikkifestivaali Etnosoi!:n ohjelmaa. Gaalaa tukevat Musiikin edistämissäätiö, Kalevalaseura ja Maaseudun sivistysliitto.
|
Kategoria: Ajankohtaista
Isäntäkategoria. Tämän kategorian alle tulevat kaikki määritelmät, jotka ovat aikariippuvaisia, esim. kilpailut, apurahat, tapahtumat ja uutiset.
Laura Sippolasta Suomen ensimmäinen lauluntekijätohtori
Laura Sippola on lähestynyt laulaja-lauluntekijyyttä ja lauluntekijämusiikkia niin tekijän, taiteilijan kuin tutkijan perspektiivistä. Hänen taiteilijakoulutuksesta valmistuva tohtorintutkintonsa Tehdä maailmasta laulu – Laulaja-lauluntekijän taiteilijakuva tradition ja tekijän näkökulmastatarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa lauantaina 9. syyskuuta 2017. Tutkinto koostuu viidestä taiteellisesta osiosta ja kirjallisesta työstä.
Taiteellisen tohtorintutkinnon otsikko: Tehdä maailmasta laulu – Laulaja-lauluntekijän taiteilijakuva tradition ja tekijän näkökulmasta
Tarkastustilaisuuden valvoja: Professori, MuT Kristiina Ilmonen
Vielä ehtii hakea Villa Karon taiteilijaresidenssiin
Syksyn residenssien (1.9.–31.12.) hakuaika päättyy 15.3.
Kevään residenssien (1.1.–31.5.) hakuaika päättyy 15.9.
Villa Karon residenssijaksojen pituus on 5 – 12 viikkoa. Tätä lyhyempiä tai pidempiä residenssijaksoja ei myönnetä.
Hakemuksessa tulee olla lyhyt ansioluettelo ja työsuunnitelma. Hakemus liitteineen PDF-muodossa.
Hakemuksessa tulee käydä ilmi hakijan tai työryhmän tiedot (nimi kuten passissa, yhteystiedot, syntymäaika) ja residenssin ajankohtatoive.
Hakemukset liitteineen toimitetaan sähköisesti osoitteeseen hakemukset[a]villakaro.org.
Työsuunnitelman tulisi mieluusti liittyä jollain tavalla Afrikkaan tai afrikkalaiseen kulttuuriin. Villa Karoon voivat hakea kulttuuri- ja yhteiskunnallisten alojen ammattilaiset, tutkijat ja taiteilijat. Residenssi sopii hyvin niin oman tutkimuksen tekoon tai taiteellisen työn tekemiseen kuin myös esimerkiksi yhteisöllisten projektien toteuttamiseen. Ihanteellista on, jos stipendiaatti pystyy myös tarjoamaan jotakin paikalliselle yhteisölle. Villa Karon henkilökunta auttaa parhaansa mukaan kontaktien löytämisessä ja työskentelyn järjestämisessä.
Hakemukset arvioi erillinen lautakunta.
Villa Karon myöntämä työskentelytuki kattaa
- matkajärjestelyt sekä omavastuun ylittävän osan lentolipun (Helsinki – Cotonou – Helsinki) hinnasta
- lentokenttäkuljetukset Cotonou – Grand-Popo – Cotonou
- asumisen ja aamiaisen Villa Karossa 50 euron viikkovuokralla
- huoneen siivouksen
- avun ja tuen matkan suunnittelussa ja paikan päällä Beninissä
Residenssiin tulijan omia kustannuksia ovat
- 800 euron omavastuu lentolipusta (Villa Karo maksaa omavastuun ylittävän osan eli noin 400-600 euroa)
- 50 euron viikkovuokra asumisesta ja 100 euron viikkovuokra mahdollisesta avecista
- viisumi ja matkavakuutus (viisumin hinnat www.benin.fi)
- malarialääkkeet ja rokotukset (keltakuumerokotus pakollinen kaikille maahan saapuville, vaaditaan viisumiin)
- hotelliyö Cotonoussa Beniniin tultaessa (noin 20-50 euroa)
- mahdollinen pyykinpesupalvelu (noin 2,5 euroa/kerta)
- mahdolliset Villa Karon ekskursiot ja omat retket
- mahdolliset laajamittaiset tulkkauspalvelut (esim. omaa tutkimusta varten)
Elinolosuhteista Beninissä ja Villa Karossa kerrotaan lisää näillä sivuilla sekä Villa Karon ABC-kirjassa, joka on tilattavissa Villa Karon ystävien Helsingin toimistosta (15e, sis. Grand-Popon kartta).
Residenssiin tulevalla on mahdollisuus ottaa avec mukaan Villa Karoon (ikäraja 16 vuotta).
Dome Karukosken Tom of Finland valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi
Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland on valittu Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Kuvataiteilija Touko Laaksosesta kertovan käsikirjoitti Aleksi Bardy.
Tom of Finlandin ovat tuottaneet Aleksi Bardy, Miia Haavisto ja Annika Sucksdorff Helsinki-filmi Oy:stä. Elokuvan Suomen ensi-ilta on 24.2.2017 ja sen levitti elokuvateattereihin Finnkinon Oy:n teatterilevitys.
Tom of Finlandin nimiroolissa on Pekka Strang. Muissa rooleissa näyttelevät muiden muassa Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky, Taisto Oksanen, Seumas Sargent ja Jakob Oftebro.
Elokuvan muuhun taiteelliseen ryhmään kuuluvat muun muassa kuvaaja Lasse Frank, leikkaaja Harri Ylönen, säveltäjät Hildur Guðnadóttir ja Lasse Enersen, äänisuunnittelijat Niklas Skarp ja Christian Holm, lavastaja Christian Olander, pukusuunnittelija Anna Vilppunen sekä maskeeraussuunniteliljat Johanna Eliason ja Lars Carsson.
Tom of Finland on rakkaustarina, joka kertoo suomalaisesta näkökulmasta kansainvälisesti merkittävän tarinan homoyhteisön historiallisesta taistelusta kohti täysiä ihmisoikeuksia.
Suomen oscar-raati perusteli valintaansa luonnehtimalla Tom of Finland -elokuvaa komeasti toteutetuksi teokseksi yhdestä kansainvälisesti tunnetuimmasta suomalaisesta. Elokuva on hienosti lavastettu ja kuvattu epookki. Erityisesti raati kiitti pääosanäyttelijä Pekka Strangin tulkintaa Touko Laaksosen ainutlaatuisesta elämästä.
Suomen Filmikamarin johdolla muodostetun valintaraadin jäseninä olivat säveltäjä Johnny Lee Michaels, tuottaja Liisa Penttilä-Asikainen, ohjaaja Maria Mononen, elokuvalavastaja Marjaana Rantama, käsikirjoittaja Mikko Myllylahti, elokuvaaja Tahvo Hirvonen sekä Kati Nuora. Raadin sihteerinä toimi Susanna Shepherd ja puheenjohtajana Tero Koistinen Suomen Filmikamari ry:stä.
Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2016 ja 30. syyskuuta 2017 välisenä aikana.
Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkistetaan 23. tammikuuta 2018. Oscar-palkinnot jaetaan 90. kerran 4. maaliskuuta 2018 ympäri maailman televisioitavassa gaalassa.
Lisätietoja:
Suomen Oscar-raadin puheenjohtaja
Tero Koistinen
tero.koistinen[ät]filmikamari.fi
050 323 8582
Lisätietoja Oscar-palkinnosta: www.oscars.org
Oscar-palkintokategorioiden säännöt: https://www.oscars.org/oscars/rules-eligibility
****
Suomen Filmikamari ry on 1923 perustettu elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö. Filmikamarin jäseniä ovat Elokuvatuottajat ry, Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry sekä Suomen elokuvatoimistojen liitto ry.
Musiikintekijöiden rahaston stipendihaku päättyy 31.8.2017
Musiikintekijöiden rahaston vuoden 2017 toinen stipendihaku päättyy 31.8.2017. Hae nyt!
Haku tapahtuu sivustolla www.klaavi.fi. Klaavista löytyy tiedot myös viime stipendikierroksella myönnetyistä summista ja stipendikohteista.
Lisätiedot: musiikintekijat.fi/musiikintekijoiden-rahasto
Uutinen viime stipendihakukierroksesta: musiikintekijat.fi/ajankohtaista/musiikintekijoiden-rahaston-stipendihaun-su…
Hae nyt Biisijalostamoon – myös keväällä 2016 mukana olleet voivat hakea!
Koneen Säätiön apurahahaku käynnistyy pian
Koneen Säätiön tavoitteena on luoda edellytyksiä rohkeille tieteen ja taiteen avauksille. Painotamme uutta luovia, uudenlaisia yhdistelmiä sisältäviä ja marginaalisiakin hankkeita. Monialaisuus ja alojen välisten rajojen ylittäminen ovat meille tärkeitä.
Apurahaa voi hakea:
- tieteelliseen ja/tai taiteelliseen työskentelyyn
- tieteellisen ja/tai taiteellisen työn edistämiseen (esimerkiksi alaa kehittävä hanke)
- tieteelliseen tutkimukseen ja/tai taiteellisen työhön pohjautuvaan työhön (esimerkiksi tieteen ja taiteen saattaminen erilaisille yleisöille)
- apurahoja voidaan myöntää myös muuhun kulttuurityöhön
Tuettava tutkimus voi olla humanistista, taiteellista, yhteiskuntatieteellistä tai ympäristöntutkimusta tai monialaista tutkimusta. Kannustamme myös monialaisiin tiedettä ja taidetta yhdistäviin hankkeisiin.
Tänä vuonna apurahahaussa on mukana kaksi teemahakua. Naapuridialogit-teemahaussa kysymme, miten naapurit kommunikoivat ja pyrkivät dialogiin esimerkiksi kielellisistä, kulttuurisista, taloudellisista tai uskonnollisista eroista huolimatta. Ekologiset kompensaatiot yhteiskunnassa ja kulttuurissa -teemahaun tavoitteena on pureutua ekologisiin kompensaatioihin useamman tieteenalan ja taiteen yhteistyöllä.
Seuraa hakuinfoja Facebookissa
Hakuinfotilaisuuksia voi seurata suorana Koneen Säätiön Facebook-sivulla torstaina 31.8. klo 9–11, keskiviikkona 6.9. klo 9.30–11 (tilaisuus järjestetään englanniksi) ja torstaina 7.9. klo 16–18.
Hae apurahaa verkossa
Apurahaa haetaan Koneen Säätiön hakemusten verkkopalvelussa.
Hakemus on lähetettävä 15.9.2017 klo 16 (Suomen aikaa) mennessä. Huomaathan, että hakemusten määräaika on aikaisemmasta poiketen jo syyskuun puolivälissä.
Lue muista apurahahaun muutoksista.
Lisäohjeita: Apurahan hakijalle.
Lisätietoja: koneensaatio@koneensaatio.fi, puh. 09 260 0617 (ma-pe 9–16)
|
Koneen Säätiön tavoitteena on luoda edellytyksiä rohkeille tieteen ja taiteen avauksille. Painotamme uutta luovia, uudenlaisia yhdistelmiä sisältäviä ja marginaalisiakin hankkeita. Monialaisuus ja alojen välisten rajojen ylittäminen ovat meille tärkeitä.
Apurahaa voi hakea:
- tieteelliseen ja/tai taiteelliseen työskentelyyn
- tieteellisen ja/tai taiteellisen työn edistämiseen (esimerkiksi alaa kehittävä hanke)
- tieteelliseen tutkimukseen ja/tai taiteellisen työhön pohjautuvaan työhön (esimerkiksi tieteen ja taiteen saattaminen erilaisille yleisöille)
- apurahoja voidaan myöntää myös muuhun kulttuurityöhön
Tuettava tutkimus voi olla humanistista, taiteellista, yhteiskuntatieteellistä tai ympäristöntutkimusta tai monialaista tutkimusta. Kannustamme myös monialaisiin tiedettä ja taidetta yhdistäviin hankkeisiin.
Tänä vuonna apurahahaussa on mukana kaksi teemahakua. Naapuridialogit-teemahaussa kysymme, miten naapurit kommunikoivat ja pyrkivät dialogiin esimerkiksi kielellisistä, kulttuurisista, taloudellisista tai uskonnollisista eroista huolimatta. Ekologiset kompensaatiot yhteiskunnassa ja kulttuurissa -teemahaun tavoitteena on pureutua ekologisiin kompensaatioihin useamman tieteenalan ja taiteen yhteistyöllä.
Seuraa hakuinfoja Facebookissa
Hakuinfotilaisuuksia voi seurata suorana Koneen Säätiön Facebook-sivulla torstaina 31.8. klo 9–11, keskiviikkona 6.9. klo 9.30–11 (tilaisuus järjestetään englanniksi) ja torstaina 7.9. klo 16–18.
Hae apurahaa verkossa
Apurahaa haetaan Koneen Säätiön hakemusten verkkopalvelussa.
Hakemus on lähetettävä 15.9.2017 klo 16 (Suomen aikaa) mennessä. Huomaathan, että hakemusten määräaika on aikaisemmasta poiketen jo syyskuun puolivälissä.
Lue muista apurahahaun muutoksista.
Lisäohjeita: Apurahan hakijalle.
Lisätietoja: koneensaatio@koneensaatio.fi, puh. 09 260 0617 (ma-pe 9–16)
|
Suomen Äänitearkisto luovuttaa kokoelmansa Musiikkiarkistolle
Hae nyt Biisijalostamoon, Mentorointistipendiä ja Palautepäivään
Elvisin Kehity ja menesty -palveluissa on juuri nyt haku päällä. Hae mukaan Biisijalostamoon, Mentorointistipendiä ja Palautepäivään! Kehity ja menesty -palvelut ovat vain Elvisin jäsenille. Mikäli et ole vielä jäsen, täytä hakemus täällä.
Tarjoamme musiikintekijöille mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen, kehittymiseen sekä verkostoitumiseen. Tutustu tarjontaan!
Mahdollisuus saada asiantuntijalta apua johonkin konkreettiseen tarpeeseen esim. tekstinhionta, sovitustekniset kysymykset ja ideat.
Henkilökohtainen mentorointisuhde noin vuoden ajan.
-
Haku 15.8.-1.10.2017.
-
Haku käynnissä! Klikkaa tästä hakulomakkeeseen
Biisiviennin visio rakentaa tulevaisuutta popmusiikin teosviennille
|