Taloudelliset oikeudet periytyvät moraalisista

Taloudelliset oikeudet periytyvät moraalisista

Millenium-vouhotuksen myötä on kysymys musiikin kotimaisuudesta noussut esiin usean kilpailun ja äänestyksen johdosta. Monet lehdet ja radiokanavat ovat äänestyttäneet ihmisiä valikoidusti taikka valikoimattomasti löytääkseen vuosisadan/vuosituhannen parhaan suomalaisen iskelmän, äänitteen tai musiikkiteoksen.

Näissä äänestyksissä on äänestäjille tarjottu erilaisia listoja valintojen lähtökohdaksi. Mainitut listat ovat pääsääntöisesti sisältäneet suuren osan ulkomaista alkuperää olevaa musiikkia ja/tai teokset kulkevat esittäjiensä nimillä.

Mikä tässä sitten on ongelma? Ongelma on se, että kuulijoille ja lukijoille, eli niin sanotulle suurelle yleisölle, annetaan väärää tietoa musiikkiteosten tekijöistä ja niiden alkuperästä. Kun mitä suurimmassa määrin moraalisiin oikeuksiin kuuluva isyysoikeus hämärtyy ja lopulta poistuu yleisestä tietoisuudesta, on pelkona ja ennustettavissa myös tekijöiden taloudellisten oikeuksien hiipuminen. Taloudelliset oikeudethan periytyvät moraalisista oikeuksista ja ovat moraalisten oikeuksien johdannaisia. Silloin jos yleisesti hyväksytään ja tunnustetaan teoksen olevan solistin/tuottajan/ääniteyhtiön jne tekemä, on kai säveltäjän ja sanoittajan turha vaatia osuuksia esityskorvauksista.

Suomen lainsäädäntö seuraa viiveellä yleistä käytäntöä ja oikeustajua. Ohjelmajuonnoilla, lehtiartikkeleilla ja kilpailuilla sekä äänestyksillä annetaan yleisölle sen oikeaksi uskomaa tietoa. Ajan myötä tuo uskomus muuttuu vankaksi tiedoksi, vakiintuneeksi käytännöksi ja kansan oikeustaju vaatii lainsäädäntöä muutettavaksi sen mukaiseksi. On aivan selvää, että kun kaikissa tiedotusvälineissä kerrotaan Olavi Virran tekemän Hopeisen kuun olevan tarjolla vuosituhannen parhaaksi suomalaiseksi iskelmäksi, niin tottahan asian uskotaan olevan juuri näin. Aivan samoin perustein voitaisiin Brasiliassa tarjota siellä äänitettyä Letkistä vuosituhannen parhaaksi brasilialaiseksi iskelmäksi. Onko se sitten mielestämme oikein?

On myös todennäköistä, että perussuomalaiselle (enkä tarkoita tässä puoluetta) on edellä esitetystä syystä täysin selvää, että Katri-Helena on tehnyt laulun Puhelinlangat laulaa. Tarjotaanhan Katri-Helenan Puhelinlankoja jopa langattoman puhelimen soittoääneksikin. Perussuomalaisemme on varmaankin kovin hämmästynyt ja tuntee vääryyden olevan tapahtumassa, jos hänelle kerrotaan jonkun Pentti Viherluodon saavan Puhelinlankojen esityksestä korvauksia. Siinä on kärjistettynä ongelma väärän tiedon vakiintumisesta!

Kaikesta edellä mainitsemastani huolimatta tiedän Suomen kansan rakastavan Hopeista kuuta Rauni Koudan sanoituksena ja tulen sitä jatkuvasti itse keikoillani esittämään. En kuitenkaan esitä sitä Olavi Virran iskelmänä vaan Malgonin säveltämänä 60-luvun italialaisiskelmänä. Toisaalta Olavi Virran (ja Lauri Jauhiaisen) Punatukkaiselle tytölleni kuuluu myös ohjelmistooni. Eiköhän vaihdeta vuotta ja sitten joskus viimeisen kymmenen täytyttyä jopa vuosisataa ja vuosituhattakin arvostaen esittäjiä ja tekijöitä heidän oman työnsä perusteella. Toivon myös, että voimme eurokansalaisina arvostaa jokaista kansallista kulttuuria sen itseisarvon takia emmekä ryhdy omimaan toisten tuotteita itsellemme. Vaikutteitahan me ammennamme kaiken aikaa ympäristöstämme ja niin sanotusti maailman pienetessä kulttuuripiirit tulevat todennäköisesti ajan kuluessa sekoittumaan ja yhdistymään. Mutta nyt on nyt! Eläkäämme tätä päivää!

Rauhallista joulua sekä hyvää ja oikeudenmukaista uutta vuotta toivottaen

JUSSI

Jorma Toiviaisen esitykset myös Elviksen tavoitelistalle

Viime keväänä Teoston johtokuntaan valittu Jorma Toiviainen teki lokakuussa esityksen Teoston johtokunnan kokoonpanon muuttamisesta siten, että vakavan musiikin säveltäjiä olisi vain kaksi aikaisemman kolmen sijasta. Vastaavasti kevyen musiikin tekijöitä olisi nykyisen neljän sijasta viisi. Tällainen jako vastaisi paremmin nykyistä tilityksen jakautumista samoin kuin Teoston jäsenkunnan ja asiakaskunnan jakautumista.

Toiviaisen esitystä käsiteltiin Teoston johtokunnan marraskuun kokouksessa. Esityksestä keskusteltiin, se merkittiin tiedoksi ja lähetettiin taustajärjestöjen pohdittavaksi.

Elvis ry:n johtokunta keskusteli kokouksessaan 16.11. kahdesta Jorma Toiviaisen esityksestä. Toinen niistä koski tilitysjärjestelmän muuttamista siten, että kulttuuripoliittiset kompensaatiot irrotetaan muusta tilityksestä ja niiden suuruus päätetään vuosikokouksessa kunakin vuonna erikseen. Kummankin Toiviaisen esityksen Elviksen johtokunta päätti ottaa yhdistyksen pitkän tähtäimen tavoitteisiin. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että ensi vuoden toimintasuunnitelmaan esitetään kohtaa, jonka mukaan pitkän tähtäimen tavoitteena on muuttaa Teoston hallinto- ja tilitysjärjestelmä olemassaolevia voimasuhteita vastaavaksi. Toimintasuunnitelma hyväksytään Elviksen vuosikokouksessa, joka pidetään 28.2. klo 18 Ravintola Tekniskassa (Yrjönkatu 30, 6:s krs).

SS:läisten teostotulot 2-3 miljoonaa

Mitkä sitten ovat olemassaolevat tilityksen voimasuhteet? Koska tarkkoja tilastoja ei ole julkaistu, esitetään seuraavassa eri lähteisiin perustuva arvio. Suomen Säveltäjät ry.:n jäsenten yhteenlasketut teostotulot olivat viime vuonna 2-3 miljoonaa markkaa. Elvis ry:n jäsenten yhteenlasketut teostotulot olivat 5-10 kertaa suuremmat. Jos mukaan lasketaan myös Elvikseen kuulumattomat kevyen musiikin tekijät, päädytään laskelmaan, jonka mukaan vakavan musiikin säveltäjät jäivät yhteenlasketuissa teostotuloissaan reilusti alle kymmenesosaan muun musiikin tekijöihin verrattuna.

Jos mukaan otetaan myös musiikin kustantajat sekä kuolinpesät, päädytään seuraavaan arvioon: Kaikista Teoston ja NCB:n suomalaisille oikeudenhaltijoille maksamista korvauksista Suomen Säveltäjät ry:n jäsenten saamat korvaukset ovat vain muutaman prosentin luokkaa. Kaikista Teoston asiakkaista Suomen Säveltäjien jäseniä on melko tarkkaan yksi prosentti. (Tähän yhdistykseen kuuluvat käytännössä kaikki suomalaiset vakavan musiikin säveltäjät).

Suomen Säveltäjien puheenjohtaja Mikko Heiniö purkaa huoliaan yhdistyksen Kompositio-lehdessä (3/99) otsikolla ”Vakavan musiikin tekijänoikeuskorvaukset vakavassa vaarassa?” . Hän kirjoittaa, että ”ulkopuolisilla ei tunnu olevan tietoa siitä, miten vaativaa ja aikaa viepää työtä vakavan musiikin säveltäminen keskimäärin on ja miten vaatimattomia korvauksia siitä loppujen lopuksi maksetaan.”

Siinä Heiniö ainakin on oikeassa, että hänen yhdistyksensä jäsenten saamat teostokorvaukset ovat yhteenlaskettuina pieni puro kaikista Teoston kotimaahan maksamista korvauksista (ehkä vain parisen prosenttia). Ja tästäkin purosta huomattava osa on erilaisten tukien ja tukisiirtojen tulosta.

On kuitenkin hyvä muistaa, mitä muita etuja Heiniön edustamalla ryhmällä on: Kolmannes paikoista Teoston johtokunnassa ja muissa toimikunnissa ovat osaltaan edesauttaneet esimerkiksi sitä, että Suomen Säveltäjät ry:n vuotuinen toiminta-avustus (605.000 mk) kestää hyvin vertailun Elvis ry:n avustuksen kanssa (643.500 mk). Musiikin tiedotuskeskusta Teosto avustaa vuodessa 4 miljoonalla markalla ja hyvinkin huomattava osa tästä summasta käytetään nimenomaan Suomen Säveltäjät ry:n jäsenten hyväksi. Luovan Säveltaiteen Edistämisäätiö LUSES jakaa vuosittain vaihtelevan määrän erilaisia tukirahoja (viime vuonna lähes 2 miljoonaa) ja niistäkin lähes puolet vakavalle musiikille. Tasajakoa sovelletaan myös Sibelius-rahastoon ja Georg Malmstén -säätiöön; molemmat saivat viimeksi Teostolta 100.000 mk.

Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että erilaisia rahavirtoja kohdistuu Teoston systeemissä vakavan musiikin säveltäjien hyväksi moninkertainen määrä siihen verrattuna, mitä heidän musiikkinsa tuo Teoston kassaan rahaa. Tämä on seurausta siitä ajattelusta, että on olemassa kaksi musiikin lajia – vakava ja kevyt – ja yhteisistä poteista kummankin on saatava suunnilleen yhtä paljon. Toisin on Tanskassa, jossa kevyen musiikin tekijöillä on kaksi yhdistystä ja jossa vakavan musiikin saama osuus kansallisista varoista on vain parikymmentä prosenttia.

Tietenkään Teoston kaltaisessa aatteellisessa yhdistyksessä kaikkea ei ole syytä mitata rahassa. Mutta jos otetaan huomioon, että vakavan musiikin säveltäjiä on noin prosentti Teoston koko asiakaskunnasta ja että Elvis ry:n jäsenmäärä on viisinkertainen Suomen Säveltäjät ry:n jäsenmäärään verrattuna, on esimerkiksi toiminta-avustusten välinen epäsuhta melkoinen. Vielä suurempi se on, kun otetaan huomioon, että Elvis tarjoaa monia palvelujaan kaikille kevyen musiikin tekijöille, kun taas Suomen Säveltäjät rajoittaa toimintansa melko tarkkaan oman jäsenkuntansa palvelemiseen ja sen etujen ajamiseen.

Ylimääräistä rahaa ei ole

Vakavan musiikin säveltäminen on varmasti vaativaa ja arvokasta. Mutta voi kysyä, onko säveltäjien ja sanoittajien syytä sisäisin tukisiirroin tukea toisiaan vai onko kultuuripolitiikka yhteiskunnan kaikkien jäsenten asia. Ja onkohan tuen arvoista säveltaidetta ja siihen liittyvää sanataidetta muuallakin kuin ns. vakavan musiikin alueella?

Jorma Toiviaisen esitys Teoston tilitysjärjestelmän uudistamiseksi merkitsisi sitä, että Teoston jäsenet voisivat vuosittain päättää, minkä verran tilityksessä harjoitetaan kulttuuripolitiikkaa. Tämä päätösvalta jäsenillä pitäisi sääntöjen mukaan olla jo nytkin, mutta käytännössä kulttuuripolitiikan kokonaisvaikutusta on vaikea laskea lukemattomien kertoimien ja tukisiirtojen viidakosta.

Toiviaisen esitys Teoston johtokunnan kokoonpanon muuttamiseksi merkitsisi puolestaan sitä, että vakavan musiikin säveltäjien edustus Teoston avainpaikoilla pienenisi. Tosin kaksi paikkaa yhdeksästä olisi sekin vielä monta kertaa enemmän kuin vakavan musiikin Teostolle tuomat tulot.

Teoston tilitysjärjestelmää koskeviin päätöksiin riittää vuosikokouksessa yksinkertainen enemmistö. Johtokunnan kiintiöiden muuttaminen edellyttää sääntömuutosta eli kolmen neljäsosan enemmistöä. Siihenkin kevyen musiikin tekijöiden äänimäärä nykyisin riittää, jos vain rivit ovat yhtenäiset.

Lopuksi ystävällinen kommentti Mikko Heiniölle, kun hän Komposition kirjoituksessaan väittää näin: ”Teoston tilityksessä jokainen teos saa sen markan (miinus toimituskulut), joka siitä on kerättykin – siitä ei leikata muille. Tukisiirtojen kohdentamisessa on kyse siitä, saako teos tämän markan lisäksi vielä jotain siitä rahasta joka ei kuulu kenellekään tietylle tekijälle.”

Tässä Heiniö tarkoituksellisesti oikaisee monta mutkaa. Kun esimerkiksi pieniä konsertteja tilityksen kertoimilla kompensoidaan, totta kai tämä on pois isoissa konserteissa esitetyiltä teoksilta (vaikkapa Jari Sillanpään ohjelmistoon kuuluvilta teoksilta). Niin sanottu osoitteeton raha ei sekään ole mitään taivaasta pudonnutta ylimääräistä rahaa. Kun Teosto laskuttaa esimerkiksi puhelinjonotusmusiikista, mutta ei saa siitä esitysraportteja, on aika kyseenalaista kohdentaa tätä rahaa vakavalle musiikille. Se kun ei liene puhelinjonotusmusiikkina kovin suosittua.

Osoitteetonta rahaa on peräisin myös siitä, ettei Teosto ole saanut teosilmoitusta tai ettei tekijä ole Teoston asiakas. Montakohan sinfoniaa mahtaa olla ilmoittamatta ja moniko vakavan musiikin säveltäjä ei ole Teoston asiakas?

Teoston tehtävänä on periä tekijän ja kustantajan puolesta musiikin käytöstä korvaukset sekä tilittää ne mahdollisimman oikein niille, joiden musiikkia on käytetty. Eli mitä paremmin perintä ja tilitys vastaavat toisiaan, sitä paremmin Teoston on tässä tehtävässään onnistunut. Mutta aina kun korvauksia pyritään tästä poiketen sumplimaan sen mukaan, kenen oletetaan niitä eniten tarvitsevan, joudutaan lettosuolle.

Martti Heikkilä

MUSIIKIN VERKKOKAUPPA PAISUU KUIN JOULUPULLA

Verkossa velloo yhä enemmän rahaa ja liikemiehen vainulla varustetut tahot heittävät kilvan omia vieheitään nettivesistöön. Nettikauppa kannattaa, koska siinä logistiset kustannukset jäävät pakostakin pieniksi. Perinteinen postimyynnin tapainen nettilevymyynti saa ensi vuoden alusta rinnalleen digitaalisen nettijakelun, joka mahdollistaa musiikin imuroinnin suoraan kotitallentimelle.

Musiikin digitaalisen verkkokaupan on virallisesti aloittamassa ensi vuoden alussa ainakin kolme yritystä. Esitimme muutaman aiheeseen liittyvän kysymyksen näiden edelläkävijöiden luotseille; Pokon Epe Heleniukselle, Smok:n Bianca Moralesille ja Levy-yhtiön Ari Tiaiselle (Toim.huom.Tämä on aika pitkä sivu, nämä haastattelut sivun loppupuolella). Asiantuntijalausunnoista kiitämme Muusikkojen Liiton Ahti Vänttistä, Gramexin Lauri Rechardtia, oik.tiet. tohtori Marjut Salokannelta sekä Teostoa, jonka kotisivulta löytyvät selkeät lupaehdot internet-musiikin käytölle.

Streamingiä ja down loudausta

Digitaalinen musiikin verkkokauppa myy tiedostoja. Siis ykkösiä ja nollia, jotka soivat ja kuulostavat musiikilta. Nettimusiikkia voi virallisesti ostaa ja imuroida kahdella tavalla. Streaminginä, jolloin nettisurfailija voi tilata haluamansa biisin ja kuunnella sitä vaikka tauotta vuorokauden ajan. Tämä muistuttaa 24 tunnin jukeboksia tai radiolähetystä. Toinen tapa on down loudaus, jolloin musiikkia voi tallentaa omalle kotitallentimelleen; kirjoittavalle cd:lle, mp3-soittimelle, minidiscille tai vaikkapa kasetille.

Tulevaisuus näyttää, missä laajuudessa tämä DPD-palvelu (Digital Phonogram Delivery) eli musiikkitiedostojen jakelu tulee korvaamaan äänitteiden fyysistä jakelua. MP3.com on vasta vuoden ikäinen amerikkalainen yritys, jonka listautuminen pörssiin viime kesänä oli menestys. Sen sivuilla oli viime syyskuussa jo 100.000 biisiä 18.000 bändiltä ja artistilta. Samaan aikaan yrityksellä oli 3,9 miljoonaa musiikin käyttäjää rekisterissään. Musiikkitarjonnasta valtaosa on bändien ja artistien omaa tuotantoa. Yrityksen tuloista 90 % tulee mainonnasta eli vain pieni osa musiikin myynnistä. MP3.com on solminut sopimuksen ASCAP:n kanssa (toinen USA:n teostoista).

Maksullisen myynnin kasvaessa yleisimpiä maksutapoja lienevät alussa luotto- ja pankkikortit, mutta myös uusia maksuvirityksiä on kehitteillä. Ilmaista on, ainakin toistaiseksi, alle puolen minuutin musiikkinäytteiden kuuntelu. Näitä ilmaisnäytteitä löytyy levy-yhtiöiden esittelysivuilta tai bändien omilta kotisivuilta. Ongelmallisempaa on epävirallisempi musiikin ilmaistarjonta. Miten saada piraattien suosimassa mp3-formaatissa tapahtuva ilmaisjakelu kuriin? Padat porisevat ja tästä käydään nyt vilkasta keskustelua. Yhtään yksinkertaisemmaksi asiaa ei tee se, että kaikki mp3-formaatissa myydyt biisit eivät olekaan piraatteja. Esimerkiksi kotimaisista digijakelijoista Smok ja Levy-yhtiö suunnittelevat käyttävänsä juuri mp3-formaattia down loudattavan musiikin myynnissä.

Paljonko nettimusiikki maksaa?

Ruotsissa äänitteiden verkkomyynnin aloittava yhtiö Deodotcom (deo.com) on määrittänyt yhden imuroidun kappaleen hinnaksi noin 10 mk. Kotimaisia hinnastoja ei ole vielä saatavilla. Jos yleisesti sovittua käytäntöä ei tule, on mielenkiintoista seurata, miten eri nettimyyjät hinnoittelevat musiikkinsa.

Seuraava spekulaatio perustuu Muusikkojen Liiton laskelmiin (Muusikko-lehti 10/99). Kympin arvoisesta verkkobiisistä menee arvonlisäveroa muutama markka. Pankit rokottavat maksupalvelua kohti ainakin yhden markan. Verkkopalvelun pyörittäjä haluaa myös omansa pois, jolloin levy-yhtiölle jää jaettavaksi ainakin viisi markkaa. Tekijät haluavat verkkobiiseistä isomman tekijänoikeuskorvauksen kuin perinteisestä cd:llä myydystä biisistä (koska kyse on myös esityksestä eikä vain mekanisoinnista). Teosto perii tällä hetkellä 12% liikevaihdosta eli 1,20 markkaa (tämä markkamäärä on myös Teoston minimikorvaus). Jos biisi on kustannettu, kolmannes tekijänoikeusmarkasta menee kustannusyhtiölle ja loput taiteilijoille (= tekijöille) itselleen. Jos rojaltiprosentti olisi vain 5%, taiteilijalle (=esittäjälle) kuuluisi 40 pennin rojalti. Tällä erää on vielä arvoitus, minkälaisia sopimuksia taiteilijoihin pitäisi soveltaa nettimusiikin tapauksessa. Poikkeuksia ovat ne, jotka ovat erikseen asioista tarkasti sopineet.

Tekijänoikeusmarkkojen jako

Tekijänoikeustulot voivat olla joko tallennus- eli mekanisointikorvauksia tai esityskorvauksia. Miten jakautuvat tekijänoikeusmarkat tekijöiden ja esittäjien kesken, kun nettibiisi imuroidaan? Milloin on kyse tallentamisesta ja milloin esittämisestä? Yksi periaate voisi olla se, että down loudaus perustuu tallentamiseen, eikä esittämistä ja streaming tai yksittäisten näytteiden kuuntelu perustuu puolestaan esittämiseen. Tallentamisesta maksetaan mekanisointikorvauksia ja streamingistä maksetaan esityskorvauksia. Gramexin Lauri Rechardt toteaa nettijakelun esityskorvausten kuuluvan saman tekijänoikeuslainsäädännön piiriin kuin muukin esittäminen ja Gramexin systeemissä puolet korvauksesta kuuluu esittäjille ja puolet tuottajalle.

Se, että levy-yhtiöt ja taiteilijat eivät vaadi toisiltaan korvauksia musiikkinäytteistä, jotka ovat yhtiöiden ja taiteilijoiden kotisivuilla, perustuu jonkinlaiseen herrasmiessopimukseen. Alle puolen minuutin pätkällä ei varsinaisesti ole hintaa ja tähän pohjautuu se, että alle puolen minuutin musiikkinäytteitä voi kuunnella netistä ilmaiseksi. (Teosto tosin perii maksun, mutta se perii sen siltä, joka näytteen sijoittaa verkkoon yleisön saataville). Uudelleen mekanisointi tapahtuu asiakkaan päässä ja musiikki mekanisoituu vasta siinä vaiheessa, kun se fyysisesti imuroidaan kotitallentimelle. Silloin tallennuskorvaus on yhtä kuin levymyynti.

Tulevaisuudessa digitaalinen musiikkiäänitys voidaan heti alkuunsa varustaa vesileimalla. Watermark-käytännöstä kaavaillaan tuholaismyrkkyä piraattiötököiden torjumiseksi. Tekijänoikeuksien hallinnoimisesta vastaavat tahot tulevat tekemään parhaansa vaikuttaakseen EUn tekijänoikeuksia digitaalisessa ympäristössä sääntelevän direktiivin ja vastuukymyksiä säätelevän sähköisen kaupankäynnin direktiivin käsittelyssä.

Vesileiman kehittämisessä pisimmällä on hanke nimeltä SDMI (Secure Digital Music Initiative). Siitä kiinnostunut voi surffailla osoitteeseen www.sdmi.org. Ideana on se, että kaikkiin uusiin äänityksiin sijoitetaan vesileima, jolloin ainoastaan laillinen kuuntelu on mahdollista. Äänitteen leima on käytännössä tietyn tyyppistä kohinaa, joka ei tietenkään kuulu normaalikuuntelussa mutta jonka tietyt laitteet pystyvät tunnistamaan.

Vanha totuus on se, että teknistä osaamista löytyy myös rikollisilta. EU:ssa parhaillaan väännettävän tietoyhteiskuntadirektiivin yksi suuria kysymyksiä onkin se, että kaikenlaisen suojauksien murtamisen pitäisi olla laitonta ja myös rangaistuksen sen verran tuntuva, että se ehkäisee rikollisuutta.

Nettijakelu houkuttelee

Trendi on tällä hetkellä se, että nettijakeluun erikoistuneita yrityksiä tai yritysten kylkiäisiä, jotka kilvan tarjoavat palvelujaan artisteille ja bändeille, syntyy kasapäin. Muusikkojen Liittokin kantaa kortensa kekoon nettikauppa-asiaan, mutta ilman dollareita silmäkulmassa. Liiton ja sen osastojen omistama yhtiö ottaa pyörittääkseen verkossa toimivan musiikkikaupan.

”Haluamme tarjota väylän kenelle tahansa musiikin tekijälle tai tuottajalle, jolla on tarvittavat oikeudet taskussa. Kuka tahansa voi linkittää omilta kotisivuiltaan materiaalia. Ideologiamme poikkeaa kansainvälisten levy-yhtiöiden toiminta-ajatuksesta siten, että haluamme kaiken, mikä pankin kulujen, teostomaksujen ja arvonlisäverojen jälkeen jää käteen, rapsahtavan taitelijan tilille”, sanoo Muusikkojen Liiton lakimies Ahti Vänttinen. ”Muusikkojen Liitto haluaa olla mukana ratkaisemassa marginaali-musiikin dilemmaa (pienet kotimarkkinat, tavoittamattomat ulkomaan markkinat) ja edesauttaa pientuotannon kannattavuuden kasvua. ”

Kansainväliset levy-yhtiöt maksavat nettijakelulevyistä esiintyvälle taitelijalle samaa tai jopa alempaa rojaltia kuin tallennemyynnistä. Ahti Vänttisen mielestä tämä käytäntö on taiteilijoiden höynäyttämistä. ”Nettikauppa on luonteeltaan tekninen palvelu. Sen logistiset kustannukset ovat lähes olemattomat, koska käytännössä kysehän on vain tiedostojen välittämisestä.”

Miten käy äänitemyynnin?

Valitettavaa on, että äänitemyynnin kasvukäyrä on tällä hetkellä taittunut alassuin ja tämä johtuu pitkälle piraattimarkkinoiden kukoistuksesta ja mp3-ilmaisjakelun heilimöinnistä. Tuleeko nettimyynti muodostumaan koskaan vakavaksi uhaksi perinteisille levykaupoille? Sitä ei vielä kukaan osaa varmasti sanoa, mutta selvää on, että siitä tulee houkutteleva täky ainakin oblomov-tyyppiselle ostajalle, joka haluaa tehdä ostokset mukavasti kotilaiskanlinnasta käsin. Ei enää jonoja, ei aukioloaikoja, ei ruttuisia seteleitä, ei viuhuvia luottokortteja. Vain klikkaus hiirellä ja musiikki alkaa virrata omalle kotitallentimelle samalla kun musiikin ostaja, kotisukat jalassaan, voi kaikessa rauhassa silmäillä vaikka lempikirjaansa tai siemailla jotain virvoittavaa juomaa. Toivoa sopii, että tämä virallisempikin musiikin verkkokauppa paisuisi kuin mummon joulupitko. Silloin nettijakelun nisuista saisivat myös tekijät, esittäjät, kustantajat ja levy-yhtiöt omat rusinansa.

Miten digitaalinen verkkokauppa vaikuttaa tekijänoikeuksien hallinnointiin?

Vastaajana oik.tiet. tohtori Marjut Salokannel

”Kun puhutaan musiikin tekijänoikeuksien lisensioinnista verkkoympäristössä on ensiksi tehtävä ero fyysisiin teoskappaleisiin liittyvien tekijänoikeuksien lisensioinnin ja varsinaisen musiikin verkkolevityksen lisensioinnin välillä. Ensiksi mainittu tarkoittaa sitä, että yleensä joko äänitetuottaja tai vähittäiskauppa myy äänitteitä verkon välityksellä. Näin tekevät esimerkiksi Amazon com, Boxman, Sony Music Entertainment etc. Tämä ei sinänsä vaikuta tekijänoikeuksien hallinnointiin muuten kuin siten, että perinteiset alueelliset jakelusopimukset eivät luonnollisesti sovi globaaliin verkkokauppaan.”

”Kun taas puhutaan varsinaisesta musiikin myymisestä internetin välityksellä siten, että tilatut teokset tai kokonaiset äänitteet voidaan down-loudata joko väliaikaisesti tai pysyvästi omalle koneelle, tämä väistämättä vaikuttaa musiikin nykyisiin lisensiointikäytäntöihin. Ennen kaikkea tämä vaikuttaa musiikin tallentamisoikeuksien territoriaaliseen eli alueelliseen lisensiointiin, joka on perinteisesti tapahtunut kansallisten tai tiettyjä maaryhmiä edustavien tekijänoikeusjärjestöjen toimesta. Lähtökohtana luonnollisesti pitäisi olla, että oikeudet lisensioidaan kerralla koko maailmaa varten. Jotta lisensiointi ei keskittyisi vain tiettyihin ”edullisiin” maihin, tekijänoikeusjärjestöjen pitäisi pystyä koordinoimaan verkkolevitystä koskeva tariffipolitiikkansa. Tämän lisäksi on tietysti sovittava siitä, minkä maan tekijänoikeusjärjestö huolehtii lisensioimisesta. Ensiksi mieleen tulee tällöin musiikkipalvelun tarjoajan kotipaikan järjestö. Tekijänoikeusjärjestöjen välillä on tällä hetkellä käynnissä neuvottelut toimivien lisensiointiratkaisujen löytämiseksi.”

”Kansainvälisellä tasolla on selvästi noussut esille uusi ilmiö musiikin jakelussa: artistit alkavat itse myydä omaa tuotantoaan oman verkkosivunsa ja yhtiönsä kautta suoraan kuluttajille. Tämä koskee yhtä hyvin uusia aloittelevia bändejä kuin kuuluisia artisteja. Mikäli yksittäinen bändi tai artisti katsoo, että hän ei tarvitse tuotantoyhtyeen markkinointi- ja teknisiä palveluita, musiikin myyminen suoraan kuluttajille muodostuu kannattavaksi vaihtoehdoksi. Esimerkiksi rap-tähdet Chuck D. (Public Enemy) ja Ice T ovat ryhtyneet myymään tuotantonsa oman yrityksensä kautta verkon välityksellä. He ovat sitä mieltä, että tämä on ainoa keino säilyttää kontrolli omaan tuotantoonsa. Uudelle aloittelevalle artistille internet voi tarjota hyvän mahdollisuuden päästä julkisuuteen ja mahdollisesti saada myöhemmin levytyssopimus tuotantoyrityksen kautta. Muusikoiden piirissä keskustellaan tällä hetkellä vilkkaasti itsenäisen verkkolevityksen hyvistä ja huonoista puolista.”

”Äänitetuottajille verkkolevitys antaisi mahdollisuuden lisensioida koko repertuaarinsa itse ohi tekijänoikeusjärjestöjen ja he ovatkin voimakkaasti ajaneet tämän kaltaista ratkaisua. Mikäli muusikot alkavat omien yhtiöidensä kautta lisensioida tuotantonsa suoraan verkon välityksellä, myös he voivat haluta tehdä tämän ohi järjestöjen. Tulevaisuudessa tekijänoikeusjärjestöjen tuleekin pystyä joustavasti sallimaan asiakkaidensa ohjelmiston jakamisen eri käyttötapojen perusteella. Tämän on Euroopan Unionin korkein tuomioistuin todennut jo 1970-luvun alussa ns. GEMA -päätöksissään ja tänä päivänä kysymys on entistä ajankohtaisempi. Esimerkiksi MCPS, joka valvoo Englannissa mekanisoimisoikeuksia, tuo tämän mahdollisuuden selvästi esille säännöissään.”

”Kaiken kaikkiaan musiikin verkkolevitys tulee tulevaisuudessa muuttamaan olemassa olevia käytäntöjä usealla eri tasolla. Muusikoiden ja musiikin tekijöiden suhde sekä heidän tuotantoyhtiöihinsä että tekijänoikeusjärjestöihin tulee muuttumaan. Musiikin tekijöiden suhde kuluttajiin voi muuttua niiltä osin kun verkkoyritykset ryhtyvät jakamaan musiikkia suoraan kuluttajille. Tulevaisuus näyttää missä määrin uudet jakelutavat korvaavat vanhoja vai toimivatko ne niiden täydentäjinä ja uusien kuulijoiden houkuttelijoina, mikä tietysti olisi paras ratkaisu.”

Kari E. Helenius (”Epe”)

1. Milloin (Pokon) digitaalinen verkkokauppa käynnistyy?

Alunperin oli tarkoitus, että deo.com, jonka kanssa meillä on sopimus digitaalisesta jakelusta netissä, avaa suomenkielisen saittinsa joulukuussa. Nyt heillä on kuitenkin lokalisoidun saitin kanssa pieni viivästys ja he avaavat ensin englanninkielisen ”International” saitin, johon Pokonkin biisit tulevat. Ensin kaikki meidän cd:nä julkaistut kappaleet ja helmikuussa analoginauhoilta konvertoitu back-kataloogi. Silloin myös suomenkielisen deo.com sivuston pitäisi olla auki.

2. Miten nettijakelu toimii käytännössä?

Näytteitä voipi kuulostella ilmaiseksi streaminginä ja sitten maksua vastaan downloudata (en muista kuollaksenikaan mikä salaus niillä on imuroitavissa tiedostoissa). Piraattien suosimaan MP3-muotoon Deo.com pakkaa ainoastaan ilmaisjakeluun tarkoitetut, uusien tekijöiden omakustanteet, muissa musiikkitiedostoissa käytetään Microsoftin WMA-formaattia.

3. Miten nettiostokset maksetaan?

Pankkikorteilla ja luottokorteilla ensin alkuun, mutta kehitteillä on myös erilaisia verkko-kukkaro ja micro-payment ratkaisuja.

4. Mitkä ovat nettijakelun hyvät/huonot puolet?

Parhaana puolena taitaa olla maailmanlaajuisuus (ainakin vientibändeille) ja netin nopeus mediana. Huonoista mainittakoon valtava piraattitarjonta, minkä kanssa joudumme skabaamaan, varsin mittavat perusinvestoinnit, joita toki kanssamme on jakamassa deo.com ja toistaiseksi hitaahkot siirtonopeudet.

5. Miten luvat saadaan tekijöiltä ja esittäjiltä?

Jakelija (deo.com) hankkii tarvittavat tekijöiden luvat ja hoitaa korvauksista sopimisen NCB:n kautta. Esittäjille lähetämme lähiaikoina, kun tekniset yksityiskohdat on selvitetty, selvityksen projektista ja siitä heille tulevien korvausten määräytymisestä. Jos joku artisti haluaa kieltää musiikkinsa digijakelun, poistamme musiikin saitilta. En kuitenkaan usko kenenkään kieltäytyvän lisätulosta, varsinkin kun korvaus näyttäisi ylittävän reippaasti äänitemyynnin rojaltiprosentin.

6. Miten korvaukset (tallennus- & esityskorvaukset) kulkeutuvat tekijöille & esittäjille?

Tekijöiden osalta kysymys pitäisi osoittaa NCB:lle, esittäjät saavat korvaukset puolivuosittain meiltä, kuten muutkin rojaltinsa.

7. Mitä katalooginne pitää sisällään?

Suomalaista rockia, n. 6000 kappaleen masterit vuosilta 1977 – 99

8. Miten määräytyvät nettilevyjen royaltiprosentit?

Samalla tavoin kuin muussakin kolmansille osapuolille tapahtuvassa lisensoinnissa. Jakosuhteet vaihtelevat meillä eri sopimuksissa esittäjän osuuden ollessa yleensä 30 – 50 %.

9. Onko jotain aiheeseen liittyvää, mitä haluaisit vielä sanoa?

Mielestäni tämä digitaalinen Internet -jakelu on loistava nykytilaa täydentävä jakelukanava, mutta levy tulee aina olemaan SE JUTTU.

Bianca Morales / SMOK (suomalaisen musiikin osuuskunta):

1. Milloin (SMOK:n) nettijakelu käynnistyy?

SMOKin jukebox julkistetaan heti joulukuun alussa ja jo nyt voi käydä ostoksilla sähköisessä levykaupassa osoitteella: www.huiput.com (eli entinen www.netinlevy.fi). Kun palvelu käynnistyy, se löytyy osoitteesta www.smok.com/jukebox.

2. Miten nettijakelu toimii käytännössä, onko se down loudausta vai streamingia vai molempia… minkälainen tämä jukebox- projekti on?

Smok-jukebox on internetissä toimiva jukeboxi, johon Suomalaisen Musiikin Osuuskunta uploudaa jukeboxin kuukausittaiselle soittolistalle rajatun määrän biisejä /kk, joita kuulija voi tilata ja kuunnella Real Audiona (streaming-tekniikalla) omalla tietokoneellaan maksua vastaan.

Jukeboxiin liittyy myös räätälöity Custom CD-R-palvelu, jonka kautta Jukeboxin asiakkaat voivat tilata oman kokoelma-cd:n listalta valitsemistaan biiseistä. Kukin tuottaja voi itse päättää haluaako myydä yksittäistä biisiään tätä kautta vai ei. SMOK tilittää korvaukset eteenpäin.

Tulevaisuudessa biisejä voi myös downloudata mp3 tiedostona sovittua korvausta vastaan.

3. Miten nettiostokset maksetaan?

Jukebox-biisit maksetaan aluksi Soneran Internet Laskutuspalvelun maksutavoilla. Asiakas voi käyttää iNET ­ PRO-tunnuksiaan sekä GSM-maksamistapaa. Myöhemmin lisäämme myös Avant- ja Solo- verkkomaksut, joille määrittelemme minimimaksun. Jukeboxin MP3 downloudattavat biisit ja Custom CD-R-levyt (räärälöidyt CD-R:ät) tilataan/maksetaan www.huiput.fi sivuilla olevien maksutapojen mukaisesti.

4. Mitkä ovat nettijakelun hyvät/huonot puolet?

Nettijakelun hyviä puolia ovat nopeus, edullisuus, ”koko maailma avoin”. Huono puoli on se, että kun tarjonta lisääntyy, on vaikeampaa päästä esille omalla yksittäisellä tuotteellaan. Se vaati monesti kekseliästä markkinointia ja verkottautumista. Eli yhteistyö on voimaa.

5. Miten luvat saadaan tekijöiltä ja esittäjiltä?

SMOK laatii JUKEBOX-soittolista-tilauksen yhteydessä erilliset sopimukset, jotka tehdään tekijänoikeuksien haltijoiden ja äänilevytuottajien kanssa. SMOK:lla on sopimus Teoston kanssa ja SMOK edellyttää, että levy-yhtiöt hankkivat esittäjiltä asianmukaiset luvat.

6. Miten korvaukset (tallennus- & esityskorvaukset) kulkeutuvat tekijöille & esittäjille?

Koska SMOK on solminut sopimukset musiikin tallentamisesta Teoston kanssa, joka kerta kun biisi soi jukeboxissa, siitä myös suoritetaan Teostolle asianmukainen korvaus. Näin tapahtuu myös CD-R-levyjen biisien ja MP3´downloudattavien biisien kohdalla. Levy-yhtiöiden asia on sopia korvauksista esittäjien kanssa.

7. Mitä katalooginne pitää sisällään?

Tällä hetkellä SMOKin toiminta ei tähtää tuottamiseen, vaan luomme palvelupaketteja ja markkinointityökaluja kataloogien hallinnoijille sekä indie-tuottajille ja indie-kustantajille. Jos tarvetta jatkossa tulee, olemme valmiita perustamaan levymerkin.

8. Miten määräytyvät nettilevyjen royaltiprosentit?

Määrittelemme parhaillaan Teoston ja eri äänilevytuottajien kanssa ko. prosentteja erilaisille myyntitavoille, joten tulevaisuudessa voidaan yksittäisiä biisejä myydä esim. MP3-formaatilla ja kokoelma-CD-R-levyinä. Tarkkaa vastausta ko. kysymykseen ei vielä voi antaa.

9. Onko jotain aiheeseen liittyvää, mitä haluaisit vielä sanoa?

SMOKin toiminnan tavoitteena on luoda hyvä pohja suomalaisen musiikin jakelulle Suomessa ja miksei myös ulkomailla. Teemme uraauurtavaa työtä markkinointi-, koulutus- ja jakelusektoreilla, jonka vaikutukset tulevat näkymään vasta pidemmällä tähtäimellä.

Ari Tiainen ”Arska”, Levy-yhtiö:

1. Milloin (Levy-yhtiön) nettijakelu käynnistyy?

Lehden ilmestyessä on jo käynnistynyt osoitteessa www.levy-yhtio.com

2. Miten nettijakelu toimii käytännössä?

Lähdimme rakentamaan koko paketin itsenäisesti, joten laajennusmahdollisuudet ovat olemassa kaikille sektoreille. Aloitamme mp3:lla ja fyysisten tuotteiden postimyynnillä. Muutoksia voimme tehdä tarvittaessa päivittäin, esim. hintaan, joka on varmasti alussa muuttuvin tekijä sen etsiessä uomaansa.

3. Miten nettiostokset maksetaan?

Koska sirukortti-, sekä maksupalvelujärjestelmät ovat alkeellisia ja kankeita voi rakentamamme mp3:n tilaamisen maksaa puhelimitse. Soitat palvelunumeroon, saat koodin ja imuroit biisin, helppoa. Me puolestamme maksamme arvonlisäveron, teleoperaattorimaksun, teostomaksun ja bändiroyaltin.

4. Mitkä ovat nettijakelun hyvät/huonot puolet?

Äänitteiden jakelu on ajautunut murrokseen, joka on mullistamassa koko teollisuuden haaran. Puhumme piratismin noususta, Mustamäentorista mustana paholaisena, suuntaamatta katsetta kuitenkaan sinne missä musiikki liikkuu kaikkein nopeiten laittomasti ihmiseltä toiselle, eli verkkoon.

Yhtiöt ovat pari vuotta myöhässä tämän asian kanssa. Uskon fyysisen piratismin tulevan olemaan enää pisara meressä parin vuoden kuluessa linjanopeuksien kehittyessä. Se, etteivät levy-yhtiöt reagoi asiaan, pahentaa asiaa entisestään. Ihmisillä ei ole selkeää kuvaa onko mp3:sten levittäminen, tai niiden imuroiminen laillista. Nettimyynti tulee normaalin fyysisen tuotemyynnin rinnalle, tarkoituksenamme ei siis ole tuhota levykauppoja, tai muita myyntiportaita.

Nettimyynti poistaa paikkakuntarajoitteet. Sanomattakin on selvää, että Sonkajärvellä asuva Jukka diggaa ajatuksesta. Enää ei ole 300 kilsaa kauppaan, vaan voit parissa minuutissa imuroida haluamasi biisin. Kaikissa kaupungeissa ja kylissä kun ei ole mahdollista ostaa levyjä. Tämä osaltaan mahdollistaa äänitteiden myynnin kasvua. Kaikilla nuorilla on käytössään nettiyhteys, joko koulussa, tai kotona. Yliopistoissa ja kouluissa on valokaapeliyhteydet, jotka myös Helsingin keskustaan asennettiin ja laajennusta tapahtuu koko ajan. Tätä muutosta vertaisin kaapelikanavien tulemiseen 80-luvulla. Kodeissa on kuparisen puhelinlinjan kautta mahdollisuus 28800 tiedonsiirtonopeuteen, isdn:n kautta 64000:een ja tulevalla adsn:llä siitä vielä kymmenen kertaiseen nopeuteen.

5. Miten luvat saadaan tekijöiltä ja esittäjiltä?

Järjestelmämme takaa tekijöille paremman mahdollisuuden saada kappaleitaan esiin. Esim. tuotannosta poistettujen singlejen b-puolet ovat kysyttyä tavaraa ja vanhaa materiaalia ei löydy monestakaan kaupasta. Näin ollen imuroimalla on mahdollisuus päästä käsiksi näihin herkkuihin ja se lisää bändin ja yhtiön tulosta ja mikä tärkeintä, fanien tyytyväisyyttä.

6. Miten korvaukset (tallennus- & esityskorvaukset) kulkeutuvat tekijöille & esittäjille?

Meillä teleoperaattorilaskennasta tehdään selkeä royaltierottelu.

7. Mitä katalooginne pitää sisällään?

Lähes kaikki julkaisemamme biisit. Joitakin herkkuja on jätetty pois keräilijöitä ajatellen, toisaalta myös netissä on jotain mitä ei levyiltä löydy, tarkoittamatta sitä että nettimyynnin tulisi alentaa julkaisukynnystä.

8. Miten määräytyvät nettilevyjen royaltiprosentit?

Levy-yhtiössä bändit saavat 50% voitosta.

9. Onko jotain aiheeseen liittyvää, mitä haluaisit vielä sanoa?

Tietenkin herää kysymys mitä vaaratekijöitä voi seurata edellämainitun piratismin lisääntymisen lisäksi mikäli levy-yhtiöt eivät laita jalkaa oven väliin? Koko järjestelmä keskittyy teleoperaattoreille, jotka haluavat asiakkaat linjoilleen ja saavat sitä kautta rahaa. Tällöin kysymykseen tulevat musiikin suoraostot artisteilta, bändeiltä, tai levy-yhtiöiltä kertakorvausta vastaan. Teleoperaattori tulisi tämän hypoteesin mukaan jakelemaan musiikkia ja videoita ilmaiseksi sivuillaan, saaden kuitenkin tulosta ihmisten viettäessä aikaa heidän puhelinlinjoillaan, joita pitkin nettiyhteys otetaan.

Teoston 1,20 mk:n minimikorvaus tulee sulkemaan pois monia pienyrittäjiä ja demoportaan bändejä. Mielestäni Teostomaksu tulisi porrastaa netissä myytävien mp3:n liikevaihdon mukaiseksi, teleoperaattoreita lukuunottamatta. Demobändeille ja omakustantajille maksua ei tulisi langettaa.

Teksti: Kirsi Snellman

Yksi nopeimmista sävelmaailman oivaltajista

Helsinkiä kauempana on Boston, New York on lähempänä, koska Bostoniin matkataan yleensä, lentoyhtiöstä riippuen ( ei lentokoneesta) tietenkin, Nykin kautta, mutta se on taas isompi kuin kaikki muu edellä luetellut metropolit.

Säveltää voi tietenkin missä tahansa ja kaupungin koosta riippumatta. Edellä esitetty triviaali maantieteellinen ekskursio liittyy säveltäjä-pianisti Jarmo ”Tuonela” Savolaiseen monellakin tapaa, hänen uraansa ja taiteilijan taivallukseensa. Niille lukijoille, jotka ihmettelevät artistin notoorista, mutta vähemmän tunnettua lisänimeä mainittakoon, että se on eräs hänen varhaisimmista pseudonyymeistään, harvoin ja tarkoin valituissa tilanteissa käytetty, mutta se kuvaa oivallisesti sitä tapaa, jolla hän soittotilanteessa tekee selvää (to execute) nuoteista, silloin kun improvisoidaan eli ikään kuin sävelletään reaaliajassa.

Reaaliajassa mekin tapasimme eräänä elokuun iltapäivänä, Liisankadulla, ei tosin samassa talossa kuin Matti Makkosen ruumisarkkuliike, joka oikeasti oli ja on edelleen Mikko Monosen. Kaupallista radiokulttuuria edeltävänä aikana olisi olemassa olevan kirstuyrittäjän nimen käyttäminen äänitteellä tuottanut todennäköisesti paitsi urakoitsijalle mielipahaa, niin myös soittokiellon Oy Yleisradio Ab:n aikaisemmin uljaansinisille, nykyisin enemmän sinertäville aalloille. Joskus on väitetty, että kun kuppilasta rantautuu, saattaa nähdä asiat kahtena, joten olimme sopineet keskustelutuokion varmuuden vuoksi paikkaan nimeltä ”Kolme xxxxxx”.

Lieneekö sitten ollut ”nomen est omen”- tyyppinen ratkaisu kyseessä, kun nuori Savolainen nimesi eli risti ensimmäisen äänitteellä julkaistun teoksensa. Teoshan on tietenkin teos vaikka sitä ei olisi julkaistu äänitteelle, toki, vaan esihistoriallisella 70- luvulla ”levyttäminen” ei ollut aivan niin jokapäiväistä ja luontevaa kuin nykyään digitaalikotipajojen ja cd-uunien aikakaudella. Äänitteitä tuotettiin ja julkaistiin reippaasti vähemmän ja tiukemmalla kammalla sukien, johtuen monestakin syystä. Oliko tämä historiallisesti jälkiviisaana ajatellen positiivista vai negatiivista, sen voi jokainen kohdallaan itse arvioida, sekä kuluttajana että tekijänä.

Yhtäkaikki, kyseisen sävelteoksen nimi oli enteellisesti ”Far away from”. Titteli on tietenkin mainio, jo siltäkin osin, että se ei ilmaise mistä ollaan kaukana poissa, joten se käy kaikkiin tilanteisiin! Itse kappale oli Jarret- tyylistä pianismimietiskelyä, selkeä osoitus älyllisestä kapasiteetista, joka oli alle kaksikymppiselle, rokin ja klassisen musiikin kautta jazzin saloihin päättäväisesti suuntautuneelle jo silloin ominaista. Äänite oli Jussi Tegelmanin johtaman ”Finnforestin” äänite ”Demonnights”(-79), liideri vaikuttaa itse nykyään kaukana LA:ssa.

Paljon vettä sillan ali ja näkkäriä ja virvokkeita hammassillan yli sen jälkeen. Opiskelu Bostonissa Berklee school of music-opinahjossa 80-luvun alussa ja ja sen jälkeen Nykissä privaatisti, jossa myös katutason praktiikkaa urkutriossa, ”raakaa duunia varsin vilkkaassa mestassa, ei ollut varsinaisesti mikään sosietee-klubi, ei sellainen jonne varsinaisesti ensimmäiseksi veisi esimerkiksi tulevien lastensa äitiä”.

Sen jälkeen kaikkea mahdollista alaan liittyvää Suomessa, niin kuin täällä on tapana, jos aikoo nokkia (syödä). Amerikan sovitus- ja sävellysopit isolle bändille sai tietenkin praktiikkaan muun muassa UMO:n kehissä, vaan kaikkea muutakin sai ja joutui tekemään.

”Se on tavallaan ollut sekä rikkaus että riesa. Se, että sai ja joutui tekemään kaikenlaista musiikkia, säveltämään ja soittamaan, ei tietenkään ollut eikä ole edelleenkään pois siitä mitä itse haluaa pohjimmiltaan duunata, jos sen ottaa vastaan oikein. Oppirahaosastoa. Ajan mittaan tilanne selkenee. En ole aivan varma, onko välttämättä hyvä pelkästään opiskella ja sitten ikäänkuin ’olla valmis’. Käytännön borstaus jää silloin helposti väliin, en tarkoita sitä että jokaisen välttämättä pitäisi joutua ja kiertää erilaisia leipähommia, esimerkiksi sessio- ja iskelmäareenoille, jos ei ole suuntautunut elämäntyössään, mutta jos on sinne joskus kurkistanut niin tietää mitä se on.”

”Duuni on duuni ja kaikesta oppii, kun havainnoi mitä ympärillä tapahtuu. Jos on jotain merkittävää sanottavaa, niin se kestää kyllä mukana, vaikka ei pääsisi heti ’toteuttamaan itseään’. Jokaisen pitää tietenkin arvioida ja päättää omalta kohdaltaan. Opiskelu on tärkeää, mutta pitää muistaa, että joku aina päättää puolestasi, jos alkaa luottamaan siihen, että joku muu päättää. Sävellyshommissa tämä on tietysti perusbointsi.”

Jazz-musiikissa improvisointi on osa sävellystä, yleensä. Savolaisen sekä säveltäjänä että soimannina arvostama Wayne Shorter levytti eräällä varhaisellaan, ”puhtaalla”, jazz-levyllä Sibeliuksen ”Valse Tristen”. Motiivia ei tarkkaan tiedetä, kuullaan vain. Sibelius kuulemma pähkäili motiivien kanssa, Shorter taas kuvailee sävellystekniikkaansa motiivimanipulaatioksi. Sibelius ei arvostanut musiikkia jos siinä ei ollut ”shwingundea”, Hindemithiä hän piti hyvänä, mutta käsityöläisenä. Ellingtonin mielipide ”It ain’t ” liittyen svengin merkitykseen on yleisesti tiedossa ja hyväksi havaittu.

Soiton ja sävellyksen merkityksien lomittuminen Savolaisen tuotannossa liittyy ainakin allekirjoittaneen mielestä kaikkeen edelliseen ja on hyvä esimerkki siitä, miten vaikutteet, tulivat ne mistä hyvänsä, löytävät aina yllättävän samankaltaisia lähtökohtia.

Savolainen on määrätietoisesti tuonut sävellystuotantoaan julkisuuteen myös oman kvartettinsa puitteissa, Eurooppaa myöten. Se on tietenkin oivallinen ja flexiibeli koneisto, siis tietenkin kvartetti eikä Eurooppa, käytännöllisyydessä sen ohittaa kai vain soolopianismi, joka on myös Jarmolle tuttua kauraa. Siistiä, ainoa joka täytyy muistaa buukata keikalle on itsensä. On myös hyvä olla sinut itsensä kanssa, ei voi syyttää muita soittajia, saati säveltäjää jos homma ei futaa.

Suomalainen jazz-säveltäjä, joka eläisi pelkästään sillä työllä jota tittelinsä edustaa, on tietenkin harvinaisuus, ellei mahdottomuus. Rockin ja klassisen puolella asia on tietenkin toinen, tai siis erilainen.. ” Rokki ja muu ”kevyt” musahan elää pääsääntöisesti omillaan, ajallisesti enemmän tai vähemmän vaihtelevasti, koska on usein myynnillisesti kausiluontoista. Ylämäki, alamäki, historiassa on rutkalti esimerkkejä. Hikivihreät erikseen.

Etabloitunut tilauskulttuuri klassisella puolella on taas tietenkin aivan toinen. Ja tietenkin fyrkkapuoli. Ei tietenkään ole järkeä alkaa niitä kadehtia vaan ihmetellä miksi ”kevyellä” puolella on edelleenkin vallalla, silloin kun edes vielä tilataan tai itse asiassa yleensä pyydetään, ajatus siitä, että se musahan joka tapauksessa tulee, siitä ei pitäisi maksaa, saahan säveltäjä tekijänoikeuskorvaukset. No, se nyt vielä puuttuisi jos ei saisi, sekin varmaan sopisi monen instanssin tarkoituksiin. Biisit ostettaisiin ja laitettaisin lihoiksi saunan takana. Radion nykyisestä omasta tuotannosta ei viitsi edes mainita, M-1-studiosta voisi tehdä olutjuottolan kun siellä ei mitään tapahdu, taitaa muuten olla ainoita paikkoja Helsingissä jossa ei saa keskiolutta, toinen olisi varmaan huopatossutehdas, jos sellainen täällä olisi, ilmeisesti nykyisen ”kasvishuoneilmiön” myötä huopatossujen tarve on dramaattisesti vähentynyt ja vanha vertaus ”hiljaista kuin” on tarpeeton, joten sen voisi huoletta siirtää Yleisradioon.

Oman tuotantonsa Savolainen saa pääsääntöisesti maailmalle, laajemmalle konkreettisestikin, Hollantilaisen A-Recordsin välityksellä. Se onkin instrumentaalimusiikille järkevä ja toimiva vaihtoehto, Suomessa myynti genressä on joitain poikkeuksia lukuunottamatta varsin vakiota, eli pientä. Vaikka musiikin eri osa-alueet ovat lähentyneet ja jopa sekoittuneet keskenään (yhteistyötä nuoremman tekijäpolven kesken on jazz-klassinen-rock-alueella runsaastikin) on silti olemassa selkeitä reuna-alueita. Isossa maailmassa reunatkin on isompia, joten marjat kannattaa poimia joka puolelta. Nykyinen tietotekniikka, vaikka joku (hmm..) joskus on sitä myös typeryyden välittämisen nopeuttamisesta moittinut, mahdollistaa infon liikkumisen ja kontaktien syntymisen myös marginaalisemman musan puitteissa. Tämähän on huomattu esimerkiksi indielafkojen puitteissa Suomessakin, isoissa yhtiöissä reuna-artistien afääreissä puhelimeen vastaaminen tuottaa usein tuskaa, saati sillä soittaminen. Jos on lian pieni volyymi, niin sitä ei kuulla, tai sitten ei osata tai haluta, whatever.

Keskustelun aikana kävi ilmi muutaman viime äänitteen kohdalla suuri tyytymättömyys NCB:n toimintaan mekanisointitilityksissä, asia joka on muullakin tapaa kiusallisen akuutti ja saanee huomiota jatkossa muutenkin. Kilo musaa kuukaudessa vai biisi vuodessa? Nykytekniikalla musiikkia voi tehdä ennen kuin sen on kuullut, vai onko se mitä lopuksi kuulee se, mitä on ajatellut. Vanha kunnon ”paskasta konvehti kuorruttamalla”- ajattelu tuottaa tietenkin tilapäisen harhan, vaan Mauri Sariolaa lainaten: totuus on armoton. Savolainen kehottaa laaduntarkkailuun vaikka se tapahtuisi kvantiteetin kustannuksella.

Koska Jarmo Savolainen on myös kyltymättömän kulinaristin maineessa, voimme jatkaa ruoka-aiheisilla vertauksilla, leivästähän tässä on taiteen ohella tavallaan muutenkin puhuttu, kun nyt kerran ammattijulkaisussa esiinnytään. Ja ruoanlaitto on parhaimmillaan komposition tekemistä, oli se sitten minimalistista tai yltäkylläistä.”The proof of the pudding is eating” pitänee myös musiikissa paikkansa. Reseptihän voi olla mitä mainioin ja mielenkiintoisin, mutta sitä ei voi sinänsä syödä. Tai tietysti voi, vaan se yleensä maistuu paperille. Levykkeelle tallennettua reseptiä on vielä ikävämpi syödä, saattaa olla jopa epäterveellistä. Liukenee elimistöön heavymetallia.

Ajattelu ja älyllisyys musiikissa on joillekin kirosana ja joillekin itsetarkoitus. Ajattelu ei kuitenkaan sulje pois tunnetta, tulee mieleen, että kauheinta jälkeä maailmassa, sekä taiteensellaisessa tai ylipäätään, saavat ihmiset, jotka eivät tunne ajattelevansa. ”Tunne tulee musiikkiin siitä että elämä on kokonaisvaltaista, että elämässä on muutakin eli kaikkea. Sibelius sanoi, että intensiteetin syvyyden määrää aina hiljaisin ääni. Kannattaa kehittää kykyä kuulla ja se taas kehittyy kuuntelemalla, keskittymällä. Joskus voi olla myös hiljaa, jos ei ole sanottavaa. Must wait.”

Sanoo yksi nopeimmista sävelmaailman oivaltajista joita tiedän ja ilokseni tunnen.

Johnny Lee Michaels

Näkemystä ja uskallusta

Säveltäminen on täysin henkistä työtä ja työn laatu on suoraan verrannollinen taiteilijan henkiseen tilaan. Eivätkä taiteellisemmat yksilöt, jotka luovat muutakin kuin kuollutta musiikkia tai jotain uutta, aina osaa ajatella niin bisnesorientoituneesti. Suuri yleisö muistanee Johnnyn parhaiten tv-sarjan ”Puhtaat valkeat lakanat” tunnusmusiikin säveltäjänä, mutta hän on säveltänyt myös paljon muuta, mm. elokuvamusiikkia suomalais-kanadalaiseen yhteistyöelokuvaan Going to Kansas Cityyn. ”Viime aikoina olen pyrkinyt aktiivisesti unohtamaan kaikki vanhat duunit ja keskittynyt uuden studion remontoimiseen. Luon nahkani aina muutaman vuoden välein eli karistan kaiken pölyn jaloistani ja lähden ihan uusien visioiden kanssa liikkeelle.”

Studiokompleksi Punavuoressa

Johnny haluaa olla formatisoimatta itseään ja pelkää nyt sitä, että häneltä tilataan liian paljon puhtaita, valkeita lakanoita. ”Pystyn yhtä hyvin tekemään hard core teknoa ja new electronicaa. Televisiosta tuli vastikään joku dokumentti, johon suomalaiset nuoret kundit olivat tehneet drum and bass- tyylistä musiikkia, joka toimi ihan sairaan hyvin. Kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä.”

”Kun on pitkään tehnyt kellareissa töitä yksin, alkaa olla jo puolihullu. Naamaan on tarttunut studiorusketus ja iho on vihreänkalpean harmaa. Välillä on niin pusikossa, ettei itsekään tajua omista koneistaan yhtään mitään, vaikka tuntee ne kuin omat taskunsa. Nyt kun muutin keskustaan aloin heti toteuttaa unelmaani eli vuokrasin sen verran ison studiotilan, että sinne mahtuu muitakin muusikoita. Itse toimin siinä kompleksissa ikään kuin studioisäntänä.”

Johnnyn alivuokralaiset ovat kukin vahvoja persoonallisuuksia ja meiningistä saattaa syntyä musiikillisesti kiinnostavaa ristisiitosta. ” Jos saman katon alla olisi pelkästään teknojätkiä, niin siitä tulisi ihan kamalaa. Sehän olisi kuin mikä tahansa uskonnollinen kommuuni. On kivaa, että pääsee vähän piruilemaan. Silloin pysyy hereillä ja kuitenkin pystyy arvostamaan sitä, kuinka hyvin joku musiikki on tehty. Se luo koko ajan yrittämisen halua.”

Studioilla käy hurja kutina. Veri vaihtuu ja muusikot antavat toisilleen asiallista kritiikkiä, missä on joku oikea perspektiivi. Ei mitään ympäripyöreätä lörinää vaan kommentteja tyyliin ”oletko nyt ihan varma tuosta bassarisoundista?” Nyt muusikot voivat kävellä vähäksi aikaa johonkin toiseen huoneeseen tuulettumaan, juoda kahvia ja kuunnella, kun joku toinen tekee töitä ja mennä sen jälkeen itse takaisin hommiin.” ”Remontti on viivästynyt, oma studioni on vielä kuin Beirut, mutta tästä pajasta tulee vielä elektronisen musiikin keskus tänne kaupunkiin ja laulukopeista tulee kerrankin sellaisia, etteivät ne ole saunoja. Pitäisi keksiä vielä kunnon sponsori.”

Henkisiä ja taloudellisia paineita

Yrittäjyydessä on oma glamourinsa. Vapaus ja vastuu. Taiteilijayrittäjä on oman itsensä herra, vapaa tekemään yritystä koskevia päätöksiä ja ainakin teoriassa hallitsemaan omaa ajankäyttöään. Johnny näkee yrittäjyydessä myös muita hyviä puolia. Hänen mielestään isojen yritysten kanssa on paljon helpompi asioida, kun on itse yritys. Yrityksenä pääsee laskuttamaan järkeviä summia. Ei tarvitse tehdä liian halvalla, eikä tarvitse kirjoittaa laskuja ns. tariffien mukaan. Tv-yhtiöiltä voi laskuttaa könttäsummia.Esimerkiksi Ylen tapauksessa sävellys- ja sovitustyöstä maksetaan Yleisradion ja Elvis ry:n yhdessä sopimien tariffien mukaan, mutta muusta työstä, kuten ohjelmoinnista, soitosta tai studion käytöstä voidaan sopia vapaammin.

” Projektit vaativat yleensä 24 tuntia vuorokaudessa huomiota, eikä tätä työtä voi muutenkaan tehdä kahdeksasta neljään. Käytän mielelläni studiomuusikoita, mikäli budjetissa on varaa siihen ja ulkopuolisille soittajille maksan aina Muusikoiden Liiton taksojen mukaan. Nämä taksathan ovat alin suositus, mitä maksetaan, mutta useinmiten soittajat suostuvat siihen. Yle esimerkiksi ei maksa sen enempää.”

Moni taiteilija pähkäilee rahavirtojen suossa, eikä verottajakaan ole aina samalla aaltopituudella taiteilijoiden kanssa. Johnnylla on ollut ongelmia arvonlisäveron kanssa, eikä hän käsitä, miksi pitää maksaa tuhansia markkoja ennakkoveroa joka kuukausi, vaikka tekisi vain periodiluonteisesti töitä. ”Laskutusta ei välttämättä joka kuukausi ole. Lähetän keskimäärin 20 laskua vuodessa. Mieluummin maksaisin verot toteutuneiden laskutusten mukaan. Onneksi minulla on kirjanpitäjä, joka hoitaa paperityöt.”

”Silloin kun taiteen tekeminen on melkein pelkästään käytännön asioiden hoitamista ja kokoajan joutuu miettimään mistä saa seuraavan projektin, jotta pystyy maksamaan laskut ja arvonlisäverot tai rästiin jääneet verot, siitä alkaa tulla aika traumaattista puuhaa. Työ alkaa maistua puulta ja tuntuu, että myy sydäntään ja se tuntuu tosi pahalta. Tai sitten alkaa tehdä niitä juttuja ilman sydäntä. Eikä se silloin ole enää sitä, mitä sen pitäisi olla.”

Kova kilpailu

Jos haluaa pysyä kilpailussa mukana ja teknisesti ajan tasalla, jo pelkkä studiokalusto maksaa melkein kivitalon. Asiakkaat haluavat korkealuokkaista materiaalia ja osaavat vaatia uusinta tekniikkaa. ”Oma studioni eroaa teknisesti normaalista konesetupista sillä tavalla, että periaatteessa pyrin hallitsemaan mahdollisimman laajan skaalan pystyäkseni tekemään sekä ”huonoa soundia” että uusinta uutta, 5.1 surround materiaalia.”

Johnny harmittelee, että vain hyvin harvat tuotantoyhtiöt ottavat äänen tai musiikin jo esituotantovaiheessa käsittelyyn. ”Ensin leikataan kuvat ja kokeillaan kaikki mahdolliset temptrackit ja teostovapaat. Jos mainokseen on valittu joku tunnettu biisi, johon ei saadakaan oikeuksia, kutsutaan paikalle säveltäjä, jolta tilataan mahdollisimman samanlainen. Tähän ei säveltäjien pitäisi suostua. Tv-tuotannoissa pelin henki on erilainen. Taiteilijan omaan näkemykseen luotetaan, eikä päivän hittien plagiointia suosita. Ala on äärimmäisen kova, eikä Suomi ole poikkeus. Markkinataloushan määrää sen, mitä televisiossa näytetään ja televisiosarjoja tehdään sen takia, että ihmiset näkisivät ne mainokset. ”

Mainosalan työtahti on kaikkien spotintekijöiden tietoisuudessa. Johnny kuvailee alalle tyypillistä tilannetta. ”Asiakkaan mainoskampanjaan on liuennut monta miljoonaa ja parissa tunnissa pitäisi syntyä sopiva biisi. Jos sitä ei synny, joku muu saa sen duunin. Kilpailla voi joko jäljessä tai nopeudessa. Jos asiakas tarvitsee musiikin seuraavaksi aamuksi, sen on oltava silloin valmis. Mikään ei auta. Ei edes mummon kuolema tai lapsen mahatauti. Deadlineista on pidettävä kiinni.”

Jänisliima ensin

Musiikki voi lähteä liikkeelle ihan mistä tahansa. Joko jostain ruuvatusta synasoundista tai sämplätystä soundista, jota muokataan jollain tietokoneohjelmalla. ”Yhtäkkiä saattaa tapahtua joku vahinko, joka kuulostaa hyvältä ja sitten sen ympärille alkaa kertyä muuta kamaa. Tämähän on kollaasitaidetta. Tietokone on muistilappu, mutta uskon, että snap-shotit jostain tunnelmasta pysyvät muistissa ja alitajunnassa, jos ne ovat tarpeeksi hyviä. Silloin siihen melodianpätkään liittyy joku sellainen tunne, mitä ei voi sivuuttaa.” Omiin töihinsä Johnnylla on viha-rakkaussuhde. Joskus niitä haluaa kuunnella, mutta joskus niitä ei kestä ollenkaan. ”Suhtaudun niihin vähän niin kuin entisiin tyttöystäviin.”

Johnny ei kaihda formaatteja. ”Tietyt draaman kaaret ovat olleet olemassa jo Sokrateen ajoista alkaen ja multimedia-taiteessa pätevät samat lainalaisuudet. Taiteen moninaistuminen ja teknologistuminen on taas ihan eri asia. Nykyään tehdään kolmiulotteista ääntä ja animaatiota, mutta draaman kaaret eivät ole muuttuneet miksikään. Perusasiat on opeteltava ensin. Tietyt formaatit niin musiikissa kuin kuvataiteessa. Ensin kannattaa opetella levittämään se jänisliima kankaalle, ennen kuin alkaa räiskiä akryylia. ”

Akateemista määrittelyä asioille Johnny pitää ihmisten keksintönä. ”Uskon ensimmäiseen intuitioon. Sen jälkeen, kun intuitio on puhunut alan jäsennellä asioita. Yritän aina järjestää itseni sellaiseen tilaan, että ajattelen mahdollisimman vähän, kun sävellän eli poistan itseni pois tieltä. Puhtaiden valkeiden lakanoiden tunnusmelodia syntyi sattumalta Pariisin kaduilla. Se melodia alkoi vaan soida päässä. Silloin kun joku kappale tulee automaattisesti tällä tavalla, se ilmaisee selkeästi jotain kollektiivista. Oli se sitten puhdasta rakkautta tai puhdasta vihaa. Lakanoiden ohjaaja ihastui siihen välittömästi kuultuaan pari ensimmäistä tahtia.”

Vanhaa klassista ja rätkättimiä

Musiikin täytyy toimia myös ilman kuvaa. Jos säveltäjä ei pysty ilmaisemaan psyykkeen pimeämpiä ja skitsompia puolia, saattaa syntyä tahatonta komiikkaa. ”Hyviä elokuvasäveltäjiä on paljon, mutta Bernard Herrmann oli kuitenkin ylitse muiden. Hän oli loistava orkestraattori, joka hallitsi psyykkeen säveltämisen täysin vailla vertaansa. Elokuvasäveltäjän täytyy osata myös metodinäyttelemistä. Esimerkiksi Psykon musiikissa on jotain, mikä saa kuulijan karvat nousemaan pystyyn. Vaikka se onkin soitettu samantapaisella orkesterilla kuin Beethoovenin sävellykset. ”

Johnny haluaisi sovittaa orkestraationsa oikealle orkesterille. ”Olen pienestä pitäen rakastanut isoja elokuvascoreja, vanhoja klassisia juttuja ja vaikka koneosasto on ollut se päätyöväline jo 15 vuotta, on hyvin kiinnostavaa yhdistää näitä kahta maailmaa. Saatan käyttää ihan klassista elokuvascorea, mutta lisään sinne kaikenlaisia rätkättimiä, koska ne ovat yhtälailla instrumentteja kuin kaikki muutkin.”

Viimeksi Johnny sävelsi elokuvamusiikkia Pekka Mandartin ohjaamaan Going to Kansas Cityyn. Sitä ennen Aleksi Mäkelän ohjaamaan Esa ja Vesa Auringonlaskun ratsastajat – elokuvaan. ” Molemmat olivat hauskoja projekteja ja niissä pääsi vähän irrottelemaan. Suomalais-kanadalaisessa yhteistyöelokuvassa Kansas Cityssä pääsi näyttämään, mitä osaa ja sai tehdä ihan oikeata action-tyylistä leffaa. Minut kutsuttiin paikalle, kun paikallinen säveltäjä ei klaarannut kaikkia kohtauksia. Sekin oli nopea duuni ja musiikki piti saada valmiiksi kolmessa päivässä.”

Kaksisataa tuntia tv-musiikkia

Vuonna 1994 Johnny teki musiikin ”Tuntemattomalle Jumalalle”-nimiseen tv-sarjaan. ”Se oli ensimmäinen projekti, missä sain täysin tehdä sitä, miltä tuntui. Pääsin tekemään epookkidraamaa, missä olen aina ollut vahva. Sarjassa oli myös hiukan satiirin aineksia ja vaikutteita 40-luvun mustan elokuvan tyylistä. Kyllä huumori nimenomaan syntyy vastakkaisasettelusta. Humoristisen draaman musiikin ei valttamättä tarvitse olla hilpeää.”

Toinen tv-sarja, jonka musiikin tekemistä Johnny mielellään muistelee, on nimeltään ”Pimeän hehku”. Tätä plutoniumin salakuljetuksesta kertovaa sarjaa on sittemmin levitetty ympäri Eurooppaa. ”Se oli ensimmäinen projekti, jossa oli varaa vähän isompaan orkesteriin ja missä sain toteuttaa teknisesti kaikki ne asiat, mitä olin siihen asti halunnut toteuttaa. Lisäksi sain näyttää, että on mahdollista tehdä 13-osainen sinfoninen sarja tietyllä budjetilla ja saada se kuitenkin kuu-lostamaan siltä, että se on viimeisen päälle viilattu eikä mitään halvalla synalla soitettua. ”

Pimeän hehkua tehtiin yli puoli vuotta. Sarjan jaksot olivat tunnin mittaisia ja niissä oli keskimäärin 17 minuuttia musiikkia. Musiikin Johnny sävelsi tietokoneella sillä tavalla kerroksittain, että sovituksista voi tiputtaa osia pois ja siksi niistä biiseistä oli helppo tehdä uusia miksauksia. ”Sillon ei tarvitse käyttää suoria toisintoja mistään kohtauksesta, vaan jokainen kohtaus pystytään tekemään räätälintyönä. Laatusarjat tehdään juuri näin, että jokaiseen kohtaukseen tehdään musiikki erikseen. Eron kyllä huomaa. Yleisvaikutelma on selvästi parempi. Kun halutaan tehdä halvalla, tilataan teemasetti, jota sitten leikellään paikoilleen . Se on se perustapa tehdä sarjoja. ” Johnny ei ole ihan vähään aikaan tehnyt tv-tuotantoja. ”Kaksisataa tuntia tuli täyteen yhdessä vaiheessa. Oli pakko pitää tauko.”

Momenttiviidakossa

Taiteen alalla projekteja on kokoajan vireillä, mutta riippuu usein julkisesta rahoituksesta toteutuvatko ne vai eivät. Joskus käy niin, että projekti kaatuu kesken kaiken. ”Pyydän aina tilaajalta ennakot, ennen kuin alan tehdä musiikkia. Kulujahan tulee heti alkuun ja esituotanto on kaikista rankin vaihe. Sopimuksissa luonnehditaan ihan selkeästi paljonko musiikkia tarvitaan ja minkälaista sen pitää olla. Taiteilijan pitää itse osata tehdä sopimuksensa sillä tavalla, että se kattaa kaiken mahdollisen. ”

Konesäveltäjät joutuvat hiomaan aivonystyröitään selvitäkseen gramex-ilmoituksista. ” Sävellän parhaillaan teosta, joka on sovitettu kokonaiselle sinfoniaorkesterille ja jossa jokaisen viuluteeman ja brassiraidan sektioineen olen soittanut erikseen. Niistä saattaa kertyä yhteensä 40 fyysistä raitaa. Siihen päälle tulee vielä soittamaan kymmenen viulistia. Miten pitäisi vetää gramexviivat, jos itse olen soittanut percussiot, brassit, viulut ja kaikki muut? Ja kuka on kapellimestari?? Tai jos muusikko on soittanut seitsemän ottoa sisään ja sieltä valitaan yksi riffi, jota sitten toistetaan kilometrikaupalla? Pitäisikö ajatella vanhakantaisesti ikään kuin partituurin mukaan, eli katsoa mitkä ovat stemmoja ja mitkä tuplauksia . Olisi ihan mielenkiintoista tietää, miten näitä tulkitaan.”

Kaiken tekemänsä musiikin Johnny ilmoittaa Teostolle ja valvoo, että myös tv-kanava tai muu yhteistyökumppani täyttää ilmoitukset oikein. Tv-yhtiöt maksavat tilauspalkkion pelkästä fyysisestä työstä, mutta käyttökorvaukset musiikista maksaa Teosto. Mainosajan hinta riippuu täysin siitä, kuka maksaa ja kenelle. Nykykäytäntö on se, että minuutti MTV:n mainosaikaa maksaa mainostajille kymmeniä tuhansia markkoja. MTV puolestaan maksaa Teostolle ns. käyttökorvausta soittamastaan musiikista 114 mk/ minuutti, mutta mainosmusiikin säveltäjät ja sovittajat saavat ns. esityskorvausta vain 20-30 mk/ minuutti.

Tallennuskorvaus on erikseen. Joskus voidaan sopia, että tilaaja saa tietyn määrän musiikkia ilman, että tallennuskorvauksia pitää maksaa. Tällaista musiikkia kutsutaan teostovapaaksi. Musiikki on tällöin katalogimusiikkia eli nk. Library Musicia, joka on AV-tuotannon ja mainosten taustamusiikiksi tarkoitettua musiikkia, josta tallennuskorvaukset maksetaan katalogisarjan edustajalle ja esityskorvaukset Teostolle. Tekijänoikeuslaki määrää, että kun teos mekanisoidaan tai sitä esitetään jossain, siihen täytyy saada luvat. Teostokorvauksia ei voi kiertää. ”Jos joku taho ehdottaa yhteistyötä ja yrittää välttää teostomaksut, sanon, että olen pahoillani, mutta en voi toimia Teoston asiakassopimusta vastaan.”

Musiikin uudet kulmat

Suomessa versoo maan alla elinvoimainen new electronica kulttuuri. Musiikki voi olla mitä tahansa, mutta siihen pyritään löytämään uusia kulmia. New electronica ei siis välttämättä tarkoita sitä, että musiikkia tehdään koneella. Asioita halutaan viedä eteenpäin ja musiikin tekemisen mentaliteettia uudistaa. Soundi on tärkeä elementti. Pelkkää tekno-sanaa on nykyään vaarallista käyttää. Se on kärsinyt inflaation, koska kaikenlaista eurohuttua kutsutaan nykyään teknoksi.. ”Täällä Helsingissä tehdään paljon kiinnostavaa uutta elektronista musiikkia. Ydinkeskustan klubeissa esiintyvät tulevai-suuden bändit ja projektit. Ilmaisu on nykyään paljon teeskentelemättömämpää kuin esimerkiksi 80-luvulla, jolloin kuka tahansa, joka laittoi kiiltävän hapsutakin päälle ja meni Suosikin kanteen, oli pop.”

Johnny on huolissaan suomalaisen musiikkielämän tulevaisuudesta ja pelkää, että omaperäisimmät taiteilijat pyrkivät pois Suomesta. ”Täällä ei tueta uusien taiteellisten visioiden tekijöitä eikä uusien ilmaisutekniikoiden tai taitojen etsimistä, vaan kaiken pitää olla jo valmiiksi ulkomailla purtua ja testattua. Pelkään, että täältä täysin katoaa oma visio ja näkemys. Esimerkiksi Ruotsissa Abban euroviisuvoitto pelasti koko maan musiikkiteollisuuden. Ruotsalaiset myös satsasivat ja opettelivat tekemään siitä jutusta bisnestä. He kouluttivat kokonaisen sukupolven jengiä tekemään biisejä ja tuottamaan kaupallista materiaalia, mikä myös mahdollistaa sen, että sieltä on sittemmin tullut muutakin. ”

Johnnyn mielestä on noloa, että Jimi Tenoria, meidän kansainvälisesti tunnetuinta artistiamme ei täällä tunne juuri kukaan. ”Menin kerran ihan kylmiltään katsomaan Jimi Tenoria Kermaan. Hymyilin, kun tajusin, että Jimi tekee juttuaan sydämellä eikä sarvilla. Kuulin siinä musiikissa jopa vähän saman tyyppisiä vivahteita kuin 22 Pistepirkkojen materiaalissa. Tiettyä viattomuutta ja hulluutta. Soundihan ei ole koneiden lukumäärästä kiinni, vaan kokonaismausta, tyylitajus- ta ja siitä, että osaa käyttää koneita niin, että saa jonkun tietyn soundin aikaiseksi.”

JUSSI RAITTISELLE PRIX ELVIS 1999


”Suomen kokenein poppari”,
”kummisetä ja ”kevyen musiikin
kävelevä ensyklopedia”
Jussi Raittinen sai Prix
Elvis -palkinnon, joka
luovutettiin hänelle Elviksen
pikkujouluissa 13. joulukuuta.

Jussi Raittinen on saanut tämänvuotisen Prix Elvis -palkinnon. ELVIS myöntää palkinnon vuosittain henkilölle tai yhteisölle, jolla on merkittävät ansiot suomalaisen kevyen musiikin edistämisessä.

Jussi Raittinen on kotimaisen rock-, country- ja popmusiikin pitkän linjan moniosaaja. Hänen jo noin 35-vuotisen ammattillisen vaikutus kevyen musiikin saralla on ollut merkittävä ja laaja-alainen. Lukuisat alalla tänä päivänä työskentelevät musiikin tekijät ja tulkitsijat ovat poikkeuksetta saaneet Jussista hyvän kuuntelijan ja neuvojan selviytyäkseen eteenpäin musiikkimaailman koukeroissa.

Esiintyjäpersoonansa ohella Jussi Raittinen on siten ollut varsinkin nuoremmille tulokkaille eräänlainen kummisetä, jonka puoleen on ollut helppo kääntyä ja joka on auliisti jakanut tietämystään eteenpäin. Myös alan kirjallisuuden tekijät ovat ahkerasti hyödyntäneet hänen mainiota muistiaan. Häntä onkin siten usein luonnehdittu määritelmällä ”kevyen musiikin kävelevä ensyklopedia”. Hän on myös pitkään toiminut alan luottamustehtävissä.

ELVIS haluaa tämänvuotisen palkinnon yhteydessä myös korostaa Jussi Raittisen esiintyjäminän tärkeää piirrettä: hän tuo keikoillaan ponnekkaasti esille esittämiensä kappaleiden tekijät. Jussilla on tapana juontaa ohjelmistonsa siten, että yleisö saa (monen muunkin taustatiedon lisäksi) kuulla, kuka on kulloisenkin esitettävän kappaleen säveltäjä ja sanoittaja. Näin hän toimii omalta osaltaan esimerkillisesti tekijöiden isyysoikeuden puolustamiseksi.

Jussi (Paavo Juhani) Raittinen syntyi Helsingissä 1943. Veljensä Eeron kanssa hän aloitti levytysuran vuonna 1960. The Boys syntyi vuonna 1964 ja yhtye keikkailee edelleen. Vuonna 1974 Jussi voitti Syksyn Sävelen K.W. Blomqvistin kappaleella Metsämökin tonttu. Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon Iskelmän kultainen kirja vuodelta 1986 siteeraa Jussia mm. näin: ”Uskon, että vuonna 2000 Eero ja Jussi soittavat ikäisilleen rokkia jonkin ravintolan sekahakupäivätansseissa”, tiivistää Jussi, ”Suomen kokenein poppari”.

Aikaisemmin Prix ELVIS -palkinnon ovat saaneet Ilpo Hakasalo, Pekka Gronow, Juhani Merimaa, UMO, Olli Metsänen ja Rautatiensoittajat Hyvinkää ry, Maarit Niiniluoto, Atte Blom ja UIT.

teksti: Martti Heikkilä

Lauluja suurella sydämellä

Lisäksi mies on toiminut mm. elokuvan ”Pitkä kuuma kesä” musiikkituottajana sekä tehnyt lyriikat mm. Rovaniemen kaupunginteatterissa joulukuussa esitettävään ”Sininen hetki” musiikkiteatteri-esitykseen, jonka sävellyspuolesta on vastannut Jukka Siikavire. Myös oma, muutama vuosi sitten perustettu yhtye Perunateatteri voi hyvin…

Minkälaisten töiden parissa puuhastelet tällä hetkellä?

No ihan muutama sekunti sitten rustasin tekstiä Boots- yhtyeen uudelle levylle ….

Luin juuri Rytmi-lehdestä kehuvat arvostelut Boots -yhtyeen edellisestä levystä (”Joutomies”), jolle olit näköjään niin ikään tehnyt tekstejä …

Joo, olen ihan tyytyväinen muun muassa ”Joutomies” -laulun tekstiin… olisin sen voinut itsekin esittää. Mulla on sen verran vähän vielä näitä tilaustöitä, että intoa riittää paneutua kunnolla ja aika rehelliseltä pohjalta kulloinkin kyseessä olevaan projektiin. Esimerkiksi Boots -yhtyeen Jarmo Heikkisen kitarointi sykähdyttää mua vallan perkeleesti, jolloin tekstintekokin tuntuu tosi hyvältä…

Kuinka mielelläsi teet tilaustöitä?

Ihan mielelläni – se on jotenkin henkisesti ”helpompaa” kuin oman materaalin teko. Mähän olen tehnyt itselleni lähinnä ”keskuslaululyriikkaa” eli sellasta tekstiä, joka lähtee itsestä. Ja se on aika raskasta joskus: sitä huomaa usein olevansa aika isojen pohdintojen äärellä. Tarinaniskeminen tuntuu jotenkin kepeämmältä, hauskemmalta. Usein tilaustyötä tehdessäni määrittelen kuitenkin sen jutun (bändin, artistin, aiheen) hyvin tarkkaan itselleni, ennen kuin alan työstää ko. tekstiä.

Mikä on työtapasi – meitähän on tässä suhteessa moneen junaan?

Mä olen inspiraation varassa – valitettavan paljon. Olen huomannut olevani hyvin epäjärjestelmällinen ihminen kaiken kaikkiaan. Usein seuraan kateellisena ihmisiä, jotka pystyy tehokkaaseen toimintaan… Mulla on joskus aikoja, ettei oikein mitään synny …

Alkavatko ne ahistaa sinua – nämä kuivat kaudet?

Se riippuu varmaan kunkin lauluntekijän tavoittesta: tekeekö sitä ns. ammatikseen vai tekeekö lauluja sillä metodilla, että tarkkailee ympäristöään ja tekee laulun sitten, kun on asiaa, tai jokin asia on kirkastunut. Nykyään koitan itse omien laulujeni kohdalla löytää jotakin uutta, itselleni tuntematonta, kun taas tilaustöiden kohdalla olen huomannut hyödyntäväni vanhoja, hyviksi koettuja jippoja, sanalla sanoen kokemusta. Tottakai sitä omissa töissäänkin käyttää kokemusta hyväksi, mutta joskus hylkään ihan toimivan, tyylikkään tekstin ihan vaan sen takia, että siinä ei ole sitä jotain, mitä omiin juttuihini haen.

Perunateatterin tulevaisuuden sunnitelmat?

Meidän bändi ( Mika Hiironniemi, rummut; Pasi Hiidenniemi, kitara; Pauli Hanhiniemi, laulu/kitara/keyboard; Samuli Happo, basso) on hyvin aktiivinen. Lähinnä minä ja Pasi Hiidenniemi kuitenkin tehdään biisit. Meidän työtapa on hyvin perinteinen bändimetodi. Esimerkiksi Pasi saattaa tuoda biisin sointukulun, minä teen melodian ja tekstin, me kaikki sovitamme jne.

Onko sulla tietokoneita ja/vai käytätkö oikeita soittimia biisinteossa?

Mulla on Ensonic-kosketinsoitintyöasema, jolla yleensä teen bassokuviot ja haen harmoniat. Joskus mulla on jokin rytminen idea ja melodia, jonka ”esitelmöin” orkalle perinteisellä nuotiokitara-tyylillä. Työtapa vaihtelee fiiliksen mukaan. Rokkibändin orkestraatiossahan on kuitenkin joitakin kinkkisiä juttuja – eli esimerkiksi kun on omasta mielestään luonut hienon biisin koskettimilla ja laittanut siihen kaikenmaailman harmoniat ja stemmat, se ei treenikämpällä sitten bändin kanssa oikein istukaan… tässä kohdin bändin kanssa tehdään sitten sovitustyötä kimpassa.

Jännittääkö sinua uuden biisin ”ensiesitys” bändikavereille?

Se on varmasti ilmapiirikysymys. Esimerkiksi Kolmannen Naisen kanssa meillä oli hieno meininki: vaikka biisi saattoi olla herkkä ja koskettavakin, en jännittänyt sitä koskaan. Kaverit suhtautuivat niin hienosti ja kannustavasti tilanteeseen. Perunateatterin ryhmä on hyvin samankaltainen – tässä suhteessa mulla ei ole ollut ongelmia.

Pitäisikö sinun tuotantosi jakaa Kolmannen Naisen biiseihin ja muuhun tuotantoon?

Kyllä nämä uudemmat biisit ovat samaa jatkumoa. Mun tekemisen lähtökohdat ovat pysyneet ihan samoina koko ajan: olla yhtenä tekijänä mukana joukossa tekemässä jotain kivaa. En tiedä, jaksaisinko edes tehdä lauluja ilman muita ihmisiä: tykkään tehdä ryhmässä, yhdessä muiden kanssa. Kolmas Nainen -yhtyeessä mulla oli ikäänkuin kirjurin ja puhemiehen rooli, tässä Perunateatterissa olen hiukan eri roolissa, lähinnä enemmän lauluntekijänä, joka vastaa tuotannosta. Mutta yhdessä tekeminen ja toveruus ovat mulle edelleen kaikkein tärkeimmät lähtökohdat.

Mikä on mielestäsi paras/hienoin biisisi?

No, tässä hiljakkoin kuuntelin biisin ”Kiitti jätkät”, joka löytyy kolmannen Naisen levyltä ”Elämän tarkoitus” (1991). Kyllä se kuulosti edelleen tosi hyvältä – siitä tulivat todella elävästi mieleen ne tunnelmat ja visiot, joita mulla oli silloin sekä sitä biisiä tehdessä että esittäessä. Mun mielestä sellanen biisi on hyvä, joka kolauttaa tekijäänsä vielä vuosienkin jälkeen…

Tajusitko jo nuorena, että sinusta tulee taiteilija?

Jollain tavalla, joo. Mä ihailin suunnattomasti kuvataiteilijoita ja taisin elätellä itsekin ryhtyväni sellaiseksi… Mutta en varmaankaan halunnut sitä tarpeeksi palavasti, vaan ”mopoiässä” huomasin olevani bändissä kosketinsoittajana. Emmehän me silloin vielä osanneet soittaa pätkääkään, mutta treenattiiin (taidettiin pitää peräti kahdet treenit ja silleen). Toinen bändi (R.A.S.A.), joka oli muuten Kolmannen Naisen esiaste, olikin sitten jo kunnianhimoisempi projekti: teimme keikkojakin, ja 80-luvun alussa jopa omakustannesinglen. Mä taisin olla silloin 16-vuotias. Siitä lähtien mulle oli ihan selvää, että tämä kaveri lähtee musahommiin …

Musahommiin … heh … hauska ilmaisu, mitä se tarkoittaa?

Niin, käsitykseni ”musahommista” on muuttunut tosi paljon vuosien saatossa, ja olenhan mä itsekin muuttunut. Aforismini on ollutkin jo jonkin aikaa seuraava: ”Kyllä musahomma muuttaa miestä”.

Mikä näissä musahommissa nuorta miestä sitten niin kiinnosti ja kiinnostaa?

Musahomma viehättää mua monesta syystä: näissä hommissa voi säilyttää jonkinasteisen illuusion vapaudesta. Näissä puuhissahan se lopullinen päätäntävalta on aina itsellä: teetkö jotakin vai etkö tee. Tuleeko mieleen kovin montaa muuta ammattia, jolla voisi itsensä elättää yhtä rennosti?

Pauli paljasti vielä lopuksi, että Bark Boat Music julkaisee Kolmas Nainen -yhtyeen tuotannosta nuottikirjan lähitulevaisuudessa – tiedoksi mm. uutta kotimaista nuotiokitara – ja kotibile- klassikkomateriaalia kaipaaville. Sekä vielä sen, että Perunateatteri julkaisee uutta materiaalia ensi keväänä. Eli, Paulin idealähde ei ainakaan vielä ole kuivahtanut. Ja parempi onkin, musahomma kun tuntuu istuvan hyvin luontevasti tämän Paulin harteille. Kiitos rehdistä haastattelusta!

Hanhinemen ja Pesolan sopimuksia purettiin

Pauli Hanhiniemi ja Sakari Pesola ovat liittyneet Kari Kuuvan, Tommi Läntisen, Jussi Rasinkankaan, Juhani Konolan ja Matti Laasosen joukkoon. Nämä kaikki ovat viime vuosien aikana saaneet Elvis ry:n taustatuella kustannussopimuksiaan puretuiksi.

Hanhiniemen ja Pesolan sopimukset oli tehty vuosina 1986-88 EMI:n kanssa. Kyseiset kolmekymmentä teosta olivat ilmestyneet Kolmas nainen -yhtyeen levyillä. Kustantaja oli sama kuin Kari Kuuvan tapauksessa (Imudico/ Oy EMI Finland Ab).

Tekijät halusivat purkaa sopimukset kustantajan passiivisuuteen vedoten. Kustantaja kiisti passiivisuutensa mutta suostui lopulta purkuun välttäen näin oikeudenkäynnin. Vaikka kustantaja muodollisesti oli Suomen EMI, käytännössä kirjeenvaihto tekijöitä edustaneen lakimies Ilmo Laevuon kanssa käytiin Ruotsin EMI:stä käsin.

Kari Kuuvan teoksia koskenut kustannussopimusten purkuriitahan päättyi oikeudessa Kari Kuuvan voittoon. Sopimukset purkautuivat ja kustantaja joutui maksamaan omia ja tekijän oikeudenkäyntikuluja yhteensä lähes 250.000 markkaa.

Hanhiniemen ja Pesolan tapauksessa yhteisymmärrys syntyi siis ennen oikeudenkäyntiä. Prosessista tuli Elvikselle jonkin verran kuluja, mutta kuten edellisessä Selviksessä Rasinkankaan, Konolan ja Laasosen kohdalla totesimme, lakimiesapuhan kuuluu yhdistyksen tärkeimpiin toimintamuotoihin.

Vesa Haapaniemen haave toteutuu – Tampereella syntyy Päätalo-ooppera

 

– Päätalo-päivien johtokunta ehdotti libreton tekijäksi mm. Leskisen Juicea. Hän on Päätalo-fani ja tuntee Kallen tekstit tarkkaan. Tietysti Juicen tamperelaisuuskin vaikutti. Ensimmäiset tekstit sain tämän vuoden puolella. Sävellyksiä olen tehnyt työni ohella, koulun musiikin lehtorina arkisin ahertava Haapaniemi kertoo.

– Ooppera on Juicelle ja minulle ensimmäinen tämäntyyppinen tuote. Omat kipunsa ja särkynsä sen tuottamiseksi siis tarvitaan.

Sapluunat helpottavat säveltämistä

Romaanissa on kaksi päähenkilöä, autokorjaamon omistaja Matti Kinnunen ja hänen ruumispakkaamossa lottana työskentelevä äitinsä Jenni. Päätalon teos on kunnianosoitus lottien työlle. He sulattavat ja pakkaavat ruumiita rintamalinjan lähellä, Reino-niminen mies tekee vainajille arkkuja.

– Reino laulaa kirjassa ”Elo tää juoksuhaudoissa on…”. Soinnuttelin siitä pienen duurimuunnoksen Reinon lauluun – me emme Juicen kanssa puhu aarioista. Hänellä on oikein mukava runomitta ja tekstit ovat vastanneet täysin odotuksiani. Niiden kanssa on helppo työskennellä, kehuu Vesa.

Lottia on haukuttu paljon joten tekstikin on paikoin rajua.

– Kunnioitan kirjoittajia enkä halua puuttua teksteihin käyttämällä säveltäjän muka-oikeutta pikkuisen rustailla ja muuttaa tai loikkia. Kaikuefektiä voin tietysti käyttää jos haluan korostaa jotain mutta kenenkään tekstiä en mene kopeloimaan. Jos muutoksia tulee, ne täytyy tehdä hyvässä yhteisymmärryksessä sanoittajan kanssa. Tässä tapauksessa luotan myös teemaan koska olen itse sota-ajan lapsia. Juicen kanssa meillä molemmilla on myös suuri kunnioitus Kalle Päätaloa kohtaan.

– Emme tee tätä oopperaa rahankiilto silmissä. Missään vaiheessa emme ole puhuneet, paljonko ”Juoksuhautojen jälkeen” tuottaa meille. Tässä on kyse historiasta joka on monille tuttua ja jonka pitäisi tulla jokaiselle tutuksi. Jos tarinan tehoa ja elämysvoimaa voi vielä lisätä sävelillä niin siinä on säveltäjälle haastetta. Haluan tarttua siihen nöyrin mielin, sanoo Haapaniemi.

Hän käyttää isommissa sävellystöissä apuna sointusapluunoita. Pienelle paperilapulle on merkitty nuottiviivastoja ja sointuja.

– Jokaista ajatusta ei voi laittaa uusilla sävelillä vaan eri teemat kulkevat sävellyksen mukana. Se on tälläisen isomman työn vaikeus mutta miksei myös hienous. Tarinaan ei tarvitse keksiä koko ajan uutta vaan matkan varrelta poimitaan tiettyjä muistumia ja siihen näitä sapluunoita tarvitaan.

Urakkaa riittää

Orkesterille kirjoittaminen on kovin edessä oleva urakka. Vesa vertaa työtä uuden talonsa kiviaidan tekemiseen. Pihalla on isoja murikoita päällekkäin kesän aherruksen tuloksena.

– Alimmaisena sekä aidassa että oopperassa on vahva perustus jonka päälle tulee pienempiä kiviä. Sitten tilkitään ja viimeiseksi istutetaan koristekasvit. Orkesterille on mukava säveltää koska porukka osaa varmasti soittaa.

– Sekä sävellyksessä että sovituksessa lähden siitä, että kun itse pystyn laulamaan omat juttuni niin silloin siihen pystyvät muutkin. Näytelmällisissä jutuissa täytyy myös muistaa, että näyttelijöiden sisääntuloon täytyy antaa apua eikä teeman kulkua saa hämärtää. Liika ristiin-rastiin-kikkailu on myös pahasta. En halua säveltää liian vaikeita teoksia.

Haapaniemen mielestä sävelmän täytyy soida tai se on huono. Hänen monissa sävellyksissään on selvästi havaittavissa kansanlaululuonnetta.

– Ooppera-sanaa ei voi tämän teoksen kohdalla korvata millään muulla. Silloin tietysti myös työn täytyy vastata nimikettä. Käytän mielelläni nuottiviivastoa enkä graafista notaatiota ja kilkan-kalkan-soittimia joille ei tarvitse laittaa kuin merkkejä tulkinnoista. Reinon laulussa on kyllä vihellystä mutta sille ei onneksi tarvitse keksiä uutta graafista merkkiä, naurahtaa Vesa.

Hänestä ei tullut jazzpianistia mutta jazzahtavat soinnut innostavat. Pelkkä duuri-molli-sävellys ei miehelle riitä. Hän leikkii oopperassa myös bitonaalisilla sävelmillä (kaksi sävellajia päällekkäin). Kovin paljoa niitä ei voi yhdessä teoksessa käyttää vaikka tunnelman luojina ne ovat verrattomia. Dramatiikan saaminen isoon teokseen on säveltäjälle haastava asia, samoin uutta ja yllättävää on löydyttävä pitkin matkaa.

– Varsinainen ammattitaito tulee vasta työn kautta. Viime kesän Päätalo-päivillä Taivalkoskella esitettiin kolme kohtausta oopperasta ja palaute oli kiitollista. Kalle itse kuunteli Reinon laulua herkistyneenä, sen sisältö ja hänen oma kokemuksensa oli niin voimakas, Vesa muistelee.

Hän pitää itseään paitsi romantikkona, myös konservatiivina eikä innostu uuden nykyoopperan tulemisesta.

– Tärkeää on, että teoksesta jää jotakin kuulijan mukaan, teemanpätkä tai vaikka vihellys. Jos mitään ei tartu kuulijaan niin teoksen olisi voinut tehdä kuka tahansa. 

Avustukset kiven alla

Kummelista tuttu Tampereen Teatterin johtaja Heikki Vihinen kiinnostui oopperasta heti siitä kuultuaan. Mahdollinen tuottaja on haastatteluhetkellä vielä salaisuus eikä yhtään päivämäärää ole lyöty lukkoon.

– Se helpottaisi niin oopperan kuin kaikkien muidenkin esitysten tekemistä, jos tietäisi jo etukäteen areenan ja ensiesityksen päivämäärän, Vesa huokaa. Matkan varrella on tullut pieniä takaiskuja. Risuja saa mm. Tampereen kulttuuritoimi.

– Paikalliset byrokraatit ajattelevat, ettei oopperalle voi antaa tukea, jos sitä esitetään Taivalkoskella. Ei, vaikka se olisikin niin vahvasti tamperelainen tuote kuin ”Juoksuhautojen jälkeen”. Olemmehan kaikki tekijät Tampereelta. Jos tamperelaista teosta tuetaan taloudellisesti niin eikö ole sama esitetäänkö se Amerikassa tai jossain muualla? Kulttuuriväen asia olisi saada ooppera esitettäväksi myös kotikaupunkiin, Vesa selvittää.

Hän antaa krittiikkiä myös siitä, että monesti teosten pitäisi olla jo valmiina pöytälaatikossa ennen kuin niihin saa tukea.

– Varmastikaan kukaan ei pyydä taloudellista tukea sellaiseen työhön mihin ei pysty. Tiukka seula avustuksissa vaikuttaa, että resursseja jää paljon käyttämättä. Materiaalin tuottaminen isolle orkesterille ei helposti onnistu ilman tilausta. Tähän asiaan voisivat luottamuselimissä toimivat henkilöt kenties vaikuttaa.

– Taiteilijoiden pitäisi myös saada tilaustöitä huomattavasti nykyistä enemmän. Tietysti jos saa yhden teoksen markkinoille niin toinen voidaan jo tilata. Kaikille ei käy niin, vaikka olisi paljonkin hyviä näyttöjä takana.

– Kun lukee ESEKin listoja avustusten saajista, tuntuu kuin samat nimet olisivat esillä jatkuvasti. Ensimmäisille teoksille pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia. Tätä ajatusta voitaisiin vaalia myös jokaisen kunnan kulttuuritoimikunnissa. Potentiaalit pitää saada liikkeelle! 

Samanhenkisten seura virkistää

Haapaniemi tuli mukaan Elvikseen tutustuttuaan poliisikuoron johtajana Arthur Fuhrmanniin.

– Käyn kokouksissa pari kertaa vuodessa ja varsinkin jos sellainen sattuu talvilomalle. On virkistävää tavata samanhenkisiä ihmisiä. Kokoukset ovat olleet mukavia vaikka ollaan juteltu vaikeistakin asioista.

Vesa kiittelee Selvis-juttuja ja vuosien aikana paljonkin parantunutta tiedotusta. Hän on suorittanut Sibelius-akatemiassa neljä tutkintoa. Vuonna -81 kanttorin hommat vaihtuivat musiikin opettamiseen ja sivutoimesta tuli päätoimi.

Kuoronjohtajana Vesalla on ollut 34 vuoden aikana monta rautaa tulessa. Hänen erilaisilla kuoroillaan on oma yhdistys, VesaSol ry.

– Kuorolaisilta tulee usein ehdotuksia lauluista joita olisi kiva esittää. Olen siis tehnyt sovituksia räätälintyönä aikamoisen pinon. Ja sitä työtä riittää jatkossakin, sinfonian säveltämisestä haaveileva Vesa selvittää.

– Parin vuoden päästä jään eläkkeelle opettajan virasta ja toivon voivani sen jälkeen kutsua itseäni säveltäjäksi. Huominen on helpompi ottaa vastaan kun tietää, että mukavaa puuhastelua on tiedossa.

 

LUOMISEN HINTA

eli tähtireportterimme Jussi Sydänmäen vapaamuotoinen raportti teatterimusiikin rahapuun varjosta. Mukana Samuli Laiho & Herra X!

Teatterituotannoissa tarvitaan monenlaista musiikkia, äänimaisemista aina valmiisiin lauluihin. Mahdollisuudet ovat valtavat ja tutkimattomatkin, ehkä juuri tämä seikka kiinnostaakin monia musiikintekijöitä. Todellisuus on tänä päivänä kuitenkin teatterimaailmassakin julma, ainakin isoissa teattereissa, joilla taas on rahaa. Kassamagneetteja haetaan hysteerisesti, eikä sillä muulla olekaan sitten niin väliä.

Mutta mikä on luovantyön hinta, kun musiikkia myydään teatterille?

Aloitetaanpa anekdootilla elävästä elämästä. Herra X. olkaa hyvä!

– Jouduin viime keväänä ikävään tilanteeseen. Oma moka. Olin näet valmistellut käsikirjoituksestani musiikkipitoisen kuunnelman Radioteatterille. Sovimme ohjaajan kanssa, että musiikkiani käytettäisiin tarpeen mukaan ja niinpä toimitin hänelle nipun kotistudioni helmiä.

– Kun kuunnelman miksaus oli valmis, laskimme sen sisältävän 14 minuuttia musiikkiani. Mikä oli monta kappaletta, kun lyhimmät näytteet olivat puolen minuutin mittaisia. Sitten tuli aika neuvotella musiikkini palkkiosta. Tiesin, luettuani ns. YLE:n Elvis-sopimuksesta, että nyt mentiin takapuoli edellä puuhun. Olisi pitänyt sopia hinnasta tietysti etukäteen!

– Tein Radioteatterille tarjouksen, joka oli noin kolmasosa Elvis-sopimuksen taulukkopalkoista, sitä pidettiin kuitenkin liian korkeana. Hintaani nosti se, että kappaleeni olivat tekstitettyjä. Yleensä kappaleiden teksti sisältyy käsikirjoituspalkkioon. Minun tapauksessani ei, koska kappaleiden tekstit olivat uniikkeja. Seurasi kymmenien puheluiden rumba ja puolentoista kuukauden jännitys siitä, mitä minulle musiikistani maksettaisiin. Kunhan jotain saa, mietin jo synkkinä hetkinäni.

Miten siinä sitten lopulta kävi?

– Loppuhyvin, kaikki hyvin? Tarjoamaani könttäsummaan päästiin, kun tuleva uusinta laskettiin mukaan. Uusinnat ovat 50 % ensiesityskorvauksesta. Tylsintä kuitenkin koko jutussa oli se, että kun me ohjaajan kanssa pyrimme toimimaan jutun ehdoilla ­ siis tekemään siitä ainutlaatuisen, jouduin minä siitä lopulta kärsimään, koska kyseessä oli eräänlainen erikoistapaus

Puristin Herra X:ltä vielä toisen anekdootin, jotta saisimme pohjat otsikon aiheeseen.

– Tein musiikkia keskisuuren Helsinkiläisen teatterin produktioon, jota esitettiin Suomenlinnan kesäteatterissa. Palkkioksi sain uudesta sävellyksestä ja kahdesta sovituksesta 1500mk könttänä. Teosto korvausta en saanut. Esityksiä oli noin 30 ja sen näki 15 000 ihmistä. Pakettihintaan kuului myöskin orkesterin harjoittaminen ja ääninauhan valmistus. Studiokulut toki teatteri maksoi, mutta muusikot, itseni mukaan luettuna, eivät saaneet korvausta työstään. Esityksissä kappaleet esitettiin singbackinä.

Näiden X:n kokemusten peiliksi, kaipasin tähän juttuuni hieman ammattimaisempaa näkökulmaa. Joten otin yhteyttä toiseen kollegaani, musiikintekijä Samuli Laihoon, jolla oli takanaan jo useampia teatterimusiikkituotantoja. Tapasimme hänet X:n kanssa, kuinkas muuten, Ruotsalaisen teatterin kahvilassa. Laiho kiirehti sinne Teatteri Pienen Suomen uuden nuorisomusikaalin harjoituksista, johon hän oli säveltämässä musiikkia. Minulla oli esittää Samulille kolme tiukkaa kysymystä, X:n toimiessa satunnaisena kommentaattorina.

1. Kerro alan maksukäytännöistä ja summa haarukka?

Isoissa teattereissa, kuten Helsingin kaupungin teatterissa maksutapa on ollut ns. rojaltiennakko, joka on minun kohdallani vaihdellut 10 000 ­ 20 000 mk välillä, aina jutun mukaan. Takaisin erotusta, jos jutusta ei tule hitti, ei artistin tarvitse maksaa. Mutta ylittääkseen rojaltiennakon, pitää jutun olla jo menestys. Rojalti on 6 % lipputuloista. Sopimuksiini on sisältynyt myöskin, että musiikkini on ollut teatterissa Teosto vapaata.

X. naputteli laskintaan ja sanoi,

– Vähän matikkaa kehiin, 70mk pääsylippu x 2500 ihmistä ja siitä 6% = 10500mk.

Samulilla oli kokemusta myöskin yksityisistä tuotannoista. Ne rahoitetaan yleensä apurahoilla, korvausten ollessa samassa hintaluokassa kuin teattereidenkin. Jos korvausta ylipäänsä saa!

Samuli korosti itse tehneensä monia tuotantoja ilmaiseksi, saadakseen nimeä teatteripiireissä. Hyvä työ on alalla paras käyntikortti ja kun tarjokkaita riittää, on ensiarvoisen tärkeää saada aluksi, edes jalkansa teatterin takaoven väliin.

– Se voi hieman kirpaista, totesi X.

3. Onko ollut ongelmia ja jos niin minkälaisia?

Ongelmia en ole kohdannut. Peli on ollut selvää alusta alkaen. Jokainen uusi työ on satsaus tulevaisuuden suurtöihin.

Samuli teki Teatterikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan lopputyökseen musikaalin. Tästä läpisävelletystä teoksestaan, jonka hän myöskin käsikirjoitti, ei hän saanut palkkiota, mutta kiitos LUSESin, kuukauden työskentelytuen.

4. Kerro vielä jotain alaan liittyvää.

Samuli kertoi mielenkiintoisen työnsä pimeämmästä puolesta, kuten ohjaajista, jotka elävät jatkuvissa kriiseissä myrkyttäen työyhteisön.

– Nyt päästään jännittävälle alueelle, totesi X. ja Samuli jatkoi, Musiikintekijä joutuu elämään oman taiteellisen näkemyksensä ja ohjaajan näkemyksen puristuksessa. Vain ammattitaito voi tällöin pelastaa, mutta silti musiikintekijä joutuu nielemään paljon selviytyäkseen.

– Kameleontti, suhisi X.

Samulin kiiruhdettua takaisin sorvin ääreen (Kiitokset!), jouduin vielä todistamaan Herra X:n klisheisen yhteenvedon.

Ajat ovat kovat! Saadakseen leipänsä taiteellisesta työstään ja hieman sitä kasvisrasvamargariinia siihen päälle on tekijällä oltava laaja työkenttä. Yleismies Jantuset selviytyvät ja persoonallisemmat hahmot putoavat pelistä pois. Ei siis mitään uutta auringon alla. Mutta sitten ei auta enää ruikuttaa, miksi kaikki on keskinkertaista pastissi soopaa. Toivottavasti jossakin, betoniviidakon kellareissa, kytee kuitenkin vanha kunnon Van Goghin henki. Ei rahasta vaan rakkaudesta, siis itseilmaisun pakosta, syntyy sitä aitoa ja oikeaa, mitä jotkut nimittelevät, sillä t -alkuisella, viisikirjaimisella sanalla.

Lopuksi Herra X. toivotti lukijoilleen inspiroivaa talvea ja lisäsi, että leikatut korvat voi lähettää hänelle toimituksen kautta. Minä sanoin, kuulemiin ja palasin lehtemme toimitukseen. Päätoimittajan kysyttyä miten haastattelutuokiomme oli sujunut, en voinut todeta kuin, että kyllä sillä X:llä mahtaa olla vaikeaa.

Teksti: Jussi Sydänmäki

KRYPTISTÄ MEININKIÄ

 

Herra X:n pakina, johdatukseksi uudelle vuosituhannelle.

Toimipa kerran eräässä pohjoisessa maassa pieni yhdistys. No ei nyt niin pieni. Kuuluihan siihen yli 400 jäsentä. Sen jäseneksi pääsi, jos oli esittänyt kyvykkyytensä sävellys- tai sanoitustaiteen alalla. Taiteen? No, joka tapauksessa se oli luovien ihmisten yhdistys. Yhdistyksen jäsenistö oli täten kovin sekalainen seurakunta.

Minä herra X. kuulin Yhdistyksestä ensikerran kollegaltani. Hän kertoi minulle, vuosittain sen Säätiöltä anottavasta apurahasta. Päätin liittyä mukaan Yhdistykseen, varmistaakseni apurahani saannin. Liittyminen ei olisi ollut mitenkään pakollista, mutta oli parempi pelata varman päälle, ajattelin. Motiivini oli siis selvä heti ensi pamauksesta lähtien, raha. Olinko kenties ahne? Pois se minusta! Päätin vain hakea tukea luoville ponnisteluilleni. Olihan meriittilistani nuoresta iästäni huolimatta jo komea. Eihän meitä nuoria lahjakkuuksia, tuolla pimeässä pohjolassa, kasvanut joka oksalla.

Sain apurahan. Minun olisikin ollut parasta jättää koko touhu sikseen, mutta aloin käydä Yhdistyksen vuosittaisissa kokouksissa.

– Miksi? Mielenkiinnostako, perusuteliaisuudestako, parantaakseni sosiaalista statustani, etsiäkseni turvaa mahdollisia kovempia aikojako varten? – Kyllä, rasti joka ruutuun. Olihan tämä monivalintakysymys?

Ensimmäinen käyntini vuosikokouksessa oli shokki. Olin näet unohtanut virkkuutyöni kotiin.

Ravitsemusliikkeen ankeassa ruokasalissa istui kovin harmaapäinen osanottajakunta. Yksi heistä, noin kuusikymppinen, piti puhetta kovaan ääneen. Hän oli puheenjohtaja. Seisoin salissa jäykistyneenä, kuuluisa sukupolvienvälinen kuilu ammotti pohjattomana edessäni. Jäsenistö vilkuili minua jo uteliaana. En voinut enää edes paeta paikalta, joten istuin alas.

Harmaapartainen viihteenveteraani alkoi lämmitellä seurakuntaa uhkaavilla tulevaisuuden kuvillaan. Hänen tulikivenkatkuisen puheensa jälkeen ristin hänet Agitaattoriksi. – Mitä minä teen täällä? Kutsussa mainittu illallinenko minut tähän ansaan lennätti, ihmettelin. – Olet lauluntekijä, eikö se riitä?, vastasi sisäinen tietotoimistoni.

Se sai riittää. Tiesin kuitenkin, mitä ikäiseni kollegat olisivat samassa tilanteessa tehneet. He olisivat luikkineet takaisin koloihinsa. – Minussa täytyy on jotakin vialla, myönsin itselleni.

Illassa oli hyvätkin puolensa, olutta sai näet tilata Yhdistyksen piikkiin. En ole ikärasisti ja uskoin minulla olevan enemmän yhteistä näiden ihmisten kanssa, kuin esimerkiksi pienoisrautateiden parissa harrastavien. Minulla oli tyhjä vatsa ja muutaman pullollisen jälkeen olin sopivassa hönössä, kuuntelemaan luentaa vaikka puhelinluettelosta. Harmaapartainen Agitaattori jatkoi pitkät litaniansa asioiden huonosta tilasta ja sai sympatiani puolelleen. Illan päätyttyä, päätin etten enää koskaan palaisi kyseisiin kinkereihin.

Eipä kulunut aikaakaan, kun liityin jo toiseen yhdistykseen. Meidän Yhdistyksemme toimi näet kuten solu, toisessa laajemmassa yhdistyksessä. Ja kun nyt kuuluin myöskin tähän Suurempaan Kokonaisuuteen, oli Yhdistyksellämme taas yksi ääni enemmän, kun uusista esityksistä äänestettiin Suuren Kokonaisuuden vuosikokouksissa. Nämä uudet esitykset koskivat meidän oikeuden omistajien rahojen jakomalleja ja perusteita. Suureen Kokonaisuuteen oli muodostunut kaksi erillistä leiriä; Kustantajien ja lähinnä meidän Yhdistyksemme edustajien, eli luovien tekijöiden. Ne kisailivat keskenään eduistaan.

Kului kuusi vuotta. Olin köyhtynyt ja tarvitsin apurahaa. Anoin sitä jälleen Yhdistyksemme Säätiöltä. En saanut pennin latia. Katkeroiduin ja päätin erota koko perkeleen Yhdistyksestä. Mitä hyötyä siihen kuulumisesta minulle nyt enää oli? Sitä paitsi jäsenmaksu haukkasi palan jo kutistuneesta toimeentulostani. Mietin jo lapsellista mielihyvää tuntien erokirjeeni kirjallista muotoa, mutta tapahtuikin yllättävä käänne.

Eräs sateinen iltapäivä soi puhelin kotonani. Agitaattorin mahtipontinen ääni kysyi luurista, tulisinko mukaan Yhdistyksen johtokunnan asettamaan vaalivaliokuntaan. – Tarkoituksenamme olisi löytää uutta verta, ehkä jopa toimeenpanna pieni vallankumous, jatkoi ääni luurista. Tilanne oli äärimmäisen outo, mutta minä satuin pitämään oudoista jutuista, joten suostuin.

Vaalivaliokunta kokoontui Yhdistyksen tiloissa eräs pimeä lokakuinen ilta. Meitä oli paikalla kolme sissiä. Agitaattori, Iskelmärustaaja ja minä. Agitaattori kertoi heti aluksi mielipiteensä Yhdistyksen johtokunnan silloisesta tilasta. – Se on mätä, puhisi hän partaansa.

Kartoittaessamme mahdollisia uusia kasvoja Yhdistyksen johtokuntaan, nosti Iskelmärustaaja esille myöskin minun nimeni. Kerroinhan jo että pidin oudoista jutuista, joten illan kuluessa, sikarin savun täyttäessä hämärän huoneen, loimme taktiikan, jolla menisin varmasti läpi johtokuntaan. Eräs johtokunnan jäsenistä oli jäämässä sivuun toiminnasta, joten minä paikkaisin häntä, eikä asiasta tarvitsisi edes äänestää.

Vuosikokous sujui jo minullekin tutun kaavan mukaan, sillä erotuksella, että kokouksen loputtua oli minusta leivottu johtokunnan nuorin uusi jäsen.

– Onneksi olkoon luottamusmies X., myhäilin itsekseni, tyhjentäessäni Yhdistyksen piikkiin tilaamaani punaviinilasillista. Olin näet ottanut jo selville kokouspalkkion suuruuden, 400 mk laaki. Ja olihan minulla ohjelma jo valmiiksi päässäni, musiikin monimuotoisuuden elinmahdollisuuksien puolustaminen.

Johtokunnan ensimmäinen kokous oli ikimuistettava kokemus. Ensinnä se oli gastronominen kokemus, sillä kokoustiloihin oli tilattu meille kelpo päivällinen. Sitten aloitimme itse tekijänoikeus petun keiton. Johtokunnan jäseniä asetettiin erilaisiin Elimiin, joiden tarkoitus oli pitää Suuren Kokonaisuuden keho elinvoimaisena. Myöskin Yhdistyksen imagoa ruodittiin.

– Agitaattori pysyköön mukana Yhdistyksen toiminnassa asiamiehenä, mutta johtokunnan olisi nyt otettava jo vastuu itselleen, totesi eräs jäsen vakavana.

Agitaattorin vallankumous oli siis epäonnistunut ja hänet siirrettiin nyt syrjemmälle, ainakin se oli Johtokunnan esityksen tarkoitus. Hänen kärjekkäiden mielipiteidensä, kun arveltiin tuottavan yhdistykselle enemmän haittaa kuin hyötyä. Olimmehan siirtymässä 2000-luvulle ja markkinointiin & tehokkuuteen, hinnalla millä hyvänsä, pyrkivän yhteiskuntamallihan todettiin jo voittaneen eri ideologioiden ruletissa.

– Oliko toiminta todellakin noin vakavaa? – Ei, mutta taustalla vaikutti voimakkaasti ajan trendi. Suuri Kokonaisuus koki uudistuspaineita.

Minulla oli siis halu vaikuttaa, siitä ei pääse mihinkään. Johtokunnankokoukset eivät kuitenkaan olleet mitään kevyttä purtavaa. Asioiden tulva huuhtoi monesti aivosolut jo ensi tunteina tekijänoikeuden laajoihin meriin. Kokousten puheenvuorot venyivät liian pitkiksi, ympäri pyöreiksi, hahmottomiksi klönteiksi, jotka killuivat kohti taivaanrantaa. Syy ei ollut pelkästään meidän johtokunnan jäsenten. Käsiteltävät asiat kun vain sattuivat olemaan luonteeltaan kovin laajoja, tai ehkä tuo näkyni johtui vain minun pääni kovin pienestä kapasiteetistä.

Johtokunnalla ei monessakaan käsiteltävässä asiassa yksinkertaisesti riittänyt mielestäni tietotaitoa ( tämä sana on lainattu sanataiteenmuseosta ), enkä kylläkään tuntenut yhtään kollegaa tai henkilöä, jolla olisi riittänyt. Yhdestä sellaisesta hepusta olin kyllä kuullut huhuttavan ja häneen oli ihmiskunnanhistoriassa monasti tukeuduttu. Tuota heppua kutsuttiin pyhissä kirjoituksissa jumalaksi.

Vuosi vaihtui. Kokoontui uusi Agitaattorin johtama vaalivaliokunta ja johtokunta sai uudet vanhat haastajat. Uusia tuulia siis yhä haisteltiin. Nyt ne tuoksahtivat taas kovin viisikymppisiltä. Johtokunnan keski-ikä turposi vuosikokouksen äänestysten jälkeen 48 ikävuoteen ja keisari sai uudet vaatteet. Minua ei valittu. Olin hetken pettynyt, myöhemmin ylistin johdatuksesta sitä yhtä heppua.

Minut valittiin Säätiön apurahatoimikuntaan. Niin, niin. Sen saman kirotun säätiön, joka oli jättänyt minut nuolemaan näppejäni edellisvuonna. Nyt en voinut hakea siltä edes apurahaa, mutta pidin yhä oudoista jutuista, eivätkä mystiset käänteet tuohon loppuneet. Seuraavaksi minua pyydettiin Yhdistyksemme lehden toimituskuntaan. Suostuin. Tutkimukseni siis jatkuisivat.

Hyvää joulua & millenium hysteriaa toivottaa herra X.!

Teksti & piirros: Jussi Sydänmäki