Aistit avoinna

Aistit avoinna

Alku

”Olen kasvanut kontaten Aleksanterin teatterin plyysipenkkien välissä. Isäni oli laulaja ja äitini kuvataiteilija. Olin isän mukana oopperassa ja näin, kuinka ihmiset tulivat pipot vinossa paikalle, pistivät peruukit päähän ja alkoivat laulamaan jotain ihan muuta kieltä. Yhtäkkiä ne olivat ihan toisia ihmisiä!

En ole ikinä toipunut siitä, siis hyvässä mielessä. Uskonkin ihmisten loputtomaan potentiaaliin – me voimme olla mitä vaan. Se ajatus on kannatellut minua kaikessa.

Ooppera, nykytanssi ja kuvataide ovat vieneet minua lähemmäksi elokuvaa. Minun musiikkiini onkin aina liittynyt hyvin luontevasti monet elementit – kokisinkin varmaan torikauhua, jos minun pitäisi tehdä jousikvintetto.”

Innostuminen

”Mulla on innostumisen lahja ja kun innostun, en ajattele mihin se johtaa. Luotan intuitioon ja silloin avautuu taas uusia mahdollisuuksia. Nuorena innostuin punk-skenestä. Oli riemastuttavaa, kuinka ihmiset, jotka eivät klassisessa mielessä osaa mitään, loivat mielettömän hyvän energian. Se oli tosi vapauttavaa ja upeaa.

Sitten tuli Sielun veljet, josta tuli intensiivinen jakso elämässäni. Olin mukana heidän Softwood Music -levyllään ja soitin keikoilla. Siekkareiden hajottua yhteistyö jatkui luontevasti Ismo Alangon kanssa. Samaan aikaan opiskelin Sibelius-Akatemiassa ja kävin sisäistä taistelua kun tajusin, ettei minusta tule klassista muusikkoa. Halusin tehdä luovempaa työtä.

Säveltäjäksi päädyin puolivahingossa nykytanssin ja muusikkouden kautta. Huomasin monissa tilanteissa puuttuvani sovituksiin ja produktioiden kulkuun. Olen luonteeltani sellainen: keksin uusia työtapoja, yhdistelmiä ja paikkoja missä esiintyä.

Teatteri ja elokuva on kotipaikka, jossa tätä koettua tietoutta voi ottaa käyttöön. Työssäni eläydyn voimakkaasti muihin henkilöihin ja tilanteisiin. Silloin on hyvä, jos on kokemuksia, monenlaisia kosketuspintoja. Kaikki mattieskotietous löytää paikkansa.”

Lähiö

”Olen asunut Helsingin Kruununhaassa aikuisikäni. Viime vuonna tein kuitenkin repäisyn ja muutin keskustasta Itä-Helsinkiin. Sävellystöissä vuorokaudenajat heittävät paljon, ja kerrostaloasuminen alkoi muuttua vaikeaksi. Kruununhaassa arabimusiikki tuntui ärsyttävän naapureita ja koin parhaimmaksi nostaa kytkintä.

Jos menen Berliiniin tai Istanbuliin, en sielläkään jää koskaan keskustaan vaan menen lähiöihin. Haluan nähdä miten ihmiset elävät. Nyt asun maailman pohjoisimman metroaseman ja luonnonsuojelualueen puolessa välissä. Itä-Helsingin luonto on tosi kaunista.”

Maqaam

”Kun kuulin nuoren irakilaisen Ali Saadin laulavan viisi vuotta sitten, näin hänessä valtavan potentiaalin. Perustimme duon, vaikka meillä ei ollut edes yhteistä kieltä. Intensiivinen musiikintekeminen Alin kanssa johdatti minut arabimusiikin maailmaan. Kesti silti pitkään, ennen kuin sisäistin mistä todella on kysymys. Olin tutustunut jo aiemmin flamencoon, jossa on osittain samaa, mutta arabimusiikki on vielä hienojakoisempaa.

Olin Alin kanssa Kairossa kaksi kuukautta. Kävin joka päivä viulutunneilla, jossa en virittänyt viuluani kertaakaan länsimaiseen vireeseen. Olin hirveän ylpeä, kun opettajani sanoi, että länsimaiset harvoin pystyvät omaksumaan maqaamien mikrotonaalisen maailman.

Maqaamien skaalajärjestelmään kuuluu myös muita ilmaisuun liittyviä traditioita. Skaaloja on valtava määrä ja niihin liitetään eri tunteita. On huima kokemus oppia kuulemaan niitä. Se antaa mielettömän pelikentän improvisaatiolle, joka on oleellinen osa arabimusisointia. Tämä tunteisiin uppoutuminen viehättää minua ja luulen, että sävellänkin eri lailla nykyään. Näiden asioitten opiskelu tulee jatkumaan koko elämäni.”

Aistikkuus

”Luterilaisessa kulttuurissamme ollaan pidättyväisiä, eikä arabimusalle ominainen melodraama ja tunnevoimaisuus kuulu meidän sanavarastoomme. Meillä kaiken lävistävä tunne tässä ajassa on usein ironia, joka ei taas kuulu arabikulttuuriin.

Arabikulttuurissa aistien avulla ajatellaan päästävän lähemmäs jumaluutta. Sen oivaltaminen on vaikuttanut minuun tosi voimakkaasti ja muuttanut perustavalla tavalla suhtautumista aisteihini. Olen huomattavasti enemmän auki ja harjoitan aistejani enemmän. Se ei se ole turhamaista vaan tärkeää. Se mikä alkoi musiikista, laajenikin käsittämään kaikkia aisteja.”

Paineensietokyky

”Mitä isompia paineita minulla on, sitä vahvemmaksi muutun. Joskus varsinaiseen säveltämiseen pääseminen vaatii pitkää prosessia, ja vasta kun tunnen kauhua deadlinesta, sävellystä alkaa syntyä. Olen yrittänyt muuttaa huonoja työtapoja, ja myös delegoida muille eri työvaiheita ettei työ olisi liian kuluttavaa.

Nykyään minulla onkin manageri, joka hoitaa käytännön asioita. Suomessa ei ole sellaisia budjetteja, että säveltäjä voisi keskittyä vain säveltämiseen ja palkata apuvoimia. Töissäni pakolaisten ja vankien kanssa olen myös joutunut kantamaan todella rankkoja tarinoita.”

Arvot

”Minulle on äärimmäisen tärkeää, että elän arvojeni mukaisesti. Saan rauhan siitä, että mietin tarkkaan millaisissa projekteissa työskentelen. Sen jälkeen voin päästää mielikuvitukseni irti ja taidetta syntyy. Minulla täytyy olla tunne, että teemme jotain tärkeää.

Tykkään törmäyttää asioita. Esimerkiksi menen erityisen mielelläni vapautuvien vankien kanssa Tanssin taloon, jonka yhteydessä puhutaan diversiteetistä. Mutta kun katsoo sen ohjelmistoa, ei se siellä hirveästi vielä näy.

Ilmastokysymykset vaivaavat minua. Siksi tuntuukin hirveän hyvältä asua talossa, joka on hiilinielu ja jossa on oma aurinkovoimala.”

Nyt

Parhaillaan sävellän elokuvaa, joka työstetään yllättäen löytyneestä vanhasta kuvamateriaalista, josta puuttuu kokonaan ääniraita. Porttiteatteri ja Compañía Kaari & Roni Martin tekee vapautuvien vankien kanssa flamencoa ja dokumenttiteatteria yhdistelevää teosta. Olen produktiossa osa työryhmää. Teos valmistuu Tanssin taloon toukokuuksi.

Ensi syksyksi olen säveltämässä Suuren näyttämön teosta Paavo Westerbergin ohjaukseen. Olen myös valmistamassa irakilaisten ohjaaja-näyttelijä Bakr Hasanin ja Ali Saadin sekä Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa esitystä Ritarihuoneelle syksyksi.

Tulen keikkailemaan Ranskassa säveltämäni vesinukketeatteriteoksen kanssa ja Harpa-voiton myötä olen saanut kutsuja eri tilaisuuksiin Keski-Euroopassa. Odottelen Israeliin säveltämäni elokuvan Two Kids A Day ensi-iltaa.

Haluaisin myös aikaa säveltää musiikkia duolle, joka minulla on Ali Saadin kanssa.”

Tulevaisuus ja haasteita

”Nyt olisi hyvä hetki tehdä töitä kansainvälisemmin. Edellinen leffani oli israelilainen, ja luontevin polku olisi suunnata eurooppalaiseen indie-elokuvaan. Minulla on myös kova halu päästä työskentelemään arabimaihin, mikä on iso haaste – siellä ei ole naisia säveltäjinä juuri näkynyt. Minulla on hyvä kontakteja Egyptiin ja Irakiin, mutta siihen kulttuuriin on länsimaisilla vaikea päästä. Alin kautta siihen on jonkinlaisia mahdollisuuksiakin.

Elokuvapuolella olen tunnettu laatudokumenttien säveltäjänä, mutta minua ei jostain syystä pyydetä säveltämään fiktioita – ei, vaikka olen käyttänyt sävellyksissäni hyvin fiktiivisiä ja kokeellisia elementtejä. Jostain syystä tilaajat ovat kotimaassa olleet lähes poikkeuksetta naisia. En tiedä miksi.”

Motto

”Valitse rohkeammin.”

Tutkimusmatkalla tuntemattomaan

Ylva Haru löytyi, kun Lotta Jääskelä pääsi vierailemaan Klovharuun – Tove Janssonin mökkisaarelle. Oli syksy 2012 ja Jääskelä oli aikeissa päättää musiikkiuransa kahteen englanninkieliseen albumiin.

Klovharun kalliolla hän hengitti luontoa, päästi irti menneestä ja silloin meri alkoi soida.

”Se, mitä kuulin, oli tavallaan jokin kappale, mutta ensisijaisesti äänimaisema. Kuulin jotain sellaista, mikä tuntui omalta ja mistä pidin.”

Taianomainen saarikokemus johti siihen, että Jääskelä tarttui pöytälaatikkoon jääneisiin suomenkielisiin biisiaihioihin. Hänen nykyisessä taitelijanimessään on pala saarta ja naisen nimi, joka on äidin mielestä erityisen kaunis.

Tapaamme Ateneumin kahvilassa ja Jääskelä kertoo, kuinka lakkasi Klovharu-kokemuksen jälkeen pyristelemästä vastaan ja suostui siihen, että taiteen tekeminen on hänen elämäntapansa.

”Aina, jos yritän päästää taiteen tekemisestä irti, mulle annetaan sylin täydeltä. Jossain kohtaa sitten päätin, että joko teen tätä täysillä tai annan olla. Ja nyt olen innoissani ja kiitollinen siitä, että olen antanut itseni kasvaa musiikin tekemiseen ja taiteilijuuteen.”

Kymmenisen vuotta sitten elämässä oli liikaa kipuilua sen kanssa, mitä voi tehdä ja mitä muka ei voi.

”Nyt vain annan itseni tehdä ja luoda sitä, mitä tulee. Tuppaan uppotumaan tosi syvälle asioihin, joista kiinnostun.”

Prosessi, jonka tuloksena uusin Ylva Haru -albumi syntyi, käynnistyi keväällä 2019. Jääskelä alkoi käydä systemaattisesti läpi Herttoniemen-kotinsa vintille ja kellariin unohtunutta tavaraa. Sellaista, mitä hän oli muutoissa kuljettanut varastosta toiseen. Hillottuja muistoja.

”Luopua kaikesta, mihin on turvautunut – se on armoton tapa löytää uusia sekä kätkettyjä asioita itsestään ja elämästään.”

Hän luopui kaikesta turhasta. Yksikään esine ei jäänyt tutkimatta tai paperi lukematta.

”Ja sitä paperiahan tosiaan oli. Olen erittäin old school -tyyppi ja tykkään, että on lehtiöitä hypisteltävänä.”

Seuraavana syksynä, kun koko omaisuus mahtui kolmen neliön varastoon, hän irtisanoi vuokrasopimuksensa, pakkasi olennaisen matkalaukkuun ja lähti.

”Halusin tutkia tuntematonta ja sitä kyllä sain! Luopua kaikesta, mihin on turvautunut – se on armoton tapa löytää uusia sekä kätkettyjä asioita itsestään ja elämästään.”

Ensimmäinen etappi oli Lissabon – siksi, että joku tuntematon oli kerran Ylva Harun keikan jälkeen tullut juttelemaan ja kutsunut käymään.

”Mulla on tapana tarttua asioihin spontaanisti. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.”

Intuitio osui onneksi oikeaan. Kaksi viikkoa Portugalissa olivat unohtumattomat ja Jääskelän mieleen jäivät muun muassa Nazarèn 25 metriä korkeat aallot. Tapansa mukaan hän skannasi matkalla eteen tulevia asioita kaikilla aisteillaan.

”Mihin tahansa menen, kiinnitän aina huomiota ympäristön kaikkiin mahdollisiin yksityiskohtiin. Se voi olla muotoja, värejä, kontrasteja tai ihmisissä olevaa.”

Noin puolet uuden albumin kappaleista onkin jollakin tapaa sidoksissa Portugalissa koettuun.

”Jos tästä vielä selviän niin haluan tuottaa omaa musiikkiani. Tällä ajatuksella aloin motivoida ja tervehdyttää itseäni.”

Keväällä 2020 tuli korona ja Uusimaa suljettiin. Jääskelä oli tuolloin asettunut toviksi sukulaisensa asuntoon Töölöön. Hän sai viruksen ja sairasti rajusti muutaman viikon. Kävelykunnon palautuminen vei kolme kuukautta.

Vastoinkäymisestä seurasi lopulta hyvääkin. Ilman sitä Ylva Haru ei ehkä olisi tuottanut tulevaa levyään itse.

”Jos tästä vielä selviän niin haluan tuottaa omaa musiikkiani. Tällä ajatuksella aloin motivoida ja tervehdyttää itseäni.”

Vuosi 2020 oli laukkuelämää: asumista residensseissä, kommuuneissa ja ystävien luona. Epämukavuusalueilla syntyi sävellyksiä ja sanoituksia. Ylva Haru kirjoitti lauluja Lotan elämästä.

”Ensimmäinen asia, mitä tapahtui kun olin vienyt itseltäni kodin oli se, että aloin luoda kotia siihen osaan itseäni, joka luo musiikkia. Olin siis jatkuvassa luomistilassa. Lämpimästi en suosittele tällaista ratkaisua liian pitkäaikaisesti kenellekään”, Jääskelä hymähtää.

Syksyllä 2020 laulut olivat valmiit ja Jääskelä suunnisti Raaheen, koska autoon piti saada talvirenkaat ja posti oli tuomassa vanhempien osoitteeseen äänityskalustoa.

Tilausta odotellessa oli aikaa tutustua synnyinkaupunkiin ikään kuin turistina.

”Kuvailin ja otin videopätkiä. Päädyin rakennukseen, jossa on konserttisali. Se oli koronan takia suljettu.”

Jääskelä ei ollut nähnyt Raahea paikkana, missä työstäisi levyn. Konserttisalin tarjoamat puitteet alkoivat kiehtoa, ja yllättäin asiat kaupungin kulttuuritoimen kanssa järjestyivät.

Niinpä Ylva Harun musiikillinen leikkikenttä rakentui konserttisalin lavalle. Viiden viikon työsuunnitelma oli: saat luoda mitä vain ja jos ei onnistu, sen ei tarvitse olla julkaisukelpoista.

”Olen äänittäjänä ja miksaajana itseoppinut, joten läsnä oli myös epävarmuus siitä, onko jälki riittävän hyvää.”

Haru ryhtyi tutkimaan, mikä olisi paras työskentelytapa, ja päätyi aloittamaan kitararaidoista.

”Äänitys pyörimään ja intuitiolla kitarapohjat sisään. Kaikkiaan soitin akustisia kitaroita, sähkökitaraa, banjoa, ukuleleä, rhodesia, pianoa, rumpuja ja perkussioita. Äänitin siellä myös lopulliset lauluraidat taustalauluineen. Kaikki otot ovat kokonaisia liveottoja, koska en jaksanut opetella editoimaan raitoja sen kummemmin. Oli niin paljon osa-alueita, joihin piti kiinnittää huomiota: taimi, vire, tunnelma, mikitykset”, Jääskelä kuvailee.

Kun äänitykset neljän viikon työrupeaman jälkeen valmistuivat, Jääskelä vetäytyi viikoksi täyshiljaisuuteen lepuuttamaan korviaan ja palasi sitten raitoihinsa viikon ajaksi. Ne kuulostivat hyviltä ja hän jatkoi raakamiksausten tekoon omin päin.

”Olen äänittäjänä ja miksaajana itseoppinut, joten läsnä oli myös epävarmuus siitä, onko jälki riittävän hyvää. Prosessi oli yhtä aikaa tuskallinen ja antoisa. Jouduin menemään monta kertaa kiven läpi”, Jääskelä tunnustaa.

Bändin kanssa tehtiin myöhemmin vielä päällesoittoja, ja lopullisen miksauksen tekoon osallistui myös Matias Kiiveri. Hän on ollut Ylva Harun tuottaja-aisapari alusta saakka.

Nyt Ylva Harun albumi on masterointia myöten valmis. Sen nimi on Perhosten valtakunta. Levy julkaistaan korona-aikana niin ikään juurilla syntyneen oman Lotta Roots -levymerkin kautta.

Myös luova prosessi on alati käynnissä. Musiikin lisäksi Jääskelä on uppoutunut tutkimaan visuaalisia maailmoja piirtäen ja valokuvaten.

”Mulle tuppaa käymään niin, että mitä enemmän luon, sitä enemmän lähtee liikkeelle.”

5 x set up

Kuvat ja kuvatekstit: Lotta Jääskelä


Perhosten valtakunta -albumin äänityssessioihin rakentamani studiotila Raahesalissa.

Biisinkirjoitukseen useimmiten tarvitsemani työkalut.

Residenssit ovat luovuutta inspiroivia työskentelytiloja. Kuvassa Onoman taiteilijaresidenssi Fiskarsissa.

Yksityiskohtien kuvaaminen kiinnostaa minua. Piirtäminen on yksi tapa ilmaista sitä.

Museokortti mahdollistaa inspiraation, yksityiskohtien ja rauhallisten paikkojen löytämisen.

Hyvä biisi tuntuu vatsanpohjassa

Ilkka Alanko (laulu, kitara), Petteri ”Kode” Koistinen (kitara), Jari ”Lade” Laakkonen (basso), Kari ”Kämy” Kämäräinen (rummut). Neljä Ruusua on tehnyt samalla kokoonpanolla hommia 40 vuotta ja julkaisi helmikuussa 16. studioalbumin 1000X.

Nimibiisissä luetellaan 26 Suomen paikkakuntaa. Väliin tulee vähän lakonisen oloinen oujee.

”Siitä voi tosiaan tulla mieleen, että onkohan se keikkailu sittenkään niin siistiä”, Alanko nauraa.

”Mutta kyllä sen on. Ihan saatanan siistii. Ei me muuten oltais tätä näin kauan tehty.”

1000X-biisin kertsissä kerrotaan:

”Me ollaan tehty tää tuhat kertaa
mut siit ei koskaan tarpeekseen saa
Siin on aina jotain magiaa
kun nämä herrat soittaa”
(säv. Koistinen, san. Alanko)

Keikkaolosuhteet bändi on järjestänyt niin mukaviksi kuin ikinä mahdollista. On neljä teknikkoa, kunnon dösä ja kaikille omat hotellihuoneet. Ja mitkään Omenahotellit eivät kelpaa.

Bändin rooli keikoilla on vain soittaa.

”Hyvä että omat matkakassimme kannetaan”, Alanko virnistää.

”Me tietenkin maksetaan itsemme kipeiksi näistä mukavuuksista. Festareista saattaa jäädä jotain käteen, klubikeikoista ei melkein mitään. Mut mä en halua, että keikalle lähteminen vituttaa. Kaiken pitää toimia timanttisesti.”

Bändillä ei ole firmaa. Alangon mukaan sekin on yksi syy kokoonpanon pitkään ikään.

”Rahan takia ei tarvitse tehdä tiettyä määrää keikkoja. Tämä on tärkeä pointti. Jos ei huvita, pidetään vapaata. Tai sitten vaan lopetetaan kokonaan.”

Gramexit ja keikkaliksat bändi jakaa tasan. Alangon biisintekijäkatalogissa on noin 200 laulua, ja Teostoja tulee ”pienen perustulon verran”. Neljän Ruusun kaikilta levyiltä on lähtenyt yksi tai useampi biisi radiosoittoon hyvässä määrin ja monilla kanavilla.

”Meidän musa on kai sen verran mainstreamia, että se menee läpi aina vaan”, Alanko pohtii.

”Se, että meidän ikäisten bändien uusi musiikki soiskentelee radiokanavilla, ei ole mikään itsestäänselvyys ­– ei vaikka puhuttais kuinka isoista nimistä. Meillä on ollut jotenkin hyvä tsägä sen suhteen.”

Hittihakuisuus ei ole mielessä biisien kirjoitusvaiheessa.

”Jos Kode yrittäisi väkisin säveltää hittiä, tai jos mä koittaisin tehdä yleismaailmallista, kaikkia kuulijoita puhuttelevaa tekstiä, ei biisiin syntyisi mitään kiinnostavaa kosketuspintaa”, Alanko pohtii.

”Tuotantovaiheessa toki mietitään, olisiko sinkkubiisien rakenteissa napakoittamisen varaa.”

Neljän Ruusun luottotuottajat ovat Rauli Eskolin ja Mikko Tamminen (vuonna 2015 julkaistusta Euforia-albumista alkaen). Alanko sanoo, että ilman tuottajaa bändi jämähtäisi helposti ”eka demo oli paras” -ajatukseen.

”Tuottaja näkee metsää puilta ja on aina ollut tärkeässä roolissa meidän levyillä. Kyllä nostan Rakelle ja Tammiselle hattua siitä, miten uskomattoman hyvää duunia he on meidän kanssa tehneet. He on saaneet meidän biisit lentoon.”

Suurin osa Neljän Ruusun tuotannosta on Kode Koistisen säveltämää. Ilkka Alanko tekee aina tekstit.

”Koden sävellykset on paljon parempia kuin mun. Niitä on tosi mielekästä sanoittaa. Uudella levyllä Jäätiköt sulaa on ainoa, jossa on mun sävellys”, Alanko kertoo.

Koistisen demoissa melodiat on soitettu kitarapohjan päälle pianolla.

”Mä aina pyydän Kodelta, että älä pliis laita demoille edes mitään työnimiä. En halua jäädä niihin kiinni.”

Alanko tunnustelee, mitä fiiliksiä sävellys herättää, ja alkaa kirjoittaa intuitiivisesti ensimmäisen mieleen tulevan idean pohjalta.

”Jos se ei johda mihinkään, alan keksiä uutta tarinaa. Joskus joudun menemään muistiinpanoihin, joita olen kerännyt puhelimeen ja tietsikalle. Jos niistäkään ei löydy mitään, siirrän biisin hetkeksi syrjään ja kokeilen muutaman päivän päästä uudelleen.”

Ilkka Alanko pohtii kotisohvallaan, että on vuosien varrella vakavoitunut vain lainausmerkeissä. Kuva: Juha Törmälä

”Sanasta ’perfektionisti’ tulee jotenkin ärsyttävä fiilis, mutta pedantti mä olen kyllä.”

Alanko on sitä mieltä, että työ tykkää siitä, että sitä tehdään. Hän kirjoittaa teksteistä useita versioita. Joskus sävellykseen pitää tehdä monia eri tarinoita, ennen kuin se oikea löytyy.

”Sanasta ’perfektionisti’ tulee jotenkin ärsyttävä fiilis, mutta pedantti mä olen kyllä”, hän sanoo.

”Enkä anna periksi. Mulle on kunnia-asia tehdä lyriikat kaikkiin biiseihin, mitä Kodelta tulee. Sellaisiinkin, jotka ei oikein kolahda mulle – eli joita en ihan heti tajua.”

Sanoitusta tehdessään Alanko noudattaa liki orjallisen tarkasti melodian rytmityksiä.

”Haluan toteuttaa Koden ensimmäistä visiota. Toki joskus saatan ehdottaa vähän muutoksia.”

Säveltäjä ja sanoittaja ovat harvoin täysin eri mieltä siitä, millainen hyvä Neljä Ruusua -biisi.

”Meidän estetiikantaju on vuosikymmenten aikana varmaakin muotoutunut samanlaiseksi. Mutta toki se, miltä nää biisiasiat tuntuu, riippuu tosi paljon päivästä. Siitä millä tuulella ollaan.”

Vuosikymmenten aikana Alangon suhde sanoittamiseen on luonnollisestikin muuttunut ja tekniikka kehittynyt.

”Olen vakavoitunut, niinku lainausmerkeissä. Nuorempana saatoin roiskia fiiliksellä ihan mitä vain, tyyliin ’on elämä pullaa’. Sanoisin, että rima on noussut.”

Kuitenkin, jos sävellys houkuttelee esiin rentoa ilmaisua, Alanko antaa mennä.

”Välillä on siistiä heittää tietyllä tapaa lekkeriksi, ja joskus saavat riimitkin olla vähän sinne päin. Täytyy muistaa, että tämä on kuitenkin popmusiikkia. Joskus jopa rockia. Vähän Pelle Miljoonaa ja sitä oujeetä pitää olla mukana.”

Itseironiaansa Alanko on vuosien varrella pyrkinyt vähentämään.

”Se menee jengille jakeluun ihan uskomattoman huonosti.”

Musa edellä ja biisi kerrallaan on Alangolle mieluisampi työskentelytapa kuin se, että hän lähtisi miettimään albumeille teemakokonaisuuksia. Uusimmaltakin levyltä löytyy monenlaisia tarinoita: se alkaa vauhdikkaasti 1980-luvun tunnelmista ja päättyy tuonpuoleisen tutkiskeluun.

Hienointa sanoittamisessa on se hetki, kun flow löytyy ja alkaa trippailu oman pään sisäisissä, mitä ihmeellisimmissä paikoissa.

”Ja se, kun jotkut todella kaukaa haetut jutut asettuu oikeaan kontekstiin. Ja lopuksi tarina onkin ihan looginen ja loksahtaa kohdalleen.”

Kun sanoitus tuntuu valmiilta, Alanko demolaulaa sen. Sitten kuuntelee. Keho kertoo, onko biisi siinä vai ei.

”Jos vatsanpohjassa ei tunnu, pitää tekstiä vielä työstää.”

Kun sanoitus on valmis, Ilkka Alanko laulaa siitä demon. Kuva: Juha Törmälä

”Välillä on siistiä heittää tietyllä tapaa lekkeriksi, ja joskus saavat riimitkin olla vähän sinne päin. Täytyy muistaa, että tämä on kuitenkin popmusiikkia.”

Sanoituksen kirjoittaminenkin saattaa tuntua kropassa. Hiki lentää ja adrenaliini virtaa. Esimerkiksi Normcoreprotohipsterin (säv. Koistinen) sanoitus vei Alangon fyysisestikin ylikierroksille.

”Halusin vähän kieli poskessa tehdä Juppihippipunkkarista 2000-luvun version. Piti lukea paljon ja tsekkailla asioita Googlella. Veikin useamman päivän työstää idea valmiiksi biisiksi. Olin sen jälkeen fyysisesti täysin loppu ja hapoilla”, Alanko nauraa.

Rima nilkkoihin ja tekemään -periaate auttaa Alankoa välttämään puhtaan paperin kammon. Hän muistaa uransa varrelta vain yhden hetken, jolloin luovuus meni kerta kaikkiaan jumiin.

Neljä Ruusua oli tehnyt tekniikkatreenit, bussi oli pakattu ja kaikki oli viimeisen päälle valmista kevätrundia varten. Seuraavana päivänä, perjantaina 13.3.2020, olisi kevätkiertueen ensimmäinen keikka Tampereella täyteen myydyssä salissa.

Kokoontumisrajoitusten takia keikka jouduttiin yllättäin perumaan.

”Tilanteen vakavuus alkoi hyvin pian hahmottua, ja koko kiertue peruttiin. Silloin tuli tyhjyys ja tosi paha vit… harmitus.”

Ensimmäinen reaktio oli lähteä metsään juoksemaan. Se on Alangolle todella harvinaista. Hän on enemmän koripallomiehiä.

”Yritin ajatella positiivisesti, että nyt on aikaa tehdä biisejä. Yleensä lähtee aina jotakin. Silloin ei. Pari kuukautta meni ihan lukossa. Olen kuullut, että tosi monelle musiikintekijälle kävi samoin.”

Bändi joutui koronan takia perumaan myös Finnvoxin varauksen ja tekemään 1000X-levyn niin, että jokainen äänitti omat osuutensa kotistudioissaan eri puolilla maata.

”Siinä oli puolensa. Jokainen sai tehdä omat osuutensa omaan tahtiinsa ja rauhassa. Mutta onhan toi etänä säätäminen ihan helvetin raskasta. Varsinkin miksaus olisi mennyt sujuvammin,  jos oltais oltu samassa tilassa.”

Ilkka Alangolla ei ole koskaan ollut poppari-rokkari-biisintekijän uralle varasuunnitelmaa. Kun Neljä Ruusua vuonna 2007 laittoi soittimet pussiin, hän toteutti kaksi musiikillista fantasiaansa. Tuottaja Rake Eskolinin kanssa syntyi tanssittava konemusalevy Elektra (2009). Neljän Ruusun kappaleita hän versioi big bandin kanssa (Ilkka Alanko Orchestra: Ruusuja, 2010).

Neljän Ruusua palasi yhteen vuonna 2011 Ilosaarirockin lavalla.

”Pelin poikki viheltämiseen ei liittynyt bändin sisäistä draamaa, vaan henkilökohtaisia ongelmia”, kertoo Alanko.

”Meillä on hyvät henkilökemiat. Kunnioitamme ja arvostamme toisiamme. Tunnetaan niin hyvin, että ollaan opittu olemaan hienovaraisia ja diplomaattisia. Ja jokaisella on omat, selkeät tonttinsa.”

Tontit jaettiin jo vuonna 1982. Ilkka Alanko oli silloin 12-vuotias. Bändi oli ensin viiden soittajan Talouskukkaro.

Kosketinsoittaja lähti muutaman vuoden jälkeen, ja bändiin jäi neljä finninaamaista, rasvatukkaista teiniä. Muodissa tuolloin oli Dingo ja muita meikkaavia bändejä.

”Lade totesi, että me ollaan sit vissiin Neljä Ruusua. Ehkä nimivalinnan taustalla kummitteli myös eräs pahanmakuinen viski.”

Takaisin ihmisten luo

Huomaan jumiutuneeni kotiin ja olen kahden viime vuoden aikana jo tottunut siihen, että ihmiskontaktit hoituvat viestein tai puheluilla. Tai ihan passiivisesti somea räpläämällä. Uppoudun ahdistaviin uutisiin (niitähän riittää) ja ahdistun lisää. Olen huonojen energioiden kierteessä.

Joskus käytän koronatartunnan mahdollisuutta tekosyynä sille, etten lähdekään, vaikka liput on jo ostettu. Olen kuullut monilta, että tartunta ei meille triplarokotetuille aiheuta ihan kamalia oireita. Ja tietenkin tiedän, että tapahtumia osataan järjestää terveysturvallisesti ja luotan siihen, että ihmiset jäävät kotiin jos ovat kipeitä. Silti jumitan.

Passiivisuuteni oikea syy onkin se, että ihmisten kohtaaminen jännittää. Osaanko enää small talkata sitäkään vähää kuin entisessä maailmassa? Jaksanko edes olla ihmisten kanssa? Olen nimittäin huomannut, että hyväkin seura saattaa olla kuormittavaa, kun on asettunut hiljaisempaan eloon. Introverttiys on saanut yliotteen.

Toisaalta: joka kerta, kun olen altistanut itseni ihmisille, olen tuntenut myös isosti onnellisuutta ja yhteenkuuluvuutta – ja saanut iloa ja voimaa pitkäksi aikaa.

Musiikintekijöiden jäsenillä on keväällä 2022 taas mahdollisuus tavata toisiaan kasvokkain yhdistyksen tapahtumissa (siis jos koronatilanne sen sallii). Myös osallistuminen etänä onnistuu. Musiikintekijöiden päivä on 20.4. Se pitää sisällään sääntömääräisen kevätkokouksen, ajankohtaiskeskusteluja ja kauan kaivattua yhdessäoloa.

Musiikintekijöiden hyvinvointipäivä (31.5.) pidetään teemalla ”takaisin ihmisten luo”. Psykologi Iida Mäkikallio puhuu elinvoimaisista ihmissuhteista, tunneälystä ja haastavien ajatusten kohtaamisesta. Muusikko Hannu Riskun vuorovaikutusluennolla tutustutaan rennosti ja konkreettisesti vuorovaikutustaitoihin ja kehonkieleen. Yhdessä tehtäviä harjoituksiakin on luvassa.

Jännittää. Osallistun silti. Toivottavasti nähdään!

Sanna Korkee
päätoimittaja
Musiikintekijä-lehti

Tapahtumien lisätiedot ja ilmoittautumiset:
musiikintekijat.fi/tapahtumat

Tekstilainat mainoksissa

Näin riimitteli Ritarikunta-yhtyeen Joe ”Hopee” Silvan vuonna 2000 Suomi Hip Hop -kokoelma 2:lla julkaistulla ”Päästä parhaasta” -posseraidalla. ”Hesen kaut himaan” -heitosta tuli ainakin Turussa välittömästi klassikko, joka on edelleen laajasti käytössä.

Sanoitusta arvosti myös Kesko, jonka paikalliseen ulkomainontaan tekstilaina päätyi alkuvuonna 2022 muodossa ”Blankost Dynamoon vai Hesen kaut himaa? Onneksi on helppojakin valintoja. Onneksi on Pirkka”.

Käyttöön ei ollut kysytty Joe Silvanin lupaa. Karri ”Paleface” Miettinen nosti asian esiin omassa sosiaalisessa mediassaan, ja pian sen jälkeen Helsingin Sanomat teki aiheesta näyttävän jutun (HS 22.1.2022). Jutussa Silvan kertoi, että ”Sekä mainostoimiston että K-ryhmän puolesta on soitettu ja oltu pahoillaan”. K-brändistä vastaava johtaja Tomi Wirtanen puolestaan kommentoi asiaa sosiaalisessa mediassa heti tuoreeltaan: ”On tapahtunut selvä virhe. Ei selityksiä, vaan isot pahoittelut”. Ulkomainos poistettiin käytöstä välittömästi.

Mitä oikeuksia sanoittajalla on?

Musiikkikappaleen sanoitus on itsenäinen teos, jonka tekijä saa vastaavan tekijänoikeussuojan kuin teoksen säveltäjä. Suoja sisältää nk. taloudellisia ja moraalisia oikeuksia, joita voi ajatella täytekakun viipaleina: kakku edustaa kaikkia oikeuksia ja tekijä päättää viipaleiden jakamisesta. Koska kyse on nk. immateriaalioikeuksista, ei kakku kulu viipaleita luovuttamalla, ja saman viipaleen voi luovuttaa useammallekin taholle, jos luovutus ei tapahdu yksinoikeudella.

Tekijänoikeuslakiin on kirjattu myös rajoituksia, joiden mukaan kuka tahansa saa valmistaa julkaistusta teoksesta muutaman kappaleen yksityiseen käyttöön jne. Pääsääntönä on kuitenkin sanoittajan oikeus päättää teoskappaleiden valmistamisesta ja yleisön saataviin saattamisesta sekä muuttamattomana että muutettuna, kokonaan tai osittain sekä kaikissa eri medioissa ja formaateissa (esim. graafisessa muodossa nuottina). Lupa tarvitaan esim. sanoituksen julkaisemiseen nuottikirjassa sekä kääntämiseen toiselle kielelle. Osaa oikeuksista hallinnoi Teosto, mutta esim. graafiset oikeudet ja mainoskäyttö ovat aina tekijän itsensä hallinnoimia.

Tekijänoikeussuojan saamisen ainoa edellytys on se, että sanoitus ylittää nk. teoskynnyksen. Tästä on kyse tekijänoikeuslain ensimmäisessä pykälässä, joka alkaa ylevästi: ”Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen…”. Teoskynnys ylittyy, kun kyse on henkilön luovan työn omaperäisestä tuloksesta. Tekijänoikeuslaki ei siis suojaa ideaa vaan idean omaperäistä toteutusta.

Laulun sanoituksia on perinteisesti aina pidetty teoskynnyksen ylittävinä teoksina. Mikäli sanoitusta käytetään ilman tekijän lupaa, on tekijällä oikeus mm. kieltää käyttö ja vaatia käytöstä korvauksia.

Sanoituksen osan käyttö mainoksessa

Minkä tahansa teoksen käyttöön mainoksessa tarvitaan aina teoksen tekijän lupa. Jos mainoksessa on mukana myös äänite, tarvitaan lisäksi lupa äänitteellä esiintyviltä taiteilijoilta ja äänitteen taloudelliselta tuottajalta.

Kirjallisessa muodossa olevassa mainoksessa voidaan käyttää aiemmin luotua sanoitusta sellaisenaan tai vain osittain. Tekstikatkelman käyttöön tarvitaan siis lupa, mutta – ja tässä tulee asian varsinainen pihvi – ainoastaan silloin, kun myös kyseinen katkelma ylittää teoskynnyksen. Tekijä voi siis kieltää sanoituksestaan irrotetun osan käytön mainoksessa tekijänoikeuslain nojalla ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseinen tekstipätkäkin saa teossuojaa.

Teossuojan ylittymistä on pohdittu muutamissa Tekijänoikeusneuvoston lausunnoissa. TN 2015:11 koski ”Tipi-tii” -kappaleen sanoitusta (san. Kari Tuomisaari). Erään yrityksen (jatkossa X) mainoksessa oli pääsiäistipu sekä omilla riveillään sanat ”Tipu tii” ja ”Kevät on vallaton X:ssä”. Lausunnossaan neuvosto katsoi, ettei laulun säkeen osan käyttö edellyttänyt sanoittajan lupaa, koska säe ei ollut tekijänoikeuden suojaama teos.

Lausunnossa TN 2010:2 oli kyse Peppi Pitkätossu -henkisestä Ikean mainoksesta. Neuvoston mukaan ilmaisut ”vinksin vonksin” tai ”heikun keikun” eivät sellaisinaan ylittäneet teoskynnystä, mutta yhdessä käytettyinä oli syntynyt tekijänoikeudella suojattu säe, jonka käyttäminen edellytti oikeudenomistajan lupaa.

Mitä tehdä, jos epäilee luvatonta käyttöä?

Jos juustoa mainostetaan kysymällä ”Missä muruseni on?” tai muotinäytöksen teemana on ”Elämä on juhla”, joudutaan aina tapauskohtaisesti pohtimaan, onko kyse tekijänoikeuden loukkauksesta – riippumatta siitä, miten kovalla äänellä em. sanaparit sisältävät musiikkikappaleet alkavat lukijan päässä soida. Ylipäätään kysymys tulee ajankohtaiseksi vain, jos mainostaja tai mainoksen toteuttanut mainostoimisto eivät ole pyytäneet tekstilainaan sanoittajan lupaa ja jos sanoittaja ylipäätään haluaa alkaa selvittää asiaa.

Koska sanoitusten osien mainoskäytöstä on vain vähän ennakkotapauksia, ollaan oikeudellisten työkalujen osalta lähes arvausten varassa. Oman näkemykseni mukaan asiaa ei kuitenkaan tarvitse arvioida ainoastaan tekijänoikeudellisesta lähtökohdasta. Sanoitusten lainaamisessa voi nimittäin olla kyse myös tavaramerkkiloukkauksesta tai sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa. Näihin voi lähtökohtaisesti vedota, vaikka teoskynnys ei tekstilainan osalta ylittyisi.

Joe Silvanin kohdalla kysymystä teoskynnyksen ylittymisestä ei tarvinnut pohtia, koska tekstin käyttäjä oli asiasta alusta lähtien samaa mieltä. Minulla oli kunnia edustaa Silvania neuvotteluissa, jotka Kesko hoiti erittäin tyylikkäästi.

Silvan itse kommentoi tapahtunutta näin:

”Olin häkeltynyt siitä, miten nopeasti asiat tapahtuivat ja miten julkinen jutusta tuli. Kaikilla tuntui olevan asiasta valmis mielipide. Tuntui pahalta, että tekstiäni oli luvatta käytetty kaupallisessa tarkoituksessa; sehän edustaa hyvin epäkaupallista underground-hiphoppia. Itselleni oli myös miltei mahdotonta arvottaa kyseistä lausetta. Onneksi juristiltani löytyi selkeä näkemys siitä, miten asia kuuluu hoitaa. Neuvottelut K-ryhmän ja Pirkan kanssa käytiin todella hyvässä hengessä ja ammattimaisesti, ja olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Mikäli tuntuu, että omaa hengentuotetta on käytetty luvatta, suosittelen kääntymään ammattijuristin puoleen. Loistavan taideteoksen tekemiseen tarvitaan aina runsaasti itseluottamusta ja paljon erikoistaitoja, mutta ne eivät välttämättä ole niitä samoja, joita tarvitaan neuvottelupöydässä.”

Jos siis koet, että sanoitustasi on käytetty mainoksessa ilman lupaa, suosittelen kääntymään Musiikintekijät ry:n asiantuntijoiden puoleen. Myös me tekijänoikeusjuristit autamme mielellämme. Asian esiin nostaminen ei automaattisesti tarkoita oikeusriitaa, vaan käytössä on lempeämpiäkin keinoja, kuten tekijänoikeusneuvoston lausunnon pyytäminen ja asian sopiminen sovinnollisesti. Tärkeintä on, että tekijänoikeuksiasi kunnioitetaan asianmukaisesti.

Lottaliina Pokkinen
Kirjoittaja on viulisti ja tekijänoikeusjuristi, jonka intohimona on musiikkialan neuvottelukulttuurin kehittäminen.

Musiikilla on taikavoimaa

Piti kertoa voimaannuttavasta hiihtoretkestä lähiladulla. Piti iloita rajoitusten höllentämisistä ja pikkuhiljaa lisääntyvistä merkinnöistä kesän ja syksyn keikkakalentereissa. Piti valmistautua parempaan huomiseen.

Kohtalo päätti toisin. Ei, ei kohtalo, vaan omista valheistaan ja suuruusharhoistaan joutsenlaulunsa säveltänyt valtionjohtaja, joka yrittää kääntää kelloja taaksepäin, kun uusi aika ei häntä tottele.

Viime viikot ovat olleet henkisen pysähtyneisyyden aikaa. Katse on liian usein juuttunut uutiskuviin ja muutaman minuutin välein on pitänyt kännykän näytöltä päivittää viimeisimmät kauheudet. Keskittymiskyky on ollut koetuksella. Hartioita on täytynyt määrätä laskeutumaan korvista. Yhden joogatunnin päätti käsittämätön itkukohtaus, joka oli jo pitkään odottanut hetkeään.

Vaikeinta on ajatella, mitä tämä kaikki merkitsee Ukrainan isille, äideille, lapsille, nuorille, vanhuksille. Niille, joiden elämän paras aika oli juuri alkamassa, iästä riippumatta. Ja kuinka pitkät varjot heidän maailmaansa tämä aika jättää. Parhaat nuoruusvuotensa rintamalla viettäneen isän tyttärenä voin vain aavistella.

Ei ole helppoa monilla hyökkääjilläkään, jotka eivät edes tiedä, miksi ovat itsenäisen naapurivaltion rajojen sisällä tuskaa luomassa.

Täällä kotimaassa on ahdistavaa tuntea avuttomuutta, tunnustaa, ettei ole vastauksia, ei nopeaa ratkaisua. Ja jos antaa ahdistukselle vallan ja kokee olevansa voimaton sivustaseuraaja, ei jää voimia toimia itsensä eikä kenenkään muunkaan hyväksi.

Onneksi on olemassa ihmisiä ja yhteisöjä, joiden kautta voimme asioihin vaikuttaa. SPR, Unicef ja monet muut tekevät korvaamattoman arvokasta, ammattitaitoista työtä, jonka me lahjoituksillamme mahdollistamme!

Edellisessä lehdessä kerroin seikkailustani Absurdistanissa, jossa oltiin leikkaamassa taiteen ja kulttuurin jo valmiiksi liian pientä budjettia, ja jossa lainvalmistelija laati omatoimisia muutoksia ja tulkintoja tekijänoikeusdirektiivin luonnokseen, jossa pitkään luvatut muutokset eivät etene… Se retki tuntuu tässä maailmantilanteessa kevyeltä, mutta toki silti tärkeältä.

Ennen kuin unohdan, muistutan itseäni ja sinua, että jotain hyvääkin on tapahtunut. Helmikuussa hallitus teki odotetun päätöksen, jolla luovuttiin tekijänoikeustulojen sovittelusta työttömyysturvassa: ne eivät siis enää leikkaa tukea, koska eivät sitä ole kerryttäneetkään. Kauan tässä meni, mutta hallitus, ministeri Sarkkinen, sivistysvaliokunta ja useat asiaan vaikuttaneet kansanedustajat ansaitsevat viimein tekijöiden kiitokset.

Absurdistanista palattiin myös direktiivin suhteen: lausuntojen (yht. 223) kritiikki otettiin vakavasti, valmistelija vaihtui, ja uusi esitys näyttää tulleen lähemmäksi alkuperäisen direktiivin sanamuotoa ja viestiä.

Paljon on asioita korjaamatta, joten jatketaan! Pitää muistaa kerätä voimia, tehdä arkista työtä, hengitellä. Meitä nimittäin tarvitaan! Musiikilla on tutkittua taikavoimaa hoitaa niin henkistä kuin fyysistäkin terveyttä. Musiikilla on suora tie ihmisen sieluun ja tunteisiin, mikään ei yhdistä meitä helpommin ja nopeammin.

Me teemme työtä, joka auttaa ihmisiä jaksamaan. Pidetään huolta omasta jaksamisestamme. Ja toisistamme.

Voimia, rauhaa ja rakkautta kevääseen!

Kaija Kärkinen
hallituksen puheenjohtaja
Suomen Musiikintekijät

 

 

 

Olisiko tullut aika?

Toisin kuin useasti luullaan, musiikkialan käytäntöihin ei valitettavasti kuulu se, että musiikintekijät – säveltäjät ja sanoittajat – saisivat korvausta silloin, kun heiltä tilataan työsuoritus: sävellys ja/tai sanoitus. Olisiko tullut aika korjata tämä epäkelpo käytäntö?

Euroopan musiikintekijäjärjestöjen kattojärjestö ECSA on julkaissut Songwriters’ Fee & Master Point Guidelines -oppaan, jossa kerrotaan, miten jo muutamissa Euroopan maissa käytössä oleva musiikintekemisen työskentelypalkkio toimii käytännössä ja miten se on otettu vastaan.

Iso Britanniassa, Saksassa ja Tanskassa musiikintekijät ovat rohkeasti ottaneet esiin neuvotteluissa levy-yhtiöiden, artistien, managerien ja kustantajien kanssa vaatimuksen työskentelypalkkiosta tai osuudesta masterin tuottoon.

Musiikintekijöille syntyy kuluja ajasta, jonka he varaavat tilatun tehtävän suorittamiseen. Olisi sekä reilua että tulevaisuuteen katsovaa nähdä luonnolliseksi suorittaa korvaus musiikintekijälle hänen aikansa ja ainutlaatuisen ammattitaitonsa käyttämisestä.

”Esimerkiksi lastenhoitajan järjestäminen maksaa. Matkat ja majoitukset maksavat. Ja kirjoitussessiopäivänä pitää kieltäytyä muista työmahdollisuuksista”, tanskalaisen sisarjärjestömme DPA:n puheenjohtaja Tobias Stenkjær toteaa. ”Lauluntekijät ovat aina ensimmäiset musiikkibisneksen tarvitsemat ammattilaiset, mutta viimeiset saamassa työstään korvausta.”

Suoratoisto on noussut merkittävimmäksi tavaksi kuluttaa musiikkia. Tämä ei kuitenkaan ole tarkoittanut musiikintekijöille tulojen nousua. Master-oikeudet ja musiikintekijän oikeudet eivät ole tasapainossa. Levy-yhtiöiden osuus Spotifyn korvauksista on 57%, kun tekijöiden ja kustantajien yhteenlaskettu osuus on 13%. Loput 30% jää Spotifylle.

Tämä jakautuma on saattanut olla perusteltavissa fyysisten levyjen markkinoilla, kun levy-yhtiöt kattoivat omasta osuudestaan levyjen puristamis- ja kuljetuskustannukset, ja riskinä oli myös levyjen palautuminen sekä rikkoutuminen. Suoratoistobisneksessä näitä kustannuksia ei ole. Syntynyt kate jää jonnekin – miksi tekijöiden osuutta ei ole nostettu?

Biisi on musiikkibisneksen ydin. ”Ilman lauluntekijöitä koko muu sirkus on turhaa. Meistä kaikki lähtee”, kiteyttää J. Karjalainen.

ECSA:n ohjeistuksen tavoite on, että musiikintekijät saisivat korvauksen silloinkin, kun tekijänoikeuskorvaukset jäävät saamatta. Ainahan työstetty biisi ei etenekään, tai biisistä hyödynnetäänkin vain tiettyä osaa, tai kappaletta pidetään ”holdissa” – joskus niin kauan, että biisin ajankohtaisuus menetetään.

Musiikintekijät ovat kiinni entistä kapeammassa leivässä yhä hupenevissa tulonlähteissä. On realistinen pelko, ettei musiikintekemistä koeta enää mielekkääksi uravaihtoehdoksi. ECSAn esittämillä vaihtoehtoisilla malleilla voidaan varmistaa alalle järkeviä korvauskäytänteitä. Nämä tukisivat osaltaan suomalaisen uuden musiikin elinvoimaa, laadukkuutta ja kilpailukykyä. Tämä kannustaisi myös uusia tekijöitä hakeutumaan alalle.

Kysyn siis Lapinlahden lintujen lailla: ”Olisiko tullut aika?”

Aku Toivonen
toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Lainaus ”Olisiko tullut aika” on teoksesta
Olisiko käynyt niin (Vihtaasi on kustu)
säv. & san. Pekka Hedkrok, san. Timo Eränkö, san. Heikki Salomaa

Teosto-palkinnon voittajaksi ehdolla 12 musiikkiteosta

Vuoden 2022 Teosto-palkinnon ehdokkaat on valittu poikkeuksellisesti kahden vuoden aikana julkaistuista suomalaisista sävelteoksista. Myös voittajien kesken jaettava summa on sen historian suurin: jaossa on yhteensä 60 000 euroa. Vuodesta 2003 lähtien, nyt 17. kerran jaettava Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja.

Vuonna 2021 Teosto-palkintoa ei voitu jakaa koronapandemian vuoksi. Tästä syystä Teosto-palkinnon sääntöjä muutettiin poikkeuksellisesti niin, että palkinto voidaan jakaa vuonna 2022 vähintään kahdelle, enintään neljälle teokselle. Normaalina vuonna palkinto jaetaan 1–4 teoksen kesken. Voittajien kesken jaettava summa on palkinnon historian suurin, 60 000 euroa. Jos voittajia valitaan tänä vuonna kaksi, yhdelle voittajalle on luvassa jopa 30 000 euroa.

Ehdokkaana olevat teokset ja teoskokonaisuudet on julkaistu tai kantaesitetty vuosien 2020 tai 2021 aikana. Ehdokasmäärää nostettiin poikkeusvuoden vuoksi kahteentoista, kun normaalina vuonna ehdokkaita on sääntöjen mukaan 5–7.

”Koronavuodet 2020–21 näkyivät musiikkikentällä siten, että uutta innovatiivista musiikkia julkaistiin ja kantaesitettiin normaalivuosia vähemmän. Ehdokkaiksi valikoituneet teokset erottuivat kuitenkin selvästi edukseen, ja raati päätyi lopulliseen valintaansa yllättävän nopeasti ja kivuttomasti”, Teosto-palkintoehdokkaiden valinnasta vastaavan esiraadin puheenjohtaja Mervi Vuorela kertoo.

Teosto-palkintoehdokkaat 2022

Palkintoehdokkaat valitsi esiraati, johon kuuluivat musiikkitoimittaja, tietokirjailija Mervi Vuorela (pj), toimittaja, radiojuontaja Antti Granlund, musiikkitoimittaja Lotta Emanuelsson, musiikintutkija, musiikkitoimittaja Mikael Mattila, toimittaja Katri Kallionpää, DJ, toimittaja Tytti Viljanen ja musiikkitieteilijä, apulaisprofessori FT Susanna Välimäki.

Teosto-palkinnon saajan tai saajat ehdokkaiden joukosta valitsee nelihenkinen tuomaristo, johon kuuluvat vuoden 2020 Teosto-palkintovoittajat, artisti Jesse Markin ja säveltäjä, tuottaja Totte Rautiainen sekä Teoston johtoryhmän kutsumat jäsenet, Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén ja toimittaja Maria Veitola. Voittajat julkistetaan Musiikkitalon ravintolassa pidettävässä kutsuvierastilaisuudessa 19. toukokuuta.

Minna Leinosen sävellys liikeoopperassa ALMA!

ALMA!-oopperan sävelkieli rakentuu uutta luovalla tavalla puheen ja laulun välimuodoista, rytmisistä keksinnöistä ja jännittävästä soinnikkuudesta. Kolme sopraanoa, huilu, viola da gamba, piano, lyömäsoittimet ja elektroniikka muodostavat omalaatuisen supersoittimen, joka ihastuttaa sekä kokonaisvaikutelmallaan että hiotuilla yksityiskohdillaan. Yhtä aikaa jäsentynyt ja kaoottinen, älyllinen ja tunteellinen äänimaailma tuottaa teräväpiirtokuvan henkisestä väkivallasta ja vastuusta.

Ville Aallon sävellykset levyllä Avian Electronics

Ville Aallon kokeellinen Avian Electronics on suomalaisen elektronisen musiikin historiassa voimakas kannanotto ja hieno teoskokonaisuus, jossa luontosuhde luodaan uudeksi.  Teos luo signaalien keinotekoisen maailman, joka lainaa elementtejä luonnosta luoden jännittävän musiikillisen epäpaikan.

Cecilia Damströmin sävellys ICE

Cecilia Damströmin säveltäjäntyötä luonnehtii klassisen nykymusiikin ennakkoluuloton päivittäminen 2020-luvun maailmaan. Sinfoniaorkesterille sävelletty ICE kertoo, miltä jään sulaminen tuntuu ilmastonmuutoksen aikana. Teoksen äänimassat kitisevät ja kimmeltävät, hälyttävät ja häipyvät. Sielukas sointikylpy jynssää mieltä, haastaa korvaa ja katsoo tulevaisuuteen.

Adina Dumitrescun sävellys I smiled to the bird on Jupiter

Adina Dumitrescun urkuteos I smiled to the bird on Jupiter avartaa mielikuvaa urkujen ilmaisurekisteristä. Teos on kuin surrealistisen elokuvan ääniraita. Unenomaisen avaruusmaiseman yllä huhuilevat linnut muistuttavat liikuttavalla tavalla huolesta omankin planeettamme kohtalosta.

Linda Fredrikssonin sävellykset levyllä Juniper

Saksofonisti Linda Fredrikssonin Juniper on kuin laulaja-lauluntekijän jazzlevy. Upean yhteissoiton läpäisee vahva henkilökohtainen ääni ja tunne. Fredrikssonin teos on genreltään riippumaton ja koskettaa siksi yli kaikkien musiikin lajien.

Rasmus Soinin sävellykset Sointi Jazz Orchestran levyllä Kolibri

Sointi Jazz Orchestran 18:sta muusikosta moni soittaa useita eri instrumentteja. Säveltäjä-kapellimestari Rasmus Soini käyttää tätä Kolibri-levyllä hienosti hyväkseen maalaamalla herkkiä, akvarellimaisia sointivärejä, jotka mullistavat käsitystä big band -kokoonpanon soundista ja ilmaisumahdollisuuksista.

Sanna Klemetin sanoitukset sekä Sanna Klemetin ja Pekka Tuomen sävellykset ja sovitukset Litku Klemetin levyllä Kukkia muovipussissa

Kukkia muovipussissa on hillitön, nopeatempoinen ja ilahduttava diskoeepos. Levyn elektroninen ja syntetisaattorivetoinen ote on jälleen uusi, mutta luonteva tyylivaltaus. Teksteillään levy tarkkailee nuoren ihmisen kamppailua lapsuuden ja aikuisuuden välillä: epävarmuus, ulkopuolisuuden tunteet ja seksuaalinen herääminen käsitellään suorasukaisen hykerryttävästi, mutta lempeydellä.

Liisa Tanin sävellykset ja sanoitukset Sir Liselotin levyllä Maniduros

Sir Liselotin Maniduros on vastustamattoman hysteerinen kokoelma popmusiikkia, joka poukkoilee sekä tyyliensä että aiheidensa puolesta moniin suuntiin – uskaliaasti, yllätyksellisesti ja humoristisesti. Teoksen äänelliset ratkaisut ovat kotikutoisia, mutta rikkaita ja tuoreita: Maniduros on ajassa kiinni, mutta kuulostaa täysin omaperäiseltä. Kun Liisa Tanin luomaan maailmaan on kerran päässyt sisälle, sieltä ei halua enää pois.

Eevil Stöön ja työryhmän sanoitukset ja sävellykset Eevil Stöön levyllä Marsipan Wave

Marsipan Wavella jo ennestään briljantti rap-lyyrikko rakentaa kokonaisuuden, jossa yksikään rivi ei mene hukkaan. Eevil Stöön surrealistisen stand up -show’n iloisen häkellyttävät tajunnanvirtapuujalat tulevat niin hengästyttävällä rytmillä, että teksteistä paljastuu uusia oivalluksia vielä useiden kuunteluiden jälkeen. Samalla tunnelma on rento ja pakoton: hengittävistä soul- ja jazzsampleista sekä takakenoisista tempoista välittyy, että tekijöillä on ollut hauskaa teosta luodessaan.

Sami Hynnisen sävellykset ja sanoitukset Opium Warlordsin levyllä Nembutal

Nembutal on tinkimätön välitilinpäätös Sami Hynnisen jo yli neljännesvuosisadan kestäneellä tutkimusmatkalla metallimusiikin marginaaleissa. Hynninen ammentaa itselleen tutuista elementeistä – raskaudesta, kärsimyksestä ja melankoliasta – mutta tekee sen näkemyksellisellä ja itsensä likoon laittavalla otteella. Teos on vastakohtien tanssia, jossa valo ja varjo, minimalismi ja kokeilevuus, raskaus ja eteerisyys sekä kauneus ja rumuus yhdistyvät.

Laura Naukkarisen ja Matti Byen sävellykset ja sovitukset ja Janne Laineen ääniteokset LauNaun levyllä Själö

Laura Naukkarisella on vahva, Suomen musiikillisella kentällä jopa ainutlaatuinen tapa säveltää. Själö on herkkä ja vaikuttava kokonaisuus, joka tarjoaa kuulijalle matkan salaisuuksia sisältävälle Själön saarelle. Albumin musiikki on rakentunut Naukkarisen modulaareissa, loopeissa ja signaalireitityksissä, joissa hän käyttää Matti Byen pianonsoittoa, Janne Laineen kenttä-äänityksiä sekä Själön saarella eläneiden henkilöiden kirjoituksia.

Johanna Rasmuksen ja työryhmän teokset Yonan levyllä Uni johon herään

Laulaja-lauluntekijä Yona iskee tunnekeskuksen ytimeen Tapiola Sinfoniettan kanssa tehdyllä teoksellaan Uni johon herään. Sinfoniaorkesteri onkin juuri oikean kokoinen ryhmä tulkitsemaan levyn tajunnanvirranomaiset kuvaukset ihmissuhteista, rakkauksista ja pettymyksistä. Ihmisen rikkinäisyydestä on vain harvoin kirjoitettu yhtä paljaasti ja uskottavasti.

Teosto-palkinto on tunnustus rohkeille, omaperäisille ja innovatiivisille sävelteoksille

Teosto-palkinnon tarkoituksena on antaa vuosittain tunnustusta rohkeille, omaperäisille ja innovatiivisille sävelteoksille tai sävelteoskokonaisuuksille. Teosto haluaa myös tukea palkinnolla musiikkilajien moninaisuutta ja nostaa musiikin tekijöiden työn yhteiskunnallista arvostusta.  Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja, joka jaetaan nyt 17. kerran.

Palkinto jaetaan tänä vuonna 2–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle (normaalina vuonna 1–4). Kokonaispalkintosumma on 60 000 euroa, josta yksi tekijä voi saada korkeintaan 30 000 euroa (normaalina vuonna 40 000 euroa ja 25 000 euroa). Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia.

Pääministerikin kuulee meitä

Pääministeri Sanna Marin kutsui musiikkialan edustajia vierailulle Kesärantaan marraskuun lopulla. Tällä kerralla kutsuttuina oli nimenomaan organisaatioiden edustajia, ei taiteilijoita. Kutsussa mainittiin tapaamisen aiheiksi musiikkialan kasvun edellytykset ja haasteet.

Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun olin kutsuttuna pääministerin vieraaksi musiikintekijöiden edustajana. Pidän kutsun saamista erittäin hyvänä merkkinä musiikkialan yhtenäisen voiman löytymisestä.

Tapaaminen oli tehokas. Kahvittelun merkeissä kukin musiikkialan edustaja esitteli sovitusti oman osuutensa aiheesta. Minun osuuteni oli kertoa tekijänoikeuskorvausten ja työttömyysturvan yhteensovittamiseen liittyvästä ongelmasta, joka on yksi sosiaaliturvan monista epäkohdista.

Tekijänoikeuskorvaukset eivät kerrytä työttömyysturvaa, mutta leikkaavat maksukuukauden työttömyyspäivärahaa sekä muita etuuksia, muun muassa asumistukea ja vanhempainpäivärahaa. Tilanne olisi ratkaistavissa valtioneuvoston työttömyysetuutta koskevan asetuksen muuttamisella.

Tapaamisessa esitettiin myös toinen sosiaali- ja eläketurva-aihe: työsuhteen ja yrittäjätoiminnan rajanvedon yhtenäistämisen tarve. Tällä hetkellä yrittäjätoiminnaksi katsotaan kaikki ei-työsuhteessa tehty työ.

Kerroimme lisäksi, että TE-viranomaisilla on puutteellinen asiantuntemus luovien alojen työllistymismuodoista. Monet freelancerit on tulkittu yrittäjiksi sen perusteella, että he ovat kertoneet tekevänsä freelance-työtä tai heillä on ollut lisäksi muutamia toimeksiantoja.

Kerroimme musiikkialan näkemyksenä, että alan elpymisen ja kasvun edellytyksiä ovat alan itsensä valmistelema kulttuuripolitiikka sekä poikkihallinnolliset toimenpiteet. Korona-ajan jälkeinen kasvu kaipaa työn tukemista kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tarvitaan ennakoitavuutta sekä näkymää tulevaisuuteen.

Totesimme, että musiikkialan elinkeinopoliittinen merkittävyys on nostettava sen kulttuurisen arvon rinnalle. Musiikkiala tulee tunnistaa ja tunnustaa elinkeinona, jonka ekosysteemiin kuuluu myös merkittävää liiketoimintaa.

Pääministeri Sanna Marin myönsi, että häntä huolestuttaa kulttuuribudjetin tulevaisuus. Leikkaamisilta tuskin vältytään. Hän suhtautui positiivisesti esittämäämme ehdotukseen musiikkialan yhteistyönä valmisteltavasta toimenpideohjelmasta. Sen tavoite on ratkaista musiikkialan usealle hallinnonalalle osuvia haasteita.

Lopuksi keskustelimme tekijänoikeuslain uudistuksen hallituksen esityksen luonnoksesta. Kuten jo kaikkien musiikkialan toimijoiden lausunnoissa on todettu, totesimme nytkin, että esitys tulee palauttaa valmisteluun. Marinin erityisavustaja Pirita Ruokonen sanoikin, että tämä viesti on lausunnoista osattu tulkita, ja että asiaan suhtaudutaan vakavasti. Uudistuksen on tarkoitus vahvistaa oikeudenhaltijoiden asemaa, ei heikentää sitä.

Tarjosimme esille nostamiimme ongelmiin samalla selkeitä ratkaisuja. Nähtäväksi jää, miten tämä hallitus saa mahdutettua niiden toteuttamisen tulevaan työhönsä. Joka tapauksessa Sanna Marin ja Pirita Ruokonen kuuntelivat meitä hyvin tarkkaavaisesti ja kommentoivat sekä tekivät tarkentavia kysymyksiä keskustelun aikana.

Kiitos kutsusta pääministerille. Tällaisia tapaamisia tarvitaan. Kiitos myös Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkölle. Hän on osoittanut poliittisille päättäjille, että koko musiikkiala ja sen asiantuntemus on kuin onkin kerralla tavoitettavissa.

Aku Toivonen
Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja.

Vesa Vierikon Harry Potterit

Nyt kuulkaas ihmiset vahva suositus: ottakaa haltuun Vesa Vierikon Harry Potter -kirjat. Äänikirjoina löytyy kaikki osat. Itse olen kuunnellut kuin noiduttuna kaksi ensimmäistä eli Viisasten kiven ja Salaisuuksien kammion. Aion jatkaa nautintoa joulunpyhinä. Vielä on jäljellä viisi osaa. Aah!

Vesa Vierikko on rakastettu näyttelijä, jonka huikea matka suomalaisen television ja elokuvan parissa alkoi 1980-luvulla. Vierikko osaa koskettaa ja viihdyttää. Harry Pottereissa hän toteuttaa monia puoliaan, ollen yhtä aikaa herkkä ja vahva tulkitsija. Potterit lukuisine hahmoineen sopivat hänelle kuin jänis hattuun.

Potter-sarjan kolmas osa, jota nyt aloittelen, on saanut käyttämässäni äänikirjapalvelussa 3481 kuuntelija-arviota. Sen arvosana asteikolla 1–5 on 4,8.

”Paras Potter-kirjoista ja -elokuvista”, hehkuttaa eräs.

Alkuperäisten Jaana Kapari-Jattan suomentamien kirjojen kannet on kuvittanut Mika Launis. Vierikon Potterit on äänitetty Silencio-studiolla, jonka toimisto sijaitsee Lönnrotinkadulla Helsingissä. Kustantamo on Pottermore Publishing.

Eräänä äänityspäivänä Vierikko oli pukeutunut tummanharmaaseen neuleeseen, jonka kaula-aukosta pilkisteli keltainen paita(pusero?). Kuva tilanteesta löytyy osoitteesta yle.fi ja sen on ottanut Juha Heikanen. Kuvassa pöydällä on raidallinen lierihattu, joka lienee Vierikon oma.

Let’s kuunnellaan!

Ai niin, aivan: Harry Potterit on kirjoittanut J.K. Rowling.

P.S. Myös musiikilla on tekijänsä.

Sanna Korkee
Kirjoittaja on Musiikintekijä-lehden päätoimittaja.