”Kesken koronan kulttuurialoille aiheuttaman kriisin oli masentavaa kuulla, että VM on leikkaamassa yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua 11 miljoonasta seitsemään miljoonaan euroon.
Hyvitysmaksulla, joka nykyiselläänkin on liian matalalla tasolla, on aivan olennainen merkitys suomalaisen musiikin monimuotoisuuden, kehittymisen, kansainvälistymisen ja työllistämismahdollisuuksien turvaajana. Musiikin Edistämissäätiö (MES) jakaa hyvitysmaksutuottoa apurahoina kotimaisille ammattilaisille musiikintekijöille ja esittäjille genreen, uran pituuteen, ikään, sukupuoleen ym. katsomatta. Leikkaus pienentäisi myös Teoston kautta musiikintekijöille jaettavia tilityksiä.
Leikkaus olisi suoraan pois kotimaisen musiikin ja kulttuurin tulevaisuudelta!
Eduskunta, OKM ja valtiovarainvaliokunta, ovat v. 2019 linjanneet, että hyvityksen taso pidetään nykyisessä siihen asti, kunnes järjestelmä saadaan uudistetuksi. Tämä uudistus on kirjattu myös hallitusohjelmaan. Minulla ei ole tietoa, onko uudistustyötä vielä edes aloitettu.
Kopiointi on digiaikana toki erilaista kuin ennen, mutta kopioitujen tiedostojen aiheuttama markkinahäiriö on merkittävä, ja edelleen kasvussa.
Me musiikintekijät vaadimme, että hyvitys pidetään vähintäänkin ennallaan ja pidetään lupaus työrauhasta yksityisen kopioinnin hyvityksen uudistamiselle.”
Kaija Kärkinen
Puheenjohtaja
Suomen Musiikintekijät
Taloustutkimus: Yksityinen kopiointi 2020 -tutkimuksen päätulokset